VALTIONEUVOSTON KANSLIA. Turvallisuushenkilöstön asema ja toimivaltuudet. Valtioneuvoston kanslian raportteja

Transkriptio

1 VALTIONEUVOSTON KANSLIA Turvallisuushenkilöstön asema ja toimivaltuudet Valtioneuvoston kanslian raportteja 2/2004

2

3 Turvallisuushenkilöstön asema ja toimivaltuudet Valtioneuvoston kanslian raportteja-sarja 2/2004

4 Julkaisija: Valtioneuvoston kanslia Paino: Valtioneuvoston kanslia, Helsinki 2004 Julkaisun tilaukset: p

5 Julkaisija: VALTIONEUVOSTON KANSLIA Tekijät (toimielimessä: toimielimen nimi, puheenjohtaja): Klaus Helminen KUVAILULEHTI Julkaisun laji: Raportti Toimeksiantaja: Valtioneuvoston kanslia Toimielimen asettamispäivä: Julkaisun nimi (myös ruotsinkielinen): Turvallisuushenkilöstön asema ja toimivaltuudet Julkaisun osat: Tiivistelmä: Avainsanat: Muut tiedot: Sarjan nimi ja numero: Valtioneuvoston kanslian raportteja-sarja 2/2004 Kokonaissivumäärä: 60 s. Kieli: Fi ISSN: Hinta: ISBN: Luottamuksellisuus: julkinen Jakaja: Valtioneuvoston kanslia Kustantaja: Valtioneuvoston kanslia

6

7 Sisällys ALKUSANAT TARKISTETTUUN 2. LAITOKSEEN TURVALLISUUSHENKILÖSTÖN OIKEUSASEMA Virkasuhteiset Vartijat Vastuu Tehostettu rangaistussuoja Turvallisuustehtävät ja toimivalta niitä suoritettaessa TURVALLISUUSTEHTÄVÄT Turvallisuustehtävien erittely Rangaistavien tekojen estäminen Viraston toimitiloihin ja siellä olevaan omaisuuteen kohdistuvat rikokset Terrorismirikokset Rauhan tai järjestyksen rikkominen Henkilöön kohdistuvat rikokset Viranomaistoimintaan kohdistuvat rikokset Asiakirjojen ja tiedostojen rangaistussuoja Luvattomat esineet ja aineet TURVALLISUUSHENKILÖSTÖN TOIMIVALLAN PERUSKYSYMYKSIÄ Uusi perustuslaki Valtioneuvoston asema valtiokoneistossa Toimivaltuuksien sääntely Toimivaltuuksien rajoitukset Poliisivaltuudet RIKOKSENTEKIJÄN KIINNIOTTAMINEN Jokamiehen kiinniotto-oikeus Voimankäyttöoikeus Esineiden haltuunotto Turvallisuustarkastus HÄTÄVARJELU JA VOIMANKÄYTTÖ Yleistä hätävarjelusta Hätävarjelulla puolustettavat etuudet Sallitut hätävarjelutoimenpiteet Hätävarjelun liioittelu Voimakeinojen käyttö Voimakeinojen mitoitus Pakkotila KULUNVALVONTA Kulunvalvonnan sääntely Vaarallisten asiakkaiden rekisteröinti Henkilöiden pääsyn estäminen ja poistaminen...57

8 6.4 Kantovälineiden tarkastaminen Valvontakamerat59

9 Alkusanat tarkistettuun 2. laitokseen Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö tilasi minulta vuonna 2002 valmistuneen oppaan valtion virastojen turvallisuushenkilöstön toimivaltuuksista ja siihen liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä. Oppaassa olen pitänyt silmällä turvallisuustoimintaa ennen muuta valtioneuvoston osalta, joka käsittää Valtioneuvoston linnan ja eri ministeriöiden hallinnassa olevat rakennukset ja toimitilat. Suurin osa esityksestä soveltuu tosin sellaisenaan muihinkin valtionhallinnon virastoyksikköihin. Opas on tarkoitettu erityisesti virastomestarihenkilöstölle, mutta se soveltuu myös vartijoille. Koska turvallisuushenkilöstö toimii yhteistyössä, virastomestareiden on syytä tuntea vartijoiden valtuudet, jotka eräiltä osin ovat jonkin verran laajemmat. Oppaan 1. painoksen valmistumisen jälkeen esityksessä selostettua lainsäädäntöä on useilta osin muutettu. Muutokset koskevat mm. hätävarjelua, voimakeinojen käyttöä, pakkotilaa, kiinniotto- ja poisotto-oikeutta ja eräitä esityksessä selostettuja rangaistussäännöksiä. Olen lisäksi saanut palautetta, joka on antanut aihetta eräisiin muutoksiin ja lisäyksiin. Tämän johdosta on osoittautunut aiheelliseksi laatia oppaasta uusi tarkistettu laitos. Myös uudistetun laitoksen sisällöstä olen neuvotellut turvallisuusyksikön kanssa ja haluan erityisesti kiittää valvontapäällikkö Matti Virkajärveä. Lisäksi kiitän turvallisuusyksikössä työskenteleviä Ilona Sutelaa ja Seija Kielennivaa heidän avustaan tekstin hiomisessa ja julkaisukuntoon saattamisessa. Esittämäni tulkinnat ovat omia kannanottojani. Helsingissä Klaus Helminen 7

10

11 1 TURVALLISUUSHENKILÖSTÖN OIKEUSASEMA 1.1 Virkasuhteiset Valtioneuvoston turvallisuustehtäviä hoitavat yhtäältä valtioneuvoston kanslian ja eri ministeriöiden virasto- ja vahtimestarit (muitakin nimikkeitä on käytössä) ja toisaalta vartioimisliikkeen sopimusperusteiset vartijat. Valtioneuvoston turvallisuuspalvelun yleinen johto ja koordinointi kuuluu valtioneuvoston kanslian (VNK:n) yksikkönä toimivalle valtioneuvoston turvallisuusyksikölle. Yksikön johdossa on valtioneuvoston turvallisuuspäällikkö, jonka puolustusvoimat on pääministerin pyynnöstä komentanut tehtävään (käytännössä: tehtävään soveliaaksi katsottu esiupseeri). Turvallisuusyksiköllä ei kuitenkaan ole suoranaista esimiesvaltaa muiden ministeriöiden virastomestarihenkilöstöön. VNK on oikeudellisesti yksi ministeriöistä. Oikeuskanslerinvirasto (OKV), jonka kansliapäällikkönä tämän oppaan laatija on toiminut, kuuluu niin ikään valtioneuvostoon ja rinnastetaan useissa suhteissa ministeriöön. Virastomestarit ja muut ministeriöiden palveluksessa olevat turvallisuushenkilöstöön kuuluvat ovat oikeudelliselta asemaltaan virkamiehiä. Virkamiehet on nimenomaisesti nimitetty joko pysyvästi tai määräajaksi virkasuhteeseen. Virkamiesten oikeusaseman määrittävät osin valtion virkamieslaki ja -asetus vuodelta 1994 (Suomen säädöskokoelma nrot 750 ja 971/1994) ynnä eräät muut lait ja osin keskustason tai virastotason virkaehtosopimukset. Pääsääntöisesti ainoastaan virkamiehet voivat valtion puolesta käyttää ns. julkista valtaa eli päättää yksityisen oikeusasemaan vaikuttavista toimista ja toteuttaa sellaisia yksityisiin kohdistuvia toimenpiteitä. Julkisia tehtäviä voidaan vain rajoitetusti osoittaa yksityisluonteisten yhtiöiden (tai muiden yhteisöjen) ja niiden palveluksessa olevien henkilöiden eli oikeudelliselta asemaltaan yksityishenkilöiden suoritettaviksi. Valtion virkamieslain 4 luku sisältää säännökset virkamiehen yleisistä velvollisuuksista. Lain 14 :ssä säädetään seuraavaa: (1 momentti:) Virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. (2 momentti:) Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Lain 15 :ssä kielletään virkamiestä vaatimasta, hyväksymästä tai ottamasta vastaan taloudellista tai muuta etua, jos se voi heikentää luottamusta virkamieheen taikka viranomaiseen. Tämän velvollisuuden rikkominen on rangaistavaa lahjuksen ottamisena tai lahjusrikkomuksena (rikoslain eli RL 40 luvun 1-3 laissa 604/2002). Virkamies ei saa ilmaista salassa pidettäviä seikkoja, joita ovat esim. turvallisuusjärjestelyt ja salaisiksi merkityt asiakirjat. Vaitiolovelvollisuudesta säädetään valtion virkamieslain 17 :ssä, jossa viitataan lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), ks. sen 23. 8

12 Lain 19 :n mukaan virkamies on velvollinen pyynnöstä antamaan tehtävänsä hoitamisen terveydellisiä edellytyksiä koskevia tietoja viranomaiselle, jonka palveluksessa hän on. Virkamies voidaan myös määrätä tarkastuksiin ja tutkimuksiin terveydentilan toteamiseksi. Toisaalta valtio järjestää palveluksessaan oleville työterveyshuoltoa, josta on säädetty erikseen. Voidaanko virkamies velvoittaa alistumaan puhalluskokeeseen sen selvittämiseksi, estääkö mahdollinen päihtymystila virkatehtävien asianmukaisen suorittamisen? Vastaava kysymys voidaan esittää huumetestin suorittamisen osalta (veri- tai virtsakokeen avulla). Vastaus on kieltävä. Esimies ei voi velvoittaa virkamiestä tällaiseen testiin. Vain poliisilla (ja ajoneuvon kuljettajien kysymyksen ollen eräillä muilla valvontaviranomaisilla) on valta mahdollisen rikoksen selvittämiseksi suorittaa tai suorituttaa tällaisen näytteen ottaminen, joka oikeudellisesti on "henkilönkatsastus"-niminen pakkokeino. Koe on otettava sillä tavoin, että siitä ei aiheudu terveydellistä haittaa. Toinen asia on, että virkamies voi antaa suostumuksensa siihen, että hänelle tehdään puhalluskoe tai huumetesti. Tärkeitä turvallisuustehtäviä virkatehtävänään suorittavan virkamiehen kanssa voidaan myös etukäteen sopia siitä, että häneltä tarpeen vaatiessa otetaan näyte, mutta silloinkaan sitä ei voida toteuttaa vastoin hänen tahtoaan. Pysyvänä järjestelmänä tällainen vapaaehtoisuuteen perustuva näytteiden antaminen on kyseenalaista eikä siis suositeltavaa. Asiasta valmistellaan lainsäädäntöä, jota siis on syytä odottaa. Todettakoon, että virkamiehen päihtymys ei sinänsä ole rangaistava teko (paitsi sotilaan ollessa kysymyksessä), mutta voi myötävaikuttaa siihen, että asianomainen syyllistyy rangaistavaan virkavelvollisuuden rikkomiseen. Ilmeisen päihtyneenä turvallisuusvaaraa aiheuttava virkamies voidaan poistaa tuon tehtävän äärestä. Varsinkin toistuva päihtymys voi aiheuttaa kurinpidollisen toimenpiteen, jopa irtisanomisen. Mainittakoon, että on annettu hallinnollisia ohjeita päihderiippuvaisen virkamiehen ohjaamisesta hoitoon. Valtioneuvoston virastomestaritehtävään otettavasta tai tehtävää suorittavasta tehdään yleensä perusmuotoinen turvallisuusselvitys, josta säädetään laissa turvallisuusselvityksistä (177/2002). Tarkoituksena on turvallisuutta ja julkista taloutta vahingoittavien rikosten ennalta estäminen. Selvitys perustuu poliisin rekistereissä oleviin tietoihin, ja selvityksen tekee asianomaisen viraston hakemuksesta suojelupoliisi. Selvityksen tekeminen edellyttää, että selvityksen kohteena oleva henkilö etukäteen antaa siihen kirjallisen suostumuksensa. Selvitys on kirjallinen tai vaihtoehtoisesti suullinen ilmoitus siitä, että kohdehenkilöstä ei ole tullut esiin mitään merkityksellistä tietoa. Selvityksen kohteena olevalla henkilöllä on eräin rajoituksin oikeus pyynnöstä saada tieto häntä koskevan selvityksen sisällöstä. Virkamiehen on tehtäviään suorittaessaan noudatettava ns. palveluperiaatetta, johon kuuluu mm. velvollisuus neuvoa ja opastaa yleisöä viranomaisen toimintaa ja tehtäviä koskevissa kysymyksissä. Virkamiehen on virkatoiminnassaan kohdeltava kaikkia asiakkaita ja muita henkilöitä tasapuolisesti ja syrjimättä ketään. Tämä ei estä sitä, että otetaan huomioon sellaiset henkilökohtaiset ominaisuudet kuin vammaisuus ja ikä (lapsi, vanhus). Syrjintä virkatoiminnassa on säädetty rangaistavaksi (rikoslain 11 luvun 9 ). VNK on vahvistanut valtioneuvoston virastomestarihenkilöstön käyttöön tarkoitetun virkapuvun (VNK:n ohje dnro 572/25/1999). Ohjeen mukaan virkapukua on käytettävä ainakin valtioneuvoston edustustiloissa, valtioneuvoston linnan tiloissa ja valtion virallisissa 9

13 tilaisuuksissa. Lisäksi sitä suositellaan käytettäväksi ministeriöissä asiakaspalvelutehtävissä sekä ministeriöiden muissa tilaisuuksissa. Ohjeessa on ilmaistu virkapuvun käyttämisen tarkoitusperä seuraavasti: "Virkapuku ja siihen ommeltu virkamerkki (s.o. harmaa leijonavaakuna) osoittavat ulkopuolisille niitä kantavan henkilön tehtävän ja aseman järjestyksenpitoon velvoitettuna ja oikeutettuna virkamiehenä." On syytä korostaa, että virkapuvun kantaja edustaa näkyvästi valtioneuvostoa, mikä edellyttää asiallista ja ryhdikästä käyttäytymistä. 1.2 Vartijat Vartioimisliikkeen palveluksessa olevat vartijat ovat työsopimussuhteessa siihen vartioimisliikkeeseen, jonka palveluksessa he ovat. Vartioimisalueen haltijan - tässä tapauksessa siis valtioneuvoston - ja vartioimisliikkeen välillä solmitaan toimeksiantosopimus, jossa määritetään vartioimisliikkeen tehtävät ja velvollisuudet suhteessa toimeksiantajaan. Yksittäiset vartijat eivät ole suoranaisesti vartioimisalueen haltijan - valtioneuvoston ollessa kyseessä siis valtioneuvoston tai ministeriön - palveluksessa, mutta vartiointitehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää, että vartijat toiminnassaan ottavat huomioon tämän antamat ohjeet. Vaikkakin vartija on työsopimussuhteinen henkilö, hän on vartioimistehtävää suorittaessaan kuitenkin rikoslain kannalta samanlaisessa rangaistusvastuussa kuin virkamies (ks. jäljempänä). Vartioimisliikkeen toimintaa ja sen valvontaa sekä yksittäisen vartijan kelpoisuusvaatimuksia ja toimivaltuuksia koskevat säännökset ovat nyt uudessa, vuonna 2002 annetussa laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista (säädöskokoelman nro 282/2002), jäljempänä turvallisuuspalvelulaki. Laissa säännellään vartioimisliiketoimintaa ja turvasuojaustoimintaa. Lain 2 :n määritelmäsäännöksen mukaan vartioimisliiketoiminnalla tarkoitetaan ansiotarkoituksessa suoritettavaa, toimeksiantosopimukseen perustuvaa vartioimistehtävien hoitamista. Vartioimistoimintaa valvoo poliisi. Vartijaksi hyväksyy asianomaisen henkilön kotikunnan poliisilaitos (lain 24 ). Vartijan tulee vartioimistehtävässä pitää vartijan asua ja poliisilaitos antaa hänelle vartijakortin, joka on pidettävä mukana ja pyydettäessä esitettävä (lain 32 ja 34 ). Järjestys- ja turvallisuustehtäviä suorittavia henkilöitä ovat myös järjestyksenvalvojat (aikaisempi nimitys järjestysmies ). Järjestyksenvalvojia asetetaan hotelleihin ja ravintoloihin, ulkoilu- ja leirintäalueille sekä kilpailupaikoille, huvitilaisuuksiin ja vastaaviin tilaisuuksiin. Säännökset asiasta ovat vuonna 1999 säädetyssä laissa järjestyksenvalvojista (533/1999). Vartioimisliike voi ottaa suorittaakseen toimeksiannon järjestyksenvalvojan tehtävien suorittamisesta. Todettakoon tässä, että järjestyksenvalvojista annetussa laissa (533/1999) järjestyksenvalvojille säädetyt toimivaltuudet menevät eräissä suhteissa pitemmälle kuin vartijoiden valtuudet, vaikka järjestyksenvalvojat saattavat olla tilapäisluontoisemmin toimivia ja turvallisuustehtäviin vähemmän koulutettuja. Tämä selittyy sillä, että järjestyksenvalvojat toimivat sellaisissa paikoissa, joiden järjestystä myös poliisi välittömästi valvoo ja voi siten suoraan puuttua järjestyshäiriöihin ja tällöin ohjata järjestyksenvalvojien menettelyä. 10

14 Vuonna 2003 säädetyn järjestyslain (612/2003) 22 :n mukaan järjestyksenvalvojia voidaan asettaa kauppakeskukseen, liikenneasemalle ja joukkoliikenteen kulkuneuvoon. Metroasemien vartijat muuttuvat järjestyksenvalvojiksi. Tällaisen järjestyksenvalvojan toimivaltuuksia ovat häiriöntekijän poistaminen, kiinniottaminen ja siihen liittyen turvallisuustarkastus. Järjestyslain mukaisia tehtäviä saa suorittaa vain vartioimisliikkeen palveluksessa oleva järjestyksenvalvoja. Järjestyksenvalvojia ei käsitellä jäljempänä, koska heitä ei voida määrätä toimimaan virastossa. 1.3 Vastuu Turvallisuushenkilöstöön kuuluva saattaa, niin kuin jokainen muukin rangaistusvastuun alainen eli 15 vuotta täyttänyt syyntakeinen henkilö, syyllistyä laissa rangaistavaksi säädettyyn tekoon eli rikokseen. Kysymykseen voi tulla esimerkiksi varkaus eli toiselle kuuluvan omaisuuden anastaminen, vahingonteko oli vieraan omaisuuden tahallinen hävittäminen tai vahingoittaminen, pahoinpitely eli toisen terveyden tahallinen vahingoittaminen käsiksi käymällä tai muulla tavoin taikka salassapitorikos eli salassa pidettävän seikan luvaton ilmaiseminen. Edellä kohdassa 1.1 on jo mainittu rangaistava syrjintä. Virkamiehellä on yleisen rangaistusvastuun lisäksi erityinen ns. virkavastuu. Tämä tarkoittaa, että virkamiestä saatetaan rangaista myös hänelle kuuluvien virkavelvollisuuksien vastaisesta teosta tai laiminlyönnistä. Suomen perustuslain 118 :n 1 momentissa säädetään, että virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Virkarikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat rikoslain 40 luvussa, joka on uudistettu vuonna 2002 (604/2002). Mainitussa luvussa rangaistaviksi säädettyjä tekoja ovat mm. lahjuksen ottaminen (RL 40:1-3) ja virkasalaisuuden rikkominen (RL 40:5), jolla tarkoitetaan salassa pidettävän asiakirjan tai tiedon luvatonta paljastamista taikka hyväksikäyttöä. RL 40 luvussa on lisäksi yleissäännökset virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:9 ja10) eli siitä, että virkamies joko tahallaan tai tuottamuksellisesti, so. huolimattomuudesta tai varomattomuudesta, rikkoo tai jättää täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Näissä pykälissä on kuitenkin säädetty se nimenomainen rangaistusvastuun rajoitus, että rangaistavaa ei ole vähäiseksi katsottava (siis jossakin mielessä lievänlaatuinen) teko tai laiminlyönti. Tällaisesta lievemmästä virkavelvollisuuden rikkomisesta se virasto, jossa virkamies palvelee, voi antaa hänelle kirjallisen varoituksen, joka on kurinpitotyyppinen seuraamus (valtion virkamieslain 24 ). Jos virhe on vähäinen, kysymykseen saattaa tulla esimiehen antama vapaamuotoinen huomautus, joka on työnjohdollinen toimenpide eikä kurinpitoseuraamus. Vakavasta rikoksesta, olipa se virkarikos tai muu rikos, syytetty ja tuomittu virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi (RL 2:10). Vaikka syytettä ei olisikaan ajettu, asianomainen virasto voi heti, siis ilman irtisanomisaikaa, purkaa virkamiehen virkasuhteen, jos hän törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan (valtion virkamieslain 33 ). Virkamies voidaan lisäksi pidättää virantoimituksesta epäillyn rikoksen ja rikossyytteen ajaksi (valtion virkamieslain 40 ). Lievempikin virkavelvollisuuksien laiminlyöminen tai rikkominen voi aiheuttaa sen, 11

15 että virasto irtisanoo virkamiehen (valtion virkamieslain 25 ). Tällaisessa tapauksessa saatetaan käytännössä varata virkamiehelle mahdollisuus itse irtisanoutua, mikä on vähemmän leimaava menettely. Kirjallista varoitusta, irtisanomista, virkasuhteen purkamista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevaan päätökseen voi virkamies hakea oikaisua virkamieslautakunnalta, joka on tuomioistuintyyppinen valitusviranomainen (valtion virkamieslain 53 ja 13 luku). Käsitellessään esitystä laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista eduskunta lausui kannanottonaan, että vartioimisliiketoimintaa on pidettävä julkisen (hallinto)tehtävän hoitamisena. Vartijan rangaistusvastuun osalta todettiin, että vartija on rikosoikeudellisen virkavastuun alainen, kun hän kohdistaa yksityishenkilöön turvallisuustoimenpiteen, esim. kiinnioton tai paikalta poistamisen. Rikoslain 40 luvun uudistamisen yhteydessä rikosoikeudellista virkamiehen määritelmää tarkistettiin tämän kannanoton mukaisesti. Vartijan rikosoikeudellinen vastuu perustuu siihen, että vartija käyttää julkista valtaa silloin, kun hän tehtävässään "tosiasiallisesti puuttuu toisen etuun tai oikeuteen" (40 luvun 11 :n 5a kohta ja 12 :n 1 mom., 604/2002). Virkasuhteessa oleva ja samoin työsopimussuhteinen henkilö voi joutua vahingonkorvausvastuuseen, jos hän aiheuttaa vahinkoa joko työnantajalleen tai ulkopuoliselle taholle. Tästä säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Ulkopuoliselle aiheutetusta vahingosta on korvausvastuussa myös työnantaja - vastaavasti valtiotyönantaja ns. isännänvastuuperiaatteen mukaisesti. Jos virkamies tai työsopimussuhteinen henkilö aiheuttaa vahingon tahallaan, hänen korvausvastuunsa on yleensä täysimääräinen. Jos hän on aiheuttanut vahingon huolimattomuudellaan tai varomattomuudellaan, korvausta sovitellaan (vahingonkorvauslain 4 luvun 1 ja 2 ). Mikäli kysymyksessä on vain lievä tuottamus, työntekijä ja vastaavasti virkamies ei lainkaan ole korvausvelvollinen. Työnantajan vastuu on tällöinkin yleensä täysimääräinen (vahingonkorvauslain 3 luku). 1.4 Tehostettu rangaistussuoja Turvallisuushenkilöstöön kuuluvalle on rikoslaissa säädetty eräissä suhteissa tehostettu rangaistussuoja hänen suorittaessaan virka- tai turvallisuustehtävää. Virkamiehen virantoimitussuojaa koskevat RL 16 luvun 1-3 (563/1998), joissa säädetään rangaistus virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja haitanteosta virkamiehelle. Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta (RL 16:1) rangaistaan sitä, joka uhkaa virkamiestä tai käyttää virkamiestä vastaan väkivaltaa, jos uhkaus tai väkivalta liittyy virkamiehen virkatoimeen, joka sisältää julkisen vallan käyttöä. Sellaisia virkatoimia ovat mm. turvallisuustehtävät. Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta on säädetty vain vankeusrangaistus (vähintään 4 kk, enintään 4 v). Lievemmät tapaukset rangaistaan luvun 2 :n mukaan virkamiehen vastustamisena, jolloin rangaistus on sakkoa tai enintään 6 kk vankeutta. Haitanteko virkamiehelle (RL 16:3) on kysymyksessä silloin, kun joku väkivaltaa käyttämättä tai sillä uhkaamatta estää tai vaikeuttaa julkisen vallan käyttöä sisältävää virkatointa. Haitantekorikoksesta on säädetty vain sakkorangaistus. Haitantekoa on esim. virkamiehen haltuunsa ottaman esineen sieppaaminen hänen hallustaan. 12

16 RL 16 luvun 5 :ssä (563/1998) säädetään rangaistus väärän henkilötiedon antamisesta. Tämä rikos toteutuu, jos joku erehdyttääkseen viranomaista ilmoittaa nimensä väärin tai antaa muutoin virheelliset henkilötiedot taikka käyttää toisen henkilötodistusta, passia, ajokorttia tms. todistusta. Väärennetyn henkilötodistuksen, passin tms. laatiminen tai sellaisen käyttäminen on ankarammin rangaistava väärennys (RL 33:1 laissa 769/1990). Myös vartijaa suojataan erityisellä rangaistussäännöksellä hänen suorittaessaan turvallisuustehtävää. Kysymyksessä on RL 17:6:ssa (563/1998) rangaistavaksi säädetty järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen. Tekotapa on määritelty samalla tavoin kuin virkamiehen väkivaltaisessa vastustamisessa eli kysymyksessä tulee olla väkivallan käyttäminen tai sillä uhkaaminen turvallisuustehtävän estämiseksi tai vaikeuttamiseksi. Vastustamisen kohdehenkilö voi olla mm. vartija tai järjestyksenvalvoja. Rangaistukseksi on säädetty sakkoa tai enintään 6 kk vankeutta. Aikaisemmin rikoslaissa virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen rinnastettiin väkivalta esim. vartijaa kohtaan. Tätä rinnastusta ei siis ole rikoslain nykyisissä pykälissä. Kun ainakin vartijoilla on rikosoikeudellinen virkavastuu, voidaan pitää jossakin määrin epäjohdonmukaisena, että rikosoikeudellinen suoja on järjestetty eri tavalla. Käytännössä tällä ei ole kovin suurta merkitystä, koska esim. rangaistustasossa ei ole näyttäisi olevan merkittävää eroa. 1.5 Turvallisuustehtävät ja toimivalta niitä suoritettaessa Virkasuhteisen turvallisuushenkilöstön, siis virastomestareiden tms., tehtäviä ei ole laissa tai asetuksessa yleisluonteisesti määritelty. Turvallisuustehtävien muodostamaa kokonaisuutta voidaan luonnehtia siten, että tehtävänä on suojella ministeriön tms. viranomaisen käytettävissä olevaa rakennusta ja muita toimitiloja vahingoittamiselta ja vahingoittumiselta, siellä työskentelevien henkilöiden työrauhaa ja turvallisuutta sekä toimitiloissa olevaa yksityisomaisuutta, työskentelyolosuhteiden pysymistä asianmukaisina, häiriötöntä asiakirjojen käsittelyä sekä tiedostojen ja asiakirjojen tietosisältöjä. Valtioneuvoston piirissä turvallisuuden ylläpitämisen ydinsisältönä on valtioneuvoston toiminnan jatkuvuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa. Tehtäviä tarkastellaan lähemmin seuraavassa luvussa. Hallituksen esityksessä turvallisuuspalvelulaiksi turvallisuus-käsite jaotellaan kahteen alakäsitteeseen sen mukaan, onko kysymyksessä varautuminen ihmisten tietoisesta toiminnasta aiheutuviin vaaroihin (englanninkielinen termi: security ) vaiko tapaturmatyyppisiin seurauksiin (englanniksi: safety ). Esityksen mukaan ensiksi mainittu käsittää mm. rikosturvallisuuden, kiinteistö- ja toimitilaturvallisuuden, henkilöturvallisuuden ja tietoturvallisuuden. Jälkimmäinen eli suojelutyyppinen turvallisuustoiminta käsittää mm. pelastustoiminnan, työsuojelun ja ympäristön suojelun. Käytännössä nämä näkökohdat usein yhtyvät. Seuraavassa esityksessä pidetään silmällä lähinnä ensimmäiseen vaihtoehtoon kuuluvaa turvallisuustoimintaa. Toimivallalla tarkoitetaan oikeusjärjestykseen perustuvaa oikeutta/valtuutta ryhtyä yksityishenkilöitä (tai yksityisluonteisia yhteisöjä) kohtaan sellaisiin toimenpiteisiin, joilla puututaan kohdehenkilön oikeusasemaan tai joihin muutoin ei olisi sallittua ryhtyä ilman laillista valtuutta. Turvallisuustehtävissä kysymykseen tulevat usein tosiasialliset, konkreettiset toimenpiteet, esimerkiksi jonkun henkilön pääsyn estäminen virastoon, häiriöntekijän poistaminen virastos- 13

17 ta taluttamalla hänet ulos, henkilön henkilöllisyyden selvittäminen, hänen laukkunsa tms. tarkastaminen, mahdollisen rikoksentekovälineen ottaminen pois henkilöltä jne. Kysymykseen voi tosin tulla myös esimiehen päätöksen täytäntöönpano, esim. se, että esimiestahon päätöksellä porttikieltoon asetetun henkilön tulo virastoon estetään. Nykyisen oikeuskäsityksen mukaan viranomaisten ja muiden julkista tehtävää suorittavien toimivalta on määriteltävä (eduskunta)laissa. Lailliseksi toimivaltaperusteeksi ei riitä se, että näin on aina tehty tai että asian luonne edellyttää oikeutusta suorittaa tietynlainen toimenpide. Toimivaltuuksia ei liioin voida johtaa tehtävämäärittelystä, ei silloinkaan, kun tehtävät on määritelty laissa. Toimivaltaa ei siis voida perustella sillä tavoin, että tietyn toimenpiteen suorittamiseen täytyy olla oikeus, koska tuo toimenpide on tarpeen tehtävän suorittamiseksi. Vartioimisliikkeen palveluksessa olevan vartijan toimivaltuudet on varsin tarkoin määritelty em. laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista. - Samoin järjestyksenvalvojan toimivaltuudet on määritelty järjestyksenvalvojista annetussa laissa ja uudessa järjestyslaissa. - Sitä vastoin ei ole nimenomaista säännöstöä virkasuhteisen virastomestarihenkilöstön toimivaltuuksista. Oikeudellinen tilanne onkin sellainen, että virastomestarilla on vain ns. jokamiehen oikeudet estää tietyntyyppiset laittomuudet. Lisäksi virastojen suojaksi säädetyn ns. julkisrauhan (virastorauhan) ylläpitämiseksi on laissa eräitä jokamiehen oikeuksien luonteisia valtuuksia. Virastomestarit ovat siis virkamiehiä, joille epäilyksittä kuuluu turvallisuustehtäviä siinä virastossa, jossa he palvelevat. Vartijat (ja vastaavasti järjestyksenvalvojat) eivät ole virkamiehiä, mutta heillä on tiettyjä laissa säädettyjä toimivaltuuksia, jotka menevät pitemmälle kuin virastomestarin toimivaltuudet. Jonkin verran nurinkuriselta tuntuu, että virkasuhteinen virastomestari on jätetty vähemmille valtuuksille kuin vartija, joka ei ole virkamies. Mielestäni olisi syytä harkita, tulisiko tämä epäjohdonmukaisuus korjata. Se ilmeisesti edellyttäisi, että asetettaisiin työryhmä - ainakin VNK:n, SM:n ja VM:n edustus olisi tarpeen - selvittämään asiaa ja tekemään ehdotus tarvittaviksi säännöksiksi. Vaikka tarvetta valtuuksien olennaiseen lisäämiseen ei olisi, valtuudet voitaisiin koota yhteen ja täsmentää. Tässä yhteydessä on korostettava, että toimivaltuuksien antaminen edellyttää myös koulutusta niiden oikeaan käyttämiseen. Jos siis halutaan laajentaa virastomestareiden valtuuksia kohdistaa yksityishenkilöihin toimenpiteitä turvallisuuden ylläpitämiseksi, virastomestareille tulisi tältä osin antaa samantyyppistä koulutusta kuin turvallisuuspalvelulain mukaan edellytetään vartijoilta. Toimivaltuuksia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin jäljempänä 3.luvusta alkaen. Tämän jakson lopuksi on syytä korostaa erästä asiaa: Poliisi on keskeinen yleistä järjestystä ja turvallisuutta ylläpitävä viranomainen. Poliisin laajoista valtuuksista säädetään vuodelta 1995 olevassa poliisilaissa (493/1995) ja eräissä muissa laeissa. Valtioneuvoston linna ja ministeriöiden käytössä olevat rakennukset kuuluvat sellaisiin turvattaviin kohteisiin, joilla on erityisasema poliisin toiminnassa, esimerkiksi kun on kysymys hälytystehtävien kiireellisyysjärjestyksestä. Valtioneuvosto on perustuslain mukaan yksi keskeisimmistä valtion toimielimistä. Tämä on aina muistettava valtioneuvoston virastomestarikunnan ja vartijoiden toiminnassa. Uhkaavissa ja vakavissa tilanteissa on poliisi hälytettävä paikalle! Poliisilla on sekä 14

18 riittävät toimivaltuudet ja välineet että koulutusta ja kokemusta niiden käyttämiseen. Myös häiriö-, uhkaus- ja rikkomustilanteiden selvittäminen ja jälkihoito kuuluvat juuri poliisille. Rikostutkinta ei ole oman turvallisuushenkilökunnan asia. 15

19 2 TURVALLISUUSTEHTÄVÄT 2.1 Turvallisuustehtävien erittely Edellisessä luvussa olen pyrkinyt yleisluonteisesti määrittelemään turvallisuustehtävät, pitäen nimenomaisesti silmällä valtioneuvoston ja ministeriöiden turvallisuutta, joiden osalta ydinsisältönä on toiminnan jatkuvuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa. Mielestäni nämä tehtävät voidaan eritellymmin jaotella seuraavasti: - valtioneuvoston linnaan / ministeriön rakennukseen tms. toimitiloihin, kulkuvälineisiin, kalustoon ja laitteisiin kohdistuvien vahinkojen torjuminen; vahingot voivat aiheutua ulkopuolisten henkilöiden toimenpiteistä, oman henkilökunnan toimista tai tapaturmasta (vesivahinko, tulipalo); - ministeriössä (tai vast.) työskentelevän henkilökunnan ja toimitiloissa asioivien tai vierailevien henkilöiden omaisuuden (m.l. kulkuneuvojen) suojaaminen esim. anastukselta tai vahingoittamiselta; - ministeriössä (tai vast.) työskentelevän henkilökunnan fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden suojaaminen, siis esim. pahoinpitelyn tai uhkailun estäminen; - ministeriössä (vast.) laillisesti asioivien tai vierailevien henkilöiden turvallisuuden ja asiointirauhan suojaaminen; - henkilökunnan työrauhan ylläpitäminen ja huolehtiminen (osaltaan) siitä, että työskentelyolosuhteet muutoinkin pysyvät asianmukaisina; - kulunvalvonta (jota ainakin osin sisältyy edellä lueteltuihin kohtiin); - järjestyksenpito tiedotus-, koulutus- ja yleisötilaisuuksissa (myös esim. vierailijaryhmät ja avoimien ovien päivät); - ministeriön (tai vast.) asiakirja- ja tietoliikenteen häiriöttömän sujumisen turvaaminen; - ministeriössä (tai vast.) käsiteltävien ja säilytettävien asiakirjojen ja tiedostojen koskemattomuuden ja salassapidon (osaltaan) turvaaminen; sekä - esimiehen määräämät muut turvallisuustehtävät (esim. vip-vieraiden erityiset turvallisuusjärjestelyt). Tehtävät täsmentyvät asianomaiselle virkamiehelle tai vartijalle annetuissa yleisluontoisissa määräyksissä ja ohjeissa sekä esimiehen yksittäistapauksessa antamissa menettelymääräyksissä ja -ohjeissa. Viimeksi mainittujen antaminen perustuu esimiehen/viraston johdon työnjohtovaltaan (työsopimuslain 3:15 ja valtion virkamieslain 14 :n 1 mom.). 2.2 Rangaistavien tekojen estäminen Turvallisuustehtäviin kuuluu tietenkin edellisessä alakohdassa mainittuihin kohteisiin kohdistuvan taikka ministeriön (vast.) toimitiloissa tapahtuvien rikosten estäminen ja/tai keskeyttä- 16

20 minen sekä tekijän kiinniottaminen ja luovuttaminen poliisille asian tutkimista ja selvittämistä varten. Rikoksella tarkoitetaan laissa rangaistavaksi säädettyä teko tai laiminlyöntiä. Useimmat keskivakavat tai vakavammat rikokset on koottu rikoslakiin (RL), joka alunperin on vuodelta 1889, mutta kokonaan uudistettu 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina. Eräissä muissakin laeissa kuin rikoslaissa on sakkorikkomuksia koskevia rangaistuspykäliä ja toistaiseksi myös esim. alkoholirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä. Useiden rikosten yrityskin, esim. varkauden ja pahoinpitelyn, on rangaistava. Tämä mainitaan aina nimenomaan kyseisessä rangaistuspykälässä. Eräät rikokset, esim. lievä pahoinpitely, ovat asianomistajarikoksia, joista virallinen syyttäjä voi nostaa syytteen vain asianomistajan eli rikoksella loukatun henkilön vaatimuksesta. Useimmat rikokset ovat kuitenkin virallisen syytteen alaisia, joista syyte voidaan nostaa asianomistajan tahdosta riippumatta. Virkarikosten osalta on syytä mainita Suomen perustuslain 118 :n 3 momentti: "Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta - -.". Rikospykälässä säädetään aina myös siitä, minkälaiset rangaistukset tulevat kysymykseen seuraamuksina. Asianomaisesta rikospykälästä sekä RL 2 ja 2a luvun eri rangaistuslajeja koskevista yleissäännöksistä ilmenee lisäksi, missä rajoissa rangaistus normaalisti voidaan tuomita. Kun esim. RL 21:5:ssä (578/1995) säädetään, että pahoinpitelystä on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, tämä tarkoittaa, että tuomioistuin voi tapauksen laadun mukaan harkiten tuomita rangaistukseksi päiväsakkoa tai 14 pv - 2 v vankeutta. Turvallisuustoimenpiteitä koskevissa säännöksissä toimivalta usein on kytketty siihen, mikä on säädetty enimmäisrangaistukseksi kyseisestä rikoksesta (ks. jäljempänä mm. jokamiehen kiinniotto-oikeus). Rikoksentekoväline, rikollisen toiminnan tuote ja muu rikokseen liittyvä esine tai aine sekä rikoksen tuottama laiton hyöty tuomitaan korvauksetta valtiolle menetetyksi (eräin rajoituksin). Tästä menettämisseuraamuksesta (konfiskaatiosta) säädetään RL 10 luvussa (875/2001). Viranomaisen tietoon tulleet epäillyt rikokset tutkii yleensä poliisi. Rangaistuksen tuomitsee yleisen syyttäjän tai asianomistajan esittämän syytteen perusteella tuomioistuin, ensi asteessa käräjäoikeus. Pienemmistä rikkomuksista voidaan tuomita sakkorangaistus ns. rangaistusmääräyksellä ("sakkolapulla"), jonka poliisin esittämän rangaistusvaatimuksen perusteella antaa syyttäjä. Eräistä liikennerikkomuksista ja järjestyslaissa säädetyistä järjestysrikkomuksista poliisi voi antaa rikesakon. Vakavammista rikoksista ja kaikista virkarikoksista rangaistuksen tuomitsee aina tuomioistuin. Tämän johdosta tuomioistuimet, ylimmässä asteessa Korkein oikeus, viime kädessä myös tulkitsevat rangaistuspykäliä ja turvallisuushenkilöstön toimivaltuuksien ulottuvuutta. 17

21 Seuraavassa kuvaillaan lyhyesti sellaisia rangaistavia tekoja, joiden estäminen tai keskeyttäminen saattaa tulla kysymykseen ministeriöiden (tai vast.) turvallisuustehtävissä. Luettelo ei ole täydellinen, mutta sisältänee tärkeimmät kysymykseen tulevat rikokset. Lievimpien rikkomusten osalta on huomattava, että ne eivät välttämättä aina anna aihetta rankaisutoimenpiteisiin, vaan poliisi voi jättää esitutkinnan toimittamatta ja syyttäjä syytteen nostamatta. Tämä on kuitenkin poliisin ja syyttäjän harkinnassa, joten valvontatoiminnassa havaituista rangaistavista teoista on ilmoitettava poliisille, aivan mitättömiä rikkeitä lukuun ottamatta. Tarkasteltaviksi tulevat rangaistuspykälät jaotellaan tässä seuraavasti: - viraston toimitiloihin tai siellä olevaan omaisuuteen kohdistuvat rikokset - terrorismirikokset - rauhan tai järjestyksen rikkominen - henkilöön kohdistuvat rikokset - viranomaistoimintaan kohdistuvat rikokset - asiakirjojen ja tiedostojen rangaistussuoja - luvattomat esineet ja aineet - eräät muut rikokset. 2.3 Viraston toimitiloihin ja siellä olevaan omaisuuteen kohdistuvat rikokset Vahingonteko RL 35:1 (769/1990) on kysymyksessä silloin, kun joku tahallaan hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta. Vahingontekoa on omaisuuden särkemisen tai tuhoamisen lisäksi myös esim. piirteleminen rakennuksen seinään (graffitit) sekä muunlainen vieraan omaisuuden likaaminen. Ankarammin rangaistava törkeä vahingonteko RL 35:2 on kysymyksessä mm. silloin, kun vahingonteolla aiheutetaan huomattavaa vahinkoa historiallisesti tai sivistyksellisesti erityisen arvokkaalle omaisuudelle, jollainen on esim. Valtioneuvoston linna tai keisari Aleksanteri II:n patsas Senaatintorilla. Toisaalta pelkästään sakolla rangaistavasta lievästä vahingonteosta RL 35:3 on kysymys silloin, kun teko on vähäinen huomioon ottaen vahingon vähäisyys tai muut rikokseen liittyvät seikat. RL 35 luvun 7 :ssä on lisäksi lieviä tapauksia koskeva erityinen säännös ns. toimenpiteistä luopumisesta eli siitä että poliisi saa olla ryhtymättä toimenpiteisiin, syyttäjä jättää syytteen ajamatta ja tuomioistuin rangaistuksen tuomitsematta, jos tekijä on korvannut vahingon ja vahingonkorvaus harkitaan riittäväksi seuraamukseksi. Mainittakoon vielä, että 35:5:n mukaan vahingontekoa koskevia pykäliä ei sovelleta, jos teosta on muualla säädetty yhtä ankara tai ankarampi rangaistus (esim. tuhotyötyyppiset rikokset, ks. seuraava kappale). Yksityiseen omaisuuteen kohdistuva vahingonteko on ns. asianomistajarikos (35:6). Jos tahallaan sytyttää tulipalon tai räjäyttää jotakin, kysymyksessä on tuhotyö RL 34:1 (578/1995), josta on säädetty vain vankeusrangaistus. RL 34 luvussa on rangaistussäännöksiä eräistä muistakin ns. yleisvaarallisista rikoksista. Sellainen on vankeudella rangaistava terveyden vaarantaminen 34:4 (400/2002), jolla tarkoitetaan elintarvikkeen, juoman tms. nautittavaksi tai käytettäväksi tarkoitetun aineen myrkyttämistä taikka vakavan sairauden levittämistä tai säteilylähteen käyttämistä säteilylain vastaisesti. Nämä vaaralliset toiminnot on säädetty rangaistaviksi huolimattomuudestakin (eli tuottamuksellisesti) tehtyinä (RL 34:7). Jos muutoin laissa olevan säännöksen vastaisesti pitää hallussaan tai kuljettaa terveydelle 18

22 vaarallista ainetta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle tai terveydelle, syyllistyy terveysrikokseen RL 44:1 (400/2002), josta on säädetty sakkoa tai enintään 6 kk vankeutta. RL 34 luvussa on nykyään myös ns. tietokoneviruksen levittämisen rangaistavuutta koskeva vaaran aiheuttaminen tietojenkäsittelylle 9a (951/1999), josta on säädetty sakkoa tai enintään 2 v vankeutta. Eräät tässä mainitut rikokset voivat tulla vielä ankarammin rangaistaviksi terrorismirikoksina, ks. seuraava alakohta. Anastusrikosten perusmuoto on varkaus RL 28:1 (769/1990), jolla tarkoitetaan toisen omistaman irtaimen omaisuuden anastamista eli laitonta omimista toisen hallusta. Kohteena voi olla yksityinen tai julkisyhteisönkin omaisuus. Varastamisrikokset on laissa jaoteltu kolmeen rangaistavuusportaaseen ensisijaisesti anastetun omaisuuden arvon perusteella, minkä ohella myös otetaan huomioon muut anastamiseen liittyneet olosuhteet. Törkeä varkaus 28:2 on kysymyksessä mm. silloin, kun kohteena on erittäin arvokas omaisuus taikka tekijä on varustautunut ampuma-aseella, räjähdysaineella tai muulla sellaisella vaarallisella välineellä, mikäli rikos myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä. Näpistys 28:3 taas on kysymyksessä, jos varkaus anastetun omaisuuden arvo ja muut rikokseen liittyvät seikat huomioon ottaen on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Kaikkien näiden anastusrikosten yritys on rangaistava. Näpistys on asianomistajarikos (28:15), mutta tavallinen ja törkeä varkaus virallisen syytteen alaisia. Varkaudesta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta, törkeästä varkaudesta vain vankeutta, vähintään 4 kk, mutta näpistys on sakkorikos. Murtovälineen hallussapidosta RL 28:12a (400/2002) on säädetty sakkorangaistus. Tästä rangaistavasta teosta on kysymys, jos joku ilman hyväksyttävää syytä pitää hallussaan sellaista avainta toisen lukkoon taikka tiirikkaa tai muuta välinettä, jota voidaan perustellusti epäillä pääasiallisesti käytettävän tunkeutumiseen toisen hallinnassa olevaan suljettuun tilaan rikoksen tekemistä varten. Murtoväline tuomitaan valtiolle menetetyksi. Kavallus RL 28:4-6 (769/1990), joka myös on porrastettu kolmeen rangaistavuusportaaseen, eroaa varkaudesta siinä, että kavalluksessa anastaminen kohdistuu omassa hallussa (esim. lainana tai vuokralla) olevaan vieraaseen omaisuuteen. Toisen moottorikulkuneuvon ottaminen luvattomasti käyttöönsä on moottorikulkuneuvon käyttövarkaus (RL 28:9a-9c, 614/2002), joka sekin on jaoteltu kolmeen rangaistavuusasteeseen. Kavalluksen ja moottoriajoneuvon käyttövarkauden rangaistusasteikot ovat samat kuin varkausrikosten. Lievä kavallus (28:6) ja lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus (28:9c) ovat näpistyksen tavoin asianomistajarikoksia. Jos ilman anastamistarkoitusta luvattomasti lainaa toisen irtainta esinettä (muuta kuin moottorikulkuneuvoa) taikka kiinteätä konetta tai laitetta, kysymyksessä on luvaton käyttö RL 28:7 (769/1990), josta on säädetty sakkoa tai enintään 1 v vankeutta. Se on asianomistajarikos. Jos omaisuuden anastaminen tapahtuu väkivaltaa käyttäen tai väkivallalla uhkaamalla, kysymyksessä on ankarasti rangaistava ryöstö tai törkeä ryöstö RL 31:1-2 (769/1990), joista on säädetty rangaistukseksi vain vankeutta. Ryöstön yritys on rangaistava. 19

23 2.4 Terrorismirikokset YK:n puitteissa on tehty useita terrorisminvastaisia kansainvälisiä yleissopimuksia, ja turvallisuusneuvosto on vuonna 2001 antanut päätöslauselman, joka koskee m.m. terrorismin rahoittamisen säätämistä rangaistavaksi. Euroopan Unionin neuvosto puolestaan on vuonna 2002 hyväksynyt puitepäätöksen terrorismin torjunnasta. Näiden johdosta myös Suomen lainsäädäntöön on tehty eräitä muutoksia ja lisäyksiä. Rikoslakiin on vuonna 2003 lisätty uusi 34a luku "Terrorismirikoksista" (17/2003), joka tuli voimaan Säännösten soveltamisen kannalta keskeinen käsite "terroristinen tarkoitus" on määritelty kyseisen luvun 6 :n 1 momentissa. Määritelmä perustuu EU:n puitepäätökseen. Terrorismissa tarkoituksena on pelotella vakavasti väestöä, pakottaa aiheettomasti viranomaiset tai kansainvälinen järjestö johonkin tekoon tai pidättymään jostakin teosta taikka horjuttaa vakavasti jonkin maan tai kansainvälisen järjestön poliittisia, perustuslaillisia, taloudellisia tai sosiaalisia perusrakenteita tai tuhota ne (ks. 6 :n 1 momentin yksityiskohtaisempaa nelikohtaista luetteloa). EU:n puitepäätöksessä edellytettiin, että jäsenvaltiot koventavat terrorismirikosten rangaistuksia. Meidän rikoslaissamme tämä on toteutettu sillä tavoin, että 34a luvun 1 :ssä luetellaan joukko muissa RL:n pykälissä säänneltyjä rikoksia, joiden rangaistuksia on kovennettu silloin, kun rikos on tehty terroristisessa tarkoituksessa. Tuossa pykälässä mainitaan m.m. tuhotyö, terveyden vaarantaminen ja törkeä vahingonteko (ks. edellinen alakohta) sekä laiton uhkaus, perätön vaarailmoitus sekä henki- ja pahoinpitelyrikokset (ks. jäljempänä alakohta 2.6). RL 34a luvussa on myös muutamia kokonaan uusia rikospykäliä. Luvun 2 :ssä säädetään rangaistavaksi terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu, joka voi tapahtua joko sopimalla jonkun kanssa tai laatimalla suunnitelma terrorismirikoksen tekemisestä taikka valmistamalla, hankkimalla, kuljettamalla tai luovuttamalla räjähde, ampuma-ase tai muu vaarallinen esine tai aine tarkoituksessa tehdä sellainen rikos. Rangaistavaksi on myös säädetty terrorismin rahoittaminen (5 ) sekä terroristiryhmän johtaminen ja terroristiryhmän toiminnan edistäminen (3-4 ). Terroristiryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa organisoitunutta ryhmää, joka toimii yhteistuumin terrorismirikosten tekemiseksi (6 :n 2 momentti). 2.5 Rauhan tai järjestyksen rikkominen Aikaisemmin kotirauhan ja virastorauhan rikkomisesta säädettiin rangaistus RL 24 luvun samoissa rangaistuspykälissä. Luku uudistettiin vuonna 2000 annetulla lailla (531/2000), jolloin kotirauhan rikkominen ja ns. julkisrauhan (virastorauhan ym.) rikkominen erotettiin toisistaan eri rangaistuspykäliin. Julkisrauhan rikkomisesta säädetään RL 24:3:ssa (531/2000). Julkisrauhan piiriin kuuluu mm. virasto, kokoustila ja virastorakennuksen suljettu tai aidattu pihaalue, 1) tunkeutumalla tällaiseen kohteeseen tai menemällä sinne salaa tai toista harhauttaen taikka 2) kätkeytymällä tai jäämällä sellaiseen tilaan. Tunkeutuminen voi tapahtua fyysisesti, mutta myös kiellon läpi tuleminen on tunkeutumista; kiellon voi pätevästi antaa tilojen haltijan edustajana esim. turvallisuushenkilöstöön kuuluva. Harhauttaminen voi olla esim. perätön ilmoitus siitä, että joku virastossa työskentelevä on sopinut tapaamisesta asianomai- 20

24 sen kanssa. Kätkeytyminen ja jääminen taas koskevat tilanteita, joissa tekijä on päässyt hyväksyttävällä tavalla paikkaan, mutta ei noudata poistumiskehotusta tai tarkoituksella jää tiloihin sulkemisajan tai niissä järjestetyn tilaisuuden (esim. tiedotustilaisuuden) päättymisen jälkeen. Pykälän 2 momentissa säädetään, että julkisrauhan rikkomisena ei pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta. Tämä jää tapauskohtaisesti arvioitavaksi. Käsitykseni mukaan tämä rajoitus ei poista oikeutta ryhtyä toimenpiteisiin rikkojan poistamiseksi, mutta on otettava huomioon toimenpiteiden mitoituksessa. Julkisrauhan rikkomisesta on rangaistukseksi säädetty sakkoa tai enintään 6 kk vankeutta. Tällä on merkitystä siinä suhteessa, että turvallisuushenkilöstöön kuuluva voi käyttää jäljempänä selostettavaa ns. jokamiehen kiinniotto-oikeutta julkisrauhan rikkojaa kohtaan. Hätävarjeluoikeutta julkisrauhan suojaamiseksi käsitellään jäljempänä kohdassa 5.2. Rikoslain seuraavan pykälän eli 24:4:n (531/2000) mukaan ankarammin rangaistava törkeä julkisrauhan rikkominen on kysymyksessä silloin, kun 1) tekijä on varustautunut aseella tai muulla väkivallanteon välikappaleella tai 2) rikoksen kohteena on eduskunnan, tasavallan presidentin tai valtioneuvoston taikka vieraan valtion tai hallitusten välisen järjestön valtuuskunnan tai edustuston käytössä oleva rakennus tai huoneisto. Pykälässä mainitaan siis nimenomaan valtioneuvosto yhtenä korotettua rangaistussuojaa nauttivana kohteena. Edellytyksenä ankaramman rangaistuspykälän soveltamiseen on lisäksi, että julkisrauhan rikkominen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rangaistukseksi on säädetty sakkoa tai enintään 2 v vankeutta. Julkisrauhan rikkominen on pääsääntöisesti ns. asianomistajarikos eli rikos, josta syyte saadaan nostaa vain kohteena olevan viraston (päällikön) vaatimuksesta (RL 24:12, 1 momentti). Viimeksi mainittu ominaisuus ei estä hätävarjeluoikeuden eikä kiinniotto-oikeuden käyttämistä. Törkeä julkisrauhan rikkominen on aina virallisen syytteen alainen. Uudessa järjestyslaissa (612/2003) annetaan valtakunnallisesti noudatettavia määräyksiä ja kieltoja, joiden tarkoituksena on järjestyksen ja turvallisuuden edistäminen yleisillä paikoilla. Näiden määräysten ja kieltojen tahallinen rikkominen on lain 16 :ssä säädetty rangaistavaksi järjestysrikkomuksena. Järjestyslain 3 :ssä kielletään järjestyksen häiritseminen yleisellä paikalla metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla sekä turvallisuuden vaarantaminen uhkailemalla tai hyökkäävillä liikkeillä taikka ampumalla, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla toiminnalla. Jos vastaavaa häiriötä aiheutetaan yleisöltä suljetussa virastossa, kysymyksessä on RL 17:13:ssa (613/2003) rangaistavaksi säädetty ilkivalta. Jos näissä tapauksissa häiriöntekijää käsketään poistumaan eikä hän tottele poistumiskäskyä, hän syyllistyy julkisrauhan rikkomiseen (24:3 tai 4), jolloin järjestysrikkomus- tai ilkivaltasäännös väistyy. Ilkivaltaa on myös häiriöpuhelujen soittaminen virastoon samoin kuin ilkivaltainen hälyttimen käyttäminen tai muu väärän hälytyksen aiheuttaminen. Järjestysrikkomuksena rangaistaan viranomaisen yleisesti nähtäville asettaman julkisen kuulutuksen tai tiedonannon poistaminen tai turmeleminen (järjestyslain 6 :n 2 momentti ja 16 ). Järjestysrikkomuksena rangaistaan myös sitä, joka virtsaa tai ulostaa yleisellä paikalla yleistä häiriötä tai terveyden vaaraa aiheuttavalla tavalla (järjestyslain 7 :n 2 momentti ja 16 ). Ilkivaltana (nyt kysymyksessä ehkä olisi järjestysrikkomus) rangaistiin Maailmanpankin pääjohtajan kakuttaminen Valtioneuvoston linnassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa - menettely olisi ollut kunnianloukkaus (RL 24:9), jos kohdehenkilö olisi vaatinut rangaistavaksi siitä. Jär- 21

25 jestysrikkomus ja ilkivalta ovat toissijaisia rangaistuspykäliä, joita ei sovelleta, jos teosta on muualla säädetty rangaistus. Niinpä järjestysrikkomuksena tai ilkivaltana rangaistavaksi ei tule ilkivaltainenkaan omaisuuden turmeleminen, koska kysymyksessä on ankarammin rangaistava vahingonteko (RL 35 luku, ks. edellä). Jos omaisuutta vahingoitetaan siten, että samalla myös häiritään julkisen paikan rauhaa, esim. kivittämällä kadun varren ikkunoita, kysymykseen voivat tulla sekä vahingonteko että järjestysrikkomus (korkeimman oikeuden ratkaisu 1989:25). Vakavampi rikos kuin väärän hälytyksen aiheuttamisella toteutettu ilkivalta on perätön vaarailmoitus RL 34:10 (578/1995), josta on säädetty sakkoa tai enintään 1 v vankeutta. Tämä yleisvaarallisiin rikoksiin luettava rikos on kysymyksessä silloin, kun joku tekee pommista, tulipalosta, merihädästä, suuronnettomuudesta tai muusta vastaavasta hädästä tai vaarasta perättömän ilmoituksen, joka on omiaan aiheuttamaan pelastus- tai turvallisuustoimen taikka pakokauhua. Perätön pommiuhkaus on siis yleensä viimeksi mainittu rikos eikä pelkkä ilkivalta. Jonkun henkilön vakavampi uhkailu taas voi tulla rangaistavaksi laittomana uhkauksena (ks. seuraava alakohta). Tässä yhteydessä voidaan myös mainita mm. itsensäpaljastajan menettelyyn sovellettava pykälä sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen RL 17:21 (563/1998). Jos yleistä järjestystä loukkaa suuri joukko ihmisiä yhdessä eli väkijoukko, teko aiheuttaa yleensä vakavaa vaaraa yleiselle järjestykselle. Rikoslaissa onkin vanhastaan ollut erityiset rangaistussäännökset sellaisten tapausten varalta, että väkijoukko aikoo käyttää väkivaltaa henkilöä kohtaan tai aiheuttaa huomattavaa vahinkoa omaisuudelle. Rangaistavuuden edellytyksenä on lisäksi, että väkijoukko ei noudata poliisin antamaa hajaantumiskäskyä. Kysymyksessä on mellakka RL 17:2 (563/1998), jossa rangaistusuhka koskee jokaista, joka teoillaan osallistuu väkijoukon toimintaan, esim. huutamalla, etenemällä tai käyttäytymällä muulla tavoin uhkaavasti. Enimmäisrangaistus on 1 v vankeutta. Jos joku syyllistyy väkivallan tai vahingon tekemiseen, häntä rangaistaan tästä erikseen. Ankarammin rangaistavia mellakan tekotapoja ovat väkivaltainen mellakka RL 17:3 eli sellainen, jossa tehdään väkivaltaa tai huomattavaa omaisuusvahinkoa, ja väkivaltaisen mellakan johtaminen RL 17: Henkilöön kohdistuvat rikokset Raskaimpiin rikoksiin kuuluvat tahalliset henkirikokset, joiden perusmuodot ovat tappo ja murha RL 21:1 ja 2 (578/1995). Toisen ihmisen tahallinen surmaaminen on pääsääntöisesti tappo, josta rangaistukseksi tuomitaan (eräin poikkeuksin) vankeutta 8-12 vuotta. Murha on kysymyksessä, jos tappo tehdään 1) vakaasti harkiten, 2) erityisen raa alla tai julmalla tavalla, 3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen (esim. räjäyttämällä) tai 4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi, minkä lisäksi edellytetään, että rikos myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä. Täysi-ikäisen ja -järkisen tekemästä murhasta on rangaistukseksi säädetty vain elinkautinen vankeus. Tahallisten henkirikosten yritys on rangaistava. Tahallisen henkirikoksen yrityksen ja seuraavassa kappaleessa käsiteltävän törkeän pahoinpitelyn (tai sen yrityksen) rajanveto on vaikeata ja jää usein näytön arvioinnin varaan. Toisen kuoleman aiheuttaminen huolimattomuudella on kuolemantuottamus tai törkeä kuolemantuottamus RL 21:8-9. Rajankäynti näiden ja edellä mainittujen tahallisten rikosten välillä saattaa niin ikään olla vaikeaa. 22