Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) 519 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätöksestä vahingonkorvausasiassa HEL T Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen palveluosaston lakimiehen tekemästä päätöksestä. Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai näyttöä, joiden perusteella voitaisiin todeta, että hakijalle sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut Helsingin kaupungin tuottamuksesta tai laiminlyönnistä. Hakijan ajoneuvo on siirretty klo osoitteesta Kalevankatu 12 osoitteeseen Kalevankatu 22 kadun kunnossa- ja puhtaanapitotyötä haittaavana. Korvaushakemuksen mukaan ajoneuvon vaihteisto on vaurioitunut siirron yhteydessä. Kunnossa- tai puhtaanapitoa haittaavan ajoneuvon siirtotyön suorittaa yksityinen urakoitsija siirronvalvojan valvonnassa. Siirronvalvoja laatii lähisiirrosta siirtopöytäkirjan. Pöytäkirjaan merkitään ennen ajoneuvon siirtämistä tieto, mikäli ajoneuvossa on vaurioita ennen siirtotoimenpiteisiin ryhtymistä tai mikäli ajoneuvo vaurioituu siirron yhteydessä. Hinausyrittäjä vastaa siirron aikana tapahtuvista mahdollisista vahingoista hinauspalvelusopimuksen mukaisesti. Hakijan ajoneuvoa koskevaan siirtopöytäkirjaan ei ole merkitty, että ajoneuvo olisi vaurioitunut siirron aikana. Siirronvalvojan antaman selvityksen mukaan hakemuksessa kuvattu vaurio ei ole voinut syntyä ajoneuvolle tehdyn lähisiirron yhteydessä. Siirtotyön suorittaneelta urakoitsijalta saadun lisäselvityksen mukaan siirto on toteutettu modernilla hinauskalustolla, jolloin autoa ei tarvitse erikseen ensin nostaa ilmaan eikä hinausaisaa työnnetä väkisin auton alle. Hydraulisen hinauspuomin länget kiertyvät vetävien etupyörien taakse ja ne nostetaan ilmaan. Vastaavasti poistettaessa auto hinauksesta länget avautuvat hydraulisesti ja puomi tulee vapaasti auton alta pois. Hakijan ajoneuvon hinauksessa ajoneuvon takapää on lisäksi nostettu apupyörien päälle. Hydraulista hinauspuomia käytettäessä ajoneuvon pyörät eivät liiku hinauksen aikana eikä ajoneuvoon kohdistu sellaisia voimia, jotka kohdistuisivat ajoneuvoon korvaushakemuksessa kuvatulla tavalla. Ajoneuvon hinaus on suoritettu hakijan toimittaman automallin ohjeessa kuvatulla tavalla.

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Ajoneuvon siirtoreitistä ei ole saatu selvitystä. Ajoneuvot siirretään lähtökohtaisesti lyhintä reittiä hiljaisella nopeudella. Ajoneuvon pyörät eivät ole osuneet maahan siirron aikana ja siirtonopeus on hidas, joten siirtoreitillä ei ole merkitystä käsiteltävän asian kannalta. Kaupunki ei ole vahingonkorvausvastuussa hakijan ajoneuvolle aiheutuneesta vahingosta. Esittelijä kaupungininsinööri Raimo K Saarinen Inkeri Lehmusoksa, lakimies, puhelin: Liitteet 1 Oikaisuvaatimus Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös Otteet Ote Oikaisuvaatimuksen lähettäjä Palveluosasto Otteen liitteet Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Tiivistelmä Hakija on tehnyt Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen palveluosaston lakimiehen vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä koskevasta päätöksestä Oikaisuvaatimus on esityslistan tämän asian liitteenä 1. Oikaisuvaatimuksen päätösehdotus oli yleisten töiden lautakunnan esityslistalla päätti päätöksellään 381 palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Uusi kuntalaki (410/2015) tuli voimaan Uuden lain 147 :n siirtymäsäännöksien perusteella sovelletaan kuitenkin aikaisemman lain oikaisuvaatimusta koskevia säännöksiä asti.

