Näkökulmia esteettomään asumiseen 2/2011

Transkriptio

1 2/2011 Sähköinen lehti erityisryhmien asumisesta Näkökulmia esteettomään asumiseen Asumistutkimus kertoo tulevaisuudesta Kohti yksilöllisempää esteetöntä asumista Esteettömyyden monitahoinen haaste Erityiskohteiden suunnittelun ja toteutuksen haastet Suuntaaja 2 /

2 2/2011 Asumistutkimus kertoo tulevaisuudesta 4 Anneli Juntto Kohti yksilöllisempää esteetöntä asumista 9 Susanne Jacobson & Antti Pirinen Esteettömyyden monitahoinen haaste 14 Anja Tanttu & Pirkko Lahti Kulman takaa 18 Vaikeasti vammaisten ryhmäasumisratkaisujen kehittäminen 19 Merja Laitinen Erityiskohteiden suunnittelun ja toteutuksen haasteet 22 Liisa Sievänen & Markku Sievänen Visionääri 25 ICT:n käyttö arjen ja hyvinvoinnin tukena - esimerkkinä Internet 26 Raija Halonen Etiikan ja uuden tekniikan lumo - Filosofisia huomioita 31 Timo Airaksinen Ankkurikäsite 34 julkaisija Asumispalvelusäätiö ASPA Viljatie 4 A Helsinki päätoimittaja Saara Kanula saara.kanula(at)aspa.fi ISSN toimitussihteeri Tiina Eronen tiina.eronen(at)aspa.fi 2 Suuntaaja 2 / 2011

3 Pääkirjoitus Yksilöllistä esteetöntä asumista Saara Kanula, päätoimittaja Esteettömyys on jokseenkin aina ajankohtainen aihe puhuttaessa erityisryhmien asumisesta. Esteetön asuinympäristö mahdollistaa toimintakyvyltään rajoitteisten ihmisten itsenäisen asumisen ja arjessa suoriutumisen, joskin useimmat esteettömät ratkaisut hyödyttävät meistä jokaista. Esteettömyys on käsitteenä laaja ja sen alle luetaan paljon muutakin kuin asunnon tai rakennetun ympäristön esteettömyys. Esteettömyydestä puhutaan esimerkiksi palvelujen, erilaisten tuotteiden ja tavaroiden, joukkoliikenteen ja tieto- ja viestintäteknologian yhteydessä. Oleellista on, että esteettömyyteen on alettu kiinnittää yhä enenevässä määrin huomiota ja siitä on tullut ennemmin toimintaympäristön toivottu ominaisuus kuin yksilön ongelma. Esteettömyysnäkökohdat huomioimalla mahdollistetaan yhteisön kaikkien jäsenten aktiivinen osallistuminen. Tämän numeron artikkeleista suurin osa tarkastelee esteetöntä asumista. Artikkeleissa käsitellään muun muassa esteettömän asumisen arviointia, erilaisia toteuttamismahdollisuuksia ja suunnittelun haasteita. Vaikka artikkelit tarkastelevat esteettömyyttä hieman eri lähtökohdista käsin, yhteistä niille lienee se, että kaikki korostavat asukkaan tarpeista lähtevien yksilöllisten esteettömyysratkaisujen tärkeyttä. Toivomme artikkeleiden virittävän keskustelua asuinympäristön esteettömyydestä ja tarjoavan lukijoille uusia näkökulmia ja oivalluksia. Aloitamme hieman laajemmasta näkökulmasta ja luomme katsauksen suomalaisen asumisen historiaan, trendeihin ja tulevaisuuden näkymiin. Anneli Juntto kirjoittaa artikkelissaan Asumistutkimus kertoo tulevaisuudesta, miten asumistutkimus voi toimia välittäjänä asuntotuotannon ja asukkaan välillä, kertoa asukkaiden toiveista, asumisen arjesta, ongelmista ja ratkaisuvaihtoehdoista. Susanne Jacobson ja Antti Pirinen kertovat artikkelissaan Kohti yksilöllisempää esteetöntä asumista käyttäjätutkimuksesta, jossa tarkasteltiin liikuntavammaisten asukkaiden asumisen käyttökokemuksia kotiympäristössä. Tutkimuksen mukaan asukkaat haluavat yksilöllisiä ja esteettisiä ja elämäntyyliä korostavia esteettömyysratkaisuja, jotka synnyttävät ensisijaisesti muuhun kuin vammaisuuteen liittyviä mielikuvia. Anja Tantun ja Pirkko Lahden artikkelissa Esteettömyyden monitahoinen haaste esitellään miten Housing Enabler -menetelmä tuo rakennuskohteiden suunnitteluun ja korjausrakentamiskohteisiin rakentamismääräyksistä ja -suosituksista puuttuvan asukkaan toimintakyvyn näkökulman. Merja Laitinen esittelee artikkelissaan Vaikeasti vammaisten ryhmäasumisratkaisujen kehittäminen esimerkkejä siitä, miten vammaisten ihmisten asuntoratkaisut voidaan toteuttaa yksilöllisesti ja esteettömyysnäkökohdat huomioiden. Liisa ja Markku Sieväsen artikkelissa Erityiskohteiden suunnittelun ja toteutuksen haasteet tarkastellaan erityisryhmille suunnattujen asuntojen toteutusta arkkitehdin näkökulmasta. Sieväset kirjoittavat omiin kokemuksiinsa pohjaten mitä erityiskohteiden suunnittelu arkkitehdiltä vaatii ja minkälaisiin haasteisiin suunnittelutyössä törmää. Lehden kaksi viimeistä artikkelia käsittelevät informaatio- ja kommunikaatioteknologian (ICT) merkitystä vammaisten ihmisten arjessa. Raija Halosen artikkelissa ICT arjen ja hyvinvoinnin tukena - esimerkkinä Internet esitellään tapaustutkimuksen valossa millä tavoin vammaiset ihmiset hyödyntävät internetiä arjessaan ja mitä haasteita internetin käyttöön liittyy. Timo Airaksinen puolestaan ruotii artikkelissaan Etiikka ja uuden tekniikan lumo - filosofisia huomioita hoidon ja hoivan teknologisoitumiseen liittyviä eettisiä ongelmia. Inspiroivia lukuhetkiä! Suuntaaja 2 /

4 Artikkeli Asukkaat ovat erilaisia elämäntilanteiltaan, resursseiltaan ja toiveiltaan. Asuntotutkimuksen tulee kertoa niin toiveista kuin asumisen arjesta, ongelmista ja ratkaisuvaihtoehdoista sekä auttaa ymmärtämään asuntopolitiikan, asunto-olojen ja asuntomarkkinoiden syysuhteita. Asumistutkimus kertoo tulevaisuudesta Anneli Juntto, dosentti, Asumistutkimuksen professoriemerita Tulevaisuutta ei vielä ole. Mitä asuntotutkimus voi näin kertoa tulevaisuudesta? Paljonkin, tätä osoittaa myös se, että Suomen Akatemia on käynnistänyt tänä vuonna alkavan tutkimusohjelman asumisen tulevaisuuden aihealueelta. Samassa ohjelmassa on painopiste myös asukasnäkökulmassa. Näitä teemoja käsittelen seuraavassa. Taustaksi pohdin suomalaisen asumisen muutosta käyttäen toimittamaani kirjaa Asumisen unelmat ja arki (Juntto 2010) sekä Itä-Suomen yliopistossa vuosina toteutetun Asumisen tutkimusohjelman tutkimusten tuloksia. Hyvässä asumisessa niin unelmat kuin realismi ovat tarpeen. Kauniista kodista ja paremmasta asumisesta on haaveiltu jo kautta historian. Kaunis ja toimiva koti merkitsee myös eri asioita asukkailleen. Asukkaitahan on monenlaisia ja kaikilla on omat toiveensa ja asumistarpeensa. Asukkailla on myös kovin erilaiset mahdollisuudet saavuttaa tavoitteensa. Asumisen muutos ja tulevaisuuden riskit Tutkimuksen avulla saadaan ymmärrystä ja taustaa siihen, kuinka lisätä asuntopolitiikan ja asuntotuotannon muutoskestävyyttä sekä asuntomarkkinoiden joustavuutta ja häiriöttömyyttä tulevaisuuden vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa. Asuntotutkimuksen arvioissa tutkimusta on arvosteltu pirstaleisuudesta, tieto ei kartu eikä aina välity ja myös asumisen utopiat ja visiot puuttuvat (Ilmonen ym. 2004). Tarvitaan myös riittävä aikaperspektiivi. Nykytilan ja menneen analyysi tuo aineksia tulevaisuustarkasteluihin. Jatkuvuuden puute on sitäkin vakavampi ongelma, kun asunnot kestävät jopa satoja vuosia. Tulisikin selvittää asuntopoliittisten ratkaisujen hyödyt ja haitat nykyisille sukupolville ja tuleville. Kansainvälisiä vertailuja ja kokemuksia tarvitaan asumisen tulevaisuuden haasteissa. Yleensäkin vertaileva näkökulma on asuntotutkimuksessa tärkeä. Asuntopolitiikka muuttaa muotoaan tulevaisuudessa. Erilaisen sääntelyn merkitys näyttää kasvavan, rahoitusmarkkinoiden säätelytarve uusimpana esimerkkinä. Erilaiset turvallisuutta, ympäristöä ja energiaa koskevat säädökset nostavat asumisen hintaa ja kasvava liikkuvuus sekä yksityisautoilu aiheuttavat omat ongelmansa. Asuntopolitiikan moninaiset sosiaaliset, ekologiset ja asuntomarkkinavaikutukset edellyttävät vaikutusten kokonaistarkastelua ja myös sen tutkimista, miten ne heijastuvat väestöryhmien asumisen ja hyvinvoinnin erojen kehitykseen. Tarvitaan asuntopolitiikan vaikutusten monipuolista ja monitieteistä analyysiä. Tulevaisuudessa riskien ja turvallisuuden jakautuminen on entistä epätasaisempaa. Toisilla riskinottoon liittyy voiton 4 Suuntaaja 2 / 2011

5 mahdollisuus kuten sijoituksen tuotto tai omistusasukkaalla asunnon tuleva arvonnousu, kun taas etenkin pienituloisella vuokralaisella riskit ovat usein negatiivisia, voi esim. joutua irtisanotuksi vuokra-asunnostaan. Asuminen ja polkuriippuvuus Tulevaisuudessa on paljon elementtejä menneestä. Asumisessa kaikki ei muutu tai muuttuu hitaasti. Jos osa muutoksista on ennakoimattomia, miten tulevaisuutta voi tutkia? Tulevaisuuden tutkimuksessa voi käyttää nykytilanteen ja menneen kehityksen syysuhteiden analyysin ohella kansainvälistä vertailumateriaalia ja myös etsiä heikoista signaaleista uuden ituja. Asumisen historiasta löytyy paljon jatkuvuutta, niin sanottua polkuriippuvuutta, mutta myös yllätyksiä, tulevaisuuden tutkimuksen termein katkeavia trendejä ja suunnan muutoksia. Polkuriippuvuus tarkoittaa sitä, että kerran tehdyt päätökset ja menneet kehityssuunnat ja tapahtumat vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Polkuriippuvuus ei kuitenkaan deterministisesti määrää tulevaa kehitystä, vaikka tehdyt päätökset suosivat tiettyjä kehityspolkuja ja mahdollistavat niitä (Bengtsson 2006). Asumisen instituutiot ja lainsäädäntö ovat usein hyvin vanhaa perua, esimerkiksi asunto-osakeyhtiölaki säädettiin Suomeen vuonna Myös laitosratkaisuissa ja suhtautumisessa vajaakuntoisiin voi löytyä polkuriippuvuutta, vanha vaivaistalomentaliteetti heittää pitkän varjon. Olen tutkinut suomalaisen asuntopolitiikan ja asumisen historiaa Topeliuksesta ja Krimin sodan 1850-luvulla aiheuttamasta asuntokriisistä alkaen (Juntto 1990). Suomi on kaupungistunut hitaasti; vasta vähitellen asumisen itsenäisyys on lisääntynyt ja materiaalinen asumistaso noussut. Asukkaan valta ja asema on jäänyt heikoksi. Suomalaiselle asuntopolitiikalle ovat olleet ominaisia pienet subventiot ja vähäinen tuki. Asuntopolitiikka on Suomessa kuten monessa muussakin maassa jäänyt hyvinvointivaltion laita-alueeksi ja asuntopolitiikkaa on näin kutsuttu hyvinvointivaltion tytärpuoleksi tai Tuhkimoksi. Asuntopolitiikkaa on harjoitettu puuskittaisesti ja myötäilevästi aina tarpeen tullen ja kriisin mentyä ohi on luotettu taas markkinoihin ja asunnontarvitsijoiden omatoimisuuteen. Myös Sari Puustinen (2010) on pelkistänyt suomalaista asumista leimanneiksi arvoiksi omatoimisuuden ja yksinpärjäämisen ihanteen, luottamuksen lainsäädäntöön ja normeihin, tasa-arvoisuuden ja luonnonläheisyyden ihanteen. Asumisen historiasta löytyy paljon jatkuvuutta, niin sanottua polkuriippuvuutta, mutta myös yllätyksiä, tulevaisuuden tutkimuksen termein katkeavia trendejä ja suunnan muutoksia. Nopea ja hidas muutos Asumisesta löytyy pitkän ajan trendejä, etenkin väestöllisiä, kuten ikääntyvien osuuden kasvu eliniän pidentyessä, yksilöllistyminen, yksityistyminen ja perhekoon pieneneminen. Pitkällä aikavälillä jatkuvia trendejä ovat olleet samoin taloudellinen kasvu, vaurastuminen ja asumistason paraneminen, mutta nämäkään eivät ole takuuvarmoja. Talouskehitys on lyhyellä aikavälillä ollut vaikeammin ennustettavissa kuin demografinen kehitys, vaikka suunta on pitkällä ajalla ollut ylöspäin. Vuonna 2009 bruttokansantuote pieneni 8 prosenttia ja monenlaiset epävarmuudet varjostavat nytkin talouskehitystä. Väestö ja asuntokanta muuttuvat hyvin hitaasti. Vuoden 2030 asunnot ja asunnontarvitsijat ovat jo pääosin olemassa. Uustuotanto on vain prosentti asuntokannasta. Tulevaisuudessa asuntokannan uusiutuminen korjauksen, ylläpidon ja kohentamisen kautta vielä lisääntyy elinkaariajattelun yleistyessä ja vanhan asuntokannan painon kasvaessa. Asumistarpeet ja tilanteet ovat monipuolistuneet, liikkuvuus ja kaupunkimaisuus kasvanut. Esimerkiksi omakotitalojen osuus on vuodesta 1990 alkaen pysynyt melko samana, itse asiassa se on hieman vähentynyt. Kaupungistumisprosessi vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan kuin lapsiperheiden pientalotoiveet. Myös lapsiperheiden osuus on vähentynyt alle neljännekseen (23 % vuonna 2009) talouksista. Perhekoko on pienentynyt ja yhden tai kahden henkilön pienasuntokuntien osuus oli 74 prosenttia vuonna Väestö ikääntyy, kun 80 vuotta täyttä- Suuntaaja 2 /

6 Kun tulevaisuuden tutkijat ennakoivat hemmottelevien kotikylpylöiden yleistymistä, mielenterveyskuntoutuja ei saa edes omaa pesuallasta tai wc:tä, eikä ikääntynyt omaa huonetta tehostetussa palveluasumisessa. neitä oli vuonna 1960 vain , oli heitä vuonna ja väestöennusteen mukaan vuonna 2040 jo Asuntoja ja asuinympäristöjä pitääkin tulevaisuudessa suunnitella ja kehittää kaikille sopiviksi mm. ikääntyneiden tarpeet muistaen. Suomea on pidetty kodinomistusyhteiskuntana, asunnoista kaksi kolmasosaa on omistusasuntoja. Tämä on kuitenkin vain EU-maiden keskitasoa. Nykyään eniten omistusasuntoja Euroopassa on Itä- Euroopan maissa yksityistämisen seurauksena, mutta myös Välimeren oliivivyöhykkeellä ja öljytuloilla rikastuneessa Norjassa omistusasuntoja on paljon. Vuonna 1989 omistusasuntojen osuus oli Suomessakin nykyistä suurempi, 72 prosenttia asuntokunnista. Käänteeseen ja vuokra-asumisen yleistymiseen vaikutti niin 1990-luvun alun lama kuin vuokrasääntelyn lopettaminen vuonna Vuokra-asuntojen osuuden kasvu on sittemmin hidastunut ja tyrehtynyt alhaisen koron suunnatessa kysyntää omistusasuntoihin. Vuokra-asuntojen kysyntää ylläpitää 2000-luvullakin kotitalouksien henkilöluvun väheneminen, maahanmuutto ja maan sisäinen muuttoliike, kaupungistuminen ja myös tuloerojen kasvu. Asunnonomistuksessa on rajansa ja riskivyöhykkeensä. Pienituloisimmat harvemmin pystyvät riskittömään asunnon omistukseen ja vuokra-asuminen on monelle ainoa tai sopivin vaihtoehto. Suomessa asuntojen keskikoko on pieni, mutta toisaalta asuntoja on paljon väestömäärään nähden. Suomessa oli vanhan EU-15:n pienimmät asunnot, nyt Suomesta jäljessä ovat Itä-Euroopan maat. Asumistason koheneminen on kanavoitunut asuntojen lukumäärän lisäykseen. Suomalaisessa asumisessa on kuitenkin jälkeenjääneisyyttä muihin Pohjoismaihin ja Länsi-Eurooppaan verrattuna, eikä kaikkien ole vieläkään mahdollista toteuttaa kohtuullisia asumistoiveita etenkään kasvukeskuksissa. Vuonna 2005 vain joka toinen asui tavoiteasunnossaan (Juntto 2007). Henkilöä kohti lasketun keskipinta-alan vertailuissa menestymme paremmin ja Suomi on EU:n keskitasoa. Tosin vertailu on osin harhaanjohtava, kun Suomen pienet taloudet tarvitsevat enemmän tilaa henkeä kohti, kun mittakaavaetua ei ole. Asuntoneliöiden määrä henkilöä kohti yli kaksinkertaistui Suomessa vuodesta 1970 nykypäivään eli kasvoi 19 neliöstä 39 neliöön vuonna Vuoteen 2025 pinta-alan on ennakoitu edelleen kasvavan 44 neliöön henkeä kohti (Lehtinen ym. 2005; Juntto 2008). Asumistaso paranee, mutta hitaammin kuin asukkaat toivovat ja asumistason paraneminen on epätasaista. Asumisen erot kasvussa Vuokralaisen tai Helsingissä asuvan lapsiperheen asuinpinta-ala ei ole 2000-luvulla juuri kasvanut. Pääkaupunkiseudun asumistaso on näin jäänyt jälkeen muusta maasta. Jos 1900-luvun alussa työläis-perheet asuivat hellahuoneissa, vielä nytkin yksiö on kysytyin vuokra-asuntotyyppi ja vuonna 2009 niitä oli kaikista asunnoista 13 prosenttia. Monissa Euroopan maissa yksiöitä ei ole, ja Suomessakin jo 1970-luvulla sanottiin, ettei yksiö ole asunto. Suomi on ollut väljästi rakennettu maa, jossa on asuttu ahtaasti. Vieläkin ahtaasti asuu lähes miljoona suomalaista, usein lapsiperheet. Ahtaus on laskettu kansainvälisen normin mukaan huoneluvun mukaan vähintään henkilö per huone periaatteella. Yksiössä ei voi normin mukaan näin koskaan asua ahtaasti, vaikka pinta-alaa olisi alle 20 neliötä. Asumistason koheneminen ei ole tasaista ja erot näyttävät olevan kasvussa. Asukkaiden maksukykyerot kasvavat, samoin hallintamuotojen ja alueiden väliset erot. Uudet omakotitalot ovat yhä isompia, mutta kerrostaloissa asuntokoon kasvu on pienempää ja vuokra-asunnoissa suorastaan negatiivista. Lapsiperheiden ohella ahtaus vaivaa myös palveluasumista ja laitoksia. Vammaisuuteen liittyvät monesti niukat resurssit. Suuntaajan viime numerossa kerrottiin mielenterveyskuntoutujien asunnonhankinnan vaikeuksista ja asumistason puutteista. Yksi 6 Suuntaaja 2 / 2011

7 tulevaisuuden uhka onkin asumispalveluratkaisujen alimittaisuus. Kun tulevaisuuden tutkijat ennakoivat hemmottelevien kotikylpylöiden yleistymistä, mielenterveyskuntoutuja ei aina saa edes omaa pesuallasta tai wc:tä, eikä ikääntynyt omaa huonetta tehostetussa palveluasumisessa. Suomi on vaurastunut ja kaupungistunut Länsi- Euroopan maita myöhemmin luvun ensimmäisellä kymmenluvulla tulokehitys oli useimmilla hyvä. Vaurastuminen antaa mahdollisuuksia, mutta ei kaikille. Suomi on ollut pienten tuloerojen ja suhteellisen vähäisen varallisuuden maa. Tämä on muuttumassa ja tuloerot ovat kasvaneet OECD-maista Suomessa voimakkaimmin 1990-luvulta alkaen (Tilastokeskus 2010). Asunnon hankinnan ongelmia on etenkin pienituloisimmilla. Tuloköyhyys on yleistynyt ja sosiaaliturvan varassa elävien tulojen kehitys on ollut heikompaa kuin muiden. Käsite housing stress kuvaa asumismenojen kohtuuttomuutta suhteessa tuloihin. Asumismenot katsotaan kohtuuttomiksi eli asumisstressin rajana on, kun asumismenot vievät 25 prosenttia tai enemmän bruttotuloista pienituloisella. Asumisstressiä voi olla vuokralaisten ohella omistusasunnoissa ylisuurten lainojen tai muuttuvien työ- ja perhetilanteiden seurauksena. Asuntorahoituksen niukkuus rajoitti asumistason kohentumista Suomessa koko 1900-luvun. Asuntorahoituksessa eurooppalaisiin laina-aikoihin päästiin Suomessa vasta EMU:n liittymisen jälkeen 2000-luvun alussa, kun korkotaso aleni. Sata vuotta ongelmana ollut asuntoluottojen niukkuus ja lainojen lyhytaikaisuus ovat historiaa. Tosin uusi tilanne, EU:n alhaisimmat asuntolainakorot ja pitkät laina-ajat eivät liioin ole ongelmattomia. Seurauksena on ollut asuntojen hintojen nousua ja ylivelkaantumisen riskejä. Velkaantumisriskit ovatkin tulevaisuuden epävarmuuksia, joihin voi varautua vain riittävällä joustovaralla. Asumismuotojen ja asuntoalueiden epäsuotava sosiaalinen erottautuminen ja etenkin kehityksestä jälkeen jäävät ja syrjäytyvät alueet ovat myös tulevaisuuden riskejä ja tutkimuskohteita. Tasa-arvo ja pienet erot ovat olleet suomalaisessa asumisympäristössä myönteiseksi koettu laatutekijä, osa asumisen turvallisuutta. Tulevaisuus ei ole vain kasvavia asuntokokoja ja näkyvää asuntomateriaa. Entistä tärkeämmiksi muodostuvat ympäristövaikutukset sekä asumisen näkymätön laatu; terveellisyys ja yhteisöllisyys. Hyvinvoinnin mittaukset ovat osoittaneet, ettei kansantulonkasvu yksin tee ihmisestä onnellista ja lisää hyvinvointia, kun kohtuullinen vähimmäistaso on saavutettu. Aidon kehityksen indikaattorin (GPI) mukaan hyvinvointi Suomessa ei ole kasvanut vuoden 1989 jälkeen. Kun myös ympäristövaikutukset (ISEW-mittari) otetaan huomioon, kestävä taloudellinen hyvinvointi on vähentynyt 1980-luvun alusta. (Hoffren 2011.) Pienituloisten asuminen edellyttää kuitenkin riittäviä tuloja ja niitä tarvittaessa korvaavaa, toimivaa asuntopolitiikkaa. Tärkeää on, että asumisen hyvinvointivaltiota, aravarakentamista ja asumistukea ylläpidetään tulevaisuudessa. Asumisen tuella (housing welfare) on yhteys sosiaaliturvan kehitykseen. Asumisen tukien oikea kohdentuminen on tärkeää: ei saa syntyä lukkiutumia, muuton esteitä hakeutua sopivampaan asuntoon. On seurattava sosiaalisen asuntotuotannon hyvinvointivaikutuksia. Yksilöllistyvät tarpeet, mistä hyviä vaihtoehtoja kaikille Suomalaisen asumisen historiaa on leimannut kuluttajan ja asukkaan heikko asema. Asumista on tuotettu tuotannon ehdoin ja vaihtoehdot ovat olleet liian vähäiset. Tuottamisen ja käyttämisen maailma ja logiikka ovat erilaiset. Tuotannolle sopivat suuret sarjat ja ratkaisujen anonyymisyys, samanlaisuus. Asukas taas toivoo pienimittakaavaisuutta ja ainutkertaisuuden kokemusta asumisessaan, olipa sitten kysymys sinkusta, perheestä tai jotain rajoitetta vammaisuuden takia kokevista. Asumisen uudet kehityssuunnat korostavat laadun merkitys- Asumisen uudet kehityssuunnat korostavat laadun merkitystä, yksilöllisiä valintoja sekä asukkaiden toiveiden huomioon ottamista. Suuntaaja 2 /

8 tä, yksilöllisiä valintoja sekä asukkaiden toiveiden huomioon ottamista. Asumisvaihtoehtoja pitää tarjota muillekin kuin varakkaimmille ja kilpailukykyisimmille, myös niille, joiden toimintakyky on tilapäisesti tai pysyvästi heikompi. Vuokra-asumista tulee kohdella ja kehittää tasapuolisesti asumisvaihtoehtona. Pienituloisellakin vammaisella tulee olla varaa asua hyvin ja tarpeitaan vastaavasti. Palveluasuminen on tarjonnut hyvän vaihtoehdon, mutta senkin kysyntä on ylittänyt tarjonnan. Laatusuositukset auttavat osaltaan palveluasumisen tason kehittämisessä ja seuraamisessa. Tarvitaan jatkuvia seurantatutkimuksia asukastyytyväisyydestä. Asumistutkimus voi toimia välittäjänä asuntotuotannon ja asukkaan välillä. Käynnissä on kokeiluhankkeita, joissa asukkaat toimivat rakennuttajina ja voivat vaikuttaa omaan asumiseensa. Kaikille näin laajamittainen sitoutuminen ei ole mahdollista. Tarvitaan myös muita keinoja, joilla välittää tietoa asukasmielipiteistä ja tarpeista asuntotuotantoon. Räätälöinti, seurantatutkimukset, lead userit, focusryhmät hankkeiden ideoinnissa, järjestöjen kuuleminen, kaikki ovat hyviä keinoja asukkaan äänen esiin tuomiseksi. Susanne Jacobsenin ja Antti Pirisen Suuntaajan tämän numeron artikkelin mukaan asukkaan yksilöllisyys ja ylellisyyden tunne, leimaavuuden välttäminen olivat tärkeitä myös esteettömissä ratkaisuissa. Entä miltä näyttää vammaisten ihmisten tulevaisuuden asuminen? Tulevaisuus sisältää sekä uhkia että mahdollisuuksia. Yleinen vaurastuminen ja asumistason nousu ei ulotu tasaisesti kaikkiin. Eivät vain erot taloudellisissa resursseissa vaan myös asukkaiden toimintakyvyssä kasvavat. Asuntoalalla keskustellaan tulevaisuuden asuntoratkaisuista, kehitellään uutta ja harjoitetaan koerakennustoimintaa. Tätä tarvitaan myös vaikeavammaisille ja asumisen erityisryhmille tarkoitetussa asumisessa. Siinä asukasmielipiteiden, ratkaisujen toimivuuden ja miellyttävyyden seuraaminen on erityisen tärkeää. Asumisessa korostetaan elämäntapa- ja tyylivalintoja, hoidollisessa ja erityisasumisessa päätökset tehdään ylhäältä käsin. Yksilön itsemääräämisoikeuden säilyminen asumisessa eri elämänvaiheissa ja tilanteissa tarvitsee eettistä pohdintaa. Tarvitaan myös laaja-alaista esteettömyyden määrittelyä. Esteettömyys ei ole vain fyysisen asuinympäristön helppokulkuisuutta. Hissit ja liuskat ovat tarpeen, mutta hyvän elämän esteenä voi olla muutakin. Alentunut toimintakyky voi liittyä fyysisten rajoitteiden ohella osaamiseen, tuloihin ja varallisuuteen, elämänvaiheeseen, mielenterveyteen tai elämän hallintaan yksilötasolla. Asuinalueen tasolla se voi taas liittyä eriytyvään kehitykseen ja katoaviin palveluihin sekä rajoittuneisiin valinnanmahdollisuuksiin. Näistä asumistutkimuksen pitää tuottaa tietoa tulevaisuudessakin. Lähteet: Bengtsson, Bo (1996) red. Varför så olika? Nordisk bostadspolitik i jämförande historiskt ljus. Egalite, Malmö. Hoffren, Jukka (2011). Kestävän hyvinvoinnin mittaamisen vaihtoehdot. Hyvinvointikatsaus 1/2011, 2-8. Jacobsen, Susanne, Pirinen Antti (2011). Suuntaaja 2011 Juntto Anneli toim. (2010). Asumisen unelmat ja arki. Gaudeamus, Helsinki. Juntto, Anneli (2008). Asumisen muutos ja tulevaisuus. Rakennetarkastelu. Suomen ympäristö 33/2008. Juntto, Anneli (1990). Asuntokysymys Suomessa Topeliuksesta tulopolitiikkaan. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 50. Valtion Painatuskeskus, Helsinki. Juntto, Anneli (2007). Suomalaisten asumistoiveet ja mahdollisuudet. Tilastokeskus. Tulot ja kulutus Ilmonen, Mervi, Manninen, Richard, Söderholm, Maria (2004). Suomalaisen asuntotutkimuksen tila ja tarpeet Hyvä Asuminen Valmisteluhanke Osatehtävä 4. YTK, TKK. Puustinen, Sari (2010). Asumisen arvot ja tavoitteet. Teoksessa Markku Norvasuo (toim.). Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä. YTK:n julkaisuja, B 99. Espoo Suomen Akatemian Tutkimusohjelmat (2011). Asumisen tulevaisuus. 8 Suuntaaja 2 / 2011

9 Artikkeli Kohti yksilöllisempää esteetöntä asumista Nykyisiin esteettömän asumisen ratkaisuihin tyytymättömät liikuntavammaiset asukkaat ovat ideoineet asuntoihinsa kekseliäitä parannuksia, joista voisi olla hyötyä myös muille. Innovatiiviset liikuntavammaiset asukkaat ovatkin trendin kärjessä kun pyritään ennakoimaan kotiympäristöön kohdistuvia tulevaisuuden tarpeita. Susanne Jacobson, TaM, tohtorikoulutettava, Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu, Muotoilun laitos Antti Pirinen, TaM, projektipäällikkö, Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu, Future Home Institute Myönteisestä kehityksestään huolimatta nykyiset asumisen ympäristön esteettömät ratkaisut keskittyvät yhä usein funktionaalisiin ominaisuuksiin muiden jäädessä ideologiselle tasolle. Ne eivät huomioi kokonaisvaltaista käyttökokemusta, johon sisältyy esimerkiksi käyttäjien identiteettiin ja elämäntapaan liittyviä tekijöitä (ks. käyttökokemuksesta esim. Jääskö & Keinonen 2004, 82). Nykyiset funktionaalisuutta korostavat ratkaisut koetaankin usein leimaaviksi erityisratkaisuiksi, jotka eivät houkuttele laajempia käyttäjäryhmiä. Ympäristöministeriön rahoittamassa Erilaistuva asuminen -hankkeessa toteutetussa käyttäjätutkimuksessa (Jacobson & Pirinen 2007a, 2007b & 2010) tarkasteltiin liikuntavammaisten asukkaiden asumisen käyttökokemusta kotiympäristössä eli asunnossa ja sen välittömässä lähiympäristössä. Tarkoituksena oli selvittää asukkaiden elämäntapaan ja arjen tilanteisiin liittyviä yksilöllisiä kokemuksia ja niiden asettamia vaatimuksia asunnolle ja sen lähiympäristölle. Tavoitteena oli arvioida nykyisiä esteettömiä ratkaisuja ja löytää uusia erityisesti käyttökokemuksen emotionaalisiin ja esteettisiin tekijöihin liittyviä ominaisuuksia asukkaiden näkökulmasta. Tutkimukseen osallistuneet viisi työikäistä pääkaupunkiseudulla asuvaa liikuntavammaista asukasta itsedokumentoivat asumisen arkeaan luotain-työtavalla, joka koostuu luotain-paketeista ja niihin perustuvista täydentävistä haastatteluista (ks. luotain-työtavasta esim. Mattelmäki 2006), jonka tavoitteena on mahdollistaa käyttäjien osallistuminen suunnitteluun. Luotaimen tuottamasta aineistosta nousi esiin kolme tutkimuskysymyksen kannalta keskeistä teemaa: mielihyvä, personalisointi ja osallistuminen. Hankkeessa tutkimuksen tuloksia tarkasteltiin käyttäjäinnovaation ja edelläkävijäkäyttäjien (von Hippel 1994 & 2005) näkökulmasta. Tämä artikkeli on tiivistelmä tuloksista, jotka on esitetty Asumisen unelmat ja arki -teoksen (Juntto 2010) artikkelissa. Asukkaat toivovat esteettömiä ratkaisuja, jotka tuovat myös mielihyvää Tutkimuksesta nousi esille, että nykyinen esteetön suunnittelu ei juurikaan mahdollista yksilöllisiä variaatioita eikä käyttäjien osallistumista suunnitteluun, vaan pyrkii tarjoamaan kaikille samoja standardiratkaisuja. Tutkimukseen osallistuneille esteettömät ratkaisut eivät ole houkuttelevia, elleivät ne mahdollista yksilöllisiä mielihyvän kokemuksia. Suuntaaja 2 /

10 Asukkaat näyttävät arvostavan sellaisia esteettömiä ratkaisuja, jotka synnyttävät ensisijaisesti muuhun kuin vammaisuuteen viittaavia mielikuvia. Äärimmillään etusijalle saatetaan asettaa esteelliset ja jopa vaaralliset, mutta hyvää oloa ja nautintoa tuottavat ratkaisut, kuten kylpyamme. Useimpien tutkimukseen osallistujien mielestä kodin mukavin paikka on vuode. Siihen liittyy vapautuminen usein hankalan ja itselle sopimattoman ympäristön asettamista rajoituksista ja mahdollisuus mukavan ja kivuttoman asennon etsimiseen. Oma persoona ja elämäntyyli esiin ratkaisuja personalisoimalla Asukkaat näyttävät arvostavan sellaisia esteettömiä ratkaisuja, jotka synnyttävät ensisijaisesti muuhun kuin vammaisuuteen viittaavia mielikuvia. Sekä esteettömän asuntosuunnittelun että apuvälinesuunnittelun ongelmaksi koetaan nykyisen tarjonnan yksipuolisuus ja siihen liittyvä poikkeavuuden leima. Esteettömyyden integroiminen huomaamattomaksi, muilla perusteilla markkinoitujen (esimerkiksi eri elämäntapasegmenteille suunnattujen) tuotteiden ominaisuudeksi tuli useissa haastatteluissa esiin mahdollisena ratkaisuna. Epätyydyttävän tarjonnan vastapainoksi ja toisaalta yksilöllisten toiminnallisten vaatimustensa ja esteettisten mieltymystensä tyydyttämiseksi liikuntavammaiset asukkaat ovat tehneet arkielämässään innovatiivisia valintoja, joilla he pyrkivät tukemaan omaa persoonaansa ja elämäntyyliään. Esteettömien ratkaisujen esteettisiä ominaisuuksia pidetään hyvin tärkeinä. Osallistujat ovat kehittäneet apuvälinemäisiä käyttötapoja myös muuhun käyttöön tarkoitetuille tuotteille ja esineille. Esimerkiksi eräs osallistuja käyttää muunneltua urheiluvälinettä apuvälineenä rollaattorin sijasta. Valtavirtatuotteisiin liittyen osallistujat toivat haastatteluissa selkeästi esiin näkemyksen siitä, että ratkaisujen kehittäminen erityistarpeita omaavien ihmisten näkökulmasta käsin palvelee lopulta kaikkia käyttäjiä. Eräs tutkimukseen osallistujista kokee myönteisenä sen, että hän ei herätä huomiota ympäristössään. Hän asuu alueella, jossa liikkuu useiden hoitolaitosten ja palvelutalojen läheisyyden vuoksi paljon vammaisia ja sotaveteraaneja, joihin katukuvassa on totuttu. Asunnon ja lähiympäristön ajan myötä tapahtunut personalisointi ja sopeutuminen yksilöllisiin vaatimuksiin ovat hänelle keskeinen asumisviihtyvyyteen vaikuttava tekijä ja asumisvalintojen ohjaaja. Osallistumalla onnistuneita ratkaisuja ja elämän hallintaa Osallistuminen kodin esteettömien ratkaisujen suunnitteluun ja toteutukseen on tutkimukseen osallistuneille käyttäjille tärkeää. Keittiö ja kylpyhuone ovat tyypillisesti tiloja, joiden varustukseen ja kalustukseen asukkaat ovat jollakin tavalla vaikuttaneet. Esimerkiksi esteettömän keittiön hankintaprosessiin liittyy kuitenkin nykyisellään monia haasteita. Sekä muutostöitä tukevien kaupungin viranomaisten asenteissa että yritysten kyvyssä vastata vammaisten asukkaiden yksilöllisiin tarpeisiin on parantamisen varaa. Osallistujat ovat kuitenkin hyvin tyytyväisiä sellaisiin ratkaisuihin, joihin he ovat itse voineet vaikuttaa. Myös tässä korostuu elämäntapalähtöisyyden merkitys vammaisuutta korostavien suunnitteluratkaisujen sijaan. Omaan kotiympäristöön vaikuttamisen tarpeen voi ajatella liittyvän laajemmin osallisuuteen ja elämän hallintaan. Mahdollisuus yksityisyyden säätelyyn jokapäiväisessä elämässä nousi käyttäjätutkimusaineistosta esiin yhtenä tarpeena, johon asumisen ja erityisesti vammaisille suunnattujen palvelujen kehittämisessä tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Erään osallistujan sanoin, elämää on vaikea pitää yksityisenä, kun on ammattiauttajista ja palveluista riippuvainen. Toisaalta tutkimukseen osallistujat toivovat, että tietyissä tilanteissa ympäristö voisi tietää heistä jotakin. Yksi osallistujista huomautti haastattelussa, että haluaisi naapureidensa tietävän ettei hän ole humalassa vaikka joskus horjahteleekin kulkiessaan. Toinen osallistuja taas on kertonut huonokuuloisuudestaan naapureille ja sopinut toimenpiteistä vaaratilanteessa. 10 Suuntaaja 2 / 2011

11 Tarve itsenäiseen päätöksentekoon ja autonomiaan liittyy keskeisesti myös ajankäyttöön. Heikentynyt tai vaihteleva toimintakyky edellyttää joustavuutta aikataulujen suhteen. Esimerkiksi päivittäisten rutiinien hoitaminen saattaa viedä enemmän aikaa kuin keskivertoihmisillä. Toisaalta toimintakyvyn heikentyminen saattaa muuttaa arvomaailmaa ja saada ajattelemaan asumista uudella tavalla. Asunnosta lähiympäristöön Heikentynyt fyysinen toimintakyky aiheuttaa osallistujille monenlaisia haasteita myös työelämässä. Hyvinvointia työssä edistävät esteettömän työympäristön lisäksi työyhteisön positiivinen asenne erilaisuuteen sekä mahdollisuus jaksottaa työaikaa toimintakyvyn mukaan ja tehdä töitä esimerkiksi kotoa käsin. Työn tulo kotiin asettaa vaatimuksia myös asunnon tiloille. Liikkumisen esteettömyys helpottaa merkittävästi elämän sujumista ja palvelujen saavutettavuutta. Kuljetuspalvelun ongelmat ja julkisen liikenteen esteellisyys nousivat tutkimuksessa esiin. Palvelujen esteettömän saavutettavuuden lisäksi esiin nousi yksilöllisen palvelukokemuksen merkitys varsinkin kotiin tuotavien palvelujen osalta. Osallistujat toivat esiin erilaisia hyvän asumisen kokemuksen osatekijöitä. Arkielämän sujuvuus on yksi tavoite, joka varmaankin yhdistää sekä vammaisia että muita asukkaita. Vaikka vammaisuus tai fyysisen toimintakyvyn heikentyminen eivät osallistujien asumishistoriaa tarkastellessa olleet ensisijaisia muuttoja laukaise- Parhaimmillaan sekä vammaiset että ei-vammaiset käyttäjät voisivat valita saman esteettömän ratkaisun sillä perusteella, että se sopii heidän elämäntyyliinsä. via tekijöitä, yksilölliset esteettömyysvaatimukset vaikuttivat valintatilanteessa merkittävästi uuden asunnon, asuinalueen ja joissakin tapauksissa jopa asuinkunnan valintaan. Esimerkiksi huonokuuloiselle osallistujalle hyvä näkyvyys tilasta toiseen ja ulos oli ollut asunnon valintakriteeri. Osallistuneilla vammaisilla asukkailla on realistinen näkemys oman asumispolkunsa tulevaisuudesta. Nykyistä asuntoa ja sen esteettömyyttä arvioidaan suhteessa oman toimintakyvyn mahdollisiin muutoksiin ja pohditaan erilaisia asumisvaihtoehtoja käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Asumisen unelmiin toimintakyvyn muutokset vaikuttavat vähemmän. Käyttäjälähtöistä esteetöntä asumista konseptisuunnittelulla Yksilöllisten, houkuttelevien ja esteettisesti tyydyttävien esteettömien ratkaisujen puute kotiympäristössä voidaan nähdä tyypillisenä monimutkaisena ja vaikeasti määriteltävänä häijynä ongelmana (Rittel & Weber 1973, ), johon liittyy ristiriitaisiakin vaatimuksia. Ratkaisut koskettavat kokonaisvaltaisesti asuinympäristön sosiaalisia, taloudellisia ja teknologisia tekijöitä ja liittävät yhteen useita toimijatahoja, kuten viranomaiset, yritykset, suunnittelijat ja yksityiset käyttäjät. Yksi tämän tutkimuksen tavoitteista oli visioida luovia ratkaisumahdollisuuksia esteettömän asumisen häijyihin ongelmiin soveltamalla käyttäjäkeskeisen konseptisuunnittelun (ks. konseptisuunnittelusta esim. Jääskö & Keinonen 2004 & Keinonen et al. 2004) menetelmiä asumisen ja palvelukehityksen kentälle. Konseptisuunnittelu edellyttää kodin ymmärtämistä kokonaisvaltaisena tuotteena, jossa yhdistyvät arkkitehtoninen tila, asunnon varustus ja sisustus, talotekniikka, kodinkoneet ja muut kodin esineet sekä jokapäiväistä elämää tukevat palvelut. Tällä hetkellä näitä asuinympäristön elementtejä kehitetään ja tuotetaan useimmiten erikseen ja toisistaan riippumatta, vaikka markkinoille onkin vähitellen ilmaantumassa holistisia asumiskonsepteja, joihin liittyy esimerkiksi erilaisia palveluja. Toisaalta asuminen tuotteena eroaa merkittävästi perinteisistä kuluttajatuotteista. Kyseessä on laajan toimijaverkoston tuottama, tarkasti säädelty, pitkäaikainen ja asiakkaalta suurta investointia vaativa rakenne, jonka valintaan vaikuttavat monimutkaiset ulkoiset ja sisäiset tekijät. Suuntaaja 2 /

12 Innovatiivisten vammaisten asukkaiden asiantuntemusta voitaisiin hyödyntää kaikille sopivan, mutta yksilöllisen esteettömän asuinympäristön kehittämisessä. Tutkimustulosten konseptoinnin välineinä hyödynnettiin suunnitteluajureita ja skenaarioita. Suunnitteluajurit ovat tyypillisesti käyttäjätutkimukseen tai muuhun taustatietoon pohjautuvia lyhyitä kirjallisia kuvauksia keskeisistä uudelta tuotteelta edellytettävistä ominaisuuksista. Yksilöllisen esteettömän asumisen suunnitteluajureissa kuvataan tutkimuksessa esiin tulleet asumisen käyttökokemukseen liittyvät päävaatimukset ja arkielämän pienet innovaatiot suhteessa asuntoon, apuvälineisiin, lähiympäristöön, liikkumiseen, palveluihin ja työhön. Näistä yksittäistapauksista johdettiin yleisemmät suunnittelun ohjenuorat, joita voidaan hyödyntää yksilöllisen esteettömän asuinympäristön suunnittelussa. Asukkaiden käyttökokemuksiin ja käyttäjäinnovaatioihin perustuvat ohjenuorat liittyvät asunnossa erilaisuuden häivyttämiseen, oman tyylin korostamiseen, vakioratkaisujen täydentämiseen, monikäyttöisyyteen, mielihyvään ja osallisuuden tunteeseen, apuvälineissä mielleyhtymien suuntaamiseen ja käyttötarkoituksen laajentamiseen, ympäristössä itseilmaisuun ja yksityisyyden säätelyyn, liikkumisessa omaehtoisuuteen, palveluissa palvelukeskittymiin ja monikanavaisiin palveluihin sekä työssä joustavuuteen. Tutkimuksen tulokset, yksilöllisen esteettömän asuinympäristön suunnitteluajurit ja kolme ratkaisukonseptia, on kuvattu yksityiskohtaisesti alkuperäisissä artikkeleissa (Jacobson & Pirinen 2007b, & 2010, ). Ne on tarkoitettu inspiroiviksi työvälineiksi esteettömiä ratkaisuja sääteleville, suunnitteleville ja tuottaville toimijoille. Konseptien tavoitteena on visioida ja tehdä ymmärrettäväksi niitä uusia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia, joita yksilölähtöinen esteetön suunnittelu voisi tuoda lähitulevaisuuden jokapäiväiseen asuinympäristöön. Huomioita esteettömän asumisen suunnitteluun Käyttäjätutkimus osoittaa, että siihen osallistuneilla liikuntavammaisilla asukkailla on voimakas motivaatio etsiä yksilöllisiä esteettömiä ratkaisuja. Tähän on osaltaan pontimena se, että heillä on niin erityisiä tarpeita, että geneeriset ratkaisut eivät kykene vastaamaan niihin. Lisäksi yksilöllisiä ja esteettisesti houkuttelevia esteettömiä ratkaisuja on huonosti saatavilla. Käyttäjillä on erilaisia strategioita yksilöllisten esteettömien ratkaisujen hankkimiseksi: yksilöllisen ratkaisun suunnittelu ja toteuttaminen itse tai yhteistyössä tuottajan kanssa, räätälöidyn ratkaisun tilaaminen, massatuotetun ratkaisun kustomointi, tai uuden käyttötavan keksiminen olemassa olevalle tuotteelle. Tulosten pohjalta on perusteltua ehdottaa, että esteettömyyden perustasoa tulisi täydentää yksilöllisillä, elämäntapalähtöisillä ja esteettisillä mielihyvään, personalisointiin ja osallistumiseen tai vaikuttamiseen liittyvillä ominaisuuksilla. Ratkaisujen esteettömyyteen vaikuttavat funktionaaliset ominaisuudet olisivat tällöin ikään kuin sisäänrakennettuina taustalla, jolloin muut, esimerkiksi käyttäjän persoonaan tai elämäntapaan liittyvät ominaisuudet korostuisivat ensisijaisina. Sellaisina ratkaisut eivät korostaisi käyttäjiensä puutteita tai leimaisi, vaan herättäisivät apuvälinemäisyyden ulkopuolelle viittaavia mielleyhtymiä. Mahdollisuus personalisoida ja sopeuttaa asuinympäristöä yksilöllisiin tarpeisiin myös lisäisi vammaisten asukkaiden osallisuuden ja elämän hallinnan tunnetta. Elvyttävän ulottuvuuden sisältävät ratkaisut houkuttelisivat myös laajempaa käyttäjäryhmää, jota yhdistäisi esimerkiksi elämäntapa. Esteettömyys olisi tällöin vain yksi ratkaisun ominaisuus. Parhaimmillaan sekä vammaiset että ei-vammaiset käyttäjät voisivat valita saman esteettömän ratkaisun sillä perusteella, että se sopii heidän elämäntyyliinsä. Eräs tapa saavuttaa uudenlaisia esteettömiä ratkaisuja voisi olla käyttäjäinnovaatioiden hyödyntäminen esteettömien tilojen, tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Haasteena on kehittää uudenlaisia välineitä, joilla voitaisiin sekä tavoittaa vammaisten asukkaiden keskuudessa olevaa koke- 12 Suuntaaja 2 / 2011

13 muksiin, tarpeisiin ja käyttökontekstiin liittyvää tietoa että kytkeä se osaksi asuinympäristön tilojen, tuotteiden ja palvelujen suunnittelu- ja tuotantoprosesseja. Käyttäjälähtöinen konseptisuunnittelu on ollut vallitseva tuotemuotoilussa, mutta tutkimus osoittaa, että sitä voitaisiin soveltaa myös laajemmin asumisen kehittämisessä. Asuinympäristöä voidaan tarkastella kokonaisvaltaisena tuotteena, joka koostuu arkkitehtonisen rakenteen lisäksi esimerkiksi pintamateriaaleista, kalusteista sekä asumisen tuotteista ja palveluista. Vammaisten asukkaiden käyttökokemusten ja käyttäjäinnovaatioiden pohjalta muodostetut suunnitteluajurit voivat toimia ohjenuorana sellaisen esteettömän asumisen kehittämisessä, joka vastaa vammaisten käyttäjien erilaisiin elämäntapalähtöisiin vaatimuksiin, ja joka samalla houkuttelee myös muita käyttäjiä. Suunnitteluajureihin perustuvat ratkaisukonseptit voivat toimia luovuutta edistävänä inspiroivana välineenä eri toimijoiden kesken ja edistää jaetun vision muodostumista yksilöllisemmästä esteettömyydestä. Yksilöllisempien esteettömien ratkaisujen tuottaminen voitaisiin mahdollistaa uusilla asiakasohjautuvilla tuotantotavoilla, kuten modulaariseen tarjoamaan perustuvalla massakustomoinnilla. Siinä esteetöntä perustasoa täydennetään erilaisilla esimerkiksi elämäntapaan tai esteettisyyteen liittyvillä moduuleilla, joista käyttäjä valitsee yksilöllisen valikoiman tai komposition. Valmis ratkaisu vastaa käyttäjän toiminnallisten ja käytettävyyteen liittyvien tarpeiden lisäksi myös esimerkiksi elämäntapaan liittyviin vaatimuksiin. Tutkimuksen tulokset tukevat olettamusta siitä, että liikuntavammaiset asukkaat eivät ole homogeeninen ryhmä, jolla on yhtenevät vaatimukset esteettömyyden suhteen. Vaikka vammaisuus aiheuttaa erityistarpeita asuinympäristön suhteen, se ei ole ihmisen identiteetin, elämäntyylin eikä asumispreferenssien ensisijainen määrittelijä. Liikuntavammaiset asukkaat tulisikin nähdä moninaisena kohderyhmänä, jonka sisällä asumiseen liittyvät vaatimukset ovat hyvin yksilöllisiä. Esteettömän kotiympäristön tulisi toiminnallisiin vaatimuksiin vastaamisen lisäksi tuottaa asukkaalleen mielihyvää, tukea hänen persoonaansa, elämäntyyliään ja esteettisiä preferenssejään sekä mahdollistaa asukkaan osallistuminen ratkaisujen suunnitteluun ja oman ympäristön ja elämän hallintaan. Innovatiivisten vammaisten asukkaiden asiantuntemusta voitaisiin hyödyntää kaikille sopivan mutta yksilöllisen esteettömän asuinympäristön kehittämisessä. Käyttäjälähtöisemmän esteettömän suunnittelun tueksi tarvitaan lisää tutkimustietoa asumisen yksilöllisistä kokemuksista ja käytännöistä sekä modulaarisen lähestymistavan edelleen kehittämistä. Muutoksen edellytyksenä on myös vuorovaikutuksen lisääminen käyttäjien, julkisen sektorin ja asuinympäristön eri elementtien suunnittelijoiden ja tuottajien välillä. Lähteet von Hippel, Eric (1994). The Sources of Innovation. New York: Oxford University Press. von Hippel, Eric (2005). Democratizing Innovation. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press Jacobson, Susanne & Pirinen, Antti (2007a). Disabled Persons as Lead Users in the Domestic Environment. Proceedings of the Designing Pleasurable Products and Interfaces Conference, August School of Design, University of Art and Design Helsinki. Publication series of the University of Art and Design Helsinki B 84, Jacobson, Susanne & Pirinen, Antti (2007b). User Innovation and Accessible Living Environments. Proceedings of the International Future Design Conference on Global Innovations in Macro- and Micro-Environments for the Future, October Institute of Millennium Environmental Design & Research, Yonsei University, Seoul, Korea, Jacobson, Susanne & Pirinen, Antti (2010). Esteettömän asumisen edelläkävijät. Teoksessa Anneli Juntto (toim.) Asumisen unelmat ja arki: suomalainen asuminen muutoksessa. Helsinki: Gaudeamus University Press Juntto, Anneli Asumisen unelmat ja arki: suomalainen asuminen muutoksessa. Helsinki: Gaudeamus University Press. Jääskö, Vesa & Keinonen, Turkka (2004). Käyttäjätieto konseptoinnissa. Teoksessa Turkka Keinonen & Vesa Jääskö (toim.): Tuotekonseptointi. Teknologiateollisuuden julkaisuja nro 12/2003. Helsinki: Teknologiateollisuus ry. Keinonen, Turkka, Andersson, Janne, Bergman, Jukka- Pekka, Piira, Sampsa & Sääskilahti, Mikko (2004). Mitä tuotekonseptointi on? Teoksessa Turkka Keinonen & Vesa Jääskö (toim.): Tuotekonseptointi. Teknologiateollisuuden julkaisuja nro 12/2003. Helsinki: Teknologiateollisuus ry Mattelmäki, Tuuli (2006). Design Probes. Väitöskirja. Helsinki: Publication Series of the University of Art and Design Helsinki A 69. Rittel, Horst W. J. & Webber, Melvin M. (1973). Dilemmas in a General Theory of Planning. Policy Sciences 4 (1973), Suuntaaja 2 /

14 Artikkeli Esteettömyyden monitahoinen haaste Ratkaisut ikääntyneiden ja erityisryhmiin kuuluvien ihmisten asumisen monitahoiseen haasteeseen syntyvät monitoimijaisen verkoston yhteistyönä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) hyvinvointiyksikön tutkimus- ja kehittämistoiminnassa on tartuttu haasteeseen kokonaisvaltaisten ja asukaslähtöisten asumisen arviointivälineiden kehittämiseksi. Anja Tanttu TtM, kuntoutusalan lehtori, projektipäällikkö Pirkko Lahti THM, KM, projektityöntekijä ESKO, Esteetön koti ikääntyneiden ja erityisryhmien asumiseen -hanke, Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMKin Esteetön koti -hankkeissa kehitetään asumisen laatua, esteettömyyttä ja turvallisuutta edistäviä ratkaisuja yhteistyössä kansainvälisten kumppaneiden sekä alueellisten julkisten toimijoiden ja yritysten kanssa. Hankkeiden aikana Suomeen on tuotu ja koekäytetty pilottikohteissa uudenlaisia asumisen fyysistä esteettömyyttä mittaavia arviointivälineitä. Yksilön kokemusta asumisesta on arvioitu neliosaisella Four Domain Model of Perceived housing -mittaristolla (Oswald ym. 2001; Oswald ym. 2006) ja asuinympäristön objektiivista esteettömyyttä Housing Enabler/HE -arviointimenetelmällä (Iwarsson & Slaug 2008). Jyväskylän ammattikorkeakoulu toimii Housing Enabler -mittarin yhteistyö-, koulutus- sekä kehittämisorganisaationa Suomessa ja järjestää HE -käyttäjäkoulutuksia osana täydennyskoulutustarjontaansa. Hankkeiden aikana järjestetään myös esteettömyyteen ja arviointimenetelmien käyttöön liittyviä työpajoja sekä teemapäiviä. Hankkeet Asuinympäristön esteettömyyttä arvioivaa Housing Enabler -menetelmää käytettiin Sammonkoti-pilottihankkeessa ( ). Hankkeen aikana suunniteltiin ja rakennettiin Palvelutalo Sammonkoti, joka on 65-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö Jyväskylässä (Heimovaara-Kotonen 2010). ESKO, Esteetön koti ikääntyneiden ja erityisryhmien asumiseen -hankkeessa ( ) kehitetään Jyväskylän ja pohjoisen Keski-Suomen kuntien alueella ikääntyneiden ja erityisryhmien asukaslähtöistä asumista, ennakoivaa suunnittelua sekä nykyisen asumis-, rakentamis- ja palvelutilanteen arviointia. Keskeisinä tavoitteina on saada asumisen arvioinnin ja seurannan menetelmät monialaiseen käyttöön, kartoittaa ja kehittää ikääntyneiden ja erityisryhmien asumista sekä palveluita sekä selkiyttää eri toimijoiden roolia esteettömyyden arvioinnissa. Mukana hankkeessa ovat Jyväskylän kaupunki, seitsemän pohjoisen Keski-Suomen kuntaa sekä yksityisiä yrityksiä, osatoteuttajana Jyvässeudun Hoivapalvelut Oy. Mukana on myös ASPA, joka toimii valtakunnallisella tasolla. Hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) sekä hankkeessa mukana olevat kunnat ja yritykset. 14 Suuntaaja 2 / 2011

15 Koetun asumisen arviointimenetelmä Esteettömyys liittyy niin asuinympäristöön ja asuntoon kuin palvelujen saavutettavuuteen ja osallistumiseen. Yksinkertaistettuna esteettömyys on juuri niitä asioita, joita toivomme asuinympäristöltä: turvallisuutta, toimivuutta, yksilöllisyyttä ja viihtyisyyttä (Oswald ym. 2006). JAMKin Esteetön koti hankkeissa suomenkielelle käännetyillä ja koekäytetyillä neljällä Koetun asumisen (KA) -mittarilla on mahdollista selvittää asumisen merkitysten subjektiivista kokemusta (Oswald ym. 2002). Hankkeessa koekäytetään ja arvioidaan mittareiden soveltuvuus Suomeen sekä niiden käytettävyys kliinisessä työssä. Tähän paikallistamisprosessiin osallistuvat professori Frank Oswald Heidelbergin yliopistosta, apulaisprofessori Agneta Fänge Lundin yliopistosta sekä yliassistentti Timo Suutama Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta. Arviointimenetelmällä voidaan selvittää asukkaan subjektiivinen kokemus asumisensa tasosta ja asunnon toimivuudesta, kodin merkitys asukkaalle sekä asumiseen liittyvä hallinnantunne. Asukkaan tyytyväisyyttä asumiseensa selvitetään Housing Satisfaction -kyselyn yhdellä kysymyksellä: Oletko tyytyväinen asumisesi tasoon tällä hetkellä. Asukkaan omaa arviota kodin toimivuudesta selvitetään Usability in My Home -kyselylomakkeella, joka antaa tietoa haastateltavan asuinympäristössään ja asunnossaan havaitsemista ongelmista. Lisäksi kyselyllä voidaan selvittää kuinka hyvin asuinympäristö mahdollistaa haastateltavan selviytymisen päivittäisistä toiminnoista nykyisessä asunnossaan. Kodin merkitystä koskevalla Meaning of my Home -kyselyllä saadaan vastauksia siihen, mitä kotona oleminen merkitsee haastateltavalle. Neljäs mittari on hallintauskomuksia arvioiva Housing-related Control Beliefs Questionaire -mittari. (Oswald ym ) Tietoa asukkaan subjektiivisista kokemuksista voidaan hyödyntää asumispalveluiden ennakoinnissa, suunnittelussa ja kohdentamisessa. Koetun asumisen arvioinnit toteutetaan haastattelemalla asiakkaita heidän kodissaan. Kaikkia neljää koetun asumisen mittaria on käytetty ESKO-hankkeen piloteissa ja todettu, että näin laajan mittariston käyttäminen vie paljon aikaa haastattelijalta ja kuormittaa haastateltavaa. Tämän takia hankkeen aikana on vielä arvioitava mitä koetun asumisen arvioinnin osia on tarkoituksenmukaista käyttää esimerkiksi kotihoidon vakiintuneena työvälineenä asukkaan kokemusten arvioinnissa. Housing Enabler -menetelmä Housing Enabler (HE) -menetelmällä voidaan arvioida luotettavasti ja objektiivisesti esteettömyyttä. Yhdistämällä ympäristön arviointi asukkaan fyysisen toimintakyvyn profiiliin saadaan tietoa yksilön ja ympäristön yhteensopivuudesta. (Iwarsson & Slaug 2008.) Hankkeiden kansainvälisinä yhteistyökumppaneina toimivat HE-menetelmän kehittäjät Susanne Iwarsson ja Björn Slaug Lundin yliopistosta Ruotsista. Menetelmä on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville, asunnon muutostyöarviointeja tekeville henkilöille ja yrityksille. Lisäksi arviointimenetelmää voivat käyttää rakentamisesta ja asumisesta vastaavat suunnittelun, toteutuksen sekä seurannan asiantuntijatahot. Myös kiinteistöhuoltoala, isännöinti ja kiinteistönvälitys pystyvät hyödyntämään menetelmällä saatuja tietoja omalla toimintasektorillaan. Arviointimenetelmän ensimmäisessä osiossa arvioidaan henkilön toimintakyvyn rajoitteet (kuvio 1). Toisen osion 188 muuttujalla (kuvio 2) arvioidaan asuinympäristö huomioiden asunnon ulkotilat, sisäänkäynnit sekä asunnon sisätilat. Tiedot tallennetaan ja analysoidaan Esteetön koti -hankkeissa kehitetyllä tietokoneohjelmalla, joka laskee asuinympäristön riskipisteiden määrän. Tietokoneohjelman antamat pisteet perustuvat menetelmän kehittäjien laajaan tieteelliseen tutkimukseen siitä, miten erilaiset toimintakyvyn rajoitukset vaikuttavat ihmisen selviytymiseen asuinympäristössään. (Iwarsson & Slaug 2008.) Saadun analyysin avulla Kuvio 1. Housing Enabler -arviointimenetelmän toimintakykyprofiilit Suuntaaja 2 /

16 Kuvio 2. Housing Enabler -arviointimenetelmän ympäristömuuttujat voidaan laatia ennakoivasti ja turvallisesti asiakaslähtöisiä korjaus- ja muutosrakentamisen interventioita. (Iwarsson & Slaug 2008.) Tavoitteena on, että fyysinen ympäristö tukee ikääntyvän tai erityisryhmään kuuluvan asukkaan itsenäistä selviytymistä hänen omassa asuinympäristössään. Raportointi Hankkeissa kehitettyyn tietokoneohjelmaan tallennettujen profiilien ja tyyppiasukkaiden avulla voidaan arvioida tietyn asunnon (esim. palveluasunto) sopivuutta toimintakyvyltään erilaisille henkilöille. Vastaavasti voidaan tehdä simulaatioita, joissa tietty henkilö voidaan sijoittaa eri asuinympäristöihin, jolloin saadaan kuva eri asuinympäristöjen soveltuvuudesta (kuvio 3). (Iwarsson & Slaug 2008.) Vertailemalla ohjelmiston laskemia pisteitä voi esimerkiksi SAS (suunnittele-arvioisijoita) -työryhmä päätellä, mikä ympäristö sopii parhaiten asukkaalle tai kuka asukkaista sopii tiettyyn ympäristöön. Analyysistä nähdään myös mistä ympäristön arviointikohdista asukas on saanut pisteitä. Näistä kohdista tulevat näkyviin lisäksi muistiinpanot sekä valokuvat mikäli niitä on arviointilomakkeeseen alun perin lisätty. Tietokoneohjelman avulla on rakennettu alueellisia asuntotietokantoja. Sen avulla voidaan myös arvioida esimerkiksi asunnonmuutostyö- tai korjausrakentamiskohteen esteettömyyttä ennen ja jälkeen tehtyjen muutosten. Esteettömyyden huomioiminen kaikissa rakentamisen vaiheissa Korjaus- ja uudisrakentamisen pilottikohteissa tehdään yhteistyötä rakennusalan asiantuntijoiden ja kohteiden käyttäjien kanssa jo rakennusten suunnitteluvaiheessa. Jatkossa esteettömyysarviointi tulisi ajoittaa jo kaavoitus- ja hankesuunnitteluvaiheessa, koska silloin tehtävät ratkaisut vaikuttavat rakennettavan kohteen toimivuuteen ja asumisen esteettömyyteen. Ensimmäinen HE-menetelmällä arvioitu uudisrakentamisen kohde on tässä artikkelissa kuvattu Palvelutalo Sammonkoti (Heimovaara-Kotonen 2010) ja seuraavana on vuorossa suunnitteluvaiheessa oleva Wiitalinnan kerrostalo. Korjausrakentamisen kohteista ovat valmistuneet mm. Kyllikinkadun palvelutalo Jyväskylässä ja Pienkoti Maijunkuja Saarijärvellä. HE-menetelmä tuo suunnitteluun rakennusmääräyksistä ja -suosituksista puuttuvan asukkaan toimintakyvyn näkökulman. Yhtä tärkeää kuin suunnitteluvaiheen työ on rakentamisen vaiheiden seuraaminen ja mahdollisten muutosten tarkastaminen, jotta esteettömyyden takaavat ratkaisut toteutuvat suunnitelmien mukaisesti. Hoito- ja hoivapalveluita tuottavien yksiköiden kohteissa ympäristön esteettömyys ja toimivuus vaikuttavat myös henkilöstön työn kuormittavuuteen ja työn suunnitteluun sekä työergonomiaan. Esteettömyysarviointi tulisi tehdä jo kaavoitus- ja hankesuunnitteluvaiheessa, koska silloin ratkaisuilla vaikutetaan rakennettavan kohteen toimivuuteen ja asumisen esteettömyyteen. 16 Suuntaaja 2 / 2011

17 Kuvio 3. Simulaatio yhden asunnon ympäristöprofiilin ja siihen sijoitettujen kolmen ikääntyneen toimintakykyprofiili vertailu Asuinympäristön haasteet ESKO-hankkeessa on arvioitu erilaisia asuinympäristöjä niin kerros-, rivi- kuin omakotitaloissa ja esteettömyyteen liittyvät haasteet ovat olleet yleisiä asuntotyypistä riippumatta. Erityisesti vanhemmissa raken nuksissa sisäänkäynnit ovat osoittautuneet talotyypistä riippumatta haasteellisiksi varsinkin apuvälineiden käyttäjille. Sisäänkäyntien yhteydessä on usein porrasaskelmia tai korkeita kynnyksiä. Kerrostalojen oviaukot ovat kapeita ja ulko-ovet raskaita eivätkä pysy auki. Lisäksi kerrostaloissa portaat ovat usein kierreportaita ja hissit ahtaita. Asuntojen sisätiloissa toimimista vaikeuttavat riittämätön vapaa liikkumatila (erityisesti saniteettitiloissa), kapeat oviaukot ja kynnykset sekä hankalasti käytettävät säilytystilat. Piha-alueiden haasteita ovat kaukana sisäänkäynnistä olevat pysäköinti- tai pysähtymispaikat, kävelyreittien epätasaisuudet, tasoerot sekä käsijohteiden puuttuminen. Lähteet Heimovaara-Kotonen E. (toim.) (2010). Esteetön koti. Kokonaisvaltaisia ratkaisuja ikääntyneiden asumiseen. JAMK. Iwarsson S, Slaug B (2008). Housing Enabler. Arviointiväline asumisen esteettömyysongelmien arviointiin ja analysointiin. Veten & Skapen HB & Slaug Data Management AB. Oswald F, Schilling O, Wahl H-W, Gäng K. (2002). Trouble in paradise? Reasons to relocate and objective environmental changes among well-off older adults. Journal of Environmental Psychology 22(3), Oswald F, Schilling O, Wahl H-W et al. (2006). Homeward bound: Introducing a four domain model of perceived housing in very old age. Journal of Environmental Psychology, 26 (3), Esteetön asuminen The Enabler Web Site Suuntaaja 2 /

18 Kulman takaa Argumentteja Arabianrannasta Jussi Vehkasalo Muutin tammikuussa Arabianrantaan. Alueen asuintaloista ja muista rakennuksista on pyritty tekemään mahdollisimman esteettömiä. Tarkoittaa, että myös pyörätuoleilla liikkuvat sekä rollaattoreita ja muita apuvälineitä käyttävät pystyvät liikkumaan sujuvasti. Esteettömyyteen liittyvät asiat ruumiillistuivat minulle heti muuttopäivänä. Ajoimme vuokrapakettiauton korttelin kokoisen talokompleksin sisäpihalle luiskaa pitkin. Juuri kun olin saanut veivattua pakun lumeen auratulle käytävälle, sopivasti kantosuuntaan nähden, paikalle saapui samaista luiskaa pitkin invamopoilija. Ja niinhän siinä kävi, että paku oli pikaisen neuvottelun ja käsillä viittilöimisten jälkeen veivattava hetkeksi pois tieltä, jotta invamopoilija pääsi jatkamaan matkaansa pihan poikki. Mopoilija oli kuulemma jäänyt jo sen verran monta kertaa lumeen kiinni, että hän halusi varmuudella riittävän leveän ohituskaistan muuttoautoon nähden. Lumi teki tepposet ulkoalueiden esteettömyydelle monessa kohtaa viime ja toissa talvena. Ei ollut eteneminen helppoa tavallisilla tallaajillakaan. Valtavat lumimäärät eivät myöskään houkuttaneet tutustumaan uuteen lähiympäristööni heti muuton jälkeen. Ensimmäisten viikkojen aikana liikkumiseni uudella asuinalueellani rajoittui lähinnä kodin, viereisen kauppakeskuksen sekä bussi- ja ratikkapysäkkien kolmioon. Sen huomasin nopeasti, että meno Arabianrannassa on vahvasti sidoksissa vuorokaudenaikaan. Heti aamusta alkaen väkeä, ja erityisesti nuoremman sorttista sellaista, on kaduilla sekä alueelle tulevissa ja sieltä lähtevissä liikennevälineissä julmetusti. Kun itse lähden talon ulko-ovesta bussipysäkille, vastaan vaeltaa ruotsinkielisen ammattikorkeakoulun Arcadan ja ruotsinkielisen ammattioppilaitoksen Prakticumin oppilaita. Bussit ja ratikat purkavat heitä läheisille pysäkeille. Päivän puhteensa aloittavat myös Kumpulan kampuksella, Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Pop & Jazz Konservatoriossa opiskelevat. Nuorekasta ja energistä meininkiä. Arkipäivien sutina vähenee iltakuudelta: iltaisin ja öisin ollaan vähän kuin nukkumalähiössä. Lähiö Arabianranta ei siltikään ole. Nopeasti myös huomasin, että kovin vähän on tarjontaa aivan lähellä, jos haluaa lähteä istumaan iltaa ravintolaan. Kauppakeskuksen ketjuravintola on minun kannaltani kiehtova lähinnä vain sijaintinsa puolesta. Lähikortteleiden talojen kivijaloista löytyy kaksi pubia. Niihin ei ainakaan talvi-iltoina monen montaa sielua eksynyt. Hiljaisiin talviiltoihin ja -öihin loivat tunnelmaa vain pakkasessa kirskuvat raitiovaunujen rautapyörät. Ja kun sitten eräänä kevätaurinkoisena sunnuntaina suuntasin kävelylenkin Vanhankaupunginkoskelle, haistoin palaneen käryä. Ja kuinka ollakaan: käry tuli lauantain vastaisena yönä palaneen Ravintola Helsingen yhä savuavista raunioista! 18 Suuntaaja 2 / 2011

19 Artikkeli Vaikeasti vammaisten ryhmäasumisratkaisujen kehittäminen Ryhmäasunnot ja asuntoryhmät soveltuvat parhaimmillaan kaikille henkilöille. Erityisryhmien kohteissa näitä uusia yhteisöasumisen ratkaisumalleja kehitetään jatkuvasti. Merja Laitinen, erityisasiantuntija, Ympäristöministeriö YK:n yleissopimuksen mukaan vammaisilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus elää yhteisössä ja tehdä samanlaisia valintoja kuin muutkin ihmiset. Käsitys siitä, mikä on hyvää asuntosuunnittelua, ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, varsinkaan silloin kun kyseessä on vaikeasti vammaisten henkilöiden ryhmäkodit ja asuntoryhmät. Haasteita lisää se, että samalla kyseessä on tukihenkilön työpaikka turvallisuus- ja ergonomiavaatimuksineen. Arvioitaessa vaikeasti vammaisille suunniteltua asuntoa, tulee kysyä, onko asunto sellainen, että kuka tahansa meistä voisi siinä asua. Asunnon ja hinnan ohella merkittäväksi valintakriteeriksi tulee sijainti. Sijainti on vammaisille vähintään yhtä tärkeä kuin muillekin asunnon hankkijoille. TKK:n arkkitehtiosastolla vuonna 2010 valmistuneessa diplomityössäni "Vaikeasti vammaisten henkilöiden ryhmäasumisratkaisujen kehittäminen" kokosin laajasti kehittämisehdotuksia ja esittelin 22 erilaisen rakennuksen ja niissä olevien ryhmien pohjapiirustukset. Aineistona hyödynsin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARAn) avustamia erityiskohteita. Seuraavassa nostan esiin sellaisen yhteisöasumisen mallin, jossa asumisen itsenäisyysaste vaihteli, ja toisaalta ehdotan asuntojen minimikoon nostamista 25 neliöksi. Läpikäymässäni aineistossa tavanomaisimpia olivat enintään kolmen ryhmän hankkeet, joissa yhdessä ryhmässä oli enintään kuusi asuntoa. Ryhmäkohtaisten lähioleskelu- ja ruokailutilojen lisäksi kohteissa oli usein kaikkien käytössä olevat sauna- ja pesulatilat sekä henkilökunnan tilat. Osallistuminen auttaa sopeutumaan Hankkeiden sijainti ja liikenneyhteydet määrittävät vaikeasti vammaisten mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan ja käyttää samoja palveluita kuin kaikki muutkin kuntalaiset. Omatoiminen liikkuminen on osa valinnanvapautta. Jo kaavoitusvaiheessa tulee vaikeasti vammaisille henkilöille soveltuvia tontteja varata tälle kohderyhmälle kohtuullisen läheltä yleisiä palveluita. Kaavoissa on mahdollistettava erilaisten tuettujen asuntoryhmien toteuttaminen kustannustehokkaasti ja tasoeroja välttäen. Siirtyminen pihoilta lähiympäristöön vaatii suunnittelussa erityishuomiota, jotta kulkureitit koetaan turvallisiksi. Suunnittelijan vuorovaikutus tulevien asukkaiden ja näiden edustajien kanssa on tärkeää. Vaikka arkkitehti on asumisen asiantuntija, hänen voi olla vaikea nähdä asioita sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka tarvitsee apua selvitäkseen arjen toi- Suuntaaja 2 /

20 minnoista kuten syömisestä, liikkumisesta ja kommunikoinnista. Eriytyneisiin asumistarpeisiin on kaivattu yksilöllisyyden huomioonottamista. Yksilöllisyyttä voidaan saada aikaan esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuus valita etukäteen suunnitelluista vaihtoehdoista. Tilojen monikäyttöisyyttä tukee se, että niiden mitoitus on riittävän väljä ja tilojen muodot ovat selkeitä. Asumisen itsenäisyysaste vaihteli Asumispalvelu ASPAn tavoin hyvää kehitystyötä vammaisten asumisessa on tehnyt Kårkulla. Seuraavassa esimerkkinä on CC-M arkkitehtien Kårkullalle suunnitteleman Turun kohde, jossa asuminen on järjestetty itsenäisyydeltään hyvin vaihtelevasti (kuva 1). Hankkeessa on yksitoista asuntoa, jotka muodostavat kolme kokoonpanoa: erillisasuntojen ryhmä, pariasuntojen ryhmä ja ryhmäkoti. Kaksi ensimmäistä ryhmää sijaitsevat kumpikin omassa siivessään, mutta kytkeytyvät toisiinsa välimoduulin, ryhmäkodin, avulla. Rakennuksen eri osat viestivät vaihtelevasta itsenäisyydestä. Asumisen itsenäisyyttä määrittää se, miten tai minne asunnot avautuvat. Erillisasunnoilla on oma ulko-ovi, mikä tekee asumisesta itsenäisen. Pari- asunnot on kytketty toisiinsa ylimääräisellä eteistilalla, mikä mahdollistaa vapaavalintaisen kimppaasumisen. Ryhmäkodin asunnot aukeavat ryhmäkodin valvottuun eteiseen. Ryhmät ja asukkaat voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään sisällä ja ulkona. Ryhmäkodissa on kaikille yhteiset tilat ja henkilökunnan tilat. Keskeisesti sijoitettu ryhmäkoti on helppo saavuttaa ja etäisyydet pysyvät lyhyinä. Kenenkään ei tarvitse kokea olevansa eristetty muista. Rakennuksen L-muoto rajaa asunnoille yhteistä ulkotilaa. Rakennusta reunustaa yhteinen kulkureitti, joka mahdollistaa asukkaille luonnollista vuorovaikutusta ja sosiaalisia sattumia. Kyse ei ole vain käytävästä vaan myös paikasta, jossa voi hetken hengähtää. Kulkureitin leveyttä ja suuntaa vaihtelemalla siitä on saatu huonemaisten ulkotilojen sarja. Asuntojen yksityisyyttä on vaalittu ohjaamalla kulkureittejä pois ikkunoiden välittömästä läheisyydestä Esimerkkihankkeessa on asumisen itsenäisyyden suhteen erilaisia asuntoja. Kuitenkin joskus on tilanteita, joissa voi olla hyvä, että samassa kohteessa olevat asunnot ovat keskenään samanlaisia. Tällöin vaihtelua saadaan aikaan rakentamalla erityyppisiä kohteita. Siinä missä toiset näkevät vaihtelua, toiset voivat kokea eriarvoisuutta. Kuva 1. Åbo boende, 11 as. itsenäisyys vaihtelee, Kårkulla samkommun, CC-M arkkitehdit, Turku. 20 Suuntaaja 2 / 2011