Matkaratsastuskomitean kokouksesta poimittua Heidi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkaratsastuskomitean kokouksesta poimittua 9.11. Heidi"

Transkriptio

1 9.11. Kun vuosi lähenee loppuaan, niin monet asiat loksahtelevat kohdilleen. Komitea on tehnyt ankarasti töitä saattaakseen kaikki tehtäväksi annetut asiat päätökseen. Säännöt ovat muotoutuneet uusien luokkajakojen ja muiden yleisten muutosten mukana, kuten myös vuoden mittaan tehtyjen havaintojen perusteella. Kiire tulee kirjoitustyön kanssa, mutta toivottavasti työ saadaan tehtyä ja heti vuoden alusta päästään liikkeelle uusien sääntöjen mukaisesti. Seminaareja ja kauden päätöksiä on tiedossa. Lähtekää ihmeessä kaikki mukaan SRL:n urheilufoorumiin ja matkaratsastuksen lajiseminaariin. Heidi Matkaratsastuskomitean kokouksesta poimittua Uutta luokkajakoa on mietitty kohta vuosi ja vihdoin matkaratsastuksellakin on taulukko valmiina. Viiden tason luokitus esitellään lajiseminaarissa Unhoon jäävät siis seuraluokat ja alueluokat, kun puhutaan vain tason 1-5 luokista. Sääntöihin tulee muutenkin todella paljon pieniä ja vähän suurempiakin viilauksia, joten ne kannattaa lukea suurennuslasin kanssa, kun tulevat uunista ulos. Sääntökoulutuksia varmasti järjestetään vuoden alussa ja niihin kannattaa osallistua. Kausi on ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että lähes jokaisten kilpailujen jälkeen on komitea saanut yhteydenottoja ja mainintoja kilpailupaikalla esiintyneistä epäkohdista. Erityisen paljon on tullut huomautuksia elltyöskentelystä. Sääntömuutosten ohessa julkaistaan entistä seikkaperäisemmät ohjeet eläinlääkäreille. Ja kevään koulutusta suositellaan ihan jokaiselle eläinlääkärille, joka lajin parissa työskentelee. Sykkeen mittaaminen voidaan alkavalla kaudella tilanteen niin vaatiessa toimittaa aiemmasta poiketen.

2 GPS-seurantaa koekäytettiin Kuuman kilpailuissa ja se toimi suhteellisen hyvin. Jatkossa seuroja kannustetaan käyttämään komitean hankkimaa laitteistoa. Kellot asentavat itse itsensä aikaan ja gps-laitteet on viritetty siihen tilaan, että kilpailija osaa laitteen itse käynnistää ja sammuttaa. Uuden kauden alkaessa seurojen toivotaan valitsemaan hallituksistaan tiedotusvastaava, jolle jatkossa lähetetään komitean suunnalta seuratiedote. Seuran tiedottaja on myös oiva kanava tuomaan tietoa seuroilta komitean suuntaan. Näin toimittaessa tiedotus paranee ja vuorovaikutus lisääntyy. Komitea on tehtyn alkavan kauden toimintasuunnitelman. Nina Mickelssonin uusi puhelinnumero on (edellisessä tiedotteessa oli väärä numero) Kilpailukalenteri 2015 Kilpailut löytyvät KIPAsta ja järjestävien seurojen sivuilta. Liiton ohjeistuksen mukaisesti myös matkaratsastus on nyt saanut tulevan vuoden kilpailukalenterin valmiiksi. Kansalliset ja aluekilpailut on anottu ajallaan ja komitea on ne hyväksynyt. Kiitos seuroille erinomaisesta yhteistyöstä. Luokkajako tulee muuttumaan ja alla luokat vanhan jaotuksen mukaisesti. Tammikuun ensimmäisessä tiedotteessa uusi luokkajako, josta kuulemme lisää SRL:n urheilufoorumin ja lajiseminaarin yhteydessä. Anotut, hyväksytyt ja vahvistetut kilpailut vuodelle Jokimaan hevosystävät, alue/seura, Punkalaidun Sisuratsukot, kansalliset/alue/seura RieRat Juhlakilpailut, kansalliset/alue/seura, Jämsä 4.4. Sisuratsukot, seura, Keski-Suomi (ei täysin varma) Vedemaritten, Ruotsi 2.5. Sisuratsukot, alue/seura, Ypäjä-Loimaa Kurgjärvi, Viro 6.6. Sumara, kansalliset/alue/seura, Sauvo/Paimio (aluemestaruus) PM-kisat, Kristinehamn, Ruotsi 4.7. Sumara, alue/seura, Yyteri-Pori 8.8. Sisuratsukot, SM kansallinen/alue/seura,punkalaidun 5.9. Matkalaukka, alue/seura, Urjala 5.9. Rimboritten, Ruotsi Kurtuvenai, Liettua Sumara, kansalliset/alue/seura, Laitila SuMaRa, alue/seura, Liesjärvi(?)

3 Kansainvälinen kilpaileminen Weissenhorn, Saksa 1-3* Hässleholm, Ruotsi 1* Kööpenhamina, Tanska 1-3* Glimåkra, Ruotsi 1-3* Haanja, Viro 1-3* Kristinehamn, Ruotsi NBCH 1-2* Ruotsi ja Puola 1-3* Rimbo, Ruotsi 1-2* Kurtuvenai, Liettu 1-3* Vuonna 2015 on vuorossa avoimet EM-kilpailut sekä nuorten/junioreiden MM-kilpailut sekä NBCH-kilpailut Ruotsissa Maajoukkuerenkaat 2015 Maajoukkuevalmennettavat keräävät voimia tulevaan kauteen. Omakustanteisesti tilattiin toppaliivejä, jotka toivottavasti alkavalla kaudella vilisevät silmissä. Maajoukkuevalmennettaville on perustettu facebookiin oma ryhmä ja yhteistyötä pyritään muutenkin lisäämään. Edelleen on tavoite saada yhteen hiileen puhaltavat joukkueet, joilla olisi mahdollista arvokilpailuissa menestyä. Seniorit, avoin A-rengas: Alina Garcia - Huovinen B-rengas: Tanja Lampinen, Nea Mickelsson, Kari Kärkkäinen C-rengas: Sonja Halme, Sissi Kähkönen, Olli Tahkokallio haastajat: Tanja Turunen, Kirsi Oittinen, Elisa Käkönen, Hilla Salopää, Anne Perälä, Elina Långvik, Antti Komulainen Nuoret, juniorit A-rengas: Nea Mickelsson B-rengas: Tara Repo, Mari Marjatsalo C-rengas: Vera Keitaanranta Opintomatka Dubaihin Tulossa on kaikille avoin equestrian matka Dubaihin, jossa tutustutaan matkakisoihin siellä ja myös laukkakilpailuihin/kamelikilpailuihin. Ajankohta todennäköisesti tammi-helmikuussa. Vähintäänkin elämyksellinen retki tiedossa. Lisätietoja seuraavassa tiedotteessa ja alustavasta kiinnostuksesta voi ilmoittaa Ninalle.

4 Valmennukset ja koulutukset Komitean organisoimat valmennukset ovat ensisijaisesti valmennusrenkaiden ratsukoille, mutta kaikkiin avoimiksi ilmoitettuihin valmennuksiin on jokainen harrastaja tervetullut. Nina Mickelsson jatkaa maajoukkueen valmentajana ja lisätietoja voi kysyä häneltä sähköpostitse. Seuravalmennuksista vastaavat seurat, joten niitä kannattaa kysyä omalta seuralta. Jos omalle tallille haluaa lajiin pohjautuvaa valmennusta, niin kannattaa olla yhteydessä alempana olevan listan valmentajiin. Tavoite on, että valmennukset saadaan kilpailujen kanssa samaan kalenteriin. Alustavia päivämääriä: Tuomarikoulutus ja lisenssikoulutus Ypäjällä Maksullinen maajoukkuevalmennus ypäjällä Stewardikoulutus Matkaratsastusvalmentajat - valmiina auttamaan Nyt kun on aika suunnitella tulevaa vuotta, niin kannattaa ottaa valmentaja mukaan tiimiin. Talven aikana on hyvä rakentaa ohjatusti peruskuntoa ja miettiä järkevää sykliä kiertää kilpailuja ja asettaa tavoitteita. Myös vastoinkäymisissä ja ongelmatilanteissa omasta valmentajasta on paljon apua ja hyötyä Matkaratsastuskomitea suosittelee käyttämään koulutuksen käyneitä valmentajia. Matkaratsastusvalmentajakoulutuksen käyneitä valmentajia ovat: Seija Louko Johanna Vehmanen Joona Mickelsson Sonja Halme Anne Hakoniemi Laura Takala Marjo Iso-Jaakkola Liselot Monni Minna Suurniemi Heidi Laurinen SRL:n lajivalmentajakoulutus ( 2.taso) Nina Mickelsson SRL:n ratsastusvalmentajakoulutus ( 1.taso) Joona Mickelsson Sanna Peltosuo Valmentajan ammattitutkinto ( VAT) Nina Mickelsson

5 Koulutusta eläinlääkäreillä Eläinlääkärikoulutus tulossa huhtikuussa. Seurat voisivat lähettää komitealle kilpailuissa käyttämiensä eläinlääkäreiden yhteystietoja. Myös yksittäiset harrastajat voivat lähettää sellaista eläinlääkäreiden yhteystietoja, joita kannattaisi kilpailueläinlääkäreinä käyttää. Komitea lähettää kutsuja, kun yhteystietoja on saatu. Paikalle on tulossa FEI-eläinlääkäri kouluttamaan. Tähän on saatu mukavasti nimiä ja toivottavasti niitä saadaan vielä lisää. Ottakaa siis puheeksi omien eläinlääkäreidenne kanssa, niin saamme lajia tuntevia eläinlääkäreitä auttamaan ja tukemaan harrastamistamme. Urheilufoorumi ja lajiseminaari Nyt on niin paljon uutta asiaa tulossa, että olitpa sitten kilpailija, huoltaja, valmentaja tai toimihenkilö, niin on ehdottoman tärkeää olla vähintäänkin lajiseminaarissa paikalla. Ilmoittautuminen on jo päättynyt, mutta viime hetkellä heränneiden kannattaa olla Marian Seppälään yhteydessä, niin varmasti osallistumisoikeus heltiää. Viron matkaratsastusseminaari ja kauden päätös Tartossa (Hotel Tartu, Soola 3a, Tartu) Acclaimed FEI vetenarian, endurance horse breader and trainer Vidmantas Stackevicius (FEI 4*) from Lithuania will conduct the training. Linneas Pärnaste, a representative of Havens and Naf feeds importer OÜ Ecocapital will introduce popular products for endurance horses Official Organisers: MTÜ EER; MTÜ Eesti Kestvusratsutamise Selts; Estonian Equestrian Federation Lisätietoja seminaarista voi kysellä sähköpostilla heidi@suonpaa.net tai facebookissa. Luentokieli on englanti.

Matkaratsastuskomitean kokouksesta Heidi

Matkaratsastuskomitean kokouksesta Heidi 17.10. Hupsheijaa, ollaan lokakuussa! Vielä on yhdet kilpailut jäljellä, mutta moni suunnittelee jo täysillä seuraavaa kautta. Alkavan kauden kilpailukalenteri on pääpiirteittäin valmis, joten hyvä on

Lisätiedot

SRL:n lajiseminaari 22.11.14 Helsingissä 5.12. Heidi

SRL:n lajiseminaari 22.11.14 Helsingissä 5.12. Heidi 5.12. Kausi alkaa olla taputeltu. Marraskuu tarjosi paljon tapahtumia, joista osasta pienet raportit tässä tiedotteessa. Maajoukkuevalmennettavat kävivät ekskursiolla Saksassa, aktiiviset harrastajat kokoontuivat

Lisätiedot

Matkaratsastuskomitea 2014 25.08. Heidi

Matkaratsastuskomitea 2014 25.08. Heidi 25.08. Kovin on jo syksyistä ja sadettakin on saatu. Ranskassa aloitellaan MM-kisoja ja tietojeni mukaan siellä on tehokas iskujoukko suomalaisia kannustamassa ja nuuhkimassa suuren maailman kisatuulia.

Lisätiedot

Säännöt ja muutokset 28.12. Heidi

Säännöt ja muutokset 28.12. Heidi 28.12. Vielä viimeinen matkaratsastuskomitean tiedote tälle vuodelle. Tämä on samalla minun viimeinen tiedotteeni, sillä vastuu aviisin laatimisesta ja muustakin tiedottamisesta siirtyy toiselle henkilölle.

Lisätiedot

Matkaratsastuskomitea 2014 15.07. Heidi

Matkaratsastuskomitea 2014 15.07. Heidi 15.07. Kesä on parhaimmillaan ja lomat rullaavat. Sisulaiset urakoivat seurakisoja ja SISU-cup käynnistyy pian. Elokuussa järjestetään SM-kilpailut ja syyskuussa alemestaruuskilpailut. Vielä on aikaa valmistautua,

Lisätiedot

Matkaratsastuskomitea 2014

Matkaratsastuskomitea 2014 28.01. Tuli talvi ja pakkaset, mutta monilla paikkakunnilla vielä lumi uupuu. Kaikesta tästä huolimatta innokkaimmat ovat ehtineet on ensimmäisen startin startata ja muutama SM-kvaali saatiin heti aikaiseksi.

Lisätiedot

Matkaratsastuskomitea 2014 28.04.

Matkaratsastuskomitea 2014 28.04. 28.04. Paljon tapahtuu ratsastuksen ja matkaratsastuksen parissa juuri nyt. Innokas joukkio valmistelee parhaillaan matkaa Viroon Kurgjärvelle, jossa kilpaillaan viikonloppuna. Itsekin olen lähdössä mukaan,

Lisätiedot

22.04.2015. Ajankohtaista. SRL Matkaratsastuskomitea tiedottaa 6/2015

22.04.2015. Ajankohtaista. SRL Matkaratsastuskomitea tiedottaa 6/2015 22.04.2015 Kevät alkaa olla jo hyvällä alulla, ja kilpailukausikin tiivistyy! Kilpailuja on jokaiselle kuukaudella ja aivan uusia kilpailukeskuksia maastoineen on luvassa! Nyt kaikki rohkeasti mukaan,

Lisätiedot

SM-kilpailut SM-kilpailut Keskustelu sosiaalisessa mediassa. Hei! Matkaratsastuskomitea tiedottaa 4/16

SM-kilpailut SM-kilpailut Keskustelu sosiaalisessa mediassa. Hei! Matkaratsastuskomitea tiedottaa 4/16 Hei! Kisakäynti on saatu oikein kunnolla käyntiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Seurat ovat ahkeroineet kisoja ja suomalaiset ovat tehneet upeita suorituksia eri puolilla maailmaa - hienoa! Kesä lähestyy

Lisätiedot

Matkaratsastuskomitea. Heidi 21.1.

Matkaratsastuskomitea. Heidi 21.1. 21.1. Vuosi on käännähtänyt käyntiin. Lajiseminaari pidettiin viikko sitten. Mukana oli innokas joukko harrastajia. Jälkikyselyn perusteella voidaan sanoa, että vastaavaa seminaaria pidetään osallistuneiden

Lisätiedot

Sääntöjä on jälleen päivitetty

Sääntöjä on jälleen päivitetty 19.1. Kausi tärähtää käyntiin nyt ja heti. Ensimmäiset kilpailut ovat ovella. Paljon on tapahtunut ja paljon tulee tapahtumaan. Tehdään yhdessä alkavasta vuodesta lajimme kannalta merkittävä. Kilpailuja

Lisätiedot

Suomenhevosratsukoiden harjoitusleiri 30.6.-1.7. Loimihaka

Suomenhevosratsukoiden harjoitusleiri 30.6.-1.7. Loimihaka 12.07. Lomat painavat päälle pahasti. Kisakausi käy kuumana ja SM-kilpailut lähestyvät. Antoisia leirejä ja elämyksellisiä kilpailukokemuksia on monella takana ja toivottavasti vielä myös edessä. Syksyä

Lisätiedot

valmennuksesta Jokainen kuulija keksi varmasti jonkin asian, jonka pystyi ottamaan onkeensa. Meidän

valmennuksesta Jokainen kuulija keksi varmasti jonkin asian, jonka pystyi ottamaan onkeensa. Meidän 20.12. Nyt on tätä vuotta jäljellä enää varsin vähän. vähän Pimeimpään aikaan sijoittuvat hyvät seminaarit kotimaassa ja Virossa. Toivoa voisi, että tulevina vuosina entistä useampi lähtisi näihin keskusteleviin

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Valjakkokomitean kokous

Valjakkokomitean kokous Valjakkokomitean kokous Aika Ke klo 17.30 Paikka Paikalla Leena Vähä-Erkkilän kotona, Sipoo Kati Honkanen, puheenjohtaja Heikki Heiskanen Hannu Kalalahti Leena Vähä-Erkkilä Juuso Ström, kohdat 1 10 Ben

Lisätiedot

Sääntömuutosehdotukset ensi vuodelle pitää jättää mennessä, mutta toki niitä voi jättää komitealle jo hyvissä ajoin.

Sääntömuutosehdotukset ensi vuodelle pitää jättää mennessä, mutta toki niitä voi jättää komitealle jo hyvissä ajoin. SRL Matkaratsastuskomitea tiedottaa 2/2018 Moikka! Monen pettymykseksi Laitilan kisat jouduttiin perumaan myöhäisen kevään ja siitä johtuneen teiden huonon kunnon takia. Toivotaan että ensi viikolla Pinsiössä

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

Nuorten MM-kilpailut Abu Dhabissa

Nuorten MM-kilpailut Abu Dhabissa 07.11. Marraskuussa ollaan ja lunta odotetaan varmaan jo monessa pirtissä. Halloween on takana ja todellinen mr-henkilö huipensi sen Kuumassa kisatunnelmassa. Ainakin viimeisen luokan palkintojenjako hoidettiin

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 alueen syyskokous 18.30 Ratsastusseura Aramara:

Lisätiedot

Vikellyksen lajiseminaari. Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki

Vikellyksen lajiseminaari. Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki Vikellyksen lajiseminaari Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki 1 Ohjelma Klo 16.00-16.15 Esittäytyminen Klo 16.15-16.30 Mennyt kausi 2011 Klo 16.30-17.00 Tuleva kausi 2012 Klo 17.00-17.30 Klo 17.30-19.00

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

20.08.2015. Ajankohtaista. SRL Matkaratsastuskomitea tiedottaa 11/2015

20.08.2015. Ajankohtaista. SRL Matkaratsastuskomitea tiedottaa 11/2015 20.08.2015 Sisältö Ajankohtaista 1 Tapahtumakalenteri 7 Kansainvälinen kilpaileminen 7 Maajoukkuerenkaat ja valmen 7 Koulutukset 8 Matkaratsastusvalmentajat 9 Lukijan raportti 9 Kilpailujen järjestäminen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Anne Pussinen avasi kokouksen klo 10.15. Etukäteen jaettu esityslista käsiteltiin sovitun järjestyksen mukaisesti.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Anne Pussinen avasi kokouksen klo 10.15. Etukäteen jaettu esityslista käsiteltiin sovitun järjestyksen mukaisesti. Paikka: Lempäälä Aika: 16.2.2013 klo 10.00 Osallistujat : Anne Pussinen, Ilkka Ryhänen, Martti Luoto, Pete Perkiö, Auli Kuisma, Neena Kuukasjärvi, Seppo Perkiö (NRHA Finland) ) Ilkka mukana esityslistan

Lisätiedot

Valmentaudu tavoitteellisesti 365

Valmentaudu tavoitteellisesti 365 UUTUUS! TAPAHTUMATORILLA KYSY ASIANTUNTIJALTA: Animagi Eläinlääkäriasemat Ypäjän Hevosopisto Valmentaudu tavoitteellisesti 365 9.30 ILMOITTAUTUMINEN 10.00 FOORUMIN AVAUS Laura Airaksinen, SRL:n puheenjohtaja

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Vikellyksen lajiseminaari. Scandic Grand Marina 23.11.2013 Helsinki

Vikellyksen lajiseminaari. Scandic Grand Marina 23.11.2013 Helsinki Vikellyksen lajiseminaari Scandic Grand Marina 23.11.2013 Helsinki 1 Mennyt kausi 2013 ja tuleva kausi 2014 Vuonna 2013 komitea valitsi pääteemakseen tuomaroinnin ja ko:maan kilpailujen kehi

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Pöytäkirja Hämeen Ratsastusjaosto 9/2010 1

Suomen Ratsastajainliitto ry Pöytäkirja Hämeen Ratsastusjaosto 9/2010 1 1 Hallituksen kokous Aika 18.10.2010 klo 18.00 Paikka Tampereen Ratsastuskeskus Läsnä: Ari Eriksson (9/9) puheenjohtaja Minna Jalonen (6/9) ei ilmoittanut poissaolostaan Elina Kivi (7/9) Ewa Munsterhjelm

Lisätiedot

VALJAKKOAJOKOMITEA PÖYTÄKIRJA 1_2019

VALJAKKOAJOKOMITEA PÖYTÄKIRJA 1_2019 Valjakkoajokomitean kokous Aika ke 9.1.2019 klo 18:00 Paikka Kalliotie 6 C 23, 01900 Nurmijärvi Läsnä, Ann-Katrin Finell, Heikki Heiskanen, Hannu Kalalahti, Ben Simonsén,, Poissa Janne Lappi 1. Kokouksen

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT Kilpailujen haku Kutsun laatiminen Kustannusarvion laadinta Valmistelun aikataulutus Tapahtuman aikataulutus Seuran hallituksen hyväksyntä Vastuualueiden kartoitus Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista Helsinki International

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2017

Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2017 Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2017 Tässä dokumentissa käydään läpi olympiasoudun vuoden 2017 näyttökilpailut ja valintakriteerit kansainvälisiin kilpailuihin. On tärkeää tutustua

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS 2013 Lajiseminaari 24.11.2013 Aki Ylänne 1 Tavoite: Ratsastajan ja ratsukon turvallinen ja laadukas kehittyminen urheilijan urapolun eri vaiheiden mukaan perustasolta kohti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Matkaratsastuskomitea tiedottaa

Matkaratsastuskomitea tiedottaa Matkaratsastuskomitea tiedottaa Paljon asiaa on kertynyt uuteen tiedotteeseen ja on hienoa saada tämä tietopaketti luettavaksenne. Lähiaikoina olemme saaneet erityisen hienoja uutisia maailmalta, sillä

Lisätiedot

Nuorten MM-kilpailut Abu Dhabissa

Nuorten MM-kilpailut Abu Dhabissa 20.11. Vuoden loppu on yhteenvedon aikaa. Liitto ynnää kautta kuluvana viikonloppuna Helsingissä. Palkitsemiset ovat jo alkaneet ja huhujen mukaan muutama mr-henkinen suomenhevonenkin on näinä päivinä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkuevalmennus 2019 JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena on tukea voimistelijan

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Joukkuejakoinfo 2014

Joukkuejakoinfo 2014 Joukkuejakoinfo 2014 Cheerleadingia voi harjoitella seurassamme neljässä eri ikäluokassa: 4-8- vuotiaat (mikrot), 8-12- vuotiaat (minit), 12-16- vuotiaat (juniorit) ja 16- vuotiaat ja vanhemmat (aikuiset).

Lisätiedot

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

APU alueiden puheenjohtajisto

APU alueiden puheenjohtajisto APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Esteseminaari 2016 Esteratsastuskomitea

Esteseminaari 2016 Esteratsastuskomitea Esteseminaari 2016 Esteseminaari 2016 Valiomerkit 2015 Toimintasuunnitelma 2017 Talous Sääntömuutosehdotukset 2017 KS I ja KS III Kilpailukalenteri 2017 Kilpailujen hakuprosessi/päällekkäisyydet/kaupalliset

Lisätiedot

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi. (MAKSUJÄRJESTELMÄ) Suomen Ratsastajainliitto on ottamassa käyttöönsä maksujärjestelmän Kipaan. Kun ilmoittaudut kilpailuun, niin kaikki maksaminen tapahtuu verkkopankin kautta. Kilpailun loputtua saat

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Suomen Tanssiurheiluliitto ry Suomen Tanssiurheiluliitto ry VAKIO- JA LATINALAISTANSSIKILPAILUJEN HAKEMIS- JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Hakemis- ja myöntämisperusteet... 3 2. Kilpailun järjestämislupahakemus... 4 3. Myönnettyjen

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Maajoukkue Tavoitteellinen kilpaurheilu Tähtikilpailut Aloittaville ratsastajille,

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012)

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Vaalivaliokunta: Ari Eriksson, pj. Osmo Metsälä Hinni Koskenniemi Valituslautakunta: Henrik

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 päivitetty 2.6.. Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017 Esim. otsikko JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Reiningkomitean kokous

Reiningkomitean kokous Reiningkomitean kokous 6 2016 4.7.2016 18:30 verkkokokous Koollekutsuja: Seppo Perkiö Kokouksen laji: SRL lajikomitean kokous Osallistujat: Seppo Perkiö, Arja Nikkinen, Pete Perkiö, Mia Weckman Estyneet:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=... rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 30.5.2011 12:35 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Wiurilan Hevosurheilijoiden järjestämiin alue- ja kansallisentason valjakkoajokilpailuihin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Suomen Tanssiurheiluliitto ry Suomen Tanssiurheiluliitto ry VAKIO- JA LATINALAISTANSSIKILPAILUJEN HAKEMIS- JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Hakemis- ja myöntämisperusteet... 3 2. Kilpailun järjestämislupahakemus... 4 3. Myönnettyjen

Lisätiedot

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Kisatiimin tarkoitus Viedä ratsastajia tallin ulkopuolisiin kilpailuihin Kaikilla on mahdollisuus osallistua Kisatiimiin saa liittyä kuka vaan. Luhtajoen Ratsutila

Lisätiedot

POOL KILPAILUKALENTERI

POOL KILPAILUKALENTERI POOL KILPAILUKALENTERI vk. pvm Kilpailu Laji Sarja Järjestäjä 30 21.7.2015 Juniorien EM-kilpailut 21.-28.7.2015 8-, 9-, 10-, 14-1 Edustus Juniorit Sankt Johann im Pongay (Itävalta) 31 30.7.2015 Eurotour

Lisätiedot

LAJIPÄIVÄ

LAJIPÄIVÄ LAJIPÄIVÄ 2018 27.10.2018 Lajiryhmä 2018-2019 Lajipäälikkö: Veijo Matinaho Lajiryhmän jäsenet: Jussi Haapanen Joa Hindren Ossi Jahn Mikko Mäkelä Jörgen Nylund trial.lajiryhma@moottoriliitto.fi Kilpailut

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=... rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 7.7.2011 9:13 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu-tiedostot HusR kutsu valjakko 201107(2).doc Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsasajat ry:n

Lisätiedot

Kilpailun tie dot. Kilpailukutsu tiedostot Ohjelma(3).docx

Kilpailun tie dot. Kilpailukutsu tiedostot Ohjelma(3).docx Kilpailun tie dot Kilpailukutsu tiedostot Ohjelma(3).docx Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Loimaan Urheiluratsastajat ry:n (LoimURa) ja Naantalin Ratsastajat ry:n (NaR) yhteistyössä

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

Kooste matkaratsastuksen kilpailusääntömuutoksista vuodelle 2013. Näitä sääntöjä noudatetaan SRL:n alaisissa kilpailuissa 1.1.2013 lukien.

Kooste matkaratsastuksen kilpailusääntömuutoksista vuodelle 2013. Näitä sääntöjä noudatetaan SRL:n alaisissa kilpailuissa 1.1.2013 lukien. Kooste matkaratsastuksen kilpailusääntömuutoksista vuodelle 2013 Näitä sääntöjä noudatetaan SRL:n alaisissa kilpailuissa 1.1.2013 lukien. Muutokset vuoden 2010 sääntöihin on merkitty alleviivauksiin. Uudet

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan)

Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan) Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan) Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2016 Tässä dokumentissa

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=defau...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=defau... 1 / 6 26.6.2014 17:54 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsastajat ry:n (HusR) järjestämään valjakkoajokilpailuun 1.-3.8.29014 Sipoo Savijärvelle. Kilpailussa

Lisätiedot

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutus 5 tasoa (ratsastusvalmentaja, lajivalmentaja, huippuvalmentaja, valmentajan ammattitutkinto, valmentajan erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019 Aika Paikka ti 28.5.2019 klo 18.00-20.30 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 5(5) puheenjohtaja Tarja Kallio 5(5) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(5) rahastonhoitaja, poissa Antero

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

Head of delegation -opas

Head of delegation -opas Head of delegation -opas HEAD OF DELEGATION Sinut on valittu head of delegation (HoD) tehtäviin eli Suomen joukkueenjohtajaksi kansainvälisiin kilpailuihin. Tästä joukkueenjohtajan oppaasta löydät ohjeistuksen

Lisätiedot

FF Dressage Team 2014

FF Dressage Team 2014 FF Dressage Team 2014 Kouluratsastus joukkuelajina Kouluratsastus on ratsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennalta määrätyt liikesarjat

Lisätiedot

Tämän vuoden matkaratsastuskomitea kokoontui ja järjestäytyi 15.2 Helsingissä, ratsastajainliiton tiloissa.

Tämän vuoden matkaratsastuskomitea kokoontui ja järjestäytyi 15.2 Helsingissä, ratsastajainliiton tiloissa. SRL Matkaratsastuskomitea tiedottaa 1/2018 Moikka! Kirpeistä keleistä huolimatta kotimaan kisakausi on jo hyvässä vauhdissa. Uusi komitea on nimetty, ja nyt saatte vihdoin ensimmäisen tiedotteen. Odottelimme

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Aloittaville ratsastajille, harrastekilpailijoille

Lisätiedot

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Kuva: Elina Glad yongtaekwondo.net Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi Yong Taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Kokous pidettiin 13.2.2009 klo 18.00 Kotkassa, Jari Hovikorven luona osoitteessa Seiskarintie 5

Kokous pidettiin 13.2.2009 klo 18.00 Kotkassa, Jari Hovikorven luona osoitteessa Seiskarintie 5 Kokouksen 1/2009 pöytäkirja Kokous pidettiin 13.2.2009 klo 18.00 Kotkassa, Jari Hovikorven luona osoitteessa Seiskarintie 5 1. Kokouksen avaus 18.50 Läsnä: Cem Ilksöz Riku Riikonen Jari Hovikorpi Saija

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa Tuomarin urapolku Tervetuloa Tuomarin urapolku KTR:n ja tuomariklubin yhteisprojekti Tarkoituksena kuvata tuomarin polun eri mahdollisuuksia ja avata eri vaiheet sekä lisätä läpinäkyvyyttä Julkaistu netissä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 Tervetuloa mukaan kilpailemaan Helsinki International Horse Show hun 17.-21.10.2018 kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin.

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ. Pasi Valtonen

Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ. Pasi Valtonen Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ Pasi Valtonen Asialista Tulevat Toimenpiteet / Alustava Toimihenkilöt 2016, Alustava Talous Toimintasuunnitelma Turnausmatka ja oman järjestäminen 2016 Toimihenkilövalinnat

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot