Miten viemme TE-palveluuudistuksen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten viemme TE-palveluuudistuksen"

Transkriptio

1 Miten viemme TE-palveluuudistuksen maaliin TE-uudistuksen johtamisen ajankohtaisfoorumi , Jyväskylä Henkilöstöjärjestöjen THHL, JUKO, JHL kommenttipuheenvuoro: Eija Tuutti, THHL ry:n pj./pardia /ET 1

2 Yleisesti ottaen Me henkilöstöjärjestöjen edustajat olemme olleet ja olemme jatkossakin rakentavasti mukana TE-palvelu-uudistuksessa ja kehitystyössä Hyvää on se, että kukaan ei ole ottanut sitä kantaa, että uudistus pitäisi peruuttaa ja palata entiseen Meillä on selkeästi vain yksi suunta ja se on uudistuksen saaminen valmiiksi ja toimivaksi mahdollisimman pian TE-palvelu-uudistuksessa on monia hyviä elementtejä ja odotukset olivat suuret, mutta moni osatekijä tai työväline/tukitoiminto on pettänyt Lähtökohtaisesti on todettava, että tilanne alueilla vaihtelee ja kaikki esiin tulevat asiat eivät istu joka paikkaan, osalla suurin osa on kunnossa, osalla liian moni asia mättää Terveisistä ei pidä provosoitua tämä ei ole syytelista, vaan viestiä asioista, jotka on pikaisesti saatava kuntoon olemme samalla puolella /ET 2

3 Johtaminen ja vastuunjako Johdolla kokonaisuus hukassa TEM tavoittelee yhtä suurta perhettä Liian monta samanaikaista, suurta uudistusta kaikki ontuvat ELYjen rooli epäselvä; tulkinta-apua ei saa jos on roolia suhteessa TE-kenttään, se on selvitettävä ja vastuulliset kerrottava Alueiden johto pääosin hukannut perusasiat paluu perusasioihin tarvitaan nopeasti TE-toimistonjohtaja = yksi ja ainoa virallinen ta-virkamies johtajan velvollisuus osoittaa selkeästi oma vastuunottonsa, myös vaikeissa asioissa TE-tston johto ei pelaa yksiin ajatus yksi yhteinen TEtoimisto kuntoon /ET 3

4 Johtaminen ja vastuunjako Vastuunjako- ja otto puuttuu päätöksenteko ja valtuudet saatava välittömästi kuntoon Vastuu arjesta heitetty alemmille esimiehille ja viime aikoina jopa ihan perushenkilöstön harteille vastuunjaot ja delegoinnit avoimiksi ja virallisiksi Enää ei voi puhua alkuvaiheen ongelmista tai alkuvuoden ruuhkista mallin toimivuus vaikea testata tarvitaan selkeä, yhteinen näkemys siitä mitä/mihin/miten ollaan menossa ja missä on vastuu /ET 4

5 Johtaminen ja vastuunjako Palvelujohtajat eivät toimi yhdessä yhteisen TEtoimiston tavoitteiden saavuttamiseksi keskinäinen kisa ja näyttämisen tarve korostuu - palvelulinjaputkien rajat häivytettävä arjesta Em:t eivät myöskään tiedota yhteisesti / kaikille yhteisistä asioista samat tarvittavat tiedot esim. palvelulinjojen teemoista, palvelupaketeista ja ohjeista sekä koko toimistoa koskevista asioista samanaikaisesti koko henkilöstölle Palvelulinjat ja resurssien uusajon tarve TEjohtaja esiin /ET 5

6 Johtaminen ja vastuunjako Palvelutuotteet ei riittävästi selvitetty / perehdytetty TE-johto ei tiedä mitä eri toimipisteissä tapahtuu, eivätkä toimipisteet mitä naapurissa tapahtuu jatkuvaa tiedonkulkua tarvitaan TE-johtoa ei näy alueella jatkuva jalkautuminen ja johdon kierto esim. tiettyjä päiviä eri toimipisteissä etukäteen tiedossa olevan aikataulun mukaan Etäjohtajuus ei toimi! Osa johdosta henkilöitä, joilla substanssiosaaminen puuttuu pikainen perehdytys sekä substanssiin että johtajan/esimiehen tehtäviin /ET 6

7 Perehdytys, ohjeistus ym. Palvelulinjat pullonkaula alkukartoituksessa, palvelutarpeen arvioinnissa sekalaiset ohjeistukset ja käytännöt kuntoon Henkilöstö kokee jääneensä yksin ontuvan uudistuksen altavastaajaksi asiakkaille, kumppaneille, medialle ym. sekä sisäinen että ulkoinen tiedottaminen saatava nopeasti kuntoon Johto vastaa sekä tiedottamisesta että henkilöstön tyhy:sta Vanha osaaminen on pian hukattu ja jätetty vaille arvostusta henkilöstölle saatava ansaitsemansa arvostus osaamisestaan Uusiin tehtäviin ei perehdytystä ole annettu saatava nopeasti käyntiin edellyttää johdon substanssiosaamista ja ymmärrystä /ET 7

8 Sekalaista Sähköiset palvelut uudistuksessa TE-uudistuksen tärkeimmät tukipalvelut pettivät - verkkopalveluiden kehittämistyön puutteellinen resurssointi sekä viestinnän pohdinta ja resurssointi kuntoon Sähköinen alkuilmoittautuminen lisännyt TE-toimistojen työtä resurssit vs. puhelinkutsut ym. - toisaalta sähköinen ilmoittautuminen on myös pannut monet opiskelemaan sähköisten palvelujen käyttöä ja tekemään asioita itse valmiimmaksi Paperilla toimitettavat muutosilmoitukset pian pois TEtoimistoista (mamut ym.) ns. vahva tunniste ainoana ei riitä, rinnalle tulisi palauttaa sähköinen ilmoittautuminen ilman tunnistetta, jota kaikilla ei ole Henkilöstöpolitiikka kadotettu? /ET 8

9 Sekalaista TE-toimitilakonsepti TEMin vastuunotto käynnistettyjen ja käynnistettävien toteutusten ohjauksessa, konseptiin perehdytyksessä ja rahoituksessa epäonnistumisia ei voi kaataa kentän syyksi Toteutuksen ongelmissa TEM osoittanut valikoivaa kuuntelemista pikaisesti avoin pohdinta siitä, sopiiko uusi tilakonsepti nykytilanteeseen tai ylipäätään TE-toimistoon työn luonne huomioiden Henkilöstö ajetaan keskenään kiistelemään asiakasvastaanoton huonetilojen ajanvarauksesta, koska olemassa oleva kapasiteetti ei riitä tähän huonetarpeeseen uuspohdintaa toteutukseen ASPA 2014-vaikutukset? /ET 9

10 Työhyvinvointi akuutti ongelma Henkilöstö on aidosti uupunut ja turhautunut ei voi kokea osaamisen ja onnistumisen iloa Sairauslomat lisääntyneet ja pidentyneet Työelämästä vetäytymisiä pohditaan laajasti ei vain eläkeikää lähestyvät Palkkatukilaisten lisääminen juuri, kun näitä vuodenvaihteessa ajettiin alas ei tue työyhteisön jaksamista, eikä työllistettävien vakityöhön sijoittumista Heikentää sekä vakiväen että palkkatukilaisten tyhyä Onko todella nykyinen asiantuntijatyö sitä, mihin voidaan palkkatukilaisia käyttää henkilöstö kokee työnsä arvostuksen nollatuksi Entäpä hallinnon moraali - virkailijat joutuvat toimimaan vastoin hyvin tuntemiaan palkkatuen käytön perusteita kuka vastaa, jos media herää ja älähtää? /ET 10

11 Lopuksi Henkilöstön ja johdon vuoropuhelu ja avoin viestintä ei kaikilla alueilla toimi Johto esittää ELYyn ja TEMiin päin kaikki hyvin - viestiä, kun todellisuus on toinen Tarvitaan yhdessä tekemistä ja avointa vuoropuhelua henkilöstön kanssa ainoa tie päästä maaliin ja turvata työmotivaatio ja työhyvinvointi on yhteistyö Tarvitsemme toisiamme uudistuksen läpiviemiseksi ja onnistumiseksi /ET 11

Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa

Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa Sanna Kolomainen Pia Laitinen Matti Hermunen TE-johdon ajankohtaisfoorumi 21.-22.8.2013, Tupaswilla 1 Taustaa osaamisen johtamiselle Tavoite:

Lisätiedot

Keski-Suomen ELY-keskuksen lausuntopyyntö Keski-Suomen TE-toimiston toimistoverkkoratkaisun seuraavasta vaiheesta

Keski-Suomen ELY-keskuksen lausuntopyyntö Keski-Suomen TE-toimiston toimistoverkkoratkaisun seuraavasta vaiheesta Kaupunginhallitus 48 13.02.2012 Kaupunginhallitus 82 11.02.2013 Keski-Suomen ELY-keskuksen lausuntopyyntö Keski-Suomen TE-toimiston toimistoverkkoratkaisun seuraavasta vaiheesta 63/000400/2012 KH 48 Keski-Suomen

Lisätiedot

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Miten viemme TE-palvelu-uudistuksen maaliin? Tilanne nyt (1) Uudistus on kiinnostanut ja palautetta on tullut

Lisätiedot

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus tikun nokassa Ison palvelu- ja toimintatapamuutoksen johtaminen on edelleen vaiheessa suunta on selvillä, vaikutukset näkyvät viiveellä Mediamielikuvana

Lisätiedot

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama RAKENTAVASTI ERILAINEN 17.11.2011 / RIL Reijo Harmaajärvi 1 Rakennushankkeen toteutuksen organisointi, vastuunjako ja tiedonkulku 2 Liiketoiminta-alueet Hankekehittäminen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003

RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003 RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003 Tutkimustuloksia henkilöstötyön tietojärjestelmistä 2003 26.9.2003 jarmo.peltoniemi@paconsulting.com Matka HR-järjestelmien maailmaan Oppi ja suositukset

Lisätiedot

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä Kumppanuuspäivä 2016 Kumppanuuspöytä 4, vetäjinä Mari Brunou ja Tauno Linkoranta Tulevaisuuden kansalaistoiminta Alustuksena Tulevaisuuden kansalaistoiminta PP (liitteenä). Alustuksen jälkeen jakauduttiin

Lisätiedot

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta Työttömien terveyspalvelujen toteutuminen Vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhkat Kooste ennakkotehtävistä 8.12.2015 14.12.2015 Työterveyslaitos Kirsi Lappalainen www.ttl.fi 1 Työttömien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyysseminaari 26.3.2010, Pori

Nuorisotyöttömyysseminaari 26.3.2010, Pori Nuorisotyöttömyysseminaari 26.3.2010, Pori Janne Marniemi Suvi Koskela Tilaisuuden ohjelma Klo 8.30-9.00 - Aamukahvi, järjestäjien tervehdyssanat 9.00-10.00 - Nuorisotyöttömyyden menneisyys, nykytila ja

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Aika 27.11.11.2013 klo 9.45 10.30 Kouluttaja: Koulutus- ja kehitysjohtaja Miten hankkeen toimintaa voidaan motivoida, keinoja viedä hanketta

Lisätiedot

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän

Lisätiedot

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIONTI

PALVELUTARPEEN ARVIONTI PALVELUTARPEEN ARVIONTI Tehtävä 4. Inga Mukku 12.-13.11.2012 Määräaikaan mennessä 7/15 osallistujasta palautti tehtävän Monenlaiset kunnissa meneillään olevat muutokset aiheuttava kunnissa kiirettä jäniksen

Lisätiedot

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto aloitti toimintansa 1.1.2013 Pohjanmaan TE-toimisto yhdisti Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella toimivat Suupohjan, Vaasan, Pietarsaaren,

Lisätiedot

Muutos 22! -koulutus 7.3.2013

Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 TE-palvelujen uudistus - TE-palvelu-uudistuksen lähtökohdat, tavoitteet ja mahdollisuudet Kehittämispäällikkö Seija Sädemaa, Satakunnan ELY-keskus, TYO 1 Esityksen rakenne

Lisätiedot

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja toimintakyvyn arvioinnit ja eläkeselvittelyt osana pitkäaikaistyöttömien palveluprosesseja Leena-Kaisa Härkönen Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Jämsä, Muurame Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Työkykyä parannetaan yhteistyöllä. Valtioexpo 3.5.2011 Anni Vepsäläinen Toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Työkykyä parannetaan yhteistyöllä. Valtioexpo 3.5.2011 Anni Vepsäläinen Toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Työkykyä parannetaan yhteistyöllä Valtioexpo 3.5.2011 Anni Vepsäläinen Toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Kustannukset ja ansaintalogiikka Relevantteja kysymyksiä: Kuinka paljon yksikköhinnat ovat

Lisätiedot

Parempaa työtä yhdessä toimimalla

Parempaa työtä yhdessä toimimalla Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Parempaa työtä yhdessä toimimalla Work goes happy, Helsinki, Wanha Satama 9.3.2017 Rauno Hanhela Toimitusjohtaja, FT Työturvallisuuskeskus

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKESKUKSEN TYÖHYVINVOINNIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2017

YMPÄRISTÖKESKUKSEN TYÖHYVINVOINNIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2017 YMPÄRISTÖKESKUKSEN TYÖHYVINVOINNIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2017 käsitelty henkilöstötoimikunnassa 7.12.2015 ympäristöjohtajan pöytäkirjapäätös, x.x.2015 1 Sisältö YMPÄRISTÖKESKUKSEN TYÖHYVINVOINNIN TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen KOKO TOTUUS Sisäilmahankkeen tiedottaminen Toimitusjohtaja 1 Viestintä Mitä? Oikean tiedon välittäminen, oikea-aikaisesti, oikeaan paikkaan. Tärkeät kysymykset: 1. MITÄ? ( oleellinen tieto, aikataulut

Lisätiedot

Kotihoidon mobiilin hyödynnettävyys

Kotihoidon mobiilin hyödynnettävyys Kotihoidon mobiilin hyödynnettävyys Terveydenhuollon Atk-päivät Jyväskylä 20.-21.5.2014 Palvelujohtaja Pirkko Uuttu 21.5.2014 Strategia ja kehittäminen Kehittämisjohtaja Silja Ässämäki Johdon tukipalvelut

Lisätiedot

TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 VIE/TUO TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Avoimuus ja selkeys Taloudellisten ulkosuhteiden viestinnässä, kuten kaikessa viestinnässä, noudatetaan ulkoministeriön yleisiä viestintäkäytäntöjä.

Lisätiedot

Todennäköisyys. Vaikutus 1-6 1-6

Todennäköisyys. Vaikutus 1-6 1-6 Laatit: raportointi TOIMINTAYMPÄRISTÖ (sisäinen ulkoinen) JA TOIMIN- NAN ORGANISOINTI Ulkopuoliset vaikutukset (ympäristö, elinkeinoelämä, rakenteelliset muutokset) Lainsäädännön muutokset (uudistusten

Lisätiedot

Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi)

Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi) Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi) Valt. tri (viestintä), Certified Business Coach Pitkä kokemus viestinnän johtotehtävistä, konsultointiapua viestinnän suunnitteluun,

Lisätiedot

Laituri-projektin ELY yhteistyö Syksy 2012 >

Laituri-projektin ELY yhteistyö Syksy 2012 > Laituri-projektin ELY yhteistyö Syksy 2012 > Alueellisten TNO asiantuntijoiden koulutus 5.-6.3.2013 Laituri - projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia 1 Laituri Projektilla haetaan tukea mm. seuraaviin

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Hallinnon tietotekniikkakeskuksen (Haltik) palkkausjärjestelmän

Hallinnon tietotekniikkakeskuksen (Haltik) palkkausjärjestelmän 1 Hallinnon tietotekniikkakeskuksen (Haltik) palkkausjärjestelmän käyttöönottoa koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja, joka tehtiin 29 päivänä tammikuuta 2010 sisäasiainministeriön

Lisätiedot

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan

Lisätiedot

Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja

Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja 1 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016. Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen

Lisätiedot

Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari

Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari Minä muutoksessa ja muutos minussa Pirkko-Liisa Vesterinen KT, dosentti Kunnanjohtaja 15.4.2015 Pirkko-Liisa Vesterinen 15.4.2015 1 1. Minä muutoksessa Mikä

Lisätiedot

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa YTM, HTL Pasi Valtee Syvätutkimus Oy Syvätutkimus Oy Pyhäjärvenkatu 6, 33200 Tampere P. 03-2127855, 040-5583910 E-mail: syvatutkimus@yritys.soon.fi

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN. Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice

POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN. Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice Mitä potilasturvallisuusjohtaminen on? Turvallisuuspolitiikka Päämäärät Johdon sitoutuminen Henkilöstön merkitys

Lisätiedot

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ 2/23/2016 Ulla Peltola; OH lab.hoit., TtM, opettaja 1 SISÄLTÖ vuorotyö ja terveys vuorotyön edut ja haitat työvuorosuunnittelu esimiestyö työn ja perheen/muun elämän yhteensovittaminen

Lisätiedot

Arviointi hakemuksissa

Arviointi hakemuksissa Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Arviointi hakemuksissa Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen

Lisätiedot

Paremman arjella tuottavuutta, hyvinvointia ja työikää SKILLMOTOR OY. Pienryhmämalli, Method Skillmotor

Paremman arjella tuottavuutta, hyvinvointia ja työikää SKILLMOTOR OY. Pienryhmämalli, Method Skillmotor Paremman arjella tuottavuutta, hyvinvointia ja työikää SKILLMOTOR OY Pienryhmämalli, Method Skillmotor Työelämän suuntauksia ja juuria Painopiste tuottavuuden ja hyvinvoinnin kehittämisessä siirtymässä

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Toimintakykyisyyttä? Työkykyisyyttä? Työssä jaksamista? Työllistymistä? Sosiaalista osallisuutta? Työvuosia? Työuralle ohjautuminen: nuorten syrjäytymisen ehkäisy, vammaisten

Lisätiedot

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso Uuden työelämän jäljillä Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla Leena Katila-Keso 20.04.2016 Asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen Keskinäinen luottamus ja arvostus Orionilaiset Hyvinvointia rakentamassa Laatu,

Lisätiedot

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ETEENPÄIN- EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN Melina Kivioja Anneliina Peltomaa SISÄLLYS 1 LUKIJALLE 2 ARVOSTA JA TUE 3 ANNA HYVÄN KIERTÄÄ 4

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin edistäminen työpaikalla

Työhyvinvoinnin edistäminen työpaikalla Työhyvinvoinnin edistäminen työpaikalla Työhyvinvointikortti-koulutus ja sykettätyöhön.fi - työhyvinvoinnin kohtaamispaikka Päivi Rauramo, asiantuntija, TtM Työturvallisuuskeskus TTK Työhyvinvoinnin määritelmä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen

Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen TTS Johtaminen, Yrittäjyys, Logistiikka Vuosittain noin 200 henkilöä/yrittäjää suorittaa TTS:llä johtamiseen tai yritysjohtamiseen liittyvän koulutuksen

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta. Tomi Kasurinen 05-05-2014

Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta. Tomi Kasurinen 05-05-2014 Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta Tomi Kasurinen 05-05-2014 Mistä on kyse? Konsultti Riippumaton arvioija 2 Kehitysprojekti Arvostelu Kertaluonteinen

Lisätiedot

KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012

KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012 KULKURI Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu EKO 19.1.2012 Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti Etäkoulu Kulkuri Perustettu 1975 (2011 toukokuuhun asti Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu) Ylläpitäjä

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto aloitti v. 2013 toimintansa. Toimiston hallinnollinen paikka sijaitsee Lahdessa. Toimipaikat ovat Lahti, Hämeenlinna, Heinola,

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

TYÖLLISYYDENHOIDON KEHITTÄMISKUMPPANUUS MIKKELISSÄ. Pekka Patama 15. huhtikuuta 2015

TYÖLLISYYDENHOIDON KEHITTÄMISKUMPPANUUS MIKKELISSÄ. Pekka Patama 15. huhtikuuta 2015 TYÖLLISYYDENHOIDON KEHITTÄMISKUMPPANUUS MIKKELISSÄ 15. huhtikuuta 2015 Sisältö Työllisyyspalvelujen keskittyminen kaupungin omassa organisaatiossa Ensimmäinen kehittämisvaihe 2008 2012 Toinen kehittämisvaihe

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015 Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa

Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Ennakointityö itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista Uuden sukupolven organisaatiot ja

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen Työterveyshuollon kommenttipuheenvuoro Turku Petrea Marjo Sinokki, työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon

Lisätiedot

Tutkimuksen esittely

Tutkimuksen esittely Miten johtaja hajauttaa itsensä johtaessaan hajautettua organisaatiota? Varhaiskasvatuksen IX johtajuusfoorumi 25.-26.3.2015 Jyväskylä KT ulla.soukainen@turku.fi Tutkimuksen esittely Aineisto Haastattelu

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista.

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista. Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Poimintoja Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden

Lisätiedot

Todennäköisyys. Vaikutus

Todennäköisyys. Vaikutus Laatit: Todennköisyys raportointi TOIMINTAYMPÄRISTÖ (sisinen ulkoinen) JA TOIMIN- NAN ORGANISOINTI Ulkopuoliset vaikutukset (ympristö, elinkeinoelm, rakenteelliset muutokset) Lainsdnnön muutokset (uudistusten

Lisätiedot

Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta. Petri Puroaho

Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta. Petri Puroaho Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Petri Puroaho Taustalla syksyn 2014 yhteistyö Keskeiset yhteistyön odotukset TE-toimiston ja välityömarkkinoiden välillä: Yhteydenotto Te-toimiston kanssa palvelun aikana

Lisätiedot

Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio

Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio Juuriharja Consulting Group Oy 25.3.2015 Erika Heiskanen erika.heiskanen@juuriharja.fi +358 40 7466798 Kuka on ohjaimissa? Miksi Afrikka on ikuinen

Lisätiedot

Ajatuksia leanistä ja johtamisesta

Ajatuksia leanistä ja johtamisesta ry Lean Association of Finland Ajatuksia leanistä ja johtamisesta Helsinki 20.6.2016 RAIN-hanke Kalle Arsalo 19.8.2015 ry Aatteellinen v. 2009 perustettu henkilöjäsenyhdistys Lähes 400 lean-ammattilaista

Lisätiedot

STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016

STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 Johdanto STT Viestintäpalvelut Oy ja ProCom ry tutkivat viestinnän mittaamisen

Lisätiedot

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU Työhön paluu-malli on tarkoitettu esimiehen apuvälineeksi, kun työntekijä palaa pitkän työstä poissaolon (äitiysloma, sairasloma, vuorotteluvapaa) jälkeen takaisin töihin. Työhön

Lisätiedot

Yritysmuuton ABC KUKA VASTAA? KAIKKI MUKAAN! MUUTOSTA ILMOITTAMINEN JA/TAI UUSIEN SOPI- MUKSIEN LAATIMINEN. ncc.fi

Yritysmuuton ABC KUKA VASTAA? KAIKKI MUKAAN! MUUTOSTA ILMOITTAMINEN JA/TAI UUSIEN SOPI- MUKSIEN LAATIMINEN. ncc.fi Yritysmuuton ABC Yritysmuutto vaatii aina melkoisia ponnisteluja, oli kyseessä sitten minkäkokoinen yritys tahansa. On tehtävä valtavasti päätöksiä, niin mukavia kuin käytännöllisiin asioihin liittyviä.

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen johtaminen muutoksessa

Henkilöstövoimavarojen johtaminen muutoksessa Henkilöstövoimavarojen johtaminen muutoksessa Käytännön keinoja Kokkolassa 1 Muutoksen hallinnan keinoja Kehittämiskohdekohtaiset toimenpiteet Muutosjohtamisen malli Koulutukset esimiehille Miten toimia

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

KOULUTUSPORTTI - maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen kehittämishanke 2009 2010

KOULUTUSPORTTI - maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen kehittämishanke 2009 2010 KOULUTUSPORTTI - maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen kehittämishanke 2009 2010 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Projektissa luodaan koulutuspaikkojen varausjärjestelmä ja yhteismitallistetaan

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

hallintokeskus (KEHA) Laadukkaat, asiantuntevat ja tehokkaat kehittämis- ja hallintopalvelut helposti käytettävissä

hallintokeskus (KEHA) Laadukkaat, asiantuntevat ja tehokkaat kehittämis- ja hallintopalvelut helposti käytettävissä ELY-keskusten ja TEtoimistojen yhteinen kehittämisja hallintokeskus (KEHA) Laadukkaat, asiantuntevat ja tehokkaat kehittämis- ja hallintopalvelut helposti käytettävissä Aluehallinto käännekohdassa 10.9.2014

Lisätiedot

Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015. Nina Kukkurainen viestintäjohtaja

Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015. Nina Kukkurainen viestintäjohtaja Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015 Nina Kukkurainen viestintäjohtaja Ilmatieteen laitos - talo täynnä tarinoita Aihealueemme ihmislähtöisiä, siis jatkuvasti mediaa kiinnostavia

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 21.9.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Tutka-mallin avulla virtaa nuorten ohjaukseen

Tutka-mallin avulla virtaa nuorten ohjaukseen Nuorisotakuun tulevaisuustyöpaja 14. 15.5.2014 Tutka-mallin avulla virtaa nuorten ohjaukseen Robert Arnkil Muut tiimin jäsenet: Timo Spangar Anita Keskinen Marjatta Vanhalakka-Ruoho Heli Heikkilä Sari

Lisätiedot

Akavan ansiomerkki voidaan myöntää tunnustuksena Akava ry:n hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja/tai Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta.

Akavan ansiomerkki voidaan myöntää tunnustuksena Akava ry:n hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja/tai Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta. 08.11.2011 1 (8) Akavan ansiomerkkisääntö ************************************************************************************** Sisällys 1 Ansiomerkillä palkitseminen... 1 2 Luottamustoimisten ansiomerkit...

Lisätiedot

Jo Puranen & Harms (1964) yrittivät selvittää kysymystä käytännön ohjaustyön pätevyydestä, validiteetista.

Jo Puranen & Harms (1964) yrittivät selvittää kysymystä käytännön ohjaustyön pätevyydestä, validiteetista. Jo Puranen & Harms (1964) yrittivät selvittää kysymystä käytännön ohjaustyön pätevyydestä, validiteetista. Mitkä ovat hyvän ohjaustyön pätevyyden kriteerit? Mistä kriteereitä on haettava? Tulema: Auttamiskriteeri

Lisätiedot

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen

Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti. SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen Kattavat asiointipalvelut kasvotusten ja laadukkaasti SADe- ohjelman etäpalveluhanke Lapin liitto 5.6.2013 Jarmo Riipinen SADe-ohjelma ja Etäpalvelutavoitteet 2010 Tavoitteena mahdollistaa kansalaisille

Lisätiedot

Demokratiapäivä 17.10.2013 Kuntaliitto

Demokratiapäivä 17.10.2013 Kuntaliitto Kuntayhteisön johtajuus ja poliittiset prosessit osaaikaisen varapuheenjohtajan silmin Demokratiapäivä 17.10.2013 Kuntaliitto Tiina Elo kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Espoo Luottamushenkilöjohtamisen

Lisätiedot

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 Päivi Kalliokoski, projektipäällikkö paivi.kalliokoski@omnia.fi Haasteet - lähtötilanne Työpaikalla tapahtuva koulutus

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittäytymiset ja kuulumiset o Liikkujan polku -tilannekatsaus o Aikuisliikunnan

Lisätiedot