KRISTILLISEN ELÄKELIITON KUOPION PIIRIN YHDISTYKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KRISTILLISEN ELÄKELIITON KUOPION PIIRIN YHDISTYKSET"

Transkriptio

1 Kristillisen Eläkeliiton Kuopion piiri ry TOIMINTA 2012 Yhdistyksen tarkoitus Kuopion piirijärjestön tarkoituksena on olla yhdyssiteenä alueellaan liiton jäsenyhdistysten kesken, ylläpitää yhteyttä liiton hallituksen kanssa ja toimia alueensa johtavana järjestönä liiton ohjelman ja tavoitteiden mukaisessa toiminnassa - tehdä työtä Kristillinen Eläkeliitto ry:n jäsenjärjestönä - piiriyhdistys ei kuulu minkään poliittisen puolueen tai hengellisen liikkeen alaisuuteen - piirissä edunvalvontaa suoritetaan maakunnallisissa neuvottelukunnissa ja yhdistystasolla sekä vanhusneuvostoissa. Johdanto vuoden toiminnasta Kuopion piirin alueella on 13 jäsenyhdistystä ja yhteensä lähes 700 jäsentä. Piirin yhdistykset kokoontuvat kevät- ja syyskokouksiin vuorotellen jäsenyhdistyksien paikkakunnilla ja viettävät samalla Kuopion piirin Kristillisten Eläkeläisten kirkkopyhää. Yhdistysten toimintoja omilla paikkakunnillaan ovat erilaiset kerhot ja piirit sekä eri alojen esittelyt, myös kurssit ja luennot. Vierailuja, retkiä ja matkoja tehdään yksin tai yhdessä toisten yhdistysten kanssa. Henkisen, hengellisen ja fyysisen kunnon ylläpitäminen ja lähimmäis- eli vapaaehtoistyön tekeminen mahdollisuuksien mukaan sisältyy toimintaan. Kuopion piirin väki osallistui Kristillisen Eläkeliiton kokouksiin ja juhliin, joita pidetään kaksi kertaa vuodessa eri puolella Suomea. Lisäksi piirin jäsenistöä on liiton valtakunnallisessa kuorossa, Kristel -kuorossa, joka esiintyy liiton juhlissa ja eri tilaisuuksissa. KRISTILLISEN ELÄKELIITON KUOPION PIIRIN YHDISTYKSET Heinäveden Kristilliset Eläkeläiset 2. Iisalmi, Eläkeläisten Kristillinen Yhdistys 3. Kaavi-Juankoski Kristillinen Eläkeläisyhdistys 4. Karttulan Seudun Kristilliset Eläkeläiset 5. Kuopion Kristilliset Eläkeläiset 6. Lapinlahden Kristilliset Eläkeläiset 7. Leppävirran Kristilliset Eläkeläiset 8. Nilsiän Kristilliset Eläkeläiset 9. Siilinjärven Kristilliset Eläkeläiset 10. Sukevan Kristilliset Eläkeläiset 11. Suonenjoen Kristilliset Eläkeläiset 12. Tuusniemen Kristilliset Eläkeläiset 13. Varkauden Kristilliset Eläkeläiset

2 PIIRIHALLITUS V Piirihallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä Piiripuheenjohtaja Riitta Räisänen, Leppävirta Varapuheenjohtaja Kauko Tiihonen, Karttula Piirisihteeri Hilkka Rytkönen, Iisalmi Jäsenet: Heinävesi Rauno Pelkonen Iisalmi Hilkka Rytkönen Iisalmi Maija-Liisa Vidgren Kaavi-Juankoski Marjatta Oksman Karttula Kauko Tiihonen Kuopio Mirja Halonen Kuopio Eero Heikkinen Lapinlahti Jukka Lappalainen Leppävirta Nilsiä Siilinjärvi Sukeva Suonenjoki Tuusniemi Tuusniemi Varkaus Martti Koponen Pauli Ritanen Pekka Heiskanen Heini Silfverberg Aino Kettunen Airi Auvinen Eino Räsänen Lea Könönen Tiedottaja Kauko Tiihonen, ilmoitukset Savon Sanomat -lehden eläkeläispalstalle 2x viikossa Kirjanpito ja Kuopion piirin nettisivut Riitta Räisänen Kristel-kuoron puheenjohtaja Lea Könönen Äänilehden lukija Veli Airaksinen (Kristillinen Eläkeläinen lehti cd-levylle) Piirihallitus kokoontui v kaksi kertaa ja Kuopion Metodistikirkossa. Piirin kevätkokous oli Nilsiässä ja syyskokous Heinävedellä. Kuopion piirihallitus v Edessä: Maija-Liisa Vidgren, Aino Kettunen, Marjatta Oksman, Mirja Halonen, Riitta Räisänen, Hilkka Rytkönen, Lea Könönen ja Heini Silfverberg. Takana: Rauno Pelkonen, Kauko Tiihonen, Pauli Ritanen, Eero Heikkinen, Pekka Heiskanen, Eino Räsänen, Martti Koponen ja Jukka Lappalainen. KUOPION PIIRIN TOIMINTA 2012 Koulutukset ja seminaarit Yhdistyksen hallinto- ja talouskoulutus Pieksämäellä Agricola-opistolla ja ennen sitä oli vastaava koulutus Rautalammilla. Piirin alueelta oli osallistujia mm. Kaavilta, Kuopiosta, Varkaudesta, Leppävirralta. Mukana oli myös Krellin hallituksen puheenjohtaja Ensio Koitto. Kouluttajana Krellin talouspäällikkö Leea Järvinen. Eläkeläisparlamentti, seminaari Helsingissä, peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson kertoi tulevasta vanhuspalvelulaista ja lisäksi käsiteltiin EETUn kuntakyselyn tuloksia. Ikääntyminen on mahdollisuus - Ikäinnovaatio-seminaari Leppävirralla. kuntien ja järjestöjen edustajia. (Itä-Suomen Yliopisto), Kela 100 vuotta seminaaripäivä eläkeläisjärjestöille Kuopiossa,

3 Kotisivut: Liiton kotisivut Kuopion piirijärjestön ja sen yhdistysten sivut avattiin keväällä Yhä enemmän käytetään sähköistä viestintää, joten myös näiden sivujen käyttöä lisätään. Vajaa puolet piirin yhdistyksistä on antanut tietoja sivustolle. Talous varainhankinta: Tuloina ovat jäsenmaksut ja arpajaistuotot. Kolehtituloja saimme Nilsiän kirkkopyhästä. Kiitos siitä! Talous kiristyy, niin kuin muuallakin, joten taloushallintoa on seurattava entistä enemmän. Olemme kiitollisia tästä, että olemme pystyneet hoitamaan asioitamme ja toimimaan tarkoituksen mukaisesti. Tapahtumat ja osallistumiset Piirin kirkkopyhä ja vuosikokous Nilsiässä. Messussa saarnasi kirkkoherra Juhani Pyykkönen, liturgia pastori Simo Korkalainen ja uruissa, kanttori Arja Ahonen ja eläkeläiskuoro lauloi. Päiväjuhlassa edellä mainittujen lisäksi puhui pastori Satu Väätäinen. Lausuntaa esitti Anja Oksman. Juhlan juonsi Nilsiän puheenjohtaja Veli Airaksinen. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Martti Koponen Leppävirralta. Kokouksen aikana oli rinnakkaisohjelmaa helluntaiseurakunnassa. < Nilsiän kaunis kirkko Liiton kevätjuhla ja kokous Karkun evankelisella opistolla. Sinne matkattiin linja-autolla piirisihteeri Hilkan johdolla. Sastamalan seutu oli kaunista katseltavaa ja liiton kevätpäivät olivat täynnä ohjelmaa, Upi ja Maiju Vuorenojan ohjauksella. Karkussa ojennettiin ensimmäiset Mummo ja pappa patsaat osoituksena työstä eläkeliittomme hyväksi ja sen saivat Tuula Kivimäki ja Ensio Koitto. < Kuva Jukka Lappalainen: Karkun kirkko Piirikirkkopyhä ja syyskokous Heinävedellä. Messussa saarnasi kirkkoherra Sami Tammisalo, liturgi Reijo Toivanen. Päiväjuhlassa oli monenlaista ohjelmaa: Heinäveden mieskvartetti ja kanttori Hannele Sorvali lauloivat. Hell.srk:n tervehdyksen toi Jimmy Thitz ja evl.srk. Sami Tammisalo. Puheen piti myös piirin edellinen pj Veli Airaksinen, hän toimi puheenjohtajana syyskokouksessa. Rinnakkaisohjelmassa oli yhteislaulua, jossa oli myös runonlausuntaa. Heinäveden yhdistyksen pj. Rauno Pelkonen ja juhlan juontaja, sihteeri Annikki Karppinen ottivat sydämellisesti n. 150 henkilöä vastaan. Piirin nuorin yhdistys selvisi hyvin päivän urakasta. Kuva Rauno Pelkonen: Kirkkopyhä Heinävedellä, etualalla Eeva-Maija ja Veli Airaksinen. Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne Liiton syysjuhla ja kokous Valamossa. Lauantaina koettiin, mitä on kun ei ole vettä! Onneksi putkivuoto saatiin korjattua melko pian. Syyspäivillä puhuivat mm. piispa Arseni, Maila Mustonen, Martti Ojares, Erkki Korhonen, Ensio Koitto ja Päivi Kyyrö. Musiikkia esittivät Kristel-kuoro, Hannu Ilmolahti, Tikva-kuoro. Syyskokous meni lupsakkaasti, oltiinhan savolaiskarjalais-seudulla.

4 oli ILOA JA VALOA-LEIRI Portaanpään kristillisellä opistolla, jossa oli monenlaista ohjelmaa mm. vaikuttavaa oli kuulla lähetyslääkärinä toimineen Leena Kaartisen kertomaa Afganistanista. Retkipäivänä tutustuttiin Suomen Asutusmuseoon. Viikkomessussa Kaija ja Arno Toivanen sanoin ja sävelin jakoivat Herran sanaa. Myös Veli Airaksinen kävi tervehtimässä. Evankelista Helvi Lahtinen oli mukana koko ajan ja Krellin toimistoassistentti Hanna Forsberg-Autio ilahdutti ja herkisti meitä leirin loppuvaiheilla. Leiristä tehtiin kysely osallistujille, risuja ja ruusuja. Yksi asia koettu tärkeänä, oli huone, jonka ovessa luki: Kuuntelen Sinua! Kuvat R Räisänen: Hilkka Rytkönen ja Hanna Forsberg-Autio ja Asutusmuseon esineistö MUUT PIIRIN TAPAHTUMAT JA OSALLISTUMISET Kuopion yhdistys 35-vuotta! Juhla pidettiin Kuopion seurakuntatalolla. Kultaisen ansiomerkin sai Tuomo Ylkänen ja samalla muistettiin yhdistyksen muita aktiivitoimijoita. Monipuolisen ohjelman ohessa kuultiin Kristel-kuoron Savon siipeä, johtajina Miia Liukko ja Risto Kahila. Kuva Markus Ylkänen: Riitta Räisänen, Mirja Halonen, Eero Heikkinen, Anja Voutilainen, Tuomo Ylkänen, Salme Louhelainen ja Matti Mönkkönen. Sukevan yhdistys jäi vuoden lopussa lepäämään ja sen jäsenet siirtyvät Iisalmen yhdistykseen. Pieni paikkakunta on kokenut muuttoliikettä ja tämä ratkaisu koettiin järkeväksi. Kiitos Sukevan kaikille entisille ja nykyisille jäsenille työstä Krellin hyväksi ja toivotamme Jumalan siunausta! Piirin puheenjohtaja on osallistunut alueen vuosi- ja syyskokouksiin, tapahtumiin ja muihin tilaisuuksiin Nilsiä, Veli Airaksiselta aineistoa, Iisalmi, Kaavi, Hki, Radio Dei-haastattelu, Hki, Krell hallituksen kokous, Tuusniemi, Karttula, Leiri Lapinlahdella, Krellin Strategiapäivä ja hallitus, 5.7. ja 1.11 Sukeva, Heinävesi ja Joensuu, Suonenjoki Juankoski ja piirin kirkkopyhiin Nilsiässä ja Heinävedellä sekä liiton kevätpäiviin (Karkku) ja syyspäiviin (Valamo). Piirin edustajana muualla: Pieksämäen 20-v juhla, Lapuan Krist.opistolla Krellin lähimmäispalveluseminaari, puhumassa aiheesta: Suru. Joensuussa alueen piirijohtajan tapaaminen, Kelan 100-v. juhlaseminaari Kuopiossa, Eläkeläisparlamentti Helsingissä ja Ikäinnovaatioseminaari Leppävirralla sekä muissa lähiseudun tapahtumissa. Yhdistyksiemme jäseniä on ollut Radio Dei`ssa Ystäväpysäkki,-ohjelmassa, toimittanut Päivi Kyyrö. Mm.Riitta Räisäsen Surussako kantava voima - haastattelu on saatavana Dei`n arkistosta. Kristillisen Eläkeliiton Kuopion piiri ry ja sen yhdistykset toimivat kristillisellä arvopohjalla, sisältäen luottamuksen ja uskon Jumalan varjelukseen ja johdatukseen. Piirihallitus kiittää kaikkia yhdistyksiä, sen toimijoita, vapaaehtoisia lähimmäistyössä, jäseniä, Krellin henkilökuntaa ja hallitusta sekä yhteistyötahoja ja kaikkia, jotka ovat avustaneet tavalla ja toisella yhdistyksiemme toiminnan mahdollisuuksia ja jäseniemme hyvinvointia! Kiitoksemme vuodesta 2012 ja Jumalan siunausta vuodelle 2013! Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään. Matt. 18:20 Kuopiossa PIIRIHALLITUS

5

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 16 23.2.2015 18 Asianro 7247/00.00.01.00/2014 Savo-Pielisen jätelautakunnan seuduittaisten jäsenten nimeäminen vuosille 2015-2016

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K Piirikuvernööri DG Hannu Nyman (Ritva Korolainen) LC Iisalmi/Koljonvirta Pöllösenlahdenkatu 24 A 3 Puh. 0500 523655 1. Varapiirikuvernööri 1. VDG Reijo Lyttinen (Pirjo Järvi) Kallionkierto 2 A 2 70910

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto 70 17.06.2013. 70 Asianro 152/00.00.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto 70 17.06.2013. 70 Asianro 152/00.00.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 70 Asianro 152/00.00.05/2013 Alueellisen jätelautakunnan (Savo-Pielisen jätelautakunta) valitseminen vuosiksi 2013-2016 Kaupunginhallitus 3.6.2013 213 Alueellisen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara) LAPIN LIITTO Pöytäkirja 5.4.2013 Järjestöneuvottelukunnan 2. kokous Aika: 5.4.2013 klo 9.00-11.00 Paikka: Lapin liitto Osallistujat: Läsnä Poissa Nimi Järjestö x Raili Kerkelä Kemijärven Järjestökiehinen

Lisätiedot

Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa

Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa 1 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 8/2014 Aika ja paikka Maanantai 22.9.2014 klo 18.00 Teljän kirkolla Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa Harju, Aulikki poissa Honkasalo, Timo Korkeaoja, Aila

Lisätiedot

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10 2/2009 18.5.2009 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TÄMÄN VUODEN TOIMINNAN

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: 20.2.2016 kello 11.00 11.55 Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: 20.2.2016 kello 11.00 11.55 Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki STM:n Uudenmaan piirijärjestö ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) STM:n Uudenmaan piirijärjestö ry PÖYTÄKIRJA 23.2.2016 STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: 20.2.2016 kello 11.00 11.55 Paikka: Tietoranta,

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K Piirikuvernööri Reijo Lyttinen 0563055/2489484 (Pirjo Järvi) 044-564 2 LC Kuopio/Päiväranta Suntionkatu 8 7420 Iisalmi 0400 23 722 reijo.lyttinen@kolumbus.fi I varapiirikuvernööri Tuula Väätäinen 09200034/096205

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu

Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 15.09.2014 kello 09:10-12:50 PAIKKA Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1 (9) KIRKKONEUVOSTO 28.1.2015

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1 (9) KIRKKONEUVOSTO 28.1.2015 ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1 (9) KOKOUSAIKA 28.1.2015 klo 17 18.50 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015 Työvaliokunta 26.4.2016 Hallitus 13.5.2016 Kevätkokous 2.6.2016 Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015 1 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU 2 Järjestö toimii valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen yhteenliittymänä

Lisätiedot

Hallintoelin Kokouspäivä Sivu 1 SEURAKUNTANEUVOSTO

Hallintoelin Kokouspäivä Sivu 1 SEURAKUNTANEUVOSTO Hallintoelin Kokouspäivä 6.4.2009 Sivu 1 Paikka ja aika Veikkolan seurakuntatalo 6.4. klo 17.30 19.50 Läsnäolevat jäsenet Posti, Timo pj Erkkilä, Pentti jäsen Haukijärvi, Eino jäsen Leinonen, Anja jäsen

Lisätiedot

Pöytäkirja/ Asialista 28.4.2016. Estery-talo, Otto Mannisenkatu 4, 50100 Mikkeli

Pöytäkirja/ Asialista 28.4.2016. Estery-talo, Otto Mannisenkatu 4, 50100 Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00-17.10 Paikka Estery-talo, Otto Mannisenkatu 4, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio LOPPURAPORTTI 1 / 5 MAHIS PROJEKTIN LOPPURAPORTTI AJALTA 1.4.2007 30.3.2010 Projektin nimi Projektipäällikkö Ohjausryhmä Mahis projekti Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio Sauli Hyöppinen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Melvin Jones Fellow't 107-K

Melvin Jones Fellow't 107-K Melvin Jones Fellow't 107-K NIMI KLUBI AHONEN Juhani AHONEN Seppo ANTTONEN Aimo AROLA Seppo ASIKAINEN Aarne AUTERE Seppo BERGQVIST ESKO BRANDT Ilpo HAAVISTO Seppo HAKULINEN Tuomo HALLIKAINEN Lauri HALLIKAINEN

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 9:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut..0 Kuopio etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 9 9 9 0 Markku Kontturi PK 9 89 85 0 Pauli Markkanen PS 9 90 8 0 4 Olli

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara KYSTERIN HANKINTAORGANISAATIO 1 Organisaatiomalli PALVELUALUE Merja Matilainen KYS/Kysteri Pl 1777 70211 Kuopio KYSTERI PALVELUYKSIKÖT Leppävirta Heli Markkanen vastuukäyttäjä Nilakka Martta Kolehmainen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13.5.2013 N:o 3/2013 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13.5.2013 N:o 3/2013 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26 Kokousaika Maanantai 13.5.2013 kello 17.00 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Vihtavuoren kappeli Anttila Mika-Olli Ek Terhi saapui klo 17.15 Heikkinen Panu Hiltunen

Lisätiedot

Vuonna 2011 sertifioitujen kotityöpalveluyritysten ja auditointioikeudet saaneiden juhlistaminen!

Vuonna 2011 sertifioitujen kotityöpalveluyritysten ja auditointioikeudet saaneiden juhlistaminen! Vuonna 2011 sertifioitujen kotityöpalveluyritysten ja auditointioikeudet saaneiden juhlistaminen! Sertifikaatti- todistuksen saajat tänään 20.1.2012! 14.12.2011 SERTIFIOIDUT YRITYKSET TOIMIALUE H10 Kymppipalvelut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Paikalla: Elina Mäkinen Hannele Remes

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2014 Kirkkoneuvosto 27.11.2014 168. KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2014 Kirkkoneuvosto 27.11.2014 168. KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014 168 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 15/2014 KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali JÄSENET Sari Heiskanen 189-195 Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen

Lisätiedot

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2013 Aika: perjantai 15.2.2013 klo 9.00 10.35 Paikka: Haapajärvi, hallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Piia Aaltokoski LepU 35, Leppävirta 2 Kirsi Heiskanen KiiU 28, Kiihtelysvaara 3 Pirita Sahlman KiiU 27,48

Linkopallo Naiset 1 Piia Aaltokoski LepU 35, Leppävirta 2 Kirsi Heiskanen KiiU 28, Kiihtelysvaara 3 Pirita Sahlman KiiU 27,48 Linkopallo Naiset 1 Piia Aaltokoski LepU 35,21 23.6.2013 Leppävirta 2 Kirsi Heiskanen KiiU 28,75 20.7.2013 Kiihtelysvaara 3 Pirita Sahlman KiiU 27,48 20.7.2013 Kiihtelysvaara 4 Marja Maksimainen KiiU 26,66

Lisätiedot

Irja Kivistö, sihteeri

Irja Kivistö, sihteeri Seurakuntaneuvosto 27.01.2011 klo 18.00 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä

Lisätiedot

Toimintakalenteri. lokakuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

Toimintakalenteri. lokakuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry lokakuu su 02.10. 13:00 SRK Lähetysseurat Iisalmi, Lippuniemen seurakuntakoti Osmo Pekkala ja Seppo Ranua su 02.10. 18:00 SRK Lähetysseurat, Lapinlahti Lapinlahti, Alapitkän kirkko Osmo Pekkala ja Seppo

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet:

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet: SM-lohipilkki 20.3.2016 Pirttilahdella Osallistujia oli 560 Pakkasta oli aamulla kymmenisen astetta, mutta päiväksi lämpeni -2 asteeseen Kaloja nousi yhteensä 175,796 kg Nuoret: 1 Hirvonen Niilo Outokumpu

Lisätiedot

YHTEYSTIETO- JA PUHELINMUISTIO 2016

YHTEYSTIETO- JA PUHELINMUISTIO 2016 YHTEYSTIETO- JA PUHELINMUISTIO 2016 MTK-POHJOIS-SAVON JOHTOKUNTA V. 2016 JUHA PARTANEN, pj. PIELAVESI 0500-189212 jm.partanen@gmail.com PERTTU SIRVIÖ, vpj. IISALMI 050-3236191 perttu.sirvio@gmail.com JARMO

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 6/

PÖYTÄKIRJA 6/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 6/2011 6.9.2011 -- SIVU 54 ILMOITUSASIAT 2 56 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 2 57 SEURAKUNNAN TYÖRYHMIEN JÄSENTEN NIMEÄMINEN 3 59 SEURAKUNTANEUVOSTON JÄSENEN PUHEENVUORO 4 60

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Avustushakemuksia voi hakea yhdistysten toiminnan rahoittamiseen helmikuun loppuun mennessä

Avustushakemuksia voi hakea yhdistysten toiminnan rahoittamiseen helmikuun loppuun mennessä 15.2.2016 Hyvä Järjestöväki Avustushakemuksia voi hakea yhdistysten toiminnan rahoittamiseen helmikuun loppuun mennessä Jäsenyhdistyksillämme on mahdollisuus saada toimintansa rahoittamiseen Pohjois- Savon

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 Q1 2 (6) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2015 oli painottunut Kollolan ympäristöön, rakentamiseen ja vanhan kunnostamiseen. Yleiset kokoukset Seuran

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminta oli kylien yhteenliittymä, jonka tehtävänä oli kylien edunvalvonta ja kylätoiminnan edistäminen. Sen

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31 24.08.2011 31 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Eskelinen Sanna Haataja Markku Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2012-06 1 / 5

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2012-06 1 / 5 1 / 5 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 18.00 -- 19.05 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa Osanottajat Ylikangas Kimmo, kirkkoherra läsnä / poissa Grönlund Reino, jäsen,

Lisätiedot