HÄMEENLINNA - KANTAKAUPUNKI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄMEENLINNA - KANTAKAUPUNKI"

Transkriptio

1 VALTAKUNNALLINEN VANHUSTENVIIKKO , TEEMANA VARAUDU VANHUUTEEN KOKO HÄMEENLINNA Varaudu Vanhuuteen vuoden 2019 vanhustenviikon teema antaa aiheen pohtia, kuinka voi varautua oman elämänsä tuleviin muutoksiin. Nuorena ja työuran aikana ne eivät tunnut ajankohtaisilta, varautuminen on kuitenkin viisautta, ennakointi kannattaa. Vanhustenviikkoa ja sen ohjelmistoa ovat olleet valmistelemassa Hämeenlinnan kaupunki, vanhusneuvosto, Hämeenlinnan seurakunnat sekä monet hämeenlinnalaiset toimijat. Suurin osa tästä työstä on ollut vapaaehtoistyötä. Tänä vuonna haastekampanjan tuloksena järjestetään talkoilla monenlaisia virkistys-, musiikki- ja toimintatuokioita kantakaupungissa sekä sen eri pitäjissä. Niihin kuuluu uutena tervehdyskäynnit Hämeenlinnan kaupungin alueen eri asumispalvelu- ja hoivayksiköissä, jonne samalla viedään kaupungin ja seurakuntien tervehdys. Tervehdyskäyntejä tehdään lähes 20 eri yksikköön. Tarkemmat tiedot saat niistä yksikköjen ilmoitustauluilta. Viikon monipuolinen yleinen ohjelma on Hämeenlinnan kaupungin nettisivuilla. Sitä on saatavissa myös Kastellista, kirjastoista sekä isommista toimintayksiköistä. Mediaan on myös tulossa tietoja tapahtumista. Vanhustenviikon Hämeenlinnan pääjuhla pidetään keskiviikkona Raatihuoneella. Valtavan iso kiitos kaikille valmistelussa mukana olleilla. Osallistutaan runsaslukuisesti tilaisuuksiin! Tervetuloa mukaan! HÄMEENLINNA - KANTAKAUPUNKI Ke 9.10 klo Ti 8.10 klo Ma 7.10 klo Ti 8.10 klo To klo Raatihuone, juhlasali, Raatihuoneenkatu 15, Hämeenlinna Vanhustenviikon pääjuhla klo Kahvit klo Tilaisuudessa oma ohjelma Poltinahon seurakuntakeskus, Turuntie 34, Hämeenlinna Pastori Mika Juppala, diakoniatyöntekijät Riitta Savander ja Vaula Risku, kanttori Markku Sintonen ja Kaikki laulamaan-kuoro. n jälkeen kahvitarjoilu. Järj. Hämeenlinna-Vanajan srk Wetterin auditorio, Wetterhoffinkatu 2, Hämeenlinna Luento: Turvaa taloutesi -varaudu viisaasti Luennoitsijana oikeudellisen ennakoinnin asiantuntija Tiina Kuopanportti. Järj. Hämeenlinnan kaupunki/ikäihmisten palvelut Luento: Vanhusten kaltoinkohtelu Luennoitsijana toiminnanjohtaja Satu Taiveaho, Suvanto ry, järj. Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ry Luento: Liikenneturvallisuustilaisuus Liikenneturvan suunnittelija Mia Koski ja koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara: Ikääntynyt liikenteessä, Liikenneturvan suosituksia

2 Geriatri Tuomo Lunnikivi: Ikääntymisen vaikutus ajokuntoon Vanhempi konstaapeli Kaisa Kuusela: Ikääntynyt liikenteessä poliisin ja valvojan silmin

3 Ma 7.10 klo To klo Ti klo To klo Ma 7.10 klo Ti 8.10 klo Ke 9.10 klo Ke klo To klo Pe klo Ma 7.10 klo Ti 8.10 klo Ke 9.10 klo To klo Pe klo Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna Kirsti Kuusterän luento Varaudu vanhuuteen Pysäkin auditoriossa, kahvitarjoilu alussa. Tilaisuuden järj. Hämeenlinnan vanhusten asuntosäätiö yhdessä Pysäkin kanssa Mieskuoron seniorit Pysäkin auditoriossa Ammattiopisto Tavastia, Terveys- ja hyvinvointiala Taimistontie 12, Hämeenlinna Tutustumispäivä uuteen, vuonna 2018 valmistuneeseen Ammattiopisto Tavastian Terveys ja hyvinvointialan oppilaitokseen. Tule aistimaan ja kokemaan tulevaisuuden lähihoitajan oppimisympäristön uusinta teknologiaa, aistimaailmaa ja tietysti iloisia opiskelijoita. Tutustumiskierros alkaa Terveys- ja hyvinvointialan S -rakennuksen ala-aulasta. Julkinen liikenne ja parkkipaikka Taimistontie 12 puolella. Kanta-Hämeen Hengitys ry:n toimisto Birger Jaarlin katu 4, Hämeenlinna Arvokas elämä osallistava räppituokio ikäihmisille Yhteistä räppityöskentelyä ohjaa Simo Nieminen Sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja, räppäri ja kirjoittamisen maisteriohjaaja. Työpaja on maksuton ja siihen otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 20 ilmoittautujaa. Ilmoittautumiset Kanta-Hämeen Hengitys ry:n toimistolle puh tai toimisto@kanta-hameen-hengitys.fi torstaihin mennessä. Voutilakeskus, Pollentie 35, Hämeenlinna Hämeenlinnan Eläkeläisten kuoro Tuulantei järj. Pysäkki Onnen onkijat esittävät musiikkia Fysioterapeutin vinkit toimintakyvyn tukemiseen Pikku Pena esiintyy Hamkin opiskelijoiden järjestämää ohjelmaa Aleksis Kivestä Elämän puutarha, Hyrian opiskelijat Päivärinteen palvelutalo, Päivärinteenkatu 6, Hämeenlinna Kirpale-runoryhmä Huivitanssit/Pysäkin Kulttuurikaaresta Eero ja Reijo säestäjinä Pysäkin Kulttuurikaaren tanssiryhmä & lauluryhmä Tiritos Hengellistä ohjelmaa/pastori Klaus Malmivaara ja pastori Seppo Vesala ystävineen Vuoden 1998 tangokuningas Jouni Keronen

4 HAUHO Su klo Ti 8.10 klo Pe klo Ma 7.10 klo Ti 8.10 klo Ke 9.10 klo To klo Pe klo Hauhon kirkko, Danielson Kalmarintie 1, Hauho Hauhon kirkossa Hauhon kirjasto, Punnanmäentie 18, Hauho Digipaja: Vanajaveden opiston digiopastusta ikäihmisille Kirjaston e-aineiston esittelyä ja kahvitarjoilu Koivukoto, Kurrentie 1, Hauho SPR:n yhteislaulut Monika Ilmen esiintyy Duo Naapurit konsertoi Hauhon kirjaston järjestämää ohjelmaa Rollaattorit rullaamaan, ulkoilua KALVOLA Su 6.10 klo To klo Ma 7.10 klo Ma 7.10 klo TI klo Ke klo Ke klo To klo To klo Pe klo Pe klo Ti klo Kalvolan kirkko, Iittalantie 300, Iittala Kalvolan seurakuntatalo, Hallintotie 3, Iittala Pääjuhla, järj. Eläkeläisjärjestöt, Veteraanit ja Kalvolan srk. Hyvinvointikeskus Sauvola, Sauvalanaukio 4, Kuntosalilaitteiden käytön opastusta omaishoitajien ja kylän ikäihmisten salivuorolla. Musiikki- ja liikuntatilassa, 1 krs. Kalvolan eläkkeensaajien kuoro esiintyy ravintolan tiloissa Varusmiestoimikunnan konsertti ravintolan tiloissa Sauvolan treffit musiikki- ja liikuntatilassa, 1.krs Popup tuki- ja ohjauspiste, kabinetti Ulkojumppatuokio sisäpihalla Digipaja: Vanajaveden opiston digiopastusta ikäihmisille kirjaston tiloissa Yhteislaulua Pikku-Penan johdolla sisäpihalla, huonolla säällä ravintolassa Kirjasto tarjoaa kahvit kirjaston tiloissa Luento: Liikenneturvallisuustilaisuus Sauvolan ruokailutila Tervetuloa! Keijo Kopra, Kalvolan Eläkkeensaajat ry Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara: Ikääntynyt liikenteessä Liikenneturvan suosituksia Kalvola terveyskeskuslääkäri Tuomo Heikinheimo: Ikääntymisen vaikutus ajokuntoon Ylikonstaapeli Mikko Heikinheimo: Ikääntynyt liikenteessä poliisin ja valvojan silmin

