Case -tapaus keskustelun pohjaksi Kuntoutussosiaalityöntekijä Maarit Kestilä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Case -tapaus keskustelun pohjaksi Kuntoutussosiaalityöntekijä Maarit Kestilä"

Transkriptio

1 Monet Kuntakokeilu Arviointi- ja ohjauspalvelut Case -tapaus keskustelun pohjaksi Kuntoutussosiaalityöntekijä Maarit Kestilä

2 Työkyvyttömät työelämäkuntoutuksessa Kuntakokeilun työkyvyn arviointipalveluihin ohjautuneista henkilöistä osa on työkyvyttömiä henkilöitä. Karkean arvion mukaan nyt näyttää siltä, että työkyvyttömiä henkilöitä on ainakin noin 1/3 asiakkaista, perustuen siihen paljonko lääkärit ovat kirjoittaneet asiakkaita pitkälle sairauslomalle ja/tai eläkkeelle. Asiakkaiden arviointien prosessit ovat kuitenkin pitkiä, ja lopullista arviota tästä voidaan esittää vasta myöhemmin. Usein nämä työkyvyttömät henkilöt ovat olleet työkyvyttömiä jo vuosikausia. Samalla he ovat pyörineet lukuisissa kuntouttavissa tai työkykyä arvioivissa toimenpiteissä Monet ihmiset ovat olleet tilanteissa, joissa heidät on lääketieteellisesti todettukin jo työkyvyttömiksi, mutta vakuutuslääketieteen mukaan he puolestaan ovat työkykyisiä. He ovat tilanteissaan väsyneitä ja turhautuneita palvelujärjestelmäämme. Mirja on yksi heistä

3 Mirja 58v. Olen väsynyt tähän pyöritykseen ; Käyttäisivät nämä minun kuntoutukseen poltetut rahat vaikkapa nuorten työllistämiseen Mirja on toiminut kansakoulupohjalta pakkaamon työntekijänä 26 vuotta ( ). Samalla hän on uhrannut lähes kaiken muun elämänsä omista läheisistään huolehtimiseen, joka on ollut psyykkisesti raskasta luvun lopussa (n.43-vuotiaana) hän alkoi kärsiä töissä kovista fyysistä kivuista. Työterveyslääkärin ohjaamana hän kävi fysikaalisissa hoidoissa ( ). Hän kävi myös sekä Kelan kustantamassa avoselkäryhmäkuntoutuksessa (1999) sekä työntekijöille tarkoitetussa kuntoremontissa ( ). Vuonna 2000 Mirja oli sitten Kelan kuntoutustutkimuksessa, jolloin hänen todettiin kärsivän kroonisesta kipuoireyhtymästä. Lisäksi hän oli alkanut kärsiä mielialavaihteluista ja masentuneisuudesta. Hänelle todettiin kehittyneen myös persoonallisuuden häiriö. Psykiatrian erikoislääkäri totesi Mirjan pysyvästi Tuolloin Mirja haki eläkettä ensimmäisen kerran, mutta hän ei sitä saanut. Samana vuonna (2000) Mirja jäi myös työttömäksi, saneerausten yhteydessä. Työnantajalla ei ollut tarjota hänelle hänen vajaakuntoisuuttaan vastaavaa työtä. Mirja ei saanut istua eikä seisoa pitkään. Uuden ammatin opiskeluun ei puolestaan ollut psyykkisiä voimavaroja. Lisähuomiona: psyykkisten ja fyysisten ongelmien yhteen kietoutuminen korostuu asiakkuuksissa. Siitä lähtien (yli 12 vuoteen) Mirja ei ole kokenut olevansa työkykyinen. Hänen työkykyään on tutkittu paljon ja hän on ollut erilaisissa kuntouttavissa ja työllistymistä tukevissa toimenpiteissä, joissa hän on toistuvasti alkanut voimaan aina huonommin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hänet on todettu vuosien aikana toistuvasti työkyvyttömäksi ja hän oli hakenut eläkettä yhteensä seitsemän (7) kertaa, ennen kuntakokeilu/sitä edeltäneen pilotti hankkeen asiakuutta.

4 Mirjan eteneminen palvelu järjestelmässä v Fysikaalisia hoitoja Työntekijöiden kuntoremontti Ammatinvalinnan psykologi, saneerausten yhteydessä (pohdittu, että istumatyö ei ainakaan jatkossa vaikuttaisi sopivan) Avoselkäryhmä kuntoutus (ODL, Kela) Kuntoutustutkimukset (Odl, Kela): Psykologiset testit viittasivat psyykkiseen pahoinvointiin. Fyysisten kipujen ohella. Aloitettu lääkitys ja ohjattu mielenterveystoimistoon. Todettu työhön palaaminen vielä mahdolliseksi. Psykiatrin arvio myöhemmin samana vuonna: Mirja on pysyvästi työkyvytön psyykkisen ja fyysisen pahoinvoinnin vuoksi. Eläkehaku ja hylky (1) Työsuhde päättyi saneerauksiin Elma selvittelyt (tehallinto): Mirja on todettu Samalla kipujen vuoksi sairaalahoidossa ollessaan. Hakenut eläkettä uudelleen (2) ja saanut hylkäävän päätöksen. Sairaalan kipuryhmä. (kunnan lähettämänä erikoissairaanhoitoon) Kivun lievitykseen ja työkyvyn kohentamiseen kokeiltiin erilaisia lääkityksiä. Niistä Mirja meni entistä huonompaan kuntoon sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Sairaalan lääkäri kirjoitti Mirjalle eläkepaperit kolmannen (3) kerran. Jälleen eläkkeestä tuli kuitenkin hylky Työkokeilu (tehalllinto), televisio ja atknäyttöjen purkutyöt: Mirja on ollut ahkera tunnollinen, mutta hänen fysiikkansa ei ole kestänyt (vaikeuksia istumisessa, seisomisessa, kantamisessa, vetämisessä käsillä puristamisessa) Neljäs (4) eläkehaku ja hylky Työkokeilu (tehallinto), järjestelytyöt kirjastossa. Jälleen Mirja teki tunnollisesti töitä, mutta sai voimakkaita kipukohtauksia ja meni huonompaan kuntoon. Kuntoutustutkimukset ja työkokeilu Tutkimukset jäivät kesken, koska Mirja laitettiin työkokeiluun kuljetustehtäviin, joissa hän ei voinut olla lopulta asiakastyössä psyykkisten ongelmien noustessa pintaan Työkyvyn arviointi ja työkokeilu (te-hallinto): Jälleen tullut todetuksi, että kivut ja psyykkiset vaikeudet tekevät työnteon lähes mahdottomaksi. Arviointiin liittyvässä työkokeilussa kirjastossa järjestelytyössä, jossa kivut voimistuivat. Voimakkaan lääkityksen turvin hän kykeni olemaan työssä 4h/pvä. Viides (5)eläkehaku ja hylky Fysiatri (kunnan terveyskeskuslähetteellä työkykyarvio) totesi seuraavana vuonna Mirjan fyysisesti osatyökyvyttömäksi pohjautuen edelliseen työkyvyn arviointiin sekä uusiin tutkimuksiin. Osatyökyvyttömyyseläkkeen haku ja hylky (6) Psykiatriset tutkimukset (Kelan lähettämänä): Tutkimuksissa on todettu Mirja psykiatrisesti työkyvyttömäksi ja lisäksi, ettei hänen terveytensä kestä enää hyvin kipulääkkeitä. Mielenterveystoimiston psykiatri (kunta) on todennut myös samana vuonna Mirjan Mirja on hakenut eläkettä seitsemännen (7) kerran ja jälleen siitä on tullut hylkäävä päätös Tietotekniikkaa ja sähköistä asiointia kurssi (te-hallinto), työllistymisen tueksi. Mirja kärsi kurssilla kivuista, koska ei voinut istua pitkään. Fysiatri (kunta) Suositellut jättämään työstä pois kaikki fyysisesti raskaat työt, joissa kumartelua ja nostelua. Tule-ryhmä (kunnan terveydenhuolto) TYP:n asiakkuus Kuntouttava työtoiminta. TYP:n lähettämänä, tarkoitus seurata Mirjan työkykyä pitkäkestoisessa toiminnassa; verhoomossa, atk-pajalla ja siivouksessa. Mirja alkoi kipuilla työtoiminnassa voimakkaasti ja oli sen aikana myös sairauslomalla. Työkyvyn arviointi (kunnan hanke): Lääketieteellisten tutkimusten tuloksena Mirja todettiin osatyökykyiseksi tuki- ja liikuntaelin sairauksien vuoksi. Osatyökyvyttömyyseläkettä haettiin ja siitä tuli hylky, Jatkona tutkimukselliseen arviointiin: Toiminnallinen työkyvyn arviointi, kuntakokeilu hankkeessa: Yksilövalmentajana sai jatkaa sama henkilö, joka tunsi asiakkaan tilanteen hyvin, hänen tutkimuksiaan koordinoituaan. Työtehtävät rakennettiin vastaamaan Mirjan aikaisempia töitä, ja arvioinnin yhteyteen järjestettiin kuntoutuslääkärin vastaanotto.

5 Ihmisen hyvinvointi Fysikaalisia hoitoja Työntekijöiden kuntoremontti Ammatinvalinnan psykologi, saneerausten yhteydessä (pohdittu, että istumatyö ei ainakaan jatkossa vaikuttaisi sopivan) Avoselkäryhmä kuntoutus (ODL, Kela) Kuntoutustutkimukset (Odl, Kela): Psykologiset testit viittasivat psyykkiseen pahoinvointiin. Fyysisten kipujen ohella. Aloitettu lääkitys ja ohjattu mielenterveystoimistoon. Todettu työhön palaaminen vielä mahdolliseksi. Psykiatrin arvio myöhemmin samana vuonna: Mirja on pysyvästi työkyvytön psyykkisen ja fyysisen pahoinvoinnin vuoksi. Eläkehaku (1) ja hylky Työsuhde päättyi saneerauksiin Elma selvittelyt (tehallinto): Mirja on todettu Samalla kipujen vuoksi sairaalahoidossa ollessaan. Hakenut eläkettä uudelleen (2) ja saanut hylkäävän päätöksen. Sairaalan kipuryhmä. (kunnan lähettämänä erikoissairaanhoitoon) Kivun lievitykseen kokeiltiin erilaisia lääkityksiä, Niistä Mirja meni entistä huonompaan kuntoon. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Sairaalan lääkäri kirjoitti Mirjalle eläkepaperit kolmannen (3) kerran. Jälleen eläkkeestä tuli kuitenkin hylky Työkokeilu (tehalllinto), televisio ja atknäyttöjen purkutyöt: Mirja on ollut ahkera tunnollinen, mutta hänen fysiikkansa ei ole kestänyt (vaikeuksia istumisessa, seisomisessa, kantamisessa, vetämisessä käsillä puristamisessa) Neljäs (4) eläkehaku ja hylky Työkokeilu (te-hallinto), järjestelytyöt kirjastossa. Jälleen Mirja teki tunnollisesti töitä, mutta sai voimakkaita kipukohtauksia ja meni huonompaan kuntoon. Kuntoutustutkimukset ja työkokeilu Tutkimukset jäivät kesken, koska Mirja laitettiin työkokeiluun kuljetustehtäviin, joissa hän ei voinut olla lopulta asiakastyössä psyykkisten ongelmien noustessa pintaan Työkyvyn arviointi ja työkokeilu (te-hallinto): Jälleen tullut todetuksi, että kivut ja psyykkiset vaikeudet tekevät työnteon lähes mahdottomaksi. Arviointiin liittyvässä työkokeilussa kirjastossa järjestelytyössä, jossa kivut voimistuivat.. Voimakkaan lääkityksen turvin hän kykeni olemaan työssä 4h/pvä. Viides (5) eläkehaku ja hylky Fysiatri (kunnan terveyskeskuslähetteellä työkykyarvio) totesi seuraavana vuonna Mirjan fyysisesti osatyökyvyttömäksi pohjautuen edelliseen työkyvyn arviointiin sekä uusiin tutkimuksiin. Osatyökyvyttömyyseläkkeenh aku ja hylky (6) Psykiatriset tutkimukset (tutkimuksiin Kelan lähettämänä): Tutkimuksissa on todettu Mirja psykiatrisesti työkyvyttömäksi ja lisäksi, ettei hänen terveytensä kestä enää hyvin kipulääkkeitä. Mielenterveystoimiston psykiatri on todennut myös samana vuonna Mirjan Mirja on hakenut eläkettä, seitsemännen (7) kerran ja jälleen siitä on tullut hylkäävä päätös Tietotekniikkaa ja sähköistä asiointia kurssi (te-hallinto), työllistymisen tueksimirja kärsi kurssilla kivuista, koska ei voinut istua pitkään. Fysiatri (kunta): Suositellut jättämään työstä pois kaikki fyysisesti raskaat työt, joissa kumartelua ja nostelua. Tule-ryhmä (kunnan terveydenhuolto) TYP:n asiakkuus Kuntouttava työtoiminta. TYP:n lähettämänä, tarkoitus seurata Mirjan työkykyä pitkäkestoisessa toiminnassa; verhoomossa, atk-pajalla ja siivouksessa. Mirja alkoi kipuilla työtoiminnassa voimakkaasti ja oli sen aikana myös sairauslomalla. Työkyvyn arviointi (kunnan hanke): Lääketieteellisten tutkimusten tuloksena Mirja todettiin osatyökykyiseksi tuki- ja liikuntaelin sairauksien vuoksi. Osatyökyvyttömyyseläkettä haettiin ja siitä tuli hylky, Jatkona tutkimukselliseen arviointiin: Toiminnallinen työkyvyn arviointi, kuntakokeilu hankkeessa: Yksilövalmentajana sai jatkaa sama henkilö, joka tunsi asiakkaan tilanteen hyvin, hänen tutkimuksiaan koordinoituaan. Työtehtävät rakennettiin vastaamaan Mirjan aikaisempia töitä, ja arvioinnin yhteyteen järjestettiin kuntoutuslääkärin vastaanotto.

6 kansan ja kunnan taloudellisia kustannuksia Elma selvittelyt (tehallinto): HINTA? Fysikaalisia hoitoja Mirja on todettu Työntekijöiden kuntoremontti Samalla kipujen vuoksi Ammatinvalinnan psykologi, (te-hallinto) sairaalahoidossa HINTA? saneerausten ollessaan. yhteydessä (pohdittu, että Hakenut eläkettä istumatyö ei ainakaan jatkossa uudelleen (2) ja vaikuttaisi sopivan) saanut hylkäävän Avoselkäryhmä kuntoutus päätöksen. (ODL, Kela ) HINTA? Kuntoutustutkimukset (Odl, Kela): HINTA? Psykologiset testit viittasivat psyykkiseen pahoinvointiin. Fyysisiten kipujen ohella. Aloitettu lääkitys ja ohjattu mielenterveystoimistoon. Todettu työhön palaaminen vielä mahdolliseksi. Sairaalan kipuryhmä kunnan lähettämänä erikoissairaanhoitoon) Kivun lievitykseen kokeiltiin erilaisia lääkityksiä, Niistä Mirja meni entistä huonompaan kuntoon. Psykiatrin arvio (kunnan Sekä fyysisesti että terveyskeskuksesta psyykkisesti. lähetteellä) myöhemmin Sairaalan lääkäri samana vuonna: Mirja on kirjoitti Mirjalle pysyvästi työkyvytön eläkepaperit psyykkisen ja fyysisen pahoinvoinnin vuoksi. kolmannen (3) kerran. Jälleen Eläkehaku ja hylky eläkkeestä tuli Työsuhde päättyi kuitenkin hylky. saneerauksiin Työkokeilu (te-halllinto), HINTA? televisio ja atknäyttöjen purkutyöt: Mirja on ollut ahkera tunnollinen, mutta hänen fysiikkansa ei ole kestänyt (vaikeuksia istumisessa, seisomisessa, kantamisessa, vetämisessä käsillä puristamisessa) Neljäs (4) eläkehaku ja hylk Työkokeilu (te-hallinto) HINTA?, järjestelytyöt kirjastossa. Jälleen Mirja teki tunnollisesti töitä, mutta sai voimakkaita kipukohtauksia ja meni huonompaan kuntoon. Kuntoutustutkimukset ja työkokeilu (te-hallinnon lähettämänä) HINTA? Tutkimukset jäivät kesken, koska Mirja laitettiin työkokeiluun kuljetustehtäviin, joissa hän ei voinut olla lopulta asiakastyössä psyykkisten ongelmien noustessa pintaan Työkyvyn arviointi ja työkokeilu (te-hallinto): HINTA? Jälleen tullut todetuksi, että kivut ja psyykkiset vaikeudet tekevät työnteon lähes mahdottomaksi. Arviointiin liittyvässä työkokeilussa kirjastossa järjestelytyössä, jossa kivut voimistuivat.. Voimakkaan lääkityksen turvin hän kykeni olemaan työssä 4h/pvä. Viides (5) eläkehaku ja hylky Fysiatri (kunnan terveyskeskuksen lähetteellä työkykyarvio) totesi seuraavana vuonna Mirjan fyysisesti osatyökyvyttömäksi pohjautuen edelliseen työkyvyn arviointiin sekä uusiin tutkimuksiin. Mirja haki osatyökyvyttömyyseläkettä josta tuli hylkäävä päätös (6). Psykiatriset tutkimukset (Kelan lähettämänä): HINTA? Tutkimuksissa on todettu Mirja psykiatrisesti työkyvyttömäksi ja lisäksi, etteivät hänen terveytensä kestä enää hyvin kipulääkkeitä. Mielenterveystoimiston psykiatri (kunta) on todennut myös samana vuonna Mirjan Mirja on hakenut eläkettä seitsemännen (7) kerran ja jälleen siitä on tullut hylkäävä päätös Tietotekniikkaa ja sähköistä asiointia kurssi (te-hallinto), HINTA? työllistymisen tueksi. Mirja kärsi kurssilla kivuista, koska ei voinut istua pitkään. Fysiatri (kunta) : Suositellut jättämään työstä pois kaikki fyysisesti raskaat työt, joissa kumartelua ja nostelua. Tule-ryhmä (kunnan terveydenhuolto) TYP:n asiakkuus Kuntouttava työtoiminta. TYP:n lähettämänä HINTA?, tarkoitus seurata Mirjan työkykyä pitkäkestoisessa toiminnassa; verhoomossa, atk-pajalla ja siivouksessa. Mirja alkoi kipuille työtoiminnassa voimakkaasti ja oli sen aikana myös sairauslomalla. Työkyvyn arviointi HINTA? (kunnan hanke): Lääketieteellisten tutkimusten tuloksena Mirja todettiin osatyökykyiseksi tuki- ja liikuntaelin sairauksien vuoksi. Osatyökyvyttömyyseläkettä haettiin ja siitä tuli hylky, Jatkona tutkimukselliseen arviointiin: Toiminnallinen työkyvyn arviointi, kuntakokeilu hankkeessa: Yksilövalmentajana sai jatkaa sama henkilö, joka tunsi asiakkaan tilanteen hyvin, hänen tutkimuksiaan koordinoituaan. Työtehtävät rakennettiin vastaamaan Mirjan aikaisempia töitä, ja arvioinnin yhteyteen järjestettiin kuntoutuslääkärin vastaanotto.

7 rinnalla kulkemisen, työn äärellä arvioinnin ja tiiviin yhteistyön merkitys Asiakkaan yksilövalmentajana saattoi jatkaa - TYP:n kanssa yhteistyössä - sama henkilö, joka tunsi hänen tilanteensa hyvin tutkimusten pohjalta, hänen työkyvyn tutkimuksia koordinoituaan ja niitä varten kattavan työ- ja toimintakyvyn selvityksen * laadittuaan. Asiakkaan tilanteen hyvin tuntevien henkilöiden konkreettinen tuki, läsnäolo ja ohjaus on asiakkaalle tärkeää. Aikaisempaa arviointia lähdettiin täydentämään: Toiminnallinen työkyvyn arviointi räätälöitiin * kahdella eri työpajalla vastaamaan kaikkia niitä töitä, joihin vakuutusoikeudellisesti Mirjan työkykyä on suhteutettu (pakkaus- ja postitustöiden lisäksi myös kuljetustehtäviä, asiakaspalvelua sekä kevyttä järjestelytyötä). Samalla arvioinnissa edettiin varovaisesti, asiakasta tarkkaan kuunnellen. 20 päivän työkokeilu aloitettiin 5 päivänä viikossa, 6 tuntia päivässä. 2 työviikon jälkeen Mirja joutui jäämään sairauslomalle viikoksi työtoiminnassa pahentuneiden fyysisten kipujen ja henkisen väsymyksen vuoksi. Hänen työtehtäviään luvattiin kuitenkin entisestään keventää ja pyrittiin tukemaan jaksamisessa jakson läpi. Loppuajaksi työaikaa myös lyhennettiin neljään (4) tuntiin päivässä, jotta vältettäisiin mahdollinen uusi sairastuminen sekä saataisiin työkokeilu päätökseen. Työvalmentaja kirjasi tarkasti kaikki konkreettiset havainnot ylös päivittäin: mm. kipujen esiintyminen eri asennoissa, villatakin käyttö kesähelteellä palelun vuoksi, voimakas henkinen väsymys ja keskittymiskyvyn herpaantuminen työkokeilupäivien edetessä

8 rinnalla kulkemisen, työn äärellä arvioinnin ja tiiviin yhteistyön merkitys Toiminnassa tehtyjen havaintojen pohjalta sekä yksilövalmentajan kokoaman, aikaisemman työ- ja koulutushistorian sekä terveystietojen pohjalta, kokenut työterveyshuollon kuntoutuslääkäri totesi: Toiminnallisessa työkykyarviossa työkykyisyys erittäin heikkoa, toimintakyky jopa invalidiasteista. Työssä kulkemiseen ei selvästikään riitä psyykkisiä voimavaroja. Olipa kyse ensisijaisesti sitten asiakkaan fyysisestä sairaudesta psyykkisin oirein tai psyykkisestä sairaudesta fyysisin oirein, huomattavan laajan kärsimyksen oireisto asiakkaalle aiheuttaa eikä mitään tutkimuksia tai hoitoja ole enää viisasta tehdä. Mirja selviytyy parhaiten, kun saa asettua omaan vetäytyvään elämäntapaansa, jossa voi välttää niin fyysisesti kuin psykososiaalisesti kuormittavat tapahtumat. Työkyvytön pysyvästi, jota varten B-lausunto. Eläkettä haettiin yhdessä asiakkaan, yksilövalmentajan ja TYP:n sosiaalityöntekijän kanssa. Hakemuksen liitteeksi yksilövalmentaja laati vielä lausunnon Kelaan, jossa esitti huolensa siitä saattavatko aikaisemmat eläkepäätökset tahattomasti ohjata päätöstä toistuvasti kielteiseen suuntaan ja pyysi kiinnittämään huomiota ensisijaisesti nyt tehtyihin arvioihin. Sekä totesi, että on tutkinut asiakkaan asiaa jo vuoden verran ja on huolissaan siitä, että Mirjan tilanne vaikuttaa inhimillisesti kestämättömältä, hänen sinniteltyään aktiivin sosiaalipolitiikan toimenpiteissä jo kolmentoista vuoden ajan, jaksamisensa äärirajoilla. Mirjalle myönnettiin eläke v.2014 alussa.

9 Muita huomiota Mirjan tyyppisiä asiakkuuksia on arviointipalveluissa paljon. Psyykkiset ja fyysiset sairaudet / oireet sekä sosiaaliset vaikeudet kietoutuvat hankalalla tavalla yhteen tehden ihmisestä usein työkyvyttömän henkilön, jota hän ei kuitenkaan vakuutuslääketieteen näkökulmasta ole (eikä aina lääketieteenkään). He ovat yksi pitkäaikaistyöttömien joukko, joka pyörii palvelujärjestelmässä vuodesta ja toimenpiteestä toiseen. Lisäksi asiakkuuksissa erottuu toinenkin toimenpiteistä toiseen ajelehtiva ryhmä, jolle pysyvää ratkaisua työhön kuntoutuksen näkökulmasta ei ole löytynyt. Näitä ovat sellaiset henkilöt, joilla ei itsellään ole ns. sairaudentuntua tai heillä ei ole realistista käsitystä avointen työmarkkinoiden vaatimuksista suhteessa toimintakykyynsä. Taustalla on usein psyykkisiä sairauksia, kognitiivisia erityisvaikeuksia ja /tai päihderiippuvuuksia.

10 Muita huomioita Arviointipalveluiden tärkeä tehtävä on erottaa työkyvyttömät henkilöt työttömien työnhakijoiden joukosta ja saattaa heidän oikeiden etuuksien (mm. eläke) ja palveluiden piiriin (mm. arjen selviytymistä tai sosiaalisuutta tukeva toiminta). Tämä edellyttää usein tiivistäkin asiakkaan asioiden ajamista (tutkimisen, selvittelyn ja työn äärellä arvioinnin lisäksi). Työkyvyttömien henkilöiden lisäksi arviointipalveluissa on tietysti myös osatyökyisiä, vaikeasti työllistyviä henkilöitä, joiden työkyky tulee sosiaalisesti, lääketieteellisesti ja työn äärellä arvioiden määrittää, ennen saattamista työhön kuntoutuksen ja välityömarkkinoiden piiriin.

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve 22.2.2011 Raija Kerätär työterv.huollon erik.lääk, kuntoutuksen erityispätevyys www.oorninki.fi Tässä esityksessä Työkyvyn arvio? Työttömien terveys

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja toimintakyvyn arvioinnit ja eläkeselvittelyt osana pitkäaikaistyöttömien palveluprosesseja Leena-Kaisa Härkönen Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Jämsä, Muurame Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Kemin toimintamalli Annika Vaaramaa 13.4.2016 Työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Aloitettiin keväällä 2014 KunnonSyyni-toimintamallia soveltaen Asiakkaat

Lisätiedot

Kuntoutus työkyvyn tukena työhön palaamisen jälkeen kokemuksia Tyyne-kursseista. Ylilääkäri Mari Slutbäck 27.10.2011

Kuntoutus työkyvyn tukena työhön palaamisen jälkeen kokemuksia Tyyne-kursseista. Ylilääkäri Mari Slutbäck 27.10.2011 Kuntoutus työkyvyn tukena työhön palaamisen jälkeen kokemuksia Tyyne-kursseista Ylilääkäri Mari Slutbäck 27.10.2011 TYYNE = Työkykyä ylläpitävä neurologinen kurssi Tarkoituksena ylläpitää työkykyä neurologista

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät 2012 9 ryhmä, yhdessä ryhmässä kaksi jaosta Vastauksia 7 ryhmältä

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROMOTKE Rovaniemen kaupungin konserniin kuuluva säätiö Perustettu

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Outi Pohjola Ylilääkäri, avovastaanotto Terveyspalvelukeskus Eija Savelius-Koski vs palveluesimies Nuorten ja aikuisten palvelut

Lisätiedot

Kenelle työttömän työkyvyn arviointi kuuluu?

Kenelle työttömän työkyvyn arviointi kuuluu? Kenelle työttömän työkyvyn arviointi kuuluu? TEM Työryhmän raportti 10/2011: TE:toimistolla ensisijainen vastuu prosessista, jossa työttömän työkyky arvioidaan ja päätetään työmarkkinoille kuntoutettavista

Lisätiedot

KELAN TULES-AVOKURSSIT

KELAN TULES-AVOKURSSIT KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työttömyys, terveys ja hyvinvointi Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita

Lisätiedot

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1 Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen 18.1.2011 2.2.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Vaikea työttömyys vajaakuntoisuus: kyse on mittavasta eri sektoreita yhdistävästä ilmiöstä Vaikeasti

Lisätiedot

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011 Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011 SOVATEK-SÄÄTIÖ julkisen ja kolmannen sektorin yhteistoimintaorganisaationa Toimitusjohtaja Jussi Suojasalmi SOVATEK-SÄÄTIÖ S osiaalipalvelu O sallistaminen, ohjauspalvelu

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella

Lisätiedot

TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa?

TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa? Tiedosta hyvinvointia 1 TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa? Vappu Karjalainen Stakes 29.3.2007 Tiedosta hyvinvointia 2 TYP- toiminta valtakunnallisesti missä nyt mennään? -TYP-verkosto

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi

Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 29.9.2016 Työkyvyn arvioinnin

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Kuntakokemuksia hankkeesta Rakenteelliset muutokset - Tiimikäytännöt

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti!

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Kelan syvennetyt asiakasprosessit Mats Enberg Vakuutuspiirin johtaja Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri 24.9.2014 2 Työkykyneuvonta Kelan tarjoaa uutta työhön paluuta

Lisätiedot

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 12.09.2016 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa

Lisätiedot

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Moniammatillinen kipuselvitys

Moniammatillinen kipuselvitys Moniammatillinen kipuselvitys 1 Tutkimus- ja kuntoutuspalvelut Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti Kuntoutuksen tavoite on parantaa oireen- ja elämänhallintaa. Tavoitteet määritellään yhteistyössä kuntoutujan

Lisätiedot

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 MItä sosiaalityö on? Keskoslapsen vanhemmille, Kevyt-yhdistys on teettänyt tämän pienen tietopaketin keskosvanhempien

Lisätiedot

Yhteistyö nuorisopsykiatrian kanssa Eksoten alueella. nuorisopsykiatrian

Yhteistyö nuorisopsykiatrian kanssa Eksoten alueella. nuorisopsykiatrian Yhteistyö nuorisopsykiatrian kanssa Eksoten alueella Riitta Aalto psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislää ääkäri, psykoterapeutti 5.10.2012 Nuorisopsykiatrian yksikkö nyt Sihti 13-23v max 5 käyntik

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä Järviseudun sairaalassa toimii 16-paikkainen psykiatrinen

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta 11.11.2016 Katariina Kallio-Laine LKT, neurologian erikoislääkäri Vastaava asiantuntijalääkäri katariina.kallio-laine@kela.fi Neuropsykologinen

Lisätiedot

Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin

Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin Paradise24fin kartoittaa henkilön toimintakykyyn liittyviä vaikeuksia. Lomaketta voi käyttää kerta-arviona tai kokonaistilanteen seurantaan. Lomake soveltuu hyödynnettäväksi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Liisa Ojala 17.5.2013 Tietoa vakuutuspiiristä Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan alue = sairaanhoitopiirin alue 20 kuntaa, 200 000 asukasta Viikottain n 3000 palvelukohtaamista,

Lisätiedot

Olkapään sairauksien kuntoutus

Olkapään sairauksien kuntoutus Hyvinvointia työstä Olkapään sairauksien kuntoutus Esa-Pekka Takala Dos., ylilääkäri 16.2.2016 Työterveyslaitos E-P Takala:Olkapään sairauksien kuntous www.ttl.fi 2 Esa-Pekka Takala Sidonnaisuudet LKT,

Lisätiedot

Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun

Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun Heli Hannonen työterveyspsykologi 2 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 1 : Tämän lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita

Lisätiedot

Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin

Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin Paradise24fin kartoittaa henkilön toimintakykyyn liittyviä vaikeuksia. Lomaketta voi käyttää kerta-arviona tai kokonaistilanteen seurantaan. Lomake soveltuu hyödynnettäväksi

Lisätiedot

Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset

Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Miten kasaantuvat terveys- ja sosiaaliongelmat näkyvät erikoissairaanhoidossa. Ari Räisänen Fysiatrian ylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Miten kasaantuvat terveys- ja sosiaaliongelmat näkyvät erikoissairaanhoidossa. Ari Räisänen Fysiatrian ylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Miten kasaantuvat terveys- ja sosiaaliongelmat näkyvät erikoissairaanhoidossa Ari Räisänen Fysiatrian ylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Potilastapaus 50-vuotias mies Koulutus lvi-asentajaksi, tehnyt lähinnä

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Peppi Saikku Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.-13.4.2011/ Helsinki Mitä tiedetään pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksesta? Mitkä asiat selittävät nykyistä tilannetta? Millaisia

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 19.9.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 19.9.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 19.9.2013 Pirjo Nevalainen Mitä Oulu Virta-hankkeessa tehtiin Hankkeen aikana kehitettiin moniportainen toimintamalli työttömien työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018

Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018 Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018 Yleistä hankkeesta

Lisätiedot

GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta

GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta ASLAK Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kelan järjestämää ryhmämuotoista varhaiskuntoutusta Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen 21.10.2015 VAMMAISPALVELUT Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden palveluiden tavoitteena on mahdollistaa vammaiselle henkilölle mielekäs ja muihin asukkaisiin

Lisätiedot

Kyky-2 pilotti Eksote:ssa. Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri

Kyky-2 pilotti Eksote:ssa. Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri Kyky-2 pilotti Eksote:ssa Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri Kyky-2 pilotti - Visio Tukea asiakkaan arjen sujumista aktiivisesti ja kokonaisvaltaisesti yhteistyössä paikallisen Kelan ja yhteistyökumppanin

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 116 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSESTA Terke 2011-194 Esityslistan asia TJA/12 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen Vaikeasti työllistyvien tukeminen Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä tai pitkäaikaissairaita

Lisätiedot

TERAPIAAN HAKEUTUMINEN

TERAPIAAN HAKEUTUMINEN TERAPIAAN HAKEUTUMINEN Kelan kustantamaan kuntoutuspsykoterapiaan hakeutumisesta sekä mahdollisista etuuksista terapiakustannuksia koskien MTKL Tietopalvelu Propelli, kuntoutusneuvoja Milla Ristolainen

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä

Lisätiedot

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1.

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus Voimassa 1.1.2012 TYK-kuntoutus Työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat olennaisesti heikentyneet sairauden vuoksi tai asianmukaisesti

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena RAI - seminaari 10.3.2010 Kirsi Kiviniemi, kehittämispäällikkö 11.3.2010 1 Hyvästä parempaan - missä olemme nyt? Muutoksella kohti parempaa Ikäihmisten palveluiden

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistämisen ja kuntoutuksen asiakasprosessityöryhmä Lapin shp. Pohtimolampi 27.5.16 Ari Räisänen

Toimintakyvyn edistämisen ja kuntoutuksen asiakasprosessityöryhmä Lapin shp. Pohtimolampi 27.5.16 Ari Räisänen Toimintakyvyn edistämisen ja kuntoutuksen asiakasprosessityöryhmä Lapin shp Pohtimolampi 27.5.16 Ari Räisänen Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus asiakasprosessityö 1.8.15 30.5.16 Nykytilan selvitys

Lisätiedot

Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi

Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi Matkalla mukana Kuusi ryhmää 31 kuntoutujaa, 3-8 kuntoutujaa / ryhmä Yhdessä ryhmässä kaikki neljä kuntoutujaa miehiä Kuntoutuksesta jäi pois 3 kuntoutujaa heti kuntoutuksen

Lisätiedot

PaKaste II 1.2.2012-31.10.2013. Kehittäjä-toimintaterapeutti Liisa Ojala & kehittäjä-sosiaalityöntekijä Maija Suhonen 16.5.2012

PaKaste II 1.2.2012-31.10.2013. Kehittäjä-toimintaterapeutti Liisa Ojala & kehittäjä-sosiaalityöntekijä Maija Suhonen 16.5.2012 Työikäisten kuntoutus PaKaste II Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen kehittäminen 1.2.2012-31.10.2013 Kehittämistehtävä Rovaniemen kehittämishanke on osa sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010

Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010 Teematyöryhmätapaaminen 12.4.2010 Tarja Salonen Ammatinvalintapsykologi Jyväskylän työ- ja elinkeinotoimisto Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalvelut Koulujen ulkopuolella olevien asiakkaiden ammatinvalinnanohjaus,

Lisätiedot

Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen

Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen kuntoutuksessa Kuntoutuspolku Moniammatillinen intensiivinen laitoskuntoutus Moniammatillinen kuntoutus jatkuu päiväkuntoutuksena tai polikliinisenä kuntoutuksena

Lisätiedot

RAND-36-mittari työikäisten kuntoutuksessa

RAND-36-mittari työikäisten kuntoutuksessa RAND-36-mittari työikäisten kuntoutuksessa Mika Pekkonen lääketieteen tohtori liikuntalääketieteen erikoislääkäri kuntoutuksen erityispätevyys johtava ylilääkäri varatoimitusjohtaja Peurunka Hyviin toimintakäytäntöihin

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

Kun aika ei hoida! Finlandia-talo

Kun aika ei hoida! Finlandia-talo Kun aika ei hoida! Finlandia-talo Masennuksen merkitys Veli-Pekka Valkonen, ylilääkäri 6.5.2015 Oikeus hyvinvointiin Mistä syistä eläköidytään? Päivitetty: 30.4.2015 - Anna palautetta tai kysy Seuraava

Lisätiedot

ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE

ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE Rovaniemen sairaalakoulu ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE Oppilas Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Henkilötunnus Kotikunta Koulu Koulu ja kunta Opettaja Luokka-aste Puhelin Rehtori

Lisätiedot

Toimintakyvyn arviointi ICF / VAT avulla ja tiedon käyttö (työhön) kuntoutuksessa. Kumppaniksi ry, Tuomas Leinonen

Toimintakyvyn arviointi ICF / VAT avulla ja tiedon käyttö (työhön) kuntoutuksessa. Kumppaniksi ry, Tuomas Leinonen Toimintakyvyn arviointi ICF / VAT avulla ja tiedon käyttö (työhön) kuntoutuksessa ICF On luettelo toimintakyvyn eri osa-alueista Antaa yhteisen kielen eri ammattilaisille Mahdollistaa tiedon välittämisen

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. avulla

Työn kaari kuntoon. avulla Työn kaari kuntoon Kevan Kaari-palveluiden Kevan Kaari-palveluiden avulla Miksi Kaari-palvelut? Haluamme tukea jäsenyhteisöjä ja julkisen sektorin työntekijöitä työssä jatkamisessa: työhyvinvointitoiminnan

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Anne Kanerva Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtM Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, psykiatrian toimialue Asiakaslähtöisyys Asiakas ainoa

Lisätiedot

Ihan tavallisia asioista? Keinoja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi

Ihan tavallisia asioista? Keinoja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi Ihan tavallisia asioista? Keino asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi TYÖPAJA: Mukautetuista opinnoista mukautetuille työmarkkinoille? - Tulevaisuuden visiointia 27.11.2012 Työvoimaoha Kristiina Tuikkanen,

Lisätiedot

Maahanmuuttajan mielenterveys

Maahanmuuttajan mielenterveys Maahanmuuttajan mielenterveys Tapio Halla, erikoislääkäri Tampereen kaupunki Mielenterveys-ja päihdepalvelut Psykiatrian poklinikka maahanmuuttajille Maahanmuuttajat Suomessa suurin maahanmuuttajaryhmä

Lisätiedot

Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa

Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa Työsuojelutoimikunta 1.4.2011 Yhteistoimintaelin 28.4.2011 Henkilöstötoimikunta 28.4.2011 Kunnanhallitus 9.5.2011 VARHAISEN VÄLITTÄMISEN MALLI PYHÄJOEN KUNNASSA

Lisätiedot

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille ...talking to You! 2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille siistii olla kimpassa Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja

Lisätiedot

Tervehdys Kainuusta!

Tervehdys Kainuusta! Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä, Järviseudun sairaalan toimipisteessä on kaksi psykiatrista

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Lataa Kliininen neuropsykiatria. Lataa

Lataa Kliininen neuropsykiatria. Lataa Lataa Kliininen neuropsykiatria Lataa ISBN: 9789516563667 Sivumäärä: 428 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.67 Mb Aivojen ja mielen sairaudet ja häiriöt johtavat usein eettisiin ja filosofisiinkin pulmiin.

Lisätiedot

Opiskelijatuutorikoulutus 24.03.2015 & 10.4.2015

Opiskelijatuutorikoulutus 24.03.2015 & 10.4.2015 Opiskelijatuutorikoulutus 24.03.2015 & 10.4.2015 Opintopsykologitoiminta ja opiskeluprosessin tukeminen Opiskelijatuutorikoulutus Opintopsykologi Jane Paakkolanvaara (slaidit: opintopsykologit Sara Miihkinen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Mielenterveysbarometri 2015

Mielenterveysbarometri 2015 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Tutkimuksen tavoitteena: selvittää mielenterveyskuntoutujien arkipäivään liittyviä asioita ja ongelmia, tutkia käsityksiä mielenterveyskuntoutujista ja mielenterveysongelmista,

Lisätiedot

Työuupumus -kuntoutuskurssit

Työuupumus -kuntoutuskurssit Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Rauma Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen?

Hyvinvointia työstä. Rauma Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen? Hyvinvointia työstä Rauma 7.6.2016 Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen? Tutkimuksissa todettua Yleisesti ottaen kuntoutuksella kuntoutettavien psyykkiset ja fyysiset voimavarat

Lisätiedot

Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä

Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä Raija Kerätär www.oorninki.fi Työkyvyn arviointi verkostossa? Erikoissairaan hoito Yksityinen terv.huolto 3. sektori Kela Terveyskeskus,

Lisätiedot

OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI

OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI Raimo Suvitaival fysiatri, osastonylilääkäri Satakunnan shp, fysiatria ja kuntoutus Alueellinen olkakoulutus 5.3.2015 YLEISTÄ AMMATILLISESTA KUNTOUTUKSESTA

Lisätiedot

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

Sosiaaliturvan selvittäminen

Sosiaaliturvan selvittäminen Sosiaaliturvan selvittäminen Terveiden tilojen vuosikymmen Itä- Suomessa - asiantuntijaseminaari Jyrki Elo Ylilääkäri Kela, Itäinen asiantuntijalääkärikeskus Sisäilmaan liittyvät terveysongelmat ja sosiaaliturva

Lisätiedot

IKAALILAINEN PALVELUOHJAUS 21.4.2011. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 13.4.2011 Scandic Marina Congress Center, Helsinki

IKAALILAINEN PALVELUOHJAUS 21.4.2011. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 13.4.2011 Scandic Marina Congress Center, Helsinki IKAALILAINEN PALVELUOHJAUS Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 13.4.2011 Scandic Marina Congress Center, Helsinki IKAALILAINEN PALVELUOHJAUS Palveluohjauksen toimintamalli kehitettiin yhteistyössä Ikaalisten

Lisätiedot