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Esittelijän perustelut Korvausvaatimus Kuntalain 89 1 ja 2 momenttien mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen asianomaiselle lautakunnalle. Kuntalain 92.1 :n mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä sekä kunnan jäsen, että asianosainen eli henkilö, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Oikaisuvaatimus on kuntalain 93 :n mukaan tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ellei muuta näytetä, tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen postittamisesta. Hakijalle on lähetetty häntä koskeva päätös oikaisuvaatimusohjeineen Oikaisuvaatimus on saapunut yleisten töiden lautakunnalle määräajan kuluessa Palveluosaston lakimiehen asiassa tekemää päätöstä ei ole syytä muuttaa. Hakijan ilmoituksen mukaan hänen ajoneuvonsa vaihteisto on vaurioitunut sille tehdyn lähisiirron yhteydessä. Hakija vaatii korvausta ajoneuvon korjauskuluista, jotka ovat yhteensä 6 450,25 euroa. Palveluosaston lakimiehen korvauspäätös perusteluineen "Palveluosaston lakimies päätti hylätä hakijan korvausvaatimuksen. Hakijan ajoneuvolle aiheutuneet vauriot eivät ole syntyneet sille tehdyn lähisiirron yhteydessä. Hakemuksen mukaan hakijan ajoneuvon vaihteisto on vaurioitunut siirron yhteydessä. Ajoneuvojen siirtoyksiköstä saamamme selvityksen mukaan ajoneuvolle on tehty maksullinen lähisiirto kunnossapitotöiden takia klo osoitteesta Kalevankatu 12 osoitteeseen Kalevankatu 22. Kunnossa- tai puhtaanapitoa haittaavan ajoneuvon siirtotyön suorittaa yksityinen urakoitsija siirronvalvojan valvonnassa. Lähisiirron aikana ajoneuvo on liikkunut vetävät pyörät ylhäällä, hinausauton hydrauliseen nostoaisaan kiinnitettynä. Auton takapyörien alla käytetään apupyöriä, siirtonopeus on pieni ja siirronvalvoja tarkkailee, että siirto tapahtuu asianmukaisesti. Siirron aikana hinausautosta ei kohdistu hinattavaan ajoneuvoon sellaisia voimia, jotka rikkoisivat ajoneuvoa.

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Oikaisuvaatimus Ajoneuvojen siirtoa valvoo siirronvalvoja, joka laatii lähisiirrosta siirtopöytäkirjan. Pöytäkirjaan merkitään ennen ajoneuvon siirtämistä tieto, mikäli ajoneuvossa on vaurioita ennen siirtotoimenpiteisiin ryhtymistä tai mikäli ajoneuvo vaurioituu siirron yhteydessä. Hinausyrittäjä vastaa siirron aikana tapahtuvista mahdollisista vahingoista hinauspalvelusopimuksen mukaisesti. Siirtoraportista ilmenee, että siirronvalvoja ei ole havainnut siirron yhteydessä mitään normaalista poikkeavaa. Ajoneuvon siirto on suoritettu nostamalla auton vetävät pyörät ilmaan hydraulisella aisalla ja laittamalla apupyörät takapyörien alle. Ajoneuvon pyörät eivät ole osuneet maahan siirron aikana. Näin ollen ajoneuvo ei ole siirtotoimenpiteiden vuoksi voinut vaurioitua vahingonkorvaushakemuksessa kuvatulla tavalla. Edellä olevan perusteella kaupunki ei ole vastuussa hakijan ajoneuvolle aiheutuneesta vahingosta." Hakija vaatii oikaisua vahingonkorvausvaatimuksensa hylkäämiseen. Hakijan ajoneuvo on rekisteröity ja otettu käyttöön ja vahinkohetkellä kilometrilukema on ollut alle 4000 km. Hakijan mukaan ajoneuvon vaihteisto on toiminut moitteettomasti ennen hinausta ja oireet alkoivat ilmetä heti ajettaessa ensimmäisen kerran hinauksen jälkeen, kun ajoneuvon liikkeelle saamiseen täytyi painaa tavallista enemmän kaasupoljinta, koska ajoneuvo ei meinannut lähteä liikkeelle. Ajoneuvon korjauksen yhteydessä on tehty tarkempi tutkimus ja todettu vikaa vaihteistossa. Korjaamon päivätyn lausunnon mukaan ajoneuvon vaurioituneet vaihteisto ja vetoakseli on uusittu, ja vauriot ovat aiheutuneet ulkoisista tekijöistä. Perusteena oikaisuvaatimukselle hakija toteaa, että ajoneuvon vaurio ei ole tullut hinauksen aikana, vaan ennen kuin ajoneuvon vetävät pyörät on nostettu ilmaan. Normaali hinaukseen ennakoiva toimitapa edellyttää, että auton vaihde on vapautettu asentoon N eli vapaalle sekä käsijarru ei ole kytkettynä. Ajoneuvon tila ei ollut tämä vaan vaihde oli P-asennossa sekä käsijarru kytkettynä päälle. Näin ollen hinausauto on joutunut väkisin "työntämään" nostoaisan renkaiden alitse. Tässä tilanteessa auton vaihteisto sekä renkaat eivät myötäile ajatellulla tavalla vaan suuri voima kohdistuu vaihteistoon, jolloin se on vahingoittunut. Sama tapahtuma sarja on toteutunut, kun auto on jätetty hinauksen jälkeen. Oikea toimitapa kyseisessä tapauksessa edellyttää, että eturenkaat nostetaan ensiksi ilmaan, jonka jälkeen hinauskehikko ajetaan etupyörien alle. Tämän jälkeen eturenkaat lasketaan hinauskehikon päälle.

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Hakija on esittänyt lisäselvityksessään mahdollisia hinausvaiheita, joissa vaihteisto on voinut rikkoutua. Hakijan mukaan vaihteisto on ensinnäkin voinut hajota, kun vetolavetti on työnnetty etupyörien alle, ja toiseksi jos autoa on lähdetty ensin vetämään käsijarru päällä ilman että apupyörät ovat asennettu. Kolmantena hakija esittää, vaihteisto on voinut hajota todella epätasaisen mukulakivillä päällystetyn kuljetusreitin takia, koska tällöin apupyörien pienet pyörät ovat toimineet jarruina aiheuttaen rynkyttävää voimaa etupyörien kautta vaihteistoon. Neljänneksi hakijan mukaan vaihteiston on voinut hajottaa vetolavetin voimakas nykäisy etupyörien alta. Hinausyrittäjältä ja siirronvalvojalta saadun selvityksen mukaan autoa hinattaessa ei ole käytetty lavettia, joka työnnettäisiin väkisin etupyörien alle. Ajoneuvon siirtoon on käytetty hydraulista nostoaisaa, joka ensin liu utetaan vapaasti auton alle, jonka jälkeen aisan länget kiertyvät auton vetävien pyörien ympärille ja vetävät pyörät nostetaan ilmaan. Ajoneuvon pyörät eivät pyöri ollenkaan hydraulista aisaa käytettäessä, joten pyöriin ei kohdistu hakijan esittämällä tavalla vetäviä tai työntäviä voimia. Autoa ei ole myöskään yritetty hinata ennen apupyörien asettamista auton takapään alle, vaan ne on asetettu ennen hinaukseen ryhtymistä. Ajoneuvon siirtoreitistä ei ole saatu luotettavaa selvitystä, mutta ajoneuvot siirretään lähtökohtaisesti suorinta mahdollista reittiä. Siirtonopeuden ollessa pieni eivät apupyörät jarruta eivätkä ajoneuvoon tai sen pyöriin kohdistu siirron aikana sellaisia voimia, jotka hajottaisivat auton. Hakijan mukaan kyseessä olevalla vaihteistolla varustettua ajoneuvoa ei tulisi hinata ollenkaan. Hakijan toimittaman, ajoneuvon valmistajan ohjeiden mukaan ajoneuvo voidaan siirtää hinausautolla vetävät pyörät ylhäällä. Hakijalta pyydetyn lisäselvityksen mukaan ko. vaihteistolla varustettua autoa voidaan kuljettaa normaalisti hinausauton lavalla tai muulla vastaavalla tavalla kunhan kiinnitys on varmistettu, eikä erityistä mainintaa N-asennon käytöstä ole. Hakija toteaa, että vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämiseksi ei ole esitetty rakennusviraston toimesta mitään konkreettisia todisteita siitä, että vahinko ei ole syntynyt siirron yhteydessä ja kaupunki on siten korvausvelvollinen. Esittelijä osastopäällikkö Antti Hietala Inkeri Lehmusoksa, lakimies, puhelin: Liitteet

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) 1 Oikaisuvaatimus Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös Otteet Ote Oikaisuvaatimuksen lähettäjä Palveluosasto Otteen liitteet Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös Päätöshistoria HEL T Päätös päätti panna asian pöydälle Palautettiin Esittelijä kaupungininsinööri Raimo K Saarinen Inkeri Lehmusoksa, lakimies, puhelin: Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies HEL T Ajorata kello Päätös Palveluosaston lakimies päätti hylätä korvausvaatimuksen. Hakijan ajoneuvolle aiheutuneet vauriot eivät ole syntyneet sille tehdyn lähisiirron yhteydessä. Tämä päätös on kaupungin kannanotto korvausasiaan. Mikäli hakija haluaa saada korvausasiasta kaupunkia oikeudellisesti sitovan ratkai-

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Päätöksen perustelut sun, hänen tulee haastaa kaupunki Helsingin käräjäoikeuteen sillä tavoin kuin vastapuoli riita-asiassa haastetaan. Hakemuksen mukaan hakijan ajoneuvon vaihteisto on vaurioitunut siirron yhteydessä. Ajoneuvojen siirtoyksiköstä saamamme selvityksen mukaan ajoneuvolle ********** on tehty maksullinen lähisiirto kunnossapitotöiden takia klo osoitteesta Kalevankatu 12 osoitteeseen Kalevankatu 22. Kunnossa- tai puhtaanapitoa haittaavan ajoneuvon siirtotyön suorittaa yksityinen urakoitsija siirronvalvojan valvonnassa. Lähisiirron aikana ajoneuvo on liikkunut vetävät pyörät ylhäällä, hinausauton hydrauliseen nostoaisaan kiinnitettynä. Auton takapyörien alla käytetään apupyöriä, siirtonopeus on pieni ja siirronvalvoja tarkkailee, että siirto tapahtuu asianmukaisesti. Siirron aikana hinausautosta ei kohdistu hinattavaan ajoneuvoon sellaisia voimia, jotka rikkoisivat ajoneuvoa. Ajoneuvojen siirtoa valvoo siirronvalvoja, joka laatii lähisiirrosta siirtopöytäkirjan. Pöytäkirjaan merkitään ennen ajoneuvon siirtämistä tieto, mikäli ajoneuvossa on vaurioita ennen siirtotoimenpiteisiin ryhtymistä tai mikäli ajoneuvo vaurioituu siirron yhteydessä. Hinausyrittäjä vastaa siirron aikana tapahtuvista mahdollisista vahingoista hinauspalvelusopimuksen mukaisesti. Siirtoraportista ilmenee, että siirronvalvoja ei ole havainnut siirron yhteydessä mitään normaalista poikkeavaa. Ajoneuvon siirto on suoritettu nostamalla auton vetävät pyörät ilmaan hydraulisella aisalla ja laittamalla apupyörät takapyörien alle. Ajoneuvon pyörät eivät ole osuneet maahan siirron aikana. Näin ollen ajoneuvo ei ole siirtotoimenpiteiden vuoksi voinut vaurioitua vahingonkorvaushakemuksessa kuvatulla tavalla. Edellä olevan perusteella kaupunki ei ole vastuussa hakijan ajoneuvolle aiheutuneesta vahingosta. Inkeri Lehmusoksa, valmistelija, puhelin:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Päätös Yleisten töiden lautakunta päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Päätös Yleisten töiden lautakunta päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2015 1 (7) 504 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätöksestä 28.5.2015 176 vahingonkorvausasiassa HEL 2015-005856 T 03 01 00 Päätös päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 110 Vahingonkorvausvaatimuksen hylkääminen, autovaurio ajoneuvon siirron aikana, Kivikonkaari 49, Mellunkylä HEL 2017-004675 T 03 01 00 Ajorata, 12.4.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2014 1 (5) 326 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätöksestä 5.6.2014 252 vahingonkorvausasiassa HEL 2014-006143 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) 672 Oikaisuvaatimus katu- ja puisto-osaston toimistopäällikön päätöksestä 1.6.2011 438 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-000843 T 03 01 00 HKR 2011-1151 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Rakennusvirasto 20/2015 Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Rakennusvirasto 20/2015 Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (21) 172 Vahingonkorvausvaatimuksen hylkääminen, autovaurio, Tammasaarenkatu, Länsisatama HEL 2015-005358 T 03 01 00 Ajorata, 14.4.2015 klo 11.56 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 316 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.1.2012 51 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-010439 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2012 1 (6) 425 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 29.5.2012 297 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-003295 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Asunto Oy Laivasillankatu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 134 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 21.02.2017 43 vahingonkorvausasiassa HEL 2017-001452 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 133 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 4.1.2017 7 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-013098 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 34/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 34/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 34/2014 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 26.9.2014 385 vahingonkorvausasiassa HEL 2014-008392 T 03 01 00 Päätösehdotus Tiivistelmä päättää hylätä

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (20) 253 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kompastuminen Laivalahdenportin ja Laivalahdenkaaren risteyksessä HEL 2013-011768 T 03 01 00 Suojatie, 14.12.2012 klo 17.15,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 236 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, liukastuminen 27.12.2014 Lielahdentie 3-5 kohdalla Lauttasaaressa HEL 2015-013984 T 03 01 00 Liukastuminen, 27.12.2014, Lielahdentie,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, Valtiokonttori, liukastuminen Teollisuuspolulla 3.2.2016 HEL 2016-011914 T 03 01 00 Liukastuminen, 3.2.2016 klo n. klo 9.10,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 1 (6) 437 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 5.4.2016 129 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-000270 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä lautakunnan päätöksestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 186 Vahingonkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kompastuminen Freesenkadulla Etu-Töölössä HEL 2016-007096 T 03 01 00 kompastuminen, kuoppa, Freesenkatu, 15.5.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 127 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, Pohjola Vakuutus Oy, liukastuminen 30.3.2013 Kontulankuja 2 kohdalla Kontulassa HEL 2013-012250 T 03 01 00 liukastuminen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 7 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä vahingonkorvausasiassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 136 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, OP Pohjola Oy, liukastuminen Kuusisaarenkujalla Kuusisaaressa HEL 2015-001501 T 03 01 00 Ajorata 19.1.2015 klo 18.15, vahinkotunnus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 204 Vahingonkorvausvaatimuksen hylkääminen, kaatuminen polkupyörällä 24.5.2016 Vallilan siirtolapuutarhan parkkipaikalla HEL 2016-006831 T 03 01 00 Kaatuminen, polkupyörä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 51 Vahingonkorvaushakemuksen hylkääminen, autovaurio Myllypurontien risteyksessä HEL 2016-006894 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä hakijan korvausvaatimuksen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) 167 Vahingonkorvauksen maksaminen, autovaurio, Panimokatu 1, Hermanni HEL 2015-006021 T 03 01 00 Parkkipaikka 15.12.2014 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 219 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, autovaurio Rakentajantiellä HEL 2016-004485 T 03 01 00 autovaurio, reunakivi,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 183 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, LähiTapiola, liukastumisvahinko Männikkötiellä HEL 2016-007580 T 03 01 00 liukastuminen, polkupyörä, ajorata, 14.1.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 152 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, LähiTapiola, takaisinsaantivaatimus, liukastuminen Bulevardin ja Fredrikinkadun risteyksessä 13.1.2016 HEL 2016-006497

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Vahingonkorvausvaatimus autolle tapahtuneesta vahingosta HEL 2016-013907 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) 374 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, LähiTapiola, liukastuminen 23.1.2014 Purotiellä HEL 2014-009893 T 03 01 00 Jalkakäytävä, 23.1.2014 kello 9.30, vahinkonumero

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2013-012080 T 03 01 00 Päätös päätti hyväksyä ********** oikaisuvaatimuksen varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Lisäkorvausvaatimus Stadin ammattiopiston alueella sattuneesta liukastumisvahingosta myönnettyjen vakuutuskorvausten johdosta HEL 2014-004848 T 03 01 00 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vahingonkorvausvaatimus pysäköintivirhemaksusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta HEL 2015-013335 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) 190 Vahingonkorvausvaatimuksen hylkääminen, autovaurio, Vuotien kiihdytyskaista, Vuosaari HEL 2015-006652 T 03 01 00 Kiihdytyskaista, ajorata, 11.5.2015 klo 10.00-12.00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Vahingonkorvausvaatimus Pikkukosken ja Vanhankaupungin välillä tapahtuneesta polkupyörällä kaatumisesta HEL 2015-008834 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Vahingonkorvausvaatimus Puotilan venesatamassa sattuneesta vahingosta HEL 2016-007049 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot Va. liikuntajohtaja päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 42/2015 06.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 42/2015 06.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 81 Esinevahinko 13.7.2014 HEL 2014-012480 T 03 01 00 Viite: Sairaankuljetuksen ja ensihoitotoimenpiteiden yhteydessä aiheutunut vahinko Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Tutkimuspalvelusopimus Perinteisten toteutusmallien kehittäminen (PETOKE) -projektiin ajalla 3.4.2017-31.12.2019 HEL 2017-005404 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (5) 8 Oikaisuvaatimus koskien kiinteistölautakunnan päätöstä 1.12.2016 ( 484) vuokrata Kiinteistö Oy Helsingin Uimarannantien palvelukodille tontti 39049/4 (kiinteistötunnus

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) 412 Vahingonkorvauksen maksaminen, kompastuminen Salomonkadulla Kluuvissa HEL 2014-011593 T 03 01 00 Jalkakäytävä, 13.9.2014 klo 10.15 päätti hyväksyä hakijan korvausvaatimuksen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakentamispalvelu (Stara) 12/2014 Kaupunkitekniikan ylläpito Yksikönjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakentamispalvelu (Stara) 12/2014 Kaupunkitekniikan ylläpito Yksikönjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Vahingonkorvaushakemuksen hylkääminen, puuvaurio Humikkalantiellä HEL 2013-008137 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä vahingonkorvaushakemuksen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) johtaja 57 johtajan vahingonkorvauksia koskevan toimivallan siirtäminen HEL 2017-007142 T 00 01 00 Päätös johtaja päätti siirtää hallintosäännön 14 luvun 1 :n 2 momentin

Lisätiedot

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa. Puumala Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (5) 37 Kappalaisenkujan, Ruoritien ja Kalliomäentien perusparannus PuuDno-2015-317 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Savo-Karjalan Vesi-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 290 Tilkanvierto 4, 18. Laakso, Bostads Ab Gullkronan i Helsingfors, lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2016-005611 T 10 01 01 06 SL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 378 Yleisen alueen käyttö terassialueena, korvaava päätös, Ravintola Dacca, Itämerenkatu 16, 20. kaupunginosa Länsisatama HEL 2016-008639 T 10 01 01 04 HEL 2015-002136

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 139 Oikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.5.2015 23 HEL 2015-000649 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-005576 HEL 2016-005576 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (6) 602 Oikaisuvaatimukset osoitteessa Hämeentie 125 A sijaitsevan rakennuksen (Bokvillan) myyntiä koskevasta kiinteistölautakunnan päätöksestä HEL 2012-011159 T

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) 651 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, Pohjola Vakuutus Oy, liukastuminen Lautatarhankadulla HEL 2013-011340 T 03 01 00 TA120725726, jalkakäytävä, 30.11.2012 klo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22 Sopimus Helsingin ja Espoon merialueen yhteistarkkailusta vuosille 2017-2022 HEL 2017-004611 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti allekirjoittaa sopimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 55 Atlantinkatu 7, 20. Länsisatama, Kiinteistö Oy Helsingin Atlantinkatu 7 (kiinteistö 20071-4 / At-lantinkatu 7), lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 122 Vahingonkorvausvaatimus leikkipuisto Kotinummen tulipalossa tuhoutuneista vaatteista HEL 2016-010547 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti vaatimuksen enemmälti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 247 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-884 Esityslistan asia TJA/29 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö. ********** vaurioitumisen johdosta.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö. ********** vaurioitumisen johdosta. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 38 Op-Vakuutus Oy:n takaisinsaantivaatimus, autovaurio 17.11.2016 osoitteessa Helsinginkatu 24 HEL 2016-013953 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti kiinteistötoimen

Lisätiedot

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja.

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja. Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (7) 30 Pirttimäen metsätien rakentaminen PuuDno-2015-255 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Liitteet 1 Pirttimäen metsätien kartat 2015.pdf

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 270 Heino Kasken katu 5 Saukontori Saukonkari 1, 20. Länsisatama, As Oy Helsingin Meripihka (kiinteistö 20028-28 / Heino Kasken katu 5 ja Saukonkari 1), suostumus yksityisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 361 Vahinkoilmoitus ja korvausvelvollisuudesta vapauttaminen HEL 2013-015275 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 37 Vahinkoilmoitus kadotetuista auton avaimista HEL 2016-010044 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti merkitä tiedoksi kaakkoisen kotihoitoyksikön

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 21 Vahingonkorvauksen maksaminen, autovaurio Porkkalankadun ja Länsiväylän risteys HEL 2015 000052 T 03 01 00 Ajorata, 28.11.2014 klo 21.30 päätti hyväksyä hakijan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 425 Maamonlahdentien silta, Länsiväylä, 31. Lauttasaari, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2016-009746

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 216 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Pupu, Mannerheimintie 4, 3. kaupunginosa Kaartinkaupunki HEL 2017-005356 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut n alueidenkäytön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Huivipolku 5A - Puolimatkanpolku, 45. Vartiokylä, kiinteistö 45303-6, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi ja hulevesien johtamiseksi yleiselle alueelle

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2018 Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Selostus ja perustelu Kuopion kaupungilla on skannattuja rakennuslupadokumentteja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 5/2015 HKL-Infrapalvelut Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 5/2015 HKL-Infrapalvelut Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 15 HKL: Hankesuunnitelma Teknonet tiedonsiirto ja järjestelmät 2014 korotus HEL 2015-001410 T 08 00 08 Päätös päätti korottaa "Teknonet tiedonsiirto ja järjestelmät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Torikahvilapaikan vuokraaminen Lätty Helsingille Fredrikin torilta HEL 2017-000616 T 10 01 01 04 Sopimus nro 13438 Päätös päätti vuokrata Fredrikin torilta Lätty Helsingille

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 363 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, liukastuminen Tikkurikujalla Suutarilassa HEL 2015-003384 T 03 01 00 Jalkakäytävä

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 48 Vahingonkorvausvaatimus koskien rikkoutunutta puhelinta HEL 2016-010569 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti, että ********** tekemä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 248 Hopeakaivoksentie 26, 49. Laajasalo, Kiinteistö 49182-6, lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle. HEL 2016-006206 T 10 01 01 06 SL1600365

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 323 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Ravintola KOM/Marrot Oy, Kapteeninkatu 26, 5. kaupunginosa Punavuori HEL 2016-008065 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 193 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Delizioso, Soidintie 8, 38. kaupunginosa Malmi HEL 2017-005110 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut n alueidenkäytön toimistopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 177 Ulvilantie 23, 30.. Asunto Oy Metsäpalsta, c/o Saudit Oy (Kiinteistö 3011-1), suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle. HEL 2017-003988

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakentamispalvelu (Stara) 4/2014 Kaupunkitekniikan rakentaminen Yksikönjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakentamispalvelu (Stara) 4/2014 Kaupunkitekniikan rakentaminen Yksikönjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Vahingonkorvausvaatimuksen hylkääminen, autovaurio Palosuontien ja Halkosuontien risteysalueella Pakilassa HEL 2013-016284 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 16 Oikaisuvaatimus kiinteistölautakunnan päätöksestä koskien Meilahdessa sijaitsevan kiinteistön myymistä HEL 2017-004914 T 10 01 01 01 Paciuksenkaari 7 Päätös

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 253 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Blancco Grill & Döner, Hiihtomäentie 14, 43. kaupunginosa Herttoniemi HEL 2016-005800 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 n arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaiset HEL 2017-001933 T 00 01 00 Päätös päätti, että arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaisina toimivat seuraavassa

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-572 Otanmäen venttiilikaivon hankinta Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi tarjouksia Otanmäen venttiilikaivosta kolmelta venttiilikaivovalmistajalta

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 87 Edustus: Fulbright Suomi -säätiön Fulbright-juhlatilaisuus kaupungintalolla 16.5.2018 HEL 2017-011662 T 00 04 03 Päätös päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 41 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Rymy-Eetu, Erottajanaukio, 3. kaupunginosa Kaartinkaupunki HEL 2016-000830 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut n alueidenkäytön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Ylläpitotoimisto Toimistopäällikkö KYT

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Ylläpitotoimisto Toimistopäällikkö KYT Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 13 Ruovikonniitto Helsingin puistorannoilla 2016, toimittajan valinta, Tmi Asmo Paloniitty, 16 800 euroa (alv 0 %) HEL 2016-008549 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Rakennusvirasto 37/2014 Palveluosasto Alueidenkäyttö 22.05.2014 Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Rakennusvirasto 37/2014 Palveluosasto Alueidenkäyttö 22.05.2014 Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 340 Nauvontie 14, 16. Ruskeasuo, DNA oy, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2014-006317 T 10 01 01 06 SL1400269 Päätös n alueidenkäytön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 22/2014 1 (5) 9 Botanica Calonia -säätiön oikaisuvaatimus kiinteistölautakunnan päätöksestä koskien Kulosaaressa sijaitsevan aitan lunastamista Helsingin kaupungille HEL

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2. Mäntyharju Pöytäkirja 8/2017 1 (9) Aika 16.11.2017, klo 16:55-17:26 Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2 Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastus 52 Rakennusvalvonnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 161 Haarakallion yhteyssilta tulevan Veturitien linjauksen kohdalla, 17. Pasila, Elisa Oyj, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiseen (HKR:n) siltaan

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Vahingonkorvausvaatimus tulonmenetyksestä TRE:5380/03.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-938 Oppi rakennusten rikosilmoitinjärjestelmä muutokset Asianosainen: Stanley Security Oy, PL 47, 00521 Helsinki (1936772-6). Kajaanin kaupungin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Pelastusjohtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Pelastusjohtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1534 Moottorikelkan hankinta Kajaanin kaupunki/ Kainuun pelastuslaitos pyysi 23.10.2017 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia pelastustoimen käyttöön

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) Sivistyslautakunta, 63, 01.06.2017 Sivistyslautakunta, 113, 13.12.2017 Sivistyslautakunta, 15, 21.02.2018 15 Sivistystoimialan viranhaltijoiden hallintosäännössä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) Rakennusvirasto 35/2015 Palveluosasto Alueidenkäyttö 13.05.2015 Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) Rakennusvirasto 35/2015 Palveluosasto Alueidenkäyttö 13.05.2015 Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) 186 Säkkikatu 7, 41. Suurmetsä, kortteli ja tontti 41302-33, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2015-002788 T 10 01 01 06 SL1500296

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Rakennusvirasto 2/2014 Palveluosasto Pysäköinninvalvonta Kunnallinen pysäköinninvalvoja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Rakennusvirasto 2/2014 Palveluosasto Pysäköinninvalvonta Kunnallinen pysäköinninvalvoja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 2 Rakennusviraston palveluosaston pysäköinninvalvonnan työsuhteisten hankintavaltuudet 2014 HEL 2014-001707 T 00 01 00 Päätös n pysäköinninvalvonnan kunnallinen pysäköinninvalvoja

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1046 Kansalaisopiston vesikattourakka Hankinta sisältää Kaukametsän kansalaisopiston vanhan huopakaton purkamisen ja uuden huopakaton rakentamisen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 210 Kasarmitori, 3. Kaartinkaupunki, Talvisotayhdistys, lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2017-003903 T 10 01 01 06 SL1700297 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 67 Pelastustoiminnan yhteydessä aiheutuneen kiinteistövaurion korvaaminen HEL 2015-010900 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Korvausvaatimus Vahinkokatselmus Vahingon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 12/2015 Katu- ja puisto-osasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 12/2015 Katu- ja puisto-osasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Toteuttamissopimus, Valtatien 7 Helsinki - Vaalimaa (Porvoonväylä) meluntorjunnan parantaminen Jakomäen kohdalla HEL 2012-009909 T 08 00 08 Päätös päätti allekirjoittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä **********

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä ********** Helsingin kaupunki Esityslista 35/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksen maksusta (Östersundom, Kappelintie 70) (b-asia) HEL 2016-005675 T 10 04 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta POL/ oikaisuvaatimuksen.

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta POL/ oikaisuvaatimuksen. Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Herttoniemenrannan ala-asteen Tuorinniemen sivupisteen toimipaikasta luopumista koskeva oikaisuvaatimus Pöydälle 10.05.2016 HEL 2016-003841 T 10 01 04 Päätösehdotus

Lisätiedot