JENNY JA ANTTI WIHURIN RAHASTO JAKOI PALKINTOINA JA APURAHOINA 11 MILJOONAA EUROA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JENNY JA ANTTI WIHURIN RAHASTO JAKOI PALKINTOINA JA APURAHOINA 11 MILJOONAA EUROA"

Transkriptio

1 JENNY JA ANTTI WIHURIN RAHASTO JAKOI PALKINTOINA JA APURAHOINA 11 MILJOONAA EUROA Antti Aimo-Koivisto Lehtikuva Taidemaalari Jukka Mäkelä ja päätoimittaja emeritus Tapani Ruokanen Musiikkikasvatuksen lehtori Eeva-Leena Pokela ja perinnemaalari Olavi Kuusisto Kunniapalkinto Päätoimittaja emeritus Tapani Ruokanen euroa Tunnustuspalkinto Taidemaalari Jukka Mäkelä Musiikkikasvatuksen lehtori Eeva-Leena Pokela euroa euroa Käden taito -palkinto Vanhempi mestari Olavi Kuusisto euroa Juho ja Maria Lallukan taiteilijakotisäätiö Lallukan taiteilijakodin peruskorjaukseen Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry euroa euroa Toinen erä lastensairaalan rakentamiseen. Lahjoitus yhteensä miljoonaviisisataa tuhatta ( ) euroa siten, että se toteutetaan kolmessa viidensadantuhannen ( ) euron erässä apurahajaoissa , ja

2 Crisis Management Initiative ry (CMI) Ukrainan sisäisen vuoropuhelun vahvistamiseen kriisin ratkaisemiseksi ja Every Peace Matters videon päivitykseen sekä kansainväliseen levitykseen tarkoitetun dokumenttielokuvan suunnittelun käynnistämiseen Turun yliopisto, Wihurin fysiikantutkimuslaboratorio matalien lämpötilojen perustutkimukseen ja siihen liittyvään jatko-opiskelijoiden ja opiskelijoiden koulutukseen sekä heliumin nesteyttimen hankintaan Wihurin tutkimuslaitos sydän- ja verisuonitautien perustutkimukseen sekä laitehankintoihin euroa euroa euroa Tiedettä, taidetta ja muuta yhteiskunnallista toimintaa 11 miljoonalla eurolla Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi torstaina hallituksen syyskokouksen yhteydessä palkintoina ja apurahoina 11 miljoonaa euroa. Yhteissumma on rahaston historian suurin. Tukea myönnettiin 364 yksityishenkilölle tai työryhmälle ja 122 yhteisölle eli yhteensä 486 hakijalle. Rahasto sai yhteensä apurahahakemusta haetun summan ollessa 94 miljoonaa euroa. Täten noin 12 % haetusta määrästä voitiin myöntää. Jakosumma sisältää 104 kokovuotista, pääasiassa väitöskirjatyö- ja post doc apurahaa, joiden saajille varattiin mahdollisuus henkilövakuutuksen järjestämiseen lisäapurahalla. 4H-säätiö stipendeiksi 4H-nuorille sekä kansainvälisyyden ja lasten ja nuorten kerhotoiminnan edistämiseen, työllistämisen ja yrittäjyyden tukemiseen Aalto Entrepreneurship Society ry toimintaan päämääränä muuttaa Suomen kulttuuria kasvuyrittäjyysmyönteisemmäksi ja vahvistaa Suomen kansantalouden kansainvälistä kilpailukykyä AIESEC Suomi ry kotimaiseen koulutukseen ja kansainväliseen toimintaan Amfion ry musiikkiarvosteluja tuottavan Amfion-verkkojulkaisun toimintaan Aseman Lapset ry nuorten päihteiden käytön, rikollisuuden ja väkivallan ehkäisyyn ja hoitoon Walkers-toiminnan avulla sekä toiminnan kehittämiseen Aurinkorannikon suomalainen ev.lut. seurakunta ulkosuomalaistyön toimintaedellytysten parantamiseen Aurinkorannikon Fuengirolassa ja suomalaisyhteisöä koskettavan diakonian, vertaistuen ja kohtaamisen keskuksen kehittämiseen 2

3 Chydenius-Instituutin Kannatusyhdistys ry Anders Chydeniuksen koottujen teosten toimitustyöhön Crisis Management Initiative ry (CMI) Ukrainan sisäisen vuoropuhelun vahvistamiseen kriisin ratkaisemiseksi ja CMI:n esittelyvideon "Every Peace Matters" päivitykseen sekä kansainväliseen levitykseen tarkoitetun dokumenttielokuvan suunnittelun käynnistämiseen Datero ry Iloa ja taitoja tableteilla -esteettömään harrastustoimintaan luovan toiminnan ja tekniikan keinoin toimintaesteisille nuorille Demos Helsinki tutkimukselliseen kirjahankkeeseen "Uteliaisuus suomalaisen koulutuksen merkityksellisyyden rakentajana" Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry lasten ja nuorten terveellistä digitaalista pelaamista edistävään ja pelihaittoja ehkäisevään hankkeeseen EYP-Finland ry Euroopan nuorten parlamentin istunnon järjestämiseen suomalaisille toisen asteen opiskelijoille Finnish Model United Nations, FinMUN ry suomalaisten opiskelijoiden väittely- ja diplomatiataitojen kehittämiseen kotimaassa ja ulkomailla sekä suomalaisen turvallisuuspolitiikan esillenostamiseen kansainvälisessä konferenssissa Helsingissä Flow ry monitaiteellisen Pessi ja Illusia -teoksen toteuttamiseen Oulussa vuonna 2015 Helsingin Kouluraittiuspiiri ry Minun Stoorini -nuorten syrjäytymistä ehkäisevään ja nuoria voimaannuttavaan ryhmätoimintaan Helsingin Suomalainen Klubi ry internetsivustoon "Svinhufvud - Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet" ja kirjaan "Mitä jokaisen suomalaisen tulisi tietää Suomen itsenäistymisestä" Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema Lammin biologisen aseman luontopolun uudistamiseen Helsinkimissio ry / Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari Erilaiset oppijat ja musiikkiteknologia hankkeeseen Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry kirjaan "Henkilöstötyön voima. Henkilöstöjohtaminen Suomessa " International Centre for Defence Studies (ICDS) vuosittaisen The Lennart Meri Conference (LMC) 2015 järjestämiseen Tallinnassa Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelmaan 3

4 Itä-Suomen yliopisto/kuopion Hyvinvointutkimuskeskus KWRC työpajojen "Suomalaisten yksinäisyys" järjestämiseen Juho ja Maria Lallukan taiteilijakotisäätiö Lallukan taiteilijakodin peruskorjaukseen Juminkeko-säätiö Matka Vienaan -mobiilisovelluksen toteuttamiseen Jyväskylä Entrepreneurship Society ry kesäsparrausohjelmaan korkeakouluopiskelijoiden yritysideoiden ja olemassa olevien alkuvaiheen yritysten kasvattamiseksi ja kehittämiseksi Kadettikunta ry valtakunnalliseen maanpuolustusaatteelliseen tiedotus- ja koulutustoimintaan ensisijaisesti koulunuorison, opettajien ja naisten keskuudessa sekä hankkeeseen "Nuoret, arvot ja maanpuolustus" Kansalliskirjasto Jean Sibeliuksen koottujen teosten julkaisutyön jatkamiseen Kassandra ry - Kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandra maahanmuuttajataustaisille nuorille suunnatun esittävän taiteen hankkeen toteuttamiseen KATAJA, Kauppatieteiden valtakunnallinen jatkokoulutusohjelma kurssin "Multivariate and Econometric Analysis" järjestämiseen Kellonkartanon ystävät ry kurssin järjestämiseen darinkielisille kristityille maahanmuuttajille kotoutumisen ja kansalaisyhteiskunnan perusteiden vahvistamiseksi Kerhokeskus - koulutyön tuki ry / Kehittämiskeskus Opinkirjo Tutki-Kokeile-Kehitä -tiede- ja teknologiakilpailun järjestämiseen Kirjallisuudentutkijain Seura kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen teemanumeroiden julkaisuun Kirkon Ulkomaanavun säätiö Changemaker-nuorisoverkoston toiminnan tukemiseen Kokkolan Oopperayhdistys ry Oopperakesän 10-vuotisjuhlavuoden järjestämiseen Koulutus Elämään säätiö Koulutus elämään -terveyskasvatusohjelman kehitystyöhön Kristillinen taidesäätiö Johannes Kastaja -oratorion orkesterille, kuorolle ja solisteille tuottamiseen Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry monikulttuurisen juhlakalenterin tuottamiseen peruskoululaisille 4

5 Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ry Kuopion XII Viulukilpailun järjestämiseen Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 2015 järjestämiseen Kuurojen Liitto ry viittomakielen Suvi-verkkosanakirjan mobiilikäyttöliittymän toteuttamiseen Lahden kaupunginorkesteri kiertueeseen Japanissa osana Sibelius-juhlavuoden tapahtumia Lapin kamariorkesteri - Rovaniemen kaupunginorkesteri maakunnalliseen orkesteritoimintaan Lapissa Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry tanssi- ja musiikkiesitys Hölmöläisten tuottamiseen yhteistyössä Lapin Kamariorkesterin kanssa Lapin Kirjallisuusseura ry draamaseminaarin järjestämiseen Lapin yliopisto Rovaniemen kansainvälisen arktisen konferenssin 2015 valmisteluun Luonto-Liitto ry luontokerhotoiminnan kehittämiseen sekä kerho-ohjaajien lisäkoulutuksen järjestämiseen Luotsikirjasto perinteisen luotsikirjastotoiminnan ylläpitämiseen ja merihavereihin liittyvien oikeusprosessien sekä suomalaisten pitkänmatkan alusten meritarinoiden tallentamiseen Maanpuolustuksen Tuki ry vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen Mannerheim-ristin ritarien säätiö toiminnan tukemiseen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Hyvä alku koulutielle -kampanjan toteuttamiseen Matematiikkalehti Solmu Matematiikkalehti Solmun julkaisemiseen, kehittämiseen, koti- ja ulkomaiseen yhteistyöhön matematiikan opetuksen alalla sekä matematiikkadiplomitoimintaan Meripuolustussäätiö r.s vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry XVI Mäntän Musiikkijuhlien ja mestarikurssitoiminnan kehittämiseen Naisjärjestöjen Keskusliitto ry hankkeeseen "Moninaiset naiset näkyviin", painopisteenä 100-vuotias Suomi- naiset näkyviin sivusto, jossa nostetaan esille Suomen itsenäisyyttä rakentaneita naisia 5

6 Nomadi ry/alpo Aaltokoski Company balettipantomiimi Okon Fuokon (Leevi Madetoja v. 1927) näyttämöteoksen valmistamiseen Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry kahden näkövammaisen kirjoittajan kuunnelmakäsikirjoituksen tuottamiseen tallenteeksi Ohcejoga Utsjoen Ursa ry tapahtuman "Utsjoen pimennys ja pilkki" järjestämiseen Utsjoen koulukeskuksessa Oulun läänin Tanssialan Tuki ry valtakunnallisen yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tanssin harrastajille ja ammattiopiskelijoille tarkoitetun tapahtuman järjestämiseen "Arktiset askeleet -tanssitapahtuma 30 vuotta" Pelastakaa Lapset ry verkkonuorisotoiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden lisäämiseen erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi Pelastakaa vaivaisukot ry Vaivaisukkojen kirkko-, paikallis-, sosiaali- ja taidehistoriallisesta merkityksestä -tutkimusten organisointiin sekä vaivaisukkojen restaurointiohjeistuksen laatimiseen Pianoaura ry Pianoaura-festivaalin ja konsertti- ja koulutustoiminnan järjestämiseen Q-teatteri ry /Baltic Circle -festivaali suomalaisen taide- ja kulttuuripolitiikan nykytilaa ja tulevaisuutta tutkivaan projektiin "Suomen Taidepoliittinen Tapahtuma: Huippukokous, Teossarja ja Käsikirja" Radion kamarikuoron laulajat ry Helsingin kamarikuoron taiteelliseen toimintaan Rajaseutuliitto ry historiikin 90 vuotta rajaseututyötä painatukseen Routa -Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry "Maapallon laidoilla"-tanssiteoksen tekemiseen Rovaniemen taidemuseo Arktisten taidemuseoiden tapaamiseen Alaskassa toukokuussa 2015 Rovaniemen taidemuseon ystävät ry nykytaiteen työpajojen ja esitelmätoiminnan järjestämiseen Rääkkylä Folk yhdistys ry Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalin järjestämiseen Rääkkylässä Sanataideyhdistys Yöstäjä ry maahanmuuttajien valmistavan opetuksen runotyöpajoihin "Tervetuloa runokylpyyn!" Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry Savonlinnan Musiikkiakatemian 60-vuotisjuhlavuoden kansainvälisiin kamarimusiikin, oopperan ja liedin korkeimman tason mestarikurssien järjestämiseen, oopperaproduktioon sekä laajaan konserttisarjaan Savonlinnassa

7 Sibelius-Seura ry Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun järjestämiseen Sirkusyhdistys Race Horse ry White Nights -teoksen tuotantoon Sodankylän elokuvafestivaali ry Sodankylän elokuvajuhlien 30-vuotisjuhlien järjestämiseen Sorin Sirkus ry Sorin Sirkuksen 30-vuotishistoriajulkaisuihin Startup Säätiö Slush Euroopan suurimman teknologia- ja yrittäjyystapahtuman järjestämiseen Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys marionettioopperaproduktioon Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Codices Fennici - Suomen keskiajan ja 1500-luvun käsikirjoitusten tutkimus- ja digitointihankkeeseen Suomalaiset historiapäivät ry luentosarjan "16. Suomalaiset historiapäivät" järjestämiseen Lahden Sibeliustalossa Suomen arvostelijain liitto ry tietokirjakritiikkiä käsittelevän koulutuksen järjestämiseen Suomen Eläintentäyttäjät ry eläintentäytön euroopanmestaruuskilpailuiden järjestämiseen Oulussa Suomen filosofinen yhdistys ry konferenssin "15th Conference of Logic, Methodology and Philosophy of Science" järjestämiseen Helsingin yliopiston päärakennuksella Suomen Historiallinen Seura ry tutkimus- ja kirjahankkeeseen "Tieteen ja yhteiskunnan vuoropuhelu - Suomen Historiallinen Seura " Suomen Mentorit ry korkeakoulutettujen nuorten työllistymisen mentoritoimintaan Suomen merihistoriallinen yhdistys ry Merihistorian päivien teemana Työ merellä järjestämiseen Pietarsaaressa Suomen Merimieskirkko ry merenkulkijoiden parissa tehtävään työhön Suomen Meripelastusseura ry pelastusristeilijä/koulutuslaiva Jenny Wihurin peruskorjauksen jatkamiseen, suojavarusteiden hankintaan ja meripelastuskoulutuksen kehittämiseen 7

8 Suomen Nuorisopurjehtijat ry nuorisopurjehdustoiminnan kehittämiseen yhdessä Suomen Purjelaivasäätiön kanssa sekä kansainväliseen yhteistyöhön Suomen Oistat-keskus Prague Quadrenniale -skenografiatapahtuman Suomen ammattilaisosaston suunnitteluun ja toteutukseen Suomen Partiolaiset ry partiojohtajakoulutukseen ja sen kehittämiseen Suomen Raamattuopiston Säätiö digitaalisen oppimisympäristön rakentamiseen ja kehittämiseen kansanopistoympäristöön Suomen Rauhanturvaajaliitto ry rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan liittyvän tiedon ja materiaalin keräämiseen, säilyttämiseen ja esittelyyn Suomen Solistiyhdistys konserttitoimintaan Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys ry Ruotsin ajan ( ) tuomiokirjatietokannan koostamiseen ja ylläpitoon Suomen Unima ry nukketeatterialan etujärjestön Suomen Uniman 30-vuotistapahtumiiin sekä päätapahtumaan Nukketeatterin Näyteikkuna Helsingissä Suomen Viron-instituutin Säätiö Suomen kielen ja kulttuurin yhteistyöverkoston "Keelesild" toimintaan Virossa Säätiö Institutum Romanum Finlandiae Wihurin stipendiin nuoren suomalaisen tutkijan työn tukemiseksi Suomen Rooman -instituutissa Taideyliopiston CERADA tutkimukseen "Vuorovaikutteinen kuorotoiminta yliopisto-opintojen tukijana: Narratiivinen tutkimus jännittäjien oppijakokemuksista" Taiteilijayhdistys MUU ry Amorph!14 yhteisöperformanssi-festivaalin dokumentaatioon Talonpoikaiskulttuurisäätiö hyvän asumisen ja kestävän kehityksen ekologiset, sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset tavoitteet yhdistävään Kylä hankkeeseen Taloudellinen tiedotustoimisto ry kuudesluokkalaisten työelämä-, yhteiskunta- ja yrittäjyysvalmiuksien edistämiseen Yrityskyläoppimisympäristöissä Tanssin Aika ry Tanssin Aika -festivaalin 2015 järjestämiseen 8

9 Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry Liisa Pentti +Co:n The Sinking of Titanic -tanssiteokseen Tanssiteatteri Mobita /Danscon kannatusyhdistys ry, Tanssiteatteri MD Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin järjestämiseen 2015 Tanssiteatteri Tsuumi (Taideosuuskunta Tsuumi) Tanssiteatteri Tsuumin 15-vuotistapahtuman "Bakkanaalit" toteuttamiseen Teatterikone Osk kiertävän lastenteatteriesityksen valmistamiseen yhteistyössä lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen kanssa Teatterimuseon säätiö verkkonäyttelyn "Tunteita ja eleganssia - Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista" toteutukseen Teatterin tiedotuskeskus ry julkaisuun Theater worlds and futures - Finland Zukünftige Theaterwelten - Finnland Todellisuuden tutkimuskeskus ry julkaisu- ja koulutustoiminnan toteuttamiseen ja kehittämiseen Tuglas-seura Sinuiksi Suomen kanssa -virolaisille maahanmuuttajille suunnattuun suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa esittelevään hankkeeseen Turun Suomalaisen yhteiskoulun lukio/merilinja merellisten opintojen ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä merellisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen ja välittämiseen Turun yliopisto, Wihurin fysiikantutkimuslaboratorio matalien lämpötilojen perustutkimukseen ja siihen liittyvään jatko-opiskelijoiden ja opiskelijoiden koulutukseen sekä heliumin nesteyttimen hankintaan Tuulentuvan Säätiö seurojentalo Tuulentuvan kunnostamiseen Urbaanin taidetanssin tuki ry urbaanin taidetapahtuman UrbanApa arts 2014 järjestämiseen ja taiteelliseen työhön tapahtuman aikana Vaasan Teknillinen Seura ry Valtakunnalliset teknologiayrittäjyyspäivät Vaasassa 2014 järjestämiseen Vihreä Keidas ry Wihurin rahaston lahjoittaman huumenuorten vastaanottokodin toimintaan Vuovde-, guolásteaddji- ja duottarsámit rs. Metsä- kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry metsäsaamelaisten historiallisten kulttuurikohteiden dokumentointiprojektiin Värttinä Värttinän Vienan Karjalaan kohdistuvaan runolaulumatkaan ja tallennusprojektiin 9

10 Warkauden Kassiopeia ry kaukoputken ja sen oheislaitteiden hankintaan WAU ry lasten ja nuorten terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen järjestämällä matalan kynnyksen laadukasta harrastustoimintaa We Jazz Oy We Jazz tapahtuman tuottamiseen Wihurin tutkimuslaitos sydän- ja verisuonitautien perustutkimukseen sekä laitehankintoihin Ykspihlajan Työväen Näyttämö ry "Painimolski"-esityksen tuottamiseen Kauppatieteiden maisteri Pasi Aaltola väitöskirjatyöhön "Managers and accounting" Musiikin maisteri Sofia Ahjoniemi konserttiharmonikan hankintaan Musiikin opiskelija Heta Aho opiskeluun Pariisin konservatoriossa Oikeustieteen maisteri Lotta Aho väitöskirjatyöhön "Why there are no forerunners: Influence of the reigning political paradigm on energy sector MNC climate policies and activities" Filosofian maisteri Vilma Aho väitöskirjatyöhön "Univajeen vaikutus immuunijärjestelmään ja rasva-aineenvaihduntaan" Hammaslääketieteen kandidaatti Ramin Akhi väitöskirjatyöhön "Oxidized low density lipoprotein in saliva: predictor biomarker in atherosclerosis" Kauppatieteiden maisteri Antti Alakiuttu väitöskirjatyöhön "Vaihtovelkakirjalainat osana hedge rahastojen sijoitusstrategioita" Musiikin maisteri Eva Alkula ja musiikkipedagogi Janne Tuomi ääni- ja veistosteoksen "PLAY" ääninauhan valmistamiseen Muusikko Anna Angervo ja työryhmä Nykymusiikkiyhtye TampereRaw:n konserttiin - Stravinskyn Sotilaan tarina -produktioon yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen oppilaiden kanssa Tekniikan tohtori Antti Anttonen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Viiveherkät ja energiaomavaraiset heterogeeniset tiedonsiirtoverkot" Filosofian tohtori Mari Aro tutkimukseen "Ääni ja valta: dialogisia näkökulmia kielelliseen toimijuuteen" 10

11 Kauppatieteiden maisteri Sanna Arola väitöskirjatyöhön "Investointipäätösprosessi ja siihen vaikuttavat tekijät kuntaympäristössä - Casetutkimus suomalaisessa kunnassa" Terveystieteiden maisteri Eeva Aromaa väitöskirjatyöhön "Tunteet innovaatiotoiminnassa" Diplomi-insinööri Sanja Asikainen väitöskirjatyöhön "Research on bioactive polymers and 3D structures based on them" Kasvatustieteen maisteri Saija Benjamin väitöskirjatyöhön "Belonging or Longing to Belong?" Experiences of adolescents growing up amidst international transitions Ohjaaja Anssi Blomstedt ja arkkitehti Severi Blomstedt dokumenttielokuvaprojektiin "Paikan päällä - keskusteluja Juhani Pallasmaan kanssa, osa kolme: Huvilakatu" Master of Science Lihuizi Chen väitöskirjatyöhön "Kaupunkien kotitalouksien jätehuolto: Institutionaalinen innovaatio ja liiketoimintamahdollisuus" Filosofian maisteri Wen Chen väitöskirjatyöhön "Exhaled breath studies with type 1 diabetic patients" Musiikin kandidaatti Anni Collan pianokilpailuihin osallistumiseen, sekä maisteriopintojen loppuunsaattamiseen Suomessa ja Saksassa Master's Degree in Quantitative Methods in Economics and Business Nasim Dehghan Hardoroudi väitöskirjatyöhön "Problems in the context of portfolio optimization" Taiteen maisteri Tomi Dufva väitöskirjatyöhön "Luova ohjelmointi taidekasvatuksen välineenä" Kauppatieteiden maisteri Milla Ek väitöskirjatyöhön "Kansainvälisen, monikulttuurisen ohjelmistoinnovaatioprojektin hallinta pankki-ja rahoitusalalla" Musiikin maisteri Anni Elonen Sähköisen Barokkiarkku -opetusmateriaalin valmistamiseen käytettäväksi barokkimusiikin opetuksessa päiväkodeissa, kouluissa ja musiikkioppilaitoksissa Kauppatieteiden maisteri Anna Elsilä väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Determinants of liquidity-driven insider trading" Filosofian maisteri Hanna Etholén väitöskirjatyöhön "Ambivalentti halu feminiinisyys, seksuaalisuus ja pornografia naisten alistamisen ja vapauttamisen käytäntöinä eroottisissa romaaneissa" Filosofian maisteri Jaana Etula ja humanististen tieteiden kandidaatti Laura Happo kaupunkiasumisesta kertovan kirjan tekemiseen 11

12 Valtiotieteiden tohtori Eerika Finell väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Kansallisten symbolien muutos , ryhmämoraali ja maahanmuuttajat" Kauppatieteiden maisteri Lauri Finér väitöskirjatyöhön "Efficiency of Cross-Border Exchange of Information Between Tax Authorities and Legal Protection of Taxpayers" Koreografi-tanssija Thomas Freundlich, muusikko Kari "Kärtsy" Hatakka ja säveltäjä Rene Ertomaa Akseli Gallen-Kallelan elämään ja taiteeseen perustuvan Northern Fire -teoksen valmistamiseen taiteilijan 150-vuotisjuhlavuonna 2015 Terveystieteiden tohtori Sari Fröjd tutkimukseen "Mihin vie masentuneen tie nuoruusiän masennusoireilun ennustemerkitys myöhemmälle mielenterveydelle ja sosioekonomiselle asemalle" Musiikin maisteri Annika Fuhrmann ja työryhmä Doubts - dramatisoitujen nykymusiikkikesitysten järjestämiseen teatteri Höyhentämössä Valtiotieteiden maisteri Heli Fyhr väitöskirjatyöhön '"Vlaanderen aan de vlamingen'? National identity in Belgium. A study of national and regional identity in Flanders since 1970s" Kauppatieteiden tohtori Mika Gabrielsson ja kauppatieteiden tohtori Peter Gabrielsson tutkimukseen "Kansainvälisten start-up yritysten globaali kasvu ja päätöksenteko" Georg Henrik von Wrightin 100-vuotisjuhlan työryhmä Georg Henrik von Wrightin 100-vuotisjuhlakonferenssin järjestämiseen Cambridgessa 2016 Musiikin kandidaatti Roope Gröndahl Steinway-flyygelin hankintaan Teatteritaiteen maisteri Mi Aleksandra Grönlund fyysisen teatterin jatko-opintoihin Ecole Internationale De Jacques Lecoq -koulussa Ranskassa Diplomi-insinööri Juho Haapakangas väitöskirjatyöhön "Koksin kuumalujuus ja sen mittaaminen" Filosofian tohtori Marko Haapakoski väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Pelon siirtyminen peto-saalissuhteessa ja sen vaikutukset populaation yksilöiden käyttäytymiseen sekä ekosysteemiin" Diplomi-insinööri Tuomas Haarnoja väitöskirjatyöhön "Control applications in mechatronic systems" Musiikin maisteri Varpu Haavisto ja musiikin tohtori Assi Karttunen konserttikiertueen järjestämiseen Filosofian tohtori Janne Haikari, filosofian tohtori Marko Hakanen ja dosentti Anu Lahtinen historian yleisesityksen "Aatelin historia Suomessa keskiajalta 1900-luvulle" kirjoittamiseen 12

13 Filosofian maisteri Ville Hakanen väitöskirjatyöhön "Ganymedestä esittävä kuva maskuliinisen seksuaali-identiteetin rakentajana antiikin Roomassa" Sirkustaiteilija Salla Hakanpää Dive in Acrobatics, Akrobatiaa veden yllä ja alla -esityksen valmistamiseen Filosofian maisteri Lauri Hautala väitöskirjatyöhön "Ilmakehälle relevanttien nanoklusterikompleksien katalyyttiset ominaisuudet" Doctor of Philosophy Jingwei He väitöskirjatyöhön "Dental application of new methacrylate monomers with antibacterial and radiopaque properties" Master of Arts Pia Heikkilä viihderomaanin kirjoittamiseen Filosofian tohtori Päivi Heikkilä-Halttunen uusimman suomalaisen kuvakirjallisuuden kartoitukseen ja raportointiin eri foorumeilla julkaistavissa artikkeleissa Teatteritaiteen maisteri Mirjami Heikkinen, teatteritaiteen maisteri Taija Helminen ja muusikko Mikko Perkola Hippopotamus-esityksen valmistamiseen ja kiertueen toteuttamiseen muistisairaiden ryhmäkodeissa Ohjaaja Ari Heinilä Who robbed the wreck? -dokumenttielokuvan esityskuntoon saattamiseen Filosofian maisteri Esko Heinonen väitöskirjatyöhön "Minimaalipinnat Cartan-Hadamard-monistoilla" Filosofian tohtori Juha Heiskanen ja työryhmä tutkimukseen "Pienimolekyylisten aukkojenkuljettajien ja heterosyklisten donorimateriaalien kehittäminen orgaanisiin aurinkokennoihin" Kauppatieteiden tohtori Aino Elina Henttonen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Kolmatta tilaa rakentamassa? Mielekkään työn tutkimus- ja koulutushanke" Tanssitaiteen maisteri Anne Hiekkaranta ja työryhmä liikkeellisen muotokuvasarjan toteuttamiseen Kasvatustieteen maisteri Lauri Hietajärvi väitöskirjatyöhön "Adolescents socio-digital participation profiles and their associations to learning, motivation, and academic well-being" Filosofian maisteri Marianne Hiltunen väitöskirjatyön "Polymeeriset uravalokanavainterferometrit" loppuunsaattamiseen Tekniikan tohtori Mika Hirsimäki Suomen synkrotronisäteilyn käyttäjien yhdistyksen vuosiseminaarin järjestämiseen Tampereella, erityisesti alan tohtoriopiskelijoille 13

14 Musiikin maisteri Jouni Hirvelä ja musiikin kandidaatti Anna Huuskonen Ung Nordisk Musik -festivaalin järjestämiseen Filosofian maisteri Lauri Hitruhin väitöskirjatyöhön "Kvasikonformikuvaukset, Hausdorffin dimensio ja multifraktaalispektri" Teologian maisteri Jouni Hokkanen vaihtoehtoista kulttuurimatkailua käsittelevän tietoteoksen kirjoittamiseen Teatteritaiteen maisteri Sakari Hokkanen, taiteen maisteri Outi Herrainsilta ja teatteritaiteen maisteri Mikko Virtanen näyttämöesseetä esitysmuotona tutkivaan projektiin Hamlet Mobile Filosofian maisteri Sampsa Petteri Holopainen väitöskirjatyöhön "Suomalais-ugrilaisten kielten indoiranilaiset lainasanat: äännesubstituutioiden ja levikkikriteerien kriittistä tarkastelua" Kirjailija Kari Hukkila esseeteoksen kirjoittamiseen Filosofian maisteri Sonja Hurskainen väitöskirjatyöhön "Ympäristötekijöiden vaikutus harvinaisen boreaalisen kämmekän elinkelpoisuuteen" Yhteiskuntatieteiden tohtori Hanna-Mari Husu väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Yhteiskunnallinen luokka ja toimijoiden tunnetaipumukset poliittisessa protestissa" Kauppatieteiden maisteri Veijo Hytti väitöskirjatyöhön "Uudet liiketoimintamallit energiatoimialan murroksessa" Musiikin maisteri Tero Hyväluoma Viulu.fi -internetsivuston luomiseen Diplomi-insinööri Petteri Hyvärinen väitöskirjatyöhön "Neurostimulaatiomenetelmät tinnituksen hoidossa" Lääketieteen lisensiaatti Viivi Hyvönen romaanin kirjoittamiseen Musiikin tohtori Tommi Hyytinen ja työryhmä Arktinen Hysteria -kvintetin taiteelliseen toimintaan Diplomi-insinööri Antti Häkkinen väitöskirjatyöhön "Signal processing of single-cell measurements of gene expression in live cells" Videoartenomi Ari Häkkinen luontodokumentin "Meri joka katosi" kuvaus-ja ohjaustyöhön Filosofian maisteri Virpi Hämeen-Anttila romaanin kirjoittamiseen 14

15 Kauppatieteiden tohtori Hannu Hänninen kirjan "Onnettomuudet - Miten organisaatioiden toimintamallit tuottavat niitä?" tekemiseen Teatteritaiteen maisteri Anna-Leena Mirjami Härkönen kaunokirjalliseen työhön Filosofian maisteri Marja Kaarina Härkönen kaunokirjalliseen työhön Valtiotieteiden maisteri Mitra Härkönen väitöskirjatyöhön "Tiibetiläisnunnien motiivit ja muuttuva asema nyky-kiinassa" Filosofian maisteri Salla Härkönen väitöskirjatyöhön "Muurahaisten pesävieraat: norkomuurahaisen esiintyminen" Tanssitaiteen kandidaatti Kaisu Hölttä ja PUPU kollektiv työryhmä tanssiteoksen Whispers and Cries toteuttamiseen Musiikin opiskelija Adriana Iacovache-Pana viulunsoiton jatko-opintoihin Eastman School of Musicissa Yhdysvalloissa Liikuntatieteiden maisteri Johanna Ihalainen väitöskirjatyöhön "The effects of strength and endurance exercice on acute inflammation response and training on low-grade inflammation" Filosofian tohtori Teemu Ikonen ja työryhmä menetelmällistä kirjallisuutta käsittelevän antologian kirjoittamiseen Diplomi-insinööri Mikko Iljana väitöskirjatyöhön "Rautapellettien korkealämpötilaominaisuuksien kehittäminen" Psykologian maisteri Ville-Juhani Ilmarinen väitöskirjatyöhön "Viiden suuren persoonallisuuspiirteen kehittyminen ikävuosina 7-16" Filosofian maisteri Liisa Ilvonen väitöskirjatyöhön "Paleoilmaston kvantitatiivinen rekonstruktio Bayes-menetelmiä käyttäen" Filosofian tohtori Visa Immonen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Konventit ja luostarit aineellisen kulttuurin solmukohtina keskiajan Suomessa" Diplomi-insinööri Elisa Isotahdon väitöskirjatyöhön "Corrosion evaluation and protection of sintered Nd-Fe-B magnets" Kauppatieteiden maisteri Sami Itani väitöskirjatyöhön "Critical Theory Approach to Human Resource Management: Unmasking the Ideological Features of HRM Studies, Discourses and Practices" Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa Kauppatieteiden tohtori Kim Ittonen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Johdon ja hallituksen vaikutus tilintarkastukseen, sisäisen valvonnan laatuun sekä suorituskykyyn pankkialalla" 15

16 Filosofian maisteri Anna Jalava väitöskirjatyöhön "Borrelia garinii -bakteereiden ulkomembraaniproteiinit elimistön immuuniväistössä ja neuroborrelioosin patogeneesissä" Teologian tohtori Ville Jalovaara tutkimukseen "Köyhät teillä on aina keskuudessanne" Helsingin kaupunkilähetyksen sosiaalisen auttamistyön historia 1880-luvulta nykypäivään Filosofian tohtori Matti Jauhiainen ja työryhmä tutkimukseen "Angiopoietiinin kaltaisten proteiinien 3,4 ja 8 biomarkkerirooli lihavuudessa ja kardiovaskulaarisairauksissa sekä toimintamekanismi VLDL ja glukoosimetabolian säätelyssä" Master in biotechnology Balamuralikrishna Jayaprakash väitöskirjatyöhön "Suoliston ja sisäilman mikrobiyhteisöjen karakterisointi ja yhteys hengitysterveydelle" Filosofian tohtori Juha Jeronen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Edistyneet laskentamenetelmät aksiaalisesti liikkuvien elastisten ja viskoelastisten materiaalien neste-rakennekytkennässä" Filosofian maisteri Kaisa Joki väitöskirjatyöhön "Hybridimenetelmät epäsileässä epäkonveksissa optimoinnissa" Ympäristötieteen maisteri Simo Jokinen väitöskirjatyöhön lannoitetypen kertymisestä kasveihin sekä ympäristölle haitallisesta karkaamisesta ilmakehään ja vesistöihin Musiikin maisteri Johanna Juhola videoprojisointeja hyödyntävän harmonikkasoolokonsertin "Johanna Juhola & Imaginary friends" valmistamiseen Diplomi-insinööri Eveliina Juntunen väitöskirjatyön "LED valaisuratkaisujen suorituskyvyn parantaminen lämmönhallinnan ja älykkään ohjauksen keinoin" loppuunsaattamiseen Filosofian tohtori Riika-Leena Juntunen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Borrowed Place. Creativity, educational reform and innovation in the context of Sino-Finnish cooperation today and hundred years ago" Nukketeatteritaiteilija Emma Jussila-Scherman Valleilta alas tanssivat kengät -näytelmän ja näyttelyn valmistamiseen Taiteen maisteri Anne Jämsä ja työryhmä "Swan of Tuonela"-esityksen valmistamiseen Filosofian maisteri Tuuja Jänicke väitöskirjatyöhön "Hahmoterapeuttinen lähestymistapa teatterityöhön ja teatteriopetukseen" Filosofian tohtori Hanna Järvinen ja Leena Rouhiainen Tanssintutkimuksen menetelmistä -antologian tekemiseen 16

17 Kauppatieteiden tohtori Veikko Jääskeläinen tutkimuksen "Negotiation of International Contracts: an Introduction" kirjoittamiseen sähköisessä muodossa Terveystieteiden maisteri Karoliina Kaasalainen väitöskirjatyöhön "Kuntotestit heikkokuntoisten työikäisten miesten liikunta- ja ruokailutottumusten muutosten tukena" Säveltäjä Jouni Kaipainen sävellystyöhön Diplomi-insinööri Matti Kaisti väitöskirjatyöhön "ISFGFET - sensorin tutkimus ja kehitys pintavesien monitorointiin" Arkkitehti Iida Kalakoski väitöskirjatyöhön "Patina restaurointiteoreettisena käsitteenä" Teatteritaiteen maisteri Aune Kallinen ja filosofian maisteri Sarianna Silvonen Richard Schechnerin Performance Studies, 3rd ed. -kirjan käännös- ja toimitustyöhön Kauppatieteiden tohtori Kirsi-Mari Kallio väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Tulos- ja suoritusmittauksen vaikutukset tulosohjattujen yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilökunnan työhön" Musiikin maisteri Mika Kallio kansainvälisen lyömäsoitintapahtuman "Slaaki Percussion Festival 2015" järjestämiseen Helsingissä Filosofian maisteri Mikko Kamula suomalaista mytologiaa ja kansankulttuuria käsittelevän romaanin kirjoittamiseen Filosofian maisteri Matti Kangaskoski runokokoelman kirjoittamiseen Filosofian maisteri Mia Kankimäki elämyksellisen tietokirjan kirjoittamiseen Filosofian maisteri Vappu Kannas väitöskirjatyöhön "Rewriting Her Life: Romance in the Journals of L.M. Montgomery" Diplomi-insinööri Matti Kannisto väitöskirjatyöhön "Acinetobacter baylyin valjastaminen bioprosesseihin synteettisen biologian keinoin" Taiteen maisteri Arja Karhumaa väitöskirjatyöhön "Graafinen suunnittelu kirjoittamisena: Arkisten tekstilajien kuvallisuus ja tavallisuus" Filosofian tohtori Matti Karp tutkimukseen "Kansainvälisen tutkimusverkoston laajentaminen bioenergian ja synteettisen biologian aloilla" 17

18 Filosofian maisteri Laura Karttunen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Kokemuksellinen oppiminen ja kirjallisuuskäsitys monitieteisen kirjallisuusopetuksen perustana" Kasvatustieteen maisteri Liisa Kaski väitöskirjatyöhön "Arktinen estetiikka. Pohjoinen tyyli saamelaisten sarvilusikoiden ornamentiikassa" Kauppatieteiden maisteri Anne Kastarinen väitöskirjatyöhön "The Grandmarket - Consumption Practices of Grandparenthood" Masters of Arts in Dance Andrius Katinas ja työryhmä teokseen Paper Piece Filosofian maisteri Otto Kauko väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen liittyen onkoproteiini CIP2A:n säätelemiin syöpäsolujen toimintoihin Filosofian maisteri Riina Kaukonen väitöskirjatyöhön "Myosin-X and filopodia in breast cancer cell invasion and metastasis" Kirjailija Milja Kaunisto historiallisen romaanin kirjoittamiseen Teologian maisteri Marjaana Kavonius väitöskirjatyöhön "Significance of Religious Education and Ethics for a Personal Worldview and Readiness to Encounter Diversity: Student Perspectives" Tanssitaiteen maisteri Johanna Keinänen, taiteen maisteri Kim Saarinen ja säveltäjä-muusikko Tatu Metsäpelto internetissä julkaistavan tanssivideoteoksen valmistamiseen Tanssitaiteen maisteri Simo Kellokumpu ja työryhmä taiteellisen tutkimusryhmän toimintaan väitöskirjatyössä "Eletty tila taiteellisen työn tilallistamisen lähtökohtana. Koreografisen prosessin tarkastelua." Kauppatieteiden tohtori Matti Keloharju ja kauppatieteiden tohtori Samuli Knupfer tutkimukseen "Kykykuilu perheyrityksissä" Filosofian maisteri Sanna Ketonen-Oksi väitöskirjatyöhön "Sosiaalinen media innovaatiotoimintaa tukevan arvonluonnin ja liiketoiminnan muokkaajana" Kirjailija Katja Kettu, valokuvaaja Meeri Koutaniemi ja toimittaja Maria Seppälä suomalaisten ja intiaanien jälkeläisiä käsittelevän kaunokirjallisen valokuvateoksen työstämiseen Filosofian maisteri Elina Kettunen väitöskirjatyöhön "Diversity and evolution of dark filamentous microfungi on plant exudates" Kauppatieteiden maisteri Tuomas Kiiski väitöskirjatyöhön "Arktisen merenkulun kannattavuus Pohjoisreitillä 2010-luvulla" 18

19 Musiikin opiskelija Topias Kiiskinen Yamaha-fagotin hankintaan Musiikkipedagogi Saara Kiiveri maisteritasoisen oopperakoulutuksen loppuunsaattamiseen, laulun mestarikursseihin sekä nuottimateriaalien ja äänityslaitteen hankintaan Yhteiskuntatieteiden maisteri Stiina Kiiveri lastenkirjan "Satumainen tietokirja yleisimmistä lasten sairauksista" tekemiseen Kauppatieteiden tohtori Jyri Kinnunen tutkimukseen "Risk-Return Trade-Off and Autocorrelation: Empirical and Theoretical Applications" Filosofian maisteri Jenni Kirves väitöskirjatyöhön "Ehjän Suomen rikkinäiset rakentajat - jälleenrakentajien tunnemaisema ja sodasta selviytymisen prosessit" Tekniikan lisensiaatti Markku Kiviranta väitöskirjatyöhön "Spectral and energy efficient modulation methods in presence of nonlinear distortions" Musiikin maisteri Patrik Kleemola tilaussävellyksiin ja kitaran hankintaan Filosofian tohtori Hannele Klemettilä tutkimukseen "Metsäluonnon mielikuvat ja merkitykset myöhäiskeskiajalla" Taiteen maisteri Mikko Koivisto väitöskirjatyöhön "Nothing Special: Challenging the Representations of Mental Disability in the Discourses of Finnish Art and Visual Culture Education" Kauppatieteiden maisteri Tero Tuomas Kokko väitöskirjatyöhön "Kunnallisalan johtamisen haasteet: avaintoimijoiden tarinat jännitteiden ilmentäjänä" Yhteiskuntatieteiden maisteri Jussi Konttinen tieto- ja reportaasikirjaan Siperiasta Musiikin maisteri Uli Kontu-Korhonen sairaalamusiikkityön tekemiseen Jorvin sairaalan lastenklinikoilla Espoossa sekä vastasyntyneiden teho- ja valvontaosastoilla Helsingissä Tanssitaiteen maisteri Hanna Korhonen ja "Paleltunut taivas" -työryhmä "Paleltunut taivas -esitys uskosta, toivosta ja hengellisestä väkivallasta"-teoksen vierailuesityksiin Filosofian tohtori Pekka Korhonen tutkimukseen "Päätöksentekijän valintojen epärationaalisuus ja epäjohdonmukaisuus" Tanssitaiteen maisteri Liisa Korpiniitty ja työryhmä tanssiteoksen Valon paino valmistamiseen 19

20 Filosofian tohtori Riikka Korppi-Tommola väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Suomalaisten tanssijoiden muistit ja muistot" Kirjailija Jukka Koskelainen runoelman ja romaanin kirjoittamiseen Kauppatieteiden maisteri Satu Koskinen väitöskirjatyöhön "Examination of the dyadic CEO - Chairman of the Board relationship from the perspective of leadership" Filosofian tohtori Jari Kotilainen Euroopan eteläisen observatorion (ESO) johtokunnan kokouksen järjestämiseen Turussa Filosofian maisteri Sara Kovanen väitöskirjatyöhön "Campylobacter jejunin molekyyliepidemiologia genomiikan aikakaudella" Filosofian maisteri Soile Kukkonen väitöskirjatyöhön "Kraatterilaskuiänmääritys ja sen soveltaminen Marsin Hellaksen altaan itäosien veden historian selvittämiseksi" Tanssija Marjo Kuusela tanssiteoksen valmistamiseen birgittalaisnunnien lauluista Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Eliisa Kylkilahti väitöskirjatyöhön "Arjen kohtaamisia palvelukulttuurissa: kuluttajan rooli ja toimijuus palveluesityksessä" Ylioppilas Anni Kytömäki romaanin kirjoittamiseen Musiikin kandidaatti Tuomas Kyyhkynen kansainväliseen pianoakatemiaan sekä pianokilpailuihin osallistumiseen Terveystieteiden maisteri Kaisa Kähkönen väitöskirjatyöhön "Kasvis-Sapere - kasvisten, marjojen ja hedelmien syömään oppiminen ja oppimisen yhteys ruokakasvatukseen kotona ja varhaiskasvatuksessa" Valtiotieteiden maisteri Annina Kärkkäinen Kiinan Afrikka-politiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Mari Könönen väitöskirjatyöhön "Orgaanisen aineksen hajoaminen ja maankäyttömuutoksen vaikutukset trooppisilla turv la" Filosofian maisteri Joonas Lahtinen emansipatorisia tavoitteita sisältävien osallistavien esitysten tekijyyskäytäntöjä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen Filosofian maisteri Maria Lahtinen väitöskirjatyöhön "Diet, mobility and importance of cultivation in late Iron age and early Medieval Finland" 20

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA 1039/2013 5 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA Yliopistojen nimien lyhenteet: AYO Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto (SSKH)

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA 2220 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien lyhenteet: HKKK HY HY (SSKH) JoY JY KY KuvA LTY LY

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa 23.7.2015 1/12 Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautumista tieteenalayksiköiden ja koulutusalojen kesken. Ensimmäinen taulukko

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll

Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll Champion (ABC) 192 Asmo Juhana PASANEN - Elina Annika VELLONEN

Lisätiedot

BUGG. Bugg AB (GP) Ari Vaskelainen - Marita Yliknuussi. Bugg C. Petteri Rajamäki - Maria Rajamäki. Bugg D. Tero Kähkönen - Terhi Kuosmanen

BUGG. Bugg AB (GP) Ari Vaskelainen - Marita Yliknuussi. Bugg C. Petteri Rajamäki - Maria Rajamäki. Bugg D. Tero Kähkönen - Terhi Kuosmanen BUGG Bugg AB (GP) Rasmus Johnson - Ida Keränen Juho Päivinen - Tiina Aalto Ari Vaskelainen - Marita Yliknuussi Samuli Kalliala - Rosa Timonen Olli Henttonen - Anni Henttonen Jukka Vaittinen - Satu Virtapohja

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015

KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015 KÄRRY-SM JÄMI 2015 TULOKSET 17. 18.10.2015 SM-luokat: DR6, 6-koiran kärryluokka 2 x 6,0 km 1. Kaivola Teemu, L-SVU 20:47.8 10:22.7 10:25.1 34.621 x 2. Lehtomäki Vesa-Pekka, KVKS 22:29.2 11:14.9 11:14.3

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2012, OULU 11.-12.2. liikesarjat, naiset 1.dan liikesarjat, miehet 1.dan 1. Julia Pätsi, Taekwon-Do Akatemia 1. Samuli Rossi, Taekwon-Do Akatemia 2. Jutta Jakkila, Taekwon-Do

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

Tanssitaiteen toiminta-avustukset 2015

Tanssitaiteen toiminta-avustukset 2015 Tanssitaiteen toiminta-avustukset 2015 Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt toiminta-avustuksen 18 yhteisölle, yhteensä 1 080 000. Hakijoita oli 31 kpl. As2wrists ry, HELSINKI, 25 000 Barker-teatteri yhdistys

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Kirkolliskokousvaalit 2016

Kirkolliskokousvaalit 2016 I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013 Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 10. - 22:07:12 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Juho Kurki KaA 99 99 99 100 99 100 596 2. Tommi Tella JA 99 99 99 100 100 98 595 3. Teemu Mesiäinen KuusA 100 98 99 100

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki ROCK'N'SWING GP kilpailut Hämeenlinna 13.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 3 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 4 Samuli Kalliala Pinja Sarviluoma Baunssi Hämeenlinna 44 Olli Rasi Rosanna Valtonen

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 POHJOIS-POHJANMAAN KULTTUURIRAHASTON APURAHAT JA PALKINNOT 2014 APURAHAT Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 Fil. maisteri Tarja Alakoski, Oulu, Vezf1-tekijän roolia

Lisätiedot

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015 N yl. 100 m 12,43 Kristiina Peltola -98 N yl. 200 m 25,66 Kristiina Peltola -98 N yl. 400 m 59,49 Teija Ikonen -87 N yl. 800 m 2.19,21 Merja Järvinen -89 N yl. 100 m aj. 14,7 Eeva Vierikko -74 N yl. 400

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK

Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS Ella Bingham, TKK Mikä FICS on Kuka minä olen Tutkijakoulun koordinaattori Dosentti, HY tietojenkäsittelytiede TkT, TKK informaatiotekniikka DI, TKK systeemi-

Lisätiedot

Maanantai 23.1.2012 Sarja 17-vuotiaat ja sitä vanhemmat, 1. erä, 22 soittajaa

Maanantai 23.1.2012 Sarja 17-vuotiaat ja sitä vanhemmat, 1. erä, 22 soittajaa Maanantai 23.1.2012 Sarja 17-vuotiaat ja sitä vanhemmat, 1. erä, 22 soittajaa Klo 9:30 4 soittajaa 1. Niina Ranta, Musiikkiopisto Juvenalia 2. Anu Rautakoski, Metropolia Ammattikorkeakoulu 3. Eero Rautasuo,

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Pohjois-Karjalan 67. MKV Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lava Erä 1 12.00 1 Riikka Viiala K4 Center naiset LC 1 kg -3 kg 2 Minna Silvennoinen Hakalanmäen Ryhti ry naiset LC 1 kg -3 kg 3 Johanna Soiluaho Tahdonvoiman

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos Petri Mäki 19 203 202 233 156 212 171 1177 tulos + tas 222 221 252 175 231 190 1291 Helvi Mäkipää 11 141 176 213 191 191 183

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto

TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto Väitöskirjaprojekti alkaa Vuoden 2006 alusta Comenius-projektiin tutkijaksi gradu saatava valmiiksi tammikuussa 2006 Valmistuminen teologian maisteriksi 03/2006 Tutkimustyö

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v.

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v. Suomen Taekwondoliitto Liikesarjojen SM-liiga 6/6 osakilpailu, Turku 19.11.2011 SM-liigan, harrastajasarjojen ja ilvessarjojen tulokset Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) 1. Nea Säynäjoki Tampere Kumgang

Lisätiedot

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR H13 (Lähti: 3, Keskeytti: 0, : 0) 1. h13 Ahola Erik 10.54 2. h13 Hakola Matti 14.17 +3.23 3. h13 Grönholm Martti 23.02 +12.08 D13 (Lähti: 2, Keskeytti: 0, : 0) 1. d13 Annala Vilma 13.54 2. d13 Mäntymäki

Lisätiedot

Luokka/ohjaaja Aineenopettaja/didaktikko 1A Kuusisto, Anttila, Risto eao

Luokka/ohjaaja Aineenopettaja/didaktikko 1A Kuusisto, Anttila, Risto eao OKLS511 Ohjattu Soveltava harjoittelu 5opintopistettä Tiedotustilaisuus harjoittelusta Amandassa 30.3.2009 kello 14.15-16.00 Harjoittelujakso 14.4. 29.5. 2009 16 h OKLS511 harjoittelussa Luokka/ohjaaja

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset Sakun Kesäkisat Vierumäki 8/31/2041 yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset TULOKSET M 100 m Tuuli: -0,1 1. Ilari Teerikangas Ammattiopisto Luovi 12,55 2. Teemu Lehmusto Suomen Urheiluopisto 13,13 3. Matti

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

Yhteispisteet PJ Cup 1 PJ Cup 2 PJ Cup 3. P11 60 m

Yhteispisteet PJ Cup 1 PJ Cup 2 PJ Cup 3. P11 60 m P11 60 m 1 Marcel Erkko 34 10 12 12 2 Tuukka Heinonen Viipurin Urheilijat 28 12 8 8 3 Juho Porri Hollolan Urheilijat -46 26 6 10 10 4 Topi Taimisto 12 8 4 5 Samuel Mäkelä Hollolan Urheilijat -46 11 4 4

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1. Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1. Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1 27.10.2014 Aika 27.10.2014, 10:00-15:30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 29,96 30,84 30,30 30,58 30,84 1 SE Jukka Vesterinen 27,20 27,85 27,22 27,68 26,02

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 15,61 8.10.2011 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 12,62 24.9.2011 Leppävirta 4 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Naiset mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) 1 20,43 Johanna Tukeva

Lisätiedot

Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008

Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008 Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008 100m 18 Ville Kortelainen LapLu 11.25 +1.4 Kajaani 19 Arttu Hirvonen LapLu 11.31 +1.3 19.6. Pudasjärvi Timo Törmänen LapLu 11.52 +0.8 19.6. Pudasjärvi 11.43 Tornio 15

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu 8/19/12 Tulokset 22. Laihian ajo 19.08.2012 M-10 10 km 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5 N-12 10 km Lähti: 0 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu M-12 10 km 1 Tuomas Kuusikoski

Lisätiedot

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical

Lisätiedot

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA LAS TOIMINTAKESKUS, Vanhatie 22, Lahti 07. - 08.02.2015 10:23:52 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Teemu Lipponen NoSA 97 94 95 98 95 97 576 2. Niklas Mäkelä NoSA 96 98 98 95 93 95 575 3. Antti Raittinen

Lisätiedot

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00

Lisätiedot

Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg

Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg Minna Salokannel Lahden Gentai LC 16 kg -63 kg Heli

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1039/2013 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1039/2013 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1039/2013 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 19

Lisätiedot

FIS 37. Puolangan hiihdot. 9.2. 2014 Honkavaarassa. Lähtölistat

FIS 37. Puolangan hiihdot. 9.2. 2014 Honkavaarassa. Lähtölistat FIS 37. Puolangan hiihdot 9.2. 2014 Honkavaarassa Lähtölistat Kilpailun sarjat: M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; N45; M45; M55; M65; N18; N20; N35; NYL; M18; M20; M35; MYL; Lähtöaika Nro Lisenssi

Lisätiedot

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi Tapsilaiset toiminnassa 2006. Rieväkylän regatta. 6. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Miku Olkkonen 7. FIN-129 Tampereen asuntomeklarit Jaakko Tuominen, Vesa Martikainen 9. FIN-137 Margitta Olli Wuori, Topi

Lisätiedot

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet:

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet: SM-lohipilkki 20.3.2016 Pirttilahdella Osallistujia oli 560 Pakkasta oli aamulla kymmenisen astetta, mutta päiväksi lämpeni -2 asteeseen Kaloja nousi yhteensä 175,796 kg Nuoret: 1 Hirvonen Niilo Outokumpu

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot