LAUANTAI VIIKKO 18 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Entisöinti kiinnostaa pyhäjokisia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAI 4.5.2013 VIIKKO 18 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Entisöinti kiinnostaa pyhäjokisia"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 18 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Entisöinti kiinnostaa pyhäjokisia HENNA PIHLAJAMAA On torstai-ilta. Kymmenkunta ihmistä on kokoontunut Saaren koulun puutyötiloihin viettämään mukavan illan. Puutyötila täyttyy naurulla, ja ihmiset ovat työn touhussa. Kyseessä on entisöintikurssi. Kurssin vetäjänä toimii vuonna 2004 entisöintipuolelta valmistunut Marja- Liisa Mäkinen. Entisöintikurssin lisäksi Mäkinen toimii myös verhoilukurssin vetäjänä. Kummatkin kurssit ovat olleet suosittuja; väkeä riittää. Entisöintikurssilla on tänä vuonna ollut 14 osallistujaa, vaikka yleensä mukaan otetaan vain 12. Kun kurssille ilmoittautuminen alkoi, oli 10 minuutin jälkeen kurssi jo lähes täynnä. Mäkinen iloitsee kurssilaisten innokkuudesta ja heidän onnistuneista töistään. Häntä entisöinnissä viehättävät vanha käsityötaito ja vanhojen huonekalujen kestävyys. Heikki Anttila, yksi kurssilaisista työstää isoäitinsä vanhaa lipastoa. Hän pitää siitä, että saa kurssilla määrätä itse oman aikataulunsa: "Parasta tässä on se, että saa tehdä töitä käsillään. Hän kävi ennen puutyökurssilla, mutta päätti vaihtaa puutyöt entisöintiin. Entisöintiin kuuluu useita eri työvaiheita. Anttila on työstänyt lipastoa jo usean henkilötyöviikon ajan. Kun työ tehdään tarkasti, myös jälki on kaunista. Lipastosta on revitty vanhat maalit irti, sitä on pakkeloitu, hiottu ja irralliset osat on kiinnitetty takaisin paikoilleen; monenlaista on siis tehty: Ei ole Ikean lastulevyä tai pahvia. Ennen puu oli se, mistä huonekalut tehtiin ja kyseiset huonekalut ovat hyvin kestäneet tähän päivään saakka. Kaikki kurssilaiset puhkuvat intoa herättäessään vanhoja huonekaluja uudestaan eloon. Sari Pietilän kiinnostus entisöintiin heräsi lehdistä ja mummolan näteistä, vanhoista huonekaluista. Nyt entisöinnin harrastamista on takana jo pari vuotta. Pietilän mielestä hyviä entisöintihuonekaluja voi löytää sukulaisilta, navetoista ja kirpputoreilta. Kahvitauot ovat tärkeitä, hän sanoo Heikki Anttila entisöimässä isoäitinsä vanhaa lipastoa. nauraen. Muut kurssilaiset yhtyvät nauruun ja ovat ilmiselvästi samaa mieltä. Saima Muikkula työstää 1915-luvulta peräisin olevaa sänkyä lapsenlapselleen. Kurssilaiset tuovat kotoa työvälineitä ja myös Muikkula on tuonut kuumailmapuhaltimen, tasohiomakoneen, lastoja, puukkoja ja muita pieniä työvälineitä. Vaikka kurssilaiset työskentelevät itsenäisesti, on Mäkisestä heille kuitenkin todella paljon apua. Ilman taitavaa ohjaajaa mikään ei onnistu, Muikkula toteaa hymyillen. Lasten vappuriehaa Saima Muikkula (edessä) kunnostamassa sata vuotta vanhaa sänkyä kurssin vetäjän Marja-Liisa Mäkisen kanssa. Tiistaina kaikki Pyhäjoen päivähoitolapset kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhdessä viettämään vappua.

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset Pyhäjoen lukio Ylen yhteistyökouluna ELLA ENO Pyhäjoen lukiolla on jännittävä vuosi takana Ylen yhteistyökouluna. Hanke lähti käyntiin syksyllä 2011, kun Yle mietti, kuinka he tavoittaisivat uutta ja nuorempaa yleisöä, niin nettiin, radioon kuin televisioonkin. Ylen yleisöpohja on suurelta osin aikuisväestöä, mutta nuortenkin asioissa riittää kerrottavaa ja usein nekin kiinnostavat aikuisia, kertoo Yle Oulun uutispäällikkö Risto Ukkonen. Yle Oulu on tehnyt mediayhteistyötä Pyhäjoen lukion, Pateniemen yhtenäiskoulun Herukan yksikön ja Kuusamon lukion kanssa. Yleä kiinnosti Pyhäjoen lukiossa sen mediapainotteisuus ja etenkin Kuulumiset -lehti. Yhtälö vaikutti niin mielenkiintoiselta, että otin yhteyttä rehtoriin ja kysyin, kiinnostaako yhteistyö. Ajattelin, että se voisi tarjota mielenkiintoisia mahdollisuuksia niin meille kuin lukiollekin. Yhtenä tekijänä oli luonnollisesti myös Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahanke, johon toivoimme saavamme uutta näkökulmaa ja nuorison näkemystä. Nämä tavoitteet onnistuivatkin hyvin, sanoo Ukkonen. Pyhäjoen lukiossa yhteistyöhön kuului muun muassa suorana radioitu ydinvoimakeskustelu, joka tapahtui toukokuussa Yle Oulun kahden toimittajan lisäksi mukana oli kaksi lukion opiskelijaa sekä Fennovoiman, kunnan ja Pro Hanhikiven edustajat. Ennen keskustelua lukiossa tehtiin kysely, jossa selvitettiin opiskelijoiden suhtautumista ydinvoimaan. Yhteistyöhön kuuluivat lisäksi suora puhelinhaastattelu Rooman leirikoulusta ja syksyn messujärjestelyistä. Lukion Cern -reissulla olleet opiskelijat pitivät nauhoitettua matkapäiväkirjaa, josta editoitiin juttu Ylen radiolähetykseen. Yhteistyö piti sisällään myös useita nettijuttuja. Olemme olleet tosi tyytyväisiä yhteistyöhön ja saamiimme juttuihin. Yhteistyö toi uusia aiheita ja näkökulmia lähetyksiimme. Lisäksi saimme mielenkiintoisia juttuja ja materiaaleja. Varmasti kaikki osapuolet saivat uutta intoa tekemiseen. Yksi hienoimmista kokemuksista oli suora noin 45 minuutin ydinvoimakeskustelu lukion Pauhasalissa, kertoo Ukkonen. Yhteistyö tulee jatkumaan lukion ja Ylen välillä: Huhtikuun lopussa Pyhäjoen lukiolta tuli vierailijoita Ylen toimitukseen Comenius-yhteistyön tiimoilta. Lisäksi Ylellä on nyt hyvä ja luonteva yhteys kouluihin, joita voimme lähestyä eri aiheiden tiimoilta. Pyhäjoen lukio on mukana Comenius -projektissa, jonka yhtenä aiheena on media. Lukiolaiset tutustuivat Oulu Ylen tv-uutisten studioon. Kuvassa pyhäjokiset nuoret, joiden perheet toimivat ns. host-perheinä eli majoittivat nuoria Romaniasta ja Puolasta. Vasemmalta Leena Lindelä, Johanna Juuso, Essi Kestilä, Jemina Bäckman, Marleena Maliniemi, Anni Mattila ja Reetta Kangas. Syksyn messujen viestintäpäällikkö Anni Mattila esittelee Yle Oulun lahjataulua. Entisiä Kuulumisten tekijöitä Kunnanmestaruusmaastot 2013 pidettiin su Rautiperällä aurinkoisessa säässä. Kilpailut järjestettiin yhteistyössä Pyhäjoen Wirran ja kunnan kanssa. Tulokset: P7 (0,3 km) 1. Tommi Helaakoski 1.41 T9 (1 km) 1. Pihla Raitanen 6.02 P9 (1 km) 1. Jeri Helaakoski 5.09 P11 (1 km) 1. Jukka Simonen Keijo Simonen 5.54 T13 (2 km) 1. Milja Raitanen Kuulumista on vuosien aikana ollut tekemässä suuri joukko lehden toimittamisesta kiinnostuneita nuoria. Kuulumiset on selvittänyt, mitä heille kuuluu nykyään ja millaisia valmiuksia lehden tekeminen on antanut heille nykyiseen työhönsä. Kuulumisten toimittamista muistelee Minna Kivimäki. 1.Milloin olit mukana tekemässä Kuulumisia ja mitä silloin teit? 2.Mitä teet nykyään? 3.Onko lehden tekemisestä ollut sinulle konkreettista hyötyä työpolullasi tai muuten? 4.Terveisesi nykyisille Kuulumisten tekijöille ja lukijoille? Koko lukioajanhan sinne tuli kirjoiteltua enemmän tai vähemmän, mutta erityisesti olin mukana kesällä 1993, jolloin toimin kesätoimittajana. Kesätoimittajan pesti oli hyvin monipuolinen ja siinä tuli kirjoitettua juttuja, otettua sekä kehitettyä valokuvia (joo-o, silloin tehtiin vielä paperikuvia), tehtyä mainoksia ja taitettua koko lehti eli koko kirjo alusta loppuun saakka. Itse veimme jopa lehden painettavaksi Kalajoelle ja sieltä sen haimme. Jakelu ei sentään kuulunut meille. Mutta kaiken kaikkiaan tuosta kesästä sai aivan mahtavaa työkokemusta! Olen Nokia Siemens Networksillä yhden liiketoimintayksikön sisäisen viestinnän johtajana. Teemme pääsääntöisesti normaalia sisäistä viestintää: intranetia, tiedotteita, henkilöstötilaisuuksia jne. Lisäksi toimeen kuuluu paljon myös muutosviestintää, joka haastavuudessaan tuo mielenkiintoisen lisän työhön. Apuna minulla on viiden hengen tiimi. Opiskeluaikoina taittotaidosta oli hyötyä, kun ei tarvinnut ihan alusta saakka perehtyä asiaan. Toki kirjoitustaidosta on myös ollut runsaasti hyötyä, kun sitä tulee vieläkin päivittäin tehtyä. Tosin nykyään kieli on englanti, mutta uutiskirjoittamisen periaatteethan ovat samat kielellä kuin kielellä. Lehden teossa tarvitut oma-aloitteisuus ja aktiivisuus ovat olleet myös suuri etu työelämässä. Paikallislehdet ovat parhaita ja niistä tulee pitää kiinni. Tässä globaalissa maailmanmenossa on hienoa, kun voi paikallislehden välityksellä kurkata oman paikkakunnan asioihin. Eikä ole paperilehden voittanutta! ipad ja kahvikuppi eivät todellakaan ole sama asia kuin painettu lehti ja kahvikuppi. Minna Kivimäki kirjoittaa työssään päivittäin.

3 P y h ä j o e n K u u l u m i s e t Pyhäjoen Perhepäivä Me&I- esittelijät, Saaren koulun 8B-luokka kasvomaalauksen ja Pyhäjoella vietettiin perhe- onginnan kanssa ja MLL tarjoili päivää lämpimän auringon ja kahvia sekä pieniä herkkupaloja. kylmän tuulen saattelemana. Ulkona puuhasteltiin linnunsisällä viihdyttämässä olivat pönttöjen, haasteellisen pyöpellepariskunta Nelli ja Nii- räily taitoradan kanssa sekä lo, partiolaisten korikiipeily, peräkonttikirppiksen parissa. TIINA LOHIKOSKI sivu 3 K U VAT: T I I N A L O H I KO S K I Paikan päällä oli myös Yppärin maa- ja kotitalousnaisten järjestämää talutusratsastusta sekä kärryajelua. Järjestäjät kiittävät kaikkia yhteistyötahoja sekä kävijöitä, joita tapahtumassa oli hurja määrä, noin 250! Nelli ja Niilo hassuttelivat ja saivat lapset sekä aikuiset nauramaan. Hurjapäisimmät saivat kokeilla partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjien järjestämää korikiipeilyä. Kuvassa Saana Harjuhaahto ja 21 koria..88/80,67(1 -$.(/8+b,5,g7 3\KlMRHQ.XXOXPLVHW OHKGHQ MDNHOXVWD YDVWDD 5DDKHODLQHQ,OPRLWXNVHW MDNHOXKlLUL LVWl SXK 0LQQD /DWWXQHQ Tässä mennään Lollilla. Kuvassa Jenna Helaakoski ja ratsailla Saaga Harjuhaahto.

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset Etelänkylän vanhin äijä TEUVO SIMONEN 8A Pyhäjokinen, itseään Etelänkylän vanhimmaksi äijäksi tituleeraava 90-vuotias Viljami Bäckman on elänyt Pyhäjoella koko elämänsä ajan. Kotiseutu on tuona aikana muuttunut maisemaltaan ja palveluiltaan paljon. Viljami Bäckman syntyi vuonna 1922 Pyhäjoen Etelänkylän Rautiperällä. Hän on asunut siellä koko ikänsä. Hän syntyi kahdeksanlapsiseen perheeseen toiseksi nuorimmaksi lapseksi. Viljamin lapsuudessa oli joka talossa lehmiä ja hevosia. Kaikki maataloustyöt tehtiin hevosella. Ei ollut autoja, joten joka paikkaan kuljettiin hevosella. Kaikki leivät ja leivonnaiset tehtiin kotona itse oman pellon sadosta. Kaupasta ostettiin vain sokerit yms. mitä ei voinut itse viljellä. Kaikilla oli perunapelto. Viljamin lapsuudessa ei ollut televisioita, puhelimia, tietokoneita eikä mitään muutakaan nykyelektroniikkaa. Koko Pyhäjoen kylällä oli vain muutama puhelin. Viljami hankki television 1960-luvulla, silloinkaan ei ollut muilla televisiota luvulla tuli Revon sähkö. Silloin tulivat sähköhellat ym. sähkötavarat. Vesijohto Rautiperälle tuli vuonna Silloin tulivat muotiin sisävessat. Ennen sitä oli vain ulkovessoja, ja vesi piti hakea kaivosta. Ja kaikki likavesi piti kantaa myös pois. Kun autoja ei ollut, kuljettiin hevosilla ja jotkut kulkivat polkupyörillä. Polkupyöriä oli talossa enintään yksi, joten sekin oli vielä aika harvinainen kulkuväline. Viljami hankki mopon itselleen 1960-luvulla ja auton vuonna Autotkin ovat muuttuneet: Nykyautoissa konepellin alla on täynnä tavaraa, ennen ei ollut paljon muuta kuin moottori. Viljami kävi koulua vain neljä vuotta ja oli Pyhäjoella Osuuskaupassa yli 20 vuotta töissä. Viljami on kalastellutkin Pyhäjoella. Hän kalasti Jokipuojissa purjeveneestä verkoilla. Hän yritti saada saaliiksi erityisesti siikaa ja silakkaa, mutta on tullut kaikkia kaloja. Viljami on kalastellut pääasiassa yksin. Viljamilla on kolme poikaa. Lastenlapsia hänellä on kuusi ja lastenlastenlapsia kymmenen. Viljami Bäckman on asunut Etelänkylässä koko elämänsä.

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset Veteraanijuhlan juhlapuhe TYYNE LOUHIMAA Arvoisat sotaveteraanit, hyvä juhlaväki! Siitä päivästä on 68 vuotta, mutta muistatte sen ehkä hyvin; sota oli Suomen osalta ohi. Kun Suomi täytti 70, tätä päivää alettiin viettää kansallisena veteraanipäivänä. Te, maatamme puolustaneet miehet ja naiset, olette todella ansainneet oman juhlapäivän! - Ja poikaset ja tyttöset, joihin Harmaahapsien laulussa viitattiin. Suomi ei ole hyvä maa. Suomi on maailman paras maa. Jos joku väittää muuta, ei liene katsellut asiaa kovin laajasti. Korjattavaa kyllä on, mutta sille työlle on hyvä pohja: Teidän rakentamanne perustukset ovat lujat. Te, isänmaan rakentajat ja puolustajat, lunastitte kalliilla hinnalla maamme vapaaksi. Te näytitte, minkälaisella rakkaudella tätä maata pitää rakentaa. Tämä reppu on appiukkoni reppu. Se on kulkenut monta vuotta Martin selässä siellä jossain. Liian vähän tiedämme sen kantajan vaiheista rintamalla, mutta ainakin Tetrivaaran, Ponkalahden, Perkjärven ja Muolaan metsissä reppu on kulkenut. Tämä Martti-papan reppu on puhutellut minua. Ajattelen, että teidän veteraanien repuissa on ollut hyvät eväät. Huonoilla eväillä ei olisi rakennettu sellaista hyvinvointia muutamassa vuosikymmenessä. Meidän nuorempien on syytä tutkia, millä eväillä on rakennettu se talous, tasa-arvo, koulujärjestelmä, terveydenhuolto ja kaikki, minkä te ja teidän lastenne sukupolvet ihmeen lyhyessä ajassa saitte aikaan. Haluamme ottaa niistä oppia, jotta mekin olemme hyvinvoinnin rakentajia, emme sen nakertajia. Niillä eväillä voi laittaa hyvään kuntoon myös lasten ja nuorten asiat. Tärkeimpiä arvoja repuissanne oli, että kaveria ei jätetä. Runossa Saarijärven Paavo käskee vaimon vieläkin laittaa leipään puolet petäjäistä, vaikka oli vihdoin saatu hyvä viljasato; naapurin sadon oli jälleen vienyt halla. Eikä Paavo aikonut myydä viljaansa hädänalaisille velaksi ja korkeaan hintaan, vaan yksinkertaisesti antaa omastaan tarvitsevalle, pitää huolta. Olette olleet ahkeria kuin työmuurahaiset. Säästäväisyys on teille itsestään selvää. Osasitte laskea, mihin rahaa kannattaa käyttää, oli se yhteistä tai omaa. Ette tehneet valintoja sen mukaan, mikä on mukavaa tai helppoa, vaan yhteisen edun mukaan. Velvollisuuden täyttäminen oli teille tärkeämpää kuin omien oikeuksien laskelmointi. Vahva perusta vaatii oikeudenmukaisuutta ja oikeudentuntoa. On mielenkiintoista, että suomalaiset, joita usein väitetään liian alistuviksi ja nöyriksi, saivat ensimmäisenä maailmassa ääni- ja vaalioikeuden kaikille asemasta ja sukupuolesta riippumatta. Nöyryydellä ja kärsivällisellä yhteistyöllä voi saavuttaa enemmän kuin itseään korostavalla uholla. Suomi menestyy monissa maiden välisissä vertailuissa hyvin. Lasten hyvinvointi on korkealla. Koulu tuottaa hyviä oppimistuloksia. Minulla on kauan ollut muutama oma mittari Suomen turvallisuudelle, ja lukemat ovat mielestäni edelleen korkeita: Missä muussa maassa uskaltaisi jättää kotioven lukitsematta yöllä tai päivällä? Tai auton pihalla, metsäkoneen tai traktorin työmaalla? Suloista on ollut sekin, kun polttopuita voi säilyttää maantien vieressä. Tämä rehellisyys ja luotettavuus on ihmeellistä ja ainutlaatuista, vaalimisen arvoista. Se on sellaista arjen hyvinvointia ja elämän laatua, mitä ei aina hoksaa arvostaa. Muutama vuosi sitten Suomi johti jälleen yhtä tilastoa; Suomi oli maailman vähiten korruptoitunut maa. Tilaston toisessa päässä oli eräs Afrikan valtio. Tuosta maasta tullut virkamies keskusteli aiheesta suomalaisen virkaveljensä kanssa. Afrikkalainen piti selvänä, että Suomen vähäinen korruptio johtui siitä, että täällä opetetaan kouluissa uskontoa. Ei se mikään ihme olisi, että se lisää rehellisyyttä, kun lapsi jo alaluokilla opettelee ulkoa älä varasta ja kuulee, mitä kaikkea se tarkoittaa. Luoja on ollut maamme rakentajille voimanlähde ja arvojen perusta. Tämän juhlan tarkoituksena on kiittää teitä! Arkipäiviä on kuitenkin paljon enemmän kuin juhlapäiviä. Siksi on tärkeintä, että kiitollisuutemme näkyy siinä arjessa; että saatte viettää onnellista ja hyvää vanhuutta. Te ikäihmiset ajattelitte kaikessa tulevien sukupolvien etua. Meille on kunnia ajatella vuorostamme teidän etuanne. Pitkän elämäntyön tehneellä on oltava oikeus yksilölliseen ja hyvään vanhuuteen. Kotona asuville vanhuksille tulee olla riittävästi palveluita. Omaishoidon tulee olla mahdollista ja sille täytyy aina olla myös hyvä vaihtoehto. Kun olo kotona tuntuu turvattomalta, tulee olla tarjolla asunto palveluiden lähellä ja tarpeen mukaista tukea. Näin kotona saadaan asua mahdollisimman pitkään. Moni taas haluaa jo hyväkuntoisena vähän helpommalle ja hyvien palveluiden lähelle. Siihen tulee olla mahdollisuus. Jokikartano on viihtyisä paikka. Täällä hoidetaan rakkaudella ja toivon, että täällä ehditään istua vierellä, jutella ja pitää kädestä. Hyvässäkin on aina kehittämisen varaa. Kuusamossa vanhainkotiin on laitettu kanoja, jossakin hankittu koira tai muu lemmikki. Kehittämisessä luovuus ja mielikuvitus ovat tärkeämpiä kuin raha. Arvoisat veteraanit. Vanhemmat ikäpolvet. Olette ohjan- Tyyne Louhimaa ja appiukon reppu. neet tätä maata ja sen lapsia rakkaudella, kuin isä Mika Waltarin runossa Kirje tyttärelleni: Tyttäreni pieni, jossain siellä! Muistat kai, kun joskus koulutiellä isä saattoi sinut osan matkaa. Sitten itse osasit jo jatkaa. Kädessäsi tunnen kätes pienen, vaikka ehkä kaukanakin lienen. --- Pelätä et saa! Kun sen vain muistaa, kyllä kaikki alkaa hyvin luistaa. Kunhan ehdin, kirjoitetaan lisää. Suukko äidille ja muista ISÄÄ. Kiitän teitä hyvistä eväistä ja toivotan hyvää juhlapäivää! PYÖRÄILY- JA LIIKUNTAKAMPANJA Toukokuu on ollut Pyhäjoella perinteisesti pyöräilykuukausi, jolla on startattu tulevaan kesäkauteen. Tänä vuonna Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään Kaikki välisenä aikana kuntovihkoihin merkityt suoritukset osallistuvat arvontaan, jonka pääpalkintona on jälleen polkupyörä. Kuntovihkoihin tulee merkitä päivämäärä, oma nimi sekä suorite (kävely, juoksu, pyöräily jne.). NYT KAIKKI INNOLLA LIIKKUMAAN! Kuntolaatikot: Etelänkylä: Rautiperän hiihtomajalla (kaikille kylille omat laatikot) Avantouintipaikalla Rautiperällä Pyhäjoen eteläpuolen penkalla Alapääntien ja Pyhäluodontien risteyksessä Kirkonkylä: Annalankankaan kuntorata Pyhäjoen pohjoispuolen penkka Saaren penkalla Tiiron mutkassa Liminkakylä: Pirttikoskentien ja Vihannintien risteyksessä Kopistossa Vaihojantien ja Vihannintien risteyksessä Limingonojan Nuorisoseuran linja-autopysäkillä Parhalahti: Kirjaston seinässä Kalasatamassa Pyhäjoki Parhalahti pyörätien varressa Pirttikoski: Pirttikoskentien ja Pyyntien risteyksessä linja-autopysäkillä Ylisellä ojalla hirvimiesten kodalla Pohjoispuolen penkalla Puttaan kartanon kohdalla Viirre: Rajaniemen tien risteyksessä Yppäri: Pörkän laavulla Osuuspankin lähellä risteyksessä Grekulanperällä uimamontulla Viirretjärventien varressa

7 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Seurakunta tiedottaa Kastettu: Onni Arvo Johannes Vasanoja Daniel Eelis Viktor Soronen Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 5.5. klo 10. Matkalauluseurat Yppärin Hautalassa su 5.5. klo 14. Rauli Junttila, Veli Ainali. Siivoustalkoot Ilomäen hautausmaalla ke 8.5. klo Tervetuloa! Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 9.5. klo 10. Perhejumalanpalvelus kirkossa su klo 11. Lasten suurkuoro. Hautausmaiden siivous keväällä 2013 Hautausmaille on toimitettu roskalavat, joille toivotaan kuljetettavan hautuumaalta ja haudoilta maatuva jäte: haravointiroska, kukat, havut. Maatumaton muoviroska kuten kynttilät on laitettava hautausmaiden roska-astioihin. TULOSSA: -Yhteisvastuukirppis seurakuntatalolla Tavaran vastaanotto ed.viikolla. Kts. erillinen ilmoitus. -Ystäväkerhon retki Pietarsaareen ke Lähtö seurakuntatalolta klo 9 ja paluu n. klo 17. Matkan hinta 20 kerholaisilta, muilta 30. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Mirja p Retkelle mahtuu vielä! -Perheretki Ouluun Hop- Lopiin lauantaina Lähtö bussilla klo 10 Sarpatista, omakustanteinen ruokailu Tupoksen ABC:llä, HopLopista lähtö viim. klo Matkan hinta 5 /hlö (sis. matkat, lipun). Ilmoittautuminen ja tiedustelut päiväkerhon numerosta tai Antero Vuotin sävellyskonsertti seurakuntatalolla su klo 18. Soliseva, kirkkokuoro sekä solisteja. Kolehti Yhteisvastuun hyväksi. Linnakalliolla. -Päihteetön leiri Haapavedellä Hammasniemen leirikeskuksessa. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 6.5 mennessä Mirja Hirvikoskelle p Seurakunta nyt myös facebookissa! Tykkää Pyhäjoen seurakunta sivuista ja saa viikottain tietoa seurakunnan tapahtumista. Kouluikäiset: -Sarpatissa toimintatiistai luokkalaisille tiistaisin klo Yppärin koululla tyttökerho 3-6 luokkalaisille torstaisin kerho klo Partiolippukunta Hanhikiven kiertäjien toiminnasta tarkemmin Kuulumiset lehden järjestö -palstalla. Nuorisotyö: -Kasvuryhmä Sarpatissa torstaisin klo Liity jäseneksi Facebookissa: Pyhäjoen seurakunnan nuoret Tiedustelut Hannu p tai hannu.louhimaa@evl.fi tai facessa. RY: Kerho la 4.5. klo 11 ry:llä Seurat su 5.5. klo 16 ry:llä, Olli-Veikko Niskakangas, Hannu Kallunki Ry:n sisä- ja ulkosiivous ke 8.5. klo alkaen, kaikki mukaan Raamattuluokka la klo Hannu Nuoralalla Kirkkoherranvirasto p avoinna ma klo 8-12, ti ja ke Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p tai seurakuntapastori Kai Juvila p Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen yhdistys ry. Harmaahapset Iltaruskoon ma 6.5. klo 18. äitienpäivälaulut ym. Tervetuloa. Ti 7.5. klo 12 päiväkahvit seurakuntatalolla. Yhdistys tarjoaa äitienpäiväkahvit. Arvontaa. Tervetuloa joukolla mukaan kevätkauden viimeiseen päiväkahvitilaisuuteen. Toukosiunaus Irja ja Lauri Pahkamaan tilalla Pirttikoskella klo 12. Partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjät ry. RIIHITYS ke 8.5. klo18 alkaen. Tarkemmat tiedot kotiin jaetusta riihityskirjeestä! Myötäpäivien laskut lähetetty koteihin, huomaa lpkn uusi tilinumero. Kiitokset lippukuntaa varainkeruussa tukeneet sima- ja munkkiostoksilla käyneet! Pohjois-Suomen syöpäydistys Pyhäjoen kerho. Toiminnan suunnittelutilaisuus kahvin ja makkaroiden merkeissä Yppärin metsästysmajan grillikodalla keskiviikkona 8.5. kello 18. Pyhäjoen Martat ry. Tiistaina 7.5. klo 18 kokoonnumme viettämään Martta-iltaa Päiväkoti Kivitaskuun. Illan aiheena itsensä hoitaminen, vieraana Päivi Möttönen. Tervetuloa kaikki Martat ja Marttojen toiminnasta kiinnostuneet! Kahvia ja arvontaa. Pyhäjoen Silmu. Astmaviikon INFO-piste Salessa ma 6.5. alkaen klo 9. Tervetuloa! Tervetuloa myös kevätkauden päättäjäistapaamiseen ti 14.5.alkaen klo 12 Patsasaukiolla. SPR Pyhäjoen osasto, Punaisen Ristin viikko Ma 6.5. klo 13 palvelukeskus Jokikartanossa ulkoilupäivä ja päiväkahvitilaisuus. Pe klo 10 S-kauppa Salessa, kahvitarjoilu, ea-tempaus, arvanmyyntiä, jäsenasiaa yms. Tervetuloa mukaan. Yppärin maa- ja kotitalousnaiset. Pihakökkä Anniina Pirkolalla (Petäjisletontie 59) 5.5. klo 13. Leikataan omenapuita ja esikasvatetaan auringonkukkia. Vaatetus sään mukaan! Juoksukoulu jatkuu koululla maanantaisin klo Lisätiedot Marja Rajaniemeltä (mr. rajaniemi@gmail.com). Pilates koululla toukokuun ajan keskiviikkoisin klo 18. Hinta: jäsenet 6, muut 9 /kerta. Tulossa linturetki Kokoontuminen kylämajalle klo 4.30, jatketaan kävellen. Omat eväät. 4H- myymälästä: Äitienpäivälahjat ja räsymatot meiltä! Tervetuloa tutustumaan myymälän aukioloajat ma pe klo Diakoniatyö: -Mielenterveyskuntoutujien leiripäivä ke 29.5 Alavieskassa Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta: Kokouskutsu Pohjankylän jakokunnan varsinainen osakasten kokous Ma klo 18 (Huom! Päivä muuttunut.) Metsästysseuran majalla. Järjestäydyttäessä ilmoitettava edustettavan kiinteistön rekisterinumero. - Sääntömääräiset asiat - Hoitokunnan esittämät asiat - Muut asiat Hoitokunta Myydään: Uudenveroinen miesten vähän käytetty (alle 200km) retkipyörä INSERA Tronic 28 Hintapyyntö 200,- (uusi vastaava 399 ) Tiedustelut puh / Jorma Haapamäki P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Rintamäki Arvo Helanti TOIMITUS Johanna Hirvikoski Leena Lindelä kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Fax (08) Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (nro 19) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 18: 1810 kpl >> vko 19: 2010 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,40 /pmm, toistohinta 0,35 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: 50 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Minna Lattunen)

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Sohvalle vai lenkille?

Sohvalle vai lenkille? Sohvalle vai lenkille? 7.5.15 Aleksi Perkiö 8lk Isojoen Koulukolmio Sisällysluettelo Aleksi Perkiö, Sohvalle vai lenkille? 7.5.15 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Mikä satuolento haluaisit olla?...4

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Paikka Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Saapuvilla olleet jäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja Raimo Anttila

Lisätiedot

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com Omaistuki Jällivaaran kunnassa Valokuva: andreaslundgren.com Julkaisija: Jällivaaran kunnan sosiaalihallinto omaistuen kehittämistä koskevan projektin (2007 2008) puitteissa. Teksti: Ann-Louise Lundgren.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto sivut 65-72 KOKOUSAIKA. 21.10.2014 klo 18.00 20.25

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto sivut 65-72 KOKOUSAIKA. 21.10.2014 klo 18.00 20.25 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 sivut 65-72 KOKOUSAIKA klo 18.00 20.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) poissaolijat: MUUT LÄSNÄOLIJAT (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot