KERHOJEN KUULUMISET 13/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KERHOJEN KUULUMISET 13/2014"

Transkriptio

1 KERHOJEN KUULUMISET 13/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ehtinyt olla tapahtumia alkusyksystä. Juristikerho Juristikerho piti syksyn ensimmäisen kokouksen ja fukseille pizzaillan 9.9. Juristikerho järjesti excun Korkeasaaren Kissojen yöhön Juristikerholla on ollut fuksitoimintaa: juristit ovat mainostaneet juristikerhoa ja Osakuntaa oikeustieteen fukseille eri tapahtumissa, osallistuneet osakunta infoihin. Juristikerhon omia fuksisitsejä vietetään perjantaina Juristikerho on lisäksi aloittanut Juristikerhon ensi vuoden juhlavuoden Kristojen järjestämisen. Koulutusvaliokunta Osakunnalle on kirjautunut mennessä 517 jäsentä, joista 155 uusia jäseniä (30%). Jäsensihteeri laittaa oodissa maksaneille muistutusviestiä kirjautumisesta lokakuussa. Koulutusvaliokunta on järjestänyt syksyn alussa neljä fuksi infoa Osakunnalla: 4.,10.,16. ja Infoissa on ollut hyvin Osakunnan kerhoja ja valiokuntia esittelemässä toimintaansa. Fukseja infoissa on ollut vaihdellen Fuksiaisia ja kaudenavajaisia juhlitaan perjantaina Fuksiaisiin on ilmoittautunut hyvin rastinpitäjiä ja fuksiaissuunnitelmat ovat hyvässä vauhdissa. Fuksiaisista pidetään vielä toinen suunnittelupalaveri keskiviikkona, sillä ensimmäisessä kokouksessa ei saatu sovittua kaikkia asioita. Koivuniemessä järjestetään fuksiviikonloppu ja fuksisitsejä juhlitaan Tuutorit ovat olleet mukavan innostuneita, kiinnostuneita ja aktiivisia! Muutema on innostunut itsekin enemmän osakuntatoiminnasta tuutoroinnin ohessa. Kari Tuominen Ulkoasiainvaliokunta Syksyn ohjelma täydessä vauhdissa. Stipendiaatista huolehditaan fuksi ym. ohjelmien suhteen. Pelikerho Uusi puheenjohtaja on valittu kerhon kokouksessa syyskuun alussa, ja peli illat keskiviikkoisin ovat käynnistyneet. Näytelmäkerho

2 Toiminta jatkuu samoilla linjoilla Kokkikerho Ei kuulumisia Iina Jokilaakso Juhla ja ohjelmavaliokunta JVK:lle valittiin uusi ohjelmasihteeri syyskuun yleiskokouksessa. Hämis Tavastia sitsit onnistuivat JVK:n osalta hyvin. Emännistöllä on ollut hieman vaikeuksia saada tarpeeksi väkeä keittiöön. Kaudenavajaisten (26.9.) suunnittelu on edennyt hyvin ja tarvittava määrä henkilökuntaa biletyöntekijöitä on saatu kasaan. HOT Osallistuin toimarin kanssa HOT:in aktiivien kokoukseen, jossa käsittelimme mm. tilankäyttöä ja siihen liittyviä haasteita tanssibileiden aikana, sekä tanssikerhon rahankäyttöä. Talouden suhteen tanssikerhon tilinpäätös 2013 oli ylijäämäinen (n.3000e. Menot n e, tulot e, tilin saldo vuoden alussa n e.) Osakunnan osuus tanssikerhon taloudessa on 500e avustus keväällä ja syksyllä. Tanssikerho tavoitti kevään 2014 kursseilla n.200 osallistujaa, joista 45% oli Hämiksen jäseniä, 47% muita opiskelijoita ja 8% ei opiskelijoita.) Keinoiksi budjettiylijäämän järkevämpään käyttämiseen pohdittiin esim. tanssiopettajien palkkojen nostamista (tällä hetkellä vain n.25e/tunti) ja ulkopuolisten vetäjien workshopien järjestämistä. Myös tanssikurssien osallistumismaksujen alentamista osakunnan jäsenillä pohdittiin (tällä hetkellä 10/20e osakunnan jäsenillä vs. 30/40e muille. Mimmikerho Mimmikerho kokoontui ensimmäiseen saunailtaan ja paikalla oli n. 10 osallistujaa, joista muutama oli fuksi. Syksylle on suunniteltu monipuolista toimintaa, mm. excuja. Ompeluseura Ompeluseura on aloittanut toimintansa ja kokoontuu vakiovuorolla joka toinen keskiviikko. Juhani Takkunen

3 Yleisvaliokunta YVK järjesti syksyn toiminnan suunnittelukokouksen. Ote pöytäkirjaluonnoksesta: 8. Syksyn toiminta Päivämääriä: 14.9: Siivoustalkoot, sekä parkettitalkoot klo 17: : Osakuntabaarin parkettitalkoot välittömästi osakuntabaarin sulkeuduttua 6.10: Ennen osakuntabaarin aukeamista kalusteiden palautus oikeille paikoille. 10: 12.10: Koivuniemen syystalkoot. 8.11: Osakunnan siivoustalkoot Huoneistomestarin kaappi järjestellään uudelleen. Maija järjestää erillisen kokouksen asiasta. Ennen kokousta Maija selvittää entisiltä huoneistomestareilta parannusehdotuksia, sekä pohtii asiaa Antin ja Teemun kanssa. Keväällä päädyttiin uusien sohvien hankintaan vanhojen kunnostamisen sijaan. Seuraavaksi pitää hankkia lisätietoa sohvafirmasta, Jenni Olga ja Teemu ottaa asian hoidettavaksi. Sisustusideoita: Jenni: Isosta pöydästä haluttaisiin eroon, tilalle voisi hankkia baaripöytiä/jakkaroita. Voisi hankkia kuramatot osakunnan logoilla. Näitä tarvittaisiin kahdet kappaleet, joista toiset pesussa vuorollaan. Hinta luultavasti melko korkea. Jenni ottaa asian selvitykseen. Jaana, Jenni ja Maija hankkii 3.krs sisustukseen tarvittavat verhot ja tyynyt. SnookerHO Biljardipöydän verka on uusittu. Korjaaja osasi kertoa tarkalleen, minkä kokoisia palloja pöydällä kuuluisi käyttää (valitettavasti kokoa ei muistettu, mutta on varmasti jossakin ylhäällä). Turnaus

4 alkaa syksyllä. Äijäkerho Järjesti syksyn kokouksen syksyn toiminnan suunnittelemiseen. Lainauspöytäkirjaluonnoksesta: 7. Syksyn toiminta Kriketin tutustuttamis sekä katseluiltaa ehdotettiin. Teeilta on marraskuussa vuosijuhlaviikolla HORESin kanssa. Jos rahaa jää, pidetään pikkujoulut. Mahdollisesta Corto Maltese päivästä keskusteltiin. Äijäkerho osallistuus fuksiaisiin omalla rastillaan Rastin teemana on perinteinen Koskenkorva visa. Pop klubben Toiminnanohjaaja sekä hallitusvastaava järjestivät Pop klubbenin puheenjohtajan kanssa tapaamisen, jossa pohdittiin, miten keväällä hyväksytyt sääntömuutokset otetaan käytäntöön. Bändeillä on kuun vaihteeseen aikaa hakea pop klubbenin jäsenyyttä tälle vuodelle. Puhuttiin, että näin ensimmäisellä kerralla bändien sopivuuden arvioinnissa olisi myös hallitus (tai sen jäsenet) apuna. Ne bändit, joiden jäsenyyttä ei hyväksytä, eivät tule saamaan kulkuoikeuksia bändikämpälle. Toiminnanohjaaja aktivoi bändikämpän hälytysjärjestelmän lokakuun alkupuolella sopivana ajankohtana. Anna Zitting Kulttuurivaliokunta Koirakerho Leffakerho HOS Paula Talonen Liikuntavaliokunta Maanantaliikunnat ovat alkaneet normaalisti. Aktiivisten osallistujien kesken arvotaan lukukauden lopussa kaksi palkintoa (kausikortti Unisportiin tai ensi kevään osallistuminen HCR:aan) aiemmin

5 suunnitellun kolmen sijaan. HOL Kuoroon valittu uudet laulajat (12 kpl, ellen väärin muista Fb ryhmästään luettua). Koelauluista tiedottaminen tökki alussa, sillä viestiä ei saatu tiedotuslistalle läpi. Ainakin hallitusvastaavatuutorille tuli jälkikäteen yllätyksenä, että HOL oli esittäytymässä myös yliopiston avajaiskarnevaaleilla tänä vuonna HOLlilaiset eivät osanneet ohjata kiinnostuneita liittyjiä osakunnan standille eivätkä tuutorit kuorosta kiinnostuneita fukseja HOLlin standille. Tiedonkulkua fuksirekryn suhteen parannettava ensi vuonna. HORes Unohtui yhtään selvittää. Lynces Academici Lynx lynx. Mari Teinilä Viestintävaliokunta Osakunnan toiseen kerrokseen on ilmestynyt VVK:n askartelema kalenteri, josta löytyy mm vakiovuorot. Virkailijakuvia on alkanut ilmestyä, ja valokuvaajiin on oltu jälleen yhteydessä. Virkailijawiki kaipaa edelleen sisältöä, jonka esiin houkuttelemiseksi ajattelin pitää wikinpäivitysillan. Nettisivuilla on päivittäin eri käyttäjää arkisin, viikonloppuisin (3 vko statistiikka). Viikon keskiarvoksi tulee käyttäjää. Keskimäärin käyttäjä katselee 3,4 sivua / istunto, ja 42% poistuu nähtyään ensimmäisen sivun. Juhani Luontokerho

6 Luontokerho piti syksyn ensimmäisen kokouksensa, jossa valittiin kerholle uusi sihteeri ja suunniteltiin syksyn toimintaa. Erilaisia ideoita tuli runsaasti, ja lähitulevaisuudessa on tiedossa ainakin sieniretki. Taidekerho Taidekerhon syksy alkaa kaudenavajaisaskarteluista. Bittikerho Syksyn lanit ovat tulossa. Lisäksi Taikametsä saapuu kaudenavajaisiin. (Kesällä kukaan ei sitä jaksanut järjestää.)

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseura järjesti kesäisen viinitastingin Koivuniemessä perjantaina 1.8. Maistelussa maisteltiin Alkon uutuusviinejä tältä ja viime kesältä. Viiniseuralla

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Juristikerho Koulutusvaliokunta Kari Tuominen Ulkoasiainvaliokunta UAV:n kokouksessa sovitun mukaan Viron ystävyyskorporaatioille on lähdössä kutsu

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ollut toimintaa edellisen kokouksen jälkeen. Fuksitasting ja sääntömääräinen syyskokous on suunnitteilla. Lisäksi Viiniseura on

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014 Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä Juhani Takkunen Paula Talonen

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (5) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 11/2013 Aika: 28.6.2013 klo 18.00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 Aika: 11.7.2014 klo 18:00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013 Aika: 6.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Juhani Takkunen, hallituksen varapuheenjohtaja Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana) (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 17/2015 Aika: 11.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO Kirjasto Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 13/2013 Aika: 25.9.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori (poistui kohdassa 17.) Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 17/2013 Aika: 20.11.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin.

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2014 Aika: 9.11.2014 klo 12:00 Paikka: HO / Sillanpää Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2014 Aika: 29.5.2014 klo 13:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Mari Teinilä

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 15/2013 Aika: 24.10.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui kohdassa 11.)

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 5/2013 Aika: 7.3.2013 klo 17.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014 Aika: 23.10.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 4/2013 Aika: 21.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 2/2013 Aika: 30.1.2013 klo 17.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Toimittanut toiminnanohjaaja Taneli Laine Liite 2 Hämäläis Osakunta on yksi niistä Helsingin yliopistossa opiskelevan nuorison keskuuteen perustetuista osakunnista,

Lisätiedot

1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: 3.11.2013 klo 14.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: 3.11.2013 klo 14.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013 Aika: 3.11.2013 klo 14.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä. 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2014 Aika: 23.9.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen, kuraattori Maija Häkkinen, sihteeri Taneli Laine, toiminnanohjaaja (poistui kohdassa 20.)

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 12/2013 Aika: 4.9.2013 klo 18.30 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori (poissa kohdat 12. 14., 16. 18., 21. 24. ja osan kohdasta

Lisätiedot

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä:

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä: 1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014 Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Teemu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen kuraattori (saapui kohdassa 12.) Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 21.10.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri

Lisätiedot

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä.

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä. [13.11.2014] ja [25.11.2014] 1(5) HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN VIRKAILIJAOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön tarkoitus Osakunnassa toimii osakunnan sääntöjen 52 mukaisesti virkailijoita. Tässä ohjesäännössä määritetään osakunnan

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2014 Aika: 3.9.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Kirjasto Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous. (1/7) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2015 Aika: 8.10.2015 klo 18 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 22.9.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri ja noin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 19.03.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 07/2015 Aika: 8.4.2015 klo 18 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 25.02.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla: PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen kuraattori varapuheenjohtaja sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5 Hallituksen kokous 27/2015 Aika: 13.10.2015 16.01 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle.

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 2/2015 Aika: 21.1.2015 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Jenni Rönkkö Jukka Heliö Laura Kylliäinen

Lisätiedot

FUKSIHÄMÄYS TULE! Ja tutustu Suomen monipuolisimpaan osakuntaan!

FUKSIHÄMÄYS TULE! Ja tutustu Suomen monipuolisimpaan osakuntaan! FUKSIHÄMÄYS TULE! Ja tutustu Suomen monipuolisimpaan osakuntaan! Akateemisia pöytäjuhlia ja kotibileitä neljässä kerroksessa Hämäläis-Osakunnan bileistä ja muista tapahtumista saat loistavaa vastapainoa

Lisätiedot

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen)

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 05/2015 Aika: 15.3.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

Onniteltiin ympäristövastaava Norrosta uudesta työpaikasta. Puheenjohtaja Liukkonen iloitsi Kertun Kepittäjäisten lähestymistä.

Onniteltiin ympäristövastaava Norrosta uudesta työpaikasta. Puheenjohtaja Liukkonen iloitsi Kertun Kepittäjäisten lähestymistä. PYKÄLÄ RY:N Yleisvaliokunnan kokous 2/2017 Aika: klo 20:00 Paikka: Läsnä: Pykälän toimisto, Mannerheimintie 3 B, 5. krs Teemu Liukkonen, puheenjohtaja Ida-Maria Wikström, sihteeri Anna Norros Sara Antonacci

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 4/2015 Aika: 18.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 26.5.2015 klo 17.00 Paikka Hämäläis Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa.

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 08/2015 Aika: 23.4.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Maija Häkkinen sihteeri Ville Timonen taloudenhoitaja (poistui hetkeksi

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 (1/6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 8.12.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(12) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika: 25.11.2014 klo 17.00 Paikka: HO / Punainen mylly Läsnä: Inspehtori Pellikka Kuraattori Hassinen Sihteeri Rönkkö Toiminnanohjaaja

Lisätiedot

Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa

Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:15 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Pekkola. Kokouksen sihteeriksi valittiin Jan Ameri

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Pekkola. Kokouksen sihteeriksi valittiin Jan Ameri F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 Kaunisharju 17 K, 01230 VANTAA FINLAND www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2009 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Pykälä ry. Pöytäkirja 3.9.2015 5/2015

Pykälä ry. Pöytäkirja 3.9.2015 5/2015 Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3 B Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Linnea Viherkenttä Anni Eerola Anniina Konttinen Helinä Teittinen Tuomas Tuominen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:00 Paikka: Ravintola Myöhä Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012. Aika: Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo. Läsnä: Suvi Syvänen.

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012. Aika: Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo. Läsnä: Suvi Syvänen. Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012 Aika: 14.7.2012 Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo Läsnä: Suvi Syvänen Kristian Krootila Toni Kuosmanen Vili Thesleff Jussi Koivusalo Tuomas Haavikko Mira Mutru

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 8/2017

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 8/2017 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2017 Aika: Keskiviikko klo 15:05 Paikka: Kuokkalan Konditoria-Leipomo Läsnä: Sampo Pakkanen Jonas Hammarström Aku Lampinen Anssi

Lisätiedot

(2/10) Kuraattori Tapio Hatakka ilmoitti, että säätiön valtuuskunta on pitänyt ensimmäisen kokouksen säätiön sääntömuutoksesta. Tällä hetkellä valtuus

(2/10) Kuraattori Tapio Hatakka ilmoitti, että säätiön valtuuskunta on pitänyt ensimmäisen kokouksen säätiön sääntömuutoksesta. Tällä hetkellä valtuus (1/10) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS-OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 17.11.2015 klo 17.00 Paikka HO / Punainen Mylly Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.8.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5.krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto

Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SYYSKOKOUS 4.9.2011 PAIKKA: ISOKATU 47, OULUN KUMPPANUUSKESKUS 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.05. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä.

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 22/2015 Aika: 3.9.2015, 12.15 Paikka: A142, TTalo Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Ilari Nevalaisen luona, osoitteessa Kirkkokatu 21 b 8, Joensuu

Aika: klo Paikka: Ilari Nevalaisen luona, osoitteessa Kirkkokatu 21 b 8, Joensuu Itä-Suomen yliopisto PÖYTÄKIRJA Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Hallituksen kokous 6/2013 Aika: 6.4.2013 klo 17.00 Paikka: Ilari Nevalaisen luona, osoitteessa Kirkkokatu 21 b 8, 80100 Joensuu

Lisätiedot

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 09/2015 Aika: 6.5.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija Häkkinen sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Lappeenrannan teknillinen yliopisto HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 31.3.2014, klo 18.00 Paikka 4501 Läsnä: Topias Olkkonen, puheenjohtaja Otso Holttinen, sihteeri Janne Ukkonen Miisa Komulainen Miko Mehtäläinen Matti Rissanen Senni Bilund

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS 1(5) Aika 21.8.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, lähti kohdassa 8 Jan Hjelt, hallituksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(9) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 16.09.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori (saapui kohdassa 4.) Pekka Hassinen, kuraattori Jenni

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Sturm und Drang Jyväskylä ry

Sturm und Drang Jyväskylä ry Sturm und Drang Jyväskylä ry Kielten laitos / Saksan kieli ja kulttuuri PL 35 40014 Jyväskylän Yliopisto http://groups.jyu.fi/sud Hallituksen kokous 8/2017 Paikka ja aika: Ylä-Ruth 4.10. klo 18 Läsnäolijat

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16. Paikka: Ttalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Talsi Sihteeri: Alexia Leimu Paikalla: Aleksi Talsi Alexia Leimu Jessica Mason Antti Tolppanen Ilona Rahnasto Joel Lappalainen Niklas Hellström (poistui ja palasi

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS I/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 12.1.2017 kello 18:00 Paikka DGO Läsnä: 9 hallituksen jäsentä Kokousvirkailijat: Hallituksen puheenjohtaja Esa-Pekka Helanne Sihteeri Olli Ahola 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

tapahtuma- ja liikuntavastaava Annika Partanen tiedotus- ja yhteistyövastaava

tapahtuma- ja liikuntavastaava Annika Partanen tiedotus- ja yhteistyövastaava Emile ry Pöytäkirja 29.4.2014 Emile ry:n kokous Aika 29.4.2014klo 18.08 20.12. Paikka Sohwi Läsnä Johanna Hollström puheenjohtaja Iisa Lehtiniemi varapuheenjohtaja ja Specia-vastaava Juho Vehkakoski opinto-

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika: Maanantai klo 18:00 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Niko Sihvo Sara

Lisätiedot

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Paikalla: Elina Mäkinen Hannele Remes

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS Paikka: Laitoksen kahvihuone, Physicum Aika: 25.2.2014 klo 17:20 Läsnä: Aliisa Priha, opintovastaava Sampo Vesanen Johannes Nyman Aleksi Rautio, isäntä Sonja Pietiläinen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A 1(6) Aika 19.3.2007 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt,

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS 8/2012 PÖYTÄKIRJA Aika: 8.11.2012 klo 18.30. Paikka: Domus Gaudium Paikalla: 12 osakuntalaista. 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.31. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Anita Kritsos, sihteeri Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 23.8.2005 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 9/2005

PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 23.8.2005 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 9/2005 PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 23.8.2005 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 9/2005 Aika: tiistai 23.8.2005, klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Läsnä: Hannu Partanen, puheenjohtaja Antti Laitila,

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Lappeenrannan teknillinen yliopisto HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.2.2014, klo 17.00 Paikka 4510 Läsnä: Topias Olkkonen, puheenjohtaja Miisa Komulainen, sihteeri Janne Ukkonen Miko Mehtäläinen Matti Rissanen Senni Bilund Sini Piiparinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 27.01.2015 klo 17 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka inspehtori (saapui kohdassa 7.) Pekka Hassinen kuraattori Maija Häkkinen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot