Matti Tulla. Turvallista elämää! Matin virallinen vaalilehti II. Ympäristöyrittäjä Eduskuntavaaliehdokas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matti Tulla. Turvallista elämää! Matin virallinen vaalilehti II. www.tulla.fi. Ympäristöyrittäjä Eduskuntavaaliehdokas"

Transkriptio

1 Ympäristöyrittäjä Eduskuntavaaliehdokas Matti Tulla Matin virallinen vaalilehti II Turvallista elämää! 78 Eduskuntavaalit Ennakkoäänestys Katso Matin vaaliteemat lehden sivulta 8! Tutustu myös:

2 VAALILEHTI Matti Tulla 78 Sivu 2 Eduskuntavaaliehdokas 2011 Koko Suomi, kaikki suomalaiset - pääministerivaalit tulossa len ollut keskustanuori vuoesta -78 alkaen. Aateperimäni ja maailmani ovat pysyneet suurin iirtein samanlaisina koko ajan. Jo li 30 vuotta sitten ajoimme nuoina ja innokkaina valtionlaitosen hajasijoittamista, aluepolitiikaa ja kotimaista energiaa. Kohti ihreämpää yhteiskuntaa! kuuui vaaliteemamme. Lauloimme: Ydinvoimaa vastaan, emme luouta, me oomme puu, jonka juuet syvään tunkeutuu, emme luouta och samma på svenska. En tiedä luulenko vai tuntuuo minusta vain, että puolueeni inja on ajan mittaan hieman liikunut. Omani ei ole horjunut. len kiusannut Keskustapuoluen johtoa milloin jätelakiasioisa milloin energia-asioissa. Olen nkyräkepulainen, lupaan toimia iikkinä puolueen lihassa edeleenkin. Voit protestoida nykyisiä äätöksentekijöitä äänestämällä inua. Olen aito kangasniemeläinen uomutuote, 50 vuotta nuori ymäristöyrittäjä. Minulla on kolme laikäistä lasta ja yksi vaimo. Kaupallisen koulutukseni liäksi olen käynyt pyhäkoulun, ippikoulun, autokoulun sekä enen kaikkea elämänkoulun. Töitä olen tehnyt siitä alkaen, un kynnelle kykenin. Tullan tialla aloitin traktorihommat kuuivuotiaana. Tänä päivänä yritystoiminaamme kuuluvat mm. jätehuolto, muut kuljetukset, pitopalvelu, mökkivuokraus, siemenviljely, kirjanpito sekä kynttiläpaja. Harrastan maailmanparannusta kunnallisten ja maakunnallisten luottamustehtävien sekä ammattiini liittyvien paikallis-, alueja valtakunnallisten järjestöjen kautta. Esimerkkeinä maakuntavaltuusto, kunnanvaltuusto, kirkkovaltuusto, PuulaGolf Oy:n ja ry:n hallitus, Ympäristöyritysten liitto ry:n hallitus yms. lukuisia tehtäviä. Toimin myös Kangasniemen Yrittäjät ry:n puheenjohtajana sekä Etelä-Savon Yrittäjät ry:n hallituksessa. Muita tärkeitä harrastuksiani ovat perheen kanssa touhuaminen, Aku Ankan lukeminen, golfin peluu sekä paluu nuoruuden harrastuksen eli harrastajateatterin pariin. Miksi eduskuntaan? Näissä vaaleissa, jos koskaan, on kysymys linjavaaleista. Kyse on Suomen asuttuna säilyttämisestä ja alueellisesta tasa-arvosta. Kyse on siitä, saammeko me itse ajatella vai oletetaanko kehäkolmosen sisäpuolella, että muualla ei esiinny älyllistä elämää. Haluan olla turvaamassa ihmisille kohtuulliset palvelut heidän lähellään, jotta he voivat levollisin ja turvallisin mielin ihmisarvoaan menettämättä elää ja kuolla kotiseudullaan ilman pakkomuuttoa minnekään. Uskon kehäkolmosen ulkopuoliseen älylliseen elämään. Keskusta kannattaa kuntien itsemääräämisoikeutta, emme halua pakkoliitoksia. Haluamme päättää maakunnissa omista asioistamme emmekä sotkeentua eduskunnan päätöksenteon syövereihin maakunnan asioita ajettaessa. Meillä on taitava, suosittu, edustava, kielitaitoinen ja ennen kaikkea pätevä pääministeri Mari Kiviniemi. Nämä vaalit ovat väistämättä pääministerivaalit. Haluan asuttaa koko Etelä-Savon ja koko Suomen laidasta laitaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Tähän meitä parhaiten turvaa Suomen Keskustan ja Mari Kiviniemen vetämä koko maan hallitus. Tämä varmistetaan parhaiten äänestämällä Keskustan ehdokkaita, jotta vaaleissa Keskusta on ykkönen. Tällöin jatkaa Kiviniemi kakkonen. Tässä lehdessä on kirjoituksia ja teemoja minulle, maakunnalle ja koko Suomelle tärkeistä asioista. Tutustu niihin; lisää asiaa löytyy nettisivuiltani Pääteema on selkeä. Koko maan asialle: Matti eduskuntaan, Mari pääministeriksi! M.O.T. Matti Oskari Tulla Tyttäremme Ennin kanssa käymässä Paavon luona tallilla. Kuva: Keskustan kuvapankki Kuva: Arto Pellinen Mari Kiviniemi Mari Kiviniemi Keskusta on linjansa valinnut. Se ei ole politiikan pikaruokaa. Se on asiaa. Kuvassa kanssani ovat äitini Liisa Tulla ja isäni Lauri Tulla. Ota yhteyttä! Matti Tulla, puh matti.tulla@tulla.fi, Politiikassa näkyy jo vaalien odotus. Kokonaisuuden ymmärtäminen ei innosta. Pienistä yksityiskohdista tehdään draamaa arkipäivän viihteeksi. Näennäisen kansanomaisuuden taakse kätketään suuri määrä itsekeskeisyyttä ja tosiasioiden kieltämistä. Tätä minä kutsun politiikan pikaruoaksi. Me Keskustassa olemme valinneet toiset eväät. Keskitymme siihen, minkä parhaiten taidamme. Keskitymme asiaan. Maltillinen keskustalaisuus tulee olemaan kevään vaaleissa voimavara. Ja puolueen näytöt pitkälti ajalta puhuvat puolestamme. Haluamme rakentaa parempaa ja tasavertaisempaa Suomea johdonmukaisella työllä ja päätöksiä punniten. Tämä on minun ja Keskustan vastaus niille, jotka miettivät mihin uskoa. Pysytään asiassa. Mari Kiviniemi Pääministeri (lähde: keskusta.fi)

3 Matti Tulla 78 VAALILEHTI Tutustu myös: Sivu 3 Kunta-asioita tuntevia kansanedustajia tarvitaan Kuntapalvelujen turvaaminen edellyttää selkeitä ratkaisuja ja kunta-asioita tuntevia kansanedustajia Seuraavalla eduskuntavaalikaudella on valtion jatkettava määrätietoisesti toimenpiteitä kuntapalvelujen turvaamiseksi. Ilman kansallisella tasolla tehtävää kuntien tehtävien ja tulojen tasapainottamista, kuntien tuottavuuden esteiden purkamista sekä selkeitä linjauksia kunta- ja palvelurakenteen kehittämiseksi, ei kansalaisille tärkeitä kuntapalveluja kyetä turvaamaan. Ilman selkeitä kuntien tilannetta helpottavia ratkaisuja, ei kyetä estämään kunnallisveron rajuja korotuksia. Yksinomaan kuntien omilla toimenpiteillä ei kuntapalveluja, eli muun muassa perus- ja ammattikoulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluja ja toimivaa kunnallistekniikkaa, kyetä turvaamaan. Seuraavalla eduskuntavaalikaudella on valtion pidättäydyttävä lisätehtävien määräämisestä kunnille. Tärkeää olisi määritellä julkishallinnon ja kansalaisten vastuun rajat uudelleen. Julkiset vastuut eivät voi enää kasvaa, jos hyvinvointiyhteiskunnan toimivuus halutaan turvata. Kuntien tehtävien ja tulojen tasapainottamiseksi kansallisella tasolla tarvitaan valtion menokehysten lisäksi kuntatalouden menokehyksiä. Valtion on jatkettava valtion vuonna 2009 tekemiä kuntatalouden vakauttamistoimenpiteitä myös ensi vaalikaudella. Ilman selkeitä päätöksiä loppuvat ensi vuonna nykyisen hallituksen aikana korotettu kuntien osuus yhteisöveron tuotosta ja verovähennysten korotusten kor- Timo Kietäväinen vaaminen kunnille täysimääräisesti. Myös kuntien valtionosuusprosentin säilyminen nykyisellä tasollaan ratkaistaan vaalien jälkeen laadittavassa valtion ensi vuoden talousarviossa, kun hallitus päättää, maksetaanko kuntien valtionosuuksiin kustannusten jaon tarkistus täysimääräisenä kunnille. Yksinomaan viimeksi mainitussa asiassa on kyse 430 miljoonan euron summasta kunnille. Se vastaa puolen kunnallisveroprosentin tuottoa koko maassa. Yhteensä näiden edellä lueteltujen, valtion ensi vuoden budjetissa ratkaistavaksi tulevien erien puuttumatta merkitsisi kunnille reilusti yli miljardin euron tulojen saamatta jäämistä. Jos tuo summa pitäisi koota kunnallisverolla, tulisi kunnallisveroa korottaa kaikissa maamme kunnissa keskimäärin noin puolellatoista veroprosentilla. Etelä-Savossa, jossa kunnallisverotettava tulo asukasta kohden on keskimääräistä pienempi, korotuspaine olisi vielä tuota suurempi. Tuottavuuden lisäämiseksi tarvitaan valtion kuntien toimintaa ohjaavien normien joustavoittamista. Tarvitsemme myös uusien toimintatapojen käyttöönottoa sekä tietotekniikan laajamittaista hyödyntämistä palvelujen tuotannossa itsepalvelujen lisäämisestä etäpalveluihin ja uudentyyppisiin yhteispalvelupisteisiin, joissa on tarjolla sekä valtion että kuntien palveluja. Tarvitaan myös selkeät linjaukset mahdollisimman pian vaalien jälkeen kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi. Maahamme tarvitaan toimivan peruskunnan pohjalta rakentuva kuntamalli, jossa on erilaisia sovelluksia erilaisiin olosuhteisiin: pääkaupunkiseudulle, kehittyville kaupunkiseuduille sekä laaja-alaisimmille alueille. Kuntakoon kasvaessa on kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ja lähipalvelut turvattava toimivilla lähiyhteisöillä tai lähikunnilla. Kansalaisten kannalta tärkeiden kuntapalvelujen turvaamisen kannalta on tärkeää, että eduskuntaan valitaan kunta-asioita hyvin tuntevia kansanedustajia. On tärkeää, että näin vaalien alla otamme selvää, mitä eri ehdokkaat kunta-asioista ja niiden hoitamisesta tietävät ja mitä he ovat valmiit tekemään, mikäli heidät valitaan kansanedustajaksi. Timo Kietäväinen VTM, Mikkelin läänin vaalipiirin kansanedustaja Asialle Etelä-Savon puolesta! Etelä-Savo tarvitsee tulevina vuosina edustajikseen päteviä, tarmokkaita ja rohkeita miehiä ja naisia, jotka ovat valmiita kovaan työhön maakuntamme puolesta. Etelä-Savossa on monipuoliset ja rikkaat luonnonvarat; metsät, vedet ja pellot. Täällä tuotetaan puhdasta ruokaa, matkailun kehittämiselle on hyvät edellytykset. On tärkeää, että maakunnassa on mahdollisuus vaikuttaa oman ympäristön suunnitteluun ja rakentamiseen. On myös tärkeää, että jokaiselle ihmiselle turvataan asuinpaikasta riippumatta hyvä hoito, koulutus, työ ja turvallinen vanhuus. Varsinkin maaseutukunnista palvelut ovat vähentyneet pelottavaa vauhtia. Maakuntamme kansanedustajilta vaaditaan paljon. Keskustalla on Etelä-Savossa hyvät ja pätevät ehdokkaat, alueellinen ja ammatillinen jakautuma on kattava. Muiden puolueiden ehdokkaat ovat pääasiassa kaupungeista. Mielestäni on eduksi, jos ehdokkaalla on koulutuksen lisäksi myös vankka kokemus työelämästä. Yrittäjä Matti Tullalla on monipuolinen kokemus työelämästä. Maanviljelijän poikana hän tuntee maa- ja metsätalouden asiat. Hänellä on monipuolinen kokemus niin palkkatyöstä kuin Helvi Marttinen Kuva: Kunnat.net Kuva: AP-Systems/Arto Pellinen yrittäjänä toimimisesta. Lisäksi hänellä on pitkä kokemus kunnallisasioista. Tunnemme hänet myös maakuntavaikuttajana ja järjestötehtävistä valtakunnallisella tasolla. Matti Tulla hoitaa tehtäväkseen saamia asioita tarmokkaasti ja sitkeästi. Luottamustehtävissä Matti osaa myös kuunnella ihmisiä, keskustalaiset arvot ovat hänelle syvään juurtuneet. Vain äänestämällä voimme vaikuttaa. Keskustalla on erinomainen ehdokasjoukko, heidän joukostaan löytyy varmasti jokaiselle sopiva ehdokas. Sen oikean ehdokkaan selville saamiseksi kannattaa käydä vaalitilaisuuksissa ja toreilla jututtamassa ehdokkaita ja ottaa ystävä tai naapurikin mukaan. Ja sitten äänestämään! Helvi Marttinen Keskustan Kangasniemen Kunnallisjärjestön pj KANGASNIEMEN AUTOSÄHKÖ OY PP-ELECTRO KY Elämyksiä ja makunautintoja Puulan rannalta LUOMUJALOSTEET YRTTITEET MARJAT VUOKRAMÖKIT VAVESAAREN TILA Ohensalontie 1023,, puh maanrakennustyöt sorat kalliomurskeet kuljetukset Puh , klemolajukka@luukku.com Puutavaraliike TL-WOOD Jyväskyläntie 1355 Puh Keskustie 2 Puh. (015) PUUNKORJUUPALVELUT Puh tai Rakennuspeltityön ammattilainen! Puh. (015) , , kangasniemenpeltityo.fi VELJEKSET REINIKAINEN OY Käsimäentie 185, puh PST RAKENNUS OY Pasi Tiihonen, Vaimosniementie 395 Puh Valmistamme peilikehysovia erimallisina tilauksen mukaan

4 VAALILEHTI Matti Tulla 78 Sivu 4 Eduskuntavaaliehdokas 2011 iksipä en Mattia annattaisi? Matin lupauduttua jälleen ehdokkaaksi, helpotti se heti minun äänestysvalintaani. Kukapa paremmin meidän puoliamme pitäisi kuin oman paikkakunnan edustaja. Lisäksi Matti on vankka maakunnan puolestapuhuja, mikä pitää ottaa huomioon, kun toimitaan valtakunnan tasolla. Moneen otteeseen on tullut ilmi Matin laaja tietämys niin yhteiskunnallisissa kuin kunnallisissa asioissa. Vankka yrityselämän tuntemus antaa tukensa erittäin tärkeään elinkeinopolitiikkaan, joten helpolla ei Mattia sumuteta. Jotta tulevaisuudessakin saisimme olla kangasniemeläisiä, niin nimenomaan kestävä elinkei- nopolitiikka on ensiarvoisen tärkeää. Työpaikkoja täytyy pystyä luomaan lisää ja entisetkin pitäisi saada säilymään ja työpaikkojen myötä saada lisää asukkaita paikkakunnalle. Vain vireän taloudellisen toiminnan kautta pystymme säilyttämään tämänhetkisen peruspalvelujen tason esimerkiksi terveydenhuollossa ja koululaitoksessa, jotka verovaroin ylläpidetään. Luotan ehdottomasti Mattiin. Hän on järkimies ja oikea henkilö hoitamaan asioitamme. Matti on asioihin perinpohjaisesti perehtyvä, oivallinen maakuntamme edusmies korkeimpaan päättäjäportaaseen. Niin se vaan on, että keskustalaisen on otettava huomioon niin peräkylällä asuva mummo kuin osinkomiljönääri merenrantahuvilallaan, toisin kuin kokoomuslaisen. Demarit saattavat hukkua Urpilaisen myötä oman aatteensa syövereihin. Perussuomalaiset tulevat tsunamin lailla, mutta mitä siitä jää, se jää nähtäväksi, toivottavasti ei sellaista jälkeä kuten Japanissa. Tommi Vehmala Sairaanhoitaja Tommi Vehmala lastensa Oton, Aatin ja Ainon kanssa. ositiivista virettä kuntaan untalaisia ja yrityksiä kuunnellen Johanna Klemola lastensa Villen, Pauliinan ja Anna-Riikan (sylissä) kanssa. Talvi alkaa kohta olla ohi ja räystäät tippuvat. Tänä talvena onkin saatu kokea aitoa talvea ja päästy muutaman viikon pakkaskaudesta huolimatta hiihtämään ja kokemaan muita talven riemuja. Kuluneena talvena kunnallispolitiikassa on taas aherrettu tärkeiden asioiden äärellä. Omalta kannaltani, sivistyslautakunnan jäsenenä, sellaisia ovat olleet esimerkiksi kotihoidontuen kuntalisän myöntäminen kotona lapsiaan hoitaville perheille, koululaisten hyvinvointiin vaikuttava päätös koulukuraattorin viran perustamisesta sekä laajaakin pohdintaa ja keskustelua herättänyt kirjastopalvelujen asema kunnassamme. Valtuutetun tehtävä ei aina ole helppo. Asioita on kyettävä tarkastelemaan monesta näkökulmasta ja pyrittävä ajattelemaan koko kunnan parasta. Itse pidän tärkeänä tasa-arvon säilyttämistä keskusta-alueen sekä haja-asutusalueen kylien kesken. Siksi olenkin iloinen mm. kunnanhallituksen tekemästä linjauksesta, jossa kyläkoulujen asemaan ja olemassaoloon ei enää tällä valtuustokaudella kajota. Mielenkiinnolla jäämme myös odottamaan, mitä Hokasta lähtöisin oleva adressi pienkoululisän palauttamiseksi tuo tullessaan. On hienoa kuulla ja lukea niistä aktiivisista kylistämme, joissa tuntuu koko ajan tapahtuvan jotakin. Se luo positiivista virettä ja uskoa koko kuntaan ja sen tulevaisuuteen! Jo monissa kunnissa on otettu käyttöön ainakin jollakin tasolla yritysvaikutusten arviointi. Tällä tarkoitetaan sitä, että kuntapäättäjien tehdessä kuntaa ja kuntalaisia koskevia päätöksiä, mietitään jo etukäteen niistä yrityksille ja yleensäkin elinkeinoelämälle aiheutuvia seurauksia. Erityisesti tällaisia päätöksiä ovat esimerkiksi kunnallisten palvelujen ulkoistaminen sekä monet muutkin kilpailuttamista vaativat päätökset. On myös monia sellaisia asioita, joilla on välillistä vaikutusta yrityksiin ja niiden toimintaedellytyksiin. On tärkeää saada kuntapäättäjät pohtimaan näitä seikkoja. Parhaillaan on käynnistymässä tutkimus yhteistyössä Etelä- Savon Yrittäjien ja Etelä-Savon Maakuntaliiton kanssa, jossa kartoitetaan yrittäjien mielipiteitä kunnan päätöksistä ja kuntien kyvystä arvioida yritysvaikutuksia. Tutkimus on osa Jyväskylän yliopistoon tekemääni pro gradututkielmaa. Kysely on kohdistettu yrittäjille kymmenessä kunnassa Etelä-Savon alueella. Tavoitteena on lisätä kuntien tietoisuutta yritysten ja yrittäjien ajatuksista, kehittää yritysvaikutusten arviointia ja sitä kautta yritysten toimintaedellytyksiä kunnissa. Yritysten osuutta kuntien menestyksessä ei tule väheksyä! Yksi varmasti moniin paikallisiin yrityksiin vaikuttavista tulevista tapahtumista on ensi kesänä järjestettävä Omakotitalonäyttely. Tässä onkin näytön paikka monelle yrittäjälle, yhdistykselle sekä keskusta-alueemme lisäksi myös haja-asutusalueelle. Kylien edustajat ovat jo kokoontuneet pohtimaan, kuinka voimat voitaisiin yhdistää ja saada kylät hyötymään tapahtumasta. Kun ihmisiä kunnan ulkopuolelta on odotettavissa tuhansia, on tärkeää, että tuomme esiin kaiken sen mitä meillä on tarjota. Meillä on monia vireitä kyliä, toimivia kyläseuroja ja kyläyhteisöjä, jotka järjestävät hienoja tapahtumia. Olisi hienoa jos esimerkiksi kyläkouluihin voisi näyttelyn aikana päästä tutustumaan. Vaikka varsinainen näyttelyalue on kirkonkylän keskustan alueella, on varmasti paljon ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita nimenomaan haja-asutusalueen tarjoamista mahdollisuuksista. Tuntuu, että maaseutu elää nyt jonkinlaista nousukautta. Maaseutumainen asuminen kiinnostaa yhä useampaa ja lähiruoka kasvattaa suosiotaan. Haja-asutusalueen palveluja kehitetään ja mietitään uusia toimintatapoja niiden saamiseksi niitä tarvitseville. Mahdollisuuksia on paljon ja rajana vain mielikuvitus. Ihanaa ja idearikasta kevättä!! Johanna Klemola Keskustavaltuutettu Sivistyslautakunnan jäsen JÄTE-JUHA OY Juva VÄLI-SUOMEN YMPÄRISTÖYRITYKSET RY Lihamestarin myymälä palvelee arkisin ja lauantaisin Valikoimassa täyslihamakkaroita, palvituotteita, tuoretta viljapossua ja nautaa! Liikkuvat lihatiskit palvelevat Etelä- Savon toreilla, seuraa ilmoittelua. Auto talvikaudella 2011 Kangasniemellä aina tiistaina, mukana runsas valikoima tuorelihaa ja lihajalosteita! Muista tilata pääsiäiseksi karitsaa! Puh Lastutie 3, 1 km Shelliltä Jkl suuntaan Asematie 1 Puh

5 Matti Tulla 78 VAALILEHTI Tutustu myös: Sivu 5 Haluamme uskoa tulevaisuuteen maaseudulla Muistan isäni sanat kuin eilisen, kun vuonna 2005 olin toista vuotta opiskelemassa psykologiaa Jyväskylän yliopistossa: Niin, minä en tästä enää nuorru, että onko meillä (tyttärillä) ajatusta tämän marjatilan tulevaisuudesta. Siskoni olivat jo aikaisemmin muuttaneet pois kotoa ja heidän elämänsä olivat rakentuneet jo toisaalle. Minä kuopuksena olin valinnan edessä, jatkaako isäni Kari Pynnösen, 60, jalanjäljissä marjanviljelyä vai suuntautua kokonaan psykologian opintoihin. Sain huomata, että kummastakaan ei tarvinnut luopua. Olen nyt valmis psykologi ja maatalousyrittäjä. Kesät työskentelen täyspäiväisesti marjatilallamme Kangasniemen Vaimosniemellä mieheni Timo Seppälän, 27, kanssa ja syys- ja talviaikaan toimin osa-aikaisena psykologina Pieksämäen perheneuvolassa. Mieheni on valmistumassa lähiaikoina diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta. Teimme valinnan marjatilan jatkamisesta yhdessä unohtamatta korkeakoulujen tuomia tutkintojamme. Sukupolven vaihdos tehtiin tilallamme vuonna 2009 tammikuussa. Tämä on siis minun kolmas vuoteni tilan johdossa. Ilman isäni opastusta ja rautaisaa kokemusta ei sukupolvenvaihdos olisi ollut mahdollista, mutta vielä on paljon opittavana. Viljelemme tilalla mansikkaa, pensasmustikkaa sekä mustaherukkaa. Satokausi jakautuu varhaistamisen ansioista pitkin kesää. Varhaismansikka, pakastemarja ja pensasmustikka seuraavat toisiaan. Meille tärkeintä tuotannossa on marjan laatu, mitä pyritään pitämään korkealla sääolosuhteista huolimatta. Marjamme menevät pääosin sopimusviljelynä, mutta myös itsepoiminta on mahdollista sesonkiaikana. Työvoimana ovat viime vuosina olleet pääasiassa paikalliset opiskelijat, mutta tulevina vuosina ulkomaalainen kausityövoima tulee todennäköisesti lisääntymään. Harjoitamme tilallamme myös ympärivuotista huvilavuokraustoimintaa lisäpalveluineen sekä metsätaloutta. Netti- ja tieverkosto kuntoon Marjanviljely syrjäkylällä ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Jotta tilan toiminta pysyisi ajan hermolla, ovat laajakaistayhteydet elintärkeitä tietoliikenteen kannalta. Huvilavuokraustoiminnassamme sähköpostiyhteys on pääasiallinen yhteydenottokanava potentiaalisiin vuokralaisiimme. Myös huviloiden markkinointi Vanha ja uusi polvi uusimman huvilamme Villa Mansikan rappusilla. Pynnösen marjatilan pensasmustikoita aurinkoisena elokuun päivänä. on siirtynyt viime vuosina enenemässä määrin Internetiin. Haja-asutusalueet ovat eriarvoisessa asemassa asutuskeskuksiin verrattuna laajakaistayhteyksien tarjonnan suhteen. Tilallemme ei tarjota kiinteää laajakaistayhteyttä minkään operaattorin toimesta, koska puhelinlinjoja ei ole enää olemassa. Vanha puhelinlinja ei ollut soveltuva ADSL -yhteydelle ja puhelinoperaattorit tarjosivat langatonta vaihtoehtoa. Langattomissa yhteyksissä ongelmana ovat verkkojen kapasiteettiongelmat. Tilallamme kokeiltiin usean operaattorin 3G-laajakaistayhteyttä, mutta kuuluvuus- sekä yhteysnopeusongelmat tulivat esiin kaikilla toimijoilla. Mielestämme kaikilla tulisi olla tasa-vertainen mahdollisuus kilpailukykyisiin tietoliikenneyhteyksiin unohtamatta toimivia tieverkostoja. Vaimosniementie on pituudeltaan 9 km:n hiekka- ja soratie ja erityisesti kevätaikaan tie menee hyvin huonoon kuntoon. Toivoisimme valtiovallan panostavan enemmän tieverkon kunnossapitoon. Tässä olisi tehtävää uusille ehdokkaillemme ja toivoisimme heidän ottavan muun muassa nämä asiat sydämen asiakseen. Vaikuttamalla asioihin voi saada muutoksia aikaan Isäni on ollut marjanviljelijäin luottamustehtävissä lääni- ja maakuntatasolla useana vuotena sekä Hedelmä- ja Marjainviljelijäliiton hallituksen jäsenenä vuosina Isäni on puolustanut marjanviljelijöiden etuja ja opettanut meille nuorille yrittäjänaluille, että osallistumalla pystyy vaikuttamaan. Minä mieheni kanssa haluamme uskoa maaseudun tulevaisuuteen. Me Pynnösen marjatilan edustajat haluamme kiittää itsemme ja samalla kollegojen puolesta Keskustan edustajia kotimaisen marjan ja elintarvikkeen puolustamisesta. Kaksi vuotta sitten paljastunut kotimaisuusmerkkien väärinkäyttö eli ulkomainen marja muuttui kotimaiseksi, kun se tuli Tallinnasta Helsinkiin, sai aikaan, että jotakin oli pakko tehdä suomalaisen marjan puolustamiseksi. Töitä on tehty tämän ilmiön kitkemiseksi muun muassa säädöksiä kiristämällä, josta saamme kiittää keskustalaisia. Lopuksi toivomme, että edelleenkin Keskustan kansanedustajaehdokkaat puolustaisivat maaseutua, suomalaisella työllä tuotettuja elintarvikkeita sekä (nuoria) marjanviljelijöitä ja yrittäjiä. Silja Seppälä Pynnösen marjatilan uusi yrittäjä Matin vaalisivut: Sepäntie 6,, puh zetanova@zetanova.fi, Hinnat alk Lisäetuna kausi 2011 vastikevapaa. MESSUT 2011 TARJOUS! OmaMökki Omakotitalonäyttely C-OSAKE KUTEMAJÄRVEN TALOUSKAUPPA KY Tarjous on voimassa vain messujen aikana. Kausi 2011 on vastikevapaa. Syvälahdentie 23 Kangasniemi toimisto@puulagolf.com Matinkin mainonnan toteutuksesta vastaa:

6 VAALILEHTI Matti Tulla 78 Sivu 6 Eduskuntavaaliehdokas 2011 Olemme suurten haasteiden keskellä tule mukaan tukiryhmääni! Hannu Tiusanen Suomen kansa on tänä keväänä suurten kysymysten äärellä: Miten maailmalta Suomeenkin hyökyaallon lailla rantautunut talouden kriisi saadaan hallintaan, miten turvaamme kilpailukyvyn ja talouden kasvun eväät tulevaisuudessa, kuinka peruspalvelut turvataan jokaiselle suomalaiselle ympäri laajan maamme tai millä keinoin ilmastonmuutos saadaan pysäytettyä. Kaikkiin näihin ja moniin muihin kysymyksiin Suomen kansan tänä keväänä valitsema eduskunta joutuu vastaamaan. Seuraava eduskunta tulee tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. On erittäin tärkeää, että edustajamme tekevät kaikki sukupolvet tasapuolisesti huomioon ottavia päätöksiä. Itsekkäistä vain tähän aikaan peilaavista päätöksistä eivät laskua maksa vain tämän ajan lapset ja nuoret, vaan myös lapsemme ja lapsenlapsemme. Itse nostan kolme keskeistä asiaa esille puhuttaessa seuraavan vaalikauden merkittävimmistä haasteista. Ne ovat talouden kestävyysvaje, nuorten syrjäytyminen ja sosiaali- ja terveysmenojen kasvun vähentäminen liikuntapolitiikan merkitystä kasvattamalla. Suomalaisen yhteiskunnan kestävyysvaje on tukittava ensi ja sitä seuraavana vaalikautena. Julkinen talous on saatava takaisin tasapainoon velkaantumiskierre lopettamalla ja julkisen talouden menojen kasvu hallintaan saamalla. Keinoina ovat muun muassa talouden kasvun edistäminen ja ihmisten työurien pidentäminen. Työuria tulee pidentää sekä alusta, keskeltä, että lopusta. Alussa työuria voidaan pidentää opintoja vauhdittamalla. Opiskelijoiden sosiaaliturvan rakenne tulee uudistaa, jotta se kannustaisi nopeampaan valmistumiseen. Työurien pidentäminen keskeltä tarkoittaa työurien katkosten vähentämistä. Myös vanhempien ikäluokkien vaihtoehtona tulee olla työllistyminen eläkeputken sijaan. Loppupäässä työurien tulee pidentyä ennen kaikkea työssä jaksamiseen panostamalla. Mutta on myös uskallettava todeta, että me nykypäivän nuoret aikuiset tulemme olemaan eliniän pidentymisen johdosta nykyisiä eläkkeelle jäämisaikoja pidempään töissä. Nuorten ihmisten syrjäytyminen on yhteiskuntamme yksi suurimmista ongelmista, jonka vähentämiseen ja ennalta ehkäisemiseen tulee vahvasti panostaa myös jatkossa. Syrjäytymisen taustalla on monia asioita, joista yksi merkittävimmistä on nuorien kasvava irrallisuuden kokemus. Sitä ettei kukaan välitä, eikä millään ole mitään väliä. Yhä useamman nuoren elämässä ei ole tavoitetta, johon pyrkiä. Näen opiskelun ja työn tehokkaimpina lääkkeinä nuorten syrjäytymisen vähentämiseen ja ehkäisemiseen. Ne tarjoavat nuorelle mahdollisuuden pysyä elämässä kiinni. On tärkeää, että jokainen nuori löytää oman itseään kiinnostavan opiskelualansa, siksi ammattitaitoista oppilaanohjausta ja opiskelupaikkoja on oltava riittävästi tarjolla. Toisaalta tulee etsiä keinoja nuorten työllistämisen kynnyksen madaltamiseksi. Suomessa puhutaan paljon kasvavista sosiaali- ja terveysmenoista, minkä vuoksi tarvitaan rakennemuutoksia. Kyse on suuresta kansantaloudellisesta kysymyksestä. Viehän sosiaali- ja terveysmenot lähes kolmanneksen BKT:mme. Rakennemuutoksia kyllä tarvitaan, mutta en ymmärrä miksi meidän tulee alistua menojen kasvuun. On selvää, että ihminen tarvitsee sosiaali- ja terveyspalveluja silloin, kun hän ei voi hyvin. Toisin sanoen ihmisten hyvinvointia lisäämällä voimme vähentää sosiaali- ja terveysmenojen kasvua. Minä näen tärkeimmäksi ihmisten hyvinvoinnin lähteeksi liikunnan harrastamisen. Liikunta ei lisää vain ihmisten fyysistä hyvinvointia, vaan myös sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia. Siksi on tärkeää, että liikuntapolitiikka nostetaan yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Päätöksentekijät on saatava ymmärtämään, että kansakunnan tulevaisuuden elinvoimaisuuden nimissä ihmiset on saatava liikkumaan enemmän. Tuleva vaalikausi suurine haasteineen vaatii vastuunkantajia. Suomen Keskustan alkiolainen aateperintö ja yli satavuotinen historiamme tarjoavat sen vahvan tuulissa ja tuiskuissa horjumattoman kantopinnan, miltä me olemme vastuuta kantaneet ja tulemme kantamaan kaikista suomalaisista kaikkialla Suomessa nyt ja tulevaisuudessa. Hannu Tiusanen 2. varapuheenjohtaja, Keskustan Opiskelijaliitto Puheenjohtaja, Kangasniemen Keskustanuoret Jos sinulla on ylimääräistä energiaa käytettäväksi vaalityöhön, haluat jakaa mainoksia, keittää kahvia, järjestää tilaisuuksia, tarjota kyytiä vaalikiertueelle, olet ideoinut hyviä markkinointiväyliä tai muuten vaan haluat kannustaa eteenpäin, ota yhteyttä! Matti Tulla Eduskuntavaaliehdokas 2011 Tulevia tilaisuuksia: Viimeisimmät tiedot kampanjan tapahtumista löydät osoitteesta tulla.fi Turvallista elämää! 78 Pe 1.4. klo Hirvensalmi valtuustosali La 2.4. klo Mäntyharjun tori La 2.4. klo Sulkava Muikkukukko Su 3.4. klo Mikkeli Harjumaan Riistamaja Ma 4.4. klo Punkaharjun S-market Ti 5.4. klo Pieksämäen tori Tilaisuuksissa on mukana myös muita ehdokkaita. TERVETULOA! Kuka Matti? Henkilötiedot Matti Oskari Tulla Syntynyt Kangasniemen sairaalassa Puoliso Tuula, lapset Onni Oskari 15 v., Enni Ilona 12 v. ja Timo Armas 9 v. Asun keskellä Suomen kauneimman kunnan kirkonkylää, Kangasniemellä. Ammattini on yrittäjä. Monitoimiyrittäjä (kuljetus-, maatalous-, kirjanpito- ym. yritystoiminta). Sotilasarvo luutnantti. Koulutus Synsiön kansakoulu Kangasniemen yhteiskoulu/peruskoulu Kangasniemen lukio, ylioppilas 1980 Yo-merkonomi Mikkelin kauppaoppilaitos 1984, josta alkaen kauppatieteen ylioppilas; opintoja Jyväskylän Yliopistossa noin 120 opintoviikkoa kunnes yritystoiminta kasvatti sammalta opintojen väliin. Opinnot jatkuvat joskus Kouluja myös pyhäkoulu, rippikoulu, autokoulu ja ennen kaikkea elämänkoulu. Työ Kuva: AP-Systems/Arto Pellinen Pienenä Tullan tilalla maatilan töitä siitä alkaen kun kynnelle kykenin. Muistan, että mm. traktorihommia tein 6-vuotiaasta alkaen. Kun en ollut vielä koulussa, joudin Tullan tilaa ympäröivät viljavat vainiot syksyllä perunankaivun aikaan ajamaan traktoria kärryn kanssa. Tuolloin tilalla oli vielä myös kotieläimiä. Nykyisin tila on kasvinviljelyyn erikoistunut tuottaen mm. ruokaperunaa sekä timotein- ja viljansiementä. Myös maatilamatkailu on ollut tilan yksi tuotantosuunta jo yli 35 vuotta. Nykyisin teen tilan maa- ja metsätaloustöitä satunnaisesti. Tilaa hallinnoi Tullan tila -yhtymä, joka on veljeni Pekan ja minun puoliksi omistama. Palkkatöinä olen tehnyt mm: postinkantaja, taksikuski, maitoautokuski, linja-autonkuljettaja, maatalouslomittaja, nuoriso-ohjaaja, kouluasiansihteeri, opettaja ja kirjanpitäjä. Osa töistä on ollut kesätöitä, osa talvitöitä, osa muuten vaan satunnaisia. Yrittäjätoiminnan voi katsoa alkaneeksi vuonna 1990, josta alkaen olemme vastanneet jätehuollosta Kangasniemellä veljeni kanssa. Palvelutarjontaamme kuuluvat myös muut kuljetukset, nosturityöt, pyöräkuormaajatyöt, lumityöt, jäteaseman hoito jne. Itse teen edelleen maatalouden ja joidenkin yritysten kirjanpitoja ja veroilmoituksia, tilintarkastuksia ja muita toimistotöitä. Tullan Siemen Ky on isäni Laurin ja minun yhteinen maataloustuotteiden markkinointiyhtiö. Puolisoni Tuula pyörittää Pitopalvelu Kesti-Set Ky:tä sekä Tmi Tuula Tulla valmistaa Tulitarina-kynttilöitä. Nykyiset luottamustehtävät Etelä-Savon maakuntavaltuusto Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) jäsen Kangasniemen kunnanvaltuusto Kunnan tarkastuslautakunnan pj. Puulan seutuopiston johtokunta PuulaGolf Oy:n sekä ry:n hallitus, PuulaGolf ry:n rahastonhoitaja Kangasniemen kirkkovaltuusto Kangasniemen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Etelä-Savon Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen Väli-Suomen ympäristöyritykset ry:n perustajajäsen ja sihteeri Suomen Jätehuoltoliitto ry:n pj Ympäristöyritysten liitto ry:n perustajajäsen, hallituksen jäsen Keskustan Etelä-Savon piirihallituksen jäsen Keskustan yrittäjäasian neuvottelukunnan jäsen Harrastukset Kaikkiin maailman asioihin puuttuminen eli yhteisten asioiden hoito. Järjestötoiminta Aku Ankka (maailmankirjallisuus) Harrastajateatteri Golf

7 Matti Tulla 78 VAALILEHTI Tutustu myös: Sivu 7 Eduskuntavaaliehdokkaan kalenteri on täyteen buukattu Kampanja vie paljon aikaa, mutta antaa vastineeksi uusia tuttavuuksia ja mukavia muistoja. Miten paljon olet kiertänyt eri paikkakunnilla tämän kampanjan aikana? - Etelä-Savon 17 kunnasta tähän mennessä olen kiertänyt puolet. Tavoitteena on käydä joka kunnassa vähintään kertaalleen, kuten viime eduskuntavaaleissakin tein. Matkaa on kertynyt varmaankin noin km. Erilaisia tilaisuuksia on ollut kymmeniä. Ennen vaaleja ennättää vielä käydä noin tilaisuutta. Miten ehdit hoitaa työsi kampanjoinnin lomassa? - Huonosti. Jätehuollon ja kuljetusten puolella meillä on ammattitaitoinen ja itseohjautuva henkilökunta, joka hallitsee työnsä. Veljeni Pekka toimii piällysmiehenä sillä puolella. Else hoitaa toimistoasiat, joten en ole niistä huolissani. Eniten vaalit häiritsevät kirjanpitotöiden tekemistä. Siitä vinkkelistä katsottuna syksy olisi paljon parempi aika käydä vaaleja. Mikä on ollut lehden painoon mennessä mukavin kampanjaasi liittyvä tapahtuma tai tempaus? - Tulee mieleen kaksi tempausta. Ensinnäkin kotipaikkakunnan Myräkkä-tapahtuman lumifutisottelu, jonka me suvereenisti voitimme maalein 2-0. Olin mukana ajamassa Riikka Manneria Europarlamenttiin. Mukavaa oli taas tavata Omakotitalonäyttelyn merkeissä. Toinen mieleenpainuva ja vähän toisenlainen tapahtuma oli Kerimäellä järjestetty vaali-ilta, jossa meidät ehdokkaat pantiin esittämään pantomiiminäytelmää, jossa kaikki siinä vaiheessa paikalla olleet kahdeksan ehdokasta olivat mukana. Itselleni sattui Keltasirkun rooli, josta esityksestä sain kovasti jälkeenpäin kehuja. Oli kuulemma hyvin roolinsa sisäistänyt Keltasirkku. Ainakin meillä kaikilla oli hervottoman hauskaa, sekä yleisöllä että esittäjillä. Mitä on vielä tulossa? - Kannattaa seurata pienen sinisen auton ulkoasua. Siinä tapahtuu muutoksia. Sulkavalla on lauantai-iltana tiedossa sensaatiomaista ohjelmaa; enempää en voi kertoa. Saparotieteen tohtorin kanssa on myös pientä päänavausta tiedossa. Kaikkien perinteisten tupailta-, marketinedusta- ynnä muiden tapahtumien lisäksi täytyy mainita legendaarinen Lohilahden Nesteen vaali-iltamat, pe alkaen klo 19.00, joista ei voi olla poissa. Yksikään pois jäänyt ei tule perinteen mukaan pääsemään eduskuntaan, ilmoitti kunnallisjärjestön puheenjohtaja kymmenien vuosien kokemuksella Millä muilla tavoin mainostat henkilökohtaisten kontaktien lisäksi? - Lehti-ilmoituksilla ympäri Etelä-Savoa. Tätä Matin virallista vaalilehteä nro 2 on myös otettu iso irtolehtipainos, jota jaetaan Kangasniemen ulkopuolelle. Myös sähköinen viestintä on käytössä. Nettisivut kertovat perustietoja miehestä, ajatuksista ja teemoista. Siellä olevalle kalenterisivulle päivitetään sekä tulevat että menneet tapahtumat osittain kuvien kera. Vieraskirjaan voi kuka hyvänsä käydä kirjoittamassa kysymyksiä, onnentoivotuksia tai kritiikkiä. Vastaan niihin parin päivän sisällä. Nettisivuilla tapahtuu siis suunnilleen joka päivä jotakin, kannattaa käydä katsomassa. Olen myös kirjautunut facebookiin. Myöntää täytyy, että se on minulle vielä vähän uutta. TVtai radiomainontaa en aio käyttää. Miten kallista kampanjointi on? - Halvempaa kuin viime vaaleissa. Luulen lopullisen käytettävän summan olevan euroa. Iso osa rahoituksesta tulee tästä vaalilehdestä. Myös keskustalaiset järjestöt ovat omalta osaltaan mukana rahoituksessa ja järjestelyissä. Hyvin suuri osa jää kuitenkin itse kustannettavaksi. Olit eduskuntavaaliehdokkaana myös neljä vuotta sitten. Miten tämänkertainen kampanjasi eroaa edellisestä? - Varsinainen kampanjointi ei hirveästi eroa. Ehkä enemmän on toisten ehdokkaiden kanssa yhteisiä tilaisuuksia eli joukkuehenkeä löytyy. Yritän tehdä vähän tarkempaa täsmämainontaa kuin viimeksi. Kampanja eroaa myös siten, että on vähän kokeneempi kuin neljä vuotta sitten. Ihan yhtä hauskaa tämä on joka tapauksessa. Ehdokasjoukko tulee tutuksi keskenään ja pystyy varmasti vaalien jälkeenkin hoitamaan maakunnan asioita yhdessä riippumatta siitä ketkä valitaan eduskuntaan. Olen tilaisuuksissa tavannut vanhoja tuttuja sekä saanut paljon uusia. Maakunnan kiertämisestä jää paljon mukavia muistoja sekä mieleen paikkoja, joissa voisi käydä uudelleen ajan kanssa. On mielenkiintoista nähdä kuinka samanlaisia maakuntamme kunnat lopulta ovat. Samojen ongelmien parissa painitaan niin Kangasniemellä kuin Punkaharjullakin. Tämä on hieno maakunta, jossa on aitoja, juurevia, oikeita immeisiä. Matin Potkijat - Demarit 2-0 Myräkkä-tapahtumassa Kangasniemellä järjestetty umpihankifutis oli mielenkiintoinen uusi urheilulaji. Toki olen aiemmin pelannut puulaakijalkapallossa maalivahtina ulottuvuuteni ja reaktionopeuteni takia. Vähän etukäteen arvelutti tuo umpihanki elementtinä, mutta MM-kisoissakin käyneet vahvistukseni vakuuttivat homman ole- van pelkästään hauskaa. Ja niinhän se olikin. Vaikka pakkanen kipristeli, juoksi joukkue itsensä hikeen. Ei ole mitään huonokuntoisten hommaa. Joukkueemme koostui pääasiassa Tantun perheestä parilla Tullalla täydennettynä. Synsiön maamiesseuran jalkapallojoukkueessa minäkin palloa aikoinaan pelasin, joten sikäli joukkueen runko sattui sopivasti samalta kylältä. Taktiikkana oli pitää pallo vastustajan puolella ja puskea keskeltä ohi. Vastustajan jäädessä vasemmalle satuilemaan olimme jo tehneet kaksi maalia. Periksi ei anneta, vaikka housut olisi täynnä lunta. Voimassa olevan vaalilain pelossa jouduimme pelaamaan täy- sin puhdasta peliä, dopingia ei käytetty. Vastustajan hyökkäykset päättyivät yleensä rähmälleen umpihankeen. Nautin saada olla niin hyvän joukkueen viimeisenä lukkona, maalivahtina. Kiitos joukkueelle, kiitos järjestäjille ja luonnollisesti kiitos myös vastustajalle hyvästä ottelusta! Eivät auttaneet Satu-tädin selitykset. Ja mikä nilkan ojennus! Voittajien on oikeasti helppo hymyillä. Jari painaa keskeltä läpi.

8 VAALILEHTI Matti Tulla 78 Sivu 8 Eduskuntavaaliehdokas 2011 utustu Matin vaaliteemoihin! Turvallista elämää Yhteiskunnan tehtävä on luoda ihmisille turvallista ja onnellista elämää. Vanhuksille turva, että heidät hoidetaan ja heistä välitetään. Eläkeläisille ja opiskelijoille turva leivästä. Koululaisille turvallinen koulutie ilman pelkoa susista ja karhuista. Luottamus siihen, että paloauto ennättää sammutustöihin eikä vasta jälkisammutukseen. Luottamus siihen, että poliisinkin tavoittaa samalla viikolla. Turvallinen olo, että yhteiskuntamme toimii. Hyvä elämä. Työtä, toimeentuloa ja tasa-arvoa Talous- ja veropolitiikalla on luotava työtä, toimeentuloa ja tasaarvoa. Holtitonta rahapolitiikkaa ei voi noudattaa sen kummemmin valtion, kunnan kuin omassa taloudessaan. On opittava elämään suu säkkiä myöten. Työtä on luotava sinne missä on tekijöitä. Ei ole kenenkään etu siirtää koko maan väestöä etelän kaupunkeihin. Muutto aiheuttaa ongelmia molemmissa päissä. Matin veropolitiikka Verotuksen pitäisi olla pitkäjänteistä eikä poukkoilevaa. Valtionverotuksen progressiivisuus on laajalti oikeudenmukaiseksi tunnustettu. Verolinjani on puolueen linjasta hieman poikkeava. Kannatan isojen ansiotulojen verotuksen kiristämistä. En kannata arvonlisäveron korottamista miltään osin, koska jokainen alv-prosentti on jokaisen kuluttajan laskuissaan maksettava riippumatta siitä onko tuloja vai ei. Yhdenlaista tasaveroa siis. Mielestäni nykyinen pääomatuloveroprosentti on jo sellaisenaan riittävän korkea esimerkiksi puunmyyntiverotuksessa. En myöskään ymmärrä millä tavalla yhteisöveroprosentin laskeminen lisäisi työpaikkoja ja toisi maahan ulkomailta sijoituksia. Halvempiakin veroparatiiseja on, jopa kokonaan verottomia. Pääomatuloveroprosentin ja yhteisöveroprosentin eron kasvaminen kahdesta prosentista jopa kahdeksaan prosenttiin loisi turhaa keinottelua verotusmuodosta toiseen. Suurten osinkojen verotusta voidaan kiristää. Energia-, polttoaine- ja kiinteistövero ovat myös tasaveroja, joiden kiristämistä ja laajentamista en kannata. Veroja voi maksaa, jos on tuloja. Pienituloisimpien kurittaminen tasaveroilla ei ole oikeus ja kohtuus. Kotimaista energiaa Kotimainen uusiutuva energia luo työtä ja toimeentuloa juuri sinne missä siitä on pula: maakuntiin. Se on myös panostus luontoon ja tuleviin sukupolviin. Olen aina vastustanut ydinvoimaa, enkä ole mieltäni muuttanut. En halua olla tekemässä Suomesta Euroopan halvan sähkön ydinjätteen kaatopaikkaa. Haluan jättää lapsillemme ja tuleville sukupolvillekin mahdollisuuden. Pystyäksemme saavuttamaan tavoitteemme uusiutuvan energian tuotannossa on pelto- ja metsäenergian kehittämiseen ja investointeihin voimakkaasti panostettava. Kotimainen uusiutuva energia Tullan palvelevat perheyritykset Luonnon puolesta, yhteistyöllä! Lue lisää osoitteesta tulla.fi. Lapaskankaan Jäteasema Sepäntie 10, Kangasniemi TÄYDEN PALVELUN YMPÄRISTÖTALO! Yrittäjä on myös isä, aviomies, tarinankertoja, hassunkurinen höpöttäjä. Se on tärkein luottamustehtäväni. Joskus on otettava pitkästi etäisyyttä työtehtäviin. Kuva viime elokuulta Itävallan Alpeilta. on tehtävä verottomaksi riippumatta energian käyttökohteesta. Tuuli- ja aurinkovoiman sekä biokaasun tuotantoa on ennakkoluulottomasti kehitettävä. Kiinteistön muuttamiseen uusiutuvalla kotimaisella energialla lämpiäväksi on annettava herätteeksi porkkanarahaa. Energian säästämiseen on kannustettava. Kotimainen turvekin on parempi kuin pitkästä matkasta ulkomailta rahdattu uusiutumaton kivihiili, öljy tai maakaasu. Turvetta käytettäessä on huolehdittava ympäristövaikutuksista niin turpeen ottamisen kuin käytönkin yhteydessä. Syntypaikkalajitellun erilliskerätyn energiajakeen käyttö energiantuotannossa on turvattava. Yrittäjä on myös ihminen Yrityksen tehtävä on tuottaa palveluja ja hyödykkeitä asiakkaiden tarpeisiin, antaa samalla työtä ja toimeentuloa työntekijöille ja jopa tuottaa yrittäjille itselleenkin voittoa yrittäjäriskin katteeksi. Kaiken muun lisäksi yrittäjä on myös ihminen. Lihaa ja verta oleva tunteva ihminen, joka ansaitsee ihmismäisen kohtelun, kuten muutkin kansalaiset. Yrittäjä ei ole kone. Myös yrittäjän on saatava kohtuullinen elanto itselleen ja perheelleen tappamatta itseään työllä. Kirkkomaa on täynnä korvaamattomia ihmisiä. Tukea kaikille teille Edelleen lähes kaikissa vaalitilaisuuksissa on noussut yhtenä tärkeänä asiana esille maakunnan tiet. Siispä muutama sana teistä. Kuljetusliikkeemme autot ajavat viikoittain tuhansia kilometrejä pitkin samoja kuoppaisia teitä, joilla opettelin pienenä ajamaan polkupyörällä ja myöhemmin kesätöinä mm. postia, taksia ja maitoautoa. Tunnen maakunnan tieongelmat. Suomi on harvaan asuttu pitkien etäisyyksien maa, jossa sujuva liikenne ja turvallinen tiestö on yksi yhteiskunnan toimivuuden perusedellytyksiä. Vastuu teistä kuuluu yhteiskunnalle. Ei voi olla ikääntyvän ukkoporukan velvollisuus talkootyönä pitää teitä ajettavassa kun- Ota yhteyttä: (Matti Tulla), (toimisto) Vastaanottoajat: ti 8-12, pe Katso jätteiden lajitteluohjeet netistä! nossa, kun me kaikki niitä käytämme: puutavara-, maito-, liha-, jäte- ja postikuljetukset, vapaaajan asukkaat, marjanpoimijat ja muuten vaan ajelijat. Yksityistieavustuksissa kyse on muutamista kymmenistä miljoonista euroista. Maakuntamme valtaväylät: 5-tie, valtatiet 13 ja 23 on saatava käyttönsä ja arvonsa mukaiseen kuntoon. Myös valtionteiden kunnossapito on saatava ajan tasalle. Karhujen määrä tuntuu olevan maassamme vakio. Pitäisikö niitä metsästä vähentää, jotta saataisiin lisää tiekarhuja teille? Kaiken kaikkiaan maassamme käytetään teiden kunnossapitoon vain viidesosa tieliikenteeltä perittävistä maksuista. Hiilidioksidipäästöjen pienentämisessä on meillä kova urakka. Tieasiatkin voidaan laittaa järjestykseen, jos vain tahtoa löytyy. Käytä äänioikeuttasi! Eduskuntavaalit Ennakkoäänestys VARATTU ILMOITUSPAIKKA Anonyymi ilmoittaja. Tulla Ky 20 vuotta! Pitopalvelu Kesti-Set Tuula Tulla Keskustie 9 Puh. (015) , Käsintehdyt Tulitarina-kynttilät tuovat tunnelmaa kotiisi ympäri vuoden! Tmi Tuula Tulla / Tulitarina Keskustie 9, Puh Tullan Siemen Ky Timotein ja viljan siementä Lauri Tulla Tiiholantie 545 Puh. (015) , Tullan Tila Viihtyisät vuokramökit järven rannalla! Tiiholantie 545, Varaukset: Matti Tulla, puh

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18 VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET Seppo Kettunen 2.2.2018 @sepket #iareena18 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien hyvinvointi puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia,

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Marko Ekqvist Perussuomalaiset

Marko Ekqvist Perussuomalaiset 1 / 14 27.9.2012 9:45 Yle logo Hae Uutiset Areena TV Radio Svenska Yle Helsinki Vastausten esikatselu Marko Ekqvist Perussuomalaiset Tietoja minusta Nimi: Puolue: Ikä: Ammatti: Kaupunginosa/kylä: Marko

Lisätiedot

RUOTSI TARVITSEE ENEMMÄN SINUN KALTAISIASI IHMISIÄ.

RUOTSI TARVITSEE ENEMMÄN SINUN KALTAISIASI IHMISIÄ. MITÄ SOSIAALIDEMOKRAATIT HALUAVAT Me sosiaalidemokraatit haluamme, että yhteiskunta tarjoaa hyvinvointia ja mahdollisuuksia kaikille. Haluamme yhteiskunnan tarjoavan kaikille mahdollisuuden hyödyntää täysi

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Talousarviokysely. Lokakuu 2016

Talousarviokysely. Lokakuu 2016 Talousarviokysely Lokakuu 2016 1. Miten kunnan tulisi tasapainottaa talouttaan? (N=48) 0 5 10 15 20 25 veroja korottamalla palveluita karsimalla maksuja ja hintoja korottamalla 2. Mitkä ovat tärkeimmät

Lisätiedot

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Alueiden ennakointiseminaari 14.3.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke Ikääntyvät mukaan tulevaisuustyöhön! Vuosi

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia Lappeenrannan kunnallisveroprosentti on Suomen maakuntakeskusten suurimpia. Useimmat

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011 ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET Hannu Koponen 21.9.2011 Sektorikohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 Vertailuvuosi 2004-2006 Liikenne -30% Lämmitys -30% Sähkönkulutus -20% Teollisuus ja työkoneet -15% Maatalous

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan työn arviointilomake 2009 2010

Sosiaali- ja terveyslautakunnan työn arviointilomake 2009 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunnan työn arviointilomake 2009 2010 Liite nro: 2 Sosiaali- ja terveyslautakunnan työn arviointi toteutettiin nyt toisen kerran. Ensimmäinen arviointi toteutettiin edellisen valtuustokauden

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT. Nro. 1 / 2017

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT. Nro. 1 / 2017 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT Nro. 1 / 2017 Laskettiin mäkeä, laskettiin ylhäältä. Syötiin makkaraa, se oli hyvää! Sitte leikittiin. Moottorikelkalla päästiin

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä

kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Yritteliäisyyttä Yhteyksiä Turvaa Työtä Ilomantsi vuonna 2030 Ilolla idästä VISIO 2 Painopisteet

Lisätiedot

PU:NC Participants United: New Citizens

PU:NC Participants United: New Citizens PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Työllisyys Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa.

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa. Voit olla päättämässä

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat

10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat 1 10 12 2012 Mauri Kontu Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat Tänään valtuustomme kokoontuu viimeisen kerran tässä kokoonpanossa, kun

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Lempäälä Mistä on meidän kunta tehty?

Lempäälä Mistä on meidän kunta tehty? Lempäälä 2025 Mistä on meidän kunta tehty? Miten tulevaisuustyöskentely etenee? KUNTALAISTILAISUUS 11.9. Yhteistä ideointia Lempäälästä tulevaisuushuoneissa. ELOKUU Valtuustossa keskustellaan siitä, mitä

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Mauno Rahikainen 2009-09-29

Mauno Rahikainen 2009-09-29 SISÄLTÖ - Alustus - Tutustutaan toisiimme - Omat odotukset (mitä minä haluan tietää) - Vaalivaliokunnan tehtävät (sääntöjen vaatimat) - Miksi vaalivaliokunta on tärkein vaikuttaja järjestöissä? - Järjestön

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI Tavoitteenamme on laadukkaat ja monipuoliset kunnalliset lähipalvelut, jotka ovat jokaisen kuntalaisen saavutettavissa. Lähtökohtana on asukkaiden hyvä

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä

Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä Heikki Laukkanen Kunnallistaloustyöryhmän puheenjohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto Mikkeli 13.9.2010 4 Lähde: Verohallinto Etelä-Savon kuntien tilitetyt kunnallisverot

Lisätiedot

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella.

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella. Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella. Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta sähkö- ja energia-alaan, erityisesti ilmastonäkökulman kautta.

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot