KUINKA PAL JON MAAILMASSA ON KÖYHIÄ? SISÄLTÖ: KOTIPUUTARHOILLA LIEVITYSTÄ KÖYHYYTEEN. Sivu 9. Sivu 7

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUINKA PAL JON MAAILMASSA ON KÖYHIÄ? SISÄLTÖ: KOTIPUUTARHOILLA LIEVITYSTÄ KÖYHYYTEEN. Sivu 9. Sivu 7"

Transkriptio

1 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY MARRASKUU /02 KOTIPUUTARHOILLA LIEVITYSTÄ KÖYHYYTEEN Kepa rahoittaa nicaragualaiskumppaninsa aloitteesta tutkimusta ja pilottihanketta, joiden tavoitteena on kohentaa köyhimpien perheiden oloja kyläpuutarhan avulla. Sivu 9 HENRIK KASTENSKOV KIMMO LEHTONEN KUINKA PAL JON MAAILMASSA ON KÖYHIÄ? Köyhyyden vähentäminen on kansainvälisen yhteisön tärkeimpiä tavoitteita. YK:n johdolla yhdeksi tavoitteeksi on määritelty köyhien määrän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Mutta kuinka paljon maailmassa on köyhiä? Sivu 7 SISÄLTÖ: Nälän poistoa napapiirillä...3 Kysy hankeneuvojalta...4 Nicaraguan presidentti tapasi järjestöväkeä Kepassa...5 Finnwatch aloitti toimintansa...6 Maakiistoja ratkomassa Nicaraguassa...10

2 2 JOHTOTIIMI: Ohjelmajohtaja Ville Luukkanen OHJELMAYKSIKKÖ Toiminnanjohtaja Folke Sundman Hallintojohtaja Anri Kyöstilä HALLINTOYKSIKKÖ JULKAISUTIIMI: Toimitussihteeri (Verkkojulkaisut) Marcus Floman Toimitussihteeri (Kumppani) Teppo Eskelinen Tiedottaja Milma Kettunen Toimituspäällikkö (Kumppani) Sini Kuvaja Taittaja Kari Markkanen Toimituspäällikkö (Verkkojulkaisut) Eija Palosuo Tiedottaja Janne Sivonen VAIKUTTAMISTIIMI: Tiedottaja Mika Railo Koordinaattori (ruokakampanja) Sari Laaksonen Kehityspoliittinen sihteeri (EU) Lotta Valtonen Kehityspoliittinen sihteeri (kauppa) Suvi Virkkunen VERKOSTOTIIMI: Koordinaattori (tapahtumat) Kai Artes Koordinaattori (kansainvälisyyskasvatus) Anisa Doty Jäsenjärjestösihteeri Anna Staines Ohjelmasihteeri (ETVO) Laura Lager KENTTÄTOIMISTOT: MOSAMBIK Koordinaattori Bodil Wikman Ohjelmatyöntekijä Severino Ngole Ohjelmatyöntekijä Frederico João Sihteeri Helena Chivite Yhteystoimitsija Tarja Valtonen Tiedottaja Pia Laine C.P. 4441, Maputo, Mozambique katuosoite: Rua Joao de Barros 322, Sommershield, Maputo puhelin: fax: YHTEYSTOIMITSIJAT: KARIBIA Yhteystiedottaja Kent Wilska, INFOS, Calle Mayor Piloto Enrique Valverde No. 1, Ens. Mira Flores, Santo Domingo, Republica Dominicana puhelin: fax: TANSANIA Yhteystoimitsija Leo Söderqvist, P.O.BOX 1835 Morogoro, Tanzania puhelin: fax: Ohjelma-avustaja (ETVO) Atte Susilahti Järjestöavustaja Tuomas Valovirta KOULUTUS- JA NEUVONTATIIMI: EU-hankeneuvoja Rilli Lappalainen Hankeneuvoja Eija Mustonen Koulutussihteeri Maija Seppo Kurssisihteeri Markus Viljasalo RESURSSITIIMI: Kehityspoliittinen sihteeri (tutkimus ja selvitys) Max von Bonsdorff Informaatikko Timo Kovanen Kehitysyhteistyö- ja kulttuurisihteeri Matti Lahtinen Kirjastoapulainen Antti Reikko Tuottaja Juha Rekola ETELÄTIIMI: Kehitysyhteistyösihteeri (Mosambik, Tansania) Viveca Hedengren Kehitysyhteistyösihteeri (Brasilia, Karibia, Nicaragua) Anne Romar Kehitysyhteistyösihteeri (Indonesia, Sambia, Thaimaa) Aija Taskinen SAMBIA Koordinaattori Seppo Karppinen Sihteeri Sabina Luputa Informaatikko Nyangu Nyoni Tiedottaja Sharon Sichilongo Yhteystoimitsija Esa Salminen Ohjelmasihteeri Jack Kalipenta P.O.Box 36524, 1010 Lusaka, Zambia katuosoite: Roan Road, Kabulonga puhelin: / fax: MUUT YHTEYDET: INTIA Aktivistivaihto Lokayan, 13, Alipur Road Delhi puhelin: fax: lokayan@vsnl.com THAIMAA Yhteystiedottaja Timo Kuronen PER, 409 Soi Rohitsuk Pracharatbampen Road Huay Khwang Bangkok 10320, Thailand puhelin: fax: ATK-TIIMI: Atk-asiantuntija Kim Helenius Webmaster Aleksi Knuutila Järjestelmäsuunnittelija Kalle Korhonen TALOUSTIIMI: Taloussuunnittelija Pekka Ahonen Palkanlaskija Marika Heikkinen Pääkirjanpitäjä Kirsti Koho Kirjanpitäjä Sirkku Pallasmaa Toimistosihteeri Jaana Vesalainen HALLINTOTIIMI: Hallintoassistentti Heli Mäki-Hakola Henkilöstösuunnittelija Sisko Leino Hallinto- ja henkilöstösihteeri Kristina Oleng Hallintoavustaja Mikko Sauli NICARAGUA Vs. koordinaattori Rene Hooker Tiedottaja Kimmo Lehtonen Yhteystoimitsija Outi Perähuhta De la Vicky, 1 cuadra abajo, 1 cuadra al sur, modulo 9, Barrio Altamira puhelin: fax: Myös kenttätoimistojen työntekijöiden sekä yhteystoimitsijoiden henkilökohtainen sähköpostiosoite on muotoa (ei koske Intian aktivistivaihtoa). INDONESIA Yhteystiedottaja Anu Lounela Insist Skip Blok T-7/ CT. IV/38 Blimbingsari-Depok-Sleman Yogyakarta Indonesia puhelin/fax:

3 3 NÄLÄN POISTOA NAPAPIIRILLÄ Rovaniemen kehitysmaayhdistys Elimun kaupassa on lokakuussa täysi tohina päällä. Myymälänhoitaja Raija Maatela maistattaa Reilun kaupan kahvia samaan aikaan kun puheenjohtaja Elisa Lahti ja rahastonhoitaja Kaarina Stark pohtivat, miten Ruokaajan julisteen saisi parhaiten näkymään seurakuntatalolla. Syksy on meillä tosi kiireistä aikaa. Nytkin on kirkon Vastuuviikko ja Reilun kaupan viikko päällekäin. Marraskuun alussa osallistumme vielä Kamoon kaamos -kulttuuriviikkoon, Kaarina Stark kertoo. Huhmare matkustaa taas Elimu on ollut Ruoka-aikakampanjassa mukana huhtitoukokuusta lähtien. Ensiksi kuultiin kampanjasta paikalliselta luonnonsuojelupiiriltä ja sitten Reilun kaupan viikoilla Turussa, Stark muistelee. Osallistumisintoa ovat hillinneet pienehkön yhdistyksen rajalliset resurssit. Elimun toiminnassa on mukana kymmenkunta aktiivista jäsentä, joten erillisiä Ruoka- Kaarina Stark ja Elisa Lahti kiittelevät selkeitä raportteja. ajan tapahtumia ei ole ehditty järjestää. Lähinnä me on liitetty Ruoka-aika meidän muihin tapahtumiin, niin kuin Mahdollisuuksien toriin. Esitteitä ja raportteja on tietysti koko ajan esillä kaupassa, Elisa Lahti kertoo. Vastuuviikon aikana Rovaniemen seurakunta järjestää Kestävän kehityksen päivät otsikolla Karvekuusen katveessako tulevaisuus? Elimun esittelypöytään on saapunut rahtina myös Ruoka-ajan huhmare. Meillä oli huhmare täällä jo Mahdollisuuksien torilla ja ihmiset olivat siitä tosi innostuneita. Sen yhteydessä on helppo kertoa kampanjastakin, Stark toteaa. Kampanjalle myönteistä palautetta MILMA KETTUNEN Elimun kauppa muutti vuosi sitten lähemmäs keskustaa ja sisälle löytää nykyään yhä useampi asialle vihkiytymätön. Ruoka-aika-kampanja on saanut heiltäkin myönteistä palautetta. Meillä on vielä asiakkaita, jotka muistavat itse millaista oli kärsiä nälästä, Stark sanoo. Toisaalta Rovaniemellä on aika suuri työttömyys ja esimerkiksi Reilun kaupan tuotteet tuntuvat monista kalliilta. Elimulaisten mukaan tuotteita näkyy kuitenkin jo tavallistenkin markettien hyllyillä. Prismaan halusivat nyt Reilun kaupan teen maistatukseen. Minä sanoin, että ei tipu, jos ette tilaa, tomera Stark kertoo. Ja kyllähän niillä nyt näkyi olevan teetäkin hyllyssä. Kortteja avuksi? Vaikka elimulaiset pitävät kampanjaa hyvänä, sisältyy siihen heidän mielestään omat vaikeutensa. Sanomaa on vähän vaikea tuoda, koska ei ole suoraa pakettia, jonka voisi toteuttaa. Esimerkiksi korttikampanja voisi helpottaa viestin välittämistä, Lahti sanoo. Yksi mahdollisuus kampanjan esittelemiseen olisivat yhdistyksen 15-vuotispäivät, joita juhlitaan tänä vuonna. Me hoidetaan myös Ylioppilasteatterin kahvituksia ja myydään arkistoleffojen yhteydessä karkkia. Niissäkin yhteyksissä voisi jakaa myös kampanjamateriaalia, Lahti pohtii. MILMA KETTUNEN LÄHETÄ POSTIA NIILLE, JOTKA PÄÄTTÄVÄT MITÄ SYÖT Ruoka-aika-kampanjassa tapahtuu: marraskuun lopulla käynnistyy postikorttikampanja Sinulle, joka päätät, mitä syön. Kampanjajärjestöt voivat osallistua korttien levitykseen tilaamalla kortteja itselleen - nopeasti toimivat ehtivät vielä mukaan suurimittaiseen kampanjaan, joka vetoaa reilumman ja oikeudenmukaisemman ruoan puolesta. Kortteja tulee levitykseen myös ravintoloiden ja kahviloiden korttitelineisiin yhteensä huimat kappaletta syksyn ja kevään aikana. Kampanja huipentuu järjestettävään Maailma Kylässä- festivaaliin. Kampanjapaketti koostuu kolmesta kortista, jotka ovat kiinni toisissaan katkoviivalla: * Sinulle... Kortti on selistysosa nälän monimutkaisista syistä ja ohjeistus korttien lähettämiseen.. *...joka päätät... Kortti lähetetään ulkomaankauppaministerille. Lähettäjä vaatii ministeriä ja Suomea toimimaan aktiivisesti WTO- neuvotteluissa oikeudenmukaisemman kauppapolitiikan puolesta. *...mitä syön. Lähettäjä pyytää mahdollisuutta saada valita lautaselleen reilun kaupan tuotteita sekä lähija luomuruokaa. Kortin voi lähettää tai antaa vaikkapa lähikauppiaalle, keskusliikkeelle, ravintoloitsijoille, lounasruokalan emännälle, äidille tai puolisolle. Tervetuloa järjestöjen ennakkotilaisuuteen tutustumaan kampanjakortteihin keskiviikkona Kepaan klo Lisätietoja mukaan haluaville järjestöille kampanja-assistentti Mari Lauroselta, mari.lauronen@kepa.fi (09)

4 4 Järjestöuutisia KATALAT VAALISUUNNITELMAT Pienet hyvät MIKA RAILO Seinäjoki on sadas reilun kahvin seurakunta Sata luterilaista seurakuntaa on tehnyt virallisen päätöksen käyttää reilun kaupan kahvia tilaisuuksissaan. Sadantena joukkoon ilmoittautui Seinäjoen seurakunta. Reiluun kahviin on siten siirtynyt kuudesosa seurakunnista, joita on yhteensä 586. Kirkon Ulkomaanapu vetosi seurakuntiin vuonna 2000, jotta ne ryhtyisivät käyttämään reilun kaupan kahvia. Syksyllä 2001 joka kymmenes seurakunta eli noin 60 seurakuntaa oli siirtynyt käyttämään reilun kaupan kahvia. Ruotsinkieliset seurakunnat olivat Valtioneuvos Harri Holkerin johdolla työskentelevä Katala-ryhmä aikoo esittää vielä ennen vuodenvaihdetta alustavan suunnitelman siitä, miten Suomi voisi nostaa kehitysapunsa YK:n suosittelemalle tasolle. Kehitysavun taso ja laatu -selvitysryhmän tavoite on saada lopullinen esitys kehitysavun nostamisesta valmiiksi vielä ennen maaliskuussa pidettäviä eduskuntavaaleja. Ryhmän asetti kehitysyhteistyöministeri Suvi- Anne Siimes. Otin tehtävän vastaan, koska en osaa vanheta arvokkaasti, ironisoi Holkeri omaa osallistumistaan kehitysavun nostamiseen tähtäävään työhön. Holkeri vieraili Kepassa lokakuussa kertomassa uuden työryhmän tehtävästä. Kepan ja Katalan tavoitteet ovat samat: molemmat haluavat, että Suomen kehitysyhteistyön määrärahat nousisivat YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Tavoite on saada maalisvaalien jälkeen valittava hallitus kirjaamaan nostoaikataulu hallitusohjelmaansa. Harri Holkeri on viime aikoina ottanut näkyvästi kantaa Suomen kehitysavun nostamisen puolesta. Myös YK:n aseman vahvistaminen on valtioneuvoksen sydäntä lähellä. Johannesburgin huippukokouksen kaltaiset kansainväliset tapaamiset ovat tarpeellisia nostamaan teemoja kansainväliselle agendalle ja kansalaisten tietoisuuteen, mutta jos todellista parannusta halutaan, on ongelmat tuotava YK:n normaalin päätöksenteon piiriin, esimerkiksi yleiskokoukseen. Vain sillä tavoin voidaan saada aikaa hallituksia sitovia päätöksiä, summasi Holkeri näkemyksiään. MIKA RAILO tuolloin ahkerimpia reilun kahvin käyttäjiä. Yhdessä Reilun kaupan yhdistyksen kanssa Kirkon Ulkomaanapu järjesti viime syksynä uuden kampanjan, jossa seurakuntia haastettiin mukaan. Myös jotkut seurakunnat ovat haastaneet toisiaan. Virallisen päätöksen tehneiden sadan seurakunnan lisäksi on muutamia seurakuntia, joissa jokin työala tai alue käyttää reilua kahvia. Seurakuntia, joissa juodaan reilua kahvia ainakin osittain on siten vielä enemmän. Suunnitteleeko järjestösi kehitysyhteistyöhanketta? Kepan hankeneuvoja Eija Mustonen ja EU-hankeneuvoja Rilli Lappalainen vastaavat tällä palstalla hankkeiden suunnittelua ja toteutusta koskeviin kysymyksiin. Kysy lisätietoja tai lähetä lyhyt ja selkeä kysymys sähköpostilla osoitteeseen Olemme jättäneet hanketukihakemuksemme ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikölle määräaikaan mennessä. Nyt olisinkin ollut kiinnostunut kuulemaan, miten hakemuksen käsittely etenee: kuka on vastuuvirkamiehemme, ottaako hän yhteyttä meihin jos on asiaa vai voimmeko me jotenkin vaikuttaa itse asian käsittelyyn ulkoministeriössä? Milloin päätökset tulevat? Hakemuksia on tullut ulkoministeriöön tänä vuonna 253 kappaletta. Uusien hakemusten yhteissumma on noin 13 miljoonaa euroa ja varauksia vanhoista hankkeista on ensi vuodelle jo lähemmäs 30 miljoonaa euroa. Kansalaisjärjestöjen hanketukeen vuodelle 2003 on budjetoitu yhteensä 38 miljoonaa euroa. Hakemukset jaetaan seitsemälle eri vastuuvirkamiehelle. Jos hakemuksenne käsittelijä huomaa hakemuksessa puutteita tai muuta lisäselvittelyn tarvetta, teihin otetaan yhteyttä. Joistakin hankkeista voidaan myös pyytää asiantuntijalausuntoja joko ulkoministeriön sisältä (esimerkiksi eri neuvonantajat tai kohdemaan lähetystöt) tai ulkopuolisilta konsulteilta. Kun kaikki hakemukset on käsitelty, ne menevät ulkoministeriön johtoryhmän käsittelyn kautta ministerille, joka allekirjoittaa rahapäätöksen. Tämän jälkeen päätökset postitetaan järjestöjen edustajille ja tämän arvioidaan tapahtuvan tammikuussa. Jos haettavaa summaa on pienennetty, ministeriö esittää kirjalliset perustelut muutoksesta järjestölle postitetussa päätöksessä. Päätöksen mukana tulevat allekirjoittavaksenne hanketuen ehdot ja päätöksen jälkeen voitte tietysti myös tehdä ensimmäisen maksatuspyynnön. Liity listalle EIJA MUSTONEN Tiedätkö mitä teet ensi viikonloppuna? Kepan sähköpostilistalla on kiinnostavia uutisia maailmalta ja tapahtumavinkkejä kotimaasta. Liity listalle lähettämällä omasta sähköpostistasi osoitteeseen viesti, jossa lukee: subscribe kepa-l. JANNE SIVONEN

5 Järjestöuutisia 5 NICARAGUAN PRESIDENTTI TAPASI JÄRJESTÖVÄKEÄ KEPASSA Tellez naurahti kiitospuheessaan. Cortes-Tellez kertoi panneensa ilolla merkille vuoden 2002 alussa virkaan astuneen presidentin taistelun hyvän hallinnon, demokratian ja korruption kitkemisen eteen. Poikaystävä Nicaraguasta Suomi-nicaragua-seuran perustajajäsen Ritva Cortes-Tellez sai Nicaraguan presidentiltä kunniamitalin. Nicaraguan presidentti Enrique Bolanos piipahti lokakuisella Suomen-vierailullaan myös Kepassa tapaamassa järjestöväkeä. Presidentti vastaili nicaragualaisittain harvinaislaatuisessa tilaisuudessa järjestöjen edustajien ja muiden rivikansalaisten kysymyksiin niin suunnitteilla olevista vapaakauppasopimuksista kuin nicaragualaisista poikaystävistäkin. Bolanos kertoi uskovansa, että vallankumous-, luonnonkatastrofi- ja väkivaltauutisiin tottuneet suomalaiset ovat saaneet kuulla Nicaraguasta viime aikoina aivan uudenlaisia uutisia. Maassa hengitetään uutta ilmaa, kertoi Bolanos. Nicaraguan ja koko Keski-Amerikan alueella on vaaleilla valitut siviilipresidentit, jotka käyttäytyvät kunnolla. Presidentti moitti edeltäjiensä väärinkäytöksiä ja ilmoitti korruptionvastaisen taistelun olevan hänen hallintonsa tärkein tehtävä. Kunnianosoitus Nicaragua-seuralle KAI ARTES Bolanos oli Kepassa Suomi- Nicaragua-seuran vieraana. Presidentti kiitti tilaisuudessa seuran perustajajäsentä Ritva Cortes- JANNE SIVONEN Telleziä maiden välisten suhteiden parantamisesta ja kulttuuriyhteistyöstä. Cortes-Tellezin vuosia kestänyt työ huomioitiin tilaisuudessa kunniamerkillä, joka on nimetty kenraali José Dolores Estradan vuonna 1856 johtaman taistelun mukaan. Cortes-Tellez piti huomattavaa kunnianosoitusta tunnustuksena koko Suomi-Nicaragua-seuralle, jonka toiminnan pyörittäminen on ollut viime vuosikymmenet Cortes-Tellezin tärkein harrastus. Viime aikoina lastenlapsestani on tullut tosin järjestötoimintaakin suositumpaa puuhaa, Cortes- Yleisö kyseli presidentiltä muun muassa kansalaisjärjestöjen asemasta Nicaraguassa. Maassa on noin 2000 järjestöä ja joukkoon mahtuu monenlaisia organisaatioita, Bolanos vastasi. Jokainen kansalaisten hyväksi työskentelevä ja lain mukaan toimiva järjestö on tervetullut maahamme. Nicaraguassa toimii myös järjestöjä, jotka ovat muuttuneet kaupallisiksi ja ajavat omaa etuaan, mutta nämä ovat onneksi pieni vähemmistö, Bolanos kertoi. Tilaisuuden lopuksi Bolanosilta kysyttiin, miten tavalliset suomalaisnuoret voisivat tutustua uudistuneeseen Nicaraguaan. Bolanos nauratti yleisöä kehottamalla kysyjää hankkimaan poikaystävän Nicaraguasta. Hyöty olisi molemminpuolinen - sinä saisit tietoa Nicaraguasta ja poikaystäväsi tutustuisi Suomeen. Jos et löydä poikaystävää itse, niin minä autan mielelläni, Bolanos vitsaili. VLADIMIR IVANOV JANNE SIVONEN HYVÄÄ ÄITIYTTÄ ETSIMÄSSÄ Millainen on hyvä äiti? Onko länsimainen äitiys liian suorituskeskeistä? Miten välittää lapselle arvomaailmaa globaalista oikeudenmukaisuudesta? Muun muassa tällaisista kysymyksistä keskusteltiin lokakuussa FinnWIDin Helsingissä järjestämässä tilaisuudessa reilun parinkymmenen äidin voimin. Koska valtaosa osallistujista oli vauvaikäisten äitejä, kestovaipat puhuttivat enemmän kuin suvaitsevaisuuskasvatus tai McDonaldsin houkutusvoima lapsiin. Jotkut innoissaan kestovaippoja hankkineetkin tunnustivat lipsuneensa pian kertakäyttöisiin äitiyden raskaassa alkumyllerryksessä. Tasa-arvon nimeen vannoneetkin pariskunnat joutuivat lapsen syntyessä miettimään roolejaan vanhempina. Äiti ei voi jakaa imetysurakkaansa, ja tuoretta isää voi tässä vaiheessa jopa harmittaa, jos ainoastaan äiti kelpaa lapselle lohduksi. Yksikin raapaistuista aihepiireistä olisi tarjonnut jutunjuurta koko illaksi. Monet osallistujista toivoivatkin tilaisuudelle jatkoa. Esitettiin myös idea oman tilaisuuden järjestämisestä äitiydestä monikulttuurisissa perheissä. Mutta löytyikö reseptiä hyvälle äitiydelle? Yksi ainesosa voisi ainakin olla se, että huolehtivainen äiti pitää huolta myös itsestään ja omasta jaksamisestaan. Onnellinen äiti tartuttaa onnen lapseenkin. Lisätietoja Hyvä äiti -keskustelutilaisuuksista: SINI KUVAJA

6 6 Järjestöuutisia SHIP TO BOSNIAN KANSOJEN TALO -HANKE ON LOPPUSUORALLA Ship to Bosnia -yhdistys lähetti marraskuussa 1995 M/S Havängin Göteborgin satamasta kohti Balkania. Laiva oli lastattu paloautolla, 108 kontillisella vaatteita, leluja ja arkipäivän tavaroita. Tuhannet ihmiset Suomesta ja Ruotsista osallistuivat sodan haavoittaman Bosnian tukemiseen. Ship to Bosnia työskentelee edelleen Balkanin maiden monikansallisen rinnakkaiselon ja demokraattisen kehityksen puolesta. Suomeen Ship to Bosnia -yhdistys perustettiin viime vuonna. Yhdistys tukee Koillis-Bosniassa, Tuzlan alueella sijaitsevan 7000 asukkaan Lipnican kaivoskylän sodanjälkeistä kehitystä. Siellä kroaatit, muslimit ja serbit ovat asuneet yhdessä sukupolvia, eivätkä edes viime vuosikymmenen sodat ole kaataneet kylän monikansallista yhteisöä. Ship to Bosnia on halunnut tukea tätä elävää esimerkkiä toimivasta yhteiselosta oloissa, joissa rauha on edelleen veitsenterällä. Vuodesta 1996 Ship to Bosnialla on ollut Lipnicassa yhteyshenkilö, joka on koordinoinut liikkeen tukemia tapahtumia ja käynnissä olevia hankkeita. Hankkeet toteutetaan yhdessä paikallisen kylätoimikunnan kanssa ja ne eivät kosketa ainoastaan Lipnicaa, sillä ne edesauttavat ei-kansallismielisten ryhmien keskinäisten kontaktien luomista Balkanilla laajemminkin. Kansojen talo kokoaa yhteen Ship to Bosnian pitkäaikainen tavoite on ollut rakentaa Lipnicaan Kansojen talo (Solidarity House) tukemaan alueen demokraattista ja rauhanomaista kehitystä. Kansojen talosta tulee paikka, jossa CHRISTOFFER EDLING TIINA-MARIA LEVAMO kylän ja lähiseudun asukkaat ja järjestöt voivat kokoontua, hoitaa yhteisiä asioitaan ja järjestää vapaa-ajan toimintaa. Lisäksi taloon on suunniteltu pienimuotoista kirjastotoimintaa, internet-kahvilaa nuorille sekä rauhaa ja demokratiaa käsitteleviä nuortenkonferensseja. Kansojen Talon rakennustyöt etenivät vauhdikkaasti kesän ja syksyn 2002 aikana ja talon harjannostajaisia juhlistettiin 28. päivänä syyskuuta koko kyläyhteisön voimin. Juhlien jälkeen työt jatkuvat. Lisärahoitusta ja avustuksia tarvitaan talon sisäosien, kuten kirjaston, kokoontumistilojen ja internet-kahvilan toteuttamiseen. Ship to Bosnian tavoitat sähköpostitse osoitteesta Voit myös vierailla liikkeen kotisivuilla osoitteessa HANNA SAVOLA FINNWATCH ALOITTI TOIMINTANSA Tarve tarkastella yritysten yhteiskunnallisen vastuun kysymyksiä kehitysmaissa ja myös siirtymävaihetalouksissa on kasvanut voimakkaasti viime aikoina aloitti toimintansa kansalaisjärjestöjen FinnWatch, joka seuraa suomalaisperäisten yritysten toimintaa köyhissä maissa. FinnWatch kerää ja systematisoi tietoa yritysten toiminnasta ja sen vaikutuksista ihmisoikeuksiin, kehitykseen, luontoon ja terveyteen. Toiminnalla pyritään rakentavasti siihen, että yritysten vakuuttama vastuullisuus toteutuu kaukana pääkonttoristakin. Samalla halutaan vahvistaa kansalaiskeskustelua kansainvälisen yritystoiminnan vastuullisuudesta Suomessa. Viime vuoden lopussa ulkomailla oli edustettuna suomalaisyritystä ja 749 tytäryhtiötä. Useat yritykset vakuuttavat toimivansa vastuullisesti. Yritysten tulee kaikkialla toiminnassaan soveltaa kansainvälisiä sitoumuksia kuten YK:n määrittelemiä ihmisoikeuksia ja ILO:n työelämää koskevia perusnormeja ja sopimuksia sekä ympäristösopimuksia kuten Rion sopimusta. Myös yritysten omat toimintalinjat lisääntyvät, eivätkä nekään saa unohtua pääkonttoriin. Määrätietoista yritysseurantaa varten FinnWatch hankkii tietoja useista eri lähteistä, niin eri sidosryhmiltä kuin yrityksiltäkin. Tutkimuksia tehdään yhdessä kohdemaiden ay- ja kansalaisjärjestöjen kanssa. FinnWatchiin sitoutuneiden järjestöjen kontakteilla saavutetaan yritysten työntekijöitä ja muita ihmisryhmiä, joihin yritystoiminta mahdollisesti vaikuttaa. Hanke toimii läheisessä yhteistyössä ruotsalaisen SwedWatchin ja norjalaisen NorWatchin kanssa, koska monet yritykset ovat yhteispohjoismaisessa omistuksessa. Hankkeella on yksi työntekijä ja ohjausryhmä, johon kuuluvat Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja, Kepa, Kuluttajat- Konsumenterna, SAK ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry.

7 Uutisia etelästä 7 KUINKA PALJON KEHITYSMAISSA ON KÖYHIÄ? Köyhyyden vähentäminen on kansainvälisen yhteisön tärkeimpiä tavoitteita. YK:n johdolla yhdeksi tavoitteeksi on määritelty köyhien määrän vähentäminen puoleen vuoteen 2015 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Mutta kuinka paljon maailmassa on köyhiä? Maailmanpankki on yksi johtavista köyhyystilastojen tuottajista. Sen vuonna 2000 julkaiseman raportin (World Development Report 2000/ 2001) mukaan köyhien määrä on vähentynyt kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa vuosien 1987 ja 1998 välillä 28 prosentista 24 prosenttiin. Väestön kasvun johdosta tämä prosentuaalinen lasku ei kuitenkaan ole vähentänyt köyhien ihmisten lukumäärää. Eri maaryhmien välillä on raportin mukaan suuria eroja. Itä- Aasiassa, Lähi-Idässä ja Pohjois- Afrikassa köyhyys on vähentynyt, mutta samalla se on lisääntynyt esimerkiksi eteläisessä Afrikassa. YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön (UNCTAD) tuore köyhyysraportti Escaping the Poverty Trap, 2002 toteaa, että vähiten kehittyneiden maiden köyhyys on vuosien ja välillä lisääntynyt 48 prosentista yli 50 prosenttiin. Muissa kehitysmaissa köyhyysprosentti on laskenut samaan aikaan 45 prosentista 8 prosenttiin. Maailmanpankki, UNCTAD ja YK määrittelevät vakavasti köyhiksi ihmiset, joiden tulo- tai kulutustason arvioidaan olevan alle dollarin päivässä. Kuinka todellisen kuvan tämä mittari antaa köyhyydestä ja ihmisten hyvinvointiin liittyvistä ongelmista? Monien mielestä dollariraja ei yksin käytettynä sovi kovinkaan hyvin köyhyyden mittariksi. Kansainvälisessä kehityskeskustelussa köyhyys määritelläänkiin nykyään taloudellista ulottuvuutta laajemmin: köyhyyttä mitattaessa on huomioitava myös sosiaaliset, poliittiset ja laajemmat yhteiskunnalliset oikeudet ja mahdollisuudet. Esimerkiksi YK:n kehitysohjelma UNDP onkin jo vuosia kehittänyt erilaisia indikaattoreita, jossa ihmisten hyvinvointia mitataan laajemmin kuin pelkästään tulopohjaisen köyhyyden perusteella. Yksi näistä mittareista on inhimmillisen köyhyyden indeksi (HPI-1, Human Poverty Index), joka määritellään seuraavasti: - Todennäköisyys 40 vuoden eliniän saavuttamisesta mittaa pitkän ja hyvän elämän mahdollisuuksia - Aikuisten lukutaitoprosentti mittaa mahdollisuuksia tiedon saantiin ja kommunikaatioon. - Kohtuullista elintasoa mitataan arvioimalla kuinka suurella osalla maan kansalaisista on käytettävissään hyvälaatuista vettä ja kuinka suuri osuus alle viisivuotisista lapsista ei ole alipainoisia. UNDP:n pehmeämpi mittaustapa johtaa osittain erilaisiin tuloksiin kuin dollari per päivä KIRIK ERTANTO -laskelmat. Uusimmassa UNDP: n inhimmillisen kehityksen raportissa on rankattu 88 kehitysmaata niiden köyhyysasteen mukaan käyttämällä sekä HPI-1 indeksiä, että perinteistä dollari per päivä -mittaria. Esimerkiksi Sambia pärjää HPI-1 vertailussa 11 sijaa paremmin kuin tulopohjaisessa köyhyysvertailussa, eli sen inhimmillisen köyhyyden taso on suhteellisesti lievempää muihin kehitysmaihin verrattuna kuin tulotasolla mitattuna. Etiopiassa taas köyhyys on HPI-1 indeksillä mitattuna suhteellisesti laajempaa kuin pelkällä tulotasolla mitattuna. Maan HPI-1-sijoitus on 15 sijaa huonompi kuin tulotasovertailussa. MAX VON BONSDORFF KARI MARKKANEN U U S IA K A SVOJ A K E PA S SA KARI MARKKANEN Tuomas Valovirta (vas.) on Kepan tuore järjestösivari. Eija Palosuo ja Teppo Eskelinen vahvistavat tulevan vuoden aikana julkaisutiimiä, Antti Reikko on puolestaan kirjastosivari.

8 8 Uutisia etelästä PIENI MYLLY ON ISO APU SENEGALIN NAISILLE Vuonna 2000 Luterilainen maailmanliitto antoi Senegalin luterilaiselle kirkolle varat neljän konekäyttöisen hirssimyllyn hankkimiseksi kirkon naistyön hyväksi. Myllyt sijoitettiin neljään kylään, joihin kyläläiset itse rakensivat myllyrakennuksen. Yksi myllyistä on Jurupin kylässä kymmenisen kilometriä länteen Fatickin kaupungista keskisessä Senegalissa. Kello 10 aikaan aamulla pienen myllyrakennuksen ovet ovat kiinni, mutta myllynhoitaja André Coumbakoor Diouf ei ole kaukana. Myllyn vieressä on toinen pieni rakennus, jossa André opettaa lapsia. Hän on nimittäin myös Senegalin luterilaisen kirkon lukutaito-opettaja. André tulee esittelemään myllyä ja samassa paikalle pyrähtää joukko lapsia ja naisia. Monta kiloa hirssiä päivässä Hirssi on maaseudulla päivittäistä ruokaa. Aamulla ja illalla syödään höyrytettyä hirssiä, lounaaksi vaikkapa hirssistä valmistettua puuroa. Hirssiä on jauhettava joka päivä, sillä jauho ei säily pitkään. Käsin survominen on pölyistä, hikistä ja aikaa vievää työtä. Perheet ovat suuria, joten yhden päivän tarve on monta kiloa. Jurupin kylässä naisten suuri ongelma on juomaveden puute. Vesi on haettava kaukaa, joten se vie paljon aikaa. Kirkon suunnitelmiin kuuluu rakennuttaa tänä vuonna yksi uusi kaivo jokaisen yhdentoista seurakuntansa alueelle, mutta Jurupin kylä ei ole tässä listassa. Naisille on suuri helpotus, kun aikaa ei enää kulu vedenhaun lisäksi hirssinjauhamiseenkin. Kyseisenä aamuna ennen koulun alkua André on jauhanut jo Jurupin kylän naiset ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa myllyyn. Se säästää aikaa ja tuo tuloja, joiden avulla he voivat edelleen parantaa kylän elämänedellytyksiä. 127 kiloa hirssiä. Useimmat naiset käyvät myllyllä aamulla, kauempana asuvat illemmalla. Hirssin jauhattaminen maksaa noin kolme senttiä kilolta. Myllyn tuotto jaetaan neljään osaan. Yksi osa menee kylän naisten kassaan, toinen palkaksi myllynhoitajalle, kolmas koneen ylläpito- ja huoltokustannuksiin, neljäs kirkolle. Järjestelmä tuntuu toimivalta. Myllynhoitajalle on eduksi pitää mylly kunnossa, sillä mitä enemmän sitä käytetään, sitä enemmän hän ansaitsee. Kirkko puolestaan on arvioinut myllyjen tuottavan kirkon kassaan kahdessa vuodessa varat yhden uuden myllyn ostoon. Myllyn hinta on noin euroa. Jurupin naiset ovat vuoden kuluessa saaneet kassaansa noin 230 euroa. Ryhmään kuuluvat kaikki kylän yli sata naista, kristityt ja muslimit yhdessä. He ovat valinneet keskuudestaan johtokunnan huolehtimaan ryhmän asioista. Toistaiseksi naiset eivät ole vielä päättäneet, mitä aikovat rahoilla tehdä. Yksi vaihtoehto olisi ostaa laite, jolla maapähkinöitä puserretaan tahnaksi. Maapähkinä- tahnan myynnistä voisi taas saada lisätuloja. KIRSI ELO Polttoainekäyttöinen mylly on italialaisvalmisteinen Lamborghini, jolle tarvittaessa löytyy korjaaja lähikaupungista. Myllynhoitaja André Coumbakoor Diouf kertoo myllyn kuitenkin toimineen moitteettomasti, eikä korjaajaa ole vielä tarvittu. KIRSI ELO KIRSI ELO

9 Uutisia etelästä 9 KOTIPUUTARHOILLA LIEVITYSTÄ KÖYHYYTEEN Kepa rahoitti huhtikuussa kumppaninaisjärjestönsä Paula Mendoza Vegan (MMPMV) aloitteesta tutkimuksen viiden nicaragualaisyhteisön sosiaalis-taloudellisesta tilanteesta. Tutkimuksella haluttiin luoda pohja vuoden kestävälle pienimuotoiselle ruokaturvahankkeelle, jonka avulla pyrittäisiin parantamaan kaikkein köyhimpien perheiden tilannetta. Maatalousekonomi Jilma Cruzin tekemän raportin yksi merkittävä johtopäätös oli, että tutkituissa yhteisöissä pelkästään perushyödykkeiden tuotannolla ei kyetty ratkaisemaan aliravitsemuksen ongelmaa. Vähäiset ja satunnaiset myyntitulot tuotteista eivät myöskään riittäneet perheiden muihin välttämättömiin perushankintoihin. Heikon ravitsemustilanteen lisäksi yhteisöissä oli puutetta puhtaasta juomavedestä, ja asumisen taso todettiin inhimillisen kehityksen mittapuulla luokattomaksi. Puutteellinen koulutus ja kaikenlainen vaihtoehtojen puute oli ajanut perheet äärimmäiseen köyhyyteen, josta ei näyttänyt olevan ulospääsyä. Tutkimuksen Las quebradasilaisperheitä ravitsemuskoulutuksessa. myönteinen löytö oli kuitenkin se, että perheet eivät olleet vaipuneet apatiaan, vaan heillä oli halukkuutta työskennellä kohentaakseen tilannettaan. Useiden perheiden tietämys alueella menestyvien vihannesten, juuresten ja hedelmien lehtien ja kuorien sekä yrttikasvien merkityksestä lisäravinnon antajina oli varsin heikko: he eivät yksinkertaisesti tienneet, miten näitä ravinteikkaita luonnonantimia tulisi valmistaa. Cruz suosittikin raportissaan, että MMPMV:n tulisi toimia yhteistyössä toisen Kepan siunalaisen kumppanin, Naiset elämän puolesta (MSDV) järjestön kanssa löytääkseen ratkaisuja yhteisöjen ruokatilanteen parantamiseksi. MSDV:llä on vuosien kokemus luonnonlääkeyrttien hyödyntämisestä ravinnoksi. Tärkeää Cruzin mukaan oli se, että enimmäkseen pavuilla, riisillä ja kassavalla elävät kyläläiset perehdytettäisiin ymmärtämään vaihtoehtoisten, ruokavaliota täydentävien ruokien merkitys ravitsemuksen ja terveyden kannalta. Cruz suositteli myös koulutuksen antamista myyntiin tarkoitettujen hyödykkeiden KEPA Rosa Granden kyläpuutarhassa kokeillaan eri yrtti-, vihannes- ja hedelmälajikkeiden soveltuvuutta alueen oloihin. laatukriteerien ja kaupankäynnin osalta. Pitkien välimatkojen päässä asuville maanviljelijöille tuotteiden saaminen markkinoille on yksi köyhyysongelman pullonkauloista. Yhteisiä ja omia kylvöksiä Toukokuussa Jilma Cruzin suositusten pohjalta käynnistettiin noin euron projekti, johon pääsi mukaan 35 perhettä Rosa Granden ja Las Quebradasin yhteisöistä. Molemmat yhteisöt sijaitsevat vajaan 40 kilometrin päässä Siunasta, jonne on matkaa pääkaupunki Managuasta noin 300 kilometriä. Nicaraguan kaivoskolmioksi kutsuttu Siunan, Bonanzan ja Rositan alue on Nicaraguan köyhimpiä alueita. Projektille palkattiin sadan dollarin kuukausipalkalla maatalousneuvonantaja ja koordinaattori, jotka vierailevat yhteisöissä viisi kertaa kuukaudessa yhden tai kahden päivän ajan kerrallaan. Molempiin yhteisöihin raivattiin tilaa kyläpuutarhoille sekä perheiden omille puutarhoille, joihin istutettiin touko-elokuun välisenä aikana 23 erilaista yrtti, hedelmä- ja KEPA vihanneslajiketta. Naiset, joukossa jokunen mieskin, jaettiin yhteisöissä pariin ryhmään, jotka hoitavat vuorollaan omien puutarhojensa ohella yhteistä kyläpuutarhaa. Kyseessä on tässä vaiheessa vielä pilottivaihe, sillä ensimmäiseksi halutaan tietää miten eri kasvilajikkeet pärjäävät kunkin yhteisön mailla. Hankkeen aikana aiotaan säännöllisesti tilastoida alle viisivuotiaiden lasten ravitsemustilanteen kehittymistä. Kepan ohjelmatyöntekijä Karla Bush vieraili yhteisöissä elokuussa ja hänen mukaansa hanke on lähtenyt hyvin käyntiin. Pitkän tähtäimen tavoitteena perheiden ravitsemustilanteen parantamisen ohella on, että kyläpuutarhan tuotteita saataisiin tulevaisuudessa kaupungin markkinoille. Tulot sijoitettaisiin kaikille tarpeellisiin hankintoihin, kuten esimerkiksi lasten koulutarvikkeisiin, Bush kertoo. Toinen päämäärä on, että kyläpuutarhan tuotoilla voitaisiin laittaa alkuun kotipuutarhatuotanto myös niissä perheissä, jotka eivät nyt vielä hyödy hankkeesta. KIMMO LEHTONEN

10 10 Uutisia etelästä MAAKIISTOJA RATKOMASSA NICARAGUASSA Kepan Nicaraguan toimisto keskittää voimavaransa Karibian rannikolle ja siellä asuvan alkuperäisväestön oikeuksien puolustamiseen. Kepan toiminnalla Nicaraguassa on pitkä historia. Se alkoi vuonna 1989, kun maahan lähetettiin neljä kehitysjoukkolaista. Kaikkiaan kehitysjoukko-ohjelmaan osallistui Nicaraguassa yli 60 suomalaista. Kepan kehitysjoukko-ohjelma ajettiin alas vuonna 1995 suoritetun arvioinnin jälkeen, jolloin Nicaraguassakin siirryttiin kumppanuusohjelmaan tekemään yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa. Kehitysjoukko-ohjelmasta saatua kokemusta pystyttiin hyödyntämään esimerkiksi Siunan kaupungissa, jossa yhä jatkuva naisten terveys- ja ravitsemusprojekti alkoi kehitysjoukkolaisten työnä. Nykyään Kepan toiminta keskittyy Karibian puoleiselle rannikolle, joka on Nicaraguan köyhintä aluetta. Kepan kumppanit yrittävät kaikki löytää ratkaisuja köyhyyden vähentämiseksi. Kumppanit on valittu siten, että niiden toiminta on Kepan kehityspoliittisten painopistealueiden mukaista (esimerkiksi kehitysmaiden velka, kauppa, ruokaturva, kansainväliset rahoituslaitokset, alkuperäisväestöt, demokratia). Maaoikeuksia puolustetaan hengen uhalla Kumppaneiden työ Karibian rannikolla ei ole riskitöntä. Kepan kumppanijärjestön CALPIn asianajajan María Luisa Acostan puoliso murhattiin, koska Acosta on menestyksekkästi auttanut alkuperäiskansoja ja etnisiä ryhmiä maaoikeuksien puolustamisessa. Murhan takaa on paljastunut maakaupoilla rikastuneen liikemiehen Peter Tsokosin lakimies Peter Martínez. Liikemies Tsokosilla on enemmänkin uhreja. Kun Ramaintiaanien alueella hakattiin vuosi sitten metsää, intiaaniperheitä häädettiin aseilla uhaten ja useita naisia raiskattiin. CALPI on ollut tukemassa intiaaneja, ja tällä hetkellä oikeusistuimissa puidaan ramayhteisön oikeutta maihinsa sekä väkivaltaisuuksia. Kepan ja CALPIn yhteistyötä rama-väestön ja Monkey Pointin yhteisön asukkaiden auttamiseksi voidaan monellakin mittarilla mitattuna kutsua menestykseksi. Liikemiesten kovat otteet tehtiin julkisiksi, kaikki maanomistuskiistat ovat nyt oikeuskäsittelyssä ja väkivaltaisuuksia tutkitaan. Nicaraguassa jo se on merkittävä asia, että alkuperäisväestö pääsee puolustamaan maitaan ja ihmisoikeuksiaan oikeusistuimiin. Kumppanit toteuttavat Kepalla ei ole erillisiä hankkeita Nicaraguassa, koska hankekeskeistä toimintaa ei ole nähty tehokkaaksi tavaksi vaikuttaa kehityspoliittisiin kysymyksiin. KIMMO LEHTONEN Kepan toimintamallissa ei välttämättä tarvita suuria taloudellisia resursseja, vaan työ on kumppaneiden toiminnan ja verkostojen tukemista, jossa keskitytään muutamiin teemoihin tietyllä alueella. Erilaisia yhteistyötahoja ovat esimerkiksi valtion instituutiot, parlamentin jäsenet, kansainväliset kansalaisjärjestöt, alueelliset koordinaatioelimet, yliopistot, kansalliset tai alueelliset järjestöt sekä paikallistason viranomaiset ja järjestöt. Kepan yhteystoimitsija palvelee Kepan jäsenjärjestöjä niiden hankkeissa ja avustaa paikallisia järjestöjä luomaan suhteita suomalaisjärjestöjen kanssa. Kehityspoliittinen toiminta pelottavaa Centro Humboldt, yksi Kepan suurimmista ja tärkeimmistä yhteistyökumppaneista, on arvioinut, että Kepan siirtymistä toimimaan poliittisesti herkkien kysymysten parissa voidaan pitää jopa pelottavana. Toisaalta Centro arvioi toiminnan kehityspoliittisten kysymysten, kuten velkakysymyksen, rakennesopeutusohjelmien, maakysymyksen, biodiversiteetin ja tekijänoikeuksien parissa olleen hyödyllistä ja stimuloivaa. Tänä syksynä valmistuneen Kepan Karibian toiminnan ympäristöanalyysin yksi keskeinen johtopäätös ja suositus oli, että Kepa jatkaisi tukeaan maakysymyksen ratkaisemiseen tähtääville organisaatioille. Maakysymyksen lisäksi myös monet muut kehityspoliittiset teemat ovat ongelmallisia, sillä poliittisen sensitiivisyyden lisäksi niissä on kysymys myös vaikeista ja monisyisistä Nicaraguan rakenteellisista sisäisistä ongelmista. On tahoja, jotka mielellään näkevät Kepan toiminnan ulkopuolisena, ja siten kyseenalaisenakin puuttumisena maan sisäisiin asioihin. KIMMO LEHTONEN KEPA MAAILMALLA 3/9 NICARAGUA toiminta alkoi 1989 Kepan Managuan toimistossa työskentelevät koordinaattori, ohjelmatyöntekijä, yhteystoimitsija, taloudenhoitaja, tiedottaja, puolipäiväinen tekninen avustaja sekä sihteeri tärkein tehtävä vahvistaa Nicaraguan Karibian puoleisen rannikon autonomisen alueen kansalaisyhteiskuntia köyhyyden vähentämisessä

11 11 KEPAN KOULUTUS SYKSYLLÄ 2002 KEPA KOULUTTAA HANKESUUNNITTELUN PERUSKURSSI Hankesuunnittelun peruskurssi on tarkoitettu niille joilla ei ole vielä pitkää kokemusta hankesuunnittelusta: kurssilla käsitellään todellisen case-tapauksen avulla mitä hankesuunnittelussa pitäisi ottaa huomioon ja samalla opetellaan ongelmalähtöisen hankesuunnittelun mallia (looginen viitekehys) sekä kerrataan hankesyklin eri vaiheet. Kurssi auttaa hahmottamaan paremmin oman hankkeen suunnittelua ja siten myös aikanaan tekemään paremman rahoitushakemuksen ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikölle. Ilmoittautuminen mennessä. Kurssin hinta on 33/50/67 euroa. III KANSAINVÄLISYYSKASVATUSMATERIAALIN TUOTTAMINEN: VERKKO-OSUUS Kurssilla tutustutaan verkkojulkaisun suunnitteluun ja lainalaisuuksiin sekä harjoitellaan sivustoarkkitehtuurin luomista ja verkkokirjoittamista. Kurssi on osa koulutuspakettia, joka on suunnattu erityisesti kansainvälisyyskasvatusta tekevien järjestöjen edustajille ja se järjestetään osana Kepan koordinoimaa EU:n komission rahoittamaa kvkverkostohanketta. Lisätiedot: Ilmoittautuminen mennessä. Kurssin hinta on 10 euroa. MISSÄ YMPÄRISTÖSSÄ TOIMIMME? TYÖVÄEN AKATEMIA, KAUNIAINEN Ymmärrys omasta ja kumppanin toimintakulttuurista sekä toiminnan reunaehdoista vähentää konflikteja ja väärinymmärryksiä kumppaneiden välillä ja johtaa parempaan tulokseen järjestöjen kehitysyhteistyössä. Kurssilla paneudutaan järjestötoiminnan eroihin suomalaisten ja etelän järjestöjen välillä sekä pyritään tiedostamaan sudenkuoppia, joihin yhteistyössä niin helposti kompastutaan. Keskeisiä kysymyksiä ovat: Millainen on hyvä kumppanuus? Millaisiin yhteistyön esteisiin voimme itse vaikuttaa ja miten? Kurssilla käytetään osallistavia menetelmiä. Majoitusmahdollisuus. Ilmoittautuminen mennessä. Kurssin hinta on 50/75/100 euroa. HANKESUUNNITTELUN JATKOKURSSI Jatkokurssi on tarkoitettu peruskurssin jatkoksi tai niille järjestöjen edustajille joilla on perustiedot hankesuunnittelusta. Hankesuunnittelun jatkokurssilla sovelletaan peruskurssilla opittua loogisen viitekehyksen mallia oman järjestön hankkeeseen. Kurssilaiset rakentavat loogisen viitekehyksen oman järjestönsä hankkeesta etukäteistyönä. Kurssin kouluttajat ohjaavat etukäteistöitä, joko sähköpostin tai puheluiden avulla. Jatkokurssin toinen osa toteutetaan kontaktiopetuksena (la 30.11) jossa käytetään hyväksi kurssilaisten omia harjoitustöitä. Ilmoittautuminen mennessä. Kurssin hinta on 33/50/67 euroa. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Kaikille kursseille ilmoittaudutaan joko sähköpostitse tai puhelimitse Kepan keskukseen (09) Ilmoittautuessasi kerro kurssin nimi ja ajankohta, osoitteesi, puhelinnumerosi sekä mistä järjestöstä tulet. Kurssihinnat ovat: hinta Kepan jäsenjärjestöjen jäsenille / hinta muista järjestöistä tuleville sekä opiskelijoille / hinta muille, esimerkiksi 33/50/67 euroa. Peruutukset tulee tehdä viimeistään kolme päivää ennen kurssia. Peruuttamattomista ilmoittautumisista perimme osallistumismaksun. Tarkempia tietoja kursseista saat myös: koulutussihteeri Maija Sepolta, puhelin (09) Kepan www-sivun tapahtumakalenterista: tapahtumakalenteri. kepa-l -sähköpostilistalta. Liittymisohjeet: Kurssit pidetään Kepan koulutustilassa, Sörnäisten rantatie 25 B, 5. kerros, Helsinki. Poikkeuksista mainitaan erikseen. Osallistujien matkakulut korvataan 17 euroa ylittävältä osalta halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan vähintään koko päivän mittaisilla kursseilla. Pallo haltuun -seminaari Helsingissä pe Kansainvälisyyskasvatustyötä tekevä verkosto järjestää perjantaina seminaarin yhteistyössä opetusministeriön ja Kehys ry:n kanssa. Tilaisuuden tarkoitus on saattaa yhteen kansainvälisyyskasvatusta tekevät järjestöt sekä muut alalla toimivat viiteryhmät. Tilaisuuden seminaariosuudessa tarkastellaan kansainvälisyyskasvatusta niin järjestöjen kuin politiikankin perspektiivistä. Puhujina on eturivin suomalaisia vaikuttajia: Valtioneuvos Harri Holkeri perustelee, miksi suomalaisella kansalaisyhteiskunnalla pitää olla pallo hallussa, kansanedustaja Sirpa Pietikäinen pohtii globaalin ja yksilön vastuuta ja europarlamentaarikko Heidi Hautala puolestaan kertoo, mikä rooli kansainvälisyyskasvatuksella on Euroopan unionin politiikassa. Päivän toinen osa koostuu ryhmätyöskentelystä, jossa pureudutaan tarkemmin kansainvälisyyskasvatustyötä tekevien järjestöjen haastekenttään: median kanssa toimimiseen, rahoituskysymyksiin, verkostotyöskentelyyn ja ruohonjuuritason vaikuttamiseen. Ryhmätyöskentelyn tuloksia tullaan myöhemmin käyttämään verkoston järjestämän koulutuksen ja vaikuttamistyön pohjana. Seminaarin ohjelma löytyy osoitteesta Seminaariin täytyy ilmoittautua ennakkoon. Lisätiedot: koordinaattori Anisa Doty anisa.doty@kepa.fi, (09) Seminaari on osa Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan joulukuussa 2001 käynnistämää kolmivuotista, EU-rahoitteista verkostohankketta. Hankkeen ensisijaisen tavoitteena on tukea ja vahvistaa järjestöjen tekemää kansainvälisyyskasvatusta. Lisäksi tavoitteena on koota ja tuoda esille kansainvälisyyskasvatukseen liittyvää materiaalia sekä tarjota koulutusta ja neuvontaa järjestöille. Hankkeessa kiinnitetään erityinen huomio globalisaatio-, ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksiin.

12 12 TAPAHTUMAKALENTERI LÖYTYY MYÖS OSOITTEESTA: TAPAHTUMAKALENTERI Seminaari: Isänä olemisen ihanuus ja kurjuus Helsingissä klo 9 16 (Suomen Lähetysseura, Tähtitorninkatu 18, pihasali). Aiheina mm. isyys ja mieheys kulttuurisena konstruktiona, maahanmuuttajaisien kokemukset sekä uuden isyyden haasteet ja yhteiskunta. Seminaari on maksuton. Ilmoittautumiset: fax , Mohsen Zakeri , mohsen.zakeri@pakolaisapu.fi Turun yliopiston ylioppilaskunnan kehyviikon luentosarja tarkastelee nälkää, sen syitä, seurauksia ja torjuntayrityksiä eri näkökulmista. Luennot ma - pe marraskuuta klo Turun yliopiston päärakennuksen luentosalissa Animalian opiskelijaryhmän 10-v. juhlakonsertti Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä kello Elävää musiikkia ja dj. Liput 6/7, ennakot Tiketistä tai Elina Valkamalta, p , jolta saa myös lisätietoja konsertista Palmenian seminaari Intian uskonnollis-poliittisista ristiriidoista Helsingin yliopistolla (Porthania PIV, Yliopistokatu 3). Nouseva hindufundamentalismi ja muslimiterrorismi ovat muodostaneet vakavan ongelman Intiassa. Seminaarin tavoitteena on valottaa väkivaltaisuuksien taustoja ja motiiveja. Osallistumismaksu 55 euroa. Ohjelma ja ilmoittautuminen osoitteessa Tiedustelut: Timo Linnakylä, timo.linnakyla@helsinki.fi puhelin (09) Työllistä tilapäisesti -kurssi järjestöjen rekrytoinnista vastaaville Helsingissä. Miten järjestö saa avukseen harjoittelijan oppilaitoksesta tai siviilipalvelusta suorittamaan? Mitä on työllistämistuki ja työharjoittelutuki? Tiistaisin ja klo , Töölön kirjaston kokoushuone, Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6. Osallistumismaksu: 19, l isätietoja ja ilmoittautuminen mennessä ViSiOon (09) tai visio@kaapeli.fi vuotta pakolaistyötä SPR:ssä -juhlaseminaari klo Helsingissä (Kansallissali, Aleksanterinkatu 44). Seminaarin tavoitteena on keskustella ja antaa välineitä sekä ammattilaisille että vapaaehtoisille siitä, miten ymmärtää ja tukea pakolais- ja maahanmuuttajaperheitä ja ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä. Ilmoittautumiset mennessä Aki Väilälle puh. (09) Seminaarin ohjelma löytyy osoitteesta Millaista maahanmuuttopolitiikkaa haluamme Suomeen? Rasismin ja muukalaispelon vastaisen RASMUS -verkoston ja Eduskunnan ihmisoikeusryhmän seminaari Eduskunnan auditoriossa klo Tilaisuus on tarkoitettu puolueiden ja kansalaisjärjestöjen edustajille. Ilmoittautumiset perjantaihin mennessä Ihmisoikeusliiton projektipäällikkö Aysu Shakirille, aysu.shakir@ihmisoikeusliitto.fi tai puhelimitse (09) Päätoimittaja: Milma Kettunen (09) Toimitussihteeri: Janne Sivonen (09) Taitto: Kari Markkanen (09) Tilaukset: Heli Mäki-Hakola (09) tai kepa@kepa.fi Toimituksen osoite: Sörnäisten rantatie 25, 3. krs Helsinki ISSN Julkaisija: Kehitysyhteistyön palvelukeskus ry. Kepa. Kepan toimintaa tuetaan julkisin varoin ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston kansalaisjärjestömäärärahoista. Mitä järjestösi puuhaa - kerro siitä muillekin Uutiskirjeessä. Lähetä järjestöuutiset, tapahtumatiedot ja puheenvuorot sähköpostitse Milma Kettuselle (milma.kettunen@kepa.fi) tai Janne Sivoselle (janne.sivonen@kepa.fi). MARCUS FLOMAN SEURAAVA UUTISKIRJE ILMESTYY JOULUKUUSSA

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009

LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 1 Jäsenten toimintaedellytysten turvaaminen Toiminnan tulot 2 Kansainvälisyyskasvatus Toiminnan tulot 3 Kehityspoliittinen vaikuttaminen

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista

Lisätiedot

Kepan tavoite ja tehtävät

Kepan tavoite ja tehtävät www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää järjestöä Marttaliitosta Maan ystäviin

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

TEEMANA KOULUTUS SISÄLTÖ: ALOITTELIJAT KENTÄLLE, JÄRJESTÖVETERAANIT KURSSILLE. sivu 9. sivut 5-9

TEEMANA KOULUTUS SISÄLTÖ: ALOITTELIJAT KENTÄLLE, JÄRJESTÖVETERAANIT KURSSILLE. sivu 9. sivut 5-9 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY HELMIKUU 2003 2/03 ALOITTELIJAT KENTÄLLE, JÄRJESTÖVETERAANIT KURSSILLE Kepan yhteystoimitsijat toivovat, että myös kehitysyhteistyön konkarit päivittäisivät tietojaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008

SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008 SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008 I Taustaa ja ajankohtaista Helsingissä syyskuussa 2006 pidetyssä Aasian ja Euroopan kansalaisfoorumissa AEPF 6 korostettiin tarvetta vahvistaa AEPF -verkoston

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Korkeakoulujen kevätpäivät 23.5.2012 Lahti Järjestökoordinaattori Sanna Rekola / Kepa 09 584 23 271, sanna.rekola@kepa.fi

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Kepan jäsenanomuslomake

Kepan jäsenanomuslomake Kepan jäsenanomuslomake Haemme varsinaiseksi jäseneksi kannatusjäseneksi Yhteystiedot: (*-merkityt tiedot tulevat näkyviin Kepan verkkosivuille) 1. Järjestönne virallinen nimi*: 2. Lyhennelmä nimestä*:

Lisätiedot

PAINAAKO KANSALAISTEN SANA MEKONGIN KEHITYKSESSÄ? SISÄLTÖ: KANSALAISJÄRJES- TÖT OTTIVAT PALLON HALTUUNSA. Sivu 4. Sivu 9

PAINAAKO KANSALAISTEN SANA MEKONGIN KEHITYKSESSÄ? SISÄLTÖ: KANSALAISJÄRJES- TÖT OTTIVAT PALLON HALTUUNSA. Sivu 4. Sivu 9 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY JOULUKUU 2002 12/02 KANSALAISJÄRJES- TÖT OTTIVAT PALLON HALTUUNSA Satakunta osallistujaa pohti kansainvälisyyskasvatusta marraskuun lopulla järjestetyssä Pallo haltuun

Lisätiedot

Kepan sopeutettu ohjelma

Kepan sopeutettu ohjelma Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

KUINKA KÄY JOHANNESBURGISSA? JÄRJESTÖJEN TYÖTÄ ARVOSTETAAN SISÄLTÖ: EU:n kehitysyhteistyön ministerineuvosto lakkautettu...4

KUINKA KÄY JOHANNESBURGISSA? JÄRJESTÖJEN TYÖTÄ ARVOSTETAAN SISÄLTÖ: EU:n kehitysyhteistyön ministerineuvosto lakkautettu...4 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY ELOKUU 2002 08/02 JÄRJESTÖJEN TYÖTÄ ARVOSTETAAN TIMO KURONEN TIINA-MARIA LEVAMO Tuoreen mielipidemittauksen mukaan suomalaiset pitävät järjestöjen kehitysyhteistyötä

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2020 Kehitysyhteistyötutkimus 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) Elimäenkatu 25-27 Hallituksen kokous 16.12.2015 00260 Helsinki 8.12.2015

Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) Elimäenkatu 25-27 Hallituksen kokous 16.12.2015 00260 Helsinki 8.12.2015 Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2015 Aika 16.12.2015 klo 15.00 Paikka Huom! Kepan toimisto, kokoushuone Vallila, 5. krs Hallituksen ja henkilökunnan yhteinen glögihetki klo 14.30-15.00

Lisätiedot

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo Miksi julistus? YK:ssa tekeillä uusi kehitysohjelma Vuosituhannen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt Kuinka voin vaikuttaa omiin asioihini? Onko arjen valinnoilla merkitystä? Hyödyttääkö osallistuminen? Kannattaako aktivismi? Millaisessa maailmassa haluaisin elää? Joku päättää aina. Vaikuta. Vaikuta.

Lisätiedot

Kehitysyhteistyön ABC

Kehitysyhteistyön ABC Kehitysyhteistyön ABC järjestöille Oletko kiinnostunut kansainvälisistä asioista? Vaikuttamisesta? Yhteiskunnallisista kysymyksistä? Oletko miettinyt, mikä on roolisi globaalissa maailmassa? Millainen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

Katastrofin ainekset

Katastrofin ainekset Katastrofin ainekset KOULUTUKSEN Katastrofi Monessa maassa yhä useampi lapsi aloittaa koulunkäynnin. Koulua käymättömien lasten määrä laski vuosien 2000 ja 2011 välillä lähes puoleen, 102 miljoonasta 57

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

SAMBIASSA TAISTELLAAN AIDSIA VASTAAN MONIN KEINOIN SISÄLTÖ: JÄRJESTÖJEN ELINTILA KAPENEE TANSANIASSA. Sivu 8. Sivu 7

SAMBIASSA TAISTELLAAN AIDSIA VASTAAN MONIN KEINOIN SISÄLTÖ: JÄRJESTÖJEN ELINTILA KAPENEE TANSANIASSA. Sivu 8. Sivu 7 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY TAMMIKUU 2003 1/03 JÄRJESTÖJEN ELINTILA KAPENEE TANSANIASSA Tansaniassa on hyväksytty paljon kritisoitu kansalaisjärjestölaki. Järjestöjen mukaan laki on maan perustuslain

Lisätiedot

LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA!

LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA! LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous 16.5.2013 klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA! 1. Kokouksen avaus Tervetuloa LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän 1. kokoukseen! 2. Läsnäolijoiden toteaminen Ohjausryhmän

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TORIKAUPALLA MAHDOLLISUUKSIA SISÄLTÖ: KONFLIKTIN EHKÄISYÄ KYLÄTASOLLA. Ruoka-ajan selviytymispaketti...3

TORIKAUPALLA MAHDOLLISUUKSIA SISÄLTÖ: KONFLIKTIN EHKÄISYÄ KYLÄTASOLLA. Ruoka-ajan selviytymispaketti...3 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY KESÄKUU 2002 06/02 TORIKAUPALLA MAHDOLLISUUKSIA TIINA-MARIA LEVAMO Mahdollisuuksien torit ovat vetäneet tänäkin keväänä kymmeniä tuhansia kävijöitä ympäri Suomen. Toreilla

Lisätiedot

SUOMI THAIMAALAISAKTIVISTIN SILMIN SISÄLTÖ: KUINKA PALJON KONSULTIT SAAVAT MAKSAA?

SUOMI THAIMAALAISAKTIVISTIN SILMIN SISÄLTÖ: KUINKA PALJON KONSULTIT SAAVAT MAKSAA? 1 10/02 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY LOKAKUU 2002 KUINKA PALJON KONSULTIT SAAVAT MAKSAA? Aasian kehityspankki on esittänyt Kambodzhalle hanketta, jossa ulkomaisille konsulteille maksettaisiin 12

Lisätiedot

Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2

Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2 Asialista 1 / 2013 1 (5) LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän kokous Aika 16.5.2013 klo 13:00 Paikka Lync Ohjausryhmän jäsenet Hankkeen koordinaattori Teeman 5 koordinaattori Pertti Heikkilä Hankkeen koordinaattori

Lisätiedot

DEMOKRATIA? RUOKAA KAIKILLE MINNE MENET, SISÄLTÖ: Uusi jäsenjärjestösihteeri...5. Hankeneuvojan palsta...8. Uutisia Mosambikista...10. Koulutus...

DEMOKRATIA? RUOKAA KAIKILLE MINNE MENET, SISÄLTÖ: Uusi jäsenjärjestösihteeri...5. Hankeneuvojan palsta...8. Uutisia Mosambikista...10. Koulutus... 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY HELMIKUU 2002 02/02 KENT WILSKA RUOKAA KAIKILLE Kepan ja muiden suomalaisten kansalaisjärjestöjen yhteinen Ruoka-aika-kampanja käynnistyy helmikuussa. Kampanjan peruskysymys

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Suomalaiset ja kenkien eettisyys Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Johdanto Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana

Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana Me, media ja maailma - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana 14.5.2008 Planin kansainvälisyyskasvatus kansainvälisyyskasvatus mahdollistaa ei vain perusymmärryksen lapsen oikeuksista ja kehitysyhteistyöstä

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme Euroopan

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi?

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Veera Hämäläinen 7.11.213 2 Tunnettuudesta brändiin Jotta voi rakentaa brändiä, järjestö pitää tuntea. Paranna siis järjestösi tunnettuutta. Rakenna

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

INDONESIA: KANSALAISJÄRJESTÖT PYRKIVÄT OMAVARAISUUTEEN SISÄLTÖ: KEPAN ENSIMMÄINEN ELÄKELÄINEN TULEE TANSANIASTA

INDONESIA: KANSALAISJÄRJESTÖT PYRKIVÄT OMAVARAISUUTEEN SISÄLTÖ: KEPAN ENSIMMÄINEN ELÄKELÄINEN TULEE TANSANIASTA 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY SYYSKUU 2002 09/02 KEPAN ENSIMMÄINEN ELÄKELÄINEN TULEE TANSANIASTA Uusi juttusarja esittelee Kepan toimintaa etelässä. Vuoden lopussa eläkkeelle jäävä ohjelmatyöntekijä

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005

Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005 Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005 Ovatko suomalaiset nuoret kiinnostuneita osallistumaan? Tutkija Sakari Suutarinen:

Lisätiedot

NAISTEN PANKKI Satu Mehtälä PwC 6.3.2009

NAISTEN PANKKI Satu Mehtälä PwC 6.3.2009 NAISTEN PANKKI Satu Mehtälä PwC 6.3.2009 Naisten Pankki sai alkunsa 12 suomalaisnaisen Liberian matkasta 1/2007: Ellen Sirleaf Johnson I would like You to tell the Story of hope Liberialaisen naisyhteisön

Lisätiedot

kirahviposti mikä on hanketuen tulevaisuus? 9/2003 lokakuu Kirjastoyhteistyölle kiitosta Päivitä itsesi: www.kepa.fi > sivut 8-13

kirahviposti mikä on hanketuen tulevaisuus? 9/2003 lokakuu Kirjastoyhteistyölle kiitosta Päivitä itsesi: www.kepa.fi > sivut 8-13 kirahviposti kehitysyhteistyön palvelukeskuksen uutislehti > www.kepa.fi/kirahviposti 9/2003 lokakuu henrik kastenskov Kirjastoyhteistyölle kiitosta > Uunituoreessa evaluaatiossa tarkastellaan Kepan panosta

Lisätiedot

LÖYDÄ STRATEGINEN SIEMEN AFRIKKA SISÄLTÖ: Mahdollisuuksien torit...3. Espanjan uusi terrorismialoite...6

LÖYDÄ STRATEGINEN SIEMEN AFRIKKA SISÄLTÖ: Mahdollisuuksien torit...3. Espanjan uusi terrorismialoite...6 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY HUHTIKUU 2002 04/02 KENT WILSKA LÖYDÄ AFRIKKA Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston Afrikka 2002 -kampanja on tuonut kaukaisen mantereen lähellä suomalaisten arkea.

Lisätiedot

Tiedotus & markkinointi,

Tiedotus & markkinointi, Tiedotus & markkinointi, kiertuetoiminnassa TEKIJÄ: V KOULUTUSJAKSO 30.- 31.1.2012 Kouvolan Teatteri Leena Björkqvist 2012 Ma 30.1.2012 Onnistuneen markkinoinnin peruspilareita kiertuetoiminnassa Klo 12.00-12.10

Lisätiedot

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri

Lisätiedot

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA Haluamme kertoa La La La (Brazil 2014) -videolla Maailman ruokaohjelmasta ja sen tärkeästä taistelusta nälkää vastaan. Shakira ja Activia tukevat yhdessä Maailman

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille

Kansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille Kansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme

Lisätiedot

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla Väestöliitto, MLL ja Martat Marttaliitto 2018 Terhi Lindqvist Tyttöjen seksuaalioikeuksien ja koulunkäynnin edistäminen Malawissa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

itsekritiikki avuksi laadun parantamisessa 3/2003 www.kepa.fi Luomun avulla irti velkakierteestä Etelän järjestöjen toiveita selvitettiin

itsekritiikki avuksi laadun parantamisessa 3/2003 www.kepa.fi Luomun avulla irti velkakierteestä Etelän järjestöjen toiveita selvitettiin kirahviposti kehitysyhteistyön palvelukeskus ry:n uutislehti > www.kepa.fi/kirahviposti 3/2003 maaliskuu janne sivonen Luomun avulla irti velkakierteestä sambian peltometsänviljelyssä palataan vanhoihin

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 Ilmo Saneri Isätyöntekijä työnohjaaja Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi. Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö

Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi. Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö Tässä esitellään hankehakemusten arviointia ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöyksikössä.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä Johdanto Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto linjasi joulukuussa 2007, että TYY tulee näyttämään mallia YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamisessa. Poliittisessa

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Suomen kehityspolitiikka ja North-South-South-ohjelma. Tarkastaja Marianne Rönkä Ulkoasiainministeriö

Suomen kehityspolitiikka ja North-South-South-ohjelma. Tarkastaja Marianne Rönkä Ulkoasiainministeriö Suomen kehityspolitiikka ja North-South-South-ohjelma Tarkastaja Marianne Rönkä Ulkoasiainministeriö Rakenne Kansainvälisen kehityspolitiikan haasteet Suomen kehityspoliittinen ohjelma (2007-) Kehitysyhteistyön

Lisätiedot

NICARAGUA: SIKILTASSA KASVAA JO UUSI METSÄ HEIDI HAUTALA KEPAN JOHTOON SISÄLTÖ: Järjestöuutisia...4. Puheenvuoroja...5-6. Uutisia etelästä...

NICARAGUA: SIKILTASSA KASVAA JO UUSI METSÄ HEIDI HAUTALA KEPAN JOHTOON SISÄLTÖ: Järjestöuutisia...4. Puheenvuoroja...5-6. Uutisia etelästä... 1 KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUS RY TAMMIKUU 2002 1/02 KENT WILSKA HEIDI HAUTALA KEPAN JOHTOON Kepan syyskokous valitsi järjestölle uuden hallituksen ja puheenjohtajiston. Europarlamentaarikko Heidi Hautala

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 06/2013 4.3.2013 klo 12.00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Anton Kurttila Taneli Sihvonen Riku Yliviuhkola Aleksi Oja Tuomas Timonen

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

kirahviposti tasa-arvoisempaa maailmaa kohti 5/2003 toukokuu Päivitä itsesi: www.kepa.fi > lisää tasa-arvoasioista sivuilla 6-9

kirahviposti tasa-arvoisempaa maailmaa kohti 5/2003 toukokuu Päivitä itsesi: www.kepa.fi > lisää tasa-arvoasioista sivuilla 6-9 kirahviposti kehitysyhteistyön palvelukeskus ry:n uutislehti > www.kepa.fi/kirahviposti 5/2003 toukokuu AVAA AISTISI JA ASTU KYLÄÄN! janne sivonen FESTIVAALI KAISANIEMESSÄ 17. -18.5. 2003 LAUANTAINA 12.00-20.OO

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Mikä ihmeen WTO? Kepa / Matti Hautsalo

Mikä ihmeen WTO? Kepa / Matti Hautsalo Mikä ihmeen WTO? Kepa / Matti Hautsalo 04.10.2005 WTO on Maailman kauppajärjestö WTO:n historia Jäsenyys ja toimintakulttuuri Leirit WTO:n sisällä Tärkeimmät neuvottelualueet Muita keskeisiä kysymyksiä

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Yritykset & ihmisoikeudet 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Valtioneuvosto, yhteiskuntavastuu ja ihmisoikeudet mistä on kyse? Valtioneuvoston yhteiskuntavastuupolitiikan isoimpia kysymyksiä tällä hetkellä

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö Sektorit Yritykset Markkinaehtoinen Tavoittelee voittoa 1. YKSITYINEN Valtio,

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot