Espoon Urheiluautoilijat ry vuosikerta. Nr 2 Kesäkuu 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon Urheiluautoilijat ry. 1967-2007. 34. vuosikerta. Nr 2 Kesäkuu 2007"

Transkriptio

1 Espoon Urheiluautoilijat ry vuosikerta Nr 2 Kesäkuu 2007

2 Puheenjohtajan palsta Espoo UA hallitus Puheenjohtaja Pasi Moilanen Espoo UA 40-vuotta Espoo UA:n 40-vuotisjuhlia vietettiin huhtikuun loppupuolella runsaat 50 jäsenen voimin Hotelli Espoossa. Paikalla oli harrastajien lisäksi arvovaltainen joukko Espoo UA:n historiansa aikaisia vaikuttajia. Kiitokset kaikille läsnäolijoille ja tapahtuman puuhamiehille ja juontajallemme Ilkka Haapalaiselle. Kesäkausi vauhdissa Kesäkauden kilpailutapahtumat ovat pyörähtäneet mukavasti käyntiin. Bembölen Tiistaiturnauksista on ajettu jo puolet ja kansallisen tason kuskit pyörivät pitkin suomenniemeä metsästämässä hyviä sijoituksiakansainvälisiä kilpailuja ajavia kuskeja unohtamatta. Kansallisia kisoja kiertävät Rakettikuskit ovat suurelta osin jo nousupisteensä keränneet ja heillle onnea Raketti luokkaan. Menestystä formuloissa Onnitella täytyy myös Espoon UAn kartingporukasta nousseita kilpailijoita, jotka nyt ajavat erittäin menestyksekkäästi mm isommissa Formuloissa. Henri Karjalainen jahtaa kovan Aasian F3 sarjan voittoa ja Tomi Limmonen sekä Rami Räikkönen napsivat SM sarjassa podium paikkoja ja vielä Joonas Kostiainen sai AKKlta 1000 euroa matkarahaa ulkomaan Rellukisoihin. Hyvältä näyttää, on Espoon UAssa tehty aikanaan hyvää nuorisotyötä. Kartingleiri onnistui järjestetty aloittelijoille tarkoitettu Kartingleiri oli onnistunut. Paikalla oli enemmän kuskeja kuin virallisella alueleirillä. Tämä osoittaa, että Bembölen kartingrataa arvostetaan korkealle aloittavien lasten kilpailuratana. Kiitokset kaikille osallistujille ja leirin mahdollistaneille toimihenkilöille. Sunnuntain leirikilpilun yhteydessä kehuttiin vuolaasti lauantaipäivän ohjelmaa, vaikkakin seurakunnasta johtuen saimme ajaa vain iltapäivän päätteeksi. Alueen kokous Kävimme keväällä AKK:n etelä suomen alueen kevätkokouksessa, jossa keskusteltiin mm. toimitsijalisenssin uudistamisesta. Aika näyttää mitä sillä rintamalla tulee tapahumaan. Nyt haasteena on toimitsijoiden (ja varsinkin lisenssin omaavien toimitsijoiden) vähäisyys. Samalla AKK kiristää kilpailujen järjestämistä entistä tiukemmilla toimitsijavaateilla. 800 euron sakko Takaako korkeat toimitsijalisenssin vaatimukset turvalliset kilpailut? Teoriassa näin käytännössä kuten Maxell Iltarallissa nähtiin inhimillen erehdys tiedonkulussa ei ole aina kiinni kokemuksesta tai toimitsijalisenssin tasosta. Kiitämme keskusjärjestöä saamastamme ylimääräisestä maksusta. Raha on 100% pois Espoolaisten lasten nuorisotyöstä. Lämmintä pärinärikasta kesää. Pasi Moilanen Kansikuva Tällä hetkellä Espoon UAn kansainvälisesti menestynein kilpailija Henri Karjalainen mukana Aasian F3 sarjan voittotaistelussa. Pertti Plathan Jouni Ruuskanen Markku Markkanen Anita Hassinen Rahastonhoitaja Raimo Niemi Kalevi Vainio Göran Jahn Marja Sjursen Sihteeri Spoori Espoon Urheiluautoilijat ry:n tiedotuslehti, ilmestyy 5 kertaa v. 2006, 33. vuosikerta. Toimituksen osoite: Spoori/Pertti Plathan Jalokivikuja 3, Espoo Spoorin sähköposti: Spoori /2006, helmikuu, aineistopv /2006 toukokuu, aineistopv /2006 elokuu, aineistpv /2006 lokakuu, aineistopv /2006 joulukuu, aineistopv Spoori /2007, helmikuu, aineistopv Toimitus: Kalevi Vainio, Pertti Plathan, Göran Jahn, Raimo Niemi, Ilmoitushintoja/koko vuosi 1/1 190x267 sisäsivu 500 Eur/v 1/2 190x131 sisäsivu 400 Eur/v 1/3 190x86 sisäsivu 300 Eur/v 1/4 vaaka 190x63 mm 250 Eur/v 1/4 93x131 mm 250 Eur/v 1/8 93x63 mm 200 Eur/v 1/10 93x50 mm 150 Eur/v Muut sopimuksen mukaan. Koot ohjeellisia. Sopimus jatkuu automaattisesti, jos ei muuta sovittu, tai hinnat muutu. Hanki mainos Spooriin Sinä voit auttaa Spoorin teossa turvaamalla sen taloutta. Hanki mainos lehteemme. Spoorin kustannukset (paino, postitus) ovat vuodessa noin Euroa. Ps. Postituksen maksajia tarvitaan, postitus maksaa noin 250 euroa/ lehti. Toimituksen mietteitä Lämmintä kesää kaikille. Alkukesän helteiden vuoksi Spoorikin on vähän myöhässä, sillä tarkoitus oli saada lehti jäsenille ennen juhannusta. Paras kiitos lehden tekijöille saatiin kun eräs jäsen tiedusteli, että onko hänet erotettu, kun ei Spooria ole vielä tullut. Osoittaa vaan että lehteä odotetaan ja luetaan. Seuraava lehti yritetään saada jäsenille elokuun loppuun ja siihen tarkoitettu aineisto olisi hyvä olla toimituksessa heinä- elokuun vaihteessa. Kiitokset mm Mäkisille ja muille kirjoittajille kivoista jutuista ja lisää samanlaisia kaivataan. PS. Nyt olisi hyvä aika taas muistuttaa, että lehteen tarvittaisiin lisää muutama mainoskin. Espoo UA ry Kavallinmäki 13, Viherlaakso Espoo Puh/Fax/Vastaaja: Toimisto avoinna tiistaisin klo Touko-syyskuussa Bembölen kartingradalla ma-ti-ke klo Toimistoasiat: Kalevi Vainio Paino: Hannun Tasapaino, Kauklahti Ilmoitusmyynti: Pertti Plathan, spoori Spoori myös Netissä Linkki Espoo UAn kotisivuilta,

3 Uutisia Uutisia Uutisia Uutisia Kulmakorpi, kartingrata Kuten huhut antoivat ymmärtää on Rudus-kortti nyt katsottu ja käännetty korttipakassa arvottomana pois pelistä. Alueetkin olisivat sijainneet pääosin EM alueen meluvallien paikoilla, jonne nyt siis tulee meluvallit. Kaupungin piirtäjä Klemola piirtää kesäkuun alkuun ratojen (karting, motocross ja keskelle sosiaalitilat) sijoittelun kartalle, jonka jälkeen päästään hakemaan asemakaava ja rakennuslupia. Tämän jälkeen pyritään edelleen pääsemään sopimukseen paikallolevan kallion/maa-aineksen siirtämisestä/myymisestä rakennusliikkeille sekä joutomaan siirron meluvallikäyttöön. Näin parhaassa tapauksessa olisi edelleen valmis pohja odottamassa kun sen aika koittaa. Pasi Moilanen PS. Kulmakorven tilanne elää koko ajan eikä mikään ole varmaa, nyt asiaan on sotkeutunut Uudenmaan liittokin ja moni muu, eikä kukaan tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Vuokrasopimuksen irtisanominen TapUA irtisanoo alivuokralaissuhteensa toimistotilassa osoitteessa Kavallinmäki 13, Viherlaakso, Espoo, lukien. Koska käytössämme ollut toimisto- ja kokoustila on osaltamme jäänyt hyvin vähäiselle käytölle ei ole kustannusten kannalta järkevää pitää varastona toimivaa toimistoa ja erillistä varastotilaa. Tästä syystä TapUA järkiperäistää toimintojaan ja luopuu fyysisestä toimistosta kokonaan. Kiitän jouhevasti sujuneesta yhteiselosta ja toivotan 40-vuotiaalle EspooUA:lle menestyksekästä jatkoa vuodelle Vaikka säästösyistä nyt luovummekin yhteistiloista toivon, ettei yhteistyömme Espoolaisen autourheilun edistämiseksi silti pääty vaan entisestään tiivistyy. Yhteityöterveisin Mikko Perkko puheenjohtaja TapUA Jäsenmaksut Tämä on viimeinen Spoori niille jäsenille, jotka eivät ole maksaneet vuoden 2007 jäsenmaksua. Spoori ja AKKn lehti lakaavat tulemasta kesän jälkeen postilaatikkoosi, jos jäsenmaksua ei ole suoritettu jo postitetulla karhulaskulla. Maksamatta jättäneitä tänä vuonna on ennätyksellisen vähän, vain noin 40 jäsentä, kun normaali poistuma on jäsentä vuosittain. Ja osa maksaa vielä karhunkin. Espoo UAn jäsenmäärä eli maksaneet jäsenet kesän alussa on noin 350 jäsentä, missä lisäystä edellisen vuoden vastaavaan tilanteeseen parisenkymmentä. Espoon UAlaisten F3 SM-sarja alkoi menestyksekkäästi Tomi Limmonen voitti ensimmäisen lähdön ja Rami Räikkönen oli molemmissa lähdöissään kolmas. Rata SM-avauksessa Botniaringillä oli mukana tukku muitakin Espoon UAlaisia. Mm Joonas Kostiainen on siirtynyt Kartingista Formula Renaultin ohjaamoon. Rellut on Suomessa pieni luokka, mutta Euroopassa suuri. Ja ulkomaille Tomi tähtääkin, sillä hänelle Akk myönsi Raul Falinin rahastosta matkarahaakin 1000 euroa. Lisäksi Super Touringissa mukana oli Jukka Helpi ja Mini luokassa Aimo Hieta ja Sami Hyrske. Jukka Helpi Super Touring luokkaan. Tavoitteena Suomen ja Baltian mestaruudet. Espoon UAn Jukka Helpi palaa tositoimiin radalle kaudeksi 2007 ja tavoitteena on ajaa BMWllä Super Touring luokassa Suomen ja Baltian mestaruudesta. Jukka on ollut mukana autourheilussa yli 30 vuotta. Hän oli mm perustamassa Jokamies- luokkaa Jukka on ajanut aiemmin mm Jokamiesluokkaa, maastoajoja, autosuunnistusta, rallia, kiihdytysajoja ja rataa. Jukka Helpi on voittanut 8 SM mitalia uransa aikana niin radalla kuin jäälläkin ja ollut loppupisteissä aina kuuden joukossa luokassaan kilpaa ajaessaan, vain mestaruus puuttuu ja nyt sitä haetaan tosissaan. Yhtenä erikoisuutena oli Norjan mestaruus radalla PM kisoissa Jukan ja muiden Espoon UAlaisten kisoja voi seurata mm MTV3 MAX kanavalla, joka lähettää kaikista kisoista koosteen. Jukka hakee lisää tukijoita ja on valmis kalustoineen olemaan mukana erilaisissa tilaisukksissa. Jukka Helpi, Rauli Niemen tytär Tanja Niemi, 15v, ylittämässä hevosella Carl estettä. Raulihan on Espoon UAn hovirallikuvaaja, mutta kuvassa hän on itsekin mukana jännittämässä tyttärensä menoa. Tanja on muuten jo voittanut mm Laaksossa järjestetyn kansallisen tason kilpailun. Tämän "tuplakuvan" otti Pepe Joutsen. Henri Karjalainen mukana Aasian F3 sarjan voittotaistelussa Henri Karjalainen tavoittelee erittäin kovan kansainvälisen Aasian F3 sarjan voittoa tänä vuonna. Kansainvälisesti tunnetuin Espoon UAn jäsen on sarjassa toisena ennen Kiinassa ajettavia kolmea viimeistä oskilpailua. Kilpailuraportti Henrin Indonesian kilpailusta sivulla 18. Mikko Heino ei jatka SuperCopassa Olemme tehneet yhdessä Mikon, teamin ja lähimpien kumppaneiden kanssa päätöksen, jonka mukaisesti Mikko ei jatka kilpailemista TAC-Race Solution Teamissa, Seat Supercopassa Alkukauden tulokset eivät ole olleet läheskään tavotteiden mukaisia, joten katsoimme, ettei yhteistyön jatkamiselle ole edellytyksiä. Päätös ei ollut helppo, eikä miellyttävä, mutta punnittuamme tarkasti eri vaihtoehtoja, tulimme tähän lopputulokseen. Sopimuksen purku tapahtui yhteisymmärryksessä teamin omistajan Thilo Matheis:n kanssa ja toivommekin heille menestystä loppukaudeksi. Asia on sen verran tuore, että Mikon 2007-kauden jatkosta ei olla vielä tehty päätöstä. Neuvotteluja on käynnistetty useampaankin suuntaan, mutta kesken kauden mielekkäiden ajopaikkojen löytäminen on tavallistakin mutkikkaampaa. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, joten kunhan kaikki selviää, niin palataan asiaan. Oikein hyvää Juhannusta ja kesän jatkoa toivoo Mikko, Juha ja Team spoori 3

4 Hallituksen päätöksiä ja tiedotteita PÖYTÄKIRJA 5/07 Aika Läsnä Pasi Moilanen, pj (5) Pertti Plathán (5) Göran Jahn (5) Kalevi Vainio (5) Jouni Ruuskanen (5) Poissa Markku Markkanen (4) Raimo Niemi (4) Hallituksen ulkopuolisina Anita Hassinen, Marja Sjursen 1. P. Moilanen avasi kokouksen. 2. Läsnäolijat: Todettiin 3. Edellisen kokouksen pöytäkirja: Hyväksyttiin 4. Muut asiat. 5. Vastuualue raportit 5.1. Ralli: Keskusteltiin rallin taloudellisesta tuloksesta, l o - pullinen tulos ei kuitenkaan vielä selvä, koska kaikkia laskuja ei ole saatu. Kaikki rallilehdessä ilmoittaneet eivät myöskään ole maksaneet ilmoituksia Karting: - Karting-leiri ; kouluttajien kanssa on sovittu, vetäjät puuttuvat. - Espoon suunnistajat kysyneet mahdollisuutta käyttää rata varikkoa pysäköintipaikkana, suostuttiin - Seuratoiminta; - Tiedotus; seuraava Spoori kesäkuussa. Ilmoituksia pyrittävä myymään, jotta lehden kulut pystyttäisiin kattamaan V-juhla K u t s u k i r j e jäsenille, Pasi Moilanen tekee luonnoksen; kunniapuheenjohtajat/-jäsenet, jäsenet, sidosryhmät. Juontaja, Ilkka Haapalainen. Työryhmä; Pertti Plathán, Kalevi Vainio, Pasi Moilanen, Göran Jahn. Perustajajäsenille EspooUAn viirit. 7. Bemböle: Seurakunnalle kysely mahdollisesta vuokrasopimuksen jatkosta. 8. Uudet jäsenet: Pirnes Ossi, kart. Jokinen Allan, rata 9. Muut asiat 9.1. Alue 8 kevätkokous pidettävään kevätkokoukseen menevät; Pasi Moilanen, Kalevi Vainio ja Pertti Plathan. Tiistaipäivystys Kalevi Vainio Marja Sjursen Pasi Moilanen 9.3 Turvaliivit: Pekka Mertakivi on järjestänyt kerholle 40 kpl turvaliivejä Nordeasta. 10. Seuraava kokous 3.5. PÖYTÄKIRJA 6/07 Aika toimisto Pasi Moilanen, pj (6) Pertti Plathán (6) Göran Jahn (6) Kalevi Vainio (6) Jouni Ruuskanen (6) Raimo Niemi (5) Poissa Markku Markkanen (4) Hallituksen ulkopuolisina Anita Hassinen, Marja Sjursen 1. Moilanen avasi kokouksen. 2. Todettiin läsnäolijat 3. Edellisen kokouksen pöytäkirja: Hyväksyttiin 4. Lisäykset Muut asiat. 5. Vastuualue raportit: 5.1. Ralli: Maxell-Iltarallin sakosta (seuraamusmaksu) ei ole vielä tullut laskua Karting Karting-leiri Toimihenkilöt koossa. Sniper-hankinta Bemböleen, hinta n. 400 E. Jaos tutkii asiaa. Vastuuhenkilö hoitamaan laitetta Seuratoiminta 40 v-juhla onnistui hyvin. Kiitos Ilkka H. Saunailta Hotelli Espoossa ilmainen; hallitus ja jaokset? 5.4. Tiedotus Spoorin laskutettavat mainokset! 5.5. Talous: Ok 6. Kulmakorpi: C.Ekroos aktiivisesti mukana projektissa. 7. Uudet jäsenet Richard Gunell kart/h Cindy Gunell kart/h Antti Ulmanen kart Anssi Ulmanen kart Tarja Risku ralli Leo Aho, kaikki (järj. valv.) 8. Muut asiat 8.1. Kalkkuna-ajo: Syksyllä historic Kalkkunaajo? -rata; Timo Virtanen, Reijo Niemi??-toimihenkilöt (10 hlö). Keskustellaan seuraavassa kokouksessa (Raimo Niemi) Kilpailijoiden tukikäytäntö Mietitään ratkaisua, keskustellaan seuraavassa kokouksessa Toimiston siivous: Kustaankartanon UA ottaa siivotakseen toimiston, talkoot Seuraava kokous Espoo UA Toimintakalenteri TAMMIKUU 2007 Hallitus Torstai Karting kerhoilta Tiistai HELMIKUU 2007 Hallitus Torstai Karting kerhoilta Tiistai Maxell-Iltaralli Tiistai Spoori 1/2007 ilmestyy MAALISKUU Hallitus Torstai Rallirieha Lauantai Karting kerhoilta Tiistai Vuosikokous Tiistai HUHTIKUU Hallitus Torstai EspUA 40-vuotta JUHLA Lauantai Bembölen ratatalkoot Lauantai TOUKOKUU Ratakauden avaus Tiistai Hallitus Torstai Tiistaiturnaukset alkavat Tiistai Tiistaiturnaus Tiistai Spoori no 2/2007 ilm. KESÄKUU 3. Tiistaiturnaus Tiistai Hallitus Torstai Kartingleiri Pe -Su Tiistaiturnaus Tiistai HEINÄKUU ELOKUU Hallitus Torstai Tiistaiturnaus Tiistai Tiistaiturnaus Tiistai Kestävyysajo Tiistai Spoori no 3/2007 ilm. SYYSKUU Hallitus Torstai Seuramestaruusajo Tiistai LOKAKUU Hallitus Torstai Spoori no 4/2007 ilm MARRASKUU Hallitus Torstai Vuosikokous Tiistai Pikkujoulujuhlat Lauantai JOULUKUU Hallitus Torstai Spoori no 5/2007 ilm. Espoo UA 40 vuotta Spoori /2007 helmikuu 2/2007 toukokuu 3/2007 elokuu 4/2007 lokakuu 5/2007 joulukuu 4 spoori

5 Pitkän tauon jälkeen viivalla nähtiin Sveitsissä asuva professori Marjo Simonen kartturinaan Raija Vuorentausta. Älytöntä touhua SM-Keski-Uusimaa ralli klo AKK, onko tämä sitä ammattimaista toimintaa? Ei ole mikään ihme, jos ei ralleihin saada toimitsijoita ja teille tienkäyttölupia. Espoon UAkin yritti jälleen laittaa kortensa kekoon ja lupautui auttamaan SM Keski- Uusimaa rallia EK 1/4 hoitamisessa. Vain viikkoa ennen Juhannusta järjestetty ralli tuottikin odotettuja vaikeuksia saada tarvittava määrä sulkuja paikalle. Muutamat olivat jo lomalla, toiset lähdössä,toiset töissä, mutta yleisesti lähes kaikilla oli jotain puuhaa, ihan hyväksyttäviä syitä. Jos pikiksen hoito olisi kestänyt aamupäivän tai iltapäivän tulijoita olisi ollut paljon enemmän, mutta kun se kesti yli puoli vuorokautta, josta ajasta kilpailijat käyttivät viisi tuntia. Tästä totesivatkin monet paikalle pyydetyt, että ei sovi tällä(kään) kerralla. Aika usealle olisi tosin käynyt joko aamupäivä tai iltapäivä. Ja jos samanlainen meno jatkuu, saa olla usealta nyt paikalla olleeltakin se viimeinen kerta, ainakin kommenttien mukaan. Kenenkään tavallisen metsässäkyköttävän järkeen ei käynyt, miksi meidän piti olla paikalla EKlla klo 7.00, kokoontuminen klo 6.30, kun ensimmäinen kilpailija EKlle tuli klo Olisi nukkuminenkin lauantaiaamuna vähän pidempään maistunut, nyt herätys oli viideltä ja miksi? Siksikö, että iso määrä johtajia saa ajaa suljettuja teitä? Olen neljänkymmenen vuoden aikana ollut muutamia (satoja) kertoja pikiksillä töissä ja usein ihmetellyt samaa asiaa etenkin sulkuautojen kohdalta. Nyt viimeistään olisi asia ajateltava uudestaan. Hupenevia sulkuautomiehistöjä on nopesti alettava kunnioittamaan ja heidät on otettava huomioon jo ralleja suunniteltaessa. Kokoontumiset ja sulkuajat on suunniteltava niin, että turhaa lorviaikaa jää mahdollisimman vähän. Kyllä ne kellot ja muutkin reittiä ajelevat etuautot voivat ajaa ns sulkemattomallakin tiellä. Sulkuautot paikalle enintään tuntia ennen ensimmäisen kilpailijan tuloa, kokoontuminen järkeväksi ja jos kaikki ei ole aivan valmista ajallaan, kilpailijat odottavat hetkisen? Näin keskikesällä ralleja voidaan järjestää myös myöhemmin alkavaksi. Keravankin kilpailulle paljon sopivampi alkamisaika olisi ollut esimerkiksi klo Nyt vilkasliikenteinen valtiontie suljettiin koko lauantaipaiväksi, sulkuaika Arvata vain sopii mitä asiasta tuumivat tienvarsiaukkaat. Jos itse asuisin ko tien varrella ja vaikka rallimyönteinen olenkin, ihmettelisin koko lauantaipävän kestävää tien sulkemista. Mitähän mahtavat ajatella ns vastustajat, voi vain arvailla. SM-ralli tai muu tavallinen ralli ei tämänpäivän Suomessa ole kovinkaan merkittävä yleishyödyllinen asia, vaikka sitä ei AKK vielä tajua. Ja niin siinä kävikin, aikataulukin venyi, kun saattoja oli reitillä enemmän kuin kilpailijoita. Tiekin olisi voitu avata pikiksien välissä yleiseen käyttöön ja taas olisi ollut vähän vähemmän vihaisia rallien vastustajia. Vikaa on tietysti järjestäjissäkin, mutta suurin syy lienee Akk rallien järjestämissäännöissä, niissä kun ei puututa mitenkään edellä mainittuihin seikkoihin, vaikka syytä todella olisi. Tuumii Pera Uusi kyky Espoon UAssa Rainer Nieminen kartturina Henry Kataja. Pari joutui keskeyttämään kilpansa. Petteri Koskenala - Gunnar Alm kiertää SM-sarjaa Fiat Unolla. spoori 5

6 ootteko kuulleet... että vuoden ensimmäiset aluemestaruudet on ratkottu. Kim Moilanen nappasi Etelä-Suomen aluemestaruuden jo keväällä sarjassa E-pojat alle 42kg - lajina Judo. että Olli Lavikainen kaatoi Volvonsa Oulun F-Cupissa oikein Urheilukanavan TV kameran kohdalla. että onneksi kaato oli lievä ja vauriot jäivät vähäiseksi. Kaato nähtiin Urheilukanavan koosteessa ilmaiseksi. että ei Ollin murheet kaatoon loppuneet, kone hajosi toukokuussa Salossa. että Rallirieha jouduttiin perumaan kokonaan, koska ilmat eivät suosineet. Palataan asiaan ensi talvena, toivottavasti. että ainakaan Akk ei ole ottanut ilmastonmuutosta tosissaan, vaan kisaa ajetaan myrkkybensoilla ja renkaita tuhlaten. että muutenkin voitaisiin siirtyä vähemmän saastuttavaan kilpailemiseen, ennenkuin laji kielletään kokonaan. että kun poliitikoille iskee paniikki, voi tapahtua mitä vain, olisi siis oltava askeleen edellä eikä perässä. että Aaro Vainiolle soitettiin sitä kunnon musaa Espanjassa ajetussa kartingkisassa. Aaro voitti upeasti ICA junior lähdön ja Maamme laulu soi. että muutenkin Aaron ajot Etelä-Euroopassa ovat sujuneet mainiosti ja palkintopallisijoja on tullut runsaasti. että Mikko Heino ei jatka Seatilla ajoa enää kesäkuun jälkeen, sillä huonosti menneen kauden puolivälissä päättivät Heinot panna pillit pussiin että toivottavasti uusi tallipaikka Mikolle löytyy vielä loppukaudeksi että kartingkausi Bembölessä alkoi vappupäivänä, joten huoltajien juhlinta aattona oli edellisvuosia hillitympää. että Espoon UAn 40v-juhlat onnistuivat yli odotusten, paikalla oli lähes 50 juhlijaa. että ilahduttavasti juhlissa oli paljon ns vanhoja jäseniä seuran alkuajoilta. että mm kymmenkunta entistä puheenjohtajaa oli juhlissa ja lukuisia kunniajäseniä. että nuoriso tosin loisti possaolollaan, ehkä niitten vanhojen hyvien aikojen muistelu ei niin nuorisoa olisi kiinnostanutkaan. että varsinaista ohjelmaa ei juhlissa ollut, vaan Ilkka Haapalainen veti haastatellen mukanaolijat aikamatkalle menneisyyteen. että Joonas Kostiainen on saanut 1000 euron apurahan Raul Falinin muistorahastosta. että apuraha on tarkoitettu lähinnä ulkomailla kilpaileville kulukorvaukseksi, kalustona on Formula Renault. että Formula 3 on tämän vuoden suosikkisarja Espoon UAssa. Tomi Limmonen voitti ensimmäisen lähdön ensimmäisessä SM startissaan ja Rami Räikkönen oli omissa lähdöissään kolmas. että Henri Karjalainen jatkaa erinomaisia otteita Aaasian F3 sarjassa, jopa kovatasoisen sarjan voitto on saavutettavissa. että näihin aikoihin sarjan lopullinen tilanne selviää Kiinassa että Henri onkin menestynein kansainvälinen kilpailija Espoon UAssa tällä hetkellä. että Soimetsän Jukka on vaihtanut lajia. Jukka on ilmoittautunut autokrossin SM-sarjaan. Toivotaan Jukalle menestystä uudessa lajissa. että Jukan taisi puhua mukaan Mustakallio joka on sarjan promoottori ja ajaa itsekin kisaa että Tomi Limmonen, ent. kartingkuski, on myös vaihtanut ei lajia, mutta isompaan avoautoon eli F3:een. Ja vieläpä hyvällä menestyksellä. Eka SM-osakisa Jurvassa ja heti voitto. että ensimmäinen kisa ja aika- ykkönen! Niin sitä pitää. Miten hyvin meneekään kunhan Tomi oppii radat. että ei Tomi aivan pelkällä kartingtaustalla F3:een lähtenyt. On kuulemma vähän harjoitellut formula Rellulla edellisvuonna. että Henri Karjalainen on löytänyt vauhdin Aasian F3-sarjassa. Henri ajoi äitienpäiväviikonloppuna aika-ajossa paalulle, voitti päälle ajoi nopeimmat kierrokset kisassa. Voiko enempää toivoa yhdestä kisasta. että Lähderannan Esson Sami Tiitta palaa jälleen ralliauton rattiin. Talliin on hankittu F- ryhmän BMW ja tähtäimessä F-Cup jo tänä kesänä, jos vain kisoja olisi. että rallit ja jopa arvorallit tahtovat vain käydä vähiin, kisoja perutaan koko ajan, ei vain tahdo löytyä tekijöitä, huonolta näyt- tää, siis erittäin huonolta. että taitaa rallikin olla kuoleva laji Suomessa.Jotain tarttis tehdä ja pian.' että ainakaan tilannetta ei paranna, jos järkkäreitä kohdellaan huonosti tehtävissään. Mm Keravalla järkkärit olivat hommissa matkoineen yli puoli vuorokautta, siis lähes 13 tuntia että tästä ajasta kilpailijat täyttivät viisi tuntia, loppu oli saattojen katselua ja lorvimista että olisi lauantaiksi ollut muutakin mielekkäämpääkin tekemistä kuin odottelu että PJ Pasi Moilasen pinna kärähti. Pasilta tiedusteltiin voisiko Japanilainen TV ryhmä tulla tutustumaan Kimi Räikkösen alkuaikojen kisapaikkaan Bemböleen ja voisivatko he mahdollisesti haastatella joitain Kimin alkuaikojen kilpakumppaneita. että Pasi laittoi sähkäriä sinne sun tänne, mutta vastauksia ei liene kuulunut, koska seuraava sähköposti oli seuraavan näköinen: "Kiitokset todella runsaasta ja antoisasta palautteesta.soitan sille ja sanon, että ajavat suoraan Lappeenrantaan". Pasi. että Japanilainen kustantaja Sankaido Publishing kävi kuitenkin toukokuun lopulla Bembölessä tutustumassa Bembölen kartingrataan tehdessään artikkelia Kimi Räikkösestä. että paikalla oli kuvausryhmä, kaksi toimittajaa sekä tulkki. Kiitokset paikalla olleille suomalaisen nuorisokartingin näyttämisestä japanilaisille. että Sankaido Publishing (www. stipendin lahjoitettavaksi Espoo UA:n nuorisotoimintaan. Bembölestä Japanilaisryhmän matka jatkui Vihdin kautta Lappeenrantaan. Mitähän siellä on! että Spoorissa ei ole enää TapU- An sivuja ja Viherissä TapUAn toimistoa että TapUA irtisanoi yhteistyönsä Espoo UAn kanssa taloudellisista ja tuotannollisista syistä että Spoori on nyt myös irtomyynnissä hintaan 4 euroa kappale, nimittäin tähän hintaan hienoja lehtiämme voi ostaa mm Lohjalta Kehäkirppikseltä että valitettavasti toimiston kevätsiivous tehtiin ennen kuin tieto irtomyynnistä tuli. Heitimme aikamoisen kasan vanhoja Spooreja roskikseen, siis iso kasa euroja roskiin että Espoo UAn kartingleirillä jäseniltä: Terve!!!! Onko Jukka Helpi tiimillä tiimituotteita jos on voisinko saada jotain fanituotteeksi Matti Lempinen matti.lempinen@aina.net oli enemmän osallistujia kuin Alueen virallisella leirillä keväämmällä että 17 osallistujaa vietti mielenkiintoisen viikonlopun Bembölessä kesäkuun alussa helteisessä säässä että Markus Jahn voitti Kemorassa Historic luokkansa Mini Cooperilla, mutta toisessa lähdössä laatikko teki tenän että Markus Jahn ja Janne Halmkrona ajavat ainoina Espoon UAn jäseninä Tasanopeuskilpailuja että ko kisoja ajellaan ympäri Etelä-Suomea ja ovat kuulemma aivan mielenkiintoisia. Lisätietoja Markukselta jos kiinnostaa. että Tomi Leivo kaatoi Mikael Korhosen kanssa SM rallissa Keravalla Opelinsa että Keravalla oli taas mukana jo legendaarinen naispari, Marjo Simonen ja Raija Vuorentausta että Rami Niemi olisi puuhaamassa Historic ST Kalkkuna-ajoa ensi syksyksi että asiasta pitäisi saada kiinnostumaan muutama muukin kuin vain Rami ja Reiska Niemi. Katsotaan miten käy. että Uudenmaan Liitto olisi poistanut, vai oliko se Espoon kaupunki tai joku muu. Niin kuitenkin moottoriurheilualue Kulmakorvesta olisi poitumassa kokonaan, että sellaisia huhuja että asiasta lisää mm www. espoonkaupunki.fi/tekninen virasto/tieaho että jäseniä Espoon UAssa on poistettujenkin jälkeen noin 350 jäsentä, aika paljon tämän päivän Suomessa että Spoori ei enää ilmesty elokuussa niille, jotka eivät ole maksaneet 2007 vuoden jäsenmaksua Espoon UAn ja Tapiolan UAn jäsen, ilmoita Spoorissa, jos sinulla on myytävää tai haluat ostaa jotain. Lukijoita lehdellä on jopa 5000 henkilöä per numero ja kaikki sportista kiinnostuneita. 6 spoori

7 Jäsenet myyvät ja ostavat Myydään Ford Escort RS 2000, ryhmä F HUOM. alle 2.0 litranen, käy 2007 Nurten SM-sarjaan, noin 190 hv tehty huolella hyvistä osista Hp: Euroa Tied. Pertti Plathan Myydään Mini 1000 luokan auto! Auto on hyvistä osista kasattu, 2006 tehty kone ja laatikko, joissa kaikki uutta + kaikki Miniin liittyvät varaosat ja työkalut mitä löytyy. Samalla myydään telitraileri (erittäin hyvä). Auto nähtävissä Espoossa. Tarjoukset ja kyselyt Harri Tuominen tai hotmail.com. Ostetaan: Autonkuljetustraileri ja BMW 17" aluvanteita ja sliksejä Halutaan vuokrata: Tallipaikka BMW kilpurille Myydään: BMW 15" aluvanteita ja ratasliksejä Jukka Helpi Metsolantie, Vantaa Ilmoita ilmaiseksi Jäsenille ilmoitus Spoorissa ilmainen. Osta, myy tai vaihda Ilmoitus julkaistaan yhdessä numerosassa jollet sovi jatkosta erikseen MYYDÄÄN! Myydään erinomainen CRG Road Rebel 03 / ICA Maxter 100cc kisakone. Koneella ajettu 2h ja rungolla 5h. Erinomainen ajopeli esim. huoltajalle joka haluaa näyttää kuskille oikeita ajolinjoja, jos niistä on eri näkemykset. Sopii hyvin seniori-, fossiili-, harrastekäyttöön. Hinta kohtuullinen 2000 euroa. Puhelin Nordström. MYYDÄÄN CRG ,harrastaja, mini tai Raket luokkaan. Hyvä. Teknisesti hyvässä kunnossa, mukaan uudet renkaat. Hinta rullaavana 950 EUR Lisäksi moottoreita Raket 85CC, 4P hinta 650 EUR tai Raket 85CC, 0D1. Hinta 1200 EUR, tällä voitettu useita kansallisia kisoja Lisätiedot Pertti Huotari, Jäsenten palvelut Repropalvelut: Textop Oy, Göran Jahn, puh Taksit: Taksi Jouni Ruuskanen, Muurala Taksi Leif Malmström, Juvanmalmi Taksi Pertti Plathán, Tuomarila Taksi Ole Nordström, Henttaa Karting-tarvikkeita: Nousiainen Jarmo, Kuljetuspalveluja: Espoon KTK, Jari Pulkkinen Olli Laine, Keittiöitä: Puustellikauppias Erkki Koskelo, Autokorjaamoja: ST-Motors, Teemu Tahko Autohuolto Weurlander Oy Jamant Oy, Pelti ja ilmastointityöt: Raimo Niemi, Automyyntiä: Audi Center Espoo, Kimmo Vainio, Lakiasiat ja Yrityskonsultointi: Ilkka Haapalainen, puh Valokuvausta: Tuhoeläintorjuntaa: Bjarne Åkerlund, Tommy Kuitunen, Kampaamo - parturi: Tukkateam, Merja Soimetsä, Lahjatavaroita: riitta_malmström@luukku.com, Toimisto- ja teollisuustilaa: Veikkolan Teollisuuskiinteistöt Oy, Tarmo Tuominen, Soittimia: Pianokeskus Oy, Urheiluliikkeitä: Kesselin urheilukauppa, Jukka Kesseli, Sähköurakointia: Sähköaimo, Aimo Hieta, Maantutkimusvälineet ja pohjavesiputket: Teräskaira Oy, Olli Lavikainen, Nosturipalveluja: Muuralan Nosturit Oy, Markku Lamminpää, Kantojen jyrsintää: Tmi Tarmon Kantojyrsintä Tarmo Tuominen spoori 7

8 Uutisia Uutisia Uutisia Uutisia 800 euroa sakkoa AKK,- Maxell Iltaralli: Espoon UA sakko 800e. Sekä päätoimihenkilöt Kari Mononen ( , LohUA) ja Antti Mäkeläinen ( , HyrUA) toimitsijakielto saakka. Syy: Vaaratilanteen aiheuttaminen kilpailussa ja toimitsijatehtävissä Akk on rankaissut Espoon UAta 800 euron sakolla Iltarallissa tapahtuneiden mokien vuoksi. Samalla saivat EK kakkosen EKpäällikkö ja johtokeskusturvapäällikkö toimitsijakieltoa heinäkuun loppuun asti. Kyseisellä erikoiskokeella tapahtui vakava turvallisuusriski, kun EKn päätoimihenkilöt ja johtokeskus päästivät siviiliauton ajamaan ilman saattoa pikikselle kesken kilpailun, onneksi samaan suuntaan kuin kilpailijat. Erehdys oli inhimillinen, mutta näin ei saisi käydä edes kiireessä. Miksi näin pääsi tapahtumaan, johtui tietysti monesta syystä. Alkuperäinen EK-päällikkö sairastui kilpailupäivänä juuri ennen kilpailua ja alunperin puomivahdiksi nimetty henkilö joutui hoitamaan EK-päällikön tehtävät. Ja kiirehän siinä tuli, että EK saatiin ajettavaan kuntoon ajoissa, eivätkä kiireessä tietysti kaikkia asioita saatu hoidettua kuntoon, valitettavasti. Turvallisuusasiat eivät saa olla kiinni kiireestä ja mm saattokäytännöt on mietittävä tarkkaan etukäteen, jotta vastaavaa ei pääsisi enää tapahtumaan. Todennäköistä kuitenkin on, että vastaavanlaiset tapahtumat lisääntyvät tulevaisuudessa ja kilpailijat saavat olla entistä tarkempina myös pikiksillä. Vastaan voi tulla marjastaja tai vaikkapa ulkomainen katsoja kesken kilvanajon. Jo nykyisin on pikiksillä kilometrien mittaisia jaksoja, jossa ei ole ketään järjestäjän edustajaa ja näyttää siltä, että aukot kasvavat jatkuvasti toimitsijapulan takia. Ehkä Akkn olisi parempi keksiä tähän ongelmaan ratkaisuja mieluummin kuin rangaista jo nyt harvaksi käyvää vapaaehtoisjoukkoa. Tahallaanhan ei kukaan mokia tee. Nytkin sakosta kärsii eniten köyhän Espoon UAn jäsenet ja etenkin nuoret alkavan kartingkauden alla. Hyötyjänä ainoastaan AKKn herrat, on taas vähän millä mällätä. Lieneekin viisainta lopettaa toimiminen autourheilun parissa, kun ei tuota ammattitaitoakaan eikä ns ammattimaista otetta tunnu enää löytyvän riittävästi. Ettei tulisi tuhlattua lasten jäsenmaksurahoja parempiin taskuihin. Pera Leikatkaa tästä olkaa hyvä VUOTTA AUTOURHEILUA 8 spoori

9 AKKn aluekierros Akk järjesti koko maassa ns aluekierroksen alueiden kevätkokousten yhteydessä. Akklle oli varattu aikaa ennen alueen kevätkokouksia kuulla eri Alueiden seurojen mietteitä autourheilun nykytilasta. Akksta paikalla kokouksissa olivat seuroja kuulemassa liiton pääsihteeri Jani Backman ja järjestöpäällikkö Anssi Kannas. AKKn uuden organisaatiomallin, jossa jäsenten ja liiton väliin perustettiin liittovaltusto, jälkeen ei seuroissa paljoa liiton toimista enää tiedetä, joten edes kuuleminen muutaman vuoden välein on jo jotain Alue 8 seurojen ongelmat tuntuivat olevan pitkälti samoja kuin Espoon UAssakin. Puhuttiin tekijöiden ukkoutumisesta ja uusien innokkaiden asiasta kiinnostuneiden nuorten puutteesta. Väitettiin ns talkootyön vähentyneen Suomessa viime aikoina, joka väite ei pidä ainakaan tutkimusten mukaan paikkaansa. Talkootyö on vain pirstaloitunut paljon useammalle sektorille, kuin silloin kultaisilla -70 ja -80 luvuilla. Tässä onkin Akklla sarkaa tehdä autourheilu jälleen kiinnostavaksi Suomessa. Pienenä vinkkinä; voisi alkaa tehdä asioita toisin kuin nyt, jospa se auttaisi. Usein sanotaan ettei menneisyyteen voi palata, mutta sieltä voisi hakea niitä hyviä asioita opiksi. Alueen seuroissa on autourheilusta kiinnostuneita nuoria pilvin pimein, mutta kun Akkn ajama ammattimainen kilpaileminen ja kilpailujen ammattimainen järjestäminen ei tunnu sopivan Suomeen, sillä meillä niitä ammattilaisia kilpailevia miljonäärejä on kovin vähän. Eikä tunnu toimitsijapuolellakaan löytyvän tarpeeksi ammattilaisia jotka oman työn ohella panostavat harrastukseen kaikkensa. Olipa mukana eräs erittäin menestyvä seura, joka kannattikin tätä ammattilaisuutta, kun keskieuroopassakin saadaan 300 autoa viivalle niin miksei meilläkin. Tosiasia on että Euroopassa on satoja miljoonia asukkaita ja jos Monte Carlon Historic ralliin osallistuu 300 rikasta kilpailijaa niin suhteessa varmaan meillä tulevisuudessa kymmenen ja siihen ei sitten AKKta tai nykyistä seuraverkostoa tarvitakkaan. Toimitsijalisenssien jatkuva väheneminen seuroissa oli myös huolenaihe niin seuroissa kuin AKKssakin. Tosiasia on, ettei lisenssejä vähenevien kilpailujen takia nykyisellä pistesysteemillä voikaan saada seuroihin tarpeeksi. Toimitsijalisenssit mielestäni tulisi myöntää kunkin seuran hallituksen ykkös- ja kakkoslisenssiä lukuunottamatta, tällöin saataisiin nopeasti kaivattuja lisenssejä seuroihin. AKKssa tuntuu kuitenkin olevan tärkeämpää ja hienompaa eli ammattimaisempaa muuttaa lisenssit esimerkiksi sähköisiksi. Mitenköhän se lisää lisenssien määrää Suomessa? Tilaisuudesta ainakin meille Espoo UAlaisille jäi se kuva, ettei Akk lasitornissaan tajua tilanteen vakavuutta tai sitten tajuaa ja haluaakin meidät surkeat amatoorit niin kilpailijoina kuin toimitsijoina pois sotkemasta asioita. Pera Uusi Hiustenhoitopaikka koko perheelle Karhusuolla Merja Soimetsä Puh Karhusuontie Espoo 7XKRHOlLQWRUMXQWD2\6NDGHGMXUVEHNlPSQLQJ$E 7XKRHOlLPHWWXOHYDWNDOOLLNVL 6NDGHGMXUEOLUG\UW YLIMÄÄRÄINEN RATALEIMATUTKINTO KESÄKUUSSA 2007 Mikäli riittävä määrä sitovasti ilmoittautuvia tutkinnon suorittajia ilmoittautuu, järjestetään ylimääräinen rataleimatutkintokokonaisuus Alastaron Moottoriradalla Teoriaosuus toteutetaan maanantaina klo 15:00-22:00 ravintola Paddockissa moottoriradalla. Ajo-osuus suoritetaan moottoriradalla tiistaina klo 9:00 alkaen. Tutkinto päättyy noin klo 15:00. Ilmoittautuminen päättyy klo 16:00. Ilmoittautuminen suoritetaan kirjallisesti ja sitovasti osoitteella, faxilla tai postitse AKK-Motorsport / Kalevi Sulkava, PL 19, Vantaa. Tutkintokokonaisuuden hinta on 230 euroa sisältäen maanantaina tulokahvin ja iltapalan, tiistaina lounaan sekä opetuksen ja materiaalin, ratamaksun ja vakuutuksen. Majoitus ei sisälly hintaan. Majoitusta voi kysellä ravintola Paddockista tai Alastaron Moottoriradalta. Mainitse ilmoittautumisessa myös autotyyppi, jolla suoritat tutkinnon ajo-osuuden. Tutkintomaksu laskutetaan ilmoittautumisen saapumisen jälkeen ja se tulee olla maksettu tutkintoon tultaessa. Mikäli maksua ei ole maksettu, osallistuminen evätään. Lisätietoa antaa lajipäällikkö Kalevi Sulkava, puhelin tai Aimo Hieta spoori 9

10 Kuvasatoa Teijon aluerallista ja Kaakkoisrallista Jaakko Tapper - Petri Mäntyniemi, Ford Focus, vakio luokka Jani Hirvonen - Janne Ferm on kerännyt mukavasti pisteitä SM-sarjassa ja Nuorten SM -sarjassa. Gunnar Alm - Tarja Risku, Fiat Uno 70 M.J.Tarvainen kartturinaan EspooUAn Esko Savolainen Olli Lavikainen - Joni Kohtaniemi, Volvo 240 kone hajosi Teijo Rallissa. Tomi Leivo - Mikael Korhonen jahtaamassa Nuorten SM pisteitä Mikael Wikstedt - Timo Leinonen, Daihatsu Charade spoori Olli lavikainen siirtynyt kartturiksi Mustoselle Kaakkoisrallissa

11 Mika Laine - Jarkko Kohtaniemi Kaakkoisrallissa Gunnar Alm - Tarja Risku kuraisessa Kaakkoisrallissa Teijo Lahti - Jaakko Tapper, Tapperin Ford Focuksella. spoori 11

12 Espoo UA täytti 40 vuotta VUOTTA AUTO URHEILUA Espoon UAn 40-vuotisjuhlat pidettiin Hotelli Scandic Espoon tiloissa Kilossa. Vanha "Hotelli Polar" on vuosien saatossa muuttanut nimeään parikin kertaa ja remonttejakin on tehty muutamia luvun alussa valmistunut hotelli on olennainen osa Espoon UAn historiaa. 70-luvulla ei Espoossa ollut montakaan paikkaa järjestää juhlia ja kokouksia, joten silloinen Hotelli Polar jo sijainniltaan muodostui meidän kantapaikaksemme, jossa pidettiin mm lähes kaikki alkuaikojen joulujuhlat, saunaillat ja vuosikokoukset. Polariin muodostuikin läheiset suhteet ei vähiten lukuisten taksarijäsenten ansiosta, olimme aina tervetulleita. Nykyisin ei tällaista suhdetta ole, ja Scandic -ketjuun kuuluva hotelli ei jäykkyytensä ja hintatasonsa takia kuulu enää suosikkiemme joukkoon, vaikka paikka olisi edelleen meille mitä mainioin. Juhlimaan 40 -vuotista Espoon UAta tuli noin viisikymmentä jäsentä ja mikä ilahduttavinta, joukossa oli paljon jäseniä seuran alkuajoilta. Espoon UAn historian 16 puheenjohtajasta oli juhlissa yhdeksän ja he olivat johtaneet seuraa 26 vuotta neljästäkymmenestä. Juhlaa mainostettiinkin aikamatkana menneeseen ja sellaiseksi se muodostuikin. Pasi Moilasen lyhyen avauspuheen lisäksi ei ehkä perinteisenlaista juhlaa vietettykään vaan Ilkka Haapalaisen mainiosti johdattelemana palattiin seu- ran historiaan haastattelemalla kauan toiminnassa ja seuraa nykytilanteeseen kehittämässa olleita veteraaneja. Tanssit ja seuraleikit jävät tästä juhlasta pois, onneksi, sillä ilta kului kuin siivillä vanhoja konkareita kuunnellen. Onnistuneen illan "kokoajana" toimi Ilkka Haapalainen. Puheenjohtaja itsekin vuosina 1989 ja Aikana jolloin Espoo UA järjesti mm, kaksi komeaa Autonäyttelyä Dipolissa Henkka Skogström on ollut puheenjophtajana kahteen otteeseen yhteensä 5 vuotta. Henkan aikakaudella -70 luvun lopulla Espoo UA kasvoi voimakkaasti. Kuvassa keskellä yksi perustajajäsenistä Gösta Lönnberg, oikealla kunniajäsen Rainer Vörlin ja vasemmalla puheenjohtaja Bjarne Åkerlund Seppo ja Eila Räisänen olivat perustamassa Espoon UAta 1967 Lähderannan Seston Baarissa Nykyinen puheenjohtaja Pasi Moilanen pitämässa avauspuhetta Nykyiset Sihteeri ja rahastonhoitaja Vasemmalta entiset; puheenjohtaja mallia 1976 Ville Blomqvist, perustajajäsen apulaisnimismies Gösta Lönnberg, sihteeri Hannu Lukkarinen ja kunniajäsen, lääninkatsastusmies Kalevi Savolainen. 12 spoori Vasemmalla kokemusta; Kunniajäsen Jyrki Rauhala, puheenjohtaja Raimo Niemi, puheenjohtaja Carita Ekroos- Toivonen sekä Tommy Kuitunen ja Göran Jahn

13 Osattiin sitä ennenkin, kuvia 60 ja -70 luvulta Eila ja Seppo Räisäsen arkistosta TapUA onnittelee kolmea vuotta nuorempaa"pikkuveljeä" 40-vuotispäivän johdosta Istuva pari Juhani ja Anja Tarvas Myöskin Keimolan FK-kerhon Pensala kävi onnittelukäynnillä Kuvassa vasemmalla Pekka Mertakivi ja Kake Laitinen Kuvassa keskellä oleva vanhempi herra on Aatos Arola Vanhoja muistellessa ilta kului kuin siivillä, Bjarne Åkerlund ja Gösta Lönnberg Selin kameraan tanssiva pari on Gösta ja Mia Lönnberg, Toinen pari on Jaska Lindfors ja Eila Räisänen. Scandic Hotellin ruoka maistui hyvin juhlavieraille Parasta asua palkitaan. Vasemmalla oleva geisha on Mia Lönnberg, oikealla Leena Tammela ja kolmas tunnistettu keskellä sarvet päässä on Eila Räisänen spoori 13

14 Tapaus Huotari puhuttaa? Laillinen vai laiton? Jonathan Huotarin kilpailusuoritus hylättiin Kuopiossa, kun hänen autostaan lopputarkastuksessa löytyi kaasari, joka oli katsastajan mukaan laiton. Huotarit tekivät hylkäämisestä vetoomuksen AKKn vetoomusoikeuteen, joka totesi saman kuin katsastaja Kuopiossa; kaasari oli ollut ns laiton kaasari. Vetoomusoikeuden päätöksen ovat sittemmin monet kokeneet epäoikeudenmukaiseksi, ja eikä vähiten siksi, että perustelut ja päätökset ovat salamyhkäisiä, ja vaikuttavat amatöörimäisiltä. Asiasta onkin käyty laajaa asiatonta ja asiallista keskustelua niin kentällä kuin nettipalstoillakin. Seuraavassa muutamia kommentteja asiasta. Vetoomusoikeus AKK-Motorsport ry:n (AKK) vetoomusoikeus on AKK:n alaisen kansallisen autourheilun korkein muutoksenhakuelin paitsi milloin ne autourheilun KV-sääntöjen mukaan kuuluvat suoraan FIA:n vetoomusoikeuden käsiteltäviksi. Vetoomusoikeus ratkaisee sille esitetyt vetoomukset. Vetoomusoikeuteen kuuluu puheenjohtaja ja 2-4 jäsentä. Kaikilla jäsenillä tulee olla riittävä kokemus autourheilusta. Lisäksi puheenjohtajalla ja vähintään yhdellä jäsenellä tulee olla ylempi oikeustieteellinen loppututkinto. Asia käsitellään vetoomusoikeuden istunnossa suullisesti. Asianosaisilla on oikeus osallistua istuntoon itse tai valtuuttamansa asiamiehen edustamana. Asianosainen saa myös halutessaan käyttää käsittelyssä avustajaa. Asiaosaisilla on oikeus kutsua istuntoon todistajia. Vetoomuksen tekijällä on velvollisuus itse tuoda esiin omaa vaadettaan tukevat seikat ja näyttää ne toteen. Vetoomusoikeus voi kuitenkin myös selvittääkseen asiaa, omasta aloitteestaan hankkia selvitystä sekä ottaa huomioon seikkoja, jotka jo ovat vetoomusoikeuden tiedossa. Vetoomusoikeuden päätös luetaan käsittelyn päätteeksi siinä läsnä olleille ja toimitetaan vetoomuksen tekijälle kirjallisena kohtuullisen ajan kuluessa. AKK:lla on oikeus julkaista päätös kokonaan tai lyhennettynä ja antaa myös muille tahoille lupa sen julkaisemiseen. Vetoomusoikeuden päätös on lopullinen. 14 spoori Espoon UAn puheenjohtaja Pasi Moilanen Yleisesti ottaen porukka on jakautunut kahtia siitä oliko Huotarien kaasutin laillinen vai ei. Se ei kuitenkaan ollut nk. Jenkkikaasari jotka kiellettiin pari vuotta sitten.tällöin luokitustodistukseen tuli, että kaasutin pitää olla tyyppiä HS 205 tai HS175. Tillotson on kuitenkin valmistanut ko. Kaasutinta ennen v. -93 ilman HS merkintää, siis samaa kaasutinta. Oliko sitten Huotarin kaasutin laillinen? Miksi AKK ei huomioinut vetoomustuomioistuimessa Tillotsonin =kaasuttimen valmistajan lausuntoa, jossa he vakuuttivat että ko. Kaasuttimia on valmistettu myös ilman HS merkintää? Mutta ennen kaikkea; tuleeko Espoo UA:n ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin jäseniemme Jonathan ja Pertti Huotarin puolesta, sillä he eivät ainakaan tietoisesti ole toimineet väärin? Onko mahdollisesti lajiryhmä ajanut omaa etuaan luoden sekasortoa harrastajakuntaan? Mikä on lapsen oikeusturva? Kannanottoja toivoen PasiMoilanen KeimolaFK:n puheejohtajan Sami Pensalan avoin kirje asiasta: Autourheilun parissa pitkään olleena on todella masentavaa lukea näitä Karting ihmisten kannanottoja eri palstoilla varsinkin kun ottaa huomioon, että ihmiset ottavat kantaa asioihin joiden taustoja ei edes tiedetä kunnolla. Tässä HS kaasutin jupakassa on hyvin monta epäkohtaa, joista pitäisi ihan oikeasti keskustella ja todella vakavasti. Ensinnäkin luokitus todistuksessa on puute siitä, että miten HS kaasutin tunnistetaan, sillä HS Tyypin tunnisteet ovat ovat ulkoisiin mittoihin, venturin kokoon ja poraukseen perustuva tyypitys. Minusta tämän asian selvittäminen ihmisille kuuluu AKK: lle ja tehdä se niin, että tyhmenpikin (niinkuin allekirjoittanut) varmasti ymärtää mistä on kysymys! Jokainen voi myös käydä Tillotsonin sivuilla till3.html missä näytetään mitoitus ja kuva HS kaasuttimesta. Valmistajalta on tullut vetoomustuomioistuimelle käsittääkseni lausunto. Miksi sitä ei esitellä julkisesti? Olen itse nähnyt kyseisen kaasuttimen useamman asiantuntijan kanssa ja näitä asiantuntijoita en kyseenalastaisi koskaan ja kysynkin miksi Akk ei käytä oikeita asiantuntijoita hyväkseen...? Ihmettelenkin miksi ja millä perustein kyseinen kaasutin ei ole HS tyypin kaasutin? Se, että sääntöjä muutetaan on ihan hyvä asia, mutta kyseisessa tapauksessa kummallista on se kun tämä on HS tyypin kaasutin ja samanlaisilla on ajettu ties kuinka kauan ja yhtääkkiä se on laiton ilman mitään sääntömuutosta. Mielestäni kyseisessä tapauksessa on erittäin törkeä LAPSEN oikeusturvan loukkaus AKK:n toimesta. AKK:n pitäisi näyttää valmistajan lausunto yleisesti ja jos Selkeää tekstiä Pensalalta. Olen samaa mieltä. Asiantuntijaksi ei pääse pelkällä juristin tutkinnolla, pitää olla syvällinen käytännön yhteys lajiin ja sen tekniikkaan. Ja jos ei ole, niin pitää uskoa ulkopuolisia asiantuntijoita (=Tillotsonin lausuntoa). Tuomio huolestuttaa erityisesti, jos se kertoo AKK:n linjasta jatkossa. Yleinen oikeustaju edellyttää syyllisyyden todistamista ennen tuomiota eikä syy- lausuntoa ei uskota niin lähettää kaasutin tai vaikka mennä tehtaalle käymään. Samalla AKK:n asiantuntija saisi koulutuksen, siitä miten tunnistan HS tyypin kaasuttimen.. Tällä päätöksellä on hyvin paljon merkitystä, koska se viitoittaa tietä siihen suuntaan, että ajajien oikeusturvan takaamiseksi olisi aiheellista perustaa nuorten kartingkuljettajien yhdstys, sillä kyseinen tuomio olisi voinnut tulla kenen tahansa kannettavaksi. Allekirjoittanut ei esmerkiksi ymmärtänyt, että luokitustodistuksessa mainittu HS175 ja HS205 tarkoittaa, että kaasuttimen kyljessä pitää olla KOHOKUVIOLLA HS merkintä, muuten se ei kuulemma ole HS tyypin kaasutin. AKK:n väki informoikaa ihmisiä ennenkuin rankaisette heidän lapsiaan, miten he pystyvät tunnistamaan laittoman HS kaasuttimen laillisesta ja sen jälkeen rankaiskaa aikuisia alkää lapsia... En haluaisi kommentoida tätä asiaa näillä nettipalstoilla, koska täällä ei näy tuota asiantuntemusta kovinkaan monelta löytyvän, mutta nyt puhutaan vakavasta asiasta eli nuorten ihmisten oikeusturvasta, joista me aikuiset päätämme ja toivoisinkin AKK:n myöskin ymmärtävän tämän, kun seuraavan kerran jättävät todistamisvastuun yksityishenkilölle ja pitävät itsellään todistuskappaleen josta tarvittaisiin lausunto valmistajalta. Siihen tarvitaan jo sellaisia kykyjä, jotka menee jo taikuuden puolelle. Tulevaisuudessa AKK:n kannattaa varmaan lähettää se todistuskappale itse, koska valmistajan lausunnot eivät nähtävästi ole riittäviä sähköpostitselähetettyinä... Terv Sami Pensala Ilkka Haapalaisen julkinen kommentti asiasta: tetylle syyttömyytensä. Silloinkin, kun AKK:n säännöt sanovat, että sillä on ehdoton päätösvalta. Päätösvalta ei voi tarkoittaa oikeudenmukaisuuden ja moraalin heittämistä romukoppaan. Itse asiaan en ole millään lailla osallinen. Se kiinnostaa vain, koska seuraava sukupolvi perheessa on aloittamassa karting taivaltaan. Ilkka Haapalainen

15 Eräs ajomatka... Moro! Olin tulossa Joensuusta Imatralle. Oli koko lauantai-illan satanut sakeasti lunta. Oritlammella, moottoritien juuri alkaessa, huomasin takaatulevan rekan lähestyvän ripeästi. Rekan siirryttyä viereeni ohituskaistalle huomasin ihmeekseni, että rekkamies ajeli partaansa ajaessaan! Rekan kiilattua eteeni jouduin jarruttamaan voimakkaasti, jolloin voileivälläni olleet oliivit alkoivat pyöriä lattialle. Yrittäessäni tavoittaa edes yhtä niistä näppeihini, kännykkäni ei enää pysynyt korvan ja olkapään välissä, vaan putosi penkin alle. En yleensä provosoidu liikenteessä, mutta rahtarin teko oli niin törkeä, että päätin osoittaa mielipiteeni siitä. Onneksi Joensuussa olimme kaverini kanssa vaihtaneet litraseen Sierraani 2-litrasen koneen, joten vetämästäni asuntovaunusta huolimatta pikku kauppakassini siirtyi ripeästi rekan rinnalle. Laskin voileivän apukuskin penkille ja tavoitin katsekontaktin rekkamieheen. Nostaessani oikean käteni tervehdykseen, keskisormeni osui taustapeilissä roikkuneeseen Pirellin tyttökalenteriin, joka putosi etupenkkien väliin kaataen siinä olleen kolapullon. Vaikka pullossa oli vain tilkkanen jäljellä, riitti se kastelemaan pilalle ristikkolehden, jonka olin ostanut Kiteeltä, ja jonka olin saanut jo melkein täytettyä. Sitten kännykkäni soi. Tavoittaakseni kännykkäni penkin alta, en pystynyt enää ohjaamaan autoa polvillani, vaan minun oli laskettava kahvimuki kädestäni ja tartuttava rattiin vasemmalla kädelläni. Yrittäessäni hapuilla puhelintani penkin alta, käteni osui johtonippuun, jolloin ajovalot sammuivat. Myös radio ja matka-tv vaikenivat. Moottoritie oli valaistu, joten ajokaistat erottuivat melko selvästi sakeasta lumisateesta huolimatta.kokeillessani äänimerkkiä, sähkölaitteet alkoivat jälleen toimia, ja ehdin juuri ja juuri nähdä SaiPa:n tekemän hienon voittomaalin (2-1) Pelicaaneja vastaan. Pääsin rivakasti rekan ohi. Juuri sopivasti ennen Niskan poistumisramppia. Myöhemmin kotona, asuntovaunussa olleet lapseni kertoivat, että rekkakuski oli jatkanut partansa ajamista vielä ohituksemme jälkeenkin. Vielä seuraavanakin päivänä, vaihtaessani autooni talvirenkaita, ihmettelin rekkakuskin törkeää ajotapaa. Nimimerkki. Sapettaa nuo halvatun rekkakuskit Opettajan työkö muka tylsää.. Ratkiriemukkaita vastauksia suloisilta oppilailta K: Selosta jokin menetelmä, jolla vesi saadaan juomakelpoiseksi? V: Suodattamalla saadaan juomakelpoista vettä, koska silloin saadaan pois epäpuhtaudet kuten sora, hiekka ja melojat. K: Mistä vuorovesi johtuu? V: Vuorovesi johtuu siitä, että maan ja kuun välillä on ristiriita. Vedellä on taipumus suunnata kuuta kohti, koska kuussa ei ole vettä ja maa karttaa tyhjiötä. Olen unohtanut, mitä tekemistä auringolla on kaiken tämän kanssa. K: Mikä fossiili on? V: Fossiili on sukupuuttoon kuollut eläin. Mitä vanhempi se on, sitä sukupuuttoon kuolleempi se on. K: Miten maidon hapantumista voidaan viivyttää? V: Antamalla sen olla lehmässä. K: Kuvaile lyhyesti luuranko ja sen tehtävä ruumiissa. V: Luuranko on sen takia, että siihen voidaan ripustaa lihat. K: Miten voit auttaa pyörtynyttä henkilöä? V: Hieroa rintakehää, tai jos se on nainen, hieroa hänen kättään ranteen yläpuolelta. K: Kuinka tyydyttynyt liuos määritellään kemiassa? V: Tyydyttynyt liuos on sellainen, jossa on enemmän kuin siinä pitäisi olla. K: Mikä vakuumi on? V: Iso tyhjä alue, jossa paavi asuu. K: Mitä vaatimuksia on sille, että voi kiinnittää talon? V: Ensin sen pitää olla irti. K: Mikä turbiini on? V: Intialaisten käyttämä päähine. K: Mainitse jokin vakava sairaus, joka on yhteydessä tupakointiin. V: Liian aikainen kuolema. K: Selitä termi keisarinleikkaus. V: Rooman keisarien vaatteiden leikkaustyyli. K: Veden alkuaineet? V: Itku, jää ja lumi. K: Planeettoja? V: Jupiter ja tunturi K: Hengityselimiä kohtaavia vaaroja? V: Rään vetäminen keuhkoihin ja hengityksen pidäminen. K: Hengityselimet? V: Nielurisat, nenärauhaset ja nenäkarvat. K: Ruoansulatuselimet? V: Tuma, ohut soli, paksusuli, nenä, suu ja keuhkokurkku. K: Sydämen tehtävä? V: Jos ei olisi sydäntä tai se olisi epäkunnossa paljon ihmisiä kuolisi heti. Sydän pumppaa ilmaa ruumiiseen. Se elättää ruumista ettei henki loppuisi. K: Veren osat? V: Vettä ja kyyneliä. K: Kuka oli suomen 1. piispa? V: Henrik Luther King K: 10. käsky? V: - Älä himoitse väärää ihmistä - älä ylenkatso lähimmäisesi aviopuolisoa K: Kuka keksi radion? V: Juha What vainio K: Muumio? V: Kun ihminen kuolee ja nahka rasvataan ja se pannaan kuivumaan K: Kerro lepakon talvesta. V: Se vaipuu rakennukseen. K: Miten karhu selviää syömättä talven yli? V: Se kerää ravintoa kurkkuun. pro technic Tämänkin lehden rallikuvat ovat Espoo UA:n hovihankkijan Pro technic -fotoklubin kuvaamia Espoo Pihlajarinne, Kyläportti 4, Kehä III varressa Puh PS. Kysy EspUAn jäsenhintaa spoori 15

16 Mikko Heino Seat Leon Supercopassa myös 2007 KAUSI 2007 ALKAA - TAVOITEET ASETETTU Viime vuoden tapaan tässä supersuositussa urheilutapahtumassa, joka keräsi keskimäärin yli katsojaa / kisa, ajaa oman sarjansa myös yli 300 hevosvoimaiset Seat Leonit. Mukana on Suomen värejä puolustamassa myös Klaukkalaislähtöinen, nykyinen Vantaalainen, Mikko Heino. Urheilukanava mukana Seat Leon Supercopa tulee jälleen näkymään myös Urheilukanavalla. EV-tuotanto, eli Erkki Vanhanen on koostaa jokaisesta viikonlopusta n. puolen tunnin lähetyksen Urheilukanavalle. Eki selostaa myös viikonlopun suorat DTM-lähetykset. Samalla, kun katsoo ilmaiseksi kilvan ajoa, niin kuullee ohessa myös Mikon tuoreimpia kuulumisia. Urheilukanava tavoittaa tänä päivänä jo noin neljä miljoonaa Suomalaista. Vertailun vuoksi MTV3:n maksullisia suoria F!- lähetyksiä pystyy seuraamaan n taloutta. Saksassa SeatLeon-kisat tulevat suorana tulee Premierekanavalta ja koosteet lähettää ainakin DSF ja RTL. Muualla Euroopassa SeatLeon Supercopa näkyy mm Motors TV:ssä, sekä lukuisin koosteina ympäri maailman. Mikolla uusi team 2007 Mikon asiat ovat sen verran viime vuodesta muuttuneet, että 16 spoori team vaihtuu Hollantilaisesta Madeno Racing Teamista, Saksalaiseen T.A.C X-SYNRG teamiin. ( Uusi team on fuusioitu aiemmista Konrad Motorsportista ja Team Logi Plussasta. Teamin omistaja on Thilo Mathies ja tekninen johtaja Marcel Konrad. Nämä halusivat nuoren ja nopean, mutta myös kokeneen suomalaiskuljettajan johtohahmokseen. T.A.C. teamissa ajaa Mikon lisäksi kolme muuta kuljettajaa. Skandinavian värejä puolustaa myös Ruotsin Jimmy Johansson, joka on viime kauden Saksan Polo cup mestari. Jimmy on toinen kahdesta Ruotsin liiton tukemasta kvuraansa rakentavasta ratakuljettajasta. Toinen on Englannin F3-sarjassa kilpaileva, Suomensukuinen Sebastian Hohental. Kolmas T.A.C-kuljettaja on Brasilian Marcello Thomaz, joka siirtyy Seattiin Formula3-luokasta. Neljäntenä ja ainoana Saksalaisedustajana, on jo viime vuonna mukana ollut Marcus Steinel. Seat LeonSupercopassa myös teamit ajavat omasta sarjavoitostaan ja rahapalkinnoista. Teams Cupissa saa ajaa vain kaksi autoa yhdessä joukkueessa ja niinpä meillä onkin siinä kaksi erillistä joukkuetta. Team white ja team green. Mikko ajaa yhdessä Jimmyn Johanssonin kanssa valkoisessa. Kokemusta ja osaamista on teamissa paljon takana ja uskomme, että tulemme olemaan kilpailukykyisiä tämän kauden sarjassa. Taso näyttäisi olevan kaudella 2007 vielä kovempi, kuin uuden Seat Leonin ensimmäisellä kaudella. Mikko Heino Ns gentleman kuljettajat ovat lähes kaikki siirtyneet heille sopivimpien kestävyysajojen puolelle ja tilalle 26 ilmoittautuneen joukkoon on tullut uusia nuoria. Omista Juniorpalkinnoistaan kisaa yksitoista alle 23-vuotiasta kuskia. Ja kuten sanottu, on Mikko 25-vuotiaana jo oman teaminsa konkari. Pari mielenkiintoista, toisen polven kuljettajaa on myös mukana. Entisten, kovien DTM-kilpakumppaneiden Ronald Aschin ja Kurt Thiimin pojat, Sebastian ja Nicki jatkavat isiensä perinteitä nyt Seat Leoneilla. Mielenkiintoinen kuljettaja ja varmasti myös yksi voittajasuosikki on Saksalainen Bastian Kolmsee. Hän on Audin virityspajan ABT:n palkkakuski ja tulevaisuuden lupaus. Tämä myös mm DTM-autoja testannut kuljettaja ajaa Mikon edelllisvuoden autolla Madeno Racingillä. Ensi testien perusteella voisi arvioida, että Supercopassa on mukana parikymmentä kuljettajaa, jotka hyvänä päivänään voivat voittaa kilpailuja. Mikko Heinolla hyvä avaus Hockenheimissa. Podiumpaikka heti kauden avauskisassa Kuten jo aiemmin ounasteltiin, on Seat Leon Supercopan 2007 taso vielä viimevuotistakin kovempi. Tästä saatiin hyvä näyttö heti kauden ensimmäisissä aika-ajoissa. Sebastian Asch ajoi paalulle ja Mikko hienosti toiseksi vaivaiset sekunttia perässä. Tämän kaksikon jälkeen Bastian Kolmsee jäljessä ja Damien Sawicki neljäntenä paalulta. Mikon tiimikaveri Jimmy Johannsson jäi jo yli sekunninkymmenyksen päähän, ollen aika-ajon viides. Kaikkiaan viisitoista kuljettajaa oli alle sekunnin sisällä kauden ensimmäisessä aika-ajossa, joten tiukkaa tulee olemaan jatkossakin. 1. Kisa: Mikko lähti siis kisaan eturivistä. Lähtö radan "likaiselta" puolelta oli hankala, mutta reilusti peittämällä, kuten näissä kehissä kuuluu, onnistui Mikko pitämään paikkansa tiukoissa ensimmäisissä mutkissa. Tässä touhussa, loistolähdön, joidenkin mielipiteiden mukaan jopa liian hyvän, ottanut Asch pääsi tekemään rakoa muuhun joukkoon ajoi lopulta "helppoon" voittoon. "Lähtö oli vaikea. Reagoin valoihin hyvin, mutta sitten renkaat sutivat aikalailla ja oli täysi työ pitää kakkospaikka hallussa parissa ensimmäisessä mutkassa", kertoi Mikko kisan lähtöhetkistä. "Parin ensimmäisen kierroksen jälkeen sain ajaa suht rauhassa, mutta Sebastian oli myös nopea, enkä häntä enää tavoittanut". Asch ajoi myös kilpailun nopeimman kierroksen, mutta kuten aika-ajossakin, ero seuraavaan eli Mikkoon oli vain kaksi sekunnin sadasosaa. Sikäli vähän harmittaa, että sekä paalupaikasta, että kisan nopeimmasta kierroksesta saa lisäpisteen. Nyt nämä molemmat extrapisteet jäivät lähes olemattoman aikaeron päähän. 2 Kisa:Toinen kisalähtö Sunnuntaina menikin sitten huonommissa merkeissä. Paikalta

17 seitsemän lähtenyt Mikko kolaroi itsensä pihalle jo ensimmäisellä kierroksella. Osumassa vaurioitunut alatukivarsi päätti matkanteon heti alkuunsa. "Lievästi sanoen harmittaa. Tein tyhmän virheen, jota ei enää tällä kokemuksella pitäisi tehdä. Tulimme ensimmäisen kerran neulansilmän jarrutukseen rinnakkain Bastian Kolmseen kanssa, enkä halunnut päästää häntä edelleni. Olin sisäkaarteen puolella, joten etu seuraavassa mutkassa olisi ollut minulla. Olin kuitenkin ajolinjalta sivussa ns likaisella puolella ja jarrutuksessa pyörät meni vaan lukkoon, eikä vauhti juuri hidastunut. Sitten osuin vielä Sawickin auton takakulmaan ja pilasin hölmöyttäni hänenkin kisansa", totesi kisan jälkeen ankaraa itsekritiikkiä harjoittanut Mikko medialle. No, varsinkin tässä lajissa sankaruuden ja epäonnistumisen raja on kuin veteen piirretty viiva. Jos Mikon manööveri olisi onnistunut, olisi sitä hehkutettu yli kaiken ja kisan olisi ehkä voittanut joku muu, kuin ohitettavana ollut Kolmsee. On myös niin, että jos ei mitään yritä, niin ei myöskään mitään näissä kovissa sarjoissa saa. Koko kautta ajatellen näkymät ovat hyvät. Mikon nopeus on jo hyvää tasoa ja kun vielä muutama pikkujuttu saadaan kohdalleen, niin vauhti vielä paranee. Hyvä perus set-up on olemassa ja se mahdollistaa sen, että voidaan alkaa hieromaan niitä loppuja kymmenyksiä ajasta pois. Heti tulevana keskiviikkona on Seatin virallinen testi Lausitzringillä, jonne myös Mikko heti kisan suunnisti yhdessä teamin kanssa. DTM-viikonlopun suosio näyttää myös jatkuvan. Yleisöä Hockenheimille oli taas saapunut yli satatuhatta henkeä. Joukossa myös paljon Suomalaisia. Suomen lippuja liehui varmasti paljon myös muunmaalaisten fanien käsissä, siksi paljon sinivalkoista väriä näkyi. Suomalaisia kilpailijoita sarjassa on valitettavasti tällä hetkellä vain Mikko ja Häkkisen Mika. Ainakin edellisen puolesta lupaan, että Maammelauluakin jossain vaiheessa kauden aikana kuullaan. Toivottavasti Mikakin hoitaa oman ruutunsa, vaikeahkosta alusta huolimatta. Vajaan kahden viikon kuluttua jatketaan Oscherslebenissä. Palataan sitten taas juttuun. Oshersleben Eipä jäänyt paljoa kertomista tästä viikonlopusta. Aika-ajosta Mikolle herui sija 17. noin 1.4 sekunttia kärjestä. Tämä tiesi sitä, että mahdollisuudet kunnollisen tuloksen tekemiseen olivat käytännössä menneet. Myös tallikaveri Jimmy Johansson jäi kauas kärjestä oltuaan 13:ta pari sekunnin kymmenystä Mikkoa nopeampana. Mikko teki sen mitä tuolta lähtöpaikalta oli tehtävissä. Kapealla Oscherslebenin radalla ohittaminen on tunnetusti hankalaa, varsinkin jos auto ei ole selvästi parempi kuin ohitettavalla. Järkevällä ajolla Mikon sijoituksiksi tuli ensimmäisessä kisassa kahdestoista ja toisessa sija 10. Aivan varmoja emme vieläkään ole mihin vauhti katosi sitten Hockenheimin, mutta syiden selvittely jatkuu teamin päämajassa tiiviisti. Autot puretaan ja kerättyä dataa analysoidaan. Aikaa seuraavaan kisaan Lausitzringillä on vajaa kaksi viikkoa, joten kyllä valot varmaan aika myöhään tallissa palavat. Sekä Mikko, että Jimmy ovat aiemmin voittaneet Oscherslebenissä kisojaan, joten ei tämä tulos heiltä ihan normaali ollut. Vaikeaa oli myös Hockenheimin voittajalla Bastian Kolmseella, joka myös johti sarjaa ennen tätä viikonloppua. Hän jäi Mikon taakse molemmissa lähdöissä. Sarjan tasoa ja tasaisuutta kuvaa se, että kaikissa neljässä kisassa on saatu eri voittaja. Palkintopallillakin on jo vieraillut kahdeksan eri kuljettajaa. Reilun viikon päästä siis jatketaan mannereuroopan ainoalla ovaaliradalla ja siellä vaan uutta matoa koukkuun. Ihan ovaalia eivät Seatit kuitenkaan aja, vaan valtaosin ajetaan valtavan ovaaliradan sisäpuolella. Terveiset Eurospeedwayltä. Lausitz Moottoriurheilu voi joskus olla kuin yhtä vuoristorataa. Mika Häkkinen näytti arvostelijoille, että eivät "vanhan" mestarin ajotaidot ole mihinkään kadonneet Mika oli koko viikonlopun nopea, kuten myös edellisessäkin kisassa ja nyt hän myös otti DTM-voiton. Mikolla sen sijaan, oli taas vaikeaa. Aika-ajossa 14. ja molemmissa lähdöissä 10. sija. Auto oli yhtä mahdoton ajaa, kuin edellisessä kisassa Oscherslebenissä kaksi viikkoa aiemmin. Auton levoton ja epälooginen käytös sekä kaarteissa, että jarrutuksissa saa aikaan sen, että renkaat kuluvat hyvin nopeasti piloille. Vaikeusastetta lisää vielä se, että sarjassa saa käyttää vain neljä uutta rengasta viikonloppuna. Ainoa vapaa harjoitus on ajettava edellisestä kisasta jääneillä renkailla ja jos, ja tässä tapauksessa kun, ne ovat aivan morjens jo valmiiksi, on auton säätäminen niiden perusteella mahdotonta. Kun sitten heti aika-ajossa uudet renkaat menevävät pilalle auton käytöksen takia, on siinä aika taiteileminen, että ylipäänsä selviää koko kisamatkan, yli 100km, maaliin. Menemättä nyt ja tässä sen enempää yksityiskohtiin, taikka syihin ja seurauksiin niin todettakoon vain, että auto oli täysin epäbalanssissa. Nyt seuraa kuukauden huili Saksan kisoista. DTM-sirkus jatkuu Juhannusviikonloppuna Norisringin katuradalla. Norisringiltä meillä on hyvät muistot viime vuodelta, sillä juuri siellähän Mikko otti viime kaudella ensimmäisen palkintopallipaikan, voittamalla kisan. Mikko Heino ei jatka SuperCopassa Olemme tehneet yhdessä Mikon, teamin ja lähimpien kumppaneiden kanssa päätöksen, jonka mukaisesti Mikko ei jatka kilpailemista TAC-Race Solution Teamissa, Seat Supercopassa Hyvää kesän alkua kaikille. Mikko ja Juha Heino spoori 17

18 Henri Karjalainen menestyy Aasiassa KARJALAISELLA TÄYDELLINEN VIIKONLOPPU INDONESIASSA Australian F3 kisan tuloksia katsellessa moni ihmetteli voiko Henri "the great" Karjalainen enää hätyytellä sarjaa johtavaa Dillon Battistinia. Ja Henri vastaa: Paalupaikka, kolme voittoa ja kolme nopeinta kierrosta täällä Indonesiassa, voiko sen paremmin enää mennä, joten kullä voi. Keskiviikon ohjelmassa oli auton shakedown, joka suoritettiin Australian kisan vanhoilla renkailla. Auto tuntui toimivan hyvin ja tuloksena oli päivän paras aika 1:26.5. Tosin kaikki tallit eivät olleet radalla. Torstaina oli ohjelmassa vapaat harjoitukset, jotka tällä kertaa käytiin vanhoilla Yokohaman renkailla. Alusta asti alkoi näyttämään, ettei radan pito ollut parhaimmillaan ja ettá radan karhea pinta syö renkaat todella nopeasti. Tuloksena jälleen kerran päivän nopein kierros, tällá kertaa 1:27.4 ja pari läheltä piti tilannetta rajoja ja säätöjä etsiessä. Perjantaina oli ohjelmassa jälleen 3 kertaa 30 minuutin vapaata harjoitusta, joissa tällä kertaa käytettiin uusia Yokohaman renkaita. Koska kukaan kärkikuljettajista ei ollut radalla yhtä aikaa tuoreilla kumeilla, aikojen vertaaminen on hieman hankalaa. Joka tapauksessa päivän saldo oli jälleen päivän nopein kierros, tällä kertaa ajalla 1:27.0. Datan analysoinnin jälkeen oli selvää, että aika-ajoissa on kierroksella 3-4 synnyttävä tulosta, sen jälkeen pito häviää. Lauantaina oli aika siirtyä tosi toimiin. Vuorossa oli aika-ajot ja vii- odotteli kiltisti pilttuussa 30 minuutin aika-ajosession kehitystä ja ampaisi radalle kun kolmasosa sessiosta oli ajettu. Heti ensimmäisen kokonaisen kierroksen jälkeen Henrin tulostaulu näytti P1, ja aika näytti vain paranevan. Kierroksella 6 talli pyysi Henrin pitille, jossa hän odotteli autossa josko kukaan muu pääsee aikaa likellekään. Aika-ajon loppupuolella Dillon Battistini tuli vaihtamaan alleen viimeiset tuoreet renkaat ja niiden avulla hän paransi sijoitustaan 2. tilalle 0.8 sekunnin päähän Karjalaisen paaluajasta. Henrin paaluaika oli 1:26.6 Ensimmäiseen kisaan lähdettäessä ainoastaan Battistinin startit huolestuttivat. Mies kun on tunnettu räjähtävistä lähdöistä. Taktiikka oli kuitenkin selvä; kisa on pitkä ja kova renkaille ja mikäli Dillon edelle ehtii, niin ei muuta kuin sopivaa paikkaa odottamaan. Dillon nimittäin ajaa sarjan "leveintä" autoa kun sille päälle sattuu. Onneksi startti meni Henriltä sen verran hyvin, että ei tarvinnut kuin ensimmäiseen mutkaan peitellä, sen jälkeen ajoa oli helppo kontrolloida. Lisäksi Moreno Soeprapto onnistui ohittamaan Battistinin toisen kierroksen alussa ja heidän kaksinkamppailu toisesta sijasta varmisti sen, ettei Henrin tarvinut huolehtia muuta, kuin ajaa tasaisia kierroksia ja säästellä renkaita. Moreno onnistuikin pitämään Dillonin pari kierrosta takanaan, kunes hänen jarrutus 5. mutkaan meni hieman pitkäksi, jonka seurauksella Dillon sai paremman exitin 6. mutkasta ja pääsi ajamaan Henriä kiinni. Tähän ei kuitenkaan kierrokset eikä vauhtikaan riittänyt ja järjestys maalissa Karjalainen, Battistini, Soeprapto, kisan nopein kierros Karjalainen 1:27.7. Ja tässä vaiheessa viikonloppua Battistinin johto sarjassa oli kutistunut alun 28 pisteestä 21 pisteeseen. Eli alkuperäisessä suunnitelmassa pysyttiin. Sunnuntaiaamun harjoitusten jälkeen oli tiivis tunnelma. Kisataktiikoita käytiin läpi. Huolia aiheutti Dillonin starttien eliminointi, laittaako uudet renkaat ensimmäiseen vai toi- 18 spoori

19 tinia, jonka renkaista alkoi jo paras pito hiipua. Moreno peitteli mutkat mallikkaasti ja Henri veti useampaan kertaan lukkojarrutuksen mutkaan tultaes- oikean eturenkaan. Kuitenkin parin kierroksen jälkeen viimeiseen mutkaan tultaessa Henri sukelsi sisään ja Soeprapton oli tyytyminen 3 tilaan kisan tässä vaiheessa. Kahden kierroksen jälkeen Battistini oli saavutettu ja Henri joutui toteamaan kuinka defensiivisesti oikein ajetaan. Viimeiseen mutkaan tultaessa kaksikko oli aivan sisäreunassa radan likaisella puolella eikä kumpikaan halua antaa periksi. No Henri päätti yrittää kuitenkin ja kiipesi ronskisti kanttarin päälle ja autot hieman koskettivat, mutta ulosajoilta kuitenkin vältyttiin. Henri kaasutteli pääsuoralle tultaessa kisan johdossa ja Soeprapto, joka sai paremman exitin viimeisestä mutkasta, ohitti Battistinin vieseen lähtöön, ja kuinka napata pöydältä banaani Miken huomaamatta. Aamun starttiharjoitus sujui kuitenkin hyvin, ja lisäksi parin nopean vedon aika oli Henrillä selkeästi muita kovempi. Joten ei kun luottavaisin mielin starttiruudukkoon. Aamun ensimmäinen startti meni loistavasti, siis Dillon Battistinilla. Ei häntä turhaan startissa pelätä, niin selkeästi ampui hän kärkeen ensimmäisessä mutkassa. Henri koetti kolmanteen mutkaan sisäkautta ohitusta, mutta kun Battistinin auto on niin leveä, niin ei siitä helposti ohi mahdu. Ja kun vielä tallikaveri Soeprapto sai kyseisestä mutkasta loistavan exitin, niin 6 mutkassa Henri totesi olevansa vasta kolmantena. Näissä asemissa jatkettiinkin sitten pari kierrosta. Alkuun Henriä huoletti että Battistini pääsee vetämään liian pitkän kaulan, mutta jo parin kierroksen jälkeen keskenään kamppaileva Team Goddard kaksikko alkoi saavuttaa kärjessä ajanutta Battislä ykkösmutkaan tultaessa. Näissä asetelmissa saavuttiin sitten ruutulipulle pari kierrosta myöhemmin, ja nappasipa Henri taas kisan nopeimman kierroksenkin. Järjestys maalissa Karjalainen, Soeprapto, Battistini. Piste-ero kärkeen kaventui 21 pisteestä 12 pisteeseen, eli suunnitelman mukaan mentiin. Nopein kierros jälleen Karjalainen, 1:27.7. Kisan jälkeen Battistini sanoi, ettei uskonut kenenkään mahtuvan niin pienestä välista, kuin hän viimeiseen mutkaan jätti, mutta tulihan sekin uskomus todistettua vääräksi. Lisäkummastusta kisan jälkeen aiheutti energiajuomayhteistyökumppanin nimellä varustettuun pulloon veden kaataminen, mutta tällä blandauksella kuulemma vältetään viimeiseen lähtöön ylilatautuminen. Kyllä nuoressa miehessä virtaa riitää vähemmälläkin energialla. Kisa 3. Viimeiseen kisaan lähdettäessä huolenaiheena oli Soeprapton uudet renkaat, varsinkin kun Henri ajoi oman eturenkaansa kulmikkaaksi edellisessä lähdössä. Tovin keskustelun jälkeen tallipäällikön kanssa todettiin jotta vauhti kyllä riittää, oli Morenolla renkaat kuinka hyvässä kuosissa tahansa, kunhan vain startti onnistuu. Ja onnistuihan se. Viimeisen kisan ensimmäiseen mutkaan valojen sammuttua tultiin järjestyksessä Karjalainen, Battistini, huippulähdön saanut O'Hara ja Soeprapto. O'Hara ohitti Battistinin 3. mutkaan tultaessa ja Soeprapto puolestaan ensimmäisessä mutkassa toisella kierroksella. Tämän jälkeen Battistini näytti kulkevan lähinnä taaksepäin, ei olleet renkaat enää iskussaan. Karjalainen ei hellittänyt hetkeksikään, sillä Soeprapto ei näyttänyt pienenevän peileissa ja O'Hara ahdisteli takana. Käväisipä hän hetkisen verran jopa johdossakin, mutta Henri kuittasi johtopaikan takaisin pääsuoralle tultaessa. Parin kierroksen jälkeen O'Haralle tuli sytytysongelmia, joita hän kävi pilttuussa korjaamassa ennenkuin palasi takaisin radalle 3 kierrosta jääneenä. Soeprapton vauti ei kuitenkaan hiipunut, joten Karjalainen joutui puristamaan täysillä ruutulipulle asti. Järjestys maalissa Karjalainen, Soeprapto, Battistini. Maalissa eroa 6 sekuntia ja nopein kierros Karjalainen 1:28.0. Piste-ero oli kaventunut 3 pisteeseen. Ja jälleen soi Maamme-laulu. Tunnelmat kisan jälkeen oli Team Goddard tallissa korkealla; kolme voittoa, yksi 3. tila ja kaksi 2. tilaa, kolme nopeinta kierrosta, paalupaikka ja lisäksi Paul Ip vei Promotion Classin ykkössijat. Tallipäällikkö Mark Godard oli viikonlopuun erittäin tyytyväinen: "Australian kisan jälkeen ei tämän paremmin olisi voinut mennä. Ongelmilta vältyttiin, ainoastaan pienoinen sähkövika vaivasi Karjalaista, mutta sekin tapahtui onneksi keskiviikkona. Olemme Henrin panokseen todella tyytyväisiä. Hän on osoittanut olevansa loistava kilpa-ajaja ja hänen kanssaan työskentely on nostanut koko tallin yhteishenkeä." Henri kertoi olevansa viikonloppuun myös todella tyytyväinen. Teknisiä murheita ei ollut akun reistailua lukuunottamatta ja kun huomattiin että pidon häviäminen ei nopeuseroja kuljettajien välillä muuttanut, oli vain keskityttävä tasaiseen suoritukseen. Huolenaiheina olivat ainoastaan startit, Dillon kun tiedettiin niissä vaaralliseksi. Niin ja banaanien vohkiminen Miken huomaamatta. Myös kotimatka Suomeen sai huvittavia piirteitä. Kun henkilökunta Soekarno Hattan kentällä näki President's Cupin voittopokaalin, oli yllättäen yhteisvalokuvaan tulijoita suurin määrin. Ja kun Amsderdamin kenttähenkilökunta näki samaisen pokaalin, oli läpivalaisun jälkeen aika tavata siviilipukuisia huumepoliiseja. Pokaalin pohjan avaaminen tuotti tutkimuspöydälle styroksia ja kasan painona käytettyjä kiviä. Kyllähän ballastia käytetään autourheilussa, mutta että vielä palkinnoissakin. Tämän jälkeen kyseiset viranomaiset toivottivat Karjalaiselle onnea ja hyvää kotimatkaa. Joten ei lötynyt energiajuomaa kummempia piristeitä. käydään Kiinan Zhuhaissa jolloin luvassa on 3 lähtöä. Kolmen pisteen tappioasema ei näytä huolestuttavalta, kun jaossa on vielä 64 pistettä kyseiseltä viikonlopulta. Lisäksi Henri otti kyseisellä radalla paalupaikan ja kaksi voittoa kolmesta kauden avajaisissa joten luottavaisin mielin kisaan lähdetään. Sarjan pistetilanne: ASIAN FORMULA THREE PACIFIC DRIVERS STANDINGS - OVERALL 1 Dillon Battistini Drew-Evans Motorspor Henri Karjalainen Team Goddard Moreno Soeprapto Team Goddard Philip Forsman Aran Racing Paul Ip Team Goddard Oliver Turvey Fujistsu Ten Racing with Threebond Robin Tato Team Goddard Edwin Jowsey Aran Racing Walter Grubmuller Aran Racing Dado Pena Cool Temp Kirvuntie 22, Espoo (Laajalahti), Puh spoori 19

20 Riku Tahko Tallinnassa Avasimme kesäkautemme kansainvälisessä Tallinna rallissa Tässä hiukan kuulumisia ja kuvia kisasta: Tallinna ralli: Kärkisijoilta harmittavaan keskeytykseen no tuurimme astui kuvaan. EK 7 noin 6 km ennen maalia mutkan jätössä maannut irtokivi osui takavanteeseemme ja yrittäessämme raahautua pätkän maaliin, takajarrumme hajosivat ja kilpailu oli jätettävä kesken. Keskeytys oli iso pettymys mutta onneksi ehdimme kuitenkin näyttämään vauhtimme ja sen että pystymme taistelemaan isojen kilpailujen voitoista. Hauskaa kevään jatkoa! Riku Tahko riku@rikutahko.com P.S. Uudet sivut osoitteessa ovat auenneet!! Tutustu ihmeessä! Kun Suomessa kesäkausi alkaa vasta kesäkuussa, lähdimme Viron puolelle ajamaan kansaivälisen ja arvostetun Tallinna ralliin. Kilpailussa mukana oli Baltian maiden kärkinimet ja nippu suomen huippuja. Ralli alkoi perjantai iltana mielenkiintoisella kaupunki EK:lla aivan Tallinnan keskustassa. Show oli mitä hienoin ja yleisöä oli valtavasti paikalla mutta suuria eroja ei pätkällä syntynyt joten todellinen kilpailu alkoi vasta lauantai aamuna. Lauantai aamu alkoi osaltamme hyvin ja pystyimme ajamaan kärkivauhtia. Ensimmäiseen huoltoon saavuimme hienosti N ryhmän kolmantena vain n 10 sek kärjestä. Toiselle lenkille lähdimme nostamaan vauhtia ja se onnistuikin kun ajoimme ek:lle 6 N ryhmän pohjat. Nousimme N ryhmän toiseksi vain 4 sek kärjestä mutta sitten huo- 20 spoori

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Historic Rally Trophyn V osakilpailu 15.09.2007 OP Vilppula-ralli

Historic Rally Trophyn V osakilpailu 15.09.2007 OP Vilppula-ralli Tiedote nro 6/2007 Historic Rally Trophyn V osakilpailu 15.09.2007 OP Vilppula-ralli Viimeiset testit ennen OP Vilppula-rallia Viimeinen testi suoritettiin 09.09.2007 Ikaalisissa ja todettiin, että auto

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa. PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

BOTNIARING 14.-15.5.2016 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Kilpailu on RATA-SM sarjan ja Viron mestaruus sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu

BOTNIARING 14.-15.5.2016 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Kilpailu on RATA-SM sarjan ja Viron mestaruus sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu BOTNIARING 14.-15.5.2016 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailu on RATA-SM sarjan ja Viron mestaruus sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu I OHJELMA 15.4.2016 2.5.2016 klo 23:59 9.5.2016 11.5.2016 klo11:00 12-13.5.2016

Lisätiedot

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala Historic Tekniikkapäivä 13.4.2019 Mobilia, Kangasala Mikä on AKK?» 300 jäsenseuraa, n. 27 000 henkilöjäsentä» Autourheilua harrastavien ja edistävien yhdistysten liitto» Suomalaisen autourheilun edunvalvoja»

Lisätiedot

XI Ruoveden Rallisprint

XI Ruoveden Rallisprint Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2012 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen Henri Niskanen & Kalle Jokinen Ajoasento ja penkin paikka Peruslähtökohtana tehtaan antamat mitat, unohtamatta sitä että kuskilla on hyvä ja luonnollinen ajoasento,

Lisätiedot

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Porin FK-rata Osoite Vanha Raumantie 699 28660 Pori, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 3.-4.8.2019 GPS-koordinaatit 61.441600, 21.658539

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 Kilpailun säännöt Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu, NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry Seinäjoki I OHJELMA 26.6.2015

Lisätiedot

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

JULKAISTU: Maaliskuu 2013

JULKAISTU: Maaliskuu 2013 JULKAISTU: Maaliskuu 2013 Kuvassa AL Härmän Ekolat Eikan Polku 2012 kisassa, niin iso auto, ettei koko AL Sport merkki mahtunut kuvaan, pienempi kyllä ikkunassa. Tästä tämä alkaa, kisalehden teko, täydennämme

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen

Lisätiedot

Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV).

Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV). SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4-2001 AIKA: PAIKKA: Ke 29.8.2001 klo 18.00 alkaen SIL ry, Malmi LÄSNÄ: Ilkka Keinänen puheenjohtaja Timo

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tiedote nro 2/2007 17.02.2007 Vammala - Ralli

Tiedote nro 2/2007 17.02.2007 Vammala - Ralli Tiedote nro 2/2007 17.02.2007 Vammala - Ralli Tämä oli Länsi-Suomen alueen (ei kuulu Pasien alueeseen) mestaruusosakilpailu. Paseille tämä kilpailu oli enemmän testikilpailu, seuraavassa viikonvaihteessa

Lisätiedot

Kauhajoki Vapaa harjoitus - Lauantai - SuperCar

Kauhajoki Vapaa harjoitus - Lauantai - SuperCar Vapaa harjoitus - Lauantai - SuperCar 68 Niclas Grönholm Ford Fiesta 2 00:31.742 4 Ari Perkiömäki Ford Fiesta 2 00:31.879 5 Mika Liinamaa Skoda Fabia 3 00:32.163 14 Teemu Pätsi Ford Fiesta RS 3 00:32.169

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu KILPAILUKUTSU KILPAILUN SÄÄNNÖT XXXIV IKH-SAMBACROSS 18.7.2015 Rallicrossin SM-sarjan 3. osakilpailu Kilpailun järjestäjä: Kauhajoen Urheiluautoilijat ry Sotkan moottoristadion, Kauhajoki I OHJELMA 25.05.2015

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry.

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry. KILPAILUSÄÄNNÖT SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT K-KUA 30v SM-rallisprint 03.03.2012 kello 12:00 SM-rallisprint 3. osakilpailu

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Vuodelle 2006 suunniteltiin markkinointitoimenpiteitä ja niihin palaamme myöhemmin.

Vuodelle 2006 suunniteltiin markkinointitoimenpiteitä ja niihin palaamme myöhemmin. 2006-03-13 HYVÄ YHTEISTYÖKUMPPANI VUOSIKOKOUS Vuosikokous pidettiin suunnitelman mukaan 03.-05.03.2006 Tahkolla. Paikalla oli kokouksessa 20 henkilöä, joten kohtuullinen määrä asemien edustajia saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Karting. tuloksia. 1004 m

Karting. tuloksia. 1004 m Karting Karting fysiikkaa 60 =Vertailupaino [kg] 0,088 =Minimi aikaero per kg [%] P =Kuskin paino LP =Kuskin painossa mukana oleva lisäpaino, tällöin tuloksia paino sisältää myös ajovarusteet AK =Ajokerta

Lisätiedot

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99 KATUKIIT TUKIITÄJÄ JÄT TIEDOTUSLEHTI 1/99 www.katukiitajat.fi.fi Hei taas kaikki vanhat ja uudet jäsenet! Taas on yksi luisteluvuosi takana ja pikkujoulut juhlittu. Porukkaa olikin mukavasti paikalla.

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATASARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Puheenjohtaja a Pasi Moilanen 0400 882 807 ahdistaa, ei meinaa jaksaa taistella tuu - limyllyjä vastaan. Vuosikokouskin lähestyy, tarttettaisiin lisää uusia usia voimia seuratyöskentelyynkin,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan.

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: 26. Suopunkiralli Aika: 28.3.2009 Kilpailun arvo: Kansallinen kilpailu, Alue 1 aluemestaruuskilpailu NEAFP Järjestäjä: Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Paikkakunta: Rovaniemi

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT

24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT 24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT www.markowa.com/had KILPAILUN SÄÄNNÖT HONG KONG -HANKIRALLI 24.-25.02.2007 Kansallinen ralli / NEAFP/ AKK:n lupa n:o 15/R/07 Historic Rally Trophyn 3. osakilpailu

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali. Aika 21.8.2014 klo 11:00 1/6 Paikka Jämin ilmailukeskus, Reima Center LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Haapala Heikki Haikonen Markku Lehtonen Esko Lehtonen Kalle

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

kutunkierros kaikki tulokset XVIII Kutunkierros KiikoisAS 18.2.2012 tulaika: 19.02.2012 01.38:45 LUOKITTAIN TULOKSET luokka: M

kutunkierros kaikki tulokset XVIII Kutunkierros KiikoisAS 18.2.2012 tulaika: 19.02.2012 01.38:45 LUOKITTAIN TULOKSET luokka: M XVIII Kutunkierros KiikoisAS 18.2.2012 tulaika: 19.02.2012 01.38:45 LUOKITTAIN TULOKSET luokka: M Sij. No. Kuljettaja Kartanlukija Seurat Auto Tulos np 1 14 Jukka Viljanen Jaakko Viljanen LapUA/LapUA PRP.fi

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat 4- Kierrosajat Avoin luokka Lähtö 1 44 Pasi Mäensivu 1:38.331 1:34.233 2:04.529 1:57.437 1:36.047 1:34.727 1:33.692 1:32.717 1:34.390 1:34.224 41 Mika Lipsanen 1:37.989 1:33.585 1:33.685 1:33.773 1:34.654

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Oulu Vapaa harjoitus - lauantai - SuperCar

Oulu Vapaa harjoitus - lauantai - SuperCar Vapaa harjoitus - lauantai - SuperCar 2 Aki Karttunen Honda Civic Type R 2 00:43.227 2 Aki Karttunen Honda Civic Type R 3 00:43.753 95 Jannu Ligur * Ford Fiesta 3 00:43.897 76 Jussi-Petteri Leppihalme

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

MTB Tulokset: Yleinen: 6 kier. n. 30 km. M kier. n. 25 km. M kier. n. 15 km. M kier. n.20 km. Naiset 3 kier. n.

MTB Tulokset: Yleinen: 6 kier. n. 30 km. M kier. n. 25 km. M kier. n. 15 km. M kier. n.20 km. Naiset 3 kier. n. MTB 13.09.1998 Maastoajon Satakunnan mestaruuskilpailut MTB - pyörillä ajettiin 13.09 Säkylän Yrityksen isännöimänä Huovinrinteen maastossa n. 5 km mittaisella lenkillä jonka yleinen sarja ajoi kuusi kertaa

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoinkokous. 6. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen

RL Nuorisojaoston avoinkokous. 6. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen Aika 24.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta, naruportintie 68 02860 Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HUHTIKUU TOUKOKUU To 3.5. Klo HaHa AJ kokous n Urh. kenttä Ke 9.5. Helavalkijat, Ilmakivääriammuntaa Ilkka, Kari M. To 10.5 Lajiesittely Märy Ilkka, Reiska

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Kouvola Rataan tutustuminen - SuperCar

Kouvola Rataan tutustuminen - SuperCar Rataan tutustuminen - SuperCar 4 Ari Perkiömäki Ford Fiesta 9 00:43.342 68 Niclas Grönholm Ford Fiesta 5 00:43.627 11 Atro Määttä Ford Fiesta 8 00:43.866 11 Atro Määttä Ford Fiesta 5 00:43.870 2 Aki Karttunen

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044.3 AJAJAT 044.3.1 Ajajien ikä 044.3.2 Ajovarusteet 044.4 RATA 044.5 HARJOITUKSET 044.6

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki Järilänvuori 2016 Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu 28.8.2016 Kokemäki KILPAILUKUTSU Kokemäen FK-Kerho ry kutsuu karting kilpailijoita, joilla on jonkin FIA:n kansallisen lajiliiton myöntämä

Lisätiedot

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen LÄNSI-SUOMEN LÄÄNIN SÄHKÖALAN PERUSTUTKINTOTOIMIKUNNAN (8143) KOKOUS Aika: 22.4.2009. klo 10:00 Pöytäkirja Paikka: Loimaan ammatti- ja aikuiskoulutuskeskuksessa 22.4.2009 klo 10:00. Myllykyläntie 8, 32200

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Kouvola Vapaa harjoitus - SuperCar

Kouvola Vapaa harjoitus - SuperCar Vapaa harjoitus - SuperCar 68 Niclas Grönholm Ford Fiesta 3 00:43.430 11 Atro Määttä Ford Fiesta 2 00:44.250 2 Aki Karttunen Honda Civic Type R 2 00:44.871 4 Ari Perkiömäki Ford Fiesta 3 00:45.112 3 Janne

Lisätiedot

RC SM OULU Tulokset

RC SM OULU Tulokset SUPER CAR 1 2 Karttunen Aki Skoda Fabia WRC HämUA 20 +1 2 7 Kanerva Janne Citroen C4 KankUA 17 3 15 Rajala Joni-Pekka Mitsubishi Lancer ENoorUA/MK 15 4 1 Määttä Atro Ford Focus WRC ValUA 13 5 20 Viitanen

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kauhajoki Vapaa harjoitus - Perjantai - SuperCar

Kauhajoki Vapaa harjoitus - Perjantai - SuperCar Vapaa harjoitus - Perjantai - SuperCar 11 Atro Määttä Ford Fiesta 3 00:31.588 11 Atro Määttä Ford Fiesta 5 00:31.694 4 Ari Perkiömäki Ford Fiesta 8 00:31.709 68 Niclas Grönholm Ford Fiesta 7 00:31.787

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot