Tiivistetyistä mehuista on moneen janoon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiivistetyistä mehuista on moneen janoon"

Transkriptio

1 Tiivistetyistä mehuista on moneen janoon Täysmehujen ja muiden mehu- ja juomavalmisteiden runsas tarjonta on lisännyt erilaisten juomien käyttöä viime vuosien aikana. Mehutuotteita nautitaankin nykyään yhtä lailla ruokajuomana, janojuomana, seurustelujuomana kuin virkistävänä välipalana. Lisäksi mehutuotteita voidaan käyttää ruoanvalmistuksessa, leivonnassa ja vaikkapa juomasekoituksissa. Täysmehua, mehua vai mehujuomaa? Suomessa lainsäädäntö määrittelee tietyistä mehutuotteista käytettäviä nimiä ja niiden koostumusta. Myös kansainväliset ja mehualan omat standardit vaikuttavat mehutuotteiden valmistukseen ja markkinointiin. Mehulajien erot, esimerkiksi niiden täysmehupitoisuus tai eri mehulajien sokeri- tai lisäainepitoisuudet eivät välttämättä äkkiseltään selviä, sillä markkinoilla on mm. täysmehuja, mehujuomia, mehujuomaitä sekä juomaitä. Eri mehutuotteiden välillä saattaa olla vaikea havaita eroja, sillä mehutuotteiden nimikeviidakko on varsin kirjava. 28 TEEMA NOVA

2 Appelsiinitäysmehu 1:5, 12 x 1 l Valio Appelsiinitäysmehu Appelsiinitäysmehu Appelsiinitäysmehu 500 % Päärynätäysmehu Päärynätäysmehu Päärynätäysmehu 500 % Hedelmätäysmehu Täysmehu on 100 % luonnontuote Puristamalla tai linkoamalla valmistetuissa täysmehuissa ei ole lisättyä vettä eikä muita valmistusaineita, mutta niihin saa makeuden vakioimiseksi lisätä sakkaroosia, glukoosia tai fruktoosia enintään 15 g/ kg. Suurin osa täysmehujen energiasta ja ravintoaineista saadaan alkuperäisestä hedelmä- tai marjaraaka-aineesta, joten näiden ravintosisällöltään muita mehutuotteita terveellisempien täysmehujen kulutushuippu on perinteisesti aamiaiskäytössä. Täysmehuellä kustannustehokkuutta Kun täysmehusta poistetaan vettä vähintään puolet sen tilavuudesta, syntyy täysmehu, jonka edut sk-puolella ovat kiistattomat, sillä en pienempi vesipitoisuus mm. alentaa rutkasti kuljetuskustannuksia ja pienentää varastointitilan tarvetta. Helposti käsiteltävästä pakkauksesta syntyy taas vaivatta täysmehua, kun siihen lisätään tiivistyksen yhteydessä poistettu vesimäärä. Täysmehuiden vahvuudet on ilmoitettu prosentteina eli esim. essä sekoitussuhde on 1 osa ttä ja 2 osaa vettä; 500 % essä puolestaan 1 osa ttä ja 4 osaa vettä. Useimpiin täysmehuisiin on lisätty C-vitamiinia ja appelsiini-, päärynä- ja hedelmätäysmehuistä löytyy myös sokeroimattomia tuotteita. Mehuannostelijat suureen kulutukseen Mehuannostelijat ovat kätevä ratkaisu kohteisiin, joissa täysmehun kulutus on suurta (minimissään 120 litraa viikossa). Mehuannostelijat sekoittavat vedestä ja täysmehuestä näppärästi raikasta mehua ja pitävät sen myös kylmänä. TEEMA NOVA

3 Ananastäysmehu Trooppinen täysmehu Täysmehujen luonnollista makua myös mehuihin Sekatäysmehu Mehuiksi kutsutaan juomia, jotka on valmistettu täysmehusta, vedestä, sokerista tai makeutusaineista sekä mahdollisesti muista valmistusaineista. Mehuissa maistuvat siis aidot marjat ja hedelmät. Marjamehuja valmistetaan mm. musta- ja punaherukasta, puolukasta, mansikasta ja vadelmasta. Sekamehujen pohjana käytetään yleisimmin Appelsiinimehu 1:5 1 / 2, 12 x 1 l Vitajuomat Omenatäysmehu Omenatäysmehu 500 % omena- ja rypäletäysmehuitä sekä lisäksi valmistajista riippuen mm. päärynä-, kirsikka-, puna- tai mustaherukkatäysmehuitä. Laimentamattoman mehun täysmehupitoisuus on oltava vähintään 35 %. Marjat ja hedelmät sisältävät luonnostaan vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita sekä muita terveyttä edistäviä yhdisteitä. Mitä suurempi tuotteen täysmehupitoisuus on, sitä enemmän se sisältää alkuperäistä kasviraaka-ainetta Omena täysmehu Krogab appelsiinimehu 1:6, 10 l Mixtec Krogab omenamehu 1:6, 10 l Mixtec Sekamehu 80 % sekajuoma 30 TEEMA NOVA

4 sekajuoma metsämansikkajuoma appelsiinijuoma Mansikkainen 1:7, 12 x 0,95 l Mansikkainen 1:7, 12 x 0,5 l Mustaherukkainen 1:7, 12 x 0,5 l Vadelmainen 1:7, 12 x 0,95 l Vadelmainen 1:7, 12 x 0,5 l Appelsiinimehu 1:7, 12 x 0,95 l Kun täysmehun osuus pienenee, tuotteesta tulee mehujuomaa Jos laimentamattoman mehun täysmehupitoisuus alittaa 35 %, mutta on vähintään 10 %, kutsutaan tuotetta nimellä mehujuoma tai marjamehuvalmiste. Valmisteessa täysmehun ja sokerin määrää ei ole rajoitettu, joten mehujuomaan voidaan esimerkiksi lisätä sokeria enemmän kuin makeutettuun täysmehuun. Jos tuotteen nimessä mainitaan mehu, pitää siinä olla mukana ainakin vähän marja- tai hedelmätäysmehua, jonka osuus on ilmoitettava myös pakkausselosteessa. TEEMA NOVA

5 appelsiininmakuinen juoma 1:9, 12 x 1 l mansikanmakuinen juoma 1:9, 12 x 1 l mansikanmakuinen juoma 1:9, 12 x 0,5 ll metsämarjanmakuinen juoma 1:9, 12 x 0,5 l Marli mustaherukkamehu 1:4, 12 x 0,5 l Vipmix 60 % 1:3, 6 x 1,5 l Vip-Juicemaker Tropic appelsiinimehu 1:3, 10 l Puolukkamehu Makua myös aromeista Jos tuotteen nimikkeenä on juoma, se ei yleensä sisällä ensinkään aitoja marjoja tai hedelmiä, vaan maku ja väri tulevat erilaisista keinotekoisista aromi- ja väriaineista. Kun mehupakkauksen kyljessä lukee sana makuinen, on se varma merkki aromeilla aikaansaadusta mausta. Esimerkiksi mansikan makuisen juoman valmistuksessa ei mansikoilla ole ollut mitään osuutta Sekamehu Mehua aterioiden yhteydessä Valtion ravitsemusneuvottelukunnan juomasuositusten mukaan mehutuotteiden käytössä tulisi huomioida mehujen käyttötiheys ja suositeltavinta olisi käyttää mehuja aterioiden yhteydessä. Nesteitä tulisi päivittäin nauttia ruoan lisäksi noin 1 1½ litraa, joka normaalitilanteissa riittää lähes kaikille ikäryhmille. Ainoastaan ikääntyneiden saattaa olla tarpeen juoda enemmän ja heidän juomiseensa tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. 32 TEEMA NOVA

6 Mustaherukkamehu Punaherukkamehu Mehukas 1:3, 5 l Mehukas 1:3, 10 l Tropic 1:7, 5 l Omenamehu 1:5 1 / 2, 6 x 3 l Vita Juomat Tropic 1:7, 10 l Sekamehu 1:3, 10 l Marja-hedelmämehu light 1:9, 10 x 1 l Marjavasu TEEMA NOVA

Marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille

Marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille Esittelijä Tytti Itkonen Sivu/sivut 1 / 9 Marja- ja hedelmävalmisteiden koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille Osa 2: Täysmehut, nektarit ja mehut Hedelmätäysmehuista ja tietyistä

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO. Uudet annospakkaukset 10/2015 3/2016 S I L L E I K U L A P S

TUOTEKUVASTO. Uudet annospakkaukset 10/2015 3/2016 S I L L E I K U L A P S TUOTEKUVASTO 10/2015 3/2016 Uudet annospakkaukset VÄLIPALAKSI I L L E A I S I K U I L A P S S I L L E KYLMÄHYLLYSTÄ Smoothie joka makuun laajasta valikoimasta! Smoothieiden suosio jatkaa kasvuaan: samettisia

Lisätiedot

DRINKIT. Alkoholiton punaviinibooli n. 1,5 l. Elokuun kimara. Ananasjuoma (4 annosta) Alkoholiton valkoviinibooli n. 8 dl. Karpaasien malja 8 annosta

DRINKIT. Alkoholiton punaviinibooli n. 1,5 l. Elokuun kimara. Ananasjuoma (4 annosta) Alkoholiton valkoviinibooli n. 8 dl. Karpaasien malja 8 annosta 12 Alkoholiton punaviinibooli n. 1,5 l 75 cl alkoholitonta punaviiniä ½ l hedelmäpaloja (omenia, melonia, päärynää) 1 appelsiini viipaleina 1 sitruuna 1 pl sitruunajuomaa tai soodavettä sokeria maun mukaan

Lisätiedot

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015 HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015 HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET Roberts on yli satavuotias suomalainen perheyritys, jolla on pitkä historia elintarvikealalla. Olemme erikoistuneet korkealaatuisiin

Lisätiedot

Valio vadelmasose sokeroimaton. Valio vadelmasose sokeroimaton. Valio vadelmasose sokeroimaton. Valio vadelmasose sokeroimaton

Valio vadelmasose sokeroimaton. Valio vadelmasose sokeroimaton. Valio vadelmasose sokeroimaton. Valio vadelmasose sokeroimaton Valio vadelmasose Valio vadelmasose Valio vadelmasose Valio vadelmasose Valio vadelmasose Valio vadelmasose Valio vadelmasose Valio vadelmasose Valio sekahillo Valio sekahillo Valio sekahillo Valio sekahillo

Lisätiedot

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava 17.2.2016 1 (7) GLÖGIT Alkuperämaa ei määrätty; ilmoitettava Viiniglögi KW160205 viiniglögi täydentävä punaviiniglögi vähittäismyyntihinta enintään 7,99 euroa vähintään 100000 pulloa; pullojen lukumäärä

Lisätiedot

TUOTE. Täydellinen lähdevesipohjainen janojuoma aktiiviseen elämään. Tasapainoinen ja palauttava koostumus luonnollisista ainesosista.

TUOTE. Täydellinen lähdevesipohjainen janojuoma aktiiviseen elämään. Tasapainoinen ja palauttava koostumus luonnollisista ainesosista. MENOVESI. TUOTE Täydellinen lähdevesipohjainen janojuoma aktiiviseen elämään. Tasapainoinen ja palauttava koostumus luonnollisista ainesosista. Hiilihapoton, erittäin virkistävä maku. Ei keinotekoisia

Lisätiedot

Hedelmä- ja marjajalosteiden merkinnät Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton Kaamosmarjapäivät 23.-24.11.2015

Hedelmä- ja marjajalosteiden merkinnät Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton Kaamosmarjapäivät 23.-24.11.2015 Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton Kaamosmarjapäivät 23.-24.11.2015 Ylitarkastaja Niina Matilainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tuoteturvallisuusyksikkö Mehujen erityisvaatimukset Mehut, täysmehut

Lisätiedot

Tavallisimmat ongelmat Suomessa

Tavallisimmat ongelmat Suomessa Terveyttä ravinnosta Ursula Schwab FT, dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemustiede, Itä-Suomen yliopisto Medisiininen keskus / Kliininen ravitsemus, KYS

Lisätiedot

Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa. Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu

Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa. Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu 7.6.2016 Nimisuojasta kilpailukykyä? Maa- ja metsätalousministeriön ja kahdeksan organisaation

Lisätiedot

Puolukkaposki, mustikkasuu!

Puolukkaposki, mustikkasuu! Puolukkaposki, mustikkasuu! Marjoista lapselle Pohjoinen luonto on todellinen aarreaitta: metsissä, soilla ja tunturissa kypsyvät marjat sisältävät monipuolisesti vitamiineja, kivennäisja hivenaineita

Lisätiedot

Eurofoods. Valikoima. Oy Eurofoods Ab

Eurofoods. Valikoima. Oy Eurofoods Ab Eurofoods Valikoima 2016 Oy Eurofoods Ab www.eurofoods.fi Valikoima 2016 MEHUT 50 CL JA OMENASIIDERIETIKKA 50 CL Tuote EAN Tilavuus Määrä/ Omenasiiderietikka 7391603509919 50 cl Mustikkamehu 7391603507182

Lisätiedot

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008 1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu

Lisätiedot

Medestä hunajaksi. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä.

Medestä hunajaksi. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä. 1 (13) Medestä hunajaksi Hunajan valmistamiseen tarvitaan mehiläisiä ja mettä. Mehiläiset varastoivat valmistamansa hunajan hunajakennoihin. Mehiläishoitaja kerää kennot mehiläispesästä. 2 (13) Medestä

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

246 YHTEISTÄ TUOTETTA

246 YHTEISTÄ TUOTETTA 1/6 GTIN TUOTE KCM KSM PRISMA SM STOC HALVIN KALLEIN ERO 5410188009439 TROPICANA PURE PREMIUM MANDARIN MORNING,1 L 3,29 3,49 2,59 2,69 3,55 2,59 3,55 0,96 5022313184272 TROPICANA PURE PREMIUM OMENA,1 L

Lisätiedot

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.

PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12. PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:

Lisätiedot

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan.

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan. Roberts MARJAHYVÄÄ Roberts Berrieissä on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Juotavat välipalat on valmistettu kokonaisista marjoista, jolloin mukana ovat myös runsaasti

Lisätiedot

8 RYHMÄ SYÖTÄVÄT HEDELMÄT JA PÄHKINÄT; SITRUSHEDELMIEN JA MELONIN KUORET. 1. Tähän ryhmään eivät kuulu syötäväksi kelpaamattomat hedelmät ja pähkinät.

8 RYHMÄ SYÖTÄVÄT HEDELMÄT JA PÄHKINÄT; SITRUSHEDELMIEN JA MELONIN KUORET. 1. Tähän ryhmään eivät kuulu syötäväksi kelpaamattomat hedelmät ja pähkinät. 8 RYHMÄ SYÖTÄVÄT HEDELMÄT JA PÄHKINÄT; SITRUSHEDELMIEN JA MELONIN KUORET Huomautuksia 1. Tähän ryhmään eivät kuulu syötäväksi kelpaamattomat hedelmät ja pähkinät. 2. Jäähdytetyt hedelmät ja pähkinät on

Lisätiedot

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS BERRY SMOOTHIE NATURAL Robertsin marjasmoothieissa on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Smoothiet on valmistettu

Lisätiedot

Hedelmähillojen, hyytelöiden ja marmeladien koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille

Hedelmähillojen, hyytelöiden ja marmeladien koostumus ja pakkausmerkinnät ohje valvojille ja toimijoille Esittelijä Niina Matilainen Sivu/sivut 1 / 9 Hedelmähillojen, hyytelöiden ja marmeladien koostumus ja pakkausmerkinnät Hedelmähilloista, hyytelöistä ja marmeladeista sekä makeutetusta kastanjasoseesta

Lisätiedot

Juon tosin, mutta juon vain maistellen, en ahmi, niinkuin eräät, juopuen, en kättä kurkoittele himokkaasti päin viinimaljaa, vaikka otan sen.

Juon tosin, mutta juon vain maistellen, en ahmi, niinkuin eräät, juopuen, en kättä kurkoittele himokkaasti päin viinimaljaa, vaikka otan sen. Juon tosin, mutta juon vain maistellen, en ahmi, niinkuin eräät, juopuen, en kättä kurkoittele himokkaasti päin viinimaljaa, vaikka otan sen. ALKOHOLITTOMIA JUOMAOHJEITA - Omar Khaijam: Viisaan viini Ylioppilaiden

Lisätiedot

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa!

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lapsesi hyvä ravitsemustila parantaa jaksamista, edistää toipumista ja turvaa kasvun Kun lapsi ei syö riittävästi tavallista ruokaa Sairastuneen lapsen voi

Lisätiedot

Nuoren liikkujan ruokavalio

Nuoren liikkujan ruokavalio Nuoren liikkujan ruokavalio Rakenna ruokavaliosi hyvälle pohjalle Valitse monipuolisen ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat

Lisätiedot

Maukkaat mehut tietoa mehuvalmisteista

Maukkaat mehut tietoa mehuvalmisteista Maukkaat mehut tietoa mehuvalmisteista Erilaisten juomien käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Täysmehuja ja muita mehu- ja juomavalmisteita on nykyisin runsaasti tarjolla. Kuluttajan saattaa olla

Lisätiedot

Tehokas kehosi puhdistaja

Tehokas kehosi puhdistaja Tehokas kehosi puhdistaja Myrkkyjä on kaikkialla. TOIMI HETI! - TÄHTIEN TEKIJÄ - Terve keho voi hyvin Väsymys, eloton iho, hidas ruoansulatus jne. ovat merkkejä siitä, että keho maksa, munuaiset, suolisto,

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO 3 9/2015. Marli Juissi Sokerittomat Uusi, kapea pakkaus! Kevään ihanat. uutuudet! Hyvää ja terveellistä. hedelmistä ja vihanneksista!

TUOTEKUVASTO 3 9/2015. Marli Juissi Sokerittomat Uusi, kapea pakkaus! Kevään ihanat. uutuudet! Hyvää ja terveellistä. hedelmistä ja vihanneksista! TUOTEKUVASTO 3 9/2015 Marli Juissi Sokerittomat Uusi, kapea pakkaus! uutuudet! Kevään ihanat Hyvää ja terveellistä hedelmistä ja vihanneksista! KYLMÄHYLLYSTÄ MARLI TARHURIN MARJAKEITTOSARJA Sokerittomat

Lisätiedot

4) Hedelmätäysmehujauhe on tuote, joka on saatu yhden tai useamman lajin hedelmien täysmehusta poistamalla fysikaalisin keinoin vesi lähes kokonaan.

4) Hedelmätäysmehujauhe on tuote, joka on saatu yhden tai useamman lajin hedelmien täysmehusta poistamalla fysikaalisin keinoin vesi lähes kokonaan. N:o 1054 3349 Liite 1 TUOTTEIDEN NIMET JA MÄÄRITELMÄT 1) Hedelmätäysmehu on käymiskykyinen mutta ei käynyt nestemäinen tuote, joka on saatu sekoittamalla terveitä ja kypsiä, tuoreita tai kylmäsäilytettyjä

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Nuoren liikkujan ruokavalio

Nuoren liikkujan ruokavalio Nuoren liikkujan ruokavalio Rakenna ruokavaliosi hyvälle pohjalle Valitse monipuolisen ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat

Lisätiedot

AUTOKLINIKKATUTKIMUS RAVINTOMUUTTUJIA KOSKEVAT KOMMENTIT AK MUUTTUJA AU MUUTTUJA RUOANVALMISTUKSESSA KÄYTETTY RASVA

AUTOKLINIKKATUTKIMUS RAVINTOMUUTTUJIA KOSKEVAT KOMMENTIT AK MUUTTUJA AU MUUTTUJA RUOANVALMISTUKSESSA KÄYTETTY RASVA AUTOKLINIKKATUTKIMUS RAVINTOMUUTTUJIA KOSKEVAT KOMMENTIT AK MUUTTUJA AU MUUTTUJA V7049 MUUTTUJAN NIMI RUOANVALMISTUKSESSA KÄYTETTY RASVA KOMMENTTI Haastattelussa kysyttiin erikseen ruoanvalmistuksessa

Lisätiedot

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 Kampanja-aika 1.2.-30.4.2010 www.leipurin.com Leipurin Oy PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 KONDISKEVÄT 920248 Leipurin Appelsiini-omenatäyte,

Lisätiedot

2.2. vähemmän sokeria Juomat ruokavaliossa *** Runebergin tortut s. Kahvi, tee tai vesi

2.2. vähemmän sokeria Juomat ruokavaliossa *** Runebergin tortut s. Kahvi, tee tai vesi 2.2. vähemmän sokeria Juomat ruokavaliossa *** Runebergin tortut s. Kahvi, tee tai vesi Suomalaiset saavat edelleen liikaa suolaa -kotitehtävät 1. Mieti keinoja (vähintään 3) suolan vähentämiseksi? Korvaamalla

Lisätiedot

Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta

Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta Anna elämän maistua 1 Tarvitset reilusti energiaa ja ravintoaineita Monipuolinen ruokavalio tarjoaa riittävästi energiaa ja ravintoaineita kasvuun ja kehittymiseen, liikunnan

Lisätiedot

PÄIVÄSI SMOOTHIET 5 TROOPPINEN HEDELMÄSMOOTHIE 2 PUHDISTAVA VIHERSMOOTHIE 3 AURINKOINEN AAMUSMOOTHIE 4 SE PIRTEÄMPI AAMUCOCKTAIL

PÄIVÄSI SMOOTHIET 5 TROOPPINEN HEDELMÄSMOOTHIE 2 PUHDISTAVA VIHERSMOOTHIE 3 AURINKOINEN AAMUSMOOTHIE 4 SE PIRTEÄMPI AAMUCOCKTAIL PÄIVÄSI SMOOTHIET PÄIVÄSI SMOOTHIET 2 PUHDISTAVA VIHERSMOOTHIE 3 AURINKOINEN AAMUSMOOTHIE 4 SE PIRTEÄMPI AAMUCOCKTAIL 5 TROOPPINEN HEDELMÄSMOOTHIE 6 PROTEIINIPITOINEN SMOOTHIE 7 PUHDISTAVA LEHTIKAALISMOOTHIE

Lisätiedot

Juomilla on väliä harkitse, mitä juot. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan juomasuositukset lapsille ja nuorille, aikuisille sekä ikääntyneille

Juomilla on väliä harkitse, mitä juot. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan juomasuositukset lapsille ja nuorille, aikuisille sekä ikääntyneille Juomilla on väliä harkitse, mitä juot. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan juomasuositukset lapsille ja nuorille, aikuisille sekä ikääntyneille Vinkkejä viisaisiin juomavalintoihin 1 1,5 litraa päivässä

Lisätiedot

Syö Luonnosta Sinulle marjoja 2 dl joka päivä! Helppoja välipalaohjeita marjoista Tyrni (Hippophaë rhamnoides) MAANANTAI Pihlaja (Sorbus aucuparia) TIISTAI Mustikka (Vaccinium myrtillus) KESKIVIIKKO Puolukka

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Uutuusmyslit! Korvaavat Supan kanin ja marsun vastaavat tuotteet

Uutuusmyslit! Korvaavat Supan kanin ja marsun vastaavat tuotteet Uutuusmyslit! Korvaavat Supan kanin ja marsun vastaavat tuotteet 1100 J&H RABBIT MIX 10kg Ruokinta-ammattilaisten suunnittelema, korkealaatuinen täysrehu kaneille. Sisältää optimaalisessa suhteessa kanisi

Lisätiedot

Vihannessäilykkeet. Puhtaat maut luonnosta jo vuodesta Vihannessäilykkeet

Vihannessäilykkeet. Puhtaat maut luonnosta jo vuodesta Vihannessäilykkeet TUOTELUETTELO Puhtaat maut luonnosta jo vuodesta 1987 Viipalekurkku 5556 670/360 g ME 6 puolil. 265 EUR-lava 672 Viipalekurkku, pikkupelti 5558 3,1/1,6 kg ME 1 puolil. 90 Finl. 294 Viipalekurkku 5554 8,2/4,5

Lisätiedot

NVA. VEROILMOITUS 1 (5) Valtuutettu varastonpitäjä MAKEIS-, JÄÄTELÖ- JA VIRVOITUSJUOMAVERO. Verovelvollisen nimi tullipiirille.

NVA. VEROILMOITUS 1 (5) Valtuutettu varastonpitäjä MAKEIS-, JÄÄTELÖ- JA VIRVOITUSJUOMAVERO. Verovelvollisen nimi tullipiirille. NVA VEROILMOITUS 1 (5) Valtuutettu varastonpitäjä MAKEIS-, JÄÄTELÖ- JA VIRVOITUSJUOMAVERO Verovelvollisen nimi tullipiirille Osoite Verokausi Asiakkaan viite Y-tunnus Valmisteverotustunnus tai yhteisilmoitustunnus

Lisätiedot

Vertailutesti selvitti parhaan suklaanmakuisen valmiin palautusjuoman

Vertailutesti selvitti parhaan suklaanmakuisen valmiin palautusjuoman FIN Home Tested» Vertailutestit» Vertailutesti selvitti parhaan suklaanmakuisen valmiin palautusjuoman Vertailutestit Objektiivinen käyttäjäkokemus ja suuri liikunnasta ja hyvinvoinnista kiinnostunut testaajaryhmä

Lisätiedot

N:o 117 461. Huomautus: Jälkiruoat, makeiset ja niiden kaltaiset tuotteet. vähäenergiaiset tai lisättyä sokeria sisältämättömät

N:o 117 461. Huomautus: Jälkiruoat, makeiset ja niiden kaltaiset tuotteet. vähäenergiaiset tai lisättyä sokeria sisältämättömät N:o 117 461 Huomautus: Liite 1. Aineen E 952, syklaamihappo ja sen Na- ja Ca-suolat, käytettävät enimmäismäärät on ilmaistu vapaana happona. 2. Aineen E 954, sakariini ja sen Na-, K- ja Ca-suolat, käytettävät

Lisätiedot

Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi

Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Interventiotutkimuksen tulokset Pirjo Pietinen 2.12.2008 Kuvat: Leipätiedotus 1.12.2008 Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Tutkimusasetelma Kevät 2007 Lukuvuosi

Lisätiedot

Liha muuntuu moneksi ruoaksi arkeen ja juhlaan

Liha muuntuu moneksi ruoaksi arkeen ja juhlaan Liha muuntuu moneksi ruoaksi arkeen ja juhlaan Liha kuuluu suomalaisen ruokavalion perusraaka-aineisiin ja sen kulutus onkin kolminkertaistunut verrattuna kuuden vuosikymmenen takaiseen aikaan. Liha on

Lisätiedot

RYHMÄ 1. A1 juoma: Hedelmäinen, pyöreä mutta ei makea cocktail. A2 juoma: Makea, värikäs ja hedelmäinen cocktail WELHO BRITNEY SPEARS

RYHMÄ 1. A1 juoma: Hedelmäinen, pyöreä mutta ei makea cocktail. A2 juoma: Makea, värikäs ja hedelmäinen cocktail WELHO BRITNEY SPEARS RYHMÄ 1 A1 juoma: Hedelmäinen, pyöreä mutta ei makea BRITNEY SPEARS 1/8 verigreippi 1 cl sokerisiirappi 2 cl tuore appelsiinimehu Valmistus: verigreippi murskataan. Muut aineet sekaan. Tuplasiivilöinti.

Lisätiedot

SALPA NESTETASAPAINO- JA RUOKALUENTO

SALPA NESTETASAPAINO- JA RUOKALUENTO SALPA NESTETASAPAINO- JA RUOKALUENTO Nyrkkisäännöt päivittäiseen nesteytykseen ovat: juodaan jokaisen aterian yhteydessä vettä ja muita juomia 2-3 lasillista riippuen nesteen tarpeesta kuumissa olosuhteissa

Lisätiedot

Johdatus aisteihin. Tunti 1

Johdatus aisteihin. Tunti 1 Johdatus aisteihin Tunti 1 MIKÄ ON SAPERE? (tämä vain opettajalle tiedoksi) Sapere on latinaa ja tarkoittaa maistella, tuntea Sapere on ravitsemuskasvatusta, jossa ruokaa käsitellään aistien näkökulmasta

Lisätiedot

Ruokintasuositus Paino kg Gr/päivä 1-3 50-100 3-5 135-180 +5 130-200

Ruokintasuositus Paino kg Gr/päivä 1-3 50-100 3-5 135-180 +5 130-200 1100 J&H RABBIT MIX 10kg Ruokinta-ammattilaisten suunnittelema, korkealaatuinen täysrehu kaneille. Sisältää optimaalisessa suhteessa kanisi tarvitsemat luonnolliset ravintoaineet (aminohapot, vitamiinit,

Lisätiedot

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom

Lisätiedot

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä.

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ TEET. KAHVIT. MAUSTEET. KEITTIÖVÄLINEET. JUOMAT Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. 1.10.2012. MAKEISET 1. LAAJA VALIKOIMA

Lisätiedot

DANONEN KESÄN UUTUUDET!

DANONEN KESÄN UUTUUDET! DANONEN KESÄN UDET -8 2014 UDET Activia 1 kg laktoositon luonnonjogurtti 1 kg, ME 6, Tuotenumero 161 Activia 1 kg laktoositon luonnonjogurtti, rasvaton 1 kg, ME 6, Tuotenumero 162 Activia 4x12 g sitruunajogurtti

Lisätiedot

Benecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g)

Benecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g) Benecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Laktoositon ja maidoton margariini sopii moneen ruokavalioon Sekä leivälle että ruoanlaittoon Erinomainen rasvakoostumus: 75 % rasvasta pehmeää, tyydyttymätöntä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 189/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 189/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 189/2010 vp Hallituksen esitys laiksi makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta sekä eräiden valmisteverotusta koskevien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Ruokapäiväkirja. nro 3. Nimi: Pvm: Viikonpäivä:

Ruokapäiväkirja. nro 3. Nimi: Pvm: Viikonpäivä: Taulukko 1: Kirjoita kaikki päivän aikana syömäsi ruoat ja juomasi juomat alla olevaan listaan. Merkitse yhdelle riville vain yksi Taulukko 2: Kirjoita kaikki päivän aikana syömäsi ruoat ja juomasi juomat

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

ELINTARVIKKEET ELT301 LISÄTIETOKYSYMYKSET JA VASTAUKSET

ELINTARVIKKEET ELT301 LISÄTIETOKYSYMYKSET JA VASTAUKSET ELINTARVIKKEET ELT301 LISÄTIETOKYSYMYKSET JA VASTAUKSET Kysymys 1 Liite 1, Positiot: 118 Sekamehutiiviste, täysmehupitoisuus 35 % 15 000 10,0 l 119 Sekamehutiiviste, täysmehupitoisuus 65 % 12 000 10,0

Lisätiedot

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa 1 (6) 3422/02.08.00/2011 Liite 5.3. Päivähoitoruokailun sisältö Päivähoitoruokailun ravitsemuksellisena ja kasvatuksellisena tavoitteena on ylläpitää ja edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä tyydyttää

Lisätiedot

Kokemuksia. ravitsemusohjauksesta. Lähetteiden taustana esim. Lähetteitä ravitsemusterapeutille, Tampereen kaupunki, Lasten ja nuorten prosessi

Kokemuksia. ravitsemusohjauksesta. Lähetteiden taustana esim. Lähetteitä ravitsemusterapeutille, Tampereen kaupunki, Lasten ja nuorten prosessi Kokemuksia syömish mishäiriöasiakkaiden ravitsemusohjauksesta Mariariitta Suomensalo, Ravitsemusterapeutti, TtM Tampereen kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Avopalvelut, Vastaanottotoiminta

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä elintarvikkeita koskevista vaatimuksista

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä elintarvikkeita koskevista vaatimuksista 264/2012 Dokumentin versiot Viitetiedot På svenska Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä elintarvikkeita koskevista vaatimuksista Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

Laki. makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta

Laki. makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta Laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain (1127/2010)

Lisätiedot

MIKÄ ON LISÄAINE JA MIKÄ EI?

MIKÄ ON LISÄAINE JA MIKÄ EI? LISÄAINEET MIKÄ ON LISÄAINE JA MIKÄ EI? Lisäaine on: Tuotteeseen aina tarkoituksella lisätty aine jonkin teknisen tarkoituksen takia. Lisäaineita eivät ole: Valmistusaineet tai mausteet, kuten esimerkiksi

Lisätiedot

Kesän 2012 mediasuunnitelma

Kesän 2012 mediasuunnitelma Kesäherkut 2012 Aurinkoinen Ekströms-printti Felix-brändiä monelta kanavalta Yllättävän lempeä Kallen tuorejuusto Abba ja Ahti -yhteismainontaa parhaaseen sesonkiin Kesän 2012 mediasuunnitelma Felix Abba

Lisätiedot

FSD1231 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1995

FSD1231 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1995 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1231 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1995 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Drink & Food Expert Finland OY

Drink & Food Expert Finland OY Drink & Food Expert Finland OY Tilaus Nimike Myynti Hinnat alv 0% 121 Taipuva pilli 5 x 240 mm, hopeanvärinen, 1000 kpl 6,00 122 Taipuva pilli 5 x 210 mm, musta, 1000 kpl 7,50 123 Suora pilli 8 x 240 mm,

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

Nuoren liikkujan ruokavalio

Nuoren liikkujan ruokavalio Nuoren liikkujan ruokavalio Sisältö Ruokavalion merkitys liikkujalle Ravintoaineiden merkitys liikkujan ruokavaliossa Liikkujan lautasmalli Lautasmallista on moneksi Aterioiden ajoittaminen Nestetasapaino

Lisätiedot

HE 109/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi makeisten,

HE 109/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi makeisten, HE 109/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien

Lisätiedot

21 RYHMÄ ERINÄISET ELINTARVIKEVALMISTEET. b) paahdetut kahvinkorvikkeet, joissa on kahvia, sen määrästä riippumatta (nimike 0901);

21 RYHMÄ ERINÄISET ELINTARVIKEVALMISTEET. b) paahdetut kahvinkorvikkeet, joissa on kahvia, sen määrästä riippumatta (nimike 0901); 21 RYHMÄ ERINÄISET ELINTARVIKEVALMISTEET Huomautuksia 1. Tähän ryhmään eivät kuulu: a) nimikkeen 0712 kasvissekoitukset; b) paahdetut kahvinkorvikkeet, joissa on kahvia, sen määrästä riippumatta (nimike

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

1. Mustikka (Vaccinium myrtillus)

1. Mustikka (Vaccinium myrtillus) 1. Mustikka (Vaccinium myrtillus) 1. Mustikka (Vaccinium myrtillus) Mustikka on tyypillinen havumetsien kasvi, jonka varpu voi kasvaa jopa 30 vuotta. Mustikka on yleinen koko Suomessa. 6-8 mm Lehdet ovat

Lisätiedot

Suomen makein mainosluettelo

Suomen makein mainosluettelo Suomen makein mainosluettelo Perusvalikoima 2013 Yksittäispakatut Twist IT 3 Twist ovaali 4 Suklaakonvehdit 5 Tikkarit 6 Annokset Purkit 7 Pussit 8 Purukumit 9 Askit 10 Mintut 11 Suklaat Napit 12 Salmarit

Lisätiedot

EL BUENO TONNICALA, POR FAVOR! Tuotekuvasto

EL BUENO TONNICALA, POR FAVOR! Tuotekuvasto EL BUENO TONNICALA, POR FAVOR! Tuotekuvasto TONNIKALAT oliiviöljyssä Tonnikalamme ovat maukkainta tonnikalan osaa eli sisäfileetä ja käyttämämme laadukas oliiviöljy huolella valittua. Calvo tarjoaa herkullisen

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Usein esitettyjä kysymyksiä Nutri5:stä

Usein esitettyjä kysymyksiä Nutri5:stä Usein esitettyjä kysymyksiä Nutri5:stä K: Mitä Nutri5 on? V: Nutri5 on mansikanmakuinen soijajuomasekoite, joka sisältää ainutlaatuisen yhdistelmän korkealaatuisia soijaproteiineja, -kuituja ja -alkioita.

Lisätiedot

YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT!

YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! PAULIGIN TUTUT TUOTTEET JA MAUT NYT KAPSELEISSA. AINA OIKEA MÄÄRÄ TUORETTA, AITOA KAHVIA, TAZZA-KAAKAOTA TAI TEETÄ, KUPILLINEN KERRALLAAN. PAULIG CUPSOLO

Lisätiedot

Välipalat. Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa

Välipalat. Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa Välipalat Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa Kotitehtävien tarkistus Keskustele parisi kanssa Mitä mainoksia löysit? Mitä ne lupaavat? Pitävätkö lupaukset? Mitä tiedät..? Millainen on hyvä välipala?

Lisätiedot

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänystävällinen, terveellinen ravinto 12.9.2017 Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänliiton ravitsemussuositus Sydänterveyttä edistävä eli sydänystävällinen ruoka on kaikille suositeltavaa

Lisätiedot

Tullin elintarviketutkimukset 2013

Tullin elintarviketutkimukset 2013 Tullin elintarviketutkimukset 2013 Elintarvikevalvonnassa tutkittiin vuonna 2013 yhteensä 3137 tavaraerää. Eristä 52 % oli alkuperältään EU:n ulkopuolisista maista ja 44 % oli EU:n alueella tuotettuja

Lisätiedot

Tuotekuvasto. Lounaskahvila. Leipomo. Konditoria. Juhlapalvelu. Texmexravintola

Tuotekuvasto. Lounaskahvila. Leipomo. Konditoria. Juhlapalvelu. Texmexravintola HP Tuotekuvasto 2011 Lounaskahvila Leipomo Konditoria Juhlapalvelu Texmexravintola Tilaa maistuvia kakkuja ja leivonnaisia! Kokki-kondiittori Maria Ylikitti toivottaa sinut tervetulleeksi herkuttelemaan

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:

Lisätiedot

TILT vastuullisempi energiajuoma. Mediainfo

TILT vastuullisempi energiajuoma. Mediainfo TILT vastuullisempi energiajuoma Mediainfo 21.10.2011 Sisällys Energiajuomat Suomessa Mikä on energiajuoma? Energiajuomia koskevat suositukset Suomessa Suomalaisten suhtautuminen energiajuomien kulutukseen

Lisätiedot

HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ + - urheilijan kehittyminen harjoitus. palautuminen lepo ravinto lihashuolto

HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ + - urheilijan kehittyminen harjoitus. palautuminen lepo ravinto lihashuolto Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkosto 2/10/15 3 HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ urheilijan kehittyminen harjoitus + - palautuminen lepo ravinto lihashuolto Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkosto

Lisätiedot

Suuri urheilujuomatutkimus. Testing Lab - Suuri urheilujuomatutkimus 2013 www.testinglab.fi

Suuri urheilujuomatutkimus. Testing Lab - Suuri urheilujuomatutkimus 2013 www.testinglab.fi Suuri urheilujuomatutkimus Testing Lab Johtava liikunta- ja hyvinvointialan käyttäjälähtöinen tuotetestaus- ja tuotekehityspalvelu Merkittävin asiakas sykemittarivalmistaja Polar Electro Testaamme ja tutkimme

Lisätiedot

Kunnon välipala korvaa napostelun

Kunnon välipala korvaa napostelun Puhtia työpäivään tai talvilomalle: Kunnon välipala korvaa napostelun Kunnon välipala on napostelua ja nopeaa sokeritankkausta parempi vaihtoehto, sillä se säätää verensokerin sopivalle tasolle, parantaa

Lisätiedot

Laakerinlehti. Tule joulu mausteinen! Hanki joulun herkullisimmat lahjat Kotigastronomilta.

Laakerinlehti. Tule joulu mausteinen! Hanki joulun herkullisimmat lahjat Kotigastronomilta. Laakerinlehti Asiakaslehti 4/2014 Syksy-talvi Tule joulu mausteinen! Hanki joulun herkullisimmat lahjat Kotigastronomilta. Suomessa valmistettuja MAUSTEREKI, lahjapakkaus Jouluisen ilmeen saanut kartonkipakkaus,

Lisätiedot

YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖ OPPAITA 10. HOLITTOMAT Alkoholittomia juomaohjeita. Opiskelijan parempaa terveyttä 60 v. www.yths.

YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖ OPPAITA 10. HOLITTOMAT Alkoholittomia juomaohjeita. Opiskelijan parempaa terveyttä 60 v. www.yths. YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖ OPPAITA 10 HOLITTOMAT Alkoholittomia juomaohjeita Opiskelijan parempaa terveyttä 60 v www.yths.fi Iloisia juhlia! Juhlissa olisi hyvä olla tarjolla myös alkoholittomia

Lisätiedot

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

JVi. Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO

JVi. Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO JVi Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä on JVi? 2. Miksi joka päivä tulisi nauttia 120 ml JVi -juomaa? 3. Voinko käyttää JVi:tä muiden Nu Skin -tuotteiden kanssa? 4. Onko JVi SCS- (Skin Carotenoid

Lisätiedot

Hyvän ateriarytmin sovittaminen harjoitusrytmiin. Sanni Virta ja Liisa-Maija Rautio

Hyvän ateriarytmin sovittaminen harjoitusrytmiin. Sanni Virta ja Liisa-Maija Rautio Hyvän ateriarytmin sovittaminen harjoitusrytmiin Ravintoasioissa urheilijoilla on usein eniten parantamisen varaa. Erityisesti arkisyömiseen tulisi panostaa Urheilijan fyysinen kehitys tapahtuu arkisen

Lisätiedot

Luonnollista makeutusta luomuhunajasta

Luonnollista makeutusta luomuhunajasta Luonnollista makeutusta luomuhunajasta Anneli Salonen Valokuvat: Anneli Salonen Pohjois- Karjalan kasvien bioaktiivisuus ja innovatiivinen yritystoiminta- hanke Luomu- ja hyvinvointiseminaari, 26.3.2013

Lisätiedot

Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g)

Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g) Benecol Margariini Maukas 60 % 250 g Runsasrasvainen vaihtoehto pienessä rasiassa Sopii leivälle ja ruoanlaittoon Erinomainen rasvakoostumus: 80 % rasvasta pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa Päivän kasvistanoliannos

Lisätiedot

National Public Health Institute, Finland SOKERIT JA TERVEYS. Antti Reunanen Kansanterveyslaitos

National Public Health Institute, Finland SOKERIT JA TERVEYS. Antti Reunanen Kansanterveyslaitos SOKERIT JA TERVEYS Antti Reunanen Kansanterveyslaitos RAVINNON SOKERIT Monosakkaridit Glukoosi Fruktoosi Maltoosi Disakkaridit Sakkaroosi Laktoosi Oligosakkaridit Raffinoosi Stakyoosi RAVINNON SOKEREIDEN

Lisätiedot