RAKEITA HAGELBERG - RAEKALLION SUKUSEURA Joulu 2005

Transkriptio

1 2 RAKEITA HAGELBERG - RAEKALLION SUKUSEURA Joulu 2005 Sukukokouksemme Levillä viime kesänä onnistui yli odotusten. Etukäteen ohjelmatoimikunnassa ajateltiin, että lähinnä pitkän matkan takia Etelä-Suomesta osanottajamäärä jäisi suhteellisen pieneksi. Iloinen yllätys oli, että omien havaintojeni ja vieraskirjan merkintöjen mukaan kokoukseen osallistui ainakin 60 henkeä. Näistä kolmannes oli lapsia. Vaikka paikallisia järjestäjiä, esitelmän ja muun ohjelman tekijöitä jo kokouspäivänä kiiteltiin, tehdään se tässä kirjallisesti uudelleen. Parhaat kiitokset osoitan erityisesti sukutapaamisen käytännön järjestelyistä huolehtineelle Hanna Leskiselle, illanvieton osalta Reijo Raekalliolle ja lasten ohjelman laatijalle ja pitäjälle Laura Tuomelle sekä esitelmän pitäjälle Osmo Tuomelle. Merja Almonkari iltaohjelman seremoniamestarina ansaitsee vielä erityisen kiitosmaininnan. Sukuseurojen Keskusliitto on yhdistys, johon kuulumme. Se julkaisee Sukuviesti-lehteä, joka tulee jäsenetuna kuudelle sukuseuramme hallituksen jäsenelle. Keskusliiton syyskokouksessa pohdittiin, miten saada Sukuviesti-lehden levikkiä lisätyksi. Yhtenä ajatuksena on saada lehti jäsenetuna kaikille jäsenseurojen jäsenille, joita on noin Nykyisen kokouksessa hyväksytyn talousarvion puitteissa se ei ole mahdollista, mutta keinoja tavoitteeseen pääsemiseksi on tarkoitus etsiä seminaarissa keväällä Sukututkimuksen osalta on tapahtunut taas jotakin mielenkiintoista. Uusia tietoja Yhdysvalloissa asuvista Hagelberg- Raekallion sukuun kuuluvista on saatu. Tiedämme, että Virtain lukkarin Karl Herman Hagelbergin tyttären Hilma Aleksievnan poika Emil Toivo Tuomi muutti 1904 Amerikkaan. Emil Toivo ja Kaisa Ottilia Tuomen jo Suomessa syntyneen pojan Onni Edvard Tuomen tytär Dorothy Haldeman on lähettänyt sähköpostia Osmo Tuomelle, joka kertoo omassa artikkelissaan asiasta lisää. Toivottavasti saamme sukuseuraamme jäseneksi Dorothy Haldemanin, veljentyttärensä Suanne Tuomen ja monen muun sukulaisen Yhdysvalloista. Vielä parempi olisi, jos he pääsisivät osallistumaan sukukokouksiimme. Seuraava kokouksemme on 30-vuotisjuhlakokous, joka on päätetty pitää 28. heinäkuuta 2007 Porissa Yyterissä. Toivotan kaikille lukijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2006! Turkka Tuomi

2 2. Ilmari ja Jenny Raekallion hautapaikka Teatterineuvos Matti Ranin antaa tiettäväksi, että hän korkealla iällään - koska aika kuluu ja me vanhenemme sen mukana - toivoo Ilmari ja Jenny Raekallion haudan, jolle hän kymmeniä vuosia on kantanut kukkia, hoidon suvun jatkettavaksi jollakin sopivalla tavalla. Nämä sukulaiset olivat Matille läheisiä. Vuonna 1992 hän näki haudalla valkoisen lapun, jossa ilmoitettin haudan otettavan seurakuntayhtymälle hallussapidon uusimatta jättämisen vuoksi. Hauta on ollut paikallaan lokakuusta 1952, jolloin Ilmari kuoli. Jenny kuoli tammikuussa Matti lunasti silloin haudan itselleen, ettei se olisi hävinnyt tyystin. Hauta on kuitenkin vuosien saatossa jäänyt unohduksiin, mutta koska Ilmari oli aikanaan monien arvostama, pitää hän tärkeänä hautapaikan säilymisen Raekallion suvulla. Matti puhdistutti haudan marmorilaatan jolloin kaiverrukset maalattiin myös uudelleen. Haudan sijainti on Helsingin Hietaniemen hautausmaalla, alue: Uurnalehto, Kortteli 10, Linja 7, Hauta: 149. Hautapaikkaan voi laskea yhdeksän uurnaa. Sijainti on kauniissa ja valoisassa rinteessä. Lähellä sijaitsee myös Raninien perhehaudat. IMMU Matti ja hänen silloinen tuleva vaimonsa Irja saivat seurusteluaikanaan sen aikaiseksi varsin ymmärtäväistä kohtelua Matin isän serkulta, Immulta ja vaimo Jennyltä. Matti sai houkuteltua Irjan lomailemaan kotipaikkaansa Äijännokkaan, kun vanhemmat Raninit olivat työkiireissään. Paikalle oli järjestetty kuitenkin esiliinoiksi siis Immu ja Jenny. Seurusteleva pari sai tästä huolimatta viettää aikaansa niin kuin parhaaksi näki (Matti Ranin: Käsi otsalla). Ilmari Raekallio oli oman aikansa varsinainen kulttuurin moniottelija. Hän oli sanomalehtimies, taidemaalari, säveltäjä, sanoittaja ja valokuvaaja siis mies joka teki mitä tahtoi, kun muut tekevät mitä kykenevät. Hän kirjoitti ja valokuvasi teoksen Viipurin Linna: Sen Vaiheet Sekä Nähtävyydet Sanoin Ja Kuvin, Hän toimitti myös matkaoppaan Päivä Wiipurissa, Suomen Matkailijayhdistyksen Viipurin haaraosaston kustantamana. Ilmari kirjoitti moniin lehtiin, mm. Uuteen Suomeen ja Suomen Kuvalehteen. Ohessa pari kuvaa kuvateksteineen hänen kuvareportaasistaan Suomen Kuvalehdessä otsikolla Viipuri elpyy sittenkin. Ilmari jätti oman jälkensä suomalaiseen musiikkiin, Ylen äänilevystö tuntee ainakin kolme nimikettä: Muistojen ruusu, Sua aattelen ja Terijoki. Immu sävelsi myös Ilmari Jäämaa salanimellä joitakin lauluja. Ilmari oli paitsi muuten mukava ja aikaansa nähden varsin avarakatseinen ihminen, myös originelli taiteilija. Ja taiteilijoillahan nyt on oma luonteensa. Joskus alkoholin hurjastikin vauhdittama. Kerran eräänä jouluna 40-luvun lopulla vaimo Jenny joutui poistumaan kotoaan miehensä tieltä ja suunnistamaan Matin vanhempien kahden huoneen kotiin. Tapanina Immu tuli ja nöyrästi pyysi anteeksi. Ja Jenny ymmärtäväisenä antoi. Eikä asiassa sen kummempaa ollut, Immuhan oli taiteilija. Ja eihän silloin ollut sanomalehtimies eikä mikään, jos viina ei kelvannut. Matti Ranin muistelee: Kun isä (Helge Ranin) vietti Hesassa 50-vuotispäiviään , niin hän vaati, että Immu tekee Uuteen Suomeen siitä seuraavana päivänä jutun, jossa kerrotaan mitä lahjoja isä sai ja ketkä kävivät onnittelemassa. Immu vastusteli, ja sanoi, että sellaisia juttuja tehdään vaan merkkihenkilöistä. No - ei pahemmin voi sohaista taiteilijan itsetuntoa. Isä sanoi, että hän on merkittävä taiteilija, ja sinä nyt vaan kertakaikkiaan kirjoitat sen jutun, onko selvä, tai minä sanon ystävyyteni irti. Immu puolusteli, että jos toimitussihteeri ei anna sen mennä läpi. Isä vastasi lakonisesti: Sinä huolehdit siitä, että se menee läpi, tai muuten ei ole meille tulemista. Immu tiesi olevansa välillä jopa taloudellisesti isästäni riippuvainen, ja teki parhaansa. Juttu oli kuin olikin seuraavana aamuna Uudessa Suomessa parikymmensenttisenä, mutta toki vain yhdellä palstalla, ja lehden alaosassa. Isä oli tyytyväinen, ja Immukin, koska heidän välinen ystävyys- ja avunantosopimuksensa ratifioitiin taas kertaalleen.

3 Anna Liisa Hagelberg (os. Roine, suku aikaisemmin Gröndahl, äidin puolelta Alftan), syntyi Tampereella, kuoli Kajaanissa. Liisa syntyi perheen kymmenentenä lapsena. Työelämän aloittaessaan hän oli vasta 13-vuotias. Hän pääsi Rassmussenin Valokuvaamoon juoksutytöksi siirtyen asiakaspalvelun ja konttoritöiden kautta vähitellen valokuvaajaksi. Hän kehittyi vaativassa työssään niin taitavaksi, että asiakkaat osasivat pyytää häntä halutessaan hyvän muotokuvan. Avioliitto tamperelaisen Tenho Ilmari Hagelbergin kanssa solmittiin Muutto Turkuun seurasi uusine työpaikkoineen: Valokuvaamo Rounemaa ja Turun kuvaus. Sota vei aviomiehen rintamalle. Ainoa poika Juhani Ilmari syntyi Liisa osallistui kotirintamalla sokerijuurikaspeltotöihin seuranaan myös venäläisvankeja. Aviomies invalidisoitui pitkällä sotareissulla. Vaivat pahenivat iän myötä, mutta Liisa hoiti miehensä kuolemaan saakka Liisa ahersi vielä eläkeikäisenä ensin Hotelli Ruissalossa liinavaatevaraston hoitajana ja vielä tarvittaessa TYKS:in röntgenosastolla filminkehittäjänä. Kun Liisalta kysyttiin hänen korkean Juhani ja Hildur Hagelberg Liisa Hagelbergin elämänmeno ikänsä salaisuutta, hän vastasi, että voimistelu, uinti myös avannossa ja kaikki liikunta pitävät mielen virkeänä, ja että lisäksi uni sekä ruoka kyllä maistuvat. Viimeiset elinvuotensa Liisa vietti Kajaanissa poikansa perheen lähellä. Liisa haudattiin miehensä vierelle Turkuun. Hyvää äitiä ja anoppia muistellen, Juhani ja Hildur Hagelberg Bolshevikkivanki kaivamassa eräästä Vipurin kalmistosta sinne haudattujen ryssien ruumiita. Näitä on kaupungin raiskatuista pyhistä puistoista jo poistettu hyvän joukon yli 500. Ruumiit siirretään pieteettiä noudattaen niille varattuun hautausmaahan. Viipuri ei enää ole kuolut. Sieltä tapaa jo kalajononkin! Maija Räikkälä Lainan laulu Joitakin vuosia sitten edesmennyt suvun silloinen vanhin, Laina Hagelberg, oli monella tavoin taiteellisesti lahjakas. Runous, musiikki: soitto ja laulu, olivat hänen elämänsä kantavia elementtejä. Hänellä oli tarkka musiikkikorva, sanottiin, että hänellä oli absoluuttinen sävelkorva. Hän hallitsi myös musiikin teoriaa pitkälti itseoppineena. Hän perusti ja jotain kuoroja, olipa hän erään jakson Petsamossa ollessaan paikallisen ortodoksisen seurakunnan kanttorinakin. Aikamoinen saavutus luterilaiselle naisihmiselle 1920-luvulla. Noormarkkuun muutettuaan hän perusti välittömästi sekakuoron. Liekö sitten ollut Lainan persoonallisen temperamentin syy, että mieslaulajia ei saatu tarpeeksi. Siksi kuorosta tuli naiskuoro. Itsekin lauloin siinä. Lainan lopetettua naiskuorosta tuli kotiseutuyhdistyksen suojissa ja seuran tyyssijan nimen mukaan Kaharin Flikat. Äskettäin kuoron piti konsertin, jonka ohjelmalehtisessä komeili: Laina Hagelberg: Et laine laulava Se oli Lainan joskus tekemä lyyrillinen, kaunis laulu, joka nyt sai ensiesityksensä. Tiesimme laulun olemassaolosta, mutta konsertin ohjelmassa se oli meille yllätys. Kuoron johtaja kertoi Lainan joskus aikoja sitten antaneen sen hänelle talletettavaksi. Kun hän sen sitten vuosien takaa löysi ja otti harjoitettavaksi, siitä tuli hänen mielestään oikein kaunis. Konsertissa koimme mekin upean elämyksen ja esitys sai runsaat suosionosoitukset. - Sitä laulua emme varmaan viimeistä kertaa laulaneet, vaan otamme sen ohjelmistoomme, kertoi kuoronjohtaja meille. Näin Noormarkun wanha postineiti oli herännyt uudelleen noormarkkulaisten muistoihin. 3.

4 4. Sukumme kokoontui Kittilän Sirkan kylässä Kokouspäivää vietettiin Hotelli Levitunturissa ja iltajuhlaan matkattiin Pöntsön kylään Galleria Raekallioon. Koolla oli yhteensä 78 sukulaista, joista Kittilän sukuhaara vahvalla 40 jäsenen edustuksella. Mukavat sukulaiset, niin vanhat kuin uudetkin tuttavuudet, kesäinen lapin luonto, tunturit ja porot sekä taiteilija Reijo Raekallion väkevät taulut jättivät lähtemättömän vaikutuksen. SUKUKOKOUS LEVILLÄ Sukukokous alkoi kuulumisten vaihtamisella ja maittavalla porokeittolounaalla, sitten seurasi perinteiseen tapaan sukuviirin nosto ja tällä kertaa Lapin maakuntalaulu. Varsinainen sukukokous käsitteli normaalit vuosikokousasiat. Kokouksessa päätettiin mm. että - hallituksen jäsenet ovat Antti Ahtola, Merja Almonkari, Hanna Leskinen, Leena Lehtiniemi, Matti Raekallio, Yrjö Räikkälä, Jutta Telivuo, Osmo Tuomi, Turkka Tuomi - puheenjohtajana jatkaa Turkka Tuomi - jäsenmaksu on v keskusteltiin myös seuraavasta sukukokouksesta, joka päätettiin pitää sukuseuran syntysijoilla Porin Yyterissä Kysymyksessä on juhlakokous, tuleehan sukuseuran perustamisesta kuluneeksi 30 vuotta. Kokouksen yhteydessä kultaisen ansiomerkin saivat Matti Raekallio ja Yrjö Räikkälä. Seuran kunniapuheenjohtajaksi nimettiin Mauri Lietkari. Kokouksen aikana suvun lapset ja nuoret saivat nauttia omasta ohjelmastaan Laura Tuomen ohjaamina. Kokousasioiden jälkeen kuultiin musiikkia Räikkälän perheen voimin (Hannu, Susa ja Sini) ja Osmon Tuomen mielenkiintoinen esitelmä vastikään löydetyistä Amerikan sukulaisista. He ovat Karl Herman Hagelbergin jälkeläisiä. Osmo on ollut yhteydessä Uudessa Meksikossa asuvaan Suane Tuomeen, joka on osoittanut suurta kiinnostusta suomalaisiin sukujuuriinsa. Tietoja ja valokuvia sukulaisista onkin lähetelty puolin ja toisin. Iltajuhla alkoi paikan isännän, taiteilija Reijo Raekallion haitarimusiikilla ja tervetulotoivotuksella. Lapin herkkujen lomassa saimme myös kuulla tarinoita Reijon tauluista ja taiteen tekemisestä. Illan musiikillista antia tarjosivat myös lahjakkaat lapsiesiintyjät taustavoimineen ja saimme nauttia sekä herkistä että vaudikkaista sävelis- tä. Suurkiitokset Susa, Sini ja Hannu Räikkälälle sekä Isak ja Rea Räikkälälle. Kuulimme myös Mauri Lietkarin muistelemana millaista elämä oli ennen vanhaan kuulosti olevan paljon hauskempaa ja helpompaa kuin nykyään. Lapin runoilija Matti Raekallio kertoi päänsä olevan täynnä runoja ja esitti iloksemme muutamia värikkäitä riimityksiä. Mahtavat arpajaiset päättivät hauskan illan, voittoja taisi riittää lähes kaikille ja joillekin ne suorastaan kasautuivat. Illan isännälle ojennettiin kiitokseksi sukukirja, jota hän kuulemma tulee tarvitsemaan tuon tuostakin, kun gallerian vierailijat kyselevät hänen sukujuuristaan.

5 5. SUKUTAPAAMINEN LEVILLÄ

6 6. Leena Lehtiniemi Merja Almonkari Meeri Leppälä muistelee Leena Lehtiniemi kävi lokakuun lopulla tervehtimässä 91-vuotiasta Meeri Leppälää Tampereella Kaupin sairaalassa. Vaikka Meeri on toipumassa vaikeasta sairaudesta, hän muistaa veitsenterävästi elämänsä tapahtumat, tärkeät henkilöt ja paikat. Meeri Leppälä on niitä harvoja sukulaisiamme, joka pystyy kertomaan klaanijaon alun ajoista ja on tavannut henkilökohtaisesti Helga Josefina Vilhelmina Hagelbergin eli Miinan, oman isoäitinsä. Miina asui tuolloin Amurin Suokadulla ja itki koko lapsenlastensa vierailun ajan. Meeri arvelee mummon syvästi liikuttuneen vierailusta, koska heidän isänsä eli Miinan poika Ilmari (myöh. sukunimeltään Aunio, s Virroilla) oli aikoinaan ollut äidilleen vihainen siitä, että tämä oli antanut hänet kuten myös hänen sisaruksensa Annimman ja Yrjön kunnan elätettäviksi eli huutolaisiksi. Silloisen käytännön mukaanhan orvot, au-lapset, vanhukset ja sairaat, joista sukulaiset eivät pystyneet huolehtimaan, annettiin huutokaupoissa taloihin elätettäviksi pienintä korvausta vaatineelle. Meerin isä eli lapsuutensa huutolaispoikana Lempäälän Pyhällön talossa. Meerille on jäänyt isästään Ilmarista hyvä käsitys, vaikka hän ei ole isäänsä ikinä kasvokkain tavannut. Isä lähti nimittäin Amerikkaan äidin Lempin (os. Sarka) odottaessa Meeriä vuonna Isä lähetti perheelle matkaliput, jotta nämä voisivat tulla perässä, mutta äidin sairastuttua keuhkotautiin lähteminen jäi. Eräs sukulainen on todennut isä-ilmarin olleen mukava ja pidetty mies, jota ei voinut unohtaa kun oli hänet kerran tavannut. Meeri kuulemma muistuttaa isäänsä puhuessaan ja nauraessaan. Työmies ja iltamasoittaja Ilmari Aunio oli myös suorapuheinen ja vahvasti poliittiista kantaa ottava mies. Isä eli USA:ssa Illinoisissa, Waugekanissa ja mm. soitti orkesterissa haitaria ja kuului suomalaiseen oopperaan. Perhe piti isään yhteyttä kirjeitse. Tiedon isänsä kuolemasta v Meeri luki Aamulehdestä, perheelle tietoa ei koskaan välitetty, vaikka sitä konsulaatistakin kyseltiin. Äiti Lempi ei milloinkaan moittinut isää lapsilleen, joita Meerin lisäksi oli poika Ilmari ja tytär Anni, vaikka elämä kolmen lapsen yksinhuoltajana oli raskasta 1900-luvun alkukymmenillä Tampereella. Perhe asui Hatanpään kartanon Sarka-nimisessä torpassa, jossa heidän lisäkseen asui Meerin eno poikansa ja kasvattipoikansa kanssa. Talossa oli iso pirtti, jossa oli pidetty tansseja, kinkereitä ja pyhäkouluakin. Talo oli kuulu vieraanvaraisuudestaan. Enon mielestä kenenkään ei tarvinnut heidän oveltaan kääntyä takaisin ja niinpä talossa saivat yösijan kaikenlaiset kortteerimiehet, kulkumiehet ja markkinamiehet. Talonväki näki usein vasta aamulla, ketä oli yöllä tullut, koska ovea ei pidetty lukossa. Meeri muistelee enon kysyneen aina, että onko miehen nälkä tai onko mies syönyt hiljan. Jos kulkumiehen oma vaneriaski oli eväistä tyhjentynyt, löytyi nälkäiselle kulkijalle talosta vähintään leipää ja maitoa. Meeri Leppälän tie vei myöhemmin kenkätehtaaseen ja hän on työskennellyt jalkinetyöntekijänä Finlaysonilla, Solenalla ja Kave Oy:ssä. Jäätyään leskeksi toisen aviomiehensä kuoleman jälkeen v hän on asunut Kalevassa Tampereella. Historialliset ja yhteiskunnalliset asiat ovat kiinnostaneet siinä määrin, että Meeri on harrastanut niitä eri kursseilla työnväenopistossa useita vuosia. Myös sukuseuran toiminta on ollut lähellä sydäntä ja Meeri on viime vuosiin asti pitänyt yhteyttä moniin sukulaisiin. Hän toteaakin lopuksi Vahinko vaan, kun kaikki eivät innostu sukuseuran toiminnasta.

7 SUKU-UUTISIA * SUKU-UUTISIA * SUKU-UUTISIA T o m a s K o l k k a Seurassa oli jokin aika sitten artikkeli Tomas Kolkasta. Hän on siis Joonas Kolkan veli. Heidän isänsä on Eino Kolkka. Tomas on toiminut kesästä 2003 Papua Uusi-Guineassa lähetyssaarnaajana ja on kääntämässä raamattua paikalliselle kielelle. Syksyllä 2004 he aloittivat kielenkäännösprojektin Karia - nimisessä kylässä Djaulan saarella. Djaulin saarelaiset puhuvat tiangin kieltä, jota ei tunneta vielä kirjakielenä. Papua Uudessa-Guineassa puhutaan yli 830 eri kieltä. Raamatun kääntäminen on vaativa työ, n vuoden projekti, jonka aikana kielestä myös tehdään kirjakieli aapisineen. Tavoitteena on kääntää koko Uusi Testamentti. U u s i a s e u r a n j ä s e n i ä: Paula Pettinen Juuso Raekallio Jutta Telivuo K r i s t i a n S a a r i k o r p i Seuran jäsen kultaseppämestari Kristian Saarikorpi valittiin Vuoden Kultaseppämestariksi. Hän oli asiasta mutaman kerran TV:ssä sekä suurimmissa sanomalehdissä. Hänen puolisonsa Kirsti Douglas on samalla alalla ja toimii Kaunis Korun ja Kalevala Korun pääsuunittelijana. Hänet valittiin v Vuoden kultasepäksi ensimmäisenä naisena. Perheeseen kuluu myös kesällä 1 v. täyttänyt tytär Aurora. Saarikorven perhe asuu Fiskarsin ruukkialueella, missä on myös yhteinen työpaja. 7. Hallituspoppoo harvoin kokonaisuudessaan, vasemmalta: Yrjö Räikkälä, Turkka Tuomi, Hanna Leskinen, Jutta Telivuo, Osmo Tuomi, Leena Lehtiniemi, Matti raekallio, Merja Almonkari ja Antti Ahtola. Hanko, syyskuu 2005 P a i k k o j a a v o i n n a : Petteri ja kaveri odottavat sukukokouspaikan vieressä joulukuussa tulevaa lähtökäskyä. - Hyvää Joulua, toivottaa hallitus! Sukumatrikkelia on vielä saatavilla! Hintaa sillä on 10 eetua. Ja eikun tilausta vaan Leena Lehtiniemelle... Mikäli olet kiinnostunut lehtityöstä ym. tiedottamiseen liittyvästä, ja olet valmis tarttumaan haasteisiin, olet juuri oikea henkilö! RAKEITA-lehti etsii juuri Sinua tekemään lehdestä entistäkin upeampi! Palkkana hyvä mieli ja onnistumisen tunne! - Ota yhteyttä, takasivun laatikossa yhteystiedot... Mitro Turkka Aleksanteri Mirala, s (äiti: Laura Tuomi, isä: Petri Mirala) puheenjohtajan, isoisänsä käsivarsilla S y n t y m ä p ä i v ä t : 80 v Dolores Saarno 80 v Olli Laaksonen 80 v Matti Ranin 75 v Ritva Lampola 70 v Vuokko Auvinen 70 v Matti Hagelberg 70 v Taimo Tuomi 70 v Risto Raekallio 60 v Kati Iivari 60 v Leena Lietkari-Dorokhine 60 v Pekka Hagelberg 60 v Jorma Aarnio 50 v Tea Leppik 50 v Kari Auvinen 50 v Matti Almonkari

8 8. Sukulaisemme Amerikasta, Dorothy Haldeman (o.s. Tuomi), kertoo seuraavassa 1900-luvun alussa siirtolaisena Yhdysvaltoihin saapuneen perheensä elämästä seuraavaa. Olen sen vapaasti suomentanut ja koonnut englanninkielisestä alkuperäistekstistä. - Osmo Tuomi Tervehdys Dorotyhy Haldeman Yhdysvalloista Liiketalo ja Maccabees -kirkko, Port Huron, Michigan, 1900-luvun alku Vanhempani asuivat aluksi Winters Cornerissa Michiganissa. Minä synnyin Trenacyssä Michiganissa 1931, jossa perheemme asui vuodesta Valitettavasti suomenkielentaitoni on hyvin huono, mitä tulee lukemiseen ja kirjoittamiseen, koska minulla ei ole ollut paljoa tilaisuutta harrastaa sitä, äitini kuoli jo Sen sijaan osaan puhua kieltä melko sujuvasti. Olen kyllä yrittänyt selvittää joitakin suomenkielisiä viestejä, jotka olen saanut Finlandia Foundationilta. Tämän yhdistyksen puitteissa kokoonnumme juhlimaan eräitä suomalaisia pyhiä ja we always have pikku joulu celebration joulukuun ensimmäisellä viikolla. Perheemme on sukua Jussilan perheelle. Muistan herra ja rouva Jussilan, kun vietimme heillä monia lauantaipäiviä ja saunoimme. they had savu sauna jossa piti välttää seinään nojaamista jottei selkään tulisi nokiläikkiä. Serkkuni Charlie Jussila antoi minulle hanurin kun olin 8 vuotias. En vieläkään osaa lukea kovin hyvin nuotteja, soitan korvakuulolta. Kun eräs äitini ystävä kävi Italiassa, toi hän minulle 120-bassohaitarin. Se on vieläkin minulla ja soitan sitä silloin tällöin. Isäni Onni Tuomi payed both the piano hanuri and nappula hanuri Minulla on vielä tuo nappula hanuri mutta saan siitä tuskin säveltäkään ulos. Isäni oli lahjakas. Hän soitti ja lauloi lauluja minulle ja siitä kautta opin sen musiikista minkä osaan. Hänellä oli hyvin kaunis ääni. Isoisäni Emil Tuomi (muutti perheineen Amerikkaan 1904) kuoli ollessani kuusivuotias, joten en muista kovin paljoa hänestä. Hänellä oli tuuheat tankoviikset ja hänellä oli aina varattuna appelsiini minulle kun kävin hänen luonaan. Hän eli maatilalla tätini Hiljan ja tämän aviomiehen Viktor Niemen kanssa North Deltassa Michiganissa. Isoäitini Ottilia oli kuollut ennen syntymääni. Isäni toimi tarkastajana, työnjohtajana ja kirjanpitäjänä tukkityömailla. Hän rakensi taloja ja mökkejä. Hän rakensi muun muassa sisarelleen Hilja Niemelle talon. Veljeni Theodore Tuomi asui isosetämme Victor Tuorin maatilalla ollessaan vuotias. Vierailimme siellä usein. Hän liittyi armeijaan ollessaan 18 vuotias ja osallistui sotaan Normandiassa. Hän sai eron kunniamaininnalla. Theodore kuoli v Victor Tuori oli hyvin miellyttävä henkilö. Hän opetti minut ajamaan autoa sylissä istuen kun olin kymmenvuotias. Opin myös ajamaan hevosvaljakkoa - Victorin kärsivällisyyttä kyllä koeteltiin opettaessaan kääntymistä ympäri ja peruuttamista. Toivottavasti edellä kerrottu kiinnostaa tiedotuslehtenne lukijoita. Toivoisin saavani kopion Rakeista, voisin yrittää lukea sen hitaasti läpi ja saada lisäsyyn parannella suomenkielen lukutaitoani. Terveisin Dorothy - Satama ja majakka Michigan-järvellä, Charlevoix, Michigan, 1900-luvun alku Tuntemattomia siirtolaisia 1900-luvun alkupuolelta. (kuvat eivät liity suoraan jutun henkilöihin) Hagelberg - Raekallion sukuseura ry puheenjohtaja: Turkka Tuomi (09) Isokaari 38 D, Helsinki totuomi@cc.hut.fi sihteeri: Leena Lehtiniemi Kylä-Aakkulantie Kangasala puh: lehtiniemet@kolumbus.fi taloudenhoitaja: Hanna Leskinen Koskenmäentie 3 as Anjalankoski hanna.leskinen@ramboll.fi arkistonhoitaja: Matti Raekallio Tikkakuja 6, Vantaa puh: (09) matti.raekallio@tiehallinto.fi Helsinki lehden toimitus ja www-sivut: Yrjö Räikkälä Kellahden kylätie 250, Pori, puh: (02) , fax: (02) , yki@sekk.fi yhdistyksen nettisivu: painettu Porissa 2005