Lippukokoelman tekijänoikeudellinen suoja, luettelo-/tietokantasuoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lippukokoelman tekijänoikeudellinen suoja, luettelo-/tietokantasuoja"

Transkriptio

1 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:9 Asia Hakija Lippukokoelman tekijänoikeudellinen suoja, luettelo-/tietokantasuoja NN Annettu Selostus asiasta NN on pyytänyt tekijänoikeusneuvoston lausuntoa lippukokoelman tekijänoikeudellisesta suojasta. Lausuntopyyntö Lausuntopyynnön mukaisesti hakija toimii piirustus- ja graafisen alan yrittäjänä toiminimellä X. Lippujen suunnittelusta hakija kertoo seuraavaa. Suunnitellessaan muutamaan erilliseen toimeksiantoon liittyviä valtioiden kansallisia lippuja syksyllä vuonna 1993, hakija huomasi lippujen tarjonnan olevan sekalaista. Tästä johtuen hakijalla syntyi ajatus omasta, mahdollisimman oikeisiin ja mikäli mahdollista, valtioiden virallisiin tietoihin perustuvasta lippukokoelmasta. Lausuntopyynnön mukaisesti hakija aloitti varsinaisen piirustustyön vuonna Itsenäisiä valtioita kokoelmassa on hakijan mukaan nyt 192 kappaletta. Pelkkiä piirtämiseen käytettyjä urakkamaisia työtunteja on lausuntopyynnön mukaisesti kulunut 147,5 tuntia. Tämän jälkeen on lausuntopyynnön mukaisesti suurin työ ollut saattaa annetut PMS värimääritykset (Pantone systeemi) soveltuviksi CMYK nelivärisarjaan (cyan, magenta, yellow ja black). Tätä tarkoitusta varten hakija on teettänyt kromat punaisesta väristä tämän ollessa vaikein väri siksi, että lausuntopyynnön Pantone-värit "sammuvat" CMYK-painatuksessa. Lausuntopyynnön mukaisesti työhön käytettyä kokonaisaikaa on vaikea määritellä johtuen työn pitkäaikaisesta suoritustavasta. Varsinainen piirustustyö on lausuntopyynnön mukaisesti tehty käytännössä alusta asti käsin lipusta annettujen määritelmien mukaisesti. Liput, joissa on embleemi (tunnuskuva, symboli), on yleensä ensin muutettu digitaaliseen muotoon kuvanlukijan avulla. Tämän jälkeen hakija on piirtänyt vastaavan kuvion tämän päälle käyttäen Freehandpiirrosohjelmaa. Poikkeuksena tästä mainitaan Mexikon lippu, jossa kuviota on käytetty sellaisenaan ainoastaan uusin värityksin. Myös vaakunnallisia lippuja on tehty siten, että niistä on otettu suoraan kopioita.

2 2 Varsinaiset tiedot eri lipuista on lausuntopyynnön mukaisesti koottu eri lähteistä. Lähteinä mainitaan Flag Research Center (FRC, USA) ja siihen liittyen "Flag Bulletin" (FRC:n lehti) sekä "Liehuvat värit"- niminen lehti. Hakijan mukaisesti liput on valmistettu aina samassa koossa, annettujen mittojen ja värimääritysten mukaisesti. Osaan lipuista on olemassa valtiossa virallisesti vahvistetut värit, osaan FRC:n suositus. Värien muunnosprosessista todetaan lausuntopyynnössä seuraavaa. Normaalissa valokuvin varustetussa painojulkaisussa käytetään CMYK värejä, joissa eri värien osuudet ilmaistaan prosentuaalisina osuuksina. PMS värit eli Pantone systeemi on kansainvälisesti käytetty järjestelmä, jossa on valmiita, koodattuja värisävyjä, joita käytetään suoraan väriviuhkasta oman numeroidun sävyn mukaisesti. Hakijan käyttämässä viuhkassa on rinnakkain PMS ja CMYK värit siten, että siitä näkee värien prosentuaalisen määrän CMYK muodossa sekä sen, kuinka paljon eri värit poikkeavat toisistaan. Lipuille on lausuntopyynnön mukaisesti virallisesti annettu juuri PMS värien numerot, joissa punainen ei normaalisti ole aiotun kaltainen työn mennessä neliväripainatukseen. Tästä johtuen hakija teetti kromaliinin sisältäen yleisimmät PMS punaiset sekä erilaisia CMYK %-punaisia. Näitä vertailemalla löydettiin "oikeat" punaiset CMYK väreistä. Hakija kertoo edelleen ylläpitävänsä kokoelmaa saattamalla muuttuneet liput ajan tasalle. Lausuntopyynnössä todetaan edelleen, että lausuntopyyntöön oheistetun lippuluettelon lisäksi hakijalla on niin sanottu lippupäivitysten luettelo, jossa jokainen lippu on hakijan tärkeiksi katsomine tietoineen omana dokumenttinaan sisältäen muun muassa päivämäärät, mitoitukset, värit PMS ja CMYK tietoina, lipputyylit sekä jotakin oleellista embleemien symboli-kielestä. Lausuntopyynnöstä ilmenevin tavoin lippukokoelma käsittää tiedot eri lipuista, kuten lippujen värit ja mitat sekä lippujen varsinaiset piirustukset. Lippukokoelman konkreettisina esiintymismuotoina mainitaan aakkoselliseen järjestykseen mapitetut tulosteet "työnkulun papereista" sisältäen tiedot eri työvaiheista sekä lippujen tiedot ja lippujen mallit lopullisessa muodossaan, digitaalisessa muodossa olevat lippujen kuvatiedostot aakkosellisessa järjestyksessä siten, että jokainen lippu on järjestelmässä omana tiedostonaan sekä Adobe Acrobat Reader -muodossa olevan viisisivuisen dokumentin sisältäen aakkosellisessa järjestyksessä jokaisen kokoelmassa esiintyvän lipun piirustuksen, nimen ja mittasuhteen. Lausuntopyynnön mukaisesti hakija haluaa turvata oikeutensa tähän työhön ja pyytää tämän johdosta tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa liittyen lippukokoelman tekijänoikeudelliseen suojaan. Lausuntopyyntöä on myöhemmin täydennetty suullisesti siten, että hakija pyytää käsiteltäväksi myös lippukokoelman mahdollista tekijänoikeudellista suojaa.

3 3 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTON LAUSUNTO Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan. Tekijänoikeudesta Tekijänoikeuslain (404/1961) 1 :n mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Tekijänoikeuslain 1 :ssä on esimerkkiluettelo eri teoslajeista. Teoksia voivat olla esimerkiksi kaunokirjalliset tai selittävät kirjalliset teokset, sävellysteokset, valokuvat tai muut kuvataiteen teokset. Tekijänoikeuslain 1 :n mukaisella teoksella tarkoitetaan henkisen, omaperäisen luomistyön tuotetta. Teoksen tulee niin sanotusti ylittää teoskynnys eli saavuttaa teostaso. Tekijänoikeudellisen suojan edellytyksenä ei ole muita erityisiä vaatimuksia. Teoksen aihe, taiteellinen arvo, käyttötarkoitus tai muut vastaavat seikat eivät yleensä ole huomioon otettavia seikkoja teostasoa arvioitaessa. Myöskään työn luomiseen vaadittavalla työ- tai tietomäärällä ei ole merkitystä teostasoa arvioitaessa. Jos tekniset tai muut vaatimukset asettavat työn laatimiselle niin ahtaat rajat, että tietty asia voidaan ilmaista vain yhdellä tavalla, ei tällaisen työn normaalisi voitaisi katsoa ylittävän teoskynnystä. Tekijänoikeus syntyy sille luonnolliselle henkilölle, joka on luonut teoksen. Tekijänoikeus ei suojaa ideoita ja yleisiä periaatteita sellaisenaan. Tekijänoikeus ei suojaa myöskään teoksen aihetta tai teoksen sisältämiä tietoja sellaisenaan. Sen sijaan tekijänoikeus suojaa sitä omaperäistä ilmenemismuotoa, joka tietylle idealle, periaatteelle tai aiheelle on annettu. Tekijänoikeuslain 9 :n mukaisesti lakeihin, asetuksiin sekä viranomaisen tai muun julkisen elimen päätöksiin ja lausumiin ei ole tekijänoikeutta. Vuonna 1996 annettiin Euroopan neuvoston ja parlamentin direktiivi 96/9/EY tietokantojen oikeudellisesta suojasta (myöhemmin tietokantadirektiivi). Direktiivissä yhtenäistettiin tietokantojen suojaa jäsenvaltioissa. Direktiivin artiklan 1(2) mukaisesti tietokannalla tarkoitetaan "teosten, tietojen tai muiden itsenäisten aineistojen kokoelmaa, jotka on järjestetty järjestelmällisellä tai menetelmällisellä tavalla ja joihin elektronisesti tai muulla tavoin on mahdollistettu yksilöllinen pääsy". Tietokannan ei välttämättä tarvitse olla elektronisessa muodossa suojaa saadakseen. Erään määritelmän mukaan tietokanta on jäsennetty kokoelma tiettyä kohdetta kuvaavia tietoja (komiteanmietintö 1987:8, s.123). Tietokantadirektiivin kansallisen voimaansaattamisen yhteydessä (laki /250) Suomen tekijänoikeuslakiin otettiin lain 49 :n 1 momentin 2 kohdaksi tietokantojen erityissuojaa koskeva määräys. Laki tuli voimaan 15 päivänä huhtikuuta Nykyisen Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti teoksista, tiedoista tai muusta aineistosta muodostuvat tietokannat tai kokoelmat voivat olla tekijänoikeuden kohteena tai ne

4 4 voivat saada lähioikeussuojaa tekijänoikeuslain 49 :n nojalla joko luettelosuojasäännöksen tai tietokantojen erityissuojasäännöksen nojalla. Saadakseen tekijänoikeussuojaa tietokannan tai kokoelman tulee täyttää tekijänoikeussuojan yleiset edellytykset. Näiden kohdalla omaperäisyys voi ilmetä erityisesti aineiston valinnassa ja järjestelyssä (komiteanmietintö 1953:5, s. 50, hallituksen esitys 1997:7, tietokantadirektiivin artikla 3(1)). Tietokanta tai kokoelma voi tulla suojatuksi joko tekijänoikeuslain 1 :n mukaisena teoksena tai tekijänoikeuslain 5 :n mukaisena kokoomateoksena, mikäli tietokanta tai kokoelma on aikaansaatu teoksia tai teosten osia yhdistämällä. Tietokannan tai kokoelman tekijänoikeus kohdistuu itse tietokantaan tai kokoelmaan, mutta ei sen sisältönä oleviin aineistoihin. Näiden mahdollinen tekijänoikeussuoja tulee arvioida erikseen. Tekijänoikeuslain 2 :n mukaisesti tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna. Kappaleiden valmistaminen on tekotavasta riippumaton. Teos saatetaan yleisön saataviin, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen tai näytetään julkisesti. Teoksen saattamista yleisön saataviin on esimerkiksi teoksen julkinen esittäminen tai teoksen laittaminen julkiseen tietoverkkoon. Tekijänoikeuslain 49 :n mukaisesta suojasta Tekijänoikeuslain 5 luvussa säädetään eräistä tekijänoikeutta lähellä olevista oikeuksista. Näiden niin kutsuttujen lähioikeuksien suojan saamisen edellytyksinä ei ole henkinen luomistyö, vaan tietty suoritus tai toiminta. Tekijänoikeuslain 49 :n 1 momentin mukaisesti sillä, joka on valmistanut 1) luettelon, taulukon, ohjelman tai muun sellaisen työn, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoa, tai 2) tietokannan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, on yksinomainen oikeus määrätä työn koko sisällöstä tai sen laadullisesti tai määrällisesti arvioiden olennaisesta osasta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla ne yleisön saataviin. Kohdan 1) suojan saamisen edellytyksenä on, että työhön on yhdistelty suuri määrä tietoa. Tätä suojamuotoa kutsutaan luettelosuojaksi. Luettelosuoja on riippumaton valinnan tai järjestelyn kriteereistä ja mahdollisesta omaperäisyydestä. Tarkoituksena on suojata tuotteita, joiden aikaansaaminen vaatii tiettyä vaivaa, ammattitaitoa ja pääomaa (komiteanmietintö 1957:5, s. 33). Luettelosuojan yleisenä edellytyksenä on lisäksi, että luetteloon ym. on yhdistelty tietoa. Tekijänoikeusneuvosto on lausunnossaan 1990:13 todennut, ettei kysymyslomake siihen liittyvine kysymyksineen ja vastauksineen tullut suojatuksi luettelosuojasäännöksen nojalla. Esimerkkinä luettelosuojan kohteesta voidaan mainita puhelinluettelo (tekijänoikeusneuvoston lausunto 1987:16). Tekijänoikeusneuvosto on myös lausunnossaan 1996:15 katsonut, että 200 asiakirjaa käsittävä asiakirjaosuus oli sellainen tekijänoikeuslain 49 :ssä tarkoitettu työ, johon on yhdistelty suuri määrä tietoa.

5 5 Kohdan 2) mukaisesti suojan piiriin kuuluvat tietokannat, joiden sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta. Tietokantojen erityissuojan tarkoituksena on suojata tietokannan valmistamiseen kulunutta investointia. Suojan saamiseksi vaadittava panostus voi tietokantadirektiivin johdanto-osan kohdan 40 mukaisesti muodostua rahoituksesta ja/tai ajan, vaivannäön ja energian käytöstä. Tekijänoikeuslain 49 :n 2 momentin mukaisesti työn valmistajalla on yksinomainen oikeus määrätä koko työstä tai sen laadullisesti tai määrällisesti arvioiden olennaisesta osasta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla ne yleisön saataviin. Näitä toimia tulisi tulkita tekijänoikeuslain 2 :n mukaisesti. Suoja kohdistuu koko työhön tai olennaiseen osaan sitä. Kokoelmassa olevia yksittäisiä tietoja saa vapaasti käyttää, olettaen etteivät ne saa omaa suojaa. Tekijänoikeuslain 49 :n mukaisen suojan tarkoituksena on estää työn luvaton kopiointi ja yleisön saataville saattaminen investointeja vahingoittavalla tavalla siten, että väärinkäytöksen seurauksena syntyisi kilpaileva tuote tai että tällaisen väärinkäytöksen seurauksena aiheutuisi laadullisesti tai määrällisesti arvioiden olennaista vahinkoa alkuperäisen tuotteen aikaansaajan investoinneille. Tekijänoikeuslain 49 :n mukainen suoja syntyy sen tekijälle tai tekijöille. Tekijänä tässä mielessä voi olla paitsi luonnollinen henkilö, myös sellainen yritys tai muu yhteisö, joka on taloudellisesti vastuussa kokoelman tekemisestä tai jonka aloitteesta ja riskillä investointeja tehdään. Lain 250/1998 voimaantulosäännösten mukaisesti tekijänoikeuslain 49 :ää tulee soveltaa myös ennen lain voimaantuloa eli 15 päivänä huhtikuuta 1998 tehtyihin töihin kuitenkin siten, että ennen lain voimaantuloa tehtyihin toimiin sekä hankittuihin oikeuksiin ja tehtyihin sopimuksiin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tekijänoikeuslain 49 :n mukainen suoja on normaalisti voimassa 15 vuotta työn valmistumisesta tai jos työ saatettiin yleisön saataviin ennen tämän ajanjakson päättymistä, 15 vuotta siitä vuodesta, jona työ saatettiin ensimmäisen kerran yleisön saataviin. Erityisen siirtymäsäännöksen nojalla kuitenkin sellaiset lain 49 :n mukaiset suojan kohteet, jotka on valmistettu 31 päivän joulukuuta 1982 jälkeen, mutta ennen lain voimaan tuloa eli 15 päivänä huhtikuuta 1998, ovat suojattuja 1 päivään tammikuuta Mikäli 49 :ssä tarkoitettuun työhön tehdään lisäyksiä tai muutoksia, voidaan työ tai sen osa tapauskohtaisesti harkiten katsoa uudeksi työksi, jolle lasketaan oma suojaaikansa. Tekijänoikeuslain 49 :n mukainen suoja ei ole esteenä tekijänoikeussuojan saamiselle, eli jos teostaso ylittyy, voidaan myös tekijänoikeussuojaan vedota. Rajoituksista

6 6 Tekijän yksinoikeuksia rajoittavat tekijänoikeuslain 2 luvussa mainitut rajoitukset. Osa näistä rajoituksista on tekijänoikeuslain 49 :n 4 momentin nojalla säädetty koskemaan myös lain 49 :n mukaista suojaa. Kuitenkaan esimerkiksi tietokoneella luettavassa muodossa olevan tietokannan kopiointi yksityiskäyttöön ei ole sallittua tekijänoikeuslain 12 :n nojalla. Vastaukset lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiin Lausuntopyyntöön oheistettu lippukokoelma sisältää lausuntopyynnön mukaisesti 192 eri itsenäisen valtion liput. Itse lippujen piirtämiseen on lausuntopyynnön mukaisesti kulunut 147,5 työtuntia. Tämän lisäksi lippujen värimääritykset on lausuntopyynnön mukaisesti jouduttu tekemään uudestaan. Lausuntopyynnössä esitetty lippukokoelma käsittää lausuntopyynnön mukaisesti yhteensä 197 lippua käsittäen näiden tiedot kuten mitat, värit ym. sekä liput piirrettyinä. Lippukokoelma on tekijänoikeusneuvoston käsityksen mukaan saatu aikaan mekaanisen työn seurauksena siten, että ensin on hankittu mahdollisimman tarkasti jokaisen lipun tiedot, minkä jälkeen liput on piirretty annettujen ohjeiden mukaisesti ja lipun värit on muutettu CMYK muotoon. Tämän jälkeen lipun tiedot ja piirros lipusta on lisätty lippukokoelmaan. Tekijänoikeusneuvosto katsoo, ettei lippukokoelmassa esiinny sellaista omaperäistä henkistä luomistyötä esimerkiksi aineiston valinnassa ja järjestelyssä, että lippukokoelma saisi suojaa tekijänoikeuslain 1 :n tai 5 :n tarkoittamana teoskynnyksen ylittävänä teoksena. Tekijänoikeusneuvosto katsoo myös, etteivät yksittäiset liput tai lippujen tiedot ole tekijänoikeuslain 1 :n tarkoittamia teoskynnyksen ylittäviä teoksia. Tekijänoikeusneuvosto toteaa vielä, ettei työhön vaadittavalla työ- tai tietomäärällä sellaisenaan ole vaikutusta teoskynnystä arvioitaessa. Tekijänoikeuslain 9 :n mukaisesti myöskään lakeihin tai asetuksiin sekä viranomaisen tai muun julkisen elimen päätöksiin ja lausumiin ei ole tekijänoikeutta. Tämän vuoksi esimerkiksi Suomen lippua koskevat tiedot, olettaen että ne ylittäisivät teoskynnyksen, ovat automaattisesti suljetut tekijänoikeussuojan ulkopuolelle sen johdosta, että tiedot perustuvat lakiin Suomen lipusta ( /380) sekä valtioneuvoston antamiin tarkempiin Suomen lipun värejä koskeviin määräyksiin. Tekijänoikeusneuvoston käsityksen mukaan lippukokoelman aikaansaaminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta tiedon keräämisen, varmistamisen sekä lippujen piirtämisen ja värivalintojen osalta. Tämän lisäksi lippukokoelmaan on yhdistetty suuri määrä tietoa. Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että lausuntopyynnössä tarkoitettu lippukokoelma on tekijänoikeuslain 49 :n 1 momentin tarkoittama työ. Tekijänoikeuslain 49 :n 2 momentin mukaisesti työn valmistajalla on yksinomainen oikeus määrätä työn koko sisällöstä tai sen laadullisesti tai määrällisesti arvioiden olennaisesta osasta valmistamalla siitä kappaleita tai saattamalla ne yleisön saataviin. Tekijänoikeuslain 49 :n mukainen suoja ei siten ulotu esimerkiksi lippukokoelman yksittäisiin tietoihin tai lippujen piirustuksiin taikka laadullisesti tai määrällisesti arvioiden olennaista osaa vähempään osaan lippukokoelmasta. Suoja käsittää sekä lippu-

7 7 jen tiedot (värit, mitat ym.) että lippujen piirustukset. Tekijänoikeusneuvosto toteaa, että lippujen tekoon käytetyt tiedot saattavat myös vastaavanlaisin perustein saada omaa luettelo- tai tietokantasuojaa. Lausuntopyynnöstä ei tarkkaan ilmene, milloin lippukokoelma on valmistunut. Mikäli lippukokoelma on valmistunut välisenä aikana, on lippukokoelma suojattu 1 päivään tammikuuta 2013 asti. Muuten lippukokoelma on suojattu 15 vuotta työn valmistumisesta tai jos työ saatettiin yleisön saataviin ennen tämän ajanjakson päättymistä, 15 vuotta siitä vuodesta, jona työ saatettiin ensimmäisen kerran yleisön saataviin. Mahdolliset lisäykset tai muutokset lippukokoelmaan tulee myös arvioida tapauskohtaisesti erikseen. Puheenjohtaja Niklas Bruun Sihteeri Harri Stachon Lausunto on käsitelty tekijänoikeusneuvoston täysistunnossa. Sen ratkaisemiseen ovat osallistuneet tekijänoikeusneuvoston puheenjohtaja Niklas Bruun, varapuheenjohtaja Mikko Könkkölä, varsinaiset jäsenet Markku Uotila, Kirsi-Marja Okkonen, Päivi Liedes, Arto Alaspää, Stig Henriksson, Martti Heikkilä ja Kai Nordberg sekä varajäsenet Rainer Oesch ja Jaakko Eskola.

Sukututkimukseen liittyvät tekijänoikeudet / luettelo/tietokantasuoja. Vanhempi konstaapeli T H:n kihlakunnan poliisilaitokselta

Sukututkimukseen liittyvät tekijänoikeudet / luettelo/tietokantasuoja. Vanhempi konstaapeli T H:n kihlakunnan poliisilaitokselta TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:2 Asia Hakija Sukututkimukseen liittyvät tekijänoikeudet / luettelo/tietokantasuoja Vanhempi konstaapeli T H:n kihlakunnan poliisilaitokselta Annettu 01.03.2002 Lausuntopyyntö

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:15

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:15 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:15 Asia Hakija Nimipäiväluettelon suoja Helsingin kihlakunnan poliisilaitos Annettu 30.11.2005 LAUSUNTOPYYNTÖ Rikoskomisario A Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen

Lisätiedot

Tekijänoikeus hillakarttoihin, luettelosuoja, tekijänoikeuden loukkaus

Tekijänoikeus hillakarttoihin, luettelosuoja, tekijänoikeuden loukkaus TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:5 Asia Hakija Tekijänoikeus hillakarttoihin, luettelosuoja, tekijänoikeuden loukkaus A Oy Annettu 10.4.2000 Selostus asiasta A Oy on 12.11.1999 päivätyllä kirjeellään

Lisätiedot

Sisällysluettelojen digitoiminen ja sijoittaminen julkiseen tietokantaan

Sisällysluettelojen digitoiminen ja sijoittaminen julkiseen tietokantaan TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:13 Asia Hakija Sisällysluettelojen digitoiminen ja sijoittaminen julkiseen tietokantaan Varastokirjasto / NN Annettu 3.10.2000 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö NN Varastokirjastosta

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 Asia Hakija Tekijänoikeus liiketunnukseen X Annettu 9.3.2011 Tiivistelmä Yrityksen liiketunnus ei ollut riittävän itsenäinen ja omaperäinen ollakseen tekijänoikeuslain

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19. Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19. Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19 Asia Hakija Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa T Annettu 10.12.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Selostus asiasta T (jäljempänä hakija) on pyytänyt

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17 Asia Hakija Yhteenliitetyt valokuvat A Annettu 13.10.2009 Tiivistelmä Kysymys yhteenliittämällä tehtyjen kuvien tekijänoikeussuojasta. Valokuvien yhteenliittäjälle

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:14. Tekijänoikeus lintupaikkatietoihin. Annettu 28.9.2001. Lausuntopyyntö

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:14. Tekijänoikeus lintupaikkatietoihin. Annettu 28.9.2001. Lausuntopyyntö TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:14 Asia Hakija Tekijänoikeus lintupaikkatietoihin N.N. Annettu 28.9.2001 Lausuntopyyntö N.N. (jäljempänä hakija) on 21.2.2001 saapuneella kirjeellään pyytänyt tekijänoikeusneuvoston

Lisätiedot

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Valtakunnallisten eettisten toimikuntien seminaari, säätytalo 24.9.2009 Professori Niklas Bruun IPR University Center, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Tekijänoikeus diaarikaavaan, arkistokaavaan ja arkistointiohjeisiin

Tekijänoikeus diaarikaavaan, arkistokaavaan ja arkistointiohjeisiin TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:4 Asia Hakija Tekijänoikeus diaarikaavaan, arkistokaavaan ja arkistointiohjeisiin NN Annettu 19.3.2001 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö NN (jäljempänä hakija) on 29.6.2000

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 Asia Hakija Hautamuistomerkin kuvaaminen kirjaan A Annettu 3.3.2009 Tiivistelmä Tekijänoikeudella suojattujen hautamuistomerkkien ja niihin sisältyvien patsaiden valokuvaaminen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:14. Kirjalliseen teokseen sisältyvien käsitteiden kopioiminen toisiin teoksiin

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:14. Kirjalliseen teokseen sisältyvien käsitteiden kopioiminen toisiin teoksiin TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:14 Asia Hakija Kirjalliseen teokseen sisältyvien käsitteiden kopioiminen toisiin teoksiin A.P. Annettu 17.06.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ Diplomi-insinööri A.P. (jäljempänä hakija)

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:14

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:14 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:14 Asia Hakija Tekijänoikeus koriste-esineisiin Anne Paso Annettu 01.12.2004 LAUSUNTOPYYNTÖ Teollinen muotoilija Anne Paso (jäljempänä hakija) on pyytänyt 20.10.2004

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19 Asia Hakija Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut H.T. Annettu 01.12.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ H.T. (jäljempänä hakija) on 03.06.2003 saapuneella kirjeellään

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:7. Tekijänoikeus kysymyssarjaan. Hakija. Annettu 16.5.2000 SELOSTUS ASIASTA. Lausuntopyyntö

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:7. Tekijänoikeus kysymyssarjaan. Hakija. Annettu 16.5.2000 SELOSTUS ASIASTA. Lausuntopyyntö TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:7 Asia Hakija Tekijänoikeus kysymyssarjaan A Annettu 16.5.2000 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö A on 22.2.2000 päivätyllä kirjeellään pyytänyt tekijänoikeusneuvostolta

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 Asia Hakija Suojan kohde, valokuva A Annettu 13.11.1990 Tiivistelmä A Oy:n teepakkauksessa olevan valokuvan kohde ei ollut tekijänoikeudellisesti suojattu teos. Valokuva

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:1

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:1 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:1 Asia Hakija Tekijänoikeus perehdytysmateriaaliin A Annettu 14.1.2009 Tiivistelmä Perehdytysmateriaaliin sisältyi tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuja teoksia. Tekijä

Lisätiedot

Tekijänoikeus kalenterin kalenterisivuihin ja puhelinmuistio-osaan

Tekijänoikeus kalenterin kalenterisivuihin ja puhelinmuistio-osaan TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:8 Asia Hakija Tekijänoikeus kalenterin kalenterisivuihin ja puhelinmuistio-osaan Mainostoimisto X Annettu Helsingissä 29.3.1999 Selostus asiasta Turkulainen mainostoimisto

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:2. Tekijänoikeus matematiikan ja fysiikan tehtäviin ja tehtäväkokoelmiin

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:2. Tekijänoikeus matematiikan ja fysiikan tehtäviin ja tehtäväkokoelmiin TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:2 Asia Hakija Tekijänoikeus matematiikan ja fysiikan tehtäviin ja tehtäväkokoelmiin Kalle Böss Annettu 10.01.2004 LAUSUNTOPYYNTÖ Kalle Böss ja Lotta Oinonen (jäljempänä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO 1999:2. Asia: Tautiluokituksen sovelluksen suomenkielisen laitoksen tekijänoikeudellinen suoja

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO 1999:2. Asia: Tautiluokituksen sovelluksen suomenkielisen laitoksen tekijänoikeudellinen suoja TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO 1999:2 LAUSUNTO Asia: Tautiluokituksen sovelluksen suomenkielisen laitoksen tekijänoikeudellinen suoja Hakija: Kihlakunnansyyttäjä Kari Frilander Annettu: Helsingissä 27.1.1999 Selostus

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:10. Tiivistelmä Kurssimateriaalia ei ollut pidettävä tekijänoikeuslaissa tarkoitettuna teoksena

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:10. Tiivistelmä Kurssimateriaalia ei ollut pidettävä tekijänoikeuslaissa tarkoitettuna teoksena TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:10 Hakija Asia A Kurssimateriaalin tekijänoikeussuoja Annettu 28.04.2008 Tiivistelmä Kurssimateriaalia ei ollut pidettävä tekijänoikeuslaissa tarkoitettuna teoksena

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:19

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:19 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:19 Asia Hakija Valokuvan tallentaminen internetpalvelusta A Annettu 25.11.2009 Tiivistelmä Valokuva oli suojattu TekijäL 49 a :n mukaisella valokuvaajan oikeudella.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:7. Tiivistelmä Käsikirjoituksen saattaminen yleisön saataville internetissä edellytti tekijän luvan.

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:7. Tiivistelmä Käsikirjoituksen saattaminen yleisön saataville internetissä edellytti tekijän luvan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:7 Asia Hakija Tekijänoikeus kirjalliseen teokseen A Annettu 10.3.2008 Tiivistelmä Käsikirjoituksen saattaminen yleisön saataville internetissä edellytti tekijän luvan.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:13

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:13 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:13 Asia Hakija Teoskynnys, luettelosuoja, lomake A Annettu 28.8.1990 Tiivistelmä A Oy:n kysymyslomakkeen kysymykset ja niiden kokoonpano eivät olleet muodoltaan itsenäisiä

Lisätiedot

Valokuvan käyttäminen Internet-sivuilla

Valokuvan käyttäminen Internet-sivuilla TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:8 Asia Hakija Valokuvan käyttäminen Internet-sivuilla N.N. Annettu 12.06.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Selostus asiasta N.N. (jäljempänä hakija) on pyytänyt 19.04.2002 saapuneella

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:8

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:8 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:8 Asia Hakija Tekijänoikeus internetsivustoihin Rikoskomisario A Annettu 15.6.2010 Tiivistelmä Lausuntopyynnössä tarkoitetut internetsivustot eivät kumpikaan olleet

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:12

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:12 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:12 Asia Hakija Tekijänoikeussuoja kirjalliseen esitykseen A Annettu 7.9.2010 Tiivistelmä Kirjallinen hanke-esitys ei ollut tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettu teos.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:10 Asia Hakijat Ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden tekijänoikeudet Opiskelijayhdistys A ry. ja Opiskelijayhdistys B ry. Annettu 28.5.2001 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:2

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:2 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:2 Asia Hakija Logojen käyttö parodiassa A Annettu 14.1.2009 Tiivistelmä Koska logot eivät olleet tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuja teoksia, lausuntopyynnössä tarkoitetun

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:3

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:3 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:3 Asia Hakija Teostaso, luettelosuoja A Annettu 11.2.1994 Tiivistelmä Yrityksen tuotteista tekijänoikeussuojaa saivat ainoastaan etiketti ja piirustukset. Ruokareseptit

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:13

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:13 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:13 Asia Hakija Tietokannan tekijänoikeudellinen suoja Mikael Boedeker Relabase Oy:stä Annettu Helsingissä 25.8.1999 Selostus asiasta Mikael Boedeker Relabase Oy:stä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:12. Koivuvanerista tehdyn seinäkkeen tekijänoikeussuoja

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:12. Koivuvanerista tehdyn seinäkkeen tekijänoikeussuoja TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:12 Asia Hakija Koivuvanerista tehdyn seinäkkeen tekijänoikeussuoja Sebastian Lönnqvist Annettu 06.10.2004 LAUSUNTOPYYNTÖ Sebastian Lönnqvist (jäljempänä hakija) on 18.05.2004

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:9

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:9 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:9 Hakijat Asia Marja Kurki Oy, Suunnittelija A Huivikuosin tekijänoikeus Annettu 28.04.2008 Tiivistelmä Kysymys oikeudesta käyttää tekijänoikeudellisen teoskynnyksen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:12

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:12 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:12 Asia Hakija Tekijänoikeus ilmavalokuvaan A Annettu 11.6.2008 Tiivistelmä Ilmavalokuva ei ollut tekijänoikeuslaissa tarkoitettu teos. Kysymys valokuvan suojan voimassaoloajasta.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6 Asia Hakija Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon B Annettu 21.4.2015 Tiivistelmä Kolmiulotteiset tietokoneanimaatiokuvat voivat itsenäisenä ja omaperäisinä

Lisätiedot

Lausuntopyynnössä todetaan, että ymmärrettävästi sivustoilla esiintyvien valokuvien tekijänoikeus kuuluu valokuvien ottajille ja BB Oy:n

Lausuntopyynnössä todetaan, että ymmärrettävästi sivustoilla esiintyvien valokuvien tekijänoikeus kuuluu valokuvien ottajille ja BB Oy:n TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:17 Asia Hakija Tekijänoikeus www-sivuihin A Annettu 10.12.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Web-suunnittelija A B Oy:stä (jäljempänä hakija) on pyytänyt 26.06.2002 saapuneella kirjeellään

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:10. Oikeus myydä ja vuokrata tekijänoikeudella suojattuja huonekaluja

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:10. Oikeus myydä ja vuokrata tekijänoikeudella suojattuja huonekaluja TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:10 Asia Hakija Oikeus myydä ja vuokrata tekijänoikeudella suojattuja huonekaluja Pågå Oy Annettu 29.8.2012 Tiivistelmä Osakeyhtiö sai myydä ja vuokrata yleisölle tekijänoikeudella

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:11

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:11 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2004:11 Asia Hakija Neonvalon tekijänoikeussuoja Valokuvaaja Tommi Pitkänen Annettu 09.09.2004 LAUSUNTOPYYNTÖ Valokuvaaja Tommi Pitkänen, toiminimien Euro-Inter ja Kulkurin

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10 Asia Hakija Tekijänoikeus Aalto-maljakkoon A Annettu 15.6.2010 Tiivistelmä Aalto-maljakko oli tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettu teos. Oikeudenhaltijalla oli yksinomainen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2006:10. Liikeyrityksen dokumenttien ja teollisen keksinnön tekijänoikeussuoja

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2006:10. Liikeyrityksen dokumenttien ja teollisen keksinnön tekijänoikeussuoja TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2006:10 Hakija Asia NN Ky/NN Liikeyrityksen dokumenttien ja teollisen keksinnön tekijänoikeussuoja Annettu 22.08.2006 LAUSUNTOPYYNTÖ Tekijänoikeusneuvostolle esitetyt kysymykset

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:16. Tiivistelmien tekeminen liiketoimintakirjallisuudesta

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:16. Tiivistelmien tekeminen liiketoimintakirjallisuudesta TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:16 Asia Hakija Tiivistelmien tekeminen liiketoimintakirjallisuudesta Janne Korhonen Annettu 30.11.2005 LAUSUNTOPYYNTÖ Janne Korhonen (jäljempänä hakija) on 31.10.2005

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:10 Asia Hakija Tekijänoikeus internetsivujen sisältöön X Annettu 6.9.2011 Tiivistelmä Yhtiön internetsivuilla kuvailtiin suppeahkosti yksittäisillä sanoilla ja lyhyillä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:12

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:12 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:12 Asia Hakijat Oikeus Puhdas Elämä Lapselle -tunnukseen A ry., B ry., C ry. Annettu 16.8.2001 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö A ry., B ry. ja C ry. ovat 25.10.2000

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:8

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:8 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:8 Hakija Asia A Teollisen keksinnön tekijänoikeussuoja Annettu 28.04.2008 Tiivistelmä Teollisen keksinnön yhteydessä syntynyt aineisto voi laista ilmenevien edellytysten

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:8. Konsolipelien tekijänoikeus ja lainausoikeus

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:8. Konsolipelien tekijänoikeus ja lainausoikeus TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:8 Asia Hakija Konsolipelien tekijänoikeus ja lainausoikeus Espoon kaupunginkirjasto Annettu 26.5.2015 Tiivistelmä Konsolipelit ovat yhteenliitettyinä teoksina tekijänoikeuslain

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13 Asia Hakija Kuvasitaatti A Annettu 17.6.1991 Tiivistelmä Tietokoneella luotuun ja sillä käytettävään "hyperromaaniin" ei saanut ottaa kuvamateriaalia tekijänoikeuslain

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:10 Asia Hakijat lasilintujen tekijänoikeussuoja T, F Ab Annettu 19.8.2015 Tiivistelmä Taideteollisesti valmistetut lasilinnut ilmensivät tekijänsä luovia valintoja muun

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:1. Tekijänoikeus kasvatusmalliin. Annettu 17.1.2002. Lausuntopyyntö

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:1. Tekijänoikeus kasvatusmalliin. Annettu 17.1.2002. Lausuntopyyntö TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:1 Asia Hakija Tekijänoikeus kasvatusmalliin M.M. Annettu 17.1.2002 Lausuntopyyntö M.M. (jäljempänä hakija) on pyytänyt 8.5.2001 saapuneella kirjeellään tekijänoikeusneuvoston

Lisätiedot

5) onko sanotulla merkitystä sen arvioimiseksi, onko kyseessä tietokanta,

5) onko sanotulla merkitystä sen arvioimiseksi, onko kyseessä tietokanta, TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:7 Asia Hakija Pelikuponkien ottelulistojen tietokantasuoja Vantaan käräjäoikeus Annettu 26.4.2001 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö Vantaan käräjäoikeus on 20.10.2000

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:2

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:2 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:2 Asia Hakijat valokuvakehysten tekijänoikeussuoja A Oy Annettu 2.2.2016 Tiivistelmä Taideteollisesti valmistettu suorakaiteen muotoinen, koristeaiheeton valokuvakehys

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:16. Tekijänoikeus mattoihin. Finarte (India) Oy. Annettu Helsingissä 9.11.1999.

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:16. Tekijänoikeus mattoihin. Finarte (India) Oy. Annettu Helsingissä 9.11.1999. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:16 Asia Hakija Tekijänoikeus mattoihin Finarte (India) Oy Annettu Helsingissä 9.11.1999 Selostus asiasta Finarte (India) Oy (jäljempänä Finarte) on 31.5.1999 päivätyllä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2014:17. Tekijänoikeus valokuvaa hyödyntämällä tehtyyn piirrokseen

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2014:17. Tekijänoikeus valokuvaa hyödyntämällä tehtyyn piirrokseen TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2014:17 Asia Hakija Tekijänoikeus valokuvaa hyödyntämällä tehtyyn piirrokseen X Annettu 16.12.2014 Tiivistelmä Tekijänoikeuslain 49 a :n mukaisen valokuvan sai valmistaa

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:1. Oikeus www-sivulta kopioituun ja uudelleenjulkaistuun valokuvaan

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:1. Oikeus www-sivulta kopioituun ja uudelleenjulkaistuun valokuvaan TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:1 Asia Hakija Oikeus www-sivulta kopioituun ja uudelleenjulkaistuun valokuvaan A Annettu 16.1.2008 Tiivistelmä Valokuvan kopioiminen internet-sivuilta ja liittäminen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:14

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:14 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:14 Asia Hakija Työsuhteessa luotu teos A Annettu 26.11.1992 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto luentokalvojen sisältämän aineiston tekijänoikeudellisesta suojasta

Lisätiedot

Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat

Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat Professori Niklas Bruun, IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteessa HANKEN 28.11.2016 Teknologia osana tutkimusta ja opetusta Digitaalinen

Lisätiedot

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:12 Asia: Valokuvaajan oikeudet Annettu: 11.9.1996 Tekijänoikeusneuvoston lausunto valokuvaajan oikeuksista. Selostus asiasta Valokuvaaja A on 27.2.1996 päivätyllä kirjeellä

Lisätiedot

Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja

Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä Mari Lampenius Asianajaja 23.5.2011 Teoksen tekijänoikeus Tekijänoikeuslain mukaan sillä joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen on tekijänoikeus

Lisätiedot

Muutoin tekijänoikeusneuvosto esittää lausuntonaan seuraavan.

Muutoin tekijänoikeusneuvosto esittää lausuntonaan seuraavan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:16 Asia Hakijat Tekijänoikeus heijastimiin A ja B Annettu 30.10.2001 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö A ja B (jäljempänä hakijat) ovat 27.6.2001 saapuneella kirjeellään

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:9. Muunnelma / vapaa muuttaminen, moraaliset oikeudet, käsikirjoitus

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:9. Muunnelma / vapaa muuttaminen, moraaliset oikeudet, käsikirjoitus TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:9 Asia Hakija Muunnelma / vapaa muuttaminen, moraaliset oikeudet, käsikirjoitus A Annettu 9.5.1994 Tiivistelmä Televisiosarjan ohjaaja oli tehnyt alkuperäisen käsikirjoituksen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:6. Tekijänoikeus koulutusmateriaaliin

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:6. Tekijänoikeus koulutusmateriaaliin TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:6 Asia Hakija Tekijänoikeus koulutusmateriaaliin X Annettu 17.4.2012 Tiivistelmä Koulutusmateriaali ei ollut tekijänoikeuslain 1 :n tarkoittama teos eikä 49 :n tarkoittama

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:11. Sävellysteokseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:11. Sävellysteokseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:11 Asia Hakija Sävellysteokseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset Laamanni K P:n käräjäoikeudesta Annettu 02.06.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ Laamanni K P:n käräjäoikeudesta (jäljempänä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:2

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:2 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:2 Asia Hakija Teostaso, oppikirja, konepiirustus A Annettu 21.1.1994 Tiivistelmä Koneenpiirustuksen oppikirjoissa olevat yksittäiset konepiirustukset eivät yltäneet

Lisätiedot

Lausuntopyynnön mukaan jutun vastapuolena on Z Oy.

Lausuntopyynnön mukaan jutun vastapuolena on Z Oy. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:10 Asia Hakija LVIS-piirustusten suoja X Oy/Y Oy Annettu 21.6.2000 Selostus asiasta X Oy on 25.10.1999 päivätyllä kirjeellään pyytänyt tekijänoikeusneuvoston lausuntoa

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:16

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:16 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:16 Asia Hakija Kappaleen valmistaminen, tietokanta Kuluttajatutkimuskeskus Annettu 11.12.1991 Tiivistelmä Aineiston tallentaminen tietokantaan oli kappaleen valmistamista

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:5 Asia Hakija Oikeus tilikarttaan / luettelosuoja A Oy Annettu 19.3.2001 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö A Oy (jäljempänä hakija) on 20.10.2000 päivätyllä kirjeellään

Lisätiedot

Vastapuolen suostumus ei kata huonekalujen teollista valmistamista.

Vastapuolen suostumus ei kata huonekalujen teollista valmistamista. 1 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:4 Asia Hakija Tekijänoikeus huonekaluihin A:n ammatillinen oppilaitos sekä B:n käsi- ja taideteollinen oppilaitos Annettu 13.3.2000 Selostus asiasta A:n ammatillinen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2019:4. Oikeustapauskokoelman teossuoja ja tietokantasuoja

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2019:4. Oikeustapauskokoelman teossuoja ja tietokantasuoja TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2019:4 Asia Hakija Oikeustapauskokoelman teossuoja ja tietokantasuoja I Annettu 12.2.2019 Tiivistelmä Oikeustapauskokoelma voi saada tietokantasuojaa tekijänoikeuslain 49

Lisätiedot

Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta

Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta 10/2013 Kopiosto ry Arttu Juselius Tekijänoikeuden syntyminen Tekijänoikeuden suoja syntyy heti kun teos on luotu Automaattisesti. Ei vaadi merkkiä.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:3. Tekijänoikeus internetsivuston sisältöön ja sisällön käyttö parodiassa

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:3. Tekijänoikeus internetsivuston sisältöön ja sisällön käyttö parodiassa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:3 Asia Hakija Tekijänoikeus internetsivuston sisältöön ja sisällön käyttö parodiassa Kihlakunnansyyttäjä A Annettu 26.4.2010 Tiivistelmä Internetsivuston sisältö oli

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:20. Hääpuvusta otetun valokuvan yleisön saataviin saattaminen internetissä

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:20. Hääpuvusta otetun valokuvan yleisön saataviin saattaminen internetissä TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:20 Asia Hakija Hääpuvusta otetun valokuvan yleisön saataviin saattaminen internetissä Tampereen Juhlagalleria Ky / Naimisiin.info Annettu 25.11.2009 Tiivistelmä Kysymys

Lisätiedot

TEKIJÄOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2006:9

TEKIJÄOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2006:9 TEKIJÄOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2006:9 Asia Hakija Tekijänoikeus huonekaluihin NN Annettu 22.08.2006 LAUSUNTOPYYNTÖ NN on tehnyt 10.1.2006 päivätyn lausuntopyynnön tekijänoikeusneuvostolle koskien eräiden

Lisätiedot

tekijänoikeuslaissa tarkoitettu kuvallinen teos;

tekijänoikeuslaissa tarkoitettu kuvallinen teos; TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:1 Asia Hakija Tekijänoikeus pallopelin säännöstöön ja pelin tunnuksiin NN Annettu Helsingissä 4.1.2000 Selostus asiasta NN (jäljempänä hakija) on 28.4.1999 saapuneella

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2005:5 Asia Hakija Kipsireliefin tekeminen rakennuksesta A Annettu 07.04.2005 LAUSUNTOPYYNTÖ A (jäljempänä hakija) on 07.02.2005 saapuneella kirjeellään pyytänyt tekijänoikeusneuvoston

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:8. Sitaattioikeus. Annettu 16.5.2000 SELOSTUS ASIASTA. Lausuntopyyntö

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:8. Sitaattioikeus. Annettu 16.5.2000 SELOSTUS ASIASTA. Lausuntopyyntö TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:8 Asia Hakija Sitaattioikeus A Oy Annettu 16.5.2000 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö A Oy on 21.1.2000 päivätyllä kirjeellään pyytänyt tekijänoikeusneuvoston lausuntoa

Lisätiedot

Hakija on esittänyt tekijänoikeusneuvostolle seuraavat kysymykset:

Hakija on esittänyt tekijänoikeusneuvostolle seuraavat kysymykset: TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:3 Asia Hakija Tekijänoikeus yrityksille tuotettuihin videotallenteisiin ja videotallenteiden masternauhoihin N.N. / A Oy Annettu 01.03.2002 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:13

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:13 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:13 Asia Hakija Teostaso, selittävä piirustus, tekijäolettama H:n käräjäoikeus Annettu 8.6.1994 Tiivistelmä Muurausalan oppikirjassa olleet selittävät piirustukset eivät

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:4

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:4 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:4 Asia Hakija Siluetin tekeminen valokuvasta A Annettu 3.3.2009 Tiivistelmä Valokuvan toisintaminen sellaisenaan skannaamalla edellytti valokuvaajan suostumusta. Kysymys

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:18. Kirjojen kansikuvien esittäminen kirjaston tietokannassa

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:18. Kirjojen kansikuvien esittäminen kirjaston tietokannassa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:18 Asia Hakija Kirjojen kansikuvien esittäminen kirjaston tietokannassa Helsingin kaupunginkirjasto Annettu 01.12.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ Helsingin kaupunginkirjasto (jäljempänä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO 1998:13. Tietokoneohjelman tekijän isyysoikeus. Kuvakulma Kulmala & Peltonen Oy. Annettu Helsingissä 18.8.1998.

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO 1998:13. Tietokoneohjelman tekijän isyysoikeus. Kuvakulma Kulmala & Peltonen Oy. Annettu Helsingissä 18.8.1998. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO 1998:13 LAUSUNTO Asia Hakija Tietokoneohjelman tekijän isyysoikeus Kuvakulma Kulmala & Peltonen Oy Annettu Helsingissä 18.8.1998 Selostus asiasta Kuvakulma Kulmala & Peltonen Oy (jäljempänä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:15

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:15 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:15 Asia Hakija Suojan kohde V Annettu 11.12.1991 Tiivistelmä Rakennuspiirustukset, toimitusliite ja markkinoinnissa käytettytoimitussisältö eivät olleet itsenäisiä ja

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1 Asia Hakija Teoksen käyttäminen, kirjasto A Annettu 3.1.1990 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto oppilaitoskirjaston materiaalihankintaa, materiaalin käsittelyä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:14

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:14 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:14 Asia Hakija Tekijänoikeus laadulliseen haastatteluun Tieteentekijöiden liitto Annettu 31.10.2008 Tiivistelmä Arvioinnin kohteena olleet laadulliset haastattelut eivät

Lisätiedot

Tekijänoikeus kukkatelineisiin ja valosarjojen kehikkoihin

Tekijänoikeus kukkatelineisiin ja valosarjojen kehikkoihin TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO 1999:1 LAUSUNTO Asia Hakija Tekijänoikeus kukkatelineisiin ja valosarjojen kehikkoihin X Ky Annettu Helsingissä 8.1.1999 Selostus asiasta X Ky (jäljempänä X) on 29.10.1998 saapuneella

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:15. Opinnäytetyöhön liittyvät tekijänoikeuskysymykset

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:15. Opinnäytetyöhön liittyvät tekijänoikeuskysymykset TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:15 Asia Hakija Opinnäytetyöhön liittyvät tekijänoikeuskysymykset N.N. Annettu 05.11.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ N.N. (jäljempänä hakija) on 29.07.2002 saapuneella kirjeellään

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13 Asia Hakija Oikeus valokuvaan A Annettu 17.11.1987 Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään kuvannut omalla

Lisätiedot

Oppimateriaalissa oli siteerattu sanoituksia tekijänoikeuslain 22 :n mukaisesti.

Oppimateriaalissa oli siteerattu sanoituksia tekijänoikeuslain 22 :n mukaisesti. LAUSUNTO 1998:17 A: 10.11.1998 Oppimateriaalissa oli siteerattu sanoituksia tekijänoikeuslain 22 :n mukaisesti. Selostus asiasta X on 24.4.1998 saapuneella kirjelmällä pyytänyt tekijänoikeusneuvoston lausuntoa

Lisätiedot

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet Sivistystyönantajat Tieteentekijöiden liitto Professoriliitto IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteissa 28.11.2016 Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:12. Vetoketjusta valmistetut kukkaa ja sydäntä muistuttavat korut eivät yltäneet teostasoon.

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:12. Vetoketjusta valmistetut kukkaa ja sydäntä muistuttavat korut eivät yltäneet teostasoon. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:12 Asia Hakija Korujen tekijänoikeussuoja EDEL City Oy Annettu 29.8.2012 Tiivistelmä Vetoketjusta valmistetut kukkaa ja sydäntä muistuttavat korut eivät yltäneet teostasoon.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:18

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:18 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:18 Asia Hakija Tekijänoikeussuoja kirjalliseen materiaaliin Ilomantsin kirjasto Annettu 14.12.2010 Tiivistelmä Viime vuosisadan alkupuolella lehdeksi koottujen, käsin

Lisätiedot

Numeeristen paikkatietokantojen ja karttamuotoisten esitysten tekijänoikeudet

Numeeristen paikkatietokantojen ja karttamuotoisten esitysten tekijänoikeudet Tekijänoikeusneuvoston lausunto 1999:6 Numeeristen paikkatietokantojen ja karttamuotoisten esitysten tekijänoikeudet Asia: Tekijänoikeus kartta-aineistoihin Hakija: Suomen Kuntaliitto AnnettU: Helsingissä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:7. Asuntohotellin yhteydessä tapahtuvaan Internet-kahvila -toimintaan liittyvät tekijänoikeuskysymykset

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:7. Asuntohotellin yhteydessä tapahtuvaan Internet-kahvila -toimintaan liittyvät tekijänoikeuskysymykset TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:7 Asia Hakija Asuntohotellin yhteydessä tapahtuvaan Internet-kahvila -toimintaan liittyvät tekijänoikeuskysymykset M K Oy:stä Annettu 04.03.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ M Majatalo

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:8. Tekijänoikeus rakennukseen ja rakennuspiirustuksiin

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:8. Tekijänoikeus rakennukseen ja rakennuspiirustuksiin TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:8 Asia Hakija Tekijänoikeus rakennukseen ja rakennuspiirustuksiin X Annettu 22.5.2012 Tiivistelmä Rakennus ja rakennuspiirustukset eivät ilmentäneet tekijänsä omaperäisiä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:2

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:2 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:2 Asia Hakija Teoskynnys, koru A Annettu 7.1.1991 Tiivistelmä Kaivertaja A oli tehnyt korun, jossa korulaattaan oli kaiverrettu kuvio. Koru oli muotoilultaan tavanomainen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:4. Tietokantasuoja rakennepiirustustietokantaan

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:4. Tietokantasuoja rakennepiirustustietokantaan TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:4 Asia Hakija Tietokantasuoja rakennepiirustustietokantaan K Annettu 24.3.2015 Tiivistelmä Koneiden teknisiin rakennetietoihin liittyvistä piirustuksista koostuva tietokanta

Lisätiedot

Tekijänoikeudet harjututkimuksen yhteydessä syntyneeseen aineistoon

Tekijänoikeudet harjututkimuksen yhteydessä syntyneeseen aineistoon TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:15 Asia Hakija Tekijänoikeudet harjututkimuksen yhteydessä syntyneeseen aineistoon Tieteentekijöiden liitto Annettu Helsingissä 8.10.1999 Selostus asiasta Tieteentekijöiden

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:6

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:6 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:6 Asia Hakija Tekijänoikeus vuosikertomuksiin X Annettu 9.3.2011 Tiivistelmä 1900-luvun alkupuolella laaditut oppilaitosten vuosikertomukset olivat tekijänoikeuslain

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:9. Tiivistelmä Valokuvat olivat tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuja teoksia.

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:9. Tiivistelmä Valokuvat olivat tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuja teoksia. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:9 Asia Hakija Valokuvan teostaso X Annettu 6.9.2011 Tiivistelmä Valokuvat olivat tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuja teoksia. LAUSUNTOPYYNTÖ Hakija on pyytänyt tekijänoikeusneuvostolta

Lisätiedot