Kiteen lukio suorittelee, että opiskelija hankkii lukioajaksi käyttöönsä joko tabletin tai kannettavan

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiteen lukio suorittelee, että opiskelija hankkii lukioajaksi käyttöönsä joko tabletin tai kannettavan"

Transkriptio

1 KITEEN LUKIO OPPIKIRJAT Kurssin oppimateriaalin voi hankkia joko paperimuotoisena kirjana tai sen sähköisenä versiona. Mikäli opiskelija käyttää sähköistä materiaalia, hänellä on itsellään oltava sähköisen oppimateriaalin käyttöön tarvittava laite käytössään. Opiskelijan kannattaa sähköistä oppimateriaalia hankkiessaan miettiä käyttölisenssin kesto, jotta materiaali olisi tarvittaessa käytettävissä myös viimeisenä opiskeluvuotena ja ylioppilastutkinnon kokeisiin valmistauduttaessa. Kiteen lukio suorittelee, että opiskelija hankkii lukioajaksi käyttöönsä joko tabletin tai kannettavan tietokoneen. Lukiolla on käytettävissä tietokoneita oppituntikäyttöön, mutta oman laitteen käyttäminen parantaa laitteen monipuolista hyödyntämistä. Ylioppilastutkinto muuttuu sähköiseksi vaiheittain vuosina , jolloin tutkinto tulee suoritettavaksi jollakin tietoteknisellä päätelaitteella. Laitteisto kehittyy koko ajan, mutta tällä hetkellä Ylioppilastutkintolautakunta on valinnut ensimmäiseksi tuettavaksi päätelaitteeksi "normaalin kannettavan tietokoneen". Koetilanteessa laitteeseen käynnistetään Ylioppilastutkintolautakunnan toimittama käyttöjärjestelmä ohjelmistoineen. Tämän vuoksi laite tulee olla käytettävissä usb-tikulta. Laitteen vähimmäisvaatimukset ovat seuraavat: - x68-yhteensopiva prosessori - suositus vähintään 2 Gt keskusmuistia (RAM) - mahdollisuus käynnistää tietokone ulkoiselta medialta (erityisesti USB-muistilta) - laitteessa tulisi olla akku sähkönsyöttöhäiriöiden varalta - sekä langaton (WiFi) että langallinen (Ethernet) verkkoliitäntä, mahdollisesti USB-liitännän avulla - mahdollisuus liittää kuulokkeet ja mikrofoni joko USB-liitännän tai 3,5 mm:n pistokkeiden avulla Ylioppilastutkintolautakunnan päätelaiteohje on kokonaisuudessaan luettavissa YTL:n sivuilta ( ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Särmä 1-5 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus 1 Särmä Tehtäviä 1 2 Särmä Tehtäviä 2 3 Särmä Tehtäviä 3 4 Särmä Tehtäviä 4 5 Särmä Tehtäviä 5 6 Särmä Tehtäviä 6 7 Särmä Tehtäviä 7 8 Särmä Tehtäviä 8 9 Särmä Tehtäviä 9

2 ENGLANTI A-kieli 1 ProFiles 1 WSOY 2 ProFiles 2 WSOY 3 ProFiles 3 WSOY 4 ProFiles 4 WSOY 5 ProFiles 5 WSOY 6 ProFiles 6 WSOY 7 ProFiles 7 WSOY 8 ProFiles 8 WSOY 9 Perfect Abi WSOY Pre-fix WSOY Kielioppi Grammar Rules Grammar Rules Key (Kielioppi ei pakollinen) VENÄJÄ A-kieli 1-3 Ekstrim 1 OPH 4-6 Ekstrim 2 OPH RUOTSI B-kieli 1 Galleri 1 2 Galleri 2 3 Galleri 3 4 Galleri 4 5 Galleri 5 6 Galleri 6 7 Galleri Grammatik Galleri SAKSA B2- ja 1 Super Gut 1 B3 kieli 2 Super Gut 2 3 Gute Idee! 1 4 Gute Idee! 2 5 Gute Idee! 3 6 Gute Idee! 4 7 Gute Idee! 5 8 Gute Idee! 6 9 ei oppikirjaa

3 RANSKA B2- ja 1-2 Voilà! 1 (uusi painos) B3 kieli 3 Voilà! 2 (uusi painos) 4 Voilà! 3 (uusi painos) 5 Voilà! 4 (uusi painos) 6 Voilà! 5 (uusi painos) 7-8 Voilà! 6 9 Abi RANSKA VENÄJÄ B2- ja 1-8 Mozhno 1 B3 kieli Mozhno 2 LYHYT MATEMATIIKKA Lyhyt matikka 1 Lausekkeet ja yhtälöt Lyhyt matikka 2 Geometria Lyhyt matikka 3 Matemaattisia malleja 1 Lyhyt matikka 4 Matemaattinen analyysi Lyhyt matikka 5 Tilastot ja todennäköisyys Lyhyt matikka 6 Matemaattisia malleja 2 Lyhyt matikka 7 Talousmatematiikka Lyhyt matikka 8 Matemaattisia malleja 3 Lyhyt matikka 9 Kertaus PITKÄ MATEMATIIKKA Pitkä matematiikka 1 Avoin oppikirja.fi Pitkä matematiikka 2 Avoin oppikirja.fi Pitkä matematiikka 3 Geometria Pitkä matematiikka 4 Analyyttinen geometria Pitkä matematiikka 5 Vektorit Pitkä matematiikka 6 Todennäköisyys ja tilastot Pitkä matematiikka 7 Derivaatta Pitkä matematiikka 8 Juuri- ja logaritmifunktiot Pitkä matematiikka 9 Trigonometriset funktiot ja lukujonot Pitkä matematiikka 10 Integraalilaskenta Pitkä matematiikka 11 Lukuteoria ja logiikka Pitkä matematiikka 12 Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä Pitkä matematiikka 13 Differentiaali ja integraalilaskennan jatkokurssi Lyhyt matikka Talousmatematiikka 7 Pitkä matematiikka 15 Kertaus (kirjan nro 14) MAOL taulukkokirja

4 BIOLOGIA Bios 1 1 Eliömaailma Bios 2 2 Solu ja perinnöllisyys Bios 3 3 Ympäristöekologia Bios 4 4 Ihmisen biologia Bios 5 5 Bioteknologia 6 ei oppikirjaa Biologia 7 Laborointi tai e-opin Symbioosi -sarjan sähköiset oppikirjat MAANTIEDE GEOS 1 1 Sininen planeetta, GEOS 1 GEOS 2 2 Yhteinen maailma, GEOS 2 GEOS 3 3 Haasteiden maailma, GEOS 3 GEOS 4 4 Aluetutkimus FYSIIKKA Physica 1 1 Fysiikka luonnontieteenä Physica 2 2 Lämpö Physica 3 3 Aallot Physica 4 4 Liikkeen lait Physica 5 5 Pyöriminen ja gravitaatio Physica 6 6 Sähkö Physica 7 7 Sähkömagnetismi Physica 8 8 Aine ja säteily 10 ei oppikirjaa KEMIA Reaktio 1 1 Ihmisen ja elinympäristön kemia Reaktio 2 2 Kemian mikromaailma Reaktio 3 3 Reaktiot ja energia Reaktio 4 4 Metallit ja materiaalit Reaktio 5 5 Reaktiot ja tasapaino 6 ei oppikirjaa USKONTO (ev.lut.) Uusi arkki 1 1 Uskonto ja Raamattu Edita Uusi arkki 2 2 Kirkkohistoria ja kirkkotieto Edita Uusi arkki 3 3 Etiikan Arkki Edita 4 Maailmanuskontojen Arkki Edita 5 Suomalaisen uskonnon Arkki Edita

5 FILOSOFIA 1 Odysseia - Matka Filosofiaan EDITA Airaksinen Lampi 2 Lukion Filosofia 2 " 3 Lukion Filosofia 3 " 4 Lukion Filosofia 4 PSYKOLOGIA Skeema 1 Psykologian perusteet EDITA 2 Kehityspsykologia EDITA 3 Tiedonkäsittelyn perusteet EDITA 4 Motivaatio, tunteet ja taitava ajattelu EDITA 5 Persoonallisuus ja mielenterveys EDITA Ahokas, Fercher 6 Sosiaalipsykologia HISTORIA FORUM I 1 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri FORUM II 2 Eurooppalainen ihminen FORUM III 3 Kansainväliset suhteet FORUM IV 4 Suomen historian käännekohtia FORUM V 5 Suomi esihistoriasta autonomian aikaan FORUM VI 6 Kulttuurien kohtaaminen 7-10 ei oppikirjaa YHTEISKUNTAOPPI 1 Kansalainen ja yhteiskunta EDITA 2 Kansalainen ja talous EDITA Kivelä-Nordell 3 Jokaisen oikeustieto (uusin painos) FORUM 4 4 Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni TERVEYSTIETO Terve! 1 Terve! 1 Terveyden perusteet 2 Terve! 2 Nuoret, terveys ja arkielämä Virtaa 3 Virtaa: Terveys ja tutkimus Atena 4 Terve! 4 Abipaketti OPINTO-OHJAUS 1 ei oppikirjaa KUVATAIDE 1-10 Kuvataide WSOY - Visuaalisen kulttuurin käsikirja

SONKAJÄRVEN LUKIO LUKUVUOSI 2015-2016 OPPIKIRJAT. Kurssi Kirjan nimi Kust. ISBN

SONKAJÄRVEN LUKIO LUKUVUOSI 2015-2016 OPPIKIRJAT. Kurssi Kirjan nimi Kust. ISBN SONKAJÄRVEN LUKIO LUKUVUOSI 2015-2016 OPPIKIRJAT Kurssi Kirjan nimi Kust. ISBN ÄIDINKIELI Kurssit 1-10 Särmä: Suomen kieli ja kirj. Kielenhuolto O 978-951-1265863 Kurssit 1-10 Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus,

Lisätiedot

Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista 2014-2015

Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista 2014-2015 Äidinkieli ÄI1 ÄI2 ÄI3 ÄI4 ÄI5 ÄI6 ÄI7 ÄI8 ÄI9 Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista Aine Oppikirja Kustantaja Särmä suomen kieli ja kirjallisuus (sähköinen oppikirja) Särmä Tehtäviä 1 (sähköinen) Särmä

Lisätiedot

ÄIDINKIELI ISBN KUSTANTAJA LUOKKA KURSSI Särmä, suomen kieli ja 9789511234364 OTAVA 1-3 1-6

ÄIDINKIELI ISBN KUSTANTAJA LUOKKA KURSSI Särmä, suomen kieli ja 9789511234364 OTAVA 1-3 1-6 VIMPELIN LUKIO OPPIKIRJAT LV. 2015-2016 ÄIDINKIELI ISBN KUSTANTAJA LUOKKA KURSSI Särmä, suomen kieli ja 9789511234364 OTAVA 1-3 1-6 kirjallisuus Särmä, tehtäviä 1 9789511237211 OTAVA 1 1 Särmä, tehtäviä

Lisätiedot

Lukiolla on käytettävissä muutamia tietokoneita oppituntikäyttöön, mutta niitä ei aina riitä koko ryhmän käyttöön.

Lukiolla on käytettävissä muutamia tietokoneita oppituntikäyttöön, mutta niitä ei aina riitä koko ryhmän käyttöön. KITEEN LUKIO Kurssin oppimateriaalin voi hankkia joko paperimuotoisena kirjana tai sen sähköisenä versiona. Mikäli opiskelija käyttää sähköistä materiaalia, hänellä on itsellään oltava sähköisen oppimateriaalin

Lisätiedot

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2013/2014

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2013/2014 NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2013/2014 AINE ÄIDINKIELI 1-6 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, OTAVA 978-951-1-23436-4 1 Särmä, Tehtäviä 1, OTAVA 978-951-1-23721-1 2 Särmä, Tehtäviä 2, OTAVA

Lisätiedot

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS ÄIDINKIELI ÄI 1 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus Otava 978-951-1-23436-4 ÄI 2 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus Otava 978-951-1-23436-4 ÄI 3 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus Otava 978-951-1-23436-4

Lisätiedot

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2012/2013

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2012/2013 NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2012/2013 AINE KURSSIT KIRJA ISBN ÄIDINKIELI 1-3 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, OTAVA 978-951-1-23436-4 1 Särmä, Tehtäviä 1, OTAVA 978-951-1-23721-1 2 Särmä,

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto kurssi 1 Vihmanen, Airaksinen, Kuusela: Lukion et, kurssi 1 kurssi 2 Niiniluoto: Lukion et, kurssi 2 eri kirjoja, koulusta

Elämänkatsomustieto kurssi 1 Vihmanen, Airaksinen, Kuusela: Lukion et, kurssi 1 kurssi 2 Niiniluoto: Lukion et, kurssi 2 eri kirjoja, koulusta LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2014-2015 Biologia kurssi 1 WSOY Happonen ym.: Bios1. Eliömaailma (uusittu painos) kurssi 2 WSOY Happonen ym.: Bios2. Solu ja perinnöllisyys (uusittu painos) kurssi 3 WSOY

Lisätiedot

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2015/2016

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2015/2016 NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2015/2016 AINE ÄIDINKIELI 1-9 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, OTAVA 978-951-1-23436-4 1-3 Särmä, Kielenhuolto, OTAVA 978-951-1-26586-3 3 Särmä, Tehtäviä 3, OTAVA

Lisätiedot

kurssit 7 Otava Mäki, Silk: Abi-englanti (uudistettu versio ISBN 978-951-1-265344)

kurssit 7 Otava Mäki, Silk: Abi-englanti (uudistettu versio ISBN 978-951-1-265344) LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2013-2014 Biologia kurssi 1 WSOY Happonen ym.: Bios1. Eliömaailma (uusittu painos) kurssi 2 WSOY Happonen ym.: Bios2. Solu ja perinnöllisyys (uusittu painos) kurssi 3 WSOY

Lisätiedot

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI PAINOS YMS. TIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2012-13

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA, KATSO TARKASTI PAINOS YMS. TIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2012-13 JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI PAINOS YMS. TIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2012-13 Oppikirja ISBN

Lisätiedot

2.v. ja 3v. 1.v. Otava. tai sama kirja sähköisenä. http://www.otava.fi/oppimateri. Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus

2.v. ja 3v. 1.v. Otava. tai sama kirja sähköisenä. http://www.otava.fi/oppimateri. Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus OPPIKIRJAT Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio Oppiaine Vanha OPS Kirja lukuvuonna 2016-2017 ISBN Kustantaja OPS 2016 Äidinkieli 1-9 Otava Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus o/sarma/ 9789511234364 9789511269885

Lisätiedot

OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla

OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla MÄNTSÄLÄN LUKIO OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT Opettajainkokous 18.4.2011/12 LV. 2011 2012 Punaisella näkyvät ovat uusia oppikirjoja tai isbnejä. OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla ÄIDINKIELI Äidinkieli

Lisätiedot

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS ÄIDINKIELI äi01 opettajan oma materiaali starttilukio äi02 opettajan oma materiaali starttilukio äi03 opettajan oma materiaali starttilukio äi04 opettajan oma materiaali starttilukio äi05 opettajan oma

Lisätiedot

Oppikirjat lukuvuonna 2015 2016

Oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Maunonkatu 1 90100 Oulu Huom! Voit hankkia painetun oppikirjan tai vastaavan digikirjan Jos valitset kursseja muista lukioista, tarkista ko. kurssien oppikirjat sieltä.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN LUKIO OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT (korjattu 4.8.2010) Opettajainkokous 19.4.2010/10 LV. 2010 2011. OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla

MÄNTSÄLÄN LUKIO OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT (korjattu 4.8.2010) Opettajainkokous 19.4.2010/10 LV. 2010 2011. OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla MÄNTSÄLÄN LUKIO OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT (korjattu 4.8.2010) Opettajainkokous 19.4.2010/10 LV. 2010 2011 Punaisella näkyvät ovat uusia oppikirjoja tai isbnejä. OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla

Lisätiedot

1 AIKUISLUKION KIRJALUETTELOT

1 AIKUISLUKION KIRJALUETTELOT 1 AIKUISLUKION KIRJALUETTELOT 1.1 Lukio lv. 2015 2016 Sähköinen oppikirja Osa oppikirjoista on saatavana myös digitaalisessa muodossa eli sähköisenä oppikirjana. Lisätietoja saa kustantajien www-sivuilta.

Lisätiedot

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi Puh. 4580 460, 4580 461 UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA TARKISTA TODELLINEN KIERRÄTYKSEN MAHDOLLISUUS TARKKAAN!

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi Puh. 4580 460, 4580 461 UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA TARKISTA TODELLINEN KIERRÄTYKSEN MAHDOLLISUUS TARKKAAN! JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi Puh. 4580 460, 4580 461 UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA TARKISTA TODELLINEN KIERRÄTYKSEN MAHDOLLISUUS TARKKAAN! OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2011-12

Lisätiedot

Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio Oppiaine Kurssi Kirja lukuvuonna 2015-2016 ISBN Kustantaja

Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio Oppiaine Kurssi Kirja lukuvuonna 2015-2016 ISBN Kustantaja OPPIKIRJAT Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio Oppiaine Kurssi Kirja lukuvuonna 0-0 ISBN Kustantaja Äidinkieli -9 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus tai sähköinen oppikirja 9789 9789988 Otava Särmä, Tehtäviä

Lisätiedot

Englanti, A-kieli kurssit 1-6 Otava McWhirr, ym.: Open Road 1-6 (myös sähköinen oppikirja käy) Silk, Mäki, Kjisik.: Grammar Rules!

Englanti, A-kieli kurssit 1-6 Otava McWhirr, ym.: Open Road 1-6 (myös sähköinen oppikirja käy) Silk, Mäki, Kjisik.: Grammar Rules! LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2015-2016 Biologia kurssi 1 SanomaPro Happonen ym.: Bios1. Eliömaailma (uusittu painos) kurssi 2 SanomaPro Happonen ym.: Bios2. Solu ja perinnöllisyys (uusittu painos) kurssi

Lisätiedot

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS ÄIDINKIELI ÄI 1 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-23436-4 uusi ops ÄI 2 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-23436-4 uusi ops ÄI 3 ÄI 4 ÄI5 ÄI6 Kurssivihko 8 WSOY 951-0-29901-4 ÄI

Lisätiedot

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2016/2017

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2016/2017 NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2016/2017 Kysykää painettujen kirjojen ja digikirjojen pakettitarjouksia! AINE ÄIDINKIELI 1-3 Jukola Tekstioppi, Sanoma Pro 1 Jukola 1, Sanoma Pro 2 Jukola 2, Sanoma

Lisätiedot

Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Oppi- ja digikirjat ovat samansisältöiset.

Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Oppi- ja digikirjat ovat samansisältöiset. 1 PAIMION LUKION LUKUVUODEN 2014-2015 OPPIKIRJAT Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Oppi- ja digikirjat ovat samansisältöiset. Äidinkieli ja kirjallisuus ÄI 1 Särmä.

Lisätiedot

Pomarkun lukion kirjat 2015-2016

Pomarkun lukion kirjat 2015-2016 Pomarkun lukion kirjat 2015-2016 Äidinkieli Ai 1 ja Ai 2 Kieli ja tekstit 1 978 951 0 277 22 5 SanomaPro Ai 3 ja AI 4 Kieli ja tekstit 2 978 951 0 302 36 1 SanomaPro AI 1 - AI 9 Käsikirja 978 951 0 263

Lisätiedot

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO,

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, Puh. 4580 460, 4580 461 PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Kirjoja on mahdollisuus kierrättää,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN LUKION Uuden opetussuunnitelman mukaiset Liite 5 Opettajainkokous 22.4.2009/5. OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT korj. 4.6.2009 rg LV.

MÄNTSÄLÄN LUKION Uuden opetussuunnitelman mukaiset Liite 5 Opettajainkokous 22.4.2009/5. OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT korj. 4.6.2009 rg LV. MÄNTSÄLÄN LUKION Uuden opetussuunnitelman mukaiset Liite 5 Opettajainkokous 22.4.2009/5 OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT korj. 4.6.2009 rg LV. 2009 2010 Punaisella näkyvät ovat uusia oppikirjoja tai isbejä. OPPIAINE

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKIOSSA KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT LUKUVUONNA

HATANPÄÄN LUKIOSSA KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT LUKUVUONNA HATANPÄÄN LUKIOSSA KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016 2017 ÄIDINKIELI Kaikki ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat hankkivat oppikirjan, ns. teoriakirjan (Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus) sähköisenä

Lisätiedot

UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461

UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 Kirjoja on mahdollisuus kierrättää,

Lisätiedot

Open Road 1-6 Silk, Riitta et al.: Grammar Rules! kurssit 7-8 Otava Silk, Riitta & Mäki Jaakko:Abi-englanti. opettajan materiaali

Open Road 1-6 Silk, Riitta et al.: Grammar Rules! kurssit 7-8 Otava Silk, Riitta & Mäki Jaakko:Abi-englanti. opettajan materiaali LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2012-2013 Biologia kurssi 1 WSOY Happonen ym.: Bios1. Eliömaailma (uusittu painos) kurssi 2 WSOY Happonen ym.: Bios2. Solu ja perinnöllisyys (uusittu painos) kurssi 3 WSOY

Lisätiedot

Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 2014-2015

Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 2014-2015 Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 01-015 OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 01) Sanoma Pro 6-19-8 BIOLOGIA, Elämä (uusi OPS) BI BIOLOGIA, Ympäristöekologia

Lisätiedot

HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016

HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016 HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016 MAANTIETO - Lukion maantiede Ge 1, Sininen planeetta (Otava) - Lukion maantiede Ge 2, Yhteinen maailma (Otava) - Lukion maantiede 3, Ge 3, Riskien maailma (Otava) - Lukion

Lisätiedot

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS kurssit kirjan nimi ISBN kustantaja. AI4 Kieli ja tekstit 2 978 952 63 1000 8 (paperikirja) SanomaPro

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS kurssit kirjan nimi ISBN kustantaja. AI4 Kieli ja tekstit 2 978 952 63 1000 8 (paperikirja) SanomaPro Oppikirjat 2016 2017 OPPIKIRJAN HANKINTAAN LIITTYVÄÄ: Kaikilla opiskelijoilla tulee olla opiskelussaan oma kannettava tietokone. Vinkkejä koneen hankintaan saa Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/ohjeet/digabi/ytl_paatelaiteohje_2016_fi.pdf

Lisätiedot

UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461

UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 Kirjoja on mahdollisuus kierrättää,

Lisätiedot

Noudatat uutta opetussuunnitelmaa vain silloin, jos opiskelusi lukiossa alkaa (tai sen jälkeen)!

Noudatat uutta opetussuunnitelmaa vain silloin, jos opiskelusi lukiossa alkaa (tai sen jälkeen)! KANGASNIEMEN LUKIO / KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT LV. 2016 17 Noudatat uutta opetussuunnitelmaa vain silloin, jos opiskelusi lukiossa alkaa 11.8.2016 (tai sen jälkeen)! Käytettävä kirja Kurssi ISBN Kustantaja

Lisätiedot

OPPIKIRJALUETTELO LUKUVUODEKSI 2016 2017

OPPIKIRJALUETTELO LUKUVUODEKSI 2016 2017 OPPIKIRJALUETTELO LUKUVUODEKSI 2016 2017 1 Huom. valmiiksi täytettyjen oppikirjojen käyttö kursseilla on ehdottomasti kielletty. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS K 1-3: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus Digikirja.

Lisätiedot

KIIMINGIN LUKION KIRJALISTA LUKUVUODELLE

KIIMINGIN LUKION KIRJALISTA LUKUVUODELLE 1 A B C D KIIMINGIN LUKION KIRJALISTA LUKUVUODELLE 2016-2017 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS kurssi 1-2 Lukiosuunta 1-2 SPRO ,60 30,08

OPINTO-OHJAUS kurssi 1-2 Lukiosuunta 1-2 SPRO ,60 30,08 SONKAJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA / Lukuvuosi 2017-2018 Suomalaisen Kirjakaupan tarjous sivu 1 Kanta-asiakaskortilla oppikirja-alennus -20% on voimassa ajalla 1.6-17.9.2017 Muina aikoina saat -10% alennuksen.

Lisätiedot

Turun klassillinen lukio LV. 2016-17 24.5.2016

Turun klassillinen lukio LV. 2016-17 24.5.2016 Turun klassillinen lukio LV. 2016-17 24.5.2016 Oppiaine ja -kirjat Oppimäärä Kustantaja ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Haapala-Hellström-Kantola-Kaseva-Korhonen ym.: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus -oppikirja

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2016-2017 OPPIKIRJAT

LUKUVUODEN 2016-2017 OPPIKIRJAT 1 PAIMION LUKIO LUKUVUODEN 2016-2017 OPPIKIRJAT Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Kysy kirjakaupasta mahdollista edullista yhteishintaa digimateriaalille ja painetulle

Lisätiedot

Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015

Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015 Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015 ÄIDINKIELI (ÄI) ÄI1 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI2 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI3 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI4 Särmä

Lisätiedot

SOTKAMON LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016

SOTKAMON LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016 SOTKAMON LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016 Kustantaja Tekijä Kirjan nimi ja sarja Kurssi ovn e Hinta ÄIDINKIELI: opiskelijalle Otava Haapala ym. Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus Ä11-6 59,95 53,95 Särmä. Tehtäviä

Lisätiedot

Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta. OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA BI

Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta. OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA BI Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 06-07, opetussuunnitelma otettu käyttöön 00 Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta. OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN

Lisätiedot

PORIN AIKUISLUKION KIRJASTON OPPIKIRJALUETTELO

PORIN AIKUISLUKION KIRJASTON OPPIKIRJALUETTELO ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 2 Kieli ja tekstit 1 WSOY 951-0-27722-3 2 Kieli ja tekstit 2 WSOY 978-951-0-30236-1 1 Kieli ja tekstit 3 WSOY 978-951-0-30237-8 LUVA ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS (SUOMI TOISENA

Lisätiedot

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS ÄIDINKIELI äi01 opettajan oma materiaali starttilukio ja LUVA äi02 opettajan oma materiaali starttilukio ja LUVA äi03 opettajan oma materiaali starttilukio ja LUVA äi04 opettajan oma materiaali starttilukio

Lisätiedot

PIETARSAAREN LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016

PIETARSAAREN LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016 PIETARSAAREN LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016 1 BIOLOGIA Kirjan Käyttöönottovuosi 978-952-63-1349-8 BIOS 1: Eliömaailma 1 13.02.2009 978-952-63-1350-4 BIOS 2: Solu ja perinnöllisyys 2 13.02.2009 978-952-63-1068-8

Lisätiedot

Kurssi Kirjan nimi Kust. Kirjan ISBN Hinta

Kurssi Kirjan nimi Kust. Kirjan ISBN Hinta IISALMEN LYSEO DIGIKIRJALISTA 2016-2017 Oppikirja-alennus koskee vain painettuja kotimaisia kirjoja. Suomalaisen Kirjakaupan verkkokaupan kautta voi ostaa ja ladata Otavan digikirjoja. Suomalaisen Kirjakaupan

Lisätiedot

OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN. BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 2014) Sanoma Pro 978-952- 63-1349-8

OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN. BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 2014) Sanoma Pro 978-952- 63-1349-8 Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 01-016 Huomaa, että muutokset ovat vielä mahdollisia! OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 01) Sanoma Pro 6-19-8 BIOS,

Lisätiedot

PORIN AIKUISLUKION KIRJASTON OPPIKIRJALUETTELO

PORIN AIKUISLUKION KIRJASTON OPPIKIRJALUETTELO ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 3 Äidinkieli ja kirjallisuus Käsikirja WSOY 978-951-0-26300-6 1 Kielenhuollon vihko WSOY 951-0-27495-X 1 Kurssivihko1 WSOY 978-951-0-27486-6 1 Kurssivihko 2 WSOY 951-0-27487-9

Lisätiedot

TAI SÄRMÄ: Suomen kieli ja kirjallisuus Digikirja 978-951-1-29027-8 Otava 48 kk

TAI SÄRMÄ: Suomen kieli ja kirjallisuus Digikirja 978-951-1-29027-8 Otava 48 kk KUNINKAANTIEN LUKIO Lukuvuonna 2016 2017 käytettävät oppikirjat ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Ykkösvuoden opiskelijat: ÄI01 - ÄI03: Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus: 978-951-1-28914-2 Otava TAI SÄRMÄ:

Lisätiedot

PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2014-2015

PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2014-2015 PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2014-2015 Kaikkien oppiaineiden kirjoista on käytössä aina uusin painos. JOS kurssikoodin lopussa (kurssitarjottimella tai Helmissä) on pieni e-kirjain, tarkoittaa

Lisätiedot

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN Huomaa, että alkavien opiskelijoiden kurssikirjat ovat lähes kaikki uuden opetussuunnitelman (LOPS 2016) mukaisia, joten käytettynä ostettu materiaali ei yleensä käy. Vanhaa opetussuunnitelmaa noudattavat

Lisätiedot

KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015

KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015 KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015 O = Otava E = Edita K = Kustannus Oy KK = Kustannuskiila SP = Sanoma Pro SKS = Suomal.kirjall.seura *Oppikirjat voi hankkia perinteisinä kirjoina tai sähköisinä oppikirjoina*

Lisätiedot

PORIN AIKUISLUKION KIRJASTON OPPIKIRJALUETTELO

PORIN AIKUISLUKION KIRJASTON OPPIKIRJALUETTELO ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 2 Kieli ja tekstit 1 WSOY 951-0-27722-3 2 Kieli ja tekstit 2 WSOY 978-951-0-30236-1 1 Kieli ja tekstit 3 WSOY 978-951-0-30237-8 LUVA ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS (SUOMI TOISENA

Lisätiedot

Kokemäen lukiossa käytettävät oppikirjat:

Kokemäen lukiossa käytettävät oppikirjat: Kokemäen lukiossa käytettävät oppikirjat: Kurssi Oppikirja Kustantaja ISBN ÄIDINKIELI ÄI1-9 Mikkola, Koskela, Haapamäki-Niemi ym.: WSOY 951-26300-1 Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja ÄI1-9 Mikkola,

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LUKION OPPIKIRJAT

RIIHIMÄEN LUKION OPPIKIRJAT RIIHIMÄEN LUKION OPPIKIRJAT 2016 2017 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI 1 ÄI 2 ÄI 3 ÄI 4 ÄI 5 ÄI 6 ÄI 7 ÄI 8 ÄI 9 Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus, Otava. (uusin painos) Painettu tehtävävihko. Särmä Suomen

Lisätiedot

K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016

K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016 K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016 O = Otava E = Edita K = Kustannus Oy KK = Kustannuskiila SP = Sanoma Pro SKS = Suomal.kirjall.seura *Oppikirjat voi hankkia perinteisinä kirjoina tai sähköisinä oppikirjoina*

Lisätiedot

PIETARSAAREN LUKION OPPIKIRJAT 2013-2014

PIETARSAAREN LUKION OPPIKIRJAT 2013-2014 PIETARSAAREN LUKION OPPIKIRJAT 2013-2014 Biologia BIOS 1: Eliömaailma OPS 05 1 13.2.2009 BIOS 2: Solu ja perinnöllisyys OPS 05 2 13.2.2009 BIOS 3: Ympäristöekologia OPS 05 3 26.5.2004 BIOS 4: Ihmisen biologia

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016 RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia

Lisätiedot

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2015-2016

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2015-2016 ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2015-2016 Kust. ISBN NIMI KURSSI PITKÄ MATEMATIIKKA: vanha tai uusi painos Tammi 9789526303109 PYRAMIDI 1 Funktiot ja yhtälöt MAA 1 alk. 9789526303154 PYRAMIDI 2 Polynomifunktiot

Lisätiedot

PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2015-2016

PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2015-2016 PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2015-2016 Kaikkien oppiaineiden kirjoista on käytössä aina uusin painos. JOS kurssikoodin lopussa (kurssitarjottimella tai Helmissä) on pieni e-kirjain, tarkoittaa

Lisätiedot

Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016

Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Monet kustantajat tarjoavat oppikirjoja myös sähköisessä muodossa. Voit useissa tapauksissa valita, kumpaa haluat käyttää. Yleensä sähköinen versio on hieman

Lisätiedot

ÄI01-ÄI09: SÄRMÄ: Suomen kieli ja kirjallisuus: 978-951-1-23436-4 Otava. Tai: Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus digikirja. 978-951-1-26988-5 Otava

ÄI01-ÄI09: SÄRMÄ: Suomen kieli ja kirjallisuus: 978-951-1-23436-4 Otava. Tai: Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus digikirja. 978-951-1-26988-5 Otava KUNINKAANTIEN LUKIO Lukuvuonna 2015 2016 käytettävät oppikirjat ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Kaikilla kursseilla käytettävät kirjat: ÄI01-ÄI09: SÄRMÄ: Suomen kieli ja kirjallisuus: 978-951-1-23436-4 Otava

Lisätiedot

Oppikirjat lukuvuonna 2014 2015

Oppikirjat lukuvuonna 2014 2015 Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Maunonkatu 1 90100 Oulu Huom! Jos valitset kursseja muista lukioista, tarkista ko. kurssien oppikirjat sieltä. Jos hankit kirjoja käytettyinä, tarkista, että tehtäväsivuja

Lisätiedot

LIEKSAN LUKIO Lukuvuoden 2014-2015 oppikirjat

LIEKSAN LUKIO Lukuvuoden 2014-2015 oppikirjat LIEKSAN LUKIO Lukuvuoden 2014-2015 oppikirjat Lyhenne AI AI01 AI02 AI03 AI04 AI05 AI06 AI07 AI08 AI09 BI Oppimateriaali Mikkola, Koskela, Haapamäki-Niemi ym: Äidinkieli ja kirjallisuus, Käsikirja, WSOY

Lisätiedot

Voit valita oppikirjasta myös sähköisen version mikäli sellainen on saatavilla.

Voit valita oppikirjasta myös sähköisen version mikäli sellainen on saatavilla. LUOSTARIVUOREN LUKION OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT lukuvuosi 2016-2017 Voit valita oppikirjasta myös sähköisen version mikäli sellainen on saatavilla. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Haapala, Hellström ym. Särmä:

Lisätiedot

Oppikirjat 2014-2015. Saatavana e-

Oppikirjat 2014-2015. Saatavana e- Oppikirjat 2014-2015 Aine Kurssi Kirja Kustantaja Äidinkieli ÄI1 Kieli ja tekstit 1 WSOY ÄI2 Kieli ja tekstit 1 WSOY ÄI3 Kieli ja tekstit 2 WSOY ÄI4 Kieli ja tekstit 2 WSOY ÄI5 Kieli ja tekstit 3 WSOY

Lisätiedot

Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit. Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1. Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2. Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3

Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit. Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1. Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2. Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3 RANTASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV 2017-2018 I lk Äidinkieli Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1 Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2 Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3 A1-Englanti

Lisätiedot

Vetelin lukio kirjaluettelo 8.5.2015

Vetelin lukio kirjaluettelo 8.5.2015 Vetelin lukio kirjaluettelo 8.5.2015 OPPIKIRJAT LV 2015-2016 ÄIDINKIELI OTAVA Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, Haapala, Hellström ym. Särma, Suomen kieli ja kirjallisuus Tehtäviä 1 Särma, Suomen kieli

Lisätiedot

Ylivieskan lukion oppikirjaluettelo 2015-2016

Ylivieskan lukion oppikirjaluettelo 2015-2016 Ylivieskan lukion oppikirjaluettelo 2015-2016 Äi1 Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (Otava 978-951-1-23436-4) tai vastaava e-kirja Särmä Tehtäviä 1 (Otava 978-951-1-23721-1) tai vastaava e-kirja Äi2 Särmä

Lisätiedot

ENGLANTI (ENA) SanomaPro ENA9

ENGLANTI (ENA) SanomaPro ENA9 Oppikirjat 2013-2014 Kustantaja Ykkösvuosikurssilaisille koulu hankkii Särmä-kirjan. (Sopimus oman tietokoneen käytöstä.) Kursseilla 1-5 Särmä-käsikirja Otava ÄIDINKIELI (ÄI) Kursseilla 6-9 Äidinkielen

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017

HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017 HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017 Äidinkieli ÄI01 Tekstit ja vuorovaikutus Karhumäki Kouki; Jukola, Tekstioppi ja lisäksi kurssivihko Jukola 1 Tekstit ja vuorovaikutus ÄI02 Kieli, kulttuuri

Lisätiedot

TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016 2017

TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016 2017 TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016 2017 VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN KURSSIT ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS äidinkielen ja kirjallisuuden kursseille Äi1 Äi9 voi painetun Särmä oppikirjan ja

Lisätiedot

Äidinkieli Kurssit 1-3 Uuden OPSin mukaiset kirjat. SÄRMÄ-oppikirja + kurssivihot samaa sarjaa. OTAVA

Äidinkieli Kurssit 1-3 Uuden OPSin mukaiset kirjat. SÄRMÄ-oppikirja + kurssivihot samaa sarjaa. OTAVA PORKKALAN LUKION (VANHA OPS) OPPIKIRJAT LV 2016-2017 Äidinkieli Kurssit 1-3 Uuden OPSin mukaiset kirjat. SÄRMÄ-oppikirja + kurssivihot samaa sarjaa. OTAVA Ruotsi A Heti alussa kaikille Galleri grammatik

Lisätiedot

OPPIKIRJALUETTELO 2014-2015

OPPIKIRJALUETTELO 2014-2015 OPPIKIRJALUETTELO 2014-2015 OPPIAINE OPPIKIRJAN NIMI KUSTANTAJA Myös oppikirjojen sähköiset versiot ovat vaihtoehto perinteiselle oppikirjalle, jollei toisin mainita ÄIDINKIELI AI01 Särmä. Suomen kieli

Lisätiedot

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2016-2017 Kust. ISBN NIMI KURSSI PITKÄ MATEMATIIKKA: vanha tai uusi painos SanomaPro 9789526336725 Yhteinen tekijä Lukion matematiikka 1 MAY1 alk. 9789526303819 Tekijä

Lisätiedot

KAUHAVAN LUKIO Kauppatie 109, Kauhava Puh Sivu 1 (21) OPPIKIRJAT LUKUVUODELLE KAIKISTA OPPIKIRJOISTA VIIMEISIN PAINOS!

KAUHAVAN LUKIO Kauppatie 109, Kauhava Puh Sivu 1 (21) OPPIKIRJAT LUKUVUODELLE KAIKISTA OPPIKIRJOISTA VIIMEISIN PAINOS! KAUHAVAN LUKIO Kauppatie 109, 62200 Kauhava Puh. 040 5745460 Sivu 1 (21) OPPIKIRJAT LUKUVUODELLE 2016-2017 ÄIDINKIELI ÄI oppikirjan nimi kustantaja 1 pak. *Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus+ Tehtäviä

Lisätiedot

OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2015-2016

OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2015-2016 OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2015-2016 Schildtin lukio, Jyväskylä Kaikista oppikirjoista voi hankkia myös sähköisen version, mikäli sellainen on saatavilla. Lisätietoa sähköisistä oppimateriaaleista kustantajien

Lisätiedot

PORIN AIKUISLUKION KIRJASTON OPPIKIRJALUETTELO

PORIN AIKUISLUKION KIRJASTON OPPIKIRJALUETTELO ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 3 Äidinkieli ja kirjallisuus Käsikirja WSOY 978-951-0-26300-6 1 Kielenhuollon vihko WSOY 951-0-27495-X 1 Kurssivihko1 WSOY 978-951-0-27486-6 1 Kurssivihko 2 WSOY 951-0-27487-9

Lisätiedot

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2016-2017 Kust. ISBN NIMI KURSSI PITKÄ MATEMATIIKKA: vanha tai uusi painos SanomaPro 9789526336725 Yhteinen tekijä Lukion matematiikka 1 MAY1 alk. 9789526303819 Tekijä

Lisätiedot

Liedon lukio OPPIKIRJAT Lv. 2015-16 28/5-15

Liedon lukio OPPIKIRJAT Lv. 2015-16 28/5-15 Liedon lukio OPPIKIRJAT Lv. 2015-16 28/5-15 Oppikirjojen sähköisen version käyttö painetun kirjan rinnalla on mahdollista ao. aineen opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Pääsääntöisesti käytössä ovat vielä

Lisätiedot

Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos).

Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). LUKUVUODEN 2016 2017 OPPIKIRJAT Toim. huom. LOPS2016 tarkoittaa uutta lukion opetussuunnitelmaa vuonna 2016 lukion aloittaville. Äidinkieli ja kirjallisuus, AI Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä -

Lisätiedot

Oppikirjat lukuvuonna 2015 2016

Oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Äidinkieli ja kirjallisuus Älä hanki valmiiksi täytettyjä oppikirjoja. Niiden käyttö on esimerkiksi vieraissa kielissä kielletty. kurssit 1 9: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus

Lisätiedot

Oppikirjat 2014-2015. Saatavana e-

Oppikirjat 2014-2015. Saatavana e- Oppikirjat 2014-2015 Aine Kurssi Kirja Kustantaja Äidinkieli ÄI1 Kieli ja tekstit 1 WSOY ÄI2 Kieli ja tekstit 1 WSOY ÄI3 Kieli ja tekstit 2 WSOY ÄI4 Kieli ja tekstit 2 WSOY ÄI5 Kieli ja tekstit 3 WSOY

Lisätiedot

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion oppikirjat lukuvuonna 2016-2017

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion oppikirjat lukuvuonna 2016-2017 Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion oppikirjat lukuvuonna 2016-2017 Opiskelijoilla on mahdollisuus käyttää myös vastaavaa sähköistä oppikirjaa. Äidinkieli Jukola + tehtävävihot 1 3 (SanomaPro) kurssit

Lisätiedot

VESANNON YHTENÄISKOULUN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUODELLE

VESANNON YHTENÄISKOULUN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUODELLE VESANNON YHTENÄISKOULUN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUODELLE 2017 2018 Huom! Nämä oppikirjat siis silloin, jos opetus tapahtuu omassa lukiossa oman opettajan pitämänä. Jos kurssi tarjotaan virtuaali- tai videokurssina

Lisätiedot

Oppikirjat 2015-2016. Saatavana e- Aine Kurssi Kirja Kustantaja

Oppikirjat 2015-2016. Saatavana e- Aine Kurssi Kirja Kustantaja Oppikirjat 2015-2016 Aine Kurssi Kirja Kustantaja Äidinkieli ÄI1 Kieli ja tekstit 1 WSOY x ÄI2 Kieli ja tekstit 1 WSOY x ÄI3 Kieli ja tekstit 2 WSOY x ÄI4 Kieli ja tekstit 2 WSOY x ÄI5 Kieli ja tekstit

Lisätiedot

Vetelin lukio kirjalista, 23.4.2013

Vetelin lukio kirjalista, 23.4.2013 Vetelin lukio kirjalista, 23.4.2013 OPPIKIRJAT LV 2013-2014 ÄIDINKIELI OTAVA kurssit 1-9 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, Haapala, Hellström ym. KAIKKI HANKKIVAT TÄMÄN KIRJAN Särma, Suomen kieli ja

Lisätiedot

Vetelin lukio OPPIKIRJAT LV 2009-2010

Vetelin lukio OPPIKIRJAT LV 2009-2010 Vetelin lukio OPPIKIRJAT LV 2009-2010 ÄIDINKIELI ÄIDINKIELI ÄI1-2 Aalto Parko Hytönen Romsi Routarinne Virkkunen: Kieli ja tekstit 1 ÄI3-4 - - : Kieli ja tekstit 2 ÄI5-6 - -: Kieli ja tekstit 3 ÄI8 Mikkola

Lisätiedot

VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN MUKAISET KIRJAT 2. JA 3.VSK OPISKELIJOILLE

VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN MUKAISET KIRJAT 2. JA 3.VSK OPISKELIJOILLE Oppikirjat 2016-2017 VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN MUKAISET KIRJAT 2. JA 3.VSK OPISKELIJOILLE Aine Kurssi Kirja Kustantaja Äidinkieli ÄI4 Kieli ja tekstit 2 WSOY x ÄI5 Kieli ja tekstit 3 WSOY x ÄI6 Kieli ja

Lisätiedot

Huom. Oppilas voi valita kustakin kurssista joko paperikirjan tai digikirjan, jos sellainen on tarjolla.

Huom. Oppilas voi valita kustakin kurssista joko paperikirjan tai digikirjan, jos sellainen on tarjolla. Huom. Oppilas voi valita kustakin kurssista joko paperikirjan tai digikirjan, jos sellainen on tarjolla. ÄIDINKIELI A1-9 Kauppinen ym: Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja. Sanoma pro 978-951-0-26300-6

Lisätiedot

Oppikirjat 2014-2015 Lammin lukio

Oppikirjat 2014-2015 Lammin lukio Oppikirjat 2014-2015 Lammin lukio Tekijät Oppi- ym. kirjat ISBN-Numero Kustantaja Kurssi Äidinkieli (ÄI) Haapala ym. Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-23436-4 Otava AI1-9 Särmä Suomen kieli

Lisätiedot

OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2015-2016

OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2015-2016 OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2015-2016 Suomalaisen yo-opetuksen oppikirjat lv. 15-16 (lue näin K1 = kurssi 1 jne.) ÄIDINKIELI 1. -3 lk:t Koskela ym.: Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja 1.vsk Kouki-Karhumäki

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SVEITSIN LUKIO OPPIKIRJALUETTELO LV 2014-2015

HYVINKÄÄN SVEITSIN LUKIO OPPIKIRJALUETTELO LV 2014-2015 HYVINKÄÄN SVEITSIN LUKIO OPPIKIRJALUETTELO LV 2014-2015 Äidinkieli Särmä. Käsikirja OTAVA 1-6 ISBN 978-951-1-23436-4 tai vastaavat Särmä. Tehtäviä e-kirjat 2 978-951-1-24518-6 3 978-951-1-24765-4 4 978-951-1-253334

Lisätiedot

Oppikirjat lv

Oppikirjat lv Oppikirjat lv 2016-2017 ÄIDINKIELI OTAVA Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, Haapala, Hellström ym. Kurssi 1 Särma, Suomen kieli ja kirjallisuus Tehtäviä 1 Kurssi 2 Särma, Suomen kieli ja kirjallisuus

Lisätiedot

Päivitetty 8.4.2010, Tuulia (10.5.2010) Vetelin lukio OPPIKIRJAT LV 2010-11

Päivitetty 8.4.2010, Tuulia (10.5.2010) Vetelin lukio OPPIKIRJAT LV 2010-11 Päivitetty 8.4.2010, Tuulia (10.5.2010) Vetelin lukio OPPIKIRJAT LV 2010-11 ÄIDINKIELI ÄIDINKIELI ÄI1-2 Aalto Parko Hytönen Romsi Routarinne Virkkunen: Kieli ja tekstit 1 ÄI3-4 - - : Kieli ja tekstit 2

Lisätiedot

Ilomantsin lukion oppikirjaluettelo lukuvuosi , LOPS2016

Ilomantsin lukion oppikirjaluettelo lukuvuosi , LOPS2016 Ilomantsin lukion oppikirjaluettelo lukuvuosi 2017-2018, LOPS2016 Opiskelija voi hankkia joko tavallisen tai sähköisen oppikirjan Kurssit Oppikirja ISBN numero Kustantaja Äidinkieli ja kirjallisuus 1-6

Lisätiedot

OPPIKIRJALUETTELO 2013-2014

OPPIKIRJALUETTELO 2013-2014 OPPIKIRJALUETTELO 2013-2014 OPPIAINE OPPIKIRJAN NIMI KUSTANTAJA ÄIDINKIELI AI01 Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Otava Kivijalka. Lukion kielenhuoltoa. (Käytetään kaikilla kursseilla.) Tammi AI02 Särmä.

Lisätiedot

Mikkola Karhumäki Koskela: Äidinkieli ja kirjallisuus: Kurssivihko 8, Tekstitaitojen syventäminen

Mikkola Karhumäki Koskela: Äidinkieli ja kirjallisuus: Kurssivihko 8, Tekstitaitojen syventäminen OPPIKIRJAT LV 2012-2013 ÄIDINKIELI ÄIDINKIELI ÄI1-2 Aalto Parko Hytönen Romsi Routarinne Virkkunen: Kieli ja tekstit 1 ÄI3-4 - - : Kieli ja tekstit 2 ÄI5-6 - - : Kieli ja tekstit 3 ÄI8 ÄI9 Mikkola Karhumäki

Lisätiedot

VARKAUDEN LUKION OPPIKIRJAT LV. 2015 2016

VARKAUDEN LUKION OPPIKIRJAT LV. 2015 2016 VARKAUDEN LUKION OPPIKIRJAT LV. 2015 2016 1. VUOSIKURSSI (HUOM! Monista kirjoista on saatavilla myös digikirja, joka sopii kaikille Haapala ym. Särmä, suomen kieli ja kirjallisuus. Särmän oppikirja Särmän

Lisätiedot