Heräsin ja oli aamu. Sytytin nuotion ja keitin pannukahvit,,,voi että kahvi tuoksuu joskus erinomaisen hyvälle.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heräsin ja oli aamu. Sytytin nuotion ja keitin pannukahvit,,,voi että kahvi tuoksuu joskus erinomaisen hyvälle."

Transkriptio

1 Hervannasta itään.

2 Hirvikärpänen käveli hikistä poskea pitkin,,,otin sen peukalon ja etusormen väliin, pyöräytin ja heitin kalliolle. Siihen se kellahti, viimeisen kerran henkäisi. Kaivoin nenäliinan taskusta ja pyyhkäisin hikeä. Aurinko paistoi kuusikon takaa ja vesi kimalsi kauniisti. Männyt seisoivat paikallaan ja syksyn viimeiset lehdet tippuivat puista alaspäin leijaillen ilman seassa kunnes kellahtivat maan pinnalle. Jossain lintu soitteli syksyistä säveltä. Kaukaa kantautui koneen ääniä, ihmisen pakerrusta ja vai-kerrusta. Elämä oli kääntymässä syksyyn ja sitä kautta talveen, maapallo jatkoi vaivalloista taivaltaan ääneti auringon ympäri kiertäessään. - Päivää, kuului takaa. - Päivää, sanoin ja käännyin katsomaan. - Kaunis ilma. - Niin on. - Hiljaista, ei paljon näy ihmisiä. - Eipä niin. - Retkellä. - Joo, tuolta Annalasta kävelin pitkin metsän polkuja, josko vaikka näkisi hirven tai karhun jälkiä. - On täällä hirviä, karhuja en ole tavannut. - En minäkään, kerran näin puolukkajätöksen. Keväällä tuli susi vastaan. Tuolta Houkanjärven tieltä kun tulee se pistohaara tuonne ruskon perän suuntaan, siellä näin. Aurinko paistoi ja seisoin rankakasan vieressä varjossa työtöntä ulkoiluttamassa. Kahtelin että mikä se tietä myötä tulee,,,susi. Se oli jo aika lähellä kun aloin hätäilemään kameraa kaivaessa taskustani liian nopeasti, niin hoksasi ja äkkiä kääntyi ja juoksi metsään. Häntä vaan heilahti, lähti tuonne Makkarajärven suuntaan. Sen koommin en sitä ole nähnyt ja kuvakin jäi ottamatta. Komia oli metsän oma koira. - Komeahan se on. No terve, pitää jatkaa matkaa, on kiire. - Terve, kiirehän se elämässä on. Katsoin kun kulkija ulkoiluasu päällä jatkoi hölkkää polkua pitkin kohden Hervantaa, sinne katosi puiden sekaan, askelten ääni lakkasi kuulumasta, hiljaisuus ja yksinäisyys palasi olotilaansa. Kaivoin pilkkijakkararepustani termospullon, avasin juomakorkin ja laitoin kalliolle ja kaadoin siihen tummaa kahvia jonka tuoksu nousi nenään ainehiukkaspilvenä. Kouraisin vielä repun pohjalta sinisen tuppervaaran leipälaatikon josta otin leivän jonka päälle olin laittanut voita, maksapasteijaa, kinkkusiivun ja juustoa sekä yhden salaatinlehden. Haukkasin jo nälkäisenä ja mutustelin leipää, päälle kulaus kahvia, maisema näytti vielä kauniimmalta kuin äsken. Siinä se leipä meni ja toinenkin päälle, sitten vielä kahvin kanssa vaimon tekemää piirakkaa palanen. Olipa hyvää ja puutkin lauloivat kauniisti tarinoitaan. Pistin tupakiksi ja kellahdin selälleen sammaleen peittämälle kalliolle, savukiehkura nousi ylöspäin kadoten ilman sekaan. Sininen taivas loisti ja muutama valkea hassun muotoinen pilvenhattara koetti pistää hanttiin ilmavirroille siihen kykenemättä. Korkealla lintu kaarteli ympyrää ja ihan kuin olisin kuullut kurkiauran äänen vielä ajatuksissani.

3 Oli niin hyvä olo että tähän voisi jo kuolla, ajattelin, nyt sitä on valmis kuolemaan, viimeinen savuhenkäys ja sitten voisi käydä tuonelan erämaiden kulkijaksi. Niinhän tässä joka tapauksessa käy, eli miten eli, loppu tulee, oli sitten rikas tai köyhä, terve tai sairas, aikansa tätäkin. Silti mukavaa se tämä elämä on, leppoisaa, ei ajatuksia, vain olet ja elät. Paperiton tupakkini loppui ja käännyin tumpaten sen, nousin istumaan jakkaralleni ja katselin maisemaa. Järvellä oli vene, yksinäinen soutaja veti uistinta. Pienoinen tuulenvire teki tuhansia aaltoväreitä veden pintaan. Käännyin katsomaan kallion päällystää ja takana olevaa metsää. Tästä ne meinaa kaavoittaa koko alueen kaupungin rajalle saakka, Annalan, Lukonmäen ja Hervannan väen luonto siirtyy kauemmaksi, viimeinenkin tämän alueen luontoalue luovutetaan pois ihmisiltä ihmisille. Vaikka pitäisi rauhoittaa koko alue eikä rakentaa mitään Ruskon-tien tältä puolelta niin väkisin pitää rakentaa,,,mieletöntä. Kaivoin repun taskusta vesipullon, avasin korkin, otin pitkän ryypyn, toisen, laitoin pullon korkin kiinni ja pullon takaisin taskuun. Suljin repun ja nousin heittäen repun selkään. Otin kävelykeppini ja lähdin kohti Houkanvuorta. Polku ylitti latupohjan ja tulin hakkuuaukealle jossa kasvoi kasvavaa metsää, Houkanvuori näkyi edessäpäin. Jatkoin matkaa ja nousin kallion päälle, siitä on hyvät näköalat Houkanjärven ja Hervantajärven suuntaan. Kerran olin teltalla yötä siinä kallion päällä, oli tuulinen yö, silti tähtikirkas, pilvetön ja lämpötila kevään paikkeilla. Mukava yö, tuuli humisi puissa ja aamuaurinko sopivasti paistoi teltan päätyyn kun heräsin,,,,mäntykin kukki kauniisti sinä keväänä. Muutamana talvena olin suksilla hiihtelemässä Houkanvuoren päällä ja lähdin seuraamaan hirven jälkiä. Hirvi oli kävellyt vuoren järven puoleiselle kumpareelle ja seisonut siinä tovin aikaa katsellen järvelle ja järven takana näkyvää maisema ja sähkölinjoja,,,, seisoin samassa paikassa, ymmärsin hyvin mikä hirveä viehätti, luonnon kauneus karuudessaankin. Jatkoin kävelyä polkua pitkin järven toiseen päähän, sieltä tiesin polun kulkevan Riuttavuoren päälle, tosin välillä se katoaa kun metsää on hakattu eikä polulla ole ollut kulkijoita mutta kyllä se siellä on. Jaksaisinko vielä kiertää Riuttavuoren kautta?, siellä on hyvät näköalat ja kaunis vanha metsä vielä tallella,,,päätin olla jaksamatta ja istahdin järven päässä olevan pienen veteen laskevan kallionrinteen päälle katselemaan maisemaa. Päivä kääntyi illaksi ja yöksi,,nousi kaunis kuutamo. Tuo maapalloa kiertävä kivipallo oli kauniin näköinen heijastaessaan auringon valon luontoon. Järvi kimalteli kuun loisteessa. Metsä oli hiljainen ja vesi kylmeni. Menin telttaan lämpimään makuupussiin ja nukahdin kuun valossa. Heräsin ja oli aamu. Sytytin nuotion ja keitin pannukahvit,,,voi että kahvi tuoksuu joskus erinomaisen hyvälle. Järven jääpeitteen peitti ohut lumikerros. Lumella oli Jäniksen jäljet,,,,kaunis vasemmalle kaartuva jälkijono kuin sapluunan avulla piirretty jono,,,tuli toiselta rannalta ja päätyi takaisin samalle rannalle. Aurinko kurkisteli metsän yläpuolelta ja tuulenvire kaputti vieressä olevan kuusen kylkeä,,,käännyin katsomaan. Kuusen oksassa roikkui narun perässä harmaaksi päivettynyt

4 noin kyynärvarren mittainen puuesine. Esine oli puukolla veistetty ja hiottu kaksilapainen potkuri. Katselin sen heilumista tovin aikaa,,joku sen oli siihen veistänyt metsässä kulkiessaan,,jättänyt roikkumaan,,,muistoksi,,,jäljeksi elämän hetkestä. Nousin kävelemään ja katselin kaunista alkutalven maisemaa,,askelen ääni katosi pehmeän lumen syövereihin,,hiljaista oli. Kävelin järven jään poikki ja palasin takaisin latupohjalle josta pääsee Kaukajärvelle. Hakkuualueen taimikon oksilla lumi lepäsi ja polku oli vielä laduton. Hirven jäljet meni polun yli. Hetken päästä Jäniksen jäljet. Jossain äänteli lintu ja kaukaa kantautui lentokoneen ääni taivaan sinestä,,,käännyin katsomaan. Vaalea juova katosi suureen tummanharmaaseen pilveen joka työntyi taivaanrannasta,,lumisade taitaa tulla,,,ja tulihan se oikea myräkkä,,,näkyvyys putosi pariin kymmeneen metriin. Lumi jäätyi olkapäille ja lakin päälle,,tarttui kasvoihin ja pyyhkäisin välillä kasvoja taskussani olevalla pienellä pyyhkeellä. Katselin ja löysin tuuhean kuusen jonka alla oli hyvä istahtaa lumisadetta suojaan. Avasin pilkkijakkaran viilekkeen ja kaivoin sieltä termospullon, avasin juomakorkin ja kaadoin kuumaa kahvia. Sitten kaivoin esille eväsleipäni, jossa oli päällä kinkkua ja juustoa, paksuna siivuna. Haukkasin, pureskelin ja ryyppäsin kahvia päälle. Olipa hyvää. Katselin lumisadetta joka peitti maan pintaa ja puiden oksia. Talvi, talvi se on. Mikä tässä on istuskella, on ruokaa, lämmintä juomaa, ei sada kuusen alla ja kaunis lumisade on katseltavana, ajattelin itsekseni. Musiikki, hienoinen tuuli ja lumihiutaleiden hiljainen tyyni laulu rauhoitti mielen. Lumisade loppui ja aurinko nousi päivä päivältä korkeammalle,,,lumi suli,,pälvet,,muuttolinnut palasi pikku hiljaa. Koivu aloitti lehden kasvun pienestä,,,talvella jäätyneestä oksasta työntyen,,,varvut metsässä virkosi,,,ensimmäiset kukat heräsi kukkimaan,,metsän purot solisi,,,hirviemo ruokki vasaansa,,,linnut aloitti pesän rakentamisen,,,ihminenkin valmistautui saman tahtiin omiin touhuihinsa,,,nukahdin siihen selkä kuusta vasten. Näin unta. Olin Kaukajärvessä uimassa ja katselin matalalta järven pintaa. Kaakkurin näköinen lintu tuli ja painoi päänsä poskeani vasten hyväillen sitä. Tuli toinen lintu ja painoi toiseen poskeen päänsä. Sitten huomasin että lintuja oli monta ja moni niistä tahtoi hyväillä minua kuin lohduttaen. Siihen heräsin. Katsoin vierelleni,,,tuskaisena,,,surullisena,,,nousin pois kuusen alta ja heitin pilkkijakkarepun selkääni ja jatkoin matkaa,,,vielä jos tämän kesän voisi kulkea metsän polkuja,,,jos elämä suosii,,,ja terveyttä piisaa.

5

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Lintu ja uistin Nokia 11.8.2014

Lintu ja uistin Nokia 11.8.2014 Tämä kertomus on kirjoitettu kuvastamaan allekirjoittaneen huolta vastuuttomien kalastajien luontokappaleille aiheuttamista vaaroista. Tällä kerralla tilanne päättyi hyvin, mutta kuinka kauan tuo kuvattu

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi merikortti.

Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi merikortti. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi Painut syyskierron mukana syvälle veteen. Pysy meressä ja ota Ajelehdit levämassan seassa heinäkuussa. Pysy meressä ja ota jäätyy talvella ja sinusta

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista M.J. Metsola Taimentukka Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista Taimentukka Mikko Juhana Metsola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-264-4 Auringossa

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä?

Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä? Nimimerkki: Emajõgi I Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä? Jos olisin jäänyt veteen, olisin muuttunut kaihiksi, suomut olisivat nousseet silmiin, äitini olisi pimennossa evät pomppineet lonkista

Lisätiedot

Liuskekivet - Hiekkakivet

Liuskekivet - Hiekkakivet Liuskekivet - Hiekkakivet UKP0008 Haapakivi 1-6 cm 10-50 cm 90 111 UKP0009 Orava 1.5-8 cm 10-50 cm 90 111 UKP0010 Iltakaste 2-4 cm 10-30 cm 85 105 UKP0011 Korpikangas 2-5 cm 10-50 cm 70 86 UKP0007 Männyn-ruskea

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja. Theodor Kittelsen

SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja. Theodor Kittelsen SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja Theodor Kittelsen Eräänä päivänä Tuhkapoika oli levittelemässä tulisijaan kertynyttä tuhkakasaa, kun siinä kytevät kekäleet vierähtivät esiin ja niistä muodostui

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT 28 Oletko ikinä pysähtynyt tutkimaan tarkemmin pihanurmikon kasveja? Mikä eläin tuijottaa sinua takaisin kahdeksalla silmällä? Osaatko pukeutua sään mukaisesti?

Lisätiedot

Lue lapselle runo päivässä

Lue lapselle runo päivässä Lue lapselle runo päivässä Runot kirjoitti: Kaarina Helakisa Vihkosen kuvitti: Minna-Maria Virtanen Viikon runot valitsi: Kaija Haapalinna-Lintinen Runovihkon taittoi: Riikka Käkelä-Rantalainen Olipa kerttunen

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B Oli kaunis päivä, aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja linnut lauloivat. Anselmi keräili kukkia niityillä. Yhtäkkiä Anselmi näki peltohiiren ja säikähti niin, että juoksi

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään.

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. , ja Ravintolassa mohammed Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. Ok On hyvä idea, mitä sinä ajattelet? Minä tiedän yhden thai-ravintolan Kemissä, siellä on herkullista ruokaa. Haluatko,

Lisätiedot

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg Tällä satukirjalla haluamme kertoa lapsille, miten suuret puut ovat aloittaneet elämänsä pieninä taimina. Kerromme, mitä vaiheita metsän puut käyvät läpi

Lisätiedot

http://eksamensarkiv.net/

http://eksamensarkiv.net/ Musiikki Oppgåve 1 Svar på spørsmåla under ved å skrive ein kort, samanhengande tekst på 3 5 setningar på finsk. Kuinka usein kuuntelet musiikkia? Milloin kuuntelet musiikkia? Oppgåve 2 Les tekstane i

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi:

METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi: METSÄVISA 2001 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. 1 Nimi Koulu Kunta a b c d metsätyyppi: e f g h 5-8 cm i metsätyyppi: j 2. Tunnista suurpetojen jäljet. a b c d Esimerkki 3. Rastita oikeat vastaukset,

Lisätiedot

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee

Lisätiedot

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa Joulumaa on muutakin

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Melojan pieni solmuopas Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Johdanto Meloa voi solmuja osaamatta, mutta osaamalla muutaman perussolmun hän pärjää paremmin. Teltan saa kireäksi, pyykkinaru ei romahda, unohtunut

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Harmaan linnan ritarit Olipa kerran kolme ritaria ja niillä oli harmaa linna. Linna sijaitsi kukkulan päällä. Linnaan hyökättiin. Sinne hyökkäsi punaiset ritarit,

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma 1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.

Lisätiedot

Ildikó, Astrid, Isabelle, kapt. Ahmed, András, Erkki, Khaled, Alan, Ahmed

Ildikó, Astrid, Isabelle, kapt. Ahmed, András, Erkki, Khaled, Alan, Ahmed Kairo Uweinat Lauantaiaamuna, 15.3.2008 ennen auringonnousua, sovittuun aikaan klo 5.45 istumme mukavasti vanhan maasto-toyotan kyydissä hotelli Cosmopolitanin edessä Kairossa valmiina aloittamaan 16 päivän

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Lapsoset ketterät kotihaasta

Lapsoset ketterät kotihaasta Kansanlauluvisassa on suomalaisten kansanlaulujen 1. säkeistön alkuja ja loppuja. Tulosta sopiva määrä säkeitä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun nimen ja oikean

Lisätiedot

Siipirikko laululintu

Siipirikko laululintu Ismo Vuorinen Siipirikko laululintu runoja Siipirikko laululintu Ismo Vuorinen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-170-8 SIIPIRIKKO LAULULINTU Siipirikko seassa sirpaleiden

Lisätiedot

Apua! Minne vihreä takkini on kadonnut? Haluan sen heti takaisin. Autathan minua. löytämää sen?

Apua! Minne vihreä takkini on kadonnut? Haluan sen heti takaisin. Autathan minua. löytämää sen? Minkähän värinen Viehko Vadelman uusi mekko mahtaa olla? Sininen se ei ole, eikä punainen, mutta olisiko mekko näiden värien sekoitus? Tiedätkö sinä värin nimen? Hih, hih! Huomasikohan Pate Puolukka, että

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008 Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen Saamelaisalueen koulutuskeskus Aluksi Halusin alkaa tekemään laavua, koska sen tekemään oppiminen on hyödyllistä

Lisätiedot

LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN

LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN Jo 15 minuutin oleskelu metsässä, puistossa tai lenkkipolulla virkistää ja vahvistaa kehoa ja ilahduttaa mieltä. L Kaupunkiluonto yllättää lajien runsaudella.

Lisätiedot

Meidän metsä. Kaavakartan linkki: http://www.nokiankaupunki.fi/@bin/2608917/17_26-27_luonnos.pdf

Meidän metsä. Kaavakartan linkki: http://www.nokiankaupunki.fi/@bin/2608917/17_26-27_luonnos.pdf Meidän metsä Meidän metsä sijaitsee Nokialla Halimaan alueella. Sen vaihteleva ja toistaiseksi yhtenäinen maasto tarjoaa myös lähialueen asukkaille monipuoliset virkistys, marjastus, sienestys ja liikunta

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

YIT Kodin Materiaalit. Asunto Oy Helsingin Klyyssi

YIT Kodin Materiaalit. Asunto Oy Helsingin Klyyssi YIT Kodin Materiaalit Asunto Oy Helsingin Klyyssi YIT Koti A3, A6, B23, B26 TÄSSÄ TEEMASSA aistikkaan syväntummat ja aivan vaaleat sävyt täydentävät sopuisasti toisiaan. Ne muodostavat klassisen parivaljakon

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2010, runot. Ajan kuvaan. Nimimerkki: sini22, Sinikka Laitinen

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2010, runot. Ajan kuvaan. Nimimerkki: sini22, Sinikka Laitinen Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2010, runot Ajan kuvaan Nimimerkki: sini22, Sinikka Laitinen Kaupunki näyttää tuntevan minut, jään tänne joksikin aikaa. Kasvot uppoavat katujen ja talojen valoihin. Yhtä hyvin

Lisätiedot

Pihaihme-luontopolku. Värityskuvina. Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi

Pihaihme-luontopolku. Värityskuvina. Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi Pihaihme-luontopolku Värityskuvina Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi Pihaihme Luontopolku omalle pihallesi Ota lapsi mukaan toimintaan. Tarvikkeet: Tietokone, printteri, tulostuskartonkia/paperia.

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee Tämä metsä on meille tärkeä kilpailu Sarjassa Päiväkodit Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Lisätiedot

SolarMagic asennus ja sijoitusopas

SolarMagic asennus ja sijoitusopas SolarMagic asennus ja sijoitusopas Kesäkuu 2010 www.solarmagic.fi Tämä opas esittää erilaisia SolarMagic-aurinkolämmityslaitteen asennusvaihtoehtoja. On tärkeää että laitteesta saatava teho olisi mahdollisimman

Lisätiedot

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää?

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Vastaus: Ei Tiesitkö: Sammaleen ja jäkälän keruu vaatii maanomistajan luvan. Vastasitko oikein? Jatka matkaa seuraavalle rastille nilkoista kiinni

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009

Lisätiedot

Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, he korjasivat sen pois.

Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, he korjasivat sen pois. JATKA LAUSETTA. PLUSKVAMPERFEKTI + IMPERFEKTI Kun minä olin syntynyt, olin pieni vauva. Kun me olimme kuorineet perunat, keitimme ne. Sitten kun perunat olivat kiehuneet, söimme ne kastikkeen kanssa. Koska

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi Kesäkuussa Metsästettiin sana-aarteita Lasten Yliopiston sanataidekurssilla. VäriVarjoTeatteria, tarinoita, loitsuja ja muutamia muitakin lohkaisuja loihdittiin esiin kesäpäivien iloksi... Olipa kerran

Lisätiedot

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Finn-Savotta Oy Pena-laavun pystytysohje 13.2.2013

Finn-Savotta Oy Pena-laavun pystytysohje 13.2.2013 Finn-Savotta Oy Pena-laavun pystytysohje 1322013 Pena-laavun myyntipakkaukseen sisältyy: - Pena-laavu - hyttysverkko - narut 11 kpl Tässä ohjeessa pystytyksen apuna on käytetty seuraavia lisävarusteita

Lisätiedot

Palaamme näihin määritelmiin tarinamme lopussa ja katsomme, olemmeko vielä samaa mieltä siitä, mitä sanoimme.

Palaamme näihin määritelmiin tarinamme lopussa ja katsomme, olemmeko vielä samaa mieltä siitä, mitä sanoimme. Ystäväni valas Perustuu Simon Jamesin kirjaan Ystäväni valas. 30 Soveltuu päiväkoti-ikäisille ja vanhemmille. Tavoitteet Harjoitella turvallista draamatyöskentelyä kokemattomassa ryhmässä ja rohkaista

Lisätiedot

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

JÄTTIhampaan. ar voitus

JÄTTIhampaan. ar voitus JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

Susanna Viljanen

Susanna Viljanen Susanna Viljanen 10. 4. 2012 Päivän pasko Hyvä usko Aiheuttaessaan ruskon aurinko nousee ja laskee pilvikerroksen - altostratuksen - läpi, ja pilven mikrokokoiset vesipisarat sirovat valoa. Koska säärintamat

Lisätiedot

Juhlat KAPPALE 6. Uusivuosi

Juhlat KAPPALE 6. Uusivuosi Uusivuosi Jokainen vuosi alkaa uudenvuoden juhlimisella. Suomessa on uutenavuotena usein hyvin kylmä ilma, joten juhlat ovat yleensä sisällä. Ihmiset kutsuvat ystävät kylään, laittavat hyvää ruokaa ja

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot