Omaishoitajaviikon tapahtumia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omaishoitajaviikon 26.11. - 2.12.2012 tapahtumia"

Transkriptio

1 Omaishoitajaviikon tapahtumia Etelä-Suomi Heinolan seudun omaishoitajat ja läheiset ry La 1.12 klo Muistojen kultaa -konsertti, WPK:n talo. Konsertin järjestävät Heinolan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry yhdessä Tuttavantuvan vapaaehtoistyön kanssa. Heinola Musiikin ystävien puhallinorkesteri esiintyy, solistina Mira Suutarinen, kapellimestari Tomi Suutarisen johdolla. Pääsylippu 10,00, sisältyy väliaikakahvi ja pulla. Hyvinkään seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry To klo 12-14, Omaishoitajien päiväkahvitilaisuus, Hyvinkään kirkon yläsalissa. Puhujana Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen. Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Ti klo yhdistyksen järjestämä Ruusuja hopeamaljassa ja muita kukkaislauluja - konsertti. Laulamassa Arja Kartanon johtama lauluryhmä TapolatE. Säestäjänä Tatjana Dercah piano. Hämeenlinnan pääkirjaston musiikkisali, Lukiokatu 2, Hämeenlinna. Lisät. Arja Kartano, Ke klo Mielensäpahoittaja, Riihimäen teatterin vierailunäytös. Näytelmän on Tuomas Kyrön kirjan pohjalta ohjannut Jorma Kairimo. Roolissa Esko Rissanen. Hämeenlinnan pääkirjaston musiikkisali, Lukiokatu 2, Hämeenlinna. Tiedustelut Ma Omaishoitaja-aiheinen kirjanäyttely Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmista, Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna. Yhteistyössä mukana Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Yhteyshenkilö Anja Arola-Kokko, Ma ti Yhdistyksen info-piste pääkirjaston yläaulassa. Tietoa yhdistyksestä ja omaishoitajuudesta. Esillä mm. esitteitä, Lähellä-lehtiä, Petra-projektin materiaalia sekä myyntituotteita. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna. Yhteyshenkilö Anja Arola-Kokko, Loimaan seudun omaishoitajat ja läheiset ry Ma klo Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous, Olohuone, Pekankuja 4 Loimaa. Kahvittelu ja virallisen osuuden jälkeen Olohuoneen Musiikki-ilta toteuttajina Valeriy Pisigin ja Svetlana Bretzitskaya. Osallistujien kesken arvotaan lahjakortti. Ke klo yhdistyksen järjestämä yhteinen joulujuhla, Loimaan Työväentalo, Satakunnantie 57 Loimaa. Loimaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kunnallisneuvos Mika Mutala tuo kaupungin tervehdyksen omaishoitajille, puuro ja torttukahvit. Viihdyttäjinä

2 lisäksi Kvartetit Lutuset ja Kimpasa. Tilaisuudessa voi ostaa joulukortteja ja osallistua arpajaisiin. Pe klo Olohuone, Pekankuja 4, avoinna koko päivän, kahvitarjoilu, pika-arpajaiset ja joulukortteja myynnissä. Klo voi osallistua omien joulukorttien tekemiseen Liisa Lehtosen avulla, tarvikkeet ovat paikan päällä. Klo Kuunnelmaklubin kanssa kuunnellaan Pirkko Jaakolan kirjoittama Oskarin Tarina - kuunnelma. Lounais-Hämeen omaishoitajat ja läheiset ry Toimitiloillamme, Lindvallinkatu 2 Forssa, on koko omaishoitajaviikon ajan Erja ja Rainer Sukin taidenäyttely. Ma omaishoitajien hemmottelua toimitiloillamme klo alkaen Hamkin sairaanhoitajaopiskelijoiden toimesta. Ke etäyhteys eduskuntaan toimitiloillamme klo alkaen, mukana Mikkelin, Pieksämäen ja Satakunnnan yhdistykset. Omaishoitajilla puheenvuorot. To pikkujoulut omaishoitajille ja hoidettaville leirikeskus Klemelässä, Syrjänharjuntie 12, klo alkaen, pikkupaketti mukaan joulupukki vierailee. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Ma klo avoimet ovet, Rautatienkatu 23 a19, Lahti. Teemme talkootyönä jouluaskarteluja yhdistyksen myyjäisiin. Klo hemmotteluhoitojen ilta: tarjolla niska-hartia hierontaa, reikihoitoja ja intialaista päähierontaa, 5 /per hoito. Ajanvaraus Katjalta To klo yhdistys esittelee toimintaa Kauppakeskus Triossa, Aleksanterinkatu 18, Terveyskioskin edessä. La 1.12 klo joulujuhla Lahden Upseerikerholla, Hennalankatu 259. Aloitamme maittavalla jouluaterialla, jonka jälkeen luvassa yllätysvierailu, mieleenpainuvaa ohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Päätämme tilaisuuden kahvitukseen. Juhlan hinta jäseniltä: 20, muilta 22 ja alle 16-vuotiailta 11. Ilm. viim Katjalle / katja.heinonen@phomaishoitajat.fi. Maksu viimeistään yhdistyksen tilille FI Viestikenttään viesti: joulujuhla ja osallistujien nimet.

3 Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Su klo Omaishoitajien kirkkopyhä, Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3, esteetön kulku. Kirkkokahvit srk salissa (kulku esteettä kirkon etuosasta alttarin viereltä) mukana omaishoidon tuen sosiaaliohjaajat Ritva Krug ja Eeva Alppi. Keskustelua johdattelee Seija Eerola ja Liisa Verkasalo. Musiikki Leena Tiitu. Ma klo Jumppaa omaishoitajille, Töölön Kisahalli, Paavo Nurmen kuja 1 D. Tapaaminen hallin ala-aulassa klo Klo Töölön Kisahallin liikuntapalveluihin tutustuminen, Paavo Nurmen kuja 1 D, kisahallin ala-aula. Tilaisuudet ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Jumppaan ja kuntosalille sisäliikuntavarustus. Laiteopastuksen paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Ma klo Omaishoitajien juhla, Martinus-Sali, Martinlaaksontie 36, Vantaa. Järjestää POLLI Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry ja Vantaan kaupunki. Ilmoittautumiset tarjoilun järjestämiseksi mennessä Pollin toimistoon p Ti klo Jukka Itkosen maalaustöiden näyttely. Palvelutalo Kantin Pysäkki, Humalistonkatu 4. Näyttelyn yhteydessä keskustelua aiheesta: Mitä taide antaa tekijälleen? Ke klo Kuntosalin laiteopastus omaishoitajille, Töölön Kisahalli Paavo Nurmen kuja 1 D, Tapaaminen hallin ala-aulassa klo Tilaisuudet ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon, sisäliikuntavarustus. To klo Tanssit Juhlasalissa. Orkesterina Stadin Juhla-orkesteri. Klo alueen toimijoilla esittelypöytiä aulassa ja toimintakeskuksen tiloissa sekä kahvitarjoilu. Töölön palvelukeskus ja Eteläinen omaishoidon toimintakeskus, Töölönkatu 33. Eri toimijat esittäytyvät: Kalliolan Senioripalvelut/Senioripalvelusäätiö, Ikäinstituutti, Polli ry,töölön palvelukeskuksen palveluneuvonta, Eteläinen omaishoidon toimintakeskus, SPR. Pe 30.1 klo Kuntosaliopastusta laitteisiin sekä kiertoharjoittelua (n. 30min /ryhmä) ohjaajana fysioterapeutti Anne Karppi-Sjöblom. Klo Kuntosali ja Liikuntasali, Seniorizumbaa. Klo Seniorizumbaa. Klo tasapaino-harjoittelua (n. 30 min/ryhmä) ohjaajana fysioterapeutti Annemari Huhtiranta. Klo Vesijumppaa nonstoppina (kesto 30min.ryhmä, 12 osallistujaa) ohjaajina Annemari Huhtiranta ja Anne Karp- pi-sjöblom. Noin klo Pilates/Method putkisto osuus 1,5 h (korkeintaan 15 osallistujaa) ja ohjaajana terveydenhoitaja Salme Ruski, Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B (alakerta) Talo tarjoaa pullakahvit klo Lounasravintola Sannan Mokassa (katutasossa). Ei ennakkoilmoittautumisia. Pe 30.1 klo Kinaporin palvelukeskuksen Juhlasali, Kinaporinkatu 7-9, Taiteen hyvää tekevä vaikutus ikäihmisille, Ava Numminen, musiikin tohtori, laulunopettaja, psykologi, kouluttaja. Satu Itkonen, FM, vapaa museopedagogi, tietokirjailija, taidearvostelija ja selkokielen kouluttaja.

4 La 1.12 klo Ateneumin taidemuseo, Kaivokatu 2, Museon auditoriotila Ateneum-sali, 1,5 kerros katutason sisäpihalla, josta johdatetaan Ateneum- saliin. Ateneumin oppaan pitämä johdanto näyttelyyn: 52 sielua - Symbolismin maisema. Johdannon kesto: 30 min. Omakustannelippu. Ateneumissa on tarjolla paljon myös muuta nähtävää. Riihimäen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Ti klo yhdistyksen järjestämä kahvikonsertti Riihikodissa, Kontiontie 73. Tilaisuuteen on vapaa pääsy sekä Riihikodin asukkailla ja heidän omaisillaan, että kaikilla muilla vanhuspalveluista kiinnostuneilla. Turun seudun omaishoitajat ja Läheiset ry Ti klo siivousvinkkejä joulusiivoukseen: etikka, sooda ja suola. Asiantuntijana Aiju von Schöneman. Omaishoitokeskus, Vanha Hämeentie 105, Turku. To klo omaishoitoviikon kahvikonsertti. Esiintyjinä Aulis Kotaviita ja kumppanit. Ilmoittautuminen etukäteen Kahvimaksu 2. Omaishoitokeskus, Vanha Hämeentie 105, Turku. Salon seudun omaiset ja läheiset ry Ke klo hemmottelu- ja virkistyspäivä omaisiaan hoitaville ja hoidettaville, Omaishoitokeskus Torikatu 12, Salo. Yhdistys järjestää päivän yhdessä aikuiskoulutuskeskuksen lähihoitajaoppilaiden kanssa. Ilmoittautuminen mennessä numeroon tai Itä- ja Keski-Suomi Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry Ma klo 9 14 Kohtaamispaikka (Perillistenkatu 3, Lappeenranta) avoimet ovet omaishoitajille ja asiasta kiinnostuneille. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Ma klo 13 Hyvinvointiryhmä II (omaishoitajana olleille) LAPPEENRANNASSA Perillistenkadun kokoustiloissa. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Tiedustelut: Erja Koskimäki, puh Ti klo Soppapäivä Perillistenkatu 3, Lappeenranta. Ateria 3,5 omaishoitajille ja hoidettaville. Ke Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden omaishoitajien jouluretki Jaakkiman kristillinen opisto, lounas+kahvit maatilamatkailu Hertassa Äetsaaressa.

5 To klo Hyvinvointiryhmä IMATRALLA osoitteessa Olavinkatu 13, Imatra: Olavinkulman tiloissa, kahvitarjoilu, tervetuloa! Su-ma klo Pikkujouluristeily Tallinnaan. Omaishoitajien pikkujouluristeily Tallinnaan. Ilmoittautumisaika päättynyt. Hankasalmen Omaishoitajat ja Läheiset ry Ma klo omaishoitajille savi-, puu- ja huopahelmet koruiksi tilaisuus omaishoitoperheessä. To klo Koulutus- ja virkistyspäivä omaishoitajille seurakuntatalolla. Ohjelmassa Aino Kanniaisen luento Mistä voimia arkeen kuormittavassa elämäntilanteessa, ruokailu, Leena Silvastin lauluesitys ja lopuksi jouluteemainen askartelu. Lisät. ja ilm Joensuunseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Su klo 15 Omaishoitajaviikon alkajaiskonsertti Joensuun ev.lut. kirkossa. Esiintyy mm. Laulutuuli-kuoro, Divina Musica, Mieskuoron Seniorit, puhe Petri Karttunen. Vapaaehtoisen ohjelman hinta 10. Tuotto käytetään lyhentämättömänä omaishoitajien toiminnan tukemiseen. Ti klo 12 alkaen Soppaa ja soittoa Vesselissä tarjoillaan soppaa niin kauan kuin keittoa riittää. Ruokailun ohessa musiikkia. Ruokailu on sekä omaishoitajille, että hoidettaville ilmainen. Ke klo 13-n.15 Runon säikeitä. Tule kuuntelemaan itse kirjoitettuja ja/tai valmiita runoja, lausujana Kaija Nykky. Nyt Sinulla on mahdollisuus kuulla oma runosi lausuttuna. Kaiva esille pöytälaatikosta kirjoittamiasi runoja tai kirjoita uusia! Aihe vapaa. Runosi esitetään nimelläsi tai halutessasi nimimerkillä. Lähetä runosi mennessä os. Yhteinen Polku hanke, Koulukatu 24 B 23, JOENSUU. Kuoreen tunnus Runo. Kahvitarjoilu ja arvontaa. Jyvässeudun Omaishoitajat ry Ti klo Yhdistyksen Toimistorakennuksessa Jyväskylässä; Matarankatu 6, 2 krs, kokoustila Talvikki; Omaishoitajaviikon kunniaksi glögitarjoilu, pipareiden ja joulutorttujen kera. Voit ottaa hoidettavan mukaan. Halutessasi voit samalla askarrella Joulukortteja omaksi tai ystäviesi -iloksi. Ilmoittautumiset Leena Makkoselle p

6 La klo Pikkujoulut Korpilahdella; Matkailutila Surkeenjärvi, Surkeenjärventie 170. Hinta; jäsenet 30 e ja ei jäsenet 35 e. Hintaan sisältyy perinteinen Joulupöytä ja kyyditys. Musiikista vastaa Jani Rinne. Linja-autokuljetus; Toivakka Vaajakoski Harju Korpilahti. Takaisin samaa reittiä. Ilmoittautumiset Elisa Järvenpäälle p tai Leena Makkoselle p Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Ke klo 13 Konsertti Kuopion kaupungintalon juhlasalissa, Tulliportinkatu 31. Laulaja Pekka Vienola ja Haitaristi Anssi Laitinen esittävät suomalaisia ikivihreitä sävelmiä. Kahvitarjoilu klo 12 alkaen. Ilmoittautuminen mennessä p Pieksämäen Omaishoitajat ry Kylpylä retki Peurunkaan. Lähtö klo 9 Kontiopuiston Teboililta, josta jatketaan Keskuskatua Naarajärvelle. Väliltä pääsee kyytiin. Kylpylässä aikaa klo 13 asti, jonka jälkeen ruokailu. Lähtö kotimatkalle ruokailun jälkeen. Omavastuu aikuiset 20 ja lapset 10. Ilmoittautuminen mennessä Jarnalle puh tai Tainalle puh Tilaisuuden järjestää Pieksämäen Omaishoitajat ry, Pieksämäen seurakunta ja Pieksämäen kaupunki klo Onnenongintaa Poleenissa. Poleenin aulassa luvassa mukavaa ohjelmaa mm. musiikkia, runoja ja teatteria. Pieksämäen mielenterveystoimijat yhteistyössä Omaiset Mielenterveystyön tukena Itä-Suomi ry:n kanssa klo 12. Omaishoitajien joulujuhla. Jouluista ohjelmaa ja jouluruoka. Pieksämäen seurakuntakeskus Pieksämäen seurakunta Länsi-Suomi Jämsän seudun Omaishoitajat ry su klo omaishoitajien kirkkopyhä Jämsän kirkko. Seurakuntakeskuksessa on tarjolla lounas ja päiväkahvit sekä pieni ohjelmallinen tuokio, 5. Ilmoittautumiset ruokailun järjestämiseksi Helena Salmiselle puh tai Johanna Kovalaiselle puh perjantaihin mennessä. Tervetuloa! pe klo Yhdistetty syyskokous ja pikujoulu Pokurassa Jämsässä, Lukkoilantie 13. Mukana aluekoordinaattori Pia Järnstedtin. Kokouksen jälkeen riisipuuroa ja sekahedelmäkeittoa sekä torttukahvit. Pukkikin muistaa kaikkia lahjan mukanaan tuoneita. Ilmoittautumiset Annelle puh su mennessä. Myös hoidettavat tervetulleita.

7 Järviseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry la Viihdekonsertti Kylpylä Kivitipussa Lappajärvellä kello 14.Säestyksestä vastaa tanssiorkesteri Helmenkalastajat ja solisteina alueen omia laulajia. Liput 25 /hlö. Tiedustelut ja varaukset puh Järj. Järviseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry ma Omaishoito teemana Järviseudun alueen kirjastoissa. Kirjastoissa esillä omaishoitoon liittyvää kirjallisuutta ja materiaalia ym. Lisätietoa paikallislehdissä ja kirjastoissa. Järj. Järviseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry ja alueen kirjastot Omaisena edelleen ry klo Onneksi on omaishoitaja, omaishoito esillä Satakunnan keskussairaalan AB-aulassa. Yhteistyössä: SPR Satakunnan piirin sekä Omaishoitajat ja Läheiset-Liitto ry, aluetyö. Pirkanmaan Omaishoitajat ry Pioni Ma klo tilaisuus Ikaalisissa Omalla Tuvalla, Teinintie 4-6. Omaishoitajan jaksaminen ja masennuksen ehkäisy. Alustaja Silja Lampinen, Omaiset Mielenterveystyön Tukena Tampere ry. Kahvitarjoilu, tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton Ke klo 18 Jouluinen Konsertti Finlaysonin kirkossa Puuvillatehtaankatu 2, Tampere. Esiintyjinä: Tuomiokirkon kanttori Tuomas Laatu sekä veljekset Johannes, Matias ja Topias Laatu. Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry su Noormarkussa omaishoitajien kirkkopyhä klo 10, keittolounas ja kahvi jumalanpalveluksen jälkeen ma klo 9-15 Avoimet ovet Satakunnan yhdistyksen toimistolla, Itsenäisyydenkatu 39B, (2.krs)Pori. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme, työntekijöihimme ja toimitiloihimme. Kakkukahvit omaishoitajaviikon kunniaksi. Tampereen seudun Omaishoitajat ry to Omaishoitajakahvila klo yhdistyksen toimistolla, Mustalahdenkatu 20, Tampere.

8 Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Haapavesi Siikalatvan omaishoitajat ja läheiset ry to Haapavesi Siikalatvan omaishoitajat ja läheiset ry viettää yhdessä joulunavausta ammattiopisto Nooran kanssa. Seuraa tarkempaa ilmoittelua paikallislehdestä. Tilaisuuden järjestää; Haapavesi- Siikalatvan omaishoitajat ja läheiset ry / TEHOKE- projekti, ammattiopisto Noora. Kokkolan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry ti klo 13 Lohtajan avoin vertaisryhmä omaishoitajille ja läheisille srk.kodilla. Vierailijana diabeteshoitaja. Aiheena diabeteksen hyvä hoito sekä terveellinen ravitsemus. Ilmainen verenpaineen mittaus ja kahvitarjoilu. ke klo alkaen yhdistyksemme 15-vuotisjuhla nuorisokeskus Villa Elbassa. Ilmoittautumiset Sari/ Juhlan ohjelmassa jouluinen lounas ja musiikkiesityksiä. Tervetuloa mukaan juhlimaan! Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry ti Seminaari/ virkistysmatka Rovaniemelle. Lähdemme Rovaniemelle Näin homma toimii seminaariin. Rovaniemen ammattikorkeakoulun Borealis- Saliin. Seminaari on tarkoitettu omaishoitajille sekä omaishoidon parissa toimiville kuntien, järjestöjen, oppilaitosten, seurakuntien jne. edustajille. Vaihtoehtona on tutustuminen Joulupukin Pajakylään Napapiirillä. Voit virittäytyä joulun tunnelmaan ja odotukseen. Linja-auto kuljetus lähtee Raahesta klo 6 ja Oulusta klo 7. Takaisin lähdemme Rovaniemeltä klo16. Kyydin hinta on 30 /hlö. Sitova ilmoittautuminen mennessä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry p pe klo Luovaa liikettä esteettömästi. Valveen tanssisalissa, Oulussa, osoitteessa Hallituskatu7,. Ohjaajana KM, Esteetön ry:n pj. Merja Männikkö. Esteetön liike on luovaa, vuorovaikutteista itseilmaisua. Aina ei tarvita sanoja ihmisten välillä. Tunnilla ei opeteta valmiita askelkuvioita, vaan lähdetään etsimään omaa ainutlaatuista liikekieltä. Pienikin liike on arvokas. Rauhallinen musiikki soi taustalla. Tunnilla liikutaan yksin, pareittain tai ryhmässä. Tarvitset liikkumiseen sopivat joustavat vaatteet, voit liikkua paljain jaloin tai tossuilla. Ilmoittautumiset viim mennessä. Mukaan mahtuu 15 hlöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Rohkeasti mukaan liikkumaan! Raahen seudun omaishoitajat ja läheiset ry

9 ma klo Avoimet ovet Omaisvintillä, Asemakatu 4 A4, Raahe. Tule tutustumaan tiloihin ja tapaamaan muita omaishoitajia. Kahvitarjoilu ja arvontaa. ti Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton järjestämä valtakunnallinen seminaari Rovaniemellä Näin homma toimii. Matka järjestetään yhteistyössä Oulun omaishoitajayhdistyksen kanssa. Matkan hinta 30 /hlö, sitovat ilmoittautumiset mennessä ja lisätietoja antaa Riitta Sipola, puh ke kello seutukunnan omaishoitajien ja hoidettavien joulupuuro Veteraanimajalla Pattijoella. Ohjelmallinen puurojuhla on maksuton kaikille osallistujille ja sinne ovat tervetulleita omaishoitajien lisäksi myös hoidettavat. Veteraanimajalle on esteetön pääsy myös pyörätuolilla liikkuvilla. Linja-autokuljetus järjestetään. Lisätietoja antaa ja ilmoittautumisia ottaa vastaan mennessä hanketyöntekijä Riitta Sipola, puh Lappi ja Koillismaa Länsi-Pohjan Omaishoitajat ja Läheiset ry ti klo yhdessä Keminmaan kunnan kanssa Keminmaan omaishoidettavien hoivaparkki, hoivaa ja virikkeellistä toimintaa päivän ajaksi, Kallinrannan päivätoiminta, Järventaustantie 20, omaishoitajilla mahdollisuus jäädä omaan vertaisryhmään. ke klo 18 yhdessä Tornion seurakunnan kanssa rururyhmä, läheisensä menettäneiden vertaisryhmä. Suensaaren srk-talon olosali, Porthaninkatu 16, ke klo yhdessä Pellon kunnan kanssa Pellon omaishoitajien kuntoryhmä, terveyskeskuksen fysioterapiasali, Ahjotie 4-6 ke klo yhdessä Keminmaan kunnan kanssa miesomaishoitajien vertaisryhmä, Keminmaan kunnanviraston takkahuone 3.krs, Kunnantie 4. Kemi-Tornio alueen miesomaishoitajille, saunomista ja makkaranpaistoa. ke klo yhdessä Kemin kaupungin kanssa muistisairaiden ryhmä, Päivätoiminta Wilhelmiina, Jussapäkintie 1, yhteinen tilaisuus omaishoidettaville ja hoitajille to klo yhdessä Tervolan seurakunnan kanssa Tervolan omaishoitajien vertaisryhmä, Tervolan seurakuntakeskus, Kirkkokuja 4

10 pe klo yhdessä Keminmaan kunnan kanssa Keminmaan omaishoitajien kuntoryhmä, Keminmaan Hyvänolonkeskus, Väylätie 11 Rovaniemen seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry ma klo KahviHetki Taukopirtillä omaishoitoperheille, Rovaniemi ti klo Taukopirtti avoinna omaishoidettaville, Rovaniemi ke klo Taukopirtti avoinna omaishoidettaville, Rovaniemi to klo Avoimet Ovet tapahtuma Taukopirtillä, osoitteessa Pohjolankatu 2, Rovaniemi. to Klo 15 Rovaniemen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. sääntömääräinen syyskokous Lähteentien Pirtillä, osoitteessa Lähteentie 1 ja 17 alk. Rovaniemen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Pikkujoulu Lähteentien Pirtillä, osoitteessa Lähteentie 1.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain Helsinki. aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain Helsinki. aluekoordinaattori Pia Järnstedt Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain 27.10.2015 Helsinki aluekoordinaattori Pia Järnstedt Tukea yhdistyksen hankkeelle liitosta Liitto tukee yhdistysten erilaisia hankkeita Yhdistyksen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.10.2019 31.1.2020 *************************************************************************** YHTEYSTIETOJA: Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva Loimaan seutu Toimisto

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 18.09.2015 Kuntosalivuoro Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa osoitteessa Huvilakatu 32 on tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14-15, nimi Omaishoitajien

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Omaishoitajien valtakunnallisen viikon 24.11. 1.12. tapahtumia

Omaishoitajien valtakunnallisen viikon 24.11. 1.12. tapahtumia 20.11.2013 Omaishoitajien valtakunnallisen viikon 24.11. 1.12. tapahtumia Etelä-Suomi Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry Su 24.11. klo 10 14 Omaishoitajien kirkkopyhä yhdistyksen juhlavuonna

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN! JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 27.10.2015 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Syksyn 2015 kokoontumiset 28.9, 26.10, 30.11, 7.12 kello 14.15-15.15. Lisätietoa:

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 22.8.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09) Kuntokeidas Sandels Kuntokeidas Sandels Puh. (09) 4368 8070 Kuntokeidas Sandels on Töölössä sijaitseva, kesällä 2000 valmistunut ikääntyvien liikuntapaikka. Tiloihin kuuluu viihtyisä uima-allasosasto saunoineen,

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

RAY:n avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5)

RAY:n avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5) avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5) Avustusta hakeneet 35 71 Jäsenyhdistyksiä 2013 lopussa Ei hakemusta 36 Hyväksytyt 41 Hylätyt avustushakemukset 23 myöntämä 2013 Haettu

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 6.10.2015 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Syksyn 2015 kokoontumiset 28.9, 26.10, 30.11, 7.12 kello 14.15-15.15. Lisätietoa: Eine

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Viikko 36 (1.9.-6.9.) Ti 1.9. - Klo 10.00 Voimavara ryhmä, (Päivätoiminnan tila 1. krs). Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimintaterapeutti Jatta Ahlvik 044-7225935.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

Valtakunnallisen omaishoitajien viikon tapahtumia 24. 30.11.

Valtakunnallisen omaishoitajien viikon tapahtumia 24. 30.11. Valtakunnallisen omaishoitajien viikon tapahtumia 24. 30.11. Huomaathan, että jotkut tapahtumat ovat maksullisia ja vaativat ennakkoilmoituksen. Tapahtumat ovat paikallisyhdistyksen järjestämiä, ellei

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016 12.4.2016 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Kevään 2016 kokoontumiset maanantaisin 25.1., 29.2, 21.3, 25.4 ja 23.5. kello 14.15-15.15.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Lokakuun kuukausitiedote

Lokakuun kuukausitiedote Lokakuun kuukausitiedote Muistiyhdistyksen toimitilat ovat osoitteessa Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. (ellei toisin mainita), 90100 Oulu. Osaan tilaisuuksista ja ryhmistä on ilmoittautuminen. Lisätietoja

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO? Kaikille avoin tapahtumakalenteri. Tiedot kalenteriin voi välittää hankekoordinaattorille. Kalenteriin voi jokainen suunnitella toimintaa! Kalenteri kuuluu osana

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3. Oulun seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jyväskylän seutukunta Vaasan seutukunta Kokkolan seutukunta Turun seutukunta Seinäjoen seutukunta Kuopion seutukunta Etelä-Pirkanmaan

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä Siikalatvalla 2012 Kestilä: ma 7.5. Kestilän peruskoulu, liikuntasali, Jokihelmen opiston lajiesittelyt: klo 19.00-19.45 Lasten liikunta, Minna Huhmarniemi klo 19.45-20.30 Funktional training, Minna Huhmarniemi

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki.

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki. Alkaa 10.9.2019 klo 13.00 14.30, jatkuen tiistaisin. 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 3.12, 10.12. Paikka: OmaisOiva- toimisto, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani. Alkaa 10.9.2019

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa. PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat

Lisätiedot