Viiva Italia Italian 1900-luvun taidetta Pieraccinin kokoelmasta Ateneumin taidemuseo Afro (Basaldella)

Transkriptio

1 Viiva Italia Italian 1900-luvun taidetta Pieraccinin kokoelmasta Ateneumin taidemuseo Afro (Basaldella) Afro oli yksi Italian kansainvälisesti tunnetuimpia abstraktin suuntauksen edustajia. Myöhäistuotannossaan hän suosi selkeästi rajattuihin värikenttiin perustuvia sommitelmia. Tätä vaihetta edustaa myös hänen viimeinen grafiikan salkkunsa, kymmenen teosta sisältävä kuvitus Charles Baudelairen runokokoelmaan Pahan kukkia (Les Fleurs du Mal). Giovanni Barbisan Barbisan keskittyi perinteiseen esitystapaan ja maisemagrafiikkaan. Monet hänen teoksistaan ovat tutkielmia puuryhmistä ja metsänsisustoista, minkä lisäksi hän teki asetelmia. Barbisan käytti syövytyksissään syheröisten viivojen kudelmia, jotka pohjautuvat yhtäältä Giorgio Morandin järjestelmällisiin viivastoihin ja toisaalta Luigi Bartolinin ekspressiivisen välittömään tyyliin. Luigi Bartolini Bartolinia pidetään Giorgio Morandin rinnalla yhtenä italialaisen 1900-luvun grafiikan uranuurtajista ja merkittävimmistä taiteilijoista. Morandin esitystavasta poiketen Bartolinin syövytyksissä aiheet hahmottuvat epätäsmällisten, muotoa hakevien ääriviivojen sekä vapautuneesti työstettyjen varjostusten avulla. Hänen kirjallisen tuotantonsa tunnetuin teos on Ladri di biciclette, Polkupyörävaras (1946), jonka pohjalta Vittorio De Sica teki kuuluisan elokuvansa. Arnaldo Battistoni Leonardo Castellanin oppilaana Battistoni luetaan Urbinon koulukunnan (Scuola di Urbino) keskeisiin graafikoihin. Hän teki maisemia ja asetelmia sekä sisänäkymiä, joissa henkilöhahmot esiintyvät osittain selin katsojaan kääntyneinä ja kasvot alaspäin suuntautuneina. Nämä asentoaiheet ja teosten hiljaisen melankolinen tunnelma ilmentävät hienovaraisella tavalla ihmisen pohjimmaista yksinäisyyttä. Enzo Bellini 1932 Bellini on luonut eläinaiheisessa taiteessaan oman, talonpoikaiseen elämään ja luonnon harmoniaan perustuvan todellisuuden, jossa on yhtymäkohtia ekologiseen ajatteluun. Hän ei juuri käytä ääriviivoja kuin työskentelyn alkuvaiheessa sommitelman luonnostelemiseen laatalle. Kuvat perustuvat pikemminkin sävyvivahteiden kautta hahmoteltuihin aiheisiin sekä erityyppisiin viivastoihin, jotka erottavat teoksen elementit toisistaan. Lino Bianchi Barriviera Bianchi Barriviera oli tuottelias graafikko, joka teki myös öljymaalauksia, freskoja, mosaiikkeja, lasimaalauksia, keramiikkaa, metallipakotuksia ja koruja. Hänen systemaattiseen tyyliin toteutetuissa viivasyövytyksissään voi nähdä yhtymäkohtia Giorgio Morandin suunnitelmallisen, viivastoihin perustuvan esitystavan kanssa. Floriano Bodini Bodini tunnetaan parhaiten julkisista veistoksistaan, vaikka hän toimi pitkään myös taidegraafikkona. Hän kuului milanolaiseen Eksistentiaalinen realismi -ryhmittymään (Realismo Esistenziale). Sen pyrkimyksenä oli taiteen kautta hahmottaa nykyihmisen asemaa toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa ranskalaisen eksistentialismin ja erityisesti Albert Camus n hengessä. Monet Bodinin teokset rakentuvat tyyliteltyjen, kuvapinnan yli polveilevien

2 linjojen varaan. Ne hahmottavat osittain aiheen ääriviivoja ja muotoja, mutta samalla ne jakavat kokonaissommitelmaa erillisiin, lähes abstrakteihin sävykenttiin. Renato Bruscaglia Bruscaglia oli Leonardo Castellanin grafiikan oppilaita, ja hän kuului keskeisiin Urbinon koulukunnan (Scuola di Urbino) graafikoihin. Huomattava osa Bruscaglian grafiikasta esittää maisemia Urbinon ympäristöstä ja Marchen alueen kukkuloilta. Hänen varhaistuotannossaan on nähtävissä viitteitä Giorgio Morandin vaikutuksesta, mutta 1960-luvulta lähtien Bruscaglia alkoi pelkistää maisemia lähes abstrakteiksi näkymiksi, eräänlaisiksi tiivistetyiksi tutkielmiksi marchelaisen luonnon perusolemuksesta. Alberto Burri Burri oli yksi kansainvälisesti arvostetuista italialaisista nykytaiteilijoista. Piero Dorazion tavoin hän keskittyi lähes alusta alkaen abstraktiin ilmaisuun. Monet Burrin grafiikan työt muodostavat sarjallisia kokonaisuuksia, jotka liittyvät yleensä hänen maalaustensa teemoihin. Hän teki paljon kokeilevaa grafiikkaa, jossa päähuomio kiinnittyy vedosten pintastruktuuriin luvun teokset taas rakentuvat voimakkaiden väripintojen ja useasta eri väristä koostuvien raidallisten, nauhamaisten kenttien väliselle jännitteelle. Mario Calandri Monet Calandrin grafiikan työt ovat asetelmia, minkä lisäksi hän teki runsaasti lapsia ja nuoria esittäviä henkilökuvia. Usein aiheet on nähty kuvatilaa jakavan ikkunan tai oviaukon kautta. Tällaisten keinojen avulla hän loi teoksiin monimuotoista tilallisuuden tuntua sekä eräänlaisia visuaalisia upotuksia. Calandri hallitsi monipuolisesti grafiikan eri tekniikat, ja metalligrafiikassaan hän yhdisteli tavallisesti useampia menetelmiä, kuten viivasyövytystä, kuivaneulaa, pehmeäpohjaa ja pintasyövytystä. Massimo Campigli Campigli tunnetaan ennen kaikkea naisia esittävistä aiheistaan. Hän on kuvannut heitä kotona arkisissa puuhissaan, kävelyllä kaupungilla, teatterikatsomoissa tai istumassa kahvilassa. Teokset ovat modernistisia, mutta samalla ne tuovat mieleen arkaaisen taiteen ja erityisesti etruskien ja kreetalaisten ihmiskuvauksen. Campiglilla oli lisäksi tapana rajata naiset tilallisesti ahtaisiin kehyksiin, ikään kuin lokeroihin, erinäisillä visuaalisilla keinoilla. Giuseppe Capogrossi Capogrossi kuului kansainvälisesti tunnettuihin italialaisiin abstraktin taiteen edustajiin. Hän kehitti 1950 omaperäisen, kirjainta muistuttavan perusmerkin, jota hän hyödynsi myöhemmin erilaisin loputtomin muunnelmin. Yksinkertaisen merkin käyttäminen kuvan keskeisenä elementtinä synnyttää monia mielleyhtymiä, sillä se on voidaan tulkita vaikkapa muinaiseksi symboliksi kivikautisissa kalliopiirroksissa tai vanhassa keraamisessa ornamentiikassa, kuten myös ikiaikaiseksi kirjoitukseksi tai alkemistien hermeettiseksi tekstiksi. Carlo Carrà Carrà tunnetaan kansainvälisesti ennen kaikkea futuristisen suuntauksen edustajana. Hän oli Giorgio De Chiricon ohella keskeinen hahmo myös metafyysisen maalaustyylin (Pittura metafisica) kehittämisessä luvulla Carrà omaksui ilmaisukielekseen modernistisen klassismin, joka ilmeni hänen teoksissaan harkitun tasapainoisina sommitelmina,

3 henkilöhahmojen ja esineiden muodontunnun raskautena, ajankulun pysähtyneisyytenä ja yksinäisyyden kokemusta ilmentävinä, autioina maisemina. Felice Casorati Casorati oli yksi modernin italialaisen grafiikan uranuurtajista. Hän aloitti grafiikan tekemisen jo vuonna Varhaistuotannon symbolismin jälkeen hän siirtyi 1920-luvulla modernistisen klassismin suuntaan ja kiinnostui tällöin myös ja 1500-lukujen italialaisesta taiteesta ja perspektiiviajattelusta. Casoratin grafiikan työt esittävät yleensä naisaiheita ja alastomia naishahmoja. Henkilökuvaus on luonteeltaan pelkistettyä ja primitivististä. Bruno Cassinari Cassinarin taidetta on luonnehdittu lyyriseksi ekspressionismiksi. Hän sai virikkeitä Pablo Picassolta, jonka kanssa hän ystävystyi 1940-luvun lopulla Antibesissa. Monet Cassinarin grafiikanlehdistä ovat monivärisiä vedoksia, joissa on hyödynnetty akvatintan maalauksellisia ominaisuuksia herkästi laveeraten. Hänelle tyypillisiä aiheita ovat hevoset, äidit lastensa kera ja nuoret alastomat naiset, joiden kahdet kasvot ilmentävät heidän persoonallisuuksiensa eri puolia. Leonardo Castellani Castellani työskenteli 38 vuotta ( ) grafiikan opettajana Urbinon Scuola del Librossa, minkä vuoksi häntä pidetään sikäläisen grafiikan koulukunnan (Scuola di Urbino) luojana ja johtohahmona. Laajassa tuotannossaan hän keskittyi kaupungin lähiympäristön kukkulaisten maisemien kuvaamiseen luvulla Castellani kehitti hänelle ominaisen esitystavan, joka perustuu yhdensuuntaisiin, oikealta vasemmalle nouseviin lyhyisiin viivastoihin. Niitä muuntelemalla hän pyrki kuvaamaan Italian maaseudun valoa ja sen luomaa tunnelmaa. Giorgio de Chirico Giorgio de Chirico tunnetaan ennen kaikkea metafyysisen maalaussuuntauksen (Pittura metafisica) johtohahmona ja keskeisenä edustajana. Näitä surrealisteja innoittaneita teemoja hän tulkitsi myöhemmin myös grafiikassaan. Oman kokonaisuuden de Chiricon graafisessa tuotannossa muodostaa kymmenen litografian sarja, Mysteerikylpijät (Bagnanti misteriosi), joka on tehty Jean Cocteaun Mythologie-teoksen kuvitukseksi. Niiden hallitsevana elementtinä on siksak-tyyliin kuvattu altaiden vesi, joka vahvistaa töiden erikoista, levotonta tunnelmaa. Arnoldo Ciarrocchi Ciarrocchin varhaistuotannolle on aina 1940-luvun lopulle saakka ominaista vapaamuotoinen piirustustyyli, jossa on havaittavissa Luigi Bartolinin grafiikasta saatuja virikkeitä. Myöhemmin ja 1960-lukujen vaihteessa hän löysi omimman ilmaisutapansa, jolle on tunnusomaista voimakas ja eloisa viivankäyttö, sekä etenkin henkilökuvissa muotojen liioitteleva muuntelu. Viivat ovat ekspressiivisesti piirrettyjä, ja yksittäinen piirto saattaa vaihtua yllättäen ohuesta ja terävästä paksuksi mustaksi linjaksi. Lukuisten naisia kuvaavien tutkielmien ohella hän teki maisemagrafiikkaa Marchen alueelta. Fiorella Diamantini 1931 Diamantini on Federica Gallin ohella sukupolvensa ainoita italialaisia naisgraafikkoja. Valtaosa hänen grafiikastaan ja maalauksistaan esittää kaupunkiaiheita, maaseudun maisemia tai kukkaasetelmia. Diamantinin syövytykset perustuvat suorien, suhteellisen lyhyiden viivastojen ja ristiviivastojen avulla sommiteltujen sävykenttien vaihteluihin. Tämäntyyppinen, osittain Giorgio

4 Morandin esitystapaa muistuttava piirrostekniikka luo teoksiin kubismille ominaista prismaattisuuden tuntua. Piero Dorazio Dorazio oli yksi kansainvälisesti tunnetuimmista italialaisista taiteilijoista toisen maailmansodan jälkeen. Hän oli 1947 mukana perustamassa Italian ensimmäistä abstraktin taiteen puolesta esiintynyttä Forma 1 -taiteilijaryhmää ja piti useita näyttelyjä USA:ssa. Hänen teoksensa perustuvat leveiden värinauhojen muodostamiin yhdistelmiin. Pitäytymällä värilinjojen loppumattomaan rytmiin perustuvassa sommittelukaavassa Dorazio pyrki välttämään teoksissaan yksilöllisiä tai kertovia ja symbolisia tulkintaulottuvuuksia. Gianfranco Ferroni Ferroni kuului milanolaiseen Eksistentiaalinen realismi -ryhmään (Realismo Esistenziale) Floriano Bodinin ja Giuseppe Guerreschin kanssa. Grafiikan ohella hän teki maalauksia, työskenteli valokuvaajana ja toimi elokuvan parissa. Ferroni kuvasi tilatutkielmissaan usein omaa huonettaan, jossa katkelmallisesti esitetyt figuurit ja arkipäiväiset esineet muodostavat eräänlaisia kertomuksellisia kokonaisuuksia. Teokset ovat siten ikään kuin intiimejä omakuvia, tarinoita hänen elämästään. Gino Forti Fortin taide pohjautuu ekspressionismin perinteeseen, vaikka hänen teoksissaan ei olekaan havaittavissa suuntaukselle ominaista ahdistuneisuutta tai synkkyyttä, vaan ne ovat luonteeltaan lempeän humoristisia ja positiivisia. Hän kuvasi värikylläisissä maalauksissaan mielellään eläimiä. Oman erityisen ryhmän muodostavat Fortin Pinokkio-aiheet, joissa tämä pitkänenäinen antisankari on esitetty vaihtelevissa tilanteissa. Federica Galli Galli on Fiorella Diamantinin ohella toinen Pieraccinin kokoelman naistaiteilijoista. Hän keskittyi viivasyövytyksissään lähinnä kahteen aihepiiriin, maisemiin ja kaupunkinäkymiin. Kaupungeista hän kuvasi lähinnä Milanoa ja Venetsiaa. Gallilla oli tapana työstää erilaisten viivojen ja viivastojen avulla sävykenttiä, jotka rytmittävät teoksia ja luovat niihin tiettyä dekoratiivisuuden tuntua. Välillä ne ovat tiheitä ristiviivastoja, mutta toisinaan kentät on toteutettu lyhyillä katkoviivoilla tai ne koostuvat pelkistä pisteistä. Franco Gentilini Gentilini aloitti grafiikan tekemisen 1940-luvun alussa. Suuri osa hänen grafiikanlehdistään on monivärisiä litografioita ja metalligrafiikkaa. Gentilini keskittyi taiteessaan tiettyihin teemoihin, joihin hän palasi aina aika ajoin. Yksi hänen keskeisiä aihepiirejään olivat katedraalien kuvat. Samoin Gentilini kuvasi mielellään kaupunkien aukioita ja toreja, eläinaiheita sekä naishahmoja. Tyylillisesti hän yhdisteli teoksissaan piirteitä kubismista, surrealismista ja naivismista. Emilio Greco Greco oli yksi 1900-luvun keskeisiä italialaisia kuvanveistäjiä, joka tunnetaan myös laajasta grafiikan tuotannostaan. Useimmat hänen grafiikanlehdistään esittävät alastomia naishahmoja tai Hyvästijättö-teeman rakastavaisia pareja. Teokset perustuvat yleensä ääriviivapiirustukseen, jota on täydennetty joiltakin osin tiheillä varjostusviivastoilla. Tällainen sommittelutekniikka tuo mieleen Grecon veistosten kompositiot, jotka rakentuvat usein tyhjän ja täytetyn tilan vaihtelulle.

5 Giuseppe Guerreschi Guerreschi oli milanolaisen Eksistentiaalinen realismi -ryhmän (Realismo Esistenziale) johtava taiteilija. Hän hyödynsi grafiikassaan monenlaisia aineksia nykyihmisen elinympäristöstä. Työt koostuvat yleensä erilaisista kuvallisista katkelmista, joista Guerreschi on yhdistellyt sisällöllisesti uudenlaisen kokonaisuuden. Teoksella saattaa olla jokin keskushahmo, jonka lisäksi eri väreillä toteutetut sivuaiheet tuovat kuvaan lisämerkityksiä. Nunzio Gulino 1920 Gulino lukeutuu Leonardo Castellanin oppilaana Urbinon koulukunnan graafikkoihin. Kuten monet heistä, myös Gulino on keskittynyt tuotannossaan viivasyövytystekniikkaan pyrkien välttämään ylimääräisiä teknisiä tehokeinoja. Tiheät, järjestelmälliset ristiviivastot muodostavat vivahteikkaita sävypintoja eikä ääriviivoja juurikaan ole käytetty. Gulino teki runsaasti maisemanäkymiä, mutta varsinkin eläinaiheet ilmentävät osuvasti hänen omaperäistä ja hienostunutta huumorintajuaan. Alberto Magnelli Magnelli oli yksi ensimmäisistä italialaisista abstraktiin esitystapaan siirtyneistä taiteilijoista. Hän sovelsi grafiikassaan samoja teemoja kuin maalauksissaan. Niille on ominaista erimuotoiset ja - väriset geometriset tasopinnat, jotka muodostavat kiinteän ryhmän tasaista väritaustaa vasten. Pieraccinin kokoelmaan sisältyy myös painoteknisesti vaativa ja näyttävä I Collages di Magnelli - salkku ( ), jonka vedosten aaltoilevat painopinnat viittaavat hänen kollaasiteoksiinsa, kuten salkun nimikin osoittaa. Paolo Manaresi Manaresin asetelmat muistuttavat tietoisesti Giorgio Morandin viivasyövytyksiä. Molemmat hyödynsivät järjestelmällisiä varjostusviivastoja ja vierastivat selkeiden ääriviivojen käyttöä. Monet Manaresin grafiikanlehdistä ovat synkkätunnelmaisia yöllisiä kaupunkikuvia, jotka esittävät yleensä esikaupunkien vuokrakasarmeja ja teollisuusalueita. Alberto Manfredi Taiteilijana itseoppinut Manfredi oli ahkera graafikko, jonka tuotanto käsittää noin tuhat teosta. Hän käytti grafiikan töissään erilaisia tekniikoita ja tyylilajeja, mutta ehdoton valtaosa hänen grafiikastaan on puolipukeisista tai alastomista naisista tehtyjä tutkielmia. Taiteilija on usein itse mukana kuvissa, tavallisesti savuke suussaan, ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijalta kuvan reunassa. Manfredi oli lisäksi tuottelias kirjankuvittaja. Giacomo Manzù Manzù on yksi kansainvälisesti maineikkaimpia 1900-luvulla toimineita italialaisia kuvanveistäjiä, joka on tunnettu huomattavista Vatikaanille toteutetuista tilaustöistä. Hän työskenteli myös taidemaalarina, lavastetaiteilijana ja kirjankuvittajana. Manzùn maine taidegraafikkona vakiintui vasta 1970-luvun lopulla, jolloin hän julkaisi laajan kokonaisuuden akvatinta- ja viivasyövytystekniikoilla toteutettuja grafiikanlehtiä. Manzùn rakastavaiset -salkku (1979) kuuluu tähän ryhmään. Marino Marini Marini on kansainvälisesti tunnetuin 1900-luvulla toiminut italialainen kuvanveistäjä. Hän oli myös arvostettu taidemaalari ja -graafikko. Marinilta on Pieraccinin kokoelmassa merkittävin ryhmä

6 teoksia, yhteensä 80. Monet niistä muodostavat sarjallisia kokonaisuuksia. Modernin taiteen ohella Marini sai virikkeitä antiikin ajan kuvanveistosta sekä etruskien ja keskiajan veistotaiteesta. Hevos- ja ratsastaja-aiheista kehkeytyi 1930-luvulla hänen keskeinen teemansa, jossa maailmansodan jälkeen korostuivat hahmojen traagiset piirteet. Giorgio Morandi Morandin vaikutus 1900-luvun metalligrafiikkaan ja erityisesti viivasyövytystekniikkaan on ollut kansainvälisestikin poikkeuksellisen merkittävä ja kauaskantoinen. Hän teki maisemia ja arkipäiväisistä astioista sommiteltuja asetelmia. Tyypillinen Morandin syövytys rakentuu tummuudeltaan eriasteisista valöörikentistä, joissa on käytetty järjestelmällisiä, suorista lyhyistä viivoista koostuvia ristiviivastoja. Valon ja valohämyn kuvaaminen on varsinkin pelkistetyissä asetelmissa tärkeä tekijä ja tunnelman luoja. Alberico Morena 1926 Morena on grafiikassaan keskittynyt harvemmin käytettyyn puukaiverrus- eli ksylografiatekniikkaan. Koko uransa ajan hän on kuvannut tavallisten kansalaisten elämää ja erilaisia askareita kotikaupungissaan Gubbiossa, vaikka aiheet voisivat olla mistä tahansa italialaisesta pikkukaupungista ja niiden ihmisistä. Ilmaisutapa on pelkistettyä ja hyväntahtoiseen naivismiin vivahtavaa. Enrico Paulucci Torinolaisen Pauluccin varhaistuotanto liittyy tyylillisesti 1920-luvun futurismin toiseen aaltoon luvulla Paulucci organisoi Felice Casoratin kanssa yhden ensimmäisistä Italiassa järjestetyistä abstraktin taiteen näyttelyistä. Toisen maailmansodan jälkeen Paulucci keskittyi teoksissaan värikylläisiin maisemakuviin ja teki niiden ohella asetelmia ja figuuritutkielmia naisista. Myös hänen mustavalkoiset grafiikanlehtensä esittävät usein Ligurian rannikkoa ja sen kaupunkien satamanäkymiä. Walter Piacesi 1929 Piacesi on yksi keskeisiä Urbinon koulukunnan taidegraafikkoja. Piacesi on virtuoosimainen piirtäjä, jonka syövytyksille on tunnusomaista lennokas ja sujuvan polveileva viivanjälki sekä vivahteikkaat sävyvaihtelut. Piacesi on tehnyt kuvituksia suureen määrään aikalais- ja klassikkokirjailijoiden sekä runoilijoiden julkaisuja. Duilio Rossoni 1931 Valtaosa Rossonin metalligrafiikasta esittää maisemia etenkin Marchen seudulta. Rossonin varhaisissa viivasyövytyksissä on havaittavissa Bartolinin ja Morandin grafiikasta saatuja vaikutteita. Myöhemmässä tuotannossa realistinen esittävyys sai uusia muotoja, kun hän alkoi korostaa niiden metaforisia merkityksiä. Arnoldo Ciarrocchi oli Rossonin läheinen ystävä. Gino Severini Severini oli yksi keskeisiä italialaisen modernismin ja abstraktin taiteen uranuurtajia. Hänet tunnetaan erityisesti 1910-luvun futuristisista teoksista sekä fresko- ja mosaiikkitekniikoilla toteutetuista seinämaalauksista. Severinistä kehkeytyi myös huomattava taideteoreetikko ja - kirjoittaja.

7 Ardengo Soffici Soffici kiinnostui uransa alkuvaiheessa modernista ranskalaisesta runoudesta ja kuvataiteesta. Cézannen ja Picasson vaikutuksesta hän siirtyi kubismiin ja sai virikkeitä futurismista. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Soffici muutti asumaan maaseudulle Poggio a Caianon pikkukaupunkiin ja keskittyi kuvaamaan Toscanan maaseutua. Grafiikan tekemisen ohella hän avusti artikkeleillaan useita julkaisuja. Walter Valentini 1928 Valentinin metalligrafiikassaan käyttämä tekniikka on omaperäinen. Paksuille, käsintehdyille vedostuspapereille on painettu reliefimäisiltä laatoilta monikerroksisia abstrakteja kuvia. Kokoelmassa on esimerkkejä Valentinin temaattisista sarjoista, joissa näkyy taiteilijan kiinnostus Italian renessanssin taidetta ja arkkitehtuuria sekä tähtitiedettä ja taivaankappaleita kohtaan. Renzo Vespignani Vespignani mainitaan usein yhtenä Rooman koulukunnan (Scuola Romana) keskeisenä edustajana toisen maailmansodan jälkeen. Yleensä viivasyövytyksenä toteutetuille teoksille on ominaista uusrealistinen esittävyys pienine, tarkoin kuvattuine yksityiskohtineen. Poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisen Vespignanin monet grafiikan työt ovat runollisia näkymiä Rooman laitakaupunkien ratapihoilta ja jättömailta, mikä yhdistää hänen tuotantonsa italialaiseen neorealistiseen elokuvaan ja kirjallisuuteen. Giuseppe Viviani Taiteilijana itseoppinutta Viviania arvostetaan Morandin ja Bartolinin ohella yhtenä Italian luvun huomattavimmista taidegraafikoista. Metafysiikasta kiinnostuneen Vivianin viivasyövytyksissä ja litografioissa on haikean humoristinen tunnelma. Pisan rannikkoseudun elämää tai eläimiä kuvaavissa teoksissa on piirteitä kansanomaisesta kuvastosta ja naivismista.