Testasimme ammattiluokan. joukkoon tulleet edulliset, mutta laadukkaat järjestelmämallit. Nämä mallit ovat jo vaativien harrastekuvaajienkin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Testasimme ammattiluokan. joukkoon tulleet edulliset, mutta laadukkaat järjestelmämallit. Nämä mallit ovat jo vaativien harrastekuvaajienkin"

Transkriptio

1 TEKSTI: MARKKU METSÄMÄKI, MATTI SULANTO, SAMI SUNDELL JA JARI TOMMINEN TESTIT JA TESTIKUVAT: MARKKU METSÄMÄKI PÄÄKUVA: MATTI SULANTO Digitaalikameroiden myyntitilastojen mukaan kameran ostajat arvostavat hinnan asemesta eniten kuvan laatua. Valokuvausalan Tuonti- ja Tukkuliikkeiden tilastojen mukaan digikameroita myytiin vuonna 2001 noin kappaletta. Tämän vuoden ennuste lupaa digikameran myyntiä. Filmikameroiden myynti laskee ennusteiden mukaan tänä vuonna noin 10 prosenttia. Suuntaus on tämän kaltainen jatkossakin. Testasimme Canon D60-, Fuji S2 Pro- ja -rungot valmistajien omien zoom-objektiivien kanssa. Canonilta oli testissä EF mmja EF 2870 mm-, Fujilta AF Nikkor mm- ja Nikonilta AF Nikkor 2485 mm -optiikat. Arvioidut kamerat ovat kaikki hyvälaatuisia, mutta testit paljastivat eroja käytettävyydessä ja toimintanopeudessa. Vaikka jokainen testatuista kameroista on kelvollinen niin kentälle kuin studioonkin, omat painotukset ja olemassa olevat varusteet on hyvä ottaa huomioon valintaa tehdessä. Testasimme ammattiluokan digitaalikameroiden joukkoon tulleet edulliset, mutta laadukkaat järjestelmämallit. Nämä mallit ovat jo vaativien harrastekuvaajienkin saavutettavissa. KESKEISET OMINAISUUDET Hyvän käytettävyyden lisäksi kaksi merkittävintä digikameran osaa ovat objektiivi ja valonherkkä kenno. Näiden rinnalle nousevat vielä kameran keskusprosessori ja kennolta tulevan kuvan jalostuksessa käytettävä ohjelmisto. Hämärässä kuvaamista auttaa virtuaalisen filminherkkyyden lisääminen. Nyrkkituntumalla voidaan kuitenkin sanoa, että kaikkien kameroiden kohina kaksinkertaistuu siirryttäessä herkkyydessä ISO 100 -asetuksesta ISO 400 -asetukseen. Aikavalotus auttaa jonkin verran, mutta pitkillä valotusajoilla etenkin ccd-kennon lämpökohina alkaa peittää hentoja sävyeroja alleen. Monia digikameroita vaivaava laukaisun ja tallennuksen hitaus johtuu kameran prosessorin tehonpuutteesta. Urheilukuvaukseen kelpaa vain nopeatoiminen kamera, mutta rauhallisessa muotokuvauksessa pieni viive ei haittaa. Kameran rom-muistiin tallennettu ohjelmisto puolestaan ratkaisee sen, kuinka hyvälaatuisena kennon muodostama kuva saadaan siirrettyä muistikortille. Virheet kuvan koosta- Kolme edullista digijärjestelmärunkoa AMMATTILAISEN vaihtoehdot 34 MikroPC 12 / 2002 W W W. M I K R O P C. N E T

2 > miseen käytetyissä laskenta-algoritmeissa, terävöinnissä ja pakkauksessa voivat tärvellä muuten käyttökelpoisen lähtömateriaalin. Tehoton ohjelmisto vaikuttaa myös tallennusnopeuteen hidastavasti. KAMERAN SILMÄTERÄ Kameran laadun määrää suurelta osin objektiivin laatu. Erinomainen kenno ja siihen liitetty kuvankäsittely auttavat varsin vähän, jos lähtökuva on suttuinen ja vääristynyt. Objektiivin hyvyyttä arvioidaan vähintään neljällä kohdalla. Objektiivin pitää osata heijastaa pistemäisen kohteen muoto oikein kuvatasolle. Objektiivin tulee piirtää terävästi myös kuvan reunoilla. Kohteen muotojen tulee piirtyä oikein ja valon tulee jakautua tasaisesti koko kuvan alalle. Etenkin viimeisen kohdan osalta tapellaan luonnonlakeja vastaan, sillä valon määrä on luonnostaan vähäisempi kuvan reunoilla. Viidentenä kriteerinä mainitaan joskus värien toisto. Suurin kilpailu laadussa ja ominaisuuksissa käydään Nikonin ja Canonin objektiivien välillä, mutta myös muilla valmistajilla on korkealaatuisia optiikkoja. POLTTOVÄLIN MITTA Kameran objektiivin perusominaisuuksia luonnehditaan polttovälillä ja valovoimalla. Polttoväli on matka linssin tai objektiivin takimmaisesta peruspisteestä kuvatasolle millimetreinä. Kirjallisuudessa polttoväli merkitään pienellä f-kirjaimella (esimerkiksi f=50 mm). Käytettäessä samaa objektiivia sekä 35 mm:n kinofilmikamerassa että digitaalikamerassa joudutaan tekemisiin polttovälikertoimen kanssa. Kertoimella kuvataan vastaavuutta tuttuun kinofilmikameraan verrattuna. Polttoväli ei tietenkään muutu, vaan näennäinen ero johtuu ilmaisinkennon kinoruutua pienemmästä koosta. Kinofilmiruudun lävistäjä on 43,27 millimetriä ja esimerkiksi :n ccd-kennon lävistäjä on 28,37 millimetriä eli digikuvaan mahtuu vain noin 2/3 kinoruudusta. Sama optiikka näyttää siis digikamerassa polttoväliltään 1,5 kertaa pidemmältä. Esimerkiksi AF Nikkor 2485 mm zoom näyttää D100 digikameraa käytettäessä mm zoomilta. Ilmaisinkennon pieni koko asettaa kovat vaatimukset objektiivin laadulle. VALOVOIMATTOMUUTTA Valotusaikaan vaikuttavat kennon herkkyys ja objektiivin valovoima, joka määräytyy optiikan suurimman valoa läpäisevän halkaisijan ja polttovälin suhteesta. Objektiivin suurimman aukon halkaisijaa rajaa himmentimeksi kutsuttu mekanismi. Valovoimaa ja himmenninaukkoa merkitään myös f-kirjaimella (esimerkiksi f:5,6 eli polttoväli jaettuna 5,6:lla). Suuri lukuarvo tarkoittaa siis aina pientä aukkoa. Varsinkin zoom-objektiivien pienen valovoiman vuoksi valotusajat venyvät ja tärähdysvaara on melkoinen. Siksi joissakin nykyoptiikoissa on käytössä kuvanvakain, jolla pyritään poistamaan kameran liikkeen aiheuttamaa epäterävyyttä. Sama runko, kaksi erilaista kameraa. Vasemmalla Fujin S2 ja oikealla. Molemmissa on pohjana Nikon F80:n runko. ALLE EURON Merkki Canon Fuji Nikon Malli EOS D60 FinePix S2 Pro D100 Edustaja Canon Oy Fuji Finland Oy Nikon Suomen toimisto Puhelin (09) (09) Internet Hinta Kennon tyyppi cmos super ccd ccd Kennon brutto-/teholl.resol. 6,52 Mpx / 6,30 Mpx 6,49 Mpx / 6,17 Mpx 6,31 Mpx / 6,10 Mpx Paras tiedostotarkkuus 3072 x 2048 px 4256 x 2848 px 3008 x 2000 px Tiedostotyypit jpeg, raw jpeg, tiff, raw jpeg, raw Muistin tyyppi cf type I tai II, Microdrive sm, cf type I tai II, Microdrive cf type I tai II, Microdrive Polttovälin muunnos (35 mm) 1,6x1,5x 1,5x Objektiivin kiinnitys Canon EF Nikon F -bajonetti Nikon F -bajonetti Testiobjektiivi EF mm ja EF mm AF Nikkor mm AF Nikkor mm Valovoima f: 3,54,5 ja 2,8 3,55,6 2,84 Suljinnopeudet / salamatäsm. 301/4000 s, B / 1/200 s 301/4000 s, B / 1/125 s 301/4000 s, B / 1/180 s Valotuskorjaus (EV) ISO herkkyydet 100, 200, 400, 800, , 160, 200, 400, 800, Valotuksen mittaus obj. läpi 35 vyöhykkeen mittakennolla obj. läpi 10 vyöhykkeen mittakennolla obj. läpi pain., matriisi- tai pistem. Tarkennuspisteet 3 valinnaista pistettä 5 valinnaista pistettä 5 valinnaista pistettä Liitännät usb, video-out usb, ieee 1394, video-out usb, video-out Virtalähde litium-ioniakku, verkko CR123A-litiumpar., AA, akut, verkko litium-ioniakku, AA, verkko Ohjelmistot twain-ajuri, wia-ajuri, raw image Photoshop Elements, Software for Nikon View 5, FotoStation 4.5 converter, RemoteCapture ym. FinePix S2 Pro ym. Käyttöjärjestelmäyht.sop. Windows, Macintosh Windows, Macintosh Windows, Macintosh Koko (l x k x s) 149,5 x 106,5 x 75 mm 141,5 x 131 x 79,5 mm 144 x 116 x 80,5 mm Rungon paino 780 g 760 g 700 g Suomenkieliset valikot ei ei ei W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 12 /

3 ARVIOT istuu hyvin käteen ja sen rakenne on ammattilaisen käyttöön sopivan tukeva. Käyttöliittymä on pitkälti filmikameroista tuttu, lisäyksenä toki digipuolelle tarvittavat lcd-näyttö ja digitaalisen kuvan asetukset. Valikoissa liikutaan ohjauspyörällä, jota käytetään myös kuvaa otettaessa esimerkiksi valotuksen korjaukseen. D60 on ennemminkin D30-mallin evoluutioversio kuin kokonaan uusi kamera. Laitteeseen käyvätkin aiemman mallin lisävarusteet ja tutut EF-kiinnitteiset optiikat. Objektiivivalikoima on Canonin valttikortteja. Nikon ja sen objektiiveja käyttävä Fuji ovat vasta pääsemässä mukaan kuvanvakauksen maailmaan. Edeltävän D30-mallin tavoin D60:lle on luonteenomaista terävä kuva, jota ei kohina vaivaa. Taivas on tasaisen sininen, eikä kohinaa näy kuvien tummillakaan alueilla. D60 onkin vaativan ammattikuvaajan toivedigikamera. Canon D60 on ehdottomasti testin vähäkohinaisin kamera. Se on omaa luokkaansa raw-kuvissa ja jpeg-kuvillakin lähes kaksi kertaa muita parempi. Kamera osaa valottaa oikein vaikeissakin olosuhteissa. Värien hallinnan kannalta olisi hyvä saada muitakin vaihtoehtoja srgbväriavaruuden rinnalle. Laitteessa on selkeästi uhrattu aikaa digikameroita vaivaavien viiveiden poistamiseksi. Canon onkin joukon miellyttävin, jos on tarvetta sarjakuvaukselle: kuvia voi ottaa tauotta kahdeksan kappaletta peräkkäin, ja kamera tekee välimuistiin jatkuvasti lisätilaa kirjoittamalla kuvia kortille. Canonin kuvaprosessori on todella tehokas sillä kameran laukaisuviive on vain sata millisekuntia. Microdrivea käyttäen päästiin parhaalla 3072 x 2048 pikselin tarkkuudella ja jpeg-normaalilaadulla kolmen sekunnin ja parhaalla pakkauslaadulla viiden sekunnin aikaan. Tässäkin kamerassa kannattaa käyttää Microdrivea etenkin rawmuotoon tallennettaessa, koska silloin tallennusaika on vain kymmenen sekuntia. Pakkaamaton raw-kuva menee hitaaseen cf-puolijohdemuistiin alle puolessa minuutissa. Canonin huollosta testaajilla on hyviä kokemuksia, jos kamera sattuisi lujuudestaan huolimatta rikkoutumaan. Yleisesti ottaen D60:ssä on hyvä kuva ja sen ominaisuudet riittävät ammattikäyttöön. Hinta-laatusuhde alkaa olla paikallaan, vaikka digitaalilaitteet ovatkin vielä kalliita takavuosien filmirunkoihin verrattuna. ERINOMAINEN EROTTELUTARKKUUS JA VÄHÄINEN KOHINA NOPEAT KUVAUSTOIMINNOT AUTOMAATTITARKENNUS SAMA KUIN D30:SSÄ Fuji S2 Pro on rakennettu Nikonin F80-runkoon, joten kamera on Nikonin kanssa yhteensopiva myös lisälaitteiden osalta. Käyttöliittymästä näkyy, että runko ja digitaaliosat tulevat eri pajalta: kamerassa on kolme erillistä näyttöä hiukan eri asioille. S2 Pro on muovisen tuntuinen, joten kovassa käytössä kameraa pitää suojella. Etuina ovat keveys ja pieni koko. Kamera toimii luontevasti perinteisissä kuvausasennoissa. Digiperä tekee rungosta hiukan vastaavaa filmiversiota paksumman tuntuisen ja nappulat löytyvät harjoittelun jälkeen helposti. Perinteisen kameran ja digiosan erillisyydet häiritsivät silti jopa totuttelun jälkeen. Digitaalipuolen asetukset tehdään pääosin lcd-näytön ja miellyttävän kokoisen valikko-ohjaimen kautta, mutta kennon herkkyys asetetaan kameran rungon säätimillä. Erikoisasetukset puolestaan näkyvät lcd-näytössä, mutta niitä muutetaan rungon ohjauspyörillä. Jostain syystä myöskään virransyöttöä ei ole yhdistetty. Fujissa tarvitaankin kahdet paristot: neljä AA-akkua pyörittää digitaalista osaa ja erilliset kaksi paristoa pitävät rungon hengissä. Automaattitarkennus toimii hyvin ja nopeasti, ja myös valotuksen mittaus tuntuu toimivan oikein vaikeissakin olosuhteissa. Säätöön voi tehdä korjauksia puolen aukon portain. Kuvan laatuun testiryhmä ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. S2 interpoloi ccd-kennosta saatua kuvaa rankasti pikselimäärältisommaksi. Operaatio tuntuu turhalta, koska prosessissa syntyy etenkin jpeg-kuvissa näkyviä aukkomaisia virheitä. SuperCCD-kenno on vinoille viivoille hellävaraisempi kuin perinteinen ccd, mutta Fujin ratkaisussa lopputulokseen syntyy helposti tikkauksen näköistä jälkeä. Kameran lcd-näyttö on kirkas ja näkyy hyvin päivänvalossa. Kuvien katselu toimii muuten hyvin, mutta tarkkojen kuvien latautuminen vie aikaa kymmeniä sekunteja. Samoin histogrammia tehdään pitkään. Kamera sopiikin rauhalliseen studiokuvaukseen, sillä myös kuvien tallennusajat ovat pitkiä. HYVÄ VALOTUKSENMITTAUS MUOVINEN RAKENNE Microdrivella tallennusaika oli täydellä 4256 x 2848 pikselin tarkkuudella ja jpeg fine -laadulla kuusi sekuntia, ja high-laadulla 22 sekuntia. Puolijohdemuistia sisältävällä cf-kortilla high-laadun aika oli peräti 126 sekuntia. Kamera ottaa kahdeksan kuvaa peräkkäin puskuriin, mutta seuraavat kuvat voi ottaa vasta tallennusajan kuluttua. Fujissa on lisukkeena myös pikkumausteita, kuten firewire-liitäntä ja liitin salamasynkronoinnille. Muistikorteiksi käyvät sekä cf- että smartmedia-kortit. HYVÄT TIETOKONELIITÄNNÄT HUONO HINTALAATUSUHDE 36 MikroPC 12 / 2002 W W W. M I K R O P C. N E T

4 perustuu tehtaan F80-kinojärjestelmämalliin, mutta Nikon on rakentanut laitteesta täysiverisen digirungon. D100 on pieni ja kevyt, mutta tukeva, ja istuu käteen erinomaisesti. Kuvaustilanteessa kamera on helppokäyttöinen, sillä säätimet ja valikot on suunniteltu hyvin. Myös näytön suojus saa kiitosta. Tarkennus toimi hyvin ja nopeasti. Automaattitarkennuksessa käytetään samaa tekniikkaa kuin Fujissa, ja molemmat kamerat tuntuivatkin tarkentuvan hämärässä Canonia paremmin. Valotuksen korjausta Nikonilla voi harrastaa laajalla alueella ja pienin askelin. Salamavalonmittaus toimi kuitenkin epävarmasti (D-TTL), eikä studiosalamalle ole liitintä. Myös salamalaitteiden yhteensopivuus saattaa olla rajoitettua, sillä Nikon mainitsee D100:n kanssa yhteensopiviksi ainoastaan valmistajan DXsarjan salamat. Kuvan terävyys on hyvä, mutta ei Canonin D60:n veroinen. Kuvattujen otosten määrän näkee vaikka virta on pois. Kuvan voi ottaa käytännössä heti, kun virta on kytketty. Sarjakuvauksessa D100 sen sijaan ei pärjää Canonille, sillä kuvien puskuroinnissa pitäisi ottaa mallia D60:stä. Nikonin D100:n tarkin 3008 x 2000 pikselin jpeg-kuva tallentuu Microdrivelle viidessä sekunnissa ja cf-muistiin yhdeksässä sekunnissa. Pakkaamaton raw-kuva tallentuu kahdeksassa sekunnissa, mutta pakattaessa joutuu odottamaan peräti 42 sekunnin ajan. Cfmuistiin pakkaamattoman raw-kuvan saa puolessa minuutissa. D100:n pakattu raakatiedosto on ajatuksena hyvä, mutta prosessointi pitäisi saada nopeammaksi. Testinäkymästä sai sarjatulella seitsemän kuvan sarjan ja noin viiden sekunnin odottelun jälkeen muistiin meni lisää aina yksi kuva kerrallaan. Nikon terävöi kuvaa jälkiprosessoinnissa enemmän kuin esimerkiksi Canon, jolloin D100:n kuvissa näkyy korostunutta kohinaa. D100 on pienillä herkkyysasetuksilla melko vähäkohinainen. Kamerassa on mahdollista käyttää nopeita aikoja, kun asettaa virtuaalisen herkkyyden vaikkapa ISO 1600:a vastaavaksi. HYVÄ AUTOMAATTITARKENNUS HIDAS RAW-TALLENNUS PAKATTUNA Kuvaaja maksaa kuitenkin silloin kovan sakon silmiinpistävän kohinan muodossa. Kokemusten mukaan rikkoontuneen kameran saa huollettua melko nopeasti. Nikonin leirissä Canon on selkeä ykköshaastaja, ja niinpä D100-rungon hinnoittelu on tietoisesti laskettu hiukan Canonia edullisemmaksi. Näillä eväillä D100 tarjoaa rutkasti ominaisuuksia eurolla. Ihmetyttääkin, miksi Nikon Capture -ohjelma ei kuulu hintaan. D100 on yleiskuvaukseen käypä digikamera. HYVÄ KÄYTETTÄVYYS PIENI ETSIN Näytteet Luonnonmaisema kertoo hyvin kameroiden erot sävyntoistossa ja erottelukyvyssä. ISO testitaulu on standardoitu digikameroiden tarkkuusmittausten tekoa varten. Viuhka kertoo kameran erottelukyvyn linjoina millimetriä kohden. Blooming-ilmiö on luonnostaan uudenmallisessa cmoskennossa huomattavasti pienempi kuin ccd-kennossa. Kuvissa D100 (yläkuva) ja D60 kameroiden blooming-testinäytteet. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 12 /

5 PISTEET (1=huono, 5=hyvä) Canon Fuji Nikon Käytettävyys (60 %, maks. 70 pistettä) D60 S2 Pro D Käsiteltävyys 4,50 4,00 5,00 2. Muistin irrotus ja käyttö 4,00 4,00 4,00 3. Nopeus 4,00 3,50 4,00 4. Etsimen käyttö 4,00 3,50 4,00 5. Ohjelmoitu kuvauskäyttö 4,00 4,00 4,00 6. Asetusten helppous 3,50 2,50 4,00 7. Kuvausmukavuus 4,00 3,50 4,50 8. Ohjeet 4,00 4,00 4,00 9. Yleisvaikutelma 4,00 3,50 4, Lisävarusteet 4,50 3,50 4, Ohjelmat 4,00 3,00 3, Kuvien siirto tietokoneelle 4,00 4,50 4, Paino 3,50 3,50 4, Edullisuus 4,00 3,50 4,50 Kuvan laatu (40 %, maks. 50 pistettä) 42,00 33,00 36,00 YHTEENSÄ (maks. 120 p) 98,00 83,50 93,50 Ohjeet: fi, sv, en ym. kieliä = 5, fi, sv, en = 4, fi tai sv ja en = 3, vain en = 2, kelvottomat ohjeet = 1. Kuvan laatu: jpeg/värisävy/kohina/tarkkuus. Canon EOS D60 Fuji FinePix S2 Pro Nikon D100 D60:n kohina on vähäistä ja pehmeämpää kuin muilla kameroilla, jolloin vaikutelma on luonnonmukainen. Kuvassa vahvasti suurennetut kohinanäytteet, jotka on vakioitu ja tasattu. NÄIN TESTATTIIN ASIAN YDIN Testissä painotettiin valokuvaajan käyttökokemuksia ja mittausarvotkin pyrittiin ottamaan huomioon kuvaajan kannalta. Teknisesti erinomainen laite ei ole ammattikuvaajan kannalta käyttökelpoinen, jos se ei sovellu valokuvaajan työhön työkaluna. Kuvathan ottaa edelleen ihminen, ei kamera. Jokainen testiin valittu laite arvioitiin sekä tekniikan että käytettävyyden osalta. Huomiota kiinnitettiin asetusten helppouteen ja valikkorakenteiden monimutkaisuuteen. Digikameroita vaivaava hitaus ja prosessorin tehottomuus oli erityisesti tarkasteltavana, sillä ammattikuvaaja ei voi odotella kameran syvällisiä pohdiskeluja, vaan kuva on otettava, kun hetki on oikea. Teknisessä testauksessa selvitettiin kameran erottelutarkkuus ja geometriset toisto-ominaisuudet standardoidun ISO testitaulun avulla. Samalla tutkittiin kameran kuvankäsittelyn aiheuttamat alias-ilmiöt, jotka syntyvät pääosin liian tiukasta pakkauksesta. Sävyjen toisto tutkittiin testiasetelman ja standardoidun väritestitaulun avulla vakio-olosuhteissa. Sävytesti tehtiin vaikeissa olosuhteissa pohjoisen taivaan värilämpötilassa. Blooming testi tehtiin lähinnä tarkistusmielessä. Kirkkaan valopisteen leviäminen kennossa on ccd-rakenteissa pahempaa kuin cmos-kennossa, joten Canonin D60 oli tässä testissä muita parempi. Samoin kohinatestissä cmos oli muita kennoja parempi. Kohinatestissä kiinnitettiin myös huomiota siihen, minkä laatuista kohina on. Filmin rakeita muistuttava satunnainen lämpökohina on valokuvaajille jo ennestään tuttua, mutta kennoissa on myös oma kiinteä kohinakuvionsa, joka pyritään hävittämään jo valmistusvaiheessa. Testiobjektiivina käytettiin ensisijaisesti zoomia, jolla testit kuvattiin laajakulma- ja teleasetuksilla keskivälin lisäksi. Perinteisinä 35 mm:n kameran polttoväleinä lausuttuna testipisteet olivat kohdissa 45 mm, 60 mm ja 120 mm. Käytettävyydestä jokainen testaaja antoi omat pisteensä, jotka on yhdistetty raadin mielipiteeksi. Testipöytäkirjaan merkittiin aikojen ja kuvaustietojen lisäksi myös testaajan huomiot kameran käyttäytymisestä jatkuvassa kuvauksessa. Myös nämä tiedot on yhdistetty käytettävyyspisteisiin ja kameran arviointiin. Vertailujen perusteella kameroille annettiin taulukossa näkyvät pisteet. Kilpailu kovenee Kameravalmistajat hakevat selvästi uusia kohderyhmiä digitaalisille tuotteille samalla, kun siirtymäkynnystä filmikalustoa käyttävien ammattilaisten keskuudessa halutaan madaltaa tuomalla järjestelmädigien hinnat lähemmäksi perinteisiä ammattilaisrunkoja. Tähän saakka ankarinta kisaa on käyty suurien merkkien, Canonin ja Nikonin välillä. Canon on onnistunut irrottautumaan hienoiseen tekniseen johtoasemaan cmos-kennojen ja tärinänvaimennuksen myötä, mutta Nikon on silti aivan lähituntumalla. Fujilla on SuperCCD:n kaltaisia mielenkiintoisia teknisiä ratkaisuja, jotka kuitenkin kaipaavat vielä kehittelyä ja hiomista. Lähitulevaisuudessa tilanne vielä kiristyy, kunhan Canon saa loppuvuodeksi lupaillun uuden ammattilaisrunkonsa markkinoille. EOS-1Ds käyttää 11,1 megapikselin 24 x 36 mm:n cmos-kennoa. Myös Kodak on laskeutumassa huippukalliiden laitteiden luokasta tapahtumien keskipisteeseen tulevalla 13,7 megapikselin täyden kinoruudun DCS Pro 14n -cmos-kamerarungollaan. Uutuudelle on lupailtu hyvin aggressiivista noin 4000 dollarin hintalappua. Jokainen nyt testattu kamera löytää varmasti ostajan. Vaikka Canon on selkeä testivoittaja, on Nikonilla ja Fujillakin omat puolensa. Näin on etenkin silloin, jos omistaa ennestään uusia Nikonin objektiiveja. Fujin etuna on muistien monipuolisuus, jolloin originaalikuvat saa lähetettyä helposti eteenpäin sopivalla muistivälineellä. 38 MikroPC 12 / 2002 W W W. M I K R O P C. N E T

Kameroita jokaisen makuun

Kameroita jokaisen makuun DIGITAALIKAMERAT Kameroita jokaisen makuun 22 MikroPC 14 / 2007 SUURI OSTAJAN OPAS TEKSTI: JARI TOMMINEN KUVAT: JARI TOMMINEN JA VALMISTAJAT Digitaalikameran ostajalla on varaa valita. Vaikeinta on tietää,

Lisätiedot

aate DIGIKAMERAT TEKSTI: JARI TOMMINEN, VESA YLÄ-JÄÄSKI

aate DIGIKAMERAT TEKSTI: JARI TOMMINEN, VESA YLÄ-JÄÄSKI DIGIKAMERAT D aate TEKSTI: JARI TOMMINEN, VESA YLÄJÄÄSKI MITTAUKSET: DATASIGNAALI OY / JANNE ANTSON, TEEMU MALKKI, VESA YLÄJÄÄSKI TESTIKUVAUKSET: JARI TOMMINEN TUOTEKUVAT: MATTI SULANTO GRAAFIT: SARI LIHAVAINEN

Lisätiedot

Uusi α850 - Lompakolle ystävällinen digijärkkäri kaikilla mausteilla

Uusi α850 - Lompakolle ystävällinen digijärkkäri kaikilla mausteilla Helsinki, 27.8. 2009 Uusi α850 - Lompakolle ystävällinen digijärkkäri kaikilla mausteilla Täysikokoinen, 24,6 megapikselin Exmor CMOS -kenno ja kaksinkertaiset BIONZ-prosessorit mahdollistavat yksityiskohtaiset

Lisätiedot

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER I AM YOUR FINDER I AM VISUAL PERFECTION Nikon 1 -järjestelmäkameroilla elämäsi vauhdikkaimpien hetkien ikuistaminen onnistuu kätevästi. Vaihdettavalla objektiivilla varustetut Nikon 1 -kamerat ovat erittäin

Lisätiedot

Ensimmäinen järjestelmäni

Ensimmäinen järjestelmäni Digitaalikamerat TEKSTI, TESTIT JA KUVAT: JARI TOMMINEN GRAAFIT: EIJA VARJONEN-LUKKARI Kun pokkari jää pieneksi, ei ensimmäiseksi järjestelmäkameraksi kannata ostaa ammattilaitetta. Testasimme, mitä perustason

Lisätiedot

Digikameran käyttökurssi 18.9.2007 Digitaalinen valokuva. Digitaalikamera kuvatuotannossa. Digitaalikameran toimintaperiaate

Digikameran käyttökurssi 18.9.2007 Digitaalinen valokuva. Digitaalikamera kuvatuotannossa. Digitaalikameran toimintaperiaate Digikameran käyttökurssi 18.9.2007 Digitaalinen valokuva Digitaalisia valokuvia otetaan digitaalikameralla, digitaalisella järjestelmäkameralla tai digitaaliperällä. Digitaalisella tallentamisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet BL F00

Uudet ominaisuudet BL F00 Uudet ominaisuudet Versio 2.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Upeita kuvia heikossakin valossa

Upeita kuvia heikossakin valossa Tiedote 6.8.2009 Upeita kuvia heikossakin valossa Uudet TX1 ja WX1 -mallit ovat yhteensopivia oman henkilökohtaisen valokuvaajan, Party-shot IPT-DS1:n kanssa. Sonyn Cyber-shot TX1 ja WX1 -kamerat esittelevät

Lisätiedot

Tehdään laadukas painotuote

Tehdään laadukas painotuote Tehdään laadukas painotuote 8 vinkkiä valokuvien ottamisesta ja toimittamiseen painotuotteisiin 1. Kuvaa kameran parhailla asetuksilla Kuvien tarkkuuden ja tiedostopakkauksen vaikutukset ovat korostuneet

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00 Uudet ominaisuudet Versio 2.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Digi kuvaajan. Hyvästäkään kamerasta ei ole paljoa iloa, jos se kuvaustilaisuuden

Digi kuvaajan. Hyvästäkään kamerasta ei ole paljoa iloa, jos se kuvaustilaisuuden MPC-TESTI Digikamerat s. 30 39 Nettivalmiit kuvat suoraan kamerasta Digi kuvaajan KESÄPOKKARIT TEKSTI: MARKKU METSÄMÄKI JA JARI TOMMINEN TESTIT JA TESTIKUVAT: PASI RISBERG, ANNA WECKSTRÖM, KAI LEMMETTY

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00 Uudet ominaisuudet Versio 2.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Gallery 13-W. 7 Digitaalinen valokuvakehys. Käyttöohje

Gallery 13-W. 7 Digitaalinen valokuvakehys. Käyttöohje Gallery 13-W 7 Digitaalinen valokuvakehys Käyttöohje Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Tärkeät turvaohjeet... 2 LCD ruudun puhdistus... 2 Digitaalisenvalokuvakehyksen puhdistaminen... 2 Johdanto...

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 3.00

Uudet ominaisuudet. Versio 3.00 Uudet ominaisuudet Versio 3.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Uusi Nikon 1 J4 kaikkien tilanteiden hallintaan: nopea toiminta, vankka runko ja upea ulkonäkö

Uusi Nikon 1 J4 kaikkien tilanteiden hallintaan: nopea toiminta, vankka runko ja upea ulkonäkö Uusi Nikon 1 J4 kaikkien tilanteiden hallintaan: nopea toiminta, vankka runko ja upea ulkonäkö Helsinki, 10.huhtikuuta 2014 Nikon lisää tänään nopean Nikon 1 J4 -kameran Nikon 1 -järjestelmäkameroiden

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven. kuvankäsittelyohjelmiston. Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi

LEHDISTÖTIEDOTE. Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven. kuvankäsittelyohjelmiston. Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi Nikon tuo markkinoille uuden sukupolven kuvankäsittelyohjelmiston Capture NX2: entistä tehokkaampi ja helppokäyttöisempi Amsterdam, Alankomaat, 3. kesäkuuta 2008 Nikon Europe julkistaa uuden Capture NX2

Lisätiedot

Nikon Nordic Ab Suomen toimisto Äyritie 8B 01510 Vantaa www.nikon.fi LEHDISTÖTIEDOTE

Nikon Nordic Ab Suomen toimisto Äyritie 8B 01510 Vantaa www.nikon.fi LEHDISTÖTIEDOTE Uusi Nikon 1 V3 on suunniteltu toiminnan kuvaukseen se on helposti mukana kuljetettava, huippunopea ja suorituskyvyltään ammattitasoinen Helsinki, 13.3.2014: Nikon julkisti tänään uuden jäsenen Nikon 1

Lisätiedot

Pikseleitä poikineen. Testissä kolmen megapikselin digitaalipokkarit

Pikseleitä poikineen. Testissä kolmen megapikselin digitaalipokkarit Testissä kolmen megapikselin digitaalipokkarit Pikseleitä poikineen TEKSTI: Jari Tomminen ja Markku Metsämäki TESTIT JA TUOTEARVIOT: Kai Lemmetty, Marko Mannonen, Pasi Risberg, Markku Metsämäki ja Matti

Lisätiedot

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,-

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 1 NIKON COOLPIX S3000 139,- 5640000172 NIKON COOLPIX S3000 SORT VMA541E1 EAN: 018208918966 139 NIKON DSLR D3100 Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 2 PENTAX OPTIO S1 139,50 PENTAX

Lisätiedot

EF70-200mm f/4l USM FIN. Käyttöohjeet

EF70-200mm f/4l USM FIN. Käyttöohjeet EF70-200mm f/4l USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF70-200mm f/4l USM -objektiivi on Canon EOS -kameroille kehitetty pienikokoinen, tehokas telezoom-objektiivi. USM on lyhennys

Lisätiedot

Näyttö. 460.000 kuvapistettä 10 linssiä / 8 ryhmää Asfäärisiä linssielementtejä

Näyttö. 460.000 kuvapistettä 10 linssiä / 8 ryhmää Asfäärisiä linssielementtejä TG 860 Vesitiivis 15m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C 16 megapikselin taustavalaistu CMOS 7,6 cm/3,0" 460 000 kuvapisteen kallistuva LCD-näyttö 5-akselinen

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

Tässä maistiaiset 3 uudesta järjestelmäkamerasta,

Tässä maistiaiset 3 uudesta järjestelmäkamerasta, digijärkkärii s.61-70 8.12.2004 15:52 Sivu 1 KONICA MINOLTA DYNAX 7 D + Upea TFT-näyttö takaseinässä, selkeät merkinnät + Vakaaja rungossa - Kookas - Vakaajan toiminta pitkissä hitaissa heilahduksissa

Lisätiedot

Digikuvaus selkokielellä

Digikuvaus selkokielellä Petri Ilmonen JA HEIKKI LINDBERG Digikuvaus selkokielellä Sisällysluettelo Saatesanat 3 5 Ohjeita kuvaajalle 34 Johdanto Digitaalisen valokuvaamisen osaamissisällöt 1 Digitaalinen kuva 1.1 Perinteinen

Lisätiedot

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA. ƒ2.8. ƒ1.4 ƒ2. ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32. Digikuva 2015

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA. ƒ2.8. ƒ1.4 ƒ2. ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32. Digikuva 2015 TEKSTI // POUL SIERSBÆK Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA ƒ2.8 ƒ1 ƒ1.4 ƒ2 ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32 36 LUE uudistunut Digikuva Kuvassa käytettiin suurta aukkoa. Näin tausta pehmeni kauniisti ja valokohdat

Lisätiedot

+ Samsung Kompaktikamerat

+ Samsung Kompaktikamerat + Samsung Kompaktikamerat Kevät Q1 2013 ST150F 16 megapikselin ccd kenno 5 x optinen zoom 25 mm laajakulma ( 25-125mm kinovast. ) 3,0 QVGA näyttö HD videokuvaus (720p / 30fps) 4 suunnan pyyhkäisy-panorama

Lisätiedot

Matkalle tai lahjaksi

Matkalle tai lahjaksi Matkalle tai lahjaksi KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN päättäjäisten lähestyessä digikamera on edelleen yksi suosituimmista lahjavaihtoehdoista. Samoin lähestyvä kesälomakausi houkuttelee näppärästi mukana kulkevan

Lisätiedot

Laatu houkuttelee DIGITAALISET JÄRJESTELMÄKAMERAT TEKSTI, TESTIT JA KUVAT: JARI TOMMINEN

Laatu houkuttelee DIGITAALISET JÄRJESTELMÄKAMERAT TEKSTI, TESTIT JA KUVAT: JARI TOMMINEN DIGITAALISET JÄRJESTELMÄKAMERAT TEKSTI, TESTIT JA KUVAT: JARI TOMMINEN GRAAFIT: EIJA VARJONEN-LUKKARI Laatu houkuttelee DIGITAALISTEN järjestelmäkameroiden suosio on ampaissut jyrkkään nousuun kohtuuhintaisten

Lisätiedot

TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO KURKISTA LÄHELLE

TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO KURKISTA LÄHELLE TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO KURKISTA LÄHELLE Folio, värikäs paperiarkki tai sopivasti aseteltu käsi ja oikean painikkeen painaminen vie makrokuvat uusiin ulottuvuuksiin. Lähikuvanikseillämme makrokuvaamista

Lisätiedot

E-520. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. Sisäänrakennettu kuvanvakaaja kaikille objektiiveille

E-520. Tekniset tiedot. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. Sisäänrakennettu kuvanvakaaja kaikille objektiiveille E-520 Sisäänrakennettu kuvanvakaaja kaikille objektiiveille Loistava pölynpoistojärjestelmä Ammattimaiset toiminnot 10 megapikselin Live MOS -kenno Helppokäyttöinen Live View - suorakatselu kiitos nopean

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

E-420. Tekniset tiedot. Etsin. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. 100% D-SLR laatua

E-420. Tekniset tiedot. Etsin. Tyyppi. Kuvakenno. Prosessori. Suodin. 100% D-SLR laatua E-420 Maailman pienin D-SLR* Miellyttävä rajaus automaattitarkenteisella Live View:llä 6.9cm / 2.7'' HyperCrystal II LCD -näyttö Kasvontunnistus täydelliseen tarkennukseen ja valotukseen Helppokäyttöinen

Lisätiedot

35mm KOMPAKTIKAMERAT NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626

35mm KOMPAKTIKAMERAT NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626 Tekninen suorituskyky on saavutettavissa tuoreilla illa noin 20 C lämpötilassa. Teknisiä ominaisuuksia ja a voidaan muuttaa ilman valmistajan eri ilmoitusta. 2001-2002 NIKON CORPORATION 35mm KOMPAKTIKAMERAT

Lisätiedot

Valon määrä ratkaisee Aukko

Valon määrä ratkaisee Aukko Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta

Lisätiedot

X-Pro2 Uudet ominaisuudet

X-Pro2 Uudet ominaisuudet BL00004958-F00 FI DIGITAL CAMERA X-Pro2 Uudet ominaisuudet Versio 4.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena

Lisätiedot

PDA CAM KÄYTTÖOPAS PDA CAM

PDA CAM KÄYTTÖOPAS PDA CAM PDA CAM KÄYTTÖOPAS Fi 1 Suomi Käyttäjän käsikirja Sisällys Valmistelut... 2 Pakkauksen sisältö... 2 Järjestelmävaatimukset... 2 PDA Cam -kamera... 3 PDA Cam -kameran osat... 3 Asentaminen... 4 Laitteiston

Lisätiedot

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Digikamerasta kuvakirjaan Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Hannu Räisänen 2011 Akun ja kortin poisto Akun ja kortin poisto Sisäinen muisti Kamerassa saattaa olla myös sisäinen muisti

Lisätiedot

Digikamera tutuksi 2016/12

Digikamera tutuksi 2016/12 Digikamera tutuksi 2016/12 Ohjelma 9-11 teoria ja oman kameran asetukset 11.00 harjoitustehtävät, ryhmäjako opettajien esittely 11-11.30 tauko paikalla eväät tai kahvila 12-n.14 kuvausharjoituksia, puoli

Lisätiedot

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tässä esitteessä on kuvattu tämän laiteohjelmapäivityksen sisältämät 3Dtoiminnot. Lisätietoja on Käyttöoppaassa ja mukana toimitetun CD-ROMlevyn α Käsikirjassa. 2010 Sony Corporation

Lisätiedot

ISOKENNOISET KOMPAKTIKAMERAT

ISOKENNOISET KOMPAKTIKAMERAT TESTI ISOKENNOISET KOMPAKTIKAMERAT Moni etsii helposti mukana pidettävää, huomiotaherättämätöntä kameraa, jonka OLISI KUITENKIN YHTÄ HYVÄ KUIN JÄRJESTELMÄKAMEROISSA. Keräsimme testiin viisi laadukasta

Lisätiedot

EF300mm f/4l IS USM FIN. Käyttöohjeet

EF300mm f/4l IS USM FIN. Käyttöohjeet EF300mm f/4l IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF300mm f/4l IS USM objektiivi on EOS -kameroille kehitetty tehokas telezoomobjektiivi, joka on varustettu kuvan vakaajalla.

Lisätiedot

PARASTA LAATUA TASKUUN

PARASTA LAATUA TASKUUN TEKSTI // THOMAS NYKROG PARASTA LAATUA TASKUUN Järjestelmäkameroita testattaessa ovat erot ominaisuuksien, ulkonäön ja laadun suhteen monissa tapauksissa vain marginaalisia. Vaan ei tässä testissä, jossa

Lisätiedot

Käännä ja kuvaa. 2,0 tehollisen megapikselin. 3,2 tehollisen megapikselin. www.nikon-coolpix.com. Sisäänrakennettu kääntyvä objektiiviosa

Käännä ja kuvaa. 2,0 tehollisen megapikselin. 3,2 tehollisen megapikselin. www.nikon-coolpix.com. Sisäänrakennettu kääntyvä objektiiviosa 3,2 tehollisen megapikselin DIGITAALIKAMERAT Käännä ja kuvaa 2,0 tehollisen megapikselin Sisäänrakennettu kääntyvä objektiiviosa 3x optinen Zoom-Nikkor -objektiivi 12 kuvausohjelmaa www.nikon-coolpix.com

Lisätiedot

Vangitse parhaat hetket juuri sellaisenaan Sonyn uusilla, helppokäyttöisillä digijärkkäreillä

Vangitse parhaat hetket juuri sellaisenaan Sonyn uusilla, helppokäyttöisillä digijärkkäreillä Tiedote, 27.8.2009 Vangitse parhaat hetket juuri sellaisenaan Sonyn uusilla, helppokäyttöisillä digijärkkäreillä Uudet 12.3/14.2 megapikselin (α500/ α550) CMOS-kennot ja edelleen kehitetty BIONZ-prosessori

Lisätiedot

EF70-200mm f/2.8l IS II USM

EF70-200mm f/2.8l IS II USM EF70-200mm f/2.8l IS II USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. EOS-kameroille erityisesti valmistettu Canon EF70-200mm f/2,8l IS II USM objektiivi on korkealaatuinen telezoom-objektiivi,

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 1.20

Uudet ominaisuudet. Versio 1.20 Uudet ominaisuudet Versio 1.20 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Ulkoasu. 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike _ FIN 01

Ulkoasu. 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike _ FIN 01 Ulkoasu 3 2 1 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike FIN 01 13 4.Micro-USB-portti 10 12 11 6 7 8 9 4 5 5.Akun virtakytkin 6.Sivu ylös -painike 7.Virtapainike 8.OK-painike 9.Sivu alas -painike

Lisätiedot

Valokuvauksen opintopiiri

Valokuvauksen opintopiiri Valokuvauksen opintopiiri Valokuvaus on maalaamista valolla kameraa käyttäen. (tuntematon ajattelija) Valokuvaus on menetelmä, jossa valokuvia talletetaan valoherkälle materiaalille kameran avulla. Perinteisessä

Lisätiedot

TUOTE- ESITTELYT SATOJA TARJOUKSIA PALJON TAPAHTUMIA. Satoja huipputarjouksia löydät myös PROwebSTOREsta www.rajalacamera.fi

TUOTE- ESITTELYT SATOJA TARJOUKSIA PALJON TAPAHTUMIA. Satoja huipputarjouksia löydät myös PROwebSTOREsta www.rajalacamera.fi Tutustu tarjouksiin! Skannaa QR-koodi puhelimellasi.! SATOJA TARJOUKSIA TUOTE- ESITTELYT PALJON TAPAHTUMIA LAATUA VÄHÄLLÄ RAHALLA (NORM. 229 ) JÄRJESTELMÄKAMERA KÄÄNTYVÄLLÄ NÄYTTÖLLÄ ALLE NELJÄSATAA! (NORM.

Lisätiedot

DIGITAALIKAMERA. Nikon COOLPIX S1 -digitaalikameran tekniset tiedot. PictureProject-ohjelmiston järjestelmävaatimukset

DIGITAALIKAMERA. Nikon COOLPIX S1 -digitaalikameran tekniset tiedot. PictureProject-ohjelmiston järjestelmävaatimukset Nikon COOLPIX S1 -digitaalikameran tekniset tiedot Tyyppi: Digitaalikamera S1 Teholliset pikselit: 5,1 miljoonaa CCD-kenno: 1/2,5 tuuman kuvakenno (5,36 miljoonaa kuvapistettä yhteensä) Kuvakoot: Tarkka

Lisätiedot

NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626

NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626 Nikon Lite Touch Zoom 130 ED/130 ED QD kamera Tekniset Tiedot Tyyppi: 35 mm:n automaattitarkenteinen keskussuljinkamera, jossa on Nikonin zoomobjektiivi Filmi: DX-koodattu 35mm:n filmi Kuvakoko: Normaalikuva:

Lisätiedot

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai

Lisätiedot

DIGITAALISESTI IKUISTETTU. Digikameran käytöstä 25.2.2009 Matti Tossavainen Palvelukeskus Foibe Learning in Later Life

DIGITAALISESTI IKUISTETTU. Digikameran käytöstä 25.2.2009 Matti Tossavainen Palvelukeskus Foibe Learning in Later Life DIGITAALISESTI IKUISTETTU Digikameran käytöstä 25.2.2009 Matti Tossavainen Palvelukeskus Foibe Learning in Later Life Sisältö Linjanveto (paperitulosteet vai täysdigi) Filmi vs. Digi Digiketju ja sen hallinta

Lisätiedot

TAPAA. TARKENTAA Nils Wille Christoffersen

TAPAA. TARKENTAA Nils Wille Christoffersen KOLME TAPAA TARKENTAA Nils Wille Christoffersen Uusi hybriditarkennus toimii erittäin nopeasti. Sen ansiosta KUVAAJA PYSYY TAHDISSA NOPEISSAKIN TILANTEISSA. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten hybriditarkennus

Lisätiedot

Digitaalisen järjestelmäkameran käyttö Kuva-Artesaani Marko Koivistoinen http://www.peda.net/veraja/kuopio/kansalaisopisto/kuvataide/valokuvaus Kurssin sisältö Järjestelmäkameran perusrakenne Toiminta

Lisätiedot

MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA

MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA MAAILMAN PIENIN VIDEOKAMERA PIKAOHJE Copyright 2009 Bat. Power Oy www.batpower.fi Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään Versio 1.0 JOHDANTO Kiitos kun ostit MiniDV MD80

Lisätiedot

DIGITAALINEN VALOKUVAUS

DIGITAALINEN VALOKUVAUS ELISAN KUVAAJAT RY DIGITAALINEN VALOKUVAUS Viimeisten runsaan kymmenen vuoden aikana on valokuvaamisessa tapahtunut muutamia merkittäviä kehitysvaiheita. Tavanomaisen kinokokoisen kuvauksen rinnalle tuli

Lisätiedot

(VALO)KUVAN MUODOSTUMINEN

(VALO)KUVAN MUODOSTUMINEN (VALO)KUVAN MUODOSTUMINEN Ensimmäinen ns. "valokuva" tehtiin v.1727. J.H.Schulze havaitsi, että hopeanitaraatin ja kalkin sekoitus muuttui tummaksi, kun se altistettiin valolle, mutta ei pystynyt "kiinnittämään"

Lisätiedot

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä Täydellisen kuvan niksit Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä suuntaviivoja. Kutsun niitä 9 elementiksi. Tässä artikkelissa käyn läpi mitä tarvitsen ja mitä otan huomioon

Lisätiedot

EF24-105mm f/4l IS USM

EF24-105mm f/4l IS USM EF24-105mm f/4l IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF24-105mm f/4l IS USM objektiivi on EOS-kameroille kehitetty korkealaatuinen, standardi zoom-objektiivi. Siinä on kuvan

Lisätiedot

Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo

Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo Sivu 1 / 11 Kuvien siirto kamerasta Lyhyesti Tämän oppaan avulla voit: - käyttää tietokoneen omaa automaattista kopiointiin tai siirtoon tarkoitettua toimintaa kuvien siirtoon kamerasta tai muistikortista

Lisätiedot

IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO

IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO Ennemmin tai myöhemmin moni kuvaaja innostuu yötaivaan valopilkusta. Keräsimme vinkkejä, joiden avulla onnistut kuukuvauksessa. Mukana on myös tärkeitä päivämääriä.

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. CANON EOS 20D http://fi.yourpdfguides.com/dref/817135

Käyttöoppaasi. CANON EOS 20D http://fi.yourpdfguides.com/dref/817135 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle CANON EOS 20D. Löydät kysymyksiisi vastaukset CANON EOS 20D käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN. Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M. Digikuva 2016

TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN. Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M. Digikuva 2016 TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M L 34 Kuvatyylillä Maisema tulee taivaan sinisestä ja kasvien vihreästä kylläisiä. 1/200 SEKUNTI F10 ISO 200 24 MM Jo kuvausvaiheessa voit

Lisätiedot

Zoomi vastaan. Kompakti kisaa eri kentällä kuin järjestelmä DIGITAALIKAMERAT MPC-TESTI

Zoomi vastaan. Kompakti kisaa eri kentällä kuin järjestelmä DIGITAALIKAMERAT MPC-TESTI Kompakti kisaa eri kentällä kuin järjestelmä Zoomi vastaan Keskihintaiset kompaktidigikamerat pakkaavat kuoriinsa yhä pidempiä zoom-objektiiveja ja monipuolisempia ominaisuuksia. Ne sopivat perheen yhteiseksi

Lisätiedot

PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA

PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA Sivu 1/5 Etusivu > PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA on lisätty ostoskoriisi. Sony DSC-RX100 439,00 PANASONIC LUMIX DMC-TZ40 HOPEA 2292000000291 Arvostele ensimmäisenä tämä

Lisätiedot

13673 A6 12pp CIG Bro FIN v5 20/7/05 8:01 pm Page 1 Rekisteröitymisohje

13673 A6 12pp CIG Bro FIN v5 20/7/05 8:01 pm Page 1 Rekisteröitymisohje Rekisteröitymisohje CANON image GATEWAY Pääset mukaan digitaalikuvien maailmaan Internetin kautta CANON image GATEWAY - älykäs ja luova tapa saada paras hyöty Canon-digitaalikamerastasi ja Internetistä.

Lisätiedot

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager

Muita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager Missio: 1. Asentaminen 2. Valokuvien tarkastelu, tallennus/formaatit, koko, tarkkuus, korjaukset/suotimet, rajaus 3. Kuvan luonti/työkalut (grafiikka kuvat) 4. Tekstin/grafiikan lisääminen kuviin, kuvien/grafiikan

Lisätiedot

VALOKUVAUKSEN PERUSTEET

VALOKUVAUKSEN PERUSTEET VALOKUVAUKSEN PERUSTEET Sampsa Sulonen sampsa.sulonen@suomenlatu.fi +358408343174 @sampsasulo Kameroiden ominaisuudet Kennon koko ja sen vaikutukset Megapikselimäärät Peilitön tai peilillinen Tarkennuksen

Lisätiedot

Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas. Sisällys Ennen käyttöä...2 Varotoimet...3 Tulostaminen...4

Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas. Sisällys Ennen käyttöä...2 Varotoimet...3 Tulostaminen...4 Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas Sisällys Ennen käyttöä......................................2 Varotoimet.........................................3 Tulostaminen.......................................4

Lisätiedot

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen you can 2 Matkamme alkaa Laineet kutsuvat! Lautailukoulu alkaa Digitaalisen järjestelmäkameran teho Vaihda objektiivia, vaihda näkökulmaa Vaihdettavien

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. NIKON D100 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3239635

Käyttöoppaasi. NIKON D100 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3239635 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

KESKILUOKAN TIUKKA TAISTO

KESKILUOKAN TIUKKA TAISTO TEKSTI // THOMAS NYKROG KESKILUOKAN TIUKKA TAISTO Järjestelmäkameraa hankittaessa on alle 800 euron hintaluokka se, jossa ostaja todella saa rahalleen vastinetta. Siitä löytyy tehokkaita toimintoja ja

Lisätiedot

Kuvanlaadun. Testi. Canon EOS 5D Mark III Canon EOS 6D Nikon D600. Hyvä tietää. Osallistujat. Näin testi tehtiin

Kuvanlaadun. Testi. Canon EOS 5D Mark III Canon EOS 6D Nikon D600. Hyvä tietää. Osallistujat. Näin testi tehtiin Testi Kuvanlaadun kärkijoukko Kun tavoitteena on paras mahdollinen kuvanlaatu, otetaan kouraan kinokoon kamera. Niiden hinnat ovat nyt harrastajakuvaankin ulottuvilla. Vertailumme viisi huippuluokan kinokokoista

Lisätiedot

Mac. Valmistelut. Mac

Mac. Valmistelut. Mac Laiteohjelman päivittäminen vaihdettavalla objektiivilla varustetuille edistyksellisille Nikon 1 -kameroille, 1 NIKKOR -objektiiveille ja Nikon 1 -lisävarusteille Kiitos, että valitsit Nikon-tuotteen.

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. NIKON D100 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3695435

Käyttöoppaasi. NIKON D100 http://fi.yourpdfguides.com/dref/3695435 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä

Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä NUUO digitaalitallentimet edustavat analogisen ja IP-pohjaisen videovalvonnan uusinta teknologiaa. NUUO tarjoaa kehittyneitä ratkaisuja kameravalvonnan lisäksi myös

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 4.10

Uudet ominaisuudet. Versio 4.10 Uudet ominaisuudet Versio 4.10 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

T-110.5610 TOIMITILATURVALLISUUS. - Videovalvontajärjestelmä. Harri Koskenranta 25.4.06

T-110.5610 TOIMITILATURVALLISUUS. - Videovalvontajärjestelmä. Harri Koskenranta 25.4.06 T-110.5610 TOIMITILATURVALLISUUS - Videovalvontajärjestelmä Harri Koskenranta 25.4.06 T-110.5610 Koskenranta 1 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT TURVALLISUUSVALVONTA T-110.5610 Koskenranta 2 VIDEOVALVONTA / KAMERAVALVONTA

Lisätiedot

Mui s DIGIVIDEOLLA KOTI-FELLINIKSI

Mui s DIGIVIDEOLLA KOTI-FELLINIKSI Mui s DIGIVIDEOLLA KOTI-FELLINIKSI Digivideokamera antaa mahdollisuuden koostaa omia videoita tietokoneella. Monitoimisen dv-kameran tarkat yksittäiskuvat saattavat säästää myös digikameran hankinnalta.

Lisätiedot

EF100-400mm f/4.5-5.6l IS USM Käyttöohjeet

EF100-400mm f/4.5-5.6l IS USM Käyttöohjeet EF100-400mm f/4.5-5.6l IS USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF100 400mm f/4,5 5,6L IS USMobjektiivi on erittäin suorituskykyinen zoomteleobjektiivi EOS-kameroihin. IS on lyhennys

Lisätiedot

Digikuvan tekniset vaatimukset

Digikuvan tekniset vaatimukset Digikuvan tekniset vaatimukset Seuraavissa ohjeissa oletetaan, että kuvaaja saattaa kuvan sellaiseen kuntoon, että se voidaan myydä tietämättä kuvan tulevaa käyttötarkoitusta. Silloin sen on toimittava

Lisätiedot

SKANNAUSVINKKEJÄ. Skannausasetukset:

SKANNAUSVINKKEJÄ. Skannausasetukset: SKANNAUSVINKKEJÄ Tämä skannausohje on tarkoitettu täydentämään Yliopistopainon Xerox-käyttöohjetta (https://www.jyu.fi/palvelut/yopaino/opiskelija/print-it/xerox%20kayttoohje), ei korvaamaan sitä. Yliopistopainon

Lisätiedot

Windows. Valmistelut. Windows

Windows. Valmistelut. Windows Laiteohjelman päivittäminen vaihdettavalla objektiivilla varustetuille edistyksellisille Nikon 1 -kameroille, 1 NIKKOR -objektiiveille ja Nikon 1 -lisävarusteille Kiitos, että valitsit Nikon-tuotteen.

Lisätiedot

LENS EF28 135mm f/3.5 5.6 IS USM. Käyttöohjeet

LENS EF28 135mm f/3.5 5.6 IS USM. Käyttöohjeet LENS EF28 135mm f/3.5 5.6 IS USM FIN Käyttöohjeet Suomenkieliset käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF28 135mm f/3,5 5,6 IS USM on EOSkameroihin kehitetty tehokas objektiivi, joka

Lisätiedot

Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno

Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 12.9.2012 klo 7.00 Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno 24,3 megapikselin täyden kuvakoon Exmor CMOS -kenno Vaihdettavilla objektiiveilla

Lisätiedot

Porsche Cayenne S RENAULT KOLEOS UUSI KATUMAASTURI ON TODELLINEN MONIKÄYTTÖAUTO KOEAJO VIIHDE KÄNNYKÄT. 22 tuuman TIETOKONENÄYTÖT. INDUKTIOkeittolevyt

Porsche Cayenne S RENAULT KOLEOS UUSI KATUMAASTURI ON TODELLINEN MONIKÄYTTÖAUTO KOEAJO VIIHDE KÄNNYKÄT. 22 tuuman TIETOKONENÄYTÖT. INDUKTIOkeittolevyt Kamerat PAL.VKO 2003-40 6 414888 150018 03015 Tekniikan Maailma 19.11.2008 7,30 Korjaamotesti: Kannattaako auto huoltaa Tallinnassa? Esittelyssä Vuosaaren satama 815001-03-15 Tekniikan Maailma Irtonumero

Lisätiedot

Verkkokauppa.com, Kauppakeskus Ruoholahti, Itämerenkatu 21, 00180 Helsinki

Verkkokauppa.com, Kauppakeskus Ruoholahti, Itämerenkatu 21, 00180 Helsinki 2 Sisällysluettelo Aihe: Sivunumero: 1. Yleistä tietoa kamerasta 1.1. Tärkeimmät ominaisuudet 3. 1.2. Ohjelmiston laitteistovaatimukset 3. 1.3. Rajoitukset/kiellot 3. 2. Kameran esittely 2.1. Kameran osat

Lisätiedot

1. Mustavalkoinen Laser tulostus 1.1 Samsung ML 1640 A4 lasertulostin

1. Mustavalkoinen Laser tulostus 1.1 Samsung ML 1640 A4 lasertulostin Yleistä SenioriPC palvelu tarjoaa tulostimia joka päiväiseen ja harvempaankin käyttöön. Tulostimet on jaettu kahteen ryhmään riippuen asiakkaan tarpeista. Tulostimia on markkinoilla valtavasti, mutta SenioriPC

Lisätiedot

Peilittömien kameroiden, NIKKOR Z-objektiivien ja yhteensopivien lisävarusteiden laiteohjelmiston päivitys

Peilittömien kameroiden, NIKKOR Z-objektiivien ja yhteensopivien lisävarusteiden laiteohjelmiston päivitys Peilittömien kameroiden, NIKKOR Z-objektiivien ja yhteensopivien lisävarusteiden laiteohjelmiston päivitys Kiitos, että valitsit Nikon-tuotteen. Tässä oppaassa kuvataan kuinka päivitetään Nikonin peilittömien

Lisätiedot

Wildgame Innovations Riistakamera Blade X6 Lightsout (t6b1)

Wildgame Innovations Riistakamera Blade X6 Lightsout (t6b1) Wildgame Innovations Riistakamera Blade X6 Lightsout (t6b1) Pakkauksen sisältö: USB Kaapeli 2 kpl kiinnitysmustekaloja Player -ohjelmisto Kamerayksikkö Käyttöohje HUOM: Player -ohjelmistoa ei ole pakollista

Lisätiedot

Ihastuminen on molemminpuolista.

Ihastuminen on molemminpuolista. Ihastuminen on molemminpuolista. Kuvaa intohimosi tuoreesta näkökulmasta. EXPEED on digitaalisen kuvankäsittelykonseptin läpimurto, jonka eteen Nikonilla on vuosia tehty kehitystyötä. Uusimpia laitteisto-

Lisätiedot

TG 5. Rajuimmat olosuhteet. Poikkeukselliset kuvat. Tekniset tiedot. Objektiivi. Kuvakenno. 12,7 megapikseliä

TG 5. Rajuimmat olosuhteet. Poikkeukselliset kuvat. Tekniset tiedot. Objektiivi. Kuvakenno. 12,7 megapikseliä TG 5 Vesitiivis 15m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C Valovoimainen 1:2.0-4.9 laajakulmaobjektiivi mahdollistaa kuvauksen lyhyillä valotusajoilla. TruePic VIII

Lisätiedot

Dahua NVR4104/4108-P-4KS2

Dahua NVR4104/4108-P-4KS2 1 Dahua NVR4104/4108-P-4KS2 Dahua NVR4000-4KS2 on ensimmäinen Lite-sarjan tallennin joka tukee 4K resoluutiota ja H.265 videopakkausta. Tämä lite-sarjan tallennin tarjoaa jopa 8Mp kuvatarkkuuden. Tallennin

Lisätiedot

TG 5 Punainen. Rajuimmat olosuhteet. Poikkeukselliset kuvat. 12 megapikselin taustavalaistu CMOSkenno takaa erinomaisen

TG 5 Punainen. Rajuimmat olosuhteet. Poikkeukselliset kuvat. 12 megapikselin taustavalaistu CMOSkenno takaa erinomaisen TG 5 Punainen Vesitiivis 15m**, iskunkestävä 2.1m***, puristuksenkesto 100kg**** ja pakkasenkestävä - 10 C Valovoimainen 1:2.0-4.9 laajakulmaobjektiivi mahdollistaa kuvauksen lyhyillä valotusajoilla. TruePic

Lisätiedot

Videovalvontatuotteet

Videovalvontatuotteet Videovalvontatuotteet Videovalvontajärjestelmän tehtävänä on tuottaa visuaalista tietoa kiinteistössä tapahtuvista asioista. Kuvamateriaalia voidaan seurata reaaliaikaisesti tai se voidaan tallentaa myöhempää

Lisätiedot

on pitkään jaettu kolmeen pääluokkaan: tasku- ja kompaktikameroihin, superzoom-kompakteihin

on pitkään jaettu kolmeen pääluokkaan: tasku- ja kompaktikameroihin, superzoom-kompakteihin Asian ydin PIENTEN KOMPAKTIKAMEROIDEN ja isojen järjestelmien väliin jäävä vyöhyke kuohuu tällä hetkellä enemmän kuin vuosiin. Lokeron ovat perintsesti täyttäneet isommat, pitkäzoomiset superkompaktit.

Lisätiedot

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Laitteisto ja ohjelmat Sovelton Online-kurssit käyttävät alustanaan Adobe Connect -ympäristöä. Asiakasohjelmaksi riittää pelkkä www-selain

Lisätiedot

Zoom- ja Varifocal-objektiivit, joissa IRkorjaus

Zoom- ja Varifocal-objektiivit, joissa IRkorjaus Video Zoom- ja Varifocal-objektiivit, joissa IR-korjas Zoom- ja Varifocal-objektiivit, joissa IRkorjas www.boschsecrity.fi IR-korjas mahdollistaa käytön tehokkaiden päivä-/yö- ja mstavalkokameroiden kanssa

Lisätiedot

Verrattoman tyylikäs. Yllättävän suorituskykyinen.

Verrattoman tyylikäs. Yllättävän suorituskykyinen. Lite Touch Zoom 150ED / QD: Tekniset tiedot Kameratyyppi: 35 mm:n automaattitarkenteinen keskusuljinkamera, jossa on Nikonin zoomobjektiivi Filmi: DX-koodattu 35 mm:n filmi Kuvakoko: normaali: 24 x 36

Lisätiedot