Miksi sisäilmaa puhdistetaan?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miksi sisäilmaa puhdistetaan?"

Transkriptio

1 Miksi sisäilmaa puhdistetaan?

2 Miksi sisäilmaa puhdistetaan? Suomessa sisätilojen saastunut ilma aiheuttaa pienhiukkasista johtuvia vuosittain lähes 2000 (THL 2011) ennenaikaista kuolemaa Lähes puoli miljoonaa ihmistä kärsii huonon sisäilman aiheuttamista terveyshaitoista Vietämme nykyisin elämästämme 90% sisätiloissa Sisäilma on muutakin kuin ilmaa Sisäilman voi pilata siivoaminen tai siivottomuus eli aina väärinpäin Huonon sisäilman hinta kaikki vaikutukset huomioon ottaen on 3 Mrd vuodessa (tiedelehti 2014) Koulujen korjausvelka 1,4 Mrd E (Kuntaliitto 2013) Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 2

3 Miksi sisäilmaa puhdistetaan? Terveydensuojelulaki edellyttää puhdasta sisäilmaa asumisessa ja työpaikoilla Oireidenpoisto/lievitys Altistumisen vähentäminen Asianmukaistentilojen käyttö voi jatkua (koulut, terveyskeskukset) Väistötiloihin siirtymistä ei välttämättä tarvita = säästö Väistötilat kalliita, ilmanpuhdistimien kustannus vain 1/10 väistötiloista Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 3

4 Miksi sisäilmaa puhdistetaan Väistötilat Vuokrakulut? Välimatkat? Riskit opetussuunnitelmalle? Miten turvataan 90% altistuvan koululaisen terveys? Kuva: St Francis Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen College 4 Kuva: Harjavalta

5 Kustannussäästö Saneerauskorjaamisen budjetti 10 M Väistötilanhinta 1M Genano puhdistimien hinta alle 0,1 M Säästö verrattuna väistötiloihin Vuokrattu ilmanpuhdistuslaite on hyvä ja helppo vaihtoehto: Pääomaa ei sitoudu Ei tarvitse varastoida väliaikaisesti Kaikki tarvittavat toiminnot voidaan sisällyttää hintaan Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 5

6 GENANO OY Jaakko Salminen

7 Genano Oy Valmistaa markkinoiden tehokkaimmat ilmanpuhdistimet * Perustettu 1999 Pääkonttori Espoossa Henkilöstöä 30, Suomessa yli liikevaihto 4 ME Jo 2500 Genano-ilmanpuhdistinta Aktiivista myyntiä 20 maassa Myyntiyhtiöt: Ruotsi, Benelux ja UK Jälleenmyyjiä Euroopassa, Lähi-Idässä, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa Uusi tytäryhtiö Gevoc Oy Teollisuuden kaasupäästöjen hallintaa Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 7

8 Genano Sairaala, puhdastila Sisäilman häiriöt Sisäilmatutkimukset Ilmansaasteet Teollisuuden päästöt GEVOC Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 8

9 Genano vs HEPA-suodatin Hiukkaspuhdistus 100 % Genano DNA Virus Bakteeri Siitepöly HEPA 0 % 1 nanometri 1 mikrometri Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 9

10 Genano-teknologia Tehokas ja turvallinen sähkösuodatus Poistaa myös nano-hiukkaset Tappaa mikrobit Suodattaa kaasut Ei kalliita HEPA-suodattimia Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 10

11 Genano tuotteet Kohdeilmanpuhdistimet G200, G310, G450 Teollisuus, kiinteistöt G1000-sarja Genano Tube -sarja Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 11

12 Genano verkottuu ja kehittyy! Genano Oy Ilmanpuhtauden ammattilainen 12

13 Kiitos! Jaakko Salminen

14 Sisäilman terveysvaikutukset mikrobivaurion yhteydessä Teemu Taulavuori Yleislääketieteen erikoislääkäri Työterveyslääkäri

15 Lähteet Kosteusvauriot työpaikoilla. Kosteusvauriotyöryhmän muistio Sosiaali- ja terveysministeriö 2009 Majvik II -suositus Työpaikan sisäilmasto -oireilun syy vai työyhteisöongelmien syntipukki? Marjo Sinokki, työterveysjohtaja Turun Työterveystalo Duodecim pääkirjoitus 2014 Sisäilman terveysvaikutukset - oikeilla toimenpiteillä kustannussäästöä. Tuula Putus, työterveyshuollon ja työlääketieteen professori Pienhiukkasten vaikutus terveyteen. TEKES 2006 Raimo O. Salonen, Arto Pennanen

16 Sisäilmaongelmat ovat poikkeuksellinen terveysongelma Ongelma on laaja (28-30% opetus- ja sosiaaliterveysalalla raportoi homeen hajusta työpaikalla) Ongelma on edelleen huonosti tunnettu ja monimutkainen Oireita esiintyy yleisesti Oireet eivät ole spesifejä Diagnostisia keinoja on rajoitetusti Löydökset ovat lääketieteellisiä, mutta syyt rakennusteknisiä Sairaudet sisältävät korvauskäytäntöjä ja ammattitautiluokituksia

17 Kosteusvaurioiden laajuus Kuntaliiton selvitysten mukaan noin %:ssa julkisista rakennuksista on kosteus- ja homevaurioita (kuutioilla mitaten). Kuitenkin varsinaisia homevaurioita on noin 5 %:ssa rakennuskannasta. Perustuvat kuntien rakennuskannasta vastaavan teknisen henkilöstön arvioon.

18 Kosteusvaurioon liittyviä näkökulmia Aihe herättää pelkoja ja voi aiheuttaa ylilyöntejä. Oireettomat voivat vähätellä ongelmaa. Löydökset voivat olla pelkästään aistinvaraisia tai vaurio voi olla piilevä. Työnantaja on usein eri kuin kiinteistön omistaja. Kosteusvaurion ratkaiseminen edellyttää moniammatillista toimintaa, johon vaaditaan osaamista monelta taholta.

19 TÄRKEIN! Kosteusvaurioitunut rakennus täytyy korjata mahdollisimman nopeasti. Yleisesti vaikuttavat työsuojelutoimenpiteet on toteutettava ennen yksilöllisiä. Tilan käyttäjiä kuuleva, osallistava ja hyvästä viestinnästä huolehtiva työskentelyote varmistaa onnistuneen ratkaisun.

20 Kuka kiinnittää huomion? Työntekijällä on vastuu ilmoittaa havaitsemastaan vaarasta terveydelle Yli 10 hlö työpaikalla on valittuna työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Epäilyn herättyä työterveyshuollon/terveydenhuollon tulee käynnistää selvitykset

21 Mikä kiinnittää huomion? Näkyvät tai haistettavat kosteusvauriot Vedeneristyksen näkyvät vuotokohdat Vesijärjestelmien häiriöt Rakennusten käyttäjien oireilu Rakennusten käyttäjien sairaudet

22 Talolla on kosteusvaurio!

23 Mitä muita syitä on ilmanlaatuongelmiin? Puutteellinen ilmanvaihto Lämpötilan korkeus, mataluus tai vaihtelu. Veto. Rakennus- ja sisustusmateriaalien kemialliset päästöt Pölyt, kuidut Tupakansavu, hajut, eläin- ja kasviallergeenit Saasteet Lämmityksen kuivattama sisäilma Hiilidioksipitoisuuden suureneminen ahtaissa tiloissa

24 Mitä oireita kosteusvauriomikrobeille altistuksesta voi olla? Nenän tukkoisuus, nuha. Pitkittynyt yskä, limaisuus. Yöyskä, nielun ärsytys. Hengenahdistus, vinkuna. Käheys. Silmäoireet ja sidekalvon infektiot. Hengitystieoireet Yleisoireita: poikkeuksellista väsymystä, päänsärkyä, lämpöilyä/kuumetta, pahoinvointia, nivel-/lihassärkyä

25 Kosteus- ja homevaurioihin liittyviä terveyskustannuksia Kosteusvauriorakennuksiin liittyy lisääntynyt riski sairastua hengityselinten ja silmien ärsytyspohjaisiin oireisiin ja sairauksiin. Altistuneilla on lisäksi muita enemmän yleisoireita (mm. kuume, väsymys, päänsärky, lihaskivut), toistuvia tulehdussairauksia kuten poskionteloiden, välikorvan ja keuhkoputken tulehduksia. Astmaan sairastumisen riski on noin kaksinkertainen. Hengityksen vinkuminen, yskä ja silmien oireilu on lisääntynyt kertaiseksi. Toistuvista tulehdussairauksista johtuvia poissaoloja on selvästi enemmän kosteusvauriorakennuksissa kuin terveissä rakennuksissa toimivilla työntekijöillä.

26 Mitä hyväksytään varsinaisiksi ammattitaudeiksi? Allerginen ammattinuha Ammattiastma Alveoliitti Orgaanisten pölyjen aiheuttama toksinen oireyhtymä (ODTS)

27 Ammattitautien kustannuksia Yhden kosteusvauriohomeista aiheutuneen ammattitaudin tutkimus maksaa noin 2000 euroa (TTL:n palveluhinnasto, 2008). (noin 100/vuosi). Yhtä tällaista kohden tutkitaan kymmenkertainen määrä, eli kuluja kertyy noin 2 miljoona euroa/vuosi. Ammattiastmojen, homepölykeuhkojen ja ODTS-sairauksien (100/vuosi) haittakorvauksen, sairauspoissaolojen ja kuntoutuksen kulut, keskimäärin euroa/työntekijä) (Vakuutusyhtiöiden julkaisematon tieto) ovat yhteensä noin 1,5 milj. euroa/vuosi. Muiden kosteusvaurioperäisten sairausten aiheuttamien tutkimusten ja hoitojen kustannuksiksi on arvioitu noin 5-10 milj. euroa/vuosi. Sisäilman kosteusvaurioiden hoitoon menee siis terveydenhuollossa 13,5 miljoonaa euroa vuodessa.

28 Opetuksen, sosiaalihuollon ja terveystoimen henkilöstö kärsii eniten Kuntien opetustoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimialoilla toimii noin työntekijää. Näiltä aloilta raportoidaan eniten kosteusvauriohomeiden aiheuttamista ammattitaudeista. Kaksi kolmesta ammattitautirekisteriin merkitystä kosteusvauriohomeisiin liitetyistä ammattitaudeista tulee juuri näiltä toimialoilta. Rakennuskannassa näillä aloilla on patoutunutta korjaustarvetta, tavallista yleisemmin kosteusvaurioita ja altistuminen mikrobeille muita aloja yleisempää.

29 Mitä työterveyshuolto tekee ensin? Selvittää, onko ongelma jo tiedossa organisaatiossa ja onko rakennustekniset selvitykset käynnistetty? Työpaikkakäynti Kerää tietoja sairauksien ilmaantumisesta kosteusvaurion olemassaolon ajalta. TTL sisäilmakysely Selvittää oireita ja niiden yhteyttä kosteusvaurioon (altistuminen, tutkimukset hoito).

30 Sisäilmastokysely Kyseessä on uudistettu versio Örebrokyselystä (MM-40). Jos useat työntekijät valittavat oireista, eikä ilmeistä korjattavaa syytä havaita. Jos alle 10 hlö, kannattaa kerätä haastattelemalla. Vaihtoehtona on työterveyslaitoksen palvelutoiminta nettipohjaisena.

31 Sisäilmastokyselystä Voidaan arvioida mahdollisen ongelman laatua, laajuutta ja merkitystä. Arvioida mahdollisia aiheuttajia. Seurata tehtyjen korjaustoimenpiteiden vaikuttavuutta. Kyselyn tiedot (mm. oireet ja sairaudet) ovat salassa pidettäviä ja siksi menetelmä on tarkoitettu työterveyshuollon käyttöön. Terveyslaitoksen toteuttama sisäilmastokysely sisältää: toteutus, yhteenveto ja erikoislääkärin tekemän analyysin ja lausunnon.

32 Tutkimusten nopeuden tärkeydestä Nopea toiminta on tärkeää, sillä pitkittyessään syy-yhteyden osoittaminen vaikeutuu. Työsuhde voi päättyä. Reagoiminen voi muuttua epämääräisemmäksi ja tauti vaikeahoitoisemmaksi, jolloin työpaikka- ja muita altistuksia ei voida toteuttaa. Oireisto voi laajeta tai vasteet laimentua

33 Perusterveydenhoito - Erikoissairaanhoito Epäilyt tulevat usein ensin perusterveydenhuollon/työterveyshuollon piiriin PTH:ssa voidaan toteuttaa valtaosa oireiden selvittelyistä -> nopeus PTH pitää tunnistaa kosteusvaurion aiheuttamat oirekuvat Jos epäillään kosteusvauriomikrobin aiheuttamaa sairautta, lähetetään tutkittava erikoissairaanhoitoon.

34 Spesifejä tutkimuksia kosteusvaurion yhteydessä Työpaikka-PEF seuranta (2 viikkoa) - käynnistettävä heti ammattiastmaepäilyn herättyä Ammattinuhassa todetaan IgE vasta-aineita jollekin kosteusvauriomikrobille tai positiivinen nenäaltistuskoe uutteella. IgE-löydös seerumista tai positiivinen prick-testi tukee sidekalvotulehduksen, allergisen nuhan ja astman diagnostiikkaa.

35 Erikoistutkimuksia Homeuutteilla tehty keuhkoputkien altistuskoe Keuhkojen toimintakokeet, RTG, typpioksidin lisääntyminen työpaikkaaltistuksen seurauksena. IgG luokan vasta-aineet soveltuvat ryhmätason altistumisen selvittämiseen Keuhkojen hienoleikekuva Bronkoalveolaarinen huuhtelunäyte (CD8 lymfosyyttien lisääntyminen)

36 Mikrobiologiset tutkimukset Materiaali- ja pintanäytteet vauriokohdista ovat ensisijaisia Ilmanäytteet ja pinnoille laskeutunut pöly ovat perusteltuja ammattitautiepäilyissä Toksiinien rutiininomaiseen määrittämiseen ei ole mahdollisuuksia

37 Tutkimusten luotettavuudesta terveydensuojelulaissa Tutkimuksia ja selvityksiä kyseisen lain mukaista viranomaisvalvontaa varten tekevällä ulkopuolisella asiantuntijalla tulee olla tarvittava asiantuntemus ja pätevyys. Ulkopuolisen asiantuntijan on osoitettava kunnan terveydensuojeluviranomaiselle käyttämiensä tutkimusmenetelmien luotettavuus. Laissa on myös asetettu tutkimuslaboratorioille vaatimuksia.

38 Mikrobiologiaa Tulokset perustuvat usein viljelymenetelmiin, vaikka vain osa aiheuttajista kyetään viljelemään. DNA menetelmillä voidaan todeta myös kuolleet mikrobit,mutta tuloksille ei ole kattavia vertailuaineistoja Vaikka löydökset olisivat negatiiviset, niin löydetty vaurio riittää altistumisen osoittamiseksi

39 Kosteusvaurioon yhdistettyjä ilman epäpuhtauksia Toksiinit, endotoksiinit, mykotoksiinit VOC (haihtuvat kemialliset yhdisteet) MVOC (mikrobien tuottamat VOC) Allergeenit Mikrobit, ameebat Punkit Entsyymit

40 Hiukkasten jaottelu Karkeat pienhiukkaset 10-2,5 mikrom (katupöly, liukenemattomia mineraaleja) Pienhiukkaset alle 2,5 mikrom (rasvaliukoisia orgaanisia yhdisteitä PAH, vesiliukoiset epäorgaaniset suolot) Ultrapienet alle 0,1 mikrom (rikkihappo, hiilivedyt, noki)

41 Hiukkasten jakautuminen elimistössä Ylähengitysteihin jää valtaosa kaikkein pienimmistä 0,001-0,01 mikrom. Noin puolet muista ultrapienistä hiukkasista kulkeutuu keuhkorakkuloihin, mutta vain 10 % jää sinne. Ne poistuvat hitaammin kuin karkeat. Suuremmista pienhiukkasista 30 % jää rakkulatasolle Karkeista 70 % jää jo ylähengitysteihin. Lopulliset pitoisuudet riippuvat keuhkojen terveydestä: värekarvat ja lima.

42 Mitä hiukkasille tapahtuu elimistössä? Makrofagit syövät isoimmat, mutta ultrapieniä ei tunnisteta. Ne imeytyvät suoraan epiteelisoluihin ja verenkiertoon. On ehdotettu, että ultrapienet voivat imeytyä suoraan aivoihin jo hajuepiteelin kautta sieraimista. Ne voivat kulkeutua, joissa on runsas verenkierto: sydän, aivot, munuaiset ja luuydin.

43 MVOC QuickTime ja TIFF (pakkaamaton) pakkauksen purkuohjelma tarvitaan elokuvan katselemiseen. QuickTime ja TIFF (pakkaamaton) pakkauksen purkuohjelma tarvitaan elokuvan katselemiseen.

44 Ultrapienten hiukkasten terveysvaikutukset Mitä pienempi hiukkanen, sitä suurempi riski (suurempi pinta-ala, imeytyminen) Vaikutus riippuu ihmisen muusta terveydestä ja jopa sosioekonomisesta asemasta. Terveydelliset haitat ovat useimmiten suorassa yhteydessä yhdyskuntailman hiukkasten pitoisuuteen. Ultrapienten määrän vaihetlu on yhteydessä lasten ja aikuisten astmaan ja ikääntyneiden sepelvaltimotaudin pahenemiseen. Yhdyskuntailman päivittäisen PM2,5 pitoisuuden vaikutus kuolleisuuteen on noin kaksinkertainen verrattuna samansuuruiseen PM10 pitoisuuden lisäykseen. Useiden vuosien keskiarvoissa pitoisuuksiin liittyy moninkertainen kuolleisuuden nousu.

45 Mitä vaikutuksia solutasolla? Vaikutukset altistumisesta ovat pitkäaikaisia. Suorat endotoksiinivaikutukset solujen reseptoreihin. Oksidatiivinen stressi aiheuttaa DNA:n kopioitumiseen, tulehdusvasteeseen, sytokiinien tuottoon. DNA:n pilkkoutuminen, solukuolemia. Oksidatiivisen stressin seurauksena tulehdus, joka pahentaa perussairautta. (Astma, COPD, MCC, CHF -> 15 % väestöstä) Kiinteät ultrapienet voivat sinällään jäädä verisuonten seinämiin ja aiheuttaa tulehdusta.

46 Sisäilmatutkimuksiin liittyviä käsitteitä HTP (Haitalliseksi tunnettu pitoisuus) STM vahvistaa työturvallisuuslain asetuksella hengitysilman epäpuhtauksien pitoisuudet, joiden tiedetään olevan haitallisia terveydelle. Nämä on jaettu hetkelliseen altistukseen, 15 min altistukseen ja 8 tunnin altistukseen.

47 Huomattavaa HTP ei ota huomioon erityisen herkkiä henkilöitä, kuten atoopikkoja Raskas työ ja voimakas hengitys voi lisätä epäpuhtauksien kertymistä elimistöön ja haitallista vaikutusta, vaikkei pitoisuus ylitä HTP arvoa Monialtistuminen (riippumaton, additiivinen, synerginen) Toksiineille ei ole raja-arvoja

48 HTP yksiköt Hiukkasmaiset massapitoisuuksina ilmassa mg/m3 Kaasut myös tilavuusosuuksina ppm Joistain pölyistä kuitua/m3

49 Työryhmä Kosteus- ja homevaurion terveydellinen riskinarvio voidaan toteuttaa työpaikan sisäilmaryhmässä, jossa on käytettävissä monipuolisesti eri asiantuntijatahoja arvion tekemiseen. Riskinarviossa tarvitaan moniammatillista näkökulmaa, koska johtopäätösten tekemiseen tarvitaan arvio sisäilmaympäristötekijöistä ja haitoista (sisäilma-asiantuntijat, työsuojeluhenkilöstö ja kiinteistönhallinta) rakennuksen teknisestä kunnosta ja ylläpidosta (kiinteistöhallinta ja sisäilmaasiantuntija) jo esiintyvistä ja mahdollisista uusista terveyshaitoista ko. työpaikassa sekä altistuvien henkilöiden mahdolliset erityispiirteet ryhmätasolla (työterveyshuolto).

50 Ketä kuuluu ryhmään? Työnantajan edustaja (työsuojelupäällikkö) Työntekiöiden edustaja (työsuojeluvaltuutettu) Työterveyshuollon edustaja Kiinteistön omistajan edustaja PAT-malli: päättäjä, asiantuntija, työntekijä. Linjaorganisaatio? Työpaikan johdon ja henkilöstön edustajat? Ulkopuolista asiantuntemusta (rakennusten terveellisyyteen perehtynyt asiantuntija)?

51 Sisäilmaympäristö on kokonaisuus! Huomioidaan samanaikaisesti sisäympäristötekijät, koettu sisäympäristö sekä toimintatavat rakennuksen ylläpidossa, sisäympäristöongelmien tunnistamisessa ja hallinnassa. Näiden osa-alueet tulee huomioida työpaikkakohtaisesti myös johtopäätöksissä, ongelman määrittelyssä, riskinarvioinnissa ja toimenpiteissä.

52 Työterveyshuollon tehtävät Lähetteet tarvittaessa työterveyslaitokselle tai paikalliseen keskussairaalaan Huolehtii, että työnantajalla on tarpeeksi tietoa terveysvaarasta Oireilevien työntekijöiden työkyvyn arvioinnista, seurannasta ja korjausten jälkeen myös työstä poissaolevien työhön paluun seurannasta, uudelleen oireilu?! Siirto pois altistumisesta ja oireiden/tulehduksen hoito

53 KUNKOR hankkeen suositukset (kuntaliitto 2006) Sisäilmaryhmän toimintaan ja seudullista yhteistyötä Koulutusta lisää, myös luottamushenkilöille Terveelliset tilat tietojärjestelmä käyttöön Päätöksenteon avuksi laadittava toimitila-terveysohje asumisterveysohjeen tapaisesti (koulujen sisäilmaohje on tulossa) Erillinen rahoitus pikakorjauksiin Kunnossapidon järjestelmällisempi suunnittelu ja toteutus Peruskorjauksissa erityistä huomioita kosteusasioihin Kosteusasioiden erityinen tarkistaminen uudisrakentamisen ja peruskorjauksen suunnitelmissa ja testattujen materiaalien käyttö.

54 Professori Tuula Putuksen ehdotuksia ja huomioita Terveysriskin arviointiin terveydenhuollon koulutusta, ja -tahoja? Mikrobiologisten mittausmenetelmien uudistaminen Validioitujen lomakkeiden käyttö ja koulutus Diagnoosinumeroissa ei ole selkeää mikrobialtistusongelmaa

55 Toimenpide-ehdotuksia Riittävän laajat ja perusteelliset korjaukset Pika-apuna ilmanpuhdistimet Etätyön järjestäminen Riittävä ilmanvaihto, suodattimet Nopeus toimenpiteissä

56 Potilaan parhaaksi! PTH:n osaamisen lisäämisen ja neuvoloiden sekä kouluterveydenhuollon koulutus+osallistuminen Altistumisen välttäminen, hyvä hoitosuhde Työttömyys ja syrjäytyminen estettävä sosiaalinen, juridinen ja taloudellinen neuvonta Kuntoutus, vertaistuki, psyykkisten seurausten hoito

57 Kiitos ja raikasta kevättä!

58 Kiinteistön sisäilman rakennustekniset epäpuhtauksien lähteet Erkki Kauvanto Myyntipäällikkö AIT, ITS, ITS -TEK Genano Oy 58

59 Asumisterveysohje 2008 Rakennuksessa on aina mikrobeja. Niitä tai niiden tuottamia aineita ei saa päästä huoneilmaan. Kaikkea ei voida vaihtaa tai uusia Genano Oy 59

60 Rakennuksen painejakauma, ilman liikkuminen rakenteissa, epäpuhtauksien kulkeutuminen Genano Oy 60

61 Periaatteellinen ratkaisu Genano Oy 61

62 Rakennevuodot Rakenteiden liikuntasaumat Yli-/Alipaineet Palokatkot / Läpiviennit Ikkunat / Ovet => Karmien eristetilat Korvausilma luukut => Yhteys seinäeristeisiin Sähkö-, antenni-, ATK- ja puhelinpistorasiat Viemäri ja vesijohto läpiviennit Savupiiput Genano Oy 62

63 Ilmanvaihto Kuitusuodattimet ja niiden vaihtoväli Suuri hiukkasmäärä tukkii kuitusuodattimen Mikrobit pesiytyvät likaisen suodattimen pinnalle ja suodatin toimii kasvualustana Genano Oy 63

64 Suodattimesta läpituleva ilma kontaminoituu (saastuu) ja näin ollen lopputulos voi olla kohtalokas Myrkylliset mikrobien aineenvaihduntatuotteet (ultrapienet) pääsevät läpi suodattimesta Genano Oy 64

65 Ilma ei pääse läpi suodattimesta painehäviö kasvaa ja äänitaso lisääntyy Puhtaan ilman tuotto vähenee, kun hiukkasmäärä suodattimessa kasvaa Genano Oy 65

66 Ilmanvaihtokanavien puhtaus ja tiiveys Määräaikaispuhdistukset Kammion eristyslevyjen kunto Irtoavat kuidut Genano Oy 66

67 Jäähdytyslaitteet Jäähdytyslevyt Kondenssivesi Valuma-astiat Ilmalämpöpumput Suodattimet Genano Oy 67

68 Kaukokulkeutumat Eurooppa Kuolan niemimaa Puunpolton pienhiukkaset Ihminen ei ole turvassa kotonakaan, sillä THL:n tutkimukset osoittavat, että ulkoilman pienhiukkasista prosenttia siirtyy sisätiloihin Genano Oy 68

69 Eli jos ulkona haisee savu, siitä suurin osa siirtyy sisätiloihin. Tätä ongelmaa ei ole tiedostettu Genano Oy 69

70 Genano teknologia

71 Genano teknologia Genano puhdistaa huoneilmasta hiukkasina ja kaasuina esiintyvät epäpuhtaudet tehokkaammin kuin mikään muu ilmanpuhdistin. Siksi Genano ilmanpuhdistin turvaa kymmenientuhansien suomalaisten koulu- ja työpäivän kouluissa, toimistoissa, sairaaloissa ja muissa yleisissä tiloissa. Epäterveen sisäilman suurin terveysriski liittyy ultrapieniin hiukkasiin ja haitallisiin kaasuihin, koska ne eivät tartu ihmisen limakalvoille vaan tunkeutuvat keuhkorakkuloiden kautta ihmisen verenkiertoon. Tällaisia epäpuhtauksia ovat mm homerihmaston kappaleet, homeen tuottamat kaasumaiset toksiinit ja rakennusmateriaaleista vapautuvat kaasut. Niiden poistaminen ilmasta ei onnistu perinteisiin HEPAsuodattimiin perustuvilla laitteilla Genano Oy 71

72 Tekniikan maailman testi Genano Oy 72

73 TTL testi Kuva. Ote TTL:n tutkimuksesta Genano Ilmanpuhdistimelle Genano Oy 73

74 Hiukkastutkimus Työterveyslaitoksen erikoistutkijan, Rauno Holopaisen vuonna 2009 tekemä hiukkasmittaustutkimus erään suomalaisen yliopistollisen keskussairaalan potilashuoneissa ( ) POTILASHUONE 2 jossa Genano POTILASHUONE 1, EI ilmanpuhdistinta Sininen käyrä ulkoilman hiukkaspitoisuus, vaaleanpunainen käyrä huoneen hiukkaspitoisuus Pitoisuuspiikki ( välillä) johtuu ilmastointijärjestelmien puhdistuksesta Käyrät osoittavat miten Genano ilmanpuhdistin poistaa epäpuhtauksia ja parantaa ilmanlaatua Hiukkaspitoisuudet normaalitilassa ja kanavien puhdistuksen aikana ovat paljon vertailuhuoneen pitoisuuksia alhaisemmat Genano Oy 74

75 Genano teknologia Genanon ylivoimainen teho perustuu patentoituun sähköiseen puhdistusmenetelmään, joka poistaa ilmasta kaikki hiukkaset, niiden koosta ja laadusta riippumatta. Genano teknologia tehoaa jopa kolmen nanometrin kokoisiin hiukkasiin (1 nm = millimetrin miljoonasosa). Se myös poistaa ja tappaa eloperäiset hiukkaset kuten bakteerit ja virukset. Siksi Genano tuottaa raikasta, terveellistä ja täysin turvallista hengitysilmaa kosteusvaurioituneisiin tai muiden sisäilmaongelmien vaivaamiin tiloihin. Genano teknologia on Suomessa kehitetty ja laitteet myös valmistetaan kotimaassa Genano Oy 75

76 Genano on tehokas ja kestävä Genano ilmanpuhdistuslaitteet: Huolto ja ylläpitokustannukset ovat erittäin alhaiset Rakennettu metallista ja niissä käytetään korkealuokkaista teollisuuselektroniikkaa Kotimaista laatutyötä Käyttö on helppoa ja yksinkertaista Ylläpitomme tarjoaa täydellistä huolettomuutta Lujan ja kestävä rakenteen vuoksi voimme ylläpitää myös laajaa vuokrakonekantaa asiakkaittemme tilapäisiä tarpeita varten Genano Oy 76

77 Allergikot ja astmaatikot Kevätaika on pahinta allergikoille sekä astmaatikoille. Puiden kukinta-ajan alkaessa siitepölyn aiheuttamat oireet lisääntyvät ja katupöly lisää edelleen oireita. Genano ilmanpuhdistuslaitteilla voidaan vähentää allergia- ja astmaoireita pölyille herkistyneillä ihmisillä. Monet asiakkaistamme ovat kertoneet, että hankittuaan laitteemme, he ovat laitteen käyttöalueella voineet joko lopettaa allergia- ja astmalääkityksen kokonaan tai vähentäneet ko. lääkkeiden määrän puoleen Genano Oy 77

78 Kiitos! Jukka Savolainen

79 GRENKELEASING Palveleva rahoitusyhtiö 79

80 Perustettu vuonna 1978, Wolfgang Grenken toimesta. Pääkonttori Baden Badenissa. GRENKELEASING -markkinajohtaja Euroopassa "Small ticket IT leasing" - osaamisalueella. Leasingkaupan keskikoko 8300 Grenke on omarahoitteinen ja pankkiriippumaton toimija. Yritys listattuna Frankfurtin pörssissä vuodesta 2000 lähtien. Yhteensä 57 konttoria. 27 eri maassa. Suomen toimipiste aloittanut toimintansa kesällä Työntekijöitä yli 800 (2013). Konsernilla ISO sertifikaatti: DIN EN ISO

81 Grenke-konsernin tuotteet Leasingrahoitus palvelu keskittynyt pienien ja keskisuurten yritysten tarpeisiin. Leasingrahoituksessa kaupan keskikoko 8300 (alv 0%) 95% nykyisistä sopimuksista alle Pankkitoiminta (GRENKE BANK) Vuonna 2009 Grenke osti saksalaisen Hesse Newman &Co. AG:n ja nimesi yrityksen Grenke Bankiksi. FinanzTest (Numero 1, 2010), Saksalainen watchdog Stiftung Warentest nimesi GRENKE BANK AG:n Saksan kuuden parhaan uuden pankkitoimijan joukkoon. Start-up, Projekti, Henk.koht rahoitus 81

82 Rahoitettavat kohteet Suomessa Leasingrahoitus Rahoitamme hankinnat alkaen 500 (alv 0%) Rahoitusaika 12kk 60kk (laitteet) 12kk 42kk (ohjelmistot) Rahoitettavat kohteet: Ohjelmistot IT- laitteet Monitoimilaitteet Tulostimet AV-laitteet Sairaalalaitteistot Toimistokalusteet Puhelinjärjestelmät Asiakkaat: Kunnat, kaupungit, julkiset tahot, yritykset, toiminimet, yhdistykset. 82

83 Vakuutus Oma vakuutus tai Grenken tarjoama. Jos käytetään omaa, tarvitaan vakuutustodistus omasta vakuutusyhtiöstä. Grenken vakuutuksessa omavastuu

84 Suomen toimipisteen leasingportfolion rakenne

85 Rahoitusleasing/Vuokraleasing yleisesti Mahdollistaa suuremmat hankinnat pienemmälläkin budjetilla. Tuotteiden omistus säilyy rahoitusyhtiöllä koko vuokrakauden ajan. Tuotteet eivät siis rasita tasetta lainkaan. 100% verovähennettävissä oleva kulu. Kustannukset ennakoitavissa koko vuokra-ajalta. 85

86 Masterlease Hankintasopimus Kattava tuote keskittämisasiakkaille. useita IT-hankintoja vuodessa Hankinnat yhteensä vähintään /vuosi Edut: yksinkertainen sopimusmalli selkeä hinnoittelu Laitekannan hallinnointi helposti web-työkalun kautta 86

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET

SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET Hannele Oikarinen työterveyslääkäri, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri 20.3.2017 Todettujen sisäilmaongelmien terveyshaitat Pölyisyys Allergiaoireet,

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Kari Reijula professori, teemajohtaja IV-järjestelmät ja terveys Riittävä ilmanvaihto, tunkkaisuus vs. veto, kosteuden kertyminen Kanavien, järjestelmien,

Lisätiedot

Huomioita puhdistimien hankinnassa. Varkaus seminaari

Huomioita puhdistimien hankinnassa. Varkaus seminaari Huomioita puhdistimien hankinnassa Varkaus seminaari 28.10.2016 Mitä on sisäilmasto SISÄILMASTO Ihmisen terveyteen ja viihtyvyyteen vaikuttavia rakennuksen ympäristötekijöitä Laatuun vaikuttavat: Ilmankosteus

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Mikä on ilmansaasteiden merkitys? Ilmansaasteiden tiedetään lisäävän astman ja

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Tuula Angervuori-Pursila Tullinkulman Työterveys Oy 2 Rouva 34 v Minulla on ollut astma lapsena, mutta lääkkeet on loppuneet n 5 v sitten ja olen pärjännyt vuosia

Lisätiedot

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 19.10.2016 Pikkuparlamentti

Lisätiedot

Tuomas Koivumäki Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu

Tuomas Koivumäki Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu Hajut, oireet ja muut aistinvaraiset havainnot lähtökohtana sisäilmaongelmien selvittämisessä ja ennaltaehkäisemisessä Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes

Lisätiedot

Työterveyshuolto sisäilmaongelmien. Kari Reijula, professori Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto

Työterveyshuolto sisäilmaongelmien. Kari Reijula, professori Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto Työterveyshuolto sisäilmaongelmien ratkaisijana Kari Reijula, professori Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto Sisäilmaongelmat ja työterveyshuolto "Sisäilma", "sisäilmasto" ja "sisäympäristö" Toimistotyöpaikat,

Lisätiedot

Kokonaisuuden haltuunotolla parempiin tuloksiin

Kokonaisuuden haltuunotolla parempiin tuloksiin Kokonaisuuden haltuunotolla parempiin tuloksiin MISSIOMME Suojaamme ihmisiä, prosesseja ja ympäristöä tuottamalla puhdasta ilmaa. Vietämme 90 % ajastamme sisätiloissa Huono sisäilma alentaa työtehokkuutta

Lisätiedot

Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat

Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat Sisäilmaongelman ratkaisuun osallistuvilla toimijoilla tulee olla yhteinen näkemys siitä, että vaurioituneet rakenteet on korjattava, koska homeongelmasta voi

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, prof Tutkimus

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Rakennuksiin liittyvät sisäympäristöongelmat ovat yleisiä,

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen

Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen SAK:n 22. Työympäristöseminaari 17.10.2015 Kiljava Kari Reijula Työterveyden professori Helsingin yliopisto Sisäilmaongelmia työpaikoilla "Kokkolan

Lisätiedot

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri. LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS

Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri. LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS 1 Ei osakkeita Sidonnaisuudet: Yksittäisiä luentopalkkioita:

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet

Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet Oppilaiden sisäilmakyselyt mahdollisuudet ja haasteet Juha Pekkanen, prof Kansanterveystieteen osasto, Helsingin Yliopisto Asuinympäristö ja terveys yksikkö, Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Taustaa Työpaikoilla

Lisätiedot

SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa

SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa Dos. Anne Hyvärinen Esityksen sisältö SISU-tutkimuksen kuvaus Alustavia tutkimustuloksia oireista Lyhyesti

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään?

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Kari Reijula, professori Teemajohtaja Käyttäjälähtöiset toimivat työtilat teema-alue Esittäjän nimi 4.12.2012 Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden kustannukset

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Sisäilmaongelmat Työhyvinvointi 2014 8.5.2014 Helsinki Kari Reijula, professori Teemajohtaja Sisäilmaongelmia työpaikoilla "Kokkolan sairaalan työntekijät vaativat miljoonakorvauksia

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden vaikutukset riittävä korjausaste. Risto Salin, Inspector Sec Oy Oulu

Kosteusvaurioiden vaikutukset riittävä korjausaste. Risto Salin, Inspector Sec Oy Oulu Pääteesit Kosteudenhallinnan pettäminen voi käynnistää itseään ylläpitäviä reaktioketjuja, jotka jatkuvat, vaikka rakenteet kuivuvat tavoitearvoihin tai jotka tuottavat itse tarvitsemansa kosteuden. Onnistuneen

Lisätiedot

Laadukas, ammattitaitoisesti ja säännöllisesti toteutettu siivous vaikuttaa turvalliseen, terveelliseen työympäristöön ja rakenteiden kunnossa

Laadukas, ammattitaitoisesti ja säännöllisesti toteutettu siivous vaikuttaa turvalliseen, terveelliseen työympäristöön ja rakenteiden kunnossa Laadukas, ammattitaitoisesti ja säännöllisesti toteutettu siivous vaikuttaa turvalliseen, terveelliseen työympäristöön ja rakenteiden kunnossa pysymiseen kiinteistössä. Siivouksen laatuvaatimuksia ja tarpeita

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Työterveyshuollon tehtävät sisäilmasto-ongelmien selvittelyprosessissa

Työterveyshuollon tehtävät sisäilmasto-ongelmien selvittelyprosessissa Työterveyshuollon tehtävät sisäilmasto-ongelmien selvittelyprosessissa Kirsi Karvala Tiimipäällikkö, LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin hankalia ratkaista?

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu

Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu Asianajajapäivät, Helsinki 10.1.2014 Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto Sisäilmaongelmien aiheuttajia

Lisätiedot

Kun koulun sisäilma sairastuttaa

Kun koulun sisäilma sairastuttaa Kun koulun sisäilma sairastuttaa Sisäilmapaja 3 Forssassa 17.11.2011 Teija Meklin Homekoulu romahdutti opettajan terveyden Homekoulu kuohuttaa tunteita Ruotsinpyhtäällä julkaistu 16.8.2011 klo 09:14, http://yle.fi/alueet/teksti/

Lisätiedot

Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin

Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin Tuula Putus Liisa Vilén Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi TYKSin U-sairaala Betonin lujuusongelmia Mitä

Lisätiedot

miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun

miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun Kai Ryynänen Esityksen sisältöä Mikä ohjaa hyvää sisäilman laatua Mitä käyttäjä voi tehdä sisäilman laadun parantamiseksi yhteenveto 3 D2 Rakennusten sisäilmasto

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

Hyvä, paha sisäilma. Merja Järvelä Thermopolis Oy

Hyvä, paha sisäilma. Merja Järvelä Thermopolis Oy Hyvä, paha sisäilma Merja Järvelä Thermopolis Oy Käsitteitä Sisäilma Rakenteiden rajaamalla alueella oleva ilma Sisäilmasto Sisäilman epäpuhtaudet Ilmastointijärjestelmä ja lämpöolosuhteet Sisäympäristö

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys Puhdasta sisäilmaa tilojen käyttäjille 28.1.2015

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys Puhdasta sisäilmaa tilojen käyttäjille 28.1.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys Puhdasta sisäilmaa tilojen käyttäjille 28.1.2015 Poistoa Oy on erikoistunut homesiivouksiin Poistoa Oy on Suomen ensimmäinen homesiivouksiin erikoistunut siivousalan yritys

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta

Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta Ilmasta nautintoa Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta Sisäilma kaipaa puhdistusta Vietämme 90% ajastamme sisätiloissa kotona, työpaikalla, koulussa jne. Hengitämme vuorokauden aikana 15

Lisätiedot

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto LAUSUNTO SK17002 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa TAUSTA Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto Korson koulun

Lisätiedot

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA Putus T, Rauhaniemi J, Luosujärvi R, Vallius M, Vaali K Turun yliopisto; HUS reumasairauksien klinikka; Sisäilmatalo

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta

Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta Ilmasta nautintoa Uuden sukupolven ilmanpuhdistusteknologiaa Suomesta Sisäilma kaipaa puhdistusta Vietämme 90% ajastamme sisätiloissa kotona, työpaikalla, koulussa jne. Hengitämme vuorokauden aikana 15

Lisätiedot

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö SISÄILMAPAJA TAMPERE

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö SISÄILMAPAJA TAMPERE Asumisterveysasetus - Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista (545/2016) Vesa Pekkola

Lisätiedot

Kosteusvauriot ja terveys. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Kosteusvauriot ja terveys. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Kosteusvauriot ja terveys Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Sidonnaisuudet LKT, prof Tutkimus ja kehitysrahoitus sisäilmahankkeisiin Suomen Akatemia, EU, säätiöt,

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 3 / 2010 KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sisällys Ohjeen tarkoitus... 5 Säädösperusta... 5 Kosteus- ja homevaurioiden määrittely ja tunnusmerkit...

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Kemin kaupunki, Takajärven koulu : Oklaholmankatu 18, 94700 Kemi Kyselyn ajankohta: Joulukuu 2014 Tilaaja: Kemin kaupunki, Tekninen palvelukeskus Lausunto -109504C

Lisätiedot

Genano Oy. Sisäilmaseminaari Tampere 13.5.2014

Genano Oy. Sisäilmaseminaari Tampere 13.5.2014 Genano Oy Sisäilmaseminaari Tampere 13.5.2014 Genano sisäilmaseminaari ohjelma 08:30 Ilmoittautuminen ja aamiainen 09:00 Seminaarin avaus Jaakko Salminen, Genano Oy, toimitusjohtaja 09:15 Sisäilman laatu

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tilaama tutkimus 2012 Kari Reijula, Guy Ahonen, Harri Alenius, Rauno Holopainen, Sanna Lappalainen, Eero Palomäki, Marjut Reiman 9.6.2014

Lisätiedot

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä AVATER -tutkimushankkeen päätösseminaari 16.11.2016, Tampere 30.11.2016 1 Ohjeistuksen kehittäminen koulujen sisäilmaongelmien hallintaan

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö 8.2.2016 Soterko tutkimusseminaari 5.2.2016 1 Elin- ja työympäristön altisteisiin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 Sisäilmastokyselyt 2015 Käytännön järjestelyt ISS Proko Oy Nettikysely Insinööri Studio Oy Analysointi

Lisätiedot

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Tiedossa olevat puutteet rakenteissa, pinnoilla tai LVI-tekniikassa Aistinvaraisesti havaittavat merkit Käyttäjien poikkeava oireilu Tiedossa olevat puutteet Sisäilmaston

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pelkosenniemen koulu Koulutie 9, 98500 Pelkosenniemi Kyselyn ajankohta: Toukokuu 2015 Tilaaja: Pelkosenniemien kunta, sivistysosasto Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaama tutkimus 2012

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaama tutkimus 2012 Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaama tutkimus 2012 SAK:n Työympäristöseminaari ö i i 23.3.2013 Kari Reijula, professori Työterveyslaitos TTL:n tutkijat: Guy Ahonen,

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2009 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 29.4.2009 Faksi (09) 604 714 1(1) KOSTEUSVAURIOASTMAN TOTEAMINEN AMMATTITAUDIKSI Tapaturmavakuutus-

Lisätiedot

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17004 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Peltolan koulun työntekijöille tehtiin huhtikuussa 2017

Lisätiedot

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS)

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) Liisa KUJANPÄÄ 1, Sirpa RAUTIALA 1, Helmi KOKOTTI 2, and Marjut REIMAN 1,* 1 Finnish Institute

Lisätiedot

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Rakennusten ylläpito ja sisäilmaongelmien selvittäminen Käyttäjien huomioiminen ja tehtävät sisäilmaongelmien selvitysprosessissa Vesa Pekkola Ylitarkastaja

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen. Ass. Prof, PhD Heidi Salonen

Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen. Ass. Prof, PhD Heidi Salonen Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden selvittäminen Ass. Prof, PhD Heidi Salonen 10/6/2015 10/6/2015 Laki velvoittaa ja ohjaa Terveydensuojelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940763

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Kaisa Jalkanen, tutkija THL, Asuinympäristö ja terveys -yksikkö Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö YM:n, STM:n ja Suomen Kuntaliiton rahoittama projekti Rakennusten ylläpidon ja korjausten terveysja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä ALTISTUMISEN ARVIOINTI SISÄILMASTON LAATUUN VAIKUTTAVIEN TEKIJÖIDEN PERUSTEELLA Sisäilmastoseminaari 2015 Katja Tähtinen¹, Veli-Matti Pietarinen¹, Sanna Lappalainen¹, Anne Hyvärinen²,

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo?

Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo? Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo? Ylitarkastaja Pertti Metiäinen Valvira 15.10.2010 Pertti Metiäinen 1 Asumisterveystutkimukset Akateemiset tutkimukset perustutkimukset

Lisätiedot

Sairausdiagnoosit ja työkyvyttömyys. Kirsi Karvala LT, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Sairausdiagnoosit ja työkyvyttömyys. Kirsi Karvala LT, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Hyvinvointia työstä Sairausdiagnoosit ja työkyvyttömyys Kirsi Karvala LT, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri 2 Sidonnaisuudet LT, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri,

Lisätiedot

Sisäilmasairaan potilaan tutkiminen; runkona Majvik2-suositus

Sisäilmasairaan potilaan tutkiminen; runkona Majvik2-suositus 1 Sisäilmasairaan potilaan tutkiminen; runkona Majvik2-suositus Tuula Putus työterveyshuollon erikoislääkäri, professori tuula.putus@utu.fi 2 Mikä on Majvik2-suositus? Vuonna 1998 konsensuskokous ja ensimmäinen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Jari Latvala, ylilääkäri Sisäilmapalvelut, Työterveyslaitos 1 Aiheeseen liittyviä keskeisiä termejä ja määritelmiä Sisäilma: Rakenteiden rajaamalla alueella

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miksi lainsäädäntöä pitää uudistaa? Maailma muuttuu ympärillämme

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely

BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid Lähtökohta Suomessa tutkittu alun perin maatalouden

Lisätiedot

Anne Kekkonen Sisäilmatutkija Suomen Sisäilmakeskus Oy

Anne Kekkonen Sisäilmatutkija Suomen Sisäilmakeskus Oy Anne Kekkonen Sisäilmatutkija Suomen Sisäilmakeskus Oy Olen koulutukseltani luonnontieteiden kandidaatti ja pätevöitynyt työterveyshuollon asiantuntijaksi. Toimenkuvaani kuuluu sisäilma- ja työhygieeniset

Lisätiedot

Terveellinen sisäilma: Puhdasta ilmaa sairaalaympäristössä. Veli Koskinen 1.4.2014 KYAMK

Terveellinen sisäilma: Puhdasta ilmaa sairaalaympäristössä. Veli Koskinen 1.4.2014 KYAMK Terveellinen sisäilma: Puhdasta ilmaa sairaalaympäristössä Veli Koskinen 1.4.2014 KYAMK Halton Group pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1969 Perheyritys Liikevaihto 2013 170 M Toimintaa 24 maassa Toimiala:

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Herman Ojalan koulu Toholampi Kyselyn ajankohta: Helmikuu 2015 Tilaaja: Toholammin kunta Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu Topeliuksenkatu 41 a A, 00250

Lisätiedot

Suodatuksen ja sisäilmapuhdistimien mahdollisuudet vähentää pienhiukkasaltistusta sisätiloissa

Suodatuksen ja sisäilmapuhdistimien mahdollisuudet vähentää pienhiukkasaltistusta sisätiloissa Suodatuksen ja sisäilmapuhdistimien mahdollisuudet vähentää pienhiukkasaltistusta sisätiloissa 40. Ilmansuojelupäivät 18.-19.8.2015 Aimo Taipale, VTT Puhdasilmaratkaisut Pienhiukkaset ja niiden aiheuttamat

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pulkkilan peruskoulu Kyselyn ajankohta: Tammikuu 2013 Tilaaja: Siikalatvan kunta Lausunto -166134 Työterveyslaitos Oulussa 30.1.2013 Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

Pölyt pois yhteistyöllä. Vähennä jauhopölyä leipomossa

Pölyt pois yhteistyöllä. Vähennä jauhopölyä leipomossa Pölyt pois yhteistyöllä Vähennä jauhopölyä leipomossa Leipureiden sanomaa: "Jauhot tuotteessa, ei ilmassa eikä lattialla." "Kyllä yhteistyöllä onnistuu." "Samat ongelmat isoissa kuin pienissä leipomoissa"

Lisätiedot

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Helena Rintala ja Teija Meklin Sisäilmastoseminaari 13.3.2014 Taustaa qpcr (kvantitatiivinen PCR) on nopea menetelmä mikrobien toteamiseen Käytetty paljon

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Sisäympäristön terveyttä edistävät vaikutukset Jari Latvala Ylilääkäri Työterveyslaitos, Työtilat yksikkö 14.12.2016 Jari Latvala Hyvinvointia edistävän työtilan ulottuvuudet

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Tutkimusseloste 1(10) Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Kohde: Ivalon yläaste ja Ivalon lukio sekä vertailukouluna toiminut Inarin koulu Kuopio 29.01.2016 Jussi Lampi Asiantuntijalääkäri jussi.lampi@thl.fi

Lisätiedot

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Johdantoa Asunnon ja muiden oleskelutilojen terveellisyyteen vaikuttavat sekä kemialliset

Lisätiedot

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN KOETUT OLOSUHTEET JA SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN PÄIVÄKODISSA Sisäilmastoseminaari 16.3.2011 Marko Pulliainen LVI-talotekniikkateollisuus ry (1) TAUSTAA PÄIVÄKOTIEN ILMANVAIHTO, 2002 tavoitteena

Lisätiedot

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Sisäilmatyöryhmä 10.4.2014 Yhteistyötoimikunta 22.4.2014 Kaupunginhallitus 28.4.2014 Toimintaohjeet sisäilmaongelmissa 2 (12) Sisällys 1.

Lisätiedot

Kosteusvaurio-oireyhtymä Hengityselinsairauksien syy vai seuraus? Tuomo Kava, P-KKS Keuhkosairauksien ylilääkäri

Kosteusvaurio-oireyhtymä Hengityselinsairauksien syy vai seuraus? Tuomo Kava, P-KKS Keuhkosairauksien ylilääkäri Kosteusvaurio-oireyhtymä Hengityselinsairauksien syy vai seuraus? Tuomo Kava, P-KKS Keuhkosairauksien ylilääkäri Kärsitkö huonosta sisäilmasta? Mitä haittaa huonosta sisäilmasta on? Lievä: Viihtyvyyshaitta

Lisätiedot

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013 Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 Sisäilmatalo Kärki Oy www.sisailmatalo.fi Sisäilmastokyselyt 2013 2012 Henkilökunnan kysely 14.2-8.3.2013

Lisätiedot

Genano Oy. Sisäilmaseminaari Turku 6.5.2014

Genano Oy. Sisäilmaseminaari Turku 6.5.2014 Genano Oy Sisäilmaseminaari Turku 6.5.2014 Genano Oy Valmistaa markkinoiden tehokkaimmat ilmanpuhdistimet * Perustettu 1999 Pääkonttori Espoossa Henkilöstöä 30, Suomessa yli 20 2013 liikevaihto 4 ME Jo

Lisätiedot

Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas. Julkaistu Perustuu julkaistuun Käypä hoito -suositukseen

Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas. Julkaistu Perustuu julkaistuun Käypä hoito -suositukseen Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Julkaistu 6.10.2016 Perustuu 27.9.2016 julkaistuun Käypä hoito -suositukseen Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa Koodi Näytön aste

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

ILMANPUHDISTIMIEN VAIKUTUKSET PIENHIUKKAS-, MIKROBI- JA VOC- ALTISTUMISEEN SEKÄ OPPILAIDEN OIREISIIN KOULULUOKISSA (PUHHO)

ILMANPUHDISTIMIEN VAIKUTUKSET PIENHIUKKAS-, MIKROBI- JA VOC- ALTISTUMISEEN SEKÄ OPPILAIDEN OIREISIIN KOULULUOKISSA (PUHHO) ILMANPUHDISTIMIEN VAIKUTUKSET PIENHIUKKAS-, MIKROBI- JA VOC- ALTISTUMISEEN SEKÄ OPPILAIDEN OIREISIIN KOULULUOKISSA (PUHHO) Arto Pennanen, Martin Táubel, Anni-Mari Pulkkinen, Hanna Leppänen, Maria Valkonen,

Lisätiedot

Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014

Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 Miksi kodistaan kannattaa pitää huolta? Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 KOULURAKENNUKSET VETO-ONGELMIA 42 %:SSA RIITTÄMÄTÖN ