Helsingin seudun tiedotekooste: Helsinki esittäytyy matkamessuilla designpääkaupunkivuotta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin seudun tiedotekooste: Helsinki esittäytyy matkamessuilla designpääkaupunkivuotta"

Transkriptio

1 Helsingin seudun tiedotekooste: Helsinki esittäytyy matkamessuilla designpääkaupunkivuotta ennakoiden Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston vetämällä Helsingin seudun yhteis-osastolla esittäytyy 10 näytteilleasettajaa kumppaneineen. Helsinki on maailman designpääkaupunki vuonna 2012 ja messuosasto henkii tulevaa teemavuotta. Osastolla järjestetään myös monipuolista ohjelmaa, kilpailu ja arpajaiset. Perheiden iloksi osastolle saapuu messuviikonlopuksi Helsingin perhematkailukampanjan hauska Helppi-hahmo. Helsinki odottaa matkailun kasvun jatkuvan vuonna 2011 Helsingin majoitusliikkeiden yöpymismäärissä saavutettiin ennakkoarvion mukaan uusi ennätys vuonna Yöpymisiä kertyi yli 3,1 miljoonaa. Kasvua oli sekä vapaa-ajan- että liikematkustuksen osalta. Yöpymisistä hieman yli puolet oli vapaa-ajan matkailua. Kan-sainvälisen risteilyliikenteen matkailijamäärä oli , joka on lähellä ennätystasoa. Matkailun kasvun odotetaan jatkuvan tänä vuonna ja tuleville vuosille tuo nostetta myös Helsingin World Design Capital nimitys. Matkamessuilla julkaistaan ryhmämatkailijoille suunnattu uusi sivusto, Sivusto tarjoaa vinkkejä, kohdetietoa ja ohjelmaehdotuksia erilaisille ryhmille. Matkailu- ja kongressitoimiston toteuttamalla sivustolla on mukana 12 yhteistyökumppania: Gardenia Helsinki, Heureka, Korkeasaari, Radisson Blu Espoo, Rastila Camping, Sea Life, Sokos Hotel Presidentti, Solvalla, Suomenlinna, Tropicario, VR ja WeeGee. Lisäksi messuilla käynnistetään matkailu- ja kongressitoimiston Best of Helsinki Awards verkkoäänestys, jossa yleisö pääsee jälleen valitsemaan kaupungin parhaita mat-kailutoimijoita eri kategorioissa. Äänestys jatkuu lokakuun loppuun asti osoitteessa Helsingin messuosastolta voi noutaa matkailu- ja kongressitoimiston uuden pääesitteen, Helsinki - Matkailijan opas Opas tarjoaa kattavan tietopaketin alueen tarjonnasta 11 kielellä. Etelä-Suomen tarjontaan tutustuttaa päivitetty englanninkielinen Helsinki & Southern Finland -esite. Myös uudet keskusta- ja seutukartat, City-Oppaan tuottamat Helsinki City Map ja Helsinki Region Map, ovat jaossa osastolla. Lisätietoa Kuvia Messujen Meet Finland -ohjelmaan osallistuu yli 150 kansainvälistä ostajaa Suomea matkailumaana myyvä Meet Finland Workshop järjestetään Matkamessujen yh-teydessä 19. tammikuuta. Comma Group Oy:n toteuttama Meet Finland tulee olemaan Suomen suurin kansainvälinen matkailun myyntitapahtuma myös vuonna Tilaisuuteen odotetaan yli 150 ostajaa ja 120 suomalaista yritystä. Lisätietoa Näytteilleasettajat HelsinkiMenu jatkuu 14 ravintolan voimin Helsingin monipuolisessa ravintolatarjonnassa suomalaisten raaka-aineiden koko kirjo ovat vahvasti esillä. Klassikoiksi kehittyneissä HelsinkiMenuissa on tarjolla muun muassa tuhansien järvien kaloja, metsien marjoja, sieniä ja riistaa sekä maaseudun pienten yritysten persoonallisia tuotteita. Ruokalistat vaihtelevat ravintolasta ja vuodenajasta riippuen. Vuoden 2010 HelsinkiMenu -ravintolaksi valittiin Ravintola Lasipalatsi. Vuonna 2011 HelsinkiMenu on tarjolla seuraavissa ravintoloissa: Fly Inn Restaurant Deli, Hotelli Arthur, Baker s, Graniittilinna, Grotesk, Havis, Kellarikrouvi & Fabian, Kuu, Lasipalatsi, Macu, Nokka, Seurasaari, Sundmans Krog ja Zetor. Lisätietoa Helsinki Expertistä kaikki tarvitsemasi yhdellä kontaktoinnilla Helsinki Expert Oy on kokonaisvaltaisesti matkailu-, kokous- ja kongressipalveluita tuottava ja välittävä yritys. Asiakkaisiin kuuluvat koti- ja ulkomaiset yritykset ja yhteisöt, sekä vapaa-ajan matkailijat. Helsinki Expertistä saat samalla kertaa kaikki retki-, ohjelma-, ravintola- ja kuljetusvaraukset helposti ja luotettavasti yhdellä laskutuksella. Helsinki Expert toimii myös merkittävänä markkinointi- ja jakelukanavana muille matkailualan palveluntuottajille julkaisten mm. Parhaaksi Kaupunkilomapalveluksi äänestettyä Helsinki This Week -verkkolehteä ja kaupunkiopasta.

2 Tuotteisiin kuuluvat mm. Kaupunkikiertoajelu Helsingissä: kierros esittelee Helsingin keskustan tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat kohteet. Opastuskieliä 27, lisäksi päivittäinen Audio City Tour 11 kie-lellä. Helsinki ja Suomenlinnan merilinnoitus: kattava peruskierros Helsingin keskustassa, minkä jälkeen matka jatkuu vesibussilla maailman suurimpiin merilinnoituksiin kuuluvaan Suomenlinnaan, jossa tutustutaan oppaan johdolla linnoituksen mielenkiintoiseen histori-aan ja nykypäivään sekä saarten tärkeimpiin nähtävyyksiin. Helsinki Design Walk ja lounas designkorttelissa: kävelykierros esittelee suomalaista muotoilua, nykypäivän tekijöitä ja uusia kykyjä. Kierroksen päätteeksi lounas teemaan so-pivassa ravintolassa. Arabianranta taidetta ja designia: kurkistus Helsingin historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Helsingin historia alkaa Arabiasta, jonka alueelle Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa perusti kaupungin Nykypäivän Arabianranta on Suomen merkittävin designkeskittymä; vanhaan tehdaskortteliin on asettunut luovan teollisuuden yrityksiä ja oppilaitoksia ja alueen kupeeseen on rakennettu moderni merellinen asuinalue, jonka pihoilla, porraskäytävissä ja puistoissa kukkii taide. Opastetun kävelyn aikana nähdään myös historiallinen hirsipuunkallio sekä Vanhankaupunginlahden maisemia. Lisätietoa Arabianranta, Fiskarsin ruukki ja Iittala - Suomalaisen muotoilun sydämessä Arabian alueen lisäksi Fiskarsin Ruukki, Iittala ja Nuutajärvi ovat erinomaisia designretki-kohteita niin kotimaalaiselle kuin ulkomaalaisellekin matkailijalle. Arabianranta on Suomen merkittävin designkeskittymä ja merellinen asuinalue, jossa taiteeseen panostetaan 1-2 % rakennuskustannuksista. Tehdaskortteli museoineen ja myymälöineen on alueen sydän ja vetonaula. Osaan alueella olevista ulkotaideteoksista voi tutustua kierroksella joko omatoimisesti taidekartan kanssa tai oppaan mukana. Opastettuja taidekierroksia välittää Helsinki Expert, Lisätietoa ja taideteoksista Fiskarsin Ruukilla on takanaan historiaa aina vuodesta 1649 lähtien. Noin 100 kilometrin päässä Helsingistä sijaitseva ruukki on nähnyt monia vaiheita raudanvalmistuksesta sak-sientekoon. Sen historiallinen miljöö elää vahvasti uutta elämää, sillä nykyään ruukki on kansainvälisestikin tunnettu suomalaisen taiteen ja käsityöläisyyden keskus, jossa asuu ja työskentelee yli sata luovan alan taitajaa. Korkeatasoiset kokous-, majoitus- ja ravintola-palvelut sekä erilaiset näyttelyt, työpajat ja myymälät tarjoavat kävijälle nähtävää ja koettavaa kaikkina vuodenaikoina. Lisätietoa Kuvia Kun arvostat hyvää designia ja aikaa kestäviä esineitä, Arabia Iittala Nuutajärvi on loistava kohde tehdä löytöjä, aistia historiaa, kokea astian muotoutuminen ajatuksesta ja raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi, nähdä lasinpuhallusta tai keramiikanvalmistusta. Iittalan lasikeskus sijaitsee noin 118 ja Nuutajärven lasikylä noin 150 kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Tehdas-paikkakunnilla on tarjolla elämyksiä kaikille: käsityötaitoa, tehdaskierroksia, mielenkiintoisia näyttelyitä, useita myymälöitä, kahviloita ja lounaspaikkoja. Vaeltele tehdasmiljöössä ja tunne historia ympärilläsi! Lisätietoa ja Kuvia materialbank.iittala.com Tropicario - Pohjoismaiden suurin matelijatalo Tropicario on toiminut Helsingin keskustan välittömässä läheisyydessä neljä vuotta ja saavuttanut etenkin lapsiperheiden keskuudessa suuren suosion. Tropicarion eläimet muodostavat laajan läpileikkauksen maailman matelijoista ja niiden elämää voi seurata lähes aidoissa oloissa. Kaikki eläimet elävät turvallisesti omissa terraarioissaan, joiden maastomuodostumat, kasvillisuus, vesialtaat sekä -putoukset jäljittelevät eri maanosista tulleiden eläinten luonnollisia elinympäristöjä ja lisäävät näin ollen eläinten viihtyvyyttä ja auttavat myös yleisöä pääsemään oikeaan tropiikin tunnelmaan. Eläinten viihtyvyyttä kuvaa mainiosti se, että Tropicariossa voidaan usein iloita uusista perhetapahtumista. Viimeisimmät ilonaiheet olivat maailman painavimman käärmelajin, vihreän anakondan lisääntyminen sekä yhden maailman myrkyllisimmän käärmelajin, mustan mamban ensimmäinen lisääntyminen Pohjoismaissa. Tropicariossa on myös useita todella harvinaisia eläimiä. Viime kesän loppupuolella Tropicario vastaanotti Euroopan ainoat mustat vesivaraanit. Tämä vasta vuonna 1987 löydetty liskolaji elää luonnossa vähälukuisena hyvin pienellä alueella Thaimaan ja Malesian luoteisrajan tuntumassa. Maailman eläintarhoissa mustia vesivaraaneja on ainoastaan 11 yksilöä. Tropicarion varaanit ehtivät jo nuoresta iästään huolimatta munia. Tänä vuonna onkin odotettavissa, jos munien haudonta etenee odotetusti, todella iloinen tapahtuma, sillä musta vesivaraani on eläintarhassa lisääntynyt aikaisemmin ainoastaan kaksi kertaa.

3 Lisätietoa Food Sightseeing - Arjen muotoilua, uusi Food Design -ruokakierros kesällä 2011 Muotoilua kaikilla aisteilla -matkailuprojekti on usean eri tahon yhteisponnistus, jossa palvelumuotoilun avulla valmistaudutaan WDC 2012 vuoteen. Tuote yhdistelee Helsingin luomu- ja lähiruokaa, muotoilua ja matkailua. Tuotteen tarkoituksena on tiivistää kahden muotoilun edelläkävijän, Arabianrannan ja Designkorttelin yhteistyötä, ja näin saavuttaa parempaa tietoisuutta yleisön keskuudessa alueiden palveluista. Mukana olevat tahot ovat Art and Design City Helsinki Oy, asukasyhteisö ARTOVA, Iittala Group, Food Sightseeing Oy, Designkortteli, Hyötykasviyhdistys ja Annalan puutarha, Met-ropolia ammattikorkeakoulu sekä ravintola Helsinge. Matkailutuote noudattelee Food Designin ideologiaa, arjen muotoilua tarjotaan osallistujalle kaikilla aisteilla: tarinat, maut, tuoksut, värit, ruoan visuaalinen asettelu ja muotoilutuotteet herkistävät osallistujat ymmärtämään, että design on ympärillämme joka päivä ja kaikkien saatavilla. Food Design -kierroksen ruokailu on kokonaisvaltainen nautinto: kaunis kattaus Iittalan astioin, lähiruokamenussa makupaloja Annalan Hyötykasviyhdistyksen tuottamista kauden kasviksista, kalusteet, pöytäliinat ja tila esitellen suomalaista muotoilua, lisäksi ruokailun lomassa nostetaan esille eri muotoilijoiden ja taiteilijoiden tuotteita Helsingistä sekä muual-ta Suomesta. Muotoilua kaikilla aisteilla -kierroksella matkailija pääsee arjen muotoilun maailmaan Food Design -kartan avulla. Kartta opastaa vierailijan Arabianrantaan keskustasta raitiovaunulla 6. Päätepysäkiltä vierailija kävelee Eatable Arabia -hankkeen ohi, jossa kerrostalojen väli-tonteille luodaan asukkaille viljelypalstoja. Food Design - kartan saa esim. matkailuinfosta. Kartta ohjaa vierailijan Annalaan, jossa hyötykasviyhdistyksen opastuksella osallistuja pääsee korjaamaan kesäsatoa esim. parsan tai raparperin muodossa sekä maistelemaan kyseisestä raaka-aineesta valmistettua tuotetta. Hyötykasviyhdistys antaa myös vinkkejä ja reseptejä raaka-aineiden käyttöön ja valmistukseen. Annalasta kartta ohjailee idylliseen ravintola Helsingeen Vanhankaupungin kosken varrelle, jossa vierailija voi lounastaa kausimenuun tuotteita Annalan annista. Ruoan asettelu on mietitty muotoilun näkökulmasta, ja se tarjoillaan Iittalan astiastoista. Mukaan nostetaan Arabianrannan ja Designkorttelin muotoilijoita ruokatekstiilien, tarjoiluvaatetuksen ja kalus-teiden muodossa. Kausituotteina on myös Keski-Suomen muotoilijoiden tuotteita. Ruokailun jälkeen kartta opastaa vierailijan Arabian museoon, Iittala Outletiin ja Design-korttelin suomalaista ruokailuun liittyvää muotoilua tarjoaviin liikkeisiin Helsingin keskus-tassa. Osallistuja voi halutessaan ostaa käyttämiään tuotteita joko kierroksen aikana Annalasta, Helsingestä, Iittala Outletistä ja Designkorttelista tai nettikaupasta myöhemmin. Kierroksen voi tehdä kolmella eri tavalla: 1. Yksilömatkailija: vieraillen kohteissa omatoimisesti Food Design -kartan kertomusten avulla. Annalan hyötykasviyhdistyksen sadonkorjuu, opastus ja maistelut eivät ole saatavilla tähän kierrokseen. Ravintola Helsingeen suositellaan etukäteisvarausta. 2. Ryhmät: kartan avulla omatoimimatkana, vieraillen kartan kohteissa omatoimisesti, va-raus Annalaan ja ravintolaan ennakkoon Food Sightseeing Oy:n kautta. 3. Ryhmät: oppaan kanssa, varaus ennakkoon Food Sightseeing Oy:n kautta. Muotoilua kaikilla aisteilla -kierroksia toteutetaan kesällä 2011 ja tuotetta haetaan WDC2012 designohjelmaksi. Food Design -karttoja on saatavilla kesällä 2011, sekä en-nakkopainos MATKA 2011 messuilla. Maaliskuussa järjestetään esittelykierros, johon voi ilmoittautua messuosastolla. Lisätietoa Kuvia sales@foodsightseeing.fi Svenska Teaternin tulevat musikaalit Svenska Teatern (Ruotsalainen teatteri) on yksi Suomen kansallisnäyttämöstä, joka tuot-taa vuosittain keskimäärin 8-10 näytelmää. Svenska Teatern on oman Erottajalla olevan teatteritalon peruskorjauksen aikana evakossa Helsingin Aleksanterin teatterissa. Paluu 50 miljoonalla eurolla kunnostettuun taloon tapahtuu joulukuussa. Jo muutaman viikon kuluttua saa ensi-iltansa klassikkomusikaali Cabaret Aleksanterin teatterissa, Svenska Teaternin tuottamana. Cabaret on sykähdyttävä kertomus juutalaisesta hedelmäkauppiaasta, bi-seksuaalisesta kirjailijasta, saksalaisesta hotellin omistajattaresta, natsiupseerista ja pahaa-aavistamattomasta englantilaisesta laulajattaresta sekä siitä miten heidän elämänsä nivoutuvat yhteen aikana, jolloin kaikki lähenee loppuaan. Musikaali on yksi suurista klassikoista unohtumattoman musiikkinsa ja villien shownumeroidensa ansiosta. Ruotsalaisen teatterin esityksessä menestysohjaaja Georg Malvius on koonnut ympärilleen saman vahvan tiimin

4 kuin supersuositussa La Cage aux Follessa: Ellen Cairns vastaa lavastuksesta ja Igor Barberic koreografiasta. Ensi-ilta on Svenska Teatern Aleksanterin teatterissa Ensimmäinen ensi-ilta uudistetussa Svenska Teaternissa tulee olemaan Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen tekemä menestysmusikaali Kristina från Duvemåla, joka saa ensi-iltansa helmikuussa Andersson ja Ulvaeus tuottavat suurmusikaalin yhdessä Svenska Teaternin kanssa. Ensi-ilta on Svenska Teaternissa 29. helmikuuta 2012, ja lipunmyynti alkaa maaliskuussa Kristina från Duvemåla on ruotsalainen musikaali, joka keräsi ennätysyleisön Malmössä, Göteborgissa ja Tukholmassa vuosina , yli miljoonaa katsojaa. Konserttiversioi-ta on tehty New Yorkin Carnegie Hall:issa ja Lontoon Royal Albert Hall:issa. ABBAn entiset miesjäsenet Björn Ulvaeus ja Benny Andersson kirjoittivat Maastamuuttajat -sarjan perusteella musikaalin Kristina från Duvemåla. Musikaali perustuu Vilhelm Mobergin (ruot-salainen kirjailija ) neliosaiseen teossarjaan Maastamuuttajat. Teos kertoo ruotsalaisperheestä, joka joutui muuttamaan pientilalta Smoolannista Minnesotaan 1800-luvun loppupuolella. Tämä on ensimmäinen kerta kun musikaali esitetään Ruotsin ulko-puolella. Svenska Teaternin version taiteelliseen tiimiin kuuluvat mm. Björn Ulvaeus, Ben-ny Andersson, ohjaaja Lars Rudolfsson ja musiikillinen johtaja Hans Ek. Lisätietoa Kokoustilat Suomen Turistiauton uudessa pikkubussissa Suomen Turistiauton uutuutena on pikkubussi, jossa onnistuu vaikka kokoustaminen av-palveluineen. Suomen Turistiautossa tiedetään miten tärkeää yrityksille on mahdollisuus hyödyntää jokainen liikenevä minuutti myös kokousmatkaan kuluva aika. Kokous- ym. työmatkoja tehdään jatkuvasti eri paikkakunnille, ja aikataulut ovat kiireisiä. Yrityksillä ei ole välttämättä aikaa maisemien katselemiseen, vaan myös matkustamiseen kuluva aika halutaan käyttää työntekoon. STA:n uudessa bussissa on huomioitu kaikki kokoustamiseen tarvittavat palvelut, joten neuvottelut voidaan aloittaa jo matkalla. Bussissa on yhteensä 30 paikkaa, joista 16 on pöytäpaikkoja. Bussin takaosan neuvottelutilassa olevan pöydän ympärille mahtuu 12 henkilöä ja luennoitsijalle tai kokouksen vetäjälle on oma paikka tilan etuosassa. Lisäksi neljälle henkilölle, esimerkiksi pienelle työryhmälle, ovat vastakkain olevat pöytäpaikat tar-peellisia. Bussin varusteluun kuuluvat DVD/CD- ja äänentoistolaitteet sekä mahdollisuus kytkeä tietokone auton kahteen monitoriin, jotka sijaitsevat bussin etu- ja takaosassa. Matkan miellyttävyyttä lisäävät jäähdytysilmastointi, WC ja jääkaappi. Virvokkeita ja eväitä voi tilata STA:lta suoraan tai tuoda myös itse. Myös opaspalvelut järjestyvät STA:n kautta. Suomen Turistiautolla on pitkät perinteet kuljetuspalveluiden järjestäjänä. Yhtiö perustettiin jo vuonna Tänä päivänä Suomen Turistiauto järjestää tilausajoja osana Suomen suurimpiin kuuluvaa linja-autojen liikennöintiyhtiötä Helsingin Bussiliikenne Oy konsernia. Lisätietoa Elämysten Espoo Espoon monipuolinen ja luonnonläheinen matkailumaailma aukeaa vain 15 minuutin matkan päässä Helsingin keskustasta. Kansallispuisto Nuuksio ja merellinen saaristo tarjoavat liikunnallisia aktiviteetteja mm. melonnasta, kalastuksesta, purjehduksesta, vaelluksesta ja ratsastuksesta kiinnostuneille. Erilaisia majoitusvaihtoehtoja, tietoa kartanoista ja saunoista sekä muista oheisohjelmista ja ajankohtaisista tapahtumista löytyy Espoon Matkailu Oy:n verkkosivuilta. Lisätietoa ja Solvallan urheiluopiston uusi koulutuskeskus Solvalla Arena on avattu Nuuksiossa. Keskus valmistui vuodenvaihteessa 2010/2011 ja tarjoaa monipuolisia urheilu- ja liikuntamahdollisuuksia. Urheiluhallit, kuntosali, testiasema, tanssi- ja balettisali ja luokkahuoneet tarjoaa tilat mm. käsipalloon, salibandyyn, koripalloon, sulkapalloon, speedmintoniin, lentopalloon ja muuhun urheiluun. Lisätietoa Vuoden 2010 loppupuolella aukesi kauniille Otaniemen rannoille täysin uudistettu Radis-son Blu Hotel Espoo. Remontin myötä hotellin 209 huonetta, kaikki yleiset tilat ja italia-laisravintola Ranta uusittiin. Joutsenmerkki määrittää hotellin toimintaa energiankulutuksessa, jätehuollossa, siivouksessa sekä veden ja kemiallisten tuotteiden käytössä. Myös huoneiden ja yleisten tilojen sisustus- ja kalustehankinnoissa on suosittu kestävää kehitystä tukevia tuotteita. Lisätietoa ja Syksyllä 2010 Espoo sai omat EspooMenu-ravintolansa kun pitkään toivottu EspooMenu liitti Espoon makumaa-

5 ilman osaksi Espoon matkailumaailmaa. Vähintään kolmen ruokala-jin herkulliset EspooMenut rakentuvat mahdollisimman pitkälle laadukkaista paikallisista ja suomalaisista sesongin raaka-aineista. Espoossa kaupungin merellisyys näkyy myös ka-lapainotteisena EspooMenu -buffetpöytinä. Mukana tällä hetkellä 9 eri espoolaista ravinto-laa / catering-yritystä: Hanasaaren Ravintola Johannes, Kartanokylpylä Kaisankoti, Kokoushotelli Meripuisto, Kokoushotelli Siikaranta, Ravintola Alberga, Ravintola Base sekä Sodexo Oy/Dipoli, Espoo Catering ja Nordic Food. Lisätietoa ja World Design Capital -vuoden 2012 valmistelut ovat täydessä käynnissä. Helsingin li-säksi vuoden 2012 Maailman designpääkaupunkihankkeessa ovat mukana: Espoo, Kau-niainen, Lahti ja Vantaa. Vuoden 2012 tavoitteet Espoon osalta ovat mm. T3 (Tiede, Tai-de, Talous) - kokonaisuuden vahvistaminen, kansainvälisten yhteyksien rakentaminen ja verkostoituminen, sekä tapahtumien tarjoaminen kaupunkilaisille. Esimerkkinä Espoon projekteista tulevalle WDC-vuodelle tällä hetkellä on esimerkiksi Näyttelykeskus WeeGeessä EMMA:n kansainvälinen muotoilunäyttely. Lisätietoa Vuoden 2012 loppupuolella avattavan Nuuksion Luontokeskuksen rakennusurakoiden kilpailutus on parhaillaan käynnissä ja rakentaminen alkaa vuoden 2011 aikana. Rakennus on suunniteltu massiivipuusta ja keskuksen arkkitehtuuri tulee olemaan kerroksellista, ny-kyaikaista ja ekologista. Näyttelyasioiden toteutustyöt ovat käynnissä. Lisätietoa Reippailuhalli Huimalalla on tehtävä Huimala haluaa synnyttää Suomeen reippailukulttuurin. Kulttuuri perustuu ideologiaan, jonka mukaan liikkumiseen tulisi palauttaa sen yksinkertaisuus, helppous ja hauskuus. Reippailu on iloa yksinkertaisesta liikkeestä, kiipeämisestä, roikkumisesta tai vaikkapa ku-perkeikasta yhdessä oman lähipiirin kanssa. Se on yrittämistä ja itsensä ylittämistä iloisesti ja liikaa pinnistelemättä. Reippailu ei ole suorittamista. Kulttuuri syntyy, kun vanhalle tutulle liikkeelle luodaan uusi arvo ja kannustavat olosuhteet. Huimalassa lapset ja aikuiset voivat liikkua yhdessä hauskalla tavalla, leikin muodossa. Huimalassa ei istuta kyytiin laitteen vietäväksi vaan kiipeillään, poljetaan, pompitaan ja ryömitään ihan itse. Huimalassa voi edetä omaan tahtiin tai yhdessä muiden kanssa. Väli-neet on suunniteltu aktiivista tekemistä varten, ja niissä on otettu huomioon fyysisiä ja sosiaalisia taitoja sekä motoriikkaa kehittävät ominaisuudet. Myös välineiden laatuun ja turvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Huimalassa kiipeilytelineen idea on viety uudelle tasolle. Tavallisen kiipeilytelineen sijaan hallissamme on useista alueista koostuva seikkailulabyrintti. Kahdeksan metriä korkea, satojen neliömetrien laajuinen, muinaisen inka-temppelin näköinen rakennelma on täynnä liukumäkiä, kiipeilyverkkoja, köysiratoja, sokkeloita, salakäytäviä, piilopaikkoja, esteratoja ja riippusiltoja. Inka-labyrintin sokkeloihin mahtuu samanaikaisesti jopa 300 reippailijaa. Huimalan pallotykkiareenalla ei räiskitä menemään noin vain vaan tähtäillään tarkasti maalitauluun. Jos laukaus menee ohi, pehmeät pallot palautuvat nopeasti takaisin uutta yritystä varten. Huimalassa pomppulinnakin on uudenlainen ja varta vasten Huimalalle suunniteltu. Ensin pompitaan, sitten kiipeillään ja lopuksi lasketaan liukumäkeä. Pomppukärpäsen puraisemille Huimala tarjoaa myös eri-ikäisille reippailijoille suunnitellut omat turvaverkoilla suojatut trampoliinit, joissa voi loikkia turvallisesti omaan tahtiinsa. Mini-Huimala on erillinen alue, joka on suunnattu alle 5-vuotiaille vanhempineen. Mini-Huimalasta löytyvät mm. perheen pienimpien ikisuosikki pallomeri, minitrampoliineja, jätti-mäisiä legoja, polkuautoja, leikkimökkejä, pienten lasten kiipeilyteline ynnä muuta pienten kivaa. Vaikka Huimalassa reippailijat kulkevat omia polkujaan mielensä mukaan, on välillä hauskaa pelata joukkuepelejä isommassa porukassa. Usean metrin korkeuteen nostetulla kentällä voi pelata vaikkapa jättifutista tai kokeilla taitojaan pallonheitossa. Korkeus tuo peleihin lisäjännitystä. Huimalassa voi myös pelata kaikessa rauhassa kaksin. Kisailla voi vaikkapa ilmakiekossa, alppicurlingissa, biljardissa tai pöytäjalkapallossa. Huimalassa voi testata myös Nintendo Wiitä, joka on paikan ainoa tietokonepeli. Huimala tarjoaa reippaan vaihtoehdon lasten syntymäpäiville, ryhmä- ja luokkaretkille sekä urheiluseurojen hengenkohottamiselle. Vuoden 2010 aikana lähes lasta vietti omia syntymäpäiviään Huimalassa ja kymmenittäin eri lajien joukkueita piti perinteisistä treeneistä täysin poikkeavanlaisen reippailupäivän Huimalassa. Etelä-Suomen koulut ovat myös hyvin löytäneet kelistä riippumattoman kevätkohteen retkelleen. Lisätietoa Laajentunut Hevosenkenkä tarjoaa enemmän

6 Hevosenkenkä tarjoaa elämyksiä kahdessa mielikuvitusta kutkuttavassa paikassa: Lasten-teatterissa ja Lelumuseossa, joissa on myös paljon toimintaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Teatteriesitykset ja Lelumuseo viihdyttävät kaikenikäisiä päiväkotiryhmistä työporukoihin. Teatteri Hevosenkengän uutuusnäytelmiä keväällä 2011 ovat Pikku Prinssi ja Mäster-katten i stövlar. Helmikuun 10. päivä saa ensi-illan Antoine de Saint-Exupéryn iki-ihana Pikku Prinssi, näytelmän dramatisoi ja ohjaa Petteri Sallinen. Pikku Prinssi on suloinen kertomus pienestä pojasta, joka saapuu omalta tähdeltään kummastelemaan Maan asukkien elämää. Ystävyys, luottamus ja rakkaus ovat tämän huikaisevan kauniin kertomuksen keskeiset teemat. Lavastus Oskari Löytönen, nuket Fanni Lieto ja Laura Poranen, valosuunnittelu Jonathan Miller, musiikki Ari Outila, rooleissa Anu Hälvä / Outi Haaranen, Antero Nieminen ja Timo Ruuskanen. Maaliskuun 16. päivänä saa ensi-illan Mästerkatten i stövlar, syksyn menestysnäytelmämme Saapasjalkakissan ruotsinkielinen esitys. Näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Markku Arokanto Charles Perrault n sadun pohjalta. Ajattelemisen aihetta runsaasti musiikkia sisältävässä näytelmässä on kaiken ikäisille katsojille. Lavastus Laura Poranen, nuket Fanni Lieto, musiikki Salla Hakkola, valosuunnittelu Taina Hokkanen, rooleissa Sari Aalto, Eero Ahre ja Pekka Heiman. Kotinäyttämöllä nähdään myös Saapasjalkakissa, yleisön pyynnöstä Salapoliisi Solmu ja rusetin arvoitus sekä aina ihana Kani Untuvakerä. Suomen Lelumuseo Hevosenkengän kevääseen kuuluu Avaruusmatka saakka. Lelumuseon avaruudessa näet robotteja, raketteja, tulevaisuuden autoja, avaruusolioita ja astronautteja. Museossa pääset myös halutessasi leikkisälle avaruusmatkalle! Avaruusaluksesta voit liukua kiertoradalle, jonka varrella tutustut tulevaisuudesta kertoviin leluihin. Erikoisnäyttely Satujen prinssit ja prinsessat esittelee klassikkosaduista ja uudemmistakin tarinoista tunnetut kauniit prinsessat, uljaat prinssit, satumaiset linnat lohikäärmeineen sekä hoviväen. Lelujen lisäksi esillä on satukirjojen kuvituksia, kuninkaallisia kiiltokuvia ja paperinukkeja. Lisätietoa ja Hanasaaressa hotelli ja kulttuurielämykset löytyvät saman katon alta Hanasaari on ihastuttava paikka keskellä Espoon saaristoa, aivan Helsingin keskustan kupeessa. Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa edistetään ja kehi-tetään Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Hanasaari on myös tunnettu ja luotettava kokouspaikka, jolla on oma, laadukas ravintola Johannes ja merellinen hotelli kaikki saman katon alla. Kulttuurikeskuksen taidekokoelma on asiakkaiden nähtävillä kaikkialla talossa. Hanasaaren kevään 2011 ohjelmaa: Elokuvan ystäville Hanasaari tarjoaa keväällä perinteisen kuukauden pohjoismaisen elokuvan. 17. tammikuuta esitetään tanskalaisen Thomas Vinterbergin kiitosta kerännyt elokuva Submarino vuodelta Hanasaaren näyttelytoiminnan aloittaa ruotsalaisen ja suomalaisen naistaiteilijan yhteisnäyttely. Esillä on Margaretha Janssonin ja Hanne Jugan veistoksia ja maalauksia. Näyttelyn avaa Maaria Märkälä, Suomen Taidemaalariliiton puheenjohtaja, taiteilijoiden läsnä ollessa tiistaina 18. tammikuuta klo Ravintola Johanneksen suosittu Pohjoismainen brunssi tarjotaan jälleen sunnuntaisin alkaen 23. tammikuuta Maaliskuun 5. päivänä Hanasaaressa vietetään perheille suunnattua Pohjoismaista talvipäivää. Ajankohtaiset ja kattavat tiedot Hanasaaren ohjelmasta löytyvät Hanasaaren verkkosivuil-ta. Kevään alkajaisiksi Hanasaari tarjoaa hotelli- ja kokousvieraille edullisia tarjoushintoja. Hotelli Hanasaari tarjoaa yhden hengen huoneen hintaan 88 euroa ja kahden hengen huoneen hintaan 128 euroa (80/96 euroa viikonloppuisin). Kokousasiakkaille tarjoamme puolen päivän kokouspaketin hintaan 48 euroa tai päivän kokouspaketin hintaan 52 euroa. Lisätietoa Vantaa viettelee Vantaa on lentokenttäkaupunki ja keskeinen osa Helsingin metropolialuetta. Vantaa tarjo-aa erinomaiset matkailupalvelut niin liike-, stop-over kuin vapaa-ajan matkailijoille. Vantaa esittelee matkamessuilla elämys- ja hyvinvointipalveluja sekä majoitus- ja kokouspalveluja. Lisätietoa Helsinki-Vantaan lentoaseman hyvä sijainti, nopeat yhteydet kaukokohteisiin ja kattava jatkoyhteysverkosto Euroopassa tekevät siitä houkuttelevan niin lentoyhtiöille kuin matkus-tajille. Vuonna 2011 matkustajilla on varaa valita entistä monipuolisemmasta lentotarjonnasta: uusia reittejä avautuu niin itään kuin länteen, Eurooppaa unohtamatta. Uusina kaukokohteina aloittavat toukokuussa Chicago ja Singapore. Halpalentoyhtiöt puolestaan tuovat tervetullutta kilpailua suosituille Euroopan kohteille. Helsinki-Vantaalla jatkuvat vuonna 2011 myös mittavat saneeraus- ja uudistushankkeet sekä lähtöselvitystiloissa että porttialueella. Kun työt vuoden

7 lopussa ovat valmiina, on lentoasema entistä ehompi, modernimpi ja elämyksellisempi. Lisätietoa Helsinki-Vantaan lentoasemarakennuksen hotelli on nyt Hotel Glo Helsinki Airport, lifes-tylehotelli. Hotelli tarjoaa tyyliä ja yksilöllisyyttä vain muutama metri lähtöportilta. Lisätietoa Hilton Helsinki-Vantaa Airport on entistä suurempi ja tarjonta kattavampaa keväällä Laajennus käsittää 84 uutta hotellihuonetta sekä 400 neliömetriä lisää kokous- ja ravintolatilaa. Laajennuksen jälkeen hotellissa on kaikkiaan 330 huonetta ja 12 muunneltavaa kokoustilaa mukaan lukien 340 hengen ballroom. Lisätietoa Heurekassa syödään yhdessä sekä ihmetellään dinosauruksia ja tulevaisuutta Heurekassa avataan vuoden 2011 aikana kolme uutta vaihtuvaa näyttelyä. Helmikuun alussa avautuu koko perheelle suunnattu Bon appétit Syödään yhdessä, joka on hauska vuorovaikutteinen näyttely ravinnosta, syömisestä ja ruokakulttuurista. Näyttelyssä on esillä viisi teemaa: Miksi syöt?, Mielihyvää ruoasta, Ruokatutkimusta, Se on makuasia ja Vastuuntuntoinen syöjä. Näitä teemoja käsitellään terveyden, nautinnon ja yhteisöllisyy-den näkökulmasta. Dinosaurukset tulevat jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen Heurekaan! Tällä kertaa liikehtivät ja ääntelevät robottidinot ilmestyvät huhtikuun lopussa Heurekan ulkonäyttelyalueelle Tiedepuisto Galileihin ja ovat siellä yleisön ihasteltavana koko kesän aina syyskuun loppuun asti. Näyttelyssä tulee olemaan esillä kaikkiaan seitsemän dinosauruslajia, muun muassa pieni peto Ornitholestes ja suurikyntinen Deinonychus ja tietysti hurja Tyrannosaurus Rex. Lokakuussa Heurekassa voi hypätä tulevaisuuteen, sillä silloin avautuu näyttely 20X0 Matka tulevaisuuteen. Näyttely on vuorovaikutteinen toimintaympäristö, joka käsittelee niitä muutoksia, joita kuluvan vuosisadan suuret muutosvoimat, nopea teknologinen kehitys, edelleen kasvava talous ja ympäristöpaineet tuottavat arkeemme ja yhteiskuntaamme. Lisätietoa Viihdekeskus Flamingo Viihdekeskus Flamingo on Suomen mittakaavassa ennätyksellisen suuri vapaa-ajan ja matkailun kohde, joka tarjoaa monipuolisen elämysmaailman ja ainutlaatuisen palveluko-konaisuuden. Saman katon alta löytyy upea kylpylämaailma Flamingo Spa, laaja viihdetarjonta (mm. Finnkino Flamingo, Hohtogolf West Coast, Keilaviihdekeskus BowlCircus ja Onnela Vantaa), 309 huoneen Sokos Hotel Flamingo, ravintolakatu, sekä kattavasti kauneus-, terveys- ja hyvinvointipalveluja (mm. Cencei Oriental Spa, Finnbody ja Diacor). Flamingossa on myös valikoima erikoisliikkeitä ja ostostarjontaa laajentaa viereinen kauppakeskus Jumbo, joka yhdistyy sisäkäytävällä Flamingoon. Flamingo Paketit -palvelusta voi helposti varata yrityksille ja ryhmille valmiita ohjelmapaketteja ja -palveluita yhdestä osoitteesta. Palvelusta löytyy monipuoliset ohjelmat niin työhyvinvointipäiviin, illanviettoihin kuin kokouksiin. Flamingo Spa on tehty sinulle, joka haluat nauttia kokonaisvaltaisen hyvästä olosta ainut-laatuisen ylellisessä ilmapiirissä. Kansainvälinen kylpyläkulttuuri on yhdistetty upeimpiin elämyksiin, jotka tekevät ihmeitä niin keholle kuin mielelle. Käytössäsi on ylellinen, itämaisittain sisustettu Spa & Wellness -alue, jonka ikäraja on 20 vuotta. Mystinen Spa & Wellness pitää sisällään kuusi erilaista saunaa, mineraali- ja läm-minvesialtaan sekä lämmitettyjä lepotiloja. Henkilökohtaisten hoitojen lisäksi tarjolla on myös ryhmähoitoja, joissa voi jakaa nautinnon yhdessä ystävien kanssa. Osastolta löytyy myös tunnelmallinen suolahuone, jota voidaan käyttää ryhmien yksityistilaisuuksiin. Tämän lisäksi käytössä on koko perheen Vesipuisto erilaisine altaineen ja liukumäkineen. Lisätietoa Päänäytteilleasettaja: Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto, yhteyshenkilö: Kaija-Leena Winberg, puh , Alanäytteilleasettajat kumppaneineen: Art and Design City Helsinki, Sari Snellman, puh , Iittala Group Oy Ab, Taina Grönqvist, puh ,

8 Fiskarsin Ruukki, Leena Venho, puh , Espoon Matkailu Oy, Anna-Mari Valtonen, puh , Hanasaari ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus Reippailuhalli Huimala Teatteri Hevosenkenkä Flamingo, viihdekeskus, Piia Lehtinen, puh , Flamingo Spa Ari Laine, puh , Food Sightseeing Oy, Tanja Karonen, puh , Designkortteli / Design Forum Helsinki Expert, Jaana Raunola, puh , jaana.raunola@helsinkiexpert.fi Suomen Turistiauto, Pirkko Rainio, puh , pirkko.rainio@sta.fi Ruokatietoyhdistys / Helsinki Menu, Espoo Menu Mirja Hellstedt, puh , mirja.hellstedt@ruokatieto.fi Svenska Teatern i Helsingfors, Thomas Forsström, puh , thomas.forsstrom@svenskateatern.fi Tropicario, Risto Räkköläinen, puh , tropicario@tropicario.fi Vantaan matkailu, Liisa Laine-Tirronen, puh , liisa.laine-tirronen@vantaa.fi Tiedekeskus Heureka Heli Ainoa, puh , heli.ainoa@heureka.fi

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/ LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/15.-17.12.2017 KOE VAIVATON FANIMATKA UINNIN EM- KISOIHIN! Viiden tai kolmen päivän fanimatka, jonka aikana näet kaikki tapahtumat ja myös

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista. SissiSuosikit 2018 ToimistoSissit ovat sihteereitä ja assistentteja, joista valtaosa vastaa työssään yritystapahtumien järjestelyistä. ToimistoSissit tietävät, missä palvelu pelaa! ToimistoSissit on kollegaverkosto,

Lisätiedot

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista. SissiSuosikit 2017 ToimistoSissit ovat sihteereitä ja assistentteja, joista valtaosa vastaa työssään yritystapahtumien järjestelyistä. ToimistoSissit tietävät, missä palvelu pelaa! ToimistoSissit on kollegaverkosto,

Lisätiedot

Sauna from Finland -konsepti 9/2009

Sauna from Finland -konsepti 9/2009 Sauna from Finland -konsepti 9/2009 Monta ulottuvuutta Saunominen tutussa ympäristössä arkinen, toistuva, puhdistauminen Suvi-illan saunominen järven rannassa ihanne, luksusta, rentoutuminen Saunominen

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa!

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa! SissiSuosikit 2015 SissiSuosikit 2015 äänestys on ToimistoSissien jäsenistön keskuudessa 28.10. 31.12.2015 toteutettu äänestys parhaista partnereista ja kiinnostavimmista tapahtumatiloista. Sihteerit ja

Lisätiedot

Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna. Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto

Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna. Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto MATKAILUMARKKINOINTI Helsingin matkailubrändin 9 vahvuustekijää Idän ja lännen kohtaamispaikka > Nordic

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

AINO HINTA ALK Aino sijaitsee kätevästi talon ensimmäisessä kerroksessa. YLEISÖMÄÄRÄ TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20

AINO HINTA ALK Aino sijaitsee kätevästi talon ensimmäisessä kerroksessa. YLEISÖMÄÄRÄ TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20 AINO YLEISÖMÄÄRÄ 10-60 TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20 BANKETTI 50 COCKTAIL 60 Kokousvarustus sisältää videotykin, valkokankaan, langattoman netin, äänentoiston ja piirtotaulun sekä

Lisätiedot

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista. SissiSuosikit 2016 ToimistoSissit ovat sihteereitä ja assistentteja, joista valtaosa vastaa työssään yritystapahtumien järjestelyistä. ToimistoSissit tietävät, missä palvelu pelaa! ToimistoSissit on kollegaverkosto,

Lisätiedot

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

Saunatilat. Kokoustilat

Saunatilat. Kokoustilat Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan

Lisätiedot

1.11.2011. Liitän oheen tarjouksemme ohjelmasta toukokuussa 2012.

1.11.2011. Liitän oheen tarjouksemme ohjelmasta toukokuussa 2012. TARJOUS 1 (5) Oivi Heinonen oivi.heinonen@kolumbus.fi OHJELMAA HELSINGISSÄ 25. -27.5.2012 Kiitos yhteydenotostanne! Liitän oheen tarjouksemme ohjelmasta toukokuussa 2012. Toivon tarjouksemme miellyttävän

Lisätiedot

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. TILAVUOKRAHINNASTO Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Murula on tunnelmallinen ja toimiva tila, joka muuntuu moneksi. Arkisin tilan täyttävät kokoukset

Lisätiedot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot Verkostoitumalla uusia tuotteita Case: Serlachius-museot Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 31.8.2011 Serlachius-museot Mäntän Serlachius-museot koostuvat kahdesta museosta: Gösta

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA - Esimerkkinä Activity morning for mothers and children Mikä ihmeen perhekeskus? 13.9.2018 Kuopion kaupungin museot, Museolehtori Sanna Reinikainen

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme

Lisätiedot

Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun. Kestävyyden esille tuominen mökkikansiossa ja asiakaspalvelussa

Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun. Kestävyyden esille tuominen mökkikansiossa ja asiakaspalvelussa Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun Kestävyyden esille tuominen mökkikansiossa ja asiakaspalvelussa Kirsi Mutka-Paintola 21.11.2013 Kestävän toiminnan tavoitteet: - Yrityksen arvot - Yrityksen

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

Matkailun merkitys ja edistäminen Kirkkonummella

Matkailun merkitys ja edistäminen Kirkkonummella Matkailun merkitys ja edistäminen Kirkkonummella Kimmo Hyrsky vs. elinkeinotoimenjohtaja Kirkkonummi 29.11.2013 4.12.2013 Kimmo Hyrsky 1 Matkailuelinkeinot Kirkkonummella (1) Profiloiduttu entistä enemmän

Lisätiedot

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBA TARINA JATKUU 1 10.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBAN RYTMINVAIHDOS 2016-2 11.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 PKO OMISTAJAKSI 1.2.2016 : UUDISTUMISTARVE KAIKILLA

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa Ratsastuskeskus Aino Järvenpää

Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa Ratsastuskeskus Aino Järvenpää Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa. 26.-29.9.2019 Ratsastuskeskus Aino Järvenpää Aino Masters CSI2* hypätään Ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä 26-29.9.2019. Historian kuudes Aino Masters -kilpailu

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019

ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019 ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019 KÄYTTÄJÄVISIOTYÖN POHJAKSI HUHTIKUUSSA 2019 JÄRJESTETTIIN työpaja alueen yrityksille ja urheiluseuroille

Lisätiedot

FinRelax Akatemia

FinRelax Akatemia FinRelax Akatemia 8.1.2016 Suomen luontokeskus Haltia Riikka Laatikainen Visit Espoo Visit Espoo Leisure Events Incentives Conferences Meetings Espoo Marketing Oy Visit Espoo Espoo Innovation Garden Omistajuus:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (5) 754 Valtuutettu Zahra Abdullan toivomusponsi maahanmuuttajalasten tutustuttamisesta suomalaiseen kulttuuriin Pöydälle päätti panna asian pöydälle. apulaiskaupunginjohtaja

Lisätiedot

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua Keskellä elämää Tervetuloa Vantaalle! Sisältö Otsikko... 2 Otsikko toinen... 4 Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua asumaan. Monipuolisella Vantaalla on pitkä historia, mutta myös rohkeutta uudistua.

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012

Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012 Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012 Vuoden 2012 World Design Capital kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti toteuttavat yhdessä Muotoilijan aarrearkku -hankkeen, jossa

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

WDC Helsinki 2012 Ideointipaja. Yhteenveto. 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1

WDC Helsinki 2012 Ideointipaja. Yhteenveto. 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1 WDC Helsinki 2012 Ideointipaja Yhteenveto 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1 WDC Helsinki 2012 - yleiset toiveet Design käsitteen avaus ja laajennus Kansainvälisyyttä Suomeen Kestävä kehitys

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015 Ulla Kreander / Restel Hotel Group Yrittäjien majoitusedut Restelissä 2016 Huonehinnoista -20 % alennus päivän hinnasta Päiväkokouksista -10 % Varaukset myyntikeskuksesta

Lisätiedot

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa.

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa. Villa Concerto Villa Concerto kokous-, konsertti- ja juhlahuvila tarjoaa viihtyisät puitteet kokouksille, koulutuksille, konserteille, virkistyspäiville ja juhlille. Huvilaa voi vuokrata myös sauna- ja

Lisätiedot

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD www.kolmekivea.fi Wanha Makasiini Bistro on mutkaton ja tunnelmallinen ruokaravintola, Lappeenrannan satamassa. Ravintolamme punatiiliset kiviseinät, ikkunasyvennykset

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa. Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011

World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa. Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011 World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011 World Design Capital edistää ja tukee designin kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista hyödyntämistä (ICSID). WDC Helsinki

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Vetovoimaa kestävästä matkailusta

Vetovoimaa kestävästä matkailusta Vetovoimaa kestävästä matkailusta Susanne Sarvilinna Jyväskylän kaupunki/ Visit Jyväskylä Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Hankasalmi, Petäjävesi, Uurainen, Toivakka Suomen matkailu on hyvässä kasvussa 8,3

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Tervetuloa Raaseporiin!

Tervetuloa Raaseporiin! Tervetuloa Raaseporiin! 2 Yleistä Raaseporin kaupunki perustettiin 1.1.2009, jolloin Tammisaari, Karjaa ja Pohja yhdistivät voimavaransa. Kaupunki on saanut nimensä keskiaikaisen Raasepori-linnan mukaan,

Lisätiedot

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

SÄHKÖTIE 8. K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a. Parviainen Arkkitehdit Oy

SÄHKÖTIE 8. K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a. Parviainen Arkkitehdit Oy SÄHKÖTIE 8 K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a Parviainen Arkkitehdit Oy SÄHKÖTIE 8 Yleistä hankkeesta SÄHKÖTIE 8 Syy tulla kauempaakin Keskellä Tammistoa sijaitseva kiinteistökehityskohde;

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja

Lisätiedot

Meillä nautit aina aidosti niin ruoasta kuin tunnelmasta. Askonalue kasvaa ja kehittyy TERVETULOA TUTUSTUMAAN TÄYSIN UUTEEN RAVINTOLA- MAAILMAAN!

Meillä nautit aina aidosti niin ruoasta kuin tunnelmasta. Askonalue kasvaa ja kehittyy TERVETULOA TUTUSTUMAAN TÄYSIN UUTEEN RAVINTOLA- MAAILMAAN! TERVETULOA TUTUSTUMAAN TÄYSIN UUTEEN RAVINTOLA- MAAILMAAN! Meillä nautit aina aidosti niin ruoasta kuin tunnelmasta Ravintolamme sijaitsee Askonalueen sydämessä, Askotalossa. Niin alue kuin itse talo ovat

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 SISÄLTÖ 1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 2. WELLNESS TAPA AJATELLA, ELÄÄ JA MATKUSTAA 39 Wellness terveysmatkailun

Lisätiedot

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi on valloittava vaihtoehto matkailijoille, jotka haluavat välttää liiankin suosittuja turistikohteita.

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

The Baltic Guide -julkaisut

The Baltic Guide -julkaisut The Baltic Guide julkaisut The Baltic Guide matkailulehti on ilmestynyt jo 23 vuotta. Tavoita ostovoimaiset Viron matkailijat suomen, englannin, venäjän ja vironkielisten julkaisujemme kautta. Lehtien

Lisätiedot

Porin Yrittäjät 3.6.2014. Ulla Liitomaa / Restel Hotel Group

Porin Yrittäjät 3.6.2014. Ulla Liitomaa / Restel Hotel Group Porin Yrittäjät 3.6.2014 Ulla Liitomaa / Restel Hotel Group Liike-, kokous- ja vapaaajan matkustus 26 Cumulus-hotellia Maan kattava verkosto 47 hotellia ja yli 8000 huonetta Monipuolinen hotellivalikoima

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

TO 30.4. 11-15 11-18 11-18 p.010 2193 970 - EMMA- Espoon modernin taiteen taidemuseo

TO 30.4. 11-15 11-18 11-18 p.010 2193 970 - EMMA- Espoon modernin taiteen taidemuseo VAPPU JA HELARSTAI 2015. TAIDEMUSEOT Amos Andersonin taidemuseo, 17 17 p. 09684 4460 Ateneumin taidemuseo, p. 0294 500 401 17 17 Cygnaeuksen galleria, p. 040128 6360 suljettu remontin Didrichsenin taidemuseo,

Lisätiedot

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu

Lisätiedot

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Merihenkistä toimistotilaa

Merihenkistä toimistotilaa Merihenkistä toimistotilaa Lauttasaaressa Heikkiläntie 7 Toimistotilaa erinomaisella sijainnilla merellisessä Lauttasaaressa aivan venesataman ja meren äärellä. Kiinteistö sijaitsee näkyvällä ja helposti

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 Tälle koko lukuvuodelle olemme suunnitelleet teemaksi MATKALLA Tutkimusmatkamme lähtee minusta itsestä ja laajenee käsittämään ainakin Suomen ja Pohjoismaat. Otamme toimintaamme

Lisätiedot

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museo järjestää opastuksia aikuis- ja lapsiryhmille. Opastuksia on tarjolla Wahlbergin talon, Luotsituvan, Merimiehenkodin ja Kalannin

Lisätiedot

Pietarin omatoimimatkat junalla

Pietarin omatoimimatkat junalla Pietarin omatoimimatkat junalla Allegro-juna vie Kouvolasta Pietariin vain 2 tunnissa 20 minuutissa keskustasta keskustaan ja passi- ja tullimuodollisuudet hoituvat kätevästi junassa, omalla paikalla istuen.

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

Poolhouse Piccolo Uno

Poolhouse Piccolo Uno POOLHOUSE MALLISTO - KUN HALUAT JOTAIN MUUTA Uusi Poolhouse mallisto vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin pelkistetyllä ja toimivalla designilla joka erottuu joukosta tyylikkäästi edukseen. Mallistosta

Lisätiedot

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kirsi Nikkola Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti Lapin yliopisto Tutkimusprojekti ja menetelmät Tutkin Lapin

Lisätiedot

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l AV IA move to a new level TOWER Uutta muotokieltä ja ekologista ajattelua edustava Avia Tower tarjoaa käyttäjilleen inspiroivan ja muunneltavan työympäristön. Avia Tower kohoaa Vantaalle Aviapoliksen liike-

Lisätiedot

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla.

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Häät, syntymäpäiväjuhlat, teemajuhlat, karonkat kerro

Lisätiedot

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA PELIT KESKUSKENTÄLLÄ Ilmoittautumiset 27.4. 2015 mennessä Tervetuloa TUL Veteraanipäiville kauniiseen, ystävälliseen ja rehelliseen

Lisätiedot

GUDRUN SJÖDÉN. Swedish design with a green soul. Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016

GUDRUN SJÖDÉN. Swedish design with a green soul. Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016 Swedish design with a green soul LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016 Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ GUDRUN SJÖDÉN kevät 2017 Kevään mallistomme on kertomus Ruotsin luonnonkauniista Fårön saaresta.

Lisätiedot