Numero 9 (1/2015) Liitto kokous vaalit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Numero 9 (1/2015) Liitto kokous vaalit"

Transkriptio

1 Numero 9 (1/2015) Liitto kokous vaalit

2 Hannu Siltala Muutos on mahdollinen Sinun ammattiliitossasi TEAMissa käydään sen historian ensimmäiset liittovaalit. Nyt on äänestämällä aidosti mahdollisuus vaikuttaa liiton suuntaan. Toivon, että punnitset äänestyspäätöstä tehdessäsi, haluatko kannattaa TEAM Vasemmiston ja sitoutumattomien tavoitteita ja linjaa sekä vaaliliittoa edustavien ehdokkaiden konkreettisia näkemyksiä siitä, mihin suuntaan tätä liittoa ja sen edunvalvontaa tulisi kehittää. Tutustu tarkasti ja kaikessa rauhassa, mitä meillä on kerrottavaa ja millaisia ehdokkaita meillä on tarjolla. Vaaliasetelma on ennakkoon suosinut lähes ehdotonta yksinvaltaa edustavia demareita. Tilastoja sopivasti pyörittelemällä ja tulkitsemalla on vähemmistöryhmä saatu näyttämään pelinsä menettäneiltä reppanoilta. Tilasto on unohtanut kertoa, liiton vaalityöhön irrotettujen toimistoja toimitsijaresurssein epäsuhdan. Liiton lehdessä, jonka pitäisi olla puolueeton ja journalistisia periaatteita noudattava, on vakavista liittovaaleista tehty kuin urheilukilpailun selostus, jossa toimittajalla on oma suosikkijoukkue. Vaikka Intiimin makaaberia otsikointia en hyväksy, täytyy muistaa, että lätkässäkään ei matsia voiteta ensimmäisen erän perusteella. Ehdokashaastattelujen epäsuhta ei edes yritä noudattaa minkäänlaista tasapuolisuutta lehdessä, joka ilmestyi juuri vaalien alla. Tällaista yksipuolista vallankäytön menoa ei saa loppumaan kuin äänestämällä sellaiset vallanpitäjät liittoon, jotka lupaavat muuttaa menon toisenlaiseksi. Siihen vasemmistoryhmä sitoutuu kaikissa olosuhteissa. Kuva: Reijo Korhonen Päätoimittajalta TEAM Vasemmisto ja sitoutumattomat peräänkuuluttaa näissä vaaleissa avoimuutta asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Viimeisen liittofuusion jälkeen on liittoon syntynyt kummallinen asioiden valmistelukulttuuri, jossa asioita on tuotu päätöksentekoon kuin puun takaa. Pahimpana esimerkkinä työnantajien kanssa salassa valmisteltu kirjatyöntekijöiden ns. kevyt-tes, joka vasemmistoryhmän valppauden ansioista vedettiin vähin äänin pois valmistelusta. Korkeaa arvosanaa avoimuudesta yhteisestä valmistelusta ei voi antaa myöskään kaatuneesta TEAMin, Paperin ja Metallin liittofuusiovalmisteluista. Sitoudumme avoimeen päätöksen tekoon kaikessa toiminnassamme liitossa. Palkansaajan näkökulmasta suomalaisessa yhteiskunnassa eletään murrosaikaa. Teolliset työpaikat ovat viime vuosina vähentyneet huimaa vauhtia eikä kehitys ole saavuttanut läheskään tiensä päätä. Samaan aikaan oikeistolaistuminen yhteiskunnassa on lisääntynyt ja porvareille Käytä ääntäsi. ennustetaan entistä suurempaa vaikutusvaltaa kevään eduskuntavaaleissa. Oikeisto- ja työnantajapiireissä puheet työelämän pelisäännöistä ovat samaan tahtiin koventuneet. Työläiset halutaan nuijia historian hämäriin. Oikeistohaukkojen tärkeimpinä tavoitteina ovat yleissitovien työehtosopimusten romuttaminen, lakkosakkojen korottaminen ja luottamusmiesten aseman heikentäminen. Työnantajat pyrkivät siihen, että palkansaajat saadaan hajalle vailla kollektiivista joukkovoimaa ja suojaa. Jotta työväestön ei tarvitsisi aloittaa kaikkea alusta, niin nyt jos koskaan tarvitaan entistä vahvempia ammattiliittoja ja edunvalvontaa. Lupaamme tehdä kaikkemme entistä vahvemman TEAMin synnyttämiseksi ja entistä terävämmän edunvalvonnan edistämiseksi. Ryhmämme vaalitavoitteet on esitelty lehdessä sivuilla Takasivulla on tiivistetty yhteenveto ryhmän linjasta ja keskeisimmistä tavoitteista. Löydät nämä myös ryhmämme kotisivuilta. Meillä on myös Facebook-sivut, käy tutustumassa ehdokkaidemme ajatuksiin. Muutos ei tapahdu ilman äänioikeuden käyttämistä. Äänestäminen on tehty helpoksi järjestetään sähköiset ja postivaalit ja uurnavaalit niissä osastoissa, joissa siitä päätettiin ammattiosastojen syyskokouksissa. Käytä ääntäsi, muutos on mahdollinen. Kirjoittaja toimii TEAM-liiton kehittämispäällikkönä ja Vasemmisto ja sitoutumattomat -ryhmän vetäjänä.

3 Verkostoitunut luottamusmies Teksti ja kuva: JUHA DRUFVA Vianorin ykkösalueen luottamusmies Jan Hirvonen kirjaa vasemmiston liittovaalitavoitteista ykköseksi työssä jaksamisen. Alamme työ on fyysisesti hyvin raskasta. Tiedän vain yhden, joka on jäänyt rengasasennustöistä eläkkeelle 63-vuotiaana. Kaksi rengassesonkia vuodessa ovat aika hektisiä. Käymme kerran vuodessa lääkärintarkastuksessa, jolloin kukin Töissä ne, jotka tienaisivat vähiten. työntekijä tietää, missä mennään. Itse vierittäisin työssä jaksamisen vastuuta päälliköille. Kun he näkevät, ettei kaveri enää oikein jaksa, annetaan nuorempien tehdä raskaimmat hommat. Meillä tämä on toiminut, että työnantaja on joustanut ja huomioinut työtehtävien jaksamisessa. Vianorin ykkösalueeseen kuuluu Malmin, Lauttasaaren, Olarin, Juvanmalmin, Sörnäisten, Kallion, Konalan, Porvoon, Hyrylän ja Herttoniemen rengasliikkeet, joissa työskentelee 50 henkeä. Yleissitova TES takaa laadun Rengasasennuspuolen tuntipalkka liikkuu euron välimaastossa. Jos yleissitovista työehtosopimuksista luovuttaisiin, johtaisi se Janin mielestä rajuun eriarvoistumiseen työpaikalla. Luulen, että se menisi pitkälle pärstäkertoimen mukaan. Tai sitten olisi töissä ne, jotka tienaisivat vähiten, ja loppupeleissä sitten mikään ei toimisi. Homma kaatuisi siihen, että tyytymättömät asiakkaat äänestäisivät jaloillaan. Vianor on Nokian renkaiden tytäryhtiö, jolla on toimintaa 27:ssä maassa, Suomessa noin 500 työntekijää. Nokian renkaat rakensi tehtaan Venäjälle. Janin mukaan rengasasennusöitä on vaikea siirtää Viroon. Autonrengasala Sieltä kyllä tulee alallemme työntekijöitä. Kolme vuotta sitten tuli Vantaalle Virossa rengashommia tehnyt mies. Virossa hän oli saanut 3 euroa tunnilta ja täällä meillä hän sai 12 euroa tunnilta. Aktiivisuus kannattaa Jan tunnustaa olleensa vielä edellisissä liittovaaleissa passiivinen. Vähitellen olen tässä aktivoitunut. Luottamusmiesaikanani olen kierrellyt Salon Paavon kanssa työpaikoilla ja saanut tuntumaa liiton jäseniin. Kiljavalla olen koulutuksessa tutustunut eri paikkakuntien luottamusmiehiin ja sitä kautta verkostoitunut. Tämä aktiivisuus liitossa on auttanut minua ymmärtämään paremmin omaakin asemaani työelämässä ja yhteiskunnassa. Jan Hirvosen mukaan rengasasennusöitä on vaikea siirtää Viroon. Työnantajalta olen saanut luvan kiertää työpaikoilla kaksi kertaa vuodessa. Viimekierroksella meni kolme päivää. Kaikki ovat suhtautuneet kierroksiini myönteisesti. Janin mielestä TEAMin liittovaaleissa korkealla äänestysprosentilla on merkitystä. Silloin työnantajakin näkee, että liittomme jäsenistö on tavoiteasettelussaan ja vaatimuksissaan yhtenäinen. Helsingin Vianorilla rengasasentajana työskentelevä Jan Hirvonen (s.1973) on kolmatta vuotta Vianorin ykkösalueen alueluottamusmies. Hän kuuluu Ammattiosasto 207:ään, jonka119 jäsenestä viisi on naisia. Jan aloitti Toyotalla varastomiehenä 1990, ja Helsingin Vianorilla Tein 15 vuotta ravintolahommia baarimestarina ja tarjoilijana. Nyt kun on lapsia, ei ilta- ja viikonlopputyöt oikein sovellu elämän kuvioihin Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

4 Syyllistäminen lopetettava Teksti ja kuva: JUHA DRUFVA Varastopäällikkö Jari Hongisto (s. 1961) on työskennellyt 34 työntekijän Scason Oy:llä Turussa 34 vuotta. Työsuojeluvaltuutettuna hän on ollut yli 20 vuotta, ja on työpaikkansa varaluottamusmies. Osasto on Turun Seudun Kumikorjaajain ammattiosasto 225. Scason on yksi Suomen suurimmista rengasnastatehtaista. Jari lähti mukaan liittovaaleihin sitoutumattomana, koska hän on huolissaan koko vasemmiston tilasta. Hänen teemanaan on vasemmisto 2010-luvulle. SDP on mielestäni hallituskausillaan ajautunut liikaa oikealle, ja vasemmistoliitto tarvitsisi nopeasti nuorennusta poliittisista termeistä alkaen. Nykynuoret karsastavat termeinä kommunismia ja proletariaattia. Tarvitaan oman aikamme retoriikkaa, nuorekasta ilmaisua, vaikka arvot ja asiat ovatkin ihan samoja. Minusta duunari ei voi olla poliittisesti kuin vasemmalla. Silti puoluepolitiikka ei saa olla esteenä ay-liikkeen toiminnan kehittämisessä. Vasemmiston keskinäinen riitely iskee aina duunarin nilkkaan ja edistää oikeiston etenemistä. On tehtävä kompromisseja, eikä jämähdettävä riitelemään näkökantaeroista. Jarin mielestä vasemmistolle ja ay-liikkeelle on tuhoisaa, jos nykytilanteen annetaan jatkua. Kokoomus on lukioikäisten muotipuolue, jota on nuorten mielestä coolia äänestää. Nuorille pitäisi paremmin selittää, miten hyvinvointivaltio, työehdot ja muut edut on saatu aikaan, ja mitkä tahot ovat näiden etujen ajamista vaatineet. Autorengasalan ääni kuuluviin Jarin mielestä autorengasalan ääni on saatava liitossa paremmin kuuluville. Monien liittofuusioiden vuoksi olemme niin pieni osa suurta liittoa, että meidän on pidettävä kovempaa meteliä tullaksemme kuulluksi. Toisekseen työntekijöiden syyllistäminen on lopetettava. Liian usein kuulee, kuinka kallista työ on Suomessa. Puretaan ensin yhteiskunnan oudot kuplat. Saatetaan esimerkiksi virkamieskoneiston lomat duunarien lomien pituisiksi, niin säästöä tulee jo kaksi miljardia euroa. Liian usein kuulee, kuinka kallista työ on Suomessa, sanoo varastopäällikkö Jari Hongisto. Autonrengasala Osa-aikatyöstä Jarin työpaikalla ei ole kovinkaan paljon kokemusta, useimmat työntekijät ovat olleet firmassa töissä vähintään 15 vuotta. Kun pienen leivän voi vakaasti tienata, silloin työntekijöiden vaihtuvuus on Jäsenen velvollisuus äänestää. pieni. Syksyisin purkuhommissa tarvitsemme aputyövoimaa. Neuvottelemalla on tultu juttuun työnantajan kanssa. Minkä verran täältä renkaita ulos meiltä lähtee, se leivän meille tuo. Kun on hiljaista, otetaan rennommin, sesonkikaudella teemme kovemmin töitä. Parisensataa merikontillista renkaita puramme vuodessa. Koska vuodet eivät ole veljiä keskenään, eikä kristallipalloa ole, varastoinnin suunnittelu on haastavaa. Nyt on jo kesärumba menossa. Renkaiden valmistaja-toimittaja Kumho on toisella puolella maapalloa Etelä-Koreassa. Tilaussopimukset on tehtävä puoli vuotta aikaisemmin. Varastoomme mahtuu satatuhatta rengasta. Jarin mielestä liiton jäsenen velvollisuus muita liittonsa jäseniä kohtaan on äänestää. Silloin saamme sen todellisen otannan, mitä mieltä koko liiton kenttä on asioista. Pienten työpaikkojen asiat jäävät varjoon, jos jäsenistö ei äänestä. Olen lobannut liittomme eläkeläisjäseniä puhumaan nuoremmille jäsenille, miksi äänestäminen liiton vaaleissa on tärkeää. Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

5 Autorengasala Halonen Jukka (sit.) Vianor Oy, Kajaani, Kajaanin kumikorjaajien ammattiosasto Hirvonen Jan Vianor Airport, Helsingin suutarien ja kumikorjaajien ammattiosasto ry Hongisto Jari (sit.) Varastopäällikkö, Scanson Oy, Turun Seudun Kumikorjaajain ammattiosasto ry 225 Hosiokangas Ismo Vianor Oy, Lahti, Lahden muovialan ammattiosasto ry Kokkonen Mikko Pinnoittaja, Vianor Oy, Kuopio, Kuopion Kemialaiset ry 138 luottamusmies Kupiainen Harri Suomen Euromaster Oy, Loviisa, Loviisan Kumikorjaajat ry Levonen Juha Vianor Oy, Tampere, Tampereen Jalkinetyöväen ammattiosasto ry Pikkarainen Jari Pohjolan Rengas Oy, Joensuu, Joensuun Kumi- ja Lasikorjaajien osasto 279 ry 22 Sammalniemi Jukka-Pekka Lapin kumi Oy, Rovaniemi, Rovaniemen Kumi- ja Nahkatyöväen ammattiosasto ry 23 Vienonen Mikko Rengasmaailma Oy, Lahden muovialan ammattiosasto Lue ehdokkaista lisää verkkosivuilta! vaalit/autorengasala Sähköinen ja postivaali Muista äänestää!

6 Eveliina ja Arto ovat valmiita ajamaan jakajien asiaa myös liittokokouksessa. Lehdenjakajat ahkeria yönkulkijoita Teksti ja kuvat: REIJO KORHONEN Tamperelainen Eveliina Koivisto on yksi näistä yönkulkijoista. Hän on töissä Alma Manu Oy:ssä, yritys painaa ja jakaa Aamulehteä. Eveliina on myös aktiivinen toimija ay-liikkeessä, hän on ammattiosastonsa Tampereen Lehdenjakajien sihteeri sekä työpaikallaan hän toimii jakajien varatyösuojeluvaltuutettuna. Toinen haastateltu yönkulkijamme on Lahden Ahtialassa asuva Arto Öfversti, hän toimii jakajana Esa Jakeluissa. Hän on myös työpaikkansa luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu. Jakajat Jakajan työtä ei arvosteta Suomessa arvostetaan sitä, että sanomalehdet jaetaan yön tunteina lehden tilaajille kotiin ja lehti on luettavissa jo varhain aamulla. Jos tilattu lehti ei ole aamukahvi pöydässä, niin tuntuu siltä että koko päivä on pilalla. Sää ei ole koskaan esteenä sanomalehden jakelussa. Satoi tai paistoi on hellettä tai pakkasta 40 astetta, niin aina lehti tuodaan perille. Eveliina Koivisto sanoo, että suurin ongelma jakajan työssä on se, ettei siitä maksettavalla palkalla voi elää. Työnantaja on haluton lisäämään jakajien työtä ja jakopiirejä, vaikka se olisi helposti hoidettava asia. Jakajien vaihtuvuus on suurta, uusia ihmisiä tulee ja menee. Eikä työnantaja tarjoa lisätyötä vakituisille jakajille vaan hakee mieluummin uusia lehdenjakajia. Työsopimuslaki määrää, että töitä tulisi tarjota vakituisille osa-aikaisille jakajille, ennen kuin palkataan uusia jakajia. Näin toimien saataisi jakajille enemmän jaettavaa ja palkkaa, sekä motivaatiota lehtien jakeluun, sanoo Eveliina.

7 Arto on huolestunut jakajatyön turvallisuudesta yön pimeinä tunteina. Työvaatteet työehtosopimukseen. Luottamusmies Arto Öfversti muistuttaa, etteivät jakeluyhtiötkään arvosta omia lehdenjakajiaan. Sen osoittaa suuri vaihtuvuus. Jos palkka ja muut työehdot olisivat kohdallaan, niin eihän silloin vaihtuvuus olisi näin suurta mitä se nyt on. Nyt kun olemme osana suurta TEAM-liittoa, niin ensimmäiseksi tulee mieleen sopimusalojen solidaarisuus pieniä ja matalapalkkaisia sopimusaloja kohtaan, kaveria ei jätetä. Odotellaan jospa tavat muuttuisivat ja neuvotellaan vaikkapa ensimmäiseksi kaikille liiton sopimusaloille samansuuruinen yötyölisä, ehdottavat Eveliina ja Arto. Työsuojeluun panostettava Eveliina toimii Tampereen Lehdenjakajien ammattiosaston sihteerinä. Jakajan ammatissa on aina ja paljon vaaratilanteita. Liukkaat kelit, tuulta ja tuiskua, pimeitä kujia ja ravintolasta kotiutuvia juoppoja. Työ on yksintyötä, eikä siinä ole kaveri auttamassa jos sattuu jotain tai joutuu vaaratilanteeseen. Sanomalehteä painavalla painajalla on useita haalareita tai työvaatekertoja, mitkä työnantaja hankkii ja pesettää. Samaa tuotetta jakavalle jakajalle ei työnantajan tarvitse hommata työvaatteita eikä työkenkiä, vaikka olosuhteet ovat aika-ajoin todella raa at. Näppylähanskoja työnantajat ovat toki valmiita ostamaan, niitähän saa Tokmannilta kymmenen paria eurolla. Työsuojeluvaltuutettu Arto Öfverstin mielestä työvaatetuksen hankkiminen kuuluu työnantajalle. Kun niitä ei työnantaja vapaaehtoisesti halua hankkia niin se tulee saada määräykseksi työehtosopimukseen. Eveliina pitää myös tärkeänä työvaatetusta. Hän hankki askelmittarin ja mittasi kuinka monta askelta hän ottaa työvuoron aikana kun jakaa lehtiä. Askelmittari näytti askelta työvuoron aikana. Hyvät työkengät olisivat jakajan työssä ensiarvoisen tärkeät. Ja säästyttäisiin turhilta sairauslomilta. Parannettavaa jakajan työssä Eveliina Koivisto sanoo ettei kannata pelotella jakajia sillä, että jakelu tulee loppumaan, jakelua kyllä riittää. Lisäjakelusopimuksiin tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota, eikä tule tehdä liian halpoja paikallisia sopimuksia. Tulee muistaa että niistä sopivat luottamusmies ja työnantaja yhdessä, ei työnantaja yksin. Yölisää tulee saada huomattavasti paremmaksi, samalle tasolle kuin kirjatyöntekijöillä on. Työehtosopimusneuvottelijoiksi tulee saada parhaat voimat mitä työpaikoilta löytyy. Kellotusmahdollisuutta ei saa koskaan poistaa jakajien työehtosopimuksesta, Eveliina vaatii. Edellisten lisäksi Arto Öfversti haluaa korostaa jakajan tulotasoa kokonaisuudessaan. Jakotyön turvallisuusohjeet tulee saada käyttöön ja työpaikkakohtaisiksi. Hyvää turvallisuutta on asianmukainen työnantajan kustantama työvaatetus. Ilmestymättömien päivien korvaus tulee saada myös työehtosopimukseen. Eveliina ja Arto toivovat, että jakajat äänestävät aktiivisesti tulevassa liittokokousvaalissa ja osallistuvat muutenkin paikalliseen toimintaan ammattiosastoissa ja työpaikoilla. Kirjoittaja toimii TEAM-liiton edunvalvontaosastolla työehtosihteerinä.

8 Jakajat Isomäki Niina (sit.) Alma Manu, Pori, Porin Seudun Sanomalehdenjakajat ry, tsv, ao:n pj Koivisto Eveliina (sit.) Alma Manu, Tampere, Tampereen Lehdenjakajat ry os 7215, ao:n sihteeri, tsv-vara Kouhia Päivi Ilves jakelu, Hämeenlinna, Hämeenlinnan Kirjatyöntekijäin Yhdistys, plm Laevuo Cristian Ilves jakelu, Riihimäki, Riihimäen Sanomalehdenjakajat ry Peippo Juha Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Salon Kirjatyöntekijät ry 7039, työsuojeluvaltuutettu Sillanpää Jani Savon Jakelu Oy, Kuopion seudun sanoma lehdenjakajat ry, ao:n pj, plm, tsv Tyystälä Marja-Leena Alma Manu, Kemi, Kemin Lehdenjakajain yhdistys ry, ltm, TES-jaoston jäsen Öfversti Arto Esa Jakelut Oy, Lahti, Lahden Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry, tsv,luottamusmies TEAMspirit 8 (2/2014): haastattelussa Eveliina Koivisto TEAMspirit 7 (1/2014): haastattelussa Arto Öfversti Lue ehdokkaista lisää verkkosivuilta! Kaikkien sopimusalojen ehdokkaat esillä myös ryhmän sivuilla:

9 Kolumni: Paavo Salo Liitossa töissä Päivää. Meillä alkoivat yt-neuvottelut. Tämä on ollut yksi yleisimmistä tervehdyksistä, mihin liiton edunvalvontaosastolla työskentelevät päivystäjät ovat joutuneet viime vuosina vastaamaan. Se alkoi kesän loppupuolella vuonna 2008 ja on jatkunut näihin päiviin saakka. Kuusi ja puoli vuotta, eikä se ole ohi vieläkään. Pahimpina aikoina puhelin soi aivan taukoamatta ja soittajienkin oli varmasti vaikea päästä läpi. Fudut-niminen yt-opas on ollut suosittu tuote. Tänä aikana on meidänkin liiton sopimusaloilta hävinnyt lukuisa määrä teollisia työpaikkoja ja mikä pahinta, osa niistä lopullisesti. Liiton suurin ja varmasti merkittävin työosasto on edunvalvontaosasto. Työehtosihteerien tehtävänä on huolehtia jäsenistön edunvalvonnasta. Jokaisella liiton sopimusalalle on nimetty työehtosihteeri, joka on vastuutoimitsijana omalla sopimusalallaan. Joillakin työehtosihteerien vastuualueeseen saattaa kuulua useampiakin sopimusaloja. Lisäksi esimerkiksi sosiaalipolitiikalle ja tasa-arvoasioille on oma vastuullinen toimitsija kuin myös työturvallisuusasioille Työehtosihteerin toimenkuva on varsin monisäikeinen. Kahta samanlaista päivää ei ole ja kukaan ei koskaan ole kaikkitietävä. Aina tulee eteen kysymyksiä, joihin ei löydy valmiita vastauksia. Tästä on suurimmaksi osaksi kiittäminen työnantajapuolen kekseliäisyyttä. Täydellistä osaajaa ei ole, mutta onneksi voi aina kilauttaa kaverille tai pohtia muutoin yhdessä probleemeja. Yhteistyössä on voimaa, tässäkin työssä. Työehtosihteerien työtä helpottaa vahva ja osaava luottamusmiesverkosto. Ja päinvastoin. Työelämä on pirstoutunut, läheskään kaikilla työpaikoilla ei ole edunvalvonnasta vastaavaa luottamusmiestä ja tällöin jäsenistö ottaa ongelmissaan suoraan yhteyttä liittoon. Sanomattakin lienee selvää, että tällöin asioiden hoitaminen mutkistuu ja työkuorma liitossa kasvaa. Viime vuosien muotitauti on ollut myös ulkoistaminen. Tämä on koskenut myös työntekijöiden palkanlaskentaa, joka yhä useammin on annettu ulkopuolisen tahon hoidettavaksi. Näistä työntekijöiden palkanlaskentaa suorittavista toimistoista tulee vuosittain satoja kysymyksiä, jotka liittyvät jäsenistömme palkanlaskentaan. Sinällään hyvä, että kysymykset tulevat meidän liittoon, koska silloin osaamme antaa myös työntekijöiden lähtökohdista olevia vastauksia. Jotkut palkanlaskentaa harjoittavat toimistot pyrkivät myös tulkitsemaan työehtosopimusten määräyksiä. Siihen heillä ei ole oikeutta. Työehtosopimusten tulkintaan on oikeus vain sopijaosapuolilla eli työntekijöillä ja työnantajilla. Ay-liikkeessä toimiminen on elämäntapa. Työnantajilla on siihen vielä etuoikeus. Mutta tulkintaoikeutta työntekijöiden työehtosopimuksiin ei ole ulkopuolisilla tahoilla, kuten esimerkiksi tilitoimistoilla. Päivystykset kuuluvat työehtosihteerien tehtäviin ja päivystystä hoidetaan päivittäin kahden työehtosihteerin voimin. Tämä tarkoittaa noin yhden päivystysvuoron hoitamista viikossa kullekin työehtosihteerille. Vilkkainta päivystyksessä on yleensä maanantaisin ja perjantaisin, samoin kuin arkipyhien ja kesälomien läheisyydessä. Myös netin kautta tulleet yhteydenotot ja kysymykset ohjataan liiton päivystäjille ja niinkuin netin käyttö on lisääntymään päin, niin myös lisääntyneet sieltä kautta päivystykseen tulleet yhteydenotot. Riita-asioiden hoito muodostaa tehtäväkentän, johon suurin osa työehtosihteerien ajasta menee. Ja niitä riittää, olipa maan tilanne huono tai hyvä, olipa käynnissä työehtosopimusneuvottelut tai muutoin seesteisempi aika. Viime aikoina ovat lisääntyneet lomautuksiin ja työsuhteiden päättämisiin liittyvät erimielisyysasiat. Työehtosihteerien ajasta suurin osa menee tunkiolla käyskennellessä, jäsenistön kannalta ikävien asioiden hoitamisessa. Harvassa on ne puhelut, jossa todettaisiin, että nyt menee hyvin, kiitos sinulle, että olet ollut osallisena siinä. Riita-asioita hoidetaan joko työnantajaliiton kautta tai sitten olemalla suoraan yhteydessä työnantajiin. Riippuu siitä, onko työnantaja työnantajaliiton jäsen. Liiton toimisto on siis työehtosihteerin pääasiallinen työpaikka, mutta jos tuo roskakorin vahtiminen kyllästyttää, on välillä mahdollisuus pistäytyä tapaamassa jäsenistöä myös työpaikoilla. Monesti siellä käydään jotain erimielisyysasiaa hoitamassa, mutta myös muunkinlaista apua antamassa. Esimerkiksi erilaisten palkkausjärjestelmien, työaikajärjestelmien tai työsuojeluun liittyvien asioiden hoitaminen on osa toimenkuvaa. Valitettavasti tällaiset kehitystehtävät ja niiden hoitaminen ovat pitkäaikaisesta talouden taantumasta johtuen olleet viimeaikoina vähäisempiä. Enemmän on työpaikoilla kaivattu kaikenlaista kriisiapua. Kyllä meillä toimistolla on tiedossa, että jäsenistö toivoisi paljon useamminkin liiton edustajien vierailevan työpaikoilla. Liiton ja sen edustajien antama tuki on tärkeää työpaikkojen luottamustehtävissä toimiville, mutta jäsenistö on myös se taho, josta työehtosihteeri saa voimaa tehtäviensä hoitoon. Tosin palaute voi joskus olla aika kärjekästäkin, oikeutettua tai ei, miettiköön kukin kohdaltaan. Ammattiyhdistysliikkeessä toimiminen on elämäntapa, elämän asenne. Jos joku kokee sen palkkatyöksi, on silloin väärässä paikassa. Tässä ollaan sielulla mukana. Näkyillään ja tapaillaan! Kirjoittaja toimii TEAM-liiton edunvalvontaosastolla työehtosihteerinä.

10 Niina Järvinen ja Juha Grönmark haluavat liittotyöskentelyyn avointa demokraattista keskustelua. Tehokkaana tehtaalla ja valtuustossa Teksti ja kuva: JOUKO HURU Kemian perusteollisuus Pääluottamusmies Juha Grönmark (synt. 1964) on varsinainen tehopakkaus. Hän tekee täystehoista työpäivää aina kun mahdollista Huntsman Pigmentsin Porin tehtaalla. Joka välissä hän hyppää Helsingissä TEAMin asioissa. Hän on ollut TEAM in valtuuston toinen varapuheenjohtaja vuodesta 2010 saakka ja istuu erilaisissa TEAMin johdon työryhmissä. Vielä haastattelupäivänä Grönmarkilla oli edustettavanaan Porin titaanioksiidia tuottavalla tehtaalla noin 350 TEAMilaista työntekijää. Juttua kirjoitettaessa Grönmark ilmoittaa kesken olevista yt-neuvotteluista, että Huntsmanin kansainvälinen kemianalan konsernilla on tarve vähentää Porin tehtaaltaan satakunta duunaria. Mutta jos tuosta luvusta vähennetään tänä vuonna muutenkin eläköityvät ja mahdollisissa liikkeen luovutuksis-

11 sa uusille työnantajille siirtyvät, sekä toimihenkilötehtäviin siirtyvät, on irtisanottavien määrä noin henkilöä. Tietenkin teemme kaikkemme myös neuvottelujen jälkeen, jotta luku vielä pienenisi. Porin tehdas on siirtynyt muutamassa vuodessa vilkkaasti omistajalta toiselle. Aikoinaan sen perusti valtionyhtiö Vuorikemia vuonna Pitkään tehdas oli Kemiran, kunnes se vuonna 2008 alkoi liukua ulkomaisiin käsiin, ensin amerikkalaisen Rockwood Holdingsin kautta osaksi sen omistamaa saksalaista Sachtleben Chemie -yritystä ja nyttemmin Hunstmanin pörssiyhtiön haltuun. Huntsmanilla on yli 75 tuotanto- ja tuotekehityslaitosta yli 30 maassa. Liikevaihto on yli 10 miljardia dollaria. Jäsenen pitää tuntea liitto omakseen TEAMin vaaleissa tärkeiksi esiin nostettaviksi asioiksi Grönmark kokee edunvalvonnasta huolehtimisen. Kyllähän se jäsenten edunvalvonta on se ykkösasia. Ja siinä tasapuolisuus ja reiluus. Liittofuusioita hän ei täysin tyrmää, mutta korostaa, että on tärkeää, millä ehdoilla fuusioidutaan. SAK:n ja STTK:n yhteen menokaan ei ole mikään mörkö. Liiton toiminnan pitää olla sellaista, että jokainen jäsen huomaa ja tuntee, että se on mun liittoni ja että ne ajaa mun asiaa. Pitää tehdä alojen ja duunarin kannalta järkeviä päätöksiä. Jos jollakin alalla on mitattavissa rahaa ulos, niin se sitten mitataan. Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Vaikeimpia yt-neuvottelutilanteet Grönmark tuli Kemiralle vuonna 1982 ja aloitti siellä ay-liikkeen työsuojelutehtävissä Pääluottamusmies hänestä tuli juuri kun firmaa oltiin jo kovaa vauhtia myymässä vuonna TEAMin liittokokousvaaleissa hän edustaa edelleen vasemmistoliiton ja sitoutumattomien ryhmää. Luottamusmiehen töissä Grönmark sanoo eniten aikaa vievän jäsenten perusasioiden hoitaminen, palkka-, työaika- ja muut arkiset ongelmat. Kaikista vaikeimpia ovat yt-neuvottelutilanteet, koska silloin pelissä on yleensä monien duunareiden tulevaisuus. Neuvottelijoilla on todella kovat paineet kummastakin suunnasta, eikä niistä valitettavasti juuri koskaan selvitä voittajina. Normitilanteessa vaikeimpia asioita ovat mielestäni työyhteisöjen sisällä olevat henkilöiden väliset ristiriidat. Näissä tilanteissa tunteet käyvät ylikierroksilla eikä kukaan aina osaa sanoa mistä ongelmat ovat alkaneet. Tilanteita ei paranna se, että useinkaan työnantaja ei tee mitään ongelmien ratkaisemiseksi, päinvastoin, ja lopputuloksena on umpikuja. Vaikeimpia ovat työntekijöiden henkilökohtaiset asiat esimerkiksi silloin, kun Edunvalvonta on ykkösasia. ihminen on palaamassa pitkän sairausloman jälkeen takaisin töihin. Silloin mennään lähelle ihmisen herkkiä henkilökohtaisia asioita, kun kaveria yritetään saada takaisin työelämään hieman köykäisempiin tehtäviin uudelleen sijoittamalla tai muuten. Näissä tapauksissa on sitten semmoisia asioita, joista ei parane hirveästi huudella ja puhutaankin vain se, mitä kaveri on antanut luvan puhua. Niina Järvinen pitää tasa-arvoa tärkeänä. Nuorten ääni kuuluviin Teksti ja kuva: JOUKO HURU Liittovaaliehdokas varastonhoitaja Niina Järvisen (synt. 1986) mielestä TEAMissa pitäisi saada nuorten ääni enemmän kuuluviin. Järvinen haluaa ajaa TEAMissa edunvalvonnan päätehtävän lisäksi kaikkinaista tasa-arvoa. Siihen kuuluu niin sukupuolten palkkaukseen liittyvä, puoluepoliittinen kuin työntekijöiden ikään liittyvä tasa-arvo. Nuoret saattavat jäädä esimerkiksi palkkauksen suhteen joskus huonompaan asemaan. Meidän työpaikalla tosin nuoret pääsevät jo vuoden sisällä normaalipalkkauksen piiriin. Tehtaalla menee hyvin Järvinen työskentelee Yaran Siilinjärven tehtaalla, jonka päätuotteita ovat lannoitteet ja fosforihappo. Tehdas on osa isoa kansainvälistä pörssiin kirjautunutta Yara-konsernia, jolla on tehtaita yhteensä 22 eri puolilla maailmaa. Suomessa Yaralla on tehtaita Siilinjärven lisäksi Kokkolassa, Harjavallassa ja Uudessakaupungissa. Kotkaniemessä on lisäksi tutkimusasema. Järvinen on työskennellyt Yaralla vakituisena vuodesta 2007 asti. Hän on TEA- Min paikallisen ammattiosaston puheenjohtaja ja nuorisovastaava. Lisäksi hän on SAK:n Siilinjärven paikallisosaston puheenjohtaja. Hän kertoo, että Yaran Siilinjärven tehdas on siitä erikoinen tämän päivän Suomessa, että sillä menee hyvin. Siksi siellä ei ole kovin paljon mitään suuria työsuhdeongelmiakaan, kun tehtaan menestys heijastuu henkilökuntaan hyvänä henkenä. Meillä menee hyvin ja väkeä tulee lisää. Minun aikana ei ole käyty yt-neuvotteluja. Tänä aikana on mennyt todella hyvin.

12 Kemian perusteollisuus Björkbacka Juha (sit.) Prosessimies, Kemira Chemicals Oy, Oulu, Typen Kemiantyöntekijät ry os.064 Grönmark Juha Sachtleben Pigments Oy, Porin Kemian Työntekijät ry os. 036, plm, valt. 2. varapj Hannula Toni (sit.) Prosessinhoitaja, Biovakka Oy, Turku, Turun Kemia ry Heikkinen Erno Kemiittipanostaja, Oy Forcit Ab, Talvivaara, Räjähdysainepalvelutyöntekijät ry Hiironen Seppo Talonmies, J.M.Huber Finland Oy, Haminan Kemiantyöntekijät ry, 2. tsv, TES-jaosto Joutsio Minna Prosessinhoitaja, Sachtleben Pigments Oy, Porin Kemian Työntekijät ry os. 036 Juntunen Tomi Typen Kemiantyöntekijät ry, TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton hallitusjäsen Järvinen Niina Varastonhoitaja, Yara Suomi, Siilinjärven Kemiantyöntekijät ry, ao:n pj, nuorisojaosto 91 Kervinen Vesa (sit.) Laitosmies,Kemira chemicals, Sastamala, Keikyän Kemianalan ammattiosasto 015 ry 92 Keski-Hirvi Kari (sit.) Vaihetyöntekijä,Remusa Oy, Valkeaksoki, Kemia 67 ry ao:n pj, varaplm Vassariryhmän blogit luettavissa osoitteessa: blogit Kirjoittajina mm. ehdokas Tomi Juntunen

13 Kemian perusteollisuus Laamanen Petri (sit.) Liuottaja, J.M.Huber Finland Oy, Haminan Kemiantyöntekijät ammattiosasto ry 101 Leinonen Janne (sit.) Eastman Oy, Typen Kemiantyöntekijät ry, ao:n varapj, plm Mustajärvi Erkki (sit.) Cabb Oy, Kokkola, Kokkolan Kemiantyöntekijät ry plm, valtuuston jäsen Paavilainen Martti (sit.) Aga Oy, Riihimäki, Oy AGA Ab:n Työntekijät ry, plm, ao:n pj, EWC-edustaja Perkola Tomi (sit.) Operaattori, Kemira, Harjavalta, Harjavallan Kemiantyöntekijät ry 005, plm Suomela Mikko Operator, Air Liquide Finland Oy, Raahe, Typen Kemiantyöntekijät ry, plm Valjus Veli-Matti (sit.) Vast.prosessinhoitaja, Tetra Chemicals Oy, Kokkolan Kemiantyöntekijät ry os 071 Weman Juhani Prosessinhoitaja/sähköasentaja, Yara Siilinjärvi, Siilinjärven Kemiantyöntekijät ry ao. 43 TEAMspirit 8 (2/2014): haastattelussa Juha Grönmark ja Seppo Hiironen TEAMspirit 7 (1/2014): haastattelussa Martti Paavilainen, Janne Leinonen, Juha Grönmark ja Niina Järvinen TEAMspirit 6 (2/2013): Tomi Juntusen kirjoitus teollisuuden kurjistumisesta TEAMspirit 5 (1/2013): haastattelussa Juha Grönmark TEAMspirit 4 (2/2012): haastattelussa Juha Björkbacka ja Niina Järvinen TEAMspirit 3 (1/2012): haastattelussa Juha Björkbacka ja Janne Leinonen TEAMspirit 1 (1/2011): Tomi Juntusen kirjoitus työelämän arvoista Lue ehdokkaista lisää verkkosivuilta!

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT VARAMIESPALVELU-YHTIÖT vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju 60 palvelualuetta Suomessa ja Virossa alan markkinajohtaja Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden

Lisätiedot

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO

LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO lm vaalit (2v välein): materiaali, ehdokasasettelu, valinnat, ilmoitus liittoon osallistuminen osasto syyskokoukseen osaston tapahtuma lm jatkokoulutus, täsmäkoulutus osaston

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2017 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 30.01.-03.02. Paperiliitto 2. 30.01.-03.02.

Lisätiedot

Hallituspohja. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 24

Hallituspohja. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 24 Hallituspohja 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

5. Uskonnot ja niihin liittyvät juhlapyhät vaikuttavat liikaa yritykseni arkeen

5. Uskonnot ja niihin liittyvät juhlapyhät vaikuttavat liikaa yritykseni arkeen 5. Uskonnot ja niihin liittyvät juhlapyhät vaikuttavat liikaa yritykseni arkeen 3% 17% 37% 38% 5% 0 20 40 60 80 100 120 % täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2017 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7)

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) LUOTTAMUSMIES- KOULUTUS 18. 19.1. Kuopio LM-perusopinnot 1 18.1. Kunnan toiminta, talous ja tietosuoja verkkokurssi 15.2. Verkkokurssi 26.

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste,

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, 8.4.2014 Pro on Yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista: suurin yksityisen sektorin toimihenkilöliitto ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80 Vaalikysely 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät Jokin muu

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai 1 A/A Tomi Penttilä/Tero Kallio Metalli 1 3 4 C/D Pekka Salokannel/Markku Saarinen Metalli 49 5 C/C Jouko Rakkolainen/Jorma Hietikko VATE 6 8 B/B Juha Suotmaa/Tuomas

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Kokoustiedot Aika 10.3.2016 klo 10.00 11.07. Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoinkokous. 6. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen

RL Nuorisojaoston avoinkokous. 6. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen Aika 24.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta, naruportintie 68 02860 Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki,  sivu 1 SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa

Lisätiedot

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3. SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.2008 LUKIEN Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon henkilökuntayhdistys

Lisätiedot

Ammattina avustaminen

Ammattina avustaminen Ammattina avustaminen Henkilökohtaisen avustajan työ työelämän tutkimuksen näkökulmasta Milja Mäkinen, YTK Henkilökohtainen avustaja Tampereen yliopiston Porin yksikkö Ammattina avustaminen 2010 - tutkimus

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7)

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) LUOTTA- MUSMIES- Jyty ry 18. 19.1. Kuopio LM-perusopinnot 1 Jyty ry 18.1. 15.2. Verkkokurssi Kunnan toiminta, talous ja tietosuoja verkkokurssi

Lisätiedot

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 8.5.1994 Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 Hannu Kokkala Pekka Haapalainen su 8.5.1994 Kankaanpään

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Urheilutyönantajat ry

Urheilutyönantajat ry Urheilutyönantajat ry Tehtävä 1) Vaikuttaa Urheilujärjestöjä koskevaan työehtosopimukseen. 2) Lisää työnantajaosaamista. Yhdistyksen hallinnosta ja toiminnasta vastaa Valo. Hallitus Teemu Japisson (pj.)

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia. Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto

Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia. Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto 27.2.2008 Tulospalkkiot Palkan ja palkkion ero Palkka tehdystä työstä periaate Palkkio saavutetuista

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton

Lisätiedot

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA.

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. PAMista PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto PAMilaisia on jo yhteensä yli 232 000 PAMin alat:

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Kilpailukykysopimus Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Neuvottelujen kaksi keskeisintä asiaa olivat: Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla ja Työehtosopimusten uudistaminen 12 kuukauden

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat

, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat 9. - 11.3.1990, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat 2. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 3. Paavo Paananen Kemin Into 1. Ismo Kamesaki Voikkaan Viesti 2. Vesa Mäki-Turja

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lean-kokemuksia. Pentti Pakisjärvi 02/09/2016

Lean-kokemuksia. Pentti Pakisjärvi 02/09/2016 Lean-kokemuksia Pentti Pakisjärvi 02/09/2016 Lapin Yrityskonttori KJ Pentti Pakisjärvi PN Ritva Halvari PN Pirkko Kariniemi Joht. Terttu Alaraatikka Rovaniemi / Ranua YPN Sari Vaarala YPN Sinikka Hämäläinen-

Lisätiedot

Tampere, Voimailijat

Tampere, Voimailijat 18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN Anki Mannström Holistinen - Kokonaisvaltainen yksilö Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki vaikuttaa hyvinvointiimme! TASAPAINO? TERVEYS IHMISSUHTEET TYÖ TALOUS Tasapainoa

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko

Lisätiedot

50mk/h minimipalkaksi

50mk/h minimipalkaksi Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright 2012 toukokuu 21 Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta 2000 Syndika vapaa työväenlehti 1/2000 2000 2 Sisältö

Lisätiedot

HELEN OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2016

HELEN OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2016 HELEN OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2016 Helen Oy:n yhtiökokouksessa 27.8.2014 perustettiin osakkeenomistajan pysyvä nimitystoimikunta, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

A n t t i Ap u n e n. Markkinointi

A n t t i Ap u n e n. Markkinointi GURU- A n t t i Ap u n e n J a r i Pa r a n t a i n e n Markkinointi TALENTUM Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kirjan kansi: Antti Apunen, Jari

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj. ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto 70 17.06.2013. 70 Asianro 152/00.00.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto 70 17.06.2013. 70 Asianro 152/00.00.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 70 Asianro 152/00.00.05/2013 Alueellisen jätelautakunnan (Savo-Pielisen jätelautakunta) valitseminen vuosiksi 2013-2016 Kaupunginhallitus 3.6.2013 213 Alueellisen

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012 1 (13) JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2012 JÄRJESTÄJÄ ALKAA LOPPUU PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS /JHL ry 16.01.

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Liiton strategia Karoliina Öystilä

Liiton strategia Karoliina Öystilä Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat

Lisätiedot