VOLVO visiitti PUUAUTO KÄÄNTÄÄ PÄÄT LOGISTIIKKA RATKAISEE PUU LIIKKUU POHJANMAALLA HENGISSÄ VOLVON ANSIOSTA SUOMEN TEHOKKAIN JA KAUNEIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VOLVO visiitti PUUAUTO KÄÄNTÄÄ PÄÄT LOGISTIIKKA RATKAISEE PUU LIIKKUU POHJANMAALLA HENGISSÄ VOLVON ANSIOSTA SUOMEN TEHOKKAIN JA KAUNEIN"

Transkriptio

1 VOLVO visiitti VOLVON RASKAAN KALUSTON ASIAKASLEHTI 4/ VUOSIKERTA SUOMEN TEHOKKAIN JA KAUNEIN PUUAUTO KÄÄNTÄÄ PÄÄT LOGISTIIKKA RATKAISEE LIHANTUOTTAJAN MENESTYSEVÄÄT PUU LIIKKUU POHJANMAALLA RAIMO PERÄLÄ OY VOLVO-KANTAAN HENGISSÄ VOLVON ANSIOSTA KONTTI ISKEYTYI OHJAAMOON

2 VOLVO visiitti sisältö #4/2008 aluksi UUTTA JA POIMITTUA KUORMA-AUTOMAAILMALTA TIENVARRELLA Mitä mieltä olet digipiirturista? 14 LIHA LIIKKUU KUSTANNUSTEHOKKAASTI Karan Beef on menestynyt hienosti Etelä-Afrikan ankarilla lihamarkkinoilla. Logistiikka on tärkein lihantuottajan toimintaa ohjaava tekijä. Karjalle tuodaan vettä ja rehua sekä lanta pitää viedä pois. Nautoja kuljetetaan teuraaksi ja uusia vasikoita tuodaan tilalle. 4 PERHEYRITYS SIIRTYY VOLVO-KANTAAN Pohjalainen kuljetusyritys Raimo Perälä Oy on siirtymässä Volvo-kantaan. Polttoaineen kulutus on pienempi, moottorit ovat kestäneet ja huolto on pelannut ensiluokkaisesti, kertoo toimitusjohtaja Raimo Perälä. 8 HENGISSÄ KIITOS VOLVON Kontti iskeytyi hollantilaisen Ton Van Brakelin kuorma-auton ohjaamoon kesällä vuonna Koko elämänsä kuljettajana työskennellyt van Brakel uskoo, että Volvon ohjaamo pelasti hänen henkensä. 28 NÄYTTÄVÄ JA TEHOKAS PUUAUTO Michael Sjölund pitää hyviä työvälineitä erittäin tärkeinä, sillä ne säästävät sekä aikaa että terveyttä. Hänen mielestään työtä helpottavaan kalustoon kannattaa satsata jo nuorena. Lisäksi: 19 Tulevaisuus 22 näin se toimii 26 på svenska 28 volvo uutiset VOLVO VISIITTI Volvo Finland Ab, PL 50, 01611, Vantaa, puh Faksi: Päätoimittaja: Eija-Liisa Tilli Toimitus ja layout: Tidningskompaniet, Kannen kuva: Pekka Kiirala Repro: Tidningskompaniet Paino: Trydells, Laholm, Sverige, 2008 Lehden postitus ja osoitteenmuutokset: Lehti postitetaan raskaan kaluston omistajille tai haltijoille joko Volvon lehtirekisterin tai ajoneuvorekisterin tietojen mukaisesti. Ajoneuvorekisteri saa tietonsa väestötietojärjestelmästä. Yksityistilaajat ja Volvo jälleenmyyjien henkilökunta saavat lehtensä Volvo Finland Ab:n lehtirekisterin perusteella. Nämä osoitteenmuutokset tehdään osoitteeseen: Volvo Finland Ab, Lehtirekisteri, PL 50, Vantaa. Osoitelähteet: AKE, Ajoneuvorekisteri, PL 120, Helsinki, Volvo Finland Ab, Lehtirekisteri, PL 50, Vantaa. Tietojen tekninen toimitus: Kauppalehti 121 Oy, PL 1216, Helsinki Turvallisesti perille Turvallisuus pääkirjoitus on ollut yksi Volvon perusarvoista aina yrityksen perustamisvuodesta 1927 lähtien. Kehitys on edennyt jatkuvana vuosikymmenien aikana ja Volvo on saanut huomioita ja arvostusta maailmanlaajuisesti turvallisuustyöstään. Olemme nyt menossa kohti vuoden pimeintä ja keliolosuhteiltaan vaikeinta vuodenaikaa. Tästä huolimatta kuljetusten on jatkuttava keskeytyksettä. Turvallinen kuljetuskalusto on aina tärkeää, mutta talviset olosuhteet korostavat turvallisuuden merkitystä. Volvo Trucks on mukana kehittämässä uusia turvallisuutta parantavia teknologioita. Tulevaisuuden kuorma-autoissa pystytään antureiden avulla entistä paremmin seuraamaan kuljettajaa, ajoneuvoa ja ympäröivää liikennettä. Tästä kerromme lisää tämän lehden sivulla 19. Volvo Trucks on ainoana kuorma-autovalmistajana mukana yhteisprojektissa, jossa kehitetään ajoneuvon ja ajoympäristön välisiä viestintäratkaisuja. Niiden avulla kuorma-autot tunnistavat liikenteen vaaratilanteet ennen kuin kuljettaja niitä havaitsee. Paraskaan ennakoiva teknologia ei estä kaikkia onnettomuuksia, vaikka turvallisuusjärjestelmät pystyvät korjaamaan inhimillisiä virheitä. Tällöin pitää pystyä minimoidaan syntyvät vahingot. Lehdessämme sivulla 8 hollantilainen Ton Van Brakel kertoo oman selviytymistarinansa. Satama-alueella hänen autoonsa iskeytyi kontti suoraan ohjaamon päälle. Tänä päivänä hän ei voi enää ajaa autoa, mutta hän elää. Tämä kokenut kuljettaja on varma, että hän on hengissä Volvo FH- ohjaamon ansiosta. Turvallisuus on investointi, johon kannattaa panostaa. Sen avulla voidaan pelastaa ihmishenkiä, joiden arvoa ei voi määritellä taloudellisilla kriteereillä. ULF STRÖMSHOLM JÄLLEENMYYJÄLIIKETOIMINNAN JOHTAJA, VOLVO FINLAND AB SCR on ottanut niskalenkin EGR:stä SCR- ja EGR-teknologioiden välisessä voimienmittelössä SCR on päässyt niskan päälle. Kaikki suurimmat diesel-moottorien valmistajat maailmassa ovat valinneet SCRteknologian täyttääkseen kiristyvät päästömääräykset. Viimeisempien joukossa eräs merkittävä yhdysvaltalainen moottorinvalmistaja vaihtoi leiriä, mikä vahvistaa SCR-teknologian asemaa markkinoilla entisestään. Teknologisen täyskäännöksen taustalla vaikuttaa se, että yhdysvaltojen viranomaiset ovat päättäneet sallia pakokaasujen jälkikäsittelyn. Dieselmoottorien valmistajien ajama asia toteutuu, kun US10-päästönormit tulevat voimaan vuonna Normien täyttäminen ei olisi onnistunut EGR-tekniikalla. US10 vastaa noin Euro6-päästörajoituksia. SCR on vahvuuksiensa vuoksi ollut koko ajan Volvon ensisijainen vaihtoehto. Volvo suosittelee polttoainetaloudellisuuden ja huoltovälien vuoksi SCR-teknologian käyttöä. Esimerkiksi brittiläinen Commercial SCR eli Selective Catalytic Reduction n Polttoainetaloudeltaan tehokkain teknologia n Luotettava ja toimintavarma järjestelmä, joka ei ole herkkä Volvo Ocean Race kilpailu on yhdeksän kuukautta kestävä maailmanympäripurjehdus, joka käynnistyi Espanjan Alicantesta Kahdeksan Volvo Open 70 sarjan purjevenettä on kisassa mukana ja maailman huippupurjehtivat mittelevät taitojaan merimailin mittaisella reitillä. Kilpailun aikana käydään 11 satamassa Afrikassa, Aasiassa, Eteläja Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa polttoaineen laadun vaihteluille n Mahdollistaa suuret moottoritehot n Huoltokulut ovat alhaiset SCR-tekniikkaa hyödyntävä D13-moottori yhdistää voiman polttoainetehokkuuteen. Motors -lehti totesi äskettäin testissään, että Volvon SCR-moottorin kulutus oli 2,5 l/100km vähemmän kuin kilpailevalla EGR-moottorilla. Ainoana merkkinä Volvo tarjoaa SCR- ja EGR-moottoreita samoihin teholuokkiin. EGR-tekniikkaa Volvo tarjoaa sellaisiin käyttötarkoituksiin, jossa polttoainetalous ei ole määräävä ja päällirakenne asettaa rajoituksia. n Ainoa menetelmä, jolla selvitään nykyisistä ja tulevista päästörajoista n Ei vaikuta normaaleihin huolto- ja öljynvaihtoväleihin Volvo Ocean Race on käynnissä ennen kuin veneet saapuvat maaliin Pietariin ensi vuoden kesäkuussa. Miehistö joutuu kilpailun aikana kokemaan ääriolosuhteita niin lämpötilan kuin myös jopa hurrikaaneiksi yltyvien tuulien suhteen. Ajankohtaista tietoa kilpailutilanteesta saat Volvo Ocean Race -tapahtuman virallisilta kotisivuilta Seuraa kilpailua myös tv:ssä Neloselta lauantaisin klo Vuoden 2006 toukokuusta lähtien digitaaliset ajopiirturit tulivat pakollisiksi kaikissa yli 3,5 tonnia painavissa uusissa ajoneuvoissa, joita käytetään henkilö- ja tavaraliikenteessä. Vanhoihin autoihin digipiirtureita ei asennettu. Volvo Visiitti -lehti kyseli kuljettajilta käyttökokemuksia digipiirturista. BENGT DAHLGREN Mustio Digipiirturin hyvä puoli on se, että lakeja noudatetaan. Se järkeistää kuljetusalan toimintatapoja. Toisaalta laite on ehdoton, eikä mahdollista minkäänlaista joustoa. Digipiirturin käyttö sinänsä on yksinkertaista ja helppoa, mutta kaikki tauot pitää itse muistaa syöttää. KAI STILLER Helsinki Ei digipiirturi ole huono juttu ainakin paperia säästyy. Minua itseä vaivaa vähän tottumuksen puute, mutta ei sillä ole väliä, onko autossa kiekko vai piirturi. RAINO KARI Vantaa Siinä on liikaa näppäilyä. Betoniajossa välimatkat ovat lyhyitä, ja siihen kuuluu paljon odottelua. Aina täytyy muistaa kirjata tauot. Digipiirturin käyttö on varmasti erilaista, kun ajetaan rekkaveturia tien päällä. MARKKU ROUHIAINEN Sipoo Alussa digipiirturin käyttö oli hankalaa, mutta kyllä sen käytön oppii. Digipiirturi toimii hyvin. Tauot pitää kuitenkin syöttää käsin, muuten käyttö on yksinkertaista. Digipiirturi on tarkka. Paperin kanssa pystyi vielä vähän joustamaan. 2 Volvo Visiitti # Volvo visiitti #

3 Raimo Perälä Oy METSÄSTÄ MAAILMALLE Kolmannen polven puukuljetusyrittäjä Raimo Perälä aikoi nuorena lääkäriksi, mutta kohtalo muutti suunnitelmat. Tytär Sailakin teki omat retkensä, kunnes perheyritys houkutti töihin. TEKSTI HELI KARHUMÄKI KUVAT MIKKO LEHTIMÄKI Iltahämäriin saakka ajetaan, mutta yön yli kuskit ja autot lepäävät, sen olen päättänyt jo vuosia sitten, sanoo Raimo Perälä. >> 4 5

4 Raimo Perälä Oy Työpöydän ääressä ei opi kuljettajan arkea. Täytyy nähdä paikalla, millaisia lastauskohteet ja kääntöpaikat ovat. Työpöydän ääressä ei opi kuljettajan arkea. Täytyy nähdä metsäautoteitä, jotka helpotta- Raimo Perälä kehuu nykyisiä vat työtä ratkaisevasti. Muistan ajan, jolloin metsäkohteisiin ei ollut paljon millaisia muuta lastauskoh- paikalla, tietä kuin jäniksen jäljet. teet ja kääntöpaikat ovat. Saila Perälä, ajojärjestelijäksi opiskeleva, Raimo Perälä OY AJOJÄRJESTELIJÄKSI OPISKELEVA SAILA PERÄLÄ, Raimo Perälä OY Rekka jyrisee sankan kuusimetsän keskellä iltahämärissä. Kuormaajan järeät pihdit kouraisevat tukkipinosta paksun nipun ja nostavat sen perävaunuun. Ympärillä leviää havujen, pihkan ja sahatun puun tuoksu. Metsän laidassa seisoo sateenvarjon alla nuori nainen, pitkät vaaleat kutrit kosteina. Häntä voisi luulla väärään paikkaan eksyneeksi, mutta määrätietoinen ilme osoittaa, että hän on juuri siellä missä pitääkin. On tavallinen työpäivä Perälän puukuljetusliikkeen työmaalla Alajärvellä. Sähköposti on tuonut jo kaksi päivää sitten kuljetustilauksen ja tämän puukuorman tarkat koordinaatit. Kuljettajina ovat Raimo Perälä ja Juhani Raivio, ja mukana on ajojärjestelijäksi opiskeleva Saila Perälä. Elämä kuljettaa ihmisiä usein arvaamattomasti ja romuttaa matkalla näiden omat suunnitelmat. Raimo Perälä voisi nyt istua terveyskeskuksessa valkoinen takki yllään, mutta ei hän istu, sillä hän kääntää kuorma-auton ohjauspyörää työhaalarissaan. Lääketieteen opiskelupaikka Moskovassa oli vuonna 1973 jo hankittuna, ja seikkailunhaluinen nuori mies oli lähdössä vieraaseen maahan vakain aikein hankkia venäjän kielen taito ja lääkärin ammatti. Silloin kohtalo puuttui suunnitelmiin. Raimon isä sairastui ja joutui lopettamaan ajamisen. Perheen puukuljetusyritys tarvitsi välttämättä aikuisen pojan vetoapua. Opinnot saivat jäädä, ja Raimo hyppäsi kuorma-auton ohjauspyörän taakse. Tässä perheessä on kuljetettu puuta metsästä maailmalle jo vuosikymmenten ajan. Raimo Perälän äidinisä Armas Aho hankki ensimmäinen kuorma-autonsa jo 1930-luvun lopulla. Kun hänen vävynsä Paavo Perälä nousi kuljettajan penkille vuonna 1951, kukaan ei vielä aavistanut, että toiminta jatkuisi hänen jälkeensä vielä kolmanteen ja neljänteen polveen. Kehitys 1930-luvun kuorma-autoista luvun huipputeknologisiin kuorma-autoihin on ollut huikea. Raimo Perälä on ehtinyt nähdä aikakausien vaihtumisen autojen tehossa, turvallisuudessa ja ajomukavuudessa. Eräänä kylmänä talvena 1970-luvulla lämpömittari näytti monena aamuna yli 30:a pakkasastetta, ja meidän piti lämmittää joka aamu öljypohjaa ja hydrauliikkasäiliötä kaasuliekillä, jotta uskallettiin käynnistää moottori. Isä ja pappa tekivät saman aikoinaan ihan rehellisellä halkonuotiolla, joka tehtiin auton alle. Nyt työkaluna on uusi Volvo FH 580 6x4, jonka tilava ja lämmin ohjaamo on varustettu nykyaikaisilla ajotietokoneilla ja navigointilaitteilla. Perälän kuudesta kuorma-autosta kolme on Volvoja, ja neljäs on tilattuna. Perälä on siirtymässä kokonaan Volvo-kantaan. Olen ollut tosi tyytyväinen Volvoihin. Polttoaineen kulutus on näissä pienempi, moottorit ovat kestäneet ja huolto on pelannut ensiluokkaisesti. Tämän alan kalusto on sen verran kallista, ettei sitä ole varaa seisottaa huollossa. Saila on isä-raimolle tuttu seuralainen kuorma-auton kyydissä. Saila on koulutukseltaan restonomi, ja hän työskenteli ravintoloissa ja kolme vuotta etelänkohteiden matkaoppaana, kunnes kyllästyi yötyöhön. Kun Raimo Perälä pyysi Sailaa avustajakseen yrityksen laatu- ja ympäristösuunnitelman tekoon, tämä tuli melkein huomaamatta perehtyneeksi yrityksen työkäytäntöihin, kuljettajien työoloihin ja kalustoon. Yritys teki myös henkilökunnan työ-, terveys- ja turvallisuussuunnitelman. Niistä on saatu asianmukaiset sertifioinnit. Yritys lähti vapaaehtoisena mukaan myös liikenneministeriön Emistra-polttoaineseurantaan. Valtio hankkii sillä tietoa raskaan liikenteen päästöistä, ja raporttien avulla yrittäjä voi kehittää ajoaan yhä taloudellisemmaksi ja ekologisemmaksi. Sen jälkeen isä alkoi houkutella tytärtään opiskelemaan firman ajojärjestelijäksi. Saila kiinnostui ja opiskelee nyt tehtävään sekä työn kautta että ajojärjestelijän koulutuskurssilla Jalasjärven aikuiskoulutuskeskuksessa. Moni asia oli aluksi aivan hepreaa, ja isää nauratti, kun piti kysyä, mitä eroa on tukilla ja parrulla. Enkä todellakaan osannut arvioida yhdellä vilkaisulla, montako mottia puuta on puupinossa! Ajojärjestelijän tehtävänä on maksimoida kalustolla saavutettava kuljetusteho. Täytyy tuntea reitit, lastauspaikat sekä asiakkaiden tietokonejärjestelmät ja logistiikka. Autot ovat liikkeellä arkipäivisin aamuneljästä puolille öin. Kuljetustilaukset tulevat sähköpostilla tai suoraan ajotietokoneeseen. Ajojärjestelijä huolehtii, etteivät autot ole paluumatkoilla tyhjiä. Opiskelu on merkinnyt Sailalle apukuskiksi lähtemistä. Työpöydän ääressä ei opi kuljettajan arkea. Täytyy nähdä paikalla, millaisia lastauskohteet ja kääntöpaikat ovat. Mutta metsäkeikalla mukana olo on aika mukavaakin, varsinkin Volvoissa, joissa on tilavat hytit. Ei ole hullumpaa tehdä töitä ulkoilmassa, syödään välillä eväitä ja kuunnellaan musiikkia lämpimässä hytissä, Saila sanoo. Osaaminen siirtyy isältä ja muilta kokeneilta työntekijöiltä Sailalle päivä kerrallaan. Jonakin päivänä Saila tuntee isän tavoin seudun metsäautotiet kuin omat taskunsa. Olen eksynyt metsissä vain kerran. Olin kävellen kuusenhakureissulla enkä meinannut löytää ihmisten ilmoille, Raimo paljastaa. n Raimo Perälä Oy Toimitusjohtaja ja omistaja: Raimo Perälä. Kuorma-autoja: 6. Kuljettajia: 10. Toiminta-ala: Puunkuljetusta metsäkohteista rautatieasemille, sahoille ja tehtaille. Asiakkaina: Stora Enso, Metsäliitto ja Myllyahon saha. Toimintasäde: 200 km Alajärveltä Etelä- Pohjanmaalta. 6 7

5 turvassa ohjaamossa»volvo pelasti henkeni«ton van Brakel Hollannista on työskennellyt kuormaautonkuljettajana koko elämänsä. 16. heinäkuuta 2007 hän koki elämänsä mullistuksen, kun kontti iskeytyi hänen ajamansa kuorma-auton ohjaamoon. Enää hän ei voi seistä omilla jaloillaan ilman kainalosauvoja. Mutta olen elossa, ja se on Volvo ohjaamon ansiota. Siitä olen aivan varma, sanoo hän. teksti Jenny Palm kuvat Sören Håkanlind 8 Volvo Visiitti # Volvo Visiitti #

6 turvassa ohjaamossa Huhtikuussa 2008 Ton van Brakel saapui Volvo Trucksin pääkonttoriin Göteborgiin. Hän tutustui tehtaaseen yhdessä vaimonsa Edithin kanssa, ja he tapasivat Volvo Trucksin turvallisuusjohtaja Lars-Göran Löwenadlerin. O li kuin mikä tahansa aamu. Herätyskello soi, ja syötyään aamupalansa ja ajettuaan partansa Ton van Brakel suukotti vaimoaan Edithiä ennen lähtöään töihin. Mutta tästä päivästä tulisi erilainen kuin muista. Olin ajanut tyhjän bulkkiperävaunun Belgiaan lastattavaksi. Irrottaessani sitä vetoautosta huomasin taivaan tummenevan ja halusin ehtiä ohjaamoon ennen sadetta, hän sanoo. Ajaessaan kohti uloskäyntiä taivas tummeni tummenemistaan, tuuli voimistui entisestään ja lopulta oli lähes myrsky. Ton van Brakel ajoi hitaasti korkean konttirivistön viertä pitkin. Olin juuri ohittanut ensimmäisen vauhtihidasteen, kun kuulin tärykalvoja raastavan äänen. Katsoin taustapeiliin ja näin, kuinka tyhjät kontit lentelivät tuulessa kuin pahvinpalat ikään. Tuskin uskoin silmiäni. Ensimmäinen reaktioni oli kääntyä nopeasti oikealle välttyäkseni iskulta. Yhtäkkiä Ton van Brakel tunsi iskun ohjaamossa. Se oli todellinen jysäys, ja tultuani jälleen tajuihini ymmärsin kontin osuneen minuun. Rikkoutunutta lasia oli joka puolella, enkä voinut liikkua, sillä jalkani olivat jumissa kojetaulun ja istuimen välissä. Ton van Brakel meni paniikkiin ja alkoi huutaa. Mutta kukaan ei kuullut häntä kovassa myrskyssä. Huomasin lähellä lojuvan peittoni ja vedin sen pääni päälle. Näin välttyisin ainakin näkemästä, mikäli lisää kontteja romahtaisi päälleni. Hän ei yltänyt matkapuhelimeensa ja joutui olemaan paikallaan, kunnes muut kuormaautonkuljettajat huomasivat hänen tarvitsevan apua. Puolen tunnin kuluttua hän kuuli sireenien ääniä. Ensimmäinen ajatukseni oli: Vihdoinkin saan apua! Mutta tilanne ei ollut niin yksinkertainen. Ensinnäkin kesti kauan, ennen kuin pelastushenkilökunta pääsi hänen kuorma-autonsa luokse. Heidän täytyi tulla jalan, sillä kontteja oli levällään koko alueella. Ja kun he vihdoin pääsivät kuorma-auton luokse, kävi ilmi, etteivät he päässeet sisään kuorma-autoon. Olin tajuissani koko ajan ja minun oli vaikea pysyä rauhallisena. Erityisesti silloin, kun kuulin paikalla olevan lääkärin sanovan: Nyt hänet on saatava sieltä ulos, hän on ollut jumissa jo liian kauan. Ajattelin, että ellei minua saataisi nopeasti ulos, jalkani pitäisi amputoida. Koko pelastusoperaatio kesti kaksi tuntia. Neljän ihmisen piti kantaa hänet ulos kuormaautosta, minkä jälkeen tiedossa oli useita sairaalakäyntejä ja pitkän pitkä kuntoutusjakso. Kun sain yhteyden vaimooni, aloin vain puhua siitä, kuinka olin menettänyt kuormaautoni. Mutta hän suuttui ja sanoi, ettei kuorma-auto voisi vähempää kiinnostaa. Pääasia oli, että olin elossa. Silloin minulle valkeni, millainen onni onnettomuudessa minulla oli ollutkaan. Jos olisin istunut jossain muussa kuin Volvon ohjaamossa, olen varma, että oli-»olen kauan tiennyt, millaista työtä Volvo tekee turvallisuuden eteen, ja tiedän Volvo ohjaamojen käyvän läpi monia testejä. Missään muissa kuorma-autoissa ei ole niin vankkoja ohjaamoja. «Ton Van Brakel >> 10 Volvo Visiitti # Volvo visiitti #

7 turvassa ohjaamossa sin kuollut. Olen kauan tiennyt, millaista työtä Volvo tekee turvallisuuden eteen, ja tiedän Volvo ohjaamojen käyvän läpi monia testejä. Missään muissa kuorma-autoissa ei ole niin vankkoja ohjaamoja. Ton van Brakel ja hänen vaimonsa Edith saivat kutsun Volvo Trucksin pääkonttoriin Ruotsiin huhtikuussa vuonna Vierailun aikana hän kertoi tarinansa Volvo Trucksin turvallisuusjohtajalle Lars-Göran Löwenadlerille, joka ei koskaan ollut kuullut tarinaa, joka edes vähän muistuttaisi Tonin kertomaa. Tämän on varmasti aivan ainutkertaista. Tämäntyyppisiä onnettomuuksia ei voi ennakoida. Eikä ole mahdollista valmistaa myöskään kaikenkestäviä ohjaamoja. Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että turvalli- suustyömme tulos oli niinkin hyvä kuin tässä tapauk sessa, Löwenadler sanoo. Mutta hän on samalla hieman huolissaan siitä, kuinka paljon aikaa kului, ennen kuin pelastushenkilökunta sai Ton van Brakelin ulos kuorma-autosta. Kun FH-sarjaa alettiin valmistaa 1990-luvun alussa, otti Volvo Trucks käyttöönsä uuden, vahvemman terästyypin ohjaamoiden valmistuksessa. Tarkoituksena oli alentaa painoa ja parantaa turvallisuutta. Asian kääntöpuolena oli, että pelastustoimen standardityökaluilla oli hankalampaa päästä kuorma-autoon sisälle onnettomuustilanteissa. Varmistaaksemme, että pelastushenkilökunta todellakin tietäisi, kuinka pellin voisi leikata auki nopeasti ja yksinkertaisesti, toimitimme tietopaketteja pelastuslaitoksille huolto-organisaatiomme kautta. Niissä kerrottiin, mitä kautta kuorma-autoon kannattaisi mennä sisään ja mitä työkaluja tarvittaisiin. Minua huolestuttaa, etteivät he tienneet tätä. Asian ei pitäisi enää olla vieras, mutta ilmeisesti meidän on muistutettava siitä, sanoo Lars-Göran Löwenadler. Koko työelämänsä ajan Ton van Brakel on ollut kuorma-autonkuljettaja. Enää se ei onnistu. Vaikka jalkani joskus tulevaisuudessa toimisivatkin niin, että voisin taas ajaa, en voisi kuitenkaan lastata ja purkaa. Se ei vain käy, mikä tekeekin minut ajoittain surulliseksi. Toisaalta olen kuitenkin elossa, ja siitä olen kiitollinen, hän sanoo. n Netti-TV: Kuuntele Ton van Brakelin tarina osoitteessa askeleet on otettu«volvo Trucks on edelläkävijä turvallisuudessa. Mutta haasteita on toki aina. Yksi niistä on valmistaa tuotteita, jotka sopivat kaikille. Tänä päivänä on huomioitava, että kuljettajia on erilaisia. Ohjaamon on oltava aina turvallinen riippumatta siitä, istuuko ohjauspyörän takana 50-kiloinen nainen tai 150-kiloinen mies, sanoo Lars-Göran Löwenadler, turvallisuusjohtaja. teksti Jenny Palm kuvat Sören Håkanlind ja volvo trucks Volvo Trucksin passiiviseen turvallisuuteen liittyvä työ alkoi yli 50 vuotta sitten. Siitä lähtien kehitystyössä on otettu suuria edistysaskeleita. Kysymys kuuluu tietysti: Onko kaikki nyt valmista? Voidaan sanoa, että suurimmat askeleet on otettu, mutta pienillä viilauksilla lopputulosta saadaan aina entistä paremmaksi. Mikä on seuraava etappi? Tällä hetkellä keskitymme siihen, miten kuljettajan työpaikkaa voi kehittää entisestään. On huomioitava, että kuljettajia on erilaisia, joten ohjaamon on oltava turvallinen sekä pienikokoiselle, kevyelle naiselle että yli 150 kg painavalle miehelle. Turvallisuusajattelua on laajennettava siten, että valmistamme tuotteita, jotka sopivat kaikille. Sitä paitsi kuljettajan paikan on oltava mukava riippumatta siitä, kuka kuorma-autoa ajaa. Jotain muuta? Turvavyökysymys on aina ajankohtainen. Nokkakolarissa turvavyö on toimiva, mutta nurinajo-onnettomuuksia ajatellen kehitettävää on vielä paljon. text Jenny Palm Liikenneturvallisuus jakautuu aktiiviseen ja passiiviseen turvallisuuteen. Aktiivinen turvallisuus viittaa onnettomuuksien ehkäisemiseen. Passiivisen turvallisuuden tarkoituksena on puolestaan minimoida onnettomuuden aiheuttamien vammojen vakavuus. Kerro esimerkki! Jos kuorma-auto kierähtää oikealle, tukee lantiovyö kuljettajaa. Mutta parannettavaa on erityisesti silloin, kun kuorma-auto kierähtää vasemmalle. On esimerkiksi varmistettava, ettei kuljettaja saa vammoja iskiessään päätään ikkunaan. Eivätkö tämän päivän turvavyöt olekaan turvallisia? Kyllä ovat, mutta ei ole itsestään selvää, että niitä hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Kyse on turvallisuuden kehittämisestä ja samalla myös mukavuuden huomioon ottamisesta. Kuljettajalla on oltava riittävästi mukavaa liikkumavaraa mutta samalla myös varmasti turvallinen työpaikka. Myös muilla turvallisuuden osa-alueilla on paljon tehtävää. Esimerkkinä ovat alleajosuojat, jotka estävät kuorma-auton kanssa kolaroineen henkilöauton kiilautumisen sen alle. Olimme ensimmäinen kuorma-autonvalmistaja, joka toi tämän tyyppiset suojat markkinoille ja myös testasi niitä käytännössä. Mutta tässäkin on paljon tehtävää, esimerkiksi parantamalla turvallisuutta silloin, kun henkilöauto on ajautumassa kuorma-auton alle vinossa kulmassa. Yksi ratkaisu on lisätä alleajosuojan pinta-alaa, mutta haasteeksi muodostuu tilanpuute. Tilantarve on suuri, hän sanoo. Volvo Trucks on ollut edelläkävijä turvallisuuteen Lars-Göran Löwenadler liittyvässä kehitystyössä 1960-luvulta lähtien. Se oli muun muassa ensimmäinen kuormaautonvalmistaja, joka alkoi käyttää ohjaamorakenteissa terästä puun sijaan. Lisäksi Volvo kehitti niin sanotut heiluritestit, joissa heilurin annetaan iskeytyä ohjaamon etupilariin ja katsotaan, kestääkö ohjaamo. Kaikkien mielestä se oli erinomainen tapa testata kuorma-auton kestävyyttä, ja vuonna 1961 siitä annettiin laki Ruotsissa, sanoo Lars- Göran Löwenadler. Mutta Volvo Trucks ei tyytynyt vain käyttämään lain vaatimaa heiluritestiä. Volvon turvallisuustyön todellinen mittari on siinä, että kuorma-autot selviytyvät testeistä selkeällä marginaalilla eivätkä vain rimaa hipoen. Testien on aina myös peilattava todellisuutta. Haluamme varmistaa, että kuorma-auton evakuointi on mahdollisimman helppoa, minkä vuoksi teemme jatkuvasti toisiaan täydentäviä testejä, joiden avulla voimme kehittää kuorma-auton muotoilua siten, että oven saa auki käsivoimin kolarin jälkeenkin. Ohjaamon on kestettävä kolari, mutta sieltä on päästävä myös helposti ulos luvun lopussa Volvo Trucks kehitti törmäystestin. Siinä on yksinkertaisesti kyse kuorma-auton törmäämisestä betoniseinää vas- ten, millä simuloidaan kahden kuorma-auton törmäystä. Vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1988, törmäystesti tuli pakolliseksi osaksi uusien ohjaamoiden turvallisuuden kehittämisprosessia. Törmäystesteissä käytetyille nukeille, joita käytetään samaan tapaan henkilöautojen testauksessa, laadittiin erityiset vaatimukset. FH-sarjasta kehitettiin maailman ensimmäinen kuorma-automallisto, jossa nämä vaatimukset täyttyivät. Malliston ratkaisuja on siitä lähtien sovellettu myös muihin kuorma-automalleihin. Kyse ei ole pelkästään eloonjäämisestä, vaan myös vakavien polvien ja rintakehän vammojen ehkäisemisestä. Tuohon aikaan ei ollut muita, jotka olisivat tehneet samoin kuin me. Volvo Trucks noudattaa yhä tänä päivänä huomattavasti tiukempia turvallisuusvaatimuksia kuin EU-määräykset ovat. Toisin sanoen olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miten testit peilaavat todellista tilannetta. Pidämme huolen siitä, että näin on myös jatkossa. n Volvo Trucksin testit lyhyesti Heiluritesti Tavoite: selvittää, miten ohjaamo kestää onnettomuuden, jossa ei ole muita osapuolia, ja miten kuljettaja pääsee ohjaamosta ulos mahdollisimman yksinkertaisesti Näin se toteutetaan: Heiluritesti koostuu kolmesta osasta. Siinä simuloidaan kuormaauton kulkua ennen kuin se suistuu tieltä. Sitten se kaatuu nurin, lasti lähtee liikkeelle ja painautuu voimakkaasti ohjaamon takaseinää vasten. Törmäystesti Tavoite: selvittää, mitä tapahtuu, kun kaksi kuorma-autoa joutuvat kolariin keskenään. Näin se toteutetaan: Kuorma-autolla törmätään betoniseinään nopeudella 30 km/h. Se vastaa tilannetta, jossa kuorma-auto törmää perävaunuun takaapäin nopeudella 50 km/h. 12 Volvo Visiitti # Volvo visiitti #

8 elävä kuorma Voittokone Eteläafrikkalainen lihantuottaja Karan Beef osaa arvostaa oikeanlaista kuorma-autokantaa. Kun yhtiö muutama vuosi sitten vaihtoi Volvoihin, polttoainekustannukset alenivat kerralla 25 prosenttia merkittävä säästö ankarasti kilpailluilla Etelä- Afrikan lihamarkkinoilla. Teksti Tobias Hammar kuvat Brett Eloff 14 15

9 elävä kuorma K un joseph Mochekelo ajaa Karan Beefsin jättimäisille tiluksille, jotka sijaitsevat Heidelbergissä, hieman Johannesburgista etelään Etelä-Afrikassa, hän näyttää aivan modernilta cowboylta. Hänen keltapunainen Volvo FM 380 nostattaa tiestä paksun, okranvärisen pölypilven, joka jää leijumaan kuivan tasangon ylle hänen jo mentyään. Perävaunussaan hänellä on 92 vilkkaasti mylvivää vasikkaa, jotka hän on juuri noutanut kasvattajalta Senekalin kaupungista Free State -provinssista (afrikaansiksi Vrystaat, sothoksi Foreistata) runsaan 300 km:n päästä. Kun kuorma-auto tekee töyssyisen pysähdyksen, kuuluu satojen sorkkien kopina eläinten yrittäessä pysyä pystyssä. Joseph Mochekelo näyttää tuskaiselta: Tämä on mahtava työ, mutta myös hyvin haastava. Mutkissa pitää ajaa pehmeästi, ja jarrutuksissa on huolehdittava siitä, etteivät eläimet kaadu ja loukkaannu. Tärkeintä on kuitenkin olla jäämättä seisomaan tien päälle meillähän on kyydissä eläviä olentoja, hän sanoo ja lisää nopeasti: Nykyisin seisokkeja tulee kuitenkin hyvin harvoin. Nykyiset kuorma-automme ovat niin hyviä. Juuri laatu on asia, jonka Karan Beef ottaa erittäin vakavasti. Jokainen pienikin työ hehtaarin tilalla näyttää olevan melko tarkasti koordinoitu riippumatta siitä, onko kyse lehmien ruokinnasta tai kuorma-auton kuljettamisesta. Työ näyttää tuottavan tuloksia. Yhtiö on 30 vuodessa muuttunut pienestä, vaatimattomasta sadan eläimen karjatilasta yhdeksi maailman johtavista lihan ja lihatuotteiden tuottajaksi. Etelä-Afrikassa Karan Beefillä on kolmasosa naudanlihan markkinoista ja yhtiö vie lihaa niinkin kauas kuin Lähi-Itään. Karan on hyvin tunnettu laadustaan. Mutta menestys ei ole tullut itsestään. Eteläafrikkalaisessa keittiössä punainen liha on yksi peruselintarvikkeista. Maan monet lihantuottajat kilpailevat ankarasti kuluttajien suosiosta. Kilpailua kiristävät jatkuvasti nousevat kustannukset ja alaspoljetut hinnat, mikä pakottaa jokaisen alalla toimivan hiomaan oman liiketoimintansa rutiineja. Ruoan ja energian hintojen globaalin nousun myötä ovat myös rehu- ja polttoainekustannukset viime vuosina nousseet voimakkaasti. Samaan aikaan emme ole kyenneet nostamaan tuotteidemme hintoja vastaavasti, koska ne määräytyvät kuluttajahintojen mukaan. Niinpä olemme joutuneet panostamaan tuotantomme tehostamiseen, sanoo Charles Brown, Karan Beefin tekninen johtaja. Jo lyhyt silmäys yhtiön päivittäisiin rutiineihin paljastaa, että logistiikka on Karan Beefin toimintaa ohjaava tekijä. Yhtiön mailla laiduntaa eläintä, jotka tarvitsevat päivittäin satoja tonneja vettä ja rehua. Joka päivä nautaa viedään teurastettavaksi ja yhtä monta vasikkaa tuodaan kasvattajilta eri puolilta maata. Lisäksi Karan Beef kuljettaa vuoden jokaisena päivänä tilalta pois 300 tonnia lantaa. Kuvio on monimutkainen, ja meidän on tarkasti suunniteltava kaikki saadaksemme toiminnan tehokkaaksi, sanoo Charles Brown lyhyesti. Kuljetuksiin tarvitaan 80 omaa kuorma-autoa, jotka joutuvat koville Charles Brown pitkillä matkoilla usein hyvin huonokuntoisilla Etelä-Afrikan maanteillä. Karja-autolla voidaan ajaa yli kilometriä kuukaudessa. Koko ajoneuvo kannalle kertyy kaikkiaan noin puoli miljoonaa kilometriä kuukaudessa. Kun öljyn hinta alkoi nousta muutamia vuosia sitten, oli helppo laskea, mille sektorille seuraava uusi tehostamispanostus suunnataan. Normaali karjakuorma painaa noin 20 tonnia. Se kertoo, ettemme tarvitse kuljetuksissamme kaikkein voimakkaimpia moottoreita. Mielestämme 380 sopi tarpeisiimme erittäin hyvin ja päätimme kokeilla sitä. Vuonna 2003 ostimme ensimmäisen Volvomme, sanoo Charles Brown. Kaksi vuotta myöhemmin Volvoja oli jo 12. Kun yhtiö analysoi tilannetta, huomattiin, että Volvo kuorma-autot kuluttivat 25 prosenttia Kaikkiaan Karan Beefillä on työntekijää, joista 450 työskentelee Heidelbergin tilalla. Kuljettajia heistä on 85 ja yhtiön omalla korjaamolla työskentelee 10 mekaanikkoa. Karan Beefillä on 30 prosenttia Etelä-Afrikan punaisen lihan markkinoista, ja tuotannosta noin 2 prosenttia menee vientiin»on pelkästään laadun ansiota, että uusille kuormaautoille tapahtuu merkittävän vähän seisokkeja. Yllättävät seisokit eivät ole enää merkittävä ongelma«charles Brown, tekninen johtaja, Karan Beef vähemmän polttoainetta kuin vastaavat autot yhtiön vanhassa autokannassa. Vuodessa tämä merkitsi yli 1,8 miljoonan randin (n euron) säästöjä polttoainekustannuksissa. (Säästö olisi tämän päivän lähes kaksinkertaistuneilla öljyhinnoilla vielä paljon suurempi.) Niinpä päätöksenteko oli helppoa: Vuonna 2005 Volvo päätettiin valita ainoaksi kuormaautojen toimittajaksi. Mutta suuret polttoainesäästöt eivät olleet suinkaan ainoa strategiseen päätökseen vaikuttanut tekijä, Charles Brown kertoo. On pelkästään laadun ansiota, että uusille kuorma-autoille tapahtuu merkittävän vähän seisokkeja. Yllättävät seisokit eivät ole enää merkittävä ongelma. Mutta kun niitä kuitenkin joskus sattuu, Volvolla on tarjota jotain sellaista, mitä sen kilpailijoilla täällä Etelä-Afrikassa ei ole: puhelinpalvelu, johon saa aina yhteyden ja joka ratkaisee ongelman nopeasti. Ja meidän alallamme tällainen palvelukeskus on luonnollisesti äärimmäisen hyvä ja arvokas asia. Tänä päivänä Karan Beefillä on kaikkiaan 37 Volvo kuorma-autoa, joista neljä toimitettiin vain muutama kuukausi ennen vierailuamme. Volvo Trucksin asiantuntijat kouluttavat säännöllisesti Karan Beefin 85 kuljettajaa ja 10 omaa mekaanikkoa. Yhtiön >> 16 Volvo visiitti # Volvo visiitti #

10 elävä kuorma Joseph Mochekelo muistaa koko ajan, mitä kuljettaa. Mutkissa pitää ajaa pehmeästi, ja jarrutuksissa on huolehdittava siitä, etteivät eläimet kaadu ja loukkaannu. >> Volvo huoltosopimukseen sisältyy, että Volvo käy kerran vuodessa läpi kaikki ajoneuvokannan Volvo autot. Karan Beefin huolellisuus ja laatuajattelu kattavat paljon muutakin kuin vain kuormaautot ja lehmät. Yhtiö tiedostaa, millaisen kuormituksen suuri karjan määrä voi aiheuttaa lähiympäristölle. Siksi se on rakentanut luonnonmukaisen vedensuodatusjärjestelmän, joka puhdistaa tiluksilta tulevan valumaveden ennen kuin se saavuttaa aivan tilan alapuolella virtaavan Suikerbosrand-joen. Järjestelmän myötä paikalle on syntynyt jättimäinen kosteikko, josta on tullut yksi Etelä-Afrikan suurimpia sorsalintujen oleskelupaikkoja. Me käytämme joen vettä omaan toimintaamme. Kosteikkojen avulla pystymme antamaan takaisin sen, mitä joesta otamme, Charles Brown sanoo ja viittaa samalla seepraja antilooppilaumoihin, jotka myös viihtyvät aivan joen tuntumassa. Lisäksi yhtiö on hankkinut suuren maa-alueen, missä työntekijät ja seudun maanviljelijät voivat asua ja toimia. Tokolohong Agricultural Village on nykyisin oma pieni yhteiskuntansa, jossa kyläläiset omistavat itse talonsa ja heidän käytössään on maata sekä maanviljelystä että karjanhoitoa varten. Joseph Mochekelo on päättämässä kuorman purkausta. Innokkaiden vasikoiden virta purkautuu perävaunusta kuormaussiltaa pitkin alas kohti uudelle, saapuvalle karjalle tarkoitettua aitausta. Huomenna niille tehdään lääkärintarkastus ja ne merkitään Karan Beefin tunnuksella. Sen jälkeen ne siirretään uudelle alueelle, jossa ne oleskelevat kolme, neljä kuukautta aloittaakseen viimeisen matkansa kohti teurastamoa ja sieltä edelleen lihaja pakastetiskeille eri puolille Etelä-Afrikkaa. Joseph Mochekelo siirtää kuorma-autonsa lähellä sijaitsevalle pesupaikalle. Yrityksen toimintatapoihin kuuluu, ettei yksikään Karan Beef lyhyesti kuorma-auto saa poistua farmilta ennen kuin se on perusteellisesti pesty. Mutta miten oikein on, jos kuljettaa karjaa joka päivä pitääkö vielä lihan syönnistä? Joseph Mochekelo maiskuttaa suutaan kuullessaan kysymyksen. Kyllä vain, hän sanoo afrikaansin kielellä, jota useimmat mustat eteläafrikkalaiset puhuvat lapsuudesta alkaen: Asun Free Statessa, joten tapaan perhettäni ja ystäviäni aika harvoin. Mutta joka kolmas viikko minulla on pitkä vapaa, jolloin ostan usein lihaa suoraan täällä olevasta teurastamosta. Sitä sitten grillaan kotiin tultuani, ja se on oikein, oikein hyvää, hän sanoo ja nauraa kovaa ennen kuin lähtee ajamaan ja katoaa pölypilveen. n Naudanlihan ja naudanlihatuotteiden tuottaja, Heidelbergissa aivan Johannesburgin ulkopuolella Etelä-Afrikassa. Perustettiin vuonna 1974 alun perin maitotilaksi, jossa oli alle 100 eläintä. Tänään Karan Beef on yksi maailman suurimmista lihantuottajista. Sen hehtaarin tilalla on yli eläintä. Karan Beefin autokannassa on 80 kuorma-autoa. Näistä 37 on Volvoja, joista kaikki ovat Volvo FM 380- tai Volvo FM 400 -malleja. Kun Karan Beef vuonna 2005 valitsi Volvon ainoaksi kuorma-autotoimittajakseen, polttoainekustannukset alenivat voimakkaasti. Vuonna 2005 tehty analyysi osoitti, että tuolloin yrityksen omistamat 12 Volvo kuorma-autoa kuluttivat 25 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin vastaavat kuorma-autot vanhassa autokannassa. 18 Volvo visiitti #

11 tulevaisuus Volvo Technologyn Gustav Markkula työskentelee tulevaisuuden aktiivisten turvallisuusjärjestelmien parissa. Näiden järjestelmien avulla pyritään välttämään onnettomuuksia. Haluamme ymmärtää paremmin, mitä ajoneuvon sisällä ja ulkopuolella tapahtuu. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti kuljettajan käyttäytyminen. Anturit tekevät ajamisesta turvallisempaa Tulevaisuuden kuorma-autoissa pystytään antureiden avulla entistä paremmin seuraamaan kuljettajaa, ajoneuvoa ja ympäröivää liikennettä. Tätä mieltä on Gustav Markkula, Volvo Technologyn Intelligent Vehicle Technologies -ryhmän järjestelmäinsinööri ja projektijohtaja. Teksti Ulf Wiman kuva oscar mattsson K uorma-auto-onnettomuuksia tapahtuu tavallisesti siitä syystä, että kuljettaja tekee ajaessaan jotain muuta eikä keskity ohjaamiseen ja liikenteeseen. Siksi haluamme ymmärtää paremmin, mitä ajoneuvon sisällä ja ulkopuolella tapahtuu. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti kuljettajan käyttäytyminen, kertoo Gustav Markkula, Volvo Technologyn Intelligent Vehicle Technologies -ryhmän järjestelmäinsinööri ja projektijohtaja. Yksi tapa on käyttää antureita. Tekniikka on jo valmis, vaikkei sitä vielä ole kuorma-autoissa. Kameran hyödyntämiseen perustuvat anturit voivat esimerkiksi mitata silmän liikkeitä ja havaita, mikäli kuljettaja ei ole huomannut kuolleessa kulmassa olevaa ajoneuvoa. Yhdistämällä tutkia ja kameroita voidaan luoda kuva liikenneympäristössä olevista kohteista ja niiden sijainnista. Ohjauspyörän liikkeitä voidaan mitata, samoin painikkeiden ja hallintalaitteiden käyttöä, minkä myötä saadaan kuva siitä, mitä kuljettaja tekee. Anturien tiedot voidaan yhdistää esimerkiksi karttatietoihin, jolloin voidaan luoda entistä selkeämpi kuva mahdollisista liikenneympäristön vaaroista. Antureiden tuottamien tietojen lajitteluun ja priorisointiin ennen niiden välittämistä kuljettajalle tarvitaan yksi tai useampi tietokone. Näissä järjestelmissä etusijalla ovat turvallisuuden kannalta tärkeät tiedot sekä nopeasti välitettävät tiedot, Gustav Markkula sanoo. Sitten tulevat kuljettajan mieltymysten mukaiset tiedot ja arvio siitä, kuinka kauan kuljettajalle tiedottaminen kestää suhteessa liikennetilanteeseen. Tilanteesta riippuen järjestelmä voi valita toimenpiteeksi kuljettajan huomion suuntaamisen johonkin, varoittamisen tai puuttumisen ohjaukseen ja jarruihin. Parhaillaan tutkitaan paljon tämäntyyppisiä itsenäisesti toimivia ajoneuvoja, jotka osaavat tehdä päätöksiä itse. Mutta aina on olemassa riski, että kuljettajan mielestä järjestelmä puuttuu asioihin liikaa, Gustav Markkula selittää. Tämän päivän anturit voivat antaa vain rajoitetun kuvan kuljettajasta, ajoneuvosta ja ympäröivästä liikenteestä. Mutta elektroniikka kehittyy nopeasti ja myös tutkimuksen alueella tapahtuu paljon. Uusi turvallisuustekniikka kehittyy jatkuvasti, ja se otetaan vähitellen käyttöön ajoneuvoissa. Seuraavien 5 10 vuoden aikana näemme kuorma-autoissa tämän päivän antureita kehittyneempiä versioita. Kehitteillä ovat nyt niin sanotut yhteistyöjärjestelmät, joissa ajoneuvot kommunikoivat keskenään ja ympäristönsä kanssa. n Volvo visiitti #

12 kuljettajien kertomaa Uuden sukupolven kuljettajat ovat täällä Ei ole mikään suuri uutinen, että kuorma-autonkuljettajia tarvitaan paljon lisää. Monet vanhemmat kuljettajat ovat pian siirtymässä eläkkeelle, ja toiveet kohdistuvat nuoriin. Toisin sanoen nyt on kuljettajien markkinat. Samanaikaisesti kuorma-autonkuljettajille asetetaan paljon vaatimuksia. Tavarakuljetusten hoitaminen ympäristön ja liikenteen kannalta turvallisesti on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Asian ratkaisemiseksi tarvitaan hyvin koulutettua työvoimaa. Kysyimme kolmelta nuorelta kuljettajalta, millaisia vaatimuksia he asettavat tulevaisuuden työnantajilleen, ja mikä tekee heistä hyviä kuljettajia.»kokemus on ratkaisevan tärkeää. Mitä kauemmin ajaa, sen paremmaksi tulee.«nimi: Pavel Hanák Ikä: 21 vuotta Asuinpaikka: Prostejov, Tsekki Mikä on tärkeää valitessasi työnantajaa? Tärkeintä on, että yrityksen autokanta on korkealaatuinen, kollegat ammattitaitoisia ja avuliaita ja työnantaja voi tarjota muun muassa koulutusta ja säännölliset terveystarkastukset. Hyvä työnantaja palkitsee kuljettajat, jotka ajavat turvallisesti ja ympäristöystävällisesti. Palkkataso ja lomapäivien määrä ovat myös tärkeitä, mutta niissä ei ole suuria eroja työnantajien välillä. Mikä tekee sinusta hyvän kuljettajan? Uskon, että kokemus on ratkaisevan tärkeää. Mitä kauemmin ajaa, sen paremmaksi tulee. Mutta tässä voi työnantaja myös auttaa. Mielestäni työnantajan on tarjottava kolme asiaa. Ensinnäkin kunnon koulutus kaikille uusille kuljettajille, mielellään muutamia viikkoja ennen kuin he saavat ajaa itsenäisesti. Toiseksi säännöllistä jatkokoulutusta taloudelliseen ja turvalliseen ajotapaan liittyvistä asioista. Kolmanneksi työpaikka, jossa toimitaan ammattimaisesti ja tehokkaasti ilman turhaa stressiä. Mutta suurin vastuu on tietysti kuljettajalla itsellään. Minun on otettava työni vakavasti: suunnitella reitit kunnolla, käsitellä kuormaa oikein ja keskittyä sataprosenttisesti ajamiseen.»suhtaudun intohimoisesti työhöni ja rakastan siihen liittyvää vapautta.«nimi: Wouter Bremmer Ikä: 26 vuotta Asuinpaikka: Zoetermeer, Hollanti Mikä saa sinut valitsemaan tietyn työnantajan? Minulle on tärkeintä kansainvälinen työ, joten yrityksen on oltava tämänkaltainen. Lisäksi haluan ajaa Volvolla. Se on ihan aidosti totta! Isäni on myös kuorma-autonkuljettaja. Häneltä opin kaksi ensimmäistä sanaani, jotka olivat Volvo ja kuorma-autonkuljettaja. Mikä tekee sinusta hyvän kuljettajan? Tuo on vaikea kysymys. Oletan selityksen olevan siinä, etten koskaan valita vaan haluan hoitaa saamani tehtävän loppuun. Lisäksi olen sitoutunut. Suhtaudun intohimoisesti työhöni ja rakastan siihen liittyvää vapautta.»säilytän rauhallisuuteni enkä stressaa. Hommat sujuvat silti aivan yhtä nopeasti.«nimi: Malin Aspman Ikä: 21 vuotta Asuinpaikka: Göteborg, Ruotsi Mikä on mielestäsi tärkeää työnantajassa? Tärkeintä on, että työtilanteeni on hyvä, ajat ovat hyvät eikä työ ole liian kuluttavaa. Tietysti on myös tärkeää, että työkaverit ja pomot ovat mukavia. Työ ei saa olla liian stressaavaa. Tekemistä pitää riittää, muttei niin, että täytyy stressata itsensä kuoliaaksi. Autojen on tietysti myös oltava hienoja, ehjiä ja puhtaita. Mikä tekee sinusta hyvän kuljettajan? Säilytän rauhallisuuteni enkä stressaa. Hommat sujuvat silti aivan yhtä nopeasti. Stressi on erittäin tavallista tässä ammatissa. Työtä on paljon, mutta jos stressaantuu, tapahtuu myös onnettomuuksia. Muutoin rakastan työtäni. Mielestäni sekä työnantajien että kuljettajien pitäisi tehdä enemmän houkutellakseen lisää nuoria tähän ammattiin. Teksti malin bernhardsson kuva Helena Kadlcikova, Simon van Boxtel & tommy holl 20 Volvo visiitti #

13 näin se toimii Tasauspyörästön lukko paras kaverisi liukkaalla kelillä Liukas tai jäinen ylämäki. Tasauspyörästön lukko saa vetävät pyörät toimimaan vaikeissa olosuhteissa yhdessä niin, että maahan kohdistuu maksimaalinen pito ja voima. teksti Ulf Wiman kuva volvo trucks 5. Tasauspyörästön lukko vakiona Volvo kuorma-autoissa on tasauspyörästön lukko vakiona. Järjestelmään on saatavilla myös kehittynyt lisäpaketti. DLS (Diff Lock Syncro) jarruttaa yhtä vetopyöristä ja synkronoi ne, ennen kuin tasauspyörästön lukko aktivoituu. EBS-jarrujärjestelmä auttaa jarrutuksessa. DLC (Diff Lock Control) kytkee takateliakselin tasauspyörästön lukon automaattisesti alhaisilla nopeuksilla. 4. Käytä harkiten Tasauspyörästön lukko kannattaa kytkeä päälle vain silloin, kun ajaa suoraan alhaisella nopeudella. Muuten se voi rikkoa hammaskytkimen tai auton muita osia. Nykyään kaikissa Volvo 6x4 kuorma-autoissa on tasauspyörästön lukko sekä teliakselien että vetävien pyörien välillä. Usein riittää, kun käyttää akselien välistä tasauspyörästön lukkoa. 3. Usein hammaskytkin Tasauspyörästön lukko lukitsee akselin hammaspyörät ja kytkee vedon molempiin pyöriin. Tasauspyörästössä on usein hammaskytkin, melko yksinkertainen mutta vankka mekaaninen rakenne, joka kestää myös vaativissa olosuhteissa. Aiemmin tasauspyörästön lukkoa käytettiin manuaalisesti, mutta automaattiset sovellukset ovat nykyään valinnaisvarusteina. 1. Tasauspyörästö vakauttaa ajoa Kun autoa ajetaan kaarteessa, sisä- ja ulkorengas kulkevat eripituisen matkan eri nopeudella. Vetoakselistot on varustettu tasauspyörästöllä, jotta autoa olisi turvallisempi ajaa ja helpompi käsitellä. Tasauspyörästö asennetaan myös autoihin, joissa on vetävä teli (6x4), jotta vetävien teliakselien välinen nopeusero tasoittuisi. 2. Lukitsee tasauspyörästön Tasauspyörästön tehtävänä on tasata vetävien pyörien voimaa, kun pyörät pyörivät eri nopeuksilla. Mikäli toinen pyöristä sutii esimerkiksi jäisellä alustalla, saattaa toisessa olla niin vähän vetovoimaa, että auto ei kulje eteenpäin. Tämän vuoksi ajoneuvot varustetaan tasauspyörästön lukoilla, jolloin moottorin teho jakautuu tasan pyörien välillä pakottaen akselit pyörimään yhtä aikaa samalla nopeudella. 22 Volvo visiitti #

14 truckstop Järeä paketti paperia Timo Räsänen liikkuu tottuneesti asiakkaiden tiloissa ja varmistaa, ettei kopiopaperi pääse loppumaan. Hän kertoo viihtyvänsä hyvin autonkuljettajan hommissa, sillä Paperipalvelu Oy:ssä on hyvä henki. Monet saman toimialan yritykset ovat ulkoistaneet kuljetukset, mutta Paperipalvelu hoitaa logistiikkansa itse. Volvo FL 240- jakeluautoa ajava Räsänen sanoo, että varsinaiset hommat alkavat vasta asiakkaan luona. Yhdessä paikassa aikaa menee 1 2 tuntia, sillä kopiopisteitä saattaa olla useita ja eri kerroksissa. Päivässä ehtii käydä noin kymmenen asiakkaan luona. Volvo on Räsäsen mukaan ollut hyvä auto. Kun jakeluauto on täyteen lastattu, ovat ajo-ominaisuudet parhaimmillaan: Järeä, sanoo Räsänen ja jatkaa matkaa. teksti M IKKO TAIVAINEN kuva PEKKA KIIRALA FAKTAT Nimi: Timo Räsänen Ikä: 30 Yritys: Paperipalvelu Oy Asuinpaikka: Vantaa Ajoneuvo: Volvo FL 240, vm 2007, ajettu km Lasti: Toimistotarvikkeita, mm. kopiopaperia 23

15 M. Sjölund Trans M. Sjölund Trans Tekniikkaa, taitoa ja näköä Michael Sjölund käsittelee näyttävän Volvo FH16 -puuautoyhdistelmänsä nosturia samalla helppoudella ja tarkkuudella kuin monet veistä ja haarukkaa. teksti Mikko Taivainen KUVAT PEKKA KIIRALA Michael Sjölund herää töihin kello neljä aamulla, ja työpäivä päättyy iltapäivällä, kun tunnit tulevat täyteen. Jos nousen viideltä, olen nukkunut pommiin. Sininen värimaailma jatkuu ohjaamon varustelussa ja verhoilussa. Tehokas Volvo FH16 on elementissään mäkisillä metsäteillä. Sjölund on noutamassa iltapäiväkuormaa Kirkkonummen Luoman kylästä. Omakotitalot pihateineen ympäröivät kukkulan päällä sijaitsevaa hakkuutyömaata. Kyltit varoittavat tiellä liikkuvista lapsista, sillä vähän tuonnempana sijaitsee kyläkoulu. Sjölund pysäyttää puuautoyhdistelmän ennen tiukkaa risteystä. Perävaunun kaksi takimmaista akselia siirtyvät hydraulisesti eteenpäin ja pienentävät yhdistelmän kääntösädettä. Tämä helpottaa auton käsittelyä kapeilla metsäteillä. Puuauto kääntyy nätisti pienelle soratielle. Tukkipinon vieressä Sjölund palauttaa kaukosäätimellä taka-akselit alkuperäiseen asentoonsa, koska hän tietää poistumistien olevan astetta suoraviivaisempi. Sjölund laskee puutavaranosturin tukijalat ja poistaa suojapressut hytin päältä. Hän hyppää kevyesti hyttiin ja alkaa lastata tukkeja. Vaikka tukit ovat eripituisia ja -paksuisia, lastaus etenee ripeästi. Osaavat kädet ja hyvät työvälineet ovat tehokas yhdistelmä. Ensin on vuorossa vetoauto, sitten perävaunu. Kun tukit on lastattu, pankojen päissä sijaitsevat hydrauliset kiristimet automaattisesti kiinnittävät kuorman paikoilleen. Puuauton taakse kertynyt henkilöautojono on varmasti tyytyväinen siihen, ettei koko toimitus vienyt kuin 15 minuuttia. Tukkikuorma lähtee Kotkaan Sunilan sellutehtaalle, ja vanhemmat pääsevät viemään lapsensa kotiin. ENNEN ILTAPÄIVÄVUORON alkua Sjölund kertoi pitävänsä hyviä työvälineitä erittäin tärkeinä, sillä ne säästävät sekä aikaa että terveyttä. Työtä helpottavaan kalustoon kannattaa satsata jo silloin, kun on vielä nuori ja terve. Näin investoinneista saa suurimman hyödyn. Tekniikan lisäksi Sjölund on investoinut autojensa ulkonäköön. Hänen uusin Volvonsa on kaikista näyttävin. Se onkin palkittu ulkoisista avuistaan viime elokuussa Alahärmässä järjestetyillä Power Truck Show -messuilla. Eikä suotta. MS-16 -nimikkokilvet kertovat omistajan suhtautumisesta kuorma-autoonsa. Keula näyttää komealta lisävalaisimien ja karjapuskurin ansiosta. Puuauto on Sjölundin lempivärin mukaisesti sininen niin hytin sisäpuolelta kuin ulkopinnoiltaan. Koristemaalaukset viimeistään kääntävät muiden tienkäyttäjien päät. Luontoaiheet olivat Sjölundin mielestä luonteva valinta puuautoon. Kuvat hän valitsi yhteistyössä maalaukset toteuttaneen taiteilija Terho Niskasen kanssa. Nykyisin Ruotsissa asuva Niskanen on vanha tuttu, ja hän on maalannut Sjölundin muitakin autoja. Kaikissa maalauksissa on suomalaista luontoa ja eläimiä. Keulassa revontulet loimuavat. Oikeaa kylkeä koristavat ilves- ja susimaalaukset, vasenta karhu- ja hirviteokset. Nosturin hytin ovessa majavat tekevät työtään ja takaseinässä metsot taistelevat. SJÖLUND SANOO innostuksen kuorma-autojen laittamiseen syntyneen omasta autoharrastuksesta. Hän on aina mielellään korjannut ja rakentanut autoja. Hän korostaa, etteivät erikoismaalaukset ole niin kalliita kuin äkkiseltään voisi luulla. Kun pohjatyöt on tehty, niin erikoismaalauksien hintaero verrattuna teippauksiin on yllättävän pieni. Kun tutustuimme Sjölundin puuautoon huoltoaseman parkkipaikalla, toinen kuorma-autoilija tuli kyselemään, miksi auto kannattaa maalata hienoksi, kun se kuitenkin likaantuu metsässä. Sjölundilla on bisnesintressi toimiensa takana. Näyttävä kuorma-auto huomataan tien päällä, joten kalusto toimii yrityksen mainoksena. Hän investoi ennemmin kuorma-auton ulkonäköön kuin ostaa ilmoitustilaa lehdissä. n Fakta n M. Sjölund Trans on puukuljetuksiin erikoistunut yritys, jonka kotipaikka on Inkoossa. Yhtiö ajaa kahdessa vuorossa puukuormia Metsäliitolle eteläisessä Suomessa, ja sillä on käytössään kolme Volvo FH-puuautoa

16 på svenska sammanfattningar för våra svenskspråkiga läsare Familjeföretag med rötter i skogen Raimo Perälä är en tredje generationens skogstransportföretagare som ville bli läkare som ung, men som ödet hade annat i beredskap för. Även dottern Saila gjorde sina egna avstickare tills familjeföretaget lockade till sig henne. text HELI KARHUMÄKI foto MIKKO LEHTIMÄKI En långtradare dånar i den täta granskogen i skymningen. Långtradarens kraftiga tång greppar tag runt en tjock bunt ur en timmertrave och lyfter upp den på släpvagnen. En doft av granris, kåda och sågat timmer sprider sig i omgivningen. Vid skogskanten står en ung kvinna under ett paraply, med det långa ljusa håret fuktigt av regn. Man skulle kunna tro att hon hamnat fel, men det målmedvetna uttrycket visar att hon är på rätt plats. Det är en vanlig arbetsdag vid Peräläs skogstransportföretag i Alajärvi i Södra Österbotten. Förarna är Raimo Perälä och Juha Raivio. Saila Perälä, som studerar till körplanerare, är också med. Livet är ofta fullt av överraskningar. Raimo Perälä fick en studieplats i Moskva 1970 och siktet var inställt på att lära sig ryska och bli läkare. Men ödet grep in. Raimos far blev sjuk och familjens skogstransportföretag behövde hjälp från den vuxne sonen. Studierna blev inte av. Raimo Peräläs morfar Armas Aho skaffade sin första lastbil redan på 1930-talet. När hans svärson Paavo Perälä satte sig i förarstolen 1951 kunde ingen ana att verksamheten skulle fortsätta i fyra generationer. Raimo Perälä Oy VD och ägare: Raimo Perälä Antal lastbilar: 6 Antal förare: 10 Verksamhet: Skogstransport till järnvägsstationer, sågar och fabriker. Kunder: Stora Enso, Metsäliitto och sågen Myllyahon saha. Verksamhetsradie: 200 km från Alajärvi i Södra Österbotten. Saila håller ofta pappa Raimo sällskap i lastbilen. Hon har i grunden en utbildning till restonom och arbetade i restaurangbranschen, samt i tre år som guide för sydliga resmål. När Raimo Perälä bad henne att utarbeta företagets kvalitets- och miljöplan satte hon sig in i företagets arbetspraxis och förarnas arbetsförhållanden utan att egentligen ha planerat det. Efter detta lockade Raimo Perälä dottern att studera till företagets körplanerare vid vuxenutbildningscentret i Jalasjärvi. Till en början var många saker rena grekiskan för mig, och pappa skrattade när jag frågade vad det var för skillnad på en stock och en sparre. Körplanerarens uppgift är att maximera fordonens transporteffektivitet. Man ska känna till rutterna, lastningsställena samt kundernas datasystem och logistik. Studierna har inneburit att Saila har blivit en hjälpförare. Man kan inte lära sig yrket och förarnas vardag vid skrivbordet. Man måste vara på plats för att se lastningsställena och vändplatserna. Men det är ganska trevligt på skogsjobben, i synnerhet i Volvolastbilarna som har rymliga hytter. Man kan inte lära sig föraryrket vid skrivbordet. Man måste vara på plats för att se lastningsställena och vändplatserna Saila Perälä, Körplanerarstuderande, Raimo Perälä OY Teknik och kompetens Effektiva Volvo FH16 i sitt rätta element på backiga skogsvägar. Michael Sjölund hanterar den imponerande lastbilskranen på Volvo FH16 med samma lätthet och precision som andra använder kniv och gaffel. text MIKKO TAIVAINEN Foto PEKKA KIIRALA Sjölund ska hämta eftermiddagslasten från byn Luoma i Kyrkslätt. Avverkningsområdet på kullen omges av villor med gårdsvägar. Han stannar sin lastbil före den svåra korsningen. Släpvagnens två bakre axlar flyttas fram hydrauliskt, vilket minskar lastbilens vändradie. Sjölund sänker kranens stödben och tar bort skyddspresenningarna. Han hoppar snabbt in i hytten och börjar lasta stockarna. Även om stockarna är av olika längd och tjocklek går lastningen fort. Kompetenta händer och bra arbetsredskap är en effektiv kombination. När timret har lastats spänns det automatiskt fast med hjälp av hydrauliska spännare vid ändorna av de lastbärande tvärstyckena. Sedan ska timmerlasten vidare till Sunilas cellulosafabrik i Kotka. Före eftermiddagspasset berättar Sjölund hur viktigt det är med ordentliga arbetsredskap, eftersom de sparar både tid och hälsa. Det lönar sig att satsa på utrustning som underlättar arbetet när man fortfarande är ung och frisk. Då får man den största nyttan av investeringarna. Förutom tekniken har Sjölund investerat i fordonens utseende. Hans senaste Volvo är den mest imponerande. Den belönades vid Power Truck Show-mässan som anordnades i Alahärmä i augusti i fjol. Bilderna på lastbilen valdes i samarbete med konstnären Terho Niskanen, som målade dekorationerna. Alla målningar har den finländska naturen och de finländska djuren som motiv. På fronten flammar norrsken. På den högra sidan finns en lodjurs- och vargmålning, den vänstra har en björn- och renmålning. På hyttens dörr arbetar bävrar och på lastbilens bakdel finns en bild av stridande tjädertuppar. När vi inspekterar Sjölunds lastbil på bensinmacken kommer en annan lastbilsförare fram och frågar vad det är för vits med att måla lastbilen så fin när den ändå blir smutsig i skogen. Sjölund säger att en imponerande lastbil fungerar som reklam. Han investerar hellre i lastbilens utseende än i tidningsreklam. M. Sjölund Trans n M. Sjölund Trans är ett företag med bas i Ingå som specialiserat sig på timmertransporter. Företaget kör timmer i två skift för Metsäliitto i södra Finland och har tre Volvo FH-lastbilar till sitt förfogande

17 Volvo uutiset Käytännöllinen ja tyylikäs vaatemallisto Huoltosopimukset yleistyvät Volvo Huoltosopimukset kasvattavat suosiotaan. Tällä hetkellä joka toinen eli 50 prosenttia uuden kuorma-auton hankkijoista solmii samalla huoltosopimuksen. Tuotepäällikkö Hans Blomstedt Volvo Finlandilta kertoo, että sopimusasiakkaiden osuuden kasvu on ollut tasaista. Blomstedt arvioi huoltosopimusten suosion kasvun johtuvan siitä, että sopimukset räätälöidään kuormaauton ja sen käyttötarkoituksen mukaisesti. Jos esimerkiksi kuljetusyrityksellä on 20 kuorma-autoa, jokaiselle tehdään oma huoltosuunnitelma. Tällöin sopimukset vastaavat tarkasti huolto tarvetta. Pakettiin voidaan sisällyttää myös erilaisia lisäarvopalveluita kuten Service Center -toimintamalli, joka seuraa asiakkaan puolesta huolto-ohjelman toteutumista ja kutsuu kuorma-auton huoltoon. Blomstedt sanoo, että huoltosopimukset mahdollistavat huoltokustannusten ennakoinnin ja maksimoivat kaluston ajoajan. Kun kustannukset ovat etukäteen tiedossa ja ne jakautuvat tasaisesti, on budjetointi helppoa. Kun menot ovat tiedossa, on myös oman palvelun hinnoittelu yksinkertaisempaa. Kaluston jälleenmyyntiarvo säilyy paremmin, kun huolto tapahtuu Volvon huolto-organisaatiossa. Blomstedt uskoo, että tulevaisuudessa myös täydelliset ylläpitoleasing -palvelut ovat entistä suositumpia. Volvon tarjoama kattavin palveluratkaisu on nimeltään Volvo Balanssi. Sen ansiosta yrityksen ei tarvitse sitoa pääomaansa auton omistamiseen, mikä sopii erityisesti yrityksille, joille kuljettaminen ei ole ydinliiketoimintaa. Fakta Volvo Balanssi Auto käyttöön Kattaa ennakoivan huollon ja kaikki kuorma-auton korjaukset. Volvo Gold -sopimus Kattaa ennakoivan huollon ja kaikki kuorma-auton korjaukset. Volvo Silver -sopimus Kattaa ennakoivan huollon ja voimansiirtolinjan korjaukset. Volvo Blue -sopimus Kattaa ennakoivan huollon. Muoti- ja kuorma-autosuunnittelu kohtaavat Volvo Trucksin uudessa vaatemallistossa, johon kuuluu niin ylellisiä nahkatakkeja kuin UV-säteiltä suojaavia vauvanvaatteita. Volvo Trucksin oma vaate-, laukku- ja kellomallisto noudattelee uuden kuormaautomalliston linjoja ja yksityiskohtia. Vaatteiden suunnittelussa tavoitetaso asetettiin korkealle. Kuormaautosuunnittelijat työskentelivät tiiviissä yhteistyössä arvostettujen muotisuunnittelijoiden kanssa. Kuorma-autoissa olevia muotoja, kuvioita, värejä ja materiaaleja on sovellettu niin vaatteiden, laukkujen, kenkien, kellojen, lelujen kuin muidenkin tuotteiden suunnittelussa. Esimerkiksi jäähdyttimessä oleva ristikkokuviointi näkyy takkien olkapäissä, ja taskut on suunniteltu Volvo kuorma-auton ajovaloja muistuttaviksi. Laukkujen kantohihnoihin on käytetty samaa nahkaa, jolla ohjauspyörät on verhoiltu. Kello näyttää kehyksensä ansiosta samalta kuin kojetaulun mittarit. Tarjolla on kaksi mallistoa: FH16 ja Volvo Trucks. Ensin mainittu kuvastaa Volvon vahvinta FH16- kuorma-autoa. Volvo Trucks -mallisto on puolestaan monipuolisempi ja suunnattu enemmän perheille. Molemmissa mallistoissa on vaatteita ja asusteita sekä naisille että miehille. Myös lapsille on paljon tuotteita, esimerkiksi ruokalappuja, tutteja, pelejä ja leluautoja. Volvo Trucksin vaatemallisto ja muut tuotteet myydään yhtiön verkkokaupan kautta. Suurin osa tuotteista on tarjolla myös Volvo Trucksin myymälöissä. Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä ja toivotamme Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Työn touhussa. Tämä on vielä verkkolehden dummy-versio. Oikeaan lehteen voi tutustua osoitteessa Volvo Visiitti -lehdelle nettiversio Volvo Trucks julkisti 8. joulukuuta Volvo Visiitti -lehden internet-version. Verkkolehti tarjoaa mielenkiintoista tietoa kuorma-autoista ja kuljetusalasta osoitteessa Verkkopalvelussa voi lukea suuren osan viime vuosien aikana julkaistuista artikkeleista sekä kiinnostavia haastatteluja ja syvällisiä analyysejä. Edistyksellinen hakutoiminto auttaa aineistojen löytämisessä. Julkaisun laajentaminen Internetalustalle oli meille luonteva askel. Haluamme palvella lukijoita myös www-ympäristössä, toteaa Susanne Frödin, joka vastaa Volvo Trucksin asiakaslehdistä Euroopassa. Netissä voimme tarjota lisäarvoa esimerkiksi web-television ja dynaamisen grafiikan keinoin. Verkkolehden ansiosta voimme myös tiivistää suhdettamme lukijoihin. Joululahjoihin ja kortteihin tarkoitetuilla varoilla olemme tukeneet Medi-Helin toimintaa. Volvo Finland Ab Volvo Truck Center 28 29

18 Volvo uutiset Volvo Rahoitus palvelee Niin uusiin kuin vanhoihin Volvo kuorma-autoihin on saatavilla rahoitusratkaisu talouden turbulenssista riippumatta. Volvo Rahoituksen Suomen toiminnasta vastaava Ilkka Hietala kertoo, että rahoitusta on pystytty tarjoamaan sitä tarvitseville, kun luottokelpoisuus on ollut kunnossa. Tähän mennessä Volvo Rahoitus on globaalisti rahoittanut asiakkaidensa kuorma-auto-, työnkone- ja linja-autohankintoja noin yhdeksän miljardin euron arvosta. Suomessa rahoitusratkaisuja on kolmenlaisia: Volvo Balanssi, Volvo Turvalaina ja Volvo Rahoitusleasing. Suomessa rahoitusyhtiöiden osuus uusien kuormaautojen hankinnoista on noin 60 prosenttia. Hietala sanoo, että Volvo Rahoitus on suurin uusien Volvojen rahoittaja. Noin puolet rahoituksesta on osamaksuratkaisuja ja noin puolet leasing-palvelua. Hietalan näkemyksen mukaan Volvo Rahoituksen suosio perustuu ostamisen helppouteen: kaikki kalustoon liittyvät palvelut saa yhdestä ja samasta paikasta. Rahoituspalvelujen käyttöä helpottaa myös se, että rahoituspalvelut on brändätty ja paketoitu selkeästi. Rahoitusratkaisut räätälöidään asiakaskohtaisesti. Kustannukset ovat etukäteen tiedossa koko rahoitusajaksi, ja tällöin pankkilimiitti jää muuhun käyttöön, korostaa Hietala. Volvo Truck Center on siirtynyt verkkolaskuihin Volvo Truck Center on uudistanut laskutusjärjestelmäänsä ja tarjoaa nyt asiakkailleen mahdollisuutta verkkolaskutukseen. Asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, joilla on valmiudet vastaanottaa laskut verkkolaskuina, pyydetään ilmoittamaan operaattorinsa tiedot (nimi ja/tai operaattoritunnus) sekä verkkolaskutunnuksensa Volvo Truck Centerin hallintoon sähköpostilla: Asiakkaiden lähettämät tunnukset päivitetään Volvo Truck Centerin järjestelmään mahdollisimman pian. Parasta varustetekniikkaa suomalaisiin olosuhteisiin VTA Tekniikka Oy on erikoistunut kuormaautokaluston varuste tekniikkaan. Kysy lisää tuotteistamme ja niiden asennus- ja huoltopalveluista: Thermo King -lämmönsäätölaitteet Palfi nger-nosturit Epsilon-puutavaranosturit Palift-koukkulavalaitteet Zepro-takalaitanostimet VTA-lisäakselit Kuussillantie 23 Puhelin (09) VANTAA Faksi (09)

19 VINKKI TIEN PÄÄLLE Pidä järjestyksessä kaikki tavarat matkapuhelin, lehdet ja muut pienet ja isommat tarvikkeet. Kun täydennät ajoneuvoa fiksuilla säilytysjärjestelmillä, tavarat ovat aina käden ulottuvilla. Työkalupakki on täynnä käteviä työkaluja ja siinä on myös tilaa ruuveille ja muttereille. Fiksua säilytystä Säilytyslaatikko moottoritunneliin Tuotenro : 159, as.sarja : 65. Tilava ja helppokäyttöinen säilytyslaatikko, joka helpottaatavaroiden säilyttämistä. Kansi voidaan kääntää eteen ja käyttää pöytänä. Sopii FE/FL autoihin, ohjaamo H1L1. Työkalupakki Tuotenro LUN Teng Toolsin muovinen TC-SC-työkalupakki. Koodi- ja avainlukko, kuljetuspyörät, ulosvedettävä kädensija sekä tilanjakajilla varustettu tyhjä lokero. Sisältää 9 työkalusarjaa, 163 työkalua. Pakin koko 500 x 400 x 240 (PxLxK mm). Asiakirjojen säilytysjärjestelmä Kestävästä tekstiilistä valmistettu säilytysjärjestelmä kiinnitetään vuodekaiteeseen. Kyljissä on joustonauhat, jotka tekevät taskusta tilavan. Titan gray-väri sopii muuhun sisustukseen. Malliin FH valmistusajankohdasta W0837 eteenpäin Roskakori Tuotenro Roskaa tulee aina, ja se on saatava jonnekin matkan ajaksi. Vuodekaiteeseen kiinnitettävä roskakori on helppo irrottaa ja tyhjentää. Titan gray -väri sopii muuhun sisustukseen. Malliin FH valmistusajankohdasta W0837 eteenpäin. AdBlue-säiliön lukittava kansi Tuotenro (60 mm). AdBlue-lisäaine on säilytettävä huolellisesti. Lukittava säiliökansi pitää nesteet varmasti säiliössä. Saatavana on myös lukittava säiliökansi dieselsäiliöille. Hyllytaso Tuotenro Kätevä hyllytaso nukkumatilaan. Hyllytason sivuissa on korotus, joka estää pieniä esineitä vierimästä ja putoamasta ajon aikana. Helppo asentaa muovi- tai alumiininiiteillä. Titan gray -väri sopii muuhun sisustukseen. Malliin FH valmistusajankohdasta W0837 eteenpäin. TUOTTEITA MYYVÄT VOLVO JÄLLEENMYYJÄT. Hinnat ovat voimassa asti. Kaikki hinnat ovat arvonlisäverottomia suositushintoja. VOLVO TRUCKS. DRIVING PROGRESS

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja TOT-RAPORTTI 8/00 Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja NN oli pysäyttänyt kuorma-autonsa lastausta varten

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Hälytyskeskus antaa ilmoituksen, ja samalla sää heittäytyy hankalaksi. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi alkaa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaikki näyttää hyvältä ja leppoisalta. Kunnes sää muuttuu ja pyry on totta. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaukana kotoa, ja sitten sääkin heittäytyy hankalaksi. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi alkaa tuiskuta. Tuuli

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

DYNAFLEET TUOTTAVUUDEN EHDOILLA

DYNAFLEET TUOTTAVUUDEN EHDOILLA DYNAFLEET TUOTTAVUUDEN EHDOILLA Tehokkaampaa työskentelyä Dynafleetin avulla. Ei ole väliä kuinka monta kuorma-autoa omistat tai mitä kuljetat Dynafleet auttaa sinua kehittämään kuljetusten tuottavuutta.

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Tailor-made Transportation Solutions FIN

Tailor-made Transportation Solutions FIN Tailor-made Transportation Solutions FIN Tailor-made Transportation Solutions Tyllis Oy Ab on erikoistunut suunnittelemaan ja valmistamaan räätälöityjä rakenneratkaisuja kuljetusalalle. Yritys suunnittelee

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

Kuljetus TOT 17/00. Kuorma-auton kääntyväkattoinen kapelli osui 20 kv:n sähkölinjaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja

Kuljetus TOT 17/00. Kuorma-auton kääntyväkattoinen kapelli osui 20 kv:n sähkölinjaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja TOT-RAPORTTI 17/00 Kuorma-auton kääntyväkattoinen kapelli osui 20 kv:n sähkölinjaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja oli ajanut kuorma-autonsa väärään purkupaikkaan. Tällä

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä

Lisätiedot

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus.

100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus. 100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus. Aina askeleen edellä. Uusi Huoltosuunnitelma Ajoneuvon tietoliikenneyksikön ansiosta voimme ennakoidusti suunnitella korjaamokäyntisi ennen ajon keskeytymistä.

Lisätiedot

Hyvä taksinkuljettaja,

Hyvä taksinkuljettaja, Hyvä taksinkuljettaja, Taxistars (www.taxistars.eu) on EU:n osarahoittama hanke jossa mukana on 8 organisaatiota ja yritystä Kreikasta, Belgiasta, Itävallasta, Saksasta, Suomesta, Italiasta ja Kyproksesta.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 SISÄLTÖ 4 CIBES ONE Sen elegantti muotoilu sulautuu hienosti sisustukseesi. 6 Sopii erinomaisesti jyrkkiin ja ahtaisiin portaikkoihin ONE toimii kätevästi jyrkässä nousussa

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Oletko sinä seuraava cimcorpilainen?

Oletko sinä seuraava cimcorpilainen? Oletko sinä seuraava cimcorpilainen? Cimcorpin kanssa voit kasvaa, oppia ja valloittaa maailmaa kasvuyrityksen mukana. Mukavien työkavereiden ja yhteishengen ansioista työtä tehdään isolla sydämellä ja

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 112 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 260 140 [190] 120 [163] 100 [136] 80 [109] 380 340 300 260 140 [190] 120

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Jaakko Klang Turun seudun liikenneturvallisuustyö 26.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang 1 Pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Nokian E-Truck. Luotettavat All Season -renkaat keskipitkään ja alueelliseen kuljetukseen

Nokian E-Truck. Luotettavat All Season -renkaat keskipitkään ja alueelliseen kuljetukseen Nokian E-Truck Luotettavat All Season -renkaat keskipitkään ja alueelliseen kuljetukseen Teiden tarinoita GERARD LEUSHUIS, HOLLANTI Lähden sunnuntaina ja palaan lauantaina, turvallisesti. Gerard Leushuis

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

PUUNKUORMAUKSEN TULEVAISUUS

PUUNKUORMAUKSEN TULEVAISUUS TM PUUNKUORMAUKSEN TULEVAISUUS TÄYDELLINEN NÄKYVYYS HiVision on uusi tapa käyttää puutavaranosturiasi kamerateknologian avulla. Se on myös fiksu tapa lisätä tuottavuutta, kasvattaa hyötykuormia ja säästää

Lisätiedot

Nykyaikaisen kuorma-auton turvalaitteiden ylläpito ja huolto. Kurt Westenius. Volvo Finland Ab

Nykyaikaisen kuorma-auton turvalaitteiden ylläpito ja huolto. Kurt Westenius. Volvo Finland Ab Nykyaikaisen kuorma-auton turvalaitteiden ylläpito ja huolto Kurt Westenius Yhteis- kunta Muutokset Euroopan kuljetusteollisuudessa Liikennetiheys ja liikenneruuhkat lisääntyvät Toimitustarkkuudessa vielä

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua.

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Pikajäähdytys- ja pikapakastuslaitteet Porkka teki oikean jäähdytyksen helpoksi Porkan uuden sukupolven edistykselliset pikajäähdytys- ja pikajäähdytys-pakastuslaitteet

Lisätiedot

Valitse voittajarengas

Valitse voittajarengas Valitse voittajarengas Monipuolisuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan Nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa yksi parhaista kuljetus- ja kalustotoimintojen optimointitavoista on hyödyntää jokaista kuorma-autoa

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 10 12 13 112 14 15 16 17 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 140 [190] 380 140 [190] 380 140 [190] 340 120 [163] 340 120 [163] 340 120 [163]

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 112 17 18 19 20 21 22 4 5 8 9 23 4 1 3 5 6 7 2 24 25 26 27 28 29 30 31 32 34 36 38 39 Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä Ford Transit Ford Transit -mallisto

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

MATEMATIIKKAKILPAILU

MATEMATIIKKAKILPAILU Tekniikan Opettajat TOP ry Teknologiateollisuuden Kustannusosakeyhtiö Opetushallitus 100-vuotissäätiö Otava AMMATIKKA top 14.11.2013 Toisen asteen ammattillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen MATEMATIIKKAKILPAILU

Lisätiedot

10 vinkkiä ympäristötietoisemmasta autoilusta

10 vinkkiä ympäristötietoisemmasta autoilusta FIA:n Make Cars Green kampanjan tavoite on vähentää autojen ympäristövaikutuksia ja auttaa kuljettajia valitsemaan ympäristöystävällisemmät vaihtoehdot autoilussaan. 10 vinkkiä ympäristötietoisemmasta

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot