HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS A. KESKUSHALLINTOELINTEN PÄÄTÖKSET 1981 HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKESKUKSEN JULKAISU Helsinki 1983

2 ISSN

3 ESIPUHE Julkaisussa "Helsingin kaupungin vuosikertomus: A. Keskushallintoelinten päätökset" esitetään kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen tärkeimmät päätökset lyhyesti referoituina hakuteoksen muodossa (Khs ). Käsillä oleva vuoden 1981 hakuteos on laadittu tilastokeskuksessa entiseen tapaan kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätösasiakirjojen perusteella lisäämällä tarpeen vaatiessa esityslistoista saatuja taustatietoja. Selostetuista päätöksistä on pyritty käyttämään löytämisen helpottamiseksi. ainakin kahta hakusanaa. Lisäksi on käytetty nk. kokoa via hakusanoja, kuten esim. Kllnte/stöt, Lainat, kaupunginosien nimet jne.. Julkaisun toteuttamista on johtanut yliaktuaari Liisa Aromäki. Se on laadittu kunnallistietojaoksessa ja toimitustyöstä on vastannut toimistosihteeri Ritva Kaljala. Helsingissä toukokuussa 1983 Eero Heikkonen

4 KäyteHyJä lyhentehä HO KHO Khs KO Kvsto Ik mtö pl. hovioikeus korkein hallinto-oikeus kaupunginhallitus korkein oikeus kaupunginvaltuusto lautakunta mietintö palkkaluokka RO tp. ts. Ulh Ulo vs. vt Ylj YTV raastuvanoikeus tilapäinen työsopimussuhteinen. Uudenmaan lääninhallitus Uudenmaan lääninoikeus viransijainen kaupunginvaltuutettu kaupunginhallituksen yleisjaosto Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta

5 1. KAUPUNGINVALTUUSTO Kokoonpano Puheenjohtaja: Holkeri, Harri, pankinjohtaja (Kok.) I varapuheenjohtaja: Vuorela, Sirkka, ylihoitaja (SDP) II varapuheenjohtaja: Teir, Grels, pääjohtaja (SFP) Kaupunginvaltuutetut v:ksi , ks. Kunnalliskalenteri Vaalilautakunta: Jäsenet puheenjohtaja Förars, Per-Erik, SDP varapuheenjohtaja Hara, Erkki J, Kok. Helimäki, U Ilmari, SKL Kevätsalo, Anita, SKDL Zilliacus, Thomas H, SFP Henkilökohtaiset varajäsenet Halonen, Tarja, SDP Juhola, Vuokko, Kok. Hakalehto, Ilkka, Kesk. Toivonen, Marja, 1, SKDL-DFFF Palmgren. Maj-Britt, SFP

6 2. KAUPUNGINHALLITUS V:ksi Kokoonpano Puheenjohtajisto puheenjohtaja Kivinen, Pentti, oik.tiet.lis. (Kok.) I varapuheenjohtaja Airola Inkeri, opett. (SOP) 1/ varapuheenjohtaja Helimäki, Ilmari, fil.tri (SKL) Henkilökohtaiset varajälenet Pettinen, Kaarlo, talousjoht. (Kok.) Koivisto, Tellervo, ekon. (SOP) Finnilä, Leena, leht. (SKL) Jäsenet Kok. Juhola, Vuokko, maat. ja metsät.lis. von Hertzen, Y Heikki S, fil.kand., os.pääll. Koskinen, Pirkko, oik.tiettri Rahkamo, Kari, dipl.ins. Hara, Erkki, varat Laurila, Ritva, fil.maist., päätoimitt. Lemberg, Irmeli, varat Laakso, Harry, varat. POP Toivonen, Panu, metsänhoit. Matvejew, Irina, fil.maist., toimitt. SKDL Helin, Jouko, piirisiht. Suomela, Kalevi, tutkimussiht. Hokkanen, Lauri, toimitt. Kuivala, Ismo, piirisiht. SDP Mannila, Jyrki, valtiotkand. Vanninen, Jouko, kirjaltaja Vasama, Liisa, os.siht. Viinikka, Antti, os.pääll. Asunmaa, Martti, valtiot.maist. Häsä, Esko, toimitsija Syrjänen, Kaarina, ohjaaja Norrmen, Sigurd, talouspääii. SFP Slotte, Per-Håkan, arkkitehti Adolfsson, Carl, kauppatmaist Yleisjaosto Jäsenet Airola, Inkeri, puh.joht. Juhola, Vuokko, varapuh.joht. Koskinen, Pirkko Slotte, Per-Håkan Suomela, Kalevi Toivonen, Panu Vasama, Liisa Henkilökohtaiset varajälenet Koivisto, Tellervo Hara, Erkki Lemberg, Irmeli Adolfsson, Carl Johan Helin, Jouko Matvejew, Irina Syrjänen, Kaarina

7 7 A-kli - Anni 3. PÄÄTÖKSET A A-klinikkapalvelut - Oy Alko Ab:n ym. kirje palvelujen lisäämi~estä Helsingissä; Khn kehotus huoltolklle toimenpit~isiin ryhtymiseksi (Khs A-kllnlkkasäätiö Helsingin A-kllnlkka - kaupungin edustajien nimeäminen johtokuntaan (Khs kaupungin osuuden vahvistaminen mk:ksi v:n 1980 kustannuksista (Khs sosiaaliterapeutin toimen rv 19) perustaminen alkaen (Khs Helsingin nuorisoasema Ja katka/suholtoasema - kaupungin edustajien nimeäminen johtokuntaan (Khs kaupungin osuudeksi v:n 1980 kustannuksista vahvistettiin ,42 mk nuorisoaseman osalta ja ,35 mk katkaisuhoitoaseman osalta (Khs Ala-Tikkurila - määräalojen ostaminen seuraavista tiloista:rn:o 2:457 n. 492 m 2 ja m 2 sekä RN:o 3:388 n m 2, kauppahinta mk (Khs pientalotontti~n vuokraaminen, kl. Kiinteistöt, Luovuttaminen - poikkeuslupahakemukset. kl. Rakennuskielto. Poikkeusluvat Aleksanterinkatu, kl. Kadut ja tiet Alkoholiyhtiön voittovarojen osuuden korottaminen - kunnallisten keskusjärjestöjen valtioneuvostolle tekemän esityksen käsittelyn kiirehtiminen, kirje Kaupunkiliitolle (Khs ~) Alppiharju - asemakaavan muutos, kl. Kaavoitus, Asemakaavat - katupiirustusten vahvistaminen (Khs lasten päiväkotien Kalliorinne ja Päivärinne yhdistäminen: (Kvsto nro 14). - osoitenumeroinnin vahvistaminen (Khs rakennuskiellon jatkaminen saakka (Kvsto nro 16).. - tonttia koskevan rakennuskehotuksen antaminen (Khs Alueet, kl. Kiinteistöt Aluehälytyskeskus, kl. H:gin aluehälytyskeskus Ammattiopetustoimi Ammattikoulut Vallilan ammattikoulu - opetuksen jatkaminen vajain opetusryhmin kevätlukukauden 1981 loppuun (Khs Virat - ammatinopettajan tilapäisen viran täyttämisestä valitus, Khn hylkäävä päätös (Khs Haagan ammattikoulun ammattiaineide~?p~ttajan tilapäisen viran täyttäminen, valitus, hylkaamlnen (Khs Käpylän ammattikoulu, rehtorin valintaa koskeva valitus. Khn hylkäävä päätös (Khs Ammattioppilaitosten johtokunta - jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajan j~ varapuheenjohtajan valitseminen toimikaudeksi (Kvsto n:ot 7 ja 8) - Khn kehotus huolehtia siitä, että ammattikoulut eivät aloita lukuvuoden alussa opetusta vajain opetusryhmin, ellei ammattikasvatushallitus ole antanut siihen lupaa (Khs määrärahojen ylitysoikeus (Kvsto n:o n:o 8) - tilojen osoittaminen talon Nilsiänkatu 6 toisesta kerroksesta väliaikaista ammatillista koulutusta varten (Khs AmmattioppIlaItokset - ohjesäännön 4 :n muuttaminen (Kvsto nro 28) Ammattloppllas/aulakunta - jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen toimikaudeksi (Kvsto nro 7 ja 8) Oppisopimuskoulutus - virastoja ja laitoksia kehotettiin lisäämään oppisopimuskoulutustaan kulloinkin vallitsevan työvoimatarpeen pohjalta ja määrärahojen puitteissa (Khs Ammattiyhdistykset KTV. - Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liiton haastehakemus kunnallista sopimusvaltuuskuntaa vastaan, työtuomioistuimen ilmoitus (Khs Anniskeluoikeudet Esitys - Sofiankatu 4:ään ja Aleksanterinkatu 22:n piharakennukseen suunnitellut ravintolatilat. esitys Alko

8 8 Anni - Asun (Anniskeluoikeudet, jatk.) Oy:lle periaatepäätöksen saamiseksi (Khs Lausunnot. Khs ilmoitti lausunnoissaan ettei se vastusta anniskeluoikeuksien myöntämistä seuraaviin paikkoihin:. - Asemapäällikönkatu 5:n teatteritilan k.ahvilaravintolalle (Khs Bulevardi 7:ään suunniteltu ravintola B-olkeudet (Khs Grilli Camillo Iso Roobertinkatu 18 (Khs ravintola Kiviparintie 2:ssa (Khs ravintola Puerto Silencio, Kalevankatu 17 (Khs Zinnkeller, Meritullinkatu 25 (Khs AnsiomerkIt - Helsinki-mitalien ja Suomen Kaupunkiliiton ansiomerkkien myöntäminen (Khs , 973, Ylj , 5227 Apurahat - vuoden 1981 opintomatka-apurahojen jakaminen (Khs Arvanmyyntipaikat - arvanmyyntipaikkoja koskevasta Sairau!i- ja Tapaturmainvalidit ry:n kantelusta lausunto eduskunnan oikeusasiamiehelle (Khs Aseiden Ja ampumatarvikkeiden myynti - Khn lausunnot lupahakemuksista, kl. Kauppa Asemakaavat kl. Kaavoitus Asiakaspalvelu - Kaupungin asiakaspalvelujen kehittäminen, sosialidemokraattisen valtuustoryhmän esitys, kaup. kanslian tiedotustoimiston lausunto (Khs ASiakirjojen julkisuus - eräisiin päätöksiin liittyvien asiakirjojen julkisuus, toimittajan valitus, selitys Ulo:lle (Khs Asukaspysäköintl, kl. Liikenne Asunnonjakotoimikunta - toimikunnan toimikauden pidentäminen asti (Khs , , , Asuntoasiain rahoitustoimikunta - toimikunnan asettaminen päättyväksi toimikaudeksi (Khs Asunto Oy Meri-Kamppl - kiinteistölkn sekä Otto Wuorio Oy:n eräitä osak- _ keita yms. koskeva sopimus, kl. Kiinteistötoimi, Kiinteistölautakunta Asuntojen hinta- Ja laatutason sääntely - Hitas-menettelytapaohjeiden muuttaminen (Khs sääntelyn toteuttamiseksi tarvittavien osakkeiden merkitseminen ja osto, määräraha kiinteistölk:lle (Khs valitukset hinta- ja laatutason saantelya koskevissa asioissa: Etelä-Kaarelan tontti 33035/1, Ulo:n päätös (Khs E. Niemelän valitus, ~HO:n päätös (Khs K Eskolan valitus, KHO:n päätös (Khs Asuntokannan saneeraus - kantakaupungin asuntokannan saneerausprojektin tavoitteiden ja projektin toimintaperiaatteiden hyväksyminen (Khs Asuntolainarahasto - sääntöjen soveltamisohjeiden vahvistaminen v:lle 1981 (Khs Asuntomessukomitea - Torpparinmäen näyttelyalueen rakentamista koskevan kolmikantasopimuksen mukaisten sopimusten tekeminen alueen rakentajien ja Osuuskunta Asuntomessujen kanssa (Khs Asunto-oikeus ks. Raastuvanoikeus Asunto-osakeyhtiöt - 19 asunto-osakeyhtiön huoneistojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden luovutusta ja huoneiston hallintaa koskevan luovutusrajoituksen ajan lyhentäminen 10 v:sta 5 v:een (Khs Asuntotuotanto Asunto-ohjelma Khn täytäntöönpanopäätös (Khs hyväksyminen lakisääteisenä asuntotuotantoohjelmana ja mustalaisväestön asunto-olojen parantamista koskevana suunnitelmana erinäisin muutoksin (Kvsto nro 14) Asuntotuotannon turvaaminen - SKDL:n valtuustoryhmän kysymys riittävän asuntotuotannon turvaamisesta Hgissä; Khn vastaus merkittiin tiedoksi (Kvsto 3.6. nro 10) Asuntotuotantotoimikunta - Bostads Ab Lindhearstin koko osakekannan ostaminen Urakkayhtymä Oy:ltä Nikkilän sairaalan henkilökunnan asunnoiksi (Khs esisuunnittelutoimiston toimistopäällikön palkkauksen vahvistaminen (Khs poikkeusluvan anominen, ks. Rakennuskielto, Poikkeusluvat - toimikunnan toimikauden pidentäminen asti (Khs ja toimikunnan asettaminen päättyväksi toimikaudeksi (Khs

9 9 Asun -- Edus I - v:n 1982 aikana alkavan asuntolainoitetun tuotannon tonttivaraukset ks. tarkemmin Kiinteistöt, varaaminen Peruskorjaustoiminta - peruskorjauskohteiden koerakentaminen, vt Antvuoren ym. kirje (Khs Rahoitus Lainat - asuntotuotannon tukemiseen varatuista määrärahoista kaupungin kiinteistöyhtiömuotoisillevuokrataloilie myönnettävien tertiäärilainojen ehtojen ( ) sekä ko. yhtiöiden osakepääomia koskevan päätöksen ( ) muuttaminen (Kvsto nro 7) - asuntotuotannon tukemiseen varatuista määrärahoista vuokra-asuntotuottajien oman pääoman osuutta varten myönnettävien lainojen lainaehtojen vahvistaminen (Kvsto nro 7) - lainojen myöntäminen Asunto-oy Revontulentie 4:lIe ( mk) ja Asunto-oy Myllärinkujalle ( mk) (Khs velkakirjaehtojen hyväksyminen: As.-oy:t Kotimaitikka (Khs , Revontulentie 4 ja Myllärinkuja (Khs sekä Riukutie 10, Riukutie 1-4 ja Riukutie 5 (Khs Määrärahat - rakennuskohteiden määrärahoista kertyneitä, säästöjä, yht mk, päätettiin käyttää 13 rakennuskohteen rakentamiseen (Khs Raholtussltoumukset - rahoitussitoumusten antaminen asuntohallitukselie 10 asuntoyhtiön osalta (Khs sekä kolmen asuntoyhtiön osalta (Khs Ateriamaksut - Helsingin sairaanhoito-oppilaitoksen oppilaiden ks. Sairaanhoito-oppilaitos Ateriapalvelut - ateriapalvelua esittelevä näyttely, vtvuokkojuholan kirje (Khs viikonlopun ateriapalvelukokeilun järjestäminen Töölön vanhustenhuollon keskuksessa aikana (Khs ATK-instituutin kannatusyhdistys - kaupungin edustajien nimeäminen johtokuntaan kaksivuotiskaudeksi: talousarviopääll. Erkki Kokkonen ja yhteistoimintapääll. Olavi J. Laine (Khs Autopaikat - Kluuvin tonttia 35/6 palvelevien autopaikkojen osoittamisesta ja rakentamisesta sopimus Suomen Työväen Säästöpankin kanssa (Khs Autot - ohjeiden hyväksyminen kaupungin henkilöautojen käyttämisestä yksityisajoihin (Ylj , Avustukset Epiiliminen - Keskuspuiston Kesäteatteri Oy (Khs Kiinteistö Oy Herttoniemen Nuorisohotelli (Khs Suomen Nuorisojärjestöjen Toimikunta (Khs Myöntlimlnen Järjestöille y.m. - Suomen Kunnallistekniselle Yhdistykselle yhteensä mk:n matka-avustus kaupungin palveluksessa olevien yhdistyksen jäsenten osallistumista varten vuosikokoukseen ja "Kunnallistekniikan päiville" (Khs Suomi-Neuvostoliitto -Seuran Helsingin piirijärjestö ry:lle mksuomen ja Neuvostoliiton nuorison 111 ystävyysfestivaalien päätöstapahtumista aiheutuvia kustannuksia varten (Khs Kuollnpesien omaisuuden Jakaminen avustuksina - huoltolk oikeutettiin jakamaan valtioneuvoston ja valtiokonttorin kaupungille luovuttamista, yksityisten järjestöjen ylläpitämien vanhainkotien avustamiseen tarkoitetuista varoista avustuksina yht mk huoltolkn esittämällä tavalla (Khs TeaHereille ym. - lisäavustuksia ja uusia avustuksia seuraavasti: mk Helsingin Konservatorion Säätiö Itä-Helsingin Musiikkiopiston Kannatusyhdistys r.y Käpylän Musiikkiopiston Kannatusyhdistys r.y Munkkiniemen Musiikkiyhdistys r.y. Länsi-Helsingin Musiikkikoulu Oulunkylän Pop/ Jazz Musiikkiopiston Kannatusyhdistys r.y Pohjois-Helsingin Musiikkikoulun Kannatusyhdistys r.y (Khs ', Valitukset - Hirvosen valitus nuorisolautakunnan päätöksestä (Khs Sairaus- ja Tapaturmainvaliidit r.y:n valitus huoltolk:n päätöksestä eläkeläisjärjestöjen avustamista koskevassa asiassa (Khs E Edustajat, kaupungin Helsingin poliisipiirin neuvottelukunta, ks. haku sana Kokoukset, konferensslt,. - Kansainvälisen julkisen liikenteen liiton kongressi Dublinissa (Khs XXIII kaupunkipäivät Vaasassa (Kvsto nro 5, Khs , , Komiteat, ks. haku sana

10 10 Edus - Ener (Edustajat, kaup., jatk.) Kutsunta/autakunta, H:gin sotilaspiirin (Khs 13.4: 979 Lastenkotien johtokunnat, ka. Lastensuojelu Neullottelukunnat, ka. Toimi- ja neuvottelu kunnat Lilttoll8ltuustot, ka. seuraavat hakusanat - H:gin seutukaavaliitto - H:gin yliopistollinen keskussairaalaliitto - Kårkullan erityishuollon kuntainliitto - Lastenlinnan sairaalan kuntainliitto - Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen ammattikoulun kuntainliitto - Pääkaupunkiseudun tietokeskuskuntainliitto - Raseborgs tuberkulosdistrikt. kommunal förbund - Södra Finlands mentalvårdsdistrikts kommunalförbund - Uudenmaan kehitysvammapiirin kuntainliitto - Uudenmaan mielisairaanhuoltopiirin kuntainliitto - Uudenmaan tuberkuloosipiirin kuntainliitto Säätiöiden hallitukset, ym., yhdistysten ja yhteisöjen johtokunnat ja tilintarkastajat, ks. Kunnalliskalenteri tai ko. säätiö/yhdistys Tutklja- ja IIero/autakunnat, ks. Verotustoimi YhteistyöelImet - HYKS-piirin sairaanhoidon alueellisen suunnittelun yhteistoimintaelin (Khs Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, toimikausi (Kvsto nro 4) sekä YTV:n sijaissuunnittelusihteeristö (Khs rautatieliikenteen suunnittelua ja rakentamista ohjaavat yhteistyöelimet (Khs työpaikkademokratiasäännön alaisena yhteistyöelimenä toimiva kaupungin yhteistyökomitea (Khs Yhtiöt - hallitukset, johtokunnat. tilintarkastajat, ks. Kunnalliskalenteri tai seuraavat hakusanat: Helsingin Seudun Lämpövoima Oy, Helsingin Tennisstadion Oy, Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy ja Suomen Turistiauto Oy (ks. Liikenneyhtiöt). Myllypuron Tenniskeskus Oy, Osuuskunta Suomen Messut Oy, Satamavarastot Ab, Tuomarinkylän Maneesi Oy, Työmaahuolto Oy, VA-Ho Oy, Vuosaaren Urheilutalo, OyYmpäristökemia Ab Eira - liikennejärjestelyt, ks. Liikenne, Liikenteen järjestäminen - poikkeuslupahakemukset, ks. Rakennuskielto, Poikkeusluvat ElinkeinoneuvoHelukunta - jäsenten nimeäminen toimikaudeksi ja toimintasäännön 1 :n tarkistaminen (Khs kokoonpano, muutos tehtyyn päätökseen (Khs Elinkeino-opas - määrärahan myöntäminen painatus- ja postituskuluja varten ( mk) (Khn ElIntarvikekeskus - johtosäännön uusiminen Khn mtön nro 26, liitteen B 2 mukaisena (Kvsto nro 2, Khn mtö nro 26) - määrärahan' käyttötarkoituksen muuttaminen (Kvsto nro 11) - ruokailuoikeuksien myöntäminen elintarvikekeskuksen eri ruokaloissa seuraaville: henkilökuntaruokalbissa korjaustöitä suorittavat henkilöt (Khs , Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:n henkilökunta ja Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n henkilökunta (Khs , toimistotyössä toimivan henkilökunnan työajan vahvistaminen (Khs virat: vastaavan emännän viran f'( 24) lakkauttaminen ja pääemännän viran (Y 25) perustaminen 1.9. lukien (Kvsto nro 8) Elintarvikekeskuksen lautakunta - johtosäännön uusiminen Khn mtön nro 261iitteen B 1 mukaisesti (Kvsto nro 2, Khn mtö nro 26) - jäsenten ja varajäsenten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen toimikaudeksi (Kvsto nro 7 ja 8) Eläkkeet - ~Iäkeläisneuvottelukunnan perustaminen, valt Hännisen ym. kirje, huoltolkn lausunto (Khs kaupungin oman eläkejärjestelmän alaiseksi siirtymistä koskeva anomus, lausunto kunnalliselle eläkelaitokselle (Khs raitiovaununkuljettajien eläkeiän alentaminen, raitiovaununkuljettajan aloite lausunto (Khs valitukset alikonemestarin eläkkeen tarkistaminen, Khn päätös (Khs ; lil. maisterin eläkkeen tarkistaminen, Khn päätös (Khs sekä laitoksen hoitajan eläke, Ulo:n päätös (Khs Energialaitos Kllntelstöt ym. - Hanasaaren laitoksen polttoöljyn syvävaraston suuruus, teollisuuslaitosten lautakunnan ilmoitus (Khs johtotietojärjestelmän atk-kokeilu, ks. Johtotietojärjestelmä - Pasilan sähköaseman pääpiirustusten hyväksyminen (Khs poikkeusluvan anominen, ks. Rakennuskielto. Poikkeusluvat - Suvilahden voimalaitosrakennuksen kunnostaminen tilapäiseen varastokäyttöön ja vuokrasopimuksen jatkaminen KOM-teatterin kanssa kunnes muutostyöt alkavat (Khs Sörnäisten rantatien katualueella olevien sähkökaapelien siirtämiseen määräraha (Khs Käyttöomaisuus - käyttöomaisuuden ja konttokuranttivelan koron korottaminen 8 %:sta 9%:iin lukien (Khs

11 11 Ener - Haka - määräraha käyttöomaisuuden ja konttokuranttivelan nostamisesta aihe utuviin lisämenoihin ja ylimääräisiin poistoihin (Khs Maksut /a tariffit - myynti hinnan korottaminen, kaasu ja sähkö lähtien (Khs , kaukolämpö lähtien (Khs sekä kaasu lukien (Khs liittymis- ja lämmöntoimitusehtojen tarkistaminen (Khs tariffien muuttamista koskevat Helsingin Asuntoyhtiöiden Yhdistyksen ym:n kirjeet (Khs Palkat - insinöörin kuukausipalkan tarkistaminen (Khs koulutuspäällikön palkkaus (Khs Valitus - toimitusjohtajan vahingonkorvauspäätöstä koskeva valitus, Khn hylkäävä päätös (Khs Energiankäyttötoimikunta - asettaminen toimikaudeksi (Khs raportti "Tietoja Helsingin kaupungin energiankäytöstä vuonna 1980" merkittiin tiedoksi (Khs Ennakkoveroäyri, kl. Verotustoimi, Veroäyri Erikoismaksuluokkaoikeudet ja erikoistumisoikeudet, ks. sairaalat, kaupungin, Yhteiset asiat Espoo - jätehuoltoyhteistyö, kl. Jätehuolto - lausunnon antaminen Espoon khlle seuraavista asemakaavaehdotuksista: - Leppävaaran keskus pohjoinen I/ydinkeskus (Khs Leppävaaran kortt (Khs Perkkaa IV (Khs maa-alueiden vaihtaminen valtion kanssa ja Laajalahdessa sijaitsevan määräalan myyminen kl. Kiinteistöt Etelä-Haaga - katupiirustusten vahvistaminen (Khs kerrostalotontin vaihtaminen Laajasalon kylän tilaan, ks. Kiinteistö!, Vaihtaminen Etelä-Kaarela - asemakaavojen muuttaminen ja hyväksyminen ks. Kaavoitus, Asemakaavat - katupiirustusten vahvistaminen (Khs , , maa-alueen vaihtaminen valtion kanssa kl. Kiinteistö!, Vaihtaminen - määräalojen ostaminen, kl. Kiinteistö!, hankkiminen - osoitenumeroinnin vahvistaminen (Khs poikkeuslupahakemukset, kl. Rakennuskielto Poikkeusluvat - tontin varaaminen ja vuokraaminen ks. Kiinteistöt, Luovuttaminen - tonttijaot, ks. haku sana Etuosto-oikeuden käyttäminen, ks. Kiinteistöt, Hankkiminen Etu-Töölö - asemakaavan muutos, ks. Kaavoitus, Asemakaavat - Leppäsuon tavara-aseman liikennejärjestelyt (Khs osoitenumeroinnin vahvistaminen (Khs F Finlandia-talo - johtajan pysyttäminen virassaan eroamisiän jälkeen saakka, päätös (Khs sekä eron myöntäminen yli-indententti Bengt Bromsille johtajan virasta lukien (Khs johtosäännön hyväksyminen (Kvsto nro 9) - määrärahojen ylitysoikeus (Kvsto n:o 9, n:o 8) H Haaga - asemakaavojen muuttaminen, kl. Kaavoitus, Asemakaavat - katupiirustusten vahvistaminen (Khs liikennekokeilun yhteydessä toteutettujen moottoriajoneuvoliikenteen ajorajoitusten jättäminen pysyviksi (Khs tonttia koskevan rakennuskehotuksen antaminen (Khs tonttien varaaminen ja varausajan jatkaminen, ks. Kiinteistöt, Luovuttaminen - tonttijaot, kb. Tonttijaot Haapaniemen urheilukenttä - uudeksi nimeksi Väinö Tannerin kenttä - Väinö Tanners pian (Khs Hakaniemi - hallin eräiden myymälöiden vuokraamisesta tehty valitus, Khn hylkäävä päätös (Khs Hakaniementorin pul,jistutussuunnitelman hyväksyminen (Khs metroasemaa koskevat asia!, ks. Metro

12 12 Halli - Hels Hallintoelimet Lauta- Ja Johtokunnat - jäsenten valitseminen (Kvsto nro 17) - Khn edustajien määrääminen lauta- ja johtokuntiin päättyväksi toimikaudeksi (Khs ympäristönsuojelulautakunnan asettaminen ympäristönsuojelun hallintoa koskevan lain f valmistuttua (Khs Virastot Ja laitokset - järjestyssäännön 17 :ssä edellytetyn luvan myöntäminen (Khs liukuvan työajan kokeilun jatkaminen, ks. Työaika - metron keskeneräisen käyttöomaisuuden siirtäminen eri virastoille alkaen (Khs määräykset kaivantotöiden suorittamiseksi yleisellä alueella (Khs oppisopimuskoulutuksen lisääminen, ks. Ammattiopetustoimi - virastojen ja laitosten päälliköitten tai näitten määräämien viranhaltijain oikeuttaminen myöntämään palkkaedut virkavapauden tai työloman ajalta eräissä tapauksissa (Khs yleisen väestönsuojelun materiaalin hankintasuunnittelu vuosille tiedoksi Ulh:lle (Khs Yhteiset asiat - hallintoelinten kokousaikoja, pöytäkirjoja ja päätösten saattamista kaupunginhallituksen tietoon koskevat ohjeet (Khs Helsingin kaupungin suunnitteluohjeet v:lle 1982 (Khs kaupunginmuseon johtokunnan (Museojk), kaupunginorkesterin johtokunnan (Orkjk) ja kaupunginorkesterin toimiston (Orkt) nimien lyhenteiden vahvistaminen (Khs lähidemokratiakokeilua koskevien ohjeiden antaminen lauta- ja johtokunnille sekä virastoille ja laitoksille (Khs Hangonkadun hoitokoti, ks. Terveydenhuolto Hankintakeskus - alapuhelimien käyttöoikeutta koskevien sopimusten jatkaminen Helsingin poliisilaitoksen, Helsingin raastuvanoikeuden, maistraatin ja kaupunginviskaalinviraston kanssa (Khs määrärahojen ylitysoikeus (Kvsto n:o 9) Heikinlaakso - tonttien vuokraaminen, ks. Kiinteistöt, Luovuttaminen Helsingin A-klinikka, ks. A-klinikkasäätiö Helsingin aluehälytyskeskus - lausunto aluehälytyskeskuksen perustamissuunnitelman osasta kuntien johtajien neuvottelukokoukselle (Khs perustamiseen liittyvät erimielisyydet, Khs päätti saattaa asian Ulh:n ratkaistavaksi (Khs lykkäyksen pyytäminen keskuksen perustamiseen sisäasianministeriöltä (Khs Helsingin Kauppiaitten Kauppaoppilaitos - kaupungin edustajien nimeäminen johtokuntaan päättyväksi toimikaudeksi (Khs , Helsingin kaupungin 400-vuotiskotisäätiö - kaupungin edustajien valitseminen säätiön hallitukseen v:ksi 1982 (Khs Helsingin Keskuslaitos, ks. Lastensuojelutoimen laitokset Helsingin KOl;lservatorion Säätiö - kaupungin edustajien valitseminen edustajistoon nelivuotiskaudeksi (Khs Helsingin lastentarhaopettajaopisto - lasten päivähoidon toimipisteiden käyttäminen oppilasharjoitteluun, sopimuksen tekeminen lasten päivähoitolkn kanssa (Khs Helsingin mielisairaanhuoltopiiri, ks. Terveydenhuolto Helsingin Nuorisoasema, ks. A-klinikkasäätiö Helsingin poliisipiirin neuvottelukunta - jäsenten ja varajäsenten valitseminen toimikaudeksi (Kvsto nro 7) Helsingin Puhelinyhdistys - edustajaksi asiakaspalveluneuvostoon toimikaudeksi nimettiin hankintajohtaja Heikki Saxem (Khs Helsingin Rudolf Steiner-koulu, ks. Koulutoimi, Erikoiskoulut Helsingin sairaanhoito-oppilaitos, ks. Sairaanhoito-oppilaitos Helsingin selviämisasemakokeilu - kokeilun hyväksyminen, sisäasianministeriön päätös (Khs Helsingin seudun kesäyliopiston säätiö -. kaupungin edustajien valitseminen valtuuskuntaan vuoksiksi (Khs tilintarkastajan ja hänen varamiehensä valitseminen (Khs

13 13 Hels - Henk Helsingin seudun kokonaissuunnitelma lausunto Helsingin seutukaavaliitolle (Khs Helsingin Seudun Luonnonsuojeluyhdistys r.y. - jäsenen nimeäminen ympäristönsuojeluneuvottelukuntaan (Khs Helsingin Seudun Lämpövoima Oy - kaupungin edustajien nimeäminen hallitukseen (Khs sekä yhtiökokoukseen (Khs Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö - kaupungin edustajien nimeäminen valtuuskuntaan (Khs Helsingin seudun puhelinluehelo - osallistuminen kaupungin karttaosan painatuskustannuksiin enintään niiden puolella määrällä eli mk:lla (Khs Helsingin seudun tieneuvohelukunta - pää- ja rantaradan turvallisuuden parantaminen, kirje (Khs Helsingin seutukaavaliiho - jäsenten ja varajäsenten valitseminen liittovaltuustoon toimikaudeksi (Kvsto nro 5) Helsingin Sokeaintalo-Säätiö - kaupungin edustajan nimeäminen tilintarkastajaksi v:ksi 1981 (Khs ja v:ksi 1982 (Khs Helsingin teaherimuseosäätiö - kaupungin edustajien nimeäminen säätiön hallitukseen ja tilintarkastajiksi v:ksi 1981 (Khs sekä edustajistoon alkavaksi 3-vuotiskaudeksi (Khs Helsingin teaherisäätiö - Helsingin Kansanteatteri Oy:n ja Helsingin Työväenteatterin Kannatusyhdistys r.y:n lakkauttamisen vuoksi vapautuvat Helsingin teatteri säätiön edustajiston neljä jäsenen paikkaa sekä vastaavat varajäsenten paikat jätetään täyttämättä, jolloin kaupunginhallitus valitsee säätiön edustajiston kaikki 14 jäsentä ja 7 varajäsentä. (Khs kaupungin edustajien valitseminen säätiön hallitukseen (Khs ja uuden jäsenen valitseminen edustajistoon (Khs ' sääntöjen muuttaminen, Khn puoltava lausunto (Khs Helsingin Tennisstadion Oy - kaupungin edustajien nimeäminen hallitukseen (Khs Helsingin teollisuustutkimus - jatkoselvitykset merkittiin tiedoksi (Khs Helsingin yliopistollinen keskussairaala, ks. Sairaalat,.muut Helsingin yliopistollinen keskussairaalaliitto - jäsenten ja varajäsenten valitseminen liittovaltuustoon toimikaudeksi (Kvsto nro 35) - lääkäriambulanssitoiminnan järjestämistä koskeva sopimus, ks, Terveydenhuolto, Lääkäriambulanssitoiminta. - toimintaohjeiden antaminen kaupungin edustajien valitsemiseksi (Khs :- vapautuksen myöntäminen apul.kaup.johl. Pentti PusalIe ja erik.sair.hoil. Tuula Öhmanin valitseminen uudeksi jäseneksi (Kvsto nro 22) Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy, ks. Liikenneyhtiöt. Helsinki-mitali, ks. Ansiomerkit Helsinki-palkinto - myöntäminen kapellimestari Jussi Jalakselle (Khs Helsinki-päivä - toimikunnan asettaminen järjestelyjä varten (Khs Helsinki-viikon Säätiö - kaupungin edustajien valitseminen hallintoneuvostoon nelivuotiskaudeksi ja tilintarkastajien määrääminen vuodeksi 1982 (Khs Henkilöstö - henkilöstökoulutuksen toimintaohjeiden vahvistaminen (Khs työterveyshuollon toimintas uunnitelman hyväksyminen v:ksi 1981 (Khs ;- virarihaltijoiden kokouspalkkioiden tarkistaminen 1.4. lukien (Kvsto nro 7) Henkilöstöasiainkeskus - kiinteistön Ensi linja 9 päärakennuksen varaaminen koulutuskäyttöön (Khs terveysaseman työterveyslääkärin palkan vahvistaminen (Khs ja maidontarkastamon käytössä olevan rakennuksen osoittaminen työterveysaseman käyttöön (Khs

14 14 Henk - Huol (Henkilöstöasiainkeskus. jatk.) - virat ja toimet: eron myöntäminen tutkimusosaston osastopäällikölle Y 37 Martti Suhoselle alkaen (Khs kahden suunnittelijan paikkaaminen työvoimaosatolle (Khs Henkilöstöasiain lautakunta - jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen toimikaudeksi (Kvsto nro:t 7 tai 8), ks. Kunnalliskalenteri, varajäsenen vaihtuminen (Kvsto nro 3) - koulutus- ja neuvottelupäivän järjestäminen eräille viranhaltijoille ja työntekijöille pitäen esikuvana Lapsen vuonna 1979 järjestettyä tilaisuutta, kehotus toimenpiteisiin ryhtymiseksi (Khs valitukset: virka- ja työsuhdeasuntojen vuokrien ja eräiden luontoissuoritussäännön mukaisten vastikkeiden tarkistamista koskeva, Khn hylkäävä päätös (Khs sekä virkavapausajan palkkaetuja koskeva, Khn hylkäävä päätös (Khs Hen kilöstöpolitiikka - Helsingin kaupungin henkilöstöpo'!tiikan tavoitteet ja periaatteet, vahvistaminen ja vahvistetun kaupungin henkilöstöpoliittisen ohjelman kumoaminen (Khs Hermanni - katupiirustusten vahvistaminen (Khs , poikkeuslupahakemukset, ks. Rakennuskielto, Poikkeusluvat HerHoniemi - asemakaavojen hyväksyminen ja muuttaminen, ks. Kaavoitus, Asemakaavat, - Itäväylän ylittävän kiertoympyräsillan levitys sekä alikäytävien yleispiirustusten hyväksyminen (Khs jalankulku- ja pyörätiejärjestelyt Herttonimen metroasemalta Hirvitielle ja Itäväylän alikulkuun, (Khs metroaseman eräiden tarkistettujen pääpiirustusten hyväksyminen (Khs poikkeuslupahakemukset, ks. Rakennuskielto, Poikkeusluvat - rakennuskiellon jatkaminen osalla teollisuusaluetta (Kvsto nro 10, Khs Siilitien metroaseman rahoittaminen, ks. Metro - teollisuusalueen asemakaavan nro 8238 korjaaminen, esitys sisäas.ministeriölle (Khs tontin vuokraaminen, ks. Kiinteistöt, Luovuttaminen - öljyntorjunta-aseman perustamis- ja esisuunnitelman hyväksyminen (Kvsto nro 30) Historiatoimikunta - asettaminen toimikaudeksi (Khs Hitas, ks. Asuntojen hinta- ja laatutason sääntely Holhouslautakunta - jäsenet varanot. Airi Ärilä nelivuotiskaudeksi (Kvsto nro 4) Hotelli- ja ravintolakoulusäätiö - tilintarkastajien valitseminen v:ksi 1982 (Khs Hotelli- ja ravintolaopistosäätiö - tilintarkastajien nimeäminen (Khs Huoltokassa, ks. Rahatoimisto Huoltokassatoimikunta - jäsenten valitseminen 1982 lopussa päättyväksi toimikaudeksi (Khs sekä varajäsenen vaihtuminen (Khs Huoltotoimi Huo/fo/autakunta - A-klinikkapalvelujen kehittäminen, jotta ne määrällisesti ja alueellisesti vastaisivat palvelujen tarvetta, Khn kehotus (Khs invalidin kuljetustukea koskeva valitus, Khn hylkäävä päätös (Khs jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen toimikaudeksi (Kvsto nro 7 ja 8), varajäsenen vaihtuminen (Kvsto nro 2) - kiint. Oy Mellunmaen VannUSlentalOn osoittaminen käytettäväksi joko vanhusten tai vammaisten asuntoina tai kaupungin henkilökunnan työsuhdeasuntoina (Khs Koskelan sairaskodin sekä Riistavuoren ja Suursuon vanhainkotien siirtäminen terveyslkn alaisuuteen (Kvsto 3.6. nro 9), ks. tark. Terveydenhuolto, Terveyslk - kunnallista opintoavustusta koskevasta työhuoltojaoston päätöksestä tehty valitus. Khn hylkäävä päätös (Khs ,723 - määräraha Puistola'n vanhusten asuintalon asukkailta perittyjen asumismaksujen takautuvaksi alentamiseksi (Khs 12.1, 84 - määrärahojen ylitysoikeus (Kvsto n:o 9, 11. n:o 6, n:o 8, n:o 2) - vahingonkorvausta koskevista huoltotoimen toim, johtajan päätöksistä tehdyt kaksi valitusta, Khn hylkäävät päätökset (Khs , virat ja toimet: Ik oikeutettiin lukien paikkaamaan eri yksikköihinsä työ- tai virkasuhteeseen yhteensä 82 henkilöä. Samalla Khs päätti perustaa kodinhoitotstoon lisäksi 15 kodinhoitajan tp. virkaa (Y 20) sekä 43 kotiavustajan ja 12 siivoojan työsuhteista tointa, kaikki lukien (Khs Kh~ hylkäsi valituksen, joka koski eron'myöntämistä huoltotarkastajan virasta (Khs

15 15 Huol- Huon Huonovirasto - eron myöntäminen ensimmäiselle apulaisjohtajalie Pekka Rantalaiselle lukien (Khs ts. projektisihteerin paikkaaminen (Khs tp. virkasuhteeseen saatiin palkata yksi Y 17 ja kaksi Y 16 kanslistiaehdolla, että vastaavaksi ajaksi jätetään täyttämättä yksi Y 14 ja kaksi Y 13 toimistoapulaisen virkaa (Khs Kodinhoito - kehittämistyöryhmän mietintö merkittiin tiedoksi (Khs YlV:n suositus kunnallisen kodinhoitoavun korvausluokiksi toimikaudeksi (Khs virkojen perustaminen, ks. Huoltolk. Päihdehuolto. Kyläsaaren hoitolaitos - ensisuojan ja katkaisuhoito-osaston hoitovuorokausimaksun tarkistaminen (Khs henkilökuntamäärän pysyttäminen ennallaan 1981 valtionosuuden puuttumisesta huolimatta (Khs ja henkilökunnan valtionosuusasiaa koskeva Ulh:n päätös (Khs hoitovuorokausimaksun tarkistaminen 34 mk:ksi (Khs johtajan, apulaisjohtajan, toimistonhoitajan ja toimistoapulaisen työaikajärjestelyt (Khs päihdehuollon eräitä uudelleenjärjestelyjä koskeva vt Taipaleen kirje, ei toimenpiteitä (Khs SiHamäen huohokoti - huoltokodin perustamis- ja esisuunnitelman hyväksyminen; sosiaali- ja terveysministeriön päätös merkittiin tiedoksi (Khs Suojatyötoiminta - huoltolkn alaisen suojatyötoiminnan johtosäännön hyväksyminen Khn mtön nro 22 liitteen B 1 mukaisena tulemaan voimaan lukien sekä huoltolkn työtupien suojatyökeskuksen johtosäännön kumoaminen. Samalla Kvsto määräsi, ettei huoltolkn alaisten laitosten johtosäännön 4 :ää sovelleta ja että sen 1 :ää sovelletaan seuraavan sisältöisenä: Huoltolautakunnan toimialaan kuuluvaa sosiaalihuoltoa varten Helsingin kaupunki ylläpitää työlaitosta. Lautakunnan alaisista vanhustenhuollon toimintayksiköistä ja sen alaisesta suojatyötoiminnasta on määrätty erikseen niitä koskevissa ohje- ja johtosäännöissä. (Kvsto nro 15) Tervalammen työlaitos - muuttaminen 98 huoltopaikkaa ja 78 huoltokotipaikkaa käsittäväksi päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjien huollosta annetussa laissa tarkoitetuksi huoltolaitokseksi siten, että laitokseen voidaan edelleen tarpeen mukaan sijoittaa myös huoltoapulain 25 :n mukaisia huollettavia (Kvsto nro 17) - maatilan peltojen vuokraaminen, ks. Kiinteistöl luovuttaminen - työlaitokseen sijoitetuilta huollettaviita perittävien maksujen vahvistaminen (Khs Tukiasumiskokeilu - järjestäminen aikana päihdeongelmaisille ja sosiaalisesti vammautuneille sekä määrärahan myöntäminen (Khs , lisämääräraha (Khs Töölön A-klinikka ja kokeiluselviämisa'sema - henkilökunnan valtionosuusasia, Ulh:n päätös merkittiin tiedoksi (Khs määräraha korjaus- ja muutostöiden suorittamista varten (Khs Vapaaehtoistyön alueellinen kokeilu - Khn tekemässä päätöksessä tarkoitetun vapaaehtoistyön alueellisen kokeilun toteuttaminen Ikn esittämän kokeilusuunnitelman mukaisesti aikana ja työsuhteisen projektisihteerin paikkaaminen (Khs sekä määrärahan myöntäminen kokeilun toteuttamisesta ja projektisihteerin paikkaamisesta aiheutuviin kustannuksiin (Khs Yhteistoiminta - jatkaminen Jakomäessä aikana eräiden muiden hallintokuntien kanssa (Khs Huoneistot, huone- ja toimitilat Hallinta - huoneisto Laivanrakentajankatu 7 C 30 terveyslkn hallintoon mielenterveystoimiston asuntolana käytettäväksi (Khs Hankkiminen Ostaminen - As. Oy Antinkatu 39:n huoneistot Lönnrotinkatu 39 C 37 käytettäväksi mielenterveystoimiston potilasasuntolana, (Khs ' As. Oy Kimnaasinpolun huoneistot A 1 lasten päivähoitoviraston käyttöön ja C 9 huoltoviraston käyttöön palvelussuhdeasunnoiksi (Khs As. Oy Laivanvarustajan 7:n huoneisto, joka on mielenterveystoimiston asuntolakäytössä (Khs As. Oy Malminraitti 19, lasten päiväkotihuoneisto (Khs As. Oy Meri-Kampin osakkeet. jotka oikeuttavat nuorisotilan hallintaan (Khs As. Oy Merikasarminkatu 12:n osakkeet, jotka oikeuttavat Katajanokan tontille 8010/1 rakennettavaan taloon tulevien 13 m 2 :n suuruisten liiketilojen (sosiaalitilojen) hallintaan (Khs As. Oy Nikkilän Toripuiston huoneistot A 1-4 (Khs As. Oy Palokuja 4:ssä sijatseva lasten päiväkotihuoneisto (Khs , Vuokraaminen - asuntotuotantotoimistoa varten toimistotilat Kiint. Oy Sähköttäjänkatu 1 :stä (Khs Jakomäen lasten päiväkoti Venlan käyttöön huoneisto Kiint Oy Jakomäentie 8:sta (Khs Malmin paloasemaa varten lisätilaa ilmailuhallitukselta (Khs

16 16 Huon - Joht (Huoneistot, jatk.) - nuorisotoimintaa varten varastotilaa Salpausseläntie 11 :sta (Khs mielenterveystoimiston asuntolakäyttöön tiloja talosta Iso Roobertinkatu 11 (Khs Punavuoren terveysaseman lisätiloja talosta Fredrikinkatu 20 (Khs Kokoontumishuoneistot ja -tilat - kokoontumishuoneistojen tarkastuksesta ja hyväksymisestä suoritettavia maksuja koskevari taksan hyväksyminen (Kvsto 2.9. nro 6), Ulh:n rahoituspäätös (Khs kokoontumistilajärjestelyjen toteuttaminen kokeiluluonteisesti, sosialidemokraattien valtuustoryhmän esitys (Khs Luovuttamlnen Myyminen - As. Oy Hämeenhakan osakkeet, jotka oikeuttavat kahden ravintolamyymälähuoneiston sekä niiden varastotilojen hallintaan Suur-Helsingin Osuuspankille (Khs Osoittaminen virastojen käyttöön - ammattioppilaitosten johtokunnan käyttöön väliaikaista ammatillista koulutusta varten talo Nilsänkatu 6 (Khs kasvatusneuvoloiden uusien toimitiiasuunnitelmien hyväksyminen: Läntinen kasvatusneuvola sijoitetaan Töölönkatu 11-13:sta vuokrattuihin toimitiloihin ja Keski-Helsingin kasvatusneuvola Sähköttäjänkatu 1 :stä vuokrattuihin tiloihin (Khs kaupunkisuunnitteluviraston käyttöön kortteleissa 30 ja 31 vapautuvat toimitilat (Khs HuutokauppatoimiHaja - ammatinharjoittamista koskevat lausunnot, ks. Kauppa Hyvinkään huoltolan kuntainliiho - jäsenen ja varajäsenen valitseminen liittovaltuustoon toimikaudeksi (Kvsto nro 20). Hälytysjärjestelmät - poikkeusolojen hälytysjärjestelmåä koskevan suunnitelman lähettäminen UIt):lIe (Khs vanhusten, vammaisten ja sairaiden palveluun tarkoitetut hälytysjärjestelmät sekä vapaaehtoistyön käyttö, YTV:N esitys ja siihen liittyvä selvitys (Khs Ilmoitukset, ks. Tiedottaminen Iltaoppikoulut, ks. Koulutoimi Invalidisäätiö - kaupungin edustajaksi isännistöön vuosiksi nimettiin apul.kaup.johtaja Anna-Liisa Hyvönen (Khs sopimuksen tekeminen 42 sairaansijan osaston vuokraamiseksi H:gin kaupungin käyttöön säätiön ortopedisesta sairaalasta (Khs Iso-Huopalahti - Kaatopaikka-alue, ks. Kaatopaikat Itäkeskus - Hansasillan luonnospifrustusten hyväksyminen (Kvsto nro 33) ja pääpiirustusten hyväksyminen (Khs kevyen liikenteen sillan yleispiirustusten hyväksyminen (Khs liikenteen ohjauksen toteuttaminen Voikukantien ja Kangasvuokontie alueella (Khs metroaseman ympäristön liikennejärjestelyt ks. Liikenne, Liikennejärjestelyt - monitoimitalon rakentamisen valtionapu, sisäas. ministeriön päätös (Kns monitoimitalon taidekilpailun palkintolautakunta, ks. Kilpailut. Itä-Pasila - lasten päiväkoti Kulleron toimiminen iltaisin, lupa-anomus sosiaali hallitukselle (Khs leikkikentän kokeilutoiminta, määräraha (Khs väestönsuojan sisärakennetöiden jatkaminen määrärahan jakoa muuttaen (Khs sekä määrärahat sisärakennetöiden jatkamista varten (Khs , Itä-Uudenmaan II seutukaavaluonnos J - lausunnon antaminen seutukaavaliitolle (Khs Jakomäki - lasten päiväkodin (tontti 41202/1) perustamissuunnitelman hyväksyminen (Kvsto 8.4. nro 4) - määräraha kalliosuojan rakennustöitä varten (Khs Johtajistotoimikunta - asettaminen päättyväksi toimikaudeksi (Khs W kaupunkiuudistuskampanjan johtoeli'menä toimiminen Kaupunkiliiton kirje (Khs Invalidihuolto, ks. Vammaishuolto

17 17 Joht - Jäte Johtosäännöt Hyväksyminen Ja kumoaminen - elintarvikekeskuksen lautakunnan johtosääntö Khn mtön nro 26 liitteen B 1 mukaisena ja elintarvikekeskuksen johtosääntö saman mietinnön liitteen B 2 mukaisena (Kvsto nro 2, Khn mtö nro 26) - Finlandia-talon johtosääntö (Kvsto nro 9) - kotitalous- ja kuluttajaneuvonnan johtosääntö Khn mtön nro 11 liitteen 0 mukaisena sekä v hyväksytyn kotitalouslkn johtosäännön kumoaminen sekä Khn johtosäännön 19 :n muuttaminen (Kvsto nro 10, Khn mtö nro 11) - lasten- ja nuorisonhuoltolaitosten johtosääntö. Khn mtön nro 4 liitteen B 1 mukaisena muuttaen 10 :n 3 kohtaa sekä H:gin kaupungin lastensuojelulkn alaisten lasten- ja nuorisohuoltolaitosten ohjesäännön kumoaminen (Kvsto nro 12, Khn mtö nro 4) - suojatyötoiminnan johtosääntö Khn mtön nro 22 liitteen B 1 mukaisena sekä H:gin kaupungin huoltolkn työtupien suojatyökeskuksen johtosäännön kumoaminen, kaikki lukien (Kvsto nro 15, Khn mtö nro 22) Muuttaminen - Kaupunginhallituksen johtosäännön lukien (Kvsto nro 10, Khn mtö nro 11) ja 26 :n 2 momentti (Kvsto nro 44). - rakennusviraston johtosäännön 20 :n 4 momentti (Kvsto nro 23) Johtotietojärjestelmä - Khs kehotti kiinteistövirastoa, energialaitosta, kaupunkisuunnitteluvirastoa, rakennusvirastoa ja vesilaitosta toteuttamaan yhteistyönä johtotietojärjestelmän atk-kokeilun voimassa olevan johtotietoprojektin organisaation puitteissa ottamalla tarjouspyynnöissä huomioon myös kotimaiset järjestelmät (Khs Jollas - lasten päiväkodin perustaminen tontille 49157/ 10 (Kvsto nro 16) sekä tontin varaaminen (Khs Julkaisut Kunnallishallintoa koskevan tietotuotannon uudistaminen - Helsingin kaupungin kunnallinen asetuskokoelma lakkautetaan v:n 1982 alusta lukien siten, että v:n 1981 tietoja koskevaa kokoelmaa ei enää:tuoteta - Keskushallintoelinten päätökset -julkaisu käsittää v:n 1982 alusta lukien vain Kvston ja Khn päätösten hakemiston ja - Helsingin kaupungin kunnallisen säädöskokoelman (Författningshandbok för Helsingfors stad) nimi muutetaan v:n 1982 alusta lukien nimeksi Helsingin kaupungin kunnallinen sääntö~okoelma - Kommunai stadgesamling för Helsingfors stad ja julkaisusta poistetaan vuoden 1982 kuluessa lait, asetukset sekä valtioneuvoston ja muiden valtion elinten päätökset (Khs Järjestyssääntö Uudistaminen - Khs päätti kumota järjestyssäännön 9 :n 2 momentin, 11 :n, 16 :n 30 :n, 40 :n 4 momentin ja :n, - muuttaa järjestyssäännön 2 :ää, 13 :ää, 17 :n 2 momenttia, 4 luvun otsikkoa, 37 :n 1 ja 2 momenttia, 40 :n 1,3 ja 5 momenttia, 46 :ää, 48 :ää, 74 :n 2 momentin aja c kohtaa ja 80 :ää kaupunginhallituksen mietinnön n:o 28 vuodelta 1981 Jiitteen V mukaisesti, muuttaa järjestyssäännön 27 :n (Kvsto nro 15) Luvan myöntäminen - järjestyssäännön 17 :ssä edellytetyn luvan myöntämistä koskeva päätös (Khs Jätehuolto Jätehuoltokomitea - Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen päästöselvitys, määrärahan, mk myöntäminen tutkimusten suorittamiseen (Khs määräajan pidentäminen asti (Khs Jätehuoltolaki - Kaupunkiliiton jätehuollon järjestämistä koskeva kirje sekä jätehuoltolakia koskeva kehotus yleisten töiden Iklle (Khs jätehuoltolain aiheuttamat toimenpiteet, yleisten töiden Ikn selvitys (Khs Jätehuoltomaksut ja -taksat - jätehuoltomaksua koskevan säännöksen lisääminen satamamaksutaksaan (Kvsto 2.9. nro 4) - jätehuoltotaksoja koskeva Kaupunkiliiton kirje (Khs Kaatopaikat Iso-Huopalahti - alueen käyttäytymisen seuraaminen sekä siitä ja sen aiheuttamista toimenpiteistä tiedottaminen Huopalahden Ravirata Oy:lle, uuden kaatopaikan sijoittamismahdollisuuksien selvittäminen alueelle sekä esitys, että Espoossa kiireellisesti selvitettäisiin Iso Huopalahden alueen kaatopaikkatniminnan mahdollisuudet ja sen edellyttämät luvan saanti edellytykset mahdollisena kaupunkien yhteisenä hankkeena (Khs Vuosaaren kaatopaikka - lietealtaiden maisema- ja täyttösuunnitelman hyväksyminen ylijäämämassojen ja haitallisia vesipäästöjä aiheuttamattomien rakennusjätteiden jäjittämisen ja toteutussuunnittelun pohjaksi ympäristö, suojeluneuvottelukunnan esittämät näkökohdat jatkosuunnittelussa huomioon ottaen (Khs pohjoisen alueen lisätäyttösuunnitelman ja itäisen alueen lisätäyttösuunnitelman hyväksyminen (Khs sekä lisätäyttösuunnitelman toteuttamista koskeva lupahakemus, Ulo:n päätös (Khs , sijoituspaikkalupaa koskeva valitus; lausunto Ulo:lle (Khs ja sijoituspaikkaluvan täytäntöönpanon keskeyttäminen, KHO:n päätös (Khs ,

18 18 Jäte - Kaav (Jäte huolto. jatko) - uuden ajoyhteyden rakentaminen Itäväylältä kaatopaikalle kirje (Khs vanhan täyttö kapasiteetin loppuminen ja kaatopaikan viimeistelytyöt (Khs Vuosaaren Sosialidemokraatit r.:n kirje kaatopaikasta (Khs Pääkaupunkiseudun Jätehuolto - järjestämistä koskevan toimintavaltuuden antaminen YTV:lle (Kvsto nro 18) ja päätöstä koskeva valitus; selityksen antaminen Ulo:lle (Ylj jätehuoltoyhteistyövelvoitteen antaminen Espoon ja Vantaan kaupungeille sekä Kirkkonummen ja Sipoon kunnille kaupungissä syntyvien jätteiden sijoittamiseksi sekä esitys valtioneuvostolle jätehuollosta annettujen määräyksien ja suosituksien täsmentämiseksi (Khs jätehuoltoyhteistyöesityksen tekeminen Sipoon ja Kirkkonummen kunnille sekä Espoon ja Vantaan kaupungeille (Khs kaatopaikkatoiminta-, kadunrakentamis- ja venesatamayhteistyötä koskeva esitys Vantaan kaupungille (Khs kirje jätehuollon seudullisesta toteuttamisehdotuksesta merkittiin tiedoksi (Khs Jätevedet Jätevesien johtaminen - jäteveden johtamista mereen koskeva lupa-asia, KHO:n päätös, kehotus rakennusvirastolle selvittää poistotunnelin päälinjan Viikki-Kyläsaari-Munkkisaari-Katajaluoto teknillinen toteuttaminen asetetussa määräajassa (Khs puhdistettujen jätevesien poistotunnelijärjestelmän tarkistetun yleissuunnitelman hyväksyminen (Khs Salmisaaren B-voimalaitoksen jätevesilupahakemusta koskevasta vesihallituksen lausunnosta selitys Länsi-Suomen vesioikeudelle (Khs Suomenlinnan viemarolnnln runkoverkkoon kuuluvien eräiden vedenalaisten paineviemärien sijoittaminen, Länsi-Suomen vesioikeuden lupa (Khs Jätevesimaksu - jätevesimaksun korottaminen, Ulh:n päätös; täytäntöön pane alkaen (Khs korottaminen lukien (Kvsto nro 6, Khn mtö nro 23) Puhdistamot ja pumppaamot - Kellosaaren (Ruoholahti) jätevedenpumppaamon painejohdon suunnitelman hyväksyminen (Khs Kyläsaaren puhdistamon esikäsittelyn laajennuksen muutospiirustusten hyväksyminen (Khs Pitkäkosken lietteenkäsittelylaitoksen toteuttamisajankohdan siirtäminen (Khs Strömsin pumppaamon ja Etelä-Rastilan viemäritunnelin piirustusten hyväksyminen (Khs Viemärit Kokoojaviemärit ymo - Ströms - Vuosaari kokoojaviemärin rakennussuunnitelman hyväksyminen osuudella Leikosaarentie - Uutelantie (Khs viemäröinnin runkoverkon viemäripiirustukset, vahvistaminen (Khs ,1342 Vahingonkorvaukset - viemärin rakentamisesta aiheutuneiden vahinkojen korvaaminen, A. ja T. Hoikkalan kirjelmä (Khs Viemäripiirustukset, vahvistaminen Kallio (Khs Katajanokka (Khs Kulosaari (Khs , , Lauttasaaren Vaskisalmenkuja (Khs Suomenlinna (Khs , Torpparinmäki (Khs Tuomarinkylä (Khs JääkenHäsäätiö - kaupungin edustajien nimeäminen hallitukseen toimikaudeksi sekä edustajistoon ajaksi (Khs , 1896 Jäätelön myynti paikat, kso Kioskit K Kaartinkaupunki - asemakaavan muutos, kso Kaavoitus, Asemakaavat - katupiirustusten vahvistaminen (Khs poikkeuslupahakemukset, kso Rakennuskielto, Poikkeusluvat Kaatopaikat, kso Jätehuolto Kaavoitus Asemakaavat Alistuksen peruuhaminen - Pakilan korttelia ym. alueita koskeva muutos puistoalueen osalta (Khs Hyväksyminen ja muuhamlnen (Khn päätös on sisäasianministeriön vahvistuspäätöksen tiedoksimerkintä)

19 19 Kaav - Kaav Kaup.osa Alue, jota hyväksyminen tai muutos koskee Piirustus Kvston Khn n:o päätös päätös Alppiharju Kortt. 358, tontti 359/2, katualue ja Vallilan katualue, muutos n:o 13 Etelä-Kaarela Tontti 33034/1 ja puistoalue, muutos n:o 13 Tontti ja puistoalue, muutos n:o 17 Tontit , 16 ja 17, muutos n:o 16 Kortt , katu- ym. alueet, hyväksyminen, sekä puisto- ja katualue, muutos n:o 14 Tontti 33136/2, muutos n:o Kortt ja 33188, katu- ym. aluee~ muutos n:o Tontti 33200/1, muutos n:o 20 Tontit 33232/3 ja 4, korit , puisto- ym. alueet hyväksyminen, korit , ja 33248, puisto- ja katualueet, muutos n:o Korit , tontit 33240/1, 33242/2 ja 3, katualue, muutos n:o Kortt , puisto- ym. alueet, hyväksyminen n:o 14 Lähivirkistys- ym. alue, hyväksyminen ja puistoalue sekä kaupunginosan raja, muutos n:o 20 Etu-Töölö KorU. 404, muutos n:o 13 Haaga Tontti 29005/2 sekä puistoalue, muutos n:o Tontti 29168/3, muutos n:o Tontti 29171/1, muutos n:o 11 Herttoniemi Kortt , 43068, ja , sekä osa, katu- ym. alueet, muutos ja katualue, hyväksyminen n:o 27 Tontit 43051/3 ja 4, muutos (muutos Kvston pää A n:o tökseen n:o 27) Tontit 43071/12, 13, ja 14 muutos n:o Tontti 43106/8, muutos n:o Tontti 43125/4 ja virkistysalueen osa ym. alue, hyväksyminen, kortt ja 43124, tontit 43125/2 ja 3, ja puisto- ym. alueet, muutos n:o 21 Kaartinkaupunki Tontti 47/2, muutos n:o Kaivopuisto Tontti 199/1, muutos n:o Kamppi Tontti 87/1, muutos n:o Tontti 69/11, muutos n:o 11 Tontti 16217, muutos n:o Kluuvi Tontti 35/6, muutos n:o Konala Tontti 32034/8, muutos n:o Tontti 32039/2 ja puistoalue, muutos n:o Kortt , sekä puisto- ja katualue, muutos n:o Kortt ja osat ja katualue, hyväksyminen, tontti 32042/1, muutos (ks. myös Etelä-Kaarela) n:o 20 Koskela Kortt. 974, tontit 973/2, 975/2-4, 976/3-5, 979/ 5-7, sekä katualueet, muutos n:o 14 Käpylä Tontti 814/38, muutos n:o Laajasalo Katualue, muutos n:o 32 Tontit /2,49018/5,6 ja 7, sekä pysäköimisalue, muutos n:o Tontit 49080/4 ja 49081/1-5, muutos n:o 18

20 20. Kaav - Kaav (Kaavoitus, jatk.) Kaup. osa Alue, jota hyväksyminen tai muutos koskee Piirustus. Kvston Khn n:o päätös päätös Laajasalo Laakso Korit ja katu- ym. alueet, hyväksyminen, tontit 49111/4 ja 5, sekä katu- ym. alue, muutos n:o 15 Kortt. 604, , sekä katu- ym. alueet, muutos, puistoalue, hyväksyminen n:o 8 Lauttasaari Tontti 31005/8, muutos n:o Tontit 31098/1 ja 4, muutos n:o 14 Länsisatama Korit tontti 20181/4, sekä katu- ym. alueet, muutos n:o 9 Malmi Tontti 38089/2, korit , , ja 38138, sekä katu- ym. alueet, muutos, sekä korit ja korit osa sekä katualueet, hyväksyminen n:o 10 Tontti 38109/10, muutos n:o Korit , 38116, 38117, 38132, ja 38139, sekä katu- ym. alueet, muutos n:o Korit , muutos n:o 16 Kortt , hyväksyminen ja katualue, muutos n:o 25 Mellunkylä Korit , tontit 47131/1 ja 2, sekä virkistys- ym. alueet, hyväksyminen ja korit , muutos n:o 22 Tontit 47200/1 ja 2, sekä korit ja puisto- ym. alueet, muutos n:o 17 Korit , sekä virkistys- ym. alueet, hyväksyminen, ja katualue, muutos n:o 17 Munkkiniemi Kortt ja puistoalue, muutos n:o Tontti , muutos n:o 13 Tontit30076/11 ja 12, muutos n:o 13 Tontit 30076/20 ja 21, muutos n:o 32 Tontti 30081/19, muutos n:o 6 Tontti 30081/20, muutos n:o Oulunkylä Puisto ja katualue, muutos n:o Tontit 28008/7 ja 8, muutos n:o 7 Tontit 28008/1-2 ja 28028/6, muutos n:o 10 Tontit 28037/8 ja 11-13, muutos n:o Tontit , 14 ja 15, muutos n:o 9 Tontti 28060/9, muutos n:o 19 Tontti 28061/3, muutos n:o 9 Tontti /3, muutos n:o 12 Tontti 28159/4, muutos n:o 10 Korit , korit , tontit 28267/1-5, sekä katu- ym. alue, muutos n:o Tontit 28302/3 ja 4, muutos n:o 8 Pakila Korit ja pysäköimisalue, muutos n:o Tontit 34033/1-7, 9-12,.17,18, 20 ja 21, muutos n:o Tontit 34036/2-4,14-15 ja 18-20, 34037/1-8 ja 12~ 15 sekä katualue, muutos n:o 15 Korit , 34148, , tontit 34136/3, 34137/2-20 sekä katualue, muutos n:o Korit , tontit 34168/9-17 sekä katualue ja -aukio, muutos n:o

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS A. KESKUSHALLINTOELINTEN PÄÄTÖKSET 1982 HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKESKUKSEN JULKAISU Helsinki 1986 ISSN 0357-2161 ESIPUHE Helsingin kaupungin tilastokeskuksen laatiman

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS A. KESKUSHALlINTOElINTEN PÄÄTÖKSET 1983:1 HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKESKUKSEN JULKAISU Helsinki 1984 ISSN 0357-2161 ESIPUHE Helsingin ~aupungin tilastokeskuksen tuottaman

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS A. K E S K U S H A L L I N T 0 ELIN T E N PÄÄTÖKSET 1980 HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKESKUKSEN JULKAISU Helsinki 1981 ISSN 0357-2161 Helsingin kaupungin hankinta keskus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 1.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 1.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 3 ILMOITUSASIAT HKR EHDOTUS Yleisten töiden lautakunta päättänee merkitä tiedoksi ilmoitukset päätöksistä. Ilmoitukset päätöksistä toimeenpanokehotuksin asianosaisille

Lisätiedot

Ulkoilmatapahtumien maksut

Ulkoilmatapahtumien maksut Ulkoilmatapahtumien maksut maksut alk. 1.4.2015 6 (14) Yleisölle maksuton on avoin, joka rajoittaa alueen yleistä käyttöä. Yleisölle maksullinen on, jossa alue on rajattu pois yleisestä käytöstä ja johon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) Kaupunginhallitus Stj/1 18.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) Kaupunginhallitus Stj/1 18.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) 545 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.6.2015 lukien HEL 2015-005328 T 01 01 00 Päätös päätti sosiaali- ja terveysviraston perustettavista

Lisätiedot

3. Palkkalautakunta. Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Vuonna 1972 toimi palkkalautakunnan puh. johtajana edelleen varat. Rolf Widen ja jäseninä

3. Palkkalautakunta. Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Vuonna 1972 toimi palkkalautakunnan puh. johtajana edelleen varat. Rolf Widen ja jäseninä Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Vuonna 1972 toimi palkkalautakunnan puh. johtajana edelleen varat. Rolf Widen ja jäseninä edelleen dipl.ins. Juhani Junnila, yhteiskuntatiet.maist. Seppo Perttula,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 349. Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 349. Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1 349 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirja 9.11.2015 - Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 Muutettu viimeksi KV 17.6.2013 ( 4, 8, 9,10 ) Muutosten voimaantulo 1.8.2013 Muutettu viimeksi

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1335-00/18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL 2017-008788 8.1.2018 ISO ROOBERTINKATU 4, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 23/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 275 28.09.2015. 275 Asianro 28/00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 23/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 275 28.09.2015. 275 Asianro 28/00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 23/ 1 (1) 28.09. 275 Asianro 28/00.02.01/ Kh:n tiedonantoja Kh:lle saapuneet kirjeet: 1230/2013 Itä-Suomen hallinto-oikeuden välipäätös 28.8. koskien valitusta kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 452 Tontti-, puisto- ja katualueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöltä Hermannista HEL 2011-004187 T 10 01 00 Päätös A Lautakunta päätti ostaa Suomen valtiolta

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

6. HUOLTOTOINTA KOSKEVAT ASIAT

6. HUOLTOTOINTA KOSKEVAT ASIAT 1. K au pun&iηνaituus t o 39 6. HUOLTOTOINTA KOSKEVAT ASIAT Varsinainen huoltotoimi Huoltovirasto. Merkittiin tiedoksi, että sosiaaliministeriö oli huhtikuun 30 p:nä vahvistanut kaupunginvaltuuston hyväksymän

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 21.11.2013

Helsingin kaupunki 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 21.11.2013 Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI n esitys kaupunginhallitukselle uusista viroista ja virkanimikkeistä 1.1.2014 lukien HEL 2013-013716 T 01 01 00 esittää, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. KAUPUNGINHALLITUKSEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KAUPUNGINHALLITUKSEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien 1(5) Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien - juokseva pykälänumero suluissa kursivoituna HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1. 10 (10 ) Läsnäolo toimielinten kokouksissa: Korvataan

Lisätiedot

Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.2006

Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.2006 Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.26 Helsinki Espoo Vantaa Muu Hgin seutu Hgin seutu Helsinki Espoo Vantaa Muu Hgin seutu Hgin seutu % % Omistus Arava Korkotuki Muu vuokra Asumisoikeus

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1959 N:o 81 N :o 81. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta,

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 187 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 1.9.2003 145 Voimaan 7.10.2003 Valtuusto 15.10.2007 127 Voimaan 16.10.2007 Valtuusto 21.3.2011

Lisätiedot

tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto

tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto 106 1. Kaupungi nvaltuusto 106 tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto päätti 2 ) merkitä v:n 1947 talousarvioon tarkoitusta varten 746 000 mk:n suuruisen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten

Lisätiedot

58 I. Kaupunginvaltuusto 97*

58 I. Kaupunginvaltuusto 97* 58 I. Kaupunginvaltuusto 97* min myöskin yleisten töiden lautakunnan laadituttamat mainitun rakennuksen pääpiirustukset ynnä 7,518,600 mk:aan päättyvän lopullisen kustannusarvion. Salmisaaren louhimis-

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63. Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63. Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63 Aika tiistaina 24.5.2016 kello 16.30 17.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56 Husso Leena jäsen Kytölä

Lisätiedot

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...1 1 Toimialan toiminta-ajatus...1 2. LUKU: SOSIAALILAUTAKUNTA...1

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 10.12.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 9.12.2013 Voimaan 1.1.2014 3 Kaupunginhallituksen tehtävät ja Kaupunginhallitus

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS

1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue 1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 Hermannin rantatien,

Lisätiedot

TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN

TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN 1 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA LIITE Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN Tekninen ja ympäristölautakunta valtuuttaa jäljempänä mainitut viranhaltijat Ilomantsin

Lisätiedot

Palveluverkko Ehdotukset

Palveluverkko Ehdotukset Palveluverkko Ehdotukset Kaikki virastot (luonnos) 25.11.2009 Tulosteen koko: A2 Maatullin ala-aste Tapulikaupungin kirjasto Puistolan terveysasema Töyrynummen ala-aste Siltamäen ala-aste Puistolan kirjasto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) 437 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevista tonteista (Espoo,

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 132 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi kohdat 1. - 12. Esittelijä ympäristöjohtaja Pekka Kansanen Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Espoon kaupungin luottamushenkilöiden 8.3. 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu Valtuusto 28.1.2013 Voimaan 28.1.2013

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015 Sopijapuolet 1. Lempäälän kunta (myöh. Kunta) Y-tunnus 0150783-1 2. Lempäälän Evankelisluterilainen seurakunta (myöh. Seurakunta) Y-tunnus 0150791-1 3. SRV Rakennus Oy (myöh.

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) Kiinteistölautakunta To/2 26.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) Kiinteistölautakunta To/2 26.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) 38 Esitys kaupunginhallitukselle Pasilan konepajan alueen suunnitellun toimistotontin varaamiseksi Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle (Vallila, tontti 22392/1)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen 1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 259 Rakentamisen määräajan jatkaminen Herttoniemenrannan satamakorttelissa (Herttoniemi, tontit 43009/11 ja 20-22) sekä tonttien 43009/21 ja 22 käyttötarkoituksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA NRO xxxxxx PÄIVÄTTY xx.xx.2015 Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 Kaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 131 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston 23.3.2015 pöytäkirja Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

Suunnittelualue ja viitesuunnitelman asemapiirros

Suunnittelualue ja viitesuunnitelman asemapiirros HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1302-00/17 Hankenro 0790_20 HEL 2016-004948 2.5.2017 1 (5) LAUTTASAARENTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lauttasaarentien

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) 811 V Viikinmäen asuntotontin (tontti 36110/12) vuokrausperusteet HEL 2012-007240 T 10 01 01 02 Päätös päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika torstai 22.1.2004 klo 18.00-18.38 Paikka Osallistujat toimitalon juhlasali, Eerikinkatu 3 A (liite 1), liitetään erikseen pöytäkirjaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2016 1 (5) 858 Kantakaupungin eräiden alueiden rakennuskiellon pidentäminen (nro 12416) HEL 2016-009044 T 10 03 05 Päätös päätti pidentää kantakaupungin 1. - 8. sekä 13.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.10.2015 1007 HEL 2015-010488 T 10 01 00 Esitys A Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2015 1 (6) 2 Helsingin kaupungin osakkuus- ja vastaavien yhtiöiden varsinaiset yhtiökokoukset 2015 HEL 2015-001136 T 00 01 05 Päätösehdotus A B Esittelijän perustelut Osakkuusyhtiöt

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT 1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013 Helsingin kaupunki 1 (8) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Esitys kaupunginhallitukselle uusista viroista ja virkanimikemuutoksista sosiaali- ja terveysvirastoon HEL 2013-000126 T 01 00 02

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS HELSINGIN KAUPUNGIN VUOSIKERTOMUS A. KESKUSHALLINTOELINTEN PÄÄTÖKSET 1977 HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKESKUKSEN JULKAISU Helsinki 1979 ISSN 0357-2161 ALKUSANAT Käsillä olevaua julkaisuua»helsingin kaupungin

Lisätiedot

37 I. Kaupunginvaltuusto

37 I. Kaupunginvaltuusto 37 I. Kaupunginvaltuusto vuotuista korvausta tuberkuloosisairaalan osalta 40,000 mk, mihin määrään sisältyi myös tuberkuloosisairaalan entisen luentosalin käytöstä yliopiston kanssa sovittu korvaus, sekä

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 1. HALLINTOSÄÄNTÖ 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 6. HUITTISTEN

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 26.1.2005 5) Voimaatulo 01.01.2002 1 Toimiala, kokoonpano ja vastuualue Rakennuslautakunnan yleisenä tehtävänä on rakennustoiminnan ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

577/01/003/02 LOHJA KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto 26.5.2004 ' 59 Voimassa 1.1.2005 alkaen

577/01/003/02 LOHJA KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto 26.5.2004 ' 59 Voimassa 1.1.2005 alkaen 1 577/01/003/02 LOHJA KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.5.2004 ' 59 Voimassa 1.1.2005 alkaen KAUPUNGINHALLITUS...2 1 ' Toiminta-ajatus...2 2 ' Kokoonpano ja toimikausi...2 3 ' Toimiala

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015 TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015 Keskeiset tulokset KTI Kiinteistötieto Oy Taustaa Barometrin tavoitteena on kartoittaa pääkaupunkiseudulla toimivien yritysten toimistotilojen käyttöön liittyviä

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen osakkeiden ostaminen Tekla 14.2.2012 58 Khall. 27.2.2012 90 Khall. 3.6.2013 292 Khall. 19.6.2013 316

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin

Lisätiedot

OMAKOTI- JA PARITALON LASIKUISTIN RA- KENTAMINEN JA TERASSIN LASITTAMINEN

OMAKOTI- JA PARITALON LASIKUISTIN RA- KENTAMINEN JA TERASSIN LASITTAMINEN RAKENNUSVALVONTAVIRASTO OMAKOTI- JA PARITALON LASIKUISTIN RA- KENTAMINEN JA TERASSIN LASITTAMINEN TULKINTAOHJE Lokakuu 2004 Voimassa toistaiseksi rakennusvalvontaviraston johtoryhmän päätöksellä SISÄLTÖ

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.04.2017 Sivu 1 / 1 101 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 24.3.2017 /

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) 566 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Päivi Lipposen ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee uuden koirapuiston perustamista Herttoniemeen HEL 2012-013810 T

Lisätiedot

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1)

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1) 1 MUISTIO/KN 30. huhtikuuta 2015 Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1) Perhosenkierto 33 Hakemus Varauspäätös

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Asuntojen hinnat Helsingissä vuoden 2009 tammi-maaliskuussa ja vuonna 2008

Asuntojen hinnat Helsingissä vuoden 2009 tammi-maaliskuussa ja vuonna 2008 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 23 2009 Kannelmäki Etelä- Haaga Paloheinä Oulunkylä Patola Siltamäki Malmi Pihlajamäki Viikki Keskimääräiset neliöhinnat 2008 1 900-2 499 Suurmetsä 2 500-2 999

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1269-00/16 Hankenro 2123_6 HEL 2016-006416 24.10.2016 1 (5) KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kalasataman keskuksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti) Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätösehdotus

Otteet Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/202 (5) 57 Aluevarauksen jatkaminen ja laajentaminen Kauppahuone Laakkonen Oy:lle, Broman Group Oy:lle, Ativa Oy:lle ja A-Katsastus Oy:lle liike- ja toimitilahankkeiden

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haminan kaupunginvaltuusto 1.9.2015 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Vuosipalkkiot... 2 4 Luottamushenkilösihteerin palkkio... 3 5 Toimituspalkkio...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunginhallitus Itä-Pasilan Allianssin tonttia 17023/2 ja tontin itäpuolista katu- ja puistoaluetta koskevasta asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12077) HEL

Lisätiedot

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Merihenkistä toimistotilaa

Merihenkistä toimistotilaa Merihenkistä toimistotilaa Lauttasaaressa Heikkiläntie 7 Toimistotilaa erinomaisella sijainnilla merellisessä Lauttasaaressa aivan venesataman ja meren äärellä. Kiinteistö sijaitsee näkyvällä ja helposti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) 3 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätökset ja niihin liittyvät päätösten täytäntöönpanopäätökset sekä

Lisätiedot

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely (Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 620 Alueiden vuokraaminen Länsimetro Oy:lle länsimetron toteuttamista ja käyttöä varten HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Päätös päätti vuokrata Länsimetro Oy:lle

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a 1 19.3.2009 pöydälle pantu asia PIETARI KALMIN KADUN JOUKKOLIIKENNEKADUN LIIKENNESUUNNITELMA Kslk 2009-332 Karttaruutu H4/P4, hankenro 0949 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Yhteistoimintaa jatkettiin virkistystoimintaa harjoittavien järjestöjen sekä kaupungin eräiden virastojen ja laitosten kanssa.

Yhteistoimintaa jatkettiin virkistystoimintaa harjoittavien järjestöjen sekä kaupungin eräiden virastojen ja laitosten kanssa. 68 kuului juhla- ja virkistystilaisuuksia, joissa vanhukset itse suorittivat ainakin osan ohjelmasta sekä retkiä, kuntovoimistelua ja muuta liikuntaa. Työtuvat järjestivät ohjattua askartelutoimintaa ja

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 11.12.2000 106 1.1.2001 Kaupunginvaltuusto on tarkistanut 30.08.2005

Lisätiedot

1. Kaupungi nvaltuusto 45

1. Kaupungi nvaltuusto 45 1. Kaupungi nvaltuusto 45 155 255 mk:n suuruinen avustus mainitun palokunnan omistaman auton korjaamista varten. Lisäksi oikeutettiin *) palolautakunta ylittämään kertomusvuoden talousarvioon merkittyä

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot