Teijon kansallispuisto perustettu TOIMINTAKATSAUS 2015 Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teijon kansallispuisto perustettu 1.1.2015. TOIMINTAKATSAUS 2015 Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy"

Transkriptio

1 Teijon kansallispuisto perustettu TOIMINTAKATSAUS 2015 Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy

2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO Yrityssalon tehtävät Toimitusjohtajan katsaus vuodesta Salon elinkeinorakenne lukuina Työmarkkinatilanne Salossa YRITYSSALON TOIMINTA VUONNA Neuvontapalvelut ja yritysverkostotoiminta Perustamisneuvonta yrittäjyyteen tähtääville Yritysten yleisneuvonta sekä yritysten kasvupalvelut ja yritystapahtumat Yritysten sijoittumispalvelut Yritysverkostotoiminta Yritysaluetoimikunnat Yrityskummitoiminta Kaupungin yritystalo ja toimistohotelli-innomo Kansainvälinen toiminta Yritysten kansainvälistymispalvelut Vientirengas- sekä kumppanuusohjelmatoiminta vuonna Yrityssalon hanketoiminta EETU Energiasta maakunnan etu Salon Voimala palvelupistetoiminta Seutupilotti: Herkästi reagoiva ja pitkäjänteinen rakennemuutostoiminta seutukaupungeissa Teijon kansallispuistosta kasvun eväät Test in Salo Make in Finland Älykäs ja uudistuva maaseutu siemenrahoitus Yhteistyöllä yrittäjyyttä (Y2) Growing for growth Ostopalvelusopimuksilla tuotetut kehittämispalvelut Invest in Salo -projektitoiminta Yritysalueiden kehittäminen osana Etelä-Suomen kehityskäytävää -projektitoiminta Miehittämättömien ilma-alusten testaus- ja lentopaikka projekti VOITTO Nuorten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen kehittämishanke Sopimus yritysneuvontapalveluiden toteuttamisesta Somerolla Vuonna 2015 haetut hankerahoitukset Älykäs ja uudistuva maaseutu Työelämälähtöinen avoin korkeakouluopetus AVOT Sähköistyvä Salo 2016 (DigiSalo) Yhteisillä eväillä lähiruoka kasvuun Teknologiaa teollisuuteen esiteselvitys StartupHub co working toiminta ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS SEUDULLINEN, KANSALLINEN JA KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ YRITYSSALON VIESTINTÄ YRITYSSALO OY:N HALLINTO

3 3 1. JOHDANTO 1.1 Yrityssalon tehtävät Yrityssalo Oy on Salon kaupungin kokonaan omistama, voittoa tavoittelematon elinkeinoyhtiö. Yrityssalo Oy:n perustehtävä Salon kaupungin antaman toimeksiannon mukaisesti: Yritysten perusneuvonta- ja kehittämispalvelujen tarjoaminen Yritysten kasvun edistäminen Uusien työpaikkojen lisääminen Tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen Mitä tämä tarkoittaa käytännössä: Kaupunki päättää elinkeinopoliittisista linjauksista (vrt. elinkeinopoliittinen ohjelma) Yrityssalo vastaa vision operatiivisesta toimeenpanosta ja toteutuksesta Yrityssalon on tuettava kaikin eri keinoin uusien työpaikkojen syntymistä ja olemassa olevien työpaikkojen säilymistä 1.2 Toimitusjohtajan katsaus vuodesta 2015 Alkuvuodesta 2015 alkanut talouden elpyminen sai ikävän käänteen heinäkuun alussa, kun Microsoft ilmoitti lopettavansa toiminnot Salossa. Noin tuhannesta henkilöstä 200:lle luvattiin töiden jatkuvan lähinnä Espoossa. Loma-ajasta huolimatta toimenpiteet henkilöiden auttamiseksi käynnistettiin Salon kaupungin kanssa välittömästi. Samaan aikaan irtisanottu henkilöstö päätti muodostaa osaamisen markkinointiyhteisön, Smartsalon, jonka virallinen rekisteröityminen toteutettiin joulukuussa. Huono uutinen toi kuitenkin paljon yhteydenottoja Suomesta ja maailmalta, mikä työllisti mukavasti Yrityssalon henkilökuntaa. Samaan aikaan piti kuitenkin huolehtia alueen peruskiven elikä olemassa olevien yritysten neuvonnasta ja yrittäjiksi aikovien palvelemisesta. Yhdessä Smartsalon ja kaupungin kanssa järjestettiin kolme rekrytapahtumaa Merikaaren hallissa. Näissä tapahtumissa paikalliset ja sijoittuvat yritykset pääsivät tutustumaan osaajien tarjontaan ja verkostoitumaan muiden yrittäjien kanssa. Tilaisuuksien sarja jatkuu Irtisanomisten myötä työttömyysaste nousi joulukuussa ennätyslukemiin 18,3 %. Korkeaa lukemaa selittää osaltaan Varsinais-Suomen TE-toimiston varojen niukkuus, minkä johdosta TE-hallinnon toimenpiteissä oli 300 henkilöä normaalia vähemmän. Samasta syystä starttirahojen myöntäminen loppui jo toukokuussa, mistä johtuen perustettujen yritysten määrä on hieman alhaisempi. Positiivisena voitiin loppuvuodesta todeta, että lomautettuja oli edellisvuotta vähemmän ja avoimia työpaikkoja oli aikaisempaa enemmän. Salo nimettiin äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuonna 2009 ja tätä päätöstä jatkettiin loppuvuodesta vuoden 2017 loppuun asti. Tämän ansiosta ELY-keskuksella on tiettyjen säädösten puitteissa mahdollisuus myöntää salolaisille yrityksille kehittämisavustusta yrityksen investointeihin ja toiminnan kehittämiseen. Yritysten kehittämisavustusta voidaan myöntää yritysten tila- ja koneinvestointeihin sekä toiminnan muihin kehittämistoimiin kuten tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen. Salo nimettiin korkeamman yritystuen alueeksi. Myös tämä päätös on voimassa vuoden 2017 loppuun asti ja vuoden 2016 valtion budjetissa on varattu erillinen määräraha yritysten kehittämistukiin,

4 4 jonka alueellisesta kohdentamisesta päätetään vuoden 2016 aikana. Korkeamman yritystuen alue tarkoittaa, että yritysten kehittämistukea voidaan myöntää investointeihin korkeamman tukiprosentin mukaan ja tietyillä edellytyksillä myös isojen yritysten hankkeisiin. Pienen yrityksen osalta (1-50 henkilöä) tukiprosentti voi olla jopa 30 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista, keskisuuren yrityksen ( henkilöä) tuki voi olla maksimissaan 20 prosenttia ja suuren yrityksen (yli 250 henkilöä) osalta tuki voi olla maksimissaan 10 prosenttia. Tulevalle vuodelle yritysten arvioidut investointi- ja kehittämishankkeet ovat yli 10 milj., mikä on viestitetty ELY:lle ja TEM:lle. Yritykset ovat Salon seudulla hyödyntäneet kehittämistukea aktiivisesti kilpailukykynsä parantamiseksi ja varmistamiseksi. Vuoden 2009 jälkeen yli 130 Salon alueen yritystä on käynnistänyt ELY -keskuksen tuella 220 investointi- tai kehittämishanketta. Vuonna 2015 tukea myönnettiin 51 hankkeeseen, lähes 5,5 milj., joista kansainvälistymishankkeita oli 20. Yritysten arvion mukaan uusia työpaikkoja syntyy yhteensä 270 näiden toimenpiteiden tuloksena. Yritysten kehittämistuet mennessä Salo Somero SEUTU rahoitettuja hankkeita rahoitettuja yrityksiä euroja uusia työpaikkoja Vuonna 2015 Saloon perustettiin uusia yrityksiä 241 kpl, mikä on hieman vähemmän kuin edellisenä vuotena (284 kpl). Pitää kuitenkin muistaa, että starttirahat loppuivat TE-toimistolta jo toukokuussa Huomioiden lakanneet yritykset yritysten nettolisäys vuonna 2015 oli 109 kpl. Invest in -toimintaa on tehty kiinteässä yhteistyössä Salon kaupunkikehityspalveluiden kanssa. TeamSalo - hengessä on toteutettu ensimmäisen luukun periaatetta, jolla varmistetaan, että kontaktoiva yritys saa palvelua kenelle tahansa yhteydenotto tuleekaan. Viikottain sijoittuviin yrityksiin otetaan yhteyttä ja meihin kontaktoidaan suoraan. Tämä tiimi vahvistui merkittävästi alkuvuodesta, kun Ville Tiikasalo (Finpro/Invest in Finland) sijoittui Yrityssalon tiloihin. Yhteistyö kansallisten toimijoiden kanssa syveni ja Ville toi ryhmään kaivattua ICT-puolen osaamista. Yrityssalon tavoitteena vuonna 2015 on ollut perustehtävien lisäksi vaikuttaa laajasti ja monialaisesti yritysten verkottamiseen, mikä näkyi runsaana tilaisuuksien määränä. Sidosryhmistä voidaan erityisesti mainita kauppakamari ja yrittäjäjärjestöt, Yrityskummit, Ykkösakseli, V-S liitto, ELY, Salo-Mill yhteistyö, sekä monet valiokunnat ja jaostot. Teijon kansallispuiston perustaminen toi uusia mahdollisuuksia profiloida seudun matkailua luonnon ja saariston ympärille. Tässä yhteistyötä tehtiin Kemiön kunnan ja yrittäjien kesken. Hallinnollisesti tavoitteena oli yhtiön talouden tasapainottaminen, jossa onnistuttiin hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Henkilökunnan lukumäärä oli vuoden vaihteessa 11, joista kahdeksan on toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Jyrki Sjöholm Toimitusjohtaja

5 5 1.3 Salon elinkeinorakenne lukuina Yrityksiä Salossa kpl (pl. asoy, koy) Yritysten nettolisäys yritystä (vrt. v kpl, v kpl, v kpl) Perustetut yritykset uutta yritystä (vrt. v kpl, v kpl, v kpl) Lakkautetut yritykset yritystä (vrt. v kpl, v kpl, v kpl) Lähde: Suomen Asiakastieto Työmarkkinatilanne Salossa verrattuna tilanteeseen Lähde: Työllisyyskatsaus V-S ELY-keskus

6 6 2. YRITYSSALON TOIMINTA VUONNA Neuvontapalvelut ja yritysverkostotoiminta Perustamisneuvonta yrittäjyyteen tähtääville Salossa panostetaan voimakkaasti yrittäjyyden tukemiseen. Uusien yritysten rooli työpaikkojen luomisessa on merkittävä. Neuvonnan tavoitteena on, että yritysideoista syntyy alueelle menestyviä yrityksiä ja että yrittäjäkandidaatti saa päämäärät paperille ja löytää oikeat kontaktit heti alkutaipaleelle. Neuvontapalvelut ovat asiakkaille maksuttomia. Yrityssalon luottamuksellinen asiakaspalvelu on perusta pidemmälle yhteistyölle ja asiakkuudelle Yrityssalossa. Yrityssalon perustamisneuvontapalvelut tarjoavat laajan paketin erilaisia palveluja yhdessä osoitteessa. Tarjolla on henkilökohtaista neuvontaa, lukuisa määrä maksuttomia infotilaisuuksia sekä tiimiyttämiseen ja yhteistyön käynnistämiseen liittyviä työpajoja. Tavoitteena on tarjota yksi ovi yrittäjyyteen, helpottaa yrittäjyyden alkutaivalta, madaltaa esteitä ja ohjata oikeaan suuntaan. Tavoitteena on edesauttaa kaikin mahdollisin tavoin yrittäjäkandidaatteja ja yrityksiä kasvuun ja menestykseen. On hyvä muistaa, että kaikki ideat eivät aina johda yrittäjyyteen. Kiinnostus sivutoimiseen yrittäjyyteen sekä tiimiyrittäjyyteen madaltavat kynnystä yrittäjyyteen ja ne ovatkin viime vuonna herättäneet mielenkiintoa. Kooste Yrityssalon CRM-ohjelmasta koskien yrityksen perustamiseen liittyviin palveluihin vuonna 2015: Vuonna 2015 Yrityssalon perustamisneuvontapalveluissa on asioinut selvästi aikaisempaa enemmän henkilöitä, joilla on Microsoft- tai Nokia tausta, joiden liikeidea tai yrityksen liiketoimintamalli on uudenlainen, yritys on voimakkaasti kasvuhakuinen, tuotekehitysriippuvainen ja yrityksellä on tarve alkuvaiheen riskirahoitukseen. Näiden kasvuyritysten tukemiseksi on haettu syksyn aikana erillisrahoitusta ns. startup -pöhinän aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Vuonna 2015 Saloon perustettiin uusia yrityksiä 241 kpl. Perustettujen yritysten lukumäärässä oli laskua edelliseen vuoteen verrattuna 15%. Yhtenä syynä tähän on starttirahaan varattujen määrärahojen loppuminen kesken vuoden. TE-palvelut eivät voineet myöntää starttirahaa aloittaville yrittäjille viiden kuukauden aikana. Valtion varoja oli vuonna 2015 noin 30-40% vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Toisaalta syynä oli pitkään jatkunut taantuma, talouden hidas elpyminen ja talouskasvun yleiset heikot näkymät.

7 7 Varsinais-Suomen TE-toimisto teki myönteisiä starttirahapäätöksiä Saloon yhteensä 26 kpl, joista 21 oli starttirahaan ja 5 jatkostarttiin. Vuonna 2014 vastaavat luvut olivat 63 kpl (40 starttiraha- ja 23 jatkostarttipäätöstä). Perustamisneuvontaan liittyen yhteistyökumppaneita ovat olleet myös mm. Salon seudun yrityskummit, Verottaja, Yrittäjien työttömyyskassat, paikalliset lakitoimistot, vakuutusyhtiöt ja pankit sekä Salon seudun ammattiopisto. Yrityssalo hyödyntää valtakunnallisissa Yritys-Suomi palvelua ja on osallistunut Oma Yritys- Suomi palvelun kehittämiseen TEM:n johdolla. Vuonna 2015 perustamisneuvontaan liittyviä palveluja on rahoitettu osin Salon kaupungin perusrahoituksella sekä osin ESR-hankkeista YPK (03/2015 asti) ja YPK Resurssi (04/2015 asti) sekä EAKRhankkeesta Y2 (08/2015 alk.). Perustamisneuvonnasta ovat vastanneet pääasiallisesti Armi Metsänoja, Jukka Heinonen (rahoitus) sekä muut Yrityssalon yritysneuvojat. Rahoituslähde: Salon kaupungin perusrahoitus sekä ESR-hankkeet YPK ja YPK Resurssi sekä EAKR-hanke Y Yritysten yleisneuvonta sekä yritysten kasvupalvelut ja yritystapahtumat Salon alueella on noin pientä ja keskisuurta yritystä sekä muutamia suuryrityksiä. Asiakastiedon Myyntioptimi palvelun mukaan aktiivista toimintaa on vajaa yrityksellä. Näistä yrityksistä vientiä ja/tai tuontia harjoittavia yrityksiä on 250 kpl. Alueen yritysilmapiiri on hyvä ja erikokoiset yritykset tekevät hyvää yhteistyötä keskenään. Alueen Huolimatta sähköisten palvelujen kasvamisesta, henkilökohtainen asiointi yritysten avainhenkilöiden kanssa on ollut tärkeä palvelumuoto elinkeinoyhtiössä. Kooste Yrityssalon CRM-ohjelmasta koskien yritysten neuvontapalvelua vuonna 2015: Yrityssalon neuvontapalvelu ovat maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa ja jatkumo pidemmälle yhteistyölle Yrityssalon kanssa. Palvelut ulottuvat koko Salon alueelle riippumatta yrityksen koosta, toimialasta tai sijainnista.

8 8 Henkilökohtaista neuvontaa täydentää lukuisat tilaisuudet, joita järjestetään eri kohderyhmille ja eri teemoihin perustuen. Lisäksi on järjestetty verkostotilaisuuksia eri yritysalueilla ja eri toimialoilla (mm. erikoiskauppa, matkailu, ruokaketju) sekä yleisempiä iltatreffejä, joiden tavoitteena on lisätä yhteistyötä yli toimialarajojen sekä vähän aikaa toimineiden ja konkariyrittäjien kesken. Vuonna 2015 yrityspalveluita on rahoitettu pääosin Salon kaupungin perusrahoituksella sekä pieneltä osin alkuvuonna ESR-hankkeesta YPK Resurssi (04/2015 asti). Yritysten yleisneuvonnasta ovat vastanneet pääasiallisesti Jukka Heinonen (rahoitus), Armi Metsänoja (vähän aikaa toimineet yritykset), Juha Metsänoja sekä muut Yrityssalon yritysneuvojat. Rahoituslähde: Salon kaupungin perusrahoitus sekä ESR-hanke YPK Resurssi Yritysten sijoittumispalvelut Yrityssalo vastaa sijoittuvien yritysten mahdollisimman nopeasta ja vaivattomasta asettumisesta paikkakunnalle. Yrityssalo palvelee yrityksiä kaikissa sijoittumiseen liittyvissä asioissa, toimitilakysymyksissä ja yhteistyökumppanien etsinnässä. Yhteistyöverkostoon kuuluvat kaikki keskeiset yksityiset (esim. kiinteistöomistajat, pankit) ja julkiset palveluntuottajat (esim. Salon kaupunki, Invest in Finland, TE-palvelut). Sijoittumista harkitseva yritys saa mm. seuraaviin sijoittumiseen liittyviin kysymyksiin vastaukset: toimitilat, tontit, työvoima, rekrytointipalvelut, työvoiman koulutusratkaisut, rahoitusratkaisut, alihankinta ja kumppanuudet, logistiikka Neuvontapalvelut, tiedonkeruu ja sijoittumisratkaisujen kokoaminen on asiakkaalle maksutonta. Yrityssalon ylläpitämään toimitilarekisteriin on koottu vapaat toimitilat ja tontit ja palvelu tukee sijoittumispalvelua. Invest in Finlandin Kaato-ryhmässä työskentelevä Ville Tiikasalo työskentelee Yrityssalon tiloissa ja tukee omalla asiantuntijuudellaan sijoittumispalveluja. Kaato-ryhmän tavoitteena on kontaktoida uusia, vielä Suomessa toimimattomia suuryrityksiä ja esitellä alueemme ICT-sektorin osaamista, asiantuntijuutta ja kasvumahdollisuuksia. Sijoittumispalvelun tuloksia vuonna 2015: Vireille tulleet yrityscaset Sijoittuneet yritykset 9 Syntyneet työpaikat 49 Lisärekrytointia aik. sijoittuneissa yrityksissä 35 aktiivisia Vuonna 2015 yrityspalveluita on rahoitettu Salon kaupungin perusrahoituksella sekä Salon kaupungin Invest in Salo EAKR -hankkeesta (6 kk). Yritysten sijoittumispalvelusta on vastannut pääasiallisesti Jouko Urmas. Ville Tiikasalo, Kaato / Invest in Finland on täydentänyt merkittävällä osalla yritysten sijoittumispalveluja. Rahoituslähde: Salon kaupungin perusrahoitus sekä EAKR-hanke Invest in Salo (ostopalvelusopimus 6 kk)

9 Yritysverkostotoiminta Salossa yritykset ovat entistä voimakkaammin verkostoituneita. Verkostoituminen on lisääntynyt, koska yritykset pyrkivät entistä enemmän keskittymään ydinosaamiseensa. Toisaalta yritykset toimivat moniverkostoympäristössä, jossa samat yritykset voivat olla keskenään välillä yhteistyökumppaneita ja toisinaan jopa kilpailijoita. Osan kanssa yhteistyö on löyhää ja satunnaista, osan kanssa yhteistyötä syvennetään pitkäjänteisesti strategiseksi kumppanuudeksi. Yrityssalossa on koottu lähinnä mikroyrityksiä eri toimialan mukaan verkostoihin, joille järjestetään verkostotapaamisia, kontaktimatkoja sekä ajankohtaista toimialakehittämistä. Yrityssalon koordinoimissa verkostoissa toiminta on aktiivista ja tavoitteellista. Verkostotoiminnalla toteutetaan tehokkaasti ns. ryhmäneuvontaa ja tavoitetaan kerralla iso joukko yritysten edustajia. Yhteistoiminnalla vaikutetaan kunkin toimialan kasvuun ja kehittämiseen. Kooste Yrityssalon koordinoimasta verkostotoiminnasta 2015: Toimialaverkostoja: - Matkailuyritykset ja palveluntuottajat VisitSalo - Erikoiskaupan yritykset SaloShops - Elintarviketoimijat ja koko ruokaketju SaloFood Vuonna 2015 yritysverkostotoimintaa on rahoitettu pääosin Salon kaupungin perusrahoituksella. Yritysten verkostotoiminnasta ovat vastanneet pääasiallisesti Maija Pirvola (toimialaverkostot) Rahoituslähde: Salon kaupungin perusrahoitus Yritysaluetoimikunnat Yritysaluetoimikuntien toiminnan tavoitteena on eri yritysalueiden yritysyhteistyön ja infran kehittäminen, alueiden tarkempi profilointi sekä alueiden saavutettavuuden parantaminen. Yritysalueilla toimii toimikuntia, joissa on mukana kaupungin ja Yrityssalon edustajat. Yhteistyön avulla halutaan myötävaikuttaa eri yritysalueiden infran kehittymiseen sekä osallistaa eri alueilla toimivia yrityksiä yhteistoimintaan. Yritysaluetoimikunnat järjestävät säännöllisesti keskustelutilaisuuksia. Kooste Salon yritysaluetoimikunnista 2015: - Riikin yritysalue, Halikko Riikin yritysalue - Kuusjoen, Muurlan ja Perttelin yritysalueet Kuusjoen, Muurlan ja Perttelin yritysalueet - Kiikalan, Kiskon ja Suomusjärven yritysalueet Kiikalan, Kiskon ja Suomusjärven yritysalueet - Meriniityn yritysalue, Salo Meriniitty - Perniön yritysalueet Perniön yritysalueet - Salon keskusta-alueen kehittäminen Vuonna 2015 yritysaluetoimintaa on rahoitettu pääosin Salon kaupungin perusrahoituksella. Yritysaluetoimikuntatoiminnasta ovat vastanneet Yrityssalossa Pekka Kallio. Rahoituslähde: Salon kaupungin perusrahoitus

10 Yrityskummitoiminta Salon seudun yrityskummit ovat Suomen Yrityskummit ry:n jäseniä ja toimivat itsenäisenä ja varsin aktiivisena osana Varsinais-Suomen yrityskummeja. Salon seudun yrityskummeja on 35 kpl. Yrityskummit ovat maksuttomia yrittäjän mentoreita ja sparraajia, joilla itsellään on kymmenien vuosien kokemus elinkeinoelämän palveluksessa joko yrittäjinä tai asiantuntijoina. Vuonna 2015 Salon seudun yrityskummit auttoivat neuvoillaan 47 eri yritystä ja tekivät näiden kanssa töitä noin 400 tuntia. Yrityskummi ei ole konsultti, vaan vapaaehtoinen mentori, mutta maksullisena konsultointina tuo 400 tuntia olisi maksanut noin euroa. Yrityskummit tekevät tiivistä yhteistyötä Yrityssalon kanssa ja ovat korvaamaton apu muiden julkisten yrityspalveluiden joukossa Kaupungin yritystalo ja toimistohotelli-innomo Kaupunki on vuokrannut Örninkatu 15 kiinteistöstä ja sen B-rapusta tilaa yritysten vuokrattavaksi Yrityssalo toimii tilaisäntänä ja markkinoi että ylläpitää tiloja sekä tekee tiloihin liittyvät vuokrasopimukset. Vuokralaisia on tällä hetkellä 18 yritystä. Kaksi toimistohuonetta on juuri nyt vapaana. Tilojen käyttöaste vaihtelee % välillä ollen nyt 90%. Innomon vastuutaho Yrityssalossa on Pekka Kallio. 35

11 Kansainvälinen toiminta Yritysten kansainvälistymispalvelut Vuonna 2015 Yrityssalon kv-palvelut ovat liitetty osaksi maakunnallista Team Finland toimintaa. Yrityssalon kansainvälistymisneuvonta on ensiasteen neuvontaa, jossa asiakasta ohjataan eteenpäin valtakunnallisten kumppanien (esim. Tekes, ExportFinland, VisitFinland) palveluiden ja kasvuohjelmien piiriin. Vuonna 2015 yritysten kansainvälistymiseen liittyviä toimenpiteitä (neuvonta ja infot) on rahoitettu Salon kaupungin maksamalla perusrahoituksella. Yritysten kv-palveluista ovat vastanneet pääasiallisesti Jukka Heinonen (rahoitus), Maija Pirvola sekä kaikki muut Yrityssalon yritysneuvojat. Rahoituslähde: Salon kaupungin perusrahoitus Vientirengas- sekä kumppanuusohjelmatoiminta vuonna 2015 Yrityssalo hallinnoi vuoden 2015 aikana yhtä vientirengasta Venäjälle, jossa toteuttajana oli RusAdv ja se päättyi 04/2015. Yrityssalo hallinnoi myös kolmea kumppanuusohjelmaa, joissa toteuttajana oli Sarus Oy. Nämä päättyivät 12/2015. Yrityssalon roolina on ollut em. ohjelmien hallinnointi Vientiohjelmien hallinnoinnista ja koordinoinnista on vastannut Leila Asikainen. Rahoituslähde: TEMin kansainvälistymisavustus pk-yrityksille 2.3. Yrityssalon hanketoiminta EETU Energiasta maakunnan etu Yrityssalo on ollut kumppanina maakunnallisessa Valonian hallinnoimassa EETU - Energiasta maakunnan etu hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on ollut edistää yritysten ja yhteisöjen toimintaedellytyksiä energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden avulla. Yrityksille on järjestetty tilaisuuksia sekä liittyen energiatukiin sekä yritysten energia-asioihin. EETU -toiminnasta ovat vastanneet osa-aikaisesti Pekka Kallio sekä Riikka Nurmi. Hankerahoitus päättyi Rahoituslähde: EETU Energiasta maakunnan etu hanke, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.

12 Salon Voimala palvelupistetoiminta Salon Voimala oli ESR-rahoitteinen palvelupisteprojekti, jonka tavoitteena oli tarjota neuvontaa ja tukea uutta suuntaa työurilleen etsiville salonseutulaisille. Voimala tarjosi myös rekrytointitukea työnantajille. Vuonna hankkeen toiminta painottui ICT-osaajien osaamisen kartoittamiseen. Loppuvuonna 2014 ja vuonna 2015 toteutettiin kokeilumielisesti tiimiyttämistä yhteisöllisenä toimintamallina. Voimalan toiminnasta vastasivat vuonna 2015 pääasiallisesti Hannu Ketola (3 kk) ja osa-aikaisesti Tommi Virtanen. Hanke päättyi Hankkeen päättymisen jälkeen Voimala tiedotus jatkui osana Yrityssalon perustoimintaa. Rahoituslähde: ESR-hanke Palvelupiste Seutupilotti: Herkästi reagoiva ja pitkäjänteinen rakennemuutostoiminta seutukaupungeissa Salo on osallistunut vuodesta TEM:n seutupilottihankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on tukea seutukaupunkien ratkaisukeskeisiä pyrkimyksiä elinkeinorakenteensa monipuolistamiseksi. Vuonna 2015 kahdeksan mukana olevaa kaupunkia (Hamina, Hanko, Imatra, Keuruu, Kouvola, Lieksa, Raasepori ja Salo) kokosivat äkillisen rakennemuutoksen tilanteessa tehdyistä toimenpiteistä Käsikirjan äkillisen rakennemuutoksen tilanteeseen. Käsikirjaan on koottu kokemuksia ja esimerkkejä eri alueilla tehdyistä toimista. Käsikirjaa on hyödynnetty Salossa laadittaessa toimintasuunnitelmaa Microsoftin kesän ilmoitusten jälkeen. Vuoden 2015 aikana hankkeessa toteutettiin neljä työkokousta ja yhteistyö verkostossa mukana olevien kaupunkien osalta oli aktiivista. Kaupunkien välistä yhteistä edunvalvontaa tehtiin esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Ely-keskusten yritystukiin liittyvien linjausten joustavoittamiseksi. Seutupilotti hankkeen vastuutaho Yrityssalossa on Tommi Virtanen. Hanke päättynee 03/2016. Rahoituslähde: TEM Teijon kansallispuistosta kasvun eväät Teijon retkeilyalue nimettiin 02/2015 Teijon kansallispuistoksi. Sen myötä kansallispuisto nousi alueen matkailun veturiksi. Salon matkailun uutena mahdollisuutena oli profiloitua kiinnostavaksi luontomatkailukohteeksi ja sitä kautta panostaa laatuun ja kestävään kehitykseen. Maakunnan kehittämisrahalla toteutetussa projektissa keskityttiin mm. matkailualueen saavutettavuuden parantamiseen, yritysyhteistyön vahvistamiseen, luontomatkailupalveluiden tuotekehitykseen, puistopariyhteistyön käynnistämiseen Saaristomeren kansallispuiston ja Kemiönsaaren kunnan kanssa sekä asiakkaiden viipymän pidentämiseen. Yrityssalossa pääasiallisin vastuu hankkeesta oli Riikka Nurmella. Hanke päättyi Hankkeen toimintoja, yritysyhteistyötä ja puistopariyhteistyötä rahoitettiin loppuvuoden ajan Salon kaupungin maksamalla perusrahoituksella. Toimenpiteitä toteutti loppuvuoden ajan Maija Pirvola. Rahoituslähde: Maakunnan kehittämisraha

13 Test in Salo Make in Finland Maakunnan kehittämisrahalla toteutetussa projektissa pyrittiin hahmottamaan sellaisia valmistavan teollisuuden tuotteita ja tuoteryhmiä sekä palveluja, joiden valmistaminen tai tuottaminen Suomessa on jatkossakin kannattavaa ja perusteltua. Hankkeessa kartoitettiin lisäksi sellaisia tekijöitä, joita tulisi pelkkien palkkakustannusten rinnalla ottaa paremmin huomioon mietittäessä tuotteille ja palveluille tuotantopaikkaa. Projektissa analysointiin yritysten arvokarttoja, törmäytettiin yritysten osaamista ja ratkaistiin innovoinnin keinoin yritysten haasteita sekä opinnäytetyön avulla selvitettiin miten suomalaisuutta hyödynnetään tuotteiden ja palveluiden myynnissä. Projektissa oli yhteistyössä mukana Suomalaisen Työn Liitto ja Turun Kauppakamarin Salon osasto. Yrityssalossa pääasiallisin vastuu hankkeesta oli Jouko Urmaksella ja Tommi Virtasella. Hanke päättyi Anuliina Fräntti teki opinnäytetyön, joka osaltaan täydensi hankkeen sisältöä. Rahoituslähde: Maakunnan kehittämisraha Älykäs ja uudistuva maaseutu siemenrahoitus Varsinais-Suomen liitto myönsi Yrityssalolle siemenrahoituksen (5 000 ) maakunnallisen hankkeen valmistelutyötä varten. Tavoitteena oli hakea hankerahoitusta Yrityssalon hallinnoimaan maakunnalliseen hankkeeseen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Hankkeen tavoitteena oli luoda laajempi konsepti maakunnan maaseutualueiden uudistumistarpeisiin. Valmisteluhankkeen aikana luotiin kumppanuusmalli kehittämiselle sekä selvitettiin maaseutualueella olevien yritysten kehittämistarpeita. Yrityssalossa pääasiallisin vastuu hankevalmisteluun oli Maija Pirvolalla ja Tommi Virtasella. Lopullinen hankehakemus ei saanut myönteistä rahoituspäätöstä. Rahoituslähde: Maakunnan kehittämisraha Yhteistyöllä yrittäjyyttä (Y2) Y2 -hanke luo uudenlaisen kumppanuuteen perustuvan maakunnallisen yhteistoimintamallin. Malli palvelee aloittavia ja toimintansa innovatiivisesta kehittämisestä kiinnostuneita yrittäjiä. Hanke tarjoaa selkeän, innostavan ja tuetun polun kohti yrittäjyyttä. Yhteistoimintamallin luomisen lisäksi Y2-hankkeessa pilotoidaan uudenlaisia yhteisöllisiä yrittäjyyteen valmentavia työpajoja, yrittäjyyteen tähtäävien tiimien muodostamista ja maakunnallista ideapankkia. Y2- hanketta koordinoi Turku Science Park Oy. Hankkeessa kumppaneina ovat Suomen Humanistisen ammattikorkeakoulun yrityshautomo Creve ja Boost Turku ry. Osatoteuttajina ovat Yrityssalo ja Ukipolis. Hankkeessa työskentelee osa-aikaisesti Armi Metsänoja. Hanke käynnistyi 08/2015 ja on kestoltaan 2 v. Rahoituslähde: EAKR

14 Growing for growth Talouden murros, digitalisaatio ja älykkäät innovaatiot pakottavat aikaisemmin menestyneet pk-yritykset uudistumaan. Koneiden ja laitteiden äly-ratkaisut sekä niiden pohjalta kehitetty globaali palveluliiketoiminta on suuri mahdollisuus. Valmistavan teollisuuden yritykset, jotka ovat hankkeen kohderyhmänä, kaipaavat uudenlaisella konseptilla toteutettua tavoitteellista ohjausta ja tiivistettyä tietoa uudistumisen tueksi ja älyratkaisujen käyttöönoton ohjaukseen. Projektin toimenpiteiden avulla tunnistetaan tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia ja vaatimuksia, luodaan uusia kumppaniyhteyksiä, esitellään tiivistettyä ja jäsenneltyä tietoa ja konseptoidaan erilaisia innovointikonsepteja yritysten eri tarpeisiin. Hankkeessa työskentelee kokoaikaisesti Timo Rannikko. Hanke käynnistyi 11/2015 ja on kestoltaan 2 v. Rahoituslähde: Toimintaympäristön kehittämisavustus (Varsinais-Suomen ELY-keskus) 2.4. Ostopalvelusopimuksilla tuotetut kehittämispalvelut Invest in Salo -projektitoiminta Vuodesta 2012 lähtien Yrityssalon ja Salon kaupungin kesken on ollut erillinen ostopalvelusopimus, jossa Yrityssalo on tuottanut asiantuntijapalveluita kaupungin hallinnoimalle Invest In hankkeelle (EAKR). Yrityssalon vastuulla on ollut sijoittumispalveluiden konseptointi ja toteuttaminen Saloon sijoittuville yrityksille sekä proaktiivinen potentiaalisten yritysten kontaktointi ja yhteydenpido. Invest in hanke päättyi 06/2015, jonka jälkeen hankkeessa kehitetty toiminta siirtyi osaksi Yrityssalon ns. peruspalveluita. Invest in toimintaa rahoitettiin loppuvuoden ajan Salon kaupungin maksamalla perusrahoituksella. Yrityssalossa on ollut nimettynä Invest in toimintaan Jouko Urmas Yritysalueiden kehittäminen osana Etelä-Suomen kehityskäytävää -projektitoiminta Vuodesta 2013 lähtien Yrityssalon ja Salon kaupungin kesken on ollut ostopalvelusopimus, jossa Yrityssalo on tuottanut asiantuntijapalveluita kaupungin hallinnoimalle Salon yritysalueiden kehittäminen osana Etelä-Suomen kehityskäytävää -hankkeelle (EAKR). Yrityssalon vastuulla on ollut yritysaluetoimikuntien kokoaminen ja toiminnan koordinointi. Yrityssalossa on ollut nimettynä tehtäviin yksi yritysneuvoja. Yhteistyösopimus päättyi , jonka jälkeen hankkeessa kootut yritysaluetoimikunnat siirtyivät osaksi Yrityssalon ja toimintaa rahoitettiin Salon kaupungin maksamalla perusrahoituksella. Yrityssalossa on ollut nimettynä yritysaluetoimintaan Pekka Kallio.

15 Miehittämättömien ilma-alusten testaus- ja lentopaikka projekti Yrityssalo teki yhteistyössä Salon kaupungin kanssa selvityksen ulkopuolisen RPAS-asiantuntijan kanssa, voisiko Kiikalan lentopaikka toimia miehittämättömien ilma-alusten ja niiden järjestelmien testauspaikkana. Miehittämättömien ilma-alusten hyödyntäminen esimerkiksi sairaanhoidossa, maa- ja metsätaloudessa, turvallisuudessa ja valvonnassa sekä jakelulogistiikassa liittyy robotiikan hyödyntämiseen. On arvioitu, että tulevaisuudessa miehittämätön ilmailu kasvaa useiden miljardien kokoiseksi kansainväliseksi liiketoiminnaksi lähivuosina. Selvityksen tuloksena voidaan todeta, että Kiikalan lentokenttä on ihanteellinen paikka miehittämättömien ilma-alusten testaamiselle keskeisen sijainnin ja rauhallisen ympäristön vuoksi. Lisäksi Salon alueen yrityksiltä ja it-osaajilta löytyy ilma-alusten kehittämiseen tarvittavaa osaamista. Selvitys toteutettiin yhteistyössä Salon kaupungin sekä Kiikala-Säätiön (lentopaikan ylläpitäjä) ja Metsähallituksen (maanomistaja) kanssa. Selvitystyön teki RPAS-erityisasiantuntija Katja Kapanen VOITTO Nuorten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen kehittämishanke Salon kaupungin hallinnoiman VOITTO hankkeen (ESR) tavoitteena on luoda asiakaslähtöinen toimintatapa heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden ohjaamiseen ja työllistämiseen. Hankkeen toiminnasta vastaa Salon kaupunki. Yrityssalon roolina on koordinoida yritysyhteistyötä. Yrityskoordinaattori neuvoo yrityksiä rekrytoinnissa, palkkakustannusten laskemisessa ja palkkatukien hakemisessa sekä järjestää palkkatukeen liittyviä infoja. Yrityssalo ja Salon kaupunki ovat tehneet kumppanuussopimuksen, jonka seurauksena Voitto projektissa työskentelee Juha Metsänoja 35% työpanoksella. Sopimus on voimassa 08/2018 asti Sopimus yritysneuvontapalveluiden toteuttamisesta Somerolla Someron kaupungin elinkeinoyksikön kanssa on solmittu ostopalvelusopimus neuvontapalveluiden tuottamisesta someroisille asiakkaille. Neuvontapalvelut toteutuvat pääasiassa Salossa. Someron kaupunki maksaa sovitun korvauksen riippumatta asiakasmääristä sekä mahdolliset matkakulut toteutuneen mukaan. Somerolaisia asiakkaita palveltiin loppuvuonna 2015 seuraavasti: Somerolaisia asiakkaita ovat palvelleet useat yritysneuvojat. Yhteistyösopimus Someron kanssa jatkuu vuonna 2016.

16 Vuonna 2015 haetut hankerahoitukset Älykäs ja uudistuva maaseutu Yrityssalo valmisteli yhteistyössä Varsinais-Suomen muiden seutukuntien kanssa maaseutualueiden pkyritysten kehittämistoimenpiteitä. Lähtökohtana oli hakea hankerahoitusta yhteistoiminnalliseen kehittämiseen Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahastosta. Tiedonvälityshankkeen tavoitteena oli tuoda uusinta tutkimustietoa lähelle maaseudun yrityksiä ja soveltaa tutkimuksellista tietoa käytäntöön yrityksissä. Innovaatioiden ja tietämyspohjan edistämisen avulla haluttiin parantaa yritysten kyvykkyyttä ja ymmärrystä vastata tulevaisuuden osaamishaasteisiin. Hankesuunnitelmaa valmisteltiin yhteistyössä seutukuntien edustajien ja rahoittajan kanssa. Kohderyhmäyrityksille tehtiin sähköinen kysely, jonka avulla suunniteltiin konkreettisia toimenpiteitä. Varsinais-Suomen ELY-keskus ei myöntänyt hankerahoitusta hankkeelle. Hankevalmistelusta vastasivat Maija Pirvola ja Tommi Virtanen Työelämälähtöinen avoin korkeakouluopetus AVOT 2016 Yrityssalo on osatoteuttajana Turun yliopiston hallinnoimassa valtakunnallisessa hankkeessa ICTpilotissa vuonna Hankkeen tavoitteena on rakentaa kasvu- ja rakennemuutosalojen osaamistarpeisiin avoimen korkeakouluopetuksen kestävä toimintamalli, jotta avoin korkeakouluopetus reagoisi ketterästi ja palvelisi työelämän muuttuvia tarpeita paremmin. ICTpilotissa selvitetään yritysten osaamistarpeita, luodaan tarvelähtöisiä koulutusohjelmia ja vaikutetaan toimintamallin kehittämiseen. Hankkeessa työskentelee osa-aikaisesti Tommi Virtanen. Hankevalmistelua tehtiin vuoden 2015 aikana. Rahoituslähde: ESR Sähköistyvä Salo 2016 (DigiSalo) Sähköistyvä Salo on Ykkösakseli ry:n rahoittama leader hanke, jonka tavoitteena on tiedonvälityksenkeinoin tehostaa ja parantaa maaseudun mikroyritysten ja maaseudun muiden toimijoiden taitoja hyödyntää sähköisiä palveluita ja niiden monipuolisia käyttömahdollisuuksia. Tiedonvälityshankkeen tavoitteena on myös jakaa helposti omaksuttavaa tietoa sähköisistä palveluista. Projektin toiminnan keskiössä ovat maksuttomat, eri teemoihin keskittyvät tiedonvälitystilaisuudet, joita järjestetään maaseutualueella. Projekti toimii aktiivisena esimerkkinä hyvistä käytänteistä hyödyntäen erilaisia sähköisiä palveluita ja yhteisöpalveluja, joista koostaan myös ajantasainen opas. Hankkeessa työskentelee osa-aikaisesti Elina Ilmanen. Hanke käynnistyy 01/2016 ja on kestoltaan 1 v. Rahoituslähde: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman leader-rahoitus (Ykkösakseli ry)

17 Yhteisillä eväillä lähiruoka kasvuun Maakunnallinen lähiruokahanke on tiedonvälityshanke, joka tukee maakunnan elintarvikealan yrityksiä tiivistämällä niin ruokaketjun sisäisten kuin ulkoistenkin verkostojen välistä yhteistyötä. Turun yliopisto Brahea-keskuksen koordinoimassa hankkeessa osatoteuttajina ovat Yrityssalon lisäksi maakunnan muut maaseutualueet. Hankkeen päätavoitteena on myötävaikuttaa siihen, että alueelle syntyy uutta yrittäjyyttä, monipuolistaa yrittämisen muotoja ja kasvattaa jo alalla toimivien yritysten liikevaihtoa ja kannattavuutta. Käytönnössä hanke lisää koko lähiruokaketjun asiakaslähtöisyyttä ja verkostomaista toimintaa. Hankkeessa työskentelee osa-aikaisesti Jukka Heinonen. Hanke käynnistyy 01/2016 ja on kestoltaan 2 v. Rahoituslähde: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (Varsinais-Suomen ELY-keskus) Teknologiaa teollisuuteen esiteselvitys 2016 Hankkeen lähtökohtana on selvittää maaseudun uudelleenteollistumisen mahdollisuuksia. Maaseutualueella on pieniä ja keskisuuria teollisuuden yrityksiä, jotka työllistävät merkittävän määrän ihmisiä. Tahtotilana on yritysten osaamisen tason nostaminen, kehittyminen ja verkostojen luominen. Tavoitteena on kartoittaa päähankkijoiden odotuksia ja kriteereitä alihankkijoista sekä selvittää yritysten kehittämistarpeita ja haluja. Ideana tässä esiselvityshankkeessa on luoda sellaisia yritysryhmiä, joiden kanssa voidaan jatkossa toteuttaa yritysryhmähankkeita. Hankkeessa työskentelee osa-aikaisesti Jukka Heinonen. Hanke käynnistyy 01/2016 ja on kestoltaan 6 kk. Rahoituslähde: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman leader-rahoitus (Ykkösakseli ry) StartupHub co working toiminta Hankkeen lähtökohtana on hyödyntää yrityksistä vapautuvaa high tech osaamista ja kytkeä se dynaamisesti laajemman ekosysteemin uudistamiseen ja startup yritysten synnyttämiseen. Hankkeen tavoitteena on yhdistää eri suunnista (esim. suuryritykset, pk-yritykset, toimialat, uudet teknologiat, yksittäiset osaajat, osaajatiimit) tulevat liiketoimintaideat, yritysten tarpeet ja osaaminen yhteen ja myötävaikuttaa siihen että syntyy startup yrityksiä sekä yrityslähtöisiä t&k ja kv-hankkeita ja yritysyhteistyöprojekteja. Hankkeeseen palkataan kokoaikainen projektipäällikkö. Hanke käynnistyy 02/2016 ja on kestoltaan 2 v. Hankerahoitukseen sisältyy de minimistukea , joka vaikuttaa Yrityssalon de minimis kertymään asti. Rahoituslähde: Toimintaympäristön kehittämisavustus (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

18 18 3. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Alkuvuonna 2015 toteutettiin sähköinen asiakastyytyväisyystutkimus Yrityssalon asiakkaille. Tutkimus toteutettiin sähköisen Digium ohjelman avulla. Vastauksia saatiin määräaikaan mennessä yhteensä 617 kpl. Asiakastyytyväisyystutkimukseen vastanneista 65 % oli yrittäjiä, yritysjohtajia tai yritysten avainhenkilöitä. 86 % vastaajista oli erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä palveluihin. 88 % vastanneista totesi voivansa suositella palveluita kollegalleen. 4. SEUDULLINEN, KANSALLINEN JA KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Yrityssalo on ollut vuoden 2015 aikana jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: Salon Yrittäjät ry Turun Kauppakamari Salon osasto Ykkösakseli ry Sakko ry Suomen Yrityskummit ry Smartsalo ry PTY Palvelulaitosten työnantajajärjestö Yrityssalo on ollut vuoden 2015 aikana osallistunut seuraaviin valiokunta/jaostoryhmiin: Turun Kauppakamarin elinkeinovaliokunta Varsinais-Suomen yhteistyöryhmän elinkeinojaosto Varsinais-Suomen yhteistyöryhmän maaseutujaosto Varsinais-Suomen TY-neuvottelukunta Varsinais-Suomen elinkeinojohtajat Paikallisten yrittäjyysjärjestöjen puheenjohtajien yhteistyöryhmä Yrityssalo on osallistunut seuraavien tahojen kanssa kehittämisyhteistyöhön: Team Finland Varsinais-Suomi kumppanuusverkosto Varsinais-Suomen Liitto, maakunnallinen matkailun yhteistyöryhmä Seutujohtajien ja maakunnallisen yritysneuvojien työryhmä SaloMill yhteistyöryhmä (perustuu seudullisten yrityspalveluiden tuottamiseen) Jäsenyyksiä SSKKY:n eri jaostoissa Yrityssalon muita yhteistyötahoja ja julkisia kumppaneita Salon alueen yrittäjäyhdistykset: Halikon Yrittäjät, Kiikala-Suomusjärvi-Kisko Yrittäjät, Kuusjoki- Muurla-Pertteli Yrittäjät, Perniö-Särkisalo Yrittäjät, Salon Yrittäjät Varsinais-Suomen Yrittäjät Salon Yrittäjänaiset Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen Liitto Varsinais-Suomen TE-palvelut Tekes Finnvera Finpro: ExportFinland, VisitFinland, InvestinFinland Finnpartnership Suomen Teollisuusrahoitus Salon seudun yrityskummit

19 19 5. YRITYSSALON VIESTINTÄ Yrityssalon ulkoista viestintää on toteutettu sähköisesti uutiskirjeen ja muiden sähköisesti kohdistettujen viestien avulla. Vuonna 2015 Yrityssalo lähetti yhteensä 17 uutiskirjettä asiakkailleen, jakelun ollessa noin sähköpostiosoitetta. Tämän lisäksi kohdistetuilla osoitepoiminnoilla lähetettiin useita tiedotesähköposteja tilaisuuksista ja verkostotapaamisista jne. Uutiskirjeet ovat luettavissa osoitteessa Paikallislehdissä (Salon Seudun Sanomat, Salonjokilaakso, Perniön Seudun Lehti) julkaistiin tilaisuusilmoituksia. Yrityssalo julkaisi vuoden 2015 aikana myös lehdistötiedotteita ja kirjoitti artikkeleita sidosryhmäjulkaisuihin. Yrityssalon ajankohtaisasioista tiedotettiin jokaisessa Salon kaupungin kaupunkitiedotteessa, jotka jaetaan jokaiseen salolaiseen kotitalouteen. Loppuvuonna 2015 käynnistettiin www-sivujen uudistamistyö sekä suunniteltiin vuodelle 2016 entistä avoimempi viestintätapa (mm. Instagram). sivuston käväijästatistiikkaa ajalta

20 20 6. YRITYSSALO OY:N HALLINTO Yhtiön hallituksessa on kahdeksan varsinaista jäsentä, joista jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen jäsenistä 3 edustaa elinkeinoelämää ja 4 poliittisia puolueita. Kaupunginjohtaja on hallituksen jäsen viran perusteella. Hallituksen jäsenet ja varajäsenet : Honkanen Raimo, puheenjohtaja varajäsen Asko Määttänen Keskustapuolue Jussila Mikko, varsinainen jäsen varajäsen Leena Manner-Salomaa Kokoomus Seppälä Eija, varsinainen jäsen varajäsen Pekka Kymäläinen SDP Ylönen Heli, varsinainen jäsen varajäsen Pirkko Rannikko Vihreät Rantakokko Antti, varsinainen jäsen varajäsen Irma Nieminen Salon kaupungin edustaja *Helander Pekka, varapuheenjohtaja varajäsen Esko Lammervo Kauppakamarin edustaja asti *Hynninen Tiina alkaen, varsinainen jäsen Kauppakamarin edustaja Isotalo Kalle, varsinainen jäsen varajäsen Olli Lehti Kauppakamarin edustaja varapuheenjohtaja alkaen Korpineva Kimmo, varsinainen jäsen varajäsen Ari Järvi Yrittäjäjärjestöjen edustaja Vuonna 2015 pidettiin 6 hallituksen kokousta ja 1 sähköinen kokous. Varsinainen yhtiökokous, jossa hyväksytään edellisen vuoden tilinpäätös, pidetään yhtiöjärjestyksen mukaisesti kesäkuun 2016 loppuun mennessä. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Jyrki Sjöholm ja sijaisena kehittämispäällikkö Maija Pirvola. Taloushallinnon vastuuhenkilönä toimii toimistopäällikkö Leila Asikainen. Henkilöt ovat osallistuneet hallituksen kokouksiin valmistelijoina, esittelijöinä ja sihteerinä. Tilintarkastajana toimii BDO Oy, vastuutilintarkastajana KHT Jukka Korin.

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö Armi Metsänoja Yrityssalo lyhyesti Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, osakeyhtiömuotoinen,

Lisätiedot

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Salon elinkeinoyhtiö 2017 Armi Metsänoja Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö Örninkatu 15 A Ö Armi Metsänoja Armi Metsänoja INNOMO Örninkatu 15 B, 2. krs Armi

Lisätiedot

Rakennemuutos, Salo. Tommi Virtanen Yrityssalo Oy 20.3.2013

Rakennemuutos, Salo. Tommi Virtanen Yrityssalo Oy 20.3.2013 Rakennemuutos, Salo 21.3.2013 Tommi Virtanen Yrityssalo Oy Tommi Virtanen ÄKILLINEN RAKENNEMUUTOS Salo nimettiin äkillisen rakennemuutoksen alueeksi 16.9.2009 2008-2009 Salon seudulta hävisi noin 2 000

Lisätiedot

1. Johdanto 3 1.1. Yrityssalo Oy:n tehtävät 3 1.2. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.3. Salon elinkeinorakenne lukuina 31.12.2014 4

1. Johdanto 3 1.1. Yrityssalo Oy:n tehtävät 3 1.2. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.3. Salon elinkeinorakenne lukuina 31.12.2014 4 TOIMINTAKATSAUS 2014 2 TOIMINTAKATSAUS VUODESTA 2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 1.1. Yrityssalo Oy:n tehtävät 3 1.2. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.3. Salon elinkeinorakenne lukuina 31.12.2014 4 2. Yrityssalon

Lisätiedot

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa SOTE- JA ALUEHALLINTOUUDISTUS n aluehallintoryhmän 7.3.2016 kokouksen toimeksiannon mukaisesti n elinkeinopalveluiden kokonaisuus, nykytilakuvaus työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen,

Lisätiedot

1. Johdanto 3 1.1. Yrityssalo Oy:n tehtävät 3 1.2. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.3. Salon elinkeinorakenne lukuina 31.12.2014 4

1. Johdanto 3 1.1. Yrityssalo Oy:n tehtävät 3 1.2. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.3. Salon elinkeinorakenne lukuina 31.12.2014 4 TOIMINTAKATSAUS 2014 2 TOIMINTAKATSAUS VUODESTA 2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 1.1. Yrityssalo Oy:n tehtävät 3 1.2. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.3. Salon elinkeinorakenne lukuina 31.12.2014 4 2. Yrityssalon

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

EAKR -yritystuet 2014-2020

EAKR -yritystuet 2014-2020 EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten

Lisätiedot

Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015

Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015 Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015 Anne Syväjärvi Yritys-Suomi on julkisten yrityspalveluorganisaatioiden yhdessä muodostama palvelu yrityksille ja yrittämisestä kiinnostuneille. Monikanavainen Yritys-Suomi

Lisätiedot

Tervetuloa Yrityssaloon. Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A

Tervetuloa Yrityssaloon. Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A Armi Metsänoja Armi Metsänoja Yrityssalo lyhyesti Salon kaupungin omistama 1.1.2009 perustettu oy, elinkeinoyhtiö, Yrittäjyyden

Lisätiedot

TEM:n alueosaston uudistuksia

TEM:n alueosaston uudistuksia TEM:n alueosaston uudistuksia Toimialojen rahoitusseminaari 11.-12.5.2016 Sirpa Hautala Yritys- ja alueosasto/yrityspalvelut ryhmä Yritys- ja alueosaston organisaatio Mari Anttikoski Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista toimenpide ehdotukset id TEM:lle Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 Hoivapalvelualan yritysten liiketoimintaosaamisen i i i khi kehittäminen i

Lisätiedot

PALVELUT YRITYKSILLE. Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus. Team Finland Varsinais-Suomi

PALVELUT YRITYKSILLE. Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus. Team Finland Varsinais-Suomi PALVELUT YRITYKSILLE Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus Team Finland Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö

Lisätiedot

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISTUET YRITYKSILLE

KANSAINVÄLISTYMISTUET YRITYKSILLE KANSAINVÄLISTYMISTUET YRITYKSILLE Team Finland 2.2.2015 Jari Kauppila, ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS 2016 Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy

TOIMINTAKATSAUS 2016 Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy TOIMINTAKATSAUS 2016 Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 1.1 Yrityssalon tehtävät... 3 1.2 Toimitusjohtajan katsaus vuodesta 2016... 3 1.3 Salon elinkeinorakenne lukuina

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yritys-Suomi nousuun Innoforum 10.11.2015 Tampere Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yleistä 2 Ratkaisujen Suomi 1. Kestävä kasvu ja julkinen talous 2. Työllisyys ja kilpailukyky 3. Osaaminen ja koulutus

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen

YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen ELY-keskuksen, TE-toimiston ja seudun kuntien välillä on ollut seitsemän YS-sopimusta. Aluekohtaisesta YS-toiminnan palvelujen koordinoinnista vastaa TE-toimisto.

Lisätiedot

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

PALVELUT YRITYKSILLE. Team Finland Varsinais-Suomi. Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.11.2014

PALVELUT YRITYKSILLE. Team Finland Varsinais-Suomi. Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.11.2014 PALVELUT YRITYKSILLE 27.11.2014 Jari Kauppila, Varsinais-Suomen ELY-keskus Team Finland Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö

Lisätiedot

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä LADEC Kestävän kasvun vauhdittaja Nastolan Teollisuusryhmä 28.09.2017 Sisällysluettelo Elinkeino-/kehittämisyhtiön rooli kansallisessa yrityspalveluverkostossa Yhteenveto Ladecin palveluista - Perustamis-

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio LIITE 1 Neuvotteleva virkamies Johanna Osenius 17.12.2015

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio LIITE 1 Neuvotteleva virkamies Johanna Osenius 17.12.2015 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio LIITE 1 Neuvotteleva virkamies Johanna Osenius 17.12.2015 SALON SEUDUN NIMEÄMINEN ÄKILLISEN RAKENNEMUUTOKSEN ALUEEKSI VUODEN 2017 LOPPUUN Säädösperusta Nimettävä alue

Lisätiedot

SeutuYp tukihanke 2009-2013. Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu

SeutuYp tukihanke 2009-2013. Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu SeutuYp tukihanke 2009-2013 Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu Seudullisen yrityspalvelun toimintamallin kehittäminen OHJAAVAT LINJAUKSET TE toimistouudistus Yritys Suomen kehittäminen

Lisätiedot

SOPIMUS PALVELUIDEN TUOTTAMISESTA

SOPIMUS PALVELUIDEN TUOTTAMISESTA 1 (6) SOPIMUS PALVELUIDEN TUOTTAMISESTA 1. Sopijapuolet Lappeenrannan kaupunki (y-tunnus 0162193-3), Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta (jäljempänä Kaupunki ) (y-tunnus 1565217-5),, (jäljempänä Wirma

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma

Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 1(7) Salon seudun KOKO Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010 Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 2(7) Hankkeen nimi Salon seudun KOKO Tiivistelmä Salon seudun KOKO:n tärkein tehtävä on rakentaa

Lisätiedot

VOITTO. Voimaa Onnistumisia Innovatiivisuutta Työtä Toimintakykyä Osallisuutta

VOITTO. Voimaa Onnistumisia Innovatiivisuutta Työtä Toimintakykyä Osallisuutta VOITTO Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämishanke 17.8.2015 13.8.2018 ESR-hanke, toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Keski-Suomen ELY-keskus www.salo.fi

Lisätiedot

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha Hankkeen nimi: MAL-verkosto Hankkeen 1.1.2010-31.12.2011, myönnetty jatko 2012 toteutusaika: Toteuttaja: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari

Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 3000. Leader YHYRES toiminta-alue: Isokyrö, Laihia, Vaasan Vähäkyrö

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita?

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita? 1 Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita? Yritysrakenne Suomessa 0,2 0,2 Suuryritykset: Suuryritykset 623 (250- hlöä) 623 0,9 Keskisuuret yritykset: 2 479 5,7 Pienyritykset: 15 175

Lisätiedot

Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset

Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset 25.3.2015 Maija Pirvola, Yrityssalo Yrityssalo Oy 25.3.2015 Tässä esityksessä Yritysten kehittämispalvelut (ELY) Team Finland palvelut verkossa

Lisätiedot

KOULUTUS LIIKETOIMINNAN VAUHDITTAJANA - KATSAUS HEALTHBION KOULUTUSOHJELMIIN

KOULUTUS LIIKETOIMINNAN VAUHDITTAJANA - KATSAUS HEALTHBION KOULUTUSOHJELMIIN Riitta Sutinen KOULUTUS LIIKETOIMINNAN VAUHDITTAJANA - KATSAUS HEALTHBION KOULUTUSOHJELMIIN BioTurku aamiaisinfo 27.1.2012 Riitta Sutinen 1) HealthBIO-klusterin kv. myynti- ja markkinointikoulutuksen tarveselvitys

Lisätiedot

Russia Business Point -hanke

Russia Business Point -hanke Russia Business Point -hanke 1.9.2015 31.8.2017 Hankkeen budjetti ja kohderyhmä Kokonaisbudjetti 220.000 Rahoittajana Hämeen liitto (EAKR), hallinnoijana Linnan Kehitys Oy Hankkeessa mukana yhteistyökumppaneina:

Lisätiedot

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013 Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013 Taustaa Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia Kymenlaakson maakuntaohjelma Kuntien tavoitteet, strategiat, alueellisen yhteistyön tarve ja kuntaliiton

Lisätiedot

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut www.josek.fi Josek on yrityksiä varten Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa

Lisätiedot

e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1

e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 energiatoimisto perustettu henkilöstö toiminnan organisointi liikevaihto, kulurakenne rahoituksen lähteet palveluita kohderyhmät Etelä-Pohjanmaan Energiatoimisto Thermopolis

Lisätiedot

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Kesto: 1.1.2015 31.12.2017 Hallinnoija: Haapavesi-Siikalatvan seutukunta (päähallinnoija), muut toteuttajat: Nivala-Haapajärven, Raahen ja Ylivieskan seutukunnat

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 1 1 KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 Kemin kaupunki ja Kemin Digipolis Oy ovat sopineet tässä esitetyn suunnitelman mukaisesta kehittämistoimeksiannosta vuodelle 2016: 1. TAUSTAA Kemin kaupunki on aktiivinen

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut ja muut kehittämispalvelut

Lisätiedot

MEK:n ja Finpron yhdistymisen merkitys matkailutoimialalle Tilannekatsaus 3.3.2014 Lapin Matkailuelinkeinon Liitto Ry

MEK:n ja Finpron yhdistymisen merkitys matkailutoimialalle Tilannekatsaus 3.3.2014 Lapin Matkailuelinkeinon Liitto Ry MEK:n ja Finpron yhdistymisen merkitys matkailutoimialalle Tilannekatsaus 3.3.2014 Lapin Matkailuelinkeinon Liitto Ry Jarno Valkeapää, Finpro Ry Finpron ja MEK:n integraatio 10.10.2013 Työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa Terva ryhmä Leila Helaakoski 2.12.2014 Terva -ryhmä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Number 9 Tutkimus- ja tuotekehitysympristö

Number 9 Tutkimus- ja tuotekehitysympristö Number 9 Tutkimus- ja tuotekehitysympristö 2 Number 9 New kind of UAS research and test environment - Tausta: - Kuinka tarina alkoi - Miten tähän päästiin - Number 9 esittely: - Alue - Palvelut - Rakentaminen

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.

Lisätiedot

Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä!

Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Vaasan Yliopisto 14.2.2012 Katsaus kansainvälistymispalveluiden tarjontaan Esko Ala-Myllymäki, teknologia-asiantuntija Tekes / Pohjanmaan ELY-keskus Kansainvälistyminen

Lisätiedot

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa VAIVATON ARKI KAJAANIN ELINKEINOPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA Taulukko: Kajaanin Elinkeinopolitiikan toimenpideohjelma 2009-2012. Tarpeiden sijaan keskitytään mahdollisuuksiin. Tavoite Kehittämiskohde A:

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 Työvalmennussäätiö Tekevä Matarankatu 4 40100 Jyväskylä Keski-Suomen TE-keskus Cygnaeuksenkatu 1 40101 Jyväskylä MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 JATKOHAKEMUS

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta 2/2013 Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta lappi Lisätietoja antaa Projektipäällikkö Virpi Vaarala Lapin ELY-keskus, Rovaniemi virpi.vaarala@ely-keskus.fi +358 295 037

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

palvelut yritysten ja yliopistojen tukena

palvelut yritysten ja yliopistojen tukena palvelut yritysten ja yliopistojen tukena Mari Maier Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Kainuun ELY-keskus 14.11.2017 Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland on yrityksille kasvu-

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Edunvalvontaa ja palveluita

Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät edistää yrittäjyyttä. Tavoitteemme on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen olosuhteita. Yrittäjyyden vahvistaminen lisää kansalaisten

Lisätiedot

Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme

Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä

Lisätiedot

Team Finland toiminta Oulu

Team Finland toiminta Oulu Team Finland toiminta 25.05.2018 Oulu Juha Elf, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin Team Finland kokoaa

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 16.06.2011 Diaarinumero SATELY/209/05.02.07/2010 Käsittelijä Maija Saari Puhelinnumero 044 712 4048 Projektikoodi

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi -työtila Käyttäjien profiilitietojen (toimiala, paikkakunta, kiinnostuksen kohteet) mukaan rakentuva sähköinen työtila,

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Yhteistyöllä vauhtia Omistajanvaihdoksiin hanketta rahoittaa Varsinais-Suomen liitto

Yhteistyöllä vauhtia Omistajanvaihdoksiin hanketta rahoittaa Varsinais-Suomen liitto Yhteistyöllä vauhtia Omistajanvaihdoksiin hanketta rahoittaa Varsinais-Suomen liitto Taustaa Yrityksen omistajanvaihdoksella varmistetaan elinkelpoisen yrityksen jatkuvuus yrittäjän luopuessa yritystoiminnasta

Lisätiedot

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla OpinTorin projektipäällikkö Kati Korento OSUMAn projektikoordinaattori Helena Ylisirniö Esittelijä Teea Oja KM, kasvatuspsykologi,

Lisätiedot

Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy

Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Esityksen tavoite Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy

Lisätiedot

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012 Kimmo Kurunmäki Pilottikausi 2010 2011 paketissa Koordinointi www.mal verkosto.fi Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi,

Lisätiedot