KESÄHERKKUJA KAIKILLE!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESÄHERKKUJA KAIKILLE!"

Transkriptio

1 KESÄHERKKUJA KAIKILLE! Tiedoksenne seuraavaa: PUVUSTO ON KOKO KESÄN AUKI. KOSTYYMI PALVELEE: MA SULJETTU TI-PE KESÄ-ELOKUUN LAUANTAIT SULJETTU TOMISTO ON AUKI KOKO KESÄ ELI MA-PE KLO PAITSI Paikalla Riia Niemelä palvelutuottaja tanssin osaamiskeskus puh SottiisiMoves: Tanssin hetki on nyt! SottiisiMovesin ohjelma on nyt julkistettu. Tarttukaamme tanssin hetkeen. Tampere ja SottiisiMoves -tapahtuma ovat nyt, ja meitä varten. Olemme etuoikeutettuja, kun saamme nähdä, vaikuttua, kohdata toisia ja heittäytyä tanssin ainutkertaisiin hetkiin yhdessä. SottiisiMoves on juuri nyt kansan tanssitapahtuma enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Missäpä muualla eri-ikäiset, eri tanssinlajit ja eri kansallisuudet saavat jakaa näin monta upeaa yhteistä hetkeä? Jokainen tanssija, soittaja ja esiintyjä kantavat sielussaan arvokasta omaa perinnettään. Tämä näyttäytyy jokaisessa tanssin pyörteessä ja saumassa. Perinne on olemassa joka hetkessä, josta pääsemme osalliseksi aina, kun tanssija nostaa katseensa, askeltaa, rytmittää liikettä tai viestii kanssatanssijoilleen. SottiisiMovesissa jokainen osallistuja saa olla ylpeä omista lähtökohdistaan. Pitäkäämme siis huolta, että olemme läsnä mahdollisimman monessa hetkessä jakamassa, oppimassa ja kannustamassa toisia. Petri Kauppinen, Sottiisin taiteellinen johtaja, tanssija ja koreografi Mistä on SottiisiMoves tehty? Tampereella huhutaan, että pohjoismaiden suurin tanssitaidetapahtuma saattaa lähteä niin sanotusti lapasesta, kun kansainvälinen kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisi ja valtakunnallinen Nuori Kulttuuri Moves-tanssikatselmus yhdistyvät SottiisiMovesissa Luvassa on tapahtumaviikko, joka tarjoaa täyteläistä minuuttia iloa ja elämyksiä. Festivaalille osallistuu noin 2500 eri-ikäistä tanssijaa ja sinne odotetaan kävijää. SottiisiMoves on tanssin riemua, taituruutta ja erilaisten tyylien kohtaamista. Tapahtuma tarjoaa konsertteja, koulutusta, katselmuksia, tanssipartyja, työpajoja, yötansseja, klubi-iltoja,

