ACCOUNTORIN YLEISET SOPIMUSEHDOT Suomi 10/2018
|
|
- Pentti Rantanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(11) ACCOUNTORIN YLEISET SOPIMUSEHDOT Suomi 10/2018 in Ulkoistuspalveluihin kuuluvien yhtiöiden palveluihin, tarjouksiin, kartoituksiin, tilausvahvistuksiin ja toimitussopimuksiin Suomessa sovelletaan näitä sopimusehtoja. Soveltamisala 1. Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kaikkiin in Ulkoistuspalveluihin kuuluvien yhtiöiden asiakassuhteisiin Suomessa. Määritelmät 2. Asiakas Asiakkaana pidetään osapuolta, joka hankkii Palveluita Palveluntuottajalta. Palveluntuottaja Palveluntuottajana pidetään sitä konserniin kuuluvaa yhtiötä, joka tuottaa sovitut Palvelut Asiakkaalle. Palvelu Palveluina pidetään in Ulkoistuspalveluihin kuuluvien yhtiöiden talous-, palkkahallinto- ja asiantuntijapalveluja sekä muita tehtäviä ja palveluja, joiden tuottaminen on sovittu Asiakkaan ja Palveluntuottajan välisessä voimassaolevassa Asiakassopimuksessa Palveluntuottajan vastuulle. Asiakkaan aineisto Asiakkaan aineisto tarkoittaa Asiakkaan taloushallinnon tositteita, palkka-aineistoa, yhtiöoikeudellisia pöytäkirjoja sekä muita vastaavia Asiakkaan liiketoiminnassa syntyneitä tai Asiakkaan palvelun tuottamiseksi Palveluntarjoajalle luovuttamaa tai käyttöön asettamaa tietoa tai aineistoa. Palveluntuottajan aineisto Palveluntuottajan aineistoa on kaikki Palveluun liittyvä aineisto, joka ei ole Asiakkaan aineistoa. Tietokannat ja muu Palvelun järjestämiseen liittyvä tieto ja aineisto ovat Palveluntuottajan aineistoa. Palveluntuottajan Asiakasta varten laatima aineisto on Palveluntuottajan aineistoa siihen asti, että Asiakas on maksanut Palvelusta sovitun maksun. Asiakkaan henkilötiedot Asiakkaan henkilötiedoilla tarkoitetaan Asiakkaan asiakkaita, työntekijöitä tai muita henkilöitä koskevia henkilötietoja, joita Palveluntuottaja käsittelee Asiakkaan puolesta Palvelussa sen toteuttamiseksi. Henkilötietojen käsittelijä Henkilötietojen käsittelijänä pidetään sitä konserniin kuuluvaa yhtiötä, joka käsittelee henkilötietoja Asiakkaan puolesta. Rekisterinpitäjä Rekisterinpitäjällä tarkoitetaan Asiakasta, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Tarjous 3. Tarjous on voimassa kolmekymmentä (30) päivää tarjouksen päiväyksestä, jos tarjouksessa ei muuta mainita. Sopimuksen voimaantulo 4. Sopimus tulee voimaan, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet Asiakassopimuksen, Asiakas on hyväksynyt Palveluntuottajan tarjouksen uusista palveluista tai konserniin kuuluva yhtiö on kirjallisesti vahvistanut Asiakkaan tilauksen. Palveluntuottajan yleisvelvoite 5. Palveluntuottaja suorittaa Palvelut asianmukaisella ammattitaidolla, toimialan standardien ja Asiakassopimukseen kuuluvien palveluerittelyiden mukaisesti. Palvelu toimitetaan Asiakkaan ja Palveluntuottajan erikseen sopimana ajankohtana. Sopimuksen voimassaolo 6. Sopimus on voimassa toistaiseksi kolmen (3) kuukauden irtisanomisajoin, ellei muuta ole sovittu. Jos kumpikaan osapuoli ei irtisano määräaikaista sopimusta vähintään kolme (3) kuukautta ennen sovitun määräajan päättymistä, sopimuksen voimassaolo jatkuu toistaiseksi kolmen (3) kuukauden irtisanomisajoin. Sopimuksen siirto 7. Sopimuksen siirto on sallittu vain toisen osapuolen kirjallisella suostumuksella. Edellisestä poiketen konserniin kuuluva yhtiö saa siirtää sopimuksen toiselle konserniin kuuluvalle yhtiölle tai sopimukseen perustuvan saatavansa kolmannelle osapuolelle ilmoittamalla siitä Asiakkaalle. Palvelut voidaan tuottaa ja laskuttaa ilman Asiakkaan erikseen antamaa suostumusta minkä tahansa konserniin kuuluvan yhtiön toimesta. Aiemmat sopimukset 8. Sopimus, joka sisältää nämä sopimusehdot, syrjäyttää kaikki aikaisemmat Asiakkaan ja konserniin kuuluvan yhtiön välillä tehdyt sopimuksen tarkoittamia Palveluja koskevat sopimukset sekä suulliset ja kirjalliset ilmoitukset.
2 2(11) Palveluiden keskeyttäminen ja sopimuksen päättäminen Palveluiden keskeyttäminen ja sopimuksen purku 9. Palveluntuottajalla ja muilla konserniin kuuluvilla yhtiöillä on oikeus keskeyttää Asiakkaan ja sen intressipiiriin kuuluvien tahojen kaikki Palvelut, jos a) Asiakkaan tai sen intressipiiriin kuuluvan tahon maksu Palveluntuottajalle viivästyy yli seitsemän (7) päivää, b) Asiakas tai sen intressipiiriin kuuluva taho ei toimita tarvittavia tietoja tai aineistoa ajallaan tai ei muutoin asianmukaisesti myötävaikuta Palvelujen toimittamiseen, c) Asiakas tai sen intressipiiriin kuuluva taho rikkoo sopimusta muutoin tai ei noudata Palvelujen toimittamiselle merkityksellisiä lakeja tai viranomaisten määräyksiä, ohjeita tai suosituksia, tai d) Asiakas kieltäytyy noudattamasta Palveluntuottajan kirjausohjeita tilanteessa, josta voi seurata rikos- tai siviilioikeudellisia seuraamuksia osapuolille. Tätä ehtoa sovelletaan, vaikka kyse olisi vain osapuolten erilaisesta tulkinnasta lain, määräyksen, suosituksen tai ohjeen sisällöstä tai merkityksestä, kuten esimerkiksi tulojen ja niihin kohdistuvien menojen jaksottamisesta tai varojen ja velkojen arvostamisesta kirjanpidossa tai tilinpäätöksessä. Jos Asiakas tai sen intressipiiriin kuuluva taho ei oikaise tilannetta seitsemän (7) päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta, Palveluntuottajalla ja kaikilla konserniin kuuluvilla yhtiöillä on oikeus purkaa kaikki Asiakkaan ja sen intressipiiriin kuuluvien tahojen sopimukset. Intressipiiriin kuuluvalla taholla tarkoitetaan kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 ja 6 :n mukaista konserniyritystä ja kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 7 ja 8 :ssä määriteltyä osakkuus- ja omistusyhteysyritystä sekä kirjanpitovelvollista, jossa samat henkilöt kuin Asiakkaassa käyttävät kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 :n tarkoittamaa määräysvaltaa. 10. Asiakkaalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja rikkoo sopimusta tai Palveluun soveltuvaa lainsäädäntöä olennaisesti eikä ryhdy oikaisemaan tilannetta seitsemän (7) päivän kuluessa Asiakkaan kirjallisesta huomautuksesta. Kumpikin osapuoli saa purkaa sopimuksen, jos toinen osapuoli hakee velkojiltaan akordia, on haettu tai asetetaan konkurssiin tai sitä haetaan selvitystila-, yrityssaneeraus- tai velkajärjestelymenettelyyn. Palvelut sopimuksen päättyessä 11. Jos sopimus päättyy ennen kuin Asiakkaan sopimuksen aikana päättyneen tilikauden tilinpäätös on tehty, Palveluntuottaja laatii tilinpäätöksen, jos Asiakas maksaa siitä ennakkomaksun ja toimittaa tilinpäätöstä varten tarvittavat tiedot ja aineiston. Selvyyden vuoksi todetaan, että Palveluntuottajalla ei ole velvollisuutta laatia tilinpäätöstä, jos sopimus on purettu kohdassa 9. mainitulla perusteella. Jos sopimus päättyy kesken tilikauden, ennakkomaksun saatuaan Palveluntuottaja laatii käytettävissään olevien tietojen perusteella tasetilien erittelyt. Vastaavasti Palveluntuottaja huolehtii palkanlaskennan ja palkkakirjanpidon kannalta tarpeelliset erittelyt. Riippumatta Palveluntuottajan ja Asiakkaan välisen sopimuksen päättymisen perusteesta erilaiset tuki- ja siirtopalvelut, jotka mahdollistavat Palvelun keskeytyksettömän jatkumisen toisaalla, ovat aina maksullisia. Palveluntuottaja veloittaa edellä mainituista Palveluista kustannukset ja palkkion käytäntönsä mukaan. Oikeudet aineistoon, aineiston pidätysoikeus ja aineiston luovuttaminen Asiakkaalle 12. Palveluntuottajan tuottaman aineiston ja tietokantojen ja automaatioratkaisujen kaikki oikeudet kuuluvat Palveluntuottajalle, kun Palvelut on tuotettu Palveluntuottajan käyttöönsä hankkimalla tai sen omalla ohjelmistolla. Tällä ehdolla ei ole vaikutusta niihin oikeuksiin, jotka Asiakkaalla on Palveluntuottajalle antamaansa aineistoon. Muilla kuin Palveluntuottajalla ei ole ilman Palveluntuottajan lupaa oikeutta hyödyntää kaupallisesti tietokantoja. Kaupallisena hyödyntämisenä ei pidetä lainsäädännöllisten velvoitteiden kuten tilintarkastuksen tai tietosuoja-asetuksen edellyttämän auditoinnin toteuttamista. Kun palvelu tuotetaan Asiakkaan käyttöönsä hankkimalla tai sen omalla ohjelmistolla, johon se on antanut Palveluntuottajalle käyttöoikeuden Palvelun tuottamiseksi, kuuluvat aineiston ja tietokantojen oikeudet Asiakkaalle. Palveluntuottajalla on oikeus tuottaa ja julkaista erilaisia toimialakohtaisia, yritysmuotokohtaisia tai muita vastaavia tunnuslukuja, yhdistämällä eri asiakkaiden tietoja, siten että Asiakasta, Asiakkaan henkilötietoja tai muita Asiakkaaseen liittyviä tietoja ei voida lopputuloksesta tunnistaa ja liikesalaisuudet säilytetään, riippumatta siitä kummalle osapuolelle aineistojen ja tietokantojen oikeudet kuuluvat. Palveluntuottaja tuottaa ja julkaisee tietoja vain kilpailulainsäädännön sallimissa tilanteissa. Palveluntuottajalla on oikeus pitää hallussaan olevat Asiakkaan toimittaman aineiston perusteella tai
3 3(11) muutoin Asiakasta varten laatimansa aineistot kunnes kaikki Asiakkaalta olevat saatavat on maksettu. Palveluntuottaja luovuttaa Asiakkaan aineiston Asiakkaalle kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa Asiakkaan kirjallisesta pyynnöstä. Asiakkaan aineisto luovutetaan yleisesti käytössä olevassa sähköisessä muodossa tai muussa osapuolten sopimassa muodossa. Aineiston luovuttamisesta syntyvät kustannukset veloitetaan Asiakkaalta. Henkilötietojen käsittelyä koskevien sopimusehtojen rajoittamatta Palveluntuottajalla on oikeus säilyttää kopiot laatimastaan aineistosta myös sopimuksen päätyttyä. Tiedot poistetaan, kun säilyttämiselle ei enää ole sopimuksen tai lain mukaista perustetta. Perustiedot asiakkuudesta säilytetään vähintään viisi vuotta sopimuksen päättymisestä. Ilmoitukset 13. Sopimuksen irtisanominen tai purkaminen samoin kuin muut sopimuksen mukaiset huomautukset ja ilmoitukset on tehtävä kirjallisesti. Ilmoitukset katsotaan tehdyiksi ja tulleen vastaanottajan tietoon viimeistään sitä päivää ensiksi seuraavana arkipäivänä, jolloin ne on jätetty postin kuljetettavaksi osoitettuna sopimuksessa mainittuun tai osapuolen myöhemmin kirjallisesti ilmoittamaan osoitteeseen, mutta mikäli postia ei jonain arkipäivänä lainkaan jaeta Suomessa, saapumisen katsotaan tapahtuneen siitä seuraavana arkipäivänä, tai lähetyspäivänä, kun ne on lähetetty sopimuksessa mainittuun tai osapuolen kirjallisesti ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Aineisto ja sen toimittaminen Perustiedot 14. Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että Palveluntuottajalla on Asiakkaasta aina ajan tasalla olevat perustiedot. Tällaisia tietoja ovat yhteys-, henkilö-, tilikausi- ja kaupparekisteritiedot, toimiala, kotipaikka, kansallisuus, hallituksen jäsenet sekä muut tarvittavat tiedot ja toimenpideohjeet. Asiakas nimeää ja valtuuttaa yhteyshenkilön antamaan tarvittavat Palveluihin liittyvät tiedot ja päätökset. Osapuolet ilmoittavat toisilleen kirjallisesti yhteyshenkilön vaihtumisesta. Tietojen ja toimenpideohjeiden antaminen 15. Palvelujen ja toimeksiantojen suorittamiseksi tarvittavat tiedot ja aineisto on annettava niin hyvissä ajoin, että Palveluntuottaja voi tehdä tehtävänsä asianmukaisesti normaalina työaikana. Jos muuta ei ole sovittu, aineiston tulee olla käytettävissä seuraavasti: koko kirjanpitoaineisto kohdekuukauden päättymistä seuraavan kuukauden kymmenenteen (10) päivään mennessä palkanlaskenta-aineisto viisi (5) työpäivää ennen palkanlaskennan sovittua valmistumispäivää tilinpäätös- ja verotukseen liittyvä aineisto viimeistään kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tilikauden päättymisestä muu aineisto viimeistään kymmenen (10) työpäivää ennen määräpäivää. Asiakas myötävaikuttaa Palvelujen toimittamiseen ja täyttää omat tehtävänsä huolellisesti sopimuksen ehtojen sekä viranomaisten ja Palveluntuottajan ohjeiden ja suositusten mukaisesti. Palveluntuottajan tiedusteluihin ja tarkistuspyyntöihin on vastattava viipymättä. Luottamuksellisuus 16. Osapuolen on pidettävä salassa tietoon saamansa toisen osapuolen liikesalaisuudet ja muut luottamukselliset tiedot. Niitä ei saa käyttää muutoin kuin sopimuksen täyttämiseksi, ellei laista tai viranomaismääräyksistä muuta johdu. Tarjous, tilausvahvistus ja sopimus ehtoineen sekä niihin sisältyvät suunnitelmat ja muu aineisto ovat luottamuksellisia tietoja. Salassapitovelvollisuus jatkuu myös sopimuksen päätyttyä. Osapuolet huolehtivat siitä, että myös heidän henkilöstönsä ja alihankkijansa sitoutuvat salassapitoon. Palveluiden hinnat ja maksaminen Hinnat 17. Palveluntuottajan palkkio määräytyy kussakin toimeksiannossa toimitettavien Palvelujen valikoiman ja niiden laadun mukaan siten kuin on sovittu sopimuksen liitteissä. Palkkion lisäksi Palveluntuottajalla on oikeus laskuttaa sovittuihin tehtäviin sisältyvät, tarpeelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset. Palveluntuottajalla on oikeus laskuttaa käytäntönsä mukaiset korvaukset lisätöistä, ellei toisin sovita. Maksullista lisätyötä on esimerkiksi viivästyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viranomaismääräyksestä tai käyttöön otettavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto- tai muusta kehotuksesta johtuva tai muu Palveluntuottajasta riippumaton lisätyö, kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädännöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomaisen tiedonanto- tai muu kehotus johtuu Palveluntuottajan virheestä tai laiminlyönnistä, kehotuksesta johtuvasta lisätyöstä ei kuitenkaan ole oikeutta periä eri maksua.
4 4(11) Palveluntuottajalla on oikeus muuttaa Palvelun hinnoittelua vastaamaan Palvelun todellista sisältöä ja volyymeja, mikäli Palvelun sisältö tai volyymi on tosiasiassa ollut sovittua laajempi vähintään kolmen (3) kuukauden ajan. Tällöin Palveluntuottaja ilmoittaa muutoksesta Asiakkaalle kohdan 20 mukaista menettelyä noudattaen ja samoin Asiakkaalla on oikeus vastustaa muutosta kohdan 20 mukaisesti. Palveluntuottajalla on oikeus vaatia Asiakkaalta ennakkomaksu, jos siitä on Asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa perustelluksi. Mikäli Asiakkaan vaatimuksesta Palvelua joudutaan tuottamaan muuna aikana kuin normaalina työaikana, on Palveluntuottajalla oikeus periä normaalia korkeampi veloitus. Palveluntuottajalla on oikeus periä hinnaston mukainen maksu myös siitä ajasta, jolloin Palveluntuottajan resursseja on varattu Asiakkaan Palveluiden tuottamiseen Asiakkaan kanssa tehdyn erillisen sopimuksen tai tilauksen perusteella, silloinkin, kun Asiakas ei materiaalinsa viivästymisestä tai muusta Palveluntuottajasta riippumattomasta syystä käytä erikseen varattuja resursseja. Hinnaston tuntiperusteisissa hinnoissa ilmoitettu tunti tarkoittaa normitettua tuntia, joka on määritelty työstandardiperusteisesti niin, että työn asiakashinta on riippumaton henkilö- tai menetelmäperusteisista vaihteluista. Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa, mikä kulloinkin voimassaolevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä laskuihin. Palvelumaksu ja mahdolliset muut suoranaiset kustannukset tulee maksaa myös irtisanomisajalta sen mukaan, mitä hinnastossa on mainittu, vaikka Palveluja ei olisi teetetty irtisanomisaikana. Minimimaksun perusteena on tällöin viimeisten kuuden kuukauden keskimääräisen kuukausikorvauksen mukainen kuukausittainen maksu, ellei muusta ole sovittu. Maksuehto, viivästysseuraamukset 18. Jos muuta ei ilmene Palveluntuottajan hinnastosta taikka ei ole muutoin sovittu toisin, maksuehto on kymmenen (10) päivää laskun päiväyksestä ja viivästyskorko on kuusitoista (16) prosenttia. Palveluntuottajalla on oikeus veloittaa myös viivästyneen maksun perimiskulut sekä kohtuullinen laskutuslisä maksumuistutuksista. Palvelut veloitetaan kuukausittain etukäteen tai Palvelujen ajoittumista vastaavalla tavalla, mikäli muuta ei ole sovittu. Huomautukset laskuista 19. Huomautukset laskuista on tehtävä kirjallisesti kymmenen (10) päivän kuluessa laskun päiväyksestä. Hintojen ja yleisten sopimusehtojen muutokset 20. Palveluntuottajalla on oikeus kustannuskehitystä vastaavasti muuttaa Palvelusta sovittuja hintoja sekä päivittää näitä yleisiä sopimusehtoja alla sovitun mukaisesti. 21. Palveluntuottajan on ilmoitettava hintojen ja sopimusehtojen muutoksista Asiakkaalle kirjallisesti viimeistään kolmekymmentä (30) päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Tällöin Asiakkaalla on oikeus neljäntoista (14) päivän kuluessa ilmoituksen päiväyksestä kirjallisesti irtisanoa sopimus päättymään irtisanomisajan kuluessa. Muutokset eivät tule voimaan irtisanomisaikana. 22. Mikäli lainmuutoksen tai viranomaismääräyksen vuoksi hinnat tai hintojen perusteet muuttuvat, Palveluntuottajalla on oikeus muuttaa hintoja vastaavasti. Muutoksista on ilmoitettava viimeistään neljätoista (14) päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Osapuolten vastuut 23. Asiakas on kirjanpitovelvollisena vastuussa kirjanpidostaan, verovelvollisena veroistaan ja henkilöstönsä työnantajana työantajavelvoitteistaan sekä Rekisterinpitäjänä rekisterinpitäjän velvollisuuksistaan. Asiakas vastaa työnantajana lakien, työehtosopimusten ja muiden sopimusten tulkinnasta sekä niihin liittyvästä päätöksenteosta. Asiakas vastaa työaikakirjanpidosta. Asiakas on vastuussa asianmukaisten valvonta- ja viranomaisilmoitusten tekemisestä, tarpeellisten lupien hankkimisesta ja Omavero-palvelun tilin tai kulloinkin voimassa olevan vastaavan palvelun tilin (jäljempänä Verotili ) saldon seuraamisesta sekä Verotiliin liittyvien huomautusten vastaanottamisesta. Nämä vastuut eivät siirry Palveluntuottajalle. Asiakas huolehtii siitä, että liiketapahtumia kuvaava asianmukainen aineisto kootaan, säilytetään ja toimitetaan Palveluntuottajalle. Vastuu toimitettujen tilikauden ja sen jälkeisiä tapahtumia kuvaavien tietojen ja aineiston ajantasaisuudesta, riittävyydestä, oikeellisuudesta, täydellisyydestä ja kuulumisesta kirjanpitoon on Asiakkaalla. Asiakas vastaa myös siitä, että aineisto on asianmukaisesti hyväksytty yrityksessä. Asiakas päättää, mitä laskelmia ja raportteja tehdään ja miten niitä hyödynnetään sekä
5 5(11) antaa Palveluntuottajalle tarvittavat ohjeet lainsäädännön ja työehtosopimuksien tulkintaan yksittäistapauksissa. Asiakas vastaa myös siitä, mitä työehtosopimusta hänen palveluksessaan oleviin työntekijöihin kulloinkin sovelletaan ja Asiakkaan tulee ilmoittaa Palveluntuottajalle, mikäli sovellettava työehtosopimus vaihtuu. 24. Palveluntuottaja antaa Palvelut ja asiantuntemuksensa Asiakkaan käytettäväksi sopimuksen ja näiden sopimusehtojen mukaisesti. Palveluntuottajan on ilmoitettava Asiakkaalle tämän toimittamassa aineistossa Palvelun suorittamisen yhteydessä havaituista virheistä. Palveluntuottaja ei kuitenkaan ole velvollinen tarkkailemaan tai korjaamaan Asiakkaan toimittaman aineiston mahdollisia lasku- tai muita virheitä tai tarkastamaan Asiakkaan antamia tietoja, ellei toisin ole sovittu. 25. Palveluntuottajalla on aina ensisijaisesti oikeus omalla kustannuksellaan korjata sopimusrikkomuksensa, Palvelussa tapahtunut virhe tai laiminlyönti. Mikäli korjaaminen ei ole mahdollista, Palveluntuottaja vastaa Asiakkaalle aiheutuneesta vahingosta. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan vastaa toiselle osapuolelle aiheutuneesta välillisestä vahingosta. Välilliseksi vahingoksi katsotaan myös Palveluntuottajan virheestä johtuva Asiakkaan oma lisätyö. Palveluntuottajan vastuu Asiakkaalle aiheutuvasta veronkorotuksesta ja veronlisäyksestä on enintään viisikymmentätuhatta (50.000) euroa tilikaudessa. Palveluntuottajan vastuu muusta vahingosta on enintään kymmenentuhatta (10.000) euroa yhdessä vahinkotapahtumassa ja Asiakkaan saman tilikauden aikana ilmenneistä vahinkotapahtumista yhteensä enintään kaksikymmentätuhatta (20.000) euroa. Silloin, kun kuuden kuukauden laskutus Asiakkaalta ylittää edellä mainitut kymmenentuhannen (10.000) euron ja kahdenkymmenentuhannen (20.000) euron rajat, Palveluntuottajan vastuu muusta vahingosta on yhdestä vahinkotapahtumasta sekä saman tilikauden aikana ilmenneistä vahinkotapahtumista enintään Asiakkaalta vahinkotapahtuman perusteen syntymistä edeltäneen kuuden kuukauden riidatonta ja arvonlisäverotonta laskutettua määrää vastaava euromäärä. Palveluntuottajan vastuu on kaikissa tapauksissa yhteensä enintään satatuhatta ( ) euroa tilikaudessa. Vahinko katsotaan yhdeksi vahinkotapahtumaksi, vaikka siihen olisi vaikuttanut saman virheen toistuminen ja vaikka se vaikuttaisi useampaan tilikauteen. Vahingon katsotaan ilmenneen kokonaan sen tilikauden aikana, jolloin se olennaisilta osiltaan ilmeni, vaikka jokin vahingon osa ilmenisi muuna tilikautena. Tämän sopimuksen mukaiset vastuunrajoitukset eivät koske törkeällä tuottamuksella tai tahallaan aiheutettuja vahinkoja. Virheestä ilmoittaminen ja sen korjaaminen 26. Jos Asiakkaalle toimitetussa Palvelussa ilmenee Palveluntuottajasta johtuva virhe, Asiakkaan on viipymättä ilmoitettava siitä Palveluntuottajalle, jolla on oikeus ja velvollisuus korjata aiheuttamansa virhe veloituksetta niin pian kuin olosuhteet sallivat. Jos Asiakas laiminlyö neljäntoista (14) päivän kuluessa ilmoittaa virheestä, jonka tämä on havainnut tai tämän olisi pitänyt kohtuudella havaita, Asiakkaalla ei ole oikeutta esittää virheen perusteella vaatimuksia. Mikäli Palveluntuottajalla ei Asiakkaan reklamoidessa ole enää pääsyä Asiakkaan tietojärjestelmään Asiakkaan tulee avata omalla kustannuksellaan Palveluntuottajalle pääsy tietojärjestelmään, jotta tämä voi vastata reklamaatioon. Jos Palveluntuottaja käyttää oikeuttaan tai täyttää velvollisuuttaan korjata aiheuttamansa virhe, Palveluntuottaja vastaa tietojärjestelmään pääsyn avaamisen kustannuksista. Palveluntuottaja vastaa vain omasta toiminnastaan 27. Jos toisin ei ole sovittu, Palveluntuottajalla on oikeus käyttää alihankkijoita Palveluiden tuottamisessa. Kumpikin osapuoli vastaa alihankkijansa suorituksesta kuin omastaan. Asiakkaan velvoitteet Palveluntuottajalle ja ehdot Palveluntuottajan vastuunrajoituksista ovat voimassa myös Palveluntuottajan alihankkijan, henkilöstön, osakkaiden ja johtohenkilöiden hyväksi. Palveluntuottaja ei ole korvausvelvollinen, jos vahinko on aiheutunut Asiakkaan antamien tietojen tai ohjeiden taikka toimitetun aineiston puutteellisuudesta, virheellisyydestä tai viivästymisestä tai muutoin Asiakkaan syystä. Palveluntuottaja ei vastaa viivästyksestä, joka johtuu kolmannen osapuolen toimittaman ohjelmiston käyttökatkosta tai ohjelmistossa olevasta virheestä.
6 6(11) Palveluntuottaja ei milloinkaan vastaa liiketoiminnallisista tai liikkeenjohdollisista ratkaisuista, vaan niistä päättää ja vastaa Asiakas. Vaatimusten esittämisen määräaika 28. Vaatimukset Palveluntuottajalle on tehtävä kirjallisesti viipymättä. Jos virhe tai puute havaitaan tai on havaittavissa välittömästi, huomautus on tehtävä heti ja viimeistään neljäntoista (14) päivän kuluessa. Jos eriteltyä vaatimusta ei ole tehty Palveluntuottajalle kuuden (6) kuukauden kuluessa vahingon toteamisesta, ei korvausta makseta. Korvausta ei myöskään makseta, jos vaatimus tehdään, kun on kulunut yli kolme (3) vuotta kyseisen Palvelun toimittamisesta tai Palveluntuottajan Asiakasta varten laatiman aineiston luovuttamisesta sen mukaan, kumpi näistä on aikaisempi. Jos vahinko kuitenkin johtuu sellaisesta Palveluntuottajan vastuulle kuuluvasta virheestä, joka on tehty Asiakkaan jälkiverotarkastettavissa olevassa kirjanpidossa tai suoraan siihen perustuvassa Palvelussa kuten veroilmoituksessa tai muussa suoraan Asiakkaan verotukseen vaikuttavassa laskelmassa, edellä mainitun kolmen vuoden sijasta noudatetaan kuuden (6) vuoden määräaikaa kyseisen Palvelun toimittamisesta. Kolmansien osapuolten vaatimukset 29. Jos kolmas osapuoli tekee osapuolelle Palveluiden tai sopimuksen perusteella korvausvaatimuksen, siitä on ilmoitettava toiselle osapuolelle viipymättä. Jos Palveluntuottaja joutuu maksamaan kolmannelle osapuolelle vahingonkorvausta, Asiakkaan on hyvitettävä Palveluntuottajalle tästä aiheutunut menetys sikäli kuin se ei johdu Palveluntuottajan virheestä tai laiminlyönnistä sopimusehtojen noudattamisessa. Palveluntuottajan vastuunrajoitukset soveltuvat myös kolmansien vaatimuksiin Palveluntuottajan ja Asiakkaan välisessä suhteessa. Palveluntuottajan vastuuvakuutus 30. Palveluntuottaja ylläpitää kustannuksellaan asianmukaisen vastuuvakuutuksen. Vahinkotapahtuman sattuessa Asiakkaan tulee osaltaan antaa vakuutusyhtiölle tarpeelliset selvitykset ja varata tälle mahdollisuus vahingon määrän ja laadun arvioimiseen. Ylivoimainen este; vapauttamisperusteet 31. Mikäli osapuolen sopimusvelvoitteiden täyttäminen estyy, vaikeutuu tai viivästyy tämän vaikutuspiirin ulkopuolisesta seikasta (ylivoimainen este), kuten lakosta, työsulusta tai muusta työselkkauksesta, tulipalosta, muusta onnettomuudesta tai kriisitilanteesta, ukkosvauriosta tai muusta luonnontapahtumasta taikka viestintäyhteys- tai sähköhäiriön vuoksi, osapuoli vapautuu sopimusvelvoitteidensa täyttämisestä ja seuraamuksista niin pitkäksi aikaa kuin olosuhteet edellyttävät. Vapauttamisperusteeksi katsotaan myös viranomaisen tai pankin virhe tai viivästys, laitteisto-, ohjelmisto-, yhteys- tai linjavika, tietoliikenteen tai yhteyksien katkeaminen, keskeytys ja häiriö sekä verkko-operaattorin toimenpide, mikäli nämä aiheutuvat osapuolen vaikutuspiirin ulkopuolisesta seikasta. 32. Ylivoimaisesta esteestä ja sen päättymisestä on viipymättä ilmoitettava toiselle osapuolelle. Sähköinen viestintä 33. Osapuolet vastaavat kumpikin osaltaan tietoturvallisuudesta ja huolehtivat viruksentorjunta- ja muiden suojausjärjestelmiensä kunnosta ja ajanmukaisuudesta. Osapuolet tietävät ja hyväksyvät, että tästä huolimatta sähköinen viestintä voi häiriytyä. Osapuolet saavat lähettää toisilleen sähköpostitse viestejä ja liitetiedostoja niitä salaamatta, jos muuta ei ole sovittu, eikä pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Palveluntuottaja ei vastaa siitä, että hänelle tai hänen sähköisen viestintäjärjestelmän kautta lähetetty tai lähettämänsä viesti tai liiteaineisto on vastaanotettu muuttumattomana tai viivytyksettä. Henkilötietojen käsittely Soveltaminen 34. Näitä ehtoja sovelletaan, kun Palveluntuottaja käsittelee Asiakkaan henkilötietoja Palvelussa Asiakkaan puolesta. Rekisterinpitäjän velvoitteet 35. Rekisterinpitäjä on vastuussa Asiakkaan henkilötiedoista ja niiden käsittelyn lainmukaisuudesta sovellettavan tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Rekisterinpitäjä vastaa kaikista tarvittavista toimenpiteistä sekä kaikkien sellaisten oikeuksien, suostumusten ja valtuutusten hankkimisesta, turvaamisesta ja ylläpitämisestä, jotka ovat Palveluntuottajalle tarpeellisia Palvelun toteuttamiseksi mitään lakia rikkomatta tai kolmannen osapuolen oikeuksia loukkaamatta. Asiakkaan henkilötiedot ja käsittelyn yksityiskohdat sekä muut tarpeelliset seikat on määritelty Käsittelytoimien kuvaus -dokumentissa. Henkilötietojen käsittelijän velvoitteet 36. Henkilötietojen käsittelijä vastaa siitä, että se käsittelee Asiakkaan henkilötietoja Rekisterinpitä-
7 7(11) jän puolesta sovellettavan tietosuojalainsäädännön mukaisesti ja siinä määrin kuin on tarpeen Palvelun toimittamisen kannalta. Asiakkaan henkilötietoja käsitellään Rekisterinpitäjän antamien ohjeiden mukaisesti, joiden Rekisterinpitäjä vahvistaa olevan tyhjentävästi kuvattuna näissä ehdoissa. Jos Rekisterinpitäjä antaa myöhemmin lisäohjeistusta Henkilötietojen käsittelijälle Asiakkaan henkilötietojen käsittelystä, Henkilötietojen käsittelijällä on oikeus veloittaa tästä aiheutuvat lisäkustannukset sekä ohjeiden noudattamista edellyttävistä tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset. Jos Henkilötietojen käsittelijä ei pysty noudattamaan annettuja ohjeita, se ilmoittaa välittömästi tästä Rekisterinpitäjälle, ja osapuolet yrittävät yhteisesti ratkaista asian tarkoituksenmukaisella tavalla. Jos asiaa ei saada ratkaistua yhden (1) kuukauden kuluessa siitä hetkestä lähtien, kummallakin osapuolella on oikeus irtisanoa sopimus Palveluiden tuottamisesta kahden (2) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Edellä esitetyn rajoittamatta Palveluntuottaja ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt voivat käyttää Asiakkaan henkilötietojen käsittelyn yhteydessä syntyneitä tietoja palvelujensa ja toimintansa kehittämiseen, analysointiin ja arviointiin sekä tilastollisiin tarkoituksiin edellyttäen, että lopputuloksesta ei voi tunnistaa yksittäistä luonnollista henkilöä. Osapuolet tiedostavat, että tähän käsittelyyn sovelletaan tietosuojalainsäädäntöä ja että käsittelystä on ilmoitettava asianmukaisesti niille henkilöille, joita käsittely koskee. Henkilötietojen käsittelijä pitää Asiakkaan henkilötiedot luottamuksellisina ja varmistaa, että Asiakkaan henkilötietojen käsittelyyn oikeutetut henkilöt ovat sitoutuneet luottamuksellisuuteen tai heitä koskee soveltuva lakisääteinen salassapitovelvollisuus. Asianmukaiset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet on otettu käyttöön Asiakkaan henkilötietojen luottamuksellisuuden, eheyden ja käytettävyyden suojaamiseksi. Tällaiset toimenpiteet on yleisellä tasolla kuvattu Käsittelytoimien kuvaus - dokumentissa. Edellä esitetyn rajoittamatta, Henkilötietojen käsittelijä voi ajoittain muuttaa omia tietoturvallisuuteen liittyviä menettelyjään edellyttäen, että nämä muutokset eivät heikennä yleistä tietoturvallisuutta. Henkilötietojen käsittelijä ilmoittaa Asiakkaan henkilötietoja koskevasta tietoturvaloukkauksesta Rekisterinpitäjälle viipymättä ja viimeistään 48 tunnin kuluessa loukkauksen havaitsemisesta, mikäli mahdollista. Henkilötietojen käsittelijä on velvollinen toimittamaan Rekisterinpitäjälle saatavilla olevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä Rekisterinpitäjän ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi. Henkilötietojen käsittelijä pyrkii parhaansa mukaan korjaamaan sekä rajoittamaan loukkauksen aiheuttamia vaikutuksia. Rekisterinpitäjän pyynnöstä ja kaupallisesti hyväksyttävillä ehdoilla Henkilötietojen käsittelijä auttaa Rekisterinpitäjää rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisessa sekä sovellettavan tietosuojalainsäädännön velvoitteiden täyttämisessä. Rekisteröityjen oikeudet on toteutettu Palvelussa Käsittelytoimien kuvaus dokumentin mukaisesti. Henkilötietojen käsittelijä toimittaa pyynnöstä tarpeellisen selvityksen sovellettavan tietosuojalainsäädännön noudattamisesta. Kun Asiakkaan henkilötietojen käsittely ei enää ole tarpeellista, Henkilötietojen käsittelijä palauttaa Asiakkaan henkilötiedot Rekisterinpitäjälle kohdassa 11 sovitun mukaisesti, jollei lainsäädännöstä muuta johdu. Rekisterinpitäjä voi myös halutessaan pyytää, että Henkilötietojen käsittelijä tuhoaa Asiakkaan henkilötiedot ja vahvistaa tämän toimenpiteen suorittamisen Rekisterinpitäjälle. Alikäsittelijöiden käyttäminen käsittelyssä 37. Henkilötietojen käsittelijä saa käyttää alikäsittelijöitä Asiakkaan henkilötietojen käsittelyssä. Henkilötietojen käsittelijä ilmoittaa tästä Rekisterinpitäjälle ennen alikäsittelijän käsittelyn aloittamista. Rekisterinpitäjällä on oikeus vastustaa suunniteltua muutosta kirjallisesti kahden (2) viikon kuluessa ilmoituksesta asianmukaisilla tietosuojaan liittyvillä perusteilla. Näissä tilanteissa Henkilötietojen käsittelijä jatkaa käsittelyä sovituilla ehdoilla siihen asti, kunnes (i) osapuolet ovat sopineet käsittelyn lopettamisesta ja Asiakkaan henkilötietojen palauttamisesta Rekisterinpitäjälle tai siirtämisestä uudelle palveluntarjoajalle, tai (ii) osapuolet ovat sopineet käsittelyn jatkamistavasta ja siihen liittyvistä kustannuksista. Rekisterinpitäjä hyväksyy, että Henkilötietojen käsittelijä voi antaa Asiakkaan henkilötietoja käsiteltäväksi ja saatavilla olevaksi Palvelujen toimittamiseksi sellaisille alikäsittelijöille, jotka ovat sijoittautuneet Rekisterinpitäjän kotimaan ulkopuolelle. Jos Asiakkaan henkilötietoja siirretään Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, Henkilötietojen käsittelijä toteuttaa Rekisterinpitäjän puolesta asianmukaiset suojatoimet rekisteröityjen oikeuksien ja vapauksien varmistamiseksi ja
8 8(11) turvaamiseksi sovellettavan tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Henkilötietojen käsittelijä voi esimerkiksi Rekisterinpitäjän puolesta tehdä EU Komission hyväksymien tietosuojaa koskevien vakiolausekkeiden mukaisen sopimuksen henkilötietojen käsittelystä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautuneen alikäsittelijän kanssa. Selvyyden vuoksi todetaan, että Henkilötietojen käsittelijällä on oikeus käyttää Asiakkaan henkilötietojen käsittelyssä alikäsittelijöitä Käsittelytoimien kuvaus dokumentin mukaisesti. Palveluntuottajan henkilötiedot 38. Asiakas hyväksyy sen, että Palvelun toimittamisen yhteydessä Palveluntuottajan on välttämätöntä käsitellä henkilötietoja, jotka liittyvät Asiakkaan työntekijöihin, päätöksentekijöihin tai muihin henkilöihin (esim. Asiakkaan teknisiin tai hallinnollisiin yhteyshenkilöihin) Palveluntarjoajan omiin tarkoituksiin kuten Palvelun tarjoamista, vianmääritystä, asiakashallintaa, asiakaspalvelua, laskutusta, viestintää, markkinointia, palveluiden kehitystä ja muita vastaavia tarkoituksia varten. Palveluntuottaja on Palveluntuottajan henkilötietojen osalta sovellettavassa tietosuojalainsäädännössä tarkoitettu rekisterinpitäjä ja vastuussa käsittelyn lainmukaisuudesta. Tietoa Palveluntuottajan tässä kohdassa tarkoitetusta henkilötietojen käsittelystä on saatavilla seuraavalta sivulta: Ohjelmistoehdot Palvelun tuotantoon yhteiskäytössä käytettyjen tietojärjestelmien käyttö 39. Palveluntuotannossa käytetyn sovellusohjelmiston käyttöoikeus voi olla a) Asiakkaan Palveluntuottajalle antama käyttöoikeus Asiakkaan omaan tai sen hankkimaan ohjelmistoon tai b) Palveluntuottajan myös osittain Asiakkaalle antama rajoitettu etäkäyttöoikeus Palveluntuottajan käyttöoikeudella hankkimaan tai sen omaan ohjelmistoon. Tilanteen a) ehdot on kuvattu kohdassa 39a. Tilanteen b) ehdot on kuvattu kohdassa 39b. 39a. Jos Palveluntuottaja tuottaa osan tai kaikki sovitut kirjanpito-, laskenta-, tai muut Palvelut käyttäen Asiakkaan hankkimaa sovellusohjelmistoa esimerkiksi tietoverkon välityksellä, noudatetaan tähän käyttöön seuraavaa, ellei muuta sovita: Palveluntuottajan käyttöoikeus Asiakas myöntää/hankkii omalla kustannuksellaan Palveluntuottajalle alihankkijoineen sujuvan palvelutuotannon edellyttämän maksuttoman käyttöoikeuden käyttämäänsä sovellusohjelmistoon. Palveluntuottajan tulee noudattaa Asiakkaan ja/tai kolmannen osapuolen, kuten ohjelmiston valmistajan, antamia ohjeita ja käyttöehtoja ja käyttää käyttöoikeuttaan vain sovittuun tarkoitukseen. Palveluntuottajalla ei ole oikeutta ilman Asiakkaan kirjallista suostumusta luovuttaa käyttöoikeutta edelleen. Asiakas toimittaa Palveluntuottajalle tarpeelliset käyttäjätunnukset. Palveluntuottajan on säilytettävä saamiaan tunnuksia huolellisesti ja Palveluntuottajan on huolehdittava siitä, että toimitettuja tunnuksia saa käyttää vain Palveluntuottajan valtuuttama käyttäjä (tai käyttäjät). Palveluntuottajan tulee käyttää asianmukaista virustorjuntaa, palomuuria sekä muita tarvittavia tietoturvaratkaisuja. Asiakkaan vastuu Sovellusohjelmisto sijaitsee Asiakkaan tai käyttöoikeuden Asiakkaalle luovuttaneen ohjelmistotoimittajan nimeämällä työasemalla tai palvelimella. Asiakas vastaa sovellusohjelmiston ylläpidosta sekä siitä, että sovellusohjelmistoon on mahdollista ottaa yhteys tavanomaisin teknisin menetelmin. Asiakas vastaa tietoliikenneyhteyden rakentamisen ja tietojen siirron kustannuksista pois lukien Palveluntuottajan oman internetyhteyden kustannukset. Asiakas vastaa omasta ohjelmiston käytöstään ja sen avulla luomansa materiaalin sisällöstä, oikeellisuudesta ja asianmukaisuudesta. Mikäli kyseessä on kirjanpitoon tai palkanlaskentaan liittyvä aineisto, Asiakkaan näin tuottama tai toimittama aineisto katsotaan Asiakkaan Palveluntuottajalle Palvelun tuottamiseksi luovuttamaksi kirjanpito- tai palkanlaskenta-aineistoksi. Immateriaalioikeuden loukkaus Asiakas vastaa siitä, että Palveluntuottajan ohjelmiston käyttö ei loukkaa kolmannen osapuolen voimassa olevaa immateriaalioikeutta. Asiakas ei vastaa oikeudenloukkauksesta, joka johtuu siitä, että Palveluntuottaja ei ole noudattanut Asiakkaan antamia asianmukaisia ohjeita. Menettely immateriaalioikeuden loukkaustilanteissa Jos kolmas osapuoli katsoo, että Palveluntuottaja loukkaa hänen immateriaalioikeuttaan ohjelmiston käytöllä, Palveluntuottajan on ilmoitettava vaatimuksesta kirjallisesti Asiakkaalle viipymättä. Jos Palveluntuottaja valtuuttaa Asiakkaan puolestaan vastaamaan kolmannen osapuolen vaatimuksiin ja antaa Asiakkaalle asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot ja avun, Asiakkaan tulee huolehtia
9 9(11) siitä parhaaksi katsomallaan tavalla omalla kustannuksellaan ja vastaa Palveluntuottajan maksettavaksi mahdollisesti tulevista korvauksista. Jos vaatimus on lainvoimaisesti hyväksytty tai Asiakas katsoo vaatimuksen oikeutetuksi, Asiakkaalla on oikeus harkintansa mukaan hankkia omalla kustannuksellaan oikeus käytön tai sen osan jatkamiseen, muuttaa käyttöoikeutta niin, ettei kolmannen oikeuksia loukata tai korvata ohjelmisto toisella toiminnallisesti vastaavalla. Häiriöt ja muutokset sovellusohjelmiston käytettävyydessä Palveluntuottajan Palveluiden tuottaminen edellyttää asianmukaisen ohjelmiston käyttömahdollisuutta. Asiakas vastaa ohjelmiston käytössä ilmenneistä häiriöistä, katkoksista tai tietojen menetyksestä johtuvista ylimääräisistä Palveluntuottajan työkustannuksista, elleivät nämä johdu Palveluntuottajan toiminnasta tai Palveluntuottajan oman internetyhteyden katkoksista. Asiakas pyrkii ratkaisemaan ongelman niin pian kuin häiriön tai tilanteen laatu kohtuudella edellyttää ja ratkaiseminen on mahdollista. Palveluntuottaja ei vastaa ohjelmiston käyttöoikeuden mahdollisesta keskeytymisestä, päättymisestä tai viivästyksestä Asiakkaalle aiheutuvista vahingoista eikä viivästyksistä. Jos käytön tai käyttöoikeuden keskeytys, olennainen muutos, lakkaaminen tai toimintamallin muutos aiheuttaa muutoksia palveluntuotannon, esimerkiksi kirjanpito- tai palkanlaskentapalvelun, työmääriin ja kustannuksiin, Palveluntuottajalla on oikeus muuttaa Asiakkaalta perittäviä maksuja tätä vastaavasti. Ohjelmiston käyttöoikeuden voimassaolo ja päättyminen Kolmannen osapuolen valmistaman ohjelmiston käyttöoikeus on voimassa enintään vain niin kauan kuin Asiakkaalla on käyttöoikeus sovellusohjelmistoon. Ohjelmiston käyttöoikeus lakkaa viimeistään silloin, kun sopimus Palveluista päättyy. 39b. Jos on sovittu siitä, että konserniin kuuluva yhtiö luovuttaa ohjelmiston käyttöoikeuden tai Asiakas tuottaa tai toimittaa kaiken tai osan kirjanpito-, laskenta- tai muusta Palveluja koskevasta aineistosta etäkäyttäen Palveluntuottajan tarjoamaa sovellusohjelmistoa tietoverkon välityksellä, noudatetaan seuraavaa, ellei muuta sovita: Asiakkaan käyttöoikeus Palvelun keskeinen sisältö koostuu Asiakkaan oikeudesta käyttää tietoliikenneyhteyden välityksellä Palveluntuottajan ylläpitämiä sovellusohjelmia. Asiakkaan käyttöoikeuden määrällinen ja laadullinen laajuus (sallittujen käyttäjien lukumäärä, sallittu käyttötarkoitus jne.) määritellään joko osapuolten välisessä sopimuksessa tai sen liitteissä. Palveluun voi sisältyä käyttöoikeuden ohella myös muita lisäarvoa tuottavia elementtejä, kuten esimerkiksi ylläpitoa ja tukipalveluita, siten kuin osapuolten välisessä sopimuksessa tai sen liitteenä olevissa palvelukohtaisissa ehdoissa on määritelty. Sovellusohjelmisto sijaitsee Palveluntuottajan, Palveluntuottajan alihankkijan tai käyttöoikeuden Palveluntuottajalle luovuttaneen ohjelmistotoimittajan palvelimella. Asiakas vastaa tietoliikenneyhteyden rakentamisesta ja tietojen siirron kustannuksista sekä käyttämiensä ohjelmistojen ja pääte- ja tietokonelaitteiden sopivuudesta, toimivuudesta ja kunnossapidosta. Palvelujen käytön edellyttämät laitteisto- yms. vaatimukset voivat vaihdella ja muuttua palvelu / sovelluskohtaisesti. Asiakkaan tulee käyttää asianmukaista virustorjuntaa, palomuuria sekä muita tarvittavia tietoturvaratkaisuja. Ellei muuta ole erikseen sovittu, Palveluntuottaja ei vastaa ohjelmiston toimivuudesta Asiakkaan käyttöympäristössä eikä ohjelmistoon mahdollisesti tehtävien korjausten, päivitysten tai ylläpitotoimien aiheuttamista muutostarpeista Asiakkaan käyttöympäristössä. Asiakas vastaa omasta ohjelmiston käytöstään ja sen avulla luomansa materiaalin sisällöstä, oikeellisuudesta ja asianmukaisuudesta. Mikäli kyseessä on kirjanpitoon tai palkanlaskentaan liittyvä aineisto, Asiakkaan näin tuottama tai toimittama aineisto katsotaan Asiakkaan luovuttamaksi kirjanpito- tai palkanlaskenta-aineistoksi. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan Asiakkaan käyttöoikeuden laajuuden osalta ainakin seuraavia rajoituksia: Palvelujen käyttäminen on sallittua vain Asiakkaan omiin sisäisiin käyttötarkoituksiin. Sovellusohjelmia saavat käyttää vain Asiakkaan nimetyt käyttäjät. Nimettyinä käyttäjinä saavat olla vain Asiakkaaseen työsuhteessa olevat tai muutoin Asiakkaan työnjohdon ja valvonnan alaisena olevat henkilöt sekä Asiakkaan yhtiöoikeudelliset vastuuhenkilöt. Asiakkaan on säilytettävä Palvelun käyttämiseen saamansa käyttäjätunnukset ja salasanat huolellisesti.
10 10(11) Asiakas vastaa aina Asiakkaalle annetuilla käyttäjätunnuksilla tehdyistä toimenpiteistä. Asiakkaan tulee noudattaa Palveluntuottajan ja/tai kolmannen osapuolen, kuten ohjelmiston valmistajan, antamia ohjeita ja käyttää ohjelmistoa vain sovittuun tarkoitukseen. Asiakkaalla ei ole oikeutta ilman kirjallista suostumusta luovuttaa käyttöoikeutta osaksikaan eikä sillä tuotettua aineistoa tai Palvelua edelleen, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Tyypillisiä pakottavasta lainsäädännöstä johtuvia luovutustilanteita ovat esimerkiksi luovutus tilintarkastukseen tai lainsäädännön määräämään viranomaistarkastukseen. Asiakas vastaa näistä pakottavan lainsäädännön perusteella luovutetuista käyttöoikeuksista aiheutuvista kustannuksista. Häiriöt ja muutokset sovellusohjelmiston käytettävyydessä Palveluntuottaja ei takaa sovellusohjelmiston virheetöntä tai jatkuvaa toimintaa, ellei erikseen ole muuta sovittu. Palveluntuottaja ei vastaa häiriöistä, katkoksista tai tietojen menetyksestä johtuvista vahingoista. Asiakkaan tulee ilmoittaa häiriöistä yksilöidysti ja Palveluntuottaja pyrkii ratkaisemaan ongelman niin pian kuin häiriön laatu kohtuudella edellyttää ja ratkaiseminen on mahdollista. Korjaus voidaan tehdä esimerkiksi antamalla ohjeet ongelman kiertämiseksi. Jos häiriö johtuu muusta kuin Palveluntuottajan vastattavasta seikasta, Palveluntuottajalla on oikeus saada selvitystyöstä eri korvaus. Immateriaalioikeuden loukkaus Palveluntuottaja vastaa siitä, että ohjelmien käyttö ei sopimusta solmittaessa loukkaa kolmannen osapuolen Suomessa voimassa olevaa immateriaalioikeutta. Palveluntuottaja ei vastaa oikeudenloukkauksesta, joka johtuu siitä, että Asiakas ei ole ohjelmiston käytössä noudattanut sille annettuja ohjeita tai siitä, että Asiakas on käyttänyt ohjelmistosovellusta muita kuin sovittuja tarkoituksia varten. Menettely immateriaalioikeuden loukkaustilanteissa Jos kolmas osapuoli katsoo, että Asiakas loukkaa hänen immateriaalioikeuttaan ohjelmiston käytöllä, Asiakkaan on ilmoitettava vaatimuksesta kirjallisesti Palveluntuottajalle viipymättä. Jos Asiakas valtuuttaa Palveluntuottajan puolestaan vastaamaan kolmannen osapuolen vaatimuksiin ja antaa asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot ja avun, Palveluntuottaja huolehtii siitä parhaaksi katsomallaan tavalla omalla kustannuksellaan ja vastaa Asiakkaan maksettavaksi mahdollisesti tulevista korvauksista. Korvausten maksaminen edellyttää, että vastuu oikeudenloukkauksesta kuuluu näiden sopimusehtojen mukaisesti Palveluntuottajalle ja valtuutus sekä vastuu oikeuksien käytöstä on edellä mainitun mukaisesti annettu Palveluntuottajalle. Jos vaatimus on lainvoimaisesti hyväksytty tai Palveluntuottaja katsoo vaatimuksen oikeutetuksi, Palveluntuottajalla on oikeus harkintansa mukaan hankkia omalla kustannuksellaan oikeus ohjelmiston tai sen osan käytön jatkamiseen, korvata ohjelmisto tai sen osa toisella toiminnallisesti vastaavalla muuttaa ohjelmiston käyttöoikeutta niin, ettei kolmannen oikeuksia loukata, tai lopettaa ohjelmiston käyttöoikeus ilman irtisanomisaikaa. Oikeudenloukkausta ei katsota Palveluntuottajan virheeksi tai viivästykseksi. Palveluntuottajan vastuu oikeudenloukkauksesta rajoittuu tämän kohdan mukaisiin toimenpiteisiin. Ohjelmiston käyttöoikeuden voimassaolo ja päättyminen Kolmannen osapuolen valmistaman ohjelmiston käyttöoikeus on voimassa enintään vain niin kauan kuin Palveluntuottajalla on käyttöoikeus sovellusohjelmistoon. Ohjelmiston käyttöoikeus lakkaa viimeistään silloin, kun sopimus Palveluista päättyy. Muutokset Jos ohjelmiston käytön lakkaaminen tai toimintamallin muutos aiheuttaa muutoksia palveluntuotannon, esimerkiksi kirjanpito- tai palkanlaskentapalvelun työmääriin, Palveluntuottajalla on oikeus muuttaa Asiakkaalta veloitettavia maksuja. Palveluntuottajalla on oikeus muuttaa Palveluiden käyttöaikoja ilmoittamalla muutoksesta Asiakkaalle etukäteen. Muut ehdot 40. Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia, näitä yleisiä ehtoja ja muita sopimuksessa mainittuja asiakirjoja. Palveluntuottajan esitteissä, hinnastoissa ja muussa aineistossa olevat tiedot ovat sopimuksen osa vain, jos sopimuksessa tai sen liitteissä on niin erikseen mainittu. Yleisten sopimusehtojen säädösviittauksiin sovelletaan viitattuja säädöksiä siinä muodossa, kuin ne ovat voimassa näiden yleisten sopimusehtojen laatimishetkellä.
11 11(11) Soveltamisjärjestys 41. Mikäli sopimusasiakirjat ovat sisällöltään ristiriitaiset, asiakirjoja sovelletaan seuraavassa etusijajärjestyksessä: 1. Asiakassopimus 2. Palveluerittelyt ja muut liitteet 3. Asiakassopimuksen liitteenä oleva Tarjous. 4. Nämä in yleiset sopimusehdot. Mikäli jokin Asiakkaan ja Palveluntuottajan sopimuskokonaisuuteen liittyvä ehto katsotaan jälkeenpäin lainvastaiseksi, pätemättömäksi tai muutoin sellaiseksi, ettei sitä voida soveltaa, jäävät muut ehdot kuitenkin voimaan ja pätemättömäksi tai lainvastaiseksi katsottu ehto korvataan osapuolten toimesta sellaisella pätevällä ja laillisella ehdolla, joka parhaalla mahdollisella tavalla kuvaa osapuolten tahtoa tai korvattavan pykälän alkuperäistä merkitystä ja tarkoitusta. Liikkeenluovutus 44. Mikäli osapuolet eivät erikseen ole niin sopineet, taloushallintopalveluiden siirtämisessä Asiakkaalta Palveluntuottajan hoidettavaksi ei ole kysymys työ- sopimuslain tarkoittamasta liikkeenluovutuksesta eikä Asiakkaan henkilöstöä siirry Palveluntuottajalle. Mikäli jokin laillinen tuomioistuin katsoo kuitenkin liikkeenluovutuksen tapahtuneen ja tästä aiheutuu kustannuksia Palveluntuottajalle, sitoutuu Asiakas korvaamaan nämä kustannukset. Riidanratkaisu 45. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan erimielisyydet neuvotteluin. Mikäli riitaa ei saada ratkaistua osapuolten välisissä neuvotteluissa, ratkaistaan se lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan nopeutettua välitysmenettelyä koskevien sääntöjen mukaisesti. Välimiesmenettely toimitetaan Helsingissä. Rahamääräistä saatavaa koskeva vaatimus voidaan kuitenkin ratkaista myös vastaajan kotipaikan yleisessä tuomioistuimessa, jos vastaaja ei kiistä maksuvelvoitettaan. Mikäli sopimuksen osapuoli ei vetoa toisen osapuolen jotakin sopimuskohtaa koskevaan sopimusrikkomukseen tai laiminlyöntiin, ei sen katsota tarkoittavan sitä, että osapuoli olisi luopunut oikeudesta vedota kyseiseen sopimuskohtaan ja edellyttää sen noudattamista myöhemmin. Rekrytointirajoitus 42. Kumpikaan osapuoli ei saa ilman toisen osapuolen suostumusta ottaa palvelukseensa toisen palveluksessa olevaa henkilöä tai ollutta henkilöä, joka on tehnyt keskeisiä Palvelun tarkoittamia tehtäviä eikä sopia muustakaan järjestelystä tällaisen henkilön työpanoksen hankkimiseksi, ennen kuin on kulunut kuusi kuukautta Palveluista tehdyn sopimuksen päättymisestä. Ellei muuta ole sovittu, rekrytointirajoitusta rikkoneen osapuolen on maksettava toiselle osapuolelle kyseisen henkilön kuuden kuukauden bruttopalkan suuruinen korvaus. Rekrytointirajoitus ei ole voimassa, jos työsuhde on päättynyt työnantajasta johtuvasta syystä. Asiakkaan käyttäminen referenssinä 43. Asiakasyritystä saa käyttää referenssiyrityksenä Holding Oy:n ja sen tytäryhtiöiden markkinoinnissa.
Tilitoimisto Relipe Oy:n YLEISET SOPIMUSEHDOT. Tilitoimiston toimeksiantosopimuksen liite nro 3
Tilitoimisto Relipe Oy:n YLEISET SOPIMUSEHDOT Tilitoimiston toimeksiantosopimuksen liite nro 3 Tilitoimisto Relipe Oy:n palveluihin, tarjouksiin, tilausvahvistuksiin ja palveluiden toimitussopimuksiin
YLEISET SOPIMUSEHDOT KL2004
YLEISET SOPIMUSEHDOT KL2004 Tilitoimiston palveluihin, tarjouksiin, tilausvahvistuksiin ja palveluiden toimitussopimuksiin sovelletaan näitä sopimusehtoja. Tarjous 1. Tilitoimiston tarjous on voimassa
1. Tilitoimiston tarjous on voimassa 30 päivää tarjouksen päiväyksestä, jos tarjouksessa ei muuta mainita.
YSE KL2004 TARJOUS 1. Tilitoimiston tarjous on voimassa 30 päivää tarjouksen päiväyksestä, jos tarjouksessa ei muuta mainita. SOPIMUKSEN VOIMAANTULO 2. Sopimus tulee voimaan, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet
Tarjous 1. Tilitoimiston tarjous on voimassa kolmekymmentä(30) päivää tarjouksen päiväyksestä, jos tarjouksessa ei muuta mainita.
1(8) Alan yleiset sopimusehdot YSE KL2004 Tilityy - Tilitoimisto- ja taloushallintopalvelu -alla tarjottaviin palveluihin, tarjouksiin, tilausvahvistuksiin ja palveluiden toimitussopimuksiin sovelletaan
YLEISET SOPIMUSEHDOT TAL2018
YLEISET SOPIMUSEHDOT TAL2018 Tilitoimiston palveluihin, tarjouksiin, tilausvahvistuksiin ja palveluiden toimitussopimuksiin sovelletaan näitä sopimusehtoja. Tarjous 1. Tilitoimiston tarjous on voimassa
YLEISET SOPIMUSEHDOT TAL2018
YLEISET SOPIMUSEHDOT TAL2018 Tilitoimiston palveluihin, tarjouksiin, tilausvahvistuksiin ja palveluiden toimitussopimuksiin sovelletaan näitä sopimusehtoja. Tarjous 1. Tilitoimiston tarjous on voimassa
Tilitoimiston yleiset sopimusehdot
Tilitoimiston yleiset sopimusehdot Tilitoimiston toimeksiantosopimuksen liite nro 4 Tilitoimisto: Relipe Oy Tilitoimiston palveluihin, tarjouksiin, tilausvahvistuksiin ja palveluiden toimitussopimuksiin
KL2004 YLEISET SOPIMUSEHDOT KL2004
YLEISET SOPIMUSEHDOT KL2004 Tilitoimiston palveluihin, tarjouksiin, tilausvahvistuksiin ja palveluiden toimitussopimuksiin sovelletaan näitä sopimusehtoja. Tarjous 1. Tilitoimiston tarjous on voimassa
ACCOUNTORIN YLEISET SOPIMUSEHDOT Suomi 12/2012
1(10) ACCOUNTORIN YLEISET SOPIMUSEHDOT Suomi 12/2012 konserniin kuuluvien yhtiöiden palveluihin, tarjouksiin, kartoituksiin, tilausvahvistuksiin ja toimitussopimuksiin Suomessa sovelletaan näitä sopimusehtoja.
Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061
SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan
TOIMEKSIANTOSOPIMUS TILITOIMISTON PALVELUISTA TAL2018
TOIMEKSIANTOSOPIMUS TILITOIMISTON PALVELUISTA TAL2018 Tilitoimisto Asiakas Toiminimi Econia Oy Toiminimi Y-tunnus 1054184-7 Y-tunnus Kotipaikka Pori Kotipaikka Yhteyshenkilö Elina Salmivala Yhteyshenkilö
Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä
Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä
1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen.
LiiteSopimusliite JAR1825129 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 29.11.201822.10.2018 1 (5) JARDno-2017-1652 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa Sopimusta työterveyshuollon
Salassapitosopimus 2018
Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.
2.1. Vuokraoikeus, palvelun avaus, palvelu ja tietojen välittäminen
Sopimusehdot 1. Osapuolet Aditro Oy ja Asiakas. Jatkossa Aditro Oy = Toimittaja. 2. Sopimuksen kohde 2.1. Vuokraoikeus, palvelun avaus, palvelu ja tietojen välittäminen Sopimuksen kohteena ovat Toimittajan
1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta
Liite 1 Henkilötietojen käsittelyn ehtoihin Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta (Dnro
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Ahvenistontie 20, Hämeenlinna Y-tunnus:
TIETOSUOJASOPIMUS Luottamuksellinen Tämä Tietosuojasopimus on Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin palvelutuottajahakemuslomakkeen liite (Palse.fi). Hakemuslomakkeen allekirjoituksella Palveluntuottaja sitoutuu
Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot
Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot 25.5.2018 Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot 2 (5) Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Muutokset käyttöehdoissa ja palvelussa... 3 3. Palvelun toimittaminen... 3 4.
LIITE 2. Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä
LIITE 2 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa SOPIMUS TUUSULAN KUN- NAN KULJETUSPALVELUASIAKKAIDEN MAKSUJÄRJESTELMÄN SEKÄ KULJETUKSEN
LIITE HANKINTASOPIMUS
Kaupunginhallitus 11.9.2017 Liite 1 LIITE HANKINTASOPIMUS 1 HANKINTASOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Sopijaosapuolet ovat: Hankintayksikkö (Y-tunnus ), jäljempänä Vakuutuksenottaja ja Tarjoaja, jäljempänä
Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö
Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö 2 1. Sopimuksen osapuolet Tämä sertifikaattitilisopimus ( Sopimus ) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: Järjestelmän Ylläpitäjä
HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYÄ KOSKEVA LIITE
1 (5) HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYÄ KOSKEVA LIITE 1 Johdanto 2 Käsiteltävät henkilötiedot Tämä henkilötietojen käsittelyä koskeva liite ( Liite ) on erottamaton osa Postin SmartShip-tilauskanavaa käyttävän
WestStar Oy Aleksanterinkatu 17 B Lahti. Liite Henkilötietojen käsittely
1 WestStar Oy 24.5.2018 2223699-7 Aleksanterinkatu 17 B 15110 Lahti Liite Henkilötietojen käsittely 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet 2. Tausta ja tarkoitus 3. Määritelmät 4. Käsittelyn kohde ja tarkoitus
Tilauksen kohteena olevan tuotteen ja/tai palvelun toimitus. Asiakkaan antamien tietojen nojalla laadittu ehdotus hankinnan ehdoista.
Yleiset sopimusehdot 1 Määritelmät Nämä ovat DC Net Works Oy:n (jäljempänä Toimittaja) tuottamissa hankintapalveluissa käytetyt yleiset sopimusehdot. Sopimus syntyy Tilaajan ja Toimittajan välillä Tilaajan
Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus
Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan ja Suomen Maatalouden Laskentakeskus Oy:n välillä.
SOPIMUS TILITOIMISTOPALVELUN HANKINNASTA
LIITE 4A SOPIMUS SOPIMUS TILITOIMISTOPALVELUN HANKINNASTA 1. SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Muistiliitto ry (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: toiminnanjohtaja Eila
KOODIVIIDAKKO OY:N PALVELUITA KOSKEVAT HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN YLEISET EHDOT
1 KOODIVIIDAKKO OY:N PALVELUITA KOSKEVAT HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN YLEISET EHDOT 1. TARKOITUS JA SOVELTAMISALA 1.1. Euroopan Unionin yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679 ( Tietosuoja-asetus ) soveltaminen
IT2018 ETP ERITYISEHTOJA TIETOVERKON VÄLITYKSELLÄ TOIMITETTAVISTA PALVELUISTA (PILVIPALVELU)
IT2018 ETP ERITYISEHTOJA TIETOVERKON VÄLITYKSELLÄ TOIMITETTAVISTA PALVELUISTA (PILVIPALVELU) 1 SOVELTAMINEN 1.1 Näitä erityisehtoja sovelletaan tietoverkon välityksellä toimitettaviin ohjelmistopalveluihin.
Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut
Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN
A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY
A V E R 1 (5) ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA 1 Osapuolet 1.1 (jäljempänä asiakas ) 1.2 Aver Asianajotoimisto Oy Fredrikinkatu 25 A 24 00120
Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus
Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan
Liana Technologiesin palveluita koskevat henkilötietojen käsittelyn yleiset ehdot
https://docs.google.com/document/d/1vl7kwqdj2dfhgkzqnttrpynkeoq6rwtnb5zrlpv8lbg/edit# 1/7 Page 2/7 1. Tarkoitus ja soveltamisala 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. Euroopan unionin yleisen tietosuoja asetuksen 2016/679
TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ
TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio
Rekisteri- ja tietosuojaseloste 25.5.2018 EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio Rekisterinpitäjä Jyväs-Ateriat Ay Y-tunnus: 1996612-0 Kaakkovuorentie 10, 40320 JYVÄSKYLÄ Tietosuoja-asioista
STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010
YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja
Yritysfiltteri Pro Käyttöehdot
Yritysfiltteri Pro Käyttöehdot Sisällys 1 Käyttöehtojen soveltaminen... 2 2 Salassapito ja turvamenettelyt... 2 3 Laskutuskäytäntö... 3 4 Asiakastiedon tehtävät ja vastuut... 3 5 Asiakkaan tehtävät...
TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen ("Sopimus") on tehty seuraavien osapuolten välillä:
TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen ("Sopimus") on tehty seuraavien osapuolten välillä: (1) Ranuan kunta (y-tunnus 0191974-8), Aapiskuja 6 B, 97700 Ranua ("Tilaaja"); ja (2) [ ] (y-tunnus [ ]), [LISÄÄ
I Osa: Sopimusehdot [Siirrä nämä ehdot soveltuvin osin sopimukseen]:
Henkilötietojen käsittelyn ehdot Versio 4 Maaliskuu 2018 1 (7) OHJE: Tämä asiakirja sisältää sopimusehtoja, jotka voidaan ottaa osaksi Tilaajan ja Palveluntuottajan välistä sopimusta silloin, kun Palveluntuottaja
3.1. DialOk käsittelee Käsiteltäviä tietoja sopimuksen ja Asiakkaalta saatujen kirjallisten ohjeiden mukaisesti.
DialOk:n palveluita koskeva henkilö-, välitys- ja sijaintitietojen käsittely 1. Määritelmät Näissä henkilö-, välitys- ja sijaintitietojen käsittelyä koskevissa ehdoissa ( Ehdot ) käytetyillä termeillä
Sopimuksen liite Henkilötietojen käsittelyn ehdot
Liite SM1819922 1 (5) 02.03.02.00 SMDno-2018-237 Sopimuksen liite Henkilötietojen käsittelyn ehdot OHJE: Tarkista tämän ohjeen ehdot sekä tässä viitatut Sopimuksen määräykset ja liitteet. Kiinnitä vaatimusmäärittelyssä
OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)
LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen
Henkilötietojen käsittelyn ehdot
Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1 (5) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa palvelusetelisopimusta, jäljempänä Sopimus, jonka Tilaaja
LIITE VARMENNEPALVELUJEN ASIAKAS- JA REKISTERÖINTISOPIMUKSIIN NRO
Henkilötietojen käsittelyn ehdot LIITE VARMENNEPALVELUJEN ASIAKAS- JA REKISTERÖINTISOPIMUKSIIN NRO 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa varmennepalvelujen asiakas-
Suomen Vakuutusmeklariliiton Yleiset Meklariehdot YME 2018
1 Suomen Vakuutusmeklariliiton Yleiset Meklariehdot YME 2018 1 Määrittelyt Sopimusosapuolet: Sopimus: Vakuutusmeklari (jäljempänä Meklari) ja Asiakas yhdessä Sopimus muodostuu seuraavista asiakirjoista:
IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS
20.4.2015 IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA 1 1.1 SOVELTAMINEN Näitä erityisehtoja sovelletaan ohjelmistojen tai niiden osien toimituksiin ketterien
LIITE 3: HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN EHDOT
10.9.2018 1 (6) LIITE 3: HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN EHDOT I Osa: Sopimusehdot Palveluntuottaja noudattaa voimassa olevan tietosuojalainsäädännön edellyttämiä menettelytapoja ja henkilötietojen käsittelyä
Henkilötietojen käsittelyn ehdot
Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1 Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa Älykäs Turvallisuus - [Fasilitointi ja viitekehys Fasilitointi ja yhteiskehittäminen] sopimusta,
Käyttöehdot, videokoulutukset
Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä
REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS
Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity
KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000
KH&I-YSE 2000 26.1.2000 1(6) KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 1 Soveltamisala Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kiinteistönhoidossa ja kiinteistöjen isännöinnissä toimeksisaajan
ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS
ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS 1) SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT Tämä sopimus sisältää Adensy Oy:n tuottaman ohjelmiston käytön ehdot asiakkaan ja Adensyn välillä. Adensy on kehittänyt ohjelman ja omistaa
KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY FINGRID OYJ
KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY JA FINGRID OYJ 2(5) Sisällys 1 SOPIJAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 SOPIMUKSEN EHDOT... 3 4 SOPIMUKSEN MUUTOKSET... 3
Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot
Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot 25.5.2018 Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot 2 (5) Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Muutokset käyttöehdoissa ja palvelussa... 3 3. Palvelun toimittaminen... 3 4. Palvelun
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Urkundplagioinnintunnistusohjelmaa
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Urkundplagioinnintunnistusohjelmaa Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.05.2018 1.
Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404)
1(5) Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan perintäpalveluista ja sitä koskevista toimenpiteistä. Sopimus toimii myös valtuutuksena perintäpalveluiden
SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Medbit Oy 1 SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT-12-2014 1 SOPIJAPUOLET Tilaaja: Raision sosiaali- ja terveyskeskus Y- tunnus: 0204428-5 Osoite: PL 100, 20201 RAISIO Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:
[yksilöitynä käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn kesto] [yksilöitynä henkilötietojen tyyppi ja rekisteröityjen ryhmät]
1(5) L I I T E 5B T I E T O S U O J A 1. TARKOITUS Tällä tietosuojaliitteellä ( Tietosuojaliite ) [tilaaja] ( Tilaaja ) rekisterinpitäjänä ja käsittelijänä ja [toimittaja] ( Toimittaja ) henkilötietojen
Käyttöehdot. 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja soveltamisala
1.5.2016 Käyttöehdot 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja soveltamisala 1.1 Näitä käyttöehtoja sovelletaan Palveluntarjoajan ja Edenred Finland Oy:n ( Edenred ) väliseen sopimukseen. Palveluntarjoaja voi näiden
Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus
Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opinnäytetöiden sähköisen järjestelmän henkilörekisteriä.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opinnäytetöiden sähköisen järjestelmän henkilörekisteriä. Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu:
Ennakkotyö on Toimittajan Tilaajalle tekemä, ennen Sopimuksen syntymistä, tehty työ.
1. SOVELTAMISALA Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan elinkeinonharjoittajien väliseen Palveluiden kauppaan. Näitä ehtoja sovelletaan, elleivät osapuolet ole toisin sopineet. 2. MÄÄRITELMÄT Dokumentaatio
Käyttöehdot, KoulutusOnline, päivitetty Yleistä
Käyttöehdot, KoulutusOnline, päivitetty 13.3.2018 Yleistä Näissä käyttöehdoissa säännellään Helsingin seudun kauppakamarin palveluyhtiön Helsingin Kamari Oy:n julkaiseman KoulutusOnline-palvelun käyttöä.
2.3. Tilaaja sitoutuu huolehtimaan henkilötietojen käsittelyä ja tietosuojaa koskevan lainsäädännön mukaisista rekisterinpitäjän velvollisuuksista.
Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1 (5 ) Henkilötietojen käsittelyn ehdot Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa sopimusta (Dnro 49/02.08.00/2018), jäljempänä Sopimus, jonka
Sopijapuoli tarkoittaa Oikotietä ja Asiakasta, joka on tehnyt Oikotien kanssa sopimuksen Palvelusta.
OIKOTIE ASUNNOT OY YLEISET SOPIMUSEHDOT 1. SOVELTAMINEN JA MÄÄRITELMÄT Oikotien yleiset toimitusehdot koskevat Oikotie Asuntojen Asiakkaalle myymiä Palveluja ja ovat osa Oikotie Asuntojen ja Asiakkaan
Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki
Palvelusopimus Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä Kemin kaupunki 1.8.2014 ATERIAPALVELUSOPIMUS 2 (8) Sisällysluettelo: 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN KOHDE... 3 3 SOPIMUSASIAKIRJAT
Yhdistysrekisterin tietopalvelun sopimusasiakkuus
Yhdistysrekisterin tietopalvelun sopimusasiakkuus Asiakkaan perustiedot Asiakkaan nimi Asiakkaan Y-tunnus Asiakkaan jakelu/toimitusosoite Asiakkaan laskutusosoite (jos eri kuin yllä) Asiakkaan yhteyshenkilön
RAILI-palvelun lupaehdot
Lupaehdot 1 (5) RAILI-palvelun lupaehdot 1. SOVELTAMISALA Yleistä Asiakkaalla tarkoitetaan näissä lupaehdoissa yritysasiakasta, jolle Liikennevirasto on myöntänyt RAILI-palvelun käyttöluvan. Palvelusta
Palvelusopimus. joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmään. liittymisestä
Palvelusopimus joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmään liittymisestä LUONNOS 05032015 Toimittaja TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy Y- tunnus 2560184-9 Bertel Jungin aukio 5 02600 ESPOO Toimittajan
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 SOPIMUS ASIANTUNTIJA- PALVELUSTA 4433/ (7) Sopijaosapuolet X Oy (jäljempänä Toimittaja) PL Y-tunnus
1 (7) Sopijaosapuolet X Oy (jäljempänä Toimittaja) PL Y-tunnus Sopimuksen yhteyshenkilöt Sopimuksen kohde ja tavoitteet ja Espoon kaupunki (jäljempänä Asiakas) PL 111 02070 ESPOON KAUPUNKI Y 0101263-6
1 / 5. Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai yhdessä Osapuolet
1 / 5 SOPIMUS Helsinki-lähettiläsvalmennuksen mentorointi 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai yhdessä Osapuolet Tilaaja Helsingin kaupunki, Oiva Akatemia -liikelaitos
NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA
NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT 1.1 Tilaaja Nurmijärven kunta (jäljempänä Tilaaja) < osoite > < Y-tunnus > 1.2 Toimittaja
HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU
23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8
TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ
TIETOSUOJASELOSTE 1 TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ Rekisterinpitäjä Tämä seloste sisältää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 13 ja 14 artiklan edellyttämiä tietoja henkilötiedoista,
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Helpdesk-palveluita
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Helpdesk-palveluita Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä
Tietoturvallisuusliite
Tietoturvallisuusliite [Yhteistyökumppanin nimi] STATUS Laatinut: Tarkastanut ja hyväksynyt: Versio no: Tiedoston nimi: Tallennushakemisto: Pvm SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo... 2 1 Määritelmät... 3
Kotisivujen ylläpitopalvelun yleiset sopimusehdot
Verkkotaikurit Oy : 2382303-4 Kotisivujen ylläpitopalvelun yleiset sopimusehdot 1. Sopimusehtojen soveltaminen ja voimassaolo Näitä sopimusehtoja sovelletaan Verkkotaikurit Oy:n (jäljempänä Palveluntarjoaja)
Määritelmät. Tarkoitus. Asiakkaan velvollisuudet. PULSE247 OY TIETOSUOJAEHDOT liite MyCashflow-verkkokauppapalvelun käyttöehtoihin 25.5.
1/5 Tämä sopimusliite ( liite ) on olennainen ja erottamaton osa Pulse247 Oy:n ( Palveluntarjoaja ) ja asiakkaan ( Asiakas ) välisiä palveluja ( Palvelu ) koskevia käyttöehtoja (jäljempänä myös sopimus
OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET
KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen
Toimeksiantosopimus. tilitoimisto- ja taloushallintopalvelut TILITOIMISTO- JA TALOUSHALLINTOPALVELU TILITYY
Revisionsbyrå och ekonomiförvaltningstjänst Tilityy Accounting And Financial Management Service Tilityy Toimeksiantosopimus tilitoimisto- ja taloushallintopalvelut Tilitoimisto- ja taloushallintopalvelu
Sopimus henkilötietojen käsittelystä tilitoimistossa
Sopimus henkilötietojen käsittelystä tilitoimistossa Tilitoimiston toimeksiantosopimuksen liite nro 1 Tilitoimisto: Relipe Oy Aluksi Tilitoimisto ja asiakas ovat tehneet toimeksiantosopimuksen, jolla asiakas
ILVES JAKELU OY:n YLEISET TOIMITUSEHDOT 1.1.2016
ILVES JAKELU OY:n YLEISET TOIMITUSEHDOT 1.1.2016 1. Yleistä Näitä yleisiä sopimusehtoja noudatetaan Ilves Jakelu Oy:n palveluissa sopimusasiakkaille, ellei sopimuksessa ole toisin ole sovittu Palvelun
Akses Oy:n tietosuojaseloste asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Akses Oy:n tietosuojaseloste asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan, miten Akses Oy käsittelee asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa henkilötietoja; mitä henkilötietoja
Linnala Setlementti ry (Linnala)
1 SOPIMUS HENKILÖSTÖPALVELUN MYYNNISTÄ 1. Sopijapuolet Savonlinnan kaupunki (kaupunki) yhteys/vastuuhenkilö Linnala Setlementti ry (Linnala) 2. Sopimuksen tarkoitus Tässä sopimuksessa määritellään sopijapuolten
VIRVE-sopimus. Helsingin Kaupunginkanslia Hallinto-osasto
VIRVE-sopimus Helsingin Kaupunginkanslia Hallinto-osasto 9.3.2016 VIRVE-sopimus 2015 1 (3) Yritysluottamuksellinen 1. SOPIMUSOSAPUOLET 1.1. ASIAKAS 1.2. SUOMEN VIRVERKKO OY 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS 3.
TEHORESERVIN KÄYTTÖSOPIMUS NRO 2 / FORTUM POWER AND HEAT OY sekä FINEXTRA OY
TEHORESERVIN KÄYTTÖSOPIMUS NRO 2 / 2017-2020 FORTUM POWER AND HEAT OY sekä FINEXTRA OY 2 (6) 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS Fortum Power and Heat Oy (Kuormanhaltija), Y-tunnus: 0109160-2 ja Finextra Oy (Finextra),
Intellia.fi palveluiden käyttöehdot
Intellia.fi palveluiden käyttöehdot 1. Käyttöehtojen soveltaminen Näitä sopimusehtoja sovelletaan Intellia Oy:n (myöhemmin Intellia) tuottamiin, välittämiin tai jälleenmyymiin aineistoihin ja niiden pohjalta
Folksamin Asiakasportaali henkilöasiakkaille
1 Folksamin Asiakasportaali henkilöasiakkaille Sopimusehdot 25.5.2018 1 Yleistä Folksam Vahinkovakuutus Oy:n (jäljempänä Folksam tai Palveluntarjoaja) verkkopalvelu henkilöasiakkaalle (Asiakasportaali)
LIITE HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ
1 LIITE HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ Tässä henkilötietojen käsittelyä koskevassa liitteessä ( Tietosuojaliite ) määritellään sitovasti henkilötietojen käsittelyä koskevat ehdot, joiden mukaisesti Toimittaja
Tapahtumat.infon käyttöehdot
Tapahtumat.infon käyttöehdot Näitä verkkopalveluiden käyttöehtoja sovelletaan Tapahtumat.info:n (jäljempänä palveluntarjoaja) tuottamiin ja ylläpitämiin verkkopalveluihin. Verkkopalvelut tarkoittavat näissä
TIETOSUOJAA KOSKEVAT EHDOT
1. TARKOITUS 2. HENKILÖTIEDOT Tällä liitteellä ( Tietosuojaa koskevat ehdot ) Asiakas rekisterinpitäjänä ja Max Technologies Oy (myöhemmin Toimittaja ) henkilötietojen käsittelijänä sopivat henkilötietojen
Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6)
Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) KULJETUSPALVELUT OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen
TEHORESERVIN KÄYTTÖSOPIMUS NRO 2015-S-1119 FORTUM POWER AND HEAT OY sekä FINEXTRA OY
TEHORESERVIN KÄYTTÖSOPIMUS NRO 2015-S-1119 FORTUM POWER AND HEAT OY sekä FINEXTRA OY 2(5) SOPIMUKSEN TARKOITUS Fortum Power and Heat Oy (Kuormanhaltija), y-tunnus: 0109160-2 ja Finextra Oy (Finextra),
ULTIMATEMAGIC.NET YLEISET KÄYTTÖ- JA PALVELUEHDOT
ULTIMATEMAGIC.NET YLEISET KÄYTTÖ- JA PALVELUEHDOT Nämä päivitetyt ehdot ovat voimassa 8.3.2016 alkaen SOPIMUKSEN OSAPUOLET Palveluiden tuottajana toimii, jota tässä sopimuksessa kutsutaan myyjäksi, pidättää
on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa
Solo International OY:N KULKUVÄLINEIDEN VUOKRAUS- PALVELUIDEN EHDOT 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Solo International Oy:n, jäljempänä Solo ja asiakkaan, jäljempänä Vuokralleottaja
SOPIMUSLUONNOS. Valkeakosken kaupunki jäljempänä Asiakas. Osoite PL Valkeakoski Y tunnus
1 ( 6) SOPIMUSLUONNOS Valkeakosken kaupungin strategiatyön konsultointi Sopijaosapuolet Yritys jäljempänä Toimittaja Osoite Y tunnus Sopimuksen yhteyshenkilöt Valkeakosken kaupunki jäljempänä Asiakas Osoite
Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste
Tietosuojaseloste 1 (5) Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste 1. Rekisterin nimi Varustekorttirekisteri 2. Rekisterinpitäjä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos 3. Rekisterin vastuuhenkilö Palomestari Kalle
SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE
SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-
PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus
1 SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin terveyskeskus PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki ja xxxxxxx (jäljempänä
Asiakas tarkoittaa KT Sales & Solutions Oy:n tuotteen/palvelun hankkinutta sopimusosapuolta.
1 YLEISET SOPIMUSEHDOT 26.8.2015 1. Määritelmät ja soveltaminen KT Sales & Solutions Oy:n yleiset toimitusehdot koskevat KT Sales & Solutions Oy:n Asiakkaalle myymiä Palveluja ja ovat osa KT Sales & Solutions
Sopimuksen päiväys ja nro: (1) Toimittaja sitoutuu toimittamaan tilaajalle sopimuksessa yksilöidyt palvelut.
8.10.2007 Julkisen hallinnon IT-hankintojen sopimusehdot ERITYISEHTOJA PALVELUISTA Sopimuksen päiväys ja nro: Liite nro: 1 SOVELTAMINEN (1) Näitä erityisehtoja noudatetaan valtion virastojen, liikelaitosten,