5 LAMMI Su klo To klo To klo Ma 7.10 klo To klo To klo Ma 7.10 klo Ti 8.10 klo Ke klo Ti 8.10 klo Ke 9.10 klo Ke 9.10 klo To klo TI klo To klo To klo Lammin kirkko, Katariinantie 2, Lammi Vanhustenviikon alkajaisjumalanpalvelus ja lasten kirkkopyhä, vastuuvuorossa päiväkerholaiset Turvantalo, Mommilantie 7, Lammi Luento: Liikenneturvallisuustilaisuus Liikenneturvan suunnittelija Mia Koski ja koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara: Ikääntynyt liikenteessä Liikenneturvan suosituksia Terveyskeskuslääkäri Saija Pesonen: Ikääntymisen vaikutukset ajokuntoon Vanhempi konstaapeli Kaisa Kuusela: Ikääntynyt liikenteessä poliisin ja valvojan silmin Lammin uimahalli, Lamminraitti 37, Lammi Megajumppa Liikuntakeskuksen salissa Lammin kirjasto, Linjatie 4, Lammi Digipaja: Vanajaveden opiston digiopastusta ikäihmisille Rohkeasti runoja ja lystikkäästi lyriikkaa Luemme ja teemme runoja mahdollisesti Hakkalan koulun oppilaiden kanssa, kahvitarjoilu Palkkisillan palvelutalo, Torikatu 3, Lammi Yhteislaulua ja runonlausuntaa Reima Numminen ja Reijo Mikkola laulavat Hoivakoti Saarni, Iso-Evonraitti 83, Iso-Evo Yhteislaulua ja pakinaa järj. Evon kyläyhdistys Lammin vanhainkoti, Evontie 33, Lammi Ystävyyden lauluryhmä esiintyy, Lammin Eläkkeensaajat ry Naskalin palvelutalo, Naskalintie 5, Lammi Pikku-Pena laulattaa Lammin vanhainkoti, Evontie 33, Lammi

6 RENKO To klo Ti 8.10 klo Ma 7.10 klo Ti klo Rengon kirkko, Rengonraitti 15, Renko Pastori Heikki Toivio, diakoniatyöntekijät Vaula Risku ja Seija Puusaari ja kanttori. Järj. Hämeenlinna-Vanajan srk., kahvitarjoilu Rengon seurakuntatalolla, Hinkaloistentie 1, Renko Eläkeliiton Rengon yhdistyksen lauluryhmä esiintyy, järj. Eläkeliiton Rengon yhd. Rengon seurakuntatalo, Hinkaloistentie 1, Renko Kuvaelma: Vielä jalka nousee, kirj. Hilkka Sipilä, näyttelijät Hilkka ja Anneli ja El-Rengon yhdistyksen lauluryhmä Ilkka Simosen johdolla, kahvitarjoilu Kimppakamari, Rengonraitti 19, Renko Pikku-Pena laulattaa Rengon kirjasto, Rengonraitti 7, Renko Reissumiehen matkassa. Tapio Rautavaaran hengessä Mari Orkola, laulupiano ja Tomi Pajunen, kitara. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa. Vapaa pääsy. TUULOS Su klo Ke 9.10 klo Ti 8.10 klo Tuuloksen kirkko, Kirkkokuja 27, Tuulos Vanhustenviikon alkajaisjumalanpalvelus, Kirkkokahvit ja kirkkokyyti Tuuloksen seurakuntakeskus, Pappilantie 17, Tuulos Vanhustenviikon virkistyspäivä ja juhlalounas Tuuloksen kirjasto, Pannujärventie 10, Tuulos Digipaja: Vanajaveden opiston digiopastusta ikäihmisille To klo Tuuloksen palvelukeskus / Hoivatuuli, Syrjäntaantie 62, Tuulos Ehtoollishartaus, järj. Lammin seurakunta/tuuloksen alueseurakunta kahvitarjoilu klo 13-18

Jukolan terveysasema, Eeronkuja 6, Hämeenlinna Jukolan Tuki ja ohjauspisteellä tavattavissa Hämeen Keliakia yhdistys ry.

Jukolan terveysasema, Eeronkuja 6, Hämeenlinna Jukolan Tuki ja ohjauspisteellä tavattavissa Hämeen Keliakia yhdistys ry. VANHUSTENVIIKON OHJELMA HÄMEENLINNA 7.10 14.10.2018 Iloa toimeliaisuudesta Aktivitet ger glädje. HÄMEENLINNA KANTAKAUPUNKI Ma 8.10 klo 11 12 Ti 9.10, klo 13 Ti 9.10 klo 11.00 Ti 9.10 klo 11 12 To 11.10.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN OHJELMA

HÄMEENLINNAN OHJELMA HÄMEENLINNAN OHJELMA Muutokset ohjelmaan mahdollisia. Ohjelmatiedot voi tarkistaa osoitteesta www.hameenlinna.fi/vanhustenviikko Vanhustenviikko 1.-8.10.2017 Hämeenlinnan alueella teemalla Ikäpolvet yhdessä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN OHJELMA

HÄMEENLINNAN OHJELMA HÄMEENLINNAN OHJELMA Muutokset ohjelmaan mahdollisia. Ohjelmatiedot voi tarkistaa osoitteesta www.hameenlinna.fi/vanhustenviikko Ohjelmalehtistä on jaossa kaupungin palvelupisteissä ja järjestöillä. HAUHON

Lisätiedot

Hauhon alueen ohjelma 3. Kalvolan alueen ohjelma 5. Lammin alueen ohjelma 6. Rengon alueen ohjelma 8. Tuuloksen alueen ohjelma 9

Hauhon alueen ohjelma 3. Kalvolan alueen ohjelma 5. Lammin alueen ohjelma 6. Rengon alueen ohjelma 8. Tuuloksen alueen ohjelma 9 Hämeenlinnan ohjelma Sisällysluettelo Hauhon alueen ohjelma 3 Kalvolan alueen ohjelma 5 Lammin alueen ohjelma 6 Rengon alueen ohjelma 8 Tuuloksen alueen ohjelma 9 Kantakaupungin alueen ohjelma 10 Hauhon

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN OHJELMA

HÄMEENLINNAN OHJELMA HÄMEENLINNAN OHJELMA Sisällysluettelo Hauhon alueen ohjelma................................. 3 Kalvolan alueen ohjelma................................ 5 Lammin alueen ohjelma................................

Lisätiedot

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö 2005-2014 Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa 2010-2014 Pirkko Mattila Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö VOIMAA VANHUUTEEN HÄMEENLINNASSA HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Matt. 25:35 HÄMEENLINNAN SEUDUN RUOKAJAKELU Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA Päivätoiminta on kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu: hoivaa tarvitseville tai muistisairaille virkistykseksi ja vertaistueksi, toimintakykyä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA 1 Päivätoiminta on kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu: hoivaa tarvitseville tai muistisairaille virkistykseksi ja vertaistueksi, toimintakykyä

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Matt. 25:35 HÄMEENLINNAN SEUDUN RUOKAJAKELU Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Lisätiedot

Hämeenlinnan ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti. Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut

Hämeenlinnan ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti. Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut Hämeenlinnan ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti. Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä joulukuussa 2015. Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 537 henkilöä. Asiakastyytyväisyys

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Kauneimmat Joululaulut Ajankohta: 7.12.16 klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut Järjestäjä: Kuoreveden seurakunta Kenelle: Kaikille avoin Tapahtuma:

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1 VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 2.-9.10.2016 2 Vanhusten viikko 2.-9.10.2016 3.-8.10. klo 11 13 & 17-19 Pullakahviresidenssi, avoimet ovet Taiteilijat Jukka Ristolainen ja Sanna Karlsson-Sutisna kutsuvat

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. Kaupungin kiinteistöt, kunto ja asiakasmäärä Palvelut kiinteistöittäin, nykytila ja arvo Läntinen kk

SISÄLLYS 1. Kaupungin kiinteistöt, kunto ja asiakasmäärä Palvelut kiinteistöittäin, nykytila ja arvo Läntinen kk SISÄLLYS 1. Kaupungin kiinteistöt, kunto ja asiakasmäärä... 2 1.1 Palvelut kiinteistöittäin, nykytila ja arvo Läntinen kk... 2 1.2 Palvelut kiinteistöittäin, nykytila ja arvo Pohjoinen kk... 3 1.3 Palvelut

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja talon asukkaille

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018

Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018 20.11.2018 Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018 Aika maanantaina 5.11.2018 klo 13.00-15.10 Paikka Läsnä Hollolan kunnanvirasto, kokoushuone Vesala Eila Kamppinen, Hollolan seurakunta Matti Ruokolainen,

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013 Turuntie 12 Katsokaa, kuinka suuri hän on, jolle itse kantaisä Aabraham antoi kymmenykset parhaimmasta saaliistaan. (Hebr. 7:4) Kesäkuussa keskiviikkoisin klo 11-12 Päivärukous

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Muistio

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Muistio Hämeenlinnan vanhusneuvosto Muistio 18.4.2018 Aika: keskiviikko 18.4.2018, klo 13.00 15.20 Paikka: Lammin Kirjasto, monitoimitila, Linjatie 4, 16900 Lammi Varsinaiset jäsenet Lapisto Ossi, puheenjohtaja

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

TAKSAT ALKAEN

TAKSAT ALKAEN Vuorojen jaossa käytetään pääsääntöisesti seuraavia periaatteita Jakojärjestys: 1. kaupungin toiminta 2. ylimmällä kansallisella aikuisten sarjatasolla toimivat joukkueet 3. hämeenlinnalaisten seurojen

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, Joensuu. Sivu 20 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, Joensuu. Sivu 20 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 07.03.2018 klo 09:00-11:40 Paikka Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, 80160 Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

TIEDOTE: JÄRJESTÖYHTEISTYÖ KEVÄT 2/2012

TIEDOTE: JÄRJESTÖYHTEISTYÖ KEVÄT 2/2012 TIEDOTE: JÄRJESTÖYHTEISTYÖ KEVÄT 2/2012 Ohessa on tietoa kevään 2012 toiminnasta järjestöyhteistyön kentältä. Tiedotteen lopussa tietoa kevään koulutuksista ja tapahtumakalenteri, johon on koottuna yhdistysten

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 7.9.- 30.11.2013. Eurajoki SYYSKUU MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO?

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 7.9.- 30.11.2013. Eurajoki SYYSKUU MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO? MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO? Kaikille avoin tapahtumakalenteri. Tiedot kalenteriin voi välittää hankekoordinaattorille. Seuraava kalenteri ilmestyy marrasjoulukuun 2013 taitteessa: joulu-helmikuun

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry 500,00 1100,00 1100,00

Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry 500,00 1100,00 1100,00 Ahveniston Ampumahiihtäjät ry 3000,00 Alvettulan koulun vanhempainyhdistys 1200,00 700,00 700,00 Ars-Häme ry 22000,00 12000,00 12000,00 Cosvision ry 4000,00 - - Viite 1 Eläkeliiton Hauhon yhdistys ry 2000,00

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus

LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus LÄNNEN ALUEVERKOSTO 13.8.2019, Lielahtikeskus facebook lannenalueverkosto Illan ohjelma klo 16.30 klo 17.00 Kahvit ja tervetuloa Kesän kuulumiset ja lyhyt esittäytymiskierros mitä odotan syksyltä? Alueverkoston

Lisätiedot

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017

Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017 Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017 Kalenterin koonti: Jenni Jokelainen Palveluohjaaja p. 050 521 9893 LOKAKUU Valtakunnallinen Vanhusten viikko 1.10 8.10.2017 Su 1.10 klo 10.00 Messu Hattulan

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI

KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi www.muistiaina.fi www.facebook.com/kamutieto Toimisto avoinna ma-to klo 12 14 kuva: Tuija Hyytiäinen Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut / Palveluverkkosuunnitelmasta

Sosiaali- ja terveyspalvelut / Palveluverkkosuunnitelmasta Sosiaali- ja terveyspalvelut / Palveluverkkosuunnitelmasta 18.12.2017 Periaatteet 1. Tilojen pitää olla turvallisia, esteettömiä, vailla sisäilmaongelmia ja niiden pitää mahdollistaa erialaisten asiakkaiden

Lisätiedot

L A M M I N S E U R A K U N TA KESÄ

L A M M I N S E U R A K U N TA KESÄ LAMMIN S E U R A K U N TA KESÄ 2018 2 JUMALAN- PALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 17.6. klo 10 la 23.6. klo 10 su 24.6. klo 18 su 15.7. klo 10 su 29.7. klo 10 su 5.8.

Lisätiedot

Pöytäkirja HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Nro 1/2016. DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1/7

Pöytäkirja HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Nro 1/2016. DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1/7 Pöytäkirja HÄMEENLINNA-VANAJAN 3.2.2016 SEURAKUNTA Nro 1/2016 DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1/7 Kokousaika Keskiviikko 3.2.2016 klo 17.30 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, 3. krs kokoushuone, Rauhankatu

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN LIIKUNTAHALLIT OY LIIKUNTARYHMÄESITE TOIMINTAKAUSI

HÄMEENLINNAN LIIKUNTAHALLIT OY LIIKUNTARYHMÄESITE TOIMINTAKAUSI HÄMEENLINNAN LIIKUNTAHALLIT OY LIIKUNTARYHMÄESITE TOIMINTAKAUSI 2019-2020 SISÄLLYSLUETTELO TERVEHDYS LIIKUNTAHALLEILTA!... 3 ILMOITTAUTUMISOHJEET... 4 PERUUTUSEHDOT, HINNASTO, YMS...5 liikuntaryhmien peruutusehdot...5

Lisätiedot

Pöytäkirja nähtävillä Diakoniakeskus, Birger Jaarlin katu 3

Pöytäkirja nähtävillä Diakoniakeskus, Birger Jaarlin katu 3 1 HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA pöytäkirja 2/2019 DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Aika Tiistai 19.2.2019, klo 17.30-19.30 Paikka Keskusseurakuntatalon 3. krs. kokoushuone, Rauhankatu 14 Läsnä Kylliäinen Kylli

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken.

Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken. torstaina 17.1.2019-16 teemana Mielenhyvinvoinnin aakkoset: Miten sinä pidät huolta itsestäsi? Luento: Mielenhyvinvoinnin aakkoset (n. 60 minuuttia) Kuntoutussuunnittelija Pirjo Metsäranta Mielenterveyden

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Lokakuun kuukausitiedote

Lokakuun kuukausitiedote Lokakuun kuukausitiedote Muistiyhdistyksen toimitilat ovat osoitteessa Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. (ellei toisin mainita), 90100 Oulu. Osaan tilaisuuksista ja ryhmistä on ilmoittautuminen. Lisätietoja

Lisätiedot

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10 2/2009 18.5.2009 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TÄMÄN VUODEN TOIMINNAN

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

SYKSYN 2015 TOIMINTAKALENTERI

SYKSYN 2015 TOIMINTAKALENTERI SYKSYN 2015 TOIMINTAKALENTERI Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi www.muistiaina.fi www.facebook.com/kamutieto Toimisto avoinna ma-to klo 12 14 kuva: Tuija Hyytiäinen Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

ILO OLLA MUKANA VANHUSNEUVOSTON TOIMINNASSA - sihteerinä

ILO OLLA MUKANA VANHUSNEUVOSTON TOIMINNASSA - sihteerinä ILO OLLA MUKANA VANHUSNEUVOSTON TOIMINNASSA - sihteerinä Katriina Päivinen 22.10.2015 Mikä on vanhusneuvosto? Vanhusneuvosto on kuntien lakisääteinen pysyvä yhteistyöelin Tehtävänä on varmistaa ja huolehtia

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunta

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunta Aika Maanantaina 21.1.2019 klo 18.00 Paikka Rauhankatu 14, kokoushuone 3. kerros Johtokunta Ari Palomäki (pj) Kalervo Aaltonen Matti Järvinen Jaana Kivikko Maria Mäki-Uuro-Tuiskunen Kimmo Tapanainen Terhi

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Kokoukset Kunnanhallitus on 16.3.1998 perustanut kuntaan vanhusneuvoston. Vanhusneuvosto kokoontui kertomusvuoden aikana kahdeksan kertaa 26.1., 30.3.,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi Lokakuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 40 Maanantai 30.9. Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi www.vhy.fi p. 040 716 4330 palveluohjaaja

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013

Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013 Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013 AVOIMET OVET MUISTIYHDISTYKSEN TOIMISTOLLA Keskiviikkona 27.2 klo 12.00 15.00 Kasarmikatu 5 A 1, 3krs. PANNU KUUMANA! TERVETULOA! VERTAISRYHMÄT

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 VISIO Vuoteen 2010 mennessä luodaan maan kattava asiantuntija- ja tukikeskusverkosto, jonka avulla vapaaehtoistyö voimistuu, verkostoyhteistyö vahvistuu ja muistihäiriöisille

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

LÄSNÄOLIJAT 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1

LÄSNÄOLIJAT 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 KOKOUS Vanhusneuvosto 4.12.2017 KÄSITELLYT ASIAT LÄSNÄOLIJAT 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 4 TERVEISET IKÄÄNTYVÄT MAAHANMUUTTAJAT

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1

Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 KOKOUS Vanhusneuvosto 2.10.2017 KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 4 IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN PÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot