FOLIA FORESTALIA 453

Transkriptio

1 ODC 236:266 :53 FOLIA FORESTALIA 453 METSÄNTUTKIMUSLAITOS INSTITUTUM FORESTALE FENNIAE HELSINKI 980 ELJAS POHTILA JA MAURI TIMONEN SUOJAMETSÄALUEEN VILJELYTAIMIKOT JA NIIDEN VARHAISKEHITYS SCOTS PINE PLANTATIONS AND THEIR EARLY DEVELOPMENT IN THE PROTECTION FORESTS OF FINNISH LAPLAND

2 FOLIA FOREST ALIA 453 Metsäntutkimuslaitos. Institutum Forestale Fenniae. Helsinki 980 Eljas Pohtila ja Mauri Timonen SUOJAMETSÄALUEEN VILJELYTAIMIKOT JA NIIDEN V ARHAISKEHITYS Scots pine plantations and their early development in the protection forests of Finnish Lapland

3 ODC 236:266:53 ISBN ISSN POHTILA, E. & TIMONEN, M Suojametsäalueen viljelytaimikot ja niiden varhaiskehitys. Summary: Scots pine plantations and their early development in the protection forests of Finnish Lapland. Folia For. 453 : luvulta lähtien suojametsäalueena on viljelty metsää kaikkiaan 236 ha. Pääpuulaji on ollut mänty. Tutkimuksessa tarkasteltiin viljelyaloilla syntyneiden Iaimikoiden tiheyttä, kuntoa, taksatarista kehitystä ja hoidon tarvetta. Taimikoiden keskimääräinen tiheys oli 77 tainta/ha. Näistä luokiteltiin 45 OJo luontaisesti syntyneiksl Metsätaloudellisesti kasvatuskelpoisiksi arvioitiin keskimäärin 00 tainta/ ha, josta luonnontaimien osuus oli 24 OJo. Vajaa neljännes taimikaista :oli sellaisia, joissa kasvatuskelpoisia taimia oli vähemmän kuin 700 kpl/ha ja noin viidennes sellaisia, joissa niitä oli enemmän kuin 400 kpl/ha. SISÄLLYS. JOHDANTO AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄ VILJELYALOJEN MÄÄRÄ, SIJAINTI JA LAATU TAIMIKON VARHAISKEHITYS Tiheys Kasvatuskelpoisien taimien määrä Kasvu Terveydentila, hoitotoimenpiteet ja hoidon tarve METSÄNVILJELYN MAHDOLLISUUDET SUOJAMETSÄALUEELLA YHDISTELMÄ KIRJALLISUUS- REFERENCES SUMMARY Täysin terveiksi taimista luokiteltiin noin kolmannes. Maan muokkauksen todettiin parantavan :viljelyn onnistumista. Samaan suuntaan vaikutti maanpinnan kaltevuus. Kivisyys ja maanpinnan kummut ja painanteet sekä yli 300 metrin korkeus merenpinnasta havaittiin taas tuloksia huonontaviksi tekijöiksi. Lämmin 930-luku erottui keskimääräistä selvästi parempina tuloksina ja viileä 960-luku keskimääräistä huonompina tuloksina. Taimien pituuskehitys on suojametsäalueena hidasta. Aikaa kuluu 5-6 metrin pituuden saavuttamiseen 60 vuotta. Normaalia metsänhoitoa seuraten suojametsäalueena olisi runsaasti ylispuiden poiston tarvetta. Artificial regeneration (sowing or planting) has been practiced since the 90's on 236 ha of protection forests in Finnish Lapland. The main tree species has been Scots pine. The density, condition, development and silvicultural requirements of the young stands are discussed in this investigation. The average density of the stands was 77 trees per ha. Out of these 45 OJo had been naturally regenerated. The number of young trees capable of further development was estimated to be 000 per ha, 24 OJo of them having been naturally regenerated. The density in less than one quarter of the stands was below 700 trees per ha and in one fifth over 400 trees per ha. About one third of the young trees were fully sound. Soi! tilling was found to have increased the success of reforestation. The effect of slope was equally a positive factor. Stoniness, small mounds and depressions, as well as an altitude of over 300 m, were found to have a negative effect on the success of reforestation. The warm period in the 930's had brought about better and the cool period in the 960's poorer results than on an average. The height development of the young trees in the protection forest region is slow. It takes 60 years for them to reach a height of 5-6 m. According to the principles of normal forest management there would be a major need for (he removai of standards. Helsinki 98. Valtion painatuskeskus 2 3

4 . JOHDANTO Metsänrajaseutu ja siellä vallitsevat olosuhteet on kansainvälisesti tarkastellen eräs tärkeimpiä metsäntutkimuskohteita maassamme. Mantereisinta Siperiaa lukuun ottamatta metsät menevät täällä pohjoisemmaksi kuin missään muualla maapallolla. Toisin kuin muualla metsänraja on Suomessa helposti saavutettavaa, asutun maailman piiriä. Metsänrajametsien koostumus on meillä erikoinen. Absoluuttisen metsänrajan muodostaa koivu, kun sen yleensä pohjoisella pallonpuoliskolla muodostaa jokin havupuu (H ä m et - A h t i 978). Meillä viimeinen havupuu metsänrajalla on mänty, kun se muualla tavallisesti on kuusi (H u s t i c h 952). Metsänrajatutkimuksesta puhuttaessa käytetään termejä taloudellinen metsänraja, biologinen metsänraja, puuraja ja lajiraja, jotka ovat vaikeahkosti määriteltävissä ja usein hyvin sovinnaisia. Biologinen metsänraja tulee vastaan, kun puut eivät enää kykene muodostamaan yhtenäistä metsää. H ei k i n h e i m o (92) määritteli puurajan sellaiseksi, että sillä esiintyy jonkinlaisia yksilöitä yli 2 metrin tai yli lumenpinnan. Lajiraja saavutetaan siellä, missä kasvavat viimeiset lajin edustajat. Metsänrajatutkimukset alkoivat 860-luvulla, jolloin sen painotus oli lähinnä kasvisystemaattinen (K i h m a n 890). Ensimmäisiä metsänrajametsien käsittelyohjeita kaavailtiin 89Ö-luvulla. Suomen metsänhoitotutkimuksen pioneereista paneutui metsänrajakysymyksiin perusteellisimmin Utsjoen aluemetsänhoitajana toiminut August R e n v a. Hänen tutkimuksensa männyn kukkimis-, käpy- ja siemenvuosista "polaarisella" metsänrajalla, joka oli samalla ensimmäinen metsätieteellinen väitöskirja Helsingin yliopistossa, ilmestyi v. 92. Tutkimuksen taustalla oli yleinen huoli metsänrajan alenemisesta, mikä jo v. 907 oli antanut aiheen erityisen suojametsäkomission asettamiseen. R e n v a II päätyi tulokseen, että metsänrajaseudulla kunnollisia siemenvuosia 4 sattuu vain noin kerran vuosisadassa. Jatkotutkimuksissa, joiden tulokset hän julkaisi v. 99, "mäntymetsän elinehdoista sen pohjoisrajalla" hahmottui jokseenkin synkkä kuva. Paitsi että siemenvuosia oli harvoin, syntyvä taimikko oli aina vuotiaaksi asti vaarassa tuhoutua, ensin pintakasvillisuuden kilpailuun, myöhemmin kuloihin ja porojen laiduntamiseen. Taimien juuristojen pinnallisuus ja kehittymättömyys aiheuttivat lisäksi jatkuvan kuivumisvaaran. Metsänraja oli kaike~ta päätellen alenemassa. R e n v a II aloitti metsänrajaseuduilla viljelykokeilut. Hänen sittemmin yleispäteväksi osoittautunut havaintonsa oli, että siellä missä humuskerros oli ohut, kylvö onnistui hyvin, mutta missä se oli paksu, huonosti. Hän havaitsi kulon yleensä parantavan taimettumisedellytyksiä. R e n v a oli Lapin metsäkysymyksissä aikansa suurin auktoriteetti. Hänen tutkimustuloksensa ja pessimistiset käsityksensä vaikuttivat ratkaisevasti suojametsälain säätämiseen v R e n v a II i n lisäksi tutkimuksiin pohjautuvaa tietoa aiheesta oli tuottanut suojametsäkomission sihteeri Olli Heikinheimo (920, 92). Tutkimuksissaan "Suomen lumituhoalueet ja niiden metsät" ja "Suomen metsänrajametsät ja niiden vastainen käyttö", hän antoi valaisevan kuvan näiden metsien sijainnista ja määrästä sekä niiden tilasta. Hänen näkemyksiään oli, että metsänrajametsät piti säilyttää jakamattomina ja että puuta tuli antaa niistä vain valtiovallan ohjauksen mukaan. Suojametsäalueeksi tundraa vastaan varattiin kaikkiaan n. 3 miljoonaa hehtaaria (kuva ). Suojametsäalueen rajan maastoonmerkitseminenkin aloitettiin, mutta se keskeytyi ja saatiin tehdyksi loppuun vasta hiljakkoin. Keskustelu suojametsäkysymyksestä ei päättynyt suojametsäalueen perustamiseen. Suojametsälaki määrää suojametsät metsäviranomaisen valvontaan, mutta ei sano, miten niitä pitäisi käsitellä. Myöhemmistä suojametsiä koskevista tutkimuksista tärkeimpiä ovat Hustich i n (940, 945, 948, 958), M i k o a n (952) ja S i r enin (960, 96a) työt. Niissä todettiin metsän uudistumista tapahtuvan suojametsissäkin helpommin ja useammin kuin aikaisemmin uskottiin. R e n v a oli tullut synkkiin johtopäätöksiinsä ajankohtana, jolloin vuosikymmeniä kestänyt epäedullinen ilmastojakso oli lopuillaan ja uusi, edullisempi alkamassa. Myös kokemukset metsänviljelystä, jota kaiken aikaa oli pienessä mitassa harjoitettu, olivat toiveita herättäviä (Nuo r te v a 948, M i k o a 959). 950-luvun lopulla tehtiin jopa esitys suojametsäalueen rajan tarkistamisesta pohjoiseen päin (Siren 958, 960, 96b). Vuonna 96 julkaisemassaan metsänrajamäntyjen kasvun vaihtelua koskevassa tutkimuksessaan S i r e n kuitenkin varoitti edullisen ilmastojakson pian päättyvän. Hän oli löytänyt vuosilustosarjoista tiettyjä säännönmukaisuuksia ja yhteyksiä ilmaston vaihteluun. 960-luvulla osuikin kolme poikkeuksellisen viileää kesää, mutta 970-luku oli taas verrattain suotuisa. Lapin ilmaston vaihtelu ja sen vaikutukset ovat sittemmin saaneet paljon huomiota osakseen (esim. M i k o a 97, Hu s tich 978, Pohtila 980). Suojametsistä on noin puolet luokiteltu talousmetsiin kuuluviksi, mutta hakkuutoiminta on ollut niissäkin varovaista. Hakkuita on ollut vain n. 0 OJo:lla talousmetsien pinta-alasta. Suojametsät lienevät nykyisin runsaspuustoisempia kuin monina aikaisempina vuosisatoina (K u u s e a 975), ja paine niiden entistä intensiivisempään hyödyntämiseen on kasvamassa. Kevon ja Kilpisjärven tutkimusasemilla on viime vuosina tehty merkittävää kasvi- ja metsäekologista tutkimusta, mutta metsänhoidollinen tutkimustoiminta on ollut Suojametsäalueella s i r e n i n jälkeen vähäistä. 0 i n 0 - s e n, S a r v a k s e n ja S i r e n i n kirjoittamat suojametsien käsittelyohjeet ovat vuodelta 958. Suojametsien käsittelyongelmat keskittyvät erityisesti metsän uudistamiseen. Siitepölytuotannon niukkuuden vuoksi runsaita siemensatoja tulee harvoin, ja viileän kesän sattuessa siemen voi jäädä tuleentumatta (Sarvas 962, 964, s. 378). Ei tiedetä, paljonko puustoa voidaan luontaiseen uudistamiseen tähtäävässä hakkuussa vähentää ilman, että siitepöly- ja siementuotanto ratkaisevasti pienenevät. Männiköiden "luontainen uudistaminen" on suojametsäalueelia useimmiten ollut täyden puuston alle pitkän ajan kuluessa syntyneen taimikon vapauttamista. Kuusikoissa taimiaineksen määrä rajoittuu muutamaan sataan yksilöön hehtaarilla eikä kuusikoiden luontaista uudistamista olekaan yleensä pidetty käytännössä mahdollisena. Koivikot ovat jääneet pääasiassa vegetatiivisen uudistumisen varaan. Siren (96b) kuitenkin arvioi, että n ha suojametsäalueen koivikoista soveltuisi erinomaisesti männyn kasvatukseen. Teoriassa mahdollisuudet lyhentää uudistamiskautta ja parantaa metsien puuntuotannollista tilaa metsänviljelyn avulla ovat suojametsäalueelia suuremmat kuin normaalilla metsätalousalueella. Mitkä mahdollisuudet ovat käytännössä, siitä käsitykset vaihtelevat ja ovat ristiriitaisiakin. Voimassa olevat suojametsien käsittelyohjeet sallivat metsänviljelyn vain poikkeustapauksissa. Jos suojametsäalueen puustoja ryhdytään realisoimaan aikaisempaa enemmän, joudutaan ilmeisesti turvautumaan myös aikaisempaa enemmän metsänviljelyyn. Tässä tutkimuksessa pyritään keräämään tiedot suojametsäalueen tähänastisista metsänviljelyistä, selvittämään viljelyn onnistuneisuus ja hahmottamaan syntyneiden taimikoiden alkukehitys. Tutkimus tehtiin Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen tutkimusasemalla metsänhoidon ja puuntuotoksen tutkimussuunnan yhteistyönä. Tutkimuksen suunnitteluun osallistui julkaisijoiden lisäksi metsäteknikko Tapani P o h j o a, joka huolehti myös inventointiryhmien koulutuksesta. Käytetty inventointimenetelmä on sovellutus valtakunnan metsien inventoinnin yhteyteen kehitetystä metsänuudistamisen inventointimenetelmästä. Tiedot suojametsäalueen viljelymääristä saatiin metsähallitukselta. Maastotöistä suurimman osan teki metsänhoitaja Jouko J a k k i a n johtama ryhmä. Julkaisijoista T i m o n e n huolehti tulosten laskennasta Jaatien aineistosta P o h t i a n ohjaamana metsänhoitotieteellisen pro gradu-tutkielman. Julkaisun lopullisen käsikirjoituksen kirjoitti P o h t i a. Professori Yrjö V u o k i a auttoi työn viimeistelyssä. 5

5 Tiedot suojametsäalueen viljelyisiä kerättiin metsähallitukselta saaduista kartanselityskirjoista, metsänviljelykorteista ja karttaleikkeistä. Mukaan otettiin kaikki vähintään 0,5 ha:n suuruiset viljelyalat. Ne yksilöitiin viljelyajankohdan ja paikan perusteella. Kerätystä perusaineistosta valittiin luokitellulla satunnaisotannalla noin neljäsosa inventoitavaksi lähemmin maastossa. Luokittelutekijöinä pidettiin viljelytapaa, viljelyalueen kokoa, viljelyn ajankohtaa (kalenterivuosi), maaston korkeutta merenpinnasta ja maantieteellistä sijaintia (hoitoalue). lnventoitavat alueet pyrittiin jakamaan mahdollisimman tasaisesti kunkin luokittelutekijän suhteen. Maastossa inventoitiin kaikkiaan 00 männynviljelyaluetta eri puolilta suojametsävyöhykettä (kuva ). Viljelykeskittymiä oli varsinkin Tuntsan, Laanila-Vuotson, Sammalselän, Kittilän, Utsjoen ja Pakanajoen seuduilla. Inventoiduista alueista 7 oli männyn nykyisen puurajan ja biologisen metsänrajan väliseltä, erillisten mäntymetsäsaarekkeiden alueelta. Maastoinventoinnissa sovellettiin Metsäntutkimuslaitoksen metsänhoidon tutkimusosastossa kehitettyä metsänuudistamisen inventointimenetelmää (Valtakunnan metsänuudistamisen inventoin!ir' ohjeet 978). lnventoitavalle alueelle sijoitettiin -3 koealaryvästä seuraavasti: Alueen koko, ha Rypäitä, kpl 2. AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄ Viljelyalueen koon ollessa -5 ha ryväs asetettiin pisimmän halkaisijan puoliväliin ha:n alueille sijoitettiin kaksi ryvästä pisimmälle lävistäjälle 25 m:n ja 75 "7o:n kohdalle sen pituudesta. Yli 50 ha:n alueille sijoitettiin pisimmälle lävistäjälle tasavälein kolme ryvästä. Rypään muodosti 25 kpl 0 m2:n koealaa (kuva 2). Näiltä kaikilta selvitettiin puulajeittain kasvatuskelpois Ien taimien määrä. Kasvatuskelpoisia taimia valittaessa arvioitiin - miten yksilö kokonsa puolesta sopeutuu taimikkoon, - onko sillä riittävästi kasvutilaa ja - voidaanko sitä pitää elinvoimaisena. Jos kuviolla oli useita taimistoryhmiä, jotka poikkesivat toisistaan selvästi iän, kc,on, terveydentilan ja ryhmittyneisyyden suhteen, arvioitiin, minkä luokan tai luokkien kehittämistä olisi jatkettava ja mitkä taimiken hoidossa poistettava. Periaatteessa pyrittiin tasaikäisiin metsiköihin. Lehtipuiden taimia sallittiin havupuutaimikossa täydennyksenä seuraavat määrät: lehdot ja lehtomaiset kankaat: koivua ja haapaa korkeintaan 40 "7o. tuoreet kankaat: koivua enintään 30 "7o. kuivat kankaat: koivua enintään 20 "7o. kuivahko! kankaat: koivua enintään 0 "7o. Kuusen taimia puhlaissa havupuutaimikoissa sai olla 20 "7o ja koivun ohella korkeintaan 0 "7o. TAIMIEN LUKUKOEALA 0 Enumeration ptot Lisäksi EAIKOISKOEALA (0m2 ja /4 Special measurements Kuva 2. Koealarypään rakenne. Fig. 2. Lay-out oj the cluster sample plot. Taimikoissa, joissa oli useita ikäluokkaryhmiä, noudatettiin yleis periaatetta,, jonka mukaan toisiaan lähellä olevien kasvatettavien taimien pituuseron oli oltava pieni. Seuraavat pituuserot sallittiin: Taimien väli, m Pitempi taimi, m 2 Lyhyempi taimi, m 0,7 0,6 0,4 0,3 0,2 2,5,3, 0,9 0,7 3 2,3 2,,9,7,5 Kasvalettava taimi keskipisteenä piirretyllä m:n säteisellä ympyrällä sai olla vain yksi muu taimi. Kuitenkin kasvateltavaksi hyväksyttävien taimien tuli olla vähintään 0,6 metrin päässä toisistaan. Hyväksyttyjen taimien maksimimäärät 0 m2:n koealalla olivat: lehdot ja lehtomaiset kankaat tuoreet kankaat kuivahkot ja kuivat kankaat karukkokankaat ja kalliomaat sekä hietikot 6 tainta 5 tainta 4 tainta 3 tainta Rypään seitsemältä ns. erikoiskoealalta (kuva 2) luettiin puulajeittain kaikki taimet. Kustakin luetusta taimesta mitattiin pituus ja kolmen vuoden pituuskasvu cm:n tarkkuudella, kanto- ja rinnankorkeusläpimitta mm:n tarkkuudella. Rungot kuutioitiin eksponenttiyhtälöllä kuvatun runkokäyrän pyörähdyskappaleena samoin kuin eräissä aikaisemmissakin töissä (R o i k o - J o k e a 976, J a k k i a ja P o h t i a 978). Kustakin taimesta arvioitiin lisäksi ikä ja elinvoimaisuus. Viimeksimainitun suhteen käytettiin seuraavaa luokitusta: 0 terve tuhoja on, mutta niillä ei ole vaikutusta 2 tuhoja on, ja ne ovat alentaneet taimien kuntoa hiukan tuhoja on, ja ne ovat alantaneet taimien kuntoa selvästi 4 taimi on kuolemaisillaan 5 taimi on kuollut Yleisimmät tuhot kirjattiin erikseen. Vaihtuva taimiaines (taimen pituus< 0 cm) selvitettiin erikoiskoealojen kanssa samakeskisesti sijaitsevilla 0,25 m2 koealoilta (kuva 2). Kasvupaikka kuvattiin tavanomaiseen tapaan korkeuden, lämpösumman, topografian, kasvupaikka- ja metsätyypin, maalajin ja kivisyyden avulla. Maalaji määritettiin kenttämenetelmillä rypään keskimmäiseltä koealalle kaivetusta n. 0,5 m:n syvyisestä kuopasta. Kivisyys mitattiin kultakin rypään koealalta rassin painumana. Humuksen ja A-horisontin paksuus mitattiin maalajikuopan reunasta ja vähintään neljästä muusta kohdasta eri puolilla ryvästä SUOJAMETSÄALUEEN RAJA e Boundary of the protection forest region KYLVöTAIMISTO Sown seedling stand 0 ISTUTUSTAIMISTO Planted stand Kuva. Koealueiden sijain/l Käyrät merkitsevät tehoisan _lämpötilan summia v. 9:\ Fig.. Location oj the sample areas. The curves show the ejjective temperature sums. 3. VILJELYALOJEN MÄÄRÄ, SIJAINTI JA LAATU Suojametsäalueelta yksilöitiin kaikkiaan 449 erillistä viljelyalaa. Niiden koko vaihteli 0,5 ha:sta 850 ha:iin yhteispinta-alan ollessa 23 6 ha. Viljely oli ollut lähes yksinomaan männyn viljelyä, aikaisempina vuosikymmeninä männyn kylvöä, viime vuosikymmeninä männyn istutusta (taulukko ). Kuusta oli viljelty vain viime vuosina, etupäässä Kittilän hoitoalueessa. Yhteensä kuusen viljelyä oli n. 300 ha. Lähes puolet kaikista tähänastisista suojametsäalueen metsänviljelyistä oli tehty 970-luvulla. Hoitoalueittain viljelyt jakautuivat seuraavasti: Kylvö Istutus Yhteensä ha Ylikemi Sodankylä Kittilä Inari

6 Taulukko. Metsänviljelymäärät suojametsäalueelia V Table. Artijicial regeneration in protection jorests in 9/l-978. Vuosikymmen Kylvö Jstutus Yhteensä Decade Sowing Planting Total ha Yhteensä Total Istutuksia oli eniten Sodankylässä, kylvöjä Inarissa. Maastossa tutkittujen tapausten korkeus merenpinnasta vaihteli 20 metristä 320 metriin. Niistä oli 38 OJo juotukka-variksenmarja-mustikka-tyyppiä (UEMT), 3 % suopursu-mustikka-tyyppiä (LMT), 5 % jäkälätyyppiä (CIT), % juolukka-puolukka-variksenmarja-tyyppiä (UVET) ja loput 5 % jotakin muuta. Maalaji oliyleensä hieta- tai hiekkamoreenia. Kivisyys oli tavanomaista. Keskimääräinen rassin painuma oli 20cm. Viljelyn toimenpideketjussa oli yleensä noudatettu samoja menetelmiä kuin normaalilla metsätalousalueellakin. Edeltävä hakkuu ei aina ollut ollut selväpiirteinen paljaaksihakkuu, vaan noin puolella maastossa tutkituista tapauksista tavattiin jättöpuita. Metsä oli näillä aloilla ilmeisesti pyritty uudistamaan samanaikaisesti luontaisesti ja viljellen. Hakkuualan raivaus oli tehty oikeao_ppisesti hakkuun jälkeen tai viljelyn yhteydessä 28 OJo:ssa tapauksista. Raivauksen laiminlyöminen arvioitiin selväksi virheeksi 3 OJo:ssa tapauksista. Maastossa tutkituissa tapauksissa entinen metsä oli ollut 35 OJo :ssa mäntyvaltaista, 30 OJo:ssa koivuvaltaista ja 20 OJo:ssa kuusivaltaista. Maanpinnan käsittelyn yleisyys vaihteli viljelytavan mukaan seuraavasti: Ei käsittelyä Kulotus Laikutus Kulotus ja laikutus Auraus Mätästys Kylvö 3,2% 24,2 "lo 20,6% 3,4% 38,6% - "lo 00,0% Istutus 6,6% 2,6% 5,% 2,5% 63,0% 0,2% 00,0% Kulotusmääriin sisältyvät myös metsäpalot, joista laajin oli Tuntsan paloalue Ylikemin hoitoalueessa. Istutuksen yleistyessä on yleistynyt myös auraus. Kylvöt oli tehty yleensä ruutukylvönä. Istutuksessa oli käytetty vanhempina aikoina paljasjuurisia taimia viime aikoina paakkutaimia. Viimeksimainituista yleisin on ollut kennotaimi. Tiedot siementen ja taimien alkuperistä olivat puutteellisia. Metsänrajaseudun viljelyissä, joista tietoja oli kirjattu huolellisemmin kuin muista, siemenen alkuperä oli yleisimmin "Kitinen" tai "Raudanjoki", ts km viljelypaikkaa eteläisempi. Muita usein mainittuja alkuperäpaikkakuntia olivat Muonio, Kolari, Sodankylä, Kemijärvi, Ylitornio, Rovaniemi ja Simo. Harrisuvannon viljelyissä oli eräissä tapauksissa käytetty myös keskisuomalaista ja tiettävästi kerran jopa saksalaista alkuperää. man säätilastoja eri vuosilta perasm olevien taimikoiden tiheyksiin havaittiin viljelyvuoden syyskuun lämpösumman ja taimikon tiheyden välillä selvä negatiivinen korrelaatio (R = 0,4, P < 0,00). Taimikon tiheys vaihteli myös alueittain. Eniten taimia oli Kittilän Sammalselän viljelyaloilla (keskimäärin 2400 kpl!ha) ja vähiten Tuntsalla (keskimäärin 3 kpl!ha). Metsänrajaseuduilla Utsjoella ja?akanajoella tiheys vaihteli rajoissa kpl/ha. Lähemmin aineistoa analysoimalla todettiin aurauksen lisänneen taimikon tiheyttä tilastollisesti merkitsevästi (P < 0,05). Samaan suuntaan vaikutti myös maanpinnan kaltevuus P( < 0,0). Kivisyys (P < 0,0) ja maanpinnan kummut ja painanteet (P < 0,0) taas olivat tiheyttä alentavia tekijöitä. Maaston korkeudella ei ollut taimikon kokonaistiheyteen vaikutusta, mutta männyn taimien tiheys oli yli 300 m merenpinnan yläpuolella olevilla alueilla selvästi pienempi (P < 0,05) kuin alle 300 m olevilla alueilla. KPL/ HA No./HA Kylvö- ja istutusalojen kesken ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Myöskään siemenalkuperien välillä ei voitu todeta säännönmukaisia eroja. Alkuperän vaikutuksen perusteelliseen tutkimiseen aineistoa oli kuitenkin liian vähän. 42. Kasvatuskelpoisten taimien määrä Metsätaloudellisesti kasvatuskelpoisiksi luokiteltuja taimia (s. 6) oli keskimäärin 00 ± 42 kpl!ha, mikä oli 57 % luettujen taimien kokonaismäärästä. Pinta-aloilla punniten vajaa neljännes taimikaista oli sellaisia, joissa kasvatuskelpoisia taimia oli vähemmän kuin 700 kpl/ha ja noin viidennes sellaisia, joissa niitä oli enemmän kuin 400 kpl!ha. Luonnontaimien osuus kasvatuskelpoisten taimien määrästä oli keskimäärin 24 %. Luonnontaimien mahdollisuutta kehittyä metsäämuodostaviksi puiksi haittasi ennen kaikkea ryhmittäinen tilajärjestys ja muuhun taimikkoon sopimaton koko. Ne muodostivat merkittävän lisän nimenomaan nuorissa, alle 30-vuotiaissa taimikoissa (kuva 4). Vanhemmissa taimikoissa niiden osuus oli vain 2-3 %. Kasvatuskelpoisiksi luokiteltujen taimien puulajijakauma oli: mänty 88 %, kuusi 0% ja muut puulajit 2 %. Hieskoivu karsiutui kokonaan pois. Kasvatuskelpoisten taimien määrä vaihteli samaan tapaan kuin taimikon kokonaistiheyskin. Eniten kasvatuskelpoisia taimia oli 930-luvulla perustetuissa taimikois- " K.l.IKKI TAIMET Ali sdlings ---- KASVATUS KELPOISE T Sfoedl ings copable of dewlopmrnt TAIMIKOIDEN VARHAISKEHITYS 40, Tiheys Inventoiduilla männynviljelyaloilla taimikon keskitiheys oli 77 ± 00 tainta/ha, josta luontaisesti syntyneiden taimien osuus oli 45 %. Luonnontaimien runsautta selittää jättöpuiden yleisyys. Luettujen taimien keskimääräinen puulajijakauma oli: mänty 70 %, kuusi 0 % ja lehtipuut, joista suurin osa hieskoivua, 20 %. 8 Taimikon iän mukainen tiheyden vaihtelu oli tainta/ha. Eniten taimia oli 30-vuotiaissa ja vähiten 0-5- ja yli 50- vuotiaissa taimikoissa (kuva 3). Iän mukaisessa tiheyden vaihtelussa saattoi havaita heijastumaa ilmaston vaihtelusta luvulta alkanut lämmin kausi erottui selvästi keskimääräistä suurempina taimitiheyksinä ja viileä 960-luku keskimääräistä pienempinä. Vertailemalla Sodankylän ilmastoase- 0! l8 METSIKÖN IKÄ, V- Stand age, Yr LUONNONTAIMET Natural seedtings VILJELYTAIMET Cultivated seedtings Kuva 3. Viljelyalojen metsittyminen - iän suhteen tarkasteltuna. Fig. 3. Degree of success oj rej orestation as a junction ojage. 0,.,. 0 '"' 20 "" JO METSIKÖN IKÄ Stond oge ~eo r Kuva 4. Luonnontaimien osuus taimimäärästä. Fig. 4. Proportion of wildlings out of a/ seedlings. 9

7 CJ ~~~t~~!~er:~tings ~ ~?!:?:::~~~~$ 54< ' W ::::: 82 ', 4 20 ', T=l2 ' H=,3 T=IO H=0,7 T KESKI-IKÄ, V. ~eon age, years H KESKIPITUUS, M Meon height, m 209 ~... 2 T=IO H=0,5 sa, vähiten 960-luvulla perustetuissa. Myös alueittaiset erot olivat selviä (kuva 5). Hoitoalueittain päädyttiin seuraaviin keskiarvoihin: Inari Sodankylä Kittilä Ylikemi 228 ± 36 kpl/ha 205 ± 63 kpl!ha 045 ± 98 kpl/ha 675 ± 42 kpl!ha Parhaiten olivat menestyneet Inarin hoitoalueen viljelytaimikot, jotka olivat myös aineiston vanhimpia käsittäen pääasiassa kylvöjä. Metsänrajaseutujen taimikot olivat lähellä koko aineiston keskiarvoa. Utsjoella kasvatuskelpoisia taimia oli 93 ± 42 kpl!ha ja Pakanajoella 04 ± 92 kpl/ha. 43. Kasvu Taimikoiden taksatorista kehitystä selvittelevä aineisto painottui metsänrajaseudulle, jossa olivat vanhimmat viljelyalat. Taimien pituuskehitys oli siellä ollut hidasta. Jonkinlainen taitekohta näytti osuvan ikävuoden kohdalla, jonka jälkeen kehitys hieman nopeutui (kuva 6). Tällöin puiden tyviläpimitta oli 5-7 cm. Keskipituus jäi vielä 60 vuoden iässä yleensä alle 6 m:n. 0 '.~ 29'.~ T=ll H=0,9 Kuva 5. Kasvatuskelooisten taimien määrä alueilla: = Tuntsa, 2 = Laanila-Vuotso, 3 = Sammalselkä, 4 = Kittilä, 5 = Pakanajoki ja 6 = Utsjoki. Fig. 5. Number of satisfactory young trees in sample areas: = Tunlsa, 2 = Laanilo- Vuot:So, 3 = Sammalselkä, 4 = Kittiltl, 5 = Pakonojoki and 6 = Utsjoki. Pituuskasvua lähemmin tutkimalla havaittiin, että nopeinta kasvu oli ollut kylvötaimilla. Jos luonnontaimien pituuskasvua merkitään 00: lla, se kylvötaimilla oli ja istutustaimilla 93. Vastaavasti istutustaimet olivat muita tyvekkäämpiä, mikä viittaa tiheyden ja juuristoerojen vaikutukseen. Luonnontaimien ja kylvötaimien kasvueroon saattoi vaikuttaa siemenen alkuperä. Metsänrajaseudulla käytetty kylvösiemen oli huomattavasti paikallista eteläisempää alkuperää. Vuosina taimien keskimääräinen pituuskasvu oli tutkitussa aineistossa 0,5 cm vuodessa taimien keski-iän ollessa 33 vuotta. Suurimmillaan taimien pituuskasvu näytti olevan vuoden iällä, jolloin se oli keskimäärin 4 cm vuodessa. Kantoläpimitan suhteen pituuskasvun maksimi osui 0 cm:n tienoille. Rungon yksikkötilavuus kasvoi 0 cm:n läpimittaan saakka tasaisesti, sen jälkeen kiihtyvästi (kuva 6). Tilavuus saavutti 0 litran rajan 0 cm:n ja 50 litran rajan 7 cm:n läpimittaluokassa. Iän suhteen yksikkökuutio kasvoi hitaasti. 0 litran tilavuus täyttyi vasta 40 vuoden iällä. Viljelytaimikoiden keskikuutiomäärä oli 0,9 m 3 /ha. 60 vuoden ikäisen tai 8 m:n valtapituuden saavuttaneen metsikön kokonaiskasvu olin. 8 m3/ha (kuva 7). TILAVUUS Volume DMJ cm KANTOLÄPIMITTA PITUUS Stump diameter Height M KANTOLÄPIMITTA. CM Stump diameter. cm Kuva 6. Yksityisen taimen taksatorineo kehitys. Fig. 6. Development of an individua/ young tree. KUUTIOMÄÄRÄ Volume Ml/HA ~~~~--~--~--~ IKÄ. V Age.Yr Kuva 7. Hehtaarikohtaisen kokonaiskasvun kehitys. Fig. 7. Development of /ota/ growth. TILAVWS Volume OM PITUUS Height M KUUTIOMÄÄRÄ Volume Ml/HA ~0 64 IKA,V Ag. Yr 3D 40 so IKÄ.V Ag, Yr o~~~~~--~~~~~~ VALTAPITUUS. M Oominant he igh t. M

8 Tilastollisesti paras kokonaiskasvun selittäjä oli valtapituuden neliö (R 2 = 0,86). Taimikon tiheydellä ei ollut tutkitussa aineistossa tilastollisesti merkittävää vaikutusta kokonaiskasvuun (R2 = 0,03). 44. Terveydentila, hoitotoimenpiteet ja hoidon tarve Inventoiduista taimikoista luokiteltiin 30 OJo terveiksi. Lopuissa esiintyi erilaisia tuhoja, jotka luokiteltiin toisaalta ilmenemismuodon (kuva 8) toisaalta aiheuttajan (kuva 9) mukaan. Yleisin vika oli rungon mutkaisuus. Myös neulastuhot olivat melko yleisiä. Kertainventointi on vain läpileikkaus senhetkisestä tilanteesta ja voi antaa harhaisiakin tuloksia. Voitiin esimerkiksi laskea, että elossa pysyneet taimet olivat sitä terveempiä mitä korkeammalla merenpinnasta taimikko oli. Taimikon tiheys oli kuitenkin korkealla sijaitsevilla alueilla alhaisempi, mistä voi päätellä taimia ehtineen kuolla siellä enemmän ja aikaisemmin. Luontaisesti syntyneet taimet olivat yleensä terveempiä kuin viljelytaimet Kylvötaimilla esiintyi neulastuhoja, monilatvaisuutta ja ranganvaihdoksia enemmän, rangan mutkaisuutta taas vähemmän kuin istutetuilla tai luonnontaimilla. Keskimääräisessä Taulukko 2. Suojametsäalueen viljelytaimikoiden hoitotarve. Tab/e 2. Need jor si/vicultural treatment in the young stands oj the protection jorest region. Hoitotarve Silvicultural OJo pinta.alasta % ofarea Ei hoitotoimenpiteitä No Iending operations 33,2 Täydennysviljely Supp/ementary planting 7, Perkaus Cleaning of sapfing stand 5,2 Harvennus Thinning 3,8 Vapautus Release stage 35, Perkaus ja harvennus Cleaning of sapling stand and thinning,4 Vapautus ja perkaus Cleaning of sap/ing stand and release stage 4,2 Yhteensä Total 00,0 elinvoimaisuudessa kylvö- ja istutustaimien kesken ei ollut eroa. Suurin osa tuhonaiheuttajista jäi lähemmin yksilöimättä. Toisaalta samassa taimessa saattoi olla useita tunnistettavia tuhonaiheuttajia samanaikaisesti. Kylvötaimilla suurin tuhonaiheuttajaryhmä oli "tuhosie- net ja -hyönteiset". Ensisijainen tuhonaiheuttaja oli lumikariste (Phacidium infestans (Karst.). lstutustaimilla tärkein tunnistettu tuhonaiheuttajaryhmä oli "routa ja lumi". stutusalat olivat nuorimpia ja niillä oli käytetty usein maanvalmistuksessa aurausta, mistä syystä routimisvahingot olivat helposti havaittavissa. Entisen metsän jätepuuston katsottiin myös haittaavan useissa tapauksissa taimi- LUONNONTAIMET PUUSTO Tree stand TUHOSIENET JA HYÖNTEISET Oestructive tungi and harmfut insects Naturat seedtings KYLVÖTAIMET Sown seedl ing s ISTUTUSTAIMET Pianted seedlings VILJELYTAIMET t Cuttivated se:edtings KAIKKI TAIMET Ali seedlings Kuva 9. Tunnistettujen vianaiheuttajien yleisyys ("lo). Fig. 9. Frequency oj identijied damaging agencies. kon kehitystä. Ylispuiden poisto oli jäänyt poikkeuksetta tekemättä. Sitä pidettiin kiireellisesti tarpeellisena n. 40 % :lla tutkituista taimikoista (taulukko 2). Täydennysviljelyä oli tehty 7 % :lla, mutta sitä pidettiin tarpeellisena vielä 7 % :lla taimikoista. Muita taimikonhoitotöitä oli tehty 0 %:lla tutkituista taimikoista ja saman verran pidettiin vielä tarpeellisena. SE LKÄRAN KAI SET HAKKUU ROUTA JA LUMI Vertebrates Felling Ground frost and snow t t. 5.6 O.t. U "-" LUONNONTAIMET El VIKAA HUTKAISUUS NEULASTUHOT Nodehct Crooktdnus Needlt damage N_,illtural.seedlinos u KYLVÖTAIMET Sown seedlings ISTUTUSTAIMET Pianted seedlings VILJELYTAIMET Cultivated seedlings KAIKKI TAIMET Ali seedlings ~9 36~ 8.9 Kuva 8. Vikojen yleisyys (Ofo). Fig. 8. Frequency of dejects (%) in young trees. 2 MONILATVAISUUS RANGAN LATVA POIKKI TAIMI HEIKEN MUUT VAIHDOS TYNYT Multiple ieaders Sttm cnange Broken-off top Seedl ing weak Othtrdefects S D ~ ~7 5. METSÄNVILJELYN MAHDOLLISUUDET SUOJAMETSÄALUEELLA Suojametsäalueella on tehty metsänviljelyä k-okeilumielessä pian 70 vuotta. Toiminta on ulottunut eri puolille suojametsäaluetta käsittäen niin luonnontuhoalueiden metsittämistä kuin normaalia metsänuudistamistakin. Viljelyalojen kokonaismäärästä, 236 ha:sta inventoitiin n. 20 % mahdollisimman edustavana näytteenä, mitä voitaneen pitää riittävänä otoksena ainakin suuntaa-antavan käsityksen saamiseen viljelyn tuloksellisuudesta. Yksipuolisuutena voidaan pitää sitä, että tutkittavaksi tuli vain männyn viljelyä. Kuusen viljelyä oli vasta viime vuosilta ja niin vähän, ettei siitä vielä saanut kunnollista vertailua. Männyn viljelyaloilla syntyneiden taimikoiden keskitiheys oli 77 tainta/ha, joista luokiteltiin metsätaloudellisesti kasvatuskelpoisiksi 00 kpl!ha. Suojametsäalueen luonnonolot huomioon ottaen tulosta on pidettävä vähintään tyydyttävänä. Tiheydet ovat jopa suurempia, kuin mihin Keski- ja Itä-Lapin normaalilla metsätalousalueella on metsänviljelyn kautta päädytty. Noin 0 vuotta sitten tekemässään inventoinnissa E t h ö l e n (972) luokitteli taimikot tyydyttäviksi, jos niissä oli kasvatuskelpoisia taimia yli 400 kpl!ha, kehityskelpoisiksi, jos taimia oli kpllha, ja kehityskelvottomiksi, jos taimia oli alle 900 kpl!ha. 3

9 Lapin ja Koillis-Suomen piirimetsälautakuntien alueella tyydyttäviä ja kehityskelpoisia viljelytaimikoita oli tuolloin yhteensä 45 OJo ja tyydyttäviä vain 7 OJo. Vastaavilla kriteereillä suojametsäalueen viljelytaimikoista oli tyydyttäviä 9 % ja tyydyttäviä ja kehityskelpoisia yhteensä 52 %. Alaraja 900 kpl!ha lienee kuitenkin suojametsäalueelle liian korkea. Taimikon tasaisuutta koskeva vaatimus oli suojametsäalueelle varsin ankara (luku 42). Kuten jo L a k a r i (95) tutkimuksissaan totesi, pohjoisessa, äärevissä oloissa metsät ovat luonnostaan aukkoisia, jolloin kitukasvuisistakin puista saattaa ajan mittaan kehittyä metsäämuodostavia puita. Jos kehityskelpoisen taimikon alarajaksi asetetaan esim. 700 tainta/ha, nousee tyydyttävien ja kehityskelpoisten taimikoidenyhteismäärä 72 OJo:iin. Taimikoissa ei havaittu tavanomaisesta poikkeavia tuhoja. Taimien mutkaisuus, monilatvaisuus ja ranganvaihdokset viittaavat siihen, että hyvälaatuisen runkopuun tuottaminen viljelyteitse voi Suojametsäalueella olla vaikeata. Viljelytaimikoiden kasvu on Suojametsäalueella luonnollisesti hidasta noudattaen suunnilleen Y. ja M. v e s s a o n (975) luonnonnormaaleille ErCI-tyypin männiköille määrittämää kehityssarjaa. On otettava kuitenkin huomioon, että viljelytaimikot ovat aina "luonnonnormaaleja" taimikoita harvempia, mistä voi myöhemmin aiheutua kasvueroja. Myös aiemmat kokemukset suojametsäalueen metsänviljelyistä ovat olleet voittopuolisesti myönteisiä (Nuo r te v a 948, M i k o a 952, 958). Laajahkoja epäonnistumisia on todettu vain vuosina Utsjokilaaksossa ja Pulmankijärvellä tehdyissä kylvöissä. Epäonnistumisten syiksi arveltiin tuolloin siemenen liian eteläistä alkuperää, työn huonoa suoritusta sekä myyrä- ja sopuli tuhoja. Suojametsäalueella maan taimettumiskunto on yleensä verrattain hyvä, mikä lienee tärkein metsittymistä edistävä tekijä. Ilmasto on keskimäärin karu, mutta sen suuren vaihtelun ansiosta Suojametsäalueella sattuu myös ilmastollisesti suotuisia vuosia ja vuosisikermiä. Männyllä runsaan, tulentuneen siemensadon edellytyksenä on, että sekä kukkimista edeltävä että kukkimista seuraava kesä on suotuisa. Lapissa niiden tulee olla huomattavasti keskimääräistä lämpi- 4 mämpa. Metsänrajaseuduilla lienee tällä vuosisadalla ollut 2-3 niin lämmintä kesää, että siemen on tuleentunut kaikkialla, missä mäntyä luontaisesti kasvaa. Metsänviljelyn siemenhuoltoa ajatellen ratkaisevaa on, millaisiksi asetetaan siemenen alkuperävaatimukset. Jos vaaditaan ehdottoman paikallista tai suorastaan paikallista pohjoisempaa siemenalku perää, metsänrajaseuduilla tulee ilmeisesti aina olemaan pula käyttökelpoisesta siemenestä (P o h t i a 977). Jos perustaksi hyväksytään S a r v a k sen (970) määrittelemä marginaalipopulaation käsite ja korvataan tarvittaessa määrällä laatua, reaaliset mahdollisuudet mittavaankin viljelyohjelmaan metsänrajan tuntumassakin ovat olemassa. Käsitykset ovat olleet tästä asiasta jatkuvasti ristiriitaisia. Paitsi siemenen muodostumiseen ilmaston vaihtelu vaikuttaa myös taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen. Tutkitussa aineistossa poikkeuksellisen lämpimät kesät 930- luvulla erottuivat keskimääräistä selvästi parempina viljelytuloksina ja 960-luvun viileät kesät taas keskimääräistä huonompina viljelytuloksina. Ilmaston vaihtelun suurta merkitystä metsänrajaseutujen metsien uudistumiselle ja taimikoiden alkukehitykselle on korostettu kaikissa aikaisemmissakin tutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa havaittiin lisäksi sellainen erikoinen riippuvuus, että mitä lämpimämpi viljelyvuoden syyskuu oli ollut, sitä alhaisempi oli syntyneen viljelytaimikon tiheys. Paitsi sattumasta kysymys voi olla siitä, että lämmin syyskuu estää silmujen tarpeeksi aikaisen talveentumisen, mistä seuraa pakkasvaurioita. Vaikutus korostuu, jos lämmintä syksyä seuraa aikainen talvi. Näin tapahtui esimerkiksi v. 968, jolloin edeltävä kesä oli lisäksi viileä, ja jolloin seurauksena oli pahoja tuhoja. H o t m e i e r (97) havaitsi tuolloin useissa suojametsäalueen taimikoissa pakkaskuivumisilmiöitä. Viileänä kasvukautena neulasten haihdunnan estot, kutikula ja päällysketto eivät pääse kunnolla kehittymään, vaan neulaset jäävät anatomisesti vaillinaisiksi ja pieniksi. T r a n q u i i - n i n (979) mukaan nuoret taimet ovat erityisen alttiita pakkasvaurioille, sillä ne pyrkivät jatkamaan kasvua ja viivästyttämään latvasilmun muodostumista pitempään kuin suuremmat puut. Alpiinisella metsänrajalla on havaittu 6. YHDISTELMÄ ns. pakkaskuivumien lisääntyvän nopeasti siirryttäessä metsänrajalta puuryhmien ja yksittäisten puiden vyöhykkeelle. Tältä pohjalta on W a r d e (97) muodostanut teorian, joka pyrkii selittämään metsänrajan globaalistikin. Normaalia metsänhoitoa seuraten suojametsäalueelia olisi runsaasti taimikon vapautuksen, so. ylispuiden poiston tarvetta. Missä määrin tavanomaiset normit pätevät suojametsäalueella, on kuitenkin epävarmaa. Vallitsevien luonnonolojen ohella suojametsien käsittelyvaihtoehtoihin vaikuttaa se, mitä niistä halutaan hyödyntää. Toiveita on monenlaisia, eikä yksimielisyyttä ole näköpiirissä. Suojametsäalueen metsätaloudelle ei varmaankaan voida asettaa pelkästään puuntuotantotavoitteita. Tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä, että metsänviljely voi suojametsäalueen oloissakin onnistua tyydyttävästi. Epävarmuus ilmaston tulevasta kehityksestä, metsänrajapopulaatioiden luonteesta ja tulevaisuuden moninaiskäyttötarpeista aiheuttavat sen, että pääsääntöisesti metsänviljelyyn perustuvaan metsien käsittelyyn ei ole edellytyksiä. Tähänastinen varovainen käytäntö, jossa metsänviljely on luontaista uudistumista täydentävää ja kokeilun luontoista, tuntuu järkevältä. Kansainvälisesti eräs tärkeimpiä metsäntutkimuskohteita Suomessa on metsänrajaseutu ja siellä vallitsevat olosuhteet. Metsänrajatutkimukset alkoivat 860-luvulla. Tutkimusten taustalla oli yleinen huoli metsänrajan alenemisesta, mikä v. 907 antoi aiheen erityisen suojametsäkomission asettamiseen. Vuonna 922 säädettiin suojametsälaki, jossa suojametsäalueeksi pohjoista tundraa vastaan varattiin n. 3 miljoonaa hehtaaria (kuva ). Suojametsälaki määrää suojametsät metsäviranomaisen valvontaan, mutta ei sano, miten niitä pitäisi käsitellä. Käsitykset oikeista menetelmistä ovat vaihdelleet paljon ja olleet ristiriitaisia. Luonnonsuojeluliikkeessä suojametsävyöhyke on usein tulkittu rauhoitusalueeksi. Metsätalouden harjoittajat ovat yleensä pyrkineet suojametsäalueellakin metsien uudistamiseen normaaleilla menetelmillä ja pitäneet tämän toiminnan tuloksia hyvinä. 950-luvulla tehtiin jopa esitys suojametsäalueen rajan tarkistamisesta pohjoiseen päin. Suojametsistä on noin puolet luokiteltu talousmetsiin kuuluviksi. Suojametsien käsittelyongelmat keskittyvät erityisesti uudistamiseen. Pääpuulajilla männyllä kunnollisia siemenvuosia on harvoin. Tällä vuosisadalla lienee metsänrajaseuduilla ollut vain 2-3 niin lämmintä kesää, että siemen on tuleentunut kaikkialla, missä mäntyä luontaisesti kasvaa. Periaatteessa mahdollisuudet lyhentää uudistamiskautta metsänviljelyn avulla ovat suojameisäalueella suuremmat kuin normaalilla metsätalousalueella. Mitkä mahdollisuudet ovat käytännössä, siitä ei ole päästy var ~ muuteen. Suojametsät lienevät nykyisin runsaspuustoisempia kuin monina aikaisempina vuosisatoina ja paine niiden entistä suurempaan hyödyntämiseen on kasvamassa. Jos suojametsäalueen puustoja ryhdytään realisoimaan aikaisempaa enemmän, joudutaan ilmeisesti turvautumaan myös aikaisempaa enemmän metsänviljelyyn. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään suojametsäalueen tähänastisten metsänviljelyiden määrä ja laatu ja hahmottamaan syntyneiden taimikoiden alkukehitys. Tiedot suojametsäalueen viljelyistä kerättiin metsähallitukselta saaduista kartanselityskirjoista, metsänviljelykorteista ja karttaleikkeistä. Kaikkiaan metsää oli viljelty suojametsäalueena 90-luvulta lähtien 23 6 ha, josta lähes puolet 970-luvulla (taulukko ). Aikaisemmin viljely oli ollut pääasiassa kylvöä, viime vuosina istutusta. Puulaji oli yleensä ollut mänty. Kuusen viljelyä oli vasta viime vuosilta, yhteensä n. 300 ha. Tiedot siementen ja taimien alkuperistä olivat puutteellisia. Noin neljäsosa yksilöidyistä viljelyaloista valittiin luokitellulla satunnaisotannalla tutkittavaksi lähemmin maastossa. Inventoinnissa sovellettiin Metsäntutkimuslaitoksen 5

10 metsänhoidon tutkimusosastossa kehitettyä menetelmää (kuva 2). Viljelyn toimenpideketjussa oli noudatettu samoja menetelmiä kuin normaalilla metsätalousalueellakin. Edeltävä hakkuu ei aina ollut ollut selväpiirteinen paljaaksihakkuu, vaan noin puolella maastossa tutkituista tapauksista tavattiin jättöpuita. Hakkuualan raivaus oli tehty 28 O?o:ssa tapauksista. Raivauksen laiminlyöminen arvioitiin virheeksi 3 %:ssa tapauksista. Tutkitut taimikot olivat yleensä kohtalaisen tiheitä. Taimia oli keskimäärin n. 800 kpl!ha (kuva 3). Näistä luokiteltiin kuitenkin 45 % luontaisesti syntyneiksi (kuva 4). Metsätaloudellisesti kasvatuskelpoisiksi arvioitiin keskimäärin n. 000 tainta/ha (kuva 5). Vajaa neljännes taimikaista oli sellaisia, joissa kasvatuskepoisia taimia oli vähemmän kuin 700 kpl!ha ja noin viidennes sellaisia, joissa niitä oli enemmän kuin 400 kpl!ha. Tuloksia on pidettävä tässä suhteessa tyydyttävinä. Keski- ja Itä-Lapin normaalilla metsätalousalueella todettiin n. 0 vuotta sitten tehdyssä inventoinnissa tapauksia, joissa kasvatuskelpoisia taimia oli yli 400 kpl!ha vain 7 %. Suojametsäalueen viljelyistä olivat huonoimmin onnistuneet Tuntsan paloalueen viljelyt Ylikemin hoitoalueessa. Suojametsäalueella maan taimettumiskunto on yleensä hyvä. Tämä lienee tärkein metsittymistä edistävä tekijä. Maan muokkauksen todettiin kuitenkin parantaneen viljelyn onnistumista. Samaan suuntaan tuloksissa vaikutti maanpinnan kaltevuus. Kivisyys ja maanpinnan kummut ja painanteet sekä yli 300 metrin korkeus merenpinnasta havaittiin taas tuloksia huonontaviksi tekijöiksi. Viljelyn onnistuminen näyttää seuraavan suurilmaston vaihtelua. Tutkitussa aineistossa lämmin 930-luku erottui keskimääräistä selvästi parempina tuloksina ja viileä 960-luku keskimääräistä huonompina tuloksina. Normaalia metsänhoitoa seuraten suojametsäalueelia olisi runsaasti taimikon vapautuksen, so. ylispuiden poiston tarvetta (taulukko 2). Missä määrin tavanomaiset normit pätevät suojametsäalueella, on kuitenkin epävarmaa. Suojametsäalueella metsätaloudelle ei varmaankaan voida asettaa pelkästään tavanomaisia puuntuotantotavoitteita. Taimien pituuskehitys on suojametsäalueelia hidasta. Ennen kuin viljellyt männyn taimet ovat 5-6 m pituisia, kuluu aikaa n. 60 vuotta (kuvat 6-7). Kasvuun päässeissä taimikoissa ei havaittu tavanomaisesta poikkeavia tuhoja (kuvat 8-9). Taimien mutkaisuus, monilatvaisuus ja rangan vaihdokset viittasivat siihen, että hyvälaatuisen runkopuun tuottaminen viljelyteitse voi Suojametsäalueella olla vaikeaa. Tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä, että metsänviljely voi suojametsäalueen oloissakin onnistua tyydyttävästi. Epävarmuus ilmaston tulevasta kehityksestä, metsänrajapopulaatioiden luonteesta ja tulevaisuuden moninaiskäyttötarpeista aiheuttavat sen, että pääsääntöisesti metsänviljelyyn perustuvaan metsien käsittelyyn ei ole edellytyksiä. Tähänastinen käytäntö, jossa metsänviljely on ltwntaista uudistumista täydentävää ja kokeilun luontoista, tuntuu järkevältä Barrträdarternas polara gräns på norra halvklotet. Summary: The polar limits of the coniferous species. Commun. Inst. For. Fenn. 40(29): On the recent expansion of the Scotch pine in northern Europe. Fennia 82(3): The growth of Scots pine in northern Lapland, Ann. Bot. Fennici 5: HÄMET-AHTI, L Koivumetsävyöhyke - Fennoskandian erikoisuus. Summary: The mountain birch zone - a speciality of Fennoscandia. Acta Lapponica Fenn. 0: ILVESSALO, Y & ILVESSALO, M Suomen metsätyypit metsiköiden luontaisen kehitys- ja puuntuottokyvyn valossa. Summary: The forest types of Finland in the light of natural development and yield capacity of forest stands. Acta For. Fenn. 44: -0. JAKKILA, J. & POHTILA, E Perkauksen vaikutus taimiston kehitykseen Lapissa. Summary: Effect of cleaning on development of sapling stands in Lapland. Folia For. 360: -27. KIHLMAN, A.O Pflanzenbiologische Studien aus Russisch Lappland. Acta Soc. pro F. et Fl. Fenn. 6(3): KUUSELA, K Suoja- ja lakimetsien puusto ja kasvu. Metsä ja Puu 2: 8-9. LAKARI, Studien iiber die Samenjahre und Altersklassenverhältnisse der Kiefernwälder auf dem nordfinnischen Heideboden. Acta For. Fenn. 5. MIKOLA, P Havumetsien viimeaikaisesta kehityksestä metsänrajaseudulla. Summary: On the recent development of coniferous forests in the timberline region of northern Finland. Commun. Inst. For. Fenn. 40(2): Metsänviljelyn mahdollisuuksista pohjoisella metsänrajalla. Summary: Afforestation trials at the polar timber-line. Metsätal. Aikak.. 76(): Reflexion of climatic fluctuation in the fotestry practices of Northern Finland. Rep. Kevo Subarctic Res. Stat. 8: 6-2. NUORTEVA, M Metsänviljelyä männyn metsänrajan pohjoispuolella. Metsätal. Aikak.. 65(-2): 4-6. OINONEN, E., SARVAS, R. & SIREN, G Lapin suojametsien käsittelyohjeet. Moniste. POHTILA, E Metsien rodullinen kokoonpano ja männyn siemenen siirrot Pohjois-Suomessa. Metsä ja Puu 0: Climatic fluctuations and forestry in Lapland. Holarct. Ecol. 3: RENVALL, A. 92. Die periodischen Erscheinungen der Reproduktion der Kiefer an der polaren Waldgrenze. Acta For. Fenn. : Mäntymetsän elinehdot sen pohjoisrajalla sekä tämän rajan alenemisen syyt. Suojametsäkysymyksestä. Acta For. Fenn. : -43. ROIKO-JOKELA, P Die Schaftformfunktion der Fichte und die Bestimmung der Sortimentsanteile am stehenden Baum. Summary: The function of the stem form for spruces and the proportions of the assortments on the standing tree. Mitt. Schweiz. Anst. Forstl. Versuchsw. 52(): -84. SARVAS, R Havupuut. Porvoo. WSOY Investigations on the flowering and seed crop of Pinus si/vestris. Selostus. Tutkimuksia männyn kukkimisesta ja siemensadosta. Commun. Inst. For. Fenn. 53(4): Temperature sum as a restricting factor in the development of forest in the Subarctic. Ecology and conservation l. Ecology of the subarctic regions. Proc. Helsinki Symp. 966: SIREN, G Hajapoimintoja Lapin metsien tulevaisuudesta. Terra 2: Suojametsätutkimuksen nykyvaiheita ja sen tulevia suuntaviivoja. Metsätal. Aikak.. 77(3): a. Skogsgränstallen som indikator för klimatfluktuationerna i norra Fennoskandien under historisk tid. Summary in English. Commun. Inst. For. Fenn. 54(2): b. Taka-Lapin metsien historiasta ja ilmastosta historiallisena aikana. Synopsis: On the history and climate of forest in Northern Lapland during the historical time. Lapin tutkimusseuran vuosikirja2: TRANQUILLINI, W Physiological ecology of the alpine timberline. Tree existens at high altitudes with special reference to the european Alps. Berlin. Springer-Verlag. 37. Valtakunnan metsänuudistamisen inventoinnin ohjeet Metsäntutkimuslaitos. Moniste. WARDLE, P. 97. An explanation for alpine timberline. N.Z.J. Bot. 9: KIRJALLISUUS - ETHOLEN, K Männyn viljelyn tulos Pohjois-Suomessa ja siemenen alkuperä. Summary: The success of artificial regeneration of Scots pine in Northern Finland and origin of seed. Folia For. 60: -27. HEIKINHEIMO Suomen lumituhoalueet ja niiden metsät. Referat: Dia Schneeschadengebiete in Finnland und ihre Wälder. Commun. ex Inst. Quaest. For. Finl. Ed. 3:-34, Suomen metsärajametsät ja niiden vastainen käyttö. Referat: Die Waldgrenzwälder Finnlands und ihre kiinftige Niitzung. Commun. ex Inst. Quaest. For. Finl. Ed. 4: -7, REFERENCES HOLTMEIER, F. 97. Waldgrenzenstudien im nördlichen Finnish-Lappland und angrenzenden Nordnorwegen. Rep. Kevo Subarctic Res. Stat. 8: HUSTICH, Tallstudier sommaren 939 in Enare och Utsjoki. Acta Soc. pro F. Fl. Fenn. 62(6): The radial growth of the pine at the forest limit and its dependence on the climate. Commentat. Bio!. 9(): The Scotch pine in northernmost Finland and its dependence on the climate in the last decades. Acta Bot. Fenn. 42: -76. One of the most important areas of forest research in Finland, from the international point of view, is the timber-line and the conditions preva.iling there. The first studies on the timber-line were carried out in the 860's. The main reason for the start of research work on this question was the fear that the timber-line was receeding to the south and it resulted, in fact, in the setting up of a special protection forest commission in 907. A protection forest law, which designated about 3 mill. ha of forest to the north of the timberline up against the Tundra as protection forest, was passed in 922 (Fig. ). SUMMARY The protection forest law stated that the forestry authorities were to be responsible for the protection forests, but did not state how they were to be managed. The opinions voiced about the best management methods have varied greatly and often been contradictory. In nature conservation circles, the protection forest zone has usually been interpreted as being a protected area. The forest owners have, in general, tried to carry out forest regeneration in the protection forest region by the normal methods and consider that they give good results. It was even proposed in the 950's, that the protection forest border should 7

11 be moved further to the north. About half the area covered by protection forests has been classified as being commercially-productive forest. Questions concerning the management of protection forests have centered, in particular, on regeneration. Satisfactory seedyears of the main tree species, Scots pine, are rather infrequent. It appears that there have been only three sufficiently warm summers in the protection forest region this century for the seed in all the areas where pine grows naturally to mature. In theory, the possibilities of shortening the regeneration period by means of artificial regeneration are greater in the protection forest region than in normal productive forest areas. Whether or not this is possible in practice, remains uncertain. At the present time, the protection forests appear to be more denselystocked than in earlier centuries and pressure, aimed at the fuller utilization of these stocks, is growing. If tree stocks in the protection forest area are to be exploited to a greater extent than earlier, then more forestation work will be needed. An attempt has been made in this study to determine the extent and quality of regeneration work carried out upto now in the protection forest region, and to survey the initial development of the regenerated stands. Information about plantations established in the protection forest area was obtained from the records of the State Board of Forestry. A total of 23 6 ha of forest has been forestated in the protection forest region since the 90's, almost half of it during the 970's (Table ). Forestation work was earlier carried out through seeding, but more recently through planting. Forestation with Norway spruce is a relatively new innovation, about 300 ha so far having been reforested. Information about the origin of the seed and seedlings is lacking. About one quarter of the individual forestation areas were sampled by stratified random selection for detailed examination in the field. The method developed at the Department of Silviculture, the Finnish Forest Research Institute, was applied in the inventory work (Fig. 2). The same methods had been used in the forestation work chain as in normal commercial forestry. The previous cutting had not always been complete clear-cutting since remnant trees were found in almost half of the cases where field examinations were carried out. Brush clearing had been carried out at 28 IJo of the cutting areas. Failure to carry out brush clearing was considered to be a mistake in 3 "lo of the cases. Most of the plantations examined were rnoderately dense. The mean number of young trees was about 000 per ha (Fig. 3). Of these, however, 45 "lo had been naturally regenerated (Fig. 4). About 000 seedlings/ha were classified, on the average, as being capable of further development (Fig. 5). In about one quarter of the young stands the number of trees capable of further development was less than 700/ ha, and in a:bout one fifth more Ihan 400/ ha. The results in this respect are satisfactory. In an inventory carried out in normal commercial forest areas in Central and eastern Lapland about 0 years ago, only about 7 "lo of the areas contained more than 400 young trees capable of development/ ha. Forestation work in the protection forest region had been less successful than that carried out on the burnt-over area at Tuntsa in the Ylikemi management area. The soi! in the protection forest region favorous, in general, natural regeneration. This appears to be an important factor favouring forestation work. Soi! tilling was found, however, to improve the success of forestation. The effect of slope was equally a positive factor. Stoniness, small mounds and depressions, as well as an altitude of more than 300 m, were found to have a negative effect on the success o( forestation. Variations in the macro-climate also appeared to exert an affect. The warm period in the 930's had brought about better, and the cool period in the 960's poorer results on the average. According to the norms of ordinary silviculture, there would be a lot of release work, ie. removai of standard, needed in the young stands in the protection forest region (Table 2). However, it is not certain to what extent the norms prevailing elsewhere can be used in the management of protection forests. Normal productivity targets, as such, can certainly not be applied to forestry in the protection forest region. Height growth of the young trees is slow in the protection forest region. lt takes about 60 years for planted Scots pine seedlings to reach a height of 5-6 m (Figs. 6-7). No exceptional damage was found in the young stands where growth had started off well (Figs. 8-9). The prevalence of crookedness, multiple-leaders and stem changes in the young trees indicates that the production of good-quality stemwood in the protection forest region may be difficult through normal forestation methods. The results of this study lend support to the opinion that forestation can be quite successful in the conditions prevailing in the protection forest region. Uncertainty about future climatic trends, the genetic nature of the tree populations along the timber-line and future needs of multiple-use forestry means that there would be no advantage to be gained by managing the forests on the basis of normal reforestation principles. The way in which they have been managed upto now, using forestation to supplement natural regeneration and for experimental work, seems to be the best. 8

12 ODC 236:266:53 ISBN ISSN POHTILA, E. & TIMONEN, M Suojametsäalueen viljelytaimikot ja niiden varhaiskehitys. Summary: Scots pine plantations and their early developmenl in the protection forests of Finnish Lapland. Folia For. 453: - 8. The success of forestation work along the northero timber-line and associated areas was examined in this study. Information was collected for this purpose about reforestation areas in the protection forest region acting as a buffer against the tundra zone. A total of 00 different plantations were examined in detail in the field. Main attention was paid to the density, growth and condition of the young stands. The results were compared with those obtained elsewhere and the causal connections possibly effecting the results were examined. Authors' address: The Finnish Forest Research Institute, Rovaniemi Research Station. Eteläranta 55, SF Rovaniemi 30, Finland. ODC 236:266:53 ISBN ISSN POHTILA, E. & TIMONEN, M Suojametsäalueen viljelytaimikot ja niiden varhaiskehitys. Summary: Scots pine plantations and their early development in the protection forests of Finnish Lapland. Folia For. 453:-8. The success of forestation work along the northero timber-line and associated areas was examined in this study. lnformation was collected for this purpose about reforestation areas in the protection forest region acting as a buffer against the tundra zone. A total of 00 different plantations were examined in detail in the field. Main attention was paid to the density, growth and condition of the young stands. The results were compared with those obtained elsewhere and the causal connections possibly effecting the results were examined. Authors' address: The Finnish Forest Research Institute, Rovaniemi Research Station. Eteläranta 55, SF Rovaniemi 30, Finland. ODC 236:266:53 ISBN ISSN POHTILA, E. & TIMONEN, M Suojametsäalueen viljelytaimikot ja niiden varhaiskehitys. Summary: Scots pine plantations and their early development in the protection forests of Finnish Lapland. Folia For. 453:-8. The success of forestation work along the northero timber-line and associated areas was examined in this study. lnformation was collected for this purpose about reforestation areas in the protection forest region acting as a buffer against the tundra zone. A total of 00 different plantations were examined in detail in the field. Main attention was paid to the density, growth and condition of the young stands. The results were compared with those obtained elsewhere and the causal connections possibly effecting the results were examined. Authors's address: The Finnish Forest Research Institute, Rovaniemi Research Station. Eteläranta 55, SF Rovaniemi 30, Finland. ODC 236:266:53 ISBN ISSN POHTILA, E. & TIMONEN, M Suojametsäalueen viljelytaimikot ja niiden varhaiskehitys. Summary: Scots pine plantations and their early development in the protection forests of Finnish Lapland. Folia For. 453:-8. The success of forestation work along the northern timber -Iine and associated areas was examined in this study. lnformation was collected for this purpose about reforestation areas in the protection forest region acting as a buffer against the tundra zone. A total of 00 different plantations were examined in detail in the field. Main attention was paid to the density, growth and condition of the young stands. The results were compared with those obtained elsewhere and the causal connections possibly effecting the results were examined. Authors' address: The Finnish Forest Research Institute, Rovaniemi Research Station. Eteläranta 55, SF-%300 Rovaniemi 30, Finland.