Jäsentiedotteen 2/2011 kokoaja: Kirsi Paakkala. Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsentiedotteen 2/2011 kokoaja: Kirsi Paakkala. Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman"

Transkriptio

1 PL 34, Rajamäki puh Jäsentiedotteen kokoaja: Kirsi Paakkala Puheenjohtajan palsta Kevätaurinko on jo meitä hellinyt muutaman kerran ja tervetullutta valo onkin näinä päivinä. Maaliskuu on jo pitkällä ja meillä on ollut koulutusta alkuvuodesta sekä tietenkin keilausvuorot. yt kun huhtikuu tekee tuloaan, on tiedossa yhdistyksen kevätkokous, jossa tarkastetaan ja hyväksytään yhdistyksen talous ja vuosikertomus vuodelta Pidämme kokouksen jo alkukuusta, kun sekä pääsiäinen että vappu osuvat hyvin lyhyen ajan sisälle. Ja ehkäpä jollakin on mahdollisuus hyödyntää lyhyitä viikkoja pienen vapaan ottamiseen. Kokouksesta on lisätietoja kirjeessä ja kokouskutsu ja esityslista ovat tiedotteen liitteenä. Uusi sähköpostiosoite Yhdistys ottaa käyttöön meidän nettisivuille kuuluvan sähköposti osoitteen, jota pääsevät lukemaan puheenjohtaja ja sihteeri. Eli kaikkeen asiointiin voitte tästä lähtien käyttää sähköposti osoitetta; äin saamme kaiken yhdistykseen liittyvän tiedonkulun yhteen paikkaan ja voimme siellä myös säilöä sähköposteja. Laittakaa koneeseenne osoite jo valmiiksi. uusi sähköpostiosoite: Keväisin olemme myös käyneet urmijärven yläasteella kertomassa 9-luokkalaisille hieman yrittäjyydestä. Mitä yrittäjyys on ja mitä kaikkea tulisi huomioida. Kerromme myös kuinka nuorten tulisi käyttäytyä kun hakevat niitä ensimmäisiä kesätyöpaikkoja meiltä yrittäjiltä. Yleensä joku yrittäjä on ollut kertomassa myös omaa tarinaansa. Jos haluat olla mukana tekemässä tätä arvokasta työtä yrittäjyyskasvatuksen eteen, niin ilmoittaudu joko minulle tai sihteerille. Kaikkeen meidän panos on tärkeä! Oikein hyvää kevätauringon paistetta kaikille! Huhtikuussa on tiedossa myös Eduskuntavaalit, joihin me osallistumme järjestämällä vaalipaneelin urmijärveläisille eduskuntavaaliehdokkaille. Päivänä on maanantai 4.4. ja paikkana Valtuustosali kello alkaen. Myös tästä on tarkempaa tietoa kirjeessä, mutta kannattaa tulla mukaan tenttaamaan ehdokkaita. Myös hyviä kysymyksiä voi laittaa minulle tai sihteerille jo etukäteen. Muutamia kysymyksiä olemme laittaneet heille menemään jo kutsun mukana, mutta jos mieleesi tulee jotain niin ole ihmeessä yhteydessä. Seija Martelius, puheenjohtaja Sääntömääräinen kevätkokous Sääntömääräinen kevätkokouksemme on tiistaina kello alkaen urmijärven SRK:n Vanhassa Pappilassa. Käsittelemme sääntöjen määräämät asiat mm. vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta Iltapalatarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan sihteerille viimeistään mennessä Esityslista on tämän tiedotteen liitteenä. Kouluvierailut Tulemme huhti-toukokuun aikana vierailemaan urmijärven Yhteiskoulun 9-luokkailaisten luona ja käymme kertomassa yrittäjyydestä. Tapahtuma on osa urmijärven koulujen, yrittäjäyhdistysten ja kunnan järjestämää Yrittäjyyskasvatus-ohjelmaa. yt kaipaammekin sinua yrittäjä. Jos sinulla on halua tulla kertomaan omasta yrittäjyydestäsi ja viettää 1 oppitunti 9-luokkailaisten kanssa ilmoittaudu mukaan. Meillä on valmis ohjelma oppitunnille; luokka jaetaan muutamaan pienryhmään, jossa oppilaat saavat lyhyen aikaa miettiä liikeideaa valmiille yritykselle. Yhdessä sitten käymme läpi näitä ideoita ja siinä samalla kerromme omasta yrittäjyydestä. Miksi tulin lähteneeksi yrittäjäksi? Millaista koulutusta olen saanut? Kuinka olen kokenut yrittäjäurani? yms. Lyhyesti tarkoituksena on saada nuoret ajattelemaan yrittäjyydestä positiivisesti, jotta he myöhemmässä vaiheessa elämää saattaisivat ajatella yrittäjyyttä yhtenä vaihtoehtona. Mikäli haluat olla mukana tässä hyvässä hankkeessa niin ilmoittaudu sihteerille

2 Työterveysasiaa Järjestämme yhdessä urmijärven Yrittäjänaisten kanssa torstaina kello alkaen työterveysillan Heikkarin palvelutalolla urmijärvellä. Lääkäriyhtiö Mehiläisen työterveysasiantuntijat tulevat kertomaan miten yrittäjä voi järjestää oman työterveysasiansa ja miten ne tulisi hoitaa jos on yksikin Tyel:n alainen työntekijä. Kuullemme myös mitä uusi Kela uudistus tuo tullessaan korvausmenettelyyn. Illan lopuksi työterveyslääkäri Eija Saloranta kertoo oman näkökulmansa siitä, miksi yrittäjien kannattaisi pitää huolto omasta kunnostaan ja terveydestään. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton, mutta kahvitarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan mennessä Liikuntailta Järjestämme kevään kunniaksi liikuntaillan maanantaina kello alkaen Rajamäen liikuntapuistossa. Halukkailla on mahdollisuus kävellä UKK-kävelytesti ja muut pääsevät kokeilemaan miltä tuntuu liitokiekko. Rajamäessä on siihenkin hyvä harrastusmahdollisuus. Raskaan liikunnan jälkeen nautimme iltapalaa liikkuvasta grillistä! Sateen sattuessa otamme oman telttamme mukaan, jotta pääsemme sateelta suojaan. Suuri vaalipaneeli Tervetuloa seuraamaan yhdistyksen järjestämää vaalipaneelia, jossa on mukana ainakin tämän hetkisen tiedon valossa; Keskustan Petri Kalmi ja Kallepekka Toivonen, Kokoomuksen Outi Mäkelä, Persujen Jussi iinistö sekä SDP:n Tapio Laakso. Kyseessä on siis nurmijärveläisten ehdokkaiden vaalipaneeli. Ajankohtana on maanantain kello alkaen kunnantalolla valtuustosalissa. Ilmoittautumiset sihteerille tai viimeistään mennessä Tapahtuma on maksuton jäsenillemme ja heidän perheilleen! Kysymyksiä pääsee esittämään paikanpäällä, mutta varmemmin ne esitetään kun laitat ne etukäteen yhdistyksen sihteerille Vaalipaneelin puheenjohtajan toimii yhdistyksemme varapuheenjohtaja Tomi Juntunen. Tilaisuus on avoin kaikille eli tervetuloa mukaan suurella joukolla tivaamaan vastauksia ehdokkailta! Tapahtumakalenteri Keilailta keskiviikkona kello Bowling House, Työterveysilta torstaina kello Heikkarin palvelutalolla, urmijärvi, Vaalipaneeli maanantaina kello alkaen kunnantalon valtuustosalissa, kaikille avoin tilaisuus Kunnanjohtajan aamukahvi tiistaina kello 8-9 kunnantalolla, ilmoittautumiset Sääntömääräinen kevätkokous tiistaina kello alkaen urmijärven Seurakuntakeskus, Keväinen opintomatka Edinburghiin Kevään viimeinen keilailta keskiviikkona kello Bowling House, Hallituksen kokous tiistaina kello 18 alkaen Liikuntailta; UKK-kävelytesti ja liitokiekko maanantaina kello alkaen Rajamäen liikuntapuisto. Iltapalaa liikkuvasta välineestä tarjolla. Ilmoittautumiset Tervetuloa mukaan! 2

3 Uudenmaan- ja Suomen Yrittäjien koulutukset ja tapahtumat Uudenmaan Yrittäjät Huhtikuu Kirjanpitoa kansantajuisesti Mäntsälän kunnantalo, Heikinkuja 4, Mäntsälä. Sosiaaliset mediat aloitetaan a:sta POMO-talo, Aleksanterinkatu 20, Porvoo. Suomen Yrittäjät Huhtikuu Pienyrityksen talousjohtaminen jatkokurssi Ilmoittautuminen viimeistään mennessä, Hinta: jäsenille 199 eur + alv. ei-jäsenille 299 eur + alv Kertausta Pienyrityksen talousjohtaminen -kurssin ydinteemoista. Investointilaskelmat ja yrityksen tieto-taito eli reaaliset optiot yrityksen kasvun lähteenä. Onnistu myynnissä Jatkokurssi , Fennia Visio 2, Televisiokatu 4, Helsinki Ilmoittautuminen viim mennessä, Hinta: jäsenille 169 eur + alv ei-jäsenille 269 eur + alv Aloitusjakson mieleen palautusta Hinta Ajankäytön hallinta myyntityössä Vastaväitteet Kaupanpäättäminen Uusasiakashankinta Toukokuu uorten yrittäjien leffailta Lohja uori Yrittäjä Olet tähti Facebook markkinointi Innopoli, Tekniikantie 12, Espoo Ilmoittautuminen viim mennessä, Hinta: jäsenille 139 eur + alv ei-jäsenille 259 eur +alv Miksi yrityksen kannattaa nyt markkinoida Facebookissa? Asioita mietittäväksi ennen Facebook-markkinoinnin käynnistämistä Facebook-profiili, Facebook-sivu ja Facebook-ryhmä Yrityksen Facebook-sivun perustaminen Facebook-sivun keskeiset toiminnot Miten yrityksen Facebook-sivua voi käyttää markkinoinnissa Facebook-mainonnan käynnistäminen Esimerkkejä Facebook-markkinoinnissa 3

4 Suomen Yrittäjät Minä Oy tuloskuntoon Ilmoittautuminen viim mennessä, Suomen Yrittäjien nettisivulla. Hinta: jäsenille 239 eur + alv ei-jäsenille 359 eur +alv Tasapainoisen elämän tukipylväät Arvojen ja arvostamisen vaikutus toiminnassamme Mielenmaailma ja omat tunnetilat Omat valinnat ja onnistumisen kierre Tarkka tavoite, suunta ja voima Tässä ja nyt - tartun hetkeen! Toukokuu Kehityskeskustelun ABC Ilmoittautuminen viim mennessä, Hinta: jäsenille169 eur + alv ei-jäsenille 239 eur + alv Kehityskeskustelun tavoitteet Kehityskeskustelu prosessina Kehityskeskustelun toteuttaminen Palautteen antaminen Kehityskeskustelun karikot Arvonlisäveropäivä SLK-talon auditorio, Rautatieläisenkatu 5, Helsinki Ilmoittautuminen viim , Hinta: jäsenille229 eur + alv ei-jäsenille 349 eur + alv Esiinny vakuuttavasti Ilmoittautuminen viimeistään mennessä, Hinta: jäsenille 149 eur +alv ei-jäsenille 229 eur + alv Vakuuttava esiintyjä Yleisimmät virheet esityksissä Esityksen suunnittelu ja rakennemalleja Ennen esiintymistä heti ensi minuuteilla Kuulijoiden mielenkiinnon herättäminen ja ylläpitäminen Äänen käyttö ja kehonkieli Kuinka vakuutan ja myyn Esityksen aloittaminen - kuinka valloitan ja vakuutan Kiinteistöjen ajankohtaiset arvonlisäverokysymykset Uusi rakennuspalvelujen ostajan käännetty verovelvollisuus alkaen Arvonlisäveron vähennysoikeuden rajoitukset Kulujen edelleenveloitus arvonlisäverotuksessa Arvonlisäveron ajallinen kohdistaminen Ulkomaisten ostojen alv-käsittely Tuoreinta oikeuskäytäntöä ja Verohallinnon ohjeistusta Yrityksen sopimukset Ilmoittautuminen viim mennessä, Hinta: jäsenille 89 eur + alv ei-jäsenille 169 eur + alv Sopimusten yhteiskunnalliset ja juridiset lähtökohdat Sopimuksen synty ja sitovuus Milloin sopimus voi olla pätemätön Sopimusrikkomukset Sopimusrikkomuksen seuraamukset Sopimuksen päättymistavat Osakassopimukset erityistarkastelussa 4

5 Suomen Yrittäjät kouluttaa Kansainvälisten toimintojen arvonlisäveropäivä SLK-talon auditorio, Rautatieläisenkatu 5, Helsinki Yhteisökaupan arvonlisäverotus EU:n ulkopuolisen tavarakaupan arvonlisäverotus 2010 uudistuneen kansainvälisen palvelukaupan arvonlisäverokysymyksiä Kansainvälisiin toimintoihin liittyviä alv-kysymyksiä Ilmoittautuminen viim mennessä, Hinta: jäsenille 399 eur + alv ei-jäsenille 639 eur + alv Suomen Yrittäjät tapahtumat Luova kohtaamispaikka Kirjaston Kohtaamispaikka, Lasipalatsi 2. krs Yrittäjän iltakoulu Hämeenlinna Iltakoulun teemoina ovat luova yrittäminen, yrittäjän hyvinvointi sekä johtamis- ja vuorovaikutustaidot. Ilmoittaudu heti, paikkoja rajoitetusti. Ilmoittautumiset ebusiness Forum seminaari ordic Hotel Forum, Tallinna, Viro. Ilmoittautumiset Työhyvinvointikorttikoulutus Sokos Hotelli Pasila, Maistraatinportti 3, Helsinki Ilmoittautuminen viimeistään Ilmoittaudu tapahtumaan TTK:n tapahtumasivulla palvelutunnuksella ID1566 osoitteessa Tulevaisuuden työ-seminaari Hotelli Arthur, Juhlasali, Vuorikatu 19, Helsinki Asiakkuusinnovaatiot valmennus Aspectum Oy, Pasilankatu 2, Helsinki Kunnallisjohdon seminaari Kansainvälinen seminaari menestymisestä Helsingissä Helsingin Messukeskus, Helsinki 5

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

Ostavia asiakkaita Facebookista. Verkkoseminaari 20.4.2012

Ostavia asiakkaita Facebookista. Verkkoseminaari 20.4.2012 Ostavia asiakkaita Facebookista Verkkoseminaari 20.4.2012 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennus-ohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi Facebook.com/markkinointiopas

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA Henkilöstöhallinnon edustajat Esimiestehtävissä toimivat, työvuorolistojen suunnittelijat ja eri alojen palkanlaskijat Koulutus perehdyttää osallistujan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 KOKOUSKUTSU 7/2016 Kokousaika: Maanantai 19.9.2016 klo 17.30 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä!

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä! Sivu 1/5 Lue viesti selaimessa täältä www.vates.fi Uutiskirje 14.8.2014 Vielä ehtii! Vaikuta ja verkostoidu -iltapäivä 20.8. Tilaisuudessa on tarjolla asiaa hyvistä viestintäkäytänteistä ja kokemuksia

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Aika: maanantai 4.6.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki.

Aika: maanantai 4.6.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika: maanantai 4.6.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennusohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Nixu Oyj Yhtiötiedote 11.3.2016 kello 9.00 KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 5. päivänä

Lisätiedot

60 Tuusulan kunnan rakennusjärjestysehdotus, lausuntopyyntö

60 Tuusulan kunnan rakennusjärjestysehdotus, lausuntopyyntö Tuusulan kunta Pöytäkirja 8/2017 1 (14) Aika 30.10.2017, klo 10:00-12:44 Paikka Kokoustila Aleksis, terveyskeskus 2 krs. Käsitellyt asiat 54 Kokouksen avaaminen 55 Kokouksen läsnäolijat 56 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. 18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Maksutonta koulutusta!

Maksutonta koulutusta! Maksutonta koulutusta! Liikuntaa järjestävien yhdistysten toimihenkilöille, ohjaajille ja valmentajille Syksy 2011 Kevät 2012 Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

ESITYSLISTA 9/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30

ESITYSLISTA 9/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2012 Aika: maanantai 3.12.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73 KOKOUSAIKA 13.10.2014 klo 17.30 19.05 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Metsämäki Herkko Säilä Rita Rantala

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus

LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus LÄNNEN ALUEVERKOSTO 13.8.2019, Lielahtikeskus facebook lannenalueverkosto Illan ohjelma klo 16.30 klo 17.00 Kahvit ja tervetuloa Kesän kuulumiset ja lyhyt esittäytymiskierros mitä odotan syksyltä? Alueverkoston

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Kuidut Käyttöön -hanke Hankeaika: 1.1.2016-30.6.2017 Hankealue: Haapavesi, Pyhäntä ja Siikalatva Hallinnoija: Haapaveden- Siikalatvan seudun kuntayhtymä Rahoittaja:

Lisätiedot

15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 3/2012 1(6) Hallituksen kokous Aika 8.2.2012 klo 17.30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, AU101 Osallistujat: Petri Makkonen Puheenjohtaja Jenni Soininen Sihteeri Eeva Kalliomaa Poissa Petteri Lauronen

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 1 Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät KJY:n Henkilöstöjohtamisen verkosto järjestää henkilöstöjohtamisen seminaarin 13. 14.10.2009 Lahdessa. Seminaarin teemana on henkilöstösuunnittelu. Seminaarin toisen

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Nuorisovaltuusto AIKA 12.3.2015 klo 17:05-18:40 PAIKKA Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Mäkinen Anni Jäsen Bertling Hannu Puheenjohtaja Hillberg

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 2/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 11 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 12 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS (KLO 17) 3 13 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Jäsentiedotteen 6/2011 kokoaja: Seija Martelius. liittokokouksen alkua meitä tervehti Kauhavan lentosotakoulun taitolentoryhmä

Jäsentiedotteen 6/2011 kokoaja: Seija Martelius. liittokokouksen alkua meitä tervehti Kauhavan lentosotakoulun taitolentoryhmä Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 0400 505 789 Jäsentiedotteen kokoaja: Seija Martelius Puheenjohtajan otsikko teksti palsta Komiat terveiset Suomen Yrittäjien liittokokouksesta sekä

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Yhdistystiedote 7/2015

Yhdistystiedote 7/2015 Yhdistystiedote 7/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen haulla kiire. Ottakaa asia puheeksi hallituksessa! - Liittopäivät ilmoittautuminen lähestyy - Syksyn aikana runsaasti koulutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Esityslista 01/15 1 (9)

Esityslista 01/15 1 (9) Esityslista 01/15 1 (9) Nuorisovaltuuston esityslista Aika klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, Valtuustosali 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4.

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO... KOKOUS Vanhusneuvosto 6.11.2017 KÄSITELLYT ASIAT LÄSNÄOLIJAT 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 1 2 N TARKASTAJIEN VALINTA... 1 3 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO... 1 4 KULJETUSKOORDINAATTORI

Lisätiedot

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueilla tapahtuu, Etelä-Savo (2013) 19.2.Työhyvinvoinnin peruskäsitteet ja siitä saatu hyöty

Lisätiedot

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,

Lisätiedot

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 1 Taivalkosken kunta, Kirkkotie 6, PL 25, 93401 TAIVALKOSKI Sähköposti: taivalkoski.kunta@taivalkoski.fi Internet: www.taivalkoski.fi KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017 Taivalkosken

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno

Lisätiedot

Nuorisovaltuustovaalit 2012

Nuorisovaltuustovaalit 2012 Nuorisovaltuustovaalit 2012 Aikataulu Viikko 47, 22.11. klo 16.00 mennessä ehdokkaiden nimet Anne Luirolle. Nuorisovaltuuston esittely luokissa ja ehdokkaiden asettuminen ehdolle Viikko 48 Vaalimainosten

Lisätiedot

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 8 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 8/2013 Aika: kello 13.00 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni, varapuheenjohtaja Huhtiranta

Lisätiedot

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017

Lisätiedot

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä 8.6.2016 62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä Ajankohta 13.9.2016-14.9.2016 Aika 9:00-16:00 Kesto 2 päivää Paikka Tampere Ilmoittautumisaika 7.9.2016 mennessä Miksi osallistua Tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO

ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO KOOSTE ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO TILAISUUS URHEILUSEUROJEN JA LÄHIALUEEN KOULUJEN EDUSTAJILLE 19.3.2019 kello 17:30 19:30 TAPAHTUMAT TOIMINTA LAPSET JA NUORET LIIKKUVAT ALUEELLA Koulu-/päiväkotipäivän

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen

ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen To 21.1. päiväjuhla klo 12 eteenpäin ykkösille ja kakkosille Harjun juhlasalissa sekä toimintapisteitä luokissa. Abiturienteilla omaa talokohtaista

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki.

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2012 Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 21.05.2013 AIKA 21.5.2013 klo 12.00 PAIKKA Yläaste, Saint Gilles Croix de vie KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä.

Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Monipuoliset oppimisympäristöt ja -menetelmät, oppimisen ilo ja koulutettu

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön viikko

Ehkäisevän päihdetyön viikko Ehkäisevän päihdetyön viikko Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään tänä vuonna 19. kertaa, perinteisesti marraskuussa viikolla 45 (5. 11.11.2018). Teemaviikon koordinoinnista vastaavat

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja. UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Keskiviikko 05.06.2013 klo. 17.05-18.20 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B,

Lisätiedot

MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA?

MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA? MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA? TEHTÄVÄ: VAIHE 1. Aikaa 3 minuuttia. Mieti yksi omasta mielestäsi tärkeä laatutekijä käytännön työssäsi urheiluseurassa.

Lisätiedot

Jäsentiedote 4 / 2009

Jäsentiedote 4 / 2009 Nurmijärven Yrittäjät ry PL 34, 05201 Rajamäki puh. 040-725 0159 nurmijarvi@yrittajat.fi Jäsentiedotteen 4/2009 kokoaja: Seija Martelius Jäsentiedote 4 / 2009 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Nyt jos koskaan kannattaa

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010 Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...

Lisätiedot

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA.

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. PAMista PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto PAMilaisia on jo yhteensä yli 232 000 PAMin alat:

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO 4.2.2013. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. Honkala Sanna-Mari jäsen

PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO 4.2.2013. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2013 Aika: maanantai 4.2.2013 klo 18-- 19.14 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja Ahlström Martti

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 11 / 2011 20.10.2011 Tiedotteen sisältö: IPMA Level D sertifiointitilaisuus Oulussa 21.11.2011 Projektituska videot Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen,

Lisätiedot

Aika: Maanantaina klo Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Maanantaina klo Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 4/2012 Aika: Maanantaina 19.3.2012 klo 17.03 18.54 Paikka:

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

1 Kokouksen avaaminen. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi. 4 Ilmoitusasiat

1 Kokouksen avaaminen. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi. 4 Ilmoitusasiat Piraattipuolueen Uudenmaan piiriyhdistys ry Hallituksen kokous 15/2012 Aika: 4.10.2012 kello 19.00 Paikka: #uusimaa Läsnä: Janne Paalijärvi (puheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja) Lasse Kärkkäinen (varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

12.2.2016. The Voice esiintyi Resonaarin hyväntekeväisyysillassa Pressassa tammikuun lopussa. Kuva Aki Rask.

12.2.2016. The Voice esiintyi Resonaarin hyväntekeväisyysillassa Pressassa tammikuun lopussa. Kuva Aki Rask. 12.2.2016 The Voice esiintyi Resonaarin hyväntekeväisyysillassa Pressassa tammikuun lopussa. Kuva Aki Rask. RESONAARIN MUSIIKKIKOULUN KEVÄTTIEDOTE Vuosi 2016 on alkanut hyvällä sykkeellä. Tammikuussa olemme

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 4.5.2016 klo 15 Porin

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8 /2014 Aika: maanantai 3.11.2014 klo 18 18.55, 19.00 19.28 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot