Ekologinen vesi- ja ympäristörakentaminen - Sade- ja huleveden käsittely sekä biotooppien kehittäminen ulkomaisissa kaupunkiympäristön mallikohteissa

Transkriptio

1 1

2 Ekologinen vesi- ja ympäristörakentaminen - Sade- ja huleveden käsittely sekä biotooppien kehittäminen ulkomaisissa kaupunkiympäristön mallikohteissa 2

3 Heli Virkkunen / 2002 Ekologinen vesi- ja ympäristörakentaminen Sade- ja huleveden käsittely sekä biotooppien kehittäminen ulkomaisissa kaupunkiympäristön mallikohteissa ESIPUHE... 6 JOHDANTO Luonnonmukaisten puistojen historiaa... 7 Englantilainen maisemapuutarha ja Arts and crafts-liike...7 Amerikan Wild Prairie Garden...7 Saksan Naturgarten...8 Sveitsin Naturgarten...8 Hollannin Heempark ja Le Royn malli Luonnonmukainen ympäristösuunnittelu tänään Johtavia maita Ekologisen suunnittelun osa-alueita...11 Maisemarakenne...11 Maansiirrot...11 Imeytyspinnat...11 Pysyvä ja väliaikainen vesi...12 Sade- ja hulevesisuunnittelu...12 Sadeveden viivytys...13 Imeytyspainanteet...13 Lammet ja pienvesistöt...14 Kosteikot ja biologinen puhdistus...14 Kasvillisuusbiotoopit...14 Korvaus- ja vastikebiotoopit...15 Kosteikot, rantaniityt, luhdat ja suot...15 Luonnonniityt ja kukkakedot...15 Ruderaattiruohostot...15 Metsiköt ja pensaikot Luonnonmukainen ympäristörakentaminen Suomessa Ekologinen kestävä kehitys...17 Vesirakentaminen...17 Ympäristörakentamisen ongelmakohtina talviolosuhteet...18 Luonnonmukainen kasvien ja biotooppien käyttö...18 Gerbyn alue Vaasassa...18 Vuosaaren ja Talin täyttömaa-alueet Helsingissä Lainsäädännönmukaisista ympäristörakentamisen menettelyistä ja toimintamalleista eri maissa Menettelyperiaatteita eri maissa Saksan luonnonsuojelulaki...21 Korvausbiotoopit ja vastikebiotoopit Saksan vesiensuojelulaki Saksan Biotooppi-indeksi (BFF) kaupunkiympäristössä Mitigation banking, land banking, no net loss policy Yhdysvalloissa JOHTOPÄÄTÖKSIÄ ESIMERKEISTÄ ja EKOLOGISEN SUUNNITTELUN MAHDOLLISUUKSISTA SUOMESSA

4 KOHTEITA ERI MAISSA...28 RUOTSI Halmstad...28 Vallås...28 Tylösand, Lilla Böslid ja Fylleån ympäristö...30 Malmö...30 Toarp...30 Husie Mosse ja Risebergabäcken...31 Rönnholmsparken, Hammarspark, Augustenborg...32 Bulltofta...33 Kalmar ja Södertälje...33 Färgelanda, Munkedal, Dals-Ed...34 Örebro, Västerås, Kristianstad ja Växjö...35 Helsingborg...36 Västra Berga...36 Dalhem ja Rosengården...37 TANSKA Lyngby, Köge ja Århus...37 NORJA Oslo...39 SAKSA Berlin...39 Britzer Garten...39 Potsdamer Platz...42 Schöneberger Südgelände, Priester-Pape-Park...44 Rummelsburger Bucht...45 Schweriner Hof ja Joachim-Ringelnatz Siedlung...46 Landschaftspark Rudow-Altglienicke...48 Falkplatz, Max-Schmeling-Halle...48 Hannover...48 Kronsberg...48 Hampuri...51 Trabrennbahn, Farmsen...51 Mannheim...51 Wallstadt-Nord...51 Ostfildern, Stuttgart...51 Scharnhauser Park...51 Herten...52 Backumer Tal...52 Kassel...54 In der Dönke...54 Tübingen...54 Schafbrühl...54 Viernheim...55 Eckenförde...56 Domsland...56 Steinbeck...56 SVEITSI Zürich...57 Albisrieden, Friesenbergbach...57 Nebelbach...57 Grenchen...57 Enchallens, Lausanne...58 Bern, Therwil

5 ITÄVALTA Wien...59 Donauinsel...59 Gärtnerhof...59 Liesingbach...59 Linz...60 Pichling...60 Krems...60 Hollanti Amsterdam...61 J.P.Thjisse park, Het Amsderdamse Bos ja De Braak...61 Venneperhout...61 Breda, Zaart Park, Molen Leij...62 Delft...62 Gillis...62 Haarlem...62 Molenvijk...62 ENGLANTI ja SKOTLANTI ITALIA Bologna, Padova ja Venezia...65 San Giovanni...66 Ex-zuccherificio...66 Roma...66 Fosso della Bella Monaca...66 USA, KANADA Illinois...66 Grayslake, Prairie Crossing...66 St.Charles Wetland Mitigation Bank...67 Pittsburgh...67 Hunter Park, Edgewood Crossing, Regent Square Gateway...67 New County, Indiana...70 Preeria ja savannikasvien suojeluprojektit

6 ESIPUHE Luonnonmukainen ja ekologinen ympäristörakentaminen on hyvää vauhtia nousemassa kiinnostuksen kohteeksi suunnittelussa myös Suomessa. Ruotsissa sekä muutamissa Keski-Euroopan maissa Pohjois-Amerikan ohella ekologinen sadevesi- ja viheraluesuunnittelu on edennyt jo paljon pidemmälle ja tarjoaa runsaasti esimerkkejä myös Suomen tilannetta ajatellen. Oheinen kirjallinen selvitys on laadittu havaintomateriaaliksi erityisesti Oulun Toppilansaaren asuntoaluetta ja sen luontoarvojen säilyttämistä varten. Tarkoituksena on esittää historiallisia ja ajankohtaisia perusteita ekologisen ympäristösuunnittelun sekä hulevesien käytön mahdollisuuksista kaupunkiympäristössä erityisesti kansainvälisten valaisevien kohde-esimerkkien avulla. Esimerkkikohteet toimivat suuntaa antavina malleina muualla maailmalla tapahtuvasta ekologisen kaupunkiympäristön rakentamisesta. Ekologinen sade- ja hulevesien käsittely kaupunkialueella toimii raportissa pääasiallisena aiheena ja sen ohessa vedenkiertokulun kautta avautuvat viherympäristöä rikastuttavat vaikutukset. Luontaisten ja paikallisten kasvibiotooppien toteutus mm. kosteikkoina yhdistyy ekologiseen teemaan olennaisena osana. Esimerkkikohteista on huomioitava, että ne eivät suinkaan ole ainoita ekologisen suunnittelun maita eivätkä ainoita suunnittelukohteita kyseissä maassa. Kirjallisen projektin laadinta on tapahtunut lyhyellä aikavälillä kesä-heinäkuussa 2002, jolloin on keskitytty tiedon hakuun Pohjoismaista, Keski-Euroopasta sekä Amerikasta. 6

7 JOHDANTO 1. LUONNONMUKAISTEN PUISTOJEN HISTORIAA Englantilainen maisemapuutarha ja Arts and crafts-liike Luonnonmukaisen maisemapuutarhan käsite sai alkunsa jo 1700-luvulla Englannissa. Vastapainona Italian ja Ranskan barokki- ja renessanssipuutarhojen jäyhille muodoille syntyi vapaamuotoisia avoimia puistoalueita ja luonnontilaisia metsikköjä yhteen liittäviä puistokokonaisuuksia. Aiheina englantilainen maisemapuutarha suosi luonnonmukaisia kaarevia linjoja, niittyjä, kumpuilevia maastonmuotoja ja luonnollisia vesiaiheita. Puut istutettiin ryhmiksi ja avoimet tilat liittyivät luontevasti rakennuksiin. William Kent ( ) ja hänen oppilaansa Lancelot Brown ( ) olivat maisemapuutarhan voimahahmoja. Englantilainen maisemapuutarha säilytti suosioonsa aina pitkälle 1800-luvulle asti. Monia aloja koskettanut Arts and crafts -liike oli seuraava suuri luonnonaiheen innoittaja. Siihen liittyi puutarhan liittäminen osaksi sisätiloja luonnonmukaisella tavalla. Villi, vapaasti kasvava puutarha, rustiikit puutarharakenteet kuten Perkolat olivat 1800-luvun lopun ja vuosisadan vaihteen ajatusmaailmaa. William Robinsonin ( ) The Wild Garden vuodelta 1870 oli johtava luonnonmukaisen puutarhasuunnittelun opaskirja Irlannissa ja Englannissa. Robinson perehtyi nimenomaan woodland -tyyppisten luonnonpuutarhojen suunnitteluun. William Robinsonin ohella englantilainen Gertrude Jekyll ( ) tunnetaan luonnonmukaisuuden ja kukkatarhojen puolesta puhujana teoksillaan Wood and Garden (1899) and Garden Ornament (1918). 1 Englannista Arts and crafts -liike ulotti nopeasti vaikutuksensa Amerikkaan ja Kanadaan. Amerikkalainen Gustav Stickley ( ) haki vaikutteita Euroopasta ja johti liikettä Amerikassa. Hän puhui kirjassaan luonnon ominaisuuksien käytöstä puutarhassa, ekologiasta ja ekonomiasta rakentamisessa. Suurien puistojen luonnonmukaista mallia kopioitiin erityisesti keskiluokan väestön kotipuutarhoissa. 2 Amerikan Wild Prairie Garden Myöhemmin William Robinsonin suuntaa jatkoivat Wilhelm Miller ( ) kirjalla The Prairie Spirit in Landscape Gardening (1915) ja Frank A. Waugh ( ) The Natural Style in Landscape Gardening (1917). Kotoperäisen kasvillisuuden liittäminen osaksi puutarhaa koettiin tärkeäksi ilmaisukeinoksi. Yhdysvalloissa ja Australiassa luonnonmukainen suunnittelu huomioi jo varhain luonnonvaraisten alkuperäisten kasvien käytön. Kirjajulkaisut G. O. Millerin Landscaping with Native Plants of Texas and the Southwest (1991) sekä Geoff ja Ben Rigbyn kirja (1992), Colour Your Garden with Australian Natives ovat olleet viime vuosikymmenten arvokkaita teoksia. Samalla heräsi keskustelua, mitkä kasvit olivat oikeasti alkuperäisiä eli native plants, ja mitkä voitiin lukea tulokkaiksi. Horace William Shaler Cleveland ( ) kuuluu merkittäviin yhdysvaltalaisiin maisemasuunnittelijoihin. Hän teki monia merkittäviä puutarhasuunnitelmia, jotka innoittivat käyttämään Preerian kukkaloistoa aiheena suunnitelmissa. Vielä vuosisadan 1900-luvun alussa Amerikassa puutarhat koettiin myös kansallisena voimavarana erottamaan ne eurooppalaisesta tyylistä. Frederick Law Olmsted ja Jens Jensen loivat ekologiset puutarhat Fens and Riverwayn, Bostonissa sekä Columbus Parkin, Chicagossa. 1 Arts and Crafts in Exterior Design 1999: 2 Arts & Crafts Movement in America, 7

8 Saksan Naturgarten Saksan ensimmäisiä luonnonmukaisen tyylin kehittäjiä puistosuunnittelussa oli kreivi Herman von Pückler- Muskau ( ) 1800-luvulla. Hän kehitti englantilaista puutarhaideologiaa omaan vielä luonnollisempaan suuntaan. Hänen maisemapuistojaan toteutettiin Potsdamiin (Babelsberg), Weimariin, Branitziin, Muskauhun ja Berliiniin. Kirjassaan Andeutungen über Landschaftsgärtnerei vuodelta 1834 hän kuvaili tarkasti reunametsien ja rantojen muotoiluun ja kasvillisuuteen liittyviä luonnonmukaisia periaatteita. Vesi ja rantaviivan luontainen rakentaminen sai vastoin englantilaisen puutarhan matalaa nurmimallia muodon luontaisista vaihtelevista kasvillisuusryhmistä pensaiden, ruohojen ja puiden muodossa. Hänen luomansa luonnonmukaisen suunnittelun periaatteet ovat myöhemmin olleet monen muun puutarhasuunnittelijan ja arkkitehdin esikuvana. 3 Pücklerin seuraajana vaikutti erityisesti Berliinissä ja Potsdamissa maisema-arkkitehti Peter Joseph Lenné ( ), joka ihannoi kreivin maisemapuutarhoja luoden niistä vielä intensiivisempiä kokonaisuuksia. Luonnonmukaisuuden ja harmonian lisäksi hän yhdisti puistoihin englantilaista maisemapuutarhaa sekä klassisen antiikin ihannoimia rakenteita. Vesiaiheet ja suuret niityt metsikköineen ja puuryhmineen sijoittuivat sopusointuisasti maastoon. Samaan aikaan kun Amerikassa julkaistiin William Robinsonin teos, Saksassa herätti huomioita berliiniläinen puutarhuri ja kirjailija Willy Lange ( ), joka kirjoitti lukuisia teoksia luonnonmukaisen puutarhan perustamisesta kuten Garden Design for Modern Times (Gartengestaltung der Neuzeit), 1907 ja The Garden and Its Planting (Der Garten und seine Bepflanzung), Lange vaikutti erityisesti 1920-luvulla voimakkaana vallinneeseen luonnonmukaiseen ajatusmaailmaan. Saksalainen puutarhasuuntaus ulotti myös vaikutuksensa Skandinaviaan sekä alansa kollegoihin Yhdysvalloissa. Artistic nature garden -käsite luonnonmukaisuudesta syntyi vastapainona ympäristön muutoksille ja teollistumiselle luvun puutarhasuunnittelijoita pidetään modernin luonnonmukaisen puutarhan esi-isinä. Erityisesti Langen luomuksia pidettiin ainoina oikeina luonnonmukaisina puutarhoina. Samaan aikaan kun luonnonmukaisuutta pidettiin suunnittelun korkeimpana asteena, löytyi myös vahvasti vastarintaisia kannanottoja. Luonnollisuutta pidettiin suurena syntinä luontoäidin luomaa kohtaan. Myöhemmin 1920-luvulla naturalismin sijaan alettiin käyttää myös termiä ekologinen puutarha. 4 Vähitellen luonnonmukaisuuden kannatus hiipui voimakkaaseen teollistumiseen ja muutosten aikakauteen, kunnes se heräsi uudelleen voimiinsa 1970-luvulla. Ekologiset liikkeet ja ympäristöntilan huomioonottaminen nostivat more nature - ajatuksen pinnalle. Samalla maisema-arkkitehtuuri liittyi yhä vahvemmin siihen mukaan. Sveitsin Naturgarten Aina 1980-luvulle asti on säilynyt voimakkaana käsite luonnonmukaisesta puutarhasta, josta saksankielissä maissa käytettiin termiä Naturgarten (luonnonpuutarha). Sveitsissä vahvaa kannanottoa luonnonmukaisen puutarhan puolesta esitti biologi Urs Schwarz kirjassaan Der Naturgarten, 1971, josta tuli ekologisen puutarhaliikkeen vahva ohjekirja. Hänen ideologiansa luonnonmukaisuudesta levisi, mutta sai myös kritiikkiä osalleen. Vierasperäiset puutarhakasvit saivat Urs Schwarzin ajatusmaailman mukaan rikkaruohon maineen, kun taas kotoperäisille kasveille tuli raivata tilaa puistoissa. Fundamentalistinen luvun ekologinen puutarhasuunnittelu, Die Natur wachsen lassen, koki kuitenkin vastarintaa, kun Alppimaan naturalismin rinnalla kulki myös abstrakteja suuntia. Maisema-arkkitehti Ernst Cramer ( ) vaikutti sekä naturalistisilla että abstrakteilla suunnitelmilla Sveitsissä. Toisen maa- 3 von Pückler-Muskau, Hermann, 1977: Andeutungen üner Landschaftsgärtenerei (1834), Deutsche Verlag, Stuttgart 4 Wolschke-Bulmahn, Joachim: Nature and Ideology,Natural Garden Design in the Twentieth Century, 1997, Dumbarton Oaks Trustees for Harvard University Washington, D.C. ( 8

9 ilmansodan aikaan Cramer suunnitteli luonnonmukaisia alppipuutarhoja lievittämään ihmismieliä sota-ajan julmuuksilta. Sotien jälkeen yleinen suuntaus maailmalla kuitenkin pakotti luopumaan rustikaalista suunnittelusta moderniin abstrahoivaan suuntaan. 5 Maisema-arkkitehti Dieter Kienastin työt (s.1945) edustaa nykypäivän uutta ekologisen suunnittelun ideologiaa. Kienast on toiminut vahvana tiennäyttäjänä 1970 ja luvulla Sveitsissä ja Saksassa luonnonmukaisen puutarha-arkkitehtuurin luojana. Hän on taitavasti yhdistänyt modernia suunnittelua luonnonehdoilla toteutettuihin alueisiin ja saavuttanut runsaasti myös kansainvälistä huomiota opetus- ja suunnittelutoimistaan. Hollannin Heempark ja Le Royn malli Hollannissa Jacobus P. Thijsseä pidetään ekologisen suunnan luojana, joka kehitti käsitteen Heempark eli idean luonnonpuutarhoista. Niissä on koottuna paikallisia luonnonkasveja, ja ne toimivat eräänlaisina kaupunkien luonnonpuistoina. Tarkoituksena on esitellä Hollannin luonnonkasveja ja opettaa ihmisille käytäntöä kasvien kasvupaikoista ja tavoista lähiympäristössä. Tunnetuimpia hänen luomiaan luonnonpuistoja on Zuiderpark Haagissa, Amsterdamin Amsderdamse Bos sekä Amstelveenin J.P. Thijssepark (1940). 4 Thijsse kritisoi vahvasti sen aikaista puistorakentamista, jolla ei tuntunut olevan yhteyksiä luontoon tai maisemaan. 6 Heempark -idea syntyi vastapainona Hollannin teollistuneelle ja rakennetulle ympäristölle. Puistoihin pyritään luomaan alueelle luontaisia biotooppeja ja kasvillisuutta sekä hoitamaan niitä ekologisin toimenpitein. Kasvit saavat levitä hallitusti ja muodostaa luontaisen kaltaisen kokonaisuuden. Useimmat puistot sijoittuvat asuinalueiden ja kaupunginosien välittömään läheisyyteen. Monet tyypilliset biotoopit näillä alueilla on happaman ja soistuvan maan habitaatteja. 7 Hollantilainen Louis G. Le Roy ja kirja Natur einschalten - Natur ausschalten, To Switch On Nature - To Switch Off Nature, 1978 sai aikaan uusia trendejä Euroopassa. Le Roy toi esille teoriansa luonnon kehittymisestä omalla painollaan, ja sai ihmiset aidosti kiinnostumaan ympäristöstään. Le Roy arvosteli suunnittelijoita ja arkkitehtejä ihmisen ja mittakaavan huomioimisesta maisemassa. 8 Muuttuva luonto ja sukkession antama muodonmuutos luonnossa saivat arvoa uutena suunnittelupohjana. Le Roy pidättyi käyttämästä keinotekoisia lannoitteita ja halusi luontoon jäävän luonnollisen karike- ja lehtikerroksen hoitamaan biomassan hajotuksen. Hänen mukaansa ihmisen muokkaamilla alueilla luonto saattoi kuitenkin useiden vuosien jälkeen saavuttaa tasapainoisen tilan. Tavallaan ihmisen muokkaama luonto voisi hänen mukaansa muuttua samaan tahtiin kuin yhdyskunnassakin tapahtuisi muutoksia. Vastaavasti luonnonmukaiset puistot voisivat toimia jyrkkänä vastapainona täysin rakennetuille, ruutukaavan mukaan rakennetulle asuinalueille. 9 Le Royn suunnitelmia edustavat puistot Park Lewenborg Groningenissä ja Kennedy-Plantsoen Heerenveenissä LUONNONMUKAINEN YMPÄRISTÖSUUNNITTELU TÄNÄÄN 5 Weilacher, Udo 2001: Abstrakte Gärten in der Schweiz: ( 6 Kivi Tuula, 1988: Luonnonmukainen maisema: Opintomatka Ruotsiin ja Hollantiin 1997, s.48 7 Franciskovic, M., Haim, H.H., Jansson, K.,.Sundström, E 1998, E.Wade ( 8 Ruff, R. A, 1979: Holland & ecological landscape, a study of recent developments in the approach to urban landscape, s Wuorenrinne, H. 1986: Ekologiset puistot Hollannin kaupunkien viheralueiden suunnittelussa, Arkkitehti 8/1986, s Carla S. Oldenburger-Ebbers, 2001: Introduction to Dutch gardens and garden architecture: ( ) 9

10 2.1 Johtavia maita Hollantilaiset ovat omalta osaltaan edelläkävijöitä luonnonmukaisten viheralueiden rakentamisessa. Pienen maan tiivis rakenne on luonut pakottavan tarpeen kehittää myös luontoympäristön rakentamista kaupunkirakenteen oheen. Rannikkoalueen luontaisia hiekkaisia polderi- ja marskimaita kuivataan kanavajärjestelyillä ja otetaan maatalouden käyttöön tai rakennusmaiksi. Samalla luontaiset biotoopit sekä suo- ja kosteikkoalueet ovat vähentyneet merkittävästi. Kotiseutupuistot, Heempark -puistot, ovat tuoneet luontaiset puistoalueet ja biotoopit osaksi kaupunkien puistorakennetta luontevalla tavalla. Toimintamalli on osoittautunut käytännölliseksi 1930-luvulta asti, ja se täyttää myös nykyajan asukkaidenkin virkistystarpeet. Saksassa ekologisella ympäristörakentamisella on jo pitkä perinne luvun luonnonmukaisen kannatuksen myötä monilla aloilla suunnittelussa on ollut suuntana ekologiset ja luonnonläheiset lähtökohdat. Kaupunkirakenteen tiivistyminen ja kaupunkien voimakas kasvu Saksassa on omalta osaltaan tuonut välttämättömäksi löytää uusia ympäristörakentamisen malleja. Eri osavaltioiden välillä sekä käytännön suunnittelun toteutuksessa että lainsäädännössä esiintyy kuitenkin eroja Saksassa. Suurimpien kaupunkien, kuten Berliiniin, Hampurin, Frankfurtin ja Hannoverin alueella, on toteutettu merkittävimpiä luonnonmukaisin sekä arkkitehtonisin keinoin korostettuja ympäristörakentamisen alueita. Erikoisuutena Saksassa on myös korvaavien biotooppien luominen rakennusalueilla tuhoutuvien tai vaurioituvien luonnonarvokohteiden tilalle. Sveitsi ja Itävalta ovat tahollaan olleet vahvasti esillä luonnonmukaisen vesirakentamisen ja virtausuomien ennallistamisen suunnittelussa. Myös näissä maissa on käytössä korvausbiotooppimenetelmät, mutta osavaltioiden ja Kantonien välillä esiintyy suuria eroja. Sveitsissä vanhojen putkistoitujen purojen ja ojien avaaminen on saavuttanut mittavia projekteja Zürinchin alueella. Lisäksi Sveitsin laissa erikseen maininta vesiuomien säilyttämisestä luonnollisessa muodossa uusien rakennustöiden yhteydessä. Itävallassa sade- ja huleveden käytöstä suunnittelukonseptina ei ole vielä runsaasti esimerkkejä. Uusimpia suunnittelukohteita löytyy suurimpien kaupunkien Wienin ja Linzin alueelta. Wienissä putkistoitujen purojen avaamiseen on kuitenkin vireillä kohtalaisesti hankkeita. Pohjoismaista Ruotsissa on voimakkaimmin kehitetty ekologista ja luonnonmukaista ympäristörakentamista. Ruotsin maatalousyliopiston maisemasuunnittelulaitoksen suunnittelijat Alnarpissa alkoivat kehittää Helsingboriin luvulla hollantilaisen mallin mukaan luontaisia puistoalueita. Sen myötä käynnistyi myös projekti Naturlika grönområden i parken och bostadsområden, luonnonmukaisten viheralueiden kehittämisestä kaupunkialueilla luvulla alettiin käyttää käsitettä EÖB (enhetsöverbyggnad), joka merkitsisi huleveden paikallista imeyttämistä esim. läpäisevän asvaltin muodossa. Sittemmin huomattiin sadeveden talteenoton edut, joiden myötä luotiin käsitteet ÖU (öppen utjämning) eli avoin tasaus ja kosteikot, ED ekologinen huleveden käsittely (egologiskdagvattenhantering) ja paikallinen huleveden käsittely LOD (lokal dagvattenhantering). 12 Etelä-Ruotsin rannikkoseutu, Malmö sekä Halmstad ovat merkittävimpiä kaupunkeja, joissa on panostettu luonnonvesialueiden kehittämiseen, sadevesien johtamiseen ja biotooppien monipuolistamiseen kaupunkien ja asuinalueiden lähettyvillä. Kosteikkojen ja vesistöjen kunnostukset ovat lähteneet liikkeelle useiden projektien myötä, joiden toteuttamiseksi Ruotsissa on todettu hävitetyn luonnonkosteikkoja 1800-luvun alusta alkaen yli 3 miljoonaa hehtaaria. Tämän pohjalta etenkin Skånen, Hallandin ja Östergötlandin alueella on palautettu entisiä kuivattuja kosteikkoja takaisin luvun alussa Ruotsissa käynnistyi myös runsaasti hulevesien laadun ja käsittelyn tutkimiseen suuntautuneita projekteja, joiden seurauksena on useissa kaupungeissa rakennettu hulevesien paikalliseen käsittelyyn kosteikkoratkaisuja. Tänä päivänä ekologinen hulevesien käsittely on hyvin vahvasti esille 11 Kivi Tuula, 1988: Luonnonmukainen maisema: Opintomatka Ruotsiin ja Hollantiin 1997, s.6 12 Bonn, Christine, 2001: Ekologinen hulevesien käsittely muissa Pohjoismaissa, Vital-Vaasa -julkaisuja 13 Andersson, L., Evald M., Johansson, M. & Karlsson,J. Bedömningsmetod för anlagda våtmarker 10

11 useissa kunnissa Ruotsissa. Myös Ruotsin yliopistoissa on tekeillä tämän alan tutkimuksia, joissa kunnat sekä tie- ja vesilaitos ovat aktiivisesti mukana. Englannissa luonnonmukaisen suunnittelun perinteet juontuvat pitkältä ajalta. Malliesimerkkejä luontaisten vesistöjen ja kosteikkojen yhdistämisestä puistoaiheissa on erityisesti Skotlannissa mm. Habitat Enhancement Initiative, HEI projektin muodossa luonnonbiotooppien kehittämiseksi. 2.2 Ekologisen suunnittelun osa-alueita Maisemarakenne Taajamien viheralueet edustavat yleensä enemmän tai vähemmän muutettua luontoa, jolla on suuri merkitys vastapainona urbaanille, rakennetulle ja päällystetylle kaupunkiympäristölle. Viheralueiden luonnontilainen maisema, ja viherrakentamisella sekä puutarhaistutuksilla aikaansaatu puistomainen maisematila antavat erilaisen vaikutelman ympäristöstä. Yleensä rakennettu puisto merkitsee myös korkeampaa hoitotasoa, siisteyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös luonnonmukainen viheralue voi olla rakennettu ja hoidettu kokonaisuus, joka viestii ympäristöön positiivista ja esteettistä vaikutelmaa. Suunnittelun lähtökohtana alkuperäisellä maisemarakenteella on keskeinen asema. Maisemarakenne liittää luontevasti selänteet, tasankoalueet ja laaksot pienipiirteisyydessään yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa erilaiset maiseman arvokkaat biotoopit ja maisematilat löytävät arvoisensa paikan. Rakentamisen kautta muuttuvan maaston muodoissa on tarpeen ekologisesta näkökulmasta katsoen tavoitella maisemarakenteen luontaista ja tasapainoista muotoa. Mahdollisten vaurioalueiden ja kaivualueiden yhteydessä maisemarakennetta voidaan palauttaa myös keinotekoisella täyttömaalla. Maansiirrot Ekologiseen suunnitteluun ei kuulu suoranaisesti täyttömaan käyttö ympäristörakentamisessa, mutta käytännössä maansiirrolliset toimenpiteet kuuluvat osana jokaiselle rakennustyömaalle, ja myös niiden käytännön toteutukselle on mahdollista määritellä ekologisia ja luonnonmukaisia periaatteita. Rakentamisen alle jäävillä alueilla, joilla on arvokkaita kasveja, biotooppeja tai muita luonnonelementtejä, ekologinen suunnittelu voidaan toteuttaa pintamaiden siirron ja säilyttämisen muodossa. Täyttömaan alta kerättävät pintamaat voidaan säilyttää ja levittää muualle maastollisesti ja maaperällisesti sopivalle alueelle joko pysyvästi tai väliaikaisesti. Pintamaiden keräämisen yhteydessä voidaan tallentaa ja siirtää myös maaperässä säilössä olevia arvokkaita kasvien siemenvarastoja. Vähäistenkin maaston topografisten muotojen tukena voidaan käyttää täyttömaita muodostamassa luontaisen kaltaisia selännejaksoja tai tasankoja. Vastaavasti maansiirrollisten toimenpiteiden sovittaminen viheralueilla tukeutuu sitäkin voimakkaammin luonnonmukaisen suunnitteluun, selänteiden ja laaksojen vuorotteluun sekä niiden muodostamiin valuma-alueisiin. Maansiirtotöiden yhteydessä on tarpeen havaita maaperän monipuolisten elementtien käyttömahdollisuudet. Kalliot, siirtolohkareet, mukulakivet, louhikot, hietikko ja soraikko kuin myös eloperäiset maalajit ovat tärkeä osa arvokasta maaperää, jolla voidaan luoda vaihtelevaa luontaista ympäristöä. Myös avonaiset eri maaperän peittämät alueet ovat arvokkaita maisematilan luojia. Imeytyspinnat 11

12 Ekologiseen vesisuunnitteluun kuuluu osana myös luonnollisten imeytyspintojen käyttö sadanta-alueella. Erityisesti laajat asfaltti- ja katupinnat kaupunkiympäristössä ovat esimerkkikohteita. Usein katupintojen kallistukset voivat olla ekologisen vedenjohtamisen kannalta huonosti toimivat tai puutteelliset. Vesi ei välttämättä pääse valumaan kadun reuna-alueen kouruihin, avouomiin ja imeytyspainanteisiin. Usein ympäröivät viheralueet voivat sijaita korkeammalla pintatasolla maasta, ja valumat eivät saavuta niitä. Pinnoitteissa ja päällysteissä on myös saatavissa nykyään varteenotettavia toimivia läpäiseviä valmisteita ja vaihtoehtoja esimerkiksi parkkialueille. Reikäkiveys sisältää koloja ja uria nurmenkasvua varten, joissa lisäksi voi käyttää saumausmateriaalina hiekkaa. Myös varsinaisia tavallisia päällyskiviä voidaan latoa isommilla saumoilla ja vaihdellen kivikokoa jolloin saumojen kautta imeytyy vettä maahan. Ruotsissa käytössä oleva Pelleplattan-pinnoite-elementti on polyeteenistä valmistettu muovilokerolaatta, joka voidaan reikäkiven tapaan täyttää multa-soralla ja nurmettaa. Läpäisevä asfaltti on ollut käytössä mm. Ruotsissa lentokentillä ja asuinalueiden katualueilla. Asfaltin bitumiosuus on pienempi ja kuituisuus suurempi, jolloin huokoisuus kasvaa luvulla Ruotsissa käytettiin läpäisevää asfalttia mm. yhdistelmäkannen muodossa (EÖB), jossa asfaltin alla olevat sorakerrokset toimivat nopeana veden imeyttäjinä maahan. 14 Pysyvä ja väliaikainen vesi Ekologinen vesisuunnittelu koskee veden kulkua ja varastoitumista kaikissa vaiheissa. Sadannan kautta syntyvät hulevedet ja tulvakauden sulavedet voivat olla sekä pysyviä että väliaikaisia vesiaiheita ympäristössä. Sula- ja hulevedet kertyvät vähitellen imeytymisen kautta pysyväksi vedeksi pohjavesiin. Pintavesitason ja maaperän pidättävyyden mukaan muodostuvat pienvesistöt voivat olla pysyviä vesiä tai kuivana jaksona myös väliaikaisia vesiä tai täysin kuivuvia alueita. Ajoittain tai pääasiassa kuivana olevien alueiden suunnittelu joudutaan kiinnittämään erityisesti huomiota, jotta kuivana pysyvät uomat ovat esteettisesti miellyttäviä ympäristöjä ja hallittuja kokonaisuuksia niin kuivana kuin kosteana aikana. Myös kasvillisuuden suunnittelu vaihteleviin kosteusolosuhteisiin vaatii tarkan suunnitelman. Sade- ja hulevesisuunnittelu Perinteisesti kaupunkialueilla sadevesistä muodostuva valuma eli hulevedet on päädytty johtamaan tehokkaasti joko sekaviemäröinnin tai nykyisin erillisviemäröinnin kautta puhdistamoon ja edelleen purkuvesistöihin. Kaupunkiympäristön hulevesien on todettu sisältävän haitallisia huuhtoutuneita aineita katualueiden laskeumista, mikä asettaa omat vaatimuksensa hulevesien käsittelylle. Hulevesien kuormituksesta ja haitta-aineista on vielä verrattain vähän tietoa, mutta Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa alalta on jo kohtalaisesti tutkimuksia meneillään. 15 Kaupunkiympäristössä sade- ja hulevesien nopea poistaminen viemäröinnillä ja piilottaminen putkistoon on koettu ekologisesti puutteelliseksi lähtökohdaksi suunnittelussa. Luonnon monimuotoisuudelle ja elävöittämiselle edullisena piirteenä sadeveden kiertoa tulisi viivyttää kaupunkialueella niin että vettä voitaisiin käyttää ekologisena ja visuaalisena suunnitteluaiheena sekä viihtyvyyden parantajana kaupunkiympäristössä. Hulevesien käsittelylle on tavoitteena löytää uusia malleja joko kokonaisena tai osittaisena johtamisena avouomassa. Hulevedet voidaan johtaa yhtä hyvin näkyvinä vesipuroina, ojina tai pieninä kanavina. Vesien käsittelylle puhdistus-, laskeutus- tai suodatusmenetelmien kautta purkuvesistöihin tai imeytysuomiin on myös mahdollista kehittää ekologisia vaihtoehtoja, jotka samalla palvelevat esteettisesti ympäristöä. 16 Hulevesien suunnittelussa on olennaista huomioida alueen maisemarakenne ja sen maaston muodostamat valuma-alueet. Valuma-alueiden luontainen rajautuminen ja rakentamisen kautta syntyvät maastonmuodot ovat lähtökohtana ekologiselle vesien johtamiselle maisemassa. Hulevesien käsittely osana viheralueiden 14 Bonn, Christine, 2001: Ekologinen hulevesien käsittely muissa Pohjoismaissa, Vital-Vaasa -julkaisuja 15 Kannala Markus, 2000: Vaasan kaupungin hulevesikuormituksen vähentäminen, Vital-Vaasa, Diplomityön tiivistelmä, s.6-7, s Hjelte, A. 2000: Dagvattenpolicy i Södertälje kommun, s.11-12, 12

13 pienvesistöjä ja kosteikkoalueita on tärkeä lähtökohta ekologiselle ja luonnonmukaiselle ympäristörakentamiselle. Vastaavasti sadanta ja hulevedet voivat edustaa alueella sekä pysyvää että väliaikaista vettä ympäristössä. Käytännössä hulevedet ovat lähinnä väliaikaista vettä maisemassa, jonka määrä vaihtelee sadannan ja tulvakauden mukaan. Hulevesien ekologisessa käsittelyssä on myös mahdollista kehittää tulvavesien osalta erillinen toimintasuunnitelma. Pysyväksi vedeksi hulevedet muuttuvat pienvesistöissä tai kokooja-altaissa, joita syntyy luontaisiin pintavesipainanteisiin tai rakentamalla aikaan saatuihin vesialtaisiin, ns. orsivesiin. Sadeveden viivytys Sadevesien viivytys on osa veden kiertokulun ohjausta lähtöpisteestä sadeveden vastaanottavaan vesistöön. Viivytyksellä pyritään ohjaamaan vesi hitaasti vastaanottavaan vesistöön, jotta matkanvarrella vesi säilyisi ympäristöä rikastuttavana elementtinä. Hitaasti kulkeva vesi viipyy ympäristössä pitempään, luo miellyttävän mikroilmaston sekä käy avopainanteissa ja kosteikoissa läpi sarjan luontaisia puhdistusprosesseja. Pinnallinen veden viivytys voidaan toteuttaa kosteikkojen, lampien ja mutkittelevien purojen muodossa, joissa on virtauspaikkoja ja suvannekohtia maaston mukaan. Lisäksi kosteikkojen vedenvirtausta voidaan rakentaa tehokkaaksi esimerkiksi pitkittäisessä tasossa tapahtuvaksi ns. juurakkojärjestelmien avulla tai pystysuoraksi monikerroksisissa imeytyskosteikoissa. 17 Imeytyspainanteet Hulevesien paikalliseen käsittelyyn voidaan käyttää avonaisten virtauomien muodossa myös ns. suoto-ojia, joissa maaperän rakenteellisilla vettä läpäisevillä kerroksilla (turve, hiekka, sora) vesi suodetaan maaperään ja edelleen pohjaveteen asti. Suodatus eli perkolaatio perustuu veden luonnonmukaiseen kulkeutumiseen maassa. Maakerroksen puhdistava vaikutus on tehokas ja luonnollinen suodatusmenetelmä. Pelkkä kasviton maakerros ei kuitenkaan yksin luo ekologisesti monimuotoista ympäristöä vaan lisäksi vaaditaan monipuolinen kasvillisuus. Saksassa on hyvin yleinen suoto-ojia vastaava ns. sorapainannejärjestelmä (Mulden-Rigole-System), joka perustuu maakerrosten vaihtamiseen sorakerroksiksi ja veden viivytykseen maanalaisissa kerroksissa. Sadantahuippuja ja tulvavesiä keräämään muotoillaan loivat ojauomat, joihin rakennetaan vettä varastoiva ja suotava sorakerros. Sadevesi voidaan johtaa myös suoraan katoilta ja kovilta pinnoilta kouruja pitkin painanteeseen, jossa cm:n paksuisen ruokamulta- tai muun pintamaakerroksen alla on vaihtelevan paksuinen kerros karkeaa soraa. Sen alapuolelle rakennetaan imeytysputkisto, joka johtaa suoranimeytymisen ohella vettä kauemmas kokooja-altaisiin tai vastaavaan keräyspaikkaan. Mahdollinen ylivaluva vesi menee tarkistus- ja viivytyskaivon kautta tavalliseen sadevesiviemäröintiin. Käytännössä ojapainanteissa on 20cm pintakerros paikallista pintamaata, joka suodattaa epäpuhtauksia ja on nurmen tai muiden ruohokasvien peitossa. Sadevettä voidaan hyödyntää piha-alueilla ja kadunvarsilla monipuolisesti rakentamalla virtausuomia, vesiporrastuksia ja vesilampia. 18 Piha- ja paikoitusalueilla voidaan lisäksi käyttää erilaisia läpäiseviä laatta- ja kivipinnoitusmalleja, joista sadevesi voidaan imeyttää suoraan maaperään. Suoto-ojien lisäksi voidaan käyttää laskeutusaltaita, jotka voivat vähäsateisina kausina olla kuivia pohjaltaan ja sadeaikoina väliaikaisen veden varastoitumispaikkoja. Laskeutumisaltaan pohjakerrokseen kertyy kiintoaineet valumavesistä sekä vesien haitalliset aineet sedimentoituvat pohjaan. Veden puhdistumisen sekä myös ekologisen suunnittelun kannalta tehokkain hulevesien imeytysjärjestelmä on kosteikot, jotka ovat kasvillisuuden verhoamia monimuotoisia biotooppeja. Kasvillisuuden ja maaperän voimakkaiden fysikaalis-kemiallisten reaktioiden tuloksena kosteikot hajottaa ja puhdistaa tehokkaasti hulevesiä haitallisista aineista Bonn, Christine, 2001: Ekologinen hulevesien käsittely muissa Pohjoismaissa, Vital-Vaasa -julkaisuja 18 Mulden-Rigolen: Umweltschutz, der sich bezahlt macht: 19 Kannala Markus, 2000: Vaasan kaupungin hulevesikuormituksen vähentäminen, Vital-Vaasa, Diplomityön tiivistelmä s.32-47, 13

14 Lammet ja pienvesistöt Lammet ja muut pysyvät pienvedet, kuten purot ja ojat, ovat tärkeä osa viihtyisää monipuolista luonnonympäristöä. Vesiaiheiden yhteyteen kuuluu olennaisena osana kasvillisuus ja kosteikot, jotka liittävät veden luontevasti ympäristöön. Lampia voidaan perustaa myös keinotekoisesti maahan ns. orsivesien muodossa asettamalla tiivis savikerros pohjalle tai käyttämällä allasmuovia pohjan katteena. Lammikon paikkaa tulee kuitenkin etsiä aina luontevasta maastopainanteesta ja kostealta alueelta. Luonnollisessa lammessa pohjan tiivistäminen ei ole tarpeen, mutta keinotekoisessa uudessa kohteessa on tarpeellista käyttää tiivisteenä esimerkiksi savea tai betonia. Myös butyylimuovikalvojen avulla voidaan rakentaa keinotekoisia vesiaiheita. Lampien perusrakenteen kaivaminen on hyvä suorittaa roudan aikaan, jolloin alueen ympärillä maaperä ei tiivisty. Kuitenkin lampien pohjan on oltava kantava. Lampien toteutukseen liittyy myös luontaisen muodon ja tehokkaan vedenliikesuunnan kehittämisen kuten kosteikoissa. Lampien rantojen tulee olla pääosin loivia 1:6-1:7 ja niiden reunat pitää muotoilla turvalliseksi. Norjassa on erikseen ns. kaivolaki, joka määrää yli 30 cm syvyiset julkisen paikan lammikot aidattavaksi. 20 Kosteikot ja biologinen puhdistus Kosteikkojen monimuotoinen rehevä kasvillisuus ja puusto tuovat maisemaan ja elinympäristöön monimuotoisuutta. Kosteikkojen tiheällä kasvillisuudella ja vesiuoman muotoilulla voidaan hidastaa veden virtausnopeutta, joka puolestaan tehostaa kiintoaineksen laskeutumista ja kiinnittymistä pohjaan. Kiintoaineet muokkautuvat, laskeutuvat pohjakerrokseen ja kerääntyvät kosteikon biomassaan veden virtaaman, nopeuden ja maaaineksien ominaisuuksien mukaan. Karkeasti voidaan sanoa, että mitä hitaampi sakan laskeutuminen ja pohjasedimentteihin kiinnittyminen on, sitä tehokkaammin kosteikot puhdistavat haitallisia aineita. Kosteikkoihin hulevedet voidaan johdattaa pintavalutusuomia, ojia, puroja tai sadevesiputkia pitkin. Myös valutusuomien virtausmatkalla haitta-aineita laskeutuu ja imeytyy pohjakerroksiin. Kasvillisuuden pidätyskyky on suurimmillaan kasvukauden aikana. Kosteikkojen rakenteellisista muodoista on tutkittu virtaamasuhteen pituussuuntaisen kosteikon (pituus-leveys 2:1) osoittuneen tehokkaimmaksi veden puhdistustehokkuuden kannalta. Tutkimusten mukaan useiden soikeiden tai pitkänomaisten lampiketjujen sarja on toimivin veden liikkumisen ja hydrauliikan kannalta. 21 Kosteikon keskimääräisen syvyytenä on 1-1,5 metriä optimi, joka mahdollistaa auringon valon ulottuvuuden ja vaikutuksen pohjaan asti. Kosteikkojen reunat tulisi myös olla muotoiltu loiviksi ja alueen kasvillisuuden pitäisi kattaa vähintään 30% pinta-alasta. 22 Lampien ja kosteikkoaltaiden ohella avoimena vesiuomana voidaan rakentaa myös puromaisia painanteita, joissa voi olla suodattavaa kasvillisuutta. Kosteikkopainanteiden yhteydessä luonteva ratkaisu on suurempien vesipintojen, kuten lampien käyttö. Kasvillisuusbiotoopit Luonnonmukaisen suunnittelun olennaisena osana on myös vaihtelevien monimuotoisten ja -kerroksisten biotooppien turvaaminen. Viheralueiden puutarhakasvillisuuden ohella luonnonvaraisia paikallisia kasveja on mahdollista käyttää monimuotoisesti ja ympäristön viihtyvyyttä kehittäen. Maastonmuotojen, maaperän ja kokonaismaisemarakenteen kannalta alueelle voidaan usein luoda vaihtelevia pienimuotoisia ja suurempialaisia biotooppeja luonnehtimaan paikallista luontoa. Vesi ilmentää maisemaa, ja sen myötä rakentuu myös pitkälle kasvillisuuden esiintyminen ja vyöhykkeisyys. Vyöhykkeisyys on usein ranta-alueilla kasvillisuuden muotoutumisessa avainsanana, jonka avulla rakentuu 20 Bonn, Christine, 2001: Ekologinen hulevesien käsittely muissa Pohjoismaissa, Vital-Vaasa -julkaisuja 21 Hvivted-Jacobsen, T., Johansen, N.B, Yousef, Y.A. 1994: Treatment systems for urban and highway run-off in Denmark. The Science of the Total Environment 146/147, s Larm, T. 2000: Utforming och dímensionering av dagvattenreningsanläggningar, VA-forsk Rapport,10, s

15 luonnollinen kokonaisuus. Rakennettavalla alueella on hyvä lähteä liikkeelle olemassa olevan kasvillisuuden säilyttämisestä rakennettavalla alueella. Sen kasvupaikka- ja pienilmasto-olojen ennallaansäilyttäminen takaa menestymisen biotoopeille myös tulevaisuudessa. Korvaus- ja vastikebiotoopit Maansiirrollisten töiden myötä joudutaan perustamaan uusia viheralueita, joiden lähtökohdaksi voidaan luonnollisessa suunnittelussa ottaa luontoa jäljittelevien biotooppien rakentaminen. Samalla täyttömaa-alueiden alle jääville biotoopeille voidaan mahdollisesti rakentaa ympäristöön pinta-alallisesti täysin korvaavia luonnonkaltaisia vastikebiotooppeja tai laadullisena vastapainona toimivia korvausbiotooppeja kuten mm. Saksassa ja Yhdysvalloissa on yleinen suuntaus. Korvaus- tai vastikebiotooppi ei kuitenkaan välttämättä ole täysin identtinen luonnon vastaavan biotoopin kanssa. Korvaavan biotoopin sijoituspaikan tulisi ainakin osittain vastata kasvillisuudeltaan tai olosuhteiltaan alkuperäisiä olosuhteita. 23 Korvausbiotooppien yhteydessä voidaan toteuttaa myös siirtoistutuksia, ja muuttaa arvokkaita rakennustyömaiden alle jääviä kasviesiintymiä kasvamaan korvausbiotooppialueille. Vastaavilta alueilta ja arvokkaista kasveista voidaan tallentaa myös ns. siemenpankki ja kerätä siemen- tai muuta lisäysaineistoa ja siirtää uudelle alueelle kehittymään. 24. Kosteikot, rantaniityt, luhdat ja suot Kosteikkoalueiden kasvillisuus syntyy luontevasti vettä pidättävään ja eloperäiseen maahan. Luonnonkasvien vyöhykkeinen käyttö korostuu erityisesti vesistöalueella. Veden korkeudella, pinnanvaihtelulla sekä veden laadulla on vaikutuksia kasvillisuuteen. Oma erityispiirre on vesialueen tulvaniityillä, jotka joutuvat altistumaan ajoittain kosteisiin ja kuiviin olosuhteisiin. Maaston pienipiirteisetkin korkeusvaihtelut rakentavat maastoon vettyviä solmukohtia, vesipurkaumia, altaita ja virtauspaikkoja, joiden ympärille rehevä kasvillisuus rakentuu. Kosteikkojen ympäristöön liittyvät myös rehevät tuoreet metsät ja lehtipuulehdot, jotka tekevät kosteista alueista ehjiä maisemakokonaisuuksia. Samalla pensaikko ja luhtametsikkö suojaavat avonaisempia kosteikkoja tuulelta ja valolta. Valon ja varjon vaihtelu korostuu lajistoa määräävänä tekijänä kosteikkoalueilla. Luonnonniityt ja kukkakedot Luonnon kuivat tai tuoreet kukkaniityt muodostavat tärkeän osan avonaista tai puoliavonaista maisemaa. Monipuolinen kasvillisuus, elinympäristö ja niityllä elävä runsas eliöstö pitää niittyalueet myös ihmisen mieltämän maiseman tärkeinä kohteina. Kukkakedoilla on mahdollista yhdistää luontaisia monivuotisia niittykasveja, monipuolista heinäkasvustoa sekä lisänä rikastuttaa niitä yksivuotisilla niittykasveilla ruderaattilajien tapaan. Niittyjen rakenteessa vuorottelevat tasangot, kummut, suojaisat metsänpoukamat ja avonaiset peltoaukeat. Kasvillisuuden määrää maaperän kosteus ja ravinteikkuus. Perhos- ja hyönteislajiston kannalta niityillä on myös hyvä olla avonaisia pintamaan repeämiä, hiekkakenttiä, kalliota sekä tuulensuojaisia kohtia, jossa lajiston toukat pääsevät rauhassa kehittymään. Ruderaattiruohostot Täyttömaa-alueilla voidaan kehittää myös esimerkiksi ns. ruderaattikasvustoja, joissa voidaan suosia joko yksivuotisia tai monivuotisia kukkivia ruohokasveja. Ruderaattiniittyjen kasvillisuus on muuntuvaa ja helposti leviävää vallitsevien olosuhteiden mukaan. Paljasta kuivaakin pintamaata peittää usein luontaisesti yksivuotisista itsestään kylväytyvää jauhosavikka-, peltopillike- ja peltosauniokasvillisuus. Rehevämmässä maassa kehittyy nokkos-, horsma-, voikukka-, pietaryrtti- ja ohdakeruohostot, joiden oheen valtaa alaa myös heinäkasvillisuus. Ruderaattikasvustot toimivat sukkession alkuvaiheena pensaikon ja metsän kehittymiselle. Ruderaattivyöhykkeitä voi myös ylläpitää avonaisina niiton ja kasvuston rajoittamisen avulla. Niitettäessä hillitään alueen 23 Bruns Dietrich, 1992: Planung von Erstazbiotopen,Naturschutzfond Baden-Württemberg, s Hosiasluoma, V Talin täyttömäen kasvillisuus, Helsingin kaupungin metsävirasto 15

16 pensoittumista pajukoiksi ja vesakoiksi. Vastaavasti ruderaatista voi parhaimmillaan kehittää myös monipuolisen kukkaniityn, jonka lajistoa voi rikastuttaa esim. yksi- tai monivuotisilla yrtti- tai viherlannoituskasveilla (mesikät, hunajakukka, ruiskaunokki, unikko, sinimailanen), paikallisilla kasvitulokkailla, satama-alueiden vanhoilla painolastikasveilla ( mesikät, mailaset) tai viljakasveilla (ruis, kaura, ohra, vehnä). Ruderaattialueiden pääehtona ei ole kaiken pintamaan kattava kasvillisuus vaan paikoitellen voidaan jättää avoimia kuivia hiekkaalueita, kivikkoja ja louhikkoja sellaisenaan niitä vaativien eläinten käyttöön. Metsiköt ja pensaikot Luonnonmukaiselle puistolle, viheralueelle tai muuna virkistysalueena toimivalle alueelle voidaan rakentaa monikerroksinen sukkession kautta muuntuva luontainen kasvillisuus. 25 Alueen hoitotaso luonnontilaisesta hoidettuun luonnonmukaiseen puistoon voidaan määritellä tapauskohtaisesti alueen ja kasvillisuuden mukaan. Hoitotoimenpiteet ovat silti yhtä tarpeellisia kuin puutarhamaisessakin perinteisessä puistossa. Luonnonmukaisessa puistossa voidaan myös käyttää ns. suojakasveja, jotka täyttävät tehtävänsä tietyssä vaiheessa, ja myöhemmin ne poistetaan muun kasvillisuuden, esimerkiksi ns. kliimaksipuiden tieltä. 26 Suojapuuston ohessa kehittyvä puusto sopeutuu nopeasti uusiin olosuhteisiin ja kasvaa vahvaksi metsäksi. Myös metsien ja pensaikkojen kehittymiselle on leimallista vyöhykkeisyys ja monet eri luontaiset vaiheet. Monipuolisen kehitysrytmin säilyttäminen antaa myös luonnollisen kuvan ympäristöstä. 3. LUONNONMUKAINEN YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN SUOMESSA Suomessa luonnonmukaisen viheralueen käsite on vielä uusi ja vailla yhtenäistä määrittelyä, rakennus- tai hoitoluokitusta. Luonnonmukaisiin viheralueisiin luetaan meillä pääsääntöisesti paikallista kotimaista lajistoa tai kantaa olevat yhtenäiset kasvillisuusalueet ja biotoopit, joita edustavat esimerkiksi metsäalueet, niityt, kedot ja rantakosteikot. Vasta 1980-luvulta lähtien on ollut käynnissä joitakin tutkimuksia luonnonmukaisen puiston roolista kaupunkiympäristössä ja sen kehittämisestä. 27 Myös luonnon taajamametsiä voidaan lukea luonnonmukaisiin viheralueisiin, mutta näiden ja keinotekoisesti luonnonmukaisiksi rakennettujen alueiden välillä tulisi tehdä erottelu. Alkuperäisen luonnon käyttöönotto viheralueeksi vaatii tarkkaa suunnittelua hoitomenetelmien, kulutuskestävyyden ja alueiden kehittymisen suhteen. Suomessa luonnonmukaisesti perustettuja viheralueita ovat esim. Turun Ruissalo ja Tammisaaren Hagan alueet. 28 Pienimuotoisia luonnon viheralueita on perustettu ja toteutettu mm. kukkaketojen ja -niittyjen muodossa. Myös täyttömaa-alueiden ja esim. kaatopaikkojen maisemointiin liittyviä katemaiden viherryttämissuunnitelmia luonnonmukaisesti on tehty mm. Helsingissä Vuosaaren ja Talin alueella. Kasvien kasvupaikan on tarkoitus olla luontainen, maastoon luontuva ja alkuperäinen Genius Loci tai luontaisen kaltaisesti rakennettu alue. Genius Loci - käsitteen mukaisesti paikalla on oma henki ja olomuoto, johon vain tyypillinen kasvillisuus ja maisematila soveltuu luontaisesti. Kasvustojen tyypillisenä piirteenä pidetään myös monikerroksellisuutta ja -muotoisuutta, jonka hoito suhteessa tavallisiin viheralueisiin olisi vähäisempää pinta-alayksikköä kohden. Myös ekologisuus on yksi luonnonmukaisuuden rinnalle kulkeva käsite. Kaupunkien taajamarakenteen ekologisuus on yksi kehityssuunta, johon liittyy viheralueiden muodostuminen toisiaan yhdistäviksi ekologisiksi käytäviksi. Asuinalueiden ja teiden rakentamisen kautta syntyvät haittavaikutukset ovat olennainen osa rakennet- 25 Hough, M. 1995: Cities and Natural process, s , Routledge, London and New York 26 Gustvasson, R Naturlika grönytor i parker och bostadsområden- Sveriges landbruksuniversitet, s. 27 Kivi, T. 1988: Luonnonmukainen maisemaopintomatka Ruotsiin ja Hollantiin 1987, s.5 28 Holm, C. 1986: Luonnonmukaiset viheralueet yleistyvät: PU 45/1986, s

17 tua maisemaa, jonka vähentämiseksi ja kompensoimiseksi tarvitaan uudenlaista suunnittelua. Viheraluesuunnitelmiin voitaisiin lisänä liittää ekologiset perusteet viheralueiden järjestelmässä, joka liittäisi ne luonnonmukaisena, vesi- ja biotooppitoiminnaltaan yhteneväksi kokonaisuudeksi. 29 Ekologinen kestävä kehitys Kestävä kehitys on nykyään tärkeä termi, jolla on merkitystä ympäristön, talouden ja elinkeinoelämän osaalueella. Yhtenä sen perimmäisenä ajatuksena on elävän kulttuuri- ja luonnonympäristön säilyttäminen. Paikallisella tasolla voidaan sen puitteissa lähteä liikkeelle hyvinkin pienistä piirteistä. Oma lähiympäristö, asuinalue ja naapurusto rakentavat lähipiirin ympäristön, jonka muuttuminen tai säilyminen on osa kestävää yhteiskunnan kehitystä. Ympäristön merkitys korostuu tulevaisuudessa yhä enemmän lähialueen lisäksi myös kauemmas ulottuvana vuorovaikutuksena, jolle puitteet rakentaa luonnon olosuhteiden muutokset. Ekologinen ajattelu on tärkeä osa kestävää kehitystä ja elinympäristömme säilymistä sekä suojelua. Kansainvälisesti kestävän kehityksen ajattelu on lähtöisin vuodelta 1992 Rio de Janeiron kokouksesta. Suomessa Kestävä kehitys toimintaohjelman myötä on syntynyt 1990-luvun lopussa erityisiä paikallisagendaohjelmia, jotka pyrkivät alueellisesti kehittämään ympäristöön ja asuinalueisiin kohdistuvia laatu- ja ekologisuusseikkoja. 30 Vesirakentaminen Luonnonmukainen vesirakentaminen on toistaiseksi keskittynyt lähinnä jokien, purojen ja ojien ennallistamisprojekteihin Suomessa. Sen sijaan kaupunkien viheralueiden luonnonmukaiset kosteikkoalueet ja sadevesien käsittely niiden yhteydessä ovat vasta tulossa Suomeen. Pohjoismaista Ruotsissa sadevesien vaihtoehtoiselle käsittelylle on luotu toteutusmallia jo 1970-luvulta alkaen. Suomessa hulevesien kerääminen putkistoihin ja viemäreihin on ollut tavallinen käytäntö jo 1950-luvulta asti. Tehokkaasta viemäröinnistä on seurannut luontaisten kosteikkojen kuivatusta, pohjaveden pinnan laskemista ja pintavesien likaantumista sekä luonnon ekologista yksipuolistumista. 31 Kunnallistekniikan ja viheraluesuunnittelijoiden yhteistyö vaatii kehittämistä niin että jo varhaisessa suunnitteluvaiheessa voitaisiin miettiä vaihtoehtoja sadevesien piilottamiselle viemäreihin. Uraa uurtavaa ekologista ja luonnonmukaista maisemarakentamista kosteikkojen ja sadevesien hyödyntämisen muodossa on toteutettu 1980-luvun kaavoituksen pohjalta toistaiseksi ainoastaan Vaasan Gerbyn alueella Suomessa. Hulevesien käsittelyssä ja vesiensuojelun kehittämisessä sen yhteydessä on paljon mahdollisuuksia tulevaisuudessa ekologiseen suunnitteluun. Sade- ja pohjavedet on tähän asti tyydytty johtamaan pois rakennusten läheisyydestä yksinomaan putkistojen ja viemäröinnin kautta. Sadevesien johdatukselle, imeytykselle ja viivytykselle painanteissa, uomissa ja puroissa olisi paljon kehittämistä suunnittelussa. Vesien johtaminen kosteikkoihin ja lampiin sekä veden puhdistaminen ekologisesti ja esteettisesti kiinnostavissa kosteikoissa tarjoaisi mielenkiintoisia viheralueiden suunnitteluaiheita. Kaupunki- ja asuinympäristöjen laatu on muodostunut hyvin tärkeäksi tekijäksi asuinpaikan ja asumisviihtyvyyden kannalta. Yhä useammin asuinympäristön viihtyvyyteen luetaan tärkeänä osana luonnon vedet ja vesistöt. Niillä alueilla, joilla vesi pienenäkin aiheena voidaan tuoda ihmisten lähelle viheralueilla tai osana muuta kaupunkikuvaa, on merkittävä viihtyvyyttä parantava vaikutus. Myös pihaympäristössä sadevesien johtaminen voidaan tuoda näkyväksi aiheeksi lähiympäristössä. Sadeajan pienet vesipurot ja kuivan ajankohdan kivipurot ja uomat muodostavat mielenkiintoisemman ympäristön asukkaille ja erityisesti lapsille havainnoitavaksi. 29 Jormola, J. 2000: Tutkimus- ja kehittämistarpeita viheralalla, Viherympäristö 5/ Suomen ympäristökeskus: 31 Panu, J. 2001: Ekologiset vesiaiheet esimerkkejä Vaasasta, Ammattiseminaarin raportti 17

18 Ympäristörakentamisen ongelmakohtina talviolosuhteet Pohjoisen oloissa asettaa talvi, lumi ja routatilanne maaperässä muutoksia ja rajoituksia vesisuunnittelulle rakennetussa ympäristössä. Routivan maan veden läpäisykyky voi olla vähäinen lumen sulamisaikaan. Pintakourujen jäätyminen ja jään kerrostuminen polanteeksi virtauskohtiin voi estää veden esteetöntä kulkua maastossa. Myös sääolosuhteiden nopeat vaihtelut voivat helposti aiheuttaa ongelmia veden luontevalle kululle. Pohjaan asti jäätyvän lammen veden puhdistus- ja suodatuskyky alenee tai pysähtyy täysin. Lammista ja vesiaiheista olisi hyvä tehdä riittävän syviä, jotta roudan allakin vesi virtaa. Ekologisesta hulevesien puhdistuksesta ei ole vielä saatavilla runsaasti tietoa. Ruotsissa kuitenkin on jonkin verran meneillään tutkimuksia, joista on saatu rohkaisevia tuloksia avointen hulevesiuomien toimivuudesta myös pohjoisissa oloissa. Lumen kasauspaikat ja lumensulavesien puhdistus on myös tärkeä osa ympäristösuunnitelmaa kaupunkialueella. Lumen kaatopaikat on mahdollista kytkeä viheralueisiin, joissa sulavesi puhdistetaan kosteikkojen ja tulvavesialueiden avulla. Kadunvarsilumen sisältämät saastemäärät voivat olla huomattavan suuria. Lumen kaatopaikoilla on tärkeä johtaa lumen sulamisvedet puhdistumaan kosteikkoon ja imeytyspainanteisiin, jotta ne eivät suoraan pääse siirtymään purkuvesistöön. Vastaavasti likainen pitkään kadulla varastoitu lumi on parempi kerätä suoraan kaatopaikalle. 32 Luonnonmukainen kasvien ja biotooppien käyttö Luonnonmukaiseen rakentamiseen liittyviä luontaisen kasvillisuuden istutus-, siirto ja kylvökokeiluja on tehty lähinnä pienissä määrin täyttömaa-alueilla ja tienvarsialueilla. Suuremmat alueet ovat yleensä olleet täyttömaakohteita, joissa kasvillisuus on saanut kehittyä luontaisesti. Suuremmilla alueilla luontaisen kasvillisuuden menestyminen on myös varmempaa, koska usein virkistysalueena toimivilla alueilla voidaan kulutusta ohjata vain tietylle osalle aluetta. Samalla kasvillisuudella on parempi mahdollisuus kehittyä luontaisesti. Kasvituskokeiluja on mahdollisuus tehdä esim. ruderaattikasvustojen muodossa kylvämällä tai istuttamalla yksi- tai monivuotisia ruohokasveja täyttömaa-alueille. Usein puusto- ja pensasistutukset toteutetaan metsätaimitarhojen taimilla. Lisäksi on mahdollista kerätä tuhoutuvilta maa-alueilta siirtokasviainesta, kasvien siemeniä, maavarsia ja juurakoita, joita voidaan käyttää korvaavalla alueella hyväksi kasvillisuuden perustamiseksi. Gerbyn alue Vaasassa Vaasassa 1980-luvulla käynnistynyt maisemasuunnitteluprojekti Gerbyn uudisrakentamisalueella on ollut merkittävä edistysaskel ekologisen suunnittelun alalla Suomessa. Vesiolosuhteet on otettu tärkeäksi lähtökohdaksi jo suunnittelun alkuvaiheessa. Nykyään Vaasassa ekologinen kaupunkihydrologia on jatkuvasti suunnittelussa mukana, ja vanhoilla viemäröidyillä kaupunkialueilla on aloitettu tutkia mahdollisuuksia sadeveden kierron entisöimiseksi ja muuttamiseksi ekologiseksi. Gerbyssä on noin 4000 asukasta ja lisäalueita on kaavoitettu. Gerbyssä tehtiin perustava maisemarakenteen selvitys, jonka pohjalta laadittiin kaava ja luontaiset pintavesien virtaukset ja valumat. Maisemarakenteen selvityksessä määritettiin alueen korkeimmat kohdat ja vedenjakajat, jotka jäivät rakentamisen ulkopuolelle viheralueiksi. Vastaavasti laaksopainanteet ovat osa viheralueiden runkoa, joihin rakennettiin luontaiset sadeveden imeytyskohdat ja johtamisreitit. Vaasassa on vuodesta 1999 lähtien ollut käynnissä EU Life-rahoitteinen hanke Vital Vaasa, jolla pyritään elvyttämään sade- ja huleveden kiertoa kaupunkimaisemassa. Projektin tavoitteisiin kuuluu elävöittää kaupunkiympäristöä käyttämällä rakentamisessa vettä läpäiseviä katupintoja, pintavalutuskouruja ja -kenttiä, vesipainanteita ja kosteikkoja. Kosteikkojen ohella viheralueilla rakennetaan puroja, ojia ja lampia, jotka toimivat ekologisen veden kulkureittinä maisemassa. Veden puhdistamisen tavoitteena on käyttää pääsääntöisesti kos- 32 Bonn, Christine, 2001: Ekologinen hulevesien käsittely muissa Pohjoismaissa, Vital-Vaasa -julkaisuja 18

19 teikkoja suodattimien sijaan. Projektissa on aloitettu myös ennallistamaan entisiä putkistoon piilotettuja sadevesireittejä. Monilta osin rakennetun alueen vesisuhteiden korjaaminen on paljon vaativampaa kuin uuden rakennusalueen suunnittelu. Rakennetuilla alueilla veden reitin löytymiselle esteenä voi olla tilan puute kehittää sopivia ja riittävän suuria luontaisia vesiaiheita. Vaasan maisemaa muokkaa vahvasti myös voimakas maannousu ( 8-9 mm vuodessa), joka jo ihmisiässä saa rantaviivan pakenemaan jopa kilometrin. Maankohoamisen myötä alueella on myös ns. Waterfront (WUD) projekti, joka rahoittaa suunnitelmia muodostaa pakenevan veden kautta luontaisia glojärviketjuja ja ruoppausmaiden muodostamia kannaksia muovaamaan maisemaa ja jättämään alueelle kosteikkoja. 33 Gerbyn lisäksi Vaasassa on toteutettu ekologista vesirakentamista Metsäkalliossa, Onkilahden alueella, Tiilitehtaan kadulla ja Läntisellä palokujalla. Vuosaaren ja Talin täyttömaa-alueet Helsingissä Käytöstä poistuvat kaatopaikka-alueet ja muut teollisuusalueet ovat tulevaisuudessa tärkeitä maisemarakentamisen kohteita. Laajuudessaan useimmat alueet ovat edullisempia palauttaa luontaisenkaltaisiksi alueiksi. Täyttö- ja katemaa-alueilla on mahdollista kokeilla erilaisten biotooppien kehittymistä. Täyttömaa-alueet voivat myös olla luontaisten biotooppien ohella ns. kulttuurikasvibiotooppien sijaintipaikkoja, joihin voidaan esimerkiksi kylvää kukkivia yksi- tai monivuotisia kulttuurikasveja (ruderaattikasvustot). Kuitenkin kokemus palautuksen ja uudelleenrakentamisen onnistumisesta on vielä vähäistä. Helsingin ja Espoon rajamailla sijaitseva Ison Huopalahden katemaalla peitetty vanha kaatopaikka (22 ha) on ollut laaja vihertyökohde1980-luvun alussa. Sen luontaista kasvillisuuden kehittymistä on tutkittu ja kehitetty pitkällä tähtäimellä. Kaatopaikalle levitettiin 30cm katemaakerros ja lannoitteeksi lietemaata. Istutuksia tehtiin levitetyn 10cn paksun kuorikatteen läpi. Alueelle on vuosien kuluessa kehittynyt siemenistä ja kasvustojäänteistä rehevä ruoho- ja pensaskasvillisuus aloitettiin tutkimusprojekti, jossa oli tarkoitus selvittää kasvillisuutta ja kehittyvän kasvipeitteen kehitykseen liittyviä tekijöitä. Vastaavasti Vuosaaressa tehtiin täyttösuunnitelma vanhalle kaatopaikka-alueelle, jonne suunniteltiin yli 25 ha luonnonmukainen puistoalue ja ulkoilureitistä. Alueella on tehty kasvatuskokeiluja, joissa on käytetty pioneerikasveja suojapuustona ns. kliimaksipuille. 34 Maastonmuotoilussa on pyritty löytämään vaihtelevia paikkoja, jotka toimisivat kiinnostavina kasvuympäristöinä myös eri kasvibiotoopeille. 4. LAINSÄÄDÄNNÖNMUKAISISTA YMPÄRISTÖRAKENTAMISEN MENETTELYISTÄ JA TOIMINTAMALLEISTA ERI MAISSA 4.1 Menettelyperiaatteita eri maissa RUOTSI JA MUUT POHJOISMAAT Ruotsissa luonnonmukaisen ympäristörakentamisen kehittäminen on keskittynyt pääasiassa veden laadulliseen ja hydrologiseen tutkimiseen. Valuma-alueiden vesien kuormitus ja huuhtoumat ovat olleet pääasiallisena teemana. Näiden pohjalta on kehitelty paikallisia imeytyspuhdistusmenetelmiä, biologisia juurakkopuhdistamoita sekä kosteikkoalueita, joissa voidaan hyödyntää myös maisemalliset seikat veden laadullisen hyödyn 33 Panu, J. 2001: Ekologiset vesiaiheet esimerkkejä Vaasasta, Ammattiseminaarin raportti 34 Vuosaaren kaatopaikka, Helsingin kaupunki, kaupunkisuunnitteluviraston selostus,

20 ohella. Tänä päivänä imeytysjärjestelmien sijaan ollaan keskittymässä entistä enemmän luonnonmukaisiin malleihin, joissa pääroolissa ovat lammet, purot ja kosteikot. Vanhojen putkistojen ennallistaminen takaisin luonnontilaisiksi vesistöiksi on myös tärkeä osa-alue. Norjassa hulevesikäsittelyprojektit ovat vasta alkamassa. Maaseudulla tuotantomaiden yhteydessä kosteikot, suojavyöhykkeet ja huuhtoutumien suodatus on arkipäivää mutta kaupunkialueella suunnittelu kehittymässä lähinnä Oslon ja Stavangerin alueella. Ominaista tähänastisissa projekteissa on ollut luonnonmukainen ajattelu kokonaisuudessaan käsittäen täyttö- ja purkumaiden käsittelyn paikanpäällä ja aineksien hyödyntäminen suunnitelmassa. Ruotsissa ei ole käytössä erityisiä lakeja ekologisesta huleveden käsittelystä, vaan pääsääntöisesti menettelylinjat luo ML (miljöskyddslagen) ympäristönsuojelulaki, VL (vattenlagen) vesilaki sekä kaava- ja rakennuslait ja luonnonsuojelulaki NVL (naturvårdslagen). Lisäksi luonnonsuojeluviraston tiedote 1/1983 Dagvattenhantering och miljöeffekter sekä julkaisu Naturskyddsföreningens våtmark- renare vatten, (Gabriele Lönngren, 1995) antavat kuvan yleisesti sovellettavista ohjeista. 35 SAKSA Saksassa sadevesien käsittely on suurelta osin keskittynyt imeytysjärjestelmien (Versickerung, Versiegelung) kehittämiseen maaperässä. Niiden pohjalta on tarkkaan valvottu, että pintavesien johtaminen on rakentamisen jälkeen vastaava kuin luontainen vesien virtaama alueella. Katu- ja tierakentamisessa käytetään monipuolisia teknisiä ja arkkitehtonisia ratkaisuja sadevesien johtamiseksi imeytyspainanteisiin. Myös katutasoilla on laajalti käytössä läpäiseviä pinnoitemateriaaleja. Kattopuutarhojen ja kattovesien johtaminen on myös oma vahva teema Saksassa. Vesielementtinä on uusi suosittu aihe, joka myös kaupunkiympäristössä yhdistyy juurakkopuhdistamoihin ja kosteikkoihin. Lisäksi Saksassa on erikoisuutena vahva lainsäädäntö (Naturschutzgesetz) biotooppien suojelemiseksi. Lakipohjaisen vaatimuksen kautta arvokkaille rakentamisen kautta tuhoutuville biotoopeille, joudutaan korvauksena rakentamaan korvaus- tai vastikebiotooppeja (Ersatz- und Ausgleichsbiotope). SVEITSI JA ITÄVALTA Sveitsi ja Itävalta ovat tahollaan olleet vahvasti esillä luonnonmukaisen vesirakentamisen ja virtausuomien ennallistamisen suunnittelussa. Sveitsin Kantoneista erityisesti Zürichin, Aargaun ja Thürgaun alueella on vahvimmin toteutettu kohteita luonnonmukaisen vesisuunnittelun keinoin. Sveitsin lainsäädännössä on myös erikseen toimintamallina estää vesiuomien kanavoiminen ja käyttää sen sijaan luonnollisia avouomia vastineena. Sveitsissä on lisäksi voimakkaasti kehitetty luonnonmukaisten kasvillisuustyyppien suunnittelua. Itävallassa pääasialliset kohteet sijaitsevat Wienin ja Linzin alueella. Itävallassa esiintyy eroja osavaltioiden suhteen vastaavasti kuin Saksassa. HOLLANTI Hollannin ympäristörakentaminen palvelee vaihtelevien luontaisten biotooppien säilyttämistä ympäristössä. Heempark-ideaan pohjautuvalla mallilla on pitkät perinteet 1930-luvulta. Kaupunkiympäristöön sijoittuvilla luonnonpuistoilla on vahva pedagoginen merkitys asukkaille ja vierailijoille: alkuperäisestä hollantilaisesta luonnosta ja kasvillisuudesta halutaan viestittää vahvasti rakennetussa ympäristössä. YHDYSVALLAT JA KANADA Yhdysvalloissa ekologista hulevesien käsittelyä on toteutettu useissa osavaltioissa erityisesti Michiganin, Illinoisin ja Wisconsin alueella. Useissa osavaltioissa on käytössä. No net loss policy, joka määrää välttämään tai vähentämään kosteikko- ja biotooppialueisiin kohdistuvaa rakentamista. Kun toimenpiteet kosteikko- 35 Bonn, Christine, 2001: Ekologinen hulevesien käsittely muissa Pohjoismaissa, Vital-Vaasa -julkaisuja 20