Asiakkaan osallisuus päihdepalveluissa

Transkriptio

1 Rattijuopot kuolonkolareissa Naisten tarpeet päihdehuollossa Sibeliuksen päiväkirjat duurissa ja mollissa Eläkeikäiset ja alkoholinkäyttö päihdealan erikoislehti Asiakkaan osallisuus päihdepalveluissa tiimi 1 06

2 S I S Ä L T Ö Sarasvuo, narkofobia ja keski-ikäiset miehet TUUKKA TAMMI Päihdepalvelut ja asiakkaan osallisuus TEIJA MAKKONEN Rattijuopot kuolonkolareissa SIRKKU LAAPOTTI Huumetestauskeskustelu suomalaisissa päivälehdissä: Valitun joukon puhetta ELINA MALKAMÄKI Naisten tarpeet huomioitava päihdehuollossa TARJA HILTUNEN Salaliittoja, science fictionia ja lääketeollisuutta KATI RANTALA Säveltäjän ja juomarin päiväkirjat duurissa ja mollissa MIA GRÖNSTRAND Seksiriippuvuus aikamme haaste? JAANA HELMINEN Elämä on laiffii JUKKA HEINONEN Lopetetaanko akupunktio? MIKKO SALASPURO & RISTO ROINE Lääkäripäivät 2006 Liikakäytön hallinta: Haittojen vähentämisestä retkahduksen ehkäisyyn G. ALAN MARLATT Nuorten päihteidenkäytössä myönteisiä merkkejä Viina-ale ei vaikuttanut eläkeikäisten alkoholinkäyttöön Uusia julkaisuja Luettavaa Uutisia Päihdealan erikoislehti Ilmestyy kuutena numerona Perustettu 1965 JULKAISIJA A-klinikkasäätiö TOIMITUS päätoimittaja (vastaava) Teuvo Peltoniemi ts. päätoimittaja Tuukka Tammi toimitussihteeri Auli Saukkonen ulkoasu Kaija Savola TILAUKSET A-klinikkasäätiö Paasivuorenkatu 2 A, Helsinki puhelin (09) , telefax (09) tilaukset@a-klinikka.fi Vuosikerta 20 euroa TOIMITUSNEUVOSTO emeritusprofessori Pertti Hemánus tutkimusprofessori Marja Holmila toimittaja Ulla Järvi johtaja Marja-Leena Nousiainen johtaja Katriina Pajupuro päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimittaja Timo Pihlajaniemi johtajapsykiatri Kari Pylkkänen (pj.) johtaja Matti Rohunen neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti tutkija Tuukka Tammi kouluttaja Mailis Taskinen kehittämispäällikkö Leena Warsell A-KLINIKKASÄÄTIÖ toimitusjohtaja Lasse Murto johtava ylilääkäri Rauno Mäkelä talousjohtaja Kari Pätynen henkilöstön kehittämispäällikkö Tuula Annala tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi kehittämispäällikkö Ari Saarto Hallitus tutkimusprofessori Salme Ahlström sosiaalijohtaja Marja-Liisa Grönvall ylijohtaja Matti Heikkilä sosiaalijohtaja Aulikki Kananoja (pj.) varatuomari Jyrki Kivistö kehittämispäällikkö Ritva Kuikka sosiaalitoimenjohtaja Maija Kyttä sosiaalijohtaja Sakari Laari päihdetyön päällikkö Helena Levonen sosiaaliterapeutti Lasse Lehmusoksa (työntekijöiden edustaja) Tiimissä julkaistut kirjoitukset edustavat kirjoittajiensa, eivät välttämättä A-klinikkasäätiön kantaa. Tiimin kirjoitukset julkaistaan myös lehden internet-versiossa ( PAINOPAIKKA Forssan Kirjapaino Oy, Forssa ISSN (painettu lehti) ISSN (verkkolehti) Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti 2 Kannen kuva: Jyrki Komulainen/GORILLA tiimi 1 06

3 TUUKKA.TAMMI P Ä Ä K I R J O I T U S Sarasvuo, narkofobia ja keski-ikäiset miehet A-klinikkasäätiö käynnisti tammikuun lopussa tv- ja lehtikampanjan, jossa perätään ihmisarvoa päihdeongelmaisille. Kampanjan ensimmäisen vaiheen kasvot ovat Jari Sarasvuon. Mies, joka on luonut miljoonaliikevaihdon yrityksen, on kampanjassa pudonnut menestyksen kelkasta. Sarasvuo esiintyy kahdessa eri roolissa: lehtimainoksissa piikkihuumeiden käyttäjänä ja tv-spotissa räyhäävänä laitapuolen juoppona, josta enää vartijat välittävät. Molemmissa versioissa lopussa ovat tekstit Kuka tahansa voi sortua ja Jokainen ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Kuva narkomaani-sarasvuosta toistaa kaikkein stereotyyppisintä kuvaa huumeidenkäyttäjästä: hän on ilmoituksessa piikki suonessaan makaava kalpea ihmisraunio, joka aineen himossaan on valmis mihin tahansa. Ja on siksi niin kauhistuttava. Stereotypiaa ylläpitää muun muassa se, että valtaosa meistä ei ole ikinä tavannut saati tuntenut huumeongelmaista ihmistä. Kuten professori Juha Partanen on kärjistänyt, kulttuuriamme leimaa narkofobia, huumepelko, joka vaikeuttaa huumeidenkäyttäjien elämää samoin kuin homofobia vaikeuttaa homoseksuaalien, antisemitismi juutalaisten tai patriarkaaliset asenteet naisten elämää. Tähän voi lisätä, että merkittävä ero on siinä, että kun homojen, juutalaisten tai naisten syrjiminen on nykyään laissa kielletty, niin huumeidenkäyttäjä on määritelty laissa rikolliseksi. Mutta rikollinen tai ei, tuntematon tai ei, pelotti tai ei ihmisarvoinen kohtelu lienee kohtuullinen vaatimus. Tv-spotissa Sarasvuon esittämä räyhäävä syrjäytynyt juoppo on monille jo omastakin arjesta tuttu hahmo. Kuten huumeongelmaiset, hekin ovat koko tiimi 1 06 suomalaisen päihdeongelman näkökulmasta pieni ryhmä. Kampanjan perusviestin kannalta molemmat ryhmät ovat kuitenkin keskeisiä, sillä nämä ihmiset saavat muutenkin kylmässä maassamme kaikkein kylmimmän kohtelun. Päihdeongelman kovaa ydintä lähestytään, kun poimitaan Sarasvuon esittämästä hahmosta ikä ja sukupuoli: hän on keski-ikäinen mies. Keski-ikäiset miehet ovat niitä, jotka kärsivät alkoholin suurkulutuksen suurimmat haitat. Esimerkiksi alkoholikuolemat ja alkoholiehtoinen sairastavuus on keski-ikäisillä miehillä selvästi yleisempää kuin naisilla tai nuorilla miehillä. Sosiologi Pia Mäkelä osoitti jokunen vuosi sitten väitöskirjassaan, että lähes joka toinen alle viisikymmenvuotiaana kuollut mies kuolee juuri alkoholisyihin (onneksi ei kuitenkaan Joka toinen mies kuolee alle 50-vuotiaana alkoholiin, kuten eräs lehti tuolloin virheellisesti otsikoi). Huikeasti laajempi on tietysti se vanhenevien miesten joukko, joka sairastaa, kärsii ja saa läheisensä kärsimään juomisestaan. Laman jäljiltä Suomessa on myös joukko pahemman kerran syrjäytyneitä miehiä, joita veroaleviina nyt niittää. Kuitenkaan he tai vielä paremmassa kunnossa olevat keski-ikäiset miehet ovat vain harvoin yhteiskunnallisen huolen saati huolenpidon aiheena toisin kuin lapset, nuoret tai naiset. Näille ryhmille ei sentään tarvitse perätä ihmisarvoa. Näyttävä kampanjointi ei aiemmin ole kuulunut A- klinikkasäätiön viestintärepertuaariin monestakaan syystä, joista konkreettisin on raha. Tämä kampanja on kuitenkin toteutettu mainostoimiston ja medioiden talkootyönä: kiitos talkoolaisille. 3

4 PÄIHDEPALVELUT ja asiakkaan osallisuus PEKKA HÄNNINEN Kokeeko asiakas olevansa osallinen vai ulkopuolinen päihdehoidossa? Mikä osallisuutta ja ulkopuolisuutta tuottaa? Esimerkiksi hoitomotivaation edellyttäminen vieroitusoireissa tai päihdekierteessä tai ongelmien leimaaminen itse aiheutetuksi sairaudeksi voivat murentaa uskallusta tai halukkuutta hakeutua hoitoon. TEIJA MAKKONEN x teimakko@cc.joensuu.fi Kuluvan vuoden loppuun kestävä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (ISO) valtakunnallinen katkaisu- ja vieroitushoidon kehittämishanke on osa kansalliseen sosiaalialan kehittämisohjelmaan sisältyvää päihdepalvelujen kehittämistä. Kehittämisohjelmat painottavat mm. asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaiden osallisuutta saamaansa hoitoon ja palveluihin. Asiakkaiden osallistuminen omaan hoitoonsa, kuntoutukseensa tai itseään koskevaan päätöksentekoon ei ole kuitenkaan aina mutkatonta kuntien päihdepalvelujärjestelmissä. STM/ISO -päihdepalvelujen kehittämishankkeessa on luotu pieni katsaus kokemuksiin katkaisu- ja vieroitushoidosta. Se perustuu 15 asiakkaan haastatteluihin. Ympäri Suomea olevat asiakkaat olivat haastatteluhetkellä päihdehuollon laitoskuntoutuksessa 4 tiimi 1 06

5 tai avohuollon hoitosuhteessa. Tässä kirjoituksessa kuvataan erityisesti kahdeksan iältään vuotiaan naisasiakkaan kokemuksia päihdepalveluista, päihderiippuvuudesta ja niihin liittyvistä osallisuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksista. Hoitojaksot liian lyhyitä Haastatelluilla naisilla oli monenlaisia kokemuksia katkaisu- ja vieroitushoidosta sekä myös erilaisista jatkohoidoista. Toisaalta päihdehoitoon pääsi sujuvasti, jos itse sitä sinnikkäästi halusi. Toisaalta esimerkiksi päihtyneenä ja iltaisin tai viikonloppuisin hoitoon hakeutuessa kehotettiin odottamaan viikonvaihteen yli. Asiakas passitettiin kotiin tai poliisin putkaan selviämään, ja humalan haihtuessa tarve tai uskallus hoitoon menemiseen oli jo kadonnut. Hoidon epääminen johti usein päihdekierteen syvenemiseen ja tilanteen yleiseen huonontumiseen. Ääritapauksissa hoitoon pääsi vasta itsemurhayrityksen jälkeen. Päihdehoitojaksoja pidettiin yleisesti liian lyhyinä. Erityisesti nuorilla huumeriippuvaisilla paluu arkeen ja omaan kotikuntaan päihdehoidon jälkeen oli lohdutonta: oli asunnottomuutta, taloudellisia vaikeuksia, yksinäisyyttä, velkakierteitä, työttömyyttä ja muita elämänhallinnan ongelmia. Retkahdukset, hoitojen keskeytymiset ja useat eri hoitopaikat ja -kokeilut olivat yleisiä. Hoito koettiin usein liian tekniseksi: hoitaja oli kiinnostunut päihteiden määristä ja laadusta enemmän kuin asiakkaan kokonaisvaltaisesta elämäntilanteesta. Asiakkaat korostivat yksilöllisyyttä: kaikki hoitopaikat ja hoitomuodot eivät sovi kaikille. Mielenterveysongelmia kuten masennusta ja paniikkihäiriöitä sekä neurologisia diagnooseja tuli yleisesti esille yhdistyneenä päihderiippuvuuteen. Päihteidenkäytöstä saattoi seurata myös somaattisia sairauksia ja monimuotoisia lääkkeiden, huumeiden ja alkoholin sekakäyttökierteitä. Nämä vaikuttivat omaa elämää koskevaan päätöksentekoon ja voimavaroihin, samoin jaksamiseen ja hoitoon motivoitumiseen. Erityisesti usean eri diagnoosin saaneet asiakkaat kokivat hoidon saamisen hyvin vaikeaksi ja joutuivat heittosäkeiksi ja pompoteltaviksi hoitojärjestelmässä. Katkaisuhoitoon hakeutuessaan moni kertoi olleensa niin huonossa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, ettei hoitojaksosta jäänyt mitään mielikuvaa. Hoidon toteutus jäikin usein hoitohenkilökunnan vastuulle, ilman että asiakas itse kykeni paljoakaan vaikuttamaan siihen. Sosiaaliset suhteet, kuten omaisten, sukulaisten ja ystävien osuus hoitoon hakeutumisessa ja siihen kiinnittymisessä, koettiin merkittävinä. Myös hoitohenkilökunnan osuus hoitomotivaation säilymisessä oli tärkeää. Hoitajilta odotettiin ystävällisyyttä, myönteistä suhtautumista, luottamuksellisuutta ja asiakkaan tilanteen ymmärtämistä. Näissä koettiin myös suuriakin pettymyksiä. Katkaisu- ja vieroitushoidon jälkeistä jatkohoitoa ja -kuntoutusta sekä monenlaista tukea tarvittiin yleisesti. Arkielämän ongelmat ja tarpeet olivat moninaisia: päihdeongelmien selvittely, mielenterveysongelmat, työllisyys-, koulutus- ja toimeentulo- ja parisuhdeasiat ja vertaistuen tarve korostuivat haastatteluissa. Etenkin mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät pitivät hoitajan tai ohjaajan kotikäyntejä, jalkautuvaa asiakastyötä, tärkeänä. Syitä päihderiippuvuuden taustalla Elämäntilanteen muuttuminen oli yleistä monen etenkin jo keski-ikäisen naisen alkoholisoitumisen taustalla. Parisuhteen päättyminen, lasten kotoa muuttaminen tai läheisen ihmisen menetys käynnistivät päihdekierteitä: alkoholista haettiin lievitystä vaikeuksiin. Sen käyttö koettiin myös vapautena, kun lapsista ei enää tarvinnut huolehtia. Huolehtiminen, vastuunkantaminen ja toisten tarpeista lähtien ohjautuminen oli yleistä. Esimerkiksi yksin asuminen ja pärjääminen koettiin vaikeaksi, oli oltava joku josta huolehtia. Lapset, työ ja puoliso olivat riittäviä syitä raittiina pysymiseen, mutta oma hyvinvointi ei sitä niinkään ollut. Omasta itsestä huolehtiminen näytti jäävän monesti toisista huolehtimisen varjoon. Myös perheestä, parisuhteesta ja työelämästä tulevat paineet edesauttoivat päihteidenkäyttöä ja riippuvuuden syntymistä. Työkiireet ym. vaatimukset aiheuttivat Millä hoitomotivaatiota mitataan ja kuka sen tekee? riittämättömyyden tunteita, syyllisyyttä ja masennusta, ja apua haettiin alkoholista. Masennukseen saatiin myös lääkityksiä, jotka yhdessä alkoholin kanssa alkoivat aiheuttaa erilaisia sivuoireita ja johtivat vähitellen sekakäyttökierteeseen. Hoitoon hakeutuessa päihderiippuvuus oli usein jo pitkälle kehittynyt ja vaikeuttanut elämänhallintaa laaja-alaisesti. Keski-ikäisten naisten päihderiippuvuuden kehittymisessä oli yleistä vaiheittainen eteneminen. Alkoholia otettiin salaa, kotiaskareita tehtäessä. Riippuvuus kehittyi vähitellen ja salakavalasti, jopa vuosikymmenten saatossa. Tilanne karkasi hallinnasta vasta jonkun suuren elämänmuutoksen, yleensä menetyksen tai yksin jäämisen seurauksena. Nuorilla naisilla tiimi

6 päihdekokeilut olivat alkaneet jo ennen murrosikää ja vaikeutuneet alkoholinkäytöstä seka- ja huumeidenkäyttöön nopeasti. Yksin juominen, häpeä, syyllisyys ja itsensä tuomittavaksi kokeminen korostui erityisesti naisilla, jotka olivat myös äitejä. Lapsia kohtaan koettiin syyllisyyttä, huonoutta ja alamittaisuutta. Katkenneet suhteet lapsiin tai lastenlapsiin tuntuivat erityisen vaikeilta. Koettiin että naisen juominen on tuomittavampaa, itse aiheutettu sairaus, jonka tuottamaa syyllisyyttä oli vaikeaa kantaa. Nuoremmat naiset eivät kuitenkaan nähneet miesten tai naisten päihteidenkäytössä moraalista eroavaisuutta. Useimmat naiset kuvasivat lapsuuskodin kokemusten ja ihmissuhteiden vaikutuksia elämäänsä ja omaan päihderiippuvuuteensa. Lapsuuskotien päihteidenkäyttö, väkivaltakokemukset, seksuaalinen hyväksikäyttö, avioerot, erilaiset mitätöimiset ja itsetunnon loukkaukset sekä puuttuva vanhemmuus heijastuivat ihmissuhdevaikeuksina ja ajautumisena myös väkivaltaisiin parisuhteisiin. Riippuvuussuhteet väkivaltaisiin ja mustasukkaisiin miehiin, rakkaus parantaa -uskomukset ja miesten varassa eläminen olivat yleisiä. Osallisuudesta ulkopuolisuuteen Haastatteluista nousseet osallisuuden ja ulkopuolisuuden teemat olivat kiinnostavia. Suurimmalla osalla naisista oli selkeä tai selkiytymässä oleva tarve osallistua oman elämänsä suunnitteluun, päihdeongelman hoitamiseen ja arjen ja tulevaisuuden muutokseen. Koettiin, että itse on otettava vastuu, on hoiduttava itsensä, ei toisten takia. Monet kokivat pystyvänsä vaikuttamaan omaan hoitoonsa ja kuntoutumiseensa. He tiesivät, millaista hoitoa halusivat, ja he uskalsivat myös kritisoida esimerkiksi liian tekniseksi tai itselle muutoin sopimattomaksi kokemaansa hoitoa. Palvelujärjestelmän näkökulmasta keskeyttäminen ja retkahdus tulkitaan usein motivoitumattomuudeksi tai haluttomuudeksi hoitoa kohtaan. Se voi kuitenkin olla myös osoitus asiakkaan oikeudesta omiin valintoihin, vastuunottoon ja vaikuttamiseen. Itsemurhayritykset palvelujen saamiseksi ovat vakavia hätähuutoja. Kertovatko ne osattomuudesta ja ulkopuolisuudesta vai yksilön oikeudesta ja rohkeudesta ottaa vastuu elämästään, jopa kuolemastaan? Osallisuuden tai ulkopuolisuuden arvioiminen ei siis ole yksiselitteistä tai suoraviivaista. Niihin vaikuttavat sekä yksilön omasta elämänhistoriasta että päihdepalvelujärjestelmän toiminnasta ja rakenteista nousevat asiat. Tärkeää on pohtia ulkopuolisuuden Hoitomotivaatio syntyy ja vahvistuu vasta hyvässä hoidossa. tuottamista palvelujärjestelmän taholta: millaiset seikat työntävät asiakasta ulos osallisuudesta, syrjäyttävät, torjuvat ja poistavat hänet haluamansa hoidon piiristä? Motivaatiopuhe ulkopuolisuuden tuottajana Päihdepalvelujen yhteydessä motivaatiopuhe on yleistä. Esimerkiksi katkaisuhoitoon pyrkivältä saatetaan edellyttää motivaation osoituksia hoitoon pääsemiseksi ja passittaa kotiin hoitomotivaatiota kasvattamaan. Kuka arvioi motivoitumisen asteen? Mihin asiakkaan pitäisi olla motivoitunut, jos hoidon jälkeen ei ole tarjolla mielekkään elämän mahdollisuuksia? Millä motivaatiota mitataan ja kuka sen tekee? Sosiaaliterapeuttiseen ja dialogiseen, annetuille keskusteluajoille perustuvaan hoitoon sopeutumattomat, kyvyttömät tai haluttomat päihdeongelmaiset saattavat leimautua motivoitumattomiksi, eivätkä he näin ollen tule hoitoa saamaan. Motivaation edellyttäminen vieroitusoireissa, masentuneena päihdekierteessä tai ongelmien leimaaminen itse aiheutetuksi sairaudeksi voivat osaltaan murentaa asiakkaan uskallusta tai halukkuutta hakeutua hoitoon. Tutkimusten mukaan on kuitenkin näyttöä siitä, että hoitomotivaatio syntyy ja vahvistuu vasta hyvässä hoidossa. Hoitoon pääsemisen turvaaminen kaikissa olosuhteissa onkin perusteltua ja asiakaslähtöistä päihdepalvelua. Tärkeää on muistaa myös, että vaihtoehtokustannukset ja -seuraukset hoitamatta jättämisestä heijastuvat moninkertaisesti ei vain kansantalouteen, vaan myös yksilön ja hänen lähiyhteisöjensä, kuten perheiden ja työyhteisöjen elämään. Osallisuuden, osallistumisen vahvistaminen ja tukeminen tulee siis olla keskeinen periaate päihdetyön ja -palvelujen kehittämisessä ja toteuttamisessa. K I R J A L L I S U U T TA : OLAVI KAUKONEN: Torjunta vai poisto? Päihdepalvelujen kehitys laman jälkeen. Yhteiskuntapolitiikka 3/2005. RAUNO MÄKELÄ: Katkosta jatkoon. > Työkaluja > Päihdepalvelut. Lisää STM/ISO -päihdepalvelujen kehittämishankkeeseen liittyvää materiaalia osoitteessa: Sosionomi (amk) Teija Makkonen opiskelee alueja yhteisökehittämistä Joensuun yliopistossa. Artikkeli pohjautuu hänen työhönsä kehittämisvastaavana STM/ISO-katkaisu- ja vieroitushoidon kehittämishankkeessa. 6 tiimi 1 06

7 Pekka Hänninen Rattijuopot kuolonkolareissa Alkoholi on mukana yhtenä riskitekijänä noin neljäsosassa kaikista moottoriajoneuvojen kuolonkolareista. Alkoholionnettomuudet ovat tavallisimmin tieltä ulosajoja, ne tapahtuvat illan ja yön aikana ja kuljettajana on yli 90 prosentissa tapauksista mies. SIRKKU LAAPOTTI x sirkku.laapotti@utu.fi Myös alkoholionnettomuuksissa mukana olevat matkustajat ovat tavallisimmin miehiä. Kuljettajan taustalta löytyy monenlaisia riskitekijöitä, joista osa liittyy suoranaisesti onnettomuustapahtumaan, mutta osa laajemmin kuljettajan elämäntilanteeseen ja elämänhallintaan. Kaikki kuolonkolarit tutkitaan tarkasti Liikennevakuutuskeskuksen yhteydessä toimivat liikennevahinkojen tutkijalautakunnat tutkivat tiimi 1 06 Suomessa kaikki kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole etsiä syyllisiä vaan erilaisia riskitekijöitä, joiden seurauksena onnettomuus syntyi. Tutkijalautakuntia on Suomessa yhteensä 21 ja ne toimivat eri puolilla Suomea, yksi niistä toimii Ahvenanmaan maakunnassa. Tutkijalautakunnat koostuvat useasta eri alojen asiantuntijajäsenestä, jotka kukin tekevät oman alansa tutkimusta mm. onnettomuuden syntymekanismeista, kulusta ja seurauksista. Jäseninä ovat tavallisimmin poliisin, liikenneteknisten sekä ajoneuvoteknisten asioiden, lääketieteen ja käyttäytymistieteen edustajat. Tarvittaessa voidaan käyttää myös muita asiantuntijoita, esim. rautatieasiantuntijoita tai työsuojelutarkastajia. Jäsenet käyvät neuvonpitoa keskenään tutkimuksen eri vaiheissa ja lopuksi järjestetään kokous, jossa kootaan kaikkien jäsenten tutkimustulokset yhteen sekä tehdään ehdotuksia turvallisuuden parantamiseksi, jotta jatkossa voitaisiin estää vastaavantyyppinen onnettomuus. Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) sekä ylläpitää koodattua 7

8 tutkimusmateriaalia että arkistoi tutkijalautakuntien toimittamat onnettomuustapauskansiot. Tämän artikkelin tiedot perustuvat vuosien onnettomuustietoihin. Kuljettaja nuori tai keski-ikäinen mies Suomessa alkoholi on mukana noin joka neljännessä maantieliikenteen kuolonkolarissa. Pelkästään kuolemaan johtaneissa yksittäisonnettomuuksissa (ei toista ajoneuvoa osallisena) alkoholionnettomuuksien osuus on noin 40 prosenttia. VALT:n julkaisemien tutkimusten perusteella tiedetään, että valtaosa kuolonkolareiden rattijuopoista on miehiä, noin kolme neljästä ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan (yli1,2 promillea), onnettomuus on tavallisimmin tieltä ulosajo ja kuolonkolarin uhrina on tavallisimmin joko autoa kuljettanut rattijuoppo tai hänen kyydissään ollut matkustaja. Henkilö- ja pakettiautojen kuolonkolareita oli tutkimuksessani yhteensä 607. Näistä rattijuoppojen (kuljettajalla veressä alkoholia yli 0,50 promillea/litra) aiheuttamia oli 178 eli 29 prosenttia kaikista onnettomuuksista. Tutkimus keskittyi mieskuljettajiin, koska naiskuljettajien määrä kuolonkolareiden rattijuopoista oli vähäinen (yhteensä 16 tapausta, alle 10 prosenttia kaikista rattijuopoista). Pääosin naisrattijuoppojen onnettomuuksissa näkyivät samat riskitekijät kuin miestenkin. Tyypillinen rattijuopon vakava liikenneonnettomuus tapahtuu alemmalla tieverkolla, illan ja yön aikana, viikonloppuisin ja kesäkuukausina. Nuoret kuljettajat ovat yliedustettuina, noin kolmannes kaikista kuolonkolariin joutuneista rattijuopoista oli vuotiaita. Kuitenkin liikennevirrasta mitattuna eniten rattijuoppoja on ikäryhmässä vuotiaat. Suurimmalla osalla kuolonkolariin joutuneista rattijuopoista elämänhallinta oli karannut käsistä jo paljon ennen onnettomuutta. Monta riskitekijää Kun rattijuopon kuolonkolaria verrataan ei-humalaisen kuljettajan kuolonkolariin, löydetään taustalta monia riskitekijöitä: itse onnettomuustilanteessa korostuvat kuljettajan nuori ikä ja kokemattomuus kuljettajana, suuri nopeus ja turvavyöttömyys. Joka viidennellä humalaisella ei ollut voimassa olevaa ajokorttia onnettomuuden tapahtuessa. Humalaisen kuljettajan matkustajat olivat lähes poikkeuksetta myös humalassa. Vain yksi viidesosa rattijuopoista oli käyttänyt turvavyötä onnettomuuden tapahtuessa. Samoin turvavyöttömiä olivat myös heidän matkustajansa. Rattijuoppojen autot olivat keskimäärin vanhempia kuin selvien kuskien. Turvavyöttömyys, suuri nopeus ja vanha ajoneuvo valikoivat rattijuoppojen onnettomuudet nimenomaan kuolemaan johtaneiksi onnettomuuksiksi. Humalainen kuljettaja oli lähtenyt kuolonkolarimatkalle tavallisimmin kotoa tai kyläpaikasta ja yleisimmin yksin. Jos matkustajia oli mukana, tämä tai nämä olivat tavallisimmin samanikäisiä miespuolisia kavereita. Myös selvät kuljettajat olivat onnettomuuteen joutuessaan tavallisimmin yksin, mutta jos mukana oli matkustajia, niin tämä tai nämä olivat huomattavasti useammin perheenjäseniä kuin rattijuopoilla. Naispuolisten matkustajien osuus oli huomattavasti suurempi selvillä kuljettajilla kuin rattijuopoilla. Kuljettajan taustalta löytyy useasti myös voimakkaita tunnetiloja ennen matkaan lähtöä. Noin kolmannes niistä rattijuopoista, joiden tunnetilasta on tietoa välittömästi ennen onnettomuutta, oli suuttunut tai riidellyt ennen matkaan lähtöä. Selvistä kuljettajista vain 5 prosenttia oli suuttunut tai riidellyt ennen matkaa. Keski-ikäisillä taustalla alkoholiongelma Nuorten, vuotiaiden miesten rattijuoppo-onnettomuudet keskittyivät selkeästi viikonloppujen aamuyön tunneille. Keski-ikäisten, vuotiaiden rattijuoppojen onnettomuudet jakaantuivat tasaisemmin eri vuorokaudenaikoihin ja viikonpäiville. Tosin aamupäivisin tapahtui vain hyvin harvoin alkoholionnettomuuksia. Samoin vuodenajassa näkyy nuorten rattijuopumusonnettomuuksien keskittyminen erityisesti kesän kuukausille, mutta myös kevääseen ja syksyyn. Keski-ikäisillä onnettomuuksien jakautuma oli tasaisempi ympäri vuoden, joskin myös keski-ikäisillä onnettomuudet keskittyivät kesään ja syksyyn. Keski-ikäisten onnettomuuksien tasaisempaan jakautumaan yhteydessä on mitä ilmeisemmin heidän alkoholiongelmansa. Yhdeksällä kymmenestä keskiikäisestä miehestä oli taustalla alkoholiongelma määriteltynä joko poliisin haastattelujen ja/tai lääkärin lausunnon perusteella. Alkoholiongelmaan liittyi usein myös masennusta tai muita mielenterveyden ongelmia. Nuorten rattijuopumusonnettomuudet liittyivät enemmän viikonlopun alkoholinkäyttöön ja rattijuopumus saattoi olla satunnaista, jopa ainutkertaista. Keski-ikäisillä sen sijaan oli taustalla hyvin usein myös aikaisempia rattijuopumuksia: onnettomuutta edeltävänä viitenä vuotena kuudella kymmenestä oli vähintään yksi aikaisempi rattijuopumustuomio. 8 tiimi 1 06

9 tiimi 1 06 Mitä pitäisi tehdä? Suurimmalla osalla kuolonkolariin joutuneista rattijuopoista elämänhallinta oli karannut käsistä jo paljon ennen onnettomuutta. Alkoholismi, masennus, työttömyys ja yleinen välinpitämättömyys omasta tai muiden turvallisuudesta ovat osoituksia elämänhallinnan ongelmista. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta tärkeää olisi tunnistaa ajoissa tämä riskiryhmä ja estää heidän autolla ajonsa. Riittävä poliisivalvonnan määrä on perusta kaikille jatkotoimille. Seurauksista pelkkä ajokielto rattijuopumuksesta ei ole riittävä keino, koska tämänkin tutkimuksen mukaan ajokortitta ajo on melko yleistä rattijuoppojen keskuudessa. Ajoneuvon tuomitseminen valtiolle toistuvista rattijuopumuksista olisi järeämpi ja tietyissä tapauksissa hyvin perusteltu keino. Rangaistuksen tulisi kohdistua myös henkilöön, joka lainaa ajoneuvoaan rattijuopolle. Tosin tietoinen ajoneuvon luovuttaminen rattijuopolle on useissa tapauksissa hankalasti toteennäytettävissä. Kuitenkaan tutkimusaineistossa tilanne, jossa auton omistaja oli yksi rattijuopon matkustajista ja auto oli tietoisesti annettu humalaisen kuljetettavaksi, ei ollut harvinainen. Teknisenä keinona alkolukko on todennäköisesti tehokas rattijuopon matkan estäjä, mutta alkolukon yleistyminen voi tapahtua parhaassakin tapauksessa hitaasti. Valtaosa kuolonkolariin joutuneista rattijuopoista oli vahvassa humalassa. Äkkinäisesti voitaisiin siis ajatella, että promillerajan laskemisella 0,5 promillesta 0,2 promilleen ei olisi suoranaista vaikutusta rattijuoppojen ydinryhmään. Vaikutus saattaa kuitenkin näkyä välillisesti. Yhteiskunnalta tulisi tulla selkeä viesti siitä, että alkoholi ja liikenne eivät kuulu yhteen ( jos otat, et aja ). Siksi promilleraja 0,2 olisi huomattavasti perustellumpi kuin nykyinen 0,5 promillea. Nykyinen promilleraja viestii, että jos otat paljon, älä aja. Se, jolla on heikko alkoholinkäytön hallinta, saattaa ajautua tilanteeseen, jossa autolla liikkeellä ollessaan ottaa tuon yleisesti hyväksytyn yhden, mutta se johtaakin hallitsemattomaan toiseen, kolmanteen jne. Itsensä pettäminen otan vain yhden mahdollistuu. Ja tunnettuahan on, että järkevien päätösten tekeminen vaikeutuu vähäisenkin alkoholimäärän vaikutuksesta. Myös läheisten ja matkustajien olisi helpompi tehdä tulkintoja kuljettajan tilasta, mikäli se yksikin olisi ehdottomasti liikaa. Humalassa autolla ajon estäminen parantaa liikenneturvallisuutta mutta ei paranna rattijuopon elämää. Toinen kysymys siten onkin, mitä rattijuopolle pitäisi tehdä. Vastaukset löytynevät hyvin pitkälti keinoista, joita käytetään yleisesti alkoholiongelmaisten hoitoon. Erityisesti keski-ikäisistä kuolonkolariin joutuneista kuljettajista valtaosalla oli alkoholiongelma. Erityiskeinoina rattijuopoille on Suomessa käytetty ns. hoitoonohjausjärjestelmää sekä Liikenneturvan ja Kriminaalihuoltolaitoksen tarjoamia ns. liikenneturvajaksoja rattijuoppoudesta tuomituille. Näillä on voitu tarjota ainakin osalle rattijuopoista mahdollisuus katkaista humalassa ajon kierre ja lähteä hakemaan apua alkoholiongelmiin. Toisaalta vapaaehtoisuuteen perustuvina ja rattijuoppojen ns. kovaan ytimeen keskittyvinä niillä ei voida olettaa olevan samaa vaikutusta kuin parhailla ns. Driver Rehabilitation -kursseilla on Keski-Euroopassa voitu saavuttaa. Keski-Euroopassa tiettyjen liikennerikepistemäärien jälkeen kuljettajan on osallistuttava uudelleenkoulutukseen, mikäli haluaa ajokorttinsa takaisin. Tutkimuksin on todettu, että parhaat tulokset rattijuopumuksen vähentämisessä on saatu kursseilla, joilla on paitsi tiedollisia myös hoidollisia elementtejä. Edelleen parhaat tulokset on saatu motivoituneiden, ei kovin pinttyneiden rattijuoppojen ryhmässä. Tämä tarkoittaisi Suomessakin aiempaa aikaisempaa ja voimallisempaa puuttumista rattijuopumukseen. Heti ensimmäisen rattijuopumuksen jälkeen kuljettaja tulisi ohjata pakolliselle kurssille tai hoitoon, mikäli hän haluaisi jatkossa säilyttää ajo-oikeutensa. Aikaisella puuttumisella on myös paremmat mahdollisuudet auttaa henkilöä elämänhallintansa parantamiseen. K I R J A L L I S U U S : GREGOR BARTL, JEAN-PASCAL ASSAILLY, FRANCOISE CHATENET, MIKA HATAKKA, ESKO KESKINEN & GEORG WILLMES-LENZ: EU-Project Andrea, Analysis of Driver Rehabilitation Programmes. Kuratorium für Verkehrs Sicherheit, Austria SIRKKU LAAPOTTI & ESKO KESKINEN: Kuolemaan johtaneet yksittäis- ja ajoneuvon hallinnanmenetysonnettomuudet Suomessa vuosina Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 38/2005. SIRKKU LAAPOTTI, MIKA HATAKKA & ESKO KESKINEN: Liikenneturvajaksot osana rattijuoppojen yhdyskuntapalvelua Mielekästä toimintaa. Turun yliopisto, psykologian laitos. Liikenneturvan tutkimusmonisteita 100/2004. SIRPA RAJALIN: Rattijuopumus Suomessa. Liikenneturvan tutkimusmonisteita 99/2004. VALT Ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista v Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet. Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) Sirkku Laapotti työskentelee erikoistutkijana Turun yliopiston psykologian laitoksella. 9

10 Huumetestauskeskustelu suomalaisissa päivälehdissä: Valitun joukon puhetta Helsingin Sanomien ja Aamulehden huumetestauskirjoittelussa vuosina oli selviä eroja. Yhteistä oli, että kummankaan lehden testiuutisoinnista ei juuri syntynyt kuvaa todellisesta keskustelusta. Osapuolten kommentit lausuttiin yleisesti julkisuuteen, ei kohdennettuna muille toimijoille, joten ne eivät kohdanneet toisiaan. Lukijan osaksi jäi yhdistää kommentit osaksi samaa testikeskustelua. ELINA MALKAMÄKI Huumetestauskeskustelun käydessä julkisuudessa kiivaimmillaan vuosina Suomen kahden suurimman päivälehden, Helsingin Sanomien ja Aamulehden, testiuutisoinnissa oli selviä keskinäisiä eroja. Ne koskivat valittuja näkökulmia, julkisuudessa esiintyviä tahoja ja lehtien intoa johdatella testikeskustelua. Aamulehdessä eniten huomiota saivat kouluissa tehtävät oppilaiden huumeseulonnat. Koulujen testejä käsitteleviä juttuja oli 78 jutusta 45 prosenttia. Helsingin Sanomissa koulujen testejä käsitteleviä juttuja oli 65 jutusta reilu kolmannes. Palstatilaltaan eniten huomiota lehden uutisoinnissa saivat kuitenkin työpaikkojen huumetestit. Tamperelainen Aamulehti haki uutisoinnissaan monipuolisempia näkökulmia Helsingin Sanomien keskittäessä uutisoinnin rytminsä valmisteilla olleen testilainsäädännön seuraamiseen. Helsingin Sanomat uutisoi esimerkiksi syksyllä 2000 työnsä aloittaneen sosiaali- ja terveysministeriön huumetestausta pohtineen työryhmän väliraportin jne. Tällöin uutisen sisältö oli tavallisesti juuri työryhmän esiin nostama asia ja sen näkökulma asiaan. Aamulehdessä työryhmän raportit olivat vain yksi osa kirjoittelua. Aamulehti paikallisti valtakunnalliset uutiset lähestymällä niitä seudun koulujen ja yritysten kautta. Esimerkiksi oppilaitosten testien yhteydessä Aamulehti haki uutisointiinsa yksittäisten koulujen näkökulman haastattelemalla koulujen rehtoreita ja kouluterveydenhoitajia ja etsimällä selvyyttä siihen, miksi nämä koulut tahtoisivat tehdä testejä. Vallakkaat toimijat äänessä HS:ssa Uutisotteen ero näkyi myös lähteiden käytössä. Helsingin Sanomien uutistilaa hallitsivat läpi kirjoittelun vallakkaat toimijat: poliitikot, lääketieteen ja lain asiantuntijat ja testityöryhmien johtajat. Tavallinen kansalainen, opiskelija tai työntekijä, pääsi lehden uutistilassa esiin vain muiden toimijoiden puheen kohteena. Huumetestausjuttujen yhteydessä Helsingin Sanomissa tuli myös Aamulehteä selvemmin esiin sanomalehden lokeroitunut luonne eli eri osastojen uutiset, yleisönosasto jne. tiukka erottelu toisistaan ja se, että tietyt toimijat pääsevät esiin vain tietyissä osastoissa. Helsingin Sanomien uutistilaa hallitsivat päättäjät ja asiantuntijat. Tavalliset ihmiset, kuten koulujen testausta kommentoivat opiskelijat, taas pääsivät keskustelemaan ja määrittelemään asioita ainoastaan lehden yleisönosastolla. Kiintoisaa oli, että Helsingin Sanomien uutisissa lähteinä käytetyt asiantuntijat osallistuivat keskusteluun myös omien yleisönosastokirjoitusten tai asiantuntija-artikkeleiden kautta. Näin julkisuuteen testiasiassa päässeiden ja siitä keskustelevien joukosta muodostui lehdessä pieni ja tiivis. Aamulehden julkisuustilassa toimijoita eli jutuissa esiintyneitä tahoja oli lukuisia. Aamulehdessä päättäjinä pääsivät esiin paikalliset virkamiehet ja luottamushenkilöt. Lähteiden käytössä näkyi eroja myös lehden sisällä. Työpaikkojen testeistä kirjoittaessaan Aamulehtikin nojautui enemmän vallakkaiden päättäjien ja asiantuntijoiden puoleen. 10 tiimi 1 06

11 Merkillepantava ero kahden lehden välillä oli se, että Aamulehden oppilaitosten testejä käsittelevissä uutisissa omalla äänellään pääsivät esiin myös nuoret oppilaat itse. Sisällöltään nuorten panos keskusteluun ei kuitenkaan ollut verrattavissa virkamiehiin. Heidän tehtävänsä oli lähinnä kommentoida muiden valmiiksi määrittelemiä asioita ja useimmiten tämä esitettiin vielä niin sanotusti ryhmän mielipiteenä tyyliin tytöt nyökyttelevät. He eivät siis osallistuneet testauksen määrittelyyn. Aamulehti otti kantaa vahvemmin Aamulehdessä journalistinen puuttuminen oli näkyvämpää kuin Helsingin Sanomissa. Lehti piti testikeskustelua käynnissä nostamalla testauksen esille yhteyksissä, joissa se ei ollut varsinaisena pääuutisaiheena, kuten henkilöhaastatteluissa. Yleisönosastolla testiaiheiset mielipidekirjoitukset otsikoitiin muita isommalla fontilla ja taitettiin näkyvästi sivun keskelle silloinkin, kun teksti ei esimerkiksi pituutensa puolesta olisi sitä vaatinut. Aamulehti otti testiasiaan avoimesti kantaa sekä pääkirjoituksissa että toimituksellisissa kolumneissa. Journalistinen tulkinta ulottui tekstin tasolla myös uutisiin. Näkyvimmin se tuli esille sisäministeri Ville Itälän yhteydessä. Tuore sisäministeri asettautui julkisesti tiukan huumelinjan kannalle ja kannatti huumetestejä sekä kouluihin että työpaikoille. Aamulehti tarttui näihin Itälän mielipiteisiin ja teki hänestä pakollisten testien edustajan. Testejä kutsuttiin uutistekstissä muun muassa Itälän kuningasideaksi ja Itälän huumehankkeiksi. Tällä tavoin sisäministeri sanomisineen esitettiin ironisessa valossa, mikä heikensi hänen sanomansa vakavasti otettavuutta. Helsingin Sanomissa journalistinen ohjaus näkyi lähinnä yksittäisten juttujen rakentamisessa. Näkyvimmillään se oli oppilaitosten huumetestejä koskevaan kirjoitteluun rakennettuna riita-asetelmana. Lehti teki koulujen testien laillisuuskysymyksestä kahden osapuolen vastakkainasettelun, jossa eri puolilla olivat opetushallitus ja koulut. Tätä vastakkaisuutta lehti tuki muun muassa otsikoissaan tyyliin: Opetushallitus ja koulut eri mieltä huumetesteistä. Ei vastavuoroisuutta vaan vuoroin puhelua Millaista kirjoittelu sitten oli keskusteluna? Kummankaan lehden uutisoinnista ei juuri syntynyt kuvaa todellisesta, vastavuoroisesta keskustelusta. Jutuissa, joissa aktiivisia toimijoita oli useampi, kommentit eivät kohdanneet toisiaan eli eivät reagoineet toisiinsa jutun uutistilassa. Mielipiteiden lausuminen oli vuoroin puhelua, jossa osapuolet toivat esiin vain omaa kantaansa. Kun peräkkäisiä kirjoituksia tarkasteli pitemmällä tiimi 1 06 aikavälillä, osapuolten välillä oli havaittavissa jonkin verran keskustelevuutta. Tavallisimmin tämä näkyi mielipidekirjoituksissa, joissa viitattiin parhaimmillaan paitsi edellisiin puhujiin, myös heidän näkemyksiinsä ja nimettiin siten se keskustelu, jonka osaksi oma mielipide suhteutettiin. Uutisjuttujen välinen keskustelevuus oli tyystin uutiskertojan aikaansaannosta. Viitteitä siihen oli silloin, jos kertoja viittasi asiasta aiemmin esitettyihin näkemyksiin ja liitti aktiivisesti toimijan sanomiset osaksi teemasta käytyä keskustelua. Tätä kuitenkin tapahtui varsin vähän. Jäi pääosin lukijan kontolle liittää lukuisat julkisuuteen lausutut kommentit osaksi samaa keskustelua. Samalla lukijoille itselleen rakennettiin keskustelussa yleisön asema. Äkkipäätään ajatellen huumetestaus olisi aihe, joka koskettaa myös ns. tavallisia kansalaisia sen takia, että monilla työpaikoilla testit ovat jo käytössä esimerkiksi työhönotossa. Huumetestaus on siis lähempänä ihmisten arkea, toisin kuin esimerkiksi huumerikollisuus ja siihen liittyvät tyypilliset median takavarikkouutiset. Se antaisikin syyn ajatella, että testaus herättäisi kansassa halua ottaa osaa keskusteluun. Journalismin kannalta se taas asettaa vaatimuksen ottaa kansalaiset, testauksen kohteena olevat työntekijät ja oppilaat aktiivisesti mukaan julkiseen keskusteluun testauksen määrittelyistä ja merkityksistä sekä pitää syntyvä keskustelu käynnissä tarjoamalla sille uusia virikkeitä. K I R J A L L I S U U S : HEIKKI HEIKKILÄ & RISTO KUNELIUS: Julkisen journalismin äärellä. Ajatuskokeita pääsyn, keskustelun ja harkinnan käsitteillä. Tiedotustutkimus 4/1997. VEIKKO PIETILÄ: Reflections on Public Discussion in the Mass Media. Nordicom Review 1/2001. VEIKKO PIETILÄ: Kertomuksia uutisista, uutisia kertomuksista. Kirjoituksia kolmelta vuosikymmeneltä. Tiedotusopin laitoksen julkaisuja, sarja A 86. Tampereen yliopisto SEIJA RIDELL: Maankäyttöpeliä mediatilassa. Yhdyskuntasuunnittelu 1/2005. SEIJA RIDELL: Median julkisuustiloja kartoittamassa. Julkisuuden journalistinen tuottaminen ja kommunikatiivisuuden haaste. Tiedotustutkimus 2/2004. SEIJA RIDELL: Kaikki tiet vievät genreen. Tutkimusretkiä tiedotusopin ja kirjallisuustieteen rajamaastossa. Tiedotusopin laitoksen julkaisuja, sarja A 63. Tampereen yliopisto Free lance -toimittaja Elina Malkamäki tekee pro gradu -työtään Turun yliopiston mediatutkimuksen laitokselle suomalaisten päivälehtien huumetestauskirjoittelusta julkisena keskusteluna. 11

12 Naisten talon naisten kätten töitä kesällä Tarja Hiltunen NAISTEN TARPEET huomioitava päihdehuollossa Päihderiippuvaisten naisten tarpeita ei huomioida riittävästi päihdehuollossa. Naisten päihdeongelma on vaietumpi, eikä heillä ole niin paljon auttajia kuin miehillä. Miesten päihteidenkäyttö myös hyväksytään helpommin kuin naisten. TARJA HILTUNEN Jyväskylässä on toiminut kolme vuotta Naisten talo, joka on osa Sininauhaliiton kolmivuotista RAY:n rahoittamaa Eevan perhe -projektia ( ). Projektissa on kehitetty tukea päihteitä käyttäville naisille ja äideille sekä heidän lapsilleen ja sijoitettujen lasten vanhemmille. Projekti toimi Jyväskylän lisäksi Raumalla ja Tampereella. Naisten talon toiminta suuntautui päihdehaitoista kärsivien naisten ja äitien sekä heidän lastensa tukemiseksi. Talon asiakkaina ovat olleet myös sijoitettujen lasten vanhemmat. Naisten talo toimi nimenomaan naisten yhteisönä, jossa oli tarjolla ammatillista ja vertaistukea. Kynnys oli matala ja talolla asioitiin kahtena päivänä viikossa ilman ajanvarausta. Tarjolla oli myös 12 tiimi 1 06

13 puhelinneuvontaa ja keskusteluapua. Naisten talon toiminta päättyi toukokuussa Talon tapoihin kuului kohdata nainen kokonaisena naisena, omana itsenään, ei vain ongelmiensa kautta. Toiminta tarjosi monipuolista toimintaa, kuten luovaa toimintaa, avoimia keskusteluryhmiä, askartelua, musiikin kuuntelua, kirjoittamista, maalaamista ja rentoutusta. Te tapäivissä oli alustuksia naisia koskettavista aihepiireistä, esimerkiksi riippuvuudesta ja siitä toipumisesta, perheväkivallasta, ruuanlaitosta, ihmissuhteista ja naiseudesta yleensä. Kestosuosikkina olivat naisten hemmottelupäivät, jotka sisälsivät parturi-kampaajaja kosmetologipalveluita. Naisten ryhmässä nainen saa tilaa itselleen ja omille kysymyksilleen. Vain naisille suunnatut päihdepalvelut harvassa Kysymys, tarvitaanko päihderiippuvaisille naisille omia palveluita, herättää aika ajoin pohdintaa. Ihmetystä on herättänyt myös se, että päihdehaitoista kärsivien naisten ryhmätoimintaa ja sen merkitystä täytyy perustella. Miesten ryhmätoimintoja ei tarvitse perustella. Yleinen näkemys kuitenkin on, että päihdehuollossa ei huomioida riittävästi päihderiippuvaisten naisten tarpeita eikä tarjota naisia motivoivaa toimintaa. Naisten päihdeongelma on vaietumpi, eikä heillä ole niin paljon auttajia kuin miehillä. Naisille suunnattuja päihdehuollon palveluita on Suomessa hyvin vähän. Päihdehuollon palvelut ja päivätoimintakeskukset on periaatteessa tarkoitettu kaikille. Käytännössä ne ovat kuitenkin hyvin miesvaltaisia, eivätkä naiset välttämättä viihdy niissä. Toiminta ja sisustus on suunniteltu miehiä ja miesten tarpeita silmällä pitäen. Tarjolla on esimerkiksi biljardin- ja kortinpeluuta tai tikanheittoa. Jyväskylän Naisten talolla naiset ovat osittain itse saaneet sisustaa taloa kodikkaaksi ja kauniiksi. Heillä on ollut myös mahdollisuus esittää omia ehdotuksiaan toiminnan kehittämiseksi ja toteuttamiseksi. Miesten päihteidenkäyttö hyväksytään helpommin kuin naisten. Nainen monesti häpeää päihdeongelmaansa, hän ei uskalla tulla samalla tavalla esiin kuin mies. Naisten päihdeongelma nähdään yhä leimaavana ja siihen suhtaudutaan miesten päihdeongelmaa ankarammin, siksi naisten on vaikeampi hakeutua avun piiriin. Miesvaltaisissa yhteisöissä naisen on vaikea ottaa puheeksi esim. hyväksikäytön kokemuksia, äitiyteen tai yleensä naiseuteen liittyviä asioita. Nainen alistuu helposti miesyhteisöissä odotuksiin, asenteisiin ja rooleihin, jotka voivat estää hänen toipumistaan. Päihderiippuvuudesta toipumisen tukemiseen naiset tarvitsevat heille erikseen suunnattuja päihde- ja kuntoutuspalveluita. Tätä mieltä ovat olleet Jyväskylän Naisten taloilla asioineet naiset itsekin. Huostaanotot erityisen raskaita Päihdeongelmainen nainen on usein heikommassa asemassa kuin mies. Naisten päihteidenkäyttö koskettaa koko perhettä, erityisesti lapsia. Kun nainen voi hyvin, silloin lapset ja koko perhe voivat hyvin. Erityisen raskaita ovat naisten elämässä tilanteet, joissa päihteet ovat aiheuttaneet perheen rikkoutumisen ja lasten menettämisen. Näiden asioiden jakaminen on erittäin vaikeaa, ja tuen saaminenkin voi olla mahdotonta. Myös nuorten päihteitä käyttävien naisten tilanne on huolestuttava. He saattavat juoda Kirsi Nieminen Sosiaalityöntekijä Virpi Kujala (vas.) ja Tarja Hiltunen Naisten talon aulassa. Naisten talo sijoittui diakoniaideakilpailussa kuuden parhaan hankkeen joukkoon. tiimi

14 ja viettää aikaa itseään paljon vanhempien alkoholiongelmaisten miesten porukoissa. Pidemmällä aikavälillä arvioituna miesporukoissa aikansa viettävien nuorten naisten elämä miehistyy. Turvallisuuden kokeminen tärkeää Naisten ryhmät ja vertaistuki auttavat saamaan sellaista sosiaalista tukea, jonka avulla pulmallisia asioita voidaan käsitellä. Naisen toipumisessa tärkeää on turvallisuuden kokeminen, joka puolestaan antaa naiselle rohkeutta avautua ja olla omana itsenä, näyttää tunteita, itkeä ja nauraa. Naisten päihteidenkäytön taustalla voivat olla naisen elämän erityisyydestä johtuen riittämättömyyden tunteet, yksinäisyys, tyhjyys, turhautuminen, masennus, häpeä ja syyllisyys. Päihdehaitoista kärsivien naisten ja äitien on todettu poikkeuksellisen usein kokeneen jo lapsuudenperheissään emotionaalista turvattomuutta ja vaikeita elämäntapahtumia, vanhempien päihdeongelmaa, fyysistä ja seksuaalista pahoinpitelyä ja vanhempien riitelyä. On ymmärrettävää, että ikäviä elämänkokemuksia kokeneet naiset tarvitsevat päihdeongelman hoitamisen lisäksi tukea ja apua moniin mieltä painaviin kysymyksiin. Tärkeää toipumisprosessissa on, että naisen identiteetti vahvistuu niin, että hänen kykynsä käsitellä tunne-elämän ongelmia lisääntyy ja että hän oppisi ymmärtämään itseään, sitä, kuka hän oikeastaan on. Naisten päihteidenkäytön taustalla on usein myös parisuhdeongelmia, väkivaltaa, työttömyyttä, lasten huostaanottoa tai sen uhkaa. Elämää haittaa monesti se, että naiset alistuvat parisuhteessa esimerkiksi erilaisiin miesten maailmassa oleviin rooleihin ja vaatimuksiin. Koska päihdehaitoista kärsivä nainen on ikään kuin tottunut tiettyihin vaatimuksiin, hän helposti mukautuu ja alistuu odotuksiin, asenteisiin ja rooleihin miesyhteisöissä, mikä voi estää hänen oman toipumisensa. Siksikin on tärkeää, että päihdehaitoista kärsiville naisille on tarjolla heidän tarpeitaan vastaavia päihdepalveluita. Naisten yhteisöissä naisille tarjoutuu mahdollisuus tukea kanssasisariaan. Naisten yhteisö avaa mahdollisuuksia työstää ja rakentaa naiseuttaan ja minäkuvaansa uudelleen. Naisten keskinäinen vertaisuus helpottaa puhumista ja kokemuksien jakamista. Keskenään olleessaan he voivat välttää kilpailun, joka helposti syntyy miesvaltaisissa yhteisöissä. Sosiaalinen, emotionaalinen ja toiminnallinen tuki on tärkeätä eheytymisprosessissa, ja esimerkiksi itsensä toteuttaminen ja luova toiminta voivat tuottaa paljon mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia. Naisten ryhmässä nainen saa tilaa itselleen ja omille kysymyksilleen. Naisyhteisöissä naiset eivät tunne itseään silmätikuiksi eivätkä kiusaantuneiksi. Uusien ihmissuhteiden ja ystävien löytyminen voi tuoda naisen arkeen mielekkyyttä, joka tukee hänen elämäänsä. On nähtävä päihdeongelman taakse Ainoastaan naisille tarkoitetut palvelupisteet myös alentavat kynnystä tulla avun piiriin. Päihdehaitoista kärsiville naisille tärkeä viesti on se, että heille on olemassa paikka, jonne he voivat mennä silloin kun heillä on tarvetta akuuttitilanteissa tai muuten vain tapaamaan vertaisiaan. Toiset tarvitsevat enemmän aikaa kerätäkseen rohkeutta tulla palveluiden piiriin. Naisten yhteisymmärryksen ja yhteenkuuluvuuden kokemukset vaikuttavat positiivisesti itsetuntoon ja identiteetin vahvistumiseen. Naisyhteisöissä naisten rohkeus olla omana itsenään kasvaa, mikä vaikuttaa siihen, että nainen vapautuu puhumaan omista asioistaan. Päihdekuntoutujanaiset arvostavat korkealle sellaisen auttamistyön, jossa heidän huolensa otetaan vakavasti, jossa heidän tunteillaan ja ajatuksillaan on merkitystä ja jossa heitä kuullaan ilman moralismia, syyllistämistä tai ylemmyydentuntoista elämän normittamista. On nähtävä päihdeongelman taakse: ihminen yrittää parhaansa, mutta aina sillä hetkellä ei ole voimavaroja enempään. Usein ongelmat ovat niin syvällä, ettei niitä nopeasti korjata. Suhtautuminen ei saa olla tuomitsevaa. Pienetkin edistysaskeleet pitäisi nähdä myönteisinä seikkoina. Naisten talolla on toiminut myös sijoitettujen lasten äitien vertaisryhmiä ja toimintaterapeuttinen ryhmä sekä tarinataloryhmä. Osallistujat ovat sitoutuneet ryhmiin pidemmäksi aikaa. Monet naiset ovat halunneet henkilökohtaista keskustelu- ja sielunhoitoapua sekä tukea lapsen huostaanoton vuoksi. Ohjelmassa on ollut myös hartauksia. Niissä on voinut hiljentyä sekä keskustella hengellisistä asioista ja muista elämän kysymyksistä. L Ä H T E E T: RIITTA GRANFELT: Kertomuksia naisten kodittomuudesta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura TARJA HILTUNEN, VIRPI KUJALA & KATI-PUPITA MATTILA: Näkyvä piilo. Päihdeongelmaisen naisen matka haavoittuneesta lapsuudesta eheyteen. Sininauhaliitto TARJA HILTUNEN: Äitien voimaantuminen lastensa huostaanoton jälkeen. Aikuiskasvatuksen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto Tarja Hiltunen työskentelee Sininauhaliiton Tukea KaikkiNaiselle -hankkeen projektipäällikkönä. Tätä ennen hän on toiminut Sininauhaliiton Eevan perhe -projektissa ( ) Jyväskylässä toimivan Naisten talon johtajana. 14 tiimi 1 06

15 KATI RANTALA R A N T A L A Salaliittoja, science fictionia ja lääketeollisuutta Isossa-Britanniassa on julkistettu hallituksen tukema ohjelma Drugs Futures Taustalla on Office of Science and Technology yhteistyössä kaupallisten toimijoiden kanssa. He ovat laatineet skenaarioita kysymällä, kuinka hyödyntää psykoaktiivisia aineita kuluttajien hyödyksi, tieteelliseen tietoon vedoten. Raportti ei kysy, missä menee luonnollisen ja tuotetun kokemuksen raja. Kulttuuri ikään kuin säätelee biologiaa, etenkin lääketeollinen bisneskulttuuri. Ihanteellisena nähdään kehitys, jossa aineita käytetään kontrolloidusti älyllisen suorituskyvyn parantamiseksi tai hoidon välineinä. Psykoaktiivisten aineiden käyttö ei enää olisi rikosoikeuden vaan hyvinvoinnin edistämisen aluetta. Tosin raportissa tunnustetaan, että poliisin huoleksi jäävät edelleen pimeät markkinat. Tiskin alta saataville hard core -kokemuksille on aina kysyntää. MONET SCIENCE FICTION -tarinat ammentavat paitsi medikalisoitumisesta myös huumausaineista extreme-kokemusten yhtenä lähteenä tai järjen äänen sumentajana. Klassinen esimerkki jälkimmäisestä on Aldous Huxleyn Soma-huume teoksesta Brave New World. Kiinnostava teos on myös Neal Stephensonin vuonna 1992 ilmestynyt Snow Crash. Se on päässyt Time-lehden sadan kaikkien aikojen parhaan kirjan listalle. Kirja kuvaa Los Angelesia aikana, jolloin valtaa pitää yritysmaailma. Snow Crash viittaa rikkoutuneen television lumisateeseen. Se on tietokonevirus, jonka tarkoituksena on lamaannuttaa Metaverse ssä (internetin seuraava aste) liikkuvien hakkereiden tajunta lumisateen kaltaiseksi. Lisäksi Snow Crash on reaalimaailman huume, joka kantaa mukanaan virusta. Tarinan selitys on primitiivisessä, sumerialaisessa alkukielessä ennen Babelin tornin sortumista. Stephenson esittää, että sumerialaisessa mytologiassa papisto hallitsi massoja salaisten alkukielellisten koodien avulla. Vaikka se tie tuli päätökseen, koodisto jäi talteen Asherah-virukseen. Tätä virusta Asherah-kultti sittemmin levitti prostituoitujen ja tartunnan saaneiden naisten lapsilleen antaman rintaruokinnan kautta sekä Snow Crash -huumeessa. Koska Metaverse saattoi olla reitti salaisuuden tiimi 1 06 paljastumiseen liian älykkäille hakkereille, Snow Crash -virus lanseerattiin molemmalle todellisuuden tasolle. Kirjailija spekuloi, että Kabbalah-liike kykenisi kontrolloimaan tuota alkukieltä. com kertoo, että kabbalisteille sanat, kirjaimet ja numerot sisältävät mysteerejä, jotka ovat tulkittavissa vain valituille. Niitä käytetään maagisissa menoissa. Liikkeen vetohahmo Madonna huumaa fanejaan uusimmilla videoillaan. Netistä löytyy myös tutkijoita, jotka väittävät tietynlaisessa ja yhä suositummassa tiibetiläisessä buddhalaisuudessa olevan vastaavaa symboliikan avulla tapahtuvaa manipulointia, jopa salaista maailmanvalloituksen ideaa. ARKITODELLISUUTEEN palataksemme ihmisoikeuksien puolesta taistelevan Rutherford Instituutin johtaja John Whitehead väittää, että esimerkiksi Illinoisissa laki edellyttää alaikäisten ja raskaana olevien naisten mielenterveyden screenaamista. Whiteheadin mukaan taustalla on Texas Medication Algorithm Project, jota Bushin terveysaiheinen komissio suosittelee mallina hoitoon, joka ilmentää näyttöön perustuvaa käytäntöä kuluttajien parhaaksi. On paljastunut, että valtion virkamiehillä oli vaikutusvaltaa mallin lanseeraamiseen ja että he olisivat saaneet rahaa taustalla olevilta lääketeollisuuden yrityksiltä. Edelleen Whitehead väittää, että vuoden aikana noin kuusi miljoonaa koululaista on saanut amfetamiinijohdannaista Ritalin-lääkettä. Moni alan ihminen haluaa muistuttaa siitä, että mielenterveyden diagnoosit ovat paitsi subjektiivisia myös sosiaalisia konstruktioita ja että psykiatrisen lääkinnän vaikutukset lapsiin ovat tutkimattomia ja arvaamattomia. Whiteheadin näkemykset ovat luettavissa mm. nettisivuilta, joiden otsikkona on This is not science fiction. Mikä onkaan totta ja mikä tarua? Niin tai näin, lienee hyvä muistaa sosiaalisen konstruktionismin hengessä, että mihin fiktioihin itse kukin uskookaan, sitä hän myös herkästi kokee ja toiminnallaan tuottaa, niin parhaimmillaan kuin pahimmillaan. Kati Rantala on sosiologi ja työskentelee erikoistutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa. 15

16 Viime joulukuussa yhtenä niteenä ilmestyneet Jean Sibeliuksen päiväkirjat valottavat ainutlaatuisella tavalla paitsi säveltäjän henkilökuvaa myös hänen kamppailuaan alkoholia vastaan. MIA GRÖNSTRAND x miagronstrand@luukku.com Säveltäjän ja juomarin päiväkirjat duurissa ja mollissa Yleensä kun julkisuudessa on puhuttu säveltäjä Jean Sibeliuksen ( ) alkoholinkäytöstä, siihen on liittynyt joukko hupaisia kosteaa taiteilijaelämää kuvaavia kertomuksia. Aiheeseen on liittynyt yleistä hymistelyä sekä asian tai ongelman kaunistelua. Ensimmäisen kerran Sibeliuksen yltiöpäinen alkoholinkäyttö tuotiin varsin suoraan julki Vesa Sirénin Aina poltti sikaria -kirjassa (WSOY 2000). Kirjan yhtenä lähteenä olivat säveltäjän päiväkirjat, jotka viime joulukuussa, säveltäjän syntymän 140-vuotisjuhlapäivän aattona, vihdoin julkaistiin yhtenä niteenä. Päiväkirjojen intiimien kirjallisten purkausten kautta lukijalle paljastuu kaunistelematta säveltäjän ankara kamppailu raittiuden ja riippuvuuden välimaastossa. Ensimmäisten vuosien merkintöjä sävyttää vahvasti Sibeliuksen vaimolleen Ainolle (o.s. Järnefelt) antama lupaus raittiudesta kiihkeiden nuoruuden viftailuvuosien jälkeen. Kieltäytymisen taustalla oli myös kurkusta leikattu kasvain vuotta aikaisemmin. Raittiuslupauksen pitäminen ei ollut helppoa herkälle ja tuskaiselle taiteilijasielulle. Sibelius tuntui tarvitsevan stimulusta paitsi pystyäkseen keskittymään sävellystyöhönsä myös pitääkseen poukkoilevat hermonsa kurissa, varsinkin ennen esiintymistilanteita. Usein hän tunnusti päiväkirjalle, kuinka paljon hän kaipasi alkoholia ja sikareita. Vaikeaa oppia työskentelemään ilman stimulusta. Pakko! patisteli säveltäjä itseään 15. marraskuuta vuonna Se [työ] sujui tupakilla ja viinillä. Mutta minun täytyy oppia tämä, jopa ilman niitä! Sibelius tuskaili vuotta myöhemmin. Päiväkirja helpotti Sibelius aloitti päiväkirjan kirjoittamisen vuonna Ensim- alkoholista erossa mäiselle sivulle on listattu mittava selvitys veloista ja vekseleistä, olemisen vaikeutta. mutta aikaa myöten päiväkirjasta muodostui talousmerkintöjen ohella säveltäjän uskottu ystävä. Päiväkirja helpotti alkoholista erossa olemisen vaikeutta ja Sibelius kirjoittikin, kuinka päiväkirja tuntui olevan viftien ja niiden tapaisten helpotusten korvike. Sibelius kuitenkin yritti sitkeästi ja onnistuikin raitistumaan useiksi vuosiksi. Noina vuosina myös maine säveltäjänä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin lähti lentoon, ja hän sävelsi lukuisia menestysteoksia ilman stimulusta. 16 tiimi 1 06

17 Ilmeisesti vuoden 1927 kesän aikana Sibelius yritti jälleen ryhdistäytyä, sillä muutaman kuukauden ajalta on liki päivittäin merkitty muistiin, kuinka päivä on kulunut ilman alkoholia tai sitä on nautittu kohtuudella. Tiettävästi Sibelius vanhemmiten löysikin alkoholin nauttimisessa ja sikarin pössyttelyssä kultaisen keskitien, ja Ainokin jaksoi miehensä rinnalla loppuun asti. Repsahdus vei avioeron partaalle Ensimmäinen maailmansota katkaisi Sibeliuksen hyvään alkuun päässeen maailmanmaineen ja sulki hänet Ainolaan useiksi vuosiksi. Taloudellinen tilanne oli surkea ja huolet painoivat. Päiväkirjan sivuille alkaa ilmestyä repsahtamisesta kieliviä merkkejä: ensin silloin tällöin sikari, sitten lasi viiniä, kunnes täydellinen antautuminen alkoholille ja huolten turruttamiselle saattoi Jean ja Aino Sibeliuksen lähes avioeron partaalle. Juopottelun seurauksena Sibelius kärsi syvistä masennuksista, eivätkä itsemurha-ajatukset olleet tuntemattomia. Sibelius näki, mitä hänen itsekäs toimintansa aiheutti Ainolle: Hänellä [Ainolla] on nyt todella vaikeaa ja hän kärsii vuokseni suunnattomasti, Sibelius murehti vuonna 1917 ollessaan jo rankassa juomiskierteessä. Tuntuu kuin Sibelius ei olisi mahtanut tai halunnut mahtaa vietilleen mitään. Ikääntymistään ja mainettaan murehtiva säveltäjä yritti alkoholin voimalla palata nuoruutensa kukoistaviin päiviin. Seurauksena olivat entistä synkemmät ajatukset ja itsesyytökset, toisinaan alkoholi siivitti itsetunnon mahtipontisiin korkeuksiin. Sävellystyö kuitenkin jatkui ja Sibeliusten taloudellinenkin tilanne parani pikkuhiljaa. tiimi 1 06 Laaksoista vuoren huipulle Sibeliuksen päiväkirjamerkinnät ovat usein lyhyitä ja epäsäännöllisiä. Toisinaan vihkoihin on raapustettu vain muutamia kommentteja vuodessa. Ahkerimmin merkintöjä on ensimmäisiltä raittiuden vuosilta aina 1920-luvulle, jonka jälkeen kirjoitustahti harvenee ja Ainolan hiljaisuus näyttää ulottuneen myös päiväkirjoihin. Viimeisimmät merkinnät ovat vuodelta Sibelius kirjoitti usein, että päiväkirjat eivät koskaan saa joutua ulkopuolisten luettavaksi. Mutta onneksi Sibeliuksen perikunta myöntyi päiväkirjojen julkaisemiseen, sillä ne valottavat ainutlaatuisella tavalla niin Sibeliuksen henkilökuvaa kuin Ainolan arkipäivääkin. Niiden sivuilta paljastuu valtavien rahahuolien kanssa painiskeleva herkkä taiteilijasielu, joka kärsi pikkukappaleiden säveltämisestä mutta joka samalla ymmärsi niiden olevan perheen useimmiten ainoa tulonlähde. Ne kuitenkin veivät aikaa suurempien ja merkittävämpien teosten säveltämiseltä, mitä Sibelius alituiseen tuskitteli. Päiväkirjat paljastavat myös rakastavan perheenisän, joka myötäeli voimakkaasti tytärtensä ja vaimonsa iloja ja murheita. Iloa tuottivat myös Tuusulanjärven yhteisön naapurit ja luonto sen monine ihmeineen. Päiväkirjat ovatkin kuin duurin ja mollin vuoropuhelua välillä ollaan syvissä surkeuden ja itsetuhon laaksoissa, toisinaan korkealla Himalajan huipuilla. Sibeliuksen päiväkirjat on laajana tieteellisenä laitoksena, alkuperäiskielellä ruotsiksi toimittanut professori Fabian Dahlström. Hän sai tähän asti vain harvojen tutkijoiden käytössä olleet päiväkirjat käyttöönsä laatiessaan Sibeliuksen täydellistä teosluetteloa muutama vuosi sitten. Päiväkirjat on kustantanut Svenska litteratursällskapet yhdessä ruotsalaisen Bokförlaget Atlantiksen kanssa. Mia Grönstrand on FM ja vapaa toimittaja. Hän on erityisesti perehtynyt säveltäjä Jean Sibeliuksen nuoruusvuosiin ja uran alkuvaiheisiin. Kursiivilainaukset kirjoittajan vapaasti suomentamia teoksesta Fabian Dahlström (toim.): Jean Sibelius. Dagbok SLS

18 Seksiriippuvuus aikamme haaste? Monet päihdehoidon työntekijät ja asiakkaat ovat nähneet, miten ihmiset ovat lopettaneet alkoholin- tai huumeidenkäytön. Haitallinen riippuvuuskäyttäytyminen saattaa kuitenkin jatkua esimerkiksi ylenmääräisen ja pakonomaisen pelaamisen, seksin, ylensyömisen tai kehonrakennuksen muodossa. JAANA HELMINEN Nykyisin puhutaan paljon läheisriippuvuudesta ja useat ihmiset ovat myös riippuvaisia kahvista ja tupakasta. Olemme riippuvaisia ruoasta ja juomasta ja parisuhteessa eläminenkin edellyttää sopivanlaatuisen riippuvuuden olemassaoloa. Kaikki riippuvuus ei siis ole haitallista eikä kaikesta tarvitsekaan päästä eroon. Seksiriippuvuutta on monenlaista. Ihminen voi olla riippuvainen internetin pornosivuista, hän voi kuluttaa omaisuuden soittelemalla seksipuhelimiin tai ostamalla seksipalveluita prostituoiduilta, jotkut taas masturboivat pakonomaisesti. Hyvin erilaiset seksuaalista mielihyvää tuottavat toimintamuodot saattavat muodostua pakonomaisiksi ja ihminen voi menettää kontrollinsa niihin. Olisi kiinnostavaa tutkia, minkälaisia motiiveja yhden illan seksisuhteita harrastavilla ihmisillä on miten läheisriippuvuus, seksiriippuvuus ja omanarvontunnon kokemisen tarpeellisuus liittyvät toisiinsa? Seksiriippuvuus on yksi toiminnallisen riippuvuuden muoto Ihminen voi kehittää haitallisen riippuvuuden melkein mihin aineeseen tai käyttäytymismalliin tahansa. Seksiriippuvuus luetaan toiminnallisiin riippuvuuksiin. Anja Koski-Jänneksen mukaan riippuvuuden ydin on siinä, että käyttäytymismallin mukaan toimimalla päästään nopeasti toivottuun tilaan. Riippuvuuden kohde ei hänen mukaansa olekaan varsinaisesti aine tai toiminta, vaan se psyykkinen tila jota toiminnalla tavoitellaan. Riippuvuuteen johtanut toiminta on yleensä alusta asti tuottanut nopeasti mielihyvän tunteen ja ihminen jatkaa toimintaa kokeakseen saman uudelleen. Mikäli riippuvuuskäyttäytyminen estetään, ihminen kokee ahdistusta ja muita vieroitusoireita. Riippuvuuskäyttäytymiseen liittyy voimakas sisäinen pakko ja ahdistus, jos toiminta ei ole mahdollista. Tyypillistä seksi- ja muille riippuvuuksille on, että ihminen jatkaa kyseistä käyttäytymistä, vaikka se on alkanut aiheuttaa hänelle haittaa ja ihminen itse tiedostaa sen. Seksiriippuvuuden synnylle on olemassa erilaisia selitysmalleja koulukunnasta ja tieteenalasta riippuen. Riippuvuuskäyttäytyminen alkaa tyypillisesti jo nuoruudessa tai varhaisaikuisuudessa. Usein seksiriippuvuuteen liittyy myös riski päihde- ja lääkeaineriippuvuuteen sekä syömishäiriöihin. Seksiriippuvuutta arvioitaessa on tärkeää muistaa, että hyvin erilaisia käyttäytymismalleja voi esiintyä hallittuina, normaaliin seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvinä toimintoina. Olennaista on ihmisen oma kokemus riippuvuudesta ja halu muuttaa käyttäytymistä. Lisätietoa seksiriippuvuudesta on saatavana ainakin Päihdelinkin ( tietopankin toiminnallisten riippuvuuksien osiosta. Tutkimuksista Kansanterveyden näkökulmasta seksiriippuvuutta ehkä kannattaisi kartoittaa Suomessakin mm. seksiteitse tarttuvien infektioiden vähentämiseksi. Yhdysvalloissa tutkijat Brian Dodge ja Theo G. M. Sandfort Columbian yliopistosta, Michael Reece Indianan yliopistosta sekä Sara L. Cole Illinoisin yliopistosta ovat tutkineet pakonomaista seksikäyttäytymistä heteroseksuaalien opiskelijoiden keskuudessa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että jonkinasteisesti seksistä riippuvaisilla opiskelijoilla oli enemmän irtosuhteita ja riskiseksikäyttäytymistä kuin verrokkiryhmään kuuluneilla opiskelijoilla. Näin ollen myös riski saada hiv-infektio on ilmeisesti suurempi pakonomaisesti käyttäytyvillä ihmisillä. Samankaltaisiin päätelmiin johti tutkimus, jonka tekivät Seth C. Kalichman ja Demetria Cain Connecticutin yliopistossa. Heidän tutkimuksessaan kartoitettiin sukupuolitautien poliklinikalla pakonomaisen seksikäyttäytymisen yhteyttä seksiteitse tarttuviin tauteihin (sexually transmitted infections = STI), mukaan lukien hiv. Tutkimukseen osallistuneet ihmiset jaettiin kahteen ryhmään, käyttäytymiseltään korkeamman pakonomaisuuden omaaviin (sexual behaviors for higher compulsivity group) ja matalamman pakonomaisuuden omaaviin (sexual behaviors 18 tiimi 1 06

19 PIIRROS: KAIJA SAVOLA for lower compulsivity group). Tutkimukseen osallistujat arvioivat kompulsiivisen käyttäytymisen tasonsa itsearviointitestillä. Riskikäyttäytymistä lisäsi päihteiden, mm. kokaiinin ja alkoholin, käyttö. Hoitomuotoja Seksiriippuvuuksien hoitomuotoina on käytetty kognitiivisen terapian, pari- ja perheterapian ja psykoterapian keinoja sekä ryhmäterapiaa. Ajatuksena on, että kun ihminen tiedostaa ja ymmärtää oman tilanteensa ja riippuvuuskäyttäytymiseen johtavat tekijät, hän voi opetella uuden käyttäytymismallin. Käyttäytymisterapiassa pyritään vähentämään seksuaalisen ärsykkeen kiihottavuutta tai parantamaan impulssikontrollia. Aversion muodostus -menetelmässä kytketään kiihottumisen kohde johonkin epämiellyttävään ärsykkeeseen. Ihmiselle voidaan esimerkiksi antaa pahoinvointia aiheuttavaa ainetta ja hänet altistetaan eroottiselle, pakkokäyttäytymistä aiheuttavalle ärsykkeelle. Myös menetelmää, jossa ihmiselle esitetään kiihottavaa materiaalia ja häntä opastetaan samanaikaisesti ajattelemaan epämiellyttäviä asioita, on käytetty. Yhtenä menetelmänä on käytetty kyllästyshoitoa masturbaation avulla, mutta menetelmä ei tietenkään sovi, jos addiktio ilmenee masturbaation Hyvin erilaiset seksuaalista mielihyvää tuottavat toimintamuodot saattavat muodostua pakonomaisiksi. muodossa. Maailmanlaajuisia itseapuryhmiä on olemassa ja niistä hyviä kokemuksia on mm. AA-ryhmistä johdetuissa 12 askeleen toimintaperiaatteisiin perustuvissa Sexaholics Anonymous (SA) -ryhmistä. Parhaat hoitotulokset on Jukka Virtasen mukaan saatu yhdistelmähoidoilla, joissa kognitiivis-behavioraaliseen yksilö-, pari- tai perheterapiaan yhdistetään lääkehoito. L Ä H T E E T: Counseling affiliates sexual addiction treatment program Houston, ANJA KOSKI-JÄNNES: Miten riippuvuus voitetaan. Kustannusosakeyhtiö Otava Sex Addicts Anonymous, Sexpo-säätiö, Suomi ja huumeet Tietopaketti huumeista. Irti Huumeista ry, Keskusrikospoliisi, Opetushallitus, Suomen vakuutusyhtiöiden keskusliitto & Stakes JUKKA VIRTANEN: Kliininen seksologia. WSOY Psykiatrinen sairaanhoitaja, seksuaaliterapeutti Jaana Helminen työskentelee Ortonin kipupoliklinikalla vastaavana hoitajana. tiimi

20 JUKKA HEINONEN H E I N O N E N Elämä on laiffii Kun tapasin jo kahdeksankymppisen sukulaismiehen, piti tietenkin tiedustella vointia: Oletkos terveenä ollut? Sain hyvin viisaan vastauksen: No en tiedä, kun en ole käynyt lääkäriltä kysymässä. Kansanterveyden tasolla tarkasteltuna suomalaisten terveys on parantunut vuosikymmenestä toiseen. Keski-ikä on noussut ja monet aiemmin kohtalokkaat sairaudet on kokonaan kukistettu tai ainakin niiden hoidossa on suuresti edistytty. Mutta samaan aikaan myös huoli terveyden säilyttämisestä on lisääntynyt ja kansalaisille tarjotaan jatkuvasti uusia ohjeita. Terveyden oikeaoppisesta vaalimisesta on tullut jo miltei kokopäivätyötä: yritäpäs päivittäin kipittää askelmittariin suosituksen mukaiset askellusta, niin et enää paljon muuta jaksakaan. Ja juuri kun yhden ohjeen on omaksunut, se osoitetaan vääräksi, ja taas pitäisi hengissä pysyäkseen elää toisin. Uusimpiin uhkiin kuuluu kakkostyypin diabetes, jonka pelätään nousevan terveydenhuollon suureksi haasteeksi. Sen riskistä kertoo keskivartalolihavuus: jos miesten vyötärönympärys ylittää juuri tiukennetun riskirajan 94 senttiä, on kuulemma syytä vakavaan huoleen. Pulma on siinä, että tuota normia ei kyllä monikaan keski-ikäinen äijä saavuta. Ja naisilla on vielä tiukempaa. Kyllä pitäisi varsinainen ampiaisvyötärö olla. Valistajien tarkoitukset ovat tietysti hyviä, ja terveysterrorismista puhuminen tuntuu liioittelulta. Mutta viime aikoina on terveysriskien ylenmääräiseksi koettua korostamista alettu myös kritisoida. Kuopiolaistutkijat kyseenalaistivat esimerkiksi kolesterolilääkityksen mielekkyyden. Heidän mukaansa satojentuhansien ihmisten lääkehoidolla saavutetuista hyödyistä suhteessa touhun terveydellisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin ei ole juurikaan näyttöä. MAALLIKKONA KUVITTELEN, että somaattisen sairastumisen ehkäisemistä voidaan sentään melko objektiivisesti arvioida. Hankalampaa on elämän psykososiaalisen puolen kiivas medikalisointi. Siellä sairauksiksi määriteltyjen prosessien määrä on moninkertaistunut. Yhä kaitaisemmaksi muuttuu se polku, jota vaeltamalla välttyy diagnoosin saamiselta. Tämän vuoden Lääkäripäivillä pohdittiin jo sitä, onko suru sairautta. Siitä, että erilaisia elämänilmiöitä on ryhdytty katselemaan enenevästi myös terveydellisestä näkökulmasta, on toki helppo löytää myönteisiä esimerkkejä. Alkoholismi oli sotaa edeltäneessä Suomessa järjestyksenpitokysymys tai uhriensa moraalisesta rappiosta kertova ilmiö. Kun se käsitteistyi myös ja ehkäpä ensisijaisestikin sairaudeksi, muuttui alkoholistien käsittely huikean askeleen inhimillisempään suuntaan. Pähkäilenkin tässä nyt sitä, että jollekin järjelliselle tontille medikalisoituminen olisi kuitenkin syytä rajata. Eivät likikään kaikki hankalat tai kipua ja ahdistusta tuottavat elämänilmiöt ole sairauksia. Ratkaisut niihin löytyvät aivan muualta kuin somatiikan tai psykiatrian rohdoslaukuista. Ja jos oikein syvälliseksi rupeaa, voi kysyä onko elämän tarkoitus edes olla kovin kivutonta ja siloista. Yritän pitää terveydestäni huolta, mutta olen ajan mittaan lipsunut näissä asioissa hieman epäilevämmäksi. Vähän suurpiirteisempi asioihin suhtautuminen saattaisi myös terveyden ja sairauden kentillä olla joskus paikallaan. Elämän vaalimiseen kuuluu tietty omavastuuosuus, mutta elämän keskeisimpiin tavoitteisiin tuskin kuuluu kuolla terveenä. Sillä niinhän siinä lopulta käy: jo vanhassa tutkimuksessa suomalaisten kuolleisuudeksi osoitettiin sata prosenttia. Elämä ei ole ihan niin metrilleen. Jukka Heinonen työskentelee projektitutkijana A-klinikkasäätiön keskustoimistossa. 20 tiimi 1 06

21 K E S K U S T E L U A MIKKO SALASPURO & RISTO ROINE mikko.salaspuro@hus.fi Näinkö huonosti olemme onnistuneet näyttöön perustuvan lääketieteen koulutuksessa? Lopetetaanko akupunktio? YLLÄ MAINITULLA OTSIKOLLA kommentoitiin Päihdepäivien antia Tiimin numerossa 5/2005. Vaikka akupunktiohoito on kaikissa toistaiseksi julkaistuissa laadukkaissa tutkimuksissa osoitettu tehottomaksi päihdeongelmien hoitomuodoksi, kaksi A- klinikkasäätiön mielipidevaikuttajaa antaa ohjeita akupunktion perustelemiseksi hoidon rahoittajille. Ylilääkäri Rauno Mäkelä väittää hoidon olevan edullista, sitouttavan asiakkaita hoitoon sekä olevan hyvää hoitoa puhumishaluttomille potilaille. Ylilääkäri Antti Holopainen puolestaan väittää tieteellistä näyttöä löytyvän Kiinasta ja kehottaa keräämään akupunktiokokemuksia Suomessa vielä ainakin vuoden ajan. Lyhyestä kommentista ei käy ilmi, mitä muuta yllä mainitut henkilöt asiasta mahdollisesti sanoivat. Lehdessä ei myöskään referoida muita päihdepäivillä esitettyjä akupunktiota koskevia puheenvuoroja, esim. allekirjoittaneen. Väitteet ja niiden julkaisutapa herättävät sekä hämmästystä että huolta. Näinkö huonosti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja me allekirjoittaneet olemme onnistuneet näyttöön perustuvan lääketieteen koulutuksessa? Käypä hoito -työryhmän johtopäätökset ja suositukset olivat yksimielisiä miksi avoimuutta ja rehellisyyttä halutaan karttaa tässä kysymyksessä? Onko Tiimin toimitus valinnut yksipuolisen puolustuslinjan, joka vähättelee näyttöön perustuvan hoitotyön merkitystä? Minkälaiselle eettiselle pohjalle tulevaisuuden päihdehoitoa halutaan rakentaa? Ylilääkäri Mäkelän ehdottamien uusien tulosmittarien käyttäminen ei oikeuta akupunktiohoitoon muuta kuin tutkimuksellisessa mielessä. Akupunktio saattaa olla edullista mutta ei ilmaista. Ainakin se vie aikaa muilta tehokkaiksi osoitetuilta hoitomuodoilta. Akupunktiota pidetään turvallisena, mutta sen on raportoitu aiheuttaneen vakaviakin komplikaatioita, kuten B-hepatiittia, hiv:tä, pneumothoraxia sekä endokardiittia. Jos näyttöä tehosta ei ole, onko eettisesti oikein johtaa potilasta tai hoidon maksajaa harhaan? Jos akupunktion käyttö on ilmaista julkisessa päihdehoidossa, miten tulee suhtautua yksityispuolella tiimi 1 06 annetun akupunktion Kela-korvaukseen? Hollannissa terveydenhuollon priorisointi on poistanut julkisen tuen homeopatialta. Ruotsissa uskomuslääkinnän harjoittaminen vaikkapa vain vapaa-ajalla voi johtaa terveysammatillisen ammattinimikkeen käyttökieltoon. Kiinassa akupunktiolla on kiistatta pitkä perinne. Maailmasta löytyy monia muitakin kansanparannuskeinoja, joista osa on osoitettu toimiviksi, osa toimimattomiksi ja osa jopa hengenvaarallisiksi. Valtaosaa esim. kuppausta ei ole toistaiseksi riittävän hyvin tutkittu. Vuonna 1999 Kiinaan perustettiin ensimmäinen Cochrane-keskus. Nyt niitä on jo useita. Monista kiinalaisista hoitomuodoista on laadittu Cochrane-katsauksia. Myös akupunktion mahdollisesta tehosta erilaisissa sairauksissa löytyy useita hyvin laadittuja systemaattisia katsauksia. Kiinalaisille Cochrane-keskuksille voi halutessaan esittää akupunktiota ja päihdeongelmien hoitoa koskevia kysymyksiä ja toivomuksia. Kaikkia kokemuksia ei tarvitse hankkia Suomessa. Käypä hoito -suositus lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle. Kierros ei tuottanut uusia tutkimuksia tai muita perusteltuja syitä muuttaa kansainvälisesti hyväksyttyä tapaa tuottaa systemaattisia katsauksia ja näyttöön perustuvia hoitosuosituksia. Satunnaistetut tutkimukset ovat muodostaneet koulukunnista riippumattoman tavan kehittää myös suomalaista päihdehoitoa jo yli 50 vuoden ajan. Hyvä esimerkki tästä on Touko Markkasen ja Kettil Bruunin luvulla toteuttama ja julkaisema erinomainen alkoholismin hoitoa koskeva tutkimus, jossa A-klinikan hoitoa verrattiin Hesperian sairaalan antamaan hoitoon. Toivottavasti tämän laadukkaan tutkimusperinteen annetaan jatkua, rikastua ja vaikuttaa vielä tälläkin vuosituhannella. Mikko Salaspuro on päihdelääketieteen professori Helsingin yliopistossa ja alkoholiongelmaisen hoitoa koskeneen käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja. Risto Roine on dosentti ja arviointiylilääkäri ja käypä hoito -työryhmän jäsen. 21

22 L Ä Ä K Ä R I P Ä I V Ä T ALIHOIDETTU AHDISTUNEISUUS Lääkärin neuvoja puheeksiottoon MITEN OTTAA PÄIHDEONGEL- MA puheeksi, jos ongelmainen onkin toinen lääkäri, kollega? Asiaan antoi neuvoja ylilääkäri Vuokko Hupli Kuntoutussäätiön Malminkartanon kuntoutuspalvelukeskuksesta. Hän painotti kahdenkeskisen toinen toista kunnioittavan puheeksioton tärkeyttä. Puheeksiottajan pitää itse olla tasapainoinen, asioita ei kannata ottaa puheeksi nyt mulla on tullut mitta täyteen -mielellä. Pitää olla suora ja asiallinen ilman kiertelyä ja kaartelua. Pitää puhua omissa nimissään eikä niin, että kertoo kuulleensa asiasta muualta. Kaksoisviestintää pitää välttää, viestiä ei saa mitätöidä huumorilla tai hymyilyllä, Vuokko Hupli evästi. Hän arveli, että lääkäreilläkin alkoholiin sortumisen riskiä lisää puutteellinen omanarvontunne ja itseluottamus. Potilaiden positiivista palautetta tärkeämpää lääkärille tuntuu olevan kollegojen arvostus. Alkoholistilla on aina muitakin ominaisuuksia kuin päihderiippuvuus. Niiden varaan voi alkaa rakentaa parempaa omanarvontuntoa, Hupli muistutti. AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖT ovat alkavat yleensä jo nuoruusiässä, ne ovat yleisiä, vaikeita tunnistaa, alihoidettuja ja aiheuttavat huomattavia kustannuksia ja inhimillisiä kärsimyksiä, summasi Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Matti Joukamaa ahdistuneisuushäiriöiden luonteen. Ahdistuneisuus on pelon tunnetta ilman todellista vaaraa. Ahdistuneisuushäiriöihin kuuluvat mm. sosiaalisten tilanteiden pelko, muut määritellyt pelot, paniikkihäiriö, traumaperäinen stressireaktio ja yleistynyt ahdistuneisuus. Kynnys kokea ahdistusta vaihtelee yksilöittäin. Turun yliopiston psykiatrian professorin Hasse Karlssonin mukaan vaihtelua se- Hoitotakuu ja päihdeongelma TOTEUTUUKO HOITOTAKUU päihdeongelmaisen hoidossa, pohti Lääkäripäivillä Oulun yliopistollisen sairaalan Psykiatrian klinikalla apulaisylilääkärinä työskentelevä päihdepsykiatri Pekka Laine. Vuosi sitten voimaan tullut hoitotakuu on päihdeongelmien kannalta ongelmallinen, sillä se koskee kiireetöntä hoitoa erikoissairaanhoidossa. Päihdeongelmat ovat harvoin kiireettömiä, ne ovat lähes aina kiireellisiä tapauksia. Päivystyspisteet täyttyvät päihtyneistä, ongelmaisilla itsellään on kiire. He elävät juuri sitä hetkeä, asiat pitää saada järjestettyä heti, ei ole aikaa odotella, Laine kuvaili. Vaikka päihdeongelmaisten kiireettömän hoidon tarve on harvinaista erikoissairaanhoidossa, sitä kuitenkin on. Laine mainitsi esimerkkeinä päihdeäidit, kaksoisdiagnoosipotilaat, vaikeat työkyvynarviot, monimutkaiset sekakäyttöhoitojen organisoinnit ja opioidiriippuvaisten korvaushoidon. Hän oli huolissaan siitä, syökö muu hoitotakuu päihdehoidon. Kun resurssit ohjautuvat lakisääteisiin tarpeisiin, vaarana on, että hoitotakuun vaatimat lisät leikataan muualta. Päihdepotilaat eivät saa juuri sympatiaa osakseen, ja itseaiheutetun ongelman leima helpottaa leikkauksia. Myös korvaushoidot ja ajokorttiseurannat syövät muuta päihdehoitoa. 22 tiimi 1 06

23 Miten ja milloin bentsoja? littävät suurelta osin geneettiset tekijät. Esim. temperamentiltaan ujot ja vetäytyvät ovat muita alttiimpia ahdistuneisuushäiriöille. Muita altistavia tekijöitä ovat yleinen hoivan ja turvan puute ja traumaattiset elämäntapahtumat lapsuudessa. Ahdistuneisuushäiriöitä hoidetaan lääkityksellä, psykoterapialla ja vaikuttamalla elämäntilanteeseen. Apua on myös liikunnan lisäämisestä ja piristeiden esim. kahvin käytön vähentämisestä ja välttämisestä. Joskus lääkitys auttaa jopa taskun kautta. Potilas saattaa sanoa, että en ole kertaakaan käyttänyt lääkettä, mutta kyllä se purkki taskussa mukana kulkee, Hasse Karlsson huomautti. BENTSODIATSEPIINIT ovat hyviä lääkkeitä lyhytaikaisessa käytössä mutta haittojensa takia toissijaisia pitkäaikaisessa käytössä, katsoi LT Helena Vorma. Hän puhui Lääkäripäivillä bentsodiatsepiinien käytöstä ahdistuneisuuden hoidossa. Helena Vorma väitteli 2003 lääketieteen tohtoriksi addiktiopotilaiden bentsodiatsepiinivieroituksesta. Bentsodiatsepiinit tulivat markkinoille 1960-luvulla korvaamaan silloisia rauhoittavia ja unilääkkeitä. Niitä pidettiin turvallisina ja tehokkaina ja niiden käyttöalue laajeni varsin väljäksi: bentsojen ajateltiin käyvän tilanteessa kuin tilanteessa. Sittemmin on huomattu, että bentsodiatsepiineillakin on haittavaikutuksensa, joista tärkeimmät ovat riippuvuuspotentiaali ja kognitiiviset häiriöt. Väsyttävinä aineina bentsodiatsepiinit vaikuttavat samansuuntaisesti esim. alkoholin kanssa. Jopa myrkytystila voi tulla mahdolliseksi. Helena Vorman mukaan potilaan bentsodiatsepiinilääkitystä pitäisi arvioida määrävälein. Vieroitukseen pitäisi ryhtyä, jos lääkityksen pitkäaikaiskäytön haitat ovat hyötyjä suuremmat ja jos vieroituksen voi olettaa parantavan potilaan tilaa. Pitkäaikainen bentsolääkitys pitäisi lopettaa aina alenevin annoksin. Lääkityksen lopettamista pitäisi harkita myös silloin, kun lääkkeitä käytetään väärin. Bentsodiatsepiinien väärinkäyttö liittyy yleensä päihderiippuvuuteen. Itseaiheutetuista sairauksista ei pitäisi puhua tiimi 1 06 PIDÄN KÄSITETTÄ itseaiheutetut sairaudet kammotuksena. Sitä ei pitäisi käyttää. Kaikki on loppujen lopuksi itseaiheutettua. Ihminen on aktiivinen olento, sanoi Helsingin yliopiston etiikan ja yhteiskuntafilosofian professori Timo Airaksinen pohtiessaan moraalisia oikeuksia ja eettisiä velvollisuuksia alkoholiongelmaisen hoidossa. Hän otti esiin usein tehdyn vertauksen urheiluvammoihin. Vaikka jalka murtuisi laskettelurinteessä kymmenettä kertaa, sen yhteydessä ei tuoda esiin vamman aiheuttamista itse. Airaksinen arveli, että näin on, koska moralismi puhuu. Laskettelu on moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, alkoholinkäyttö, tupakointi, rasvaisen ruuan syöminen ym. taas ei. Hän peräänkuulutti itseaiheuttamisesta puhumisen sijaan ryhdikästä ja selkeää ajattelua. Oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta ihmisellä on luonnollinen oikeus tulla autetuksi. Oikeus syntyy hädästä itsestään, ei siitä syystä, miksi hädässä ollaan. Luonnollinen auttamisvelvollisuus syntyy tästä oikeudesta. Oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta tulisi erottaa utilitarismi, jonka piiriin kuuluvat sellaiset käsitteet kuin talous ja hyöty. Airaksiselta kysyttiin, onko alkoholistilla velvollisuuksia itseään kohtaan. Hän vastasi, ettei ole ihan varma, onko niitä. Kasvatukselliselta kannalta velvollisuudet ovat kuitenkin epäilemättä hyödyllisiä. 23

24 Pekka Hänninen Liikakäytön hallinta: Haittojen vähentämisestä retkahduksen ehkäisyyn pekka hänninen Riippuvuuksien hoidon haasteeksi on viime vuosina nostettu käyttäytymismuotoja, joilla on riippuvuuspotentiaalia, vaikka niihin ei liitykään alkoholin- tai huumeidenkäyttöä. Tällaisia ovat mm. syömishäiriöt, ongelmapelaaminen, liiallinen internetin käyttö tai seksuaaliset käyttäytymishäiriöt. G. ALAN MARLATT Toisaalta perinteinen määritelmä addiktioista aivojen tautina on edelleen vallalla Yhdysvalloissa. Yli 90 prosenttia amerikkalaisista alkoholiriippuvuuden hoitomalleista perustuu edistyvän sairauden malliin. Tämän lähestymistavan mukaan alkoholismi on parantumaton biogeneettinen sairaus, joka voidaan estää vain koko elämän kestävällä sitoutumisella raittiuteen ja jossa usein tarvitaan apuna AA-ohjelman jäsenyyttä. Sairausmallia on laajennettu kattamaan sellaisia käyttäytymismuotoja, joihin ei liity päihderiippuvuuksia. Niissäkin kuten Anonyymit ylensyöjät ja Anonyymit pelurit -ryhmissä käytetään AA-tyyppisiä tukiohjelmia. Sairausmallia on usein markkinoitu vaihtoehtona riippuvuuksien moraalimallille, korostaen sairausmallin painottavan hoitoa eikä uhrin syyttämistä tai hänen rankaisemistaan moraalittoman käytöksen vuoksi. Viime vuosikymmeninä on kehitetty vaihtoehtoinen teoria, joka haastaa vallitsevan sairausmallin ja siihen liittyvän yksi koko sopii kaikille -hoitoideologian. Käyttäytymis- ja sosiaalitieteellisiin teorioihin perustuva kognitiivinen käyttäytymisterapia lähtee ajatuksesta, että addiktiokäyttäytymisellä on useita selittäjiä ja että yksilöiden riskialttius vaihtelee heidän yksilöllisen bio-psyko-sosiaalisen taustansa mukaan. Kognitiivisessa käyttäytymisteoriassa pääkorostus on niissä palkitsevissa tunteissa, joita addiktiokäyttäytymiseen liittyy. Niitä ovat esimerkiksi positiivisesti 24 tiimi 1 06

25 vahvistavat kokemukset, kuten euforian kasvu päihtymystilanteissa ja negatiivisesti vahvistavat asiat, kuten itselääkitys päihteillä jännityksen vähentämiseksi. tiimi 1 06 Taloustiede mukaan Riippuvuuskäyttäytymisen tulkinnassa on käytetty viime aikoina myös käyttäytymisen taloustieteen malleja. Kun kuluttajien annetaan valita välittömän lyhytaikaisen ja viivästetyn pitkäaikaisen palkitsemisen väliltä, he tyypillisesti valitsevat välittömän palkinnon, vaikka se olisi arvoltaan pienempi kuin viivästetty vaihtoehto. Käyttäytymisekonomistien mukaan välittömän tyydytyksen ongelma (PIG, problem of immediate gratification) ei ole ainutlaatuinen riippuvaisen käyttäytymisen selittäjä, vaan pikemminkin normaali psykologinen malli kuluttajien käyttäytymisessä yleensäkin. Palauttaessaan huomion kuluttajien normaalikäyttäytymiseen taloustieteilijät antavat meille käyttäjäystävällisen näkökulman työskennellä myös riippuvaisten ihmisten kanssa. Perinteisessä sairausmallissa hoitajat tarjoavat ylhäältä alaspäin -kaavan mukaan tavoitteeksi vain täysraittiutta ainoana hyväksyttävänä vaihtoehtona. Käyttäytymistaloustieteen ideoiden mukaan valta hoidon tavoitteiden määrittelyyn luovutetaan takaisin kansalaisille tarjoamalla valikoima vaihtoehtoja. Samoin kognitiivisen käyttäytymisterapian mukaan toimivassa hoidossa ihminen voi valita mieleisensä vaihtoehdon absolutismista päihteidenkäytön haitallisten seurauksien vähentämiseen. Luovuttamalla valinta kuluttajan omiin käsiin viestitään myös siitä, että riippuvuudet ovat useimmiten ihmisen omassa hallinnassa ja että myös keinot niiden muuttamiseen ovat ihmisillä itsellään. Tutkimukset osoittavat, että toiset pystyvät muuttamaan addiktiokäyttäytymistään oma-aloitteisesti, esim. tupakoinnin lopettaminen omin neuvoin kun taas toiset hyötyvät ulkopuolisesta tuesta ja ammattilaisavusta. Oma hallintakyky ennustaa vahvasti sitä, kykeneekö ihminen tekemään käyttäytymismuutoksistaan pysyviä. Sen vuoksi mikä tahansa lähestymistapa, joka auttaa käyttäjää tekemään terveellisiä ratkaisuja, on askel oikeaan suuntaan. Kuluttajamalli kunnioittaa ihmisen valinnanvapautta ja kannattaa asiakaskeskeistä filosofiaa, jonka mukaan asiakas on kohdattava siellä, missä hän on eli myös käyttäytymismuutoksen eri vaiheissa. Se eroaa selkeästi perinteisestä sairausmallista, joka pitää vastakkaisasettelua asiakkaan kohtaamisen muotona sekä absolutismia ainoana hyväksyttävänä hoidon päämääränä. Sairausmallin kanssa eri mieltä olevan asiakkaan ajatellaan kieltävän tilanteensa. Korostetaan, että vasta kun asiakas on käynyt pohjalla, hän hyväksyy oikean näkemyksen eli sairaustulkinnan tilanteestaan. Kognitiivisen käyttäytymisen malli on taas suunniteltu mukautumaan kuluttajan vastarintaan ja tukemaan hänen ymmärryksensä kasvua hyväksynnän ja myötätunnon hengessä. Kaksi kognitiivisen käyttäytymisterapian (cognitivebehavioral treatment) hoidollista lähestymistapaa ovat retkahtamisen ennaltaehkäisy (relapse prevention) ja haittojen vähentäminen (harm reduction). Retkahtamisen ennaltaehkäisyn alkuperäinen idea oli auttaa asiakkaita pysymään raittiina opettamalla retkahtamisen ehkäisyä. Mallin kehittyessä siihen lisättiin myös strategiakeskustelu retkahduksen haittojen minimoimiseksi, jos ihminen raittiuteen sitoutumisesta huolimatta retkahtaisi (raittiuden rikkomisen seurauksien kognitiivinen uudelleenmuotoilu). Retkahdusten kanssa selviäminen ja auttaminen takaisin raiteille polulta putoamisen jälkeen on retkahduksen ehkäisyohjelmien ensisijainen tavoite. Sellaisten asiakkaiden auttamisessa, jotka käyttävät päihteitä aktiivisesti, retkahduksen hallinnan ja haittojen vähentämisen välillä on huomattavaa samankaltaisuutta. Molemmissa ensisijainen päämäärä on vähentää addiktiivisen käyttäytymisen haitallisia seurauksia. Tämä pätee, oli asiakkaan tavoitteena palata raittiuteen tai ylläpitää kohtuullista ja turvallisempaa päihteidenkäytön tasoa. Retkahdusten ennaltaehkäisyn ja haittojen vähentämisen menetelmät ovat myös sopusoinnussa muiden nykyaikaisten riippuvuuden hoidon lähestymistapojen kanssa, mukaan lukien motivoiva muutoksen vaihemalli ja siihen liittyvät interventiot (motivoiva terapia, opastettu oma-apu, asteittainen hoitointerventio). Rahapelaaminen Toinen kognitiivisen käyttäytymisterapian avainhyöty on, että se tarjoaa integroidun hoitomallin moniongelmaisille, oli kyse sitten vaikka uhkapelaamisesta, juomisesta tai masennuksesta. Tässä mielessä kognitiivinen käyttäytymisterapia voi tarjota yhden oven sisäänkäynnin sellaisille päihdeongelmaisille, jotka eivät hyväksy pallottelua perinteisen päihdehuollon ja mielenterveyspalveluiden välillä, kun nämä toteuttavat kaksoisdiagnostiikkaa tosiasiassa kaksintaisteludiagnostiikkana. Rahapelaaminen voi kehittyä riippuvuudeksi. Jotkut pelaajat jäävät koukkuun jo pelaamisen liittyvään jännitykseen sinänsä. Monille jo kasinoon astuminen aiheuttaa mielihyvän tunteen, jota lisäävät voittojen maksamiseen liitetyt ääniefektit, voittajien ilonhuudot ja yleinen vapautuminen normaaliajasta ja normaalielämän vaatimuksista. Missä muualla hyväksytään pelaaminen, tupakointi ja juominen jopa talon piikkiin 25

26 yhtä aikaa ja samassa paikassa? Epäilyksittä pelaaminen on hyvä ehdokas kenelle tahansa sopivaksi riippuvuudeksi. Kuten useimmissa riippuvuuksissa, pelaaja keskittyy seuraavan voiton odottamiseen ja janoaa samalla tietysti päävoittoa. Vaikka voitot ja häviöt tulevat ja menevät pelaamisen aikana, pelaaja kokee lopuksi vain voittaneensa tai hävinneensä. Voidaan ajatella, että kaikki riippuvuuskäyttäytyminen on eräänlaista uhkapeliä. Joka kerta, kun tupakoija sytyttää savukkeen, hän lyö itsensä kanssa tiedottomasti vetoa siitä, että juuri tämä savuke ei laukaise syöpää tai muuta tupakoinnista johtuvaa sairautta. Joka kerta kun ihminen hyppää päihtyneenä rattiin hän lyö vedon, ettei mitään pahaa tapahdu sillä kertaa ja ettei kukaan tule häviämään. Tai lyö vetoa siitä, että juuri tämä piikki heroiinia ei aiheuta yliannostusta. Yhteinen nimittäjä näissä kaikissa on voittamisen ajallinen jakautuminen. Voiton odottaminen edistää samanlaisen käyttäytymisen jatkumista häviöistä huolimatta. Tulevia haittoja ja tappioita ajatellaan vähemmän tärkeinä ja pienempinä välittömän tyydytyksen saamiseen verrattuna. Eli aivan kuin välittömän tyydytyksen ongelma, PIG, ja muut talousteoriat kuluttajan käyttäytymisestä opettavat. L U E T TAVA A : G. A. MARLATT & J. R. GORDON: Relapse prevention: Maintenance strategies in the treatment of addictive behaviors. Guilford G. Alan Marlatt työskentelee psykologian professorina ja addiktiokäyttäytymisen tutkimuskeskuksen johtajana Washingtonin yliopistossa. Artikkelin on kääntänyt lyhentäen Joel Pihlaja. Nuorten päihteidenkäytössä myönteisiä merkkejä NUORTEN ALKOHOLINKÄYTTÖ, humalajuominen, sosiaalinen altistuminen huumeille ja tyttöjen tupakointi yleistyivät 1990-luvulla. Myönteinen käänne tapahtui 2000-luvun alussa: tupakkaa ja alkoholia alettiin kokeilla myöhemmällä iällä, tyttöjen tupakointi kääntyi laskuun ja raittius lisääntyi. Tällaisia seurantatietoja on saatu nuorten terveystapatutkimuksesta, jota on tehty vuodesta 1977 joka toinen vuosi. Nuorten alkoholinkäytön laskevaa trendiä rikkoivat vuoden 2004 alkoholin hintaa laskeneet päätökset. Vanhemmissa ikäryhmissä, varsinkin 18-vuotiailla pojilla, toistuva humalajuominen on lisääntynyt. Nuorten terveystapatutkimuksen tutkimusraportissa arvellaan, että alkoholin halpeneminen on kasvattanut juodun alkoholin määrää ja juomiskertojen tiheyttä nuorilla, joilla alkoholinkäyttö oli jo tullut tavaksi luvulla on rekisteröity myös alkoholinkäyttöön liittyvän yleisen asenneilmaston muuttuminen. Yli puolet 12-vuotiaista oli 2000-luvulla samaa mieltä väittämän Kohtuullinen alkoholinkäyttö kuuluu tavalliseen elämänmenoon kanssa. Vuonna 1999 väitteeseen yhtyi vain noin joka kolmas. Kaija Savola Kouluterveydenhoitajat: alkoholinkäyttö lisääntynyt Yläasteella olevien nuorten alkoholinkäyttö on lisääntynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana, arvioivat Etelä-Suomen läänin kouluterveydenhoitajat lääninhallituksen selvityksessä. Alkoholiveron alennuksen, päihdemyönteisen kulttuurin ja vanhempien heikentyneen vastuunoton arvellaan vaikuttaneen tilanteeseen. Kouluterveydenhoitajista yli 84 prosenttia oli joutunut joskus työuransa aikana tekemisiin alkoholitai huumeongelmaisten kanssa. Samalla he kokivat omat resurssinsa rajallisiksi nuorten päihdeongelmien kohtaamiseen. ARJA RIMPELÄ, SUSANNA RAINIO, LASSE PERE, TOMI LINTONEN & MATTI RIMPELÄ: Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö Nuorten terveystapatutkimus Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2005:23. Myös internetissä: > Julkaisut. JUUSO NIEMINEN, ANTERO HELOMA & HELENA MUSSALO-RAUHAMAA: Kouluterveydenhoitajien näkemyksiä nuorten päihteiden käytöstä Etelä-Suomen läänissä. Etelä-Suomen lääninhallituksen julkaisusarjan julkaisut 99/2005. Myös internetissä: 26 tiimi 1 06

27 Viimeisen vuoden aikana ei lainkaan alkoholijuomia nauttineiden vuotiaiden suomalaisten osuus vuosina (%). Viina-ale ei vaikuttanut eläkeikäisten alkoholinkäyttöön Alkoholin veronalennus 2004 ei ole lisännyt eläkeikäisten suomalaisten alkoholinkäyttöä, päätellään Kansanterveyslaitoksen eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytymistutkimuksessa. Syytä erityiseen huoleen ei ole. Eläkeikäiset eivät ole tissuttelevia mummoja, jotka olisivat valtaisa ongelma. Eläkeikäisten keskimääräinen alkoholinkulutus on edelleen matalalla tasolla. Suurempi huolenaihe ovat keski-ikäiset miehet ja heistä erityisesti huonosti koulutetut, totesi tutkimusta esitellyt KTL:n laboratorionjohtaja Antti Uutela. KTL on tehnyt vuotiaiden suomalaisten elintapoja ja terveyskäyttäytymistä luotaavan tutkimuksen kahden vuoden välein 20 vuoden ajan. Tutkimus tehdään postikyselynä. Keväällä 2005 tutkimuksen otos oli henkilöä, ja heistä vastasi kyselyyn 78 prosenttia. Ikäryhmään kuuluu noin suomalaista. tiimi 1 06 Raittius vähentynyt Vaikka alkoholin hinnanalennus ei näytä lisänneen juomista, kuitenkin ikäihmisten raittius on vähentynyt ja alkoholinkäyttö kasvanut jatkuvasti. Keväällä 2005 kyselyyn vastanneista naisista noin puolet ja miehistä reilu viidennes kertoi, ettei ollut käyttänyt alkoholia lainkaan viimeisen 12 kuukauden aikana. Vuonna 1993 vielä kolmannes miehistä ja miltei kaksi kolmannesta naisista vastasi olleensa raittiina. Ainakin kerran viikossa mutta ei päivittäin alkoholia raportoi käyttäneensä noin 30 prosenttia eläkeikäisistä miehistä ja noin 15 prosenttia naisista. Viikossa vähintään kahdeksan annosta alkoholia juovia oli miehistä noin 15 prosenttia. Naisista noin 6 prosenttia kertoi käyttävänsä alkoholia vähintään viisi annosta viikossa. Alkoholia käyttävät miehet joivat keskimäärin kuusi ja naiset kolme annosta viikossa. Taso on pysynyt ennallaan vuodesta Ainut seikka, joka saattaisi tukea veronalennuksen lisäävää vaikutusta ikäihmisten alkoholinkulutukselle on, että miehillä väkevien alkoholijuomien kulutuksessa on hyppäys ylöspäin vuodesta 2003 vuoteen KTL:n tutkimustuloksissa on otettava huomioon samat rajoitukset kuin alkoholinkäyttöä tiedustelevissa kyselyissä yleensä: ihmiset tunnetusti aliraportoivat alkoholinkäyttönsä ja suurkuluttajat jättävät vastaamatta kyselyihin. Yleiset riskirajat liian korkeita ikäihmisille Alkoholinkäytön riskirajojen asettaminen eläkeikäisille on vaikeaa. Yleiset suurkulutuksen alarajat ovat heille aika korkeita, totesi KTL:n erikoistutkija Tommi Sulander. Yhdysvalloissa on suositus, jonka mukaan yli 65-vuotiaiden alkoholinkäytön riskirajat ovat maksimissaan seitsemän annosta viikossa ja kaksi annosta kerralla. Rajoissa on otettu huomioon se, että ikäihmisillä on usein lääkitystä ja kroonisia sairauksia. AS TOMMI SULANDER, SATU HELAKORPI, AULIKKI NISSINEN & ANTTI UUTELA: Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2005 ja niiden muutokset Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 1/2006. Myös internetissä: www. ktl.fi/portal/

28 U U T T A! Päihdehaittojen ehkäisylle laatukriteerit STAKESIN pääjohtajan alkoholiohjelman perusteella asettama työryhmä on saanut valmiiksi ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit. Työryhmän puheenjohtajana toimi ministeri Kalevi Kivistö. Työryhmän mietintö sisältää ajanmukaista tietoa päihdehaittojen ehkäisyyn vaikuttavista keinoista ja menetelmistä sekä tuo esille työn arvopohjan ja etiikan. Työssä on selkiytetty ehkäisevän päihdetyön käsitteistöä ja toiminnan sisältöä. Huomiota on kiinnitetty erityisesti yleiseen ja riskiryhmiin kohdistuvaan ehkäisyyn sekä paikallistason toimintaan. Laatukriteereihin sisältyy tutkimukseen perustuvia kannanottoja työtapoihin ja -menetelmiin. Laatukriteerit on tarkoitettu päihdetyötä tekevien ammattiryhmien, viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteisen kielen pohjaksi ja työvälineeksi. Keväällä järjestetään yhteensä kymmenen kriteereitä käsittelevää maksutonta kaikille avointa koulutus- ja keskustelutilaisuutta lääninhallitusten, Stakesin ja Terveyden edistämisen keskuksen yhteistyönä. Laatutähteä tavoittelemassa. Ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit. Stakes Julkaisu myös internetissä: Päihdetilastollinen vuosikirja 2005: Alkoholi sairastuttaa keski-ikäisiä LISÄÄNTYNYT alkoholin kokonaiskulutus on kasvattanut alkoholiin liittyviä sairaalahoitoja vuonna 2004, ilmenee Stakesin Päihdetilastollisesta vuosikirjasta. Suurin lisäys, 25 prosenttia, oli vuotiaiden hoitojaksoissa. Ainoa ikäryhmä, joiden alkoholisairauksien sairaalahoito väheni jonkin verran, olivat vuotiaat. Alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin kuoli vuonna henkilöä eli 300 ihmistä enemmän kuin Maksakirroosikuolemat lisääntyivät 30 ja alkoholimyrkytyskuolemat 20 prosenttia. Sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla kirjattiin 2004 lähes alkoholiin liittyvää hoitojaksoa, mikä oli yli 10 prosenttia enemmän kuin vuonna Sekä alkoholin aiheuttamien elimellisten aivo-oireyhtymien että maksasairauksien hoitojaksot lisääntyivät noin 16 prosenttia. Päihtymystilan aiheuttamia hoitojaksoja oli 12 prosenttia enemmän kuin vuonna Miesten ja naisten hoitojaksot kasvoivat yhtä paljon. Huumausaineisiin ja lääkeaineisiin liittyviä sairaalahoitojaksoja kirjattiin vajaat , missä ei ollut kasvua vuodesta Alle 25-vuotiaiden keskuudessa huumausaineisiin ja lääkkeisiin liittyvät sairaudet olivatkin selvästi yleisempiä kuin alkoholisairaudet. Päihdetilastollinen vuosikirja Alkoholi ja huumeet. Stakes, SVT, Sosiaaliturva tiimi 1 06

29 L U E T T A V A A A-klinikkasäätiön 50-vuotishistoria ilmestynyt tiimi 1 06 JUKKA AHONEN: Päihdehuoltoa rakentamassa A-klinikkasäätiö Raporttisarja nro 51. A-klinikkasäätiö sivua. Hinta 30 euroa. Kirjaa voi tilata A-klinikkasäätiön keskustoimistosta, p. (09) , fax (09) , tilaukset@a-klinikka.fi, A-KLINIKKASÄÄTIÖN kuluneet viisi vuosikymmentä on summattu kansien väliin. 50-vuotishistoriateos Päihdehuoltoa rakentamassa kertoo niin a-klinikkatoiminnan taustasta ja synnystä kuin A-klinikkasäätiön ja sitä kautta suomalaisen päihdehuollon, -hoidon ja -kuntoutuksen vaiheista sekä ehkäisevän päihdetyön trendeistä. A-klinikkasäätiön historiateos on näkemyksellinen ja kriittinenkin esitys siitä, miten hyvin A- klinikkasäätiö järjestönä ja palvelujen tarjoajana on ollut ajassa kiinni. A-klinikkatoiminnan synty on totuttu yhdistämään alkoholistihuollon kehitykseen: sodanjälkeinen pakkoon perustuva hoitojärjestelmä oli ajautunut kriisiin. Sitä oli tarve kehittää vapaaehtoisuutta huomioivaan ja ulkoisen kontrollin merkitystä lieventävään suuntaan. A-klinikkasäätiön 50-vuotishistoria täydentää tätä kuvaa nivomalla a-klinikkatoiminnan synnyn ja kehityksen suomalaisen yhteiskunnan ja alkoholi- ja huumepolitiikan vaiheisiin. A-klinikoiden synnyn taustalla nähdään vahvasti Oy Alkoholiliike Ab:n pyrkimykset vapaampaan alkoholipolitiikkaan, jossa tavoitteina olivat alkoholinkulutuksen hallittu lisääminen ja myyntitoiminnan helpottaminen. A-klinikat olivat aikansa sosiaalisia keksintöjä. A-klinikkatoiminta aloitettiin aikana, jolloin suomalaisessa sosiaalipolitiikassa otettiin ensimmäisiä selkeitä askelia vanhasta köyhäinhoidollisesta perinteestä kohti modernia hyvinvointivaltiota. Päihdehuoltoa rakentamassa -kirjan on kirjoittanut historiantutkija Jukka Ahonen, jonka käsialaa ovat myös Raittiuden Ystävät ry:n 150-vuotis- ja Järvenpään sosiaalisairaalan 50-vuotishistoriateokset. ULLA HAIRO-LAX: Musiikkiterapiaprosessin merkittävät tekijät ja merkittävät hetket päihteettömän elämäntavan tukijoina. Studia Musica 27. Sibelius-Akatemia TIA ISOKORPI: Napit vastakkain. Ristiriidat, rajat ja ratkaisut. PS-kustannus SUSANNA KALAVAINEN (TOIM.): Ensikodin päiväryhmät. Kuvaus lastensuojelun vauvaperhetyön kehittymisestä. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 34. Ensi- ja turvakotien liitto MERJA LAITILA-UKKOLA: Päihdehuollon näköinen sosiaalityö? Suomalaisen päihdehuollon sosiaalityötarinoita. Lisensiaatintutkimus Lapin yliopiston sosiaalityön laitokselle. Lapin yliopisto PHILIP LALANDER & MIKKO SALASUO (EDS.): Drugs and Youth Cultures Global and Local Expressions. NAD publication 46. NAD JAAKKO KUUSTONEN: Tupakkalain toteutuminen ravintoloissa. Valvontakampanja vuonna STTV Myös internetissä: MARKKU MANNINEN, PÄIVI SIPPU & TANJA TUORI: Tuettu asuminen A- klinikkasäätiöllä. Tuetun asumisen projekti A-klinikkasäätiön monistesarja 52. A-klinikkasäätiö Myös internetissä: MADS UFFE PEDERSEN, VERA SEGRAEUS & MATILDA HELLMAN (EDS.): Evidence Based Practice? Challenges in Substance Abuse Treatment. NAD publication 47. NAD Vankila, päihteet ja haittojen vähentäminen. Tilannekatsaus. Kriminaalihuollon tukisäätiö. Monisteita 1/2005. MARJA VUORINEN, RIITTA SÄRKELÄ, ANNE PERÄLAHTI, JUHA PELTO- SALMI, LEENA PEISA, PIA LONDÉN & ANNE ERONEN: Vertaansa vailla Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

30 u u t i s i a Alkoholinkulutus kasvoi 2,5 prosenttia Alkoholin kokonaiskulutus asukasta kohden 100 %:n alkoholina (litraa). ALKOHOLIJUOMIEN kokonaiskulutus nousi vuonna 2005 noin 10,6 litraan asukasta kohden, kertoo Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen STTV:n tilasto. Kokonaiskulutus on kasvanut 0,3 litraa eli 2,5 prosenttia vuodesta Vuodesta 2003 kokonaiskulutus on kasvanut 13 prosenttia. Tilastoidun kulutuksen osuus kokonaiskulutuksesta on 8,3 litraa ja tilastoimattoman kulutuksen 2,3 litraa asukasta kohden. Tilastoimattomaan kulutukseen lasketaan matkailijoiden ulkomailta tuoma alkoholi, alkoholin kotivalmistus, salakuljetus, korvikealkoholit ja suomalaisten ulkomailla juoma alkoholi. Määrät tilastoidaan sadan prosentin alkoholina. Kulutuksen rakenteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia vuodesta 2004 vuoteen 2005: mietojen viinien kulutus kasvoi vajaat neljä prosenttia, siiderin kulutus vajaan prosentin ja long drink -juomien kulutus lähes seitsemän prosenttia. Väkevien juomien kulutus jäi vuoden 2004 tasolle. Kaikesta tilastoidusta alkoholinkulutuksesta vähittäismyynnin osuus on vajaat 84 prosenttia, mikä koostuu Alkon alle 44 prosentin myyntiosuudesta ja elintarvikeliikkeiden 40 prosentin osuudesta. Anniskelumyynnin osuudeksi jäi noin 16 prosenttia. Alkoholin vähittäismyynti Alkon myymälöistä kasvoi 0,4 ja elintarvikeliikkeiden 3,1 prosenttia. Koko vähittäismyynnin kasvu oli 1,7 prosenttia. Anniskelumyynti väheni 1,2 prosenttia edellisvuodesta. Jouko Lönnqvistille lääketieteen palkinto HELSINGIN YLIOPISTON psykiatrian professori ja Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jouko Lönnqvist on saanut Pohjolan ja Suomi-yhtiön euron lääketieteen palkinnon elämäntyöstään. Lönnqvist on tehnyt yli kolme vuosikymmentä työtä mm. psyykkisen kuormittumisen, masennuksen, itsetuhokäyttäytymisen ja alkoholinkäytön ongelmien tutkimuksessa ja ehkäisemisessä. Myös työttömille oikeus päihdekuntoutusrahaan MYÖS TYÖTTÖMILLE on tullut tämän vuoden alusta lukien oikeus kuntoutusrahaan päihdehuoltolain mukaisen yksilökuntoutuksen ajalta. Päihdekuntoutusrahaa koskeva päätös voidaan tehdä aluksi enintään kolmen kuukauden eli 75 arkipäivän ajaksi. Tähän saakka kuntoutusrahan myöntämisedellytyksenä on ollut, että kuntoutukseen hakeudutaan työpaikan kautta. Jatkossa kuntoutusrahan myöntämisen kannalta riittävänä pidetään sitä, että kuntoutuspäätös on tehty päihdehuoltolain perusteella ja että kuntoutus perustuu sosiaalihuoltolain perusteella laadittuun huoltosuunnitelmaan tai päihdehuoltolain perusteella laadittuun kuntoutussuunnitelmaan. Lisäksi edellytetään, että kuntoutus annetaan Kelan hyväksymässä laitoksessa. Työtön voi hakeutua kuntoutukseen esimerkiksi julkisen terveydenhuollon, sosiaalitoimiston tai A-klinikan kautta. Kuntoutusrahan myöntäminen edellyttää lisäksi, että kuntoutus on tarpeellista kuntoutujan työelämässä pysymiseksi tai työelämään pääsemiseksi. 30 tiimi 1 06