JOUKKOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KILPAILUASIAKIRJA NO 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOUKKOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KILPAILUASIAKIRJA NO 1"

Transkriptio

1 IISALMEN KAUPUNKI JOUKKOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KILPAILUASIAKIRJA NO TARJOUSPYYNTÖ IISALMEN KAUPUNGIN KOULULAISLIIKENNETTÄ TUKEVISTA JOUKKOLIIKENNEVUOROISTA. Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti. Tarjouskilpailu on avoin kaikille liikenteenharjoittajille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen. Tarjoukset on tehtävä liikenteenharjoittajakohtaisesti. Ostoliikenteellä tarkoitetaan joukkoliikenneluvan nojalla harjoitettavaa henkilöliikennettä, joka on säännöllistä, jonka palvelut ovat yleisesti käytettävissä ja jonka hoitaminen perustuu kunnan tai kuntayhtymän kanssa tehtyyn palveluiden ostamista koskevaan sopimukseen sekä toimivaltaisen viranomaisen kanssa tehtyihin sopimuksiin. 1. Ostaja Iisalmen kaupunki Pohjolankatu Iisalmi, Yhteyshenkilö ja lisätiedot: Timo Ikonen, , timo.ikonen@iisalmi.fi 2. Kilpailukohde ja sopimuskausi Tarjouskilpailu koskee kouluaikoina tapahtuvien henkilökuljetusten hoitamista välisellä ajalla. Liikennöinti tapahtuu maanantaista perjantaihin koulupäivien mukaisesti. Tarjouspyynnön kohteena oleva reitit on esitetty liitteessä 1.1. Ostaja varaa mahdollisuuden siihen, että tarjouskilpailun voittajan kanssa voidaan jatkaa alkuperäistä sopimusta enintään kahden vuoden ajan vuosi kerrallaan (1v +1v) ilman uutta tarjouskilpailua. Optiosta päätetään aina sopimuskauden päättymistä edeltävän vuoden loppuun mennessä. 3. Hankintamenettely Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus sähköisesti sekä osoitteessa ja ilmoitettu Iisalmen Sanomissa Tämä kilpailu toteutetaan avoimena hankintana. Hankinta on EU- kynnysarvon ylittävä. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007). Tarjouskilpailu on avoin kaikille joilla on liikennelupa ostoliikenteen harjoittamiseen. 4. Tarjouskilpailun ehdot ja tarjouksen sisältö Tarjouskilpailussa noudatettavat ehdot on määritelty asiakirjassa TARJOUSKILPAILUN EHDOT (Tarjouskilpailuasiakirja no 2).

2 2 Tarjous tulee tehdä asiakirjan TARJOUS (Tarjouskilpailuasiakirja no 3) mukaisilla lomakkeilla, hintatarjouslomake, liite 3.1, on jätettävä tarjouksen yhteydessä erillisessä suljetussa kirjekuoressa. Tarjouksen tulee sisältää kaikki vaaditut tiedot ja selvitykset. Tarjoukset jätetään kustakin reitistä erikseen, yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. Tarjoushinnat tulee ilmoittaa arvonlisäverottomina. Tarjouksen tulee olla voimassa saakka. 5. Kalustovaatimukset Kilpailun alaisen kohteen kalustovaatimukset on esitetty liitteessä Alihankkija Kilpailukohteessa alihankkijan käyttäminen on sallittua. Tarjoaja vastaa alihankkijan toimista kuin omasta toiminnastaan. 7. Liikennöinti ja annettava vakuus Liikennöitsijä sitoutuu järjestämään kohteen liikennöinnin sekä liikennöintiin liittyvät tehtävät ja velvoitteet näiden tarjousasiakirjojen mukaisesti. Ostajalla on oikeus vaatia ostoliikenne-ehtojen kohdan 8 tarkoittama vakuus. 8. Tarjouskilpailuasiakirjat Tarjouskilpailuun liittyvät asiakirjat ovat saatavissa netissä tai noudettavissa alla olevasta osoitteesta alkaen. Viimeinen päivä jolloin tarjousasiakirjat ovat noudettavissa, on Iisalmen kaupunki Kaupungintalon info/kassa-piste Pohjolankatu Iisalmi, puh Tarjouskilpailuasiakirjoja ovat: 1. TARJOUSPYYNTÖ liitteineen 2. TARJOUSKILPAILUN EHDOT 3. TARJOUS liitteineen 4. OSTOLIIKENNESOPIMUS 5. OSTOLIIKENTEEN EHDOT 6. LUKUVUODEN TYÖPÄIVÄT 7. WALTTI-LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄN ASIAKIRJAT (Pohjois-Savon ELY- keskus) 9. Tiedustelut Tarjouspyyntöä koskevat tiedustelut tulee lähettää sähköpostiosoitteeseen: timo.ikonen@isalmi.fi mennessä. Vastaukset saapuneisiin kysymyksiin julkaistaan osoitteessa mennessä.

3 3 10. Tarjouskilpailusta ilmoittaminen Tarjouskilpailusta on ilmoitettu ja sekä Iisalmen Sanomissa Tarjouspyynnön täsmentäminen Jos myöhemmin on tullut ilmi jotain tarjouskilpailun kannalta niin merkittävää, että se antaa aihetta muuttaa tai tarkentaa tarjouspyynnön sisältöä, muutoksista ja tarkennuksista ilmoitetaan kaikille kaupungin nettisivuilla Mikäli muutokset sitä edellyttävät, voidaan päättää tarjousajan pidentämisestä korkeintaan yhdellä viikolla. Myös tästä ilmoitetaan kaikille. 12. Tarjousten jättäminen ja avaustilaisuus Tarjoukset liitteineen tulee toimittaa suljetussa kirjekuoressa merkinnällä Joukkoliikenteen tarjous klo mennessä ostajan kirjaamoon osoitteeseen: Iisalmen kaupunki Kirjaamo Pohjolankatu Iisalmi Mikäli tarjous toimitetaan postin välityksellä, tarjoaja vastaa siitä, että tarjous tulee määräaikaan mennessä. Myöhässä saapunut tarjous palautetaan lähettäjälle avaamattomana, mikäli lähettäjän tiedot ovat luettavissa. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. 13. Tarjousten käsittely ja valinta Tarjous, joka ei täytä tarjousasiakirjoissa esitettyjä laatuvaatimuksia tai sisällä tarjouspyynnössä vaadittuja asiakirjoja tai ei täytä tarjouspyynnön muita ehtoja, jätetään käsittelemättä. Tarjouksen tekijä vastaa siitä, että kaikki pyydetyt asiakirjat sisältyvät tarjoukseen. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan kahdessa vaiheessa. 1) tarjoajien kelpoisuusehdot ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi ja 2) tarjousten hintavertailu. Kilpailun perusteella valitaan se tarjous reiteittäin, joka on kaupungille päivähinnaltaan halvin. Arviointiperuste on hinta 100 %. Ostaja tarkastaa ja hyväksyy kaluston ennen sopimuksen tekemistä ja hankintapäätös tulee ostajaa sitovaksi vasta kun päätös on lainvoimainen ja kirjallinen sopimus tehty. Iisalmessa Kuljetussuunnittelija Timo Ikonen

4 Liite 1.1. aikataulut

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17 Reitin 1 alkuosa Liite 1.2. reittikartat

18 Reitti 1.

19 Reitti 2.

20 Reitti 3.

21 Reitti 4.

22 Reitin 5 alkuosa

23 Reitti 5.

24 Reitti 6.

25 Reitti 7.

26 Reitti 8

27 Reitti 8 loppuosa

28 LIITE 1.3. Joukkoliikennevuorojen asiakastulot/kk, aj. 8-12/15, 1-2/16 ajopvät Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi reitti reitti reitti reitti reitti reitti reitti reitti Tulo/pvä 346,36 362,95 364,29 377,81 365,00 366,94 Reitti 3 muuttuu, PEMON oppilaat mukaan, tulot lisääntyvät Reitti 4 muuttuu, Kirkonsalmen oppilaita mukaan, tulot lisääntyvät Reitti 7 muuttuu, Kirkonsalmen ja PEMOn oppilaita mukaan, tulot lisääntyvät Määräarvioita tässä vaiheessa: Kirkonsalmen osalta n oppilasta PEMO:n osalta oppilasta (YSAO:n oma ilmoitus)

29 IISALMEN KAUPUNKI JOUKKOLIIKENNE Tarjouspyynnön liite KALUSTOVAATIMUKSET Tällä liitteellä määritellään ostoliikenteen kilpailukohteen kalustoa koskevat vähimmäisvaatimukset. Kohde: Iisalmen kaupungin joukkoliikenteen vuorot Auton tyyppi: linja-auto tai pienoislinja-auto Istumapaikkojen määrä: istumapaikkamäärä vähintään 30, mutta voi käyttää myös pienempää autoa jos kaikille matkustajille varmasti riittää turvavyöllinen istumapaikka. Autossa tulee olla: - linjareittiä osoittava valaistu reittikilpi - elektroninen rahastuslaite, joka on Waltti-järjestelmä-yhteensopiva (tarkemmat vaatimukset löytyvät Waltti-asiakirjoista/ rahastuslaitevaatimukset) - auton etuosan ulkopuolella teline Waltti-tunnusta varten (tai vaihtoehtoisesti tarra), tunnuksen tai tarran toimittaa tilaaja Auton tavaratilaan tulee sopia oppilaiden mukana kuljettamat urheiluvälineet sekä muiden matkustajien tavarat Ajoneuvojen on täytettävä EURO III- luokituksen mukaiset vaatimukset. Todentaminen: Rekisteröintitodistukselta ilmenevä Euro-päästötasoa tarkoittava tieto tai ajoneuvon ensirekisteröintipäivä jälkeen (rekisteröintitodistuksessa ei saa olla merkintää mahdollisesti sovelletusta poikkeusluvasta) tai muu todistus. Ajoneuvojen energiakulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen osalta edellytetään sopimusaikana polttoaineen kulutuksen seurantaa ja raportointia vuosittain sekä pyrkimystä energiakulutuksen vähentämiseen.

30 IISALMEN KAUPUNKI KILPAILUASIAKIRJA NO 2 1 Joukkoliikenne JOUKKOLIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT 1. Liikenneluvan voimassaolo Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään Psa-liikenteen harjoittamiseen oikeuttava joukkoliikennelupa. Liikenneluvan voimassaoloajan umpeutuminen kesken sopimuskauden ei estä liikennöitsijää ottamasta osaa tarjouskilpailuun. Liikennöitsijä vastaa kuitenkin vahingoista, joita kaupungille mahdollisesti aiheutuu, jos ostoliikennesopimus purkautuu kesken sopimuskauden siitä syystä, ettei liikennelupaa uudisteta hyvissä ajoin. 2. Alihankinta Liikennöitsijä saa käyttää alihankkijaa. Alihankkijaksi voidaan hyväksyä vain tarjousasiakirjoissa asetetut vaatimukset täyttävä liikennöitsijä. Liikennöitsijä vastaa alihankkijansa toiminnasta kuin omastaan. Alihankkijan käytöstä tulee ilmoittaa tarjouksessa sekä ilmoittaa tilaajavastuulain vaatimat selvitykset myös alihankkijan osalta. 3. Tiedot liikennöitsijästä ja tilaajavastuulaki Tarjouksessa tulee ilmetä tarjoajan nimi ja yhteystiedot sekä, jos on kysymys oikeushenkilöstä, liikenteestä vastaavan henkilön nimi. Tarjouksessa tulee esittää ehdottomasti tilaajavastuulain (Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä1233/2006) edellyttämät tiedot tarjoajasta: 1) kopio voimassa olevasta joukkoliikenneluvasta tai taksiluvasta 2) verottajan verovelkatodistus 3) vakuutusyhtiön todistus työntekijöiden eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta, jos liikennöitsijällä on palveluksessaan työntekijöitä. 4) kaupparekisteriote 5) selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin 6) selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista Jos tarjoaja on kuitenkin rekisteröitynyt asianmukaisesti Tilaajavastuu.fi- palveluun, tämä riittää annetuksi selvitykseksi, eikä muuta selvitystä tarvitse antaa (=palvelusta tulostettu tilaajavastuuraportti). Lisäksi liikennöitsijä vastaa siitä että kuljettajien osalta otteet rikosrekisteristä esitetään ennen liikennöinnin alkua. Tästä liikennöitsijä toimittaa kirjallisen selvityksen tilaajalle. 4. Tarjottava ostoliikenne Tarjous on tehtävä siten kuin TARJOUSPYYNNÖSSÄ on määritelty. 5. Liikennöinnissä käytettävä autokalusto Liikennöitsijän käyttämän autokaluston tulee täyttää liitteessä 1.4.esitetyt vaatimukset.

31 2 6. Ostoliikenteen laatuvaatimukset sekä työturvallisuus ja työehdot Tarjotussa liikenteessä tulee noudattaa OSTOLIIKENTEEN EHDOISSA kohdissa määriteltyjä ostoliikenteen laatuvaatimuksia. Liikennöinnissä tulee ottaa huomioon työsuojeluun ja noudatettaviin työehtoihin liittyvät velvoitteet. Tiedottaminen määritellään OSTOLIIKENTEEN EHTOJEN kohdan 5 mukaan. Kuljettajalta edellytetään 0,0 promillerajaa eli puhalluskoe ei saa näyttää alkoholia olevan veressä yhtään. Alkolukkoa on käytettävä koululaisliikenteessä olevissa autoissa. Kuljettaja ei saa ajon aikana olla myöskään huumeiden tai niihin rinnastettavissa olevien aineiden alaisena. Kuljettaja on itse velvollinen välittömästi ilmoittamaan tilaajan edustajille, jos hän joutuu rattijuopumustutkimuksen kohteeksi (= puhalluskoe johtaa jatkoselvityksiin ). Ostajan edustajalla on oikeus epäilyttävissä tapauksissa puhalluttaa kuljettajaa. Liikenteenharjoittaja sitoutuu sopimuksen allekirjoittamisella em. asioihin. Lisäksi edellytetään liikennöitsijältä, että hän työnantajana huolehtii velvollisuudestaan mitä Lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä ( /504) 3 ja 6 7 säädetään. Kuljettajan on myös huolehdittava lasten ja muiden matkustajien osalta turvavyön käytöstä mitä tieliikennelaissa ( /267) 88, 88 a -b ja 88d on säädetty sekä huomioitava Iisalmen koululaisliikenteen erilliset vaatimukset (Iisalmen kaupungin koulukuljetusopas). 7. Tarjoajan sulkeminen pois tarjouskilpailusta Tarjouskilpailua ratkaistaessa suljetaan aluksi pois ne tarjoajat, joiden ei tekniset, taloudelliset tai muut seikat huomioon ottaen voida arvioida selviytyvän tarjouspyynnön velvoitteista. Tarjoaja suljetaan pois tarjouskilpailusta, jos:. 1) tarjoaja ei täytä henkilöliikennelainsäädännössä asetettuja vaatimuksia tai 2) kalusto ei täytä tarjouspyynnössä määriteltyjä ehtoja tai. 3) tarjoaja on tuomittu lainvoimaisella päätöksellä liikenteen harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta, jota ei ole pidettävä vähäisenä, tai on ostoliikenteen harjoittamisessa syyllistynyt vakavaan sopimus- tai muuhun menettelyrikkomukseen. tai 4) tarjoaja on antanut tarjouskilpailun yhteydessä ostajalle vääriä tai harhaanjohtavia tietoja Lisäksi tarjoaja voidaan sulkea pois kilpailusta, jos 1) tarjousasiakirjat ovat siinä määrin puutteelliset, ettei niitä voida saattaa jälkikäteen vertailukelpoisiksi vaarantamatta tarjouskilpailun puolueettomuutta tai 2) tarjoajan tekninen suorituskyky arvioidaan niin heikoksi tai taloudellinen tilanne niin huonoksi, että tarjoajalla voidaan perustellusti olettaa olevan vaikeuksia täyttää sopimuksen mukaiset velvoitteet tai 3) hankinta-asetuksen ( /380) tarkoittamat syyt. Tarjouksen tullakseen käsitellyksi, tulee sisältää kaikki tarjouspyynnössä vaaditut tiedot. Vajaata tarjousta ei oteta käsittelyyn paitsi sellainen tarjous, jossa on niin vähäinen puute että se voidaan heti tarkistaa. 8. Tarjoushinta ja liikennöintikorvaus Kilpailuttaminen perustuu ostoliikenteen osalta liikennöitsijän ilmoittamaan tarjoushintaan, joka on päivittäinen arvonlisäveroton kokonaishinta. Kilpailutuksessa on käytössä bruttomalli. Liikenteessä on käytössä valtakunnallinen Waltti- joukkoliikennekortti ja käytössä ovat Pohjois-Savon ELYkeskuksen toimivalta-alueelleen määrittelemät lipputuotteet. Peruskoululaisilla on käytössään Waltti- kortit, joiden osalta rekisteröidään vain nousut autolaitteelle, nousukorvausta ei tulouteta liikennöitsijälle. Päivähinnasta vähennetään kertalipputulot sekä Waltti- arvokorttien ja kausikorttien tulot. Asiakastuloerittelyt reiteittäin toimitetaan laskutuksen liitteenä. Tarjoushinnat tulee ilmoittaa arvonlisäverottomina. Liikennöintikorvaus on sopimuskaudella kiinteä. Jos optiota päätetään käyttää, korvausta korotetaan 2 %. Samalla korotetulla hinnalla ajetaan myös mahdollinen toinen optiovuosi.

32 3 9. Tarjouskilpailun ratkaisuperiaatteet Tarjous, joka ei täytä asiakirjoissa esitettyjä laatuvaatimuksia tai ei sisällä tarjouspyynnössä vaadittuja asiakirjoja tai ei täytä tarjouspyynnön muita ehtoja, jätetään käsittelemättä. Tarjouksen tekijä vastaa siitä, että kaikki pyydetyt asiakirjat sisältyvät tarjoukseen. Ostaja voi hylätä kaikki tarjoukset, jos tarjousten hintataso on liian korkea taikka jos olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että suunniteltua liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista toteuttaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla. Ostaja voi hylätä kaikki tarjoukset tai osan tarjouksista jos käytettävissä olevien määrärahojen määrä sitä edellyttää. Ostaja voi siirtyä suorahankintaan, jos tarjouksia ei ole tehty lainkaan tai neuvottelumenettelyyn kaikkien tarjoajien kanssa, jos edellä esitetyt hylkäysperusteet täyttyvät. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan kahdessa vaiheessa: 1) tarjoajien kelpoisuusehdot ja tarjousten tarjouspyynnönmukaisuus ja 2) tarjousten hintavertailut. Kilpailun perusteella valitaan reiteittäin tarjous, joka on päivähinnaltaan halvin. Arviointiperuste on hinta 100 %. Ostaja hyväksyy ja tarkastaa kaluston ennen sopimuksen tekemistä. Tätä hankintaa koskeva päätös tulee kaupunkia sitovaksi, kun se on lainvoimainen tai kun kaupungin asianomainen viranomainen on päättänyt panna päätöksen täytäntöön muutoksenhausta huolimatta ja kirjallinen sopimus tehty. 10. Kilpailukohteiden muutokset ja tarkennukset Ostaja voi muuttaa tai tarkistaa kilpailukohteita tarjouskilpailun aikana ennen tarjouksen jättämiselle varatun määräajan päättymistä, jos tätä voidaan esille tulleiden seikkojen perusteella pitää perusteltuna. Mikäli tässä tarkoitetut muutokset ja tarkennukset sitä edellyttävät, voidaan tarjousten jättämiselle varattua määräaikaa pidentää. Tarjouskilpailuun osallistuja voi pyytää täsmennyksiä kirjallisesti saakka. Muutoksista ja tarkennuksista ilmoitetaan Iisalmen kaupungin nettisivuilla osoitteessa mennessä. 11. Tarjouskohteesta luopuminen Mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat siten muuttuneet, että suunniteltua liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista toteuttaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla, ostaja voi luopua kilpailukohteesta kesken tarjouskilpailun. 13. Tarjouskilpailun ratkaisusta tiedottaminen Tarjouskilpailun ratkeamisen jälkeen kaupungin ja tarjouskilpailun voittaneen liikennöitsijän kesken solmitaan tämän tarjouspyynnön mukana olevan mallin mukainen OSTOLIIKENNESOPIMUS. Tarjouskilpailun ratkaisemisesta ilmoitetaan kirjallisesti kaikille tarjouksen tehneille. Ilmoitus sisältää tiedon tarjousten lukumäärästä, voittaneesta tarjoajasta ja voittaneen tarjouksen päivittäisen kokonaishinnan.

33 IISALMEN KAUPUNKI KILPAILUASIAKIRJA NO 3 1 JOUKKOLIIKENNE TARJOUS Joukkoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kohteesta tulee lisäksi täyttää liitteen 3.3 mukainen lomake. Hinta ilmoitetaan liitteellä 3.1 omassa suljetussa kirjekuoressa. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää liitteen 3.2 mukainen lomake. Tämän lomakkeen sijasta tarjoaja voi toimittaa vastaavan kalustoluettelonsa ja sen osalta osoittaa, mikä auto on kysymyksessä ao. tarjouksen kohdalla. Viitaten sivuilla julkaistuun hankintailmoitukseen sekä Iisalmen kaupungin sivuilta kohdasta löytyviin tarjousasiakirjoihin sekä Iisalmen Sanomissa julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja (jos käytätte alihankkijaa, täyttäkää oheinen tarjouslomake myös alihankkijan osalta ja oheistakaa vaaditut liitteet myös alihankkijan osalta) Nimi ja y-tunnus Osoite Puhelin/telefaksi Sähköpostiosoite Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilö puhelin telefax sähköposti 2. Tarjouksen kohde ja sisältö Olemme tutustuneet tarjouskilpailuasiakirjoihin ja sitoudumme järjestämään liikennöinnin tarjouskilpailuasiakirjoissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti.

34 2 3. Laatutekijät Hyvän laadun ja palvelun varmistaminen on järjestetty yrityksessämme seuraavasti (esim. varajärjestelyt, sijaisuudet ym.): 4. Liitteet Oheistamme tarjoukseemme seuraavat liitteet (Vaihtoehtona asianmukainen rekisteröityminen tilaajavastuu.fi palveluun ja sieltä tulostettu tilaajavastuuraporti): ( ) selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin (enintään 3 kk vanha) ( ) tarjoushintaa koskeva lomake ( ) kalustoluettelo ( ) kopiot yrityksemme liikenneluvasta ( ) verottajan verovelkatodistus yrityksestämme (enintään 3 kk vanha) ( ) vakuutusyhtiön todistus yrityksemme työntekijöiden eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta (enintään 3kk vanha) ( ) kaupparekisteriote (enintään 3 kk vanha) 5. Lisätietoja, sovellettava työehtosopimus tai keskeiset työehdot 6. Päiväys ja allekirjoitus, / 2016

35 IISALMEN KAUPUNKI TARJOUKSEN LIITE JOUKKOLIIKENNE JOUKKOLIIKENTEEN TARJOUS Tarjoushinta ilmoitetaan tällä asiakirjalla omassa suljetussa kirjekuoressaan. Viitaten hankintailmoitukseen ja Iisalmen kaupungin sivuilla kohdassa ja Iisalmen Sanomissa julkaistuun joukkoliikenteen hoitamisesta koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Y-tunnus Osoite Asemapaikan osoite Puhelin Sähköpostiosoite Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilö 2. Tarjouksen kohde ja sisältö Olemme tutustuneet tarjouskilpailuasiakirjoihin ja sitoudumme järjestämään alla mainitun kohteen liikennöinnin tarjouskilpailuasiakirjoissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti. 3. Tarjous Tarjous koskee tarjouspyynnön liitteen 1.1 mukaista reittiä/-ttejä Tarjoushinta kohteen osalta on arvonlisäverottomana: Reitti nro 1/hinta / pv (alv 0 %) Reitti nro 2/hinta / pv (alv 0 %) Reitti nro 3/hinta / pv (alv 0 %) Reitti nro 4/hinta / pv (alv 0 %) Reitti nro 5/hinta / pv (alv 0 %) Reitti nro 6/hinta / pv (alv 0 %) Reitti nro 7/hinta / pv (alv 0 %) Reitti nro 8/hinta / pv (alv 0 %) 4. Päiväys ja allekirjoitus Päiväys Tarjoajan allekirjoitus ja nimen selvennys

36 IISALMEN KAUPUNKI TARJOUKSEN LIITE 3.2. JOUKKOLIIKENNE KALUSTOLUETTELO Tällä lomakkeella tarjoaja ilmoittaa joukkoliikenteen liikennöintiin tarjotun tai hankittavan autokaluston tiedot. Tämän lomakkeen sijasta tarjoaja voi toimittaa vastaavan kalustoluettelonsa, josta tulee ilmetä linjoittain/kohteittain käytettävä kalusto. Tarjouksen tekijä Auto Auton tyyppi Auton rekisterinumero Auton merkki/malli Auton vuosimalli Rekisteröity kokonaispaikkamäärä Istumapaikkoja rahastuslaite Automaattisesti avautuva ovi Auton EURO-luokitus Autossa on seuraavat ominaisuudet ja varusteet (x): auto on matalalattiainen ( ) autossa on hissinostin ( ) autossa on luiska ( ) autossa on ramppi ( ) apuvälineen ja matkustajien tavaroiden sijoittamismahdollisuus ( ) GSM puhelin ( ) tukitangot ja kahvat ( ) reittilinjakyltti ( ) kuitin antava rahastuslaite/ Waltti ( ) Gps- paikannin (Waltti) ( ) Teline Waltti- tunnusta varten ( ) Lisätietoja esim. esteettömyyden osalta:

37 IISAMEN KAUPUNKI TARJOUKSEN LIITE 3.3. JOUKKOLIIKENNE YLEISET KELPOISUUSEHDOT Tarjoajan tulee täyttää alla oleva taulukko laittamalla rasti kyllä tai ei -ruutuun. Rasti "KYLLÄ" ruudussa merkitsee, että tarjottu palvelu täyttää kyseisen vaatimuksen. Rasti "El" ruudussa merkitsee, että tarjottu ei palvelu täytä kyseistä vaatimusta. Mikäli tarjottu palvelu ei täytä kaikkia tässä taulukossa mainittuja ehdottomia minimivaatimuksia, tarjousta ei oteta huomioon tarjouksia vertailtaessa. Lisätietoja -kohtaan voitte tarvittaessa laittaa lisäkommentteja. Ehdottomat vähimmãisvaatimukset Pohjois-Savon Ely-keskuksen myöntämä ja voimassaoleva PSA-liikenteen harjoittamiseen oikeuttava liikennelupa. Tämän kelpoisuusehdon täyttyminen tulee osoittaa Iiittämällä kopio luvasta tarjouksen mukaan. Tarjoaja on suorittanut verot ja lakisääteiset sosiaalimaksut. Tarjoajan tulee osoittaa täyttävänsä nämä kelpoisuusvaatimukset tarjouksen yhteyteen Iiitetyillä todistuksilla, jotka ovat enint. 3 kk vanhat. Vaihtoehtoisesti tilaaja.vastuu.fi-järjestelmän raportti Kuljettajalla on tyydyttävä suomenkielen suullinen ja kirjallinen taito, ensiaputaito suotavaa. Tarjoajan henkilöstöllä ei ole rikostaustaa, selvitys lasten kanssa työskentelevistä henkilöistä annettava ennen liikennöinnin aloittamista Tarjoaja ei ole tuomittu liikenteen harjoittamiseen Iiittyvästä lainvastaisesta teosta, jota ei de pidettävä vähäisenä, eikä ole ostoliikenteen harjoittamisessa syyllistynyt vakavaan sopimus- tai muuhun menettelyrikkomukseen. Liikennöitsijä sitoutuu järjestämään kohteen Iiikennöinnin sekä Iiikennöintiin Iiittyvät tehtävät ja velvoitteet näiden tarjousasiakirjojen mukaisesti. Liikenteessä käytettävien autojen tulee täyttää seuraavat vaatimukset: Autot EURO III-luokituksen mukaisia Tukitangot ja kahvat sijoitettuna niin, että asiakas saa autoon noustessaan ja siitä poistuessaan niistä tuen. KYLLÄ El LISÄTIETOJA, Reittiliikennekyltti ja teline Waltti-tunnusta (tai tarra) varten auton keulaan. Kuitin antava rahastuslaite joka lukee uuden valtakunnallisen joukkoliikenteen Walttikortin Tarjouksessa on esitetty sen liitteenä olevaa autoluetteloa käyttäen tiedot ostoliikenteessä käytettävistä autoista. Tarjous on jätetty määräaikaan mennessä ja on kaikilta osin suomenkielinen paikka ja aika tarjoajan allekirjoitus ja nimenselvennys

38 IISALMEN KAUPUNKI KILPAILUASIAKIRJA NO 4 1 (3) Liikennöintisopimus Joukkoliikenne XX.XX Sopijapuolet Ostaja: Yhteyshenkilön tiedot: Liikennöitsijä: Liikennöitsijän edustaja: 2. Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella Iisalmen kaupunki ostaa x:ltä ajalla (liikennöinti tapahtuu maanantaista- perjantaihin koulupäivisin) TARJOUSPYYNNÖN LIITTEEN 1.1. mukaisen/-et reitin/-it X, jonka järjestämisen x on tarjouksen tehdessään sitoutunut hoitamaan tarjouskilpailuasiakirjoissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti. Iisalmen kaupungin ja x:n välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän OSTOLIIKENNESOPIMUKSEN sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: 1. OSTOLIIKENTEEN EHDOT 2. OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ liitteineen 3. TARJOUS liitteineen 4. WALTTI- LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄN SÄÄNNÖT, KUVAUKSET JA OHJEET (Pohjois- Savon ELY- keskus) Yllä mainitut sopimusasiakirjat täydentävät toisiaan. Mikäli asiakirjat ovat sisällöltään ristiriitaisia, noudatetaan ensisijaisesti tätä sopimusta ja sen jälkeen muita asiakirjoja ja niiden keskinäinen pätevyysjärjestys on yllä mainitun mukainen. Muilta osin sovellamme julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja Jyse 2009 palvelut (vuonna 2014 päivitetyt) mukaisesti. 3. Sopimuksen kohde Sopimus koskee TARJOUSPYYNNÖN LIITTEEN 1.1. mukaisten reittien ajamista koulupäivien ja aikataulun mukaisesti lukuvuosina ja Liikennöinti X:n velvollisuutena on hoitaa henkilökuljetukset sekä liittyvät tehtävät ja velvoitteet tämän sopimuksen ja sen liiteasiakirjojen mukaisesti sekä tarjousasiakirjojen mukaisesti. Liikennöinnissä käytetään tarjouksen mukaista kalustoa koko sopimuskauden ajan. Mahdollisista kaluston muutoksista liikennöintikauden aikana neuvotellaan Iisalmen kaupungin ja xn välillä erikseen. Sopimuskauden aikana Iisalmen kaupunki voi tehdä muutoksia kohteen liikennöintiin. Muutoksista ja niihin liittyvistä rajauksista on tarkemmin määrätty OSTOLIIKENTEEN EHDOISSA kohdassa 13. Vara-autojen käytöstä on määräys OSTOLIIKENTEEN EHDOISSA kohdassa 4.

39 2 (3) 5. Liikennöintikorvaus Iisalmen kaupunki on velvollinen maksamaan liikennöitsijälle korvauksen liikenteen hoitamisesta seuraavien perusteiden mukaisesti: Päiväkohtainen (maanantai- perjantai/ koulupv) hinta euroa/päivä (alv 0 %). Liikennöintikorvaus on varsinaisella sopimuskaudella kiinteä. Jos option käyttöön päädytään, päivähintaa korotetaan yhden kerran ensimmäisen optiovuoden osalta 2 %. Mahdollinen toinen optiovuosi ajetaan tuolla samalla hinnalla. Korvaus maksetaan jälkikäteen erikseen kultakin kuukaudelta laskua vastaan. Kilpailutuksessa on käytössä bruttomalli ja asiakastulo jää tilaajalle. Liikennöitsijä oheistaa kuukausittaisen tuloselvityksen reiteittäin laskutuksen liitteeksi. Liikenteessä on käytössä valtakunnallinen Waltti- joukkoliikennekortti. 6. Liikennöintikorvauksen muuttaminen Iisalmen kaupungin x:lle maksamaa korvausta voidaan muuttaa silloin, kun kohteen liikennöintiä on merkittävästi muutettu. Liikennöintikorvauksen muuttamisen perusteista ja siihen liittyvistä rajoituksista on tarkemmin määrätty OSTOLIIKENTEEN EHDOISSA kohdassa Alihankkija Ostoliikenteessä alihankkijan käyttäminen on sallittua. 8. Liikennöinnistä vastaava henkilö Liikenteestä vastaava henkilönä sopimuskauden alkaessa on: 9. Liikennöinnissä käytettävät autot Liikenteessä käytettävien autojen tulee täyttää OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNNÖN liitteessä 1.4. mukaiset vaatimukset. 10. Vakuus Vakuuden osalta toimitaan OSTOLIIKENTEEN EHTOJEN kohdan 8 mukaisesti. 11. Sopimuksen voimassaolo Sopimussuhde Iisalmen kaupungin ja x:n välille on syntynyt asiakirjan TARJOUSKILPAILUN EHDOT kohdassa mainittujen edellytysten täyttyessä. Tämän sopimuksen voimassaoloaika päättyy

40 3 (3) 12. Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. Iisalmi xx.xx.2016 IISALMEN KAUPUNKI Kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen Hallintojohtaja Esa Laukkanen Liikennöitsijä

41 IISALMEN KAUPUNKI KILPAILUASIAKIRJA NO 5 1 JOUKKOLIIKENNE OSTOLIIKENTEEN EHDOT JOUKKOLIIKENTEESSÄ Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen toisin sovittu. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita, yhteydenotot on osoitettava ostoliikennesopimuksessa mainitulle sopimuspuolen edustajalle (yhdyshenkilö). Liikennöitsijän asema 1. Liikennöintivelvollisuus 2. Alihankkija 3. Liikennöinnissä käytettävä autokalusto 4. Vara-autot 5. Tiedottaminen 6. Liikennöitsijän vastuu 7. Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen 8. Ostajalle annettava vakuus 9. Liikenteestä vastaava henkilö Ostajan asema 10. Ostajan vastuu ja liikennöintikorvauksen maksaminen 11. Liikennöintikorvauksen muuttaminen 12. Liikennöintikorvauksen vähentäminen, pidättäminen ja kuittaus 13. Liikenteen muutokset Ostoliikenteen laatu 14. Asiakaspalvelu 15. Häiriötilanteet 16. Liikennöinnin täsmällisyys 17. Tekninen laatu Liikennöinnin valvonta ja seuranta 18. Valvonta ja seurantatiedot 19. Tutkimukset ja matkustajatiedot Sopimuksen purkaminen 20. Ostajan oikeus sopimuksen purkamiseen 21. Liikennöitsijän oikeus sopimuksen purkamiseen Olosuhteiden muutos 22. Matkustajamäärien tai tulojen vähentäminen 23. Muu olosuhteiden muutos 24. Olosuhteiden muutokseen liittyvä sopimuksen purkaminen Sopimuksen siirtäminen ja erimielisyydet 25. Sopimuksen siirtäminen 26. Erimielisyydet

42 2 LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA 1. Liikennöintivelvollisuus Liikennöitsijä on velvollinen hoitamaan ostoliikennesopimuksessa ja siihen liitetyissä asiakirjoissa määritellyn liikenteen sopimuksen mukaisesti.. Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja ja reittejä. Koululaisten mukana seuraavat urheiluvälineet tulee kuljettaa ilman eri korvausta. Liikenteessä käytettävien autojen tulee täyttää sovitut vähimmäisvaatimukset. Liikennepalvelun tulee täyttää sovitut laatuvaatimukset. Ostajalla on oikeus valvoa liikennöintivelvoitteen täyttymistä. 2. Alihankkijan käyttäminen Liikennöitsijä saa käyttää alihankkijaa. Alihankkijaksi voidaan hyväksyä vain tarjousasiakirjoissa asetetut vaatimukset täyttävä liikennöitsijä. Liikennöitsijä vastaa alihankkijansa toiminnasta kuin omastaan. Alihankkijan käytöstä tulee ilmoittaa tarjouksessa sekä ilmoittaa tilaajavastuulain vaatimat selvitykset myös alihankkijan osalta. 3. Liikennöinnissä käytettävä autokalusto Liikennöinnissä käytettäviä autoja koskevat vaatimukset on esitetty OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNNÖN liitteessä 1.4. ( Kalustovaatimukset). Liikennöinnissä käytettävien autojen tulee täyttää ostoliikennesopimuksessa sovitut vähimmäisvaatimukset. Autonikä lasketaan käyttöönottokuukaudesta lukien. Mikäli peruskorjatulle alustalle rakennetaan uusi kori, lasketaan ikä korjauskuukaudesta lukien lisäämällä ikään 24 kuukautta. Autokaluston tulee täyttää tarjouspyynnössä, tarjouksessa ja ostosopimuksessa sovitut vähimmäisvaatimukset. Erityisestä syystä liikenteessä voidaan käyttää häiriöttömän liikennöinnin turvaamiseksi tilapäisesti myös sovitusta poikkeavaa autokalustoa. Tästä tulee kuitenkin viivytyksettä ilmoittaa ostajalle, jos tällaisia autoja käytetään pitempään kuin kahtena peräkkäisenä päivänä. Käytettävien autojen tulee olla siistejä, huollettuja sekä kuljettavien kannalta asianmukaisia ja turvallisia. Koululaisten kuljettamisessa on noudatettava siitä annettuja erityismääräyksiä. Kuljettajien on oltava vastuuntuntoisia, koululaisten ja erityisryhmien kuljettamiseen sopivia. Ostajalla on oikeus valvoa autokaluston ja palvelun laatua. Mikäli sopimuksesta poikkeavan kaluston käyttö on toistuvaa ja kestää pitempään kuin neljä päivää, ostajalla on oikeus pienentää kuukausittaista liikennöintikorvausta siinä suhteessa kuin liikennöintipalvelujen katsotaan huonontuneen, enintään kuitenkin 20 % maksamastaan kuukausittaisesta liikennöintikorvauksesta. Mikäli sopimuksesta poikkeavan kaluston käyttö on usein toistuvaa tai se voidaan katsoa jatkuvaksi, ostajalla on oikeus purkaa sopimus (katso kohta 20. jäljempänä).

43 3 4. Vara-autot Liikennöitsijä varaa käyttöönsä myös varakalustoa autorikkojen varalle ja myös sen on oltava tarjouspyynnön kalustovaatimusten mukaista. Erityisestä syystä liikenteessä voidaan lyhytaikaisesti käyttää häiriöttömän liikennöinnin turvaamiseksi myös sovitusta poikkeavaa autokalustoa. Jos tällaisia autoja käytetään pitempään kuin kahtena peräkkäisenä päivänä, tulee tästä kuitenkin viivytyksettä ilmoittaa ostajalle. Liikennöitsijä on lisäksi velvollinen asettamaan liikenteeseen tilapäisesti vara-autoja, jos matkustajamäärä sitä edellyttää ja jos vara-autot on järjestävissä kohtuullisin kustannuksin. Jos tarvetta vara-autojen käyttöön ei voida pitää tilapäisenä, on asiasta ilmoitettava ostajalle, joka ryhtyy liikennöitsijän kanssa toimenpiteisiin riittävän autokalustomäärän hankkimiseksi. 5. Tiedottaminen Liikennöitsijän tulee ilmoittaa oppilaille ajettavasta liikenteestä tehokkaasti, etenkin sen aloittamisesta ja muuttamisesta. Päävastuu tiedottamisesta on tilaajalla. Tilaaja tallentaa reitit ja aikataulut Waltin tietojärjestelmään, siten että ne ovat saatavissa Matka.fi- palvelusta. 6. Liikennöitsijän vastuu Liikennöitsijä vastaa ostajalle ostoliikennesopimuksessa ja siihen liittyvissä asiakirjoissa asetettujen velvollisuuksiensa täyttämisestä ja annettavien tietojen oikeudellisuudesta. Liikennöitsijä on velvollinen antamaan ostajalle tämän tarvitsemat ajoreitteihin ja autojen käyttöön liittyvät tiedot. Liikennöitsijä vastaa työnantajana ostoliikennettä palvelevan henkilökuntansa töistä ja toimenpiteistä niin ostajalle kuin myös ulkopuolisille. Liikennöitsijä sitoutuu valvomaan asiakaspalvelun asianmukaisuutta ja ryhtymään toimenpiteisiin välittömästi, jos epäkohtia ilmenee. Liikennöitsijä vastaa henkilökuntansa koulutuksen ajantasaisuudesta ja on velvollinen toimittamaan lain vaatimat selvitykset lasten kanssa toimivista henkilöistä. Liikennöitsijä on velvollinen korvaamaan ostajalle vahingon, joka aiheutuu siitä, että sopimuksen tarkoittama liikennöinti jää täyttämättä tai että liikennöitsijä on muutoin laiminlyönyt ostoliikenteen järjestämiseksi asetetut velvollisuutensa tai muutoin rikkonut sopimusta. Liikennöitsijä vastaa myös matkustajille tai muille ulkopuolisille aiheuttamistaan vahingoista. 7. Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen Liikennöitsijä ei kuitenkaan vastaa niistä vahingoista, jotka aiheutuvat ostajalle siitä, ettei liikennettä voida hoitaa sodan, liikekannallepanon, poikkeuksellisten luonnonvoimien tai vaikutuksiltaan niihin verrattavaan liikennöitsijästä riippumattoman ylivoimaisen esteen johdosta taikka, jos liikennöinti estyy liikennöitsijää koskevan lakon, työsulun tai muun niihin verrattavan työtaistelutoimenpiteen johdosta. 8. Ostajalle annettava vakuus Ostajalla on oikeus vaatia liikennöitsijää antamaan ostajalle vakuuden, joka kattaa ostajalle liikennöitsijän sopimuksenvastaisesta menettelystä tai velvollisuuksien laiminlyönnistä mahdollisesti aiheutuvat vahingot. Vakuus on annettava viimeistään 30 päivän kuluessa ostoliikennesopimuksen allekirjoittamisesta

44 kuitenkin ennen ensimmäisen liikennöintikorvauksen maksamista. Vakuuden on oltava voimassa koko sopimuskauden ajan ja jatkuttava vähintään kaksi kuukautta sopimuksen päättymisen jälkeen. Vakuudeksi hyväksytään joko ostajan nimiin rahalaitokseen tehty rahatalletus, raha- tai vakuutuslaitoksen antama omavelkainen takaus, kuittaamattomuussitoumus tai muu ostajan hyväksymä vakuus. Vakuuden arvo on 5 % ostajan vuotuisesta liikennöintikorvauksesta. (190 koulp *päivähinta alv 0%). 9. Liikenteestä vastaava henkilö Liikennöitsijän tulee heti ilmoittaa ostajalle, jos ostoliikennesopimuksessa mainittu liikenteestä vastaava henkilö vaihtuu kesken sopimuskauden. 4 OSTAJAN ASEMA 10. Ostajan vastuu ja liikennöintikorvauksen maksaminen Ostaja vastaa sopimuksenmukaisten velvollisuuksiensa täyttämisestä. Ostaja on velvollinen korvaamaan liikennöitsijälle vahingot, jotka aiheutuvat siitä, että ostaja on rikkonut sopimusta. Ostaja on velvollinen maksamaan liikennöitsijälle kultakin ostoliikennesopimuksen ja siihen liittyvien asiakirjojen mukaisesti liikennöidyltä kuukaudelta sopimuksen mukaisen korvauksen. Korvaus sisältää henkilöliikenteelle säädetyn kymmenen (10) %:n arvonlisäveron. Korvaus maksetaan erikseen kultakin kuukaudelta jälkikäteen. Korvaus pannaan maksuun liikennöitsijän lähettämää laskua vastaan. Viivästyskorko on korkolain mukainen. Liikennöitsijän lähettämän laskun eräpäivä on kaksi viikkoa laskun saapumisesta. Mikäli korvaus viivästyy ostajaa tai rahalaitosta koskevan lakon, työsulun tai niihin verrattavan työtaistelutoimenpiteen johdosta, ei viivästyskorkoa makseta eikä mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja korvata. Ajamatta jääneestä liikenteestä ei makseta korvausta. Korvaus maksetaan täysimääräisesti vain sopimuksen mukaan hoidetusta liikennöinnistä. Iisalmen kaupunki ei vastaa asiakkaiden aiheuttamista vahingoista. Kyseessä ovat avoimen joukkoliikenteen vuorot ja vahingoista vastaa tekijä yksityisoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Kilpailutuksessa on käytössä bruttomalli. Peruskoululaisilla on käytössään Waltti- kortit, joiden osalta rekisteröidään vain nousut autolaitteelle, nousukorvausta ei tulouteta liikennöitsijälle. Päivähinnasta vähennetään kertalipputulot sekä Waltti- arvokorttien ja kausikorttien tulot. Asiakastuloerittelyt reiteittäin toimitetaan laskutuksen liitteenä. 11. Liikennöintikorvauksen muuttaminen Ostajan liikennöitsijälle maksamaa korvausta voidaan muuttaa, jos kohteen liikennöintiä on muutettu. Liikenteen muuttamisen perusteista on tarkemmin säädetty jäljempänä kohdassa 13. Liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutus lasketaan käyttäen perusteena OSTOLIIKENNESOPIMUKSESSA sovittuja yksikköhintoja. Muutos voi merkitä maksettavan korvauksen lisäämistä tai vähentämistä. Muutoksen kokonaisvaikutus saa olla enintään 10 % kuukausittaisesta liikennöintikorvauksesta.

45 5 12. Liikennöintikorvauksen vähentäminen, pidättäminen ja kuittaus Ostaja voi vähentää liikennöintikorvausta edellä kohdassa 3 sovitulla tavalla, mikäli liikenteessä on käytetty poikkeavaa autokalustoa. Vuorojen jäädessä ajamatta ostaja voi vähentää liikennöintikorvauksesta määrän, joka vastaa ajamattomien vuorojen laskennallista osuutta korvauksesta. Sopimusliikenne katsotaan ajamattomaksi myös, jos liikennöinnissä on käytetty tässä sopimuksessa määritellystä merkittävästi poikkeavaa kalustoa tai jos lähtö myöhästyy vähintään kymmenen (10) minuuttia tai jos auto lähtee etuajassa. Kaluston poikkeavuutta arvioitaessa kiinnitetään erityistä huomiota asiakkaiden tarpeiden tyydyttämiseen. Ensimmäisellä kerralla sopimusrikkomuksesta annetaan kirjallinen varoitus, toisella kerralla tai jos kyseessä on useampi sopimusrikkomus, toimeenpannaan taloudellinen sanktio esim. vähentämällä liikennekorvausta ja jos tilanne toistuu vielä tämän jälkeenkin, ostosopimus puretaan. Sopimuksessa tarkoitettujen saatavien turvaamiseksi ostajalla on oikeus pidättää erääntyneen liikennöintikorvauksen maksamisen joko kokonaan tai osaksi silloin, kun liikennöitsijä on laiminlyönyt sopimusvelvoitteensa. Ostajalla on oikeus käyttää erääntynyttä liikennöintikorvausta sellaisten liikennöitsijältä olevien saatavien kuittaamiseen, jotka ovat syntyneet ostoliikenteen järjestämiseen liittyvästä sopimussuhteesta. Ostajan on viivytyksettä toimitettava liikennöitsijälle erillinen selvitys täysimääräisestä liikennöintikorvauksesta tehdyistä vähennyksistä, pidätyksistä ja kuittauksista. 13. Liikenteen muutokset Neuvoteltuaan liikennöitsijän kanssa ostaja voi tehdä vähäisiä muutoksia kohteen sopimuksen mukaiseen vuotuiseen ajokilometrien määrään siten, että lisäys tai vähennys on enintään 5 % vuodessa tai 10 % koko sopimuskauden aikana, mikäli olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että liikennettä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista hoitaa sovitulla tavalla. Tässä mainituista muutoksista tulee ostajan ilmoittaa liikennöitsijälle viimeistään neljä (4) viikkoa ennen niiden toteuttamista. Liikenteen muutokset eivät saa vaikeuttaa tai estää liikennöitsijän muuta liikennettä koskevien velvoitteiden hoitamista. Muutoksia tehtäessä on otettava huomioon työehtosopimusten ja työsopimusten työaikaa koskevat määräykset. Liikenteen aikataulujen ja reittien yksityiskohdat suunnitellaan yhdessä valitun liikennöitsijän kanssa. Tarkistuksia liikenteen päiväohjelmaan tehdään myös liikenteen käynnistämisen jälkeen. Poiketen siitä mitä edellä tässä kohdassa on todettu oikeudesta liikenteen muuttamiseen, ostajalla on mainitun lisäksi oikeus neuvoteltuaan liikennöitsijän kanssa vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimäärää harkintansa mukaan, jos valtuuston talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat vähenevät merkittävästi. Liikennöitsijän oikeudesta sopimuksen purkamiseen on sovittu jäljempänä kohdassa 21. OSTOLIIKENTEEN LAATU 14. Asiakaspalvelu Ostaja ja liikennöitsijä sitoutuvat kiinnittämään huomiota palvelun laatuun. Tavoitteena on varmistaa asiakkaan tyytyväisyys.

46 6 Asiakaspalvelun tulee olla ystävällistä ja asiallista. Matkustajia tulee tarvittaessa neuvoa matkustamiseen liittyvissä asioissa. Vammaisten, vanhusten ja lasten erityistarpeet tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Kuljettajan on välitettävä matkustajien antama palaute liikennöitsijälle, joka välittää sen ostajalle. Kuljettajalta edellytetään 0,0-promillerajaa eli puhalluskoe ei saa näyttää alkoholia olevan yhtään veressä. Kuljettaja ei saa olla ajon aikana myöskään huumaavien aineiden tai niihin rinnastettavissa olevien aineiden alainen. Kuljettaja on myös itse velvollinen välittömästi ilmoittamaan tilaajan edustajalle, jos hän joutuu rattijuopumustutkimuksen kohteeksi (= puhalluskoe johtaa jatkoselvityksiin). Ostajan edustajalla on oikeus epäilyttävissä tapauksissa puhalluttaa kuljettajaa. Liikenteenharjoittaja sitoutuu sopimuksen allekirjoittamisella em. asioiden noudattamiseen. Kuljettajalta edellytetään tyydyttävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, todistusta ammattitaidosta, selvitystä soveltuvuudesta lasten kanssa työskentelyyn ja toivotaan ensiapukoulutusta. Kuljettajan tulee osallistua kaupungin järjestämään liikenneturvallisuuskoulutukseen, joka kestää yhden illan. Koulutus pyritään uusimaan kahden vuoden välein. Kuljettajien tulee tutustua Iisalmen kaupungin koulukuljetusoppaaseen. Kuljettaja huolehtii siitä, että autossa olevia turvavöitä käytetään. Kuljettaja ei saa olla vanhuus-, sairaus- tai yksilöllisellä varhaiseläkkeellä. 15. Häiriötilanteet Kuljettajan on ilmoitettava häiriötilanteesta (rikkoutunut auto, 15 minuutin ylittävä myöhästyminen, yllättävä kaluston lisäkaluston tarve) viivytyksettä työnjohdolle, jonka on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Kuljettajan on tiedotettava matkustajille häiriöstä ja aiheutuneen viivästyksen kestosta. Häiriötilanteessa kuljettajan on tarvittaessa opastettava matkustajia jatkoyhteyden valinnassa. 16. Liikennöinnin täsmällisyys Liikennöinnissä on noudatettava aikatauluja täsmällisesti. Lähtöpisteessä matkustajien tulee päästä autoon riittävän ajoissa ottaen huomioon myös huonojen säiden asettamat erityisvaatimukset sekä reittien nopeusrajoitukset. 17. Tekninen laatu Autot on huollettava niin, että niiden kaikki laitteet toimivat moitteettomasti. Autojen on oltava siistejä ja puhtaita. Kuljettajan on vuoron päätepisteessä otettava talteen löytötavarat. Tupakointi ostoliikennettä harjoittavissa autoissa on kokonaan kielletty. Kuljettajan on huolehdittava, että auton lämpötila ja ilmanvaihto ovat matkustajan kannalta asianmukaiset ja miellyttävät.

47 7 LIIKENNÖINNIN VALVONTA JA SEURANTA 18. Valvonta ja seurantatiedot Ostaja valvoo reittien ja aikataulujen sekä kalustoa ja palvelutasoa koskevien määräysten noudattamista. Ostajalla on oikeus tarkastaa ostoliikenteestä saatavia tuloja ja autojen käyttöön liittyviä asiakirjoja ja saada nähdäkseen niistä tietokannoissa olevia tietoja sekä ottaa niistä jäljennöksiä ja otteita. Ostajalla on myös oikeus tutustua liikennöitsijän autoihin ja tiloihin. Liikennöitsijä valvoo kohteiden liikennöintiä. Sen tulee toimittaa ostajalle liikennöityä kuukautta seuraavan kuukauden 15. päivään mennessä kirjallinen ilmoitus sopimuksen mukaisesta liikenteen hoitamisesta ja 1) kirjallinen yhteenveto ajamattomista ja myöhästyneistä vuoroista, 2) kirjallinen yhteenveto niistä vuoroista, jotka on ajettu muilla kuin sopimuksen vähimmäisvaatimukset täyttävillä autoilla ja 3) kirjallinen yhteenveto niistä vuoroista, joilla on tarvittu vara-autoa. 19. Tutkimukset ja matkustajatiedot Ostaja voi suorittaa kustannuksellaan ostoliikenteen palvelutasoon, linjastoon ja liikenteen suunnitteluun tarvittavat tutkimukset. Liikennöitsijän henkilökunta avustaa tarvittaessa tutkimusten teossa. Tästä ei makseta erillistä korvausta. SOPIMUKSEN PURKAMINEN 20. Ostajan oikeus sopimuksen purkamiseen Ostajalla on oikeus purkaa sopimus, jos: 1) liikennöitsijä ei ole 30 päivän tai asetetun pidemmän määräajan kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta antanut edellä kohdassa 8 tarkoitettua ostajan hyväksymää vakuutta 2) vireille on saatettu liikennöitsijää koskeva konkurssi-, akordi-, velkajärjestely- tai yrityssaneeraushakemus, 3) liikennöitsijä on saatettu selvitystilaan, 4) liikennöitsijä on tuomittu lainvoimaisella päätöksellä liikenteen harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta, jota ei ole pidettävä vähäisenä tai on ostoliikenteen harjoittamisessa syyllistynyt vakavaan sopimus- tai muuhun menettelyrikkomukseen tai on tuomittu lapsiin kohdistuvista rikoksista, 5) liikennöitsijä on laiminlyönyt verojen ja lakisääteisten sosiaali- ja vakuutusmaksujen suorittamisen siten, ettei laiminlyöntiä ole pidettävä vähäisenä, tai 6) liikennöitsijälle myönnetty joukkoliikennelupa päättyy kesken sopimuskauden tai lupaan ei myönnetä liikennöitsijän liikenteen hoidon edellyttämää automäärän lisäystä, 7) ostajana toimineen kunnan viranomaisen päätös tehdyn valituksen johdosta kumotaan ja päätöksen täytäntöönpano on tästä syystä keskeytettävä. Jos sopimus purkautuu tällä perusteella, kummallakaan sopijapuolella ei ole oikeutta vahingonkorvaukseen. Jos liikennöitsijä toistuvasti laiminlyö liikenteen säännöllisyyttä, palvelun laatua tai edellä kohdassa 3 liikennöinnissä käytettävää autokalustoa koskevia määräyksiä taikka muutoin oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä hän viivytyksettä korjaa laiminlyöntiään, ostajalla on oikeus välittömästi purkaa sopimus. 21. Liikennöitsijän oikeus purkaa sopimus Liikennöitsijällä on oikeus välittömästi purkaa sopimus, jos ostaja laiminlyö edellä kohdassa 10 mainitun maksuvelvollisuutensa tai muutoin olennaisesti rikkoo sopimusta eikä ostaja korjaa laiminlyöntiään viivytyksettä saatuaan siitä liikennöitsijältä huomautuksen.

48 8 Jos liikennöitsijä ei hyväksy edellä kohdassa 13 tarkoitettua määrärahojen supistamiseen perustuvaa liikenteen muutosta, liikennöitsijällä on oikeus välittömästi purkaa sopimus. Mikäli sopimus purkautuu tällä perusteella, ei kummallakaan sopijapuolella ole oikeutta vahingonkorvaukseen. OLOSUHTEIDEN MUUTOS 22. Matkustajamäärän tai tulojen väheneminen Jos matkustajamäärät jäävät hyvin olennaisesti pienemmiksi kuin se, mitä aikaisemmin matkustajalaskennan tai muiden selvitysten perusteella on ollut tarjouskilpailun järjestämisen ajankohtana odotettua eikä tämän voida katsoa olevan luonteeltaan tilapäistä taikka johtuvan koululaisliikenteelle ominaisista kausivaihteluista, sen sopijapuolen, joka haluaa vedota tähän seikkaan, on viivytyksettä kirjallisesti ilmoitettava toiselle sopijaosapuolelle haluavansa neuvotella sopimuksen muutoksesta, joita hän pitää tarpeellisena olosuhteiden muutoksesta johtuen. Ilmoitukseen tulee liittää selvitys matkustajamäärien tai tulojen vähenemisestä. Neuvotteluihin tulee ryhtyä viivytyksettä ilmoituksen tapahduttua. Neuvotteluissa tulee pyrkiä sopimaan niistä toimenpiteistä ja mahdollisista muutoksista sopimukseen, joilla sopimussuhdetta olisi mahdollista jatkaa sopimuskauden loppuun. 23. Muu olosuhteiden muutos Jos muusta kuin edellä kohdissa mainituista syystä sopimuksen syntymisen ajankohtana vallinneissa olosuhteissa, jotka ovat keskeisesti vaikuttaneet liikennöinnin järjestämisen tarpeeseen tai sen edellytyksiin. tapahtuu kesken sopimuskauden olennainen muutos, kummallakin sopijaosapuolella on oikeus purkaa sopimus. 24. Olosuhteiden muutokseen liittyvä sopimuksen purkaminen Ellei kohdassa 22 tai 23 tarkoitetuissa neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen sopimussuhteen jatkamisen edellytyksistä kahdessa viikossa, kummallakin sopijaosapuolella on oikeus kirjallisesti ilmoittaa neuvottelujen päättämisestä ja purkaa sopimus. Sopijaosapuolen tulee ryhtyä toimenpiteisiin sopimuksen purkamiseksi viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluessa neuvottelujen päättämisestä. Muussa tapauksessa purkamiseen oikeutetun sopijapuolen katsotaan menettäneen oikeutensa sopimuksen purkamiseen tällä perusteella. Sopimus purkautuu kuukauden kuluttua siitä, kun tätä koskeva purkuilmoitus on annettu tiedoksi toiselle sopijapuolelle. Milloin purkuperuste rajoittuu vain tiettyyn sopimuksen tarkoittamaan kohteeseen, sopimus voidaan purkaa vain tämän kohteen osalta. Jos sopimus purkautuu sellaisen olosuhdemuutoksen johdosta, jonka ei voida katsoa johtuvan sopijapuolista, kummallakaan sopijaosapuolella ei ole oikeutta vahingonkorvaukseen. Sopijaosapuolilla ei kuitenkaan ole oikeutta sopimuksen purkamiseen, jos sopimuksen noudattamatta jättäminen johtuu sodasta, liikekannallepanosta, poikkeuksellisista luonnonvoimista tai vaikutuksiltaan niihin verrattaviin sopijaosapuolista riippumattomiin ylivoimaisiin esteisiin. SOPIMUKSEN SIIRTÄMINEN JA ERIMIELISYYDET 25. Sopimuksen siirtäminen Kummallakaan sopijapuolella ei ole oikeutta siirtää sopimusta ilman toisen sopijapuolen suostumusta. 26. Erimielisyydet Sopimuksen pätevyyttä, tulkintaa ja soveltamista koskevat erimielisyydet, joita sopijaosapuolet eivät voi keskenään sopia, jätetään käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

OSTOLIIKENTEEN EHDOT YLEISESSÄ JOUKKOLIIKENTEESSÄ, PAL- VELULIIKENTEESSÄ JA KOULULAISLIIKENTEESSÄ 2016-2018

OSTOLIIKENTEEN EHDOT YLEISESSÄ JOUKKOLIIKENTEESSÄ, PAL- VELULIIKENTEESSÄ JA KOULULAISLIIKENTEESSÄ 2016-2018 KIURUVEDEN KAUPUNKI KILPAILUASIAKIRJA NO 5 1 Z:\TEKSTIT2010OPETUS\LIIKENNEKILPAILUTUS2016\kesäkuun kilpailutus\ostoliikenteen ehdot.doc 26.5.2016 OSTOLIIKENTEEN EHDOT YLEISESSÄ JOUKKOLIIKENTEESSÄ, PAL-

Lisätiedot

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: KOULULAISKULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta............................................... Yhteystiedot:......................................... Ostajan edustaja:......................................

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6)

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) KULJETUSPALVELUT OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 Sivu 1/5 KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

1. Liikenneluvan voimassaolo

1. Liikenneluvan voimassaolo TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 2. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA Liite 2 1 (6)

RUOKOLAHDEN KUNTA Liite 2 1 (6) RUOKOLAHDEN KUNTA Liite 2 1 (6) Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen toisin

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen.

Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen. ISONKYRÖN KUNTA Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen.. OSTOSOPIMUS JA OSTOSOPIMUKSEN EHDOT - Perusturvatoimen kuljetuspalvelut Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä

Lisätiedot

Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 2 92930 Pyhäntä 23.6.2011

Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 2 92930 Pyhäntä 23.6.2011 1. Liikenneluvan voimassaolo ja automäärä Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava voimassa oleva taksi- tai joukkoliikennelupa. Ostoliikenteen harjoittamiseen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Liite 4

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Liite 4 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Liite 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 4

OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 4 Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on mahdollisuuksien mukaan osoitettava

Lisätiedot

Viitaten palveluliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen:

Viitaten palveluliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen: TARJOUS - PALVELULIIKENNE Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää liitteen 3.1 mukainen kaavake. Tämän kaavakkeen sijasta tarjoaja voi toimittaa vastaavan kalustoluettelonsa,

Lisätiedot

Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset

Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti. Tarjouspyyntöön

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana.

NURMEKSEN KAUPUNKI. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana. NURMEKSEN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUN EHDOT VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KALUSTOLLE ASETETTAVAT

Lisätiedot

Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on osoitettava ostoliikennesopimuksessa mainitulle sopijapuolen edustajalle.

Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on osoitettava ostoliikennesopimuksessa mainitulle sopijapuolen edustajalle. Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULUKULJETUKSET LINJA-AUTOLLA Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan

Lisätiedot

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 RUSKON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 25.1.2016 RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 Ostaja Kohde Ruskon kunta / Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNTA 8.4.2016

PERTUNMAAN KUNTA 8.4.2016 OSTOLIIKENTEEN EHDOT LIITE 5 Sivu 1/8 Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan kuljetusten järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen toisin

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1)

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE 1. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista.

KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE 1. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. 1 (6) KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE 1 OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA Pyydämme tarjoustanne Pohjanlinnun koulukuljetusten hoitamisesta. Kyse on Savonlinnan kaupungin vammaishuollon erityisoppilaista.

Lisätiedot

Yhteyshenkilö sopimusasioissa: hankinta- ja taloussuunnittelija puh. muissa asioissa: sosiaaliohjaaja puh.

Yhteyshenkilö sopimusasioissa: hankinta- ja taloussuunnittelija puh. muissa asioissa: sosiaaliohjaaja puh. OSTOPALVELUSOPIMUSLUONNOS ERITYISOPPILAIDEN KULJETUKSET 1. Sopijapuolet Ostaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Ytunnus 2220682-7 Yhteyshenkilö sopimusasioissa: hankinta- ja taloussuunnittelija

Lisätiedot

Ostoliikennesopimuksen liite 1. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista.

Ostoliikennesopimuksen liite 1. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULUKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita, yhteydenotot on osoitettava

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön liite 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Ostaja: Kunta: Mäntyharjun kunta. Yhteystiedot: Ostajan edustaja:

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön liite 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Ostaja: Kunta: Mäntyharjun kunta. Yhteystiedot: Ostajan edustaja: 1 KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön liite 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta: Mäntyharjun kunta Yhteystiedot: Ostajan edustaja: Liikennöitsijä: Nimi: Yhteystiedot: 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu 4) Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen 5) Liikenteestä vastaava henkilö

2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu 4) Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen 5) Liikenteestä vastaava henkilö Palveluliikenne 1/6 OMAT SOPIMUSEHDOT PALVELULIIKENNE SISÄLLYSLUETTELO YHTEISTYÖN PERIAATE 1) Yhteistyösitoumus LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA OSTAJAN ASEMA 2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu

Lisätiedot

Karvian kunta Oppilaskuljetus

Karvian kunta Oppilaskuljetus Karvian kunta 14.5.2013 Oppilaskuljetus OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA Kurikan kaupunki pyytää tarjousta toimintakeskuksen työntekijöiden kuljetuksista ajalle 1.9.2011-31.8.2012. Mahdollinen vuoden optio. Tarjouskilpailu on avoin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA 54800 SAVITAIPALE TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan koulukuljetukset lukuvuodelle

Lisätiedot

LIITE 7 1 (1) Dnro 378/2016

LIITE 7 1 (1) Dnro 378/2016 Sopijapuolet Tilaaja Tilaaja: Osoite: Yhteyshenkilö Laskutusosoite: Liikennöitsijä: Liikennöitsijän nimi: Osoite: Yhteyshenkilö: Liikenteestä vastaava henkilö: 1. Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä

Lisätiedot

Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö. Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto

Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö. Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 1 2. Hankintamenettely... 1 3. Tarjouspyynnön kohde... 1 4. Tarjoajan kelpoisuus...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE N:O 3 TUUSULAN JÄRVENPÄÄ-KELLOKOSKI-LINJA- MÄKI-PUROLA-JÄRVENPÄÄ - JOUKKOLIIKENNELINJAN 65 HANKINTA

TARJOUSPYYNNÖN LIITE N:O 3 TUUSULAN JÄRVENPÄÄ-KELLOKOSKI-LINJA- MÄKI-PUROLA-JÄRVENPÄÄ - JOUKKOLIIKENNELINJAN 65 HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN LIITE N:O 3 TUUSULAN JÄRVENPÄÄ-KELLOKOSKI-LINJA- MÄKI-PUROLA-JÄRVENPÄÄ - JOUKKOLIIKENNELINJAN 65 HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUS, LUONNOS 21.6.2016 2 OSTOLIIKENNESOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 4 OSTOLIIKENNESOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIJAOSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ... 3 3 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT TARJOUSKILPAILU- ASIAKIRJAT

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT TARJOUSKILPAILU- ASIAKIRJAT Ulvilan kaupunki KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT TARJOUSKILPAILU- ASIAKIRJAT ULVILAN KAUPUNKI T A R J O U S P Y Y N T Ö OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ - KOULUKULJETUKSET Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Joutsan kunnan koulukuljetuksista Kohde 3, reitit 3b ja 3f

Tarjouspyyntö Joutsan kunnan koulukuljetuksista Kohde 3, reitit 3b ja 3f Tarjousasiakirja nro 1 Sivu 1 / 8 Joutsan kunta TARJOUSPYYNTÖ Sivistyslautakunta Länsitie 5, PL 20 19650 JOUTSA 21.10.2014 Tarjouspyyntö Joutsan kunnan koulukuljetuksista Kohde 3, reitit 3b ja 3f Tarjouspyynnön

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN PERUSTURVAN PALVELULIIKENTEEN HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUS

JÄRVI-POHJANMAAN PERUSTURVAN PALVELULIIKENTEEN HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUS JÄRVI-POHJANMAAN PERUSTURVAN PALVELULIIKENTEEN HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 4 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 4 OSTOLIIKENNESOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIJAOSAPUOLET... 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ Kaupunkiympäristön kehittäminen Joukkoliikenne TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ Tarjouskilpailu 1/2009 Diaarinumero: TRE: 7214/02.07.01/2009 Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

Tarjouskilpailuasiakirja n:o 1 17.9.2013 SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN ASUNTOJEN SIIVOUKSEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouskilpailuasiakirja n:o 1 17.9.2013 SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN ASUNTOJEN SIIVOUKSEN TARJOUSPYYNTÖ Tarjouskilpailuasiakirja n:o 1 17.9.2013 SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN ASUNTOJEN SIIVOUKSEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn siivouspalvelun hoitamisesta alla mainittujen

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 4 - OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 4 - OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 1(11) ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 4 - OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 2(11) SISÄLLYSLUETTELO 1. SOPIJAOSAPUOLET... 3 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

Lisätiedot

PYHÄNNÄNN KUNTA Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 3 92930 Pyhäntä 23.6.2011. Viitaten. Nimi. Pankkiyhteys: Liikenteestä vastaava henkilö

PYHÄNNÄNN KUNTA Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 3 92930 Pyhäntä 23.6.2011. Viitaten. Nimi. Pankkiyhteys: Liikenteestä vastaava henkilö Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi _ Yhteystiedot Pankkiyhteys:

Lisätiedot

LIIKENNEPALVELUJEN HANKINTA

LIIKENNEPALVELUJEN HANKINTA LIIKENNEPALVELUJEN HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUS (MALLI) 1 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIJAOSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ... 3 3 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET

ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 1(8) ENONTEKIÖN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Tarjouslomake Liite 3b Hintatarjouslomake Liite 3c Hintatarjouslomake kohde 5 Liite 3d Hintatarjouslomake kohde

Lisätiedot

KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO

KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTO SISALLYSLUETTELO 1 OSTAJA 3 2 HANKINTAMENETTELY 3 3 TARJOUSPYYNNON KOHDE 3 4 KALUSTOLLE

Lisätiedot

Liite 3 OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULINJA. Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta.

Liite 3 OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULINJA. Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Liite 3 OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULINJA Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on mahdollisuuksien mukaan osoitettava

Lisätiedot

TARJOUS. Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. Nimi: Osoite: Puhelin:

TARJOUS. Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. Nimi: Osoite: Puhelin: LIITE 2 TARJOUS (Tarjous tulee tehdä tällä asiakirjalla.) Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teen alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi: Osoite: Puhelin: Liikenteestä vastaava

Lisätiedot

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015)

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) Tarjouspyyntö 1 (7) Hankintailmoitus 12.10.2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) 1. Hankinnan kohde Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

Tilaajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Tilaajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: SOPIMUS Toimintakeskus Palokin kuljetus 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Perusturvakeskus Savikontie 15 82500 Kitee xxxx Liikennöitsijä: xxx osoite puh. sähköposti: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS, REITTI X (X URJALAN MATKA- HUOLTO X)

HANKINTASOPIMUS, REITTI X (X URJALAN MATKA- HUOLTO X) Urjalan kunta Tarjouspyynnön liite 1 D/52/08.01.01.02/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1: HANKINTASOPIMUS, luonnos 19.1.2016 Urjalan kunnan torikuljetusten hankinta ajalla 1.4.2016 31.3.2019 + 1 + 1 optiovuotta

Lisätiedot

SALLAN KUNNAN KULJETUKSET

SALLAN KUNNAN KULJETUKSET SALLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(9) SALLAN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ SALLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2(9) SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 3 2. Hankintamenettely... 3 3. Tarjouspyynnön kohde...

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT (PSA) Lappi. Tarjouskilpailuasiakirja nro 2. TARJOUSKILPAILUN EHDOT (Hintamalli) Sisällysluettelo

TARJOUSKILPAILUN EHDOT (PSA) Lappi. Tarjouskilpailuasiakirja nro 2. TARJOUSKILPAILUN EHDOT (Hintamalli) Sisällysluettelo TARJOUSKILPAILUN EHDOT (PSA) Lappi Tarjouskilpailuasiakirja nro 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT (Hintamalli) Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO LIITE 1 KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36,

Lisätiedot

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017)

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle

Lisätiedot

Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 3

Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 3 Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 3 OSTOLIIKENTEEN EHDOT PALVELULINJA Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä,

Lisätiedot

Ostaja ja liikennöitsijä sitoutuvat keskinäiseen yhteydenpitoon. Yhteistyön päätavoitteena on varmistaa asiakkaiden hyvä palvelu.

Ostaja ja liikennöitsijä sitoutuvat keskinäiseen yhteydenpitoon. Yhteistyön päätavoitteena on varmistaa asiakkaiden hyvä palvelu. Ostoliikennesopimuksen LIITE 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT oppilaskuljetukset/asiointiliikenne Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista.

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNTA 19.5.2015

PERTUNMAAN KUNTA 19.5.2015 TARJOUSKILPAILUN EHDOT LIITE 3 Koulukuljetukset Sivu 1/5 Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1B TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7.

Lisätiedot

Nimi: Osoite: Puhelin: Fax: Pankkiyhteys: Liikenteestä vastaava yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön puh. ja sähköpostiosoite:

Nimi: Osoite: Puhelin: Fax: Pankkiyhteys: Liikenteestä vastaava yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön puh. ja sähköpostiosoite: TARJOUSASIAKIRJA (Valpperin asiointiliikenne, liite nro 1) Tarjous tehdään tällä asiakirjalla sekä tämän asiakirjan liitteillä 2 ja 3. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt muut

Lisätiedot

Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä

Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä 1 Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä 1. Hankintayksikkö Rautjärven kunta Kunnanhallitus 56800 Simpele Yhteyshenkilö ja lisätietoja talouspäällikkö Paula Hinkkanen puh.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Vuodeosaston siirtokuljetuksista

TARJOUSPYYNTÖ Vuodeosaston siirtokuljetuksista Tarjouskilpailu asiakirja nro 1 17.9.2013 TARJOUSPYYNTÖ Vuodeosaston siirtokuljetuksista Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määriteltyjen vuodeosastojen siirtokuljetusten hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Yhteystiedot: Ostajan edustaja: Liikennöitsijä: Yhteystiedot: Liikennöitsijän edustaja: 2. Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella ostaja ostaa valitulta

Lisätiedot

Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Katu- ja viherpalvelut

Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Katu- ja viherpalvelut 1(6),, Katu- ja viherpalvelut TARJOUSKILPAILUN EHDOT Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankkijan käyttäminen 5. Tiedot liikennöitsijästä 6.

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA Sivistysosasto Keskustie 52 63100 Kuortane 06-2525 2000 2.5.2012

KUORTANEEN KUNTA Sivistysosasto Keskustie 52 63100 Kuortane 06-2525 2000 2.5.2012 KUORTANEEN KUNTA Sivistysosasto Keskustie 52 63100 Kuortane 06-2525 2000 2.5.2012 TARJOUSPYYNTÖ KUORTANEEN KUNNAN OPETUSTOIMEN KULJETUKSISTA SOPIMUSKAUDELLE 2012-2013 Pyydämme kirjallista tarjoustanne

Lisätiedot

1 (7) OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULIIKENNE. Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta.

1 (7) OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULIIKENNE. Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. 1 (7) OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULIIKENNE Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on mahdollisuuksien mukaan osoitettava

Lisätiedot

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun

Lisätiedot

Siuntion kunta Sjundeå kommun

Siuntion kunta Sjundeå kommun Siuntion kunta Sjundeå kommun TARJOUSLOMAKE LIITE 1 1(12) Koulumatkakuljetusta ja palveluliikennettä koskeva sitova tarjous Siuntion kuntaan tehdään tällä asiakirjalla. Tämä asiakirja palautetaan täytettynä

Lisätiedot

1 (8) OSTOLIIKENTEEN EHDOT

1 (8) OSTOLIIKENTEEN EHDOT 1 (8) OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen toisin sovittu.

Lisätiedot

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista 2016/3

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista 2016/3 4 TARJOUSPYYNTÖ 1 (9) Hankintailmoitus pvm:ltä 18.3.2016 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista 2016/3 1. Hankinnan kohde

Lisätiedot

UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ SODANKYLÄN KUNTA Sivistyspalvelut 16.6.2010 UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1. OSTAJA... 3 2. HANKINTAMENETTELY...

Lisätiedot

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi

Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi 1 Parikkalan kunta Sivistyslautakunta Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018

SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018 OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018 Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 1.

TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 1. TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 1. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti: KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN JURVAN ALUEEN PALVELULIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT

KURIKAN KAUPUNGIN JURVAN ALUEEN PALVELULIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT Liite 1 KURIKAN KAUPUNGIN JURVAN ALUEEN PALVELULIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT 1. Liikenneluvan voimassaolo Tarjoajalla tulee olla tarjousta jättäessään henkilöliikenteen harjoittamiseen oikeuttava liikennelupa.

Lisätiedot

TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ KASELY/268/2016, 23.2.2016

TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ KASELY/268/2016, 23.2.2016 KASELY/268/2016, 23.2.2016 TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ IMATRA-LAPPEENRANTA LIIKENTEEN LIIKENNÖINTISOPIMUS 6.6.2016 ALKAEN 1 1. Tarjoajan tiedot 1 1.1 Päävastuullinen toimittaja 1 1.2 Mahdolliset

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ASIOINTIKULJETUKSESTA JA KOULUKULJETUKSESTA LINJA-AUTOLLA 23.1.2015

TARJOUSPYYNTÖ ASIOINTIKULJETUKSESTA JA KOULUKULJETUKSESTA LINJA-AUTOLLA 23.1.2015 1 TARJOUSPYYNTÖ ASIOINTIKULJETUKSESTA JA KOULUKULJETUKSESTA LINJA-AUTOLLA 23.1.2015 1. Tarjouspyyntö ja tilaaja Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyistä Akaan kaupungin Akaan kaupungin asiointikuljetuksista

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS 1 MUHOKSEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS TARJOUS 2 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Asiakirjassa

Lisätiedot

Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: mm. päätöksen tiedoksiantoa varten. Y-tunnus: Työehtosopimus: Työterveyshuolto: Liikenteestä vastaava henkilö:

Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: mm. päätöksen tiedoksiantoa varten. Y-tunnus: Työehtosopimus: Työterveyshuolto: Liikenteestä vastaava henkilö: TARJOUSLOMAKE Kuljetuspalveluita koskeva sitova tarjous Siuntion kuntaan tehdään tällä asiakirjalla. Tämä asiakirja palautetaan täytettynä muiden pyydettyjen asiakirjojen kanssa Siuntion kunnan kirjaamoon

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNTA Tarjouskilpailuasiakirja no 3 PALVELULINJA OSTOLIIKENNESOPIMUKSEN EHDOT. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen.

HAUSJÄRVEN KUNTA Tarjouskilpailuasiakirja no 3 PALVELULINJA OSTOLIIKENNESOPIMUKSEN EHDOT. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. HAUSJÄRVEN KUNTA Tarjouskilpailuasiakirja no 3 PALVELULINJA OSTOLIIKENNESOPIMUKSEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA 1. Liikennöintivelvollisuus 2. Liikennöitsijän

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSLOMAKE 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3A TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kaikkia tarjottavia kohteita koskevat tiedot yrityksestä

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT 1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten

Lisätiedot