Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry Pyörönkaari 19, 2. krs Kuopio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry Pyörönkaari 19, 2. krs 70820 Kuopio www.ppay.fi ppasyhd@gmail.com"

Transkriptio

1 0

2 1 Yleistä Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön puolesta ja edistää alueellista asukastoimintaa. Yhdistys toimii Petosen vapaaajan tiloissa yhtenä päivittäistä toimintaa järjestävistä yhteisöistä. Muita toimijoita ovat nuorisotyö, Setlementti Puijolan asukastupa sekä Kuopion kaupungin iltapäiväkerho. Hallinto Yhdistyksen toimintaa johti ja ohjasi johtokunta, joka voimaantulleiden uusien sääntöjen mukaan muuttui hallitukseksi. Hallitukseen kuuluivat Riitta Katajamäki, puheenjohtaja, Pekka Hämäläinen, varapuheenjohtaja, Marja-Leena Tiusanen, taloudenhoitaja, Pasi Louhelainen, sihteeri, Pekka Puurunen, Anne Ruotsalainen ja Juhani Lumpeinen hallituksen jäseninä. Hallitus kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa: 13.1., 22.2., 22.3., 3.5., 22.8., 4.10., 1.11., ja Kevätkokous pidettiin ja syyskokous Vuosikokouksissa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat. Työllistäminen Hallitus seurasi kokouksissaan tiiviisti yhdistyksen toiminnan suunnitelmanmukaisuutta sekä taloutta. Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry työllisti vuonna 2011 yhteensä 20 henkeä, joista palkkatuella seitsemän, työelämävalmennuksessa kahdeksan, kuntouttavassa työtoiminnassa neljä ja yksi opiskelijaharjoittelija. Hallinnon ja Petosen lehden tehtäviin: Pasi Louhelainen (koordinaattori), Karri Auer, Kalle Lillinen, Marja Miettinen (toimittaja alkaen), Teppo Uotinen (toimittaja asti), Tomi Knuutinen, Mirka Laitinen, Tarja Lankinen, Jani Tossavainen, Anssi Keinänen, Helena Sarén. Kahvion tehtäviin: Juha-Pekka Timonen, Yismashwa Tekiemariam, Tiina Mölkänen, Riina Kaisanlahti, Niina Airaksinen, Maiju Kunranta, Tiina Pitkänen, Tiina Ikäheimonen, Jouko Miettinen. Varsinainen toiminta Yhdistyksen toimintavuosi oli poikkeuksellisen vilkas. Normaalien vuosittaisten kevät- ja joulutapahtumien lisäksi järjestimme vaalipaneelin ja asumisseminaarin, mahdollistimme liikunta- ja pelivuoroja, lauantaitanssit ja askartelukerhon Pinarilla. Talvilomaviikolle Pinarilaisten kanssa suunniteltu luistelutapahtuma jouduttiin perumaan, kun lämmin sää pehmitti jään. Järjestimme kansanedustajaehdokkaille vaalipaneelin Pinarin kahviossa. Asukasyhdistyksen paneeliin kutsuttiin kaikki eduskuntavaaleihin ehdokkaita asettaneet puolueet myös pienimmät. Paneeliin osallistuivat Sari Raassina, Kokoomus; Mia Hahtala, SDP; Aki Järvinen, Muutos 2011; Paula Mehto, Vasemmistoliitto; Antero Peiponen, Keskusta, Wäinö Pietikäinen, Suomen Työväenpuolue; Martti Pohjolainen, Itsenäisyyspuolue ja Anne Ruuskanen, Suomen kommunistinen puolue.

3 2 Tiedonhaluista yleisöä oli paikalla runsaat kaksikymmentä henkilöä. Yleisöä kiinnostivat eniten ehdokkaiden näkemykset perusturvan parantamisesta ja työllisyyden hoitamisesta. Kesätapahtuma oli tänä vuonna yhteinen Niiralan Kulman asukastoimijoiden kanssa kun olimme Pinarin nuorisotyön, evl. seurakunnan ja Petosen asukastuvan kanssa mukana Nikun Naapuripäivän toteutuksessa. Päivän ohjelmaa ja tarjontaa oli kolmessa paikassa; torilla asukkaiden kirpputori, makkarapiste ja musiikkilava, jossa paikalliset bändit Vihreäpartainen mies ja Mäyräkoira esiintyivät. Seurakuntatalolla oli soppatykki, josta sai hernekeittoa ja Pinarin kahviossa tarjottiin kahvia ja vohveleita. Kaikki tarjoilu oli asukkaille ilmaista. Kustannuksiin saatiin Nikun maksaman osuuden lisäksi kaupunginavustusta. Kävijöiden määrää oli tapahtuman laajuuden vuoksi vaikea laskea, mutta arvioiden mukaan useita satoja ihmisiä osallistui Naapuripäivän tapahtumiin. Tapahtuma oli varsin onnistunut ja mukava alkusysäys Nikun asukastoimijoiden ja asukasyhdistyksen yhteistyölle.

4 3 Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksen aloitteesta pidettiin Pinarin kahviossa asumisseminaari Pelottaako Petosella?, jossa asukkaiden lisäksi pitivät puheenvuoron kaupungin kansalaistoiminnan yksikön, nuorisotyön, kaavoituksen, poliisin ja Niiralan Kulma Oy:n edustajat. Puheiden ja keskustelujen jälkeen jakauduttiin työryhmiin työstämään konkreettisia toimenpide-ehdotuksia keskusteluissa esiin nousseiden teemojen pohjalta. Loppupäätelmänä todettiin, että Petosella ei pelota, asuinalue koettiin mainettaan paremmaksi, viihtyisäksi ja turvalliseksikin. Huolenaiheina kirjattiin ilkivalta ja Pyörönkaaren liian suuret ajonopeudet, josta johtuen erityisesti lasten ja ikäihmisten on turvatonta ylittää katua. Perustettiin työryhmä, joka otti vastuulleen hidastustöyssyjen saamiseksi kansalaisadressin toteuttamisen. Seminaarin muut tuotokset löytyvät yhdistyksen netti-sivuilta Asukasyhdistys osallistui Kuopio juhlii tapahtumaan tarjoamalla ilmaista tietokoneiden huoltoa Perinteinen joulutapahtuma järjestettiin entiseen malliin Pinarilla. Mukana tapahtuman toteutuksessa olivat Petosen asukastupa,pinarin nuorisotyö, Eläkkeensaajat ja vapaaehtoistoimijat. Kävijöitä riitti tasaisesti koko tapahtuman ajan. Ohjelmassa oli käsityöntaitajien tuotteiden myyntiä, arpajaiset, lapsille poniajelua, askartelua & ongintaa ja tietysti joulupukki. Makkaranmyyjillä ei oikein riittänyt asiakkaita, mutta yhdistyksen tarjoamaa ilmaista joulupuuroa kävi nauttimassa yli 300 henkilöä. Yhdistyksen info-pisteessä kerättiin töyssyadressiin nimiä ja nimiehdotuksia yhdistetylle Kallaveden ja Pyörön koululle. Vapaaehtoistoimintana asukasyhdistys mahdollisti Pinarin tiloissa: Äijäsählyn (su klo 16-17), tanssit joka toinen lauantai ( ) sekä 2 biljardivuoroa (ma , to 12-14). Toiminnoista vastasivat vapaaehtoiset vetäjät ja syntyneistä tiedottamis- ja muista kustannuksista vastasi yhdistys.

5 Varainhankinta 4 Kahviotoiminta Pinarin kahvion toinen toimintavuosi oli edellistä vilkkaampi, lounaspäiviä lisättiin kahdesta neljään ja kehittymiskykyisen henkilöstön ansiosta mm. tilausruokailujen ja leivonnaisten määrä kasvoi. Kahviossa työllistettiin keskimäärin neljä henkilöä palkkatuella ja työelämänvalmennukseen. Kahvion toiminnasta on sopimus Kuopion kaupungin Kasvun ja oppimisen palvelualueen Nuorisopalvelujen kanssa. Tiloista ei makseta vuokraa, sillä ne ovat yhteiskäytössä nuorisotyön kerhotoimintojen kanssa. Julkaisutoiminta/Petosen lehti Petosen lehti ilmestyi 22. toimintavuotenaan kymmenen kertaa. Lehden toimintaa ohjasi koordinaattorin apuna työryhmä, joka ideoi ja suunnitteli yhdessä mm. teemoja ja juttuaiheita. Ilmoitusmyynnistä vastasi edelleen Pekka Hämäläinen ja palkkatuella työllistettynä toimittajana oli Teppo Uotinen ja alkaen Marja Miettinen. Lehden taitto hoidettiin omana työnä, painosta vastasi edelleen Lehtisepät Oy ja jakelusta Suora Lähetys Oy. Loppuvuonna kilpailutettiin paino ja jakelu, joka ei tuonut muutosta aiempaan vaan entiset kumppanit jatkavat tulevanakin vuonna. Talous Yhdistyksen talous pysyi suhteellisen vakaana koko vuoden ajan. Lehden puskurirahasto hiipui hieman johtuen siitä, että koordinaattorin palkkakustannusten omavastuuosuus kasvoi palkkatuen puolittumisen vuoksi. Kahviotoiminta tuotti hieman lehteä enemmän varoja toimintaan, lehden ilmoitusmyynti oli edellisvuotta pienempi, koska julkaisimme yhden lehden vähemmän. Yhdistyksen kokonaistuotot lukuun ottamatta työllistämistukia olivat ,53 ja kokonaiskulut lukuun ottamatta työllistettyjen palkkauskustannuksia ,51. Työllistämistuet olivat yhteensä ,51. Kirjanpito osoittaa ylijäämää 1 322,02. Yhdistyksen toiminnan kehittämiseen aiottiin hakea TE-ministeriön työllisyyspoliittista projektitukea, mutta uusia hankehakemuksia ei otettu syksyllä 2011 lainkaan vastaan. Tulevana toimintavuonna selvitetään RAY:n projektirahoitusmahdollisuudet. Yhteenveto Yhdistyksen laaja-alainen alueellinen verkostotyö ja yhteistyö uusien kumppaneiden Niiralan Kulman asukastoimijat, Sirkkulanpuiston toimintayhdistys kanssa oli aiempia vuosia tiiviimpää. Asukasyhdistyksen rooli alueen kehittämisen koordinoijana ja veturina vahvistui ja saimme hyvää palautetta toiminnastamme. Uusia avauksia tehtiin mm. vapaaehtoistoiminnan muodossa, kaksi uutta toimintomuotoa aloitettiin syksyllä. Pientä huolenaihetta aiheuttaa edelleen se, että rahoitus ei riitä vakituisen, toiminnasta vastaavan henkilön palkkaukseen. Seuraavasta vuodesta vielä selvitään, mutta jatkossa on välttämätöntä saada lisärahoitusta siihen ja toiminnan kehittämiseen. Yhdistyksessä ollaan kuitenkin toiveikkaita tulevaisuuden suhteen yhteistyöllä ja vahvalla tahdolla saadaan paljon aikaan, vaikka suuria taloudellisia resursseja ei olisikaan.

2 Yleistä. Hallinto. Johtokunta

2 Yleistä. Hallinto. Johtokunta 2 Yleistä Hallinto Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön puolesta ja edistää

Lisätiedot

Kevätkokous pidettiin 27.3. ja syyskokous 27.11.2012. Vuosikokouksissa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat.

Kevätkokous pidettiin 27.3. ja syyskokous 27.11.2012. Vuosikokouksissa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat. Toimintakertomus 2012 1 1. Yleistä Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön

Lisätiedot

. Asukastoiminnan tavoitteena on alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen

. Asukastoiminnan tavoitteena on alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Toimintakertomus 2013 1. Yleistä Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön

Lisätiedot

Johtokunta piti yhteensä yhdeksän kokousta; 27.1., 17.2., 17.3., 21.4., 19.5., 18.8., 22.9., 20.10. ja 17.11.2009.

Johtokunta piti yhteensä yhdeksän kokousta; 27.1., 17.2., 17.3., 21.4., 19.5., 18.8., 22.9., 20.10. ja 17.11.2009. Yleistä: 2 Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry:n sääntöjen mukaisena tarkoituksena on asukkaiden aktivoiminen viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön puolesta ja alueellisen

Lisätiedot

2 Tapahtumat ja tilaisuudet

2 Tapahtumat ja tilaisuudet 1 Yleistä: Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry:n sääntöjen mukaisena tarkoituksena on asukkaiden aktivoiminen viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön puolesta ja alueellisen

Lisätiedot

Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys julkaisee Petosen Lehteä ja ylläpitää Pinarin kahviota Petosen vapaa-ajantiloissa.

Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys julkaisee Petosen Lehteä ja ylläpitää Pinarin kahviota Petosen vapaa-ajantiloissa. 2 Sisällys YLEISTÄ... 3 1. Varsinainen yhdistystoiminta... 3 1.1. Asukastoiminta... 3 1.2. Verkostotoiminta... 4 2. Hallinto... 4 2.1. Sosiaalinen työllistäminen ja henkilöstöhallinto... 4 2.2. Taloushallinto...

Lisätiedot

Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys julkaisee Petosen Lehteä ja ylläpitää Pinarin kahviota Petosen vapaa-ajantiloissa.

Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys julkaisee Petosen Lehteä ja ylläpitää Pinarin kahviota Petosen vapaa-ajantiloissa. 2 Sisällys YLEISTÄ... 3 1. Varsinainen yhdistystoiminta... 3 1.1. Asukastoiminta... 3 1.2. Verkostotoiminta... 4 2. Hallinto... 4 2.1. Sosiaalinen työllistäminen ja henkilöstöhallinto... 4 2.2. Taloushallinto...

Lisätiedot

Pitkälahti-petosen asukasyhdistys ry

Pitkälahti-petosen asukasyhdistys ry Pitkälahti-petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 2 1. Yleistä Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen

Lisätiedot

Yleistä 3. 1. Varsinainen yhdistystoiminta 3 1.1 Asukastoiminta 3 1.2 Verkostotoiminta 4

Yleistä 3. 1. Varsinainen yhdistystoiminta 3 1.1 Asukastoiminta 3 1.2 Verkostotoiminta 4 2 SISÄLTÖ Yleistä 3 1. Varsinainen yhdistystoiminta 3 1.1 Asukastoiminta 3 1.2 Verkostotoiminta 4 2. Hallinto 4 2.1. Sosiaalinen työllistäminen ja henkilöstöhallinto 4 2.2. Taloushallinto 5 3. Toiminnan

Lisätiedot

Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys julkaisee Petosen Lehteä ja ylläpitää Pinarin kahviota Petosen vapaa-ajantiloissa.

Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys julkaisee Petosen Lehteä ja ylläpitää Pinarin kahviota Petosen vapaa-ajantiloissa. 2 Sisällys YLEISTÄ... 3 1. Varsinainen yhdistystoiminta... 3 1.1. Asukastoiminta... 3 1.2. Verkostotoiminta... 4 2. Hallinto... 4 2.1. Sosiaalinen työllistäminen ja henkilöstöhallinto... 4 2.2. Taloushallinto...

Lisätiedot

Pitkälahti-petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Pitkälahti-petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Pitkälahti-petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 1. Yleistä Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen

Lisätiedot

Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2016

Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Yleistä 2 Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS

Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Yleistä 2 Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

YHDESSÄOLOA, TUKEA JA VIRKISTYSTÄ AVOIMIA JA MAKSUTTOMIA

YHDESSÄOLOA, TUKEA JA VIRKISTYSTÄ AVOIMIA JA MAKSUTTOMIA ASUKASTUVAT YHDESSÄOLOA, TUKEA JA VIRKISTYSTÄ A sukastuvat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia oleskelu-, kokoontumis- ja harrastepaikkoja. Asukastuvat sijaitsevat lähiöissä, kävelymatkan päässä kodeista.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet: Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry YLEISKATSAUS VUOTEEN 2015 vuosi 2015 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi Palvelutalossa tehtiin muutostöitä, joiden avulla Männikössä voidaan

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI 1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros Edusk.v. RYHMITTÄIN ÄÄNET Sivu 1 VIHR Vihreä liitto 001 1. Äänestysalue 126 6.8 002 2. Äänestysalue 114 6.3 003 3. Äänestysalue 103 5.5 Ennakkoäänet 126 4.5 Vaalipäivän äänet 217 7.9 Äänet yhteensä 343

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2012 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvät tavat kampanja 2.2. Lasten konsertti 2.3. Vuoden veturi 2.4. LOP tapahtuma 2.5. Yhteistyö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 22.10.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 22.10.2007 1(5) Aika 26.9.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Poissa Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen, taloudenhoitaja Olli

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2012 vakiintunutta. Toimintavuoteen toivat lisämakua vuosijuhlat ja juhlavuoden kunniaksi järjestetyt yritysvierailut.

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,50 Lainaa 2100 /asukas Ylijäämää 3 800 000 Liikevaihto 15 000 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri esitys HALLINTO syysparlamentti Johtokunta PJ Asiantuntija Sihteeri Työntekijä Olosuhde Valmennus ja koulutus Talous ja markkinointi Kilpa- ja harrastetoiminnan Seuratoimin nan organisointi Puheenjohtaja:

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio LOPPURAPORTTI 1 / 5 MAHIS PROJEKTIN LOPPURAPORTTI AJALTA 1.4.2007 30.3.2010 Projektin nimi Projektipäällikkö Ohjausryhmä Mahis projekti Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio Sauli Hyöppinen

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

RANNANTAIKAA VÄKI RY TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA Rannantaikaa väki ry.

RANNANTAIKAA VÄKI RY TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA Rannantaikaa väki ry. RANNANTAIKAA VÄKI RY TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2009 31.12.2009 Rannantaikaa väki ry. Sisällysluettelo: Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Kirjanpito Tilipäätösmerkinnät Tilinpäätöksen laati Mervi

Lisätiedot

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa Vuoden 2002 toimintasuunnitelma Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistömme ammattitaitoa sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä sekä toimia fysiatrien ja fysiatriaan erikoistuvien

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 11) Aika 28.03.2019, klo 16:07-17:32 Paikka Ruokala Eines, Sammonkatu 1-3 Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010 1 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Avainkohdat Q4 2010 Liikevaihto oli Q4:llä 83,0 (79,0) milj. euroa Verkkoliiketoiminnan

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1 06.02.2018 Aika 06.02.2018, 10:00-13:55 Paikka Kuopion kampus, Medistudia luentosali MS306, Yliopistonranta 1 A Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai

Lisätiedot

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 15.11.2015 AIKA 15.11.2015 klo 18.00-1917 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio,

Lisätiedot

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Hämeen ELY-keskus tiedottaa SYYSKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 26.10.2010 klo 9.00 Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa.

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa. PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 6.11.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS AIKA 6.11.2016 klo 18.00 19.00 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Eero Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Hannes Viiri, Jyrki Vähärautio, Lauri Jokkala, Liisa

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2012. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2012 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 VAIKUTTAMINEN... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET...

Lisätiedot