2 flashmobbeja ja karnevaaliriehaa. SottiisiMoves on avoin kaikille tanssilajeille katutanssista balettiin ja showtanssista kansantanssiin. Monitoimitalo 13:ssa järjestetään osallistujille erilaisia taidetyöpajoja pitkin viikkoa. Festivaali-illat huipentuvat yhteisiin konsertteihin ja illanviettoihin Tampereen keskustassa. Jättilapaset johdattelevat karnevaalitunnelmaan Hurja piruetti ryhmän teos Huojuvat kuuset voitti syksyllä 2013 SottiisiMoves koreografiakilpailun. Voittotyö on saanut innoituksensa lumisesta metsästä ja käyttää lapasia osana koreografiaa. Nyt Huojuvat kuuset tanssitaan yhteisesti SottiisiMovesin avajaisriehassa ja festivaaliviikon sunnuntaina Pyynikin urheilukentällä. Voittoteoksessa rekvisiittana käytetyt lapaset ovat kasvaneet SottiisiMovesin maskoteiksi, kokovartalolapasiksi. Jättilapasia voi pongata pitkin festivaaliviikkoa turuilla ja toreilla. Oman tanssillisen tervehdyksensä tapahtumaan tuovat SottiisiMovesin kansainväliset vieraat Intiasta, Puolasta, Unkarista, Venäjältä, Virosta. SottiisiMovesiin tulee kansainvälisiä vieraita viidestä eri maasta Oman tanssillisen värinsä ja tervehdyksensä SottiisiMovesin tuovat kansainväliset tanssiryhmät Rhythm Performing Arts Intiasta, Lubelacy I Puolasta, Regös Táncegyüttes Unkarista, Razzadory Venäjältä ja Leigarid Virosta. Heimotansseja ja pukuloistoa Kauimmainen vieras Rhythm Performing Arts on Intian Ahmadabadista. Vuosituhantisiin perinteisiin perustuva ohjelmisto sisältäen eri alueiden kansantansseja ja heimotansseja. Ryhmän esityksissä päästään sisälle intialaisen folkloren ytimeen. Tanssityyleille ominaista ovat musiikin muotoihin läheisesti liittyvä liikekielen kurinalaisuus ja rytmiikka yhdistettynä eksoottiseen pukuloistoon. Ryhmän johtaja Raju Patel on Intiassa tunnettu taiteilija, koreografi, ja myös kuuluisa folk-laulaja. Razzadoryn vauhdikkaita kuvioita Kansantanssiryhmä Razzadoryn nopeatempoiset kuviot osaava lapsiryhmä hämmästyttää taidoillaan ja esiintymisvalmiudellaan. Moskovalaisen tanssiryhmän ohjelmisto perustuu Venäjän eri alueiden kansantansseihin, joihin ryhmä on yhdistänyt myös muiden maiden kansantansseja. Tällä hetkellä Razzadoryn ohjelmistossa on yli 70 erilaista tanssikoreografiaa. Tampereelle tulevan tanssiryhmän jäsenet ovat iältään vuotiaita. Pääseekö Krakovan lohikäärme Tampereelle? Puolan Lublinista Folk Song and Dance Ensemblesta tulee myös lapsiryhmä, nimeltään Lubelacy I, jonka tanssijat ovat iältään vuotiaita. Heidän repertuaarinsa sisältää Lublinin, Rzeszowisin ja Krakovan alueiden vilkkaita ja energisiä kansantansseja. joissa jokaisessa on omat tanssilliset ominaispiirteensä. Toiveena on nähdä tanssi, joka kertoo Krakovan lohikäärmeestä. Paimenten keppitansseja Ylä-Unkarista Unkarinen Regös Dance Atelier ryhmän tansseissa aistii Unkarin historiaa satojen vuosien takaa ja näkee vanhaa musiikki-, pukeutumis-, ja tanssiperinnettä. Tansseja säestää perinteinen

3 unkarilainen folktrio, jossa on mukana viulu, alttoviulu ja kontrabasso. Konserteissa nähdään tyttöjen tansseja Gömörista, miesten virtuoottisia tansseja Transsylvaniasta ja unkarilaisten paimenten keppitansseja Ylä-Unkarista. Haitarin ja garmoshkan tahtiin intohimona tanssi ja laulu Virolainen, Tallinasta kotoisin oleva Leigarid -ryhmä on saanut traditionaaliset kansantanssit ja laulut perintönä isovanhemmiltaan. Sen vuoksi he kokevat yhdeksi päätehtävistään välittää kansanperinnettä niin aitona kuin mahdollista. Kansantanssista ja kansanlaulusta on tullut Leigareiden elämäntapa. Ryhmän tavaramerkkinä on Viron eri maakuntien perinteiset kansallispuvut sekä vauhdikkaat ja taitavat tanssikuviot. SottiisiMovesissa stipendejä, kunniakirjoja ja ammattilaisraati Moves on valtakunnallinen tanssin tapahtuma, joka kokoaa nuoret kolmen vuoden välein Nuoren Kulttuuri -säätiön tanssin katselmukseen. Movesissa voi osallistua erilaisiin pajoihin, esiintyä tilaisuuksissa, viettää aikaa katsellen muiden esityksiä ja hengata samanhenkisten nuorten kanssa virallisen tai epävirallisen ohjelman yhteydessä. Tampereen Moves-katselmuksissa lähes 30- raatilaista antaa palautetta nuorille ja Moves-päätöjuhlassa Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä nähdään tanssikatselmuksen parhaita paloja, ja jaetaan kunniakirjat ja stipendit nuorille taiteilijoille. Hetken aikaa - Tanssin taikaa -pääjuhla klo SottiisiMoves huipentuu sunnuntaina Hämeenkatua pitkin etenevään, näyttävään juhlakulkueeseen ja pääjuhlaan Pyynikin urheilukentälle. Kansantanssijoiden Hetken aikaa Tanssin taikaa yhteisohjelmassa uppoudutaan elämän hetkellisyyteen. Tansseissa riennetään pitkin jokea, metsäpolkuja, pellon laitaa, ja tunnelmissa heittäydytään ilosta kaipuuseen ja kohtaamisista jäähyväisiin. Pääjuhlassa tanssivat lapset, nuoret ja aikuiset yhdessä ja erikseen. Oman tanssillisen tervehdyksensä tapahtumaan tuovat SottiisiMovesin kansainväliset vieraat Intiasta, Puolasta, Unkarista, Venäjältä, Virosta. Liput: Aikuiset 15, lapset alle 16 vuotta 7, perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 35. K-Plussa - kortilla: Aikuiset 12, lapset alle 16 vuotta 5, perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 25. Osta liput Lippupalvelusta. SottiisiMovesissa on myös: Lasten ja nuorten kansantanssiryhmien luokittelut Kesäkuun 12. päivä lähestyy hurjaa vauhtia ja lasten ja nuorten kansantanssiryhmien luokitteluiden valmistelut ovat täydessä tohinassa. Yhteensä 24 lasten ja nuorten kansantanssiryhmää pääsee esittelemään taitojaan neljässä Tanssiralli-konsertissa torstaina Ensimmäinen Tanssiralli starttaa klo Tullikamarin Pakkahuoneella ja konsertissa esiintyvät Pauha, Hilipakat, Kirpakat, Mattien ja Maijojen Juniorit ja Trilli. Toinen Tanssiralli tanssitaan Sampolassa klo 14.00, jossa taitojaan näyttävät Vinksa, Pisarat, Hyrrä, Ripakat, Raika ja Mattien ja Maijojen Junnulikat. Kolmas Tanssiralli nähdään jälleen Tullikamarin Pakkahuoneella klo 16.30, jossa ihastellaan Motoran Liipukoiden, Motoran

4 Nopsakoiden, Motoran Vinhakoiden, PikkuOttoset I:n ja II:n sekä Kikatuksen tanssin iloa. Viimeinen Tanssiralli-konsertti alkaa klo Sampolassa ja siellä taitojaan näyttävät Kimara, Keikaus, Viirkantti, Eurot, JunioriOttoset, Motoran Kipakat ja Kimurantti. Konsertteihin on vapaa pääsy. Tervetuloa katsomaan! Lisätietoja voi lukea osoitteesta nuorisoseurat.fi/lastenluokittelut TULEVIA HERKKUKOULUTUKSIA: TANSSIN OSAAMISKESKUS Tule opettelemaan vuoden 2015 yhteisohjelmia! Valtakunnallinen ohjelmistokurssi järjestetään syksyllä Hollolassa. Kurssilla opetellaan Kalenat ja Nordlek 2015 tapahtumien yhteisohjelmatanssit. Kouluttajat, hinta ja paikka tarkentuvat myöhemmin. Lisätietoja: Riia Niemelä , riia.niemela@nuorisoseurat.fi Kiinnostaako kansantanssin ohjaaminen? Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot Kempeleellä syksyllä 2014! Opintojen tavoitteena on antaa kansantanssin harrastajalle valmiudet toimia kansantanssiryhmän ohjaajana seura- ja järjestötoiminnassa tai päiväkotien ja koulujen kerhotoiminnassa. Koulutus perehdyttää suomalaisen kansantanssin tekniikkaan ja sen opettamiseen, suomalaiseen kansanperinteeseen, ryhmän toimintaan ja sen ohjaamiseen sekä harrastustoiminnassa kasvattajana toimimiseen. Koulutuksesta saa myös valmiuksia kansantanssialan ammatilliseen koulutukseen hakeutumiselle. Jokaisesta suoritetusta viikonlopusta saa kurssitodistuksen. Lisätietoa koulutuskokonaisuudesta: Koulutusjaksot ovat seuraavat: I jakso: Kansantanssin opettamisen perusteet (1op) II jakso: Kansantanssin tekniikka ja musiikki (1op) III jakso: Kansantanssin opettaminen ja kehonhuolto (1op) Kouluttajat: Tanssinopettajat Kaisa Partanen ja Hanna Poikela Paikka: Kempeleen Nuorisoseurantalo (Kirkkotie 19) Hinta: 100 e jaksolta / henkilö. Hintaan sisältyy opetus ja majoitus kurssitilassa (oma patja ja makuupussi). Hintaan ei sisälly ruokaa. Halukkaille järjestetään ruokailu ja tasokkaampi majoitus, jos on tarvetta. Lisäkulut laskutetaan erikseen. Ilmoittautuminen mennessä Kurssi toteutuu, jos kurssilaisia on 10 henkeä ja kurssille voidaan ottaa max 16 henkeä.

5 Osallistumisen voi peruuttaa ilman kuluja ilmoittautumisajan päättymiseen saakka ja sen jälkeen vain lääkärintodistusta vastaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: / puh Tanssitaloviikonloppu Kempeleessä Onko sinua puraissut jo paritanssikärpänen? Kaipaatko jykevää suomalaista potkua paritanssillesi? Tule tanssitaloviikonloppuun paneutumaan vientiin ja seuraamiseen sekä muunteluun ja varioimiseen. Kurssilla kansanomaiset paritanssivariaatiot pääsevät aktiiviseen vuorovaikutukseen nykypäivän kotimaisten paritanssien kanssa. Viikonlopun aikana pääset nauttimaan ainakin vanhimmasta suomalaisesta kädenalitanssista eli Polskasta, Sottiisin svengistä, Tangon läheisyydestä, Kävelyhumpan metkuista, Valssin variaatioista ja miksei pirteästä Polkastakin. Paritanssiklinikalla käsitellään kurssilaisten ennakkoon antamia paritanssimisessa askarruttavia aiheita. Kurssille ilmoittaudutaan pareittain. Mukaan pääsevät kaikki paritanssista kiinnostuneet. Kurssin hinta: 100 e (sis. opetuksen) Majoitus ja ruokailu: Järjestetään tarpeen mukaan, lisää tietoa Aika ja paikka: , Kempeleen Nuorisoseurantalo Kouluttajat: Tanssinopettajat Anni Heikkinen ja Viljami Pekkala Lisätietoja: Riia Niemelä riia.niemela@nuorisoseurat.fi Ilmoittautuminen: 1.8. mennessä osoitteessa Ilmoittautumisajan jälkeen osallistumisensa voi perua ilman kuluja vain lääkärintodistusta vastaan. Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä mitkä ruokailut haluat ja mahdolliset toiveet paritanssiklinikalla käsiteltäviin asioihin. Tanhu Akatemia elokuussa Mikkelissä! Aikuisten Dääns! Tule nauttimaan tanssin riemusta huippuopettajien johdolla! Tanhu Akatemia on avoin kansantanssin harrastajille ja tekijöille. Päivien aikana saat uusia ideoita omaan ja ryhmän tanssiin sekä valmista materiaalia ryhmien harjoituksiin ja ohjelmistoihin. Kurssilla on omat osiot aikuisille ja ikinuorille. Aikuisten kurssilla nautitaan kansantanssin haasteista ja koukuista. Ikinuorille on tarjolla letkeää tanssin taikaa. Elokuussa vaihdetaan kesän lepovaihde vipattavaan tanssijalkaan ja saadaan uusi tanssikausi alkamaan! Haasta itsesi, tule mukaan! Kouluttajina: Tanssinopettajat Katariina Hiukka (aikuiset) ja Markku Ryynänen (ikinuoret) Paikka: Paukkula Nuoriso-opisto, Mikkeli Aika: Hinta: 100 e (opetus, ruoka ja majoitus)

6 Lisätietoa: Riia Niemelä , Ilmoittaudu mennessä täällä: Osallistumisen voi peruuttaa ilman kuluja ilmoittautumisajan päättymiseen saakka ja sen jälkeen vain lääkärintodistusta vastaan. Tanssitoimijoiden valtakunnallinen tapaaminen Tampereella Tanssitoimijoiden alueelliset tapaamiset alkavat olla kohta paketissa ja syksyllä suunnataan katseet kohti Tampereen valtakunnallista tapaamista. Alueellisista tapaamisista on valittu virallisia edustajia tapahtumaan, mutta mukaan ovat tervetulleita muutkin. Kaksipäiväisessä seminaarissa ideoidaan ja kehitetään koko Suomea koskevia kansantanssiin liittyviä asioita yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tapaaminen on myös hyvä foorumi tutustua muihin tanssitoimijoihin ja jakaa kokemuksia kansantanssin parissa toimivien kesken. Tapaamisesta vastaa Tanssin osaamiskeskus. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan! Lisätietoja: MAAKUNNAN HERKKUJA: Suopellon Nuorisoseura Kulo ry 100 VUOTTA NUORISO- JA KYLÄTOIMINTAA Suopellon Nuorisoseura 100-vuotta. Pääjuhla Seurantalolla la klo Täytekakkukahvit ja tervehdysten vastaanotto klo Juhlapuhe pääsihteeri Antti Kalliomaa, Suomen Nuorisoseurat. Tervetuloa! SYSMÄN I SUVISOUTU SUOPELLOSSA LA KLO Kilpailureitti: Vanha Satama-Pyydysniemi- Uusi Satama (n. 3,6 km) Kilpailukeskus: Uusi Satama Sarjat: Yleinen, naiset, nuoret (alle 18-v) vuoro- tai yksinsoutu Vene: Sarjavalmisteinen lasikuituvene

7 Ilmoittautuminen: Maksamalla osanottomaksu 10 / vene mennessä NS:n tilille FI (sis. saunomismahd. ja lounas). Viestiin osanottajien nimi ja sarja sekä puh. nro tai s-postiosoite. Jälki-ilmoittautumiset: 15 / vene Lisätiedot: Jussi Hildén, puh jussi.hilden@phnet.fi tai Kauko Palvalin, puh liikejatuli@gmail.com ONKINIEMEN NUORISOSEURAN TANSSIT, kesän aikana järjestetään KOLMET tanssit La SATU MAARIT La Antti Aronen & Risto Juhani La 2.8. NIKON KARAOKE La HALLOWEEN-KARAOKE BILEET Tiedustelut: Teija Nuorteva , teija.nuorteva@luukku.com 5.7. KALKKINEN Herkkulounas Pörskälässä Kalkkisten Kyläpäivänä 5.7. noutopöytälounas Kalkkisten Nuorisoseuran talolla Pörskälässä klo TERVETULOA JA KALKKINEN Kalkkisten 10 Kuntoilutapahtuma Kalkkisten 10 Lomameijerillä. Ravintolapalvelut hoitaa Kalkkisten Nuorisoseura. Molemmista tapahtumista lisätietoja : ASIKKALA/SUOVOLA Suovolan Kesäpäivä 26.7 klo 9-15 Suovolan Nuorisoseurantalo Hasalantie 10, Asikkala (Pulkkila)

8 Poniratsastusta. VAPEPAN (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu) esittely. Mukana myös pelastuskoirat! Kirpputori. Tuotetorilta kauden vihannekset ja marjat, leivonnaisia, maalaismunia. Kahviosta saatavana grillimakkaraa, muurinpohjalettuja, munkkeja ja virvokkeita. Lisätietoja: Taru Lyhelä p VILLÄHTEEN NUORSISOSEURAN HEINÄPÄIVÄT PE Peli-ilta aikuisille LA Heinätanssit SU Perhepäivä Nuorisoseurantalo Pyrylä os. Villähteentie 33 MM- M ö l k k y , L a h d e n K i s a p u i s t o s s a Turnaukseen osallistutaan nelihenkisin joukkuein. Joukkueeseen voi kuulua yhteensä kuusi (6) pelaajaa. Joukkueen ikä- ja sukupuolijakauma on vapaa. Ilmoittautuminen viimeistään Maksu 90 / joukkue Kerää oma joukkue ja tule pelaamaan tai kannustamaan suosikkiasi! Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Tervetuloa! INTIAANIKESÄ Etelä-Hämeen ja Uudenmaan nuorisoseurat järjestävät ensi kesänä lastenleirin vuotiaille Naumissa Hinta: 100 nuorisoseurojen jäseniltä, muilta 120. Sisältää: ohjelman, ruoat, vakuutuksen ja matkat Helsingistä ja Lahdesta. Vielä voi leirille ilmoittautua kun toimii nopeasti! Lisätiedot: pirita.laiho@nuorisoseurat.fi

9 MIINAN MONTUN KESÄ Miinan Monttu on Hausjärvellä, Turkhaudan kylässä sijaitseva amfiteatteri metsän siimeksessä. Katettu 500 hengen katsomo ja hämäläinen maalaismaisema luovat puitteet vetovoimaisille tapahtumille.

10 TÄMÄ HIENO SEIKKAILU KANNATTAA KOKEA! Owla tanssiseikkailu Tanssiteatteria koko perheelle. Owla tanssiseikkailu on valloittava yhdistelmä sadun taikaa ja Oulun paikallishistoriaa. Tytin, Franzin ja Maijan matkassa pääset tutustumaan Owlan valkeaan kaupunkiin. Matkallasi kohtaat niin Vaaran kakaroita, merimiehiä kuin tervaporvareitakin ehkä jopa merikoskenneitoja. Mutta miten käy kaupungin ja sen asukkaiden, kun pahamaineiset trullit saapuvat vierailulle? Pelastuuko Owla? Entä mihin Toripolliisi on kadonnut? Owla tanssiseikkailu on ainutlaatuinen Pohjois-Pohjanmaan kansantanssiryhmiä yhdistävä suurteos, jossa näyttämöllä nähdään ammattitanssijoitten rinnalla yli 60 kansantanssin harrastajaa, jotka ovat iältään 7-77-vuotiaita. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat Elena Penttilän käsialaa ja tasokas livebändi soittaa Erja Mesimäen sävellyksiä. Yksin on ynseää. Kaksin aina kaunihimpi. Kolmikkona komeinta! Esitykset: Kulttuuritalo Valveen Valvesalissa (Hallituskatu 7, Oulu) La 7.6 klo 18 Su 8.6 klo 14 ja 18 Ti 17.6 klo 18 Ke 18.6 klo 15 ja 18 Pääsymaksu: 12 (peruslippu) / 8 (alle 12-vuotiaat) S-etukortilla 2 alennus peruslipun hinnasta Lipunmyynti: Oulun seudun Prismojen infopisteet (Limingantulli, Linnanmaa, Raksila, Zeppelin) tai ovelta käteisellä tuntia ennen esitystä, mikäli lippuja on jäljellä Tutustu lisää nettisivuilla osoitteessa: Taustayhteisöt: Oulunsuun Nuorisoseura, Oulunsalon Nuorisoseura, Nuorisoseura Vilikas, Taivalkosken Nuorisoseura Hannu Nipuli toiminnanjohtaja Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. puh

11

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE SOTTIISIMOVES 2014 ILMOITTAUTUMISOHJEET Tapahtumaan ilmoittaudutaan nettilinkin kautta. http://ilmoittautuminen.sottiisi.net/ilmoittaudu/index Olemme koonneet tähän ohjeistusta ilmoittautumiseen liittyen.

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TANSSITIEDOTE 16.9.2013 SISÄLTÖ TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TAPAHTUMATUOTTAMISEN OSAAMISKESKUS... 2 Tanssimaniaa

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Olettehan valinneet seurallenne henkilön, joka hoitaa rekisterin päivittämisen!!

Olettehan valinneet seurallenne henkilön, joka hoitaa rekisterin päivittämisen!! Aurinkoista pakkaspäivää! Vuosi käynnistettiin entiseen tapaan Folklandiaristeilyllä. Myös Tanssin riemua-työpajat on saatu käyntiin, tammikuussa vuorossa on Ruokolahti. Toimistomme sai työntekijätäydennystä

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN

OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN Sisällysluettelo 1. Taustaa... 2 2. Koulutuksen tavoitteet... 2 3. Koulutuksen kohderyhmä... 2 4. Opiskelu ja oppimisympäristöt... 2 5. Koulutuksen sisältö

Lisätiedot

Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase

Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase Hei! Kiitos ilmoittautumisestasi Let s Dance cup tanssitapahtumaan. Tapahtumaa vietetään siis sunnuntaina 6.3.2016 Kulttuuriareena Gloriassa. Osoite: Pikku Roobertinkatu 12-14, 00120 Helsinki. Helsingin

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

HERKKUMEILI 19.2.2014

HERKKUMEILI 19.2.2014 HERKKUMEILI 19.2.2014 Myyntiaikaa on vielä runsaasti jäljellä, sillä arpajaiset päättyvät 31.3.2014 mennessä! Eiköhän kannata tehdä seuralle/ryhmälle rahaa!!! TEKEMISEN RIEMUA ARPAJAISET Nyt on mahdollisuus

Lisätiedot

Let`s dance cup 2016

Let`s dance cup 2016 Moi! Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus järjestää Let's dance cup 2016 tanssitapahtuman, sunnuntaina 6.3 Gloriassa! (Pieni Roobertinkatu 12-14, Helsinki ) Karsinnat klo:9:00 Finaalit klo:16:00 Tapahtumaan

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / 2011

Jäsentiedote 3 / 2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Terveiset Tanssikkaasta! Lämmin kesä alkaa kääntyä jälleen syksyksi. Haluammekin kiittää kaikkia Tango & Tanssilavaan osallistuneita! Tapahtumaan osallistui huikeat yli 100 tanssijaa,

Lisätiedot

TANSSITIEDOTE 15.2.2013

TANSSITIEDOTE 15.2.2013 TANSSITIEDOTE 15.2.2013 Liittojen sähköinen tanssitiedote välittää alan harrastajille ja ohjaajille ajankohtaista tietoa järjestön tapahtumista ja koulutuksesta sekä muista harrastusalaan liittyvistä asioista.

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna. Vuosi on kääntynyt kohti loppuaan, on aika rauhoittua viettämään joulua. Takana on jälleen tapahtumarikas vuosi, kiitos siitä kaikille teille, jotka olette olleet mukana toteuttamassa nuorisoseuratoimintaa

Lisätiedot

Postimäki. historiasta nykypäivään!

Postimäki. historiasta nykypäivään! Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

TANSSITIEDOTE huhtikuu 2012 16.4.2012

TANSSITIEDOTE huhtikuu 2012 16.4.2012 TANSSITIEDOTE huhtikuu 2012 16.4.2012 Liittojen sähköinen tanssitiedote välittää alan harrastajille ja ohjaajille ajankohtaista tietoa järjestön tapahtumista ja koulutuksesta sekä muista harrastusalaan

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI

D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI Ohjelma D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI Sisältö: D-valmentajakurssilla perehdytään lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen valmentamisen ja yksilöllisen valmennusfilosofian perusasioihin. Kurssin kuusi

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy Seurakirje 3/2014 Kesätapahtumat kaiken kansan tietoisuuteen Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy 22.5.2014. Nuorisoseurat.fi

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa... 1. Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous 23.11.2013 Tampereella

AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa... 1. Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous 23.11.2013 Tampereella KUUKAUSITIEDOTE 9 2013 16.9.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa... 1 Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous 23.11.2013 Tampereella... 1 Henkilövalinnat valtuuston

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM Sisältö ja tarkoitus 10.-14.1.2011 Toimintakyvyttömyyson vesiliukoista Suomessa

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,

Lisätiedot

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~ Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää ~LIPUT~ Aikuiset 12 Lapset 8 Alle 3v. ilmaiseksi ~ Flikat 15v. Juhlakonsertti ~ ~KONSERTIT~ PÖLKKY-teatterilla maanantaina 29.6.2015

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

Alueen tapahtumien vaikutus nuorten asuintyytyväisyyteen

Alueen tapahtumien vaikutus nuorten asuintyytyväisyyteen Alueen tapahtumien vaikutus nuorten asuintyytyväisyyteen 1. Ikäsi? nmlkj 14 nmlkj 15 nmlkj 16 nmlkj 17 2. Mainitse viisi Internet-sivustoa, joita käytät eniten? 1. 55 66 2. 55 66 3. 55 66 4. 55 66 5. 55

Lisätiedot

PIENI HERKKUMEILI 2.4.2014 Huhtikuun alun iloksi!

PIENI HERKKUMEILI 2.4.2014 Huhtikuun alun iloksi! PIENI HERKKUMEILI 2.4.2014 Huhtikuun alun iloksi! Iso Kiitos kaikille, jotka osallistuitte TEKEMISEN RIEMUA ARPAJAISIIN!! Hei kansantanssin ohjaajat, apuohjaajat ja muut tanssitoimijat! Kutsun Sinut viettämään

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. VANTAALLA - KUTSU LADY-TURNAUKSEEN -KUTSU F-TYTTÖJEN NUORI SUOMI -TURNAUKSEEN KOULUTAPAHTUMAT MAAJOUKKUEEN VALMENTAJA

Lisätiedot

SISÄLLYS ESIPUHE OHJAAJAKIRJE

SISÄLLYS ESIPUHE OHJAAJAKIRJE 1-2015 SISÄLLYS ESIPUHE... 2 LASTEN KALENAT 4.-7.6.2015 LAPPEENRANTA - lähde ryhmäsi kanssa teatterin ja tanssin tuoksintaan!... 3 VALTAKUNNALLISET KOULUTUKSET - viikonlopussa ehtii oppia paljon!... 4

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

KUUKAUSITIEDOTE 8 2013 15.8.2013 SISÄLTÖ

KUUKAUSITIEDOTE 8 2013 15.8.2013 SISÄLTÖ KUUKAUSITIEDOTE 8 2013 15.8.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Henkilövalinnat valtuuston syyskokouksessa... 1 Seurantalojen korjausavustus... 2 Harrastus ja toimintaryhmiin ilmoittautuminen nuorisoseurarekisterin

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere 50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella

Lisätiedot

Sitova ilmoittautumiskaavake...

Sitova ilmoittautumiskaavake... Sitova ilmoittautumiskaavake... Palautettava järjestäjälle Osallistumismaksut ja osallistujapassit Yhteisön nimi: Yhteyshenkilö (nimi, puhelinnumero ja sähköposti): Osallistumismaksu tapahtumaan on 10

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Tanssirallin säännöt ja arviointikriteerit

Tanssirallin säännöt ja arviointikriteerit Tanssiralli on Suomen Nuorisoseurat ry:n valtakunnallinen kansantanssikatselmus, joka on suunnattu alle 16-vuotiaiden harrastusryhmille. Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida ryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa.

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX

Lisätiedot

Tarinainstituutin. -koulutus

Tarinainstituutin. -koulutus Tarinainstituutin -koulutus Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa, sovellusalueina työnohjaus, terapia, kasvatus, koulutus, taide, seurakuntatyö tai muu yhteisöllinen työ. TERVETULOA Tarinainstituuttiin!

Lisätiedot

Joukkuejakoinfo 2014

Joukkuejakoinfo 2014 Joukkuejakoinfo 2014 Cheerleadingia voi harjoitella seurassamme neljässä eri ikäluokassa: 4-8- vuotiaat (mikrot), 8-12- vuotiaat (minit), 12-16- vuotiaat (juniorit) ja 16- vuotiaat ja vanhemmat (aikuiset).

Lisätiedot

OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA SYKSYÄ KAIKILLE! T: ETELÄ-HÄMEEN NUORISOSEUROJEN TOIMIHENKILÖT ja OPINTOKESKUS

OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA SYKSYÄ KAIKILLE! T: ETELÄ-HÄMEEN NUORISOSEUROJEN TOIMIHENKILÖT ja OPINTOKESKUS ELOKUUN HERKKUMEILI 2014 OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA SYKSYÄ KAIKILLE! T: ETELÄ-HÄMEEN NUORISOSEUROJEN TOIMIHENKILÖT ja OPINTOKESKUS TÄRKEÄÄ, TÄRKEÄÄ! Lokakuun 15. päivä ilmestyvä Nuorisoseura lehti postitetaan

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

KUUKAUSITIEDOTE 11 2013 1 15.11.2013 SISÄLTÖ

KUUKAUSITIEDOTE 11 2013 1 15.11.2013 SISÄLTÖ KUUKAUSITIEDOTE 11 2013 15.11.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Nuorisoseurojen oma verkkokauppa on avattu!... 1 Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous... 1 Tekemisen riemua arpajaiset... 2 Tee tanssikoreografia

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri - LOSE WEIGHT SMILING- Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri Sisältö: - FIT CAMP idea - Liikunta - Ruokailu - Ilmoittautuminen ja yhteystiedot 1. FIT CAMP FIT CAMP on leiriohjelma joka

Lisätiedot