JÄSEN- JA MATKAILUILTA ke klo 16.30

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSEN- JA MATKAILUILTA ke 24.4.2013 klo 16.30"

Transkriptio

1 Rautatieläisten kulttuuriliitto (RaKu) ry:n jäsen ry Jäsentiedote Hyvät jäsenet, PUHEENJOHTAJAN TERVEISET: Uusi alkanut vuosi on jo kallistumassa kohti kesää. Tintit ovat heränneet laulelemaan ja kohta muuttolinnut palaavat pesimäpuuhiin. Linnut ovatkin melkoisia matkailijoita, tosin perusteet ovat vallan erilaiset kuin meillä ihmismatkailijoilla. Myös meistä löytyy varsin erilaisia matkan tekijöitä, onneksi jokaisen haluihin ja toiveisiin on tarjolla monipuolisia vaihtoehtoja. Viime aikoina on puhuttu paljon luonnonsuojelusta ja välillä saattaa mietityttää kovastikin minkä matkailutavan valitsisi, ettei hiilidioksidipäästöt rasittaisi liikaa tätä meidän maapalloamme ja saisimme vielä vuosia nauttia sen erilaisista ympäristöistä. Jokaisen lienee hyvä miettiä matkailua myös ekologisuuden kannalta - ehkäpä joskus voisi sen etelän rantaloman sijasta matkustaa junalla kotimaassa tai jopa nauttia sen ikioman kotikaupungin tarjonnasta, sillä usein lähiympäristön ihanuudet saattavat jäädä ikävästi ja turhaan kaukokaipuun jalkoihin. Ei ollut tarkoitus saarnata, mutta se tarkoitus oli, että muistakaahan ottaa huomioon myös kotimaan matkatarjontamme, aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan upeita matkakokemuksia saadakseen. Oikein elämyksellistä vuoden 2013 jatkoa jäsenille perheineen ja tavatkaamme erilaisten matkojen merkeissä. Tuija VUOSIKOKOUKSESSAMME PÄÄTETTIIN: Vuoden 2013 varsinaiseksi jäsenmaksuksi 20 euroa ja tukijäsenmaksun suuruudeksi 50 euroa. VR konsernin avustus yhdistyksellemme on kutistunut, mikä aiheutti paineen nostaa jäsenmaksua. Maksathan jäsenmaksusi oma-aloitteisesti mennessä VR-matkailijoiden tilille FI , viite 3007 Hallituksen kokoonpanossa ei muutoksia tapahtunut. Toiminnantarkastajat ovat myös entiset: varsinaiset: Marja Sievälä ja Taisto Laine, varalla: Pirkko Jalli ja Henrik Sundström JÄSEN- JA MATKAILUILTA ke klo VR Pääkonttori, Iso Kongressisali, Vilhonkatu 13 Tervetuloa kuulemaan matkoistamme! Tuo ystäväsikin mukaan; tulkaa kertomaan minne haluaisitte matkustaa! Keksejä ja mehua tarjolla sekä arpajaiset. 1

2 pv (la la) SALZKAMMERGUT TIROLI BAIJERI MATKA ON TÄYNNÄ! Matkan suunnittelu ja toteutus: Jussi Ala-Marttunen. Muista ilmoittaa erityisruokavaliosi! Vastuullinen matkanjärjestäjä: Helsingin Laatumatkat Oy, Tarja Löfgren LAUANTAI RUUKEISTA KARTANOON Teijon ruukissa vierailemme ruukkialueella sijaitsevassa Teijon rokokookartanossa vuodelta Teijoon perustettiin rautaruukki 1600-luvun lopulla. Tänä päivänäkin alueella toimii useampi yritys. Tutustumme myös Teijon pieneen kirkkoon, joka on Suomen pienin kivirakenteinen kirkko. Lähtö Helsingistä Kiasman edestä tilausajobussilla klo Aamupäiväkahvit nautimme Masuuni-kahvilassa Teijossa. Mathildedalissa teemme lyhyen kävelykierroksen, kurkistamme myös alpakkakehräämöön Suomen ainoaan ja tutustutaan alueella valmistettujen tavaroiden näyttelyyn. Ruokailu Ruukin Krouvissa Mathildedalissa. Opastettu kierros Mathildedalin ruukissa. Tutustumme Saustilan kartanoon, joka on Suomen vanhimpia säteritiloja ja nautimme siellä kahvit makean leivonnaisen kera. Saustilan kartanon piha-alueella, jossa kasvaa yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista tammista. Ilmoittaudu mennessä! Teijon kirkko Matkan kesto noin 11,5 tuntia. MATKAN HINTA: 90 /hlö jos ryhmässä on vähintään 30 henkeä, maksuviite 2927 Teijon kartano Vastuullinen matkanjärjestäjä Kartanomatkat Teijon kartanon pihapiiriä Saustilan kartano 2

3 pv (to su) SAARENMAAN OOPPERAPÄIVÄT paikkaa jäljellä! Olemme varanneet vuoden 2013 Saarenmaan oopperapäiville spa-huoneet keskustan hotellista Johan Spa, josta on lyhyt kävelymatka esityspaikkaan. Oopperapäivien pääesiintyjinä ovat kolme georgialaista oopperayhtyettä. MATKAOHJELMA TORSTAI 8.00 alkaen Ryhmänjohtaja jakaa laivaliput Länsiterminaalissa Laivamatka Helsinki Tallinna Eckerö Linen m/s Finlandia -laivalla, aamiainen Tallinan satamassa odottavat bussi ja opas Virve Vast, matka Saarenmaalle alkaa Lauttamatka Virtsu Kuivastu Majoitus Kuressaaressa Johan Spa hotellissa, Spa-luokan huoneissa Päivällinen hotellin ravintolassa Lähtö Piispanlinnan Oopperataloon Verdi Attila Tbilisi Paliashvili State Opera and Ballet Theatre (Georgia) PERJANTAI Aamiainen Lähtö retkelle Kaarman kuntaan: Kudjapen kalmisto, kyläkauppa, Kaarman kirkko, Oskar Kallaksen syntymäpaikka Lounas ja kalastus Pähklassa Takaisin Kuressaaressa Kuressaaren Laurentsiuksen kirkossa konsertti Britten CURLEW RIVER Estonian National Male Choir, soloists and ensemble Oopperatalossa State Ballet of Georgia (Artistic Director Nina Ananiashvili) Chopiniana (music by Frederick Chopin) A Wingless Flight Into the Darkness (choreographer Teet Kask) Sagalobeli (ballet on Georgian folk melodies) LAUANTAI Aamiainen Tutustumme Kuressaaren kaupunkiin ja Piispanlinnaan Iltapäivä omatoiminen. Etukäteen voi varata hoitoja hotellin spa:ssa Gala night WAGNER and VERDI 200 Soloists, choir and orchestra of Tbilisi Paliashvili State Opera and Ballet Theatre Vierailevat solistit USA:sta, Ruotsista ja Suomesta SUNNUNTAI 7.30 alkaen Aamiainen Lauttamatka 8.45 Lähtö hotellilta Tutustuminen ja lounas Luhtren turismitilalla Tallinna Helsinki Eckerö Linen m/s Filnlandia -laivalla, jossa buffetruokailu MATKAPAKETIN HINTA: 480 /hlö majoitus Spa-luokan kahden hengen huoneessa, yhden hengen huoneen lisämaksu 144 Hintaan sisältyy: Eckerö LInen laivaliput Helsinki Tallinna Helsinki kansipaikoin sekä ruokailu laivassa mennen tullen Lauttaliput Virtsu Kuivastu Virtsu Bussikuljetukset koko matkan ajan Suomenkielinen opas Ohjelman mukaiset sisäänpääsyliput 3 x aamiainen, 2 x lounas, 1 x illallinen Majoitus 3 yötä Johan SPA hotellissa Hotellin vesipuiston käyttö Esityslippujen hinnat : Verdi Attila Britten Curlew River State Ballet of Georgia Gala night Wagner and Verdi Vastuullinen matkanjärjestäjä Hansa Travel Oü 3

4 pv (su su) TARUNHOHTOINEN VIENA JA ITÄ-KARJALA MATKAOHJELMA: SUNNUNTAI Helsingistä Kuhmoon, majoittuminen hotelli Kalevalaan, illallinen MAANANTAI Kuhmosta kohti Vartiuksen raja-asemaa ja edelleen Kostamukseen. Kostamuksen kierros ja lähtö kohti Vuokkiniemeä, lounas ja lyhyt konsertti. Saapuminen Kalevalaan (Uhtua), majoittuminen hotelli Weltiin, iltapala hotellissa TIISTAI Kalevalan kierros ja käynti kotiseutumuseossa. Pikniklounas, ja edelleen kohti Vienan Kemiä, majoittuminen hotelli Prichaliin, illallinen KESKIVIIKKO Laivalla Kemistä Solovetskiin, tutustuminen pääluostariin, lounas, retki Sekirnaja-vuorelle, laivamatka Belomorskiin eli Sorokkaan, iltapala laivalla, majoittuminen hotelli Gandvikiin TORSTAI Belomorskin kierros ja käynti Stalinin kanavalla. Edelleen kohti Petroskoita, matkalla lounas ja kierros Karhumäessä. Käynti Poventsassa, kanavalla ja Sandarmohin metsikössä. Illaksi tullaan Petroskoihin, hotelli Äänislinnaan PERJANTAI Petroskoin kierros, lähtö kohti Sortavalaa. Matkalla pysähdys Kinnermäen karjalaiskylässä, jossa kyläkierros, käynti 1700-luvulla rakennetussa kirkossa ja lounas karjalaisemännän talossa. Illalla saapuminen Sortavalaan, majoittuminen Kaunis-hotelliin, illallinen LAUANTAI Sortavalan kierros ja käynti Kuhavuorella. Lähtö kohti rajaa, matkalla vierailu Ruskealan marmorilouhoksella. Edelleen Suomen puolelle, Kiteelle Pajarinhoviin, jossa majoittuminen ja illallinen SUNNUNTAI Kitee Helsinki. HINTA: euroa/matkustaja Yhden hengen huoneen lisämaksu 260 HINTA SISÄLTÄÄ: bussimatkat ohjelman mukaisesti majoitukset mainituissa hotelleissa kahden hengen huoneissa hotelliaamiaiset ja muut matkaohjelman mukaiset ruokailut laivamatkat Vienan Kemi-Solovetsk-Belomorsk ohjelman mukaiset kiertoajelut ja tutustumiskäynnit suomenkielisen paikallisoppaan palvelut alkaen Kostamuksesta ja päättyen Sortavalaan (Ruskealan marmorilouhoksella oma, suomea puhuva opas) viisuminhankinta Matka-Agenttien matkanjohtajan palvelut Matkalla noudatetaan Yleisiä Valmismatkaehtoja sekä vastuullisen matkanjärjestäjän, Suomen Matka-Agentit Oy:n erityisehtoja. 4

5 pv (la su) BIRGITTA-FESTIVAALI TALLINNASSA MATKAOHJELMA LAUANTAI Laivamatka Helsinki Tallinna Eckerö Linen m/s Finlandialla, aamiainen laivassa Opas ja bussi vastassa Tallinnan satamassa, josta kuljetus hotelliin. Majoittuminen vanhassakaupungissa Baltic Hotel Vana Wiruun Lyhyt kävelykierros vanhassakaupungissa Lounas ravintola Maikrahvissa Lähtö hotellilta Piritalle Piritan luostarissa Baletti Figaro, W.A. Mozartin ja Rossinin musiikkiin. Kremlin Balettiteatterin esitys (Moskova). Esityksen jälkeen kuljetus hotelliin. BALETTI FIGARO Beaumarchais hen näytelmätrilogian kahden osan, Sevillan parturin ja Figaron häiden, pohjalta luotu tanssiesitys. Baletti yhdistää kaksi sukkelaa ja omana aikanaan yhteiskuntakriittistä teosta sekä kahden oopperan musiikin. Figaro-aiheinen yhteenveto lopettaa sekaannukset oopperoiden välillä ja esittelee tapahtumalinjat rinnatusten kahdessa näytöksessä. Ensimmäisessä näytöksessä nokkela keikari avustaa kreiviä rakastetun kosinnassa (Sevillan parturi), ja toisessa yleisöä naurattaa Figaron oma ohdakkeinen polku avioliittoon (Figaron häät). Ohjaaja Andrei Petrov on sekoittanut pakkaa entisestään sirottelemalla Rossinin melodioiden väliin Mozartia ja päinvastoin. Upeasti lavastettua esitystä seuraavat ilomielin myös lapset. Ohjaus vuodelta SUNNUNTAI Aamiainen Hotellihuoneiden luovutus Lähtö tutustumiskäynnille kuvanveistäjä Tauno Kangron ateljeeseen. Kahvitauko retken aikana Kuljetus hotellilta sataman A-terminaaliin Laivamatka Tallinna-Helsinki Eckerö Linen m/s Finlandialla, ruokailu laivassa. TAUNO KANGRO kertoo meille veistosten synnystä ja selittää lyhyesti teknisen puolen. Hän käyttää mieluiten Karjalan graniittia ja pronssia, myös puuta. Hänestä ne ovat jaloja materiaaleja, jotka lumoavat niin taiteilijaa kuin katsojaa. Yhtä vaikuttavia ovat hänen taulunsa. Lempiteemoihinsa kuuluu skandinavien mytologia ja kaikenlaiset talojen henget. Tauno Kangrolle on ateljeen viihtyisyys hyvin tärkeä, sillä ympäristö on inspiraationlähteensä. HINTA: 245 euroa/hlö (jäsenen hinta 240 ) kahden hengen huoneessa Yhden hengen huoneen lisämaksu 32 Ennakkomaksu 100 maksettava ja loppumaksu mennessä, maksuviite 3010 HINTA SISÄLTÄÄ: Laivaliput Helsinki Tallinna Helsinki Eckerö Linen m/s Finlandialla, ruokailu laivassa mennen tullen Majoitus Baltic Hotel Vana Wirussa, aamiainen Baletti Figaron liput Ohjelman mukaiset kuljetukset Suomenkielinen opas vanhankaupungin kävelykierroksella Opastettu retki kuvanveistäjä T. Kangron ateljeeseen ja kahvitauko Lounas ravintola Maikrahvissa Vastuullinen matkanjärjestäjä Hansa Travel Oü. 5

6 pv (to su) LATVIAN UPEITA LINNOJA Ilmoittaudu mennessä, maksupäivä MATKAOHJELMA: TORSTAI Laivamatka Helsingistä Tallinnaan aamiaisen kera. Satamasta jatkamme bussilla kylpyläkaupunki Pärnun kautta Latviaan. Pärnussa mahdollisuus kahvi- ja ostostaukoon. Ensimmäinen vierailukohde Latvian puolella on Limbažin kaupunki, jossa tutustumme kuuluisan latvialaisen hopeasepän loistavaan tuotantoon. Sen jälkeen siirrymme uusbarokkia edustavaan Dikļin kartanoon joka on tyylikkäästi entisöity ja tarjoaa hotellipalveluiden lisäksi ilmaisen käynnin taidenäyttelyssä. Kartanon sisääntulokerros vastaanottoaulasta alkaen esittelee lukuisan määrän kuvataidetta, takkoja ja kaakeliuuneja. Kaksi ylempää kerrosta on sisustettu upeiksi majoitushuoneiksi. Myös kartanon ulkoalueet tekolampineen, vanhoine puineen ja istutuksineen täydentävät kuvaa kartanoaikakauden loistosta. Majoitumme ja tutustumme kartanoon. Nautimme illallisen. hotellina. Hyviä ruokia tarjotaan linnan tyylikkäässä ravintolassa. Siellä nautimme mekin päivällisen ja matkaamme kohti Riikaa. Majoitus kaksi yötä FG Royal Hotel issa LAUANTAI Aamupäivällä teemme kaupunkikierroksen. Saksalaisesta kulttuurista muistuttavat kapeapäätyiset porvaristalot, kiltojen rakennukset, Pyhän Pietarin kirkko, Tuomiokirkko ja entiseen loistoonsa entisöidyt Mustapäiden veljeskunnan talo sekä Raatihuone. Riian historiallinen keskusta on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon. Tutustumme myös Riian jugend-arkkitehtuuriin. Viime vuosisadan alun vauraudesta kertovat puolestaan jalopuiden reunaistamat bulevardit rikkaine jugendfasadeineen, joita koristavat monet maalaukset, veistokset ja takorautaiset yksityiskohdat. Käymme upeassa jugendmuseossa. Lounas kaupungilla. Illalla menemme Latvian Kansallisoopperaan katsomaan Donizettin koomista kaksinäytöksistä oopperaa Lemmenjuoma (ital. L elisir d amore) PERJANTAI Aamiaisen jälkeen jatkuu matka. Tutustumme keskiaikaiseen Cesis-kaupunkiin. Kaupungin kukoistuskausi ajoittuu Liivinmaan ritarikuntavaltion aikaan, jolloin kaupungista tuli Hansaliiton jäsen. Liivinmaan pääkaupunki Cesis on upea keskiaikaisen linna- ja kaupunkirakentamisen näyte. Kaupungin vanhat rakennukset ja mäkiset, mutkaiset pikkukadut muistuttavat keskiajasta. Kaupungin jyhkeä vartija on vanha ritarilinna puistoineen ja lampineen. Viehättävän Siguldan valtteja ovat myös historia ja luonnonkaunis ympäristö. Aivan vieretysten ovat Siguldan uusi ja vanha linna. Siguldan vanhan linnan rauniot ovat myös muistona ajalta, jolloin paikkaa hallitsivat ristiretkeläiset Uusi linna on rakennettu 1800-luvun loppupuoliskolla ja siellä asui aikoinaan Venäjän kreivi Kropotkin. Niin puistossa kuin raunioilla on mukava kävellä, katsella upeita maisemia ja tutustua paikan historiaan. Hieno klassismin tyylinen Mālpilslinna puistoineen on seuraava tutustumiskohde. 250-vuotias kartanokompleksi on entisöity ja toimii nyt SUNNUNTAI Alkaa paluumatka kotiin. Matkan varrella pysähdymme Birinin linnalla www. birinupils.lv. Englantilaista neogotiikkaa edustava kartanon komea päärakennus on on entisöity hyvällä maulla hotelliksi ja hoidettu pihapiiri tarjoaa ihania näkymiä. Juomme päiväkahvit linnan kahvilassa ja jatkamme matkaa. Pieni pysähdys Pärnussa. Kotimatka Tallinnasta Eckerö Linen m/s Finlandialla klo sekä buffet-illallinen. MATKAPAKETIN HINTA: 420 euroa/hlö majoitus jaetussa kahden hengen standardi-huoneessa, edellyttäen min. 25 henkilön ryhmää. Yhden hengen huoneen lisämaksu 98 HINTA SISÄLTÄÄ: Laivaliput kansipaikoilla Helsinki Tallinna Helsinki Eckerö Linen m/s Finlandialla sekä aamiaisen ja buffet-meripöydän Majoitus kahdenhengen huoneissa aamiaisineen Turistiluokan bussi 4 päivää Suomenkielinen opas 4 päivää sekä oopperalipun (arvo n 26 ) 3 x aamiainen; 3 x päivällinen/lounas; 1 x kahvitauko Vastuullinen matkanjärjestäjä Hansa Travel Oü. Passi tai virallinen jälkeen myönnetty EU-henkilöllisyystodistus oltava matkalla.

7 Tulossa syys-lokakuussa BARCELONA tarkemmat tiedot matkasta myöhemmin. VR MATKAILIJAT RY Hallitus Tuija Siekkinen, puheenjohtaja Hanna-Leena Kortene Tarja Koppinen, taloudenhoitaja Seija Kuusinen matkailuvastaava, varapj Kalevi Sjöstedt Marja Teräväinen, hallituksen sihteeri Marjatta Linden, varajäsen Anneli Immonen, teatterivastaava TULOSSA SYKSYLLÄ! Teatteriesitysten, joihin olemme varanneet lippuja, hinnat ja viitenumerot ovat luettavissa viimeisen sivun tapahtumakalenterista. Les Misérables, Tampereen Teatteri Neljäs tie, Kansallisteatteri Tohtori Zivago, Helsingin kaupunginteatteri West Side Story, Lahden kaupunginteatteri Hotelli Paradiso, Helsingin kaupunginteatteri Onneli ja Anneli, Helsingin kaupunginteatteri 7

8 2013 päivät TAPAHTUMAKALENTERI klo hinta viite maksa ilmoit- Tiedote 2/2013 taudu viim. viim. ke JÄSEN- JA MATKAILUILTA VR Pääkonttori, iso kongressisali SALZKAMMERGUT TIROLI BAIJERI x täynnä Kiertomatka, la la ke Lastennäytelmä ONNELI JA ANNELI aikuisten lippu Helsingin Kaupunginteatteri, pieni näyttämö lasten lippu 8 la 8.6. RUUKEISTA KARTANOON Teijon kartano ja ruukki SAARENMAAN OOPPERAPÄIVÄT x 4 paikkaa jäljellä heti ennakkomaksu 100 heti loppumaksu Esitykset: Verdi Attila esityslippu 61 heti State Ballet of Georgia esityslippu 35 heti Curlew River esityslippu 25 heti Gala night esityslippu 78 heti VIENAN KARJALA, SOLOVETSKI x Kiertomatka su su ennakkomaksu loppumaksu BIRGITTA FESTIVAALI, Baletti Figaro x Tallinna ennakkomaksu loppumaksu to 5.9. HOTELLI PARADISO Helsingin Kaupunginteatteri, suuri näyttämö LATVIAN LINNAT, Riika x syys/lokakuu BARCELONA tiedot myöhemmin hinta noin la LES MISÉRABLES (lippu 59 + lounas 25 ) (ruokailu 12.30, Tampereen teatteri, Päänäyttämö, Keskustori 2 esitys alkaa 14.00) to NELJÄS TIE Kansallisteatteri, suuri näyttämö pe WEST SIDE STORY Lahden Kaupunginteatteri, Juhani-näyttämö, Kirkkokatu 14 MAKSUT: VR Matkailijat ry Nordea FI Ilmoittaudu teattereihin voit ilmoittautua myös Seija Kuusinen Anneli Immonen puhelin puhelin seija.kuusinen@fonet.fi anneliimmonen@pp.inet.fi JÄSEN: x - merkityistä matkoista voit vähentää 5 euroa loppuhinnasta, jos Sinulla ei ole erääntynyttä jäsenmaksuvelkaa 8

Rautatieläisten kulttuuriliitto (RaKu) ry:n jäsen

Rautatieläisten kulttuuriliitto (RaKu) ry:n jäsen Rautatieläisten kulttuuriliitto (RaKu) ry:n jäsen ry Jäsentiedote 1 10.1.2013 HYVÄÄ VUOTTA 2013 KOKO JÄSENISTÖLLE! Tietoa tulevista tapahtumista: SU 24.3.2013 VUOSIKOKOUS: m/s VIKING XPRS klo 10.30 alkaen

Lisätiedot

15.12.2012 JOULUMATKA MÄNTSÄLÄÄN

15.12.2012 JOULUMATKA MÄNTSÄLÄÄN Rautatieläisten kulttuuriliitto (RaKu) ry:n jäsen ry Hyvät jäsenet, Jäsentiedote 4b 15.10.2012 syksyn myötä valmistuivat kotisivumme ja ne ovat luettavissa www -osoitteessa vrmatkailijat.fi. Vierailkaa

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1 (5) Itäkatu 1-5 D HELSINKI KÄSITYÖMATKA VIROON. Maanantai

MATKAOHJELMA 1 (5) Itäkatu 1-5 D HELSINKI KÄSITYÖMATKA VIROON. Maanantai MATKAOHJELMA 1 (5) KÄSITYÖMATKA VIROON Maanantai 4.6.2012 06:30 Lähtöselvitys Helsingin Länsiterminaalissa 07:30 Lähtö Tallink M/S Star -aluksella 09:30 Saapuminen Tallinnaan Vastassa suomenkielinen opas

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Matka SFC :n suviseuroihin

Matka SFC :n suviseuroihin "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Illallinen hotellin ravintolassa.

Illallinen hotellin ravintolassa. 1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,

Lisätiedot

Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan!

Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan! Euroopan mielenkiintoisimpia kaupunkikohteita! Venäjän toiseksi suurin kaupunki, entinen Venäjän keisarikunnan pääkaupunki 1712-1918 Dramaattinen historia kolme maailmansotaa ja kolme vallankumousta UNESCON

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås

McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås McDonald s Cup 2014 17-19.10.2014, Västerås Matka-aika 16-20.10.2014, To-Ma (Turnauspäivät Pe-Su) McDonald s Cup 2014 - Järjestävä seura: BK-30 Västerås - Min 4 ottelua per joukkue - 99-01 11 vs 11 (2

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa.

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa. BALKANIN KIERROS 3-10.10.2015 : Albania, Makedonia, Kosovo Kuvassa Tirana 1. matkapäivä 3.10.2015 Helsinki - Tirana Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat; Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä. Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma

Lisätiedot

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km

Lisätiedot

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja

Lisätiedot

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

opintomatka 2. 7.9.2013

opintomatka 2. 7.9.2013 ALUSTAVA OHJELMA Opintomatkalla tutustutaan amerikkalaiseen vanhusten ja muis;sairaiden hoidon toiminnansisältöön, sen kehi@ämiseen sekä Green House Project konsep;in. Nähtyä ja kuultua työstetään Proud

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 31.8. 7.9.2014 8 VRK ALK 990 SUORAT CHARTER LENNOT HKI, TRE JA

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Matka Savonlinnan Oopperajuhlille Sevillan parturi - oopperaan , 2 pv

Matka Savonlinnan Oopperajuhlille Sevillan parturi - oopperaan , 2 pv Matka Savonlinnan oopperajuhlille Sevillan parturi -oopperaan 9.7.2019 Esittely Matka Savonlinnan Oopperajuhlille Sevillan parturi - oopperaan 9.7.2019, 2 pv https://www.youtube.com/watch?v=sgn-28lnjry

Lisätiedot

Farsta Cup. tukholma, ruotsi. TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min

Farsta Cup. tukholma, ruotsi. TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min Farsta Cup TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min ESIMERKKIOHJELMA Perjantai / 17.3 Bussi Helsinkiin 17:30 Viking Line Tukholmaan

Lisätiedot

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen.

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen. TURNAUS Turnauksen järjestäjät Huddinge Hockey & Legacy Global Sport Turnauksessa omat sarjat AA & AAA-joukkueille Jokainen pelaa ja saa pelipaidan Suomen väreissä Jokainen suomalaisjoukkue pelaa 5 ottelua

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat Kuljetus Oy Håkan Eriksson Ab (+358400596227) M/S Superstar (TALLINK GRUPP) (EST +3726409800) (FIN +358918041) Majoitus Tallinn Spa & Conference Hotel (SADAMA 11A, TALLINN 10111 VIRO) (EST +3726301000)

Lisätiedot

Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh.

Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh. Malmin seurakunta / Antti Ylinen 09-23404450, 050-3803564, antti.ylinen@evl.fi Matkalle ilmoittaudutaan Malmin kirkkoherranvirastoon puh. 092340 4400 Matkan hinta: 1360 / hlö, kun vähintään 20 lähtijää

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Vuoden 2015 World Dairy Expo ammattimatka lähestyy. Matkan pituus on kahdeksan päivää. Ohjelman mukaan matkaan sisältyy yhteensä 8 tilavierailu,

Lisätiedot

Kuusi päivää Vienan runokylissä

Kuusi päivää Vienan runokylissä Matkatoimisto Kotiranta Gorniakovkatu 2A, Kostamus E-mail: kotiranta-tour@mail.ru http://kotiranta-tour.ru/ru/suomeksi/5951/ Kuusi päivää Vienan runokylissä 6.-11.7.2016 Kostamus Jyskyjärvi Haikola Kalevala

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin (10 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin (10 pv) TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin 22. 31.10.2018 (10 pv) Yhdysvaltojen keskilännessä maisemaa hallitsevat lännenelokuvista tutut laajat preeriat, joilla karja laiduntaa.

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI

AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI MS GEORG ÜTS AIKATAULU 02.01.1987 01.01.1988 02.01.1987 30.03.1987 MA Tl KE TO PE LA SU Helsinki 10.30 10.30 Tallinna 15.30 15.30 Tallinna 19.30 19.30 Helsinki 22.30

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä Keski-Suomen metsänhoitajat ry suunnittelee kolmipäiväistä matkaa Kannaksen ja Pietarin suuntaan syksyllä,

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

Viro Nuorten matka Iisalmen rovastikunta

Viro Nuorten matka Iisalmen rovastikunta Viro 24.-28.5.2017 Nuorten matka Iisalmen rovastikunta VIRO 2017 Huomioitavia asioita Ohjelma Lähtijät Retkimaksu Vakuutus, Passi, Henkilökortti Matkustaminen Yllätyksiin varautuminen Lääkitys, tiedot,

Lisätiedot

ROMANTTINEN ITÄVALTA. Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt

ROMANTTINEN ITÄVALTA. Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt OHJELMALLINEN KIERTOMATKA ROMANTTINEN ITÄVALTA Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt Tiesitkö, että Mozart sai yhden etunimistään Wolfgangsee -järven mukaan? Tai

Lisätiedot

BRASILIA / Antti Vauhkonen

BRASILIA / Antti Vauhkonen 1 BRASILIA / Antti Vauhkonen Lennot: ( huom. Pariisin menoaikataulu saattaa muuttua ) 27.11 AF1099 Helsinki- Pariisi klo 12.15 14.20 27.11 AF442 Pariisi Rio de Janeiro klo 23.20 07.35 06.12 AF443 Rio de

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Aikataulu 13.6.2015 Ohjelma 7:30-8:00 Kokoontuminen Länsiterminaalissa Helsingissä, lippujen jako 8:30 Laiva lähtee satamasta

Lisätiedot

... Alppien alta Adrialle

... Alppien alta Adrialle Itävallan, Unkarin, Italian ja Kroatian syleilyssä sijaitseva pieni Slovenia on mantereemme monipuolisimpia maita. Sen maalaukselliset maisemat ulottuvat Alpeilta Adrianmerelle tarjoten lukuisia maailmanluokan

Lisätiedot

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Matkaoppaana legendaarinen Italian asiantuntija Silja Tuominen Matkaemäntänä Hanna Ekola, musiikissa Hannan tilaisuuksissa mukana

Lisätiedot

Tulkua Vienah työ käymäh!

Tulkua Vienah työ käymäh! ELÄKELIITTO TAMMELAN YHDISTYS RY ja TAMMELAN SEURAKUNTA Tulkua Vienah työ käymäh! LÄHDE MUKAAN VIENAN KARJALAN LAULUMAILLE ja SOLOVETSKIN LUOSTARISAARELLE KESÄKUUSSA 2016 10-15.6. Tutustumaan mm. kulttuuri-,

Lisätiedot

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8. 23. 25.8.2018 Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri 01. päivä 23.8. Matkamme alkaa torstaina klo 7.30 Marolankadun pysäkiltä. Lappeenrannan tienoilla pidämme pienen kahvi- ja jaloittelutauon. Täältä

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

JYTYSENIOREIDEN JÄSENTIEDOTE MAALISKUU 2016. Vuoden 2008 vuosikokusedustajat. Eduskuntatalon portailla. 1

JYTYSENIOREIDEN JÄSENTIEDOTE MAALISKUU 2016. Vuoden 2008 vuosikokusedustajat. Eduskuntatalon portailla. 1 JYTYSENIOREIDEN JÄSENTIEDOTE MAALISKUU 2016 Vuoden 2008 vuosikokusedustajat seisomassa Eduskuntatalon portailla. 1 Sisällys Sisältö ESIPUHE...1 KUTSU JYTYSENIORIEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN... 5

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Rautatieläisten kulttuuriliitto (RaKu) ry:n jäsen

Rautatieläisten kulttuuriliitto (RaKu) ry:n jäsen Rautatieläisten kulttuuriliitto (RaKu) ry:n jäsen ry Jäsentiedote 2 14.4.2014 Hyvät jäsenet, meitä odottaa taas matkailuntäyteinen vuosi! Krakova Praha ja Sardinian 10 päivän kiertomatkoille eivät aivan

Lisätiedot

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA

Lisätiedot

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

Tiedote 7 / Kaikkea hyvää sinun jouluusi, Leila. toivottavat Lapin Marttojen piiritoimiston väki

Tiedote 7 / Kaikkea hyvää sinun jouluusi, Leila. toivottavat Lapin Marttojen piiritoimiston väki Tiedote 7 / 2018 1. Uusi hallitus 2. Mediamarttojen rekrykutsu ja nettisivuvastaavat 3. Vapaaehtoistoiminnan kuulumiset 4. Sukat äideille kampanja 5. Matka-asioita Syyskausi alkaa olla valmis. Mekin täällä

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa

Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa salibandy mm praha, tsekki / 6-10.12.2018 Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa joulukuussa 2018! Samaan aikaan MM-kisojen kanssa järjestettävä

Lisätiedot

Muistomerkki Schmardeniin, Riika , Parkano-Ikaalinen-Nokia- Tampere-Valkeakoski-Hki

Muistomerkki Schmardeniin, Riika , Parkano-Ikaalinen-Nokia- Tampere-Valkeakoski-Hki Muistomerkki Schmardeniin, Riika 24.-26.7.2016, Parkano-Ikaalinen-Nokia- Tampere-Valkeakoski-Hki 24.07.2016 MUISTOMERKKI SCHMARDENIIN 2016, RIIKA 24.-26.7.2016 SU-TI JÄÄKÄRIPATALJOONA 27:N JÄLJILLÄ LATVIASSA

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä

Lisätiedot

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

1/2016. Viro Ahvenanmaa. Kotimaan matkat. Savonlinna. Tomasz Furmanek/Visitnorway.com. Norja

1/2016. Viro Ahvenanmaa. Kotimaan matkat. Savonlinna. Tomasz Furmanek/Visitnorway.com. Norja 1/2016 2016 RETKIÄ, KULTTUURIA, LUONTOA, ELÄMYKSIÄ... Viro Ahvenanmaa Kotimaan matkat Savonlinna Tomasz Furmanek/Visitnorway.com Norja MATKAILUA ELÄMYKSILLÄ HÖYS- TETTYNÄ, ASIANTUNTEMUKSELLA, RAKKAUDELLA

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Laatokan kierros. Leppävirta (A) - Sortavala (B) - Aunus - Pietari (D) - Skuoritsa (E) - Leppävirta (F)

Laatokan kierros. Leppävirta (A) - Sortavala (B) - Aunus - Pietari (D) - Skuoritsa (E) - Leppävirta (F) 1 Laatokan kierros Leppävirran seurakunta järjestää 20. - 23. toukokuuta 2019 neljän päivän matkan Aunukseen, Pietariin ja Inkerinmaan Skuoritsaan ja kutsuu Sinua, mutta myös puolisoasi tai ystävääsi matkalle

Lisätiedot

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla Lomamatka Turkin Sideen 3.5. 10.5.2018 Lento Jyväskylästä Anatalyaan Matkan hinta 699.00 Supertäysihoidolla Hotelli La Grande Resort & Spa on iso, monipuolinen kylpylähotelli joka sijaitsee ranta-alueella

Lisätiedot

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / pera@finlandgolf.fi/pera.hamala@gmail.com Puh. 0500 423 295 VIVIAN OPENIN 10 VUOTIS JUHLAKILPAILU Ryhmäkoko: noin 60 henkilöä Ajankohta: perjantai 7.7. maanantai

Lisätiedot