RIIHIMÄEN KESÄKONSERTIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RIIHIMÄEN KESÄKONSERTIT 7.5. 12.6.2016"

Transkriptio

1 RIIHIMÄEN KESÄKONSERTIT

2 Riihimäen kulttuurikesä jatkuu Tervetuloa perhejuhliin! Tiedustellessani sydäntalvella tulevan kesän huonevarauksia taiteilijoillemme kysyi hotellin virkailija josko minulla on tiedossa suuret- Hyvän elämän kulttuurikaupunki Riihimäki on kasvava ja kehittyvä, noin asukkaan kaupunki kolmostien ja pääradan varrella, vajaan tunnin matkan päässä Helsingistä. Erin- kin perhejuhlat. Naurahdin hauskaa väärinkäsitystä, mutta samalla omainen sijainti ja positiivinen ilmapiiri ovat lisänneet Riihimäen vetovoimaa. Riihimäki Rock Beach Party Taiteiden yö 2.9. Rauta ja Petrooli Koko perheen Asematapahtuma ja Riihimäki-päivä pohdin, kuinka lähelle arvaus osuikaan. Tunnelma Kesäkonserteissa on vuodesta toiseen ihanan kodikas ja lämminhenkinen. Tutut ihmiset tulevat vastaan lasimuseon rappusissa ja tuovat juhliin mukanaan yhä uusia vieraita. Hyväksi ystäväksi muotoutuneen konserttikaverin kanssa päivitellään Granitin aukiolla mitä kaikkea onkaan tapahtunut sitten edellisten Kesäkonserttien, ja toisilleen tuntemattomat juhlijat innostuvat lasimuseon pihamaalla arvuuttelemaan, mahtaako sää tänäkin vuonna suosia päätöskonsertin tarjoiluja. Ja juhlien varsinainen ohjelma, taivaallisen upeat konsertit, nostavat tunnelman kattoon päivä toisensa perään, toukokuun alusta aina kesäisen sunnuntain hämärtyvään iltaan. Tänä kesänä Kesäkonserttien perheellä on todella syytä juhlaan yhteinen lempilapsemme täyttää jo 35 vuotta! Samalla vietämme haikein mielin eläkejuhlia, kun yhdistyksemme hallituksen pitkäaikainen jäsen ja sen puheenjohtajana vuodesta 2010 toiminut Pertti Isokangas jätti tehtävän seuraajalleen. Suuri halaus ja kiitos Uusia asukkaita, yrityksiä ja työpaikkoja tulee jatkuvasti lisää. Kuntalaiset tarvitsevat työn lisäksi myös korkeatasoisia kulttuuripalveluita. Riihimäki onkin julistautunut Hyvän elämän Riihimäeksi ja kulttuurikaupungiksi, jossa erilaiset kulttuuripalvelut nähdään elämänlaadun ja henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeänä painopistealueena. Riihimäki tunnetaan erityisesti lasistaan, korkeatasoisista erikoismuseoistaan sekä valtakunnallisestikin merkittävistä tapahtumistaan. Nyt jo 35. kerran järjestettävä Riihimäen Kesäkonsertit -kamarimusiikkitapahtuma on yksi näistä. Kesäkonsertit houkuttelee huippuesiintyjiä niin Suomesta kuin maailmaltakin. Tänä vuonna estradeille nousee suomalaisten lisäksi muusikkovieraita Ruotsista ja Itävallasta. Konsertit tuovat kaupunkiin myös oman maakunnan lisäksi kuulijoita pitkienkin matkojen takaa. Riihimäen Kesäkonsertit on merkittävä tapahtuma myös kaupunkilaisille. Leikki-ikäisille on tarjolla omat ilmaiskonserttinsa samoin kuin seniorikansalaisille. Nuoret pääsevät myös ilmaiseksi konsertteihin. Arkipäivisin jokainen voi nauttia keskipäivän pienoiskonserteista kaupunkilaisten yhteisessä tapah- TERVEHDYKSET Pertille kuluneista vuosista sekä lämpimät tumapaikassa, Granitin aukiolla. Riihimäen kaupunki on tukenut pitkäjäntei- onnittelut uudelle Kesäkonsertti-perheen sesti tapahtuman järjestämistä ja sen luomaa positii- päälle, puheenjohtaja Martti Paloheimolle. vista nostetta Riihimäen kulttuurikaupunki-imagolle. Olet lämpimästi tervetullut Toivotan menestystä juhlivalle Riihimäen Kesäkonsertteihin perhepiiriin! Kesäkonserteille ja nautinnollisia musiikkihetkiä kaikille konserttivieraille. Charlotta Kivistö toiminnanjohtaja Riihimäen Kesäkonsertit Seppo Keskiruokanen kaupunginjohtaja

3 LAUANTAI 7.5. TIISTAI 7.6. KESKIVIIKKO 8.6. TORSTAI 9.6. PERJANTAI klo Kino Sampo klo Kino Sampo klo Suomen lasimuseo klo Granitin aukio klo 9.00 ja Matinsali klo Granitin aukio klo Granitin aukio JAZZPYSÄKKI UUDISRAIVAAJAT ENNAKKOKONSERTTI AVAJAISFANFAARI LASTENKONSERTIT MAISTIAISIA MAISTIAISIA illan konsertista Mikko Innanen & Innkvisitio NEUBAU TUTTU MATKAAJA FiBO Players MAUKAN JA VÄYKÄN HYVÄ PÄIVÄ matkan varrelta Mikko Innanen & co. Retrofuturistinen Innkvisitio yllät- BartolomeyBittmann Tommi Hakala, baritoni tää varmasti kaikki jazzmusiikin progressive strings vienna Kristian Attila, piano klo Suomen lasimuseo klo Granitin aukio klo Kirjaston puisto klo Riihikoti ystävät. Mikko Innasen johdatte- Wieniläisten Matthias Bartolo- KONSERTTIOHJELMA Riihimäeltä lähtöisin oleva, ympäri maailmaa esiintynyt baritoni Tommi Hakala palaa äitienpäivän aattona tuttuihin maisemiin mukanaan pianisti Kristian Attila ja lauluja matkan varrelta. AVAJAISKONSERTTI MYRSKYN VIETÄVINÄ FiBO Players Antti Tikkasen johdolla Pia Freund, sopraano Gabriel Suovanen, baritoni William Shakespearen Myrsky on syntymästään asti antanut kipinän lukemattomille musiikkiteoksille luvulla suuren suosion saanut Henry Purcellin Myrsky-versio lumoaa kauneudellaan. Kaija Saariahon laulusarja vaeltaa läpi Myrskyn päähenkilöiden mielenmaisemien ja tavoittaa näytelmän hengen värisyttävällä tavalla. MAISTIAISIA lastenkonserteista Musiikkiteatteri Kapsäkki Pieni suuri tarina erilaisten ystävysten sadepäivästä. Timo Parvelan kirjoittamaa monisävyistä tarinaa Maukka-kissasta ja Väykkä-koirasta vauhdittavat Iiro Rantalan laulut. Jokainen päivä voi olla hyvä päivä! klo Suomen lasimuseo VIRTUOOSIEN JALANJÄLJILLÄ Laura Vikman, viulu Alexander Rudin, sello Aapo Häkkinen, cembalo Soittajavirtuoosit Biber, Geminiani ja Locatelli liikkuivat ja 1700-luvuilla Euroopassa maasta KIRJASTO IHAN PIHALLA -tapahtuma Kesäkonserttien oma väki kipuaa Granitille ja piipahtaa Riihimäen kaupunginkirjaston tapahtumassa. klo Suomen lasimuseo MATKA PARRASVALOIHIN Anu Ontronen, mezzosopraano Ilmo Ranta, piano 35-vuotisjuhlavuottaan viettävä Riihimäen Kesäkonsertit aloitti yhteistyön Lappeenrannan laulukilpailujen kanssa lahjoittamalla liedkonsertin erikoispalkintona, jonka tuomaristo jakoi kilpai- SENIORIKONSERTTI Riihikodin asukkaille ja henkilökunnalle Petri Kumela ja Joonas Widenius, kitara klo Taidemuseo ESPANJALAINEN ILTAPÄIVÄ Petri Kumela ja Joonas Widenius, kitara Vilpitön rakkaus espanjalaista kitaramusiikkia kohtaan sai kaksi eri genren virtuoosia kitaristit Petri Kumela ja Joonas Widenius yhdistämään voimansa. Klassisen ja flamencokitaristin kohtaaminen antaa musiikille uuden leman huippuryhmän musiikki ei vain svengaa coolisti vaan myös vääntää, kääntää ja säväyttää. LAUANTAI klo Granitin aukio MAISTIAISIA Taidemuseon konsertista klo Taidemuseo TIELLÄ TÄHTIIN Tami Pohjola, viulu Senja Rummukainen, sello Johannes Piirto, piano Taidemuseon konsertti huokuu nuoruuden voimaa ja intoa! meyn ja Klemens Bittmannin kahden miehen yhtye saa ihmeitä aikaan kokeilevalla ja uutta luovalla musiikillaan. Tämä on niitä konsertteja, joita on sanoin mahdoton kuvailla. SUNNUNTAI klo Suomen lasimuseo PÄÄTÖSKONSERTTI FRENCH CONNECTION Stockholm Syndrome Ensemble Tukholmalaisten huippumuusikoiden esitystä palvelevat niin runot, ääninauhat kuin videoins- Oikeudet ohjelmanmuutoksiin pidätetään. Konserttiopas: Charlotta Kivistö ja Eija Helanen Oppaan taitto: Intro Design KONSERTTIOHJELMA toiseen säveltäen musiikkia, joka kiehtoo vielä tänäkin päivänä. lussa menestyneelle laulajalle. Palkinnon voitti Anu Ontronen, ilmeen ja varta vasten tehdyt sovitukset nostavat sävellykset aivan Sähköä on taatusti ilmassa, kun samaan konserttiin saadaan tallaatiotkin muodostaen moniulotteisen konserttikokonaisuuden. Muistathan, että konserttien kaikenlainen taltioiminen Tempera-kvartetista tuttu Laura joka nuoresta iästään huolimatta uudelle tasolle. Intiimi herkkyys kaikkiaan kolme kilpailuvoittajaa valokuvaaminen, äänittä- Vikman trioineen tarjoilee matkan barokin aarreaittaan. on jo vauhdikkaasti matkalla huippuestradeille. yhdistettynä tuliseen rytmiin ei jätä ketään kylmäksi! ja heidän keväällä perustamansa trio. Väliajalla nautiskellaan kuohuvasta ja kesäherkuista! minen ja videoiminen on kielletty, kiitos!

4 Kesäkonserttien taiteellinen johtaja Joel Laakso Konserttipaikat 2016 Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23 Suomen lasimuseon suuri sali on Kesäkonserttien päätapahtumapaikka. Kino Sampo, Suokatu 9 Kino Sammon rakennus on valmistunut vuonna 1917 varta vasten elokuvien esittämistä ajatellen ja sellaisena se toimikin aina 1980-luvun loppupuolelle asti. Nykyisin rakennuksen omistaa Riihimäen kaupunki ja se on aktiivisesti käytössä Riihimäen Nuorisoteatterin harjoitus- ja esityspaikkana. Lisäksi elokuvatoiminta palasi taloon vuonna 2001, kun TAITEELLINEN JOHTAJA Matkaeväitä taipaleelle tulevaan Riihimäen Kesäkonserttien 35-vuotisjuhlavuosi on sellisti Joel Laakson (s.1978) toinen kausi festivaalin taiteellisena johtajana. Päätyökseen hän soittaa Tanskan Kuninkaallisen Oopperan (Det Kongelige Kapel) 1. soolosellistinä. Juhlavuoden teeman nimeksi valittiin Taipaleella tulevaan. Nimi kuvastaa hyvin Joel Laakson ohjelmiston suunnitteluideaa, jossa hän on pyrkinyt valitsemaan esiintyjiksi ja säveltäjiksi henkilöitä, jotka ovat matkustelleet niin ympäri Eurooppaa kuin maailmaakin ja jalostaneet näiltä matkoiltaan saamansa vaikutteet osaksi omaa musiikkiaan. Muun muassa maineikkaan Uusi Helsinki -kvartetin sellistinä Laakso on itsekin vierail- esitti Olli Mustosen sellosonaatin yhdessä säveltäjän kanssa. Joel Laaksoa on kuultu vuosien varrella useamman kerran myös Riihimäen Kesäkonserteissa. Riihimäki on Joel Laaksolle tuttuakin tutumpi paikka, sillä jo 5-vuotiaana hän aloitti sellonsoiton opinnot Riihimäen musiikkiopistossa, josta opinnot jatkuivat Sibelius- Akatemiassa vuonna Siellä hänen opettajinaan toimivat mm. Martti Rousi, Erkki Rautio, Marcel Bergman, Hannu Kiiski ja Lea Pekkala. Tukholmassa Edsbergin kamarimusiikki-instituutissa hän opiskeli Torleif Thedeenin johdolla. Joel Laaksolla on käytössään Tanskan Kuninkaallisen Teatterin (Det Kongelige Teater) Vuonna 1961 perustettu lasimuseo on toiminut rakennuksessa vuodesta Alun perin turvejauhetehtaaksi vuonna 1914 valmistuneen rakennuksen Riihimäen Lasi Oy muutti lasitehtaaksi vuonna Rakennuksessa on toiminut myös muovitehdas, silkkipaino sekä viimeksi Riihimäen Lasin kristallihiomo. Suuri, vaihtuvien näyttelyiden sali oli aikoinaan lasitehtaan puhaltimo. Tila tarjoaa konserteille ainutlaatuiset puitteet sekä erinomaisen akustiikan. Suomen lasimuseon tehtävä valtakunnallisena erikoismuseona on esitellä lasin historiaa ja muotoilua. Museossa voi perehtyä lasin yli 4000 vuotta vanhaan historiaan ja suomalaisen lasinvalmistuksen 300-vuotiseen perinteeseen. Lisäksi vaihtuvissa näyttelyissä lasimuseo esittelee kansainvälistä ja kotimaista käyttö- ja taidelasia, muotoilun huippuja sekä harvinaisia historiallisia kokoelmia eri puolilta maailmaa. Riihimäen taidemuseo, Temppelikatu 8 Riihimäen taidemuseo perustettiin 1994 ja yleisölle se avattiin seuraa- vana vuonna. Taidemuseon synnyn perimmäinen syy oli jatkaa Pentti ja Tatjana Wähäjärven arvokasta elämäntyötä. Pariskunta oli vuonna 1993 Elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sampo aloitti säännöllisten elokuvasarjojen esittämisen. Kino Sammon 150-paikkainen sali on jo vuosien ajan ollut Kesäkonserttien myöhäisillan konserttien tunnelmallinen esityspaikka. Eteläinen koulu, Matinsali, Lopentie 11 Eteläinen koulu aloitti toimintansa jo vuonna 1903 Riihimäen-Herajoen koulun nimellä. Koulu on toiminut myös Riihimäen kansakoulun, Eteläisen kansakoulun ja Eteläisen peruskoulun ala-asteen nimillä. Vuodesta 1996 koulun nimi on virallisesti ollut Eteläinen koulu. Koulua on laajennettu vuosien varrella oppilasmäärän kasvaessa. Vuosituhannen vaihteessa koulu saneerattiin ja sitä laajennettiin. Uusi liikunta- ja juhlasali nimettiin Matinsaliksi. Koulussa opiskelee noin 350 oppilasta ja siellä toimivat kaupungin musiikkipainotteiset luokat 1 5. Riihikoti, yksityinen seniorikonsertti Riihikoti tarjoaa yksilöllistä, kodinomaista asumista yli 65-vuotiaille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa, eivätkä pärjää enää kotiin annet- KONSERTTIPAIKAT lut useimmissa Euroopan maissa, USA:ssa, Aasiassa ja Australiassa. Tunnetuimmat festivaalitkin ovat tulleet hänelle tutuiksi. Hän on esiintynyt myös mm. Radion Sinfoniaorkesterin ja Tapiola Sinfoniettan solistina esittäen mm. Beethovenin, Saint-Saënsin sekä Tištšenkon konserttoja. Vuonna 2006 Joel Laakso omistama Nicolaus Amati -sello vuodelta Joel Laakson isä Ilari Laakso oli Riihimäen Kesäkonserttien ensimmäinen taiteellinen johtaja ja yksi koko tapahtuman käynnistäjistä. Riihimäen Kesäkonsertit ja Joel Laakso toivottavat kaikki musiikinystävät lämpimästi tervetulleiksi yhteiselle musiikkimatkalle! Kuva: Martin Asbak Boensvang lahjoittanut maamme mittasuhteissa erittäin merkittävän taidekokoelman Riihimäen kaupungille. Kokoelmasta tuli taidemuseon perusta. Riihimäen taidemuseolle saneerattiin tilat valtion virastotalon kahteen kerrokseen. Taidemuseossa on esillä vaihtuvia näyttelyitä merkittäviltä taiteilijoilta ja taiteilijaryhmiltä sekä museon omista kokoelmista. Kokoelmiin kuuluu mm. Helene Schjerfbeckin, Tyko Sallisen ja Jalmari Ruokokosken teoksia. Pienoisnäyttelyissä esitellään paikallisia ja ajankohtaisia aiheita. tavien palveluiden turvin. Riihikodissa on yhteensä 160 hoitopaikkaa. Granitin aukio, Välikadun ja Kauppakujan risteys Granitin aukio on kaupunkilaisten valoisa kohtaamis- ja viihtymispaikka kaupungin keskustassa. Kävely- ja torialueelle on rakennettu esiintymiskoroke katoksineen tapahtumia varten. Riihimäellä syntyneen nobelisti Ragnar Granitin mukaan nimetty aukio valmistui vuonna 2006.

5 Kesäkonsertit kiittää Riihimäen Kesäkonsertit kiittää seuraavia yrityksiä ja yhteisöjä yhteistyöstä ja saamastaan tuesta: Kesäkonsertteja ystävien tuella Riihimäen kaupunki Riihimäen musiikkiopisto Finland Festivals Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut Lasismi Riihimäen Nuorisoteatteri Soda Shop Design Suomen lasimuseo Yleisradio Etelä-Hämeen Osuuspankki Etelä-Suomen Media Oy H.G. Paloheimo Oy Joutsen Finland Oy Kiertokapula Oy Osuuskauppa Hämeenmaa Paloheimon Perinnesäätiö Riihimäen Kaukolämpö Oy Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy Sako Oy Walpe Oy YIT Rakennus Oy Taiteen edistämiskeskus / Hämeen taidetoimikunta Opetus- ja kulttuuriministeriö Riihimäen Kesäkonserttien ystävät ja yhteistyökumppanit muodostavat kamarimusiikkitapahtumamme tukiverkoston, joka sekä taloudellisella panostuksellaan että positiivisella mukanaolollaan on mahdollistanut tämän korkeatasoisen musiikkiviikon järjestämisen. Myös Riihimäen kaupungin pitkäjänteinen tuki turvaa alati kehittyvän konserttisarjan järjestämisen niin oman kaupungin asukkaille kuin kaikille kamarimusiikin ystäville läheltä ja kaukaa. Kesäkonserttien korkeasta tasosta ja tukijoukkomme sitoutuneisuudesta kertoo se, että ystävämme tuovat vuosi toisensa jälkeen suuren joukon omia asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan nauttimaan musiikin lumovoimasta. Konserttiviikon järjestäminen on vaatinut aikaa runsaan vuoden. Taiteellinen johtaja on koostanut ohjelman ja varannut esiintyjät. Toiminnanjohtaja puolestaan on huolehtinut kokonaisuuden järjestämisestä ja kaikesta siitä, että kuulijan on helppo tulla konserttiin ja nauttia huippuesiintyjien tarjoamista elämyksistä. Taiteellisen johtajan ja toiminnanjohtajan tukena on yhdistyksen hallitus. Konserttien käytännön toteuttamisessa on mukana myös aktiivinen joukko musiikkia rakastavia vapaaehtoisia. Riihimäen Kesäkonserttien ystävät ja koko konserttiorganisaatio haluavat toivottaa sinut tervetulleeksi nauttimaan Riihimäen Kesäkonserttien juhlavuoden musiikkitapahtumasta 35 vuoden kokemuksella.

6 H. G. Paloheimo Oy Riihimäen kaupunki Riihimäen Kaukolämpö Oy H. G. Paloheimo Oy on suomalainen perinteikäs perheyhtiö, Riihimäki on kasvava ja kehittyvä, noin asukkaan kaupunki Riihimäen Kaukolämpö Oy toimii Riihimäen talousalueella toimittaen NIMIKKOKONSERTIT joka harjoittaa sijoitus- ja kiinteistöliiketoimintaa. Paloheimo on tukenut Riihimäen Kesäkonsertteja festivaalin koko 35-vuotisen toiminnan ajan. Tänä vuonna Paloheimon nimikkokonsertti on toukokuussa soiva ennakkokonsertti Tuttu matkaaja. Riihimäeltä lähtöisin oleva, ympäri maailmaa esiintynyt baritoni Tommi Hakala palaa äitienpäivän aattona tuttuihin maisemiin mukanaan pianisti Kristian Attila ja lauluja matkan varrelta. kolmostien ja pääradan varrella, vajaan tunnin matkan päässä Helsingistä. Riihimäellä työ, yrittäjyys, osaaminen ja kulttuuri kohtaavat. Monipuolinen kulttuuritarjonta on yksi Riihimäen vahvuuksista. Kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa musiikin, taiteen, museoiden ja erilaisten tapahtumien parissa. Joka toinen vuosi järjestettävät erämessut keräävät yli kävijää kesäiseen kaupunkiin. Eräkaupungin imagoa täydentää Suomen Metsästysmuseo. Riihimäki on myös lasin kaupunki. Vanhan lasitehtaan alueella toimii Suomen lasimuseo, joka on houkutellut läheisyyteensä myös uusia, nuorten lasinpuhaltajien lasihyttejä. Riihimäen taidemuseo tunnetaan valtakunnallisestikin merkittävästä taidekokoelmastaan. Riihimäen Kesäkonsertit järjestää nyt jo 35. kerran korkeatasoisen musiikkifestivaalin Riihimäellä. Kaupunki haluaa omalta osaltaan tukea tapahtuman onnistumista. asiakkailleen kaukolämpöä ja maakaasua. Yhtiö on perustettu vuonna Kesäkonserttien ystävänä Riihimäen Kaukolämpö on ollut jo vuosien ajan ja näin haluaa osaltaan olla tukemassa kotikaupunkinsa korkeatasoista musiikkitapahtumaa ja rakentamassa positiivista Riihimäki-kuvaa monipuolisena kulttuurikaupunkina. Samalla yhtiöllä on ollut mahdollisuus kutsua asiakkaitaan ja sidosryhmiään konsertteihin nauttimaan huippumuusikoiden esityksistä. Riihimäen Kaukolämmön tämän vuoden nimikkokonsertti on Virtuoosien jalanjäljillä. Laura Vikman, Alexander Rudin ja Aapo Häkkinen johdattavat kuulijat matkalle barokin aarreaittaan. Kuva: Stefan Leitner-Siedl Kuva: Aapo Attila Kuva: Jaakko Paarvala NIMIKKOKONSERTIT Paloheimon nimikkokonsertti: Ennakkokonsertti Tuttu matkaaja Tommi Hakala, baritoni Kristian Attila, piano lauantai 7.5. klo Suomen lasimuseo Riihimäen kaupungin nimikkokonsertti: Avajaiskonsertti Myrskyn vietävinä FiBO Players Antti Tikkasen johdolla Pia Freund, sopraano Gabriel Suovanen, baritoni tiistai 7.6. klo Suomen lasimuseo Riihimäen Kaukolämmön nimikkokonsertti: Virtuoosien jalanjäljillä Laura Vikman, viulu Alexander Rudin, sello Aapo Häkkinen, cembalo keskiviikko 8.6. klo Suomen lasimuseo Kuva: Ville Paul Paasimaa Kuva: Heikki Tuuli

7 Maksuttomat Kesäkonsertit MAKSUTTOMAT KESÄKONSERTIT GRANITIN AUKION KONSERTIT tiistai 7.6. klo AVAJAISFANFAARI FiBO Players keskiviikko 8.6. klo MAISTIAISIA lastenkonserteista Musiikkiteatteri Kapsäkki Pieni suuri tarina erilaisten ystävysten sadepäivästä. Timo Parvelan kirjoittamaa monisävyistä tarinaa Maukka-kissasta ja Väykkä-koirasta vauhdittavat Iiro Rantalan laulut. Jokainen päivä voi olla hyvä päivä! torstai 9.6. klo MAISTIAISIA matkan varrelta Kesäkonserttien oma väki kipuaa perjantai klo MAISTIAISIA illan konsertista Mikko Innanen & co. lauantai klo MAISTIAISIA Taidemuseon konsertista Tami Pohjola, viulu Senja Rummukainen, sello Johannes Piirto, piano SATEEN SATTUESSA MAISTIAISKONSERTIT SIIRTYVÄT GRANITILTA LÄHEISELLE MUSIIKKIOPISTOLLE! KESÄKONSERTITKIN IHAN PIHALLA! torstai 9.6. klo Riihimäen kaupunginkirjaston puisto Kesäkonserttien oma väki on mukana Riihimäen kaupunginkirjaston neljättä kertaa järjestämässä koko perheen maksuttomassa Kirjasto ihan pihalla -tapahtumassa. Sateen sattuessa kesäkonserttilaisten konsertti siirtyy kirjaston Samuli Parosen saliin. SENIORIKONSERTTI RIIHIKODISSA perjantai klo SENIORIKONSERTTI Riihikodin asukkaille ja henkilökunnalle Riihimäen Kesäkonsertit järjestää jälleen riihimäkeläisen palvelutalon asukkaille ja henkilökunnalle oman räätälöidyn seniorikonsertin. Ajatuksena on viedä musiikkia arjen keskelle; niille kuulijoille, jotka eivät useinkaan pääse musiikin äärelle varsinaisiin konserttisaleihin. Tänä kesänä seniorikonsertissa viihdyttävät kitaristit Petri Kumela ja Joonas Widenius espanjalaisen iltapäivän tahtiin. Kesäkonserttien ystävä alusta alkaen H. G. Paloheimo Oy on suomalainen perheyhtiö, joka on perustettu jo vuonna Nykyään H. G. Paloheimo Oy on keskittynyt sijoitustoimintaan. Yhtiö omistaa Riihimäen seudulla maa-alueita, joiden kehittäminen kuuluu myös liiketoimintaan. Arvostamme paikallista kulttuurityötä ja siksi olemme olleet mukana tukemassa Riihimäen Kesäkonsertteja alusta alkaen. Granitille!

8 SUOMEN LASIMUSEO Tommi Hakala, baritoni 2004), Kuningas lähtee Ranskaan ajan esiintyen lukuisten eturivin ranta, Mustakallio, Kangasniemi, LAUANTAI 7.5. KLO (Sallinen) Helsingin kaupunginor- suomalaisten laulutaiteilijoiden Mirjam Helin sekä Järvenpään ENNAKKOKONSERTTI Baritoni Tommi Hakala tuli kansain- kesterin solistina (Ondine 2005), kuten Tommi Hakalan, Juha Uusi- Sibelius-laulukilpailu) sekä omana TUTTU MATKAAJA välisesti tunnetuksi kesällä 2003 voittamalla BBC:n järjestämän Tule armaani Toivo Kuulan lauluja pianisti Kristian Attilan kanssa talon, Jorma Hynnisen, Ritva Auvisen, Petri Lindroosin, Päivi Nisulan, pianistina mm. BBC:n Cardiffin laulukilpailussa 2003 kilpailun voitta- Singer of the World -laulukilpailun (Ondine 2006), Kullervo-sinfonia Marjukka Tepposen ja Pia Freun- neen Tommi Hakalan kanssa, sekä Tommi Hakala, baritoni Cardiffissa ja suomalaiset tuntevat (Ondine 2008), Sinfonia nro 2 din kanssa. Hän on esiintynyt toiminut pianistina lukuisilla mes- Kristian Attila, piano hänet myös vuoden 2001 Merikan- (Heiniö, Sony 2010), Mahler 8. lukuisissa Euroopan maissa, Japa- tarikursseilla, mm. Tom Krausen, to-kilpailun voittajana. Opinnot sinfonia Royal Concertgebouw- nissa, Pohjois-Afrikassa, USA:ssa James Kingin, Barbara Bonneyn ja Seppo Nummi ( ): Riihimäen musiikkiopistossa, Sibe- orkesterin solistina (RCO 13002), ja Kanadassa sekä kotimaassa säännöllisesti professori Dorothy LAUANTAI 7.5. Vuoripaimen (Lassi Nummi) Mikko Heiniö (s. 1948): Syyskesän laulu (Lassi Nummi) Franz Schubert ( ): Der Wanderer (Georg Philipp Schmidt von Lübeck) Ständchen (Ludwig Rellstab) Die Sterne (Karl Gottfried von Leitner) lius-akatemiassa (Master of Arts) ja Karlsruhen Musiikkikorkeakoulussa Matti Salmisen säätiön apurahan turvin johtivat kiinnitykseen Nürnbergin oopperaan, josta Hakala siirtyi Leipzigin oopperaan Vuosina hän kuului Suomen Kansallisoopperan solisteihin. Hänen keskeisimpään oopperaohjelmistoonsa kuuluvat Kuva: Stefan Leitner-Siedl Norden Songs by Jean Sibelius (Alba 2015) ja DVD Tannhäuser (Wagner) Tanskan Kuninkaallinen ooppera (Decca 2011). Tulevista tehtävistä mainittakoon Tristan ja Isolden Kurwenal sekä Elektran Orest Suomen Kansallisoopperassa, Otellon Jago Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Rautavaaran Kaivoksen Simon Unkarin Valtionoopperassa Budapestissa. mm. Suomen Kansallisoopperan konserttisarjassa ja monilla tärkeimmillä suomalaisilla musiikkifestivaaleilla (Savonlinnan Oopperajuhlat, Kuhmon kamarimusiikki, Turun musiikkijuhlat, Urkuyö ja aaria jne.). Hän opiskeli Sibelius- Akatemiassa Margit Rahkosen sekä Malmön musiikkikorkeakoulussa Hans Pålssonin johdolla ja suoritti diplomitutkinnon Sibe- Irvingin kanssa. Hän kuului lokakuussa 2007 Järvenpäässä pidetyn kansainvälisen Jean Sibelius -laulukilpailun juryyn. Attila on työskennellyt korrepetiittorina mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla vieraillen myös Ranskassa ja Italiassa ja Suomen Kansallisoopperassa. Hän on tehnyt useita levytyksiä, mm. Toivo Kuulan yksinlauluja sisältävän levyn Tule armaani (Ondine) on vieraillut opettajana mm. Kairon oopperassa (Music Bridge) sekä Texasin ja Michiganin yliopistoissa USA:ssa. Hän on säveltänyt pianoja kamarimusiikkia ja pitää oopperaimprovisaatiokursseja yhdessä Kuva: Aapo Attila LAUANTAI 7.5. Fischermädchen (Heinrich Heine) Der Atlas (Heinrich Heine) mm. Figaron häät, Don Giovanni, Macbeth, Nabucco, Falstaff, La Dresdenin Semperoper, Deutsche Oper Berlin, Essenin Aalto-Theater, orkesterikonserttienkin solistina. Kaikkien tärkeimpien kotimaisten Kristian Attila, piano lius-akatemiassa vuonna Vuosina Attila opiskeli Tommi Hakalan kanssa, Sibeliuksen yksinlauluja sisältävän CD:n Martina Roosin (SibA) kanssa. Hän toimii myös jäsenenä työryhmässä, Traviata, Naamiohuvit, Don Carlos, Teatro Regio Torino, Strasbourg, orkesterien lisäksi Hakala on laula- Suomen Kansallisoopperan Oop- Norden (Alba) Pia Freundin ja joka editoi Yrjö Kilpisen tähän asti Ylimääräisiä matkan varrelta Tannhäuser, Parsifal, Tristan ja Toulouse, Montpellier, Geneve, nut mm. Bostonin Sinfoniaorkes- Kysytyimpiin suomalaisiin lied- ja perastudiossa Ian Reidin johdolla. Tommi Hakalan kanssa sekä julkaisemattomia lauluja (Suomen Isolde, Elektra, Faust, Carmen, Amsterdam, Teatro Real Madrid, terin, Minnesotan Orkesterin, Oslon oopperamusiikin alalla työskente- Sävellystä hän on opiskellut Kalevi lukuisia taltiointeja Yleisradiolle. Kulttuurirahaston tuella). Jevgeni Onegin, Juha, Kullervo Bilbao, Tel Aviv, Tanskan Kunin- Filharmonikoiden, Berliinin Filhar- leviin pianisteihin kuuluva tampe- Ahon ja Olli Kortekankaan johdolla. Hän on johtanut pianon äärestä Attila on saanut taiteilija- sekä operetti Iloinen leski. kaallinen ooppera, Tampereen ja monikoiden ja Concertgebouw- relaissyntyinen Kristian Attila toimii Kristian Attila on toiminut viral- kamarioopperoita (mm. Ilkka Kuu- apurahan Taiteen edistämiskes- Tommi Hakalan oopperavie- Turun oopperat sekä Savonlinnan orkesterin solistina. Sibelius-Akatemian laulumusii- lisena pianistina lukuisissa valta- siston Vapauden vanki, DVD-tal- kukselta vuosina 2009 ja 2013 railuista mainittakoon mm. New Oopperajuhlat. Hänellä on myös Hakalan levytyksiin kuuluvat kin osaston lehtorina. Hän on kon- kunnallisissa ja kansainvälisissä tiointi 2009 ja Nainen kuin jääty- sekä Suomen Kulttuurirahastolta Yorkin Metropolitan, San Francisco, paljon kysyntää niin lied- kuin mm. Great Baritone Arias (Ondine sertoinut aktiivisesti yli 20 vuoden laulukilpailuissa (mm. Lappeen- nyt samppanja, DVD 2011). Hän vuonna 2013.

9 SUOMEN LASIMUSEO Purcell/Weldon: Ouverture Pia Freund, sopraano festivaali, Huddersfeldin nykymu- ja Sibelius-seuran Sibelius-palkin toi Suovaselle lukuisia TIISTAI 7.6. KLO Saariaho: Bosun s Cheer siikkifestivaali ja Oleg Kagan -festi- nolla. Pia Freund on tehnyt lukuisia konsertteja ja nauhoituksia. AVAJAISKONSERTTI Saariaho: Miranda s Lament Pia Freund on opiskellut laulua vaali. Suomessa hän on esiintynyt levytyksiä sekä televisio- ja radio- Suovasen vierailuoopperoita MYRSKYN VIETÄVINÄ Purcell/Weldon: Dance of Winds Purcell/Weldon: Dry Those Eyes Sibelius-Akatemiassa ja täydentänyt opintojaan muun muassa muun muassa Helsingin juhlaviikoilla, Kuhmon kamarimusiikissa, nauhoituksia. Erityisen läheiseksi Freund kokee kamarimusiikillisen ovat muun muassa Berliinin Komische Oper, Barcelonan Gran Purcell/Weldon: Dance of Devils professori Dorothy Irvingin joh- Naantalin musiikkijuhlilla ja Viita- yhteistyön esimerkiksi Meta4-kvar- Teatre del Liceu, Brysselin ja Pia Freund, sopraano Purcell/Weldon: The Sailor s Dance dolla. Freund on vieraillut säännöl- saaren Musiikin aika -festivaalilla. tetin kanssa. Hän on myös jatku- Bernin oopperat, Tukholman Gabriel Suovanen, baritoni Saariaho: Caliban s Dream lisesti Suomen Kansallisooppe- Pia Freundin konserttiohjelmisto vassa yhteistyössä aikamme runoi- kuninkaallinen ooppera, Tanskan FiBO Players Purcell: Chacony in G minor rassa vuodesta 1992, jolloin hän ulottuu barokista nykymusiikkiin. lijoiden ja säveltäjien kanssa ja kuninkaallinen ooppera, Den TIISTAI 7.6. Antti Tikkasen johdolla Henry Purcell ( ) / John Weldon ( ) Musiikkia näytelmään The Tempest (Myrsky) Kaija Saariaho (s. 1952) The Tempest Songbook väliaika Purcell/Weldon: Great Neptune Saariaho: Ariel s Hail Purcell: Fantasia Saariaho: Prospero s Vision Purcell/Weldon: Halcyon Days Saariaho: Ferdinand s Comfort Purcell/Weldon: See, See the Heavens Smile debytoi Mimin roolissa Puccinin La Bohème -oopperassa. Sittemmin hänen roolejaan ovat olleet muun muassa Anna Nicolain oopperassa Windsorin iloiset rouvat ja Kyllikki Tapio Tuomelan oopperassa Äidit ja tyttäret. Muita tärkeitä rooleja ovat olleet mm. Micaëla Bizet n oopperassa Carmen, Pamina Mozartin oopperassa Taikahuilu, Belinda Purcellin oopperassa Dido Mater -oopperassa Suomen Kansallisoopperassa ja Santa Fen oopperassa USA:ssa. Syksyllä 2006 Freund lauloi nimiroolin Saariahon La Passion de Simone -oratorion Kuva: Heikki Tuuli Hän on työskennellyt muun muassa Esa-Pekka Salosen, Jukka-Pekka Sarasteen, Peter Schreierin, Osmo Vänskän, Herbert Blomstedtin, Harry Christophersin, Ernest Martinez Izquierdon ja Ralf Gothónin kanssa. Freund on esiintynyt kotimaisten orkesterien lisäksi muun muassa London Royal Philharmonic Orchestran, Scottish Chamber Orchestran, Leipzigin Gewand- kantaesittää vuosittain uusia teoksia. Säveltäjistä mainittakoon muun muassa Lotta Wennäkoski, Matthew Whittall, Kaija Saariaho, Libby Larsen, Paola Livorsi ja runoilijoista Maritza Nunez. Gabriel Suovanen, baritoni Tukholmassa syntynyt Gabriel Suovanen opiskeli laulua sekä Tuk- Norske Opera, Drottningholms Teater sekä Tampereen ja Vaasan oopperat. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden kapellimestarien kanssa, kuten Vladimir Aškenazy, Jukka-Pekka Saraste, Esa-Pekka Salonen, Mikko Franck, Manfred Honeck, John Storgårds, Eri Klas, Leif Segerstam ja Kirill Petrenko. Kesällä 2000 Gabriel Suovanen lauloi nimiroolin Tuomas Kanteli- maailmanensi-illassa: Einojuhani Rautavaaran oopperassa Rasputin Helsingissä syksyllä 2003 sekä Kundlerin oopperassa Kastrater Tukholman kuninkaallisessa oop- Kuva: Ulrika Fåhraeus TIISTAI 7.6. Purcell/Weldon: ja Aeneas sekä Minnan rooli Rauta- kantaesityksessä Wienissä. Hän haus-orkesterin, Drottningholmin holman oopperakorkeakoulussa sen oopperassa Paavo Nurmi, joka perassa kesäkuussa No Stars Again Shall Hurt You vaaran oopperassa Tietäjien lahja. lauloi teoksen myös muun muassa Barockensemblen, Orquestra Sin- että Sibelius-Akatemiassa. Hän esitettiin Helsingin Olympiastadio- Suovasen muita rooleja ovat Pia Freund on tullut tunnetuksi Helsingin juhlaviikoilla ja Tukhol- fonica de Navarran, Luzerner Sinfo- menestyi useissa arvostetuissa nilla. Vuosina Gabriel olleet mm. Achilles Händelin oop- erityisesti Kaija Saariahon vokaa- massa Itämeri-festivaalilla Esa- nieorchesterin ja L Orchestre Natio- laulukilpailuissa, mukaan luet- Suovanen oli kiinnitettynä Berliinin perassa Julius Caesar, Ministeri limusiikin tulkkina niin resitaali- ja Pekka Salosen johdolla. nal d Île-de-Francen solistina. tuina Timo Mustakallio -laulukil- Komische Operiin, jossa hän lauloi Beethovenin Fideliossa, Valentin orkesteriohjelmistoissa kuin oop- Pia Freund on vieraillut muun Pia Freund voitti Lappeenrannan pailun voitto vuonna 1998 sekä Don Fernandon, Papagenon, Don Gounod n Faustissa, Morales peralavoillakin. Clemencen rooli muassa Norrlannin oopperassa laulukilpailun vuonna 1992 ja Mus- seuraavana vuonna Mirjam Helin Giovannin ja Jevgeni Oneginin Bizet n Carmenissa, Marcello ja Saariahon oopperassa L Amour ja Dortmundin teatterissa. Kan- takallio-laulukilpailun sekä Kangas- -laulukilpailun 3. sija, ja hänelle on roolit. Savonlinnan Oopperajuhlilla Schaunard Puccinin La Bohèmessa, de loin oli suuri menestys Suomen sainvälisistä festivaalivierailuista niemen laulukilpailun vuonna myönnetty Karita Mattila -palkinto hän lauloi Pingin roolin oopperassa Silvio Leoncavallon Pajatson, Ned kansallisoopperassa, samoin mainittakoon Rheingau, Les Arcs, Hänet on palkittu myös Hämeenlin- vuonna Nimitys Ruotsin Turandot vuosina 2003 ja Keene Brittenin Peter Grimesissa Refkan rooli Saariahon Adriana Prahan kevät, Schleswig-Holsteinin nan kaupungin kulttuuripalkinnolla radion nimikkovierailijaksi kaudella Hän esiintyi myös kahdessa sekä Andrej Kovrin Nordgrenin

10 oopperan Den svarte munken kantaesityksessä. Keväällä 2006 juhlilla Madame Butterflyssa Charplesin roolin. Viime syksynä Suomalainen barokkiorkesteri Orkesteri on tehnyt useita palkittuja levytyksiä Ondine- ja sainvälistä kärkeä. (Isopuro/HS) Tällä hetkellä tuoreita näkö- FiBO Players 7.6. Bernin oopperan Sallisen Kullervon Suovanen lauloi Porissa mono- Alba-levymerkeille. Uusimman kulmia orkesterisoittoon haetaan Viulu: Antti Tikkanen, nimiroolista häntä ylistettiin kan- logioopperan Akseli. 25-vuotisjuhliaan vuonna 2014 projektin, Graupnerin tuotantoa uuden taiteellisen johtajan Antti Anna Rainio sainvälisessä lehdistössä. Näytän- Vuonna 2016 Suovasta kuul- viettänyt Suomalainen barokki- esittelevän levyparin ensilevy Tikkasen kaudella entistä enem- Alttoviulu: Tuula Riisalo TIISTAI 7.6. tökaudella Suovanen lauloi muun muassa Guntherin roolin Wagnerin Götterdämmerungissa Tukholmassa, saman roolin hän esitti 2009 myös Teatro La Fenicen produktiossa Venetsiassa. Vuonna 2009 Suovanen debytoi Alban Bergin Wozzeckissa Antwerpenin oopperassa ja esiintyi roolissa myös Tukholman kuninkaallisessa oopperassa, Porvoossa ja Uumajassa. Hän palasi samana vuonna Savonlinnan Oopperajuhlien Turandotiin sekä Suomen Kansallisoopperaan Gustaf Gyllenstjer- laan muun muassa Åbo Svenska Teaterin Taikahuilussa sekä Savonlinnan Oopperajuhlien Kuolleesta talosta -produktiossa. Oopperatehtävien rinnalla Suovanen esittää paljon liediä ja vierailee ruotsalaisten ja suomalaisten sinfoniaorkesterien solistitehtävissä. Suovasen kamarimusiikkikonserttien kohokohtia ovat olleet muun muassa Schubertin Winterreisen esitykset pianisti Ralf Gothónin kanssa. Gabriel Suovanen on tehnyt useita levytyksiä Ondine-levymer- orkesteri tunnetaan elävästä ja ennakkoluulottomasta tavastaan esittää kaikenlaista periodisoittimille kirjoitettua musiikkia. Orkesterin repertuaari nojaa vahvasti barokkiin ja yltää aina varhaisromantiikkaan saakka, mutta sisältää myös uutta, useimmiten orkesterille varta vasten kirjoitettua musiikkia. Nimensä mukaisesti Suomalainen barokkiorkesteri kiertää aktiivisesti kotimaassaan, ja valtakunnallinen toiminta kattaakin vuosittain kymmeniä paikkakun- ilmestyi syksyllä 2013 ja toinen loppuvuodesta Levytykset ovat saaneet kiittäviä arvioita niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä lehdissä. Elämänmakuisuudessaan ja ilmeiden kirjossaan suomalainen barokkisoitto on kan- män myös kollektiivisen työskentelyn kautta: useampi muusikko ottaa oman vastuualueensa, ja orkesteri toimii usein ilman ulkopuolista liideriä tai kapellimestaria. Muusikot ja media ovat reagoineet uuteen otteeseen innostuneesti. Sello: Jussi Seppänen Kontrabasso: Anna Rinta-Rahko Cembalo: Petteri Pitko Arkkiluuttu: Eero Palviainen Nokkahuilu: Hanna Haapamäki Yhteisin sävelin ympäristön parhaaksi. nan rooliin Paciuksen oopperassa kille, muun muassa Leevi Madet- tia, joilla järjestetään niin kon- Kaarle-kuninkaan metsästys. ojan kootut liedit Vol. 1, Einojuhani sertti- kuin koulutustoimintaa. Vuonna 2011 Suovanen palasi Rautavaaran Aleksis Kivi -ooppera, Monipuolisesti kouluttautunut, Göteborgin oopperaan ja teki Jev- Kaija Saariahon Cinq reflets de kansainvälisesti aktiivinen soitta- geni Oneginin roolin. Vuonna 2014 L Amour de loin 2004 ja Rauta- jisto muodostaa myös pienempiä hän lauloi yhden nimirooleista vaaran orkesterilauluja Song of kokoonpanoja ja toimii aktiivisesti Marie Blanche -oopperan kantaesityksessä Uumajassa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa Wagnerin Tannhäuserissa Wolframin roolin ja Savonlinnan oppera- My Heart Helsingin kaupunginorkesterin solistina Suovanen on levyttänyt myös muun muassa Sibeliuksen liedejä BIS-levymerkille. koko vanhan musiikin kentällä sekä Suomessa että ulkomailla. Makoilukonsertit, kotikonsertit, laitoskonsertit ja erilaiset tempaukset täydentävät tarjontaa. Kuva: Jaakko Paarvala

11 MATINSALI, ETELÄINEN KOULU vat Iiro Rantalan laulut. Kissan ja KESKIVIIKKO 8.6. KLO SUOMEN LASIMUSEO Laura Vikman, viulu KESKIVIIKKO 8.6. KLO 9 JA Lastenkonsertit MAUKAN JA VÄYKÄN HYVÄ PÄIVÄ koiran yhteistaloudessa selvitetään tilanteet huumorilla ja välillä vakavasti tuumaillen. Mitä voi tehdä tavallisena sateisena päivänä, kun aikakin OPASTETTU KIERROS Suomen lasimuseo ja Lasismi Riihimäen Kesäkonsertit tarjoaa yhteistyössä Suomen lasimuseon ja KESKIVIIKKO 8.6. KLO VIRTUOOSIEN JALANJÄLJILLÄ Laura Vikman toimii Radion sinfoniaorkesterin 2. viulun äänenjohtajana, esiintyy solistina ja kamarimuusikkona ja on Tempe- tuntuu eksyneen vesipisaroiden osuuskunta Lasismin kanssa opastetun, Kesäkonserteille räätälöidyn Laura Vikman, viulu ra-jousikvartetin primas. Lisäksi Musiikkiteatteri Kapsäkki joukkoon. Vaikka mitä! Maukka- kierroksen 8.6. ennen Virtuoosien jalanjäljillä -konserttia. Noin kaksi Alexander Rudin, sello hän on toiminut mm. Helsingin Maukka Lotta Kuusisto kissa ja Väykkä-koira muuttavat tuntia kestävä retki sisältää opastetun kierroksen Suomen lasimu- Aapo Häkkinen, cembalo Barokkiorkesterin sekä Suoma- KESKIVIIKKO 8.6. Väykkä Paavo Kerosuo Jukka Ojala, harmonikka Pikku Kakkosestakin tutut kaverukset saapuvat oikean yleisön eteen. Timo Parvelan kirjoittamaa monisävyistä tarinaa Maukkakissasta ja Väykkä-koirasta sekä ystävyyden haasteista vauhditta- sateisenkin päivän auringonpaisteeksi laulaen, tanssien ja tarinoita kertoen. Jokainen päivä voi olla hyvä päivä! Esityksen kesto on noin 45 min. Maukan ja Väykän seikkailuja ovat tervetulleita seuraamaan kaikenikäiset kuulijat. seossa sekä vierailun Lasismin lasihyttiin, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä lasimuseosta. Seitsemän nuoren lasinpuhaltajan ja lasimuotoilijan muodostamassa osuuskunta Lasismissa vieraat pääsevät tutustumaan lasitaiteilijoiden arkeen, lasihyttiin ja heidän upeisiin, ainutlaatuisiin töihinsä. Kierros opastuksineen ja sisäänpääsymaksuineen maksaa 15 / henkilö ja matkaan lähdetään lasimuseon aulasta klo Kierroksen jälkeen vieraat ehtivät vielä halutessaan palata tutustumaan museon näyttelyihin, tehdä ostoksia niin Lasismin kuin lasimuseon puodeissa kuin vierailla keväällä uudelleen avatussa lasimuseon kahvilassa ennen illan huippukonsertin alkua. Kierroksella on paikkoja rajoitetusti, joten varaukset toukokuun loppuun mennessä Kesäkonserttien kautta Heinrich Ignaz Franz Biber ( ): Passacaglia g-molli William Byrd ( ): Fantasia John come kiss me now The Bells Francesco Geminiani ( ): Sonaatti d-molli op. 5 nro 2 Andante laisen barokkiorkesterin konserttimestarina ja on opettanut vuodesta 2007 lähtien Sibelius- Akatemiassa. Vikman tuli toiseksi mm. Kuopion viulukilpailussa vuonna 2000, kansainvälisessä J. S. Bach -viulukilpailussa Leipzigissä (ensimmäistä palkintoa ei myönnetty), kansainvälisessä Vittorio Gui -kamarimusiikkikilpailussa (ensimmäistä palkintoa ei myönnetty) duona pianisti Mari- johdolla sekä soittanut barokkiviulua Kreeta-Maria Kentalan kanssa. Vikman on tehnyt äänityksiä Yleisradiolle sekä levyttänyt Tem- Kuva: Heikki Tuuli KESKIVIIKKO 8.6. riihimaen.kesakonsertit@riihimaki.fi Presto anna Shirinyanin kanssa sekä Vuoden hän opiskeli pera-kvartetin kanssa Sibeliuksen tai Adagio kansainvälisessä Beethoven- Wienin korkeakoulussa Michael jousikvartettotuotannon Bis-levy- Allegro viulukilpailussa. Frischenschlagerin johdolla merkille ja Nordgrenin kaksi jou- Vikman aloitti viulunsoiton ja vuosina Kölnin sikvartettoa Alba Recordsille. Pietro Locatelli ( ): 4-vuotiaana Käpylän Musiikki- musiikkikorkeakoulussa Mihaela Riihimäen Kesäkonserteille Laura Kuva: Lauri Lundahl Sonaatti A-duuri op. 8 nro 10 Cantabile Allegro Vivace opistossa Marja Olamaan oppilaana. Myöhemmin hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Päivyt Rajamäen ja Tuomas Haapasen Martinin johdolla. Vikman on täydentänyt opintojaan mestarikursseilla mm. Pinchas Zukermanin ja Shmuel Ashkenasyn oppilaana. on erityisen tuttu Tempera-kvartetin toimittua Kesäkonserttien taiteellisena johtajana vuosina

12 Alexander Rudin, sello ollut mukana kantaesittämässä Aapo Häkkinen on tehnyt lukui- monia, mm. Valentin Silvestrovin, sia levytyksiä AEOLUS-, Alba-, Avie-, Vuodesta 1988 Musica Viva Edison Denisovin, Arvo Pärtin sekä Cantus-, Deux- Elles- ja Naxos- -kamariorkesterin taiteellisena joh- Aulis Sallisen teoksia. levymerkeille. Hänen Frescobaldi- tajana toiminut Alexander Rudin opiskeli Moskovan maineikkaassa Aapo Häkkinen, cembalo levynsä sai Yleisradion Vuoden levy tunnustuksen. Hän on Gnesin-instituutissa pianonsoit- lisäksi saanut Pohjois-Saksan KESKIVIIKKO 8.6. toa Yuri Ponizovkin ja sellonsoittoa Lev Yevgrafovin johdolla sekä myöhemmin Moskovan konservatoriossa orkesterinjohtoa Dmitri Kitayenkon kapellimestariluokalla. Rudin saavutti menestystä opiskeluaikanaan monissa merkittävissä kansainvälisissä musiikkikilpailuissa, kuten Leipzigin J. S. Bach -musiikkikilpailussa vuonna 1976, kansainvälisessä Gasparo Cassado -kilpailussa Firenzessä kolme vuotta myöhemmin sekä Moskovan Tšaikovski-kilpailussa vuosina 1978 ja Hän on esiintynyt fessorina Rudin opettaa kamarimusiikkia. Lisäksi hän toimii Turkissa Yaşarin yliopiston kamariorkesterin johtajana ja on kysytty vieras mestarikursseilla ympäri maailmaa. Viimeisen kymmenen vuoden ajan hän on toiminut myös Moskovassa kansainvälisen Dedication-musiikkifestivaalin taiteellisena johtajana. Rudin soittaa konserteissaan sekä selloa että viola da gambaa. Hän on erityisen kiinnostunut varhaisen klassisen musiikin autent- Aapo Häkkinen opiskeli cembalonsoittoa Elina Mustosen, Bob van Asperenin ja Pierre Hantaïn johdolla. Solistidiplominsa hän suoritti Amsterdamissa vuonna Pian tämän jälkeen Häkkinen sai toisen palkinnon sekä Belgian radion ja television erikoispalkinnon Brüggen cembalokilpailussa. Häkkinen piti ensikonserttinsa vuonna Hän on esiintynyt monien merkittävien orkestereiden solistina ja johtajana (mm. Tampere Filharmonia, Tapiola Sinfonietta, Orchestra del Teatro Olimpico di radion Musikpreis-erikoispalkinnon italialaisen musiikin tulkinnoistaan. Häkkinen on toimittanut luvun firenzeläisen kosketinsoitinmusiikin julkaisusarjan Ut Orpheus Edizionille ja hän opettaa Sibelius- Akatemiassa sekä kansainvälisillä mestarikursseilla. Helsingin Barokkiorkesterin taiteellisena johtajana Aapo Häkkinen on toiminut vuodesta Ympäristöystävällistä lämpöä koteihin ja konserttipaikoille toimittaa mm. Royal Philharmonicin, Wienin Sinfonian, Helsingin kaupunginorkesterin sekä Tanskan Radioorkesterin solistina ja on levyttänyt lukuisia äänitteitä mm. Naxos, Russian Season, Olympia, Hype- tisista esitystavoista ja onkin saavuttanut ainutlaatuisen tavan yhdistää erinomaisella, kiehtovalla ja yhtä kaikki luonnollisella tavalla perinteisen ja historiallisesti autenttisen soittotyylin ja Vicenza, Musica Aeterna) useimmissa Euroopan maissa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Hän toimi vuosina Christophe Rousset n assistenttina Ambronayn ja Leipzigin oopperoissa. Kuva: Ville Paul Paasimaa rion, Tudor, Melodia sekä Fuga tulkinnan. Vanhemman musiikin Oopperakapellimestarina Häkkinen Yleisradio radioi Libera -levymerkeille. rinnalla Rudin on hyvin kiinnostu- debytoi Kroatian Kansallisooppe- illan konsertin suo- Moskovan konservatorion pro- nut aikamme musiikista ja hän on rassa vuonna rana lähetyksenä.

13 SUOMEN LASIMUSEO TORSTAI 9.6. KLO MATKA PARRASVALOIHIN Anu Ontronen, mezzosopraano Mezzosopraano Anu Ontronen lujen jaetun 1. sijan. Ontronen on Matti Salmisen säätiön vuoden 2011 stipendiaatti ja Suomen kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto messa kuin ulkomailla. Erityisesti hänet tunnetaan johtavana suomalaisena liedpianistina, jonka tunnetuimpia laulajapart- PAIKALLISIA ETURIVIN UUTISIA printissä ja verkossa Anu Ontronen, mezzosopraano Ilmo Ranta, piano aloitti laulutunnit Savonlinnan Taidelukiossa Chieko Okabe-Silvastin oppilaana. Anu valmistui laulupedagogiksi vuonna 2011 Oulun myönsi hänelle huomattavan apurahan keväällä Anu Ontronen on kiinnitetty Suomen Kansallisoopperaan solis- nereita ovat olleet Karita Mattila, Monica Groop, Lilli Paasikivi, Jorma Hynninen, Topi Lehtipuu ja Petteri Salomaa. Ranta on Kuva: Heikki Tuuli Edward Elgar ( ): seudun ammattikorkeakoulusta tiharjoittelijaksi tulevalle kaudelle myös tehnyt useita liedlevytyksiä Sea pictures opettajinaan Airi Tokola ja Sari mm. Ondine-, BIS- ja CPO -levy-yhtiöille. TORSTAI 9.6. Johannes Brahms ( ): Die Mainacht (Ludwig Heinrich Christoph Hölty) Meine Liebe ist grün (Felix Schumann) Zigeunerlieder (Hugo Conrat) Leevi Madetoja ( ): Lähdettyäs (V. A. Koskenniemi) Hourula ja aloitti samana vuonna muusikon opinnot Metropolia AMK:ssa opettajanaan Sirkku Wahlroos-Kaitila. Tällä hetkellä Anu opiskelee Wienin musiikkiyliopiston oopperaluokalla professori Edith Lienbacherin johdolla ja valmistuu kesäkuussa Ontrosen rooleja ovat mm. Mozartin Taikahuilun 3. nainen Ilmo Ranta, piano Ilmo Ranta on opiskellut Sibelius- Akatemiassa Liisa Pohjolan johdolla, ja hän suoritti diplomin vuonna Hän on täydentänyt opintojaan Münchenissä Klaus Schilden johdolla sekä mm. György Sebökin, Dmitri Bashkirovin, Ralf Ranta on arvostettu uuden musiikin esittäjä, ja hän on kantaesittänyt mm. Paavo Heinisen, Eero Hämeenniemen, Jouni Kaipaisen, Usko Meriläisen ja Esa-Pekka Salosen sävellyksiä. Suomalaista nykymusiikkia hän on levyttänyt mm. Mikael Helasvuon kanssa, ja soololevytyksistä mainittakoon Paavo Heinisen 2. pianokonsertto Helsingin kaupunginorkesterin kanssa sekä Philippe Manouryn laaja Pluton pianolle ja tietokoneohjatulle elektroniikalle. Ranta on toiminut vuosina Sibelius-Akatemian konserttitoiminnan ja vuosina Joroisten musiikkipäivien taiteellisena johtajana. Vuodesta 2007 hän on ollut Kirpilän taidekodin Yksin (V. A. Koskenniemi) (Metropolia AMK), Rossinin Il Gothónin ja Hartmut Höllin mesta- liedkonserttisarjan taiteellinen johtaja. Yrtit tummat (L. Onerva) viaggio a Reimsin Melibea (MDW), rikursseilla. Nykyään Ranta toimii Heijaa, heijaa (L. Onerva) Humperdinckin Hannun ja Kertun Sibelius-Akatemian piano- ja Juhlavuoden kunniaksi Riihimäen Kesäkonsertit aloitti yhteistyön Hannu (Savonlinnan orkesteri) kamarimusiikin lehtorina. Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen kanssa lahjoitta- Dominic Argento (1927-): sekä Verdin Falstaffin Mrs Quickly Ilmo Ranta on Helsingin ensi- malla liedkonsertin konserttisarjastaan myönnettäväksi Miss Manners on Music (Judith Martin) (MDW). konserttinsa jälkeen pitänyt useita erikoispalkintona yhdelle Anu Ontronen sijoittui jaetulle soolokonsertteja ja esiintynyt kilpailussa menestyneelle Jake Heggie (1961-): toiselle sijalle Lappeenrannan val- monien maamme johtavien orkes- tulevaisuuden huipputähdelle. Of Gods and cats (Gavin Geoffrey Dillard) takunnallisissa laulukilpailuissa tereiden solistina. Ranta on tullut Kilpailun tuomaristo jakoi aamuposti.fi Paper Wings (Frederica von Stade) tammikuussa 2016 ja voitti kesällä tunnetuksi monipuolisena kama- palkinnon mezzosopraano 2014 Kangasniemen laulukilpai- rimuusikkona esiintyen niin Suo- Anu Ontroselle.

14 RIIHIMÄEN TAIDEMUSEO PERJANTAI KLO Petri Kumela, klassinen kitara Kumela on esiintynyt solistina mm. Lapin kamariorkesterin, Tapiola PERJANTAI ESPANJALAINEN ILTAPÄIVÄ Petri Kumela, klassinen kitara Joonas Widenius, flamencokitara Sabicas & Escudero de Falla Albéniz Tarrega trad. flamenco Kumelan ja Wideniuksen kitaraduo tuo konserttilavoille jotain täysin uutta. Ohjelmisto perustuu kaikkien rakastamaan perinteiseen espanjalaiseen kitaramusiikkiin, mutta otteella jota ei Suomessa ole ennen kuultu. Klassisen ja flamencokitaristin kohtaaminen antaa musiikille uuden ilmeen ja varta vasten Petri Kumela on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maamme monipuolisimpana ja kiinnostavimpana klassisena kitaristina. Kumela on myös kitaristeistamme kansainvälisimpiä ja hän on tunnettu ennakkoluulottomuudestaan ja muuntautumiskyvystään, oli kyseessä sitten resitaali Kolkatassa, kitaroiden motorisointi Meksikossa tai koulukonsertit Japanissa. Petri Kumela on voittanut ensimmäiset palkinnot kansainvälisissä Scandinavian Guitar Festival- sekä Stafford Classical Guitar Recital -kitarakilpailuissa. Hän on esiintynyt Suomen lisäksi useissa Euroopan maissa, Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä, Sinfoniettan, Kymi Sinfoniettan ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa sekä kapellimestarien Ann-Maria Helsing, Juha Kangas, Massimo Lambertini, Hannu Lintu, Ari Rasilainen, Yasuo Shinozaki, Dima Slobodeniouk ja John Storgårds johdolla. Joonas Widenius, flamencokitara Joonas Widenius on suomalainen flamencokitaristi, joka kuuluu kiistatta maamme huippuihin. Alle kouluikäisenä aloitettu kitaransoitto on vienyt muusikkoa ympäri Suomea aina Espanjan kamaralle saakka. Näiltä matkoilta saadut inspiraatiot ja opit ovat vaikut- Kuva: Marek Sabogal Luot a paikaliseen. Meiltä saat kaikki pankki-, vakuutus- ja kinteistönvälit palvelut saman katon alta. tehdyt sovitukset nostavat sävel- Japanissa, Intiassa ja Bhutanissa. taneet lähtemättömästi hänen lykset aivan uudelle tasolle. Intiimi Kotimaassa häntä on kuultu lukui- musiikkiinsa sekä soittoonsa. laiset yhteisöt ovat tukeneet Wide- panojen kanssa esiintyvä Widenius kiertää aktiivisesti soittaen, herkkyys yhdistettynä tuliseen ryt- silla festivaaleilla ja konsertti- Wideniuksen pohjana kaikuvat niusta säveltäjänä ja muusikkona. säveltäen ja säestäen. Konsertteja on ollut muun muassa UMO- miin ei jätä ketään kylmäksi! sarjoissa, mm. Mikkelin Musiikkijuhlilla, Kymijoen Lohisoitossa, Katrina-konserttisarjassa Ahvenanmaalla, Avanti!:n Suvisoitossa sekä Oulunsalo Soi- ja Musica Nova -festivaaleilla. flamencokitaran sävelet, mutta hänen omaleimainen sävelkielensä ottaa jatkuvasti vaikutteita ympäristöstään. Vaikutteet voivat tulla jazzista tai vaikkapa omasta kansanmusiikistamme. Monet eri- Viimeisimpinä mainittakoon Musiikin edistämissäätiön myöntämä apuraha uuden materiaalin sävellystyöhön kesälle 2015 sekä Helsingin kaupungin taideapuraha vuodelle Erilaisten kokoon- orkesterin kanssa, Helsingin, Tampereen ja Oulun flamencofestivaaleilla, Rauma Summer Jazzissa, Raahen Rantajazzissa ja Oulun Musiikkivideofestivaaleilla, Jyväskylän jazzeilla, Tukholman Stalletklubilla, Rovaniemen Jutajaisissa, Tanssin Aika -festivaaleilla, Kokkolan Talvitansseissa ja lukuisilla muilla klubeilla, festareilla sekä konserttisaleissa. Soita meile ja varaa aika tapaamiseen puh /et ela-hame

15 KINO SAMPO RIIHIMÄEN TAIDEMUSEO Tami Pohjola, viulu PERJANTAI KLO LAUANTAI KLO JAZZPYSÄKKI TIELLÄ TÄHTIIN Tami Pohjola aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana. Hän opiskeli pitkään Grazyna Zeranska-Gebertin Mikko Innanen & Innkvisitio Tami Pohjola, viulu oppilaana Espoon musiikkiopis- Mikko Innanen saksofonit Senja Rummukainen, sello tossa. Vuodesta 2011 lähtien PERJANTAI ja sävellykset Liudas Mockūnas saksofoni ja klarinetti Seppo Kantonen syntetisaattorit Joonas Riippa rummut Retrofuturistinen Innkvisitio yllättää varmasti kaikki jazzmusiikin ystävät. Tämän vaihtoehtojazzin lipunkantajien huippuryhmän musiikki ei vain svengaa coolisti vaan myös vääntää, kääntää ja säväyttää. Mikko Innanen & Innkvisitio kiassa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Portugalissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Yhtyeen kaksi Tänä vuonna ilmestyvä Mikko Innanen & Innkvisition kolmas levy tulee epäilemättä Kuva: Maarit Kytöharju Johannes Piirto, piano Zoltán Kodály ( ): Duo viululle ja sellolle d-molli Allegro serioso, non troppo Adagio Maestoso e largemente, ma non troppo lento Johannes Brahms ( ): Sonaatti viululle ja pianolle nro 1 G-duuri Vivace ma non troppo Adagio Allegro molto moderato Ludwig van Beethoven ( ): Pianotrio nro 6 B-duuri hänen opettajanaan on toiminut professori Réka Szilvay Sibelius- Akatemiassa. Pohjola on myös jäsen Viuluakatemiassa, jossa häntä opettavat Janne Malmivaara, Elina Vähälä sekä Ilja Grubert. Hän on osallistunut muun muassa Ana Chumachenkon, Hagai Shahamin, Mihaela Martinin, Tuomas Haapasen ja Mi-kyung Leen mestarikursseille. Pohjola voitti vuonna 2009 Young Musician -kilpailun Virossa. Hän sai Jyväskylän viulukilpailussa toisen palkinnon nuorempien sarjassa vuonna 2009 sekä vanhempien sarjassa vuonna Vuonna 2013 hänet valittiin viiden parhaan osallistujan jouk- Kuva: Ville Paul Paasimaa Kuva: Jaakko Paarvala Kuva: Kaapo Kamu LAUANTAI Saksofonisti Mikko Innasen luot- ensimmäistä levyä, TUM Recordsin jatkamaan samalla linjalla, Arkkiherttua-trio koon Anja Ignatius -kilpailussa ja Kuva: Piki Lappalainen saama Innkvisitio, vuodesta 2004 yhtäjaksoisesti toiminut yhtye on esiintynyt jazzklubeilla ja -festivaaleilla Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi Unkarissa, Slova- julkaisemat Paa-da-pap (2007) ja Clustrophy (2010) toivat Innaselle ja kumppaneille paljon huomiota alan kansainvälisten toimijoiden keskuudessa. jos yhtyeen tämänhetkisestä tiukasta ja räjähtävästä live-energiasta pystyy jotakin päättelemään. Allegro moderato Scherzo (Allegro) Andante cantabile ma però con moto. Poco piu adagio Allegro moderato Presto hän sai ensimmäisen palkinnon Kuopion viulukilpailussa Pohjola on esiintynyt muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Hyvinkään Orkesterin, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Kemin kaupunginorkesterin ja Kuopion kaupunginorkesterin solistina. Hän soittaa myös toista viulua Borea-kvartetissa. Tami Pohjolalla on käytössään Sibelius-Akatemian Stradivariusviulu.

16 Senja Rummukainen, sello finaalissa. Rummukainen on rin, Tampere Filharmonian, Sinfonia Piirto on palkittu monissa kan- KINO SAMPO BartolomeyBittmann aktiivinen kamarimuusikko ja Lahden, Turun filharmonisen orkes- sallisissa ja kansainvälisissä kil- LAUANTAI KLO Senja Rummukainen sai ensimmäisen palkinnon Turun sellokilpailussa vuonna Hän on esiintynyt mm. Naantalin, Turun, soittaa selloa Borea-kvartetissa. Kvartetti on saanut ohjausta mm. Paavo Pohjolalta sekä Danel- että Henschel-kvarteteilta ja Borea terin sekä Pärnun kaupunginorkesterin kanssa, ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Jukka-Pekka Sarasteen, Santtu-Matias Rou- pailuissa, muun muassa Dorothy MacKenzie Artist Recognition Scholarship Awards -pianokilpailussa New Yorkissa vuonna 2008 UUDISRAIVAAJAT NEUBAU BartolomeyBittmann Wieniläinen sellisti Matthias Bartolomey sekä viulua ja mandolaa soittava grazilainen Klemens Bittmann, kaksi seikkailunja- Korsholman, Oulun, Heinäveden esiintyy jo aktiivisesti suomalai- valin, Dima Slobodenioukin, Okko sekä Kansainvälinen Maj Lind progressive strings vienna noista klassisen musiikin korkea- ja Kauniaisten musiikkijuhlilla silla musiikkijuhlilla. Senja toimii Kamun ja Olari Eltsin kanssa. Kulu- -pianokilpailussa Helsingissä koulutuksen saanutta muusikkoa, sekä RUSK-festivaalilla Pietarsaa- avustajana Helsingin kaupungin- neen kauden kohokohtiin kuului- vuonna Pro Musica -stipen- Matthias Bartolomey, sello muodostavat ainutlaatuisen ja LAUANTAI ressa. Solistina hän on soittanut mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Kuopion kaupunginorkesterin, Pori Sinfoniettan, Vaasan kaupunginorkesterin, Württembergische Philharmonie Reutlingenin sekä Orquestra Sinfónica do Porto Casa da Música -orkesterin kanssa. Rummukainen on opiskellut sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa orkesterissa. Senja Rummukaisella on käytössään Suomen kulttuurirahaston Claude Pierray -sello vuodelta Johannes Piirto, sello Johannes Piirto on yksi Suomen monipuolisimmista ja kiinnostavimmista pianisteista, jolle improvisaatio ja sävellys ovat aina olleet olennainen osa muusikkoutta. vat muun muassa debyytit Sakari Oramon johtaman Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin sekä Fabien Gabelin johtaman Helsingin kaupunginorkesterin solistina. Paitsi orkesterisolistina, Johannes Piirto on tuttu näky myös lukuisilla festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla: näihin lukeutuvat muun muassa Mikkelin Valery Gergiev -musiikkijuhlat, Kauniaisten sekä Mäntän Musiikkijuhlat, Tammisaa- din hän on saanut kolmesti. Johannes Piirto on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Jussi Siiralan, Matti Raekallion, Antti Siiralan ja Liisa Pohjolan oppilaana sekä sävellystä Tapio Tuomelan ja orkesterinjohtoa Jorma Panulan johdolla. Lisäksi hän on osallistunut muun muassa András Schiffin, Menahem Presslerin ja Dmitri Baškirovin mestarikursseille, ja kauden Klemens Bittmann, viulu ja mandola Les Pauli Blues Parovskapproved Davids Tanz Interlude I Karussell Interlude II epätyypillisen duon Bartolomey- Bittmann. Syvä kunnioitus omien instrumenttiensa ainutlaatuisuutta kohtaan yhdistettynä intohimoon jonkin uuden löytämiseksi on tuonut yhteen kaksi soittajaa, jotka johdattelevat soittimiaan ja niiden myötä omaa musiikillista tekemistään syvälle juurrutetusta klassisesta traditiosta kohti uusia musiikillisia polkuja. Kaksikko sekoittelee sujuvasti menevät sävellyksetkin. Modernia Bittmannille ominaiseen tapaan Kuva: Leo Fellinger LAUANTAI professori Marko Ylösen johdolla Hän kantaesitti teoksensa Virta ren Kesäkonsertit, PianoEspoo, hän opiskeli Wienissä Neubau klassista musiikkia muiden musiik- jazzia, kansanmusiikkia, poppia ja yhdistää hyväksi havaittuja perin- sekä professori Young-Chang Chon Helsingin uuden Musiikkitalon Rauma Festivo, Hetan Musiikkipäi- Universität für Musik und darstel- Samt kityylien kanssa rakentaen yhdys- kamarimusiikkia yhdistetään muitta teitä uusiin, ennenkuulumattomiin ohjauksessa Essenin Folkwang avajaisissa syksyllä 2011 ja tilaus- vät sekä Cziffra-säätiön festivaalit lende Kunst -yliopistossa profes- Ki siltoja elegantisti ja omaperäisesti. mutkitta 60-, 70- ja 80-luvujen ja ainutlaatuisiin, ehkä epäsovin- Universität der Künstessä. Lisäope- teos Prologi pianolle ja orkesterille Wienissä, Sveitsissä ja USA:ssa. sori Stefan Vladarin oppilaana. BartolomeyBittmannin musiikki rokkiin, mutta esityksestä muodos- naisiinkin kokeiluihin. Uutta luovan tusta hän on saanut mm. David sai kantaesityksensä Tammisaa- Hän on soittanut kamarimusiikkia Harnoncourt on sekoitus eri tyylejä ja duon tuu kuitenkin ehyt, itsenäinen ja kaksikon musiikilliset tarinat ovat Geringakselta, Jens-Peter Maint- ren Kesäkonserteissa kesällä 2012 muun muassa Lilli Paasikiven, Osten tekemisessä soivat suvereenisti ainutlaatuinen kokonaisuus. eloisia ja värikkäitä ja ne saavat zilta ja Wolfgang Boettcherilta. Jukka-Pekka Sarasteen johtaessa Mari Palon, Petteri Salomaan, Ballercello rinnakkain niin spontaanius ja Duon debyyttialbumi Meridian kuulijan pauloihinsa ensi hetkestä Kesällä 2015 Senja oli yksi Suomalaista Kamariorkesteria. Cecilia Zilliacuksen, Natalia Gut- jazzimprovisaatio, raskas groove sai vastikään seuraa uudesta jul- alkaen herättäen harvinaisia (ehkä kolmesta finalistista Guilhermina Piirto on esiintynyt muun manin sekä Alexander Chaushia- sävellykset ja rockelementit siinä missä intii- kaisusta, Neubau, jonka nimi viittaa uusiakin?) tunteita. Suggia Prize sellokilpailun muassa Radion sinfoniaorkeste- nin kanssa. BartolomeyBittmann mit balladit ja nopeatempoiset, uudisrakentamiseen; Bartolomey-

17 SUNNUNTAI SUOMEN LASIMUSEO SUNNUNTAI KLO PÄÄTÖSKONSERTTI FRENCH CONNECTION Stockholm Syndrome Ensemble Malin Broman, Fredrik Paulsson ja Malin William-Olsson, viulu/alttoviulu Johannes Rostamo, sello Rick Stotijn, kontrabasso Simon Crawford Phillips, piano Gustav Lundgren, kitara Maurice Ravel Manuel de Falla Ralph Vaughan Williams Django Reinhardt Stockholm Syndrome Ensemble ja Gustav Lundgren Monet säveltäjät, muusikot ja kirjailijat ovat etsineet inspiraatiota töihinsä Ranskasta. Miten se näkyy? Entä kuinka kuuluu Pariisi taiteilijoiden teoksissa? Stockholm Syndrome Ensemble tuo Riihimäelle kitaristi Gustav Lundgrenin kanssa pienen palan Pariisia, tuota Maurice Ravelin, Django Reinhardtin, August Strindbergin ja monen muun tutun taiteilijan inspiraation lähdettä. Ensemble on koonnut näiden taiteilijoiden Pariisin aikaisia teoksia koko illan elämykseksi, punoen konserttinsa yhden pitkän punaisen langan ympärille. Taiteen maailma kietoutuu French connec- huippumuusikot muodostavat todellisen kamarimusiikin dream Sekä Lundgren että Stockholm Syndrome Ensemble ovat tottu- Kuva: Mattias de Frumerie Juhlaomena Kesäkonsertit tarjoaa 35-vuotisjuhlavuoden kunniaksi yleisölle mahdollisuutta ostaa Kesäkonserteille räätälöidyn, leikkokukkien sijasta esiintyjille kiitoksena annetun uniikin lasiveistoksen myös itselleen! Tänä vuonna designesine on nimeltään Juhlaomena ja se on nimensä mukaisesti juhlava, platinan värinen lasiomena, jonka pohjassa on Kesäkonserttien kaiverrus ja vuosiluku. Kaikki Juhlaomenat on muotoiltu vapaalla kädellä 1100-asteisesta lasimassasta. Omenan pinnan juhlavan metallinhohtoinen sävy on saatu aikaiseksi erityisestä kiillottuvasta väristä kaasuliekillä liekittämällä. Juhlaomenat ovat Soda Shop Designin lasinpuhaltajien Marjut Nummisen ja Aino Vilppaan suunnittelemia ja valmistamia heidän omalla lasinpuhallusstudiollaan 1860-luvulla rakennetussa upeassa Makasiinissa Hämeenlinnassa. Nuorekas ote lasinvalmistukseen kohtaa perinteikkään käsityöammatin vaalimisen ja arvostamisen. Suunnittelun ja lasinvalmistuksen tärkeimpinä arvoina ovat eettisyys, inhimillisyys ja ekologia. Lasiveistos on nähtävillä konserttien Parempaa elinympäristöä. Meille jokaiselle. tionissa yhteen tekstien kanssa, ja teamin. French connection -kon- neita risteilemään yli musiikin tyyli- yhteydessä. Juhlaomenan hinta on kaikkea yhdistää tuo sama valon serttikokonaisuudessa ensemblen rajojen. Ja kun nämä huippumuu- à 45 ja omenoita valmistetaan kaupunki. Syntyy kokonaisuus, vieraana soittaa jazzkitaristi Gustav sikot laitetaan samaan konserttiin, ainoastaan Kesäkonserttien joka nivoo yhteen sekä taiteelli- Lundgren, joka on kiertänyt ympäri on luvassa taatusti säkenöivä ilta. tilauksesta. Jos siis mielit harvi- suuden että ihmiskohtalot. maailmaa erilaisissa jazzyhtyeissä. Suomen lasimuseon sali muuttuu naisen Juhlaomenan omistajaksi, Ruotsin suurimmissa sinfonia- Hän on soittanut noin 70 albumilla yhdessä humauksessa Mont- varaa omasi Kesäkonserttien orkestereissa äänenjohtaja- ja kon- ja yhdistää musiikissaan sujuvasti martren yökerhoksi, Riihimäen yhteystietojen kautta viimeistään serttimestaritehtävissä toimivat niin jazzia, mustalaismusiikkia, Riemukaareksi konserttiviikon aikana! Omenat Stockholm Syndrome Ensemblen swingiä kuin houseakin. toimitetaan tilaajilleen alkukesän aikana.

18 PRISMASTA LÖYDÄT KAIKEN KESÄN VIETTOON! LIPUT Lipunmyynti konserttipaikoilla alkaa tuntia ennen konserttia. Maksuvälineinä käyvät käteisen lisäksi yleisimmät maksukortit. Varatut liput tulee lunastaa viimeistään 15 minuuttia ennen konsertin alkua! Lippuja voi varata ja ostaa Kesäkonserttien kautta puhelimitse, sähköpostitse taikka toimistolta kevään ajan tiistaisin klo Lisäksi lippuja myydään kaikissa Lippupisteen toimipaikoissa, jolloin lippujen hintoihin lisätään toimituskulut. Alle 18-vuotiaat pääsevät maksutta kaikkiin konsertteihin. Vapaaliput tulee varata ennakkoon Kesäkonserttien kautta. S-etukortilla saa 4 alennuksen normaalihintaisesta konserttilipusta! (ei bonusta, ei yhdistettävissä muihin alennuksiin) OP Etelä-Hämeen asiakasomistajille pe klo Espanjalainen iltapäivä -konserttiin liput etuhintaan à 15. LIPPUTIEDUSTELUT JA RYHMÄVARAUKSET Kesäkonserttien toimisto p riihimaen.kesakonsertit@riihimaki.fi VÄLIAIKATARJOILUT Lasimuseon konserttien yhteydessä museon kahvila-ravintola on avoinna. Väliaikatarjoilun voi varata valmiiksi etukäteen: lasimuseonravintola@gmail.com / Päätöskonsertin väliaikatarjoilu kuohujuomineen sisältyy lipun hintaan. RIIHIMÄEN KESÄKONSERTIT RIIHIMÄKI SUMMER CONCERTS Valtakatu 10, Riihimäki puh riihimaen.kesakonsertit@riihimaki.fi Taiteellinen johtaja Joel Laakso Toiminnanjohtaja Charlotta Kivistö Tiedottaja Eija Helanen Riihimäen Kesäkonserttien hallitus Martti Paloheimo, puheenjohtaja Sakari Hildén, varapuheenjohtaja Annamaria Hannonen Eija Helanen Erkki Pulkkinen Seppo Runsamo Liittymällä Kesäkonserttien jäseneksi saat konserttiohjelman postitse uunituoreena ja 10 % alennuksen konserttilipustasi! KULTTUURIKAVERIT ovat tervetulleita konsertteihimme pääsymaksutta, kunhan muistat varata vierailun etukäteen Kesäkonserttien toimistolta! HOLMA, LAUNE, HÄMEENLINNA, FORSSA, RIIHIMÄKI

19 Riihimäen Kesäkonsertit Riihimäki Summer Concerts Valtakatu 10, Riihimäki puh

100 vuotta yksin ja yhdessä

100 vuotta yksin ja yhdessä su 19.11. klo 16, Lappeen kirkko 100 vuotta yksin ja yhdessä - tunnelmallinen kirkkokonsertti Ja Kitara Soi klassisen kitaramusiikin festivaali Ohjelma su 19.11. Farewell säveltänyt Tiina Myllärinen Pasi

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2016

LAULUN KESÄAKATEMIA 2016 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2016 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 18. 24.7.2016 Opettajat: Irina Gavrilovici Camilla Nylund (20. 24.7.2016) Seppo Ruohonen

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2012 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 15.-22.7.2012 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 17.-24.7.2011 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu vähintään

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU

Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2014 KURSSIT JA LAULUKILPAILU Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 20.-25.7.2014 Kurssimaksu 320, opetukseen kuuluu

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2018

LAULUN KESÄAKATEMIA 2018 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2018 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 16. 22.7.2018 Opettajat: Seppo Ruohonen Johanna Rusanen-Kartano Sirkku Wahlroos-Kaitila

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun.

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun. tiistai 1.7. Rengon kirkko klo 19.00 Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti Hugo Wolf: Italialainen serenadi Wolfgang Amadeus Mozart: Jousikvartetto no 17 B-duuri Metsästys Maurice Ravel: Jousikvartetto

Lisätiedot

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu)

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 4.12.2014 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015 Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 15.1. Torstai klo 19 Tangon huumaa - Piazzolla Jukka Iisakkila, kapellimestari

Lisätiedot

LAULUN KESÄAKATEMIA 2017

LAULUN KESÄAKATEMIA 2017 Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2017 Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Mestarikurssit laulajille 17. 23.7.2017 Opettajat: Irina Gavrilovici Johanna Rusanen-Kartano (19. 23.7.2017) Seppo

Lisätiedot

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013

Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013 Vilma Putro CV Teatterialalta Yhteystiedot: Gsm: 045-8036855 vilma.putro@hotmail.com www.vilmaputro.com Henkilötiedot: Syntymäaika: 1988 Pituus: 156cm Kielitaito: suomi (äidinkieli), venäjä, englanti Erityistaidot:

Lisätiedot

Lapin musiikkiopisto tel (0) Jorma Eton tie 8 B +358 (0) FI Rovaniemi fax +358 (0)16

Lapin musiikkiopisto tel (0) Jorma Eton tie 8 B +358 (0) FI Rovaniemi fax +358 (0)16 YÖ JA AURINKO Kansainvälinen jousikvartettikilpailu Rovaniemellä 5. 7.6.2009. Kauko Sorjosen säätiö ja Rovaniemen kaupunki järjestävät kamarimusiikkikilpailun jousikvarteteille. Kilpailuun osallistuvat

Lisätiedot

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia Vko 29/2012 Henk. koht. harj. viikko Vko 30/2012 Ma 23.7. Henk. koht. harj. _ Ti 24.7. Henk. koht. harj. _ Ke 25.7. 16:00-19:00 harjoitus 28.7. konserttia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 36 Kansainväliset matka-avustukset, 3. jako HEL 2014-003735 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Hakija Kohdemaa Avustus

Lisätiedot

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

juliste: MainosMariini

juliste: MainosMariini juliste: MainosMariini SELLO-PIANO -KONSERTTI PERJANTAINA 22.11.2013 Markus Hallikainen (s. 1987) aloitti sellonsoiton 5-vuotiaan Helli Sepän oppilaana. Espoon musiikkiopistossa häntä opetti vuodesta -97

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT Tukea saavat tapahtumat ja yhteisöt vuonna Hakijan nimi Käyttötarkoitus PÄÄTÖS MK Aasia Helsingissä yhdistys ry Alvar Aalto Säätiö/Alvar Aalto Akatemia

Lisätiedot

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 IITIN MUSIIKKIJUHLAT 10 VUOTTA 11. - 16.6.2012 Ohjelma Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 Tiistai 12.6. Toivekonsertti Lossirannan kartanossa

Lisätiedot

Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali

Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Johannes Gustavsson, ohjaaja Atso Almila, seremoniamestari Sikri Lehko, saksofoni Edward Ananian-Cooper, kapellimestari

Lisätiedot

Musiikkitalo Selkokielinen esite

Musiikkitalo Selkokielinen esite Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

6 Kilpailijan ilmoittamaan ohjelmaan voidaan hyväksyä muutoksia 20.4.2009 mennessä.

6 Kilpailijan ilmoittamaan ohjelmaan voidaan hyväksyä muutoksia 20.4.2009 mennessä. KANSAINVÄLISEN MIRJAM HELIN LAULUKILPAILUN 2009 SÄÄNNÖT: YLEISTÄ 1 Suomen Kulttuurirahasto järjestää Helsingissä 1. 12.8.2009 kuudennen kerran kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun. Kilpailussa on

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

Kangasniemen XXXIII. Musiikki. viikot 17. 26.7.2015. Tervetuloa!

Kangasniemen XXXIII. Musiikki. viikot 17. 26.7.2015. Tervetuloa! Kangasniemen XXXIII Musiikki viikot 17. 26.7.2015 Tervetuloa! Lipunmyynti Lippujen hinnat 10 35 + Lippupisteen palvelumaksu alk. 2,50/lippu Alempi lipun hinta lapsille ja opiskelijoille. TAPAHTUMANUMEROT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 78 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 4. jako HEL 2013-006400 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi baletista Gajane. Johann Strauss, nuorempi: Rosalinden csardas Klänge der Heimat operetista Lepakko

Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi baletista Gajane. Johann Strauss, nuorempi: Rosalinden csardas Klänge der Heimat operetista Lepakko 24.10. NENÄPÄIVÄ-KONSERTTI Musiikkitalo klo 19.00 Hannu Lintu, kapellimestari Camilla Nylund, sopraano Ismo Alanko Ella Kanninen ja Jussi-Pekka Rantanen, juontajat Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi baletista

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri Ruskeala Symphony -retki 10.8.2019 (Lähtö Joensuusta ja Paluu Joensuuhun) Tapahtuman viralliset nettisivut: https://ruskeala-symphony.com/en Ruskealan Symphony Music Festival. Ruskealan Mountain Park (Sortavalan

Lisätiedot

Viulunsoiton lehtori, Helsinki ja Jyväskylä (1997) (A-tutkintokonsertti Keski-Suomen konservatorion ja Sibelius-Akatemian yhteistyönä) 70 ov/105 op

Viulunsoiton lehtori, Helsinki ja Jyväskylä (1997) (A-tutkintokonsertti Keski-Suomen konservatorion ja Sibelius-Akatemian yhteistyönä) 70 ov/105 op Heidi Mantere Mobile: +358 40 7340 878 e-mail: heidi@heidi.fi Url: www.heidi.fi ANSIOLUETTELO Koulutus Somatic Pilates ohjaaja/ Somatic Pilates Instructor (2014) 600h Lihaskalvolinjojen (myofasciaali)

Lisätiedot

TAIDETAPAHTUMA AVOINNA 2.7. 14.8.2011 LAADUKAS SUOMALAISEN NYKYTAITEEN MYYNTINÄYTTELY KORKEATASOINEN KONSERTTISARJA JUHLAVAT KAMARIMUSIIKKI-ILLALLISET

TAIDETAPAHTUMA AVOINNA 2.7. 14.8.2011 LAADUKAS SUOMALAISEN NYKYTAITEEN MYYNTINÄYTTELY KORKEATASOINEN KONSERTTISARJA JUHLAVAT KAMARIMUSIIKKI-ILLALLISET TAIDETAPAHTUMA AVOINNA 2.7. 14.8.2011 LAADUKAS SUOMALAISEN NYKYTAITEEN MYYNTINÄYTTELY YMPÄRISTÖTEEMA N. 20 NYKYTAITEILIJAA KURAATTOREINA RIIKKA LATVA-SOMPPI JA SAM INKINEN KORKEATASOINEN KONSERTTISARJA

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA

OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA OOPPERAA JA KIRKKOMUSIIKKIA LAMMIN KIRKOSSA Pääsiäisen tunnelmaan johdattaa konsertti Pietà, Signore! lauantaina 28.3. klo 18.00 Lammin kauniissa kivikirkossa. Lahden Oopperan solistit ja kuoro esittävät

Lisätiedot

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM Helsingin yliopiston kirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 ALMA FOHSTRÖM VON RODE 1856 1936 Alma Fohström syntyi Helsingissä 2.1.1856 kauppias August Fohströmin seitsenlapsiseen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Kulttuurin kansainväliset yhteydet Jyväskylän kaupungin vastuulalueilla on laajat ja toimivat kansainväliset yhteydet. Kansainväliset näyttelyt Graphica

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

KLANG 2015: LES CHANTS

KLANG 2015: LES CHANTS KLANG 2015: LES CHANTS Ma 31.8. klo 19:30 Camerata-sali, Musiikkitalo Atte Kilpeläinen, alttoviulu Nonna Knuuttila, viulu Kiril Kozlovsky, piano Maria Puusaari, viulu Annemarie Åström, viulu Eeva Rysä,

Lisätiedot

Sinivalkoista juhlaa. Riihimäen Kesäkonsertit TIISTAI 6.6. KESKIVIIKKO 7.6. klo Granitin aukio AVAJAISFANFAARI

Sinivalkoista juhlaa. Riihimäen Kesäkonsertit TIISTAI 6.6. KESKIVIIKKO 7.6. klo Granitin aukio AVAJAISFANFAARI Riihimäen Kesäkonsertit Sinivalkoista juhlaa 6. 11.6.2017 TIISTAI 6.6. klo 12.00 Granitin aukio AVAJAISFANFAARI Kesäkonserttien 36. kamarimusiikkifestivaali alkaa! klo 19.00 Suomen lasimuseo, 30 / 25 MESTARIPIANISTIN

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

f i n l a n d säännöt

f i n l a n d säännöt finland säännöt säännöt i Kansainvälinen sellotapahtuma ry järjestää 16. 27.4.2013 kansainvälisen Paulon sellokilpailun. Kilpailu on avoin kaikkia kansallisuuksia edustaville sellisteille, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri)

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri) Joulukuu 2013 To 19.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Ke 18.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Su 15.12. Kauneimmat joululaulut klo 20

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

Klinge min sång till himlarnas höjd. Piano. Vinterafton Winterabend. Piano. Sinä nouset mun henkeni koitto. Sekakuoro

Klinge min sång till himlarnas höjd. Piano. Vinterafton Winterabend. Piano. Sinä nouset mun henkeni koitto. Sekakuoro Taivahan ääriin lauluni soikoon (EM229) Klinge min sång till himlarnas höjd Piano Sovitettu 1929? Käsikirjoitus SibA Mel 17:245 Hakumuoto Taivahan ääriin lauluni soikoon, EM229 Lisätietoja Kansanlaulusovitus,

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. Vilppu Kiljunen. OPINNOT ja TUTKINNOT. HENKILÖTIEDOT: Vilppu Pekka Kiljunen

CURRICULUM VITAE. Vilppu Kiljunen. OPINNOT ja TUTKINNOT. HENKILÖTIEDOT: Vilppu Pekka Kiljunen CURRICULUM VITAE Vilppu Kiljunen HENKILÖTIEDOT: Vilppu Pekka Kiljunen info@vilppukiljunen.fi www.vilppukiljunen.fi OPINNOT ja TUTKINNOT -Ylioppilas Helsingin ranskalais-suomalainen yhteislyseo 1979 -Helsingin

Lisätiedot

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä

Lisätiedot

To 12.3.2015 klo 19 Sibeliustalo NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI

To 12.3.2015 klo 19 Sibeliustalo NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI To 12.3.2015 klo 19 Sibeliustalo NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI Esa Heikkilä, kapellimestari Carl Maria von Weber: Fritz Kreisler: Alkusoitto oopperaan Oberon (Adagio sostenuto) Preludi ja Allegro sol. Jenna

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html Lauantai 20.10. alkaen klo 12.00 Klubin siian perhokalastusreissu Helsingin Vanhankaupunginkoskella

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

MAAMME ENERGIA -KABAREEOOPPERA

MAAMME ENERGIA -KABAREEOOPPERA MAAMME ENERGIA -KABAREEOOPPERA LIBRETTO: Rosa Meriläinen SÄVELLYS: Mikko Helenius OHJAUS: Ville Saukkonen LAVASTUS JA PUVUSTUS: Taina Relander OHJAAJAN ASSISTENTTI: Isa Kortekangas Pukujen ja lavastusten

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19 Eija Kajavan opinnäytekonsertti Säveliä elämästä Romantiikan ajan kamarimusiikkia Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa 28.11.2012 klo 19 Eija Kajava, viulu, Marjaana Oliveira, viulu Sonja Koistinen,

Lisätiedot

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Syyskausi 2015 Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Solisti Sari Kaasinen Piazzolla: Milonga del Angel Kaasinen: Mielessäni, Primitsu,

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3.

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. 1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. Oulun oopperan tulevaisuus 4 4. Oulun oopperan uusi toimintamalli 4 4.1. Tuottajuuden

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa Haapajärven V Urkujuhlat 6.-11.11.2012 Kristuksen kirkastumisen kirkossa HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI OULUN HIIPPAKUNTA Piispan tervehdys Hyvät ystävät Tänä vuonna haluan tervehtiä Haapajärven Urkujuhlille tulevia

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA

FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA Arvo Pärt (s. 1935) Spiegel im Spiegel SU 5.11.2017 KLO 15.00 TAMPERE-TALON PIENI SALI KAMARI- MUSIIKKI- KONSERTTI György Balázs, alttoviulu; Mirka Vähtäri, piano

Lisätiedot

Hyllyluokitus musiikkiaineisto

Hyllyluokitus musiikkiaineisto Hyllyluokitus musiikkiaineisto Sisällys Käsikirjasto... 1 Kasetit... 1 CD:t... 2 Kirjat... 4 Musiikkivideot... 5 Nuotit... 5 Käsikirjasto 01 Bibliografiat 78 Musiikki 78.03 Hakuteokset. Sanakirjat 78.3

Lisätiedot

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Petri Juutilainen, kapellimestari Johanna Iivanainen, laulu Champagner-Galoppi (H. C. Lumbye) Marssi elokuvasta Sirkus (I. Dunajevski, sov. W. Tuschla

Lisätiedot

7.3. PERJANTAISARJA 10

7.3. PERJANTAISARJA 10 7.3. PERJANTAISARJA 10 Musiikkitalo klo 19.00 Okko Kamu, kapellimestari Eero Heinonen, piano Petri Aarnio, viulu Joel Laakso, sello Tapani Länsiö: Sinfonia ( Varjot ), kantaesitys (Ylen tilaus) 26 min

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET Taidemaalariliitto, Varsinainen jäsen Botnia Taiteilijaseura 2005 Suomen Taidegraafikot, Varsinainen jäsen 2005 Kuvasto 2005 Pohjalainen Taiteilijaliitto 2004 Vaasan Taiteilijaseura

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry.

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. LOHJAN TENORIKILPAILUT 2003 13. 15.8. Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. Kilpailussa ei ole ikärajaa.

Lisätiedot

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

Sastamala Gregoriana Wanhan Musiikin Päivät viettää 20- vuotisjuhlavuottaan 18. - 25.7.2015

Sastamala Gregoriana Wanhan Musiikin Päivät viettää 20- vuotisjuhlavuottaan 18. - 25.7.2015 TIEDOTE 16.1.2015, vapaa julkaistavaksi SISÄLTÖ JUHLAVUODEN TIEDOTE s. 1 2 OHJELMISTO s.3-4 LISÄTIEDOT s.5 Sastamala Gregoriana Wanhan Musiikin Päivät viettää 20- vuotisjuhlavuottaan 18. - 25.7.2015 On

Lisätiedot

HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT

HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT syksy 2015 Yhteistyössä: HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT Keväällä Kemissä kiitettiin haikeina Katariina Kummalaa ansiokkaasta palveluksestaan musiikinjohtajana hänen siirryttyään uusiin haasteisiin toisaalle. Nyt

Lisätiedot

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää 1 SEURASAARI SOI! 2013 Musiikki valtaa museotuvat ja pihatienoot, kun Seurasaari soi kesällä 2013. Ääniteatteri Iki- Turso yhdessä kansanmusiikin ammattilaisten kanssa johdattaa kuulijoita soivan historian

Lisätiedot

Elämäni suurimpia projekteja on ollut Huittisten Wanhan Pappila, jonka

Elämäni suurimpia projekteja on ollut Huittisten Wanhan Pappila, jonka Wanha Pappila Elämäni suurimpia projekteja on ollut Huittisten Wanhan Pappila, jonka ostin vuonna 2001. Komea hirsikartano oli valmistunut Loimijoen rannalle vuonna 1826, ja sitä ympäröi puutarha, joka

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot