1Joh.5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä, ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1Joh.5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä, ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat."

Transkriptio

1 USKO JA KUULIAISUUS Vapahtajamme Jeshuua teki kaiken, jotta me voisimme pelastua. Nyt Jumala odottaa meiltä uskoa ja kuuliaisuutta Sanalleen, siis myös Hänen kymmenelle käskylleen. (Jaak.1,2,3, Room.13) 1Joh.5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä, ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat. Jumala antoi 10 käskysanaa liiton ehdoiksi kansalleen. Hän antoi ne suusanallisesti Mooseksen kautta, mutta Hän kirjoitti myös ne kivisiin laintauluihin omin sormin Mooseksen ollessa vuorella rukoilemassa ja Jumalan ohjeita kuulemassa. Taulut laitettiin liitonarkin sisään. Sillä aikaa kun Mooses oli Jumalan edessä vuorella, Israelin kansa rikkoi pahasti Jumalaa ensimmäistä käskyä vastaan tekemällä jumalakseen valetun vasikan. Se oli niin paha rikkomus, että Jumala olisi tuhonnut koko kansan. Vain Mooses perheineen olisi jäänyt jäljelle, ja heistä olisi muodostunut uusi kansa, mutta Jumala kuuli Mooseksen rukouksen kansan puolesta ja armahti kansaa siten, että Hän antoi mahdollisuuden heille elää, jos he tottelisivat sitä lakia, jonka Jumala antoi Moabin maassa liiton ehdoiksi (5Moos.29:1). Tämä liitto oli tavallaan Mooseksen ja Israelin välillä ja liiton ehtoja sanotaan Mooseksen laiksi. Mooseksen lain noudattaminen ei ollut helppoa. Uudestisyntymisessä Jumala piirtää käskynsä, ne kymmenen käskysanaa, Henkensä kautta lapsensa sydämen tauluihin, niin että Uuden Liiton ihmisellä on helpompi tehdä käskyjen mukaan (Hebr.10:15-16, Jer.31:33-34, 1Joh.1-4). Todellinen Jumalan lapsi ei taistele käskyjä vastaan, vaan hän pyrkii pitämään ne, sillä Hän rakastaa Jumalaa ja haluaa olla otollinen Hänelle. Siis, käskyt eivät ole vanhentuneet eivätkä lakanneet olemasta, sillä Jumala on edelleen samaa mieltä ja haluaa, että Hänen lakinsa saisi tänäkin päivänä ohjata ihmistä elämään Jumalalle otollisesti. Mutta Mooseksen laista on Jeshua meidät vapauttanut (Ap.t.13:39). Kiitos Jumalalle. Jer.31:33, Hebr.10:16 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Mutta kun Mutta kun Jumalan vastustaja on päässyt varastamaan totuuden myös käskyjen osalta, niin että monet Jumalasta syntyneetkin taistelevat Jumalan käskyjä vastaan, eivätkä he voi sen tähden vaeltaa Jumalan Hyvän Hengen

2 johdatuksessa. (2Tess.2:3-8). Lihamme valehtelee (Room.8:1-8). Tarvitsemme oikean tiedon. Jumalan Sana on totta, ja turvallisinta on totella Sanaa, sillä Jumalan Sana ja Jumalan Henki pitävät yhtä. (Joh.4:23-24, Joh.14:6, Joh.17, 1Joh.5:6, Joh.14:15-27, Joh.16:13-15). Meidän ei tarvitse pelätä Raamatun käännösvirheitä, sillä Jumala kyllä ajallaan paljastaa kääntäjien tahalliset (Jer.8:5-9) ja tahattomat virheet, kun sydämestämme etsimme Jumalan mielipidettä Raamatusta. Erikoisen tärkeää on lukea evankeliumeita, sillä niissä on Ješuuan kautta elämän sanoja meille Jumalalta (5Moos.18:15-19, Matt.17:5, Joh.8:31-32, 45-51, Joh.12:49-50, Joh.14:24). Jumalan vastustajan valheet ovat myös saaneet ihmisiä luulemaan, että Jumalan tahdon tekeminen on vaikeaa ja työlästä ja kuin "käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin tuolla" (Jes.28:5-13). Totuus on, että se ei ole vaikeaa, kun on rakkaus totuuteen. Jumalan Sanan ohjeet eivät ole tarkoitetut tekemään ihmiselämää hankalaksi eikä kaatamaan ihmistä, vaan ne ovat sitä varten, että voimme pysyä pystyssä. Voitamme vaikeudet, houkutukset ja pimeyden metkut Jeshuuan kanssa ja pääsemme lopulta porteista sisälle Isän valtakuntaan (Matt.11:28-30, Ilm.17:14). On kirjoitettu Sananlaskut 28:9 Joka korvansa kääntää kuulemasta lakia, sen rukouskin on kauhistus. Room.8: Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Messiaassa Jeshuassa ovat: jotka eivät vaella lihan mukaan vaan hengen (1642- käännös, King James -versio ym.). 2. Sillä elämän hengen laki Messiaassa Jeshuassa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. 3. Sillä mikä (Mooseksen) laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, 4. että Mooseksen lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen. 5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli (halu), mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli (halu). 6. Sillä lihan mieli (halu) on kuolema, mutta hengen mieli (halu) on elämä ja rauha; 7. sen tähden että lihan mieli (halu) on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. 8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. (Jaak.2) Luuleminen, tottelemattomuus..esteitä Jumalan vastustaja on monella tavalla harhauttanut uskomattomia ja uskovaisiakin (Matt.24:24). Se on saanut monet meistä ei-juutalaisista

3 uskoon tulleista valituistakin luulemaan, että me olisimme parempia kuin Jumalan valitsema kansa Mooseksen aikana, tai juutalaiset luulemaan, että he pelastuvat juutalaisuutensa turvin. Totuus on, että Jumala rakasti silloista valittua kansaansa, auttoi heitä hädässä, antoi anteeksi erehdykset ja ennen kaikkea teki liiton heidän kanssaan antaen heille kirjallisesti liiton ehdot, jotta he voisivat pysyä Jumalan kanssa liitossa ja siten pelastuksessa. Se oli rakkautta, sillä Jumala halusi pitää yhteyden kansaansa ja turvata heidän elämisensä. Mutta eivät kaikki valituista pysyneet liiton ehdoissa. Eivät kaikki välittäneet Jumalan rakkaudesta, vaan suurin osa heistä oli valmis palvelemaan mitä tahansa muuta kuin Jumalaansa. Se oli kauhistus Jumalalle. Mooseksen rukouksen tähden Jumala armahti kuitenkin heitä ja antoi heille uuden mahdollisuuden pysyä Jumalan rakkaudessa, varjeluksessa ja pelastuksessa, jos he tottelisivat "Mooseksen lakia". Se laki oli israelilaisia (ja myös meitä vastaan), ja se kirjoitus laitettiin lainarkin sivulle (eikä siis sisälle kuten kymmenen käskysanaa: 5Moos.31:24-26). Jos he tahallaan rikkoivat tätä lakia vastaan, heidän oli kuoltava, eikä sovitusta ollut. Jeshuua lunasti heidät Mooseksen lain kirouksista (Kol.2:14) ja heille tuli mahdollisuus uudesti syntyä Jumalan Hengen kautta uskomalla Jeshuuan nimeen ja Hänen lunastustyöhönsä. Myös meille ei-juutalaisille eli pakanoille tuli mahdollisuus pelastua uskon kautta niin kuin hekin. Hän lunasti meidät ja heidät myös synnin orjuudesta (Joh.8:31-36,Room.6). Nyt meidän (pakanasyntyisten ja myös juutalaisten) on helpompi palvella Jumalaa uuden liiton lapsina kuin heidän vanhassa liitossa. Mutta meitä ei ole vapautettu tekemään omiamme, vaan meidät vapautettiin palvelemaan elävää Jumalaa Hengessä ja totuudessa (Hebr.9:14, Joh.4:23-24, Joh.14-17, Gal.5:13,Gal.3:13-14, 26-29). Tottelemattomuus eli kaikki ylpeily, kerskailu, kateus, epäusko, pelkuruus, haureus, tottelemattomuus, kurittomuus, niskoittelu, kapinointi, valehteleminen ja vääryys ja muu Jumalaa ja Hänen käskyjänsä vastaan tekeminen on kauhistus Jumalalle tänäkin päivänä (Matt.7:21-26, Matt.25, Ilm.21:8), ja uskon, että vielä enemmän nyt, koska Jumala teki vielä suuremman rakkaudenteon puolestamme kuin aikaisemmin: Hän antoi rakkaan, viattoman ja kuuliaisen Poikansa uhriksi meidän edestämme. (Ef.2, Joh.3:18, Joh.10:25-26, Joh.20:31). Kiitos Jumalalle ihanasta pelastuksesta, joka on Jeshuuassa Joh.3:18 Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. 1Kor.12: Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki

4 ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Jeshuua Messiaskin; 13. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai ei-juutalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Gal.3: Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista (ei-juutalaista), ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Messiaassa Jeshuuassa (eli Jumalan Hengessä Jeshuuan nimen kautta). 29. Mutta jos te olette Messiaan omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. Joh.10:16 "...ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen." Kiitos Jumalalle! Arvostakaamme Jumalan rakkautta. (Hebr.10:26-39, Luuk.7:40-43) Siksi on kirjoitettu näin Hebr.10: Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, (Sillä Jeshuuan tarvitsisi uudelleen sovittaa paalulla syntimme, eikä niin tapahdu.) 27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. 28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: 29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! (Tahallinen synti on Jumalan Hengen pilkkaamista.) 30. Sillä me tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa." 31. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin... (Hebr.6:4-6) 35. Älkää siis heittäkö pois uskallustanne (uskoanne, Luuk.18:7-8), jonka palkka on suuri. 36. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. 37. Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee Hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; 38. mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen." (Room.1:16-32) 39. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat (Usko Jumalaan on kuuliaisuutta ja Jumalaan kaikessa turvaamista: Jer.17:7, Jaak.2) sielunsa

5 pelastukseksi. (1Piet.1:3-9) Hebr.6: Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet 5. ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, 6. ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä naulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. 7. Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; 8. mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. 9. Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin. 10. Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet Hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette. Jeshuuakin piti käskyt Joh.15:5-11, Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. 6. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. 7. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. 8. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni. 9. Niin kuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani. 10. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn Hänen rakkaudessaan. 11. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. 16. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, Hän sen teille antaisi. Hebr.5: Ja lihansa päivinä Hän (Jeshuua) väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi Hänet kuolemasta pelastaa; ja Hänen rukouksensa kuultiin Hänen jumalanpelkonsa tähden. 8. Ja niin Hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä Hän kärsi, kuuliaisuuden,

6 9. ja kun Hän oli täydelliseksi tullut, tuli Hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat Hänelle kuuliaiset, Jumala on tiennyt edeltä myös käskyjen rikkomisen Onhan kirjaan kirjoitettu myös näin: Jes.24:5 Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. (Jes.24:1-6) Dan.7:25 Hän (Jumalan vastustajan joukot, peto) puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. Jeshuua ennusti laittomuuden ajasta sanoen Matt.24:12-13 Ja sen tähden, että laittomuus (eli ei olla kuuliaisia Jumalan laille) pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Toisin sanoen Kun Jumalan käskyjä (lakia) rikotaan, väärennetään ja vähätellään, on se laittomuutta eikä lain kuuliaisuutta. Kiitos Jumalalle, että laittomuuden salaisuus on paljastettu (2Tess.2:7), ja Jumalan totuus saa yhä enemmän sijaa. Jumala ei vuodata rakkauttaan (Room.5:5, Ap.t.5:32) tottelemattomaan. Aivan järkyttävää on ollut kuulla puheita suuresta herätyksestä ja suuresta rakkauden aallosta, sillä se on täysin vastoin Raamatun ilmoitusta, jossa sanotaan, että ennen Jeshuuan tuloa on suuri luopumus (2Tess.2:3). Se juuri on ollut pitkän aikaa laittomuuden tähden (Matt.24:11-12). Hengellisen ihmisen tilalle on tullut lihallinen, sielullinen ja aistillinen, tunteisiin ja oman mielen aivoituksiin perustuva, ylpeä ihminen; uskonnollinen mutta ei uskovainen, kuten Juudan kirjassa on kirjoitettuna: Juuda He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa

7 mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden. 17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeshuuan Messiaan (Jumalan Voidellun) apostolit (lähetetyt) ovat edeltäpäin puhuneet, 18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan." 19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta. He ovat sielullisia, Henkeä heillä ei ole. 20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä 21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeshuuan Jumalan Voidellun laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. 22. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; 23. toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin. 24. Mutta Hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, 25. Hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän Pelastajallemme Herramme Jeshuuan Jumalan Voidellun kautta, Hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen. Ymmärrämme nyt varmasti paremmin, mitä seuraavat Samuelin sanat Saulille tarkoittivat. Ne ovat ajankohtaiset sanat myös meille, jotka arvostamme jumalista elämää. 1Sam.15: Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra (Jumala) polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran (Jumalan) äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. 23. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran (Jumalan) sanan, on myös Hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Jumala ei ole koskaan tarvinnut uhreja syödäkseen niitä, vaan ainoastaan nähdäkseen, totteleeko Jumalan kansa Häntä. Ympärillä olevat kansat olivat tottuneet uhraamaan eläinuhreja omille jumalilleen. Kaikkivaltias Jumala, kaiken Luoja, antoi ohjeet, miten tuli uhrata Hänelle, ainoalle oikealle Jumalalle. Hänen antamansa tieto, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri, on osoittamassa meille, että jos ihminen on kuuliainen Jumalalle, uhria ei tarvita.

8 Niin ei myöskään Vanhan Liiton ihmisten tarvinnut tuoda syntiuhria temppeliin uhrattavaksi, jos hän oli kuuliainen eikä rikkonut Jumalaa vastaan. Mutta ihmisen oli vaikea olla erehtymättä, ja uhreja uhrattiin. Niin sitten eräänä päivänä Jumala antoi kertakaikkiseksi uhriksi Poikansa. Nyt Jumala näkee Jumalan kansan kuuliaisuuden siitä, totteleeko se sitä Sanaa, minkä Jumalan Poika Jeshuua toi Isältä kansalle, siis meillekin tiedoksi voitelulahjojen kautta (Ef.4: , Joh.13:20). Jeshua vikauhrina riittää sovitukseksi erehdyksille eli tahattomalla synnille, mutta älkäämme tahallamme rikkoko Jumalaa vastaan, kun kerran tiedämme Jumalan hyvyyden ja olemme päässeet osalliseksi ihanasta pelastuksesta ja Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta. Olkaamme kuuliaiset ettemme joutuisi Jumalan hylkäämiksi! Jumala on sietänyt tietämättömyyttämme, mutta parannus on tehtävä Ap.t.17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt (sietänyt), mutta nyt Hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Kiitos Jumalalle, että Hän on sietänyt ymmärtämättömyyttämme ja antanut anteeksi erehdyksemme Jeshuuan veren kautta (1Joh.1), mutta tullessamme tietämään totuuden Jumala odottaa kuuliaisuutta totuudelle eli Hänen Sanalleen, käskyt mukaan lukien. Emme voi paeta edes ymmärtämättömyyden taakse etsiäksemme tilaisuuksia olla kuulematta totuutta ja siten olla ymmärtämättä, sillä välinpitämättömyydestäkin voi muodostua tahallinen synti, jota Jumala ei anna anteeksi. Siispä parasta on ottaa nuhteet nöyrästi vastaan ja tehdä parannus. (Sananl.1) Sananl.6: Sillä käsky on lamppu, opetus on valo, ja kurittava nuhde on elämän tie, JOSSAKIN ON ALKUPERÄISET KIRJOITUKSET. JUMALAN HENKI ON YHTÄ NIIDEN KANSSA On tärkeää muistaa, että Jumala antoi käskynsä ensiksi Jaakobin (luetaan Jaakovin, = Israelin = Jumalan kanssa voittajan) poikien jälkeläisille, ja niin myös juutalainen Jeshuua ilmoitti Jumalan Sanan ensin juutalaisille ja muille Israelin sukukuntalaisille. Siksi meidän tulee etsiä totuutta heprean ja

9 aramean kielellä olevista kirjoituksista. Juudan kieli oli heprea, jossa jokaisella nimellä on merkitys. Tärkein nimi on tietenkin Jumalan Pojan nimi, joka hepreaksi lausuttuna on siis Jeshuua (sh on suhuäänne), suomen kielelle käännettynä se on Pelastaja, Vapahtaja. Emme saa hyväksyä kreikkalaisuuden eikä roomalaisuuden vaikutusta Raamatussa. Valitettavasti messiaanisten juutalaistenkin hepreankielinen Raamattu on käännetty kreikan kielestä, ja hapatusta on päässyt siihenkin. Tarkoittamani kreikkalaisuus on eri asia kuin tämän päivän Kreikka, joka on aivan viehättävä maa ja jossa on ystävällisiä ja rehellisiä ihmisiä. Kreikkalaisuus, jota tarkoitan, on Rooman vallan alaisten kansojen, ja muidenkin, ihannoima muinaiskulttuuri. Se pääsi sekoittamaan israelilaisten jumalanpalvelusmenojakin lähes kaksi vuosisataa ennen Messiaan syntymistä. Siitä kerrotaan Vanhan Testamentin Apokryfikirjoissa, Makkabealaiskirjoissa. Silloin sika (sus), hävityksen kauhistus, tuotiin uhriksi Jerusalemin temppeliin, sapatti kiellettiin, papit kävivät urheiluhallissa välillä kiekkoa heittämässä ynnä muuta. Alkoivatpa Zeus-epäjumalalle pyhitetyt antiikin Kreikan olympiakisatkin jo 776 vuotta ennen Messiaan syntymistä. Ne tosin lopetettiin 393 vuotta Messiaan syntymisen jälkeen, mutta aloitettiin uudelleen Tiesitkö, että kreikkalais-roomalaisuus on länsimaisen sivistyksen pohjana. Jumalan totuus ei löydy minkään maan kulttuurista eikä minkään kansan perinnäistavoista, vaan ainoastaan Raamatusta Jumalan Hengen avulla. Jes.34:16 Etsikää Herran (Jumalan) kirjasta ja lukekaa: ei yhtäkään näistä ole puuttuva, ei yksikään toistansa kaipaava. - "Sillä minun suuni on niin käskenyt." - Hänen Henkensä on ne yhteen koonnut. Jes.2:3 "...sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Jumalan Sana." Ps.147: Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille. 20. Niin Hän ei ole tehnyt yhdellekään pakanakansalle, ja Hänen oikeuksiansa ne eivät tunne. Halleluja! On sanottu ja kirjaan on kirjoitettu israelilaisille Ap.t.3:26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt Hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne."

10 Kiitos Jumalalle, että mekin, me pakanoista uskoon tulleet, olemme Jeshuuan sovitustyön kautta saaneet oikeuden tutkia Raamattua. Kun olemme tehneet Sanan mukaan, olemme saaneet niin kuin luvattu on; myös osallisuuden iankaikkiseen elämään. (Ef.2, Room.8:32, 2Kor.1:19-22, Jes.11:10, Jes.42:6). On kirjoitettu israelilaisille ja pakanoille Jes.49: Ja nyt sanoo Herra (Jumala), joka on minut palvelijakseen valmistanut hamasta äitini kohdusta, palauttamaan Jaakobin Hänen tykönsä, niin että Israel koottaisiin Hänen omaksensa - ja minä olen kallis Herran silmissä, minun Jumalani on tullut minun voimakseni - 6. Hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen Sinut (Jeshuuan) pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti. (Suomeenkin asti: Finland = "äärimaa" tai "maan ääri") Jes.55: Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. 2. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. 3. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot. 4. Katso, Hänet (Jeshuuan) minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi. 5. Katso, Sinä olet kutsuva pakanoita, joita Sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät Sinua tunne, rientävät Sinun tykösi Herran, Sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä Hän kirkastaa Sinut. 6. Etsikää Herraa (Jumalaa) silloin, kun Hänet löytää voidaan; huutakaa Häntä avuksi, kun Hän läsnä on. 7. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran (Jumalan) tykö, niin Hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä Hänellä on paljon anteeksiantamusta. 8. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra (Jumala). 9. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. 10. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, 11. niin on myös minun Sanani, joka minun suustani lähtee: ei se

11 minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Sef.2:3 Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte Hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä (että) te saatte suojan Herran vihan päivänä (1Joh.4:17-21, 1Tess.1:9-10, 2Tim.3:1-17, 2Tess.2:10-13, 2Tess.1:2-12, Aamos 5) LUPAUS Jer.29:13 (Jumala sanoi:) Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Joh.17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat Sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja Hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeshuuan Messiaan, Jumalan Voidellun. Ilm.22:14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin (Jumalan turvapaikkaan). Kiitos Jumalalle ihanista lupauksista ja Jumalan Hengen voimasta ja johdatuksesta. Rakkaudella Anneli

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

Vanhaa viiniä uusiin leileihin...

Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Ensimmäinen liitto Hebr 8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Toinen liitto Hebr 10 9 sanoo hän sitten: "Katso, minä

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Uskontunnustuksestani

Uskontunnustuksestani Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Lähtökohta Jeesukseen uskomisen palkka on suuri Hepr 10:35.Älkää siis heittäkö pois uskallustanne( rohkeuttanne), jonka palkka on suuri.

Lähtökohta Jeesukseen uskomisen palkka on suuri Hepr 10:35.Älkää siis heittäkö pois uskallustanne( rohkeuttanne), jonka palkka on suuri. Lähtökohta Jeesukseen uskomisen palkka on suuri Hepr 10:35.Älkää siis heittäkö pois uskallustanne( rohkeuttanne), jonka palkka on suuri. 1. Jeesus tunnustaa hänet taivaassa Isän edessä Matt. 10:32 Sentähden,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa 1 Isak Penzev Shalom hyvät ystävät. Meillä alkaa uusi teema nimeltä Juutalaisuus ja Uusi testamentti. Tämän oppitunnin aiheena on yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

1. Pietarin kirje 4. luku

1. Pietarin kirje 4. luku 1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Risti ja riita Alussa 1 Moos. 2:16-17 "Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä,

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Peruslähtökohta: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Joh.3:27).

Peruslähtökohta: Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta (Joh.3:27). 1 MISSIO SAVO 23.2.2008 Ylämylly Raamattutunti Väinö Hotti JUMALA VOI 1. Onko sanoma? Peruslähtökohta: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Joh.3:27). Puhujalla pitäisi olla sanoma,

Lisätiedot

ONKO LAKI LEGALISMIA?

ONKO LAKI LEGALISMIA? Tooran osuus TETZAVEH Shemot (2. Moos) 27: 20-30:10 ONKO LAKI LEGALISMIA? Laki on kuitenkin pyhä ja lain käsky pyhä, vanhurskas ja hyvä. Room 7: 12 Shabbat shalom rakkaat ystävät! Tämän Riemuvuoden aikana

Lisätiedot

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi: ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Muun muassa näin on kirjoitettu

Muun muassa näin on kirjoitettu JUMALAN LAKI SYDÄMESSÄ Lupaus uudesta paremmasta liitosta oli annettu profeettain kautta kauan ennen Messiaan syntymistä. Jumala lupasi kirjoittaa lakinsa eli kymmenen käskyänsä sydämiimme Henkensä kautta.

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 luku Johannes julistaa elämän Sanaa, Messiasta, että lukijoillakin olisi yhteys ISÄN ja Pojan kanssa 1 4. Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012

Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 1 Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 Abrahamin tapaus Olemme edellä käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava.

Lisätiedot

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Juutalaisen uskon perusteet

Juutalaisen uskon perusteet 1 Juutalaisen uskon perusteet 1.oppituntti Isak Pensiev 4.4.2012 Shalom on hyvin tunnettu juutalaisen kielen sana. Se on myös hyvin tunnettu sana koko maailmassa. Mutta ei kukaan ajattele tarkkaan mitä

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö alkukirkon katekismus ja uskon sääntö On pidettävä selvänä raja sen välillä, mitä voimme tietää varmasti ja mitä emme voi tietää varmasti. Raamatun sana on selvä ja varma. Kaikki muu on spekulaatiota,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PALAVA PENSAS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siinain erämaassa, Hoorebin vuoren juurella. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Jesaja 44 Jahve, kaiken luoja, Israelin lunastaja ja pelastuskallio

Jesaja 44 Jahve, kaiken luoja, Israelin lunastaja ja pelastuskallio Jesaja 44 Jahve, kaiken luoja, Israelin lunastaja ja pelastuskallio Jesaja: 44:1 Mutta nyt kuule, Jaakob, minun palvelijani, ja Israel, jonka minä olen valinnut. 44:2 Näin sanoo Jahve, sinun luojasi, joka

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)

TV7 RAAMATTUKOULU. Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) 1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen ISRAEL - JUMALAN VALINTA Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä?

Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä? Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä? Anteeksipyyntö ja korjaus opetukseeni Pyydän anteeksi, että olen opettanut väärin siitä, milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä. Uskoin aiemmin, että

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Paastonaikainen Marianpäivä Evankeliumi, Luuk. 1: 26-38

Paastonaikainen Marianpäivä Evankeliumi, Luuk. 1: 26-38 Paastonaikainen Marianpäivä Evankeliumi, Luuk. 1: 26-38 Kaikista niistä päivistä, joita kristikunnassa vietetään pyhäpäivinä Jeesuksen meidän Vapahtajamme meille ihmisille tekemien hyvien töiden muistamiseksi,

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa 1 opettaja Isak Penzev 15.03.2013 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppitunteja, ja meidän aiheenamme on Toora apostolien kirjoituksissa. Jatkamme ensimmäisen Johanneksen

Lisätiedot

25. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 24: 15-28.

25. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 24: 15-28. 25. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 24: 15-28. Vapahtajamme varsinainen tarkoitus Hänen puheessaan tämän päivän evankeliumissa näyttää olevan se, että Hän varoittaa uskovaisia

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Hepreankielessä valasta käytetään kahta nimeä: shebuu aa ja aalaa. Tuo jälkimmäinen taas on yhdistetty sanaa eel, joka tarkoittaa itseään Jumalaa.

Hepreankielessä valasta käytetään kahta nimeä: shebuu aa ja aalaa. Tuo jälkimmäinen taas on yhdistetty sanaa eel, joka tarkoittaa itseään Jumalaa. Raamattutunti 8.9.2009 VALA Vala on meille arkipäivässä vähän outo asia. Tuskin me kovin usein vannomme mitään valoja. Avioliiton solmimisesta käytetään joskus sitä nimeä, että he vannoivat toisilleen

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

YLEISET KUOLETTAVAT PETOKSET #2 Kerran pelastettu aina pelastettu?

YLEISET KUOLETTAVAT PETOKSET #2 Kerran pelastettu aina pelastettu? Tooran osuus METZORA Vayikra (3.Moos.) 14:1-15:33 YLEISET KUOLETTAVAT PETOKSET #2 Kerran pelastettu aina pelastettu? Lapset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Joka noudattaa vanhurskautta, on vanhurskas,

Lisätiedot

IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi

IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 Kuunneltavissa osoitteessa:

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel

Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel Suomen Messiaaninen yhdistys www.messiaaninen.net 1 Mikkeli, syyskuu2011 rabbi J.Melamed Israel KYSYMYS: Jeshua antoi uusia asioita rukoilla minun nimessäni. Onko tämä juutalaisille uusi asia? Miksi Jeshuan

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen

Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen Luku 1 Alkutervehdys 1:1-5 1. Miten Paavali sai apostolin tehtävänsä? (1, vrt. Luuk. 6:12-16; Apt. 21-26) 2. Miksi Paavalin täytyi korostaa asemaansa apostolina?

Lisätiedot

Jumalan ominaisuuksista

Jumalan ominaisuuksista Jumalan ominaisuuksista Salon Raamattu Puhuu srk 2019 Raamattukoulu - Toni Taiveaho Kaikkivaltius "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias (Ilm.1:8,

Lisätiedot

Kiusaukset elämässämme

Kiusaukset elämässämme Kiusaukset elämässämme Laitoin tällaisen otsikon puheelleni sen tähden, koska tiedän, että kaikki me joudumme erilaisiin kiusauksiin elämässämme. Luulen niin, ettei meistä yksikään selviä ilman kiusauksia

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO

MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO M MUUT OPETUKSET, https://genfibeta.weebly.com/m.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) MK KATEKISMUS, https://genfibeta.weebly.com/mk.html MK Kymmenen

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan Hei, sinä siellä! Minne olet matkalla? Opas oikean tien valintaan 2 Minne olet matkalla? ei! Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan elämäsi tarkoitusta, tai mitä sinulle ja läheisillesi tapahtuu kuoleman

Lisätiedot

SYNTI. - Hänen armossaan on minulle kyllin! - Synti.doc Sivu 1 / 6 Created By Pasi Kallio

SYNTI. - Hänen armossaan on minulle kyllin! - Synti.doc Sivu 1 / 6 Created By Pasi Kallio SYNTI Sisällysluettelo: SYNTI...1 SYNTI JA SEN MERKITYS...2 Mitä on synti...2 Ketkä ovat syntisiä...3 Synnin seuraamus...4 Synnin anteeksisaaminen...4 Anteeksiantamattomat synnit...5 Oma osuus syntiin

Lisätiedot

Golgatalla saavutettiin täysi voitto synnistä. Hengellinen taistelu uskovan elämässä Markku Kellomäki 17.4.2011

Golgatalla saavutettiin täysi voitto synnistä. Hengellinen taistelu uskovan elämässä Markku Kellomäki 17.4.2011 Golgatalla saavutettiin täysi voitto synnistä 2 Hengellinen taistelu uskovan elämässä Markku Kellomäki 17.4.2011 Kol. 2: 13.Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen,

Lisätiedot

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan

Lisätiedot