TOIMINTA JA SEN SIJAINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTA JA SEN SIJAINTI"

Transkriptio

1 1 KAUSTISEN KUNTA PÄÄTÖS 2/2015 Ympäristölautakunta Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa Annettu julkipanon jälkeen Dnro 4/ /2015 ASIA HAKIJA Turkistarhan toimintaa koskeva ympäristölupa. Tokoski Oy Oktaavintie Kaustinen Y-tunnus: TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Hakemus koskee ympäristöluvan uusimista. Turkistarhalla on nykyään 450 siitosnaaraskettua pentuineen. Turkistarha sijaitsee Kaustisen kunnan Kaustin kylässä tilalla Tarha RN:o 13:128. Tarha sijaitsee Kaustisen keskustasta noin 2,5 km pohjoiseen, ns. Ylijoen tarha-alueella. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN Ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 1 :n mukaan vähintään 50 siitosnaarasketun turkistarha on ympäristölupavelvollinen. Saman asetuksen 7 :n mukaan alle 600 siitosnaarasketun turkistarhan luvan käsittelee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona Kaustisen kunnassa toimii ympäristölautakunta. Uudistetun, voimaan tulleen ympäristönsuojelulain (527/2014) 229 :n mukaan hallintoviranomaisessa tämän lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään ja ratkaistaan voimassa olleiden säännösten mukaisesti. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JA YMPÄRISTÖ Toiminnalla on Kaustisen kunnan ympäristölautakunnan myöntämä ympäristösuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupa enintään 500 siitosnaarasketun pitämiselle pentuineen. Ympäristölupapäätöksen mukaan lupa on voimassa asti. Turkistarha rajoittuu toisiin tarha-alueisiin kaakossa ja luoteessa sekä Jylhäntiehen lounaassa, muutoin alue rajoittuu metsätalousalueeseen. Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella ja lähimpään vesistöön, Perhonjokeen, on etäisyyttä noin 1 km. Lähin häiriintyvä kohde, asuinrakennus, sijaitsee noin 1 km etäisyydellä tarha-alueesta kaakkoon. Alueella ei ole asemakaavaa. Salonkylä-Järvelä osayleiskaavassa alue on osoitettu kotieläintalouden suuryksikön alueeksi (ME). HAKEMUS Toiminnan kuvaus Tarhalla pidetään nykyisin n. 450 siitosnaaraskettuja pentuineen. Tilalla on 10 varjotaloa, joista neljä (varjotalot 7-10) on tiivisalustaisia (yht. 237,5 m). Varjotalojen yhteispituus on 735 varjotalometriä. Kaksi varjotaloa (varjotalot 9-10) on rakennettu kesällä 2014, jolloin taloihin rakennettiin vesitiiviit alustat. Lisäksi varjotaloja 1-7 on mahdollista jatkaa yhteensä n. 90 m. Mahdollisen laajennuksen jälkeen tarhalla

2 2 pidetään enintään 500 siitosnaaraskettua pentuineen 10 varjotalossa. Varjotalojen yhteispituus on 825 m ja eläinpaikkoja yhteensä eläimelle. Tarha-alueen pinta-ala on noin 1 ha ja maaperä enimmäkseen hiekkaa ja savea. Varjotalojen lisäksi tarha-alueella sijaitsee nahoittamo-/huoltorakennus, varasto ja rehuhuone. Tarhalla käytettävä vesi otetaan Kaustisen kunnan vesilaitokselta. Alue on aidattu. Ympäristökuormitus ja sen rajoittaminen Hakemuksen mukainen eläinmäärä tuottaa lantaa n. 250 m 3 vuodessa. Lanta-alustojen kuivikkeina käytetään turvetta. Kuivikekerroksen paksuus on 30 cm. Lannat poistetaan kerran vuodessa syyskuussa ja ne toimitetaan ilman välivarastointia Natural Compost Oy:lle käsiteltäväksi. Toiminnanharjoittaja on osakkaana Ylijoen tarha-alueen yhteisessä jätevesien keräily- ja puhdistusjärjestelmässä, jonne johdetaan maanvaraisten varjotalojen (1-6) valumavedet. Puhdistusjärjestelmä sijaitsee n. 300 m etäisyydellä tarha-alueen luoteispuolella. Varjotalojen 7-10 vesitiiviiltä lanta-alustoilta syntyvät nesteet johdetaan kolmeen 1 m3 umpisäiliöön. Varjotalot on varustettu 35 cm häkin ulkoreunasta ulottuvilla räystäillä lukuun ottamatta varjotaloa 1. Hakemuksen mukaan lanta-alustojen korotukset ovat 30 cm. Tarha-alue on ympärysojitettu ja alueen peruskuivatus on toteutettu salaojituksella. Rehusiilon jätevedet johdetaan kahteen umpisäiliöön (à 1,5 m 3 ), jotka tyhjennetään kaksi kertaa vuodessa. Nahoittamo-/huoltorakennuksen sosiaalitilojen jätevedet johdetaan omaan umpisäiliöön. Jätteitä tilalla ei toiminnanharjoittajan mukaan juurikaan synny. Tarhalla tapahtuu ainoastaan eläinten lopetus. Nahkonta tapahtuu Helléns Pälsfarm Ab:n toimesta. Tarha-alueella on pakastin, jossa välivarastoidaan itsestään kuolleita eläimiä (noin 20 kpl/v) ennen Kaustisen Turkisrehu Oy:n järjestämää yhteiskeräilyä (noin 1 krt/2kk) ja toimittamista Honkajoki Oy:lle. Tilalla on 1300 litran polttoainesäiliö, joka on varustettu suoja-altaalla, katoksella ja ylitäytönestimellä. Lisäksi nahoittamo-/huoltorakennuksessa varastoidaan muita öljytuotteita enintään 50 l. Turkistarhalle kuljetetaan rehua (Kaustisen Turkisrehu Oy) päivittäin. ASIAN KÄSITTELY Hakemuksen vireille tulo Lupahakemus on toimitettu Kaustisen kunnan ympäristölautakunnalle Kuuluttaminen Lupahakemuksesta kuulutettiin välisenä aikana Kaustisen kunnan virallisella ilmoitustaululla ja Internet-sivuilla. Hakemusta koskevat asiakirjat ovat olleet nähtävillä kuulutusajan Kaustisen kunnan teknisessä toimistossa ja kuulutus on lähetetty kirjeitse tiedoksi vaikutusalueen kiinteistöjen omistajille. Lausunnot Hakemuksesta ei ole pyydetty lausuntoja. Muistutukset ja mielipiteet Muistutuksia ja mielipiteitä ei ole jätetty.

3 3 Tarkastus Tilalla suoritettiin tarkastus ASIAN RATKAISU Ympäristölautakunta myöntää Tokoski Oy:lle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan turkistarhan toiminnalle ja laajennukselle hakemuksen mukaisesti Kaustisen kunnan Kaustin kylään tilalle Tarha RN:o 13:128 lupamääräyksissä ilmikäyvin edellytyksin. Ympäristölupa myönnetään yhteensä enintään 500 siitosnaarasketulle pentuineen siten, että tarhan kokonaiseläinmäärä on yhteensä kettua. Varjotaloja saa olla 10 kpl ja niiden yhteispituus saa olla enintään 825 m. Kaustisen kunnan ympäristölautakunnan toiminnalle myöntämä ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupa raukeaa tämän päätöksen saadessa lainvoiman. LUPAMÄÄRÄYKSET 1. Varjotalojen rakenteet Varjotalojen räystäät tulee ulottua vähintään 30 cm häkin ulkoreunasta tai varjotalot tulee varustaa vesikouruilla. Lanta-alustat tulee olla korotettuina vähintään 30 cm ympäröivästä maanpinnasta ja korotuksia tulee ylläpitää. Mikäli varjotaloihin rakennetaan räystäskourut, tulee puhtaat räystäsvedet johtaa erillisviemäröinnillä turkistarha-alueen ulkopuolelle. Uusien ja purkuperuskorjattavien varjotalojen alle tulee asentaa vesitiivis lannan- ja virtsankeräysjärjestelmä maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräysten ja -ohjeiden mukaisesti sekä salaojaputkisto. Tiiviiltä lanta-alustoilta syntyvät nesteet tulee johtaa umpisäiliöön, jonka tilavuus tulee vastata 12 kk:n varastointitilavuutta. Uusien varjotalojen tiiviiden lanta-alustojen rakentamisesta tulee ilmoittaa ympäristönsuojeluviranomaiselle ennen rakentamisen aloittamista. 2. Lanta-alustojen hoito, lannan käsittely ja varastointi Lannanpoisto on tehtävä vähintään kaksi kertaa vuodessa. Lannanpoisto on tehtävä ajankohtana, jolloin varjotalojen välit ovat kuivia ja kantavia. Lanta-alustoilla tulee käyttää riittävästi kuivikkeita, erityisesti turvetta. Kuivikkeita tulee lisätä aina lannanpoistojen yhteydessä ja tarvittaessa myös lannanpoistojen välillä. Kuivikekerroksen paksuus tulee kuivikkeita lisättäessä olla vähintään 15 cm. Lanta on toimitettava ilman välivarastointia laitokseen (hakemuksen mukaisesti Natu-ral Compost Oy:lle), jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä sitä. Myös varjotalojen vesitiiviiltä lanta-alustoilta kerättävät virtsa/suotovedet tulee toimittaa laitokseen, jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä niitä. Mikäli lannan/virtsan toimittamisessa ympäristöluvalliseen laitokseen tapahtuu muutoksia tai mikäli lantaa/virtsaa jatkossa käytetään lannoitteena omilla pelloilla, vuokra- tai sopimuspelloilla, tulee niistä ilmoittaa valvontaviranomaiselle vähintään kaksi kuukautta ennen muutoksien käyttöönottoa. Ilmoituksen yhteydessä tulee toimittaa tiedot käytössä olevasta lannanlevitysalasta (ha), kopiot peltojen vuokrasopimuksista ja lannan levityssopimuksista sekä kartat lannanlevityspeltojen sijainnista. Peltopinta-alaa tulee olla yksi hehtaari 20 siitosnaaraskettua kohden. Mikäli lantaa levitetään pelloille lannoitteeksi, tilalla tulee olla levitettävälle lannalle käytettävissä lannan varastointitilavuutta 0,5 m3 siitosnaaraskettua kohden.

4 4 Lannan/virtsan peltolevityksessä tulee noudattaa eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (1250/2014) määräyksiä. Lannan/virtsan kuormaus ja kuljetus tulee hoitaa tarkoitukseen suunniteltua tiivistä kalustoa käyttäen siten, että lantaa ei joudu ympäristöön eikä siitä aiheudu kohtuutonta haittaa tai rasitusta naapureille. 3. Valuma- ja jätevesien käsittely Ulkopuolisten vesien pääsy tarha-alueelle tulee estää riittävällä ympärysojituksella. Ympärysojien kunto on tarkistettava vuosittain. Varjotalojen välien peruskuivatusta tulee ylläpitää siten, että välit pysyvät kaikissa olosuhteissa riittävän kuivina, jotta sadevedet eivät pääse huuhtelemaan lanta-alustoja. Tarha-alueen valumavedet tulee johtaa hiekkasuodattimeen, joka on Ylijoen tuotantoalueen yhteinen valumavesien keräily- ja puhdistusjärjestelmä. Mikäli valumavesiä ei käsitellä yhteiskäsittelyssä, tulee hakijan esittää valvontaviranomaiselle suunnitelma tarha-kohtaisesta valumavesien keräily- ja puhdistusjärjestelmästä tai suunnitelma maavaraisten varjotalojen kunnostamisesta tiivisalustaisiksi. Rehusiilojen tulee olla varustettu vesitiiviillä alustalla (esim. betonialustalla). Rehusiilojen ja rehunjakolaitteiden jätevedet tulee johtaa vesitiiviiseen katettuun umpisäiliöön hakemuksen mukaisesti. Umpisäiliö on tyhjennettävä säännöllisesti ja jätevedet on toimitettava laitokseen, jolla on ympäristölupa vastaanottaa ja käsitellä kyseistä jätettä. Nahoittamo-/huoltorakennuksen sosiaalitilojen WC-vedet tulee johtaa hakemuksen mukaisesti erilliseen katettuun umpisäiliöön. Umpisäiliö tulee tyhjentää riittävin väliajoin ja jätevedet tulee toimittaa kaupungin jätevedenpuhdistamolle tai muulle laitokselle, jolla on ympäristölupa vastaanottaa kyseisiä jätevesiä. Umpisäiliölietteen vastaanottajalle tulee toimittaa siirtoasiakirja. 4. Muut jätteet ja polttonesteiden varastointi Yksittäiset kuolleet eläimet tulee mahdollisimman nopeasti toimittaa laitokseen, jolla on lupa vastaanottaa ja käsitellä kyseisiä jätteitä. Nahotuskauden ulkopuolella kuolleet eläimet tulee varastoida asianmukaisissa kylmäsäilytystiloissa. Eläinjätettä tai muuta vastaavaa jätettä ei saa haudata. Toiminta tulee järjestää siten, että tarhalla syntyy mahdollisimman vähän jätettä. Toiminnassa muodostuvat jätteet on lajiteltava ja säilytettävä toisistaan erillään ja ne on varastoitava ja käsiteltävä siten, että niistä ei aiheudu roskaantumista, hajuhaittaa tai muutakaan ympäristön pilaantumisen vaaraa tai ettei jätteiden hyödyntämismahdollisuuksia huononneta. Toiminnassa syntyvä jäte ja jätevesi tulee luovuttaa ainoastaan sellaisen yrityksen kuljetettavaksi, jolla on asianmukainen jätteen ammattimaista kuljettamista koskeva hyväksyntä tai vastaava päätös. Hyötykäyttöön soveltuvat jätteet tulee lajitella ja toimittaa ensisijaisesti kierrätykseen tai muuhun keräyspaikkaan alueellisten (Pohjanmaan jätelautakunta) jätehuoltomääräysten mukaisesti. Hyötykäyttöön kelpaamattomat tavanomaiset jätteet tulee toimittaa hyväksyttävään keräyspaikkaan alueellisten jätehuoltomääräysten mukaisesti. Jäteöljyt ja muut vaaralliset jätteet on varastoitava katetussa tiivispohjaisessa varastossa, josta valumat voidaan kerätä talteen astian mahdollisesti rikkoutuessa. Vaaralliset jätteet tulee toimittaa asianmukaiseen ympäristöluvan omaavaan vastaanottopaikkaan.

5 5 Kemikaalien ja pienten polttonestemäärien säilytykseen käytettävien säiliöiden tai astioiden tulee olla kannellisia ja niiden päällä tulee lukea mitä kemikaalia säiliö tai astia sisältää. Astiat tulee säilyttää lukituissa tiloissa. Kemikaalien ja pienten polttonestemäärien varastoinnin ja käsittelyn tulee tapahtua siten, ettei niistä aiheudu maaperän, pinta- tai pohjaveden pilaantumista. Ulkona sijaitsevan maanpäällisen polttonestesäiliön tulee olla kaksivaippainen tai sijoitettuna suoja-altaaseen siten, että mahdolliset vuodot eivät pääse maaperään eivätkä sadevedet pääse suoja-altaaseen. Polttonestesäiliön tulee olla varustettuna laponestolaitteella. Säiliön täytössä tulee käyttää ylitäytön estävää järjestelmää. Säiliön laitteet tulee lukita tankkausten väliaikoina ja säiliö tulee pitää hyvässä kunnossa. Polttonesteiden varastointipaikan läheisyyteen tulee varata riittävä määrä imeytysturvetta tai vastaavaa materiaalia mahdollisten öljyvuotojen imeyttämistä varten. Mahdollisista vuodoista tulee ilmoittaa välittömästi palo- ja pelastusviranomaisille. 5. Tarha-alueen hoito, toiminnan tarkkailu ja kirjanpito Tarhalla sijaitsevat umpisäiliöt on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa ja samalla on tarkistettava niiden kunto. Myös juomalaitteiston, rehusiilojen ja polttonestesäiliön kuntoa tulee tarkkailla säännöllisesti. Mikäli rakenteissa tai laitteissa havaitaan vaurioita tai toimintaongelmia, jotka voivat johtaa päästöjen tai haittojen syntymiseen, on ne välittömästi korjattava. Toiminnanharjoittajan tulee osallistua Ylijoen tuotantoalueen yhteisen hiekkasuodattimen vuosittaiseen ylläpitämiseen osuudellaan. Hiekkasuodattimen kunnossapito ja valumavesien tarkkailu tulee suorittaa päivätyn suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmaa voidaan muuttaa valvontaviranomaisen hyväksymällä tavalla edellyttäen, että muutokset eivät heikennä tulosten luotettavuutta tai tarkkailun kattavuutta. Tiedot järjestelmän toiminnasta tulee toimittaa valvontaviranomaiselle vuosittain toimintaa koskevien muiden vuosiyhteenvetotietojen yhteydessä. Turkistarhan toiminnasta on pidettävä kirjaa, josta tulee ilmetä seuraavat vuosittaiset tiedot: siitoseläinmäärä ja kokonaiseläinmäärä käytetyt kuivikkeet ja niiden määrä, lisäysajankohdat ja -määrät lantamäärät (m 3 /v), lannan poistoajankohdat ja toimituspaikat/vastaanottajat umpisäiliöiden tyhjennysmäärät (m 3 /vuosi), ajankohdat ja toimituspaikat/vastaanottajat kuolleiden eläinten määrät ja niiden toimituspaikat tiedot häiriötilanteista tai muista poikkeuksellisista tilanteista Kirjanpito on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. 6. Muut määräykset Tarha-alue on pidettävä aidattuna tai varjotalot on rakennettava pakovarmoiksi siten, että ne estävät eläinten karkailun ympäristöön. Haittaeläinten esiintymistä tulee ehkäistä riittävällä turkistarha-alueen siisteydellä ja puhtaudella sekä rehun asiallisella varastoinnilla ja jakelulla. Kärpäshaittaa tulee vähentää riittävällä kuiviketurpeen käytöllä ja tarvittaessa myös kärpästen torjunta-aineilla.

6 6 Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästä selvillä aiheuttamiensa ympäristövaikutusten vähentämismahdollisuuksista ja seurattava parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava sen käyttöönottoon. Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa turkistarhan toiminnassa tapahtuvista olennaisista eläinmääriin, tuotantoon tai ympäristön pilaantumisriskiin liittyvistä muutoksista, toiminnan lopettamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta hyvissä ajoin ennen toimenpiteisiin ryhtymistä valvontaviranomaiselle. Mikäli toiminta muuttuu tai olennaisesti laajenee, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa. RATKAISUN PERUSTELUT Luvan myöntämisen edellytykset Asiassa on sovellettu hakemuksen vireille tulohetkellä voimassa ollutta ympäristönsuojelulakia (86/2000) ja ympäristönsuojeluasetusta (169/2000). Ympäristönsuojelulain 41 :n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Lautakunta katsoo, että luvan ehtoja noudattamalla toiminta täyttää laissa säädetyt vaatimukset ja luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Toiminta ei aiheuta terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella. Turkistarhaus on alueella tavanomaista toimintaa. Ottaen huomioon suojaetäisyydet lähimpiin häiriintyviin kohteisiin, turkistarhan sijaintipaikan ympäristön, turkistarhan eläinmäärät ja annetut lupamääräykset, toiminta ei ennalta arvioiden aiheuta eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Lisäksi harkinnassa on otettu huomioon, että kyseessä on olemassa oleva toiminta eikä turkistarhan ympäristölle aiheuttama rasitus muutu nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Ympäristölupa myönnetään haetulle siitoseläinmäärälle. Ratkaisussa on huomioitu eläinpaikkalaskelma sekä varjotalojen yhteispituus. Toiminnassa tulee huomioida lisäksi eläinsuojelulainsäädännön mukaiset tilavaatimukset. Lupamääräysten perustelut Lupamääräys 1: Varjotalojen lantalustojen riittävillä korotuksilla, varjotalojen riittävän pitkillä räystäillä tai vesikouruilla sekä uusittavien varjotalojen vesitiiviillä lannankeräysjärjestelmällä varmistetaan, että sade- ja sulamisvedet eivät pääse kosketuksiin lannan kanssa ja, että lanta-alustoilta ei pääse tapahtumaan ympäristökuormitusta maaperään tai pohjaveteen. Estämällä ulkopuolisten vesien pääsy tarha-alueelle vähennetään ravinteiden huuhtoutumisriskiä. Toiminnanharjoittajaa kehotetaan ilmoittamaan uusien varjotalojen tiiviiden lanta-alustojen rakentamisesta ympäristönsuojeluviranomaiselle ennen rakentamisen aloittamista valvonnallisista syistä. Lupamääräys 2: Poistettaessa häkkien alla oleva lanta säännöllisesti, riittävän usein ja siihen soveltuvimpana ajankohtana sekä käyttämällä riittävästi kuivikkeita, erityisesti turvetta, vähennetään pinta- ja pohjavesiin, ilmaan ja maaperään kohdistuvaa ympäristökuormitusta sekä hajuhaittaa.

7 7 Lanta on määrätty toimitettavaksi laitokseen hakemuksen mukaisesti. Umpisäiliöihin kertyvät virtsa/suotovedet tulee tyhjentää asianmukaisesti ja toimittaa käsiteltäväksi ympäristöluvalliseen laitokseen pinta- ja pohjaveden pilaantumisen ehkäisemiseksi. Lupamääräys 3: Tarha-alueen ympärysojitus vähentää turkistarhauksesta vesistöön kohdistuvaa kuormitusta. Valumavedet on määrätty käsiteltäväksi hiekkasuodattimessa hakemuksen mukaisesti. Valumavesien asianmukaisen käsittelyn varmistamiseksi lupamääräyksissä edellytetään, että toiminnanharjoittajan tulee esittää valvontaviranomaiselle suunnitelma valumavesien käsittelystä, mikäli valumavesiä ei käsitellä hakemuksen mukaisesti yhteiskäsittelyssä. Rehusiilojen ja rehunjakolaitteiden jätevedet on määrätty johdettavaksi vesitiiviiseen katettuun umpisäiliöön pinta- ja pohjavesien pilaantumisen ehkäisemiseksi. Jätevedet tulee toimittaa edelleen laitokseen, jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä jätevesiä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Nahoittamo-/huoltorakennuksen sosiaalitilojen jätevedet tulee käsitellä haja-asutusalueen jätevesiasetuksen (209/2011) mukaisesti, esimerkiksi johtamalla ne erilliseen riittävän kokoiseen katettuun umpisäiliöön ja toimittamalla jätevedet ja lietteet kaupungin jätevedenpuhdistamolle tai muulle laitokselle, jolla on ympäristölupa vastaanottaa kyseisiä jätevesiä ja lietteitä. Jätelain (646/2011) 121 :n mukaan jätteen haltijan on laadittava siirtoasiakirja mm. vaarallisesta jätteestä ja umpikaivolietteestä. Siirtoasiakirjan avulla voidaan valvoa jätteen kulkua tuottajalta asianmukaiseen hyödyntämis- tai käsittelypaikkaan. Siirtoasiakirjaan merkittävistä tiedoista säädetään tarkemmin jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (179/2012) 24 :ssä. Lupamääräys 4: Ruhojen varastointivaatimuksia koskeva määräys on annettu terveys-, ympäristö- ja hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Toimittamalla eläinten ruhot laitokseen, jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä ko. jätettä, estetään maaperän, pinta- ja pohjaveden pilaantuminen sekä rajoitetaan mahdollisten eläintautien leviämistä toiminnan ulkopuolelle ja tästä aiheutuvaa ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvaa vaaraa. Jätteen haltijaa koskevat jätelain yleiset huolehtimisvelvollisuudet jätehuollon järjestämisestä. Jätteiden asianmukaisella varastoinnilla sekä niiden toimittamisella asianmukaiseen käsittelyyn voidaan estää haitallisten terveys- ja ympäristövaikutusten syntyminen. Jätelain (646/2011) 94 :n mukaan ammattimaisen jätteen kuljettajan/jätteen välittäjän tulee tehdä hakemus toiminnan hyväksymiseksi ELY-keskuksen ylläpitämään jätehuoltorekisteriin. Käytännöllä varmistetaan, että jätteen kuljettamisessa noudatetaan ympäristömääräyksiä. Kemikaalien ja öljytuotteiden säilytykseen, polttoainesäiliöiden suojaukseen ja imeytysaineen käyttöön liittyvät velvoitteet ovat tarpeen maaperän, pinta- ja pohjavesien pilaantumisen estämiseksi esimerkiksi mahdollisessa vahinkotilanteessa. Lupamääräys 5: Tyhjentämällä varjotalojen vesitiivisalustojen, rehusiilojen ja WC-vesien umpisäiliöt vähintään kerran vuodessa varmistetaan varastointitilavuuden säilyminen. Tarkkailemalla eri laitteistojen ja rakenteiden kuntoa säännöllisesti voidaan varmistua niiden toimivuudesta ja suorittaa tarvittavat huolto- ja korjaustoimenpiteet ripeästi. Kirjanpito- ja tarkkailuvelvoitteet perustuu ympäristönsuojelulain 46 :ään, jonka mukaan luvassa on annettava tarpeelliset

8 8 määräykset toiminnan käyttö- ja päästötarkkailusta. Kirjanpito on tarpeen, jotta valvonnan keinoin voidaan varmistaa lupamääräysten toteutuminen. Lupamääräys 6: Turkistarhan yleistä siisteyttä ja rehun asiallista käsittelyä koskeva määräys on annettu ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja haittaeläinten torjumiseksi. Toiminnanharjoittajalla on YSL:n 5 mukaisesti selvilläolovelvollisuus toimintansa ympäristövaikutuksista ja -riskeistä sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Tiedot olennaisista muutoksista tarhan toiminnassa ovat tarpeen valvonnan ja mahdollisen luvan tarkastamisen kannalta. LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Tämä lupapäätös on voimassa toistaiseksi. Lupamääräyksiä ei määrätä tarkistettavaksi, koska voimaan tulleella lailla (423/2015) ympäristönsuojelulain muuttamisesta lupamääräysten tarkistamisvelvoitetta koskeva säännös on kumottu eikä lain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksen perusteella tarkistamista koskevaa säännöstä sovelleta, vaikka lupa-asiaan muutoin sovellettaisiin ennen lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä. Mikäli toiminnassa tapahtuu päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu ympäristön kannalta olennainen muutos, on toiminnalle haettava uutta ympäristölupaa. ASETUKSEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan tämän luvan määräyksiä ankarampia tai luvasta poikkeavia säännöksiä päätöksen voimassaolosta tai tarkistamisesta, ympäristönsuojelulain 56 :n mukaisesti on noudatettava asetusta. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 229 Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 3-8, 28, 31, 35-38, 41-43, 45-46, 52-56, 58, 81, 96-97, 100 ja 105 :t Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 7, 15-19, 22 ja 30 :t Jätelaki (646/2011) 8, 12-13, 15-17, 28-29, 118, 120 ja 122 :t Valtioneuvoston asetus jätteistä 4, 7-9 Laki eräistä naapuruussuhteista 17 LISÄKSI ON OTETTU HUOMIOON Maa- ja metsätalouden rakentamismääräykset ja -ohjeet (MMM-RMO-C4) Ympäristöministeriön työryhmän ehdotus ( ) turkistarhauksen ympäristönsuojeluohjeesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä (1069/2009) ja sen täytäntöönpanosta annettu komission asetus (142/2011) Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa (Suomen ympäristö 564) Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän ympäristöluvan käsittelymaksu on 445 euroa (alv 0 euroa).

9 9 Maksu perustuu Kaustisen kunnanvaltuuston hyväksymään ympäristönsuojeluviranomaistehtävien maksuihin ( , 81 ). 3 :n mukaisesta käsittelymaksusta on vähennetty 5.7 :n mukaisesti 85 euroa. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Tieto päätöksestä julkaistaan Kaustisen kunnan virallisella ilmoitustaululla ja internet-sivuilla. JAKELU Päätös Hakijalle Jäljennös päätöksestä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ilmoitus päätöksestä Tieto päätöksen antamisesta ilmoitetaan erikseen niille, joille on annettu tieto hakemuksen jättämisestä sekä niille, jotka ovat esittäneet hakemuksen johdosta muistutuksia tai vaatimuksia. MUUTOKSEN HAKU Tähän päätökseen ja päätöksestä määrättyyn maksuun saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusosoitus on liitteenä.

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA 1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Päätös Nro 15/2011/1 Dnro LSSAVI/166/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2011 ASIA

Päätös Nro 15/2011/1 Dnro LSSAVI/166/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2011 ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 15/2011/1 Dnro LSSAVI/166/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen turkistarhan toimintaa ja sen laajentamista koskeva

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 23.8.2004 Kokouspvm 19.8.2004 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik

Lisätiedot

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 "s» Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 Päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä LAPE LY/217/07.00/2013 Lappi 19.2.2014 ASIA Päätös jätelain 94 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.5.2002 Kokouspvm 16.5.2002 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 98/2012/1 Dnro LSSAVI/418/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.7.2012 ASIA HAKIJA Turkistarhan ympäristölupa, lupamääräysten tarkistaminen, Kauhava. AKK

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS. VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Kunnantie 1 75700 VALTIMO

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS. VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Kunnantie 1 75700 VALTIMO VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Kunnantie 1 75700 VALTIMO YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Ltk 02.04.2003 21 Annettu julkipanon jälkeen. 10.04.2003 ASIA Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp)

Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 11934-2012 (235) Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Tiivistelmä: - Ympkaalk 23 Ympäristönsuojelu 3.1.2013/

Lisätiedot

Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015

Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 HAKIJA Haaja-Maito Oy Niemeläntie 338 69100 Kannus KIINTEISTÖ Alavainio 217-403-3-25

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen

Lisätiedot

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101

Lisätiedot

Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on toimitettu Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnalle 23.11.2009, jolloin se on tullut vireille.

Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on toimitettu Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnalle 23.11.2009, jolloin se on tullut vireille. Ymp.ltk 16.3.2010 Liite nro 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Ympäristölupamääräysten PL 6 tarkistamisesta 44201 Suolahti Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 632 3318 Pvm 23.3.2010 Dnro

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos

Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 241 19.04.2005 1 Ymp 1451-2005 (235, 662) Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos Ympkaalk 241 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto

Lisätiedot

Keurusselän ympäristönsuojelujaosto. Multiantie 1 Annettu 30.4.2014. 42700 KEURUU Dnro /11.01.00/2014

Keurusselän ympäristönsuojelujaosto. Multiantie 1 Annettu 30.4.2014. 42700 KEURUU Dnro /11.01.00/2014 KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto PÄÄTÖS Multiantie 1 Annettu 30.4.2014 42700 KEURUU Dnro /11.01.00/2014 ASIA Eläinsuojan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA. KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2.

14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA. KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 9.2.2010 51 Dno KYK:497 /2009 14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2.2010

Lisätiedot

Oy Teboil AB:n ympäristölupahakemus

Oy Teboil AB:n ympäristölupahakemus TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 368 28.05.2002 1 Ymp 3118-2002 (235) Oy Teboil AB:n ympäristölupahakemus Ympkaalk 368 Ympäristönsuojelutoimisto 16.5.2002/EP 1. ASIA Oy

Lisätiedot

Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1)

Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1) TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 348 21.05.2002 3 Ymp 2731-2002 (235) Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1) Ympkaalk 348 Ympäristönsuojelutoimisto

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b 1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2003-Y-1335-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Wipro Infrastructure Engineering Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta muutoshakemuksesta,

Lisätiedot

Päätös Nro 157/2012/1 Dnro LSSAVI/133/04.08/2011. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2012 ASIA

Päätös Nro 157/2012/1 Dnro LSSAVI/133/04.08/2011. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2012 ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 157/2012/1 Dnro LSSAVI/133/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee turkistarhatoimintaa

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Annettu 28.5.2014. Multiantie 1 Dnro 80/11.01.00/2014

Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Annettu 28.5.2014. Multiantie 1 Dnro 80/11.01.00/2014 KEURUUN KAUPUNKI PÄÄTÖS Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Annettu 28.5.2014 Multiantie 1 Dnro 80/11.01.00/2014 42700 KEURUU ASIA Eläinsuojan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÄÄTÖS 8 / 2016

MIKKELIN KAUPUNKI PÄÄTÖS 8 / 2016 MIKKELIN KAUPUNKI PÄÄTÖS 8 / 2016 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ympäristönsuojelulain PL 33, 50101 MIKKELI (527/2014) 27 :n mukaisessa lupa-asiassa. Antopäivä 20.6.2016 Päätöksessä on liitteineen 10 sivua. YMPÄRISTÖLUPA

Lisätiedot

8/YMPLA 26.02.2014. Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

8/YMPLA 26.02.2014. Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus: 8/YMPLA 26.02.2014 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Y2/2014 Ympla 26.02.2014 32 Ympäristölautakunta Annetaan julkipanon jälkeen Loimijoentie 74 03.03.2014 32440 Alastaro ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2015 1 (8) Ympäristölautakunta Ysp/13 13.01.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2015 1 (8) Ympäristölautakunta Ysp/13 13.01.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2015 1 (8) 13 Kuusakoski Oy:n ympäristölupa-asia HEL 2014-012351 T 11 01 00 00 Päätösehdotus Hakija päättää Kuusakoski Oy:n ympäristölupahakemuksen johdosta seuraavaa.

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun

Lisätiedot

Päätös Nro 18/2010/1 Dnro LSSAVI/20/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2010 ASIA

Päätös Nro 18/2010/1 Dnro LSSAVI/20/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2010 ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 18/2010/1 Dnro LSSAVI/20/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee turkistarhojen

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomi ASIA

Länsi- ja Sisä-Suomi ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 125/2010/1 Dnro LSSAVI/327/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee turkistarhatoimintaa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus: 9/YMPLA 26.02.2014 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Y3/2014 Ympla 26.02.2014 33 Ympäristölautakunta Annetaan julkipanon jälkeen Loimijoentie 74 03.03.2014 32440 Alastaro ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

ESKO KOIVISTON YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN

ESKO KOIVISTON YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 77 20.05.2014 ESKO KOIVISTON YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN 72/64.641/2014 PJSYMPLK 77 HAKIJA Nimi: Esko Koivisto LAITOS/TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Ympäristölupamääräysten

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2015. Nro N73/2015 Rak.- ja ymp. ltk. 18.8.2015 77 LIITE 7

Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2015. Nro N73/2015 Rak.- ja ymp. ltk. 18.8.2015 77 LIITE 7 LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT Rakennus- ja ympäristölautakunta YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2015 Nro N73/2015 Rak.- ja ymp. ltk. 18.8.2015 77 LIITE 7 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Karjarakennus sijaitsee Liperin kunnan Komperon kylän tilalla Kallio RN:o 8:30.

Karjarakennus sijaitsee Liperin kunnan Komperon kylän tilalla Kallio RN:o 8:30. LIPERIN KUNTA Ympäristölupapäätös 5 / 2014 Tekninen lautakunta / lupajaos Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2014 ASIA HAKIJA Lypsykarjanavetan laajentaminen Ari Hyttinen Kaarnalammentie 10 a 83400 VIINIJÄRVI

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan m Jätehuolto Oy:n Domargårdin jätteenkäsittelyalueen ympäristölupapäätöksessä i. tarkistamisajan pidentäminen, Porvoo.

Itä-Uudenmaan m Jätehuolto Oy:n Domargårdin jätteenkäsittelyalueen ympäristölupapäätöksessä i. tarkistamisajan pidentäminen, Porvoo. ASIA Etelä-Suomi t e l ä - S u o Päätös Nro 107/2014/1 Dnro ESAVI/124/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 2.6.2014 Itä-Uudenmaan m Jätehuolto Oy:n Domargårdin jätteenkäsittelyalueen ympäristölupapäätöksessä

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 94 08.06.2016. Eläinsuojan ympäristölupa, Pasi Korhonen

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 94 08.06.2016. Eläinsuojan ympäristölupa, Pasi Korhonen Ympäristö- ja tekninen lautakunta 94 08.06.2016 Eläinsuojan ympäristölupa, Pasi Korhonen YMPTEKLT 94 86/11 01 00/2016 Ympäristötarkastaja ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, naudanlihantuotanto HAKIJA Pasi

Lisätiedot

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3)

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3) Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8871, 8875, 9400, ML2013:0018,ML2013:0063, ML2013:0065,ML2012:0190, ML2012:0216,ML2013:0017, ML2014:0118 22.1.2016 AA Sakatti Mining Oy PL38 99600 SODANKYLÄ

Lisätiedot

Päätös Nro 112/2010/1 Dnro LSSAVI/233/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen 9.11.2010 ASIA

Päätös Nro 112/2010/1 Dnro LSSAVI/233/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen 9.11.2010 ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 112/2010/1 Dnro LSSAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee turkistarhan

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Ympäristölupa eläinsuojalle Ahti Hyvönen tilalle Haaparinne 38:2

Ympäristölupa eläinsuojalle Ahti Hyvönen tilalle Haaparinne 38:2 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 31.03.2010 Ympäristölupa eläinsuojalle Ahti Hyvönen tilalle Haaparinne 38:2 41/5/543/2010 YMPTEKLT 48 Ympäristötarkastaja ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta

Lisätiedot

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen,

Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen, PÄÄTÖS Nro 93/2013/1 Dnro ISAVI/69/04.08/2013 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2013 ASIA Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen, Mikkeli HAKIJA Etelä-Savon

Lisätiedot

TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE K A A K K O I S S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S PL 1023, Kauppamiehenkatu 4 45100 KOUVOLA Puhelin 020 490105 Telefax 020 4904300 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(10) Nro A1027 Dnro KAS 2007 Y 244 113 Annettu

Lisätiedot

Eläinsuojan ympäristölupahakemus, Maatalousyhtymä V & V Juntunen

Eläinsuojan ympäristölupahakemus, Maatalousyhtymä V & V Juntunen Ympäristölautakunta 43 07.10.2015 Eläinsuojan ympäristölupahakemus, Maatalousyhtymä V & V Juntunen 1708/77.773/2015 YMPLA 43 Luvan hakija Maatalousyhtymä V & V Juntunen Osoite: Kovajärventie 58b, 89660

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN LINJA OY:N HAKEMUS TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVAN YMPÄRISTÖLUVAN TARKISTAMISEKSI

NURMIJÄRVEN LINJA OY:N HAKEMUS TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVAN YMPÄRISTÖLUVAN TARKISTAMISEKSI NURMIJÄRVEN LINJA OY:N HAKEMUS TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVAN YMPÄRISTÖLUVAN TARKISTAMISEKSI KU-YK 69/12.5.2015 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 18.5.2015 ASIA. Päätös ympäristönsuojelulain 71 :n mukaisesta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPA / TIMO TUOMINEN

YMPÄRISTÖLUPA / TIMO TUOMINEN Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 121 26.08.2014 YMPÄRISTÖLUPA / TIMO TUOMINEN 60/64.641/2014 PJSYMPLK 121 LUVAN HAKIJA Nimi: Timo Tuominen LAITOS/TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Ympäristölupaa haetaan 15 600

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 3/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 Antopäivä 4.10.2005 41801 KORPILAHTI ASIA Kari Ilmosen ympäristölupahakemus (YSL 35 ) 500

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 16.12.2002 Kokouspvm 12.12.

Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 16.12.2002 Kokouspvm 12.12. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 16.12.2002 Kokouspvm 12.12.2002 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa. Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 21.12.2016 Ympäristölupa/Tilausliikenne Ola Mäensivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 Tilausliikenne Ola Mäensivu on 4.11.2016 toimittanut Pomarkun kunnan rakennus-

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Hakija Maatalousyhtymä Isotalo Tapio ja Tero Synderkerintie 10 29900 Merikarvia

Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski. Hakija Maatalousyhtymä Isotalo Tapio ja Tero Synderkerintie 10 29900 Merikarvia Ympäristö- ja terveyslautakunta 17 19.05.2016 Maatalousyhtymä Isotalo Tapio ja Tero Ympäristö- ja terveyslautakunta 19.05.2016 17 Valmistelija: ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski Hakija Maatalousyhtymä

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

PÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011

PÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011 A-Louhinta Oy Rinnetie 70 21840 KARINAINEN Hakemuksenne 23.12.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varastointi, laajennuslupa A-Louhinta Oy Kyrö (Pöytyä),

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA PÄÄTÖS 13/2016

KAUSTISEN KUNTA PÄÄTÖS 13/2016 LIITE 3 KAUSTISEN KUNTA PÄÄTÖS 13/2016 Ympäristölautakunta Ympäristönsuojelulain 27 :n mukaisessa asiassa Annettu julkipanon jälkeen 3.11..2016 Dnro 30/5.57.576/2016 ASIA Turkistilan ympäristölupa HAKIJA

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a 1(10) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 33 YLO LOS-2004-Y-1002-131 Annettu julkipanon jälkeen 10.5.2005 ASIA Päätös Vehmaan Haikara Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA Ympäristölautakunta PÄÄTÖS 1/2015 Ympäristönsuojelulain 27 :n mukaisessa asiassa.

KAUSTISEN KUNTA Ympäristölautakunta PÄÄTÖS 1/2015 Ympäristönsuojelulain 27 :n mukaisessa asiassa. 1 KAUSTISEN KUNTA Ympäristölautakunta PÄÄTÖS 1/2015 Ympäristönsuojelulain 27 :n mukaisessa asiassa. LIITE 2 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2015. Dnro 56/5.57.576/2014 ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa

Lisätiedot

Taulukko 2. Sammalniemen leiri- ja kurssikeskuksen maasuodattamon valvontanäytteiden tulokset vuosilta 2006-2011

Taulukko 2. Sammalniemen leiri- ja kurssikeskuksen maasuodattamon valvontanäytteiden tulokset vuosilta 2006-2011 PÄÄTÖS Nro 139/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/70/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2012 ASIA HAKIJA Sammalniemen Leiri- ja kurssikeskuksen jätevesien käsittelyjärjestelmä ja jätevesien

Lisätiedot

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011.

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 46/2012/1 Dnro ISAVI/106/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 ASIA HAKIJA Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni-Kursanlammen luonnonravintolammikon ympäristölupa, Sodankylä Lapin Villitaimen Osuuskunta Vapaudentie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS. PL 297 Päivämäärä Diaarinumero 33101 TAMPERE 28.8.2008 PIR 2002 Y 426 119

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS. PL 297 Päivämäärä Diaarinumero 33101 TAMPERE 28.8.2008 PIR 2002 Y 426 119 Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen PL 297 Päivämäärä Diaarinumero 33101 TAMPERE 28.8.2008 PIR 2002 Y 426 119 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Puolustusvoimien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki Päätös Etelä-Suomi Nro 27/2012/1 Dnro ESAVI/321/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Altia Oyj:n Rajamäen tehtaiden vanhan

Lisätiedot

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2013/1 Dnro PSAVI/26/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2013

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2013/1 Dnro PSAVI/26/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2013/1 Dnro PSAVI/26/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2013 ASIA Turkistarhan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJA Typön Turkis Oy Rautiontie 979 85150 Typpö

Lisätiedot

Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Annettu 25.6.2014. Multiantie 1 Dnro 97/11.01.00/2014

Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Annettu 25.6.2014. Multiantie 1 Dnro 97/11.01.00/2014 KEURUUN KAUPUNKI PÄÄTÖS Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Annettu 25.6.2014 Multiantie 1 Dnro 97/11.01.00/2014 42700 KEURUU ASIA Autopurkaamon ympäristölupa, Mänttä-Vilppula HAKIJA Martikainen S & V

Lisätiedot

Ammattimaista jätteenkäsittelyä koskevan ympäristöluvan tarkistaminen, Juankoski.

Ammattimaista jätteenkäsittelyä koskevan ympäristöluvan tarkistaminen, Juankoski. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 60/2012/1 Dnro ISAVI/114/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 21.8.2012 ASIA HAKIJA Ammattimaista jätteenkäsittelyä koskevan ympäristöluvan tarkistaminen, Juankoski. Eka-Palvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 69 12.06.2014. 69 Asianro 2333/11.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 69 12.06.2014. 69 Asianro 2333/11.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 69 Asianro 2333/11.01.00/2014 Päätös ympäristölupahakemuksesta / Maatila Suihkonen Oy / eläinsuoja, Paasvedentie 83, 77600 Suonenjoki, Hulkkolan kylä, Toivala 19:1

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 330 29.05.2001 1 Ymp 7289-2000 (662) Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Lisätiedot

YMPLTK 15 Valmistelija vs. ympäristösihteeri Tiina Alakoski p. 040 739 3977. Turkistarhan toimintaa ja laajennusta koskeva ympäristölupa.

YMPLTK 15 Valmistelija vs. ympäristösihteeri Tiina Alakoski p. 040 739 3977. Turkistarhan toimintaa ja laajennusta koskeva ympäristölupa. Ympäristölautakunta 15 11.03.2014 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS/KOIVU TURKIS OY, TURKISTARHA, ROTOMAX 18:73 63/5.57.576/2013 YMPLTK 15 Valmistelija vs. ympäristösihteeri Tiina Alakoski p. 040 739 3977 Liite 4 ASIA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Ampumarataa koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Tervola Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta Huolto-osasto

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5 Tekninen lautakunta 4 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Maatalousyhtymä Myntille Teknltk 4 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/RANJIA OY Ranjia Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee romuajoneuvojen vastaanottamista ja varastointia Porin Tuorsniemen kylässä osoitteessa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN / KELTASIIPI OY

YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN / KELTASIIPI OY Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 111 24.06.2014 YMPÄRISTÖLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN / KELTASIIPI OY 71/64.641/2014 PJSYMPLK 111 HAKIJA Nimi: Keltasiipi Oy LAITOS/TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Ympäristölupamääräysten

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Finnsteve Oy, ahtausliike, Huolintakatu 5

Ympäristölupahakemus / Finnsteve Oy, ahtausliike, Huolintakatu 5 TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 264 20.04.2004 1 Ymp 8416-2002 (235) Ympäristölupahakemus / Finnsteve Oy, ahtausliike, Huolintakatu 5 Ympkaalk 264 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 63/2016/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/474/2016 ja LSSAVI/475/2016 Annettu julkipanon jälkeen 15.4.2016

PÄÄTÖS. Nro 63/2016/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/474/2016 ja LSSAVI/475/2016 Annettu julkipanon jälkeen 15.4.2016 PÄÄTÖS Nro 63/2016/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/474/2016 ja LSSAVI/475/2016 Annettu julkipanon jälkeen 15.4.2016 ASIA Neste Oil Oyj Nokian varastoa koskevan ympäristölupapäätöksen PIR-2004- Y-218/16.12.2008

Lisätiedot