Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) Kaupunginvaltuusto Kj/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginvaltuusto Kj/49 25.09.2013"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) 336 Sj / Valtuutettu Juho Romakkaniemen aloite Sibelius-konserttien järjestämisestä Sibelius-monumentilla päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Juho Romakkaniemen aloitteen loppuun käsitellyksi. Kaupunginhallitus Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: hannu.hyttinen(a)hel.fi Liitteet 1 Romakkaniemi Juho valtuustoaloite asia 21 ehdotus päättänee katsoa valtuutettu Juho Romakkaniemen aloitteen loppuun käsitellyksi. Valtuutettu Juho Romakkaniemi ja 75 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki selvittäisi vaihtoehtoisia mahdollisuuksia järjestää yhteistyötahojen kanssa kesäsunnuntaisin Sibeliuskonsertteja Sibelius- monumentilla. palautti aloitteen uudelleen valmisteltavaksi. Palautetun aloitteen johdosta on pyydetty kulttuuri- ja kirjastolautakunnan, talous- ja suunnittelukeskuksen ja kaupunginorkesterin lausunnot. Kaupunginhallitus toteaa saatuihin lausuntoihin viitaten, että kaikki kesäiset konsertit ja tapahtumat lisäävät kaupunkilaisten ja matkailijoiden viihtyvyyttä ja ovat tärkeä vetovoimatekijä. Kulttuurikeskus ja kaupungin tapahtumayksikkö selvittävät konserttien järjestämismahdollisuudet mm. kaupunginorkesterin ja Sibelius- Akatemian konserttitoimiston sekä muidenkin yhteistyöstä kiinnostuneiden toimijoiden kanssa siten, että konsertit voisivat alkaa jo kesällä Kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto ja tapahtumayksikkö voivat viestiä konserttisarjasta omien kanaviensa kautta.

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta toteaa aloitteen johdosta, että kulttuuristrategian linjausten mukaisesti kulttuurikeskuksella on myönteinen valmius tukea valtuustoaloitteen mukaisen konserttisarjan järjestämistä avustuksin. Kaupunginorkesteri toteaa aloitteen johdosta, että Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhla vuonna 2015 tarjoaa Helsingille, kansallissäveltäjämme orkesterimusiikin kantaesityskaupungille, arvokkaan tilaisuuden näkyä ja kuulua juhlavuoden muiden päätoimijoiden Järvenpään, Hämeenlinnan ja Lahden rinnalla. Kansainvälinen juhlavuosi saa runsaasti medianäkyvyyttä kotimaassa ja ulkomailla, minkä myötä Helsingin profiili vetovoimaisena kulttuurikaupunkina vahvistuu entisestään. Helsingin kaupunginorkesterilla on suunnitteilla juhlavuoden kunniaksi Sibelius-puistokonsertti, joka suunnataan orkesterin kummilapselle ja heidän ystävilleen, mutta johon kaikki lapset ja lapsenmieliset ovat tervetulleita. Näin orkesteri haluaa tehdä Sibeliuksen elämää ja musiikkia tutuksi tuhansille nuorille kuulijoille, tulevaisuuden yleisölleen. Kaupunginorkesteri ehdottaa yhdeksi kesäkonserttien tuottajaksi Sibelius- Akatemia konserttitoimistoa. Kaupunginhallituksen tarkoituksena on täytäntöönpanon yhteydessä kehottaa kulttuurikeskus ja kaupungin tapahtumayksikköä selvittämään konserttien järjestämismahdollisuudet kaupunginorkesterin ja Sibelius- Akatemian konserttitoimiston sekä muidenkin yhteistyöstä kiinnostuneiden toimijoiden kanssa siten, että konsertit voisivat alkaa jo kesällä Kaupunginhallitus Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: hannu.hyttinen(a)hel.fi Liitteet Tiedoksi: Muutoksenhakukielto, valmistelu 1 Romakkaniemi Juho valtuustoaloite asia 21 Hallintokeskus historia Kaupunginhallitus

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: päättänee katsoa valtuutettu Juho Romakkaniemen aloitteen loppuun käsitellyksi Ehdotuksen mukaan Pöydälle kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: hannu.hyttinen(a)hel.fi Kaupunginorkesteri Intendentti Helsingin kaupunginorkesteri suhtautuu myönteisesti kaikkiin kaupunkimiljöötä musiikin keinoin elävöittäviin toimenpiteisiin ja pitää Sibelius-puiston kesäkonsertteja kiinnostavana ehdotuksena. Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhla vuonna 2015 tarjoaa Helsingille, kansallissäveltäjämme orkesterimusiikin kantaesityskaupungille, arvokkaan tilaisuuden näkyä ja kuulua juhlavuoden muiden päätoimijoiden Järvenpään, Hämeenlinnan ja Lahden rinnalla. Kansainvälinen juhlavuosi saa runsaasti medianäkyvyyttä kotimaassa ja ulkomailla, minkä myötä Helsingin profiili vetovoimaisena kulttuurikaupunkina vahvistuu entisestään. Helsingin kaupunginorkesterilla on suunnitteilla juhlavuoden kunniaksi Sibelius-puistokonsertti, joka suunnataan orkesterin kummilapselle ja heidän ystävilleen, mutta johon kaikki lapset ja lapsenmieliset ovat tervetulleita. Näin orkesteri haluaa tehdä Sibeliuksen elämää ja musiikkia tutuksi tuhansille nuorille kuulijoille, tulevaisuuden yleisölleen. Kaupunginorkesteri suosittelee Sibelius-puiston kesäkonserttisarjan tuottajaksi Sibelius-Akatemian konserttitoimistoa, joka on järjestänyt kesäkonserttisarjoja Musiikkitalossa vuonna 2012 ja Gita Kadambi, Intendentti, puhelin:

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) gita.kadambi(a)hel.fi Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Käsittely Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti antaa asiasta seuraavan lausunnon: n hyväksymän Helsingin kulttuuristrategian linjausten mukaan kaupungin tehtävänä on luoda edellytyksiä taiteilijoiden työskentelylle ja luovalle yrittäjyydelle. Strategiassa todetaan myös, että kaikkia palveluita ei tuoteta itse, vaan niiden luomiseksi uusilla alueilla pyritään yhteistyöhön kulttuurikentän kanssa. Tämä kustannustehokas tapa edellyttää avustusten lisäämistä ja avustusjärjestelmän kehittämistä. Kulttuuristrategian linjausten mukaisesti kulttuurikeskuksella on myönteinen valmius tukea valtuustoaloitteen mukaisen konserttisarjan järjestämistä. Tämä tehdään kuitenkin siten, että järjestävä taho hakee kulttuuri- ja kirjastolautakunnalta kohdeavustusta, jolloin avustushakemus käsitellään samoin kriteerein kuin muutkin vastaavat hakemukset. Sibelius-konserttien järjestäminen Sibelius-monumentilla kesäsunnuntaisin on kiinnostava, joskaan ei aivan uusi ajatus, johon soisi jonkin kaupunkimme kulttuurikentän korkeatasoisen toimijan tarttuvan n ehdotuksesta poiketen Vastaehdotus: Juha-Pekka Väisänen: Esitän seuraavaa kolmatta kappaletta poistettavaksi kokonaan: "n linjauksia seuraten kulttuurikeskus ei pyri omanpalvelutuotantonsa laajentamiseen, vaan pikemminkin avustustoiminnan kehittämiseen ja yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa." Kannattajat: Risto Kolanen Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti Ehdotuksen mukaan

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) va. kulttuurijohtaja Veikko Kunnas Satu Silvanto, kulttuurisuunnittelija, puhelin: satu.silvanto(a)hel.fi Talous- ja suunnittelukeskus Lausunto Talous-ja suunnittelukeskus esittää lausuntonaan seuraavaa: Marraskuussa 2011 valtuutettu Juho Romakkaniemen jättämä valtuustoaloite ehdottaa kesäkonserttien järjestämistä Sibeliusmonumentilla. Ehdotetut Sibelius-konsertit Sibelius-monumentilla elävöittäisivät Helsingin kesäistä kulttuurielämää. Konsertit keskeisellä turistikohteella ovat sinänsä kannatettavaa toimintaa, joskin niiden järjestäminen vaatii taloudellisia resursseja ja ammattimaista organisointia sekä lavarakenteen pystyttämistä. Romakkaniemi kirjoittaa, että aloitteen osalta on konsultoitu Sibeliusmonumentin rakennuttanutta Sibelius-Seuraa, joka tukee aloitetta lämpimästi. Sibelius-Seura on myös osaltaan lupautunut olemaan läheisessä yhteistyössä kaupungin kanssa konserttien järjestämisen taiteellisessa suunnittelussa. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta kirjoittaa lausunnossaan , että Helsingin kulttuurikeskus ei voi ottaa konserteista tuotannollista vastuuta, mutta järjestävällä taholla, esim. Sibelius-Seuralla, on mahdollisuus hakea avustusta konserttisarjalle, jolloin kaupungin rooli on harkita avustuksen myöntämistä tapauskohtaisesti. Kaikki kesäiset konsertit ja tapahtumat lisäävät kaupunkilaisten ja matkailijoiden viihtyvyyttä ja ovat tärkeä vetovoimatekijä. Kaupungin Matkailu- ja kongressitoimisto ja Tapahtumayksikkö voivat viestiä konserttisarjasta omien kanaviensa kautta. Lisäksi on huomattava, että Opetus- ja kulttuuriministeriö tulee nimittämään vuoden 2015 Sibelius juhlavuodeksi säveltäjämestarin syntymän 150-vuotisjuhlan kunniaksi. Helsinkiin suunnitellaan konsertteja, näyttelyitä, matkailureitti Sibeliuksen jalanjäljillä ym. ympärivuotista tapahtumaa. Oman lisänsä myös juhlavuoden tarjontaan toisi monumentilla järjestettävät kesäkonsertit. Saila Machere, tapahtumapäällikkö, puhelin:

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) saila.machere(a)hel.fi Käsittely päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi Palautettiin Kun asiassa oli käyty keskustelua, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu ehdotus, jonka hyväksyminen olisi merkinnyt asian käsittelyn keskeyttämistä, minkä vuoksi puheenjohtaja kehotti seuraavia puhujia rajoittamaan puheenvuoronsa kysymykseen asian palauttamisesta kaupunginhallitukselle. Samalla oli tehtävä mahdolliset muut palautusehdotukset tämän keskustelun aikana. Julistettuaan keskustelun asian palauttamisesta päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Juho Romakkaniemi valtuutettu Silvia Modigin kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättäisi palauttaa asian valmisteluun siten, että Helsingin kaupunki ottaisi vastuulleen Sibelius-konserttien järjestämisen yhteistyötahojen kanssa kesäsunnuntaisin viimeistään kesästä 2013 alkaen. Selonteko myönnettiin oikeaksi. Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken haluaa jatkaa asian käsittelyä äänestää jaa; jos ei voittaa on valtuutettu Juho Romakkaniemen palautusehdotus hyväksytty. 8 äänestys JAA-ehdotus: Jatko EI-ehdotus: Esitän aloitetta palautettavaksi valmisteluun siten, että Helsingin kaupunki ottaisi vastuulleen Sibelius-konserttien järjestämisen yhteistyötahojen kanssa kesäsunnuntaisin viimeistään kesästä 2013 alkaen. Jaa-äänet: 3 Sanna Hellström, Minerva Krohn, Jan D Oker-Blom

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) Ei-äänet: 49 Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Lilli Autti, Jorma Bergholm, Mika Ebeling, Sture Gadd, Yrjö Hakanen, Jussi Halla-aho, Eero Heinäluoma, Mari Holopainen, Nina Huru, Seppo Kanerva, Tarja Kantola, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Laura Kolbe, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Essi Kuikka, Jere Lahti, Jyrki Lohi, Hannele Luukkainen, Lasse Männistö, Silvia Modig, Sari Näre, Jarmo Nieminen, Sara Paavolainen, Terhi Peltokorpi, Kati Peltola, Sanna Perkiö, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Laura Rissanen, Juho Romakkaniemi, Pekka Saarnio, Hanna-Kaisa Siimes, Riitta Skoglund, Riitta Snäll, Johanna Sumuvuori, Tarja Tenkula, Astrid Thors, Nils Torvalds, Ulla-Marja Urho, Mirka Vainikka, Antti Valpas, Olli Valtonen, Sanna Vesikansa, Tea Vikstedt, Thomas Wallgren Tyhjä: 23 Outi Alanko-Kahiluoto, Maija Anttila, Tuija Brax, Matti Enroth, Kimmo Helistö, Suzan Ikävalko, Jessica Karhu, Anu Korppi-Koskela, Kauko Koskinen, Eeva Kuuskoski, Otto Lehtipuu, Pauli Leppä-aho, Päivi Lipponen, Seija Muurinen, Pia Pakarinen, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Lea Saukkonen, Anni Sinnemäki, Johanna Sydänmaa, Julia Virkkunen, Markku Vuorinen Poissa: 10 Harry Bogomoloff, Arto Bryggare, Juha Hakola, Rakel Hiltunen, Lasse Liemola, Osku Pajamäki, Sari Sarkomaa, Ilkka Taipale, Jan Vapaavuori, Antti Vuorela päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: hannu.hyttinen(a)hel.fi Kaupunginorkesterin johtokunta Kaupunginorkesterin johtokunta päätti esittää lausuntonaan seuraavaa: Orkesteri suhtautuu myönteisesti kaikkiin kaupunkimiljöötä musiikin keinoin elävöittäviin toimenpiteisiin ja pitää Sibelius-puiston kesäkonsertteja kiinnostavana ehdotuksena. Orkesterin lakisääteisten

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) vuosilomien vuoksi HKO:n muusikot konsertoivat kesäaikaan ainoastaan free-lance -pohjalta. Orkesteri pitää kaupungin kulttuurikeskusta ja tapahtumayksikköä luontevina tämäntyyppisten tapahtumien tuottajina, joille kaupunginorkesteri mielellään tarjoaa asiantuntija-apua. Hallintopäällikkö Hannu Linna Marianna Kankare-Loikkanen, Viestintäpäällikkö, puhelin: marianna.kankare-loikkanen(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2013 1 (5) historia Talous- ja suunnittelukeskus 28.3.2013 Lausunto Talous-ja suunnittelukeskus esittää lausuntonaan seuraavaa: Marraskuussa 2011 valtuutettu Juho Romakkaniemen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (6) historia Kaupunginhallitus 09.09.2013 932 Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: päättänee katsoa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2011 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto 14.09.2011 154 HEL 2011-001733 T 12 00 01 Päätös Käsittely Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (12) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (12) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2012 1 (12) Päätöshistoria 14.05.2012 578 Pöydälle 14.05.2012 HEL 2011-001048 T 10 03 03 Päätös päätti panna asian pöydälle. 07.12.2011 Ehdotuksen mukaan äänestyksin 28.11.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (12) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (12) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2011 1 (12) 246 Valtuutettujen tekemien aloitteiden käsitteleminen HEL 2011-003234 T 00 00 02 Päätös Käsittely päätti katsoa liitteessä 1 mainittujen aloitteiden 1-19 ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (73) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (73) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (73) 259 Globaalin vastuun strategia HEL 2012-004576 T 00 01 01 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä globaalin vastuun strategian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (25) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (25) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (25) 216 Talousarvio vuodeksi 2012 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2012-2014 Pöydälle 9.11.2011 HEL 2011-005238 T 02 02 00 Päätös päätti hyväksyä kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (71) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (71) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 1 (71) 250 Helsingin kaupungin kulttuuristrategia 2012-2017 Pöydälle 30.11.2011 HEL 2011-000969 T 00 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 1 (6) 141 Kaj / Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite etnisten ja eksoottisten tuotteiden kauppahallin sijoittamisesta Itäkeskukseen Käsittely päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 13/ (2) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 13/ (2) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 13/2012 1 (2) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 11.6.2012 Lauta- ja johtokunnat sekä virastot ja laitokset 126 Konsernijaoston kokousajat ja -aiheet syyskaudella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 Kaupunginvaltuusto 16.11.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 Kaupunginvaltuusto 16.11.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 Kokousaika 16:00 18:28 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Saapuvilla kokouksen alussa toimitetusta nimenhuudosta 78 valtuutettua oli

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (13) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (13) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (13) 277 Kj / Valtuutettu Thomas Wallgrenin aloite julkisen tilan vapauttamisesta kaupallisesta mainonnasta HEL 2012-002570 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2016 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto 08.06.2016 162 HEL 2015-013747 T 11 00 01 Päätös Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (10) Kaupunginhallitus Kj/4 14.12.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (10) Kaupunginhallitus Kj/4 14.12.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (10) 1206 Helsingin Bussiliikenne Oy:n omistusjärjestelyyn annettuun ennakkosuostumukseen liittyvän täytäntöönpanon tarkistaminen HEL 2014-014339 T 00 01 05 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (7) 90 Sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan virkaan ottaminen HEL 2012-001464 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa kansliapäällikkö Ritva

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2015 1 (5) 1146 V 9.12.2015, Kaupunginhallituksen johtosäännön muuttaminen esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (8) Kaupunginvaltuusto Kj/10 11.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (8) Kaupunginvaltuusto Kj/10 11.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (8) 78 Kj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite Veolia-konserniin kuuluvien yhtiöiden sopimuksista HEL 2014-001245 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (125) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (125) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (125) 202 Sosiaali- ja terveystoimen organisaation uudistaminen HEL 2011-002363 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti 1.1.2013 lukien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (13) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (13) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2012 1 (13) 434 Luottamushenkilöiden palkkiosäännön muuttaminen HEL 2012-015063 T 01 02 00 00 Päätös 2 :n 1, 2 ja 4 momentti päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (5) 528 V 8.6.2016, Sosiaali- ja terveystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan avoimen viran hoitaminen HEL 2016-005633 T 01 01 04 00 Päätös Käsittely esittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (9) 22 Tontin 28324/2 myyminen Asunto Oy Helsingin Kuusihoville sekä vuokraus- ja osto-optiopäätöksen muuttaminen HEL 2011-003619 T 10 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2016 1 (5) 242 Valtuutettu Hannele Luukkaisen aloite Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitoksen yhtiöittämisestä HEL 2016-001414 T 00 00 03 Päätös Käsittely 4 äänestys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 136 Kj / Valtuutettu Leo Straniuksen aloite työsuhdepolkupyörien käyttöönottamiseksi päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Leo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 Kaupunginvaltuusto 29.02.2012. Kokousaika 29.02.2012 18:00-21:05, keskeytetty 20:51-20:56

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 Kaupunginvaltuusto 29.02.2012. Kokousaika 29.02.2012 18:00-21:05, keskeytetty 20:51-20:56 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 Kokousaika 18:00-21:05, keskeytetty 20:51-20:56 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bogomoloff,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (9) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 6.2.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (9) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 6.2.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (9) historia Kaupunginvaltuusto 27.11.2013 430 Käsittely Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. 27.11.2013 Palautettiin Kun asiassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (9) 230 Taka-Töölössä sijaitsevan maanalaisen pysäköintilaitoksen alueen vuokrausperusteet HEL 2012-009123 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 42/ (11) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 42/ (11) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 42/2011 1 (11) Päätöshistoria Valituksen tutkiminen Kaupunginlakimies 15.11.2011 HEL 2011-001733 T 12 00 01 KUNNALLISVALITUS PUISTOLAN JA NURKKATIEN ALA-ASTEIDEN HALLINNOLLISESTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 22 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen 2013-2016 päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti valita uskotuiksi miehiksi kiinteistötoimituksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginvaltuusto Kj/ Päätoimisten luottamushenkilöiden palkan ja työajan määrittäminen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginvaltuusto Kj/ Päätoimisten luottamushenkilöiden palkan ja työajan määrittäminen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (10) 7 Päätoimisten luottamushenkilöiden palkan ja työajan määrittäminen HEL 2016-012828 T 01 02 00 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti päätoimisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2015 1 (5) 1097 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen johtokunnan jäsenten nimeäminen HEL 2015-006981 T 00 01 00 Päätös päätti nimetä jäljellä olevaksi toimikaudekseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2012 Kaupunginvaltuusto 12.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2012 Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2012 Kokousaika 16:00-19:04 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vapaavuori, Jan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (35) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (35) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 38/2012 1 (35) Päätöshistoria 22.10.2012 1163 Pöydälle 22.10.2012 HEL 2011-006347 T 10 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. 15.10.2012 Pöydälle 13.08.2012 Esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 10.11.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 10.11.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2014 1 (5) 1126 V 26.11.2014, Kj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite Veolia-konserniin kuuluvien yhtiöiden sopimuksista päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja Jussi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (5) 99 Kunnan asukkaan aloite sotaorpojen maksuttomista uintilipuista Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä kunnan asukkaan aloitteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 Kaupunginhallitus HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS

Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 Kaupunginhallitus HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS ESITYSLISTA 23-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 16:00 Kokouspaikka Käsitellään Kaupunginhallituksen istuntosali Tällä esityslistalla mainitut

Lisätiedot

KAUPUNGINVALTUUSTON ASIAKIRJAT

KAUPUNGINVALTUUSTON ASIAKIRJAT HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTÖKSET 6/2009 KAUPUNGINVALTUUSTON ASIAKIRJAT KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSET 6-2009 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 18 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Käsitellään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (11) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (11) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (11) 183 Nuorten aloitteet vuonna 2016 HEL 2016-003280 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä nuorten aloitteet vuodelta 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (12) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (12) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2011 1 (12) 201 Osallistuminen Olkiluoto 4 -hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen HEL 2011-003009 T 00 01 04 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 401 Stj / Valtuutettu Sari Mäkimattilan aloite tilapäishoitopaikkojen järjestämisestä kehitysvammaisille Päätös Käsittely päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 332 Stj / Valtuutettu Petra Malinin aloite toimeentulotuen käsittelyaikojen ilmoittamisesta kaupungin verkkosivuilla HEL 2013-003017 T 00 00 03 Päätös Käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto 02.12.2015 330 HEL 2013-011264 T 02 05 03 00 Päätös Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (15) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (15) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2013 1 (15) 1068 Helsingin hallinto-oikeuden päätös koskien Malmin, Pukinmäen ja Puistolan (Nurkkatien ala-aste, Puistolan ala-aste) kouluverkkoa HEL 2011-001733 T 12 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 8/ (24) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 8/ (24) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 8/2013 1 (24) Kaupunginvaltuusto Kj/4 24.4.2013 122 Strategiaohjelma vuosiksi 2013-2016 Pöydälle 10.4.2013 HEL 2013-001308 T 00 01 01 Päätös Kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

euroa. Uusi luku 2,47 miljoonaa.

euroa. Uusi luku 2,47 miljoonaa. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (29) 301 Helsingin kaupungin talousarvio vuodeksi 2017 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2017-2019 HEL 2016-010740 T 02 02 00 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (34) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (34) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (34) 348 Talousarvio vuodeksi 2015 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2015-2017 HEL 2014-011780 T 02 02 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (8) 701 Helsingin Satama -liikelaitoksen yhtiöittämispäätöksen täytäntöönpano päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa yhteistyössä Helsingin Satama

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 144 Valtuutettu Vesa Korkkulan aloite HSL:n opiskelija-alennusten laajentamisesta Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/31 27.11.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/31 27.11.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2013 1 (6) 427 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite psykiatristen poliklinikoiden toiminnan tehostamisesta HEL 2013-006984 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (21) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (21) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (21) Päätöshistoria 10.10.2016 67 HEL 2016-005361 T 00 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 10.10.2016 Pöydälle päätti yksimielisesti panna asian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 Kaupunginvaltuusto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 Kaupunginvaltuusto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 Kaupungi Kokousaika 18:00-20:26 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva kaupungin puheenjohtaja Bogomoloff, Harry kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (8) 266 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy:lle HEL 2013-007496 T 02 05 03 01 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 44/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 44/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 44/2015 1 (8) Päätöshistoria 02.11.2015 1032 HEL 2014-014339 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa yhteistyössä kaupunginkanslian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2017 1 (5) 456 Selvitys vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä merkitsee tiedoksi esityslistan liitteenä olevan selvityksen vuoden 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (8) 198 Kunnan asukkaan aloite vesivoimistelualtaan ja liikuntatilojen rakentamisesta Koskelan alueelle HEL 2016-002141 T 10 06 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (13) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (13) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (13) Korjattu 18.10.2013 AP (Hallintolaki 51 ):sukunimi Laakkonen 357 Kaupunginhallituksen johtosäännön muuttaminen sekä kaupunginhallituksen johtamisen jaoston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (5) 248 Talousarvion määrärahan ylittäminen määräalan ostamiseksi Östersundomista (Gumbölen kylän tila Kusas RN:o 2:34) Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (7) 103 Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite terassien aukioloaikojen pidentämisestä HEL 2016-006919 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Yhteenveto. Valtuutettujen yhteenlasketut kampanjakulut. Valtuutettujen keskimääräiset kampanjakulut

Yhteenveto. Valtuutettujen yhteenlasketut kampanjakulut. Valtuutettujen keskimääräiset kampanjakulut Yhteenveto Valtuutettujen yhteenlasketut kampanjakulut Kokoomus 253099 SDP 86937 Vihreät 55644 RKP 50254 Keskusta 21935 Vasemmistoliitto 20659 Kristillisdemokraatit 2914 Perussuomalaiset 2100 SKP 1097

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Kaupunginvaltuusto 28.03.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Kaupunginvaltuusto 28.03.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Kokousaika 18:00-21:21 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bogomoloff, Harry kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

1. 588 Vapaavuori, Jan KOK 7642 81205.000 asuntoministeri, oikeustieteen kandidaatti

1. 588 Vapaavuori, Jan KOK 7642 81205.000 asuntoministeri, oikeustieteen kandidaatti Kunn.v. VALITUT EHDOKKAAT Sivu 1 26.10.2008 VERTAUSLUVUITTAIN Pvm 29.10.08 1. 588 Vapaavuori, Jan KOK 7642 81205.000 asuntoministeri, oikeustieteen kandidaatti 2. 225 Soininvaara, Osmo VIHR 8614 64556.000

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (24) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (24) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 37/2016 1 (24) Päätöshistoria Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto 17.10.2016 72 HEL 2016-005361 T 00 01 00 Päätös Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto esitti, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (6) 623 Selvitys palvelualoitekäytännöstä Helsingin kaupungissa HEL 2012-006582 T 00 01 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi selvityksen Samalla kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 105 Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite työpaikkakiusaamiseen puuttumisesta päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (56) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (56) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2011 1 (56) 245 Sosiaalitoimen ja terveystoimen organisaation uudistaminen HEL 2011-002363 T 00 00 02 Päätös päätti, että 1.1.2013 alkaen sosiaali- ja terveystoimi organisoidaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 305 Kj / Valtuutettu Thomas Wallgrenin ym. aloite ystävyyskaupunkisuhteen päättämisestä Helsingin ja Pietarin välillä HEL 2013-001436 T 00 00 03 Päätös Käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 18/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 18/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 18/2018 1 (8) 325 Östersundomin yhteinen yleiskaavaehdotus HEL 2017-013607 T 10 03 02 00 Päätös puolsi 9.12.2014 päivätyn ja 15.12.2017 sekä 19.6.2018 muutetun Östersundomin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (9) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (9) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (9) 241 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2016 1 (5) 245 Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kahvilatoiminnan järjestämisestä Vaasanaukiolle Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (7) 234 Lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seuranta HEL 2016-000156 T 00 01 01 Päätös Käsittely 1 äänestys päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 Kaupunginvaltuusto 09.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 Kaupunginvaltuusto 09.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 Kokousaika 18:00-20:55 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Puoskari, Mari kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bogomoloff, Harry kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2013 1 (8) 910 V 25.9.2013, Stj / Valtuutettu Hanna-Kaisa Siimeksen aloite paperittomien siirtolaisten terveyspalvelujen turvaamisesta HEL 2012-013136 T 00 00 03 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (6) 125 Valtuutettu Leo Straniuksen aloite pyöräväylästä Pasilan ja Vallilanlaakson väliseen hylättyyn junatunneliin Päätös Käsittely 1 äänestys päätti palauttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2013 1 (9) 982 V 9.10.2013, Kaupunginhallituksen johtosäännön muuttaminen sekä kaupunginhallituksen johtamisen jaoston ja tietotekniikkajaoston asettaminen HEL 2013-010720

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÄÄTÖSHISTORIA 1 TARKASTUSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMI- NEN

HELSINGIN KAUPUNKI PÄÄTÖSHISTORIA 1 TARKASTUSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMI- NEN HELSINGIN KAUPUNKI PÄÄTÖSHISTORIA 1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMI- NEN Kaupunginvaltuusto (14.9.2011) Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (8) 62 Kaupunginvaltuuston 2.12.2015 tekemää päätöstä 330 koskevan kaupunginhallituksen täytäntöönpanopäätöksen 7.12.2015 1182 täydentäminen HEL 2013-011264 T 02

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (107) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (107) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (107) 196 Johtamisjärjestelmän uudistaminen ja hallintosäännön johtamisjärjestelmää koskevien osien hyväksyminen HEL 2016-005361 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (43) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (43) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (43) 266 Helsingin kaupungin ympäristöpolitiikan tarkistaminen HEL 2011-009764 T 11 00 00 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (7) 170 V 25.2.2015, Kj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite Veolia-konserniin kuuluvien yhtiöiden sopimuksista HEL 2014-001245 T 00 00 03 Päätös päätti panna asian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (7) 166 V 26.2.2014, Sj / Valtuutettu René Hurstin aloite Veikko ja Lahja Hurstin muistomerkistä päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (27) Terveyslautakunta Tja/ Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (27) Terveyslautakunta Tja/ Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 7/2012 1 (27) Päätöshistoria 17.04.2012 86 Pöydälle 17.04.2012 HEL 2011-002363 T 00 00 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 17.04.2012 Pöydälle Merkittiin, että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (7) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (7) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2013 1 (7) 1332 Ns. paperittomien henkilöiden terveyspalveluiden järjestäminen / sosiaali- ja terveyslautakunta 26.11.2013 405 Päätös Käsittely päätti vahvistaa, että ns.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (16) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (16) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (16) 102 Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman (AM-ohjelma) seurantaraportti 2018 HEL 2015-013121 T 10 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi Kotikaupunkina

Lisätiedot

hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (10) 134 Valtuutettu Helena Kantolan aloite vanhusasiamiehen vakanssin perustamisesta HEL 2016-006232 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2011 1 (8) 173 Helsingin kestävän kehityksen toimintaohjelman loppuraportti 2002-2010 HEL 2011-002129 T 11 00 01 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2013 1 (7) 426 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite hammashoidon palvelujen tehostamisesta Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 Kaupunginvaltuusto 11.09.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 Kaupunginvaltuusto 11.09.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 Kokousaika 18:00-20:28 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Bogomoloff, Harry kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja poistui 19:40, saapui

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 11/2009 1 3.6.2009

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 11/2009 1 3.6.2009 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 11/2009 1 136 HITAS-JÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Khs 2008-1122 Esityslistan asia Kaj/6 Kaupunginvaltuusto päätti todeta, ettei kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (55) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (55) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (55) 1133 Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman 2012 täytäntöönpano Pöydälle HEL 2011-006347 T 10 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (46) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (46) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2012 1 (46) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 23.01.2012 64 HEL 2011-002363 T 00 00 02 Päätös Kaupunginhallitus päätti myöntää vuoden 2012 talousarvion kohdassa 1 04 02

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (10) 170 Valtuutettu Pertti Villon aloite poliittisesta edustuksesta Heka-yhtiöiden hallituksissa HEL 2015-012109 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (29) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (29) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 17/2017 1 (29) Päätöshistoria 24.04.2017 439 HEL 2015-013121 T 10 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 24.04.2017 Pöydälle Pöydällepanoehdotus: Hannu Tuominen:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (36) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (36) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (36) 321 Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä kaupunkistrategian vuosiksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 Kaupunginvaltuusto Läsnä Jäsenet kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 Kaupunginvaltuusto Läsnä Jäsenet kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 Kokousaika 18:00-22:39 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Puoskari, Mari Bogomoloff, Harry Paavolainen, Sara kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 Kaupunginvaltuusto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 Kaupunginvaltuusto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 Kokousaika 18:00-22:02 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Abdulla, Zahra Alanko-Kahiluoto,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (5) 387 Valtuutettu Petrus Pennasen aloite lautakuntien ja muiden toimielinten kokousten avoimuudesta HEL 2018-003835 T 00 00 03 Päätös katsoi valtuutettu Petrus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (22) Kaupunginhallitus Kj/ Ehdotuksen mukaan Pöydälle

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (22) Kaupunginhallitus Kj/ Ehdotuksen mukaan Pöydälle Helsingin kaupunki Esityslista 20/2016 1 (22) Päätöshistoria Kiinteistölautakunta 11.02.2016 48 HEL 2014-011026 T 10 06 00 Esitys Kiinteistölautakunta esitti, että kaupunginhallitus myöntäisi kiinteistöviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/13 13.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/13 13.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (6) 42 Ryj / Valtuutettu Sari Näreen aloite pikavippimainonnan kieltämisestä kaupungin julkisissa tiloissa päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (6) 110 Valtuutettu Jape Lovénin aloite Vuosaarenlahden venesataman kehittämisestä junioritoiminta huomioiden Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (61) Terveyslautakunta Tja/4 17.04.2012. Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (61) Terveyslautakunta Tja/4 17.04.2012. Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (61) 86 Lausunto esityksestä sosiaali- ja terveystoimen organisaatioksi ja johtosäännöksi Pöydälle HEL 2011-002363 T 00 00 02 Päätös Käsittely päätti panna asian

Lisätiedot