1. Voimistuvat kylät maaseudun mahdollisuutena seminaari Seinäjoella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Voimistuvat kylät maaseudun mahdollisuutena seminaari Seinäjoella 18. 19.2.2011"

Transkriptio

1 KYLÄTERVEISET 1/ Voimistuvat kylät maaseudun mahdollisuutena seminaari Seinäjoella Voimistuvat kylät maaseudun mahdollisuutena -seminaarin teemoina ovat kylien, kuntien ja seurakuntien yhteistyö, maaseudun palvelut, nuoret ja nuoret aikuiset kylätoiminnassa sekä kylien varainhankinta. Lisäksi lauantain vaalipaneelissa laitetaan tiukoille eteläpohjalaiset kansanedustajaehdokkaat maaseudun tulevaisuuden kysymyksissä. Seminaarin kohderyhmänä ovat kylätoimijat ja kyläläiset, kuntien ja seurakuntien viranhaltijat ja luottamushenkilöt, maaseudulla toimivien eri yhdistysten edustajat, ELY:n ja maakuntaliiton edustajat, paikalliskehittäjät sekä alueen asukkaat. Seminaaripaikalla on esillä päivien ajan hanketori, jossa voit tutustua meneillään oleviin kehittämishankkeisiin. Tilaisuudessa on maksuttomat kahvitarjoilut ja omakustanteinen lounas n. 7 euroa. Mikäli et pääse paikalle molempiin päiviin, voit tulla mukaan vain toiseksi päiväksi. Järjestelyjen takia tarvitsemme ehdottomasti tiedot tulijoista etukäteen - joten ilmoittaudu mennessä Ohjelma: Perjantai (pj. Asko Peltola) 9.00 Kahvi 9.30 Avaus (maakuntajohtaja Asko Peltola, Etelä-Pohjanmaan liitto) 9.40 Kylä maaseutupolitiikan kokonaisuudessa (45 min + 10 min keskustelu) Pääsihteeri Eero Uusitalo, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Miten paikallinen ääni kuuluu kunnassa? (keskustellen) Erityisasiantuntija Päivi Kurikka, Kuntaliitto Kokemuksia läheltä: Ilmajoen kylien ja kunnan yhteistyöryhmä. Kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski, Ilmajoen kunta Kokemuksia ja tulevaisuuden näkymiä Seinäjoen asukaslautakunnista. Yhteyspääll. Antti-Kustaa Rankonen, Seinäjoen kaupunki Lounas (tiedotustilaisuus) Kyläkoulut keskustelun keskipisteessä Kouluverkkosuunnittelu ja kyläverkoston kehittäminen. Suunnittelija, FT Sami Tantarimäki, Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Pienten koulujen pedagogiikka. Sivistysjohtaja, KT Taina Peltonen, Mänttä-Vilppulan kaupunki Keskustelu Kahvi Maaseudun palvelusopimus käytäntöön. Projektipäällikkö Heli Siirilä, Vaasan yliopisto Keskustelu Palveluasiamies kylien käytössä. Palveluasiamies Seppo Laitila, Liiveri ry Nuorten työllistämisellä potkua kylien palvelujen järjestämiseen. Projektiohjaaja Anna Granlund, E-P:n 4H-piiri Keskustelu Päivä päättyy

2 LAUANTAI (pj. Sinikka Koivumäki) 9.15 Päivän avaus 9.20 Kylätoiminnan kasvava vastuu. Tiedottaja Pirja Peltomäki, Suomen Kylätoiminta 9.50 Näkökulmia kylätoiminnan vahvistamiseen Kylätalo kylän palvelukeskukseksi. xx, Kokkolan Sokojan Päiväkoti- ja kylätaloyhdistys ry Seurakunnan rooli maaseudun kehitystyössä. Johtava kappalainen Markku Ylinen, Peräseinäjoen kappeliseurakunta Käytännön vinkkejä varainhankintaan. Toiminnanjohtaja Sirkka Suomäki, Hankasalmen 4H-yhdistys Keskustelu Lounas Nuoret ja nuoret aikuiset kylätoiminnassa Miten nuoret saadaan mukaan kylätoimintaan? Puheenjohtaja Tuija Takamäki, Ahonkylän kyläyhdistys Nuorena perheenä kylällä - tärpit ja kompastuskivat. Niina Laitio, Eteläpohjalaiset Kylät ry, Alavuden Sydänmaan kyläyhdistys ry Keskustelu Eduskuntavaalipaneeli: Kauas palvelut karkaavat - vai karkaavatko? Pj. Järviradion toimittaja Miten tästä jatketaan - Yhteenveto päivien sisällöstä. Toiminnanjohtaja Sinikka Koivumäki, Liiveri ry Päätöskahvit 2. Yhdistysten koulutustarpeet -kysely Edellisten kyläterveisten liitteenä oli yhdistysten koulutustarpeet kysely. Kiinnostusta ja tarvetta koulutusten järjestämiselle tuntui kovasti olevan ja kaikki listalla olleet vaihtoehdot saivat ääniä. Koulutusta toivottiin järjestettävän mieluiten joko tammi-, helmi-, maalis-, huhti-, syys- ja/tai lokakuussa ja mieluiten arki-iltana km etäisyydellä kodista. Viikonloppukoulutuksiin oltiin valmiita lähtemään km päähän kodista. Tulosten perusteella pyritään nyt järjestämään toivottua koulutusta jo kevään ja syksyn aikana ja niitä jatketaan myös ensi vuonna. Koulutus- ja tapahtumatoiveita otetaan jatkuvasti vastaan ja jos kiinnostusta ja tarvetta on, voimme järjestää räätälöityä koulutusta, tapahtumia ja te toja vaikka vain yhdelle kylälle tai yhdistykselle. Kysy näistä lisää kyläasiamieheltä! Alla eniten ääniä saaneet koulutukset sekä prosenttiosuudet annetuista äänistä. Pisteet laskettiin koulutuksille, joita pidettiin melko tärkeinä tai tärkeinä. yli 65 % vastaajista piti koulutusta tärkeänä tai melko tärkeänä: Toiminnan rahoittaminen (varainhankinnan vaihtoehdot, arpajaislaki, rahankeräys, hankerahoitus ja sen hakeminen) Yhdistysaktiivien jaksaminen (ihmisen henkiset voimavarat ja niistä huolehtiminen) yli 55 % Ensiaputaidot Yhdistystoiminnan lakisääteiset oikeudet, vastuut ja velvoitteet (yhdistyslaki, yhdistysrekisteri, kirjanpitolaki ja -asetus, henkilörekisterilaki, hallituksen jäsenten oikeudet ja velvoitteet, yhdistyksen perustaminen, säännöt) Yhteistyöllä enemmän (yhteistyön vaihtoehdot, organisointi, mahdolliset yhteistyötahot, konkreettinen yhteistyöprojekti) yli 40 % Projektin tai tapahtuman toteutus (elinkaari ja vaiheet, turvallisuussuunnitelma, omavalvontasuunnitelma, viralliset ilmoitukset)

3 Vaikuttamisen kanavat (kunnallinen vaikuttaminen, piirijärjestöt, kansalliset organisaatiot) Ideasta palveluksi (idean tuotteistaminen ja markkinointi, kustannuslaskenta ja hinnoittelu, työnantajan velvoitteet, työturvallisuus ja työterveys, vakuutukset, kuluttajansuoja, kuitti, laskutus, arvonlisäverotus, kotitalousvähennys) Yhdistystoiminnan asiakirjat (asiakirjamallit, tekstinkäsittelyn taidot, sähköpostiviestinnän etiketti) Yhdistyksen taloushallinto (budjetointi, kirjanpito, tilinpäätös ja -tarkastus, kustannuslaskenta, verotus, palkanmaksu) Yhdistysviestintä (sisäinen ja ulkoinen viestintä, tiedotus, markkinointi, viestintäsuunnitelma, eri mediat viestintäkanavina, tietokone apuna viestinnässä) Tiedon hallinta ja toiminnan organisointi (jäsenrekisterin ylläpito, toimintasuunnitelma ja vuosikalenteri, hallinnolliset ohjeet ja taloussääntö, kokousasiakirjat organisaation muistina, hallituksen jäsenten roolit ja tiedonkulku, jaostot apuna töiden jakamisessa, toiminnan jatkuvuuden tukeminen) Yhdistyksen strateginen johtaminen (pitkän aikavälin toiminnan suunnittelu, riskien tunnistaminen ja niihin varautuminen) Elintarviketoiminta (säännökset, luvat, elintarvikepassi, anniskelunvalvonta, ruokahuollon ja kanttiinin organisointi) Perinteet talteen (kulttuuriperinne ja sen kerääminen) Kyläjournalismi (kyläjulkaisun tuottaminen, journalistin etiikka, päätoimittajan rooli, taittaminen, sanavapaus ja yksityisyydensuoja, tekijänoikeudet, julkaisun jakelu, kuvien tuottaminen) Tietotekniikan perustaidot (tiedostojen hallinta, Internet, sähköposti, tekstinkäsittelyn perustaidot) 3. Kyläkööri kokoaa kuntakohtaisia esitteitä alueen kylistä Esitteiden tavoitteena on tehdä tunnetuksi Suupohjan kuntien kyliä ja niiden palveluita ja saada yksien kansien väliin kylien tekemät kyläsuunnitelmien koosteet. Esitemallisen kyläsuunnitelman ideana on laatia helposti ja nopeasti tietopaketti kylästä ennen, nyt ja tulevaisuudessa lyhyin tekstein ja valokuvin. Kyläsuunnitelma on kooste kylän toiminnasta historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuuden kehittämisideoista, tarpeista ja toiveista. Kyläsuunnitelma on kyläläisten oma äänitorvi, joka kokoaa kylän kehittämistarpeet ja hankeideat esiteltäviksi esimerkiksi kuntien ja kaupunkien suuntaan. Esitteellä halutaan lisäksi madaltaa kynnystä kylien, eri yhdistysten, yritysten sekä viranomaisten ja päättäjien yhteistyölle. Suunnitelma on helppo päivittää vaikka vuosittain ja lopputulosta on mukava ja nopea lukea. Samoissa kansissa ja samalla tyylillä tehtyjen suunnitelmien etuna on myös, että eri kylien suunnitelmia /taulukoita voidaan vertailla toisiinsa ja koota teemallisia kokonaisuuksia toteutettavaksi vaikka koordinointihankkeina. Hyviä esitemalleja löytyy mm. Hämeestä: Lähetä kylästäsi vastaukset seuraaviin kysymyksiin (erillinen kyselylomake myös liitteenä): 1. Kylän vapaamuotoinen kuvaus (yleistä kylästä, sijainnista jne.) 2. Lyhyesti alueen historiasta 3. Toimintaa (koska seura on perustettu, minkä tyyppistä toimintaa järjestetään jne.) 4. Nähtävää ja koettavaa (tähän kuvia ja tekstejä tapahtumista, nähtävyyksistä tms.)

4 5. Kyläsuunnitelmataulukkoon kehittämistarpeet (mitä kehittämistarpeita kylässänne on esim. palvelut ja elinkeinot, kyläläisten yhteistyö ja yhteiset kokoontumistilat, lapset ja nuoret, vanhukset, maisema ja luonto, kylän yhteinen ilme, tiedotus tms.) ja toimenpiteet (miten näihin kehittämistarpeisiin vastataan, mitä voimme/aioimme/mitä pitäisi tehdä). 6. SWOT-analyysi: hyvät puolet, harmit, haaveet, huolet (esim. mitä hyvää kylässä on, mitä huonoa, mitä haaveita, mitä toivotaan, mitä uhkia saattaa olla) Lisäksi joka kylästä tarvitaan myös kuvia (2-5 kpl) esimerkiksi kylän yhteisistä paikoista tai tapahtumista, kuvissa saa mielellään olla myös ihmisiä. Tekstit ja kuvat voi toimittaa Tuijalle joko sähköpostiin tai postitse. Myös paperikuvat käyvät, lähetän ne takaisin skannattuani ne esitteeseen. Suunnitelmia, tekstejä ja kuvia voi koota esim. kyläilloissa, kyläkyselyillä, kyläseuran kokouksissa tms. Voin myös tulla teidän kanssanne työstämään näitä esitteitä paikanpäälle kyläänne. Tarvittaessa voit vastata esitteen kysymyksiin myös puhelimitse. Ethän halua, että teidän kylänne jää pois oman kunnan esitteestä! Lähetä esittelyt ja valokuvat Tuijalle viimeistään maaliskuun loppuun mennessä, Lisätiedot myös puh Uusi koordinointihanke suunnitteilla Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n ensimmäinen koordinointihanke ja sen alahankkeet alkavat olla siinä vaiheessa, että on tullut aika laittaa mietintämyssyt päähän ja keksiä uusi teema seuraavalle koordinointihankkeelle! Pyydämme teitä ideoimaan, jotta löytäisimme ne oikeat, akuutit kehittämistarpeet ja jotta osaamme käynnistää tarvittavat toimenpiteet! Jo esiinnousseita ideoita ovat olleet mm. nuorten harrastusmahdollisuuksia parantavat investoinnit, kylähistoriikit, kylien yhteiset jätevesisuunnitelmat. Muistin virkistyksesi, tässä muutama fakta koordinointihankkeesta: - Hankkeella voidaan toteuttaa yleishyödyllisiä kehittämishankkeita tai yleishyödyllisiä investointihankkeita sekä pienehköjä kehittämistoimenpiteitä - Alahankkeita voivat hakea yhdistykset, yhteisöt ja perustellusti yksityishenkilötkin - Hankkeen kokonaiskustannukset euroa - Hankkeissa voidaan tehdä talkootyötä - Hankkeiden tukitasot: o Yleishyödyllinen kehittämishanke 80% o Yleishyödyllinen investointihanke 60 % Laittakaa ehdotuksenne mennessä osoitteeseen anu.alkula@sky.suupohja.fi tai tuija.takamaki@sky.suupohja.fi. Lisätietoja voi kysyä myös puhelimitse joko Anulta puh tai Tuijalta

5 5. Suupohjan Kehittämisyhdistykseltä rahoitusta yhteisöinvestointeihin Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmillä on ollut pitkään keskeinen asema yleishyödyllisten investointihankkeiden valmistelussa ja käsittelyssä, vaikka ne pääosin rahoitetaankin ELYkeskusten kautta. Ely-keskusten tiukentuneet rahoituslinjaukset vuodelle 2011 näyttävät kuitenkin siltä, että nyt myös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry on päättänyt alkaa rahoittaa yhteisöinvestointeja. Suupohjan Kehittämisyhdistys ry rahoittaa yleishyödyllisiä investointeja jatkossa enintään 60%:lla. Tarkoituksena on, että investoinneista tulisi löytyä ajatusta toiminnan kehittämiseen tai uusien toimintojen käyttöönottoon. Yleishyödyllisenä investointihankkeena voidaan tukea esimerkiksi kyläyhteisön yhteisessä käytössä olevan rakennuksen ja rakennelman rakentamista, korjaamista tai käytön laajentamista uusille kohderyhmille tai mahdollistaen uusia toimintoja, harrastusmahdollisuuksia parantavia investointeja, nuorisoon kohdistuvia investointeja tms. Jos mielessäsi on joku idea, ota yhteyttä kyläasiamieheen, mietitään yhdessä idean jalostaminen hankkeeksi ja hankkeen rahoitusmahdollisuudet. 6. Eteläpohjalaiset kylät ry:n Tietoa ja taitoa maaseudun yhdistyksille hanke käynnistynyt Hanke toteutetaan Etelä-Pohjanmaalla välisenä aikana. Hankkeessa järjestetään yhdistyksen tiedotusiltoja, joissa sisältönä mm. perustiedot yhdistyslaista ja asetuksista, toimintasuunnitelman ja talousarvion laatiminen ja seuranta, säädökset kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä, yhdistys työnantajana, yhdistysten kotisivujen toteuttaminen EPK:n palvelimelle. Lisätietoja hankevetäjä Miika Katajalta puh tai 7. Rahoitusta tarjolla kylien yhteispuhdistamoiden suunnitteluun Suupohjan alueella! Useimmat keskustan ulkopuolisista asukkaista tuntevat vesiosuuskuntien toiminnan. Vesiosuuskunnat toimittavat keskustan ulkopuolella asuville vettä, jotta jokaisen ei tarvitsisi tuskailla oman kaivonsa kanssa. Jätevesien kanssa on aivan sama tilanne. Voimme toki itse järjestää jätevesiemme hoidon: tehdä suodatuskentän, hankkia panospuhdistamon tai umpisäiliön tai sitten järjestää kaksivesijärjestelmän ja kevyemmän harmaiden vesien puhdistusratkaisun.

6 Toisaalta kylälle voidaan perustaa myös yhteinen jätevesijärjestelmä, mikä on tänä päivänä suositeltavin vaihtoehto. Ja nyt yhteisen jätevesijärjestelmän suunnitteluun on saatavilla myös rahoitusta! Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n kautta on nyt tarjolla rahoitusta yhteispuhdistamohankkeisiin. Rahoitusta myönnetään nimenomaan yhteisviemäröinnin suunnitteluun. Hakijana voi olla yleishyödyllinen yhdistys tai yhteisö. Hankkeen kokonaiskustannusten tulee olla eurosta ylöspäin. Tuki on maksimissaan 80 %. Omarahoitusta tarvitaan 20 %, josta 75 % voi olla talkootyötä tai vastikkeetta hankkeen hyväksi tehtävää työtä. Hakuaika on jatkuva! Aloitetaan jätevesiasioiden järjestykseen laittaminen esimerkiksi järjestämällä kylälle maksuton jätevesi-ilta, jossa selvennämme jätevesiasetuksen muutoksia ja kerromme vaihtoehtoisista ratkaisuista. Ottakaa siis rohkeasti yhteyttä, niin laitetaan koko kylän jätevesiasiat kerralla kuntoon! Lisätietoja: Jätevesineuvoja Jouko Kortesharju, , jouko.kortesharju@sky.suupohja.fi Tiedottaja Eeva-Kaisa Kivistö, , eeva-kaisa.kivisto@sky.suupohja.fi 8. Yleishyödyllisten yhdistysten verotus koulutus Kauhajoella PLU järjestää Kauhajoella klo koulutuksen yhdistysten verotuksesta. Koulutuksessa käydään läpi perusasioita yleishyödyllisten yhdistysten verotuksesta. Koulutus sopii kaikille yhdistyksille toimialasta riippumatta. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 16.2 mennessä puh tai Lisätietoja myös PLU:n nettisivuilta: 9. Hyvin korjattuja seurantaloja palkitaan Seurantaloasiain neuvottelukunta jakaa Hyvän korjauksen tunnustuspalkinnon vuosittain seurantalolle, jota on korjattu perinteitä kunnioittaen hyvän korjaustavan mukaan ja joka on korjauksen tuloksena käyttäjien kannalta hyvin toimiva. Tunnustuspalkinnon kohteen tulee olla korjattu siten, että mahdollisimman paljon sen alkuperäisyydestä on säilytetty, korjaukset on tehty oikeanlaisilla korjausmenetelmillä hyvää makua noudattaen, ja mahdolliset laajennukset on suunniteltu kokonaisuuteen sopeuttaen. Myös hyvin tehty osakorjaus tai hoidettu ympäristö voi olla palkitsemisen kohteena.

7 Palkinnon myöntämisen edellytyksenä on, että seurantalon omistaa seurantalojen korjausavustuksiin oikeutettu yhteisö. Ehdotuksia palkinnon saajiksi voivat lähettää niin yksityishenkilöt kuin erilaiset yhteisötkin. Ehdotuksia otetaan vastaan saakka. Tarkemmat tiedot menettelystä, palkinnon myöntämisperusteet sekä tarvittavat lomakkeet löytyvät osoitteesta > Seurantalot > Hyvän korjauksen palkinto. Seurantaloasiain neuvottelukunnan asettama palkintoraati arvioi esitykset ja neuvottelukunta päättää tunnustuspalkinnon myöntämisestä syyskokouksessaan. Palkintoja jaetaan vuosittain yksi, kunniamainintoja voidaan jakaa useampia. 10. Ota yhteyttä! Ota yhteyttä, tulen mielelläni tutustumaan ja tapaamaan teitä vaikka kyläseuran kokouksiin tms. ja kertomaan mm. yhdistysasioista, ajankohtaisista kylä- ja hankeasioista, kylien aktivointikeinoista, nuorisotoiminnasta, ystävyyskylätoiminnasta, suunnitteilla olevista kylien esitteestä ja pelikorteista ja esimerkiksi oman kyläni Ahonkylän toiminnasta; kylämme valittiin marraskuussa vuoden 2010 eteläpohjalaiseksi kyläksi! Voin myös auttaa erilaisten tapahtumien ja toiminnan suunnittelussa ja järjestelyissä, kyläsuunnitelmien teossa ja päivityksissä, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Nähdään! Tuija Takamäki Hankesuunnittelija, kyläasiamies gsm

8 Kyläsuunnitelmaa/esitettä varten lähetä kylästäsi vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Kylä: Yhteyshenkilöt ja yhteystiedot: _ Kylän nettisivujen osoite, jos on: 1. Kylän vapaamuotoinen kuvaus (yleistä kylästä, sijainnista jne.) 2. Lyhyesti alueen historiasta 3. Toimintaa (koska seura on perustettu, minkä tyyppistä toimintaa järjestetään jne.) 4. Nähtävää ja koettavaa (tähän kuvia ja tekstejä tapahtumista, nähtävyyksistä tms.)

9 5. Kyläsuunnitelmataulukkoon kehittämistarpeet (mitä kehittämistarpeita kylässänne on) ja toimenpiteet (miten näihin kehittämistarpeisiin vastataan, mitä voimme/aioimme/mitä pitäisi tehdä): Tässä esimerkki taulukosta:

10 6. SWOT-analyysi: hyvät puolet, harmit, haaveet, huolet (esim. mitä hyvää kylässä on, mitä huonoa, mitä haaveita, mitä toivotaan, mitä uhkia saattaa olla) Hyvät puolet: Harmit: Haaveet: Huolet: Esimerkki:

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2016

Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY

KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY 26.5.2009 Hyvä kylätoiminta-aktiivi! Tämän kyselyn tarkoituksena on koota tietoa Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n toiminta-alueella sijaitsevista kylistä ja niillä toimivista yhdistyksistä.

Lisätiedot

MIKSI KYLÄSUUNNITELMA? Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita.

MIKSI KYLÄSUUNNITELMA? Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita. KYLÄSUUNNITELMA MIKSI KYLÄSUUNNITELMA? Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita. Se on kylän, kyläyhteisön tai useamman kylän yhteinen ja tehdään oman kylän tarpeesta

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa?

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Kylätalot käyttöön Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Anna Kulmakorpi 9.10.2013 Kylätalo-opas idea Kylätalot kuntoon hankkeesta, tarve kyselyn pohjalta toteutus 2011 KyläNyt-hankkeessa,

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Kylähyvinvointi seminaari 21.10.2014 YHTEISÖhautomo-hanke Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät Hyvät käytännöt vinkkejä YHTEISÖhautomo-hanke - yhteinen toimintapa koko

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?

Lisätiedot

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalo seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalojen nykytila Mikä on kylätalo? Seurantalo, vanha

Lisätiedot

Yhdistystiedote 7/2015

Yhdistystiedote 7/2015 Yhdistystiedote 7/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen haulla kiire. Ottakaa asia puheeksi hallituksessa! - Liittopäivät ilmoittautuminen lähestyy - Syksyn aikana runsaasti koulutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen Teemahankeinfo Neuvontaa toteuttajille 28.2.2018 Jaana Joutsen Mikä teemahanke? Ykkösakselin hakema hanke, joka kokoaa yhteen pieniä yleishyödyllisiä kehittämistoimia tai investointeja Teemana voi olla

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä kuntatoimija, Kartoitamme tällä kyselyllä Keski-Suomen kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä toiveita. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä

Lisätiedot

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet Leader-toiminta - Leader-yhdistykset perustettu vuosina 1995-1997 - Alkamassa on neljäs ohjelmakausi - Yhdistyksissä on jäseniä yli 650 - Hallitustyöskentelyyn on osallistunut yli 200 henkilöä - Leader-ryhmien

Lisätiedot

KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA

KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA Onni kutsuu kylään -hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY - keskukset Kysely keväällä

Lisätiedot

Aloituskoulutus Leena Karjalainen

Aloituskoulutus Leena Karjalainen Aloituskoulutus 13.3.2018 Leena Karjalainen Missä olemme nyt: Nuoret tekijät - Hallitus puoltanut rahoitusta 5 hankkeelle 25.1.2018 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu - Alahankkeisiin liittyvät dokumentit

Lisätiedot

TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 23.9.2014 Eija Eloranta

TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 23.9.2014 Eija Eloranta TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN 23.9.2014 Eija Eloranta Yhdistyksen viestinnän tehtävänä: persoonallisuuden esilletuominen, erottautuminen, omaleimaisuus = mielenkiinnon herättäminen! Olipa

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä 2010 -valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa VOIMISTUVAT KYLÄT -kampanja 2010-2012 Voimistuvat kylät-kampanja 14.-15.10.2011 Etelä-Karjala, Imatra Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos, YTR:n pääsihteeri

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia Riia Metsälä Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia 19.8.2011 Aluetiede Filosofinen tiedekunta Johdanto Kuntarakenteessa tapahtuneiden ja tapahtuvien muutosten seurauksena

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

Kylien turvallinen ja toimiva arki

Kylien turvallinen ja toimiva arki Kylien turvallinen ja toimiva arki SILMU-kylät hanke 2016-2017 1 SILMU-kylät Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kyläjaos toimii SILMU-alueen kylien edunvalvojana ja kumppanina edistää hyvän elämän edellytyksiä

Lisätiedot

Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen Invalidiliitto

Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen Invalidiliitto Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen 12.12.2017 1 1. Yleisiä periaatteita yhdistyksen hankehakemuksen tekemiseen 2. Invalidiliiton hankeavustus 2018 3. Ohjeita hankeavustuslomakkeen täyttämiseen

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia

Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia MUISTIO Lasten maaseutuparlamentti suunnittelupalaveri 2 Paikka: Etelä-Savon ELY- keskus Aika: 8.10.2013 klo 9:00-11:15 Paikalla: Maija Puurunen, Yksikön päällikkö, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

Pirityiset ry Sivu

Pirityiset ry Sivu Pirityiset ry Sivu 1 21.11.2016 Rahoitusta ja toimintaa vuodesta 1997 Hyvin olisi vaikka jokainen metsäperäläinen tarvinnut tontun taikka pirityisen, joka muutamilla isoisilla rikkailla tiedettiin olevan...

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Hattula, Hämeenlinna (sekä kantakaupunki että liitoskunnat), Janakkala Toteutus: Linnaseutu ry / Pitäjärinki-hanke

Lisätiedot

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen

Lisätiedot

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Kyllä kylä kuuluu, kun Miten välitetään kylän tahto päättäjille /perjantain lörning kafeen tulokset: TEEMA NÄKYVYYS : Alueen tapahtumat oltava mukana

Lisätiedot

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Yhdistyksen taloushallinnon perusteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Taloushallinto pitää sisällään Rahaliikenteen ja kirjanpidon Budjetoinnin (tavoitteet ja allokointi) Seurannan

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 KALVOSARJAN OSAT Osa 1: Taustatiedot Osa 2: Nykytilanne Osa

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki suomeksi KYLÄN turvallisuussuunnittelun ABC Kylien turvallinen ja toimiva arki Törmäätkö kylälläsi ongelmiin, jotka mielestäsi kaipaisivat ratkaisuja? Ongelmat voivat olla erilaisia arjen epäkohtia vaikkapa

Lisätiedot

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA Kuhmalahden ja Pälkäneen kehittämistä Hankkeen tausta ja teema Rahoittajina Työ- ja elinkeinoministeriö Hallinnoijina Pomoottori ry sekä Kaakkois- Pirkanmaan seutukunta

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA Yki Hytönen ja Aija Lehtonen Hyväksytty hallituksen kokouksessa 11.9.2014 HALLITUS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KAMERASEURASSA - valitsee yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti 2 Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 Kantri on perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 SIEVIN KYLÄT 200 HANKE Päivämäärä to 0.5.2007 Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 Aika: 9.00-2.00 Paikka: Kortesjärven säästöpankki Sievin konttori alakerran kokoushuone Kokouksen tyyppi Sievin kylät 200

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6. Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta

Lisätiedot

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoitusmahdollisuuksia Vesistökunnostusrahoja YM:n kunnostusavustukset. ELY jakaa. Jatkuva haku, pieniä summia 50% omarahoitusosuudella

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

Laihian yhdistysilta

Laihian yhdistysilta Laihian yhdistysilta 7.11.2018 Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 2500 Yhyres ry:n toiminta-alue; Isokyrö, Laihia ja Vaasan Vähäkyrö

Lisätiedot

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Nina Pimiä Projektipäällikkö Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jätevesineuvonnan toteutus Tavoitteena on jakaa puolueetonta, oikeaa ja ajantasaista tietoa kiinteistöjen

Lisätiedot

Hyvän kimpan taustalla selkeät pelisäännöt -Hevosen omistamisen kehittämishanke-

Hyvän kimpan taustalla selkeät pelisäännöt -Hevosen omistamisen kehittämishanke- Hyvän kimpan taustalla selkeät pelisäännöt -Hevosen omistamisen kehittämishanke- Elämyksiä ja elinkeinoja Hevosen omistamisen kehittämishanke Projekti on hevosalan lajirajat ylittävä hevosen omistamisen

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ YHDISTYKSEN VIESTINTÄ Sisäinen viestintä - eri yhdistyksissä eri apuvälineitä, kuitenkin yleensä: Henkilökohtainen vuorovaikutus: puhelin, yhteiset kokoontumispaikat Jäsenkirje, sähköinen tai fyysinen

Lisätiedot

TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 22.9.2015 Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus

TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 22.9.2015 Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN 22.9.2015 Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus Olipa yhdistyksen asia, kohderyhmä tai kanava mikä tahansa, viestinnässä keskeistä on yhdenmukaisuus: - yhtenäisyys

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Vapaa- aikalautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Vapaa- aikalautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 12) Aika 13.12.2018, klo 17:01-18:12 Paikka Kulttuurinen Nuorisokahvila Cafesco Käsitellyt asiat 28 Kokouksen työjärjestys 29 Läsnäolo- ja puheoikeus etsivälle nuorisotyöntekijälle

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden suunnittelu, seuranta ja arviointi

Toiminnan ja talouden suunnittelu, seuranta ja arviointi 2018 Toiminnan ja talouden suunnittelu, seuranta ja arviointi Toimintasuunnitelma ja talousarvio Sääntöjen mukaan yhdistyksen pitää vuosittain laatia toimintasuunnitelma ja talousarvio. Hallitus vastaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2019-2020 Teijon Alueen Kyläyhdistys ry Hyväksytty Kyläkokouksessa 14.2.2019 Isot linjat kuten ennenkin Sääntöjen puitteissa tehdään ja ollaan/jätetään tekemättä Viisi tiimiä hoitaa

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat

POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4 HYVÄ YRITTÄJÄ AJANKOHTAISTA ELINKEINOTOIMESTA 05.03.2014 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat Polvijärven kunnan vuoden 2014

Lisätiedot

Alueiden seurakehittäjät. Elokuu 2018

Alueiden seurakehittäjät. Elokuu 2018 Alueiden seurakehittäjät Elokuu 2018 Tähtiseuratoiminnan eteneminen syksyllä 2019 Laatutekijät valmistuvat elokuun loppuun mennessä Seurakehittäjien päivät 10.-11.9. Helsinki Auditointikäsikirjan esittely

Lisätiedot

Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys-LIIVERI ry

Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys-LIIVERI ry en Seudun Kehittämisyhdistys-LIIVERI ry Etelä-Pohjanmaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Myönnetyt hanketuet 1.1. - Summat tuhansina euroina NRO HANKKEEN NIMI JA TOTEUTUSAIKA HAKIJA

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala - millainen on hyvä kyläsuunnitelma? - onko tarpeen määritellä hyvän suunnittelun laatukriteereitä? - mitkä ovat keskeiset elementit kyläsuunnittelusta? Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala Millainen

Lisätiedot

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer!

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Trygga och aktiva byar Hankkeen tarve ja tausta yhteiskunta muuttuu nopeasti ja varsinkin maaseutualueiden palveluita supistetaan kylien turvallisuussuunnitelmilla,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen Työpaikkatoiminnan määritelmä Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, joka kattaa saman yrityksen kaikissa Suomen toimipisteissä työskentelevät

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Oulun seudun Leadertoimintaryhmä. JoMMa ry

Oulun seudun Leadertoimintaryhmä. JoMMa ry Oulun seudun Leadertoimintaryhmä JoMMa ry Rekisteröity yhdistys, joka kannustaa toiminta-alueensa asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään uusia työpaikkoja

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot