Liito-oravan Pteromys volans Suomen kannan koon arviointi Loppuraportti

Transkriptio

1 1 Liito-oravan Pteromys volans Suomen kannan koon arviointi Loppuraportti Ilpo K. Hanski, yli-intendentti, eläintieteen dosentti Luonnontieteellinen keskusmuseo PL 26 (Teollisuuskatu 23A) Helsingin yliopisto

2 2 Sisällys: Tiivistelmä 3 1. Johdanto 4 2. Liito-oravan elinympäristövaatimukset 6 3. Liito-oravan uhanalaisuusluokitus Kannan taantuminen ja taantumisen syyt 8 4. Liito-oravakannan koon arviointi Menetelmät Kartoitusalueet Käytännön toteutus Käytetty työmäärä Kartoitusaineiston käsittely Tulokset Kartoitetut ruudut Maiseman rakenne metsäkeskuksittain Liito-oravan asuttamat ruudut Papanapuiden kokojakauma Suomen liito-oravakannan koko Kannan koon ja tiheyden alueellinen vaihtelu Viimeaikainen kannankehitys Tulosten tarkastelu Liito-oravakannan koko Liito-oravan tiheydet ja alueellinen esiintyminen Liito-oravakannan kehitys Suomessa Liito-orava Suomen lähialueilla Kartoitustulosten käyttö tulevaisuudessa: Kannanseurannan käynnistäminen Kiitokset Kirjallisuus 35

3 3 Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää liito-oravakannan koko Suomessa ja eri metsäkeskusten alueilla, liito-oravatiheyden alueellinen vaihtelu, sekä tarkastella liito-oravakannoissa viime aikoina tapahtuneita muutoksia. Kannanarvio tehtiin kartoilta arvottujen, yhdeksän hehtaarin kartoitusruutujen avulla, jotka tarkastettiin maastossa. Kartoitusruudun koko vastaa liitooravanaaraan elinpiirin keskikokoa. Maastossa tarkastettiin yhteensä yhdeksän hehtaarin ruutua, joilta selvitettiin, esiintyykö liito-orava ruudulla vai ei. Ruuduista 1031 oli liito-oravan asuttamia. Maastokartoituksiin osallistui yhteensä 41 henkilöä, ja he työskentelivät yhteensä 87 kk keväiden aikana. Kartoitusruutujen yhteispinta-ala oli ha, mikä kattoi 0.72 % tutkitun alueen kangasmaiden ja korpien pinta-alasta. Tiedot metsien pinta-aloista saatiin metsäntutkimuslaitoksen aineistoista. Kartoitetun alueen osuuden ja asuttujen ruutujen lukumäärän perusteella Suomen liito-oravanaaraiden lukumääräksi saadaan Tämä pyöristettynä on naarasta. Liito-oravan tapauksessa puhutaan naaraiden määrästä, linnuilla vastaava termi olisi parimäärä. Kannanarvion 95 % luottamusväli on naarasta. Suomen liitooravakannan tiheydessä on huomattavaa alueellista vaihtelua. Tihein kanta on Länsi-Suomessa Vaasan rannikkoseudulla ja Lounais-Suomessa, harvin kanta on Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Koko lajin esiintymisalueella tiheydet kuitenkin vaihtelevat metsäkeskus- tai maakuntatasoa huomattavasti pienipiirteisemmin. Suomen liito-oravakannan kehitys on ollut vähenevä 1940-luvulta lähtien näihin päiviin ja kanta pienenee mitä todennäköisimmin vielä tulevaisuudessa. Viimeisten vuoden aikana eri alueilla tehdyt seurantatutkimukset osoittivat liito-oravien vähentynen alueesta ja seuranta-ajanjaksosta riippuen %. Millään tutkimusalueella ei ole havaittu kannan kehityksen tasaantuneen, saati sitten lähteneen nousuun. Tutkimuksessa saatua kannan koon arviota on mahdotonta verrata mihinkään aikaisempaan arvioon, koska varhaisempaa, luotettavaa tietoa ei ole olemassa. Mitä todennäköisimmin Suomen liitooravakanta on ollut moninkertainen esimerkiksi vuotta sitten. Tähän viittaa kaikki kannan kehityksestä olemassa oleva tieto. Tässä tutkimuksessa käytettyä kartoitusruutuverkostoa voidaan käyttää kannankehityksen seurannassa.

4 4 1. Johdanto Suomi on lintujen ja nisäkkäiden kannanarvioinneissa ja kannanseurannoissa maailman huippumaita. Varsinkin lintujen kvantitatiivisilla laskennoilla on pitkät perinteet. Lintujen laskentamenetelmien kehittäminen on ollut helpompaa kuin nisäkkäiden, koska linnut ovat melko näkyviä ja laulavat koiraat helppoja havaita. Useat nisäkkäät sen sijaan ovat yöeläimiä ja vaikeasti havaittavia. Riistanisäkkäitä on laskettu talvisin lumijälkiin perustuvalla riistakolmiomenetelmällä 17 vuoden ajan (esim. Lindén ym. 1996). Riistakolmioita on Suomessa noin joka kolmannessa peruskarttaruudussa. Menetelmällä lasketaan 12 km pitkän, kolmion muotoisen reitin ylittäneiden nisäkkäiden jäljet. Menetelmällä saadaan vertailukelpoisia arvoja nisäkkäiden suhteellisista runsauksista eri puolilla Suomea ja luotettavia tietoja kantojen kehityksestä. Suhteellisia runsausarvoja voidaan muuntaa eläintiheyksiksi tiettyjen kriteerien mukaan (Lindén ym. 1996). Sen sijaan tarkkojen yksilömäärien arviointi lumijälkien perusteella on hankalaa ja arviot ovat karkeita. Esimerkiksi oravakannan kooksi on arvioitu hyvänä vuonna 1990 kolme miljoonaa yksilöä, ja pohjavuonna 1995 puoli miljoonaa yksilöä (Helle 1996a). Näädän kannanarvio puolestaan on noin yksilöä, mutta kirjoittaja toteaa että Tämän arvion pätevyyttä ei pystytä mittaamaan millään aineistolla (Helle 1996b). Liito-orava on yöeläimenä vaikeasti havaittava laji. Se elää lähes koko elämänsä puissa, joten sen lumijälkiäkin näkee erittäin harvoin. Aikaisemmin liito-oravahavainnot olivat satunnaisia näköhavaintoja, yleensä hämärissä havaittuja eläimiä. Skarén (1978) esitti ensimmäisenä Suomessa, että liito-oravan olemassaolon voi varmistaa sen talvisista, kellanruskeista ulostepapanoista, joita löytyy erityisesti haapojen alta. Tämä lisäsi havainnointitehoa ja lajista saatavan esiintymistiedon määrää. Liito-oravahavaintoihin perustuen lajin levinneisyyden painopiste näyttää olevan Suomessa etelässä (Hokkanen ym. 1982, Hokkanen 1996, Reunanen 1998, Väisänen ym. 1998). Levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee suurin piirtein Oulu Kuusamo linjalla, mutta liito-orava näyttää puuttuvan tai olevan hyvin harvalukuinen Pohjois-Pohjanmaalla (Reunanen 1998). Hokkanen ym. (1982) ovat kyselytietoihin ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen riistatiedusteluihin perustuen selvittäneet liito-oravan kannankehitystä Suomessa vuosina 1949-

5 Kannankehitystä mitattiin indeksillä, jossa havaittiin jyrkästi laskeva suuntaus. Runsausindeksin arvo pieneni noin puoleen tarkastellun noin 30 vuoden aikana. Eteläisen Suomen liito-oravakannan kokoa selvitettiin atlastutkimuksessa vuosina (Hokkanen 1996). Kartoituksessa tutkittiin 77 kpl noin viidenkymmenen kilometrin välein sijaitsevaa yhden neliökilometrin kartoitusruutua. Merkkejä liito-oravan oleskelusta löytyi 19 ruudusta. Atlaskartoituksen tulosten perusteella Hokkanen arvioi Suomen eteläpuoliskolla asuvan noin pesivää liito-oravanaarasta, joka luku voitiin tulkita vastaavan käytännössä liito-oravan kokonaisparimäärää Suomessa. Kirjoittaja piti saatua parimäärää erittäin karkeana arviona. Atlasaineiston pienuudesta johtuu, että Hokkasen (1996) arvio yksilömäärästä on erittäin epävarma ja saattaa olla jopa virheellinen. Kaikki liito-oravakartoitukset perustuvat nykyään ulostepapanoiden etsimiseen. Liito-oravan esiintyminen metsäalueella voidaan keväällä varmistaa kellanruskeista ulostepapanoista. Papanoita kertyy yleensä eniten talven aikana käytettyjen kolopuiden alle, mutta niitä voi löytyä myös kulkureitteinä ja ruokailussa käytettyjen puiden alta. Tämän hankkeen tarkoituksena on selvittää Suomen liito-oravakannan koko eri osa-alueittain ja liito-oravatiheyden alueellinen vaihtelu, sekä tarkastella liito-oravakannoissa viime aikoina tapahtuneita muutoksia.

6 6 2. Liito-oravan elinympäristövaatimukset Liito-orava elää varttuneissa, kuusivaltaisissa metsissä, joissa kasvaa sekapuustona lehtipuita, haapaa, koivua ja leppää. Lehtipuusto voi olla liito-oravan asuttamassa kuusimetsässä pieninä ryhminä tai hajallaan. Haapa on tärkeä puu pesä- ja ravintopuuna. Liito-oravan pesät ovat vanhoissa tikankoloissa (useimmiten haavoissa) ja vanhoissa oravan risupesissä. Liito-oravayksilöllä on vuoden aikana käytössä useita pesäpaikkoja (Hanski ym. 2000b). Aikuisen naaraan elinpiiri on kooltaan yleensä 4-10 ha, keskimäärin 8.3 ha, kun taas koiraan elinpiiri on useita kymmeniä hehtaareja, keskimäärin noin 60 ha (Hanski ym. 2000b). Naaraat elävät toisiinsa nähden erillisillä elinpiireillä, kun taas koiraiden elinpiirit voivat olla osittain päällekkäisiä (Hanski ym. 2000a). Kaikki keväällä syntyneet nuoret naaraat ja suurin osa koiraista lähtevät loppukesällä emonsa elinpiiriltä, ja ne asettuvat uusille alueilleen viimeistään syyskuussa (dispersaali). Koiraista n. 40 % jää synnyinalueelleen. Dispersoineet eläimet viettävät uudella alueella seuraavan talven ja mahdollisesti lisääntyvät keväällä. Aikuiset liito-oravat ovat paikkauskollisia. Ne elävät koko ikänsä samalla alueella, jonne ne ovat nuoruusvaiheen levittäytymisen jälkeen asettuneet. Jotta uusi alue kelpaisi nuorelle liito-oravalle, siellä täytyy olla liito-oravalle tärkeät metsän elementit (ks. edellä). Liito-oravan lisääntymispaikka on se alue, jolla naaras pystyy viettämään talven ja saamaan poikasia keväällä. Paikkauskollisuus asettaa lisääntyvälle naaraalle erityistarpeita. Lisääntyäkseen keväällä naaraan on pystyttävä viettämään talvi hyväkuntoisena elinpiirillään. Sopivassa varttuneen kuusimetsän laikussa täytyy olla lehtipuita (haapa, leppä, koivu) ravinnoksi ja kolopuita, yleensä haapoja, pesä- ja päivänviettopaikoiksi (Hanski 1998). Liito-oravan vaatimukset asettavat myös tiettyjä minimiehtoja asumiseen kelpaavan metsikön pinta-alan suhteen. Metsikkö voi olla hieman pienempi kuin lisääntyvän naaraan elinpiiri, koska eläimet käyttävät myös varttuneen metsälaikun ulkopuolisia metsäkuvioita ruokailuunsa. Liito-oravanaaraan ei ole radiolähetintutkimuksissamme havaittu lisääntyvän alle 4 hehtaarin kokoisissa, eristyneissä, nuorten metsien, taimikoiden tai avoalueiden ympäröimissä metsälaikuissa. Käsitteenä lisääntymispaikka eroaa merkittävästi käsitteistä pesäpuu tai pesäpaikka. Pesäpaikka on liito-oravan kulloinkin käyttämä pesäpuu, joka voi olla kolopuu tai puu jossa on risupesä. Liito-oravan biologiaan liittyy oleellisesti liikkuminen pesä- ja ruokailupaikkojen välillä (koskee kaikki yksilöitä) sekä liikkuminen asuinmetsiköstä toiseen (dispersoivat nuoret, laajalla alueella

7 7 liikkuvat koiraat). Liito-oravalle sopivalta lisääntymispaikalta vaaditaan myös, että se on yhteydessä muihin sopiviin lisääntymispaikkoihin latvusyhteyksien kautta, jotta paikka voidaan asuttaa uudelleen sen tyhjennyttyä. Yhdistävinä alueina voi olla paitsi varttuneen metsän kaistaleet, myös nuoret, puustoltaan yli 10 m korkeat metsät. Koska naaraat elävät erillisillä elinpiireillä, paikalla asustava vanha naaras todennäköisesti estää nuoren dispersoivan naaraan asettumisen pienelle laikulle. Jotta liito-oravakanta pysyisi vakaana, metsäalueella täytyy olla myös tyhjiä sopivan metsän laikkuja nuorille omaa elinpiiriä etsiville liitooraville. Väliaikaisesti tyhjenevien, sopivan metsän laikkujen hakkuu vähentää tarjolla olevan metsän määrää.

8 8 3. Liito-oravan uhanalaisuusluokitus Liito-orava on luokiteltu Suomen eliölajiston viimeisimmässä uhanalaisluokituksessa vaarantuneeksi lajiksi (Rassi ym. 2001). Liito-oravan luokitus ei perustunut kannan kokoon, vaan kannan lähes 30 % taantumiseen. EU:n luontodirektiivin mukaan se kuuluu lajeihin (Liite IV a), joiden suojelutaso tulee säilyä suotuisana (Anon. 1992). Suomen luonnonsuojelulain (1096/1996) 49 :n mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty Kannan taantuminen ja taantumisen syyt Ympäristöministeriön vuonna 1998 asettama työryhmä selvitti liito-oravakannoissa viime aikoina tapahtuneita muutoksia tarkastamalla uudelleen neljän tutkimusalueen ja liito-orava-atlaksen (Hokkanen 1996) liito-oravaesiintymät. Suoritetuista uusintakartoituksista havaittiin, että liitooravaesiintymät olivat vähentyneet lähes kaikilla alueilla 20-38% viimeisten 5-17 vuoden aikana (Hanski ym. 2001). Tärkein syy liito-oravan taantumiseen on metsätalous. Metsätalouskäytössä liito-oravan suosimat varttuneet metsät ovat hakkuiden piirissä, joten liito-oravalle sopivien metsien pinta-ala on pienentynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Uusia liito-oravalle sopivia metsiköitä ei ole syntynyt yhtä nopeasti, koska luvuilla avohakatut metsät, joista lehtipuut on poistettu, eivät ole soveliaita liito-oravalle vielä muutamaan kymmeneen vuoteen tai ei koskaan, jos lehtipuustoa ei synny riittävästi.

9 9 4. Liito-oravakannan koon arviointi 4.1. Menetelmät Liito-oravakannan koon selvittämiseksi ja pitkäaikaisseurannan järjestämiseksi valittiin liito-oravan levinneisyysalueen kattava kartoitusruutuverkosto. Menetelmä perustui pääosin ympäristöministeriön vuonna 1998 asettaman liito-oravatyöryhmän raporttiin (Hanski ym. 2001) Kartoitusalueet Suomi on jaettu peruskarttaruutuihin, jotka ovat kolmen pohjois-eteläsuuntaisen kaistan (kohdissa 22 º 30 E, 25 º 30 E ja 28 º 30 E) karttoja lukuunottamatta kukin pinta-alaltaan 100 km 2. Peruskarttaruudukolta valittiin kartoitukseen joka toinen peruskarttaruutu. Näin muodostui systemaattinen kartoitusruudukko. Kultakin valitulta peruskartalta arvottiin 10 kappaletta 9 ha:n pienruutuja (300 * 300 m, pinta-ala yhteensä 90 ha/peruskartta) siten että pienruutujen etäisyydet toisiinsa olivat vähintään 1 km (Kuva 1). Käytännössä tutkitut ruudut sijoittuivat lähes koko peruskarttalehden alueelle, joten niiden etäisyydet toisiinsa olivat yleensä yhtä kilometriä huomattavasti pitemmät. Nämä 9 ha:n ruudut tarkastettiin maastossa. 10 km 10 km 10 km 300 * 300 m kartoitusruudut 10 km 10 km 10 km 10 km 10 km Kuva 1. Kaavakuva peruskarttaruudukosta, valituista peruskartoista (X) ja peruskartalta arvotuista 9 ha:n kartoitusruuduista.

10 10 Maastossa kartoitettavan yksittäisen kartoitusruudun koko (9 ha) on lähellä radiolähetintutkimuksissa havaittua liito-oravanaaraan elinpiirin keskikokoa 8.3 ha (Hanski ym. 2000b). Koska naaraiden on havaittu elävän toisistaan erillisillä elinpiireillä (Hanski ym. 2000a), yhden ruudun havainnon voidaan tulkita edustavan keskimäärin yhtä naarasta. Tätä suuremman ruudun alueelle mahtuu useita naaraita, mutta eri yksilöiden erottaminen ja yksilömäärän arviointi on papanoihin perustuvalla menetelmällä aina mahdotonta. Kukin 9 ha:n kartoitusruutu sijoitettiin peruskartan perusteella mineraalimaan (kankaat) ja/tai korven alueelle. Mikäli arvonnassa yli kolmasosa pienruudusta osui veteen, avosuolle, rämeelle, pellolle, sorakuoppaan, tiheään asutulle tai muulle rakennetulle alueelle, paikka hylättiin ja arvottiin uusi paikka, tai mikäli alle kolmasosa osui em. maastotyypeille, ruutua siirrettiin metsämaan puolelle. Ruudut piirrettiin kartoille, ja ruudun lounaiskulman yhtenäiskoordinaatit kirjoitettiin taulukkoon Käytännön toteutus Ennen maastotöiden alkua kartoittajille annettiin tarkat kirjalliset ohjeet kartoituksen suorittamisesta ja heidät koulutettiin maastotyöhön yhtenä päivänä maastossa. Maastotöihin lähteville henkilöille annettiin kartoitettavien alueiden kartat, listat ruutujen lounaiskulman yhtenäiskoordinaateista, GPS-laitteet ja ruutukaavakkeet. Kukin ruutu käytiin läpi ja etsittiin liito-oravan talvisia ulostepapanoita puiden, etenkin haapojen ja metsikön suurimpien kuusten tyviltä. Maastotyöt tehtiin lumen sulettua huhtikuun alun ja kesäkuun lopun välisenä aikana. Kevät ja alkukesä ovat ainoita aikoja vuodesta, jolloin liito-oravan esiintyminen voidaan luotettavasti varmistaa. Kesällä tai syksyllä ei asutultakaan paikalta välttämättä löydä papanoita, sillä talviset papanat ovat useimmiten lahonneet ja kesäpapanat ovat tummia ja pehmeitä. Talvella taas lumi usein peittää papanat. Liitooravan esiintyminen voidaan siis varmasti todeta ainoastaan keväällä. Tutkittava 9 ha:n ruutu käveltiin läpi niin, että kaikki haavat ja suurimmat kuuset tulivat havaituiksi. Ruudulta tarkastettiin kaikki halkaisijaltaan yli 20 cm paksut haavat ja suuret kuuset halkaisijaltaan yli 40 cm, tai mikäli haapoja tai em. suuria kuusia ei ollut, tarkastettiin metsikön suurimmat kuuset ja lehtipuut. Yli 13 m korkeat metsäkuviot käytiin tarkasti läpi, mutta matalammat metsät ja taimikot käytiin läpi ainoastaan tarkistaen, että missään kohtaa ruutua ei ole korkeampaa metsälaikkua. Puhtaita mäntymetsiä ei myöskään kartoitettu tarkasti. Maastokartoittajat mittasivat omaa paikkaansa suhteessa ruudun rajoihin GPS-laitteella. Ruudulla käytettiin aikaa vähintään niin

11 11 kauan että ehdittiin kävellä ruutu läpi sopivien metsätyyppien löytämiseksi ja havaittiin em. puut. Kun ensimmäiset liito-oravan papanat löytyivät, takseeraus voitiin lopettaa. Ulostepapanoiden löytöpaikan yhtenäiskoordinaatit mitattiin GPS-laitteella ja kirjoitettiin ruutukaavakkeelle. Ruutukaavakkeille kirjattiin ylös ruudulla oleva mahdollisesti liito-oravalle sopiva metsä sekä ruudulle kävelyaika ja ruudun tarkastukseen käytetty aika. Vuosina merkittiin muistiin myös papanapuun laji sekä sen arvioitu halkaisija. Kartoituksia ei ulotettu meren eikä sisävesien saarille. Liito-oravan esiintyminen saarilla, jotka ovat > 100 m mantereesta on hyvin epätodennäköistä, ja mikäli liito-orava asuttaisikin joitain tällaisia saaria, sen vaikutus kannanarvioihin on merkityksetön. Käytännössä muutamilta peruskartoilta kartoitettiin vähemmän kuin 10 ruutua, koska ruudun alueelle pääsy oli mahdotonta (esim. sotilasalueet). Metsäkeskukset, joiden alueilla kartoitukset suoritettiin esitetään kuvassa b a Kuva 2. Kartoituksessa mukana olleiden metsäkeskusten alueet: 1a = Etelärannikko, 1b = Pohjanmaa, 2 = Lounais-Suomi, 3 = Häme-Uusimaa, 4 = Kaakkois-Suomi, 5 = Pirkanmaa, 6 = Etelä-Savo, 7 = Etelä-Pohjanmaa, 8 = Keskisuomi, 9 = Pohjois-Savo, 10 = Pohjois-Karjala, 11 = Kainuu ja 12 = Pohjois-Pohjanmaa.

12 Käytetty työmäärä Maastokartoituksiin osallistui 41 eri henkilöä, ja he tekivät keväinä töitä yhteensä 87 kuukautta. Ruudun tarkastamiseen käytettiin aikaa keskimäärin 29.5 min, asuttujen ruutujen tarkastus sujui keskimäärin 22.0 minuutissa ja asumattomien 30.4 minuutissa (Taulukko 1). Ruudun tarkastukseen käytetty aika vaihteli ruudun metsätyyppien mukaan. Taimikko- ja avohakkuuruudut olivat nopeita tarkistaa, kun taas ruudut joiden metsä oli kokonaan varttunutta kuusisekametsää, vaativat pitemmän ajan. Ruudulle kävelyyn autolta kului keskimäärin 5.3 min (Taulukko 2). Taulukko 1. Ruudun tarkastukseen keskimäärin käytetty aika (min) metsäkeskuksittain. Metsäkeskus Numero Asutut Asumattomat Kaikki Etelärannikko 1a Pohjanmaa 1b Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Keskimäärin

13 13 Taulukko 2. Keskimääräinen kävelyaika (min) autolta ruudulle metsäkeskuksittain. Metsäkeskus Numero Asutut Asumattomat Kaikki Etelärannikko 1a Pohjanmaa 1b Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Keskimäärin Kartoitusaineiston käsittely Kartoitusruuduista saatiin tieto siitä esiintyykö liito-orava ruudussa vai ei. Koska kartoitusruudun koko vastasi suurin piirtein liito-oravanaaraan elinpiirin kokoa, tulkittiin yhden naaraan elävän tai käyneen asutuksi todetulla ruudulla. Liito-oravan ulostepapanoista ei pysty maastossa määrittämään eläimen sukupuolta. Koska liito-oravan poikasten sukupuolten lukusuhde on n. 1:1 (Hanski, julkaisematon), voidaan asutun ruudun tulkita edustavan naaraan lisäksi koirasta ja vastaavasti koiraan jättämät papanat edustavan myös alueella asustavaa naarasta. Kartoitusruudut edustavat satunnaisotantaa paitsi liito-oravan asuttamista paikoista, myös satunnaisotantaa eri metsätyypeistä ja liito-oraville sopivista metsäkuvioista. Tutkimuksessa käytetyt tiedot metsämaan pinta-aloista ja puulajisuhteista perustuvat 9. valtakunnalliseen metsäinventointiin (VMI9), joka tehtiin metsäkeskuksesta riippuen vuosina (Peltola 2004). VMI9 aineistosta poimittiin kankaiden ja korpien pinta-alat metsäkeskuksittain

14 14 ja ne laskettiin yhteen. Tästä pinta-alasta vähennettiin > 100 m mantereesta olevien meren ja sisävesien saarten metsämaiden pinta-alat. Tilastot meren ja sisävesien saarilla olevista metsämaiden pinta-aloista tuotettiin metsäntutkimuslaitoksen monilähdeinventointiaineistosta (Rautjärvi & Tomppo, suul.). Saarten vähennyksen jälkeen saatuja kankaiden ja korpien pinta-aloja käytettiin kannanarvioiden laskentojen pohjana. Suomen liito-oravakannan koon arviolle laskettiin 95 % luottamusvälit poimimalla satunnaisesti koko kartoitusruutuaineistosta uusi, samankokoinen näyte ja toistamalla tämä 1000 kertaa. Tulokseksi saatiin 1000 otoksen jakauma, joissa asuttujen ruutujen määrä vaihtelee. Simulointi suoritettiin Resampling Stats -ohjelmistolla. Jättämällä pois 2.5 % jakauman pienimmistä arvoista ja 2.5 % jakauman suurimmista arvoista saadaan 95 % luottamusväli. Se kuvaa vaihteluväliä, johon käytetyllä otannalla saatu kannanarvio 95 % todennäköisyydellä asettuu. Tässä tutkimuksessa käytetty kartoitusruutumenetelmä ei sovellu pienille pinta-aloille, esimerkiksi kunnan kokoisen alueen liito-oravakannan koon arvioimiseen, koska sattuma vaikuttaa liian voimakkaasti pienelle alueelle osuvien harvalukuisten ruutujen antamaan tulokseen. Pienillä alueilla kartoitusruutujen lukumäärän täytyy olla pinta-alaan nähden suhteessa suurempi. Kunkin metsäkeskuksen alueelle laskettiin liito-oravatiheydet naaraita/metsämaan pinta-ala (km 2 ). Liito-oravan tiheyksiä metsäkeskusten alueilla selitettiin lineaarisella regressiomallilla, jossa selittävinä muuttujina käytettiin kankaiden ja korpien osuutta ja soiden (rämeet ja nevat) osuutta maapinta-alasta sekä mäntyvaltaisten, kuusivaltaisten, koivuvaltaisten ja haapavaltaisten metsien osuutta metsämaan pinta-alasta.

15 15 5. Tulokset 5.1. Kartoitetut ruudut Vuosina tarkastettiin yhteensä kappaletta yhdeksän hehtaarin ruutuja, jotka sijaitsivat 1011 peruskarttalehdellä. Yhtenäinen kartoitusruudukko ulottui etelästä Oulujoen vesistöön saakka, ja sen pohjoispuolella oli kolme erillistä kartoitusaluetta (Kuva 3). Kartoitetut alueet kattoivat kokonaan muut paitsi Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten alueet, jotka kartoitettiin osittain. Lapin metsäkeskuksen alue jätettiin kokonaan tämän tutkimuksen ulkopuolella. Metsäkeskuksesta riippuen tarkastettujen ruutujen yhteispinta-ala kattoi % alueen kankaiden ja korpien pinta-alasta (Taulukko 3). Poikkeuksena on Kainuu, jossa tarkastetut ruudut kattoivat 0.35 % kankaiden pinta-alasta. Tarkastettujen ruutujen lukumäärät metsäkeskusten alueittain esitetään taulukossa 4. Kuva 3. Kartoitetut peruskarttaruudut (musta ympyrä, n = 1011) vuosina

16 Maiseman rakenne metsäkeskuksittain Metsäkeskuksen maiseman rakennetta kuvaamaan laskettiin kankaiden ja korpien osuudet, eri vallitsevien puulajien metsien osuudet ja soiden (rämeet ja avosuot) osuudet maapinta-alasta (Taulukko 3, Kuva 4). Nämä tunnusluvut kuvaavat kunkin metsäkeskuksen alueella olevaa liitooravalle mahdollisesti sopivan ja täysin sopimattomien maisematyyppien osuutta. Taulukko 3. Pinta-alatietoja metsäkeskuksittain: Eri maisematyyppien osuuksia maapinta-alasta ja metsätalousmaan pinta-alasta (Peltola 2004) sekä saarten metsämaiden pinta-alat. Metsätalousmaa sisältää metsämaan, kitumaan, joutomaan sekä tiet, varastot ym. Metsäkeskus Numero Maapintaala Metsätalousmaa Kankaat ja korvet Saaret > 100 m mantereesta Kankaat (-saaret) Rämeiden ja avosoiden osuus (%) maapinta-alasta Etelärannikko 1a Pohjanmaa 1b Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Yhteensä

17 17 Osuus (%) metsämaan pinta-alasta Mänty-, kuusi-, koivu- ja haapavaltaisten metsien osuus Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Kuva 4. Mänty-, kuusi-, koivu- ja haapavaltaisten metsien osuus (%) metsämaan pinta-alasta eri metsäkeskuksissa (Peltola 2004) Liito-oravan asuttamat ruudut Mänty Kuusi Koivut Haapa Kartoitettujen 1011 peruskartan alueilta liito-oravan asuttamia ruutuja löytyi 479 peruskartalta, kokonaan tyhjiä peruskartan alueita oli 532 (Kuva 5). Asutuilla peruskartoilla kymmenestä kartoitusruudusta oli asuttuja 1-9 kappaletta. Kaikkiaan tarkastettiin yhdeksän hehtaarin ruutua, ja niistä 1031 oli liito-oravan asuttamia (10.3 %, Taulukko 4). Eri runsauksissa asutetut peruskarttaruudut Suomen kartalla esitetään kuvassa Lukumäärä Peruskarttojen asutus (%) Kuva 5. Asuttujen 9 ha:n ruutujen osuus tutkituilla peruskartoilla (n = 1011). Esimerkiksi peruskarttoja, joilla % ruuduista (käytännössä 1 kpl) oli asuttuja, oli 231 kappaletta. Peruskarttaruutujen sijainti Suomen kartalla esitetään kuvassa 3.

18 18 Taulukko 4. Tarkastettujen 9 ha:n ruutujen lukumäärät, liito-oravan asuttamat ruudut ja asuttujen ruutujen osuus (%) metsäkeskuksittain. Metsäkeskus Tarkastettuja ruutuja (lkm) Asutus% Asuttuja Asumattomia Yhteensä Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Yhteensä/keskimäärin

19 19 Kuva 6. Liito-oravan asuttamat ruudut Suomessa. Kukin symboli kuvaa liito-oravan asuttamien kartoitusruutujen osuutta (%) kunkin peruskartan alueella tarkastetuista ruuduista (yleensä 10 kpl/peruskartta). Käytetyt symbolit: punainen neliö: %, sininen neliö: %, vihreä ympyrä: %, keltainen ympyrä: % peruskartan kartoitusruuduista oli asuttuja, valkoinen ympyrä: kaikki peruskartan ruudut olivat asuttamattomia Papanapuiden kokojakauma Puulaji, jonka alta ulostepapanoita löytyi ilmoitettiin 799 tapauksessa. Useimmiten papanoita löydettiin kuusen alta (Taulukko 5). Haapa oli toiseksi yleisin. Muiden puulajien alta papanoita löytyi satunnaisesti, tosin raita on niin harvalukuinen, että sen alta ei voi odottaakaan löytyvän papanoita kovin usein. Puun läpimitta ilmoitettiin 398 tapauksessa. Sekä kuuset että haavat olivat keskimäärin järeitä, mutta myös varsin ohuiden puiden alta löydettiin papanoita (Taulukko 5). Alle 30 cm paksuja papanapuita löydettiin 95. Tuloksiin vaikuttaa myös se, että koko ruutua ei tarvinnut

20 20 tarkastaa, vaan tarkastus voitiin lopettaa kun ensimmäiset papanat löytyivät, vaikka esimerkiksi ohuehkon puun alta. Taulukko 5. Puulajit joiden alta papanoita löytyi, niiden keskimääräinen sekä pienin ja suurin läpimitta. Puulaji Lukumäärä (kaikki) Keskiläpimitta (cm) Vaihteluväli (cm) Lukumäärä (joista läpimitta ilmoitettu) Kuusi Haapa Koivu Raita Mänty Tervaleppä Harmaaleppä Yhteensä Suomen liito-oravakannan koko Liito-oravakannan koolle laskettiin arvio kullekin metsäkeskukselle (Taulukko 6). Suomen liitooravakannan koko laskettiin seuraavasti: kankaiden ja korpien yhteispinta-ala (pois lukien saaret) on n ha. Suomessa kartoitettiin yhteensä yhdeksän hehtaarin ruutua, joista asuttuja oli 1031 kpl. Kartoitettu pinta-ala, ha, on 0.72 % kankaiden ja korpien pinta-alasta. Kartoitetun alueen osuuden ja asuttujen ruutujen lukumäärän perusteella liito-oravanaaraiden lukumääräksi saadaan Tämä pyöristettynä on naarasta. Naarasmäärän arvion 95 % luottamusväli on Kannanarvion ilmoittaminen naaraiden määränä vastaa linnuilla käytettävää parimäärää. Nisäkkäillä ei ole syytä puhua parimääristä, koska pariside on niillä hyvin harvinainen ja yleensä, kuten liito-oravalla, naaras hoitaa poikaset yksin. Huomaa, että eri metsäkeskuksien kannanarviot yhteenlaskettuna ei ole sama kuin koko otanta-aineiston perusteella laskettu koko Suomen kannanarvio. Tämä johtuu siitä, että eri metsäkeskuksien alueiden otantojen tehokkuudet erosivat toisistaan, eli tarkastettujen kartoitusruutujen yhteispinta-alan osuus metsäkeskuksen alueiden kankaiden pinta-aloista vaihteli.

21 21 Taulukko 6. Liito-oravakannan koko (naaraiden lukumäärä) ja tiheys laskettuna naaraita/km 2 metsämaata metsäkeskuksittain. Naaraiden lukumäärät on pyöristetty lähimpään 100 yksilöön. Metsäkeskus Naaraita Naaraita/km 2 metsämaata Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Koko Suomi Testasin suoritetun otannan tehokkuutta tilastollisesti poimimalla nykyisestä aineistosta satunnaisesti ruutuja siten, että ruutujen yhteispinta-ala edusti 0.6 %, 0.5 %, 0.4 %, 0.3 %, 0.2 % ja 0.1 % Suomen kankaiden ja korpien pinta-alasta. Kunkin simuloinnin tein 1000 kertaa ja kullekin arviolle laskin 95 % luottamusvälin. Tulos esitetään kuvassa 7 ja se osoittaa, että kannanarvio pysyy hyvin samansuuruisena ruutumäärää vähentyessä. Oleellista tuloksessa on että luottamusväli kasvaa pinta-alaosuuden pienentyessä. Tulosta voi tulkita niin (Kuva 7), että kannanarvio ja sen luottamusväli olisi lähestulkoon sama vaikka otannalla olisi kartoitettu vain 0.6 % tai 0.5 % kankaiden pinta-alasta nykyisen kartoitetun 0.72 % osuuden sijaan. Vastaavat ruutumäärät olisivat 8400 ja 7000 ruutua nykyisen sijaan. Jopa 0.4 % otannalla saataisiin varsin tarkka arvio.

22 22 Simuloitu kannanarvio otannan eri tehokkuuksilla Naaraiden määrä alin 95%CL Keskiarvo ylin 95%CL Osuus (%) kankaiden pinta-alasta Kuva 7. Simuloitu naarasmäärän arvio otannan eri tehokkuuksilla ja arvion 95 % luottamusväli. Nuoli osoittaa tämän kartoituksen otannan tehokkuuden Kannan koon ja tiheyden alueellinen vaihtelu Laskin yksilömääräarvion perusteella kunkin metsäkeskuksen alueelle liito-oravatiheyden metsämaan pinta-alaa kohti (Taulukko 6). Liito-oravatiheydet vaihtelivat Pohjanmaan 3.2 naaraasta Pohjois-Pohjanmaan 0.1 naaraaseen/km 2 metsämaata (Taulukko 6, Kuvat 6 ja 8). Keskimääräiset liito-oravatiheydet alenivat etelästä pohjoiseen ja lännestä itään mentäessä. Selvästi tihein liito-oravakanta Suomessa on länsirannikolla Pohjanmaalla ja seuraavaksi vankin kanta on Lounais-Suomessa, Etelärannikolla ja Pirkanmaalla (Taulukko 6, Kuva 8). Kaakkois- Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla on myös varsin tiheä liito-oravakanta, mutta selvästi harvempi kuin em. alueilla. Harvimmat kannat ovat Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tiheysarvoja tarkasteltaessa pitää ottaa huomioon metsäkeskusten alueiden sisällä esiintyvä runsauden vaihtelu (Kuvat 6 ja 9). Lähes jokaisen metsäkeskuksen alueella esiintyi sekä harvan että tiheämmän kannan alueita.

23 b a Kuva 8. Liito-oravatiheydet (naaraita/km 2 metsämaata) metsäkeskuksittain. Mitä tummempi alue, sen tiheämpi liito-oravakanta. Tiheysarvot löytyvät taulukosta 6. Tiheyden vaihtelua selittämään laskin lineaarisen regressiomallin, jossa selitettävänä muuttujana oli metsäkeskuksen alueen liito-oravanaaraiden tiheys (Taulukko 6) ja selittävinä muuttujina mänty-, kuusi-, koivu- ja haapavaltaisten metsien osuus metsämaan pinta-alasta sekä soiden (rämeet, nevat) osuus ja kankaiden ja korpien osuus maapinta-alasta (Taulukko 3). Malli ei selittänyt liitooravatiheyttä merkitsevästi (p = 0.129), eikä minkään yksittäisen muuttujan selitysaste ollut merkitsevä. Tulos kertoo, että metsäkeskuksen metsien rakennetta kuvaavat keskiarvot eivät ole riittäviä selittämään liito-oravatiheyttä, vaan liito-oravan esiintyminen ja tiheys määräytyy todennäköisesti pienipiirteisemmän metsien rakenteen mukaan tai sen ja yhdessä laajemman mittakaavan metsien ja maiseman rakenteen mukaan. Liito-oravakannan tiheyden vaihtelu ei tietenkään noudata metsäkeskusten alueiden rajoja, vaan lähes jokaisen metsäkeskuksen alueella on pienempiä tiheämmän ja harvemman kannan alueita

24 24 (Kuva 9). Huomaa, että myös kuvan 9 harvimman kannan alueilla (valkoiset alueet) saattaa olla paikallisesti runsaitakin esiintymiä. Liito-orava näyttäisi kuitenkin puuttuvan laajalta alueelta Oulun eteläpuolelta Pohjois-Pohjanmaalla. Kuva 9. Yleistys liito-oravatiheyksistä eri puolilla Suomea. Kartta perustuu kuvan 6. peruskarttakohtaisiin asutusprosentteihin. Vihreät alueet kuvaavat tiheimmän kannan alueita, näistä tummimmilla alueilla kanta on tihein, harmaa kuvaa harvemman kannan alueita. Valkoiset alueet ovat harvan kannan tai tyhjiä alueita. Vaaleimman harmaat epämääräiset alueet ovat vesistöjä. Huomaa että Oulujärven pohjois- ja koillispuolella on alueita joita ei kartoitettu (vrt. Kuva 6).

25 25 6. Viimeaikainen kannankehitys Ympäristöministeriön vuonna 1998 asettaman työryhmän raportin (Hanski ym. 2001) kannanseuranta-alueista Iitin liito-oravaesiintymien lukumäärä oli vähentynyt 27 % vuosien 1989 ja välisenä aikana (Hanski ym. 2001). Tähän tutkimukseen analysoitiin 1) vuosien jälkeen Iitin seuranta-alueella tapahtuneet esiintymisen muutokset, 2) valtatie 1 (VT1), Muurla Lieviö linjan alueella tapahtuneet muutokset vuosina (Pimenoff & Vuorinen 2005), 3) Anjalankosken pöntötysalueella vuosina , sekä 4) tämän kartoituksen aikana vuosina viidellä osa-alueella tapahtuneet muutokset. Lisäksi Iitin seudulta löytyi vuonna uutta liito-oravaesiintymää, jotka myös tarkastettiin myös vuonna Iitin seudun 48 liito-oravaesiintymästä oli vuonna 2005 asuttuja 23 kappaletta. Se on 30 % vähemmän kuin vuosina ja 49 % vähemmän kuin vuonna Vuonna 1993 löydetyistä 24 asutusta paikasta oli vuonna 2005 asuttuna 10, eli 58 % vähemmän. Molempien Iitin seudun liito-oravapaikkojen kehitys esitetään kuvassa 10. Iitin seudun kannankehitys vuosina Asuttuja paikkoja Kuva 10. Iitin seudun asutut liito-oravaesiintymät vuosina Vuosina 1989 ja1999 tarkastettiin yhteensä 48 paikkaa (violetti) ja vuosina 1993 ja paikkaa (punainen). Numerot kertovat kunakin vuonna asuttujen esiintymien lukumäärät.

26 26 Vuonna 2001 valtatie 1:n suunnitellulta linjaukselta löydettiin 57 asuttua liito-oravaesiintymää ja 23 sopivaksi arvioitua, mutta tyhjää metsikköä (Vuorinen 2001). Nämä 80 paikkaa tarkastettiin vuosittain. Vuonna 2005 paikoista oli asuttuja 30, eli 47.4 % vähemmän kun neljä vuotta aikaisemmin (Pimenoff & Vuorinen 2005) (Kuva 11). Voimakkain väheneminen tapahtui viimeisen vuoden aikana, mutta myös aikaisemmin suunta oli laskeva. Vuonna 2004 asuttuja esiintymiä oli ollut 19.3 % vähemmän kuin vuonna Väheneminen ei kuitenkaan johtunut tien rakentamisesta, vaan pääasiassa asuttujen metsiköiden hakkuista. VT1:n kannankehitys Asuttuja paikkoja Kuva 11. Asuttujen liito-oravaesiintymien määrä valtatie 1:n linjauksella ja sen läheisyydessä vuosina (Pimenoff & Vuorinen 2005). Vuosittain tarkastettujen paikkojen lukumäärä oli 80. Anjalankoskella on tarkastettu vuosina liito-oravalle tarkoitettua luonnonpuusta tehtyä pönttöä. Vuosittain näissä on asustanut 6-22 aikuista liito-oravaa ja niissä on ollut 3-15 poikaspesää (Kuva 12).

27 27 Liito-oravien asuttamat pöntöt Anjalankoskella Asuttujen osuus (%) Vuosi Kuva 12. Aikuisten liito-oravien asuttamien pönttöjen (sininen) ja poikaspesien (punainen) osuudet (%) tarkastetuissa pöntöissä Anjalankoskella vuosina Numerot kertovat kunakin vuonna tarkastettujen pönttöjen lukumäärät. Vuonna 2004 ei pönttöjä tarkastettu. Tämän kartoituksen ensimmäisen vuoden 2003 jälkeen valittiin viideltä alueelta (Kymenlaakson eteläosa, Sammatin, Vaasan, Jämsän ja Nurmeksen seutu) kultakin 50 pienruutua, jotka kartoitettiin myös vuosina Valituissa ruuduissa oli sekä vuonna 2003 asuttuja ruutuja että tyhjiä, mutta niillä oli liito-oravalle sopivaksi tulkittua metsää. Vaasan seutu edusti tiheän kannan aluetta, Sammatin, Jämsän ja Kymenlaakson alueet melko tiheän kannan aluetta ja liito-orava tiheys oli harvimmillaan Nurmeksen seudulla. Asuttuja ruutuja oli kartoituksen alussa vuonna 2003 Kymenlaaksossa 23, Sammatissa 22, Vaasassa 41, Jämsässä 23 ja Nurmeksessa 11. Eri alueiden kannankehitys esitetään kuvassa 13. Kaikilla alueilla asuttuja ruutuja oli vähemmän vuonna 2005 kuin kartoituksen alussa vuonna Vuonna 2003 ruuduista oli asuttuja keskimäärin 48 % (n = 250), vuonna % ja vuonna %. Vuonna 2005 asuttuja ruutuja oli keskimäärin 30 % vähemmän kuin vuonna 2003.

28 28 Kannankehitys Asutus % Jämsä Sammatti Vaasa Kymenlaakso Nurmes Kuva 13. Tämän tutkimuksen aikana tapahtuneet kannanmuutokset viidellä osa-alueella vuosina Eri osa-alueiden tarkasteltava ajanjakso vaihtelee, mutta kaikissa on sama suunta: liito-oravien lukumäärät ovat edelleen voimakkaasti pienentyneet viimeisten vuosien aikana (ks. Hanski ym. 2001). Osa-alueesta riippuen oli jakson lopussa liito-oravia % vähemmän kuin jakson alussa. Myös Anjalankoskella poikaspesien määrä oli pudonnut alle puoleen kuuden vuoden aikana.

29 29 7. Tulosten tarkastelu Metsäalueella elävien liito-oravien lukumäärää ei pysty papanoiden perusteella läheskään aina arvioimaan. Mitä suurempi yhtenäinen kartoitettava alue on, sitä enemmän siellä voi elää liitooravia. Lähekkäin eläviä liito-oravanaaraita ei kuitenkaan papanoiden perusteella pysty erottelemaan. Luotettavan kannanarvion saamiseksi on maastossa kartoitettavan ruudun koko suhteutettava liito-oravan biologiasta saatuun tietämykseen, tässä tutkimuksessa naaraan keskimääräisen elinpiirin kokoon (8.3 ha). Valitulle 9 ha:n ruudulle mahtuu keskimäärin yksi lisääntyvä naaras. Mikäli ruutu olisi isompi, ruudulla voisi asua useampi naaras, jolloin saataisiin liian pieni kannanarvio. Aikaisemmin on käytetty ja ehdotettu edelleen käytettäväksi 1 km 2 kartoitusruutua (100 ha) kannan koon arvioinnissa (Hokkanen 1996, Liite 9 julkaisussa Hanski ym. 2001). Teoriassa 1 km 2 :n ruudulle mahtuisi 11 naarasta, mikäli koko ruutu olisi liito-oravalle sopivaa habitaattia, jolloin tuloksena olisi suuri aliarvio. Arvion tulos riippuisi siitä kuinka monta naarasta yhdelle asutulle 1 km 2 :n ruudulle tulkittaisiin (1-11). Mitään pitäviä perusteita eri naaraiden erottamiseen yhtenäisellä metsäalueella ei ole, varsinkaan silloin kun laajan alueen, kuten Suomen, kartoituksessa ruudun tulos perustuu vain yhteen maastokäyntiin. Naaras on lisääntyvä yksikkö, koirasta ei tarvita poikasten hoidossa, vaan ainoastaan poikasten hedelmöittäjänä. Jos koiraita on liito-oravapopulaatiossa enemmän kuin naaraita, otoksella saatu naaraiden lukumääräarvio olisi liian suuri. Koirasvoittoisuudesta ei kuitenkaan ole saatu tutkimuksissa viitteitä Liito-oravakannan koko Kartoituksessa tutkittiin yhteensä ruutua, jotka kattoivat 0.72 % tutkittavan alueen kankaiden ja korpien pinta-alasta. Testaus uudelleenotannalla osoitti, että käytetty otanta oli riittävä luotettavan Suomen kannan koon arvioimiseksi. Myös hieman harvemmalla otannalla olisi saatu luotettava arvio. Mutta mikäli otantaa harvennetaan lisää, arvion luottamusväli kasvaa, mikä tarkoittaa sitä että harvemmalla otannalla saatettaisiin saada leveästä luottamusvälistä johtuen nykyisestä arviosta huomattavasti poikkeavia tuloksia. Tässä tutkimuksessa saatua kannan koon arviota on mahdotonta verrata mihinkään aikaisempaan, koska kannan koosta ei ole varhaisempaa, luotettavaa laskenta-aineistoa. Mitä todennäköisimmin Suomen liito-oravakanta on ollut moninkertainen esimerkiksi vuotta sitten. Tähän viittaa

30 30 kaikki kannan kehityksestä olemassa oleva tieto (ks. alla). Arvioni mukaan liito-orava oli tuolloin yleinen kuusisekametsien asukas, joskin yöeläimenä vaikeasti havaittava Liito-oravan tiheydet ja alueellinen esiintyminen Liito-oravatiheydet vaihtelivat Pohjanmaan keskimäärin 3.2 naaraasta Pohjois-Pohjanmaan 0.1 naaraaseen/km 2 metsämaata. Metsäkeskusten alueilla liito-oravatiheydessä oli kuitenkin huomattavaa vaihtelua, ja liito-oravan esiintyminen on laikuttaista. Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla mäntyvaltaisten metsien osuudet olivat huomattavan korkeita. Tämä saattaa olla osasyy alhaisiin liito-oravatiheyksiin, mutta ei kuitenkaan selitä kaikkea. Yksi syy tiheyden alenemiseen kohti pohjoista saattaa olla yleinen maaperän ja metsien muuttuminen karummiksi. Mitkään tässä tutkimuksessa käytetyt metsäkeskuksen metsiä kuvaavat keskiarvotiedot eivät kuitenkaan selittäneet tiheyden vaihtelua. Tulos on osittain odotettu, sillä metsäkeskusten alueet ovat varsin suuria, ja liito-oravatiheydet vaihtelevat suuresti metsäkeskusten alueiden sisällä. Saman metsäkeskuksen alueella voi olla korkean tiheyden alueita sekä hyvin harvan tiheyden alueita. Tällainen esimerkki on Etelä-Pohjanmaa, jossa kuitenkin on keskimäärin melko tiheä liitooravakanta. Haapavaltaiset metsät ovat Suomessa vähälukuisia. Haapa on liito-oravalle tärkeä puulaji, mutta liito-orava ei menestyäkseen vaadi haapavaltaista metsää. Riittää että haapaa kasvaa kuusivaltaisessa metsässä siellä täällä sekapuuna. Laajojen alueiden keskiarvotiedot metsien puulajisuhteista ja rakenteesta eivät siis ole riittäviä kertomaan alueen sopivuudesta liito-oravalle. Yksityiskohtaisemmat kartoitusaineiston analyysit tehdään jatkotutkimuksissa. Hokkanen ym. (1982) esittivät liito-oravan levinneisyyskarttoja ja runsauden alueellista vaihtelua Suomessa 1970-luvulla. Myös he korostivat esiintymisen laikuttaisuutta. Hokkasen ym. (1982) menetelmä ei ole täysin vertailukelpoinen tämän tutkimuksen menetelmän kanssa, mutta joitain samansuuntaisia tuloksia voidaan havaita. Myös Hokkasen ym. (1982) tuloksissa Länsirannikko oli vahvan kannan aluetta, samoin Lounais-Suomi ja Pohjois-Savo. Pohjois-Pohjanmaa oli myös Hokkasen ym. mukaan liito-oravista tyhjää aluetta. Sen sijaan nykyään liito-oravakanta näyttää olevan harva Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa sekä kapealla kaistaleella Helsingistä pohjoiseen toisin kuin 1970-luvulla. Myös Pohjois-Savon vahvan kannan alue näyttäisi pienentyneen. Liito-oravan esiintymisen laikuttaisuus todennäköisesti vahvistaa kannan vähenemistä, koska harvan kannan tai tyhjien alueiden täydentyminen voi vaikeutua.

31 Liito-oravakannan kehitys Suomessa Liito-oravan vähenemisestä esitettiin ensi kertaa huoli jo 1950-luvulla suomalaisessa eläintieteellisessä kirjallisuudessa (Siivonen 1956). Huoli perustui havaintojen vähenemiseen. Kaikusalo (1973a,b) suoritti yleisökyselyn Suomen liito-oravahavainnoista 1970-luvulla. Kyselyyn vastanneet esittivät myös huolensa liito-oravien vähenemisestä. Hokkanen ym. (1982) olivat ensimmäisiä, jotka perustivat selvityksen liito-oravakannassa tapahtuneista muutoksista kvantitatiivisiin tietoihin. He selvittivät yleisökyselytietoihin luvulla sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen riistatiedusteluihin vuosina perustuen liito-oravan kannankehitystä Suomessa. Kannankehitystä mitattiin indeksillä, koska kannan koosta ei ollut tietoa. Kannankehitys oli jyrkästi laskeva. Runsausindeksin arvo pieneni noin puoleen tarkastellun noin 30 vuoden aikana. Hokkasen ym. (1982) mukaan liito-oravan esiintyminen Suomessa muuttui laikuttaiseksi erityisesti 1970-luvulla. Viime vuosikymmenten aikana tapahtuneita kannan muutoksia selvitettiin ympäristöministeriön liito-oravatyöryhmän toimesta (Hanski ym. 2001). Seuranta-alueita oli viisi ja niiden seuranta-ajat vaihtelivat 5-17 vuoteen. Kaikilla alueilla kanta oli vähenevä. Seurantajakson lopussa asuttuja liitooravapaikkoja oli alueesta riippuen % vähemmän kuin jakson alussa (Hanski ym. 2001). Tässä tutkimuksessa analysoitiin kahdeksalla, pääosin uudella tutkimusalueilla tapahtuneet kannan muutokset viimeisten vuosien aikana. Eri osa-alueesta riippuen tarkasteltavat ajanjaksot olivat 12, 6, 4 ja 2 vuotta, mutta kaikissa on sama suunta: liito-oravien lukumäärät ovat edelleen voimakkaasti pienentyneet viimeisten vuosien aikana. Osa-alueesta riippuen oli jakson lopussa liito-oravia % vähemmän kuin jakson alussa. Kaikki erilliset tutkimukset vuodesta 1949 lähtien osoittavat liito-oravakannan vähenemisen, joka on jatkunut näihin päiviin saakka. Tärkein syy vähenemiseen on sopivien varttuneiden kuusisekametsien hakkuut ja sitä kautta sopivan metsän pinta-alan pieneneminen. Liitooravakannan kokoa rajoittava tekijä näyttääkin olevan tarjolla olevan, lisääntymiseen sopivan metsän pinta-ala. Tämä on pienentynyt hakkuiden seurauksena viimeisten vuosikymmenien aikana. Pinta-ala pienenee edelleen lähitulevaisuudessa, eikä 1960-luvulta lähtien aukoiksi hakatut metsät ole sopivia liito-oravalle vielä vuosikymmeniin. Tätä kehitystä vahvistaa vielä se, että taimikoista lehtipuut on perattu pois ja osa alunperin kuusta kasvavasta metsäalasta on istutettu männylle.

32 32 Männylle istutetut alueet eivät ole koskaan sen puusukupolven aikana liito-oravalle soveliaita. On huomattavaa, että millään tutkimusalueella, joista on saatavilla vertailukelpoista aineistoa, ei ole havaittu kannan kehityksen tasaantuneen, saati sitten lähteneen nousuun. Mitä todennäköisimmin kanta pienenee vielä lähi vuosikymmeninä ja kannankoon aallonpohja saavutetaan vasta tulevaisuudessa Liito-orava Suomen lähialueilla Suomen liito-oravatiheys alenee lännestä itään mentäessä. On esitetty, että Suomi saisi liitooravatäydennystä idästä Venäjän puolelta. Silloin voisi olettaa, että Suomen liito-oravakanta on tihein Itä-Suomessa, lähellä Venäjän rajaa. Kartoitustulos osoittaa kuitenkin täysin päinvastaista. Suurin osa Venäjän Karjalankannasta on kartoitettu samalla menetelmällä, ja siellä on vuosina tarkastettu yhteensä 527 yhdeksän hehtaarin ruutua (Hanski, julkaisematon). Näistä oli liito-oravan asuttamia 9.3 %. Vastaavasti Kaakkois-Suomen alueella asuttuja ruutuja oli 11.5 %. Karjalankannaksella on samalla menetelmällä suoritetuissa kartoituksissa löydetty siis vähemmän asuttuja paikkoja kuin rajan toiselta puolen Suomesta. Tuloksen perusteella ei ole mitään perusteita olettaa, että Kaakkois-Suomen liito-oravakanta saisi täydennystä Venäjältä Karjalankannakselta. EU-maissa liito-oravaa esiintyy Suomen lisäksi ainoastaan Virossa ja Latviassa. Liettuasta laji on jo kuollut sukupuuttoon (Sulkava 1978). Virossa liito-oravaa esiintyy pienehköllä alueella Koillis- Virossa ja sen lisäksi liito-orava on löydetty vuoden 1980 jälkeen muutamalta Koillis-Viron esiintymästä erillään olevalta alueelta Keski- ja Etelä Virosta (Uudo Timm, suul.). Viron liitooravakannasta ei ole tehty kvantitatiivisia kannanarvioita, mutta määrä lienee muutama sata liitooravaa. Latviassa liito-oravaa on 2000 luvulla löydetty ainoastaan alle viideltä, hyvin pieneltä alueelta Koillis-Latviasta läheltä Venäjän rajaa. Vuonna 2004 liito-orava löytyi ainoastaan yhdeltä, pieneltä (alle 20 ha) kuusimetsälaikulta. Vuonna 2005 Latviasta ei etsinnöistä huolimatta löydetty liito-oravan asuttamia metsiä. Liito-oravan epäilläänkin kuolleen Latviasta sukupuuttoon (Valdis Pilãts, suul.). Mikäli liito-orava ei ole vielä kuollut sukupuuttoon Latviasta, se on siellä joka tapauksessa erittäin harvinainen ja sukupuuton partaalla.

33 33 8. Kartoitustulosten käyttö tulevaisuudessa: Kannanseurannan käynnistäminen Tässä tutkimuksessa kerättyä aineistoa voidaan käyttää kannankehityksen seurannassa. Kannan koon arvioinnissa tarkastetuista ruuduista osa valitaan pysyviksi seurantaruuduiksi, jotka tarkastetaan tulevaisuudessa määrävuosien välein. Kannan seurantaan valitaan 15 eri osa-aluetta. Osa-alueet valitaan niin, että ne kattavat liitooravakannan päälevinneisyyden ja osuvat erilaisen liito-oravatiheyden omaaville alueille. Jokaiselta osa-alueelta valitaan 100 yhdeksän hehtaarin ruutua, jotka käydään tarkastamassa keväällä. Näihin alueisiin ja ruutuihin sisältyvät ne 450 yhdeksän hehtaarin ruutua jotka kartoitettiin kolmena vuonna kannanarviointihankkeen yhteydessä. Seurantaan valitaan sekä liito-oravan asuttamia että tyhjiä ruutuja. Valittavien ruutujen metsä vaihtelee hakkuuaukiosta varttuneeseen metsään. Tällä varmistetaan uusien liito-oravametsien kehittymisen seuranta ja niiden merkitys liito-oravakannan kehitykselle. Osa-alueittaisen seurannan ansiosta päästään selvittämään myös mahdollisia alueellisia eroja liito-oravan kannankehityksessä. Ruudut tarkastetaan seurannan alussa jokaisena vuonna viiden vuoden ajan, ja sen jälkeen kolmen tai viiden vuoden välein. Alkuvaiheen vuosittaisilla kartoituksilla on tarkoitus selvittää liito-oravakannassa mahdollisesti esiintyviä, lyhyen aikavälin kannanvaihteluita. Pitempiaikaisella seurannalla selvitetään Suomen eri osaalueilla ja koko Suomessa liito-oravan kannan koossa tapahtuvia muutoksia.