Leipätietoa Pop up-tapahtumiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Leipätietoa Pop up-tapahtumiin"

Transkriptio

1 Leipätietoa Pop up-tapahtumiin Suomalaisessa ruokapöydässä leipä on ollut aina tärkeä osa ateriaa. Maantieteellinen sijainti idän ja lännen välissä on saanut aikaan rikkaan leipäkulttuurin. Suomessa leipää on leivottu vehnän lisäksi yleisesti myös rukiista. Tapa lienee perua kaskiviljelystä, jossa tärkein viljeltävä viljalaji oli korpiruis. Pohjoisessa Suomessa myös ohra on ollut tärkeä leipävilja. Suomen maantieteellinen sijainti lännen ja idän välissä on vaikuttanut maamme rikkaan leipäkulttuurin syntymiseen. Entisajan ihmisille leipä ei ollut itsestäänselvyys. Leivän saanti ei ollut kylväjän päätettävissä - lujinkin uurastus oli turhaa, ellei luonto ollut ihmisen puolella. Se sai ihmisen tuntemaan oman voimattomuutensa. Lapsia opetettiin pienestä pitäen kunnioittamaan leipää. Sitä ei saanut panna pöydälle nurinpäin eikä veistä saanut jättää leivän päälle. Leipä kädessä ei saanut lähteä juoksemaan eikä leipä suussa saanut puhua. Leipää sai pyytää vain sen verran, kuin kerralla jaksoi syödä. Vuotuisissa juhlissamme leivällä on aina ollut tärkeä sija. Kekri oli aikoinaan satokauden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä. Kekriä vietettiin syöden ja juoden ja leivänpuolta piti olla paljon. Katetun pöydän keskellä oli suuri leipäpino, leipäkeko. Leipää ja suolaa käytettiin monissa juhlamenoissa onnen ja siunauksen tuojina. Rotinat, Länsi-Suomessa varpa(ja)iset, olivat vastasyntynyttä katsomaan tulleiden sukulaisten ja naapureiden ja ystävien lahja äidille. Rotinakoriin haluttiin leipoa parasta mahdollista: piirakoita, rieskoja, kukkoja, lettivehnästä ja rotinarinkeleitä. Myöhemmin mukaan tulivat kakut ja pikkuleivät. Katovuosina, kun viljasta oli pula, oli turvauduttava pettuun. Tämä tapahtui köyhissä taloissa melkein joka vuosi. Petun irrottaminen onnistui parhaiten paria viikkoa ennen juhannusta. Männystä irrotettiin kaarnan alla oleva ohut nila, petäjäliina eli pettuliina. Sen annettiin kuivahtaa auringossa. Sen jälkeen se paahdettiin kuumassa uunissa, jolloin pihka kihosi pintaan. Jos sitä jäi liikaa pettuun, jauhosta tuli karvasta. Kuivien petäjälevyjen survominen hienoksi oli erittäin raskasta työtä. Pettu- ja ruisjauhoista leivottiin leipää. Suhde vaihteli sen mukaan, kuinka tyhjä viljasäkki oli. Joskus leipä jouduttiin tekemään pelkästä pettujauhosta. Hätäleipiä valmistettiin myös esimerkiksi oljesta, jäkälästä ja sammalesta.

2 Suomen maakuntaleivät Ahvenanmaa Varsinais-Suomi Satakunta Uusimaa Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Keski-Suomi Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Etelä- Ruotsinkielinen Keski- Pohjois- Kainuu Lappi Mustaleipä Kuminalla maustettu reikäleipä Varilimppu Kakko Hapan ruisreikäleipä Piimälimppu Perunalimppu Rievä reikäleipänä Rievä Jälkiuunileipä Hämäläinen näkkileipä Pippo Hapanleipä Vesirieska Nosterieska Ruislimppu Lehtokainen Hypitysrieska Potaattilepuska Ryynirieska Ruisleipä Potaattirieska Ruisleipä Sekahiivaleipä Naurisleipä Imelälimppu Verileipä Sekahiivaleipä Maitorieska Ohrarieska Oulun limppu Nyrkkirieska Rieska Ahkunleipä Häme Läntisen leipäperinteen mukaisesti hapan ruisleipä on ollut arkinen ruokaleipä Hämeessä. Leipä leivottiin syksyisin ja keväisin vartaisiin. Ruisleivän hapattaminen hallittiin jo keskiajalla. Perunalimppu on ollut juhlaleipä.

3 Hämäläisen rieskan eli rievän uskotaan syntyneen vahingossa, kun nuotiolla ylikiehunut puuro paistui kivillä kakkaroiksi. Sana rievä on vanhaa suomea ja tarkoittaa tuoretta. Tamperetta kutsuttiin aikoinaan Rieväkyläksi. Sinne rievä tuli 1850-luvun puolivälissä. Lähiseutujen maalaistaloista tuotiin aamuisin kärry- ja venelasteittain rieviä kaupunkiin. Tekstiilitehtaiden työntekijät eli pumpulin likat ja pojat olivat rievän suurkuluttajia. He söivät sitä aamupalaksi maidon tai kahvin kanssa. "Mitäs tyhjistä terveisistä, olis lähettäny kuuman riävän." Hämäläinen sanonta Leivo leipäs riipin raapin, kyllä uuni sen kaunistaapi. Kainuu Leipä on Kainuun ruokakulttuurin perusta ja ylpeys. Kaskimaiden rukiista tehtiin hapanleipää. Kun Venäjän keisari 1880-luvun lopulla kielsi kaskeamisen, saatiin ruista vähemmän ja jouduttiin turvautumaan pettuun. Petun loppuessa köyhät mökkiläiset tekivät leipänsä kuivista oljista jauhetusta jauhosta. Sellaista leipää ei maha kuitenkaan kestänyt. Ohra- ja ruisjauhoista keitettiin velliä ja puuroa ja niitä käytettiin keittojen suurustamiseen. Leipäpytty ja taikinahierin merkittiin ristillä. Ristinmerkki viillettiin kämmensyrjällä myös taikinan päälle. Kun risti oli kohonnut umpeen, taikina oli valmis ja päästiin leipomaan. Hapanleivän valmistukseen käytettiin puuastiaa. Reunoille ja pohjalle jätettiin jonkin verran taikinaa, että seuraava taikina happanisi hyvin. Nyrkkirieska tehtiin jääkylmään veteen seulotuista ohrajauhoista ja maustettiin suolalla. Hiivaleipää kainuulaisemännät alkoivat leipoa vasta 1930-luvulla. Tärkeä väline leivän leipojalle on pelekka, jolla leivät nostellaan pöydältä leipälapiolle. Ennen vanhaan tehtiin ensin hiillikoita varsinkin lasten iloiksi. Ne kaulittiin aivan ohuiksi ja paistettiin hiilloksella juuri ennen hiilien poistamista uunista. Seuraavaksi paistettiin reikäleivät ja lopuksi limput eli paksut leivät. kuuluu pääosin kovan leivän alueeseen. Reikäleipää leivottiin harvakseltaan ja kuivatettiin orressa. Ohrarieskaa tai noste- eli hiivaleipää tehtiin joka viikko. Etelässä rieska leivottiin paksummaksi kuin rannikolla tai pohjoisessa. Kovan ja pehmeän leivän alueen väliin syntyi nahkean leivän alue, joka ulottui Uudenmaalta Keski-n kautta Pohjois-Suomeen. Juhlapöytään kuului imelletty leipä, jota tarjottiin aina Oulun korkeudella asti. Karjala Itä-Suomessa leivän asema on aina ollut keskeinen. Ruisleipää syödään enemmän kuin muualla Suomessa. Leipä tarkoittaa Karjalassa limppumaista pyöreää leipää. Perinteisesti leipää leivottiin viikoittain, joten tarjolla oli aina pehmeää ja tuoretta leipää. Leipä leikattiin vasta ruokapöydässä ja tehtävän hoiti perheen isä. Naapuriin vietiin lämpimäisiä. Tapana oli

4 paistaa lapsille kielkakkaraa. Se tehtiin nousevasta taikinasta ja paistettiin hiilien ollessa vielä uunissa. Kakkara sai ihanan maun kekäleistä ja savusta. Etelä-Karjalassa rieska on hiivalla kohotettua ohraleipää. Joutsenossa rieska valmistetaan puisessa höpsytyskupissa, jossa on runsaasti jauhoja ja löysähköä leipätaikinaa. kuuluu pääosin kovan leivän alueeseen. Reikäleipää leivottiin harvakseltaan ja kuivatettiin orressa. Ohrarieskaa tai noste- eli hiivaleipää tehtiin joka viikko. Etelässä rieska leivottiin paksummaksi kuin rannikolla tai pohjoisessa. Kovan ja pehmeän leivän alueen väliin syntyi nahkean leivän alue, joka ulottui Uudenmaalta Keski-n kautta Pohjois-Suomeen. Juhlapöytään kuului imelletty leipä, jota tarjottiin aina Oulun korkeudella asti. Lappi Lapissa on pitkät perinteet ohran käytölle. Halla vei pohjoisessa usein sadon, ja viljakasveista ainoastaan ohra menestyi. Ohrasta valmistettiin puuroja, vellejä ja rieskoja. Uunin puuttuminen näkyy siinä, että Lapin omia leivonnaisia on niukasti. Lappilaisen rieskan ohje lienee säilynyt lähes muuttumattomana niin kauan, kuin rieskaa on leivottu. Taikina valmistuu vedestä, suolasta ja ohrajauhoista. Pienen rieskan eli kakon paistamiseen ei tarvittu uunia. Kakko kypsyi nopeasti hiilloksella tai nuotion loisteessa, tuohen tai tasaisen kiven päällä. Kylmät raaka-aineet muuttuvat taitavan leipurin käsissä nopeasti rieskaksi. Kun kylmä taikina laitetaan kuumaan uuniin, lämpötilaero saa aikaan vesihöyryä, joka tekee rieskasta murean ja sopivasti kohonneen. Myös karkeilla jauhoilla saadaan mureutta. Rieska syödään tuoreena. Ennen sitä leivottiin päivittäin. Rieskan ulkonäkö ja koko vaihtelevat: länsirajalla se on ohuempaa kuin idässä. Rieska tärpätään eli koristellaan ja kränkätään eli pistellään. Kuviointi tehdään leipätärpällä. Juhliin tehtiin kuuman veden leipää, peruna- ja rusinaleipää sekä rääti- eli kräileipää. Uusimaa ja Kymenlaakso Uudenmaan leipäkulttuuri on saanut vaikutteita sekä idästä että lännestä. Itäisessä ruokaperinteessä arvostetaan hapanta makua. Kymenlaaksolaiseen ruokapöytään ovat kuuluneet hapatetut ruislimput ja piimään leivotut leivät. Uunit lämmitettiin lähes joka päivä, joten pehmeää leipää, leivonnaisia, rieskoja, piirakoita ja uuniruokia tehtiin usein. Läntisestä perinteestä ovat peräisin makeat ruokaleivät. Savo Savolaisessa talossa on aina syöty tuoretta leipää, sillä uunia lämmitettiin läpi vuoden. Leiväntekotaito oli emännän mitta, ja viikoittainen leipominen piti taitoa yllä. Perimätiedon mukaan savolaisessa ruokapöydässä syöminen aloitettiin ja lopetettiin leivällä. Savossa ruisleipä on paksu ja happamampi kuin Länsi-Suomessa. Rieskat tehdään tavallisesti ohrajauhoista ja -ryyneistä. Tyypillinen rieska on pyöreä, pullea ja piimään hapattamalla tehty nosterieska. Nyrkkirieska on litteä, pyöreä leipä, jonka taikinassa käytetään perunaa. On myös röpö-, ryyni- ja tattaririeskaa. Rieskan kanssa tarjotaan munavoita.

5 Satakunta ja Varsinais-Suomi Vieraskoreus on ollut varsinaissuomalaisille ominaista. Vaikka oma väki söikin arkena vaatimattomasti, vieraille piti tarjota parempaa. Arkena syötiin kovaa ruisleipää, mutta pitoja ja juhlia varten leivottiin pehmeää leipää, varilimppua, piimälimppua ja hiivaleipää. Kumina, anis ja fenkoli maustoivat ruokaleipiä. Pakarit eli leivintuvat lämmitettiin arkioloissa pari kertaa vuodessa, kun leivottiin hapanta reikäleipää. Pitoihin paistettiin pehmeitä leipiä: happamatonta, hapanta ja imelää ruis-, ohra- ja nisuleipää. Silakkaleipä on läntisen Suomen erikoisruoka, pyöreä tai puolikuun muotoinen matala leivonnainen. Itä-Suomessa sitä vastaa kalakukko. Silakkaleipää on valmistettu tavallisesti hapan- tai hiivaleipätaikinasta. Kahden leipätaikinan väliin ladottiin kaloja ja reunat paineltiin yhteen ja ummistettiin. Täytteenä käytettiin pääasiassa suolasilakoita ja voinokareita, mutta myös sianlihaa, maustepippuria ja viipaloitua sipulia saatettiin lisätä maukua antamaan. Silakkaleivällä on monta nimeä: kalakakko, kalaleipä, kalapiirakka, silahkakakko, silahkaleipä ja silahkapiirakka. Sitä voi syödä sekä lämpimänä että kylmänä. Piimän kanssa se on suurta herkkua. Ahvenanmaa Leipien imellyttäminen on peräisin keskiajalta. Ahvenanmaalainen mustaleipä on hapanimelä rukiinen limppuleipä. Sitä pidetään uunissa tuntikausia. Leipä säilyy hyvin ja samoin sen maku. Sitä tehdään nimikkosaaren lisäksi myös Turun saaristossa. Mustaleipä oli aikoinaan pitojen ensimmäinen tarjottava, usein snapsiryypyn kera.

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET 2016

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET 2016 LEIPOMO JA ELINTARVIKETEOLLISUUS TUOTTEET 206 KAURA SUOMALAINEN SUPERRUOKA Euroopan elintarvikevirasto EFSA on myöntänyt kauralle kolme terveysväitettä. Kauran beetaglukaanin on osoitettu alentavan veren

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA Homemyrkyt 6268

Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA Homemyrkyt 6268 Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA 33 016 Kotielän asiakkaat 1150 Homemyrkyt 6268 Havaintokaistat 8 paikkaa Homemyrkyt kaura DON Alueittain Analyysejä KPL Alle 18 1,8 g /K Kg %Yli 1,8 g / Kg % Suurin arvo

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. - ja uusintasalaojitukset 2003-2006... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit 1991-2006... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2006... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

SAVUSILAKKAKULINARISTIN MATKASSA

SAVUSILAKKAKULINARISTIN MATKASSA Illalla pääni kun tyynyyn pistin väsyneet kädet rinnalle ristin pyysin Herralta isolta ett suojelisi myrskytuulen vihoilta samalla vielä, aivan kuin salaa pyysin ett saisin sopivasti kalaa ei niin paljon

Lisätiedot

Leivän ABC. Mielenkiintoisia tietoiskuja leivästä kiinnostuneille

Leivän ABC. Mielenkiintoisia tietoiskuja leivästä kiinnostuneille Leivän ABC Mielenkiintoisia tietoiskuja leivästä kiinnostuneille Kiinnostaako leipä? Leipää on monenlaista; tummaa, vaaleaa, rapeaa, pehmeää, juuresta valmistettua ja padassa paistettua. Mutta mitkä ovat

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Kauppakamarin Luotsi 1/2011 Valtakunnalliset tulokset

Kauppakamarin Luotsi 1/2011 Valtakunnalliset tulokset Kauppakamarin Luotsi 1/2011 Valtakunnalliset tulokset Julkaistavissa 12.4.2011 klo 14 Luotsi 1/2011 - Päätulokset Yritysjohdon ydinvoimakäsitykset eivät horju Japanin tapahtumien vuoksi Porvarihallitus

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Alla on kuvia, mitä kaikkea (mausteita, raaka-aineita, työvaiheita ja astioita) kuuluu intialaiseen ruuanlaittoon. Aivan aluksi joimme

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

VKSV yhteensä yhteensä yhteensä Yhteensä 36,9 36,8 39,4 syyttäjät 18,4 18,1 20,3 muu henkilökunta 18,5 18,7 19,1

VKSV yhteensä yhteensä yhteensä Yhteensä 36,9 36,8 39,4 syyttäjät 18,4 18,1 20,3 muu henkilökunta 18,5 18,7 19,1 1B Mukana harjoittelijat ja työllistetyt Syyttäjät 342,5 349,4 351,8 Muu henkilökunta 186,9 186,4 176,8 HENKILÖKUNTAA YHTEENSÄ 529,3 535,8 528,6 VKSV Yhteensä 36,9 36,8 39,4 syyttäjät 18,4 18,1 20,3 muu

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. Uudet- ja uusintasalaojitukset 2006-2010... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit -2009... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2009... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003 1 Riistantutkimuksen tiedote 194:1-7. Helsinki 21.6.4 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 3 Ilpo Kojola ja Elisa Määttä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi suurpetojen vähimmäisyksilömääriksi

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi,

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi, keksit 49 näin onnistut Jotta kekseistä tulisi rapeita, pitää taikinassa olla reippaasti rasvaa ja sokeria. Kaikissa tämän kirjan keksiresepteissä on käytetty margariinia, sillä se antaa kekseille sopivan

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 Lähteet: Tilastokeskus, Genimap Oy (L6022/05) Metsäsektorin merkitys maakunnissa ja seutukunnissa vuonna 2002 1 Toimiala- ja aluejako Metsäsektori:

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Anja Eerola Tauno Sinisalo 15.12.2006 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Johdatus aisteihin. Tunti 1

Johdatus aisteihin. Tunti 1 Johdatus aisteihin Tunti 1 MIKÄ ON SAPERE? (tämä vain opettajalle tiedoksi) Sapere on latinaa ja tarkoittaa maistella, tuntea Sapere on ravitsemuskasvatusta, jossa ruokaa käsitellään aistien näkökulmasta

Lisätiedot

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia LÄHELTÄ JA LUOMUA, Seinäjoki 30.11.2016 Projektipäällikkö Leena Viitaharju 2.12.2016 1 Esityksen sisältö: Taustaa: Luomun käyttö

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistoissa 169 400 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2010 169 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ruokamatkailun alueprofilointi Suomessa. Katri Tihilä

Ruokamatkailun alueprofilointi Suomessa. Katri Tihilä Ruokamatkailun alueprofilointi Suomessa Katri Tihilä 26.5.2015 Esityksen kulku 1. Alueellinen profiloituminen Suomessa 2. Ruokamatkailun ulottuvuudet maakunnissa 3. Maakuntien ruokavahvuudet ja tunnukset

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , %

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , % Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos 2014-15, % Koko maa keskimäärin +1,2 % pienimmät: suurimmat: Kökar -8,1 Geta 10,6 Merijärvi -6,3 Kustavi 6,2 Kyyjärvi -6,3 Jomala 5,1

Lisätiedot

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin?

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? 10 yleistä kysymystä leivästä Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? Onko leipä terveellistä? Kyllä Leipä sisältää paljon hyvää kuitua, hiilihydraattia,

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAA. Nuorten maakunta! AKL. Pohjois-Pohjanmaa. asukkaita pinta-ala km2 asukastih.

POHJOIS-POHJANMAA. Nuorten maakunta! AKL. Pohjois-Pohjanmaa. asukkaita pinta-ala km2 asukastih. POHJOIS-POHJANMAA Nuorten maakunta! AKL 2.2011 Pohjois-Pohjanmaa asukkaita 395 000 pinta-ala 37 400 km2 asukastih. 11 as/km2 AKL 2.2011 1 Pohjois- Pohjanmaa 34 kuntaa (+Vaalan kunta Kainuusta liiton jäsen)

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA LÄÄNI MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA 1999-2001 20.1.1999 20.9.1999 v. 1999 20.1.2000 20.9.2000 v. 2000 20.1.2001

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 2.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=4 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti oli

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Lasten hyvinvoinnin indikaattorit

Lasten hyvinvoinnin indikaattorit 1 Lasten hyvinvointitiedon II foorumi Lasten hyvinvoinnin indikaattorit Salla Säkkinen Kehittämispäällikkö Stakes 2 Koko väestön ja alle 18-v. lasten pienituloisuusaste 14,0 12,0 10,0 Pienituloisten kotitalouksien

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Miten homemyrkkyjä hallitaan viljaketjussa? Stina Hakulin

Miten homemyrkkyjä hallitaan viljaketjussa? Stina Hakulin Miten homemyrkkyjä hallitaan viljaketjussa? 31.1.2013 Stina Hakulin Miten homemyrkkyjä hallitaan viljaketjussa? Miksi homemyrkkyjä on tärkeätä hallita viljaketjussa? Miten me seuraamme homemyrkkyjä? Analyysituloksia

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen

Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen Tampere 1.3.2007 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ/ Tarmo Mykkänen/ as /1.3.2007

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI

SINIVALKOINEN JALANJÄLKI SINIVALKOINEN JALANJÄLKI Kampanjatutkimus 9..06 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisuuden ja paikallisuuden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki

Lisätiedot

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen 10.6.2011 barometri II/2011 Ulla Halonen barometri II/2011 Sisältö Sivu Yhteenveto 2 Kotitaloudet 3 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 7 Finanssialan Keskusliitto kysyy barometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2014 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

UUNIS JA RIEHTILÄL VASKELOISTA RUOKAKULTTUURIA

UUNIS JA RIEHTILÄL VASKELOISTA RUOKAKULTTUURIA UUNIS JA RIEHTILÄL VASKELOISTA RUOKAKULTTUURIA Vaskeloiset Lydia Hämäläinen o.s. Koskivaara (LH) ja Jussi (Johannes) Laurila (JL), hänen rautulaissyntyinen vaimonsa Irja (IL) sekä nuoremman polven edustajana

Lisätiedot

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Liite 21 Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Hyvä narkolepsiaan sairastuneita lapsia ja nuoria hoitava lääkäri, Olen saanut tietooni, että osallistut sairaalassanne

Lisätiedot

PRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti

PRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu Saksassa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta 15.2.2010 Dnro 85/301/2010 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 513/444/2010 Lausuntopyyntö 4.2.2010 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto

Lisätiedot

Liite 5. Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö:

Liite 5. Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö: Liite 5 Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit 2000 2015 lukujen valossa Sisältö: Taulukko 1: Kulttuurifoorumien 2000 2015 osallistujien sivu 2 Taulukko 2: Kulttuurifoorumien 2000 2015 partnereiden sivu

Lisätiedot

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista 2.9.2009 ERHE-hanke Paloilmoitinhälytykset 2003-08 Pitkän aikavälin tavoite: puolittaa vuoden 2003 lukumäärä 22000 21000 20000 Paloilmoitinhälytysten

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Vaasan Leipäkaupan konseptiuudistus

Vaasan Leipäkaupan konseptiuudistus Vaasan Leipäkaupan konseptiuudistus 1. Näkemys Entisaikaan oli suomalaisessa ruokapöydässä aina tuoretta, kotona leivottua leipää. Sitten Suomi teollistui, vaurastui ja ruokapöydät täyttyivät mitä ihanimmista

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus Sairaanhoitopiirin vuosi 2016 Kuntatilaisuus 15.11.2016 Vuodesta 2016 Jatkettu rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia Hoidettujen potilaiden määrä kasvanee n. 2,5 % edellisestä vuodesta Hoidon kysynnän

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

Vähemmän suolaa sisältäviä leipiä pääkaupunkiseudulla

Vähemmän suolaa sisältäviä leipiä pääkaupunkiseudulla Vähemmän suolaa sisältäviä leipiä pääkaupunkiseudulla EU asetus muutti elintarvikkeiden suolapitoisuuksien raja-arvoja vuonna 2007. Vähäsuolaisuuden rajaksi asetettu 0,3 % on niin matala, ettei sen käyttö

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja Kevään yhteishaku 2016 Turun AMK:n ilastoja Viestintäpalvelut 19.5.2016 Taustatietoa Tiedot hakijoista perustuvat OPH:n vipunen.fi -palvelussa julkaistuihin tilastoihin. Kevään 2016 yhteishaun osalta tiedot

Lisätiedot