Vakka. Kansanlaulumessu. äitienpäivänä s. 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vakka. Kansanlaulumessu. äitienpäivänä s. 2"

Transkriptio

1 Vakka n Seurakunnan tervehdys vihtiläisiin koteihin Kansanlaulumessu äitienpäivänä s. 2 Kaksi pitkäaikaista työntekijää eläkkeelle s. 3 ja 5 Birgitan kirkon muureja korjataan s. 4 Kaikki kesän tapahtumat s. 6-7 Nuorisotyö luottamushenkilön sydäntä lähellä s. 8 Kuva: Pirjo Nieminen Äitien päivänä aikaisin herään. Kukkaset kauneimmat niityltä kerään. Kiitoksen parhaan äidille annan, sylinsä täyteen kukkia kannan. Äitien päivänä aikaisin herään. Kukkaset kauneimmat niityltä kerään. Jeesus, sä äitiä hoida ja kanna, hänelle runsaasti lahjoja anna. Lasten virsi -kirjasta n:o 157, sanat, Inkeri Ruokonen

2 Vakka n Tervehdys seurakunnasta n Vihdissä Tulemmeko toimeen ilman heitä? Kaksi keskeistä Vihdin seurakunnan työntekijää jää eläkkeelle lähikuukausina. Tiedottaja Pirjo Nieminen ja kanttori Martti Kilpeläinen päättävät pitkän työrupeaman Vihdin seurakunnan palveluksessa. Vaikka sota ei yhtä miestä tai naista kaipaa, niin tällä kertaa tekee kipeää, kun rivistä poistuvat avaintyöntekijät. Pitkäaikaiset, uskolliset ja taitavat työntekijät kantavat mukanaan yhteisön muistia. He tietävät juuri ne asiat, joita ei ole kirjoitettu mihinkään, asiat, joiden tietäminen laittaa asiat sujumaan. Tiedottaja Pirjo on pystynyt kokoamaan seurakunnan vuosikertomuksen, kun vuosien kokemus on opettanut, mitä eri työntekijät sanovat tai jättävät sanomatta omissa vuosiarvioissaan. Kanttori Masa on seurakunnan juhlaperinteen ehtymätön tietolähde. Olemme osanneet viettää suuria juhlia Masan pettämättömän tiedon ja juhlamaun varassa. Molempien työntekijöiden kohdalla on yksi yhteinen piirre. Heille Vihdin seurakunta on ollut työpaikka, jonka foorumeilla on haluttu antaa vain parasta. Pirjo on luonut ja synnyttänyt omalla aktiivisuudellaan ja luovuudellaan Vihdin seurakunnan tiedottamisen perusrakenteen. Seurakunnan tiedottaminen on saanut Pirjossa kasvot. Pirjolle rakkaita tiedottamisen lapsia ovat olleet viime vuosina oma seurakuntalehti Vakka ja seurakunnan kotisivujen ylläpitäminen. Luemme tällä kertaa viimeistä Pirjo Niemisen toimittamaa Vakkaa! Masa-kanttori on kuoro-, orkesteri- ja konserttitoiminnan maestro ja musiikillisten yhteyksien monipuolinen luoja, joka on aina hoitanut tunnollisesti peruskanttorin virkaa jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Masa ei ole koskaan halveksinut pienten alkujen päiviä, vaan aina uudet sukupolvet ovat olleet hänen soitto-opissaan, ja kuorotoiminnassa hän on välttynyt elitismin vaaroilta luoden silti korkeatasoista kirkkomusiikkia. Työelämässä on tärkeää, että voi olla oikealla paikalla, sellaisissa töissä, jotka vastaavat omia taipumuksia ja lahjoja. Kun näin on, silloin työ tuntuu mielekkäältä ja sen kautta voi osallistua Jumalan luomistyöhön maailmassa. Työ, vaikka sitä joskus pitääkin tehdä otsa hiessä, voi parhaimmillaan olla kuin mukanaan vievä harrastus. Näitä olen miettinyt, kun olen katsellut Pirjoa tietokoneen äärellä ja Masaa musiikillisissa puuhissaan. Siinä on kaksi työntekijää, jotka ovat valinneet kerran ammattinsa viisaasti! Ole uskollinen vähässä, niin minä laitan sinut paljon haltijaksi. Tämä pyhän kirjan viisaus on toteutunut pian eläkkeelle jäävien seurakunnan työntekijöiden elämässä. Heille työ seurakunnassa on ollut kutsumusammatin hoitamista uskollisesti ja uhrautuvasti. Heille on annettu vastuulliset tehtävät, ja he ovat olleet niissä paljon haltijoina säilyttäen kuitenkin nöyryyden ja Jumalasta kiinni pitämisen armon. Vihdin seurakunta kiittää uskollisia palvelijoitaan ja juhlii heidän eläkkeelle siirtymistään. Pirjo Niemisen kohdalla se oli jo 4.5., ja Martti Kilpeläisen kohdalla Tulkaamme yhteen lausumaan kiitoksemme kursailematta, avoimen lämpimästi ja siunausta eläkepäiviin toivottaen! Pekka Valkeapää, kirkkoherra Pieni oli kaunista vappuvaelluksella Kansanlaulumessu äitienpäivänä Vihdin kirkossa Kaunis sää helli Vihdin kirkonkylän perinteiselle vappuvaellukselle osallistuneita. Aurinko paistoi ja leppeä tuuli virkisti vaeltajien matkaa. Vaellukselle osallistui noin 450 henkilöä. Vaelluksen teemana oli Pieni on kaunista ja matkan varrella tutkailtiin suurennuslasilla luonnon pieniä ihmeitä. Hannu, Riitta, Olavi ja Onni Häkkinen nauttivat auringonpaisteesta Saarenperän kalliolla. Heidän perheensä on osallistunut vappuvaellukselle jo useana vuonna. Tämä on kiva keväinen tapahtuma, jossa oppii tuntemaan uusia paikkoja ja polkuja. Reitit on aina merkitty hyvin. On kiva liikuskella Vihdissä ja vaelluksella oppii aina myös uutta luonnosta. Hilkka-Maija Virrankoski keksi alun perin vappuvaelluksen idean. Maantiedon ja biologian opettaja halusi eläkkeelle jäätyään jakaa luontotuntemustaan vielä muidenkin iloksi ja samalla tarjota perheille mukavaa vapputoimintaa. Yhdessä Inga Forsströmin kanssa he ovat toteuttaneet vappuvaelluksen jo kaksitoista kertaa. Kirkonkylän lähetyspiiriläiset järjestivät vappuväelle maukkaat sima-, munkki- ja vohvelitarjoilut seurakuntatalolla. Myynnissä oli myös heidän valmistamiaan kauniita käsitöitä. Tapahtuman koko tuotto meni lähetystyön hyväksi. Äitienpäivänä vietetään Vihdin kirkossa kansanlaulumessua. Kansanlaulukirkko ammentaa musiikkinsa meille tutuista ja rakkaista kansanlauluista. Idea kansanlaulukirkosta syntyi, kun runoilija Anna-Mari Kaskiselta pyydettiin hengellisiä tekstejä muutamaan kansanlauluun. Lasten Keskuksen musiikkisihteeri Kaija Eerola löysi näistä teksteistä idean kansanlaulukirkkoon. Hengellisistä runoista syntyi ainekset kokonaista jumalanpalvelusta varten. Vihdin kirkossa äitienpäivänä klo 10 toimitettavassa kansanlaulumessussa on esiintymässä tyttökuoro Piritat. He toimivat esilaulajina kansanlauluihin, mutta virittävät myös omat laulunsa äitien kunniaksi Ulla Vaellusreitin varrella tutuiksi tulivat mm. kevätlinnunsilmä, sormisara, kevätpiippo ja lehtolehväsammal. Jäkälien erikoinen rakenne sienen ja levän yhdistelmänä sekä niiden niukka elämä päällyskasvina esiteltiin myös kulkijoille. Vaeltajia kannustettiin luontorasteilla seuraamaan lähiympäristön muutoksia kesän eri vaiheissa. Reittivaihtoehtoina olivat neljän ja kuuden kilometrin polut. Parin tunnin luonnossa reippailun jälkeen lähetyspiiriläisten tarjoamat vappuherkut maistuivat hyväntuulisille vaeltajille. Kuvat ja teksti: Hilkka-Maija Virrankoski ja Inga Forsström iloitsivat onnistuneesta tapahtumasta. Hannu, Onni, Riitta ja Olavi Häkkinen nauttivat auringosta Saarenperän kalliolla. Eho-Saarion johdolla. Kansanlauluihin liittyy usein ajatus luonnosta ja haitarimusiikista, siksipä messu johdetaan haitarilla soittaen. Kanttorina ja kuoron säestäjänä toimii Timo Saario. Kansanlaulumessun toimittaa pastori Anna-Maija Lakomaa. Tervetuloa! Seuraava Vakka ilmestyy Paino Salon Lehtitehdas Vakan toimitus Vihdintie 6, Vihti puh. (09) faksi. (09) Päätoimittaja Pekka Valkeapää puh. (09) pekka.valkeapaa@evl.fi Toimitus: Heikki Nieminen, Pirjo Nieminen, puh. (09) etunimi.sukunimi@evl.fi Kuvankäsittely ja taitto Kotimaa-Yhtiöt Oy Ilmoitusmyynti Vappu Kuusiniemi p. (014) , Kesämatkalaisille Tervetuloa poikkeamaan Tiekirkkoon Vihdin kirkko pidetään avoinna sunnuntaista perjantaihin klo Kirkossa on opas aukioloaikoina. Kesäkuun viimeiseltä viikolta elokuun alkuun kirkossa on lasten iloksi esillä nukkepöytiä, joissa on johonkin raamatunkertomukseen liittyvä näkymä. Tarvitsemme talkoolaisia oppaiksi Vapaita aikoja on erityisesti viikolla 26 sekä muulloinkin perjantaisin ja mato aamupäivisin. Jos voit tulla muutamaksi tunniksi tai pariksi päiväksi kirkon oppaaksi, ota yhteys Marja-Liisa Suontakaan, p Saat koulutuksen ja tietopaketin tehtävää varten. Kuvaaja: Markku Niemi

3 Vihdin seurakunta n Vakka n Kirkon leivissä Maalaiskanttori Martti Kilpeläinen jää elokuussa eläkkeelle Musiikin kymmenottelija on saavuttanut unelmansa Viime syksystä lähtien Martti on soittanut aamulla sen virren, jonka numero vastaa jäljellä olevia päiviä ennen eläkettä. Tärkeä päivämäärä on myös 16.5., jolloin on Martin syntymäpäivä. Kirjassa Latinaa vuoden jokaiselle päivälle on tuon päivän kohdalla aforismi, joka tiivistää hänen omasta mielestään hänen muusikon uransa: On parempi tehdä yksi asia erinomaisesti, kuin monta asiaa keskinkertaisesti, ja vastaavasti on parempi tehdä monta asiaa keskinkertaisesti, jos ei pysty tekemään yhtä asiaa erinomaisesti. Miten maalaispojasta tuli kanttori? Martti syntyi maalaistalon pojaksi nykyisen Vaalan kunnan Säräisniemellä. Vuonna 1956 perhe muutti Nurmijärvelle. Musiikki astui kuvaan vasta Martin ollessa 15-vuotias. Kotona oli harmooni, isä urruutti sillä yhdellä sormella Siionin kanteleen lauluja, ja radio pantiin kiinni, kun sieltä tuli sinfoniaa. On käsittämätöntä, mistä klassisen musiikin ja orkesterisoiton halu tuli. Muistan miten tympääntynyt olin, kun Sibeliuksen kuoleman jälkeen koulussa kuunneltiin sinfoniaa. Seuraavana syksynä mielenmuutos sitten tuli kuin espanjatauti! Rupesin Uskomme Hyvään Seurakunnalle on valmistumassa strategia vuosiksi Vihdin seurakunnassa on ollut käynnissä toimintastrategian luominen syksystä 2007 alkaen. Strategian otsikkona on Uskomme Hyvään. Strategia hyväksytään kirkkovaltuustossa ja se otetaan käyttöön vuoden 2009 alussa. Uskomme Hyvään -toimintastrategiassa seurakunnan arvoiksi on valittu luotettavuus, hengellinen sitoutuneisuus, vastuullisuus ja myönteisyys. Visiona, eli tulevaisuudennäkynä on: Vihdin seurakunta on turvallinen, vuorovaikutteinen ja kaikkeen hyvään kannustava kristillinen yhteisö, johon kuulutaan siinä toteutuvan hengellisen elämän ja arvojen tähden. Strategiatyöskentelyä ohjasi hiippakuntasihteeri Mauri Vihko yhdessä seurakunnan työntekijöistä ja luottamushenkilöistä muodostetun ohjausryhmän kanssa. Strategian luomiseen osallistuivat seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt sekä omin päin harjoittelemaan harmoonilla. Kotona soittoinnostusta tuettiin, ostettiin suurin uhrauksin piano. Uransa tärkeimmäksi vaikuttajaksi Martti Kilpeläinen nostaa Nurmijärven kanttorin Aarne Heinilän, jonka syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta helmikuussa. Kun menin hänen soittokuntaansa 50 vuotta sitten ja sain tenoritorven, se ratkaisi minkälainen kanttori minusta tuli. Sibelius-Akatemiasta löysin vaimon, sain muodollisen pätevyyden ja jonkin verran tietoa ja taitoa, mutta sen, miten olen opetusta käyttänyt, olen saanut Aarne Heinilältä, Martti sanoo painokkaasti. Hän kirjoitti meille sovitukset ja johdatti meidät keskenkasvuiset klopit torvien kanssa hienoon musiikkiin! Se oli Nurmijärven musiikkiopisto. Silloin ei ollut muuta mahdollisuutta opiskella musiikkia. Minut se imaisi musiikkiin. Soittokunnan kautta musiikin maailmaan meneminen on syy siihen, miksi olen puuhannut orkesterin kanssa Punkaharjulla, Haapavedellä ja Vihdissä. seurakuntaa lähellä olevien sidosryhmien edustajat. Sidosryhmistä edustettuina olivat esimerkiksi Vihdin kunta, Suomen Punainen Risti, Vihdin veteraanit sekä Vihdin poliisi. Strategiaan liittyen seurakunnassa toteutettiin puhelimitse myös seurakuntakysely. Strategian ensimmäinen versio valmistui huhtikuun alussa ja se annettiin seurakuntalaisten arvioitavaksi paikallislehtien sekä seurakunnan nettisivujen kautta. Strategiatyöskentelyä oli mahdollista seurata myös nettiblogissa koko syksyn ja kevään ajan. Strategia on toimintalinjaus, jossa kerrotaan miksi seurakunta on olemassa, millainen on sen toimintaympäristö, mihin seurakunta toiminnallaan tähtää ja millaiset ovat sen toimintaperiaatteet. Uskomme Hyvään -toimintastrategia on luettavissa seurakunnan kotisivuilla tasi suuri järkytys. Tajusin, etteivät lahjani riitä kovan luokan ammattilaisuuteen. Masennus iski. Pääsiäislomalla hakkasin halkoja kotona liiterillä kolme päivää. Mutta into musiikkiin oli niin hirvittävä, että selvisin masennuksesta. Vähitellen huomasin, että kanttorin homma on kymmenottelua. Missään lajissa ei tarvitse olla maailmanennätysluokkaa, jos yhteistulos on kohtuullinen. Uuden kanttorin ensimmäinen kymmenottelupaikka oli Punkaharju, jonka edellisen kanttorin, Casimir Edelmannin, tyttäreen Tuulaan, hän oli tutustunut opiskeluaikana. Naimisiin mentiin vuonna Avioliitosta syntyivät lapset Laura, Tuure ja Atte. Seuraava kanttorin paikka avautui Haapavedellä vuosiksi Siellä Martti kokosi ja kasvatti Haapaveden puhallinorkesterin, jonka kanssa yllettiin puhallinorkesterien yleisen sarjan Suomen mestaruuteen vuonna Sujuvaa yhteistyötä Vihdissä Toinen merkittävä vaikuttaja Martin elämässä on ollut piispa Leino Hassinen. Jo opiskeluaikana luin Hassisen pääkirjoituksia Kotimaa-lehdessä ja luin hänen kirjansa Nyt on kirkon aika ja toivoin pääseväni hänen kanssaan samaan seurakuntaan. Se toteutui v. 1980, kun hain tänne, vaikka Haapavedellä seitsemän vuoden työ orkesterin kanssa alkoi juuri kukkia. Yleisesti Hassista pidettiin silloin kirkkomusiikin vihollisena numero yksi. Hän sai jonkin rehevän sanomisensa vuoksi kanttorikunnan vihat silmilleen. Mutta käytännössä saa etsiä suurempaa kirkkomusiikin tukijaa ja ymmärtäjää! Kenenkään kanssa en ole kokenut samanlaista työyhteyttä kuin Leinon kanssa. Se oli pohdiskelua ja asioiden punnitsemista. Pidimme neuvonpitoja mm. virsikirjauudistuksen äärellä ja saimme palautettua muutamia tärkeitä poistettaviksi ehdotettuja virsiä. Parasta kanttorin työssä Vihdissä Martti Kilpeläisen mielestä ovat olleet mainiot toimintatilat, hyvät soittimet ja osaavat ihmiset. Mahdollisuudet ovat olleet loistavat! Paikkakuntana Vihdissä on näkyvissä kulttuurien törmäys, vanha historia ja nykyaika, siitä seuraa kasvukipuja. Vihtiä ei voi myöskään ymmärtää, ellei ota selvää 90 vuoden takaisista tapahtumista. Kapellin kanssa korkealle Suuret produktiot ovat syntyneet vähän vahingossa, väittää Masa. Kun Kapellissa lähti iso remmi päälle, se veti sellaisiin juttuihin, joita ei etukäteen ollut osannut ajatellakaan. En ollut voinut kuvitellakaan esittäväni täällä Verdin Requiemin! Kapellin ja Pirjo Nieminen Masennuksen kautta kohtuulliseen lopputulokseen Martti valmistui Sibelius-Akatemiasta kanttori-urkuriksi vuonna Opiskeluaikana häntä kohkuorojen toiminta on ollut vanhakantaista toimintaa harrastuspohjalla. Harrastajien taso on noussut korkealle, kun on saatu opetusta ja mukaan on tullut ammattilaisia. Ammattimuusikoissa on vielä ihmisiä, jotka myös harrastavat musiikkia. Meidän isot produktiot on tehty halvalla siksi, että on soitettu soittamisen ilosta. Olemme myös Kapellin tähden olleet haluttuja yhteistyökumppaneita muille kuoroille. Martti Kilpeläinen on tehnyt paljon yhteistyötä vihtiläisten kuorojen ja Matti Herojan johtaman Hyvinkään Oratoriokuoron sekä lähes 30 muun kuoron kanssa. Ohjelmistossa on ollut mm. noin 100 orkesteriteosta ja noin 100 orkesterisäestyksellistä laulua. Suurimuotoisista kirkkomusiikkiteoksista Kilpeläisellä saattaa olla Suomen Requiem-ennätys, niitä on ollut ohjelmistossa kuusi. Tuula-vaimo, jolla myös on kanttori-urkurin koulutus ja joka toimii opettajana Lohjan musiikkiopistossa, on ollut loistava kumppani musiikissa. Hän ei ole koskaan minun kotkotuksiani asettanut kyseenalaiseksi. Hän on taitava säestäjä ja harjoittaja ja on ollut valmis harrastamaan kanssani musiikkia. Tuula on lapsesta asti nähnyt, että kanttori on aina jouluna töissä. Toisentyyppinen ihminen olisi jo saanut tarpeekseen. Hän on myös hyvä tekemään sovituksia. Olen tehnyt vaihtokauppaa tarjoutumalla tiskaamaan kuorosovituksia vastaan. Edelmann-tausta näkyy musikaalisuudessa, Toni Edelmann on Tuulan veli. Seurakuntakanttori ytimiään myöten Suurteoksiin paneutuminen ei ole syönyt tilaa seurakuntakanttorin perustyöltä. Jumalanpalvelusten musiikilla hän on elävöittänyt vahvasti kunkin päivän teemaa. Lapsia ja nuoria hän on opastanut konserteissa, kouluissa ja rippikouluissa virsien tuntemiseen. Kauneimmissa joululauluissa kansa on oppinut laulamaan suurella innolla. Monissa paikkakunnan kulttuuritilaisuuksissa napakka juontaja on sekä hauskuttanut että valistanut kansaa. Hän on nostanut paikallisia musiikin harrastajia haastaviin solistitehtäviin. Inkerin kirkkokin on saanut osansa. Martti on toiminut Inkerin kirkon kursseilla kouluttajana sekä toimittanut Inkerin kirkon ns. Putron Messun uudistetun laitoksen liturgin, urkurin ja seurakuntalaisten käyttöön. Onko jäljellä unelmia Ei enää musiikissa. Siksi on helppo lähteä eläkkeelle, unelmat ovat täyttyneet kukkuramitoin. Turun tuomiokirkossa on käyty, ja Verdi on esitetty. Olen saanut tehdä niin paljon sellaista, mitä en olisi kuvitellutkaan maalaiskanttorin saavan tehdä. Siitä seuraa se, että koska edessä ei ole mitään täkyä, tämä homma rupeaa tuntumaan työltä. Kirkkomusiikkikin on muuttunut paljon. Nykyaika on niin erilainen ja vaatisi erilaista lähestymistä en oikein enää tiedä, mitä pitäisi tehdä. Myös ammatilliset vaatimukset ovat nousseet hirveästi. Tätä sydämellä työtänsä tekevää musiikin moniottelijaa on Vihdissä ja valtakunnallisestikin arvostettu. Uudenmaan läänin taidepalkinnon hän sai vuonna Vuonna 2000 kanttoriurkuriliitto valitsi hänet Vuoden kanttoriksi ja vuonna 2004 hän sai Vihti-mitalin. Pirjo Nieminen

4 Vakka n Tervehdys seurakunnasta Kuva: Pirjo Nieminen Pyhän Birgitan kirkon muureja kunnostetaan Seurakunnassa on vilkasta kesälläkin Kesä on monilla työpaikoilla lomien ja hiljaiselon aikaa. Seurakunnassakin osa toiminnasta jää kesätauolle, mutta joidenkin työmuotojen osalta kesä on kiireisintä aikaa. Kirkkoherranvirastossa seurakuntalaisia palveleva Taina Karvanen kertoo, että virastossa on kesällä kiireisempää kuin talvella. Kirkollisia toimituksia, varsinkin avioliittoon vihkimisiä, on paljon. Sukututkijoilla on kesäisin aikaa käydä etsimässä kirkonkirjoista tietoja, ja monet heistä tilaavat sukuselvityksiä myös puhelimitse. Kesälomamatkalaisiakin poikkeaa kirkkoherranvirastossa. Yhdysvalloista asti käy väkeä. Lomalaiset käyvät ensin hautausmaalla sukulaistensa haudalla, ja pohtivat sitten mistä saisi lisää tietoa sukujuuristaan, ja tulevat sitten virastoon kyselemään, Taina Karvanen toteaa. Rippileirit tuovat virastoon myös vipinää, muun muassa leirien vaihtoja ja laskutusasioita selvitellään virastossa. Kesäaikana henkilökunnan lomat lisäävät toimistosihteerien työtä, kun esimerkiksi puhelut muualta talosta kääntyvät virastoon. Vihdin kirkonkylän seurakuntatalossa sijaitseva kirkkoherranvirasto on koko kesän auki ma pe klo 9 14 ja tiistaisin myös klo Leirejä, kesähäitä, saunailtoja, retkiä Nuorisotyönohjaaja Eila Musikan mukaan nuorisotyön viikkotoiminta jää pian kesätauolle, ja työssä keskitytään leireihin. Vihdin seurakunnassa pidetään tänä kesänä yhteensä 12 rippileiriä ja kolme varhaisnuortenleiriä. Rippileireille osallistuu noin kolmesataa ja varhaisnuorten leireille noin sata nuorta. Leirit ovat kesän odotettu kohokohta niin monille leiriläisille kuin työntekijöillekin. Vihdin kirkossa pidetään kesällä paljon konfirmaatiojumalanpalveluksia ja avioliittoon vihkimisiä. Kirkon tuntumassa on avoinna pieni ja viehättävä Kello-Pelmannin kesäkahvila, joka avautuu 1.6. kirkkokahvien merkeissä klo 11. Lapsi- ja perhetyössä kesäkuun ohjelmassa on mm. puuhapajoja, retki- ja leikkikenttäkerhoja sekä saunailtoja. Diakoniatyö järjestää leirejä, retkiä ja saunailtoja kaiken ikäisille. Suosittuja ovat myös esim. eräkirkko, kesäiltojen musiikkitilaisuudet ja yhteiskuljetukset Vihdin hautausmaalle. Katso lisää tietoa kesätoiminnasta Vakan kesäilmoituksista, paikallislehdistä ja seurakunnan nettisivuilta luvulta peräisin olevat Pyhän Birgitan kirkon muurit Vanhankirkonniemessä alkoivat viime kesänä olla jo vaarallisessa kunnossa, kiviä irtoili. Tammikuussa muureilla alkoi tapahtua jotain. Ne olivat salaperäisesti peitossa kauttaaltaan. Pitkin kevättalvea Hannu Laukkanen on ahertanut kivien kimpussa ja mittavan työn jälki alkaa nyt näkyä. Apuna työssä on ollut paikallisia eri alojen urakoitsijoita ja kaksi vihtiläistä nuorta kivimiestä osaaikaisesti. Kokenut alan asiantuntija Laukkanen oriveteläisestä Liuskemestarit Oy:stä kertoo, mitä korjaustöitä tähän mennessä on tehty. Seiniä on korjattu ja vahvistettu ja irronneita kiviä kiinnitetty uudestaan. Päälliset on avattu ja tehdään uudet vettä eristävät rakenteet. Tämä on pelkkää käsityötä, kaikki tapahtuu museoviraston valvonnassa ja ohjeiden mukaan ja heidän hyväksymillään aineilla, siis menneiden sukupolvien aineilla tehdään. Työn kestäessä yllätyksenä on tullut esiin muurien surullinen kunto. Edellisen kerran muureja korjattiin 1950-luvulla. Ehkä pula-ajan rahapulasta johtuen työ on jäänyt pahasti kesken, arvelee Laukkanen. Puuttuvat rakenteet oli peitetty mullalla, siitä johtuu että muuri oli vettynyt läpeensä. Se oli talo ilman kattoa. Muurien korjaus tehdään kahdessa osassa. Tänä vuonna tehdään kaikkein välttämättömin, jatkoa seuraa ehkä ensi vuonna. Museoviraston kanssa asiat ovat sujuneet hyvin, mainitsee Hannu Laukkanen. Heille näyttää olevan elintärkeää, että paikat tulevat hyvään kuntoon. Kuva: Pirjo Nieminen Vanhan kirkon muurin kivet kiinnitetään yksitellen takaisin paikoilleen. Siksi seurakunnassakin toivotaan, että valtio osallistuisi korjauskustannuksiin, sillä tällaisen muinaismuistorakennuksen kunnossa pitäminen on historiallisesti arvokasta ja kallista. Toisenlaista työn tekemistä Laukkasella on paljon kokemusta vanhan korjaamisesta. Olen ollut saneeraamassa useita arvorakennuksia Helsingin keskustassa ja Suomenlinnassa sekä yksityisiä huvila- ja edustuskiinteistöjä. Tällaisessa työssä Laukkasta kiinnostaa se, että se on toisenlaista kuin tavanomainen rakentaminen. Miettimisen ja ongelmanratkaisun osuus on suurempi kuin monessa muussa työssä. Yhteistyö Vihdin seurakunnan kanssa alkoi v. 2002, kun Laukkanen korjasi sankarihautausmaan liuskekiviaidan komeaan kuntoon. Se luultavasti kestää nyt muutaman sukupolven. Kirkko laajempaan käyttöön Seurakunnan puutarhurit ovat raivanneet ja kunnostaneet aluetta. Myös Vihti-Seura on pitänyt keväisin siivoustalkoita niemessä. Kirkko on kaunis vierailukohde kesäisin, ja siellä pidetään muutamia tilaisuuksia. Laukkanen pohtii vielä, että olisi hyvä, jos seurakunta voisi löytää kirkolle tulevaisuudessa enemmän käyttöä. Sehän on aikanaan vihitty kirkoksi eikä se kai ole lakannut olemasta kirkko. Jos sakasti laitettaisiin kuntoon, siitä tulisi tunnelmallinen pienimuotoisten kirkollisten toimitusten suosittu pitopaikka. Pirjo Nieminen n Leipää ja suolaa Rauhan Henki Ensimmäisestä kristittyjen helluntaista kerrotaan Apostolien teoissa. Jeesuksen seuraajat olivat koolla Jerusalemissa. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin tuulenpuuska, ja se täytti koko talon. Sisällä olijat näkivät tulenlieskoja, jotka laskeutuivat heidän päälleen ja he tulivat täyteen Pyhää Henkeä. Tämän tapahtuman seurauksena opetuslapset alkoivat puhua eri kielillä ja julistivat Jumalan suuria tekoja kaikille paikalle tulleille. Tämä tapahtui kun Jeesuksen ylösnousemuksesta oli kulunut 50 päivää. Tämän huomiota herättäneen ja julkiseksi tapahtumaksi muuttuneen Pyhän Hengen vuodatuksen lisäksi kerrotaan Johanneksen evankeliumissa toisesta helluntaista. Johanneksen mukaan ylösnoussut Vapahtaja jo pääsiäisenä antoi Pyhän Hengen seuraajilleen. Johannes kertoo, kuinka ylösnousemuspäivän iltana opetuslasten pieni joukko oli koolla peloissaan ja lukittujen ovien takana. Yhtäkkiä heidän keskellään seisoi Jeesus, joka sanoi: Rauha teille! Näytettyään haavansa opetuslapsilleen Jeesus toivotti rauhaa toistamiseen. Sitten hän puhui opetuslasten lähettämisestä maailmaan ja puhalsi heitä kohti ja sanoi: Ottakaa Pyhä Henki! Jeesus antoi omilleen Pyhän Hengen, jotta koko maailma saisi tietää syntien sovituksesta ja Jumalan rakkaudesta. Helluntain raamatunteksteissä puhutaan Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Pyhä Henki on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Pyhä Henki on myös rauhan henki. Jeesus lupasi omilleen: Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Rauha, jonka maailma antaa, lupaa onnellisuutta ja menestystä. Maailman antamaan rauhaan eivät kuulu heikkoudet, sairaudet eivätkä pelot. Tässä rauhassa me kristitytkin usein elämme ja tunnistamme sen vasta, kun osaksemme tulee omakohtainen Getsemane tai Golgata. Elämän keskellä maailman rauha osoittautuu kuitenkin yhtä arvaamattomaksi kuin pörssikurssit maailman taloudessa. Siksi maailman rauha aiheuttaa nukahtamista Getsemanessa ja toivottomuutta Golgatalla ja pakenemista lukittujen ovien taakse. Meitä niinkuin opetuslapsiakaan ei auta mikään muu kuin eläväksi tekevä helluntain Henki. Pyhä Henki tekee Jeesuksen eläväksi. Ja kun Jeesus Kristus elää meissä, Hän saa meidätkin elämään! Silloin on läsnä myös rauha, joka ylittää saajansa ymmärryksen! Rukoilen, Herra yhä: Henkesi lahjoita. Sytytä valo pyhä, mieleni kirkasta. Yön usvat aamu voittaa, Kuva: Pirjo Nieminen taas uusi päivä koittaa, saan elää armosta. Virsi 124:4 Tuula Kiiski, lehtori

5 Vihdin seurakunta n Vakka Seurakunnan tiedottaja Pirjo Nieminen jää eläkkeelle Ansiokkaan ja monipuolisen työuran Vihdin seurakunnassa tehnyt tiedottaja Pirjo Nieminen jää kesällä eläkkeelle. Yli kolmekymmentä vuotta talossa työskennelleen Niemisen työuraan on kuulunut mm. pyhäkoulu- ja lähetyssihteerinä toimimista sekä laaja-alaista tiedotustyötä. Pirjo Nieminen muutti Vihtiin vuonna Nuorisotyönohjaajan koulutuksen saanut Nieminen oli aiemmin tehnyt nuorisotyötä Myllykoskella ja Hartolassa. Vihtiin muutettuaan hän piti pyhäkoulua ja tyttökerhoja. Vuonna 1977 hän aloitti työt seurakunnan pyhäkoulusihteerinä. Tehtäviin yhdistettiin pian lähetyssihteerin tehtävät. Lisäksi toimenkuvaan nousi mukaan myös tiedotusvastuita. Tiedotustyö lisääntyi huimaa vauhtia, ja kokoaikainen tiedotussihteerin työ alkoi vuonna Pirjo Niemisen läksiäisjuhlia vietettiin 4.5. Ohjelmassa oli hevoskyyti kirkolta seurakuntatalolle. Juhlassa työtoverit kiittivät lempeää, kannustavaa ja osaavaa ystäväänsä tämän arvokkaasta elämäntyöstä Vihdin seurakunnassa. Seurakunnan toiminta on monipuolistunut vuosien varrella Vihdin seurakunnassa on tapahtunut monenlaisia muutoksia Pirjo Niemisen työuran aikana. Työntekijämäärä on lisääntynyt huimasti. Tullessani seurakuntaan täällä oli vain kolme kokoaikaista pappia. Toimitiloja oli vähän, esimerkiksi pyhäkoulun lastenjuhlille lainattiin tilaa kouluilta, ja työntekijäkokoukset pidettiin pappilassa. Kodeissa kokoonnuttiin paljon. Riuttarannassakin oli silloin vain yksi rakennus, ja lastenleireillä nukuttiin patjoilla lattialla ja teltoissa ulkona. Pirjo Nieminen on kiitollinen lisääntyneistä mahdollisuuksista. Nykyisin on luonnollista, että on hyvät tilat ja emännät. Ennen oli itse keitettävä kahvit ja löydettävä vapaaehtoinen emäntä tekemään leireille ruokaa. Hänen aloittaessaan työnsä kirkonkylällä ei ollut toimitiloja, ja Nummelan silloinen pieni toimitilakin oli juuri valmistunut. Hän kertoo kirkkoherra Leino Hassisen olleen idearikas visionääri, jonka aikana seurakuntaan tuli lisää sekä toimitiloja, työmuotoja että työntekijöitä. Pyhäkoulusihteerinä ollessaan Pirjo Nieminen innostui nukketeatterista. Pyhäkouluohjaajat rakensivat itse nukkeja ja heidän pitämänsä esitykset olivat hyvin suosittuja. Vihtiin juurtuminen vei aikansa Pirjo Nieminen muistelee, että Vihtiin muuttaminen oli uudenlainen kokemus itäsuomalaisesta kulttuurista tulevalle. Itä- Suomessa ollaan niin uteliaita, että ihmiset melko nopeasti tulevat kyselemään, kuka uusi tulokas on ja mistä tämä on tulossa. Vihdissä tutustuminen tapahtui hitaasti. Aluksi tuntui, ettei ollut välineitä tutustua ihmisiin, kun silloin ei ollut tarjolla kovin vilkasta harrastustoimintaakaan. Pyhäkoulunopettajat ja lähetystyön parissa toimivat seurakuntalaiset tulivat kuitenkin pian tutuiksi ja hyviksi ystäviksi. Vihtiin juurtumista auttoi myös perheen muutto Nummelasta kirkonkylään. Kirkonkylä on aina tuntunut kotoisalta paikalta. Täällä on ollut hyvä elää, ja lasten on ollut hyvä kasvaa täällä. Pirjo toimi neljä vuotta Vihdin 500-vuotisjuhlavuotta valmistelevassa toimikunnassa, ja juhlavuoden valmisteluiden myötä paikkakunta tuli entistä tutummaksi ja tärkeämmäksi. Juhlavuoden toimikunnassa sain tutustua ihmisiin, jotka tietävät paljon vihtiläisestä perinteestä ja kulttuurista. Yhteistyö oli hyvin antoisaa. Seurakunnan juhlajulkaisun tekemisen myötä tutustuin myös syvemmin seurakunnan historiaan, ja samalla kunnan ja koko Suomen historiaan. Tiedotussihteeri on luonut vahvan pohjan seurakunnan viestinnälle Vihdin seurakunnan tiedotustoiminta sai alkunsa kirkkoherra Leino Hassisen aikana. Hassinen kirjoitti itse paljon. Hän myös teki aloitteen tiedottajan tehtävän perustamiseksi. Luoteis-Uusimaa tarjosi mahdollisuuden julkaista seurakuntasivuja, ja siitä alkoi julkaisutoiminta 1980-luvun alussa. Seurakuntasivuja julkaistiin vuoroin Luoteis-Uusimaassa ja Vihdin Uutisissa, kunnes päätettiin perustaa seurakunnalle oma lehti, Vakka, joka alkoi ilmestyä vuonna Tiedotussihteeri Niemisellä oli keskeinen rooli lehden perustamisessa. Hän kehitti myös monin tavoin seurakunnan sisäistä ja ulkoista viestintää. Paikallislehdet ovat aina olleet aktiivisia ja kirjoittaneet seurakunnan toiminnasta. On erittäin hienoa, miten ne ovat palvelleet seurakuntaa tällä tavalla., Pirjo sanoo kiitollisena yhteistyökumppaneilleen. Suuri uudistus tiedotuksessa tapahtui 2000-luvun alussa, kun seurakunnalle luotiin internet-sivut. Pirjon käsiala näkyy vahvasti tässäkin hankkeessa. Toinen merkittävä uudistus oli seurakunnan ulkoisen ilmeen luominen. Seurakunta sai oman logon ja värimaailman. Oli haastavaa löytää seurakunnalle logo. Mistä siihen saataisiin aihe? Mikä viestittäisi, mikä on Vihti ja Vihdin seurakunta? Logon aihe, tähkä, löytyi kirkosta, ja ulkoinen ilme suunniteltiin yhdessä mainostoimisto Luxuksen kanssa. Eläkkeelle jäämässä oleva tiedottaja ei pidä meteliä saavutuksistaan, vaikka on ilmeistä, että hän on ollut luomassa Vihdin seurakunnalle toimivaa ja vahvaa tiedotusta. Perhe on ollut tärkein tuki Perheelleen Pirjo on kiitollinen pitkämielisyydestä. Ennen ei puhuttu vapaapäivien merkityksestä niin paljon kuin nykyään, ja pyhäkoulu-, lähetys- ja tiedotussihteerin kalenteri oli vuosien varrella kovin kiireinen. Hän oppi kuitenkin rajaamaan oman elämän ja työn erilleen. Työni on ollut aina mieluista, mutta onneksi opin joskus lepäämäänkin. Olen ollut onnekas, että minulla on sopeutuvainen mies, joka on pitänyt työtäni tärkeänä ja auttanut siinä. Hän on myös laittanut ruokaa ja hoitanut lapsia silloin kun itse en ole ehtinyt. Koko perhe on ollut mukana työssäni ja seurakunnan toiminnassa. Työuransa yhdeksi huippukohdaksi Pirjo mainitsee lähetyssihteeriaikana Tansaniaan tekemänsä matkan. Oli elämys käydä Afrikassa ja nähdä nimikkolähetti työssään. Olen aina ihaillut lähettien kutsumustietoisuutta ja työtä vaikeissa oloissa. Tunsin myös pääseväni siellä osalliseksi esirukousten virrasta, joka kantaa lähettejä maailmalla. Sain vahvistuksen rukouksen vaikuttavuudesta. Seurakunnan esirukoukset eivät jää kirkon kattoon, vaan vaikuttavat maailmassa konkreettisesti. Muina työuransa kohokohtina Pirjo mainitsee Vakka -lehden synnyn ja Keskeneräinen tehtävä - juhlakirjan toteutuksen. Eläkkeellä on aikaa perheelle ja harrastuksille Odotan, että saan tehdä kaikkea sitä, mihin ei tähän mennessä ole ollut aikaa, Pirjo kertoo eläkepäivien haaveistaan. Perhe on minulle ykkösasia. On tärkeää, että saan olla yhdessä mieheni Pekan kanssa sekä lasteni ja lastenlasteni kanssa. Harrastuksista käsityöt, akvarellimaalaus, luonnossa liikkuminen ja puutarhanhoito ovat Pirjolle tärkeitä. Haluaisin kirjoittaa lapsilleni kirjan elämästäni. Yhteiskunnassa ja arjessa on tapahtunut niin suuri murros elinaikanani, että haluaisin tallentaa etenkin lapsuuteni muistot perheelleni. Haluaisin kertoa siitä omavaraisuudesta, luonnosta ja työn kauneudesta, jotka olivat osa lapsuuttani ja nuoruuttani. Työyhteisöä Pirjo Nieminen haluaa kiittää yhteisistä vuosista. On ollut tosi kiva tehdä tämän porukan kanssa työtä. Olen arvostanut työyhteisössä sitoutuneisuutta ja monipuolista osaamista. Työyhteisö on ollut myös monivärinen, ja kaikki ei ole aina ollut helppoa, mutta työ Vihdin seurakunnassa on ollut mielenkiintoista ja hyvää aikaa elämässäni. Pirjo toteaa myös, ettei aio lähteä seurakunnasta mihinkään, vaan osallistuu jatkossa toimintaan tavallisena seurakuntalaisena. Kuva ja teksti: Kevään lämpö siivitti yhteistä talkoopäivää Seppo Kotamäki piti tunnelmaa yllä hauskoja kaskuja kertomalla. Taustalla Mauno Kemppi, Simo Pitkänen ja Leena Kanerva. Hanskat aidanraossa. Kari Huovinen ja Kurt Degerlund aidanteossa. Harava heiluu, lapio laulaa ja maalisuti mutisee. Auringonvalon ja -lämmön syleilyssä heräilevä Riuttarannan pihapiiri on täynnä tarmokasta tunnelmaa. Nuotiopaikan läheisyydessä sekoitetaan betonia, pallokentän laidalla naputellaan aidantolppaa ja lipputankoa ympäröivä nurmi on melkein valmis vastaanottamaan lipun ympärille kokoontuvat leiriläiset. Kykenevä talkoojoukko on kokoontunut Riuttarannan leirikeskukselle. Nyt laitetaan porukalla paikat kesäksi kuntoon. Nuotiopaikka valmiiksi Syksyllä aloitettu nuotiopaikan kunnostus saa tänään päätöksen. Seppä Mika Ainolan takoma massiivinen grilliritilä kaartuu jo nuotiopaikan ylle. Ritilä lepää vankan betonijalan varassa ja odottaa nuotion loimussa paistuvia grillimakkaroita. Vanhat penkit on purettu ja nuotiopaikkaa kiertävät uudet penkit kohta asennettu. Kyösti Kaartinen käyttää maalisutia ja sanoo työtä arvioiden Tästähän tuli hyvä. Lankut tasataan ja sovitetaan huolellisesti paikoilleen. Sitten vain tiukasti kiinni kommentoi Jouko Mäkinen, SPR:n puuhamies, lankkujen kiinnityksen yhteydessä. Uusi aita suojaamaan pallopelejä Pallokentän laidalla urakoi porukka, joka on jo puoleenpäivään mennessä saanut monta aitatolppaa nousemaan. Työtä vauhdittaa keittiöstä leijaileva herkullisen ruuan tuoksu. Energiaa aidanpystytyksessä tarvitaankin, sillä kentän alla oleva kivinen täyttömaa edellyttää rautakangen käyttäjältä määrätietoisuutta. Sitä tuntuu löytyvän. Tästä ei pallot enää entiseen malliin karkaile, sanoo Osmo Vapalahti. Kyllä oli hauska yhteinen päivä, toteaa Paula Jalava ennen kotiinlähtöä. Tänne täytyy tänä keväänä tulla vielä uudelleen, koska ikkunat jäivät vielä pesemättä. Paula kertoo keräävänsä porukkaa ikkunanpesutalkoisiin. Oletko kiinnostunut? Talkoot pidetään perjantaina klo 9 16 Riuttarannan leirikeskuksessa. Tiedustelut Paula Jalava p Teksti ja kuvat: Juha Auvinen, diakoni

6 Vakka n Tervehdys seurakunnasta n Vihdin seurakunnassa kesällä 2008 JUMALANPALVELUKSET Vihdin kirkossa pyhäpäivinä klo 10 Nummelan kirkossa pyhäpäivinä klo 12 (ei 24.8., kuljetus Vihdin kirkkoon, jossa eläkkeelle siirtyvän kanttori Martti Kilpeläisen jäähyväisjumalanpalvelus) Vihtijärven kappelissa seuraavina päivinä klo 10 : 18.5., (Vihtijärven kesävieraiden kirkkopyhä), ja MUITA JUMALANPALVELUKSIA: Eräkirkko Rokokalliolla klo 13 (ks. erillinen ilmoitus) Vesikansan kesäkirkko Vesikansan maamiesseurantalolla klo 14. LAPSI- JA PERHETYÖN KESÄ LASTEN KEVÄTKIRKOT ke klo 9.15 Vihdin kirkossa to klo 9.15 Nummelan kirkossa Kirkkohetken kesto on noin puoli tuntia. Tervetuloa lapset ja aikuiset! Seuraavissa lasten tapahtumissa seurakunnan jäsenet ovat vakuutettuja muille suosittelemme oman vakuutuksen ottamista. PUUHAPAJA NUMMELASSA Puuhapaja on syntyneiden lasten oma kesäinen kerho kaksi kertaa viikossa alkukesän ajan. Ohjelmassa on monenlaisia kesäpuuhia ulkona ja sateen sattuessa sisällä: ulkopelejä, pieniä retkiä lähiympäristössä, kädentaitoja, englanninkielisiä lauluja ja leikkejä, hiljentymistä ym. Nummelan seurakuntakeskuksessa: ma ja ke klo , 15 Ilmoittautumiset lapsi- ja perhetyön toimistoon puh Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Sään mukainen ulkoiluvarustus, pienet kerhoeväät sekä sisätossut. Ensimmäisen kerhokerran alussa vanhemmat täyttävät lapsestaan yhteys- ja henkilötietolomakkeen. Lomakkeen voi myös tulostaa etukäteen osoitteesta ja täyttää valmiiksi. TUTKIMUSMATKALAISET LASTEN RETKIKERHO V syntyneille kotiseudun valloittajille. Retkeläiset suuntaavat kulkunsa eri kohteisiin Vihdissä, ja niissä retkeillään lasta innostavalla ja kiinnostavalla tavalla. Retkeilypäivät ovat tiistai ja torstai ja kellonaika klo Vanhemmat tuovat lapset suoraan retkipaikalle ja hakevat heidät sieltä retken loputtua. Retkikerho on yksi kokonaisuus, eikä yksittäisille retkille voi ilmoittautua erikseen. Retkikerhon hinta on 25 sisältäen kohteiden pääsymaksut ja materiaalit. Ensimmäisellä kerralla tutustutaan toisiin kirkonkylän srk-talolla ja pidetään infohetki vanhemmille. Retkikohteet: Kirkonraitti kirkonkylässä (kirkko, kirkontorni, kirjasto, kirkonrauniot), Pääkslahden luontopolku, Riuttarannan leirikeskus (uintia, ongintaa), Varikko kirkonkylässä (huovutusta, sepän taontaa), Virta-galleria kirkonkylässä (savitöitä). Ilmoittautumiset lapsi- ja perhetyön toimistoon puh Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Sään mukainen ulkoiluvarustus ja pienet eväät. Ensimmäisen kerhokerran alussa vanhemmat täyttävät lapsestaan yhteys- ja henkilötietolomakkeen. Lomakkeen voi myös tulostaa etukäteen osoitteesta ja täyttää valmiiksi. VAUHTIA VÄISKILLÄ LEIKKI- KENTTÄKERHO PERHEILLE ARKIPÄIVISIN Väinämöisen kenttä Nummelassa ma-pe klo Vapaata touhuilua ja ohjelmallisia tuokioita kentällä. Leikkikentälle voi tulla ja sieltä voi lähteä haluamanaan aikana, ohjelma alkaa kuitenkin Ei ennakkoilmoittautumisia eikä kerho maksa mitään, vain kahviraha 50 senttiä, joten tule ihmeessä mukaan. Lapset ovat kentällä vanhempiensa vastuulla! KESÄTOUKKIS Nummelan seurakuntakeskuksessa ti Vihdin kirkonkylän seurakuntatalolla to Pienille toukille, jotka eivät vielä oikein löydä sopivaa kolostaan leikkikentiltä, on ohjelmassa toukkatupa. Sinä äiti tai isä yhdessä esikoislapsesi kanssa, tule mukaan tapaamaan ja tutustumaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin. Kaikki äidit ja isät ympäri Vihtiä, olette tervetulleita! Ilmoittautuminen p PAPPILAN PIHAPESÄ Ma, ke, pe (ei juhannusaattona). Kevätkauden perhekerhot ja -pesät loppuvat mutta pappilan pihapesä tulee tilalle. Kaikki lapset vanhempineen tulkaa mukaan rentorytmiseen pihapesään, jossa lauletaan, liikutaan, touhutaan ja vietetään mukavaa aikaa hartauksia unohtamatta. Ei ennakkoilmoittautumista, ilmestyt vain paikalle omien eväiden ja viltin kanssa. Vihdin kirkonkylän pappilan pihamaalla ja vain ison sateen sattuessa seurakuntatalossa. (Parkkipaikka Vihdin kirkonkylän seurakuntatalon parkkipaikka). KESÄISTÄ KEITTOA Perheille on lounaskeittoa tarjolla Vihdin srk-talolla maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Keiton hinta 3 /hlö. Voit tulla suoraan Pappilan pihapesästä tai poiketa muuten syömään lapsinesi. SIHAHDUS JA PULAHDUS Perheiden saunaillat Riuttarannassa keskiviikkoisin 4.6., ja klo 17-20, voit tulla ja mennä oman aikataulusi mukaan. Kiuas on kuumana ja iltapala katettuna koko illan, hinta 5 /perhe. Ilmoittautumiset edellisen viikon perjantaihin mennessä p PERHERETKET Vipinää perjantaina Perheretki sisältää matkat sekä huisin hauskan retkiohjelman! Vipinää viidakossa ja vähän muuallakin KORKEASAAREN RETKI 6.6. Lähtö Vihdin seurakuntatalolta klo 9 ja Nummelasta klo Matkaamme Lastenkappeli Arkin kautta, jossa hiljennymme lastenhartauteen Missä Herra luuraa -teemalla. Matka jatkuu Korkeasaareen. Paluumatkalle lähdemme klo 15. Korkeasaaressa on useita ruokailumahdollisuuksia aina omista eväistä ravintoloihin, jokainen voi valita sopivimman vaihtoehdon. Yhteistä ruokailua ei ole. Hinta: lapset 2-5 v. 2, lapset 6-13 v. 6 ja v. 9 sisältäen matkan ja sisäänpääsyt. Sitovat ilmoittautumiset p Vipinää Vivamossa VIVAMON RETKI Päivän ohjelmassa mm. - Lapset eläiminä luomisen puutarhassa ja Nooan arkilla - Kasvomaalausta - Nukketeatteri Joonan tarina - Seuraa minua -vaellusnäytelmä sovitettuna pienimmille - Eläinten ruokkimista - Jättisaippuakuplien tekoa Mahdollisuus paimentolaisateriaan (8,50 /hlö, 4, v.) Osallistumisesta ilmoitettava ennakkoon. Hinta 12 + mahdollinen ateria Lähtö Vihdistä klo 9.15 ja Nummelasta 9.30 ja paluu Vivamosta klo Sitovat ilmoittautumiset p EKALUOKKALAISTEN KOULUTIELLE SIUNAAMINEN 7.8. Vihdin kirkossa klo 18 Ennen koulun aloitusta seurakuntamme haluaa saattaa pienet ekaluokkalaiset siunaten matkaan. Jokainen lapsi siunataan alttarilla, ja mukaan siunaamaan kutsutaan lapsen läheinen aikuinen esim. kummi tai vanhempi. Tervetuloa mukaan koko perhe, isovanhemmat, kummit, muut sukulaiset ja läheiset viettämään yhteistä hetkeä koulun aloittavan lapsen kanssa! UUDEN TOIMINTAKAUDEN ALKAESSA Uusi toimintakausi pyörähtää käyntiin koululaisten iltapäiväkerhojen osalta ma Päivä- ja perhekerhot alkavat viikolla 35 kukin oman kerhopäivänsä mukaan. Ilmoittautumiset paikanpäällä perhekerhoihin, perhepesään ja toukkatupiin kirkonkylässä, Nummelassa ja Ojakkalassa klo tai puhelimitse. Sivukylillä perhekerhoihin voi ilmoittautua ensimmäisellä kerhokerralla. Tarkemmat kerhoajankohdat elokuussa osoitteessa tai paikallislehtien kirkolliset-palstalla. Puhelintiedusteluihin vastaamme juhannukseen asti ja jälleen elokuussa. Lapsi- ja perhetyöntoimisto on suljettu kesällä Lapsityönohjaaja (perhetyö) Mirca Kukkasniemi p Lapsityönohjaaja (päivä- ja iltapäiväkerhot) Hanna Suhonen p Lapsi- ja perhetyön toimisto p VARHAISNUORTEN LEIRIT Riuttarannan vanhalla puolella Leireillä seikkaillaan Riuttarannan maastossa, uidaan, saunotaan, leikitään, pelaillaan sekä tutustutaan uusiin ystäviin. Välillä myös rauhoitutaan Raamatun äärelle Maja-leiri kaikenikäisille koululaisille, hinta 25. Huom! Leiri täynnä, peruutuspaikkoja voi tiedustella Jaanalta Vauhtileiri 4-7-luokkalaisille, hinta 30 Valitse seuraavista puuhapisteistä 2 sinua eniten kiinnostavaa: A) Kädentaidot B) Näytelmä C) Erätaidot D) Palloilu Viuhtileiri 1-3-luokkalaisille, hinta 15 Valitse seuraavista puuhapisteistä 1 sinua eniten kiinnostava: A) Kädentaidot B) Näytelmä C) Erätaidot D) Palloilu. Ilmoittautumiset leireille Jaana Pikkaraiselle, tai jaana.pikkarainen@evl.fi. Ilmoittautuessa kerro leiriläisen nimi, ikä, osoite, ruoka-aineallergiat, huoltajan puhelinnumero sekä heinäkuun ja elokuun leireille lähtijät kertovat puuhapistevalintansa. Sähköpostilla ilmoittautuessasi odota vahvistavaa kuittausviestiä. Olethan ripeä, mukaan mahtuu 35 ensimmäistä ilmoittautujaa/leiri. NUORTEN KESÄ PELIVUOROT KESÄLLÄ (Eri kentillä) maanantaisin LÄHTÖ Nummelan seurakuntakeskukselta klo 19 NUORTENILTA keskiviikkoisin klo Nummelan seurakuntakeskuksessa Tiedustelut: Johanna Jutila p DIAKONIATYÖN KESÄ Tapahtumia ja retkiä to Kirkonkylän, Selin ja Ojakkalan kerhojen retki Nurmijärvelle n. klo , ilmoitt. Päiville tai Maria-Liisalle to Naisten saunailta klo Riuttarannan rantasaunalla, ilmoitt. Pirkolle. ma-ke Diakonian perheleiri Riuttarannassa. Ilmoitt. Pirkolle. to 7.8. Vanjärven kyläläisten saunailta Riuttarannassa Ilmoitt. Airi Taposelle. pe 8.8. Diakonian perheretki Salmen ulkoilualueelle. Ilmoitt. diakoniatoimistoihin. ti Perheiden saunailta klo Riuttarannan rantasaunalla, ilmoitt. Pirkolle. to Vapaaehtoisten ja eläkeläisten retkipäivä Riuttarantaan klo 10-16, ilmoitt. Eijalle. pe Nummenselän 8-10, Kuortilanluhdin ja Kuortilankujan asukkaiden, Kaarikeskuksen ja Hopearinteen asukkaiden retkipäivä Riuttarantaan klo 10-14, ilmoitt. Maria-Liisalle. to Näkövammaisten retkipäivä Riuttarantaan. pe Invalidien retkipäivä Riuttarantaan ti Naisten saunailta Riuttarannassa klo 18-21, ilmoittautuminen Päiville. ke-pe Päihdeleiri Konian koetus Riuttarannassa. Ilmoitt. Juhalle. Ilmoittautuminen retkille ja leireille diakoniatoimistoihin: Toukokuussa: kirkonkylän toimisto, p ti, pe klo 9-11 Nummelan toimisto, Eija Vuorela p ti 9-11 tai Pirkko Orakoski p ke ja Juha Auvinen p ma Diakoniatoimistojen puhelinajat kesällä vain keskiviikkoisin, jolloin puhelinajat ilmoittautumisia ja vastaanoton ajantilausta varten: p klo 9-11 kirkonkylässä p klo Nummelassa Vihdin seurakunnan eläkeläiskerhojen KESÄRETKI RIIHIMÄELLE JA HYVINKÄÄLLE torstaina Lähtö Satulin bussilla kirkonkylän seurakuntatalon pihasta klo 8.00, Nummelan seurakuntakeskuksen piha 8.15, Ojakkalan kanto 8.30, Otalammen Pirkola 8.45 ja Selin monitoimitalo Ajo Riihimäen kirkolle, jossa hartaus ja tutustuminen opastettu kiertoajelu Riihimäellä ja opastetut kierrokset Lasimuseossa lounas kartanoravintola Lehmushovissa ostosaikaa lasikaupoissa ja tutustumista ympäristöön lähtö Hyvinkäälle ja tutustuminen Hyvinkään kirkkoon iltapäiväkahvit lähtö kotiin Selki, Otalampi, Ojakkala, Nummela ja kirkonkylä Matkan hinta 40, joka maksetaan bussissa. Ilmoittautumiset kerhojen vastaaville tai Eijalle p tai tai Maria-Liisalle p tai tai Osmolle p Tervetuloa taas kokemaan iloista yhdessäoloa! AIKUISTEN VIRKISTYSLEIRI RIUTTARANNASSA Tule alkukesän heräävän luonnon keskelle lepäämään ja virkistymään. Ohjelmassa on mm. ulkoilua, yhteisiä ohjelmahetkiä, saunomista, pelejä ja hyvää ruokaa. Leirin aikana seppä Mika Ainola tulee opastamaan taontatöiden pariin. Mukana myös diakonit Päivi Tapaninen, Juha Auvinen ja pastori Pekka Kankkunen. Lähtö Nummelan diakoniatoimiston pihasta seurakunnan autolla ja omilla autoilla tiistaina klo ja paluu torstaina klo 13 jälkeen. Ota mukaan ulkoiluun sopivat kengät ym. varusteet, pyyhe ja liinavaatteet. Hinta 30, joka maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä diakoniatoimistoon tai leirin alkaessa työntekijälle. Ilmoittautumiset mennessä: Vihdin kk:n diakoniatoimistoon ti ja pe 9-11 p ja Nummelan diakoniatoimistoon ma p Juha tai Päivi. Tervetulotoivotuksin Päivi, Osmo, Juha ja Pekka K. PYSÄKKI-KAHVILA Nummelan diakoniasiivessä avoinna kesäelokuussa tiistaisin ja perjantaisin EU-RUOKA-AVUSTUSKASSEJA haettavissa Nummelan ja kirkonkylän diakoniatoimistoista aukioloaikoina. Katso aukioloajat edellä. SURURYHMÄ Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi Seurakunta tarjoaa mahdollisuuden äskettäin läheisensä menettäneille kokoontua yhteen ryhmässä keskustelemaan ja käymään läpi menetykseen liittyviä asioita. Jakamalla kuormaamme voimme auttaa toisiamme eteenpäin tässä vaikeassa elämäntilanteessa. Keskustelemme ja käymme yhdessä läpi menetykseen liittyviä asioita. Uusi sururyhmä alkaa syksyllä Ryhmä kokoontuu Nummelan seurakuntakeskuksessa kaikkiaan kahdeksan kertaa. Aloitus on viikolla 37. Vetäjinä toimivat diakoni Pirkko Orakoski ja pastori Matti Hanhisuanto. Ryhmään voi ilmoittautua pappien toimistoon p tai ryhmän vetäjille: Pirkko tai Matti p

7 Vihdin seurakunta n Vakka TAIDETTA JA HILJAISUUTTA LUMOAVAN LUONNON KESKELLÄ Riuttarannan leirikeskuksessa Moksi-järven rannalla TAIDELEIRIPÄIVÄT 5-6-VUOTIAILLE LAPSILLE ke-to klo leirikeskuksen vanhalla puolella. Mukaan uimavarusteet, tarvittaessa sadevarusteet. Työskentelymateriaalit ja lämmin ateria talon puolesta. Leiripäivät ilmaisia alle kouluikäisille. Ilmoittautumiset mennessä: kirsti.suutari@evl.fi tai p Muista kertoa ilmoittautuessa mahdollisista ruoka-allergioista. TAIDEPAINOTTEINEN HILJAISUUDEN RETRIITTI Kesän täyteydessä Alkaa pe klo 17.30, päättyy su klo Luonnossa maalausta tekevät kokoontuvat jo klo 15 alkaen. Retriitti on kaikille avoin, mutta mukaan kutsutaan erityisesti kasvattajia lepäämään ja rakentumaan. Hinta 50 Vihdin seurakunnan jäseniltä, muilta 84. Pyydä erillinen esite. Ilmoitautuminen kesäkuun loppuun mennessä: yhteystiedot kuten edellä, tai Eija Vuorela p (elokuun alusta). SYKSYN TAIDEKERHO 5 6-VUOTIAILLE LAPSILLE käynnistyy viikolla 39 Nummelan seurakuntakeskuksessa perhekerhon tiloissa. Tarkempi päivä ja kellonaika ilmoitetaan myöhemmin paikallislehtien kirkollisissa ilmoituksissa ja seurakunnan nettisivuilla. Ilmoitt mennessä. Kerhossa opetellaan taiteen tekemisen perusasioita varhaiskasvatuksen taso huomioiden. Ilmoittautumiskaavakkeita Nummelan vahtimestareilta ja Kirsti Suutarilta. Tarkempia tietoja Kirsti Suutarilta p tai sähköposti kirsti.suutari@evl.fi Åbo Akademin Vanhan testamentin eksegetiikan ja judaistiikan professori Antti Laato puhuu aiheesta ILMESTYSKIRJA VANHAN TESTAMENTIN VALOSSA Nummelan seurakuntakeskuksessa ma klo 18. Tilaisuudessa voi myös ostaa Antti Laaton kirjoja. Lastenhoito järjestetty. MUSIIKKI- TILAISUUKSIA VIHDIN KIRKOSSA: Konsertti su klo 18 Juhla-Kapelli, johtajana Martti Kilpeläinen. Solisteina Risto Lauriala ja Tuula Kilpeläinen, piano, Atte Kilpeläinen, alttoviulu, Katri Kaira, Hannu Jurmu ja Heikki Orama, laulu. Hyvinkään oratoriokuoro, Vihdin kantaatti- ja kirkkokuoro. Suviyön soitto juhannusaattona pe klo 22 Jason Carter, kitara Urkukonsertti su klo 18. Iina Katila, urut Masan postludiot su klo 19. Martti Kilpeläinen urut, piano, nokkahuilu ja klarinetti. Vihti 501 -konsertti ja Masan Finaali Pertunpäivänä su klo 18 Kapelli, Vihdin kirkko- ja kantaattikuoro, Vihtijärven kappelikuoro, Piritat. MUUALLA: Masan postludiot Nummelan kirkossa su klo 19 Martti Kilpeläinen, urut, piano, nokkahuilu ja klarinetti Virsi-ilta Pyhän Birgitan kirkossa ke klo 19. Anna-Maija Raittila 80 vuotta. Iltamusiikki Vihtijärven kappelissa su 3.8. klo 19. Katri Kaira, laulu, Martti Kilpeläinen, urut. Iltamusiikki siunauskappelissa ke klo 19 Martti Kilpeläinen JALKAHOITOLA TUULIKKI Tuusantie 1, Nummela p Sinun jalkasi ovat osa sinua pidetään niistä yhdessä hyvää huolta. Ilahduta 19,90 kirjalahjalla! Tervetuloa Vihdin Kirja-Aitta Vihti kk Puh Upeasti uudistunut lehti uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Osta omasi Lehtipisteistä tai tilaa: puh , Kaikki, mitä tarvitset. J. MYRSKYLÄ Muistoksi Eroittajain Liiketalo Keskikuja Nummela Puhelin (09) hiikello@saunalahti.fi KRISTILLISEN TAITEEN ILTA Raotetaan kirkon ovea -kirkkokirjasen näyttelyn äärellä Näkökulmia kirkon kuviin ja symboleihin klo Nummelan diakoniasiiven Pysäkkikahvilassa. Pohdintoja Kirsti Suutarin johdolla. Nummelan kirkko auki hiljentymistä varten jo klo alkaen, jossa esillä alttarivaatteita. Kirkkokirjasen näyttely jatkuu saakka. ERÄKIRKKO ROKOKALLIOLLA (Herrakunta Vihtijärvi -tien varrelta) su klo Mukana pastori Pekka Kankkunen kitaroineen. Omat kirkkokahvit mukaan. Tilaisuus on samalla haimoolaisten kyläkirkko, mutta kaikki muutkin ovat tervetulleita. Sadesäällä kokoonnutaan läheisellä Kammilla. Opastus Haimoon koululta lähtee klo 13. Tiedustelut: Riitta Leino, p KULJETUKSET HAUTAUSMAALLE kesällä 2008 Päiväajat seuraavina päivinä: ma 2.6., ke 4.6., pe 6.6., ma 9.6., ke 11.6., pe 13.6., ke 18.6., ma 30.6., ke 2.7., pe 4.7. Nummelan seurakuntakeskukselta klo Vihdin hautausmaalle (Vanhalaan). Hautausmaalta takaisinlähtö n. klo Ilta-ajat seuraavina päivinä: ti 3.6., ti 10.6., ma 16.6., ti 1.7., to 3.7. Nummelan seurakuntakeskukselta klo Vihdin hautausmaalle. Hautausmaalta takaisinlähtö n Vihtijärven hautausmaalle: To 5.6. ja ti Nummelan srk-keskukselta klo Takaisinlähtö n. klo Ilmoittautumiset kuljetuksiin viimeistään aamupäivällä Osmo Vapalahdelle p Kulttuuria, kokouksia ja perhejuhlia. Päivölän Virkistyskoti Taivaantie 41, Nummela puhelin (09) ,

8 Vakka n Tervehdys seurakunnasta n Kirkon kirjoissa Erityisen vapaaehtoinen vihtiläinen Seija Hacklin on monessa mukana Ojakkalassa lähes koko ikänsä asunut, vain hetkeksi kaupunkiin opiskelun vuoksi hairahtunut Seija Hacklin on syntyperäinen vihtiläinen. Ihan oikeasti siis, Sairaalanmäellä kun on syntynyt. Kauas ei Seija ole synnyinsijoiltaan päässyt, vaan nykyinen koti sijaitsee vain noin kilometrin päässä lapsuudenkodista. Maalla on hyvä asua, en ollenkaan kotiutunut kerrostaloon, Seija kertoo. Miehensäkin Seija löysi omasta kylästä, Paavo on myös paljasjalkainen ojakkalalainen. Elokuun ensimmäisenä päivänä Alitalontiellä juhlitaan 38. hääpäivää. Seija ja Paavo asuvat vielä omassa talossaan, vaikka tila onkin jo siirtynyt perheen vanhimmille pojille, Markulle ja Mikolle. He ovat ottaneet myös saha- ja höyläysyrityksen hoitaakseen Paavon pikku hiljaa siirtyessä taustajoukkoihin. Seija on ollut yrityksessä mukana taustavoimana, maksanut laskuja ja pyörittänyt työmaaruokalaa. Vielä 70-luvulla meillä oli lihakarjaa, ja sahatoimintaa tehtiin siinä ohessa. Sitten karja myytiin pois ja keskityttiin pelkästään puuhommiin, Seija muistelee. Nyt Hacklinit remontoivat itselleen Kaihola-nimistä taloa vanhuuden päiviä varten. Perheen nuorimmaiset, kaksoset Hannele ja Helena muuttivat juuri pois kotoa. Aikuisena ylioppilaaksi Vauhti on siis talossa hiljentynyt huomattavasti, jos vertaa vaikkapa 80-luvun loppuun. Tuolloin Seija näki lehdessä ilmoituksen kansalaisopiston ja lukion uudesta yhteistyöhankkeesta, ja päätti lukea itsensä ylioppilaaksi. Talossa oli silloin siis yhteensä kuusi kappaletta Hacklinia nenä kiinni kirjassa. Kun kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1991, samaan aikaan Markun kanssa, vannoin, etten seuraavaan vuoteen lue muuta kuin sunnuntai-hesarin sarjakuvat, Seija nauraa. Mutta toisin kävi: hän opiskeli vielä kasvatustieteen approbaturin heti perään. Nuorison asialla Seurakunnan luottamushenkilöksi Seija ryhtyi 1990-luvun alussa, ensin aktiivisena varavaltuutettuna ja vuonna 1995 varsinaisena kirkkovaltuuston jäsenenä. Seurakuntatyö tuli tutuksi jo aikaisemmin, kun Ojakkalassa tarvittiin ylimääräistä kerhonohjaajaa. Kylän lapsimäärä oli lisääntynyt niin vauhdilla, ettei yksi kerho riittänyt. Tiloja vain ei oikein ollut, joten jouduimme pitämään kerhoa koulun jumppasalissa, Seija muistelee. Lapsilla sattui vielä olemaan satutunti juuri ennen kerhoa, ja energiaa riitti. Piti siis antaa lasten ensin juosta itsensä salissa väsyksiin, ja sitten voitiin vasta ryhtyä kerhopuuhiin. Luottamustehtävissä lähellä sydäntä on ollut nuorisotyö, jo siitäkin syystä, että omat lapset olivat valtuustojäsenyyden alkaessa teini-iän nurkilla. Vielä nytkin Seija on kirkkoneuvoston edustajana nuorisotyön johtokunnassa. Kunnallispolitiikassa Seija on ollut mukana eri lautakunnissa, muun muassa Ojakkalan vaalilautakunnassa tulee 30 vuotta täyteen, jos tulevana syksynä vielä kutsutaan. Sotkeminen sieppaa Nykymaailmassa, niin nuorison osalta kuin muutenkin, kiusaa yleinen välinpitämättömyys ja piittaamattomuus yhteisestä elinympäristöstä. Paljon puhuttanut mopojen päristely häiritsee, ja roskia saa kävelyllä kerätä teiltä ja tienvierustoilta. Ihmetyttää, mitä näille ihmisille on oikein kotona opetettu, jos roskat heitetään maahan, vaikka metrin päässä olisi ihan roska-astiakin, Seija kummastelee. Ilmainen rahakaan ei kaikille tunnu kelpaavan, kun pullot ja tölkit heitetään maastoon. Puuhaa piisaa Kaiken muun ohella Seijan elämää täydentävät rakkaat harrastukset. Maanpuolustusnaisissa hän on ollut mukana pitkään, ja oli aikanaan kymmenen vuotta järjestön sihteerinäkin. Ojakkalan Marttojen puheenjohtajana Seija toimii kahdek- Kuva: Heikki Nieminen Hacklinien seinää koristava ryijy on juuri niin vanha kuin siinä lukee. satta ja samalla viimeistä vuottaan. Myös Pelastakaa Lapset ry:n hallituksessa hän on ollut mukana järjestämässä muun muassa iltapäiväkerhotoimintaa kouluilla. Ilman aikaansaavia ihmisiä jäisi Vihdissäkin moni tapahtuma ja toiminta toteutumatta. Toivottavasti myös tulevista sukupolvista löytyy yhtä innokkaita tekijöitä, sillä ilman vapaaehtoisten panosta ei seurakuntakaan pysty palvelemaan täydellä teholla. Heikki Nieminen Nelijalkaiset esteiden poistajat, avustaja-, ystävä- ja kuulokoirat, saivat tapahtumassa paljon ihailua ja rapsutuksia osakseen. Esteetön Vihti Vammaisneuvosto järjesti maaliskuun lopulla avartavan aamupäivän kunnan päättäjille, jotka suoriutuivat Nummelan seurakuntakeskukselta alkaneesta pyörätuolireitistä nipin napin. Kaikki totesivat perusasioissa olevan puutteita, jotka tekevät ympäristöstä esteellisen. Pyörätuoli, rollaattori, lastenvaunut ja matalalla liikkuva jalka kohtaavat kaikki ongelmia keskustan alueella. Pyörätuolikierros oli vain osa ohjelmasta, jolla esteettömyys tuotiin hetkeksi päivänvaloon. Kulkijat tulivat katsomaan nelijalkaisia esteiden poistajia. He tapasivat mm. Outi Lindroosin, joka tähtää Lontoon paralympialaisiin ratsastamaan. Hänen ratsunsa Retu sai hevosrakkaiden ihailua osakseen. Avustajakoira Vanja, Lea Kalirannan tärkeä kanssakulkija, oli kutsunut Helsingistä kollegansa Ansan testaamaan Nummelassa kulkemista. Kuulokoirakokelas Lili tuli perheineen Vantaalta ja ystäväkoira-alokas Titta perheineen Veikkolasta. Vierailijat saivat kuulla ja kokea, miten nämä eläinavustajat ja -ystävät helpottavat ja rikastuttavat elämää. Iltapäivä aloitettiin sisätiloissa seurakunnan tarjoamalla kahvihetkellä. Tervehdyksen toi pastori Pekka Kankkunen, jolla oli tilaisuus koeistua kunnantalon aulaan Martelasta saatua korkeajalkaista tuolia. Yleisöpula oli ainoa harmi hyvässä teemapäivässä, sillä harvoin on niin ajankohtaista ja valistavaa taidenäyttelyäkään esteettömyysaiheesta nähty. Tilaa kuvittivat Oinasjoen, Jokikunnan ja Vanjärven koulujen oppilaiden piirustukset. Uma Aaltonen Vihdin kirkkoherranvirasto ja seurakuntatalo n Vihdintie 6, Vihti n p. (09) n Faksi (09) n Nummelan seurakuntakeskus ja kirkko n Kappelitie 5, Nummela, n p. (09) (vahtimestarit) n

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su

Lisätiedot

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. 1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2019 Tervetuloa Vauvis Vauvan ja vanhemman omat teemapäivät keväällä klo 10-14 Keskusseurakuntatalolla (Suokatu 22). Tule mukaan ja tuo ystäväsikin. *Kasteesta

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot