Ajankohtaista asioita leipomoalalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista asioita leipomoalalta"

Transkriptio

1 Elintarviketeollisuus 2011 Ajankohtaista asioita leipomoalalta

2 Esityksen aiheita Suomessa maailman monipuolisin leipäkulttuuri SM-kilpailujen finaalit Hallitusohjelmassa sokeriveron valmistelu makeis-, jäätelö ja virvoitusjuomia koskeva valmistevero tuli voimaan veropohjan laajentaminen uudella sokeriverolla?

3 sana - Leipä - kuvaa: Elämää Historiaa Kulttuuria

4 Maailman monipuolisin leipäkulttuuri Suomessa kohtaavat itäinen ja läntinen leipäkulttuuri Leivän terveellisyys Leipä on paras kuidun lähde Suomalaisuudesta kannattaa maksaa

5 Suomessa monipuolinen ja monimuotoinen leipomokenttä Suomessa on ns. isoja, keskisuuria, pieniä leipomoita 718 leipomoa vuoden 2010 lopussa. (884 leipomoa vuoden 2002 lopussa), Noin 600 työllistää vähemmän kuin 10 työntekijää Leipomoala työllistää noin henkilöä eli noin 27 % koko elintarvikealan henkilön työvoimasta

6 Teollistuneita ja käsityövaltaisia leipomoita Isot leipomot pystyvät kilpailemaan myös kansainvälisellä tasolla Keskisuuret alueellisuus ja paikallisuus, pystyvät kilpailemaan myös isojen leipomoiden kanssa Pienet paikallisuus ja paikalliset makutottumukset sekä käsityövaltaisuus

7 SM-kilpailujen finaalit Järjestetty vuodesta 1978 lähtien Vuonna 2005 ja vuonna 2008 finaalit on järjestetty Elintarviketeollisuusmessujen yhteydessä Tampereella

8 SM-kilpailujen finaalit Ruokaleipäsarjan finalistit: Jenni Junkkila, Mummin Pullapuoti Oy, Jyväskylä Pasi Ahlgren, Salon Lämminleipä Oy, Salo Timo Kyllinen, Timo Kyllinen Oy, Puolanka Hannu Lapinlampi, Kurkelan Rieskaleipomo Oy, Oulu Jorma Uusitalo, Elonen Oy Leipomo, Jämsä Joachim Wunsch, Fazer Leipomot Oy, Helsinki

9 SM-kilpailujen finaalit Konditoriasarjan finalistit: Veli-Matti Ahvenharju, Helsingin palvelualojen oppilaitos, Roihuvuoren koulutusyksikkö, Helsinki Reijo Heinonen, Pirkanmaan Ammattiopisto, Kangasala Miia Mikkilä, CoCo Konditoria Ay, Kotka Mika Parviainen, Oy Fredr. Edv. Ekberg Ab, Helsinki Riitta Tyni, CoCo Konditoria Ay, Kotka Johanna Uusitalo, Prassen konditoria Ky, Rauma

10 SM-kilpailujen finaalit Kahvileipäsarjan finalistit: Pekka Eskelinen, HerkkuPekka Oy, Savonlinna Markus Kuonanoja, Elonen Oy Leipomo, Jämsä Raimo Liedes, Ramin Konditoria Leipomo, Mikkeli Katri Mäkinen, Elonen Oy Leipomo, Jämsä Tytti Tukiainen, Linkosuon Leipomo Oy, Kangasala Jari Viljamaa, Harjun Leipomo Oy, Kokkola

11 Mahdollinen sokerivero Lisää byrokratiaa - vastuita ja velvoitteita on jo muutoinkin riittämiin Aiheuttaa yrityksille entisestään lisää työtä Aiheuttaa yrityksille lisää kustannuksia Hyödyntää ulkomaista tuontia! Vai miten tuontituotteiden osalta vero kerätään? Mitkä ovat kustannukset valtiolle? Jos valtiovalta tarvitsee lisää rahaa, se tulee toteuttaa arvonlisäveron nostamisella

12 Yrittäjän vastuita ja velvoitteita Työlainsäädäntöön liittyvät vastuut ja velvoitteet esim. työsopimus- ja vuosilomalaki ym. Työehtosopimuksiin liittyvät vastuut ja velvoitteet esim. palkanmaksun osalta (peruspalkan, palvelusvuosilisän, yö- ja iltalisien, sairausajan palkan, lomarahan, ylityön jne.), Työturvallisuuslainsäädäntöön liittyvät vastuut ja velvoitteet esim. työntekijöiden opastus ja valvonta, koneturvallisuus ym.

13 Yrittäjän vastuita ja velvoitteita Elintarvikelainsäädäntöön liittyvät esim. omavalvontaan liittyvät lukemattomat velvoitteet ym. Työnantajamaksut ja -velvoitteet, esim. ennakonpidätys ym. Vero- ja kirjanpitolainsäädäntöön liittyvät asiat Henkilötietolakiin sekä lakiin yksityissuojasta työelämässä liittyvät velvoitteet

14 Yrittäjän vastuita ja velvoitteita Työterveyshuoltolakiin liittyvät vastuut ja velvoitteet Ympäristö- ja pakkausjätelainsäädäntöön liittyvät Yhtiölainsäädäntöön, yhtiömuodosta riippuen, liittyvät vastuut ja velvoitteet Yrittäjän tulee olla sopimusoikeuden asiantuntija Yrittäjän tulee huolehtia yrityksen markkinoinnista Velvollisuus huolehtia työviihtyvyydestä

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOO EURA FORSSA ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki 3 02740 Espoo puh. 09 250 5700

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Sarja 35-V/K47, ilmoittautuneita 4, loppuun suorittaneita 4

Sarja 35-V/K47, ilmoittautuneita 4, loppuun suorittaneita 4 Sarja 35-V/K47, ilmoittautuneita 4, loppuun suorittaneita 4 Pasi Kähkölä 1 733 Haukiputaan Veikot Janne Heinonen 2 734 Janakkalan Jana Erkki Ahtianinen 3 731 Kaustisen Pohjan-Veikot Teuvo Nuutinen 4 732

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5. OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.1984 Imatran Pallo-Veikot - Vimpelin Veto 11-10 2300 Seppo Suuronen

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

valinnaiset osat 1-15, 26-30, 38-45 1-13, 15,26-30, 38, 39, 4.8.1, 4.8.2 1-13,15,26,38,4.8.1 1-4,6-10,12,15-32,35,40-44

valinnaiset osat 1-15, 26-30, 38-45 1-13, 15,26-30, 38, 39, 4.8.1, 4.8.2 1-13,15,26,38,4.8.1 1-4,6-10,12,15-32,35,40-44 Tutkinnon järjestäjä Tutkintovastaava Perustutkinto 2009 pakollisten osien lisäksi seuraavat Ammattitutkinto 2008 Erikoisammattitutkinto 2005 Huom! Sopimus hyväksytty / voimassaoloaika Amisäätiö Amiedu

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOO EURA FORSSA ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki 3 02740 Espoo puh. 09 250 5700

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Leipomotoimiala Leipurin ja Kondiittorin silmin Jari Elonen, Puheenjohtaja Suomen Leipuriliitto ry Leipomoyrittäjä Elonen Oy Leipomo

Leipomotoimiala Leipurin ja Kondiittorin silmin Jari Elonen, Puheenjohtaja Suomen Leipuriliitto ry Leipomoyrittäjä Elonen Oy Leipomo Leipomotoimiala Leipurin ja Kondiittorin silmin Jari Elonen, Puheenjohtaja Suomen Leipuriliitto ry Leipomoyrittäjä Elonen Oy Leipomo 1. Sadat leipomot ja Konditoria mahdollistavat monipuolisen tarjonnan

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI ESPOO EURA FORSSA HAAPAJÄRVI HARTOLA HELSINKI HYVINKÄÄ KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki

Lisätiedot

Seuraennätykset Masters Päivitetty MIEHET 25M allas

Seuraennätykset Masters Päivitetty MIEHET 25M allas MIEHET 25M allas 50 VU Tomi Parkkonen 27,52 14.5.2006 Kerava Kimmo Käkelä 27,75 24.4.2005 Tuusula C Kimmo Käkelä 25,33 28.3.2009 Oulu D Kimmo Käkelä 25,18 12.3.2011 Tuusula E Kimmo Käkelä 26,74 11.3.2016

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI ESPOO EURA FORSSA HAAPAJÄRVI HARTOLA HELSINKI HYVINKÄÄ KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki

Lisätiedot

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki TULOKSET Miehet Yl. nro nimi seura / paikkakunta aika 1 14 Ville Heikkilä Lakeuden maanrakennus 34:01,1 2 2 Antti Rönkkö KeU 35:11,1 3 3 Pasi Silvennoinen Riihimäen Kehä-Ketut

Lisätiedot

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja Miehet kilpasarja Oppilaitos Etunimi Sukunimi Tasoitus 1.sarja 2.sarja 3.sarja 4.sarja 5.sarja Yht. Yhteensä 1 Lapin ammattiopisto Matti Kukkula 70 192 200 256 279 256 1183 1253 2 Kainuun ammattioppilaitos

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Printed joulukuu 3, 2011 at 17:49

Printed joulukuu 3, 2011 at 17:49 core Verification By Competitor 1 Martikainen, Timo T : 1 2,5840 80 16 0 0 0 0 0 0 30,96 2 4,6366 37 5 0 3 0 0 0 0 7,98 3 3,1915 120 24 0 0 0 0 0 0 37,60 4 10,4712 40 8 0 0 0 0 0 0 3,82 5 1,0567 30 8 0

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Hiihdon ja ampumahiihdon SM-kilpailut 15. 17.3.2011 Kalajoki Sprintti NYL A-finaali 1.5 km V Sija Nimi Seura Loppuaika Ero 1. Pauliina Mäkelä Helsingin pol 5.06,0 2. Miia Lehtinen Pirkanmaan po 5.06,5

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

nimi seura kaupunki yhteensä tas k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja , Luoto Mika RäMe Lohja

nimi seura kaupunki yhteensä tas k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja , Luoto Mika RäMe Lohja nimi seura kaupunki yhteensä tas 1 2 3 4 5 6 k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja 1446 236 243 248 237 247 235 241,0 248 2 Luoto Mika RäMe Lohja 1395 212 256 246 256 223 202 232,5 256 3 Lax Antti-Pekka

Lisätiedot

TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011

TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011 TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011 TaitajaMästare 2010 Oulu Ideasta syntyy kädenjälki TaitajaPLUS (MästarePLUS) lajiperhe mukana ensimmäisen kerran Taitaja kisoissa Aiemmin kansallisia kisoja Abilympics

Lisätiedot

OTTELUT 1986 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 11.5.1986 Haminan Palloilijat - Vaasan Maila 4-5 3403 Raimo Merivalo Hannu Kallionpää su

OTTELUT 1986 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 11.5.1986 Haminan Palloilijat - Vaasan Maila 4-5 3403 Raimo Merivalo Hannu Kallionpää su OTTELUT 1986 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 11.5.1986 Haminan Palloilijat - Vaasan Maila 4-5 3403 Raimo Merivalo Hannu Kallionpää su 11.5.1986 Jyväskylän Kiri - Hyvinkään Tahko 3-11 1928

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

INFRA ry:n edustajisto 2014

INFRA ry:n edustajisto 2014 1 :n edustajisto 2014 VARSINAINEN JÄSEN VARAJÄSEN INFRA Häme ry Ari Virtanen Jussi Janhunen Maanrakennus Ahti Virtanen Oy Kuljetusliike Matti Janhunen Oy Rääkköläntie 5 Lakalaivankatu 7 36200 Kangasala

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

SVKMK. SVKMK Kerhokilpailu. Lähtö 1. Botniaring 4,014 km :00. Lähtö 1 kilpailu 1. Race (6 Laps) started at 15:04:32.

SVKMK. SVKMK Kerhokilpailu. Lähtö 1. Botniaring 4,014 km :00. Lähtö 1 kilpailu 1. Race (6 Laps) started at 15:04:32. Lähtö Lähtö kilpailu Botniaring,0 km..0 :00 Race ( s) started at :0: () Timo Haapoja :. :. :.9 :.99 :.0 :.0 +.0 +.0 +. +.9 +. :0:0. :0:. :09:.9 :0:. ::.9 ::0.0 (0) Reijo Hietanen :9.9 :. :.09 :.9 :.99

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

Marko Väisänen. Taksi Tuomas Toivanen OY. Marko Väisänen. Taksi Tuomas Toivanen OY

Marko Väisänen. Taksi Tuomas Toivanen OY. Marko Väisänen. Taksi Tuomas Toivanen OY Tarjouspyyntö SoTe VPL ja SHL kuljetus Kaupunginhallitus 27.11.2017 Liite 1 182 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO SoTe VPL ja SHL kuljetus / ja Pieksämäen seudun (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet:

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet: Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala 11.6.2016 Kultamitalijoukkueet: M35 4 x 1500 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 18.30,10 Lasse Kero Timo Kero Jukka Savonheimo Juha Kukkamo M40 4

Lisätiedot

Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata

Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 22. - 24.7.2016 50m Pistooli sarja M50 1. Heikki Oikari TiA 88 88 90 88 81 89 524 2. Arto Kormu HyMAS 89 84 85 84 87 93 522 3. Pasi

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2015

Helsingin Uimareiden ennätykset 2015 M 50 m pu 00:27.39 2005 Jari Mäkäläinen M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen M 100 m su 01:04.05 2007 Mikael Koponen

Lisätiedot

29. Pupujussi Cup 15.3.2008

29. Pupujussi Cup 15.3.2008 29. Pupujussi Cup 15.3.2008 AS (22) 1. Heiskanen Mauri 2. Salomaa Vesa Haku-Tikka 3.-4. Korte Petri Samuli Blues 3.-4. Kohvakka Aki NS (4) 1. Mäkeläinen Ritva 2. Oravainen Terhi 3.-4. Pahajoki Ulla 3.-4.

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Kierroksia pelattiin 23

Kierroksia pelattiin 23 Viikkokisaranking 1 Kari Kirjavainen 24 2 Rauno Halme 23 3 Tuija Toivanen 22 4 Timo Tenho 21 5 janne Haapamäki 20 6 Tarja Solaranta 19 7 Pasi Toivonen 18 8 Jari Lehmusvaara 17 9 Pekka porala 16 10 Jukka

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 01/11/2014 Time: 17:37 Tournament: Miesten Liittomylly 2014 Event: Alkukilpailu Best team details Squads: Sunnuntai 26/10 klo 10.30,

Lisätiedot

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su 5.5.1991 Kouvolan Pallonlyöjät - Kiteen Pallo-90 1-3 1894

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Seutukuntien arvot muuttujittain 3. Seutukuntien

Lisätiedot

TallukkaCup_MS_Pro_SU. x Finnilä Pauli KSD. klo 13:50. Autio Atte. DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka

TallukkaCup_MS_Pro_SU. x Finnilä Pauli KSD. klo 13:50. Autio Atte. DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka Lohko 1 Finnilä Pauli 1 Finnilä Pauli Autio Atte DC Tornado kirjaus 13:50 Finnilä Pauli Autio Atte DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka Harju Teemu Kukon tikka Sivu 1 (16) Lohko 2 Laine Tarmo Terävät 2 Laine

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT

JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT Numero: 1 Joukkue: Konnekuljetus Team Paikkakunta: Konnevesi Johtaja I: Laura Huhta Kristian Oljakka Väritys: Musta Ari Huhtala Härmä 113573 L: Ismo Lampinen Punkalaidun 115335

Lisätiedot

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset Sivu 1 / 6 Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset 100m juoksu M30 +0,5m/s 1) Sami Koivunen Noormarkun Nopsa 12,21 +0,5m/s 1) Juho-Pekka Karjalainen Kunto-Pirkat 11,91 2) Aku Kallio Kosken Kaiku

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2014 12/2013 (%) (%) 1-12/2014 1-12/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 091 5 927 19,6

Lisätiedot

SAKU-UINNIT 2014. Lähtölistat. klo 13.15. M 100m RU Myl, M40, M50, M60, P. erä 1

SAKU-UINNIT 2014. Lähtölistat. klo 13.15. M 100m RU Myl, M40, M50, M60, P. erä 1 SAKU-UINNIT 2014 Lähtölistat klo 13.15 M 100m RU Myl, M40, M50, M60, P Kyllinen Jouni M 40 Koulutuskeskus Salpaus rata 2. Nikitenko Evgeni M 40 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä rata 3. Rautio Pekka M 40

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2015 02/2014 (%) (%) 1-02/2015 1-02/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 7 989 8 180-2,3

Lisätiedot

Pupujussi Cup 33 V Pupujussi Cup 32 V Pupujussi Cup 31 V

Pupujussi Cup 33 V Pupujussi Cup 32 V Pupujussi Cup 31 V Pupujussi Cup 33 V 21.4.2012 As (30) 1. Viinikka Veijo Keski-Suomi Darts 2. Jortikka Mika Samuli Blues 3-4. Kangas Miika Keski-Suomi Darts 3-4. Raittila Juuso Keski-Suomi Darts 15,21,27,17,23.(17,15,21)

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 8.5.1994 Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 Hannu Kokkala Pekka Haapalainen su 8.5.1994 Kankaanpään

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2016

Helsingin Uimareiden ennätykset 2016 M 50 m pu 00:27.28 2016 Jari Mäkäläinen Helsinki 22.10. M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen Helsinki M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen Helsinki M

Lisätiedot

Tampere, Voimailijat

Tampere, Voimailijat 18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan

Lisätiedot

ALUEMESTARUUS PISTEET 2015 JOKKIS POHJOIS-SUOMI

ALUEMESTARUUS PISTEET 2015 JOKKIS POHJOIS-SUOMI ALUEMESTARUUS PISTEET 2015 JOKKIS POHJOIS-SUOMI 1. MSP JM Pudasjärvi 2. Nuuskakaira JM Pello 3. Oulun Romu JM Oulu 4. Yöttömän Yön JM Kolari 5. Puolangan Vaarat VIII Puolanka 6. Poikkinaintiajot Pello

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.

Lisätiedot

INFRA ry:n edustajisto 2015

INFRA ry:n edustajisto 2015 INFRAn edustajisto 1 :n edustajisto 2015 VARSINAINEN JÄSEN VARAJÄSEN INFRA Häme ry Ari Virtanen Henrik Bos Maanrakennus Ahti Virtanen Oy VRJ Länsi Suomi Oy Rääkköläntie 5 Laatoittajantie 3 36200 Kangasala

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 11.4.2016 Liite 1 134

Kaupunginhallitus 11.4.2016 Liite 1 134 Kaupunginhallitus 11.4.2016 Liite 1 134 1 HAKIJAYHTEENVETO Palvelujohtaja vak. 5079, 98846 Rekrytoiva yksikkö: Hallintopalvelut Tehtävänimike: Palvelujohtajan virka Työpaikkojen lukumäärä: 1 Vakanssi-/tehtävänumero:

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo su 6.5.1979 Hyvinkään Tahko - Kiteen Urheilijat 9-5 2622

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Vakava väkivaltarikollisuus Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Henkirikollisuus Henkirikosten määrän kehitys Poliisin tietoon tulleet henkirikokset (murha,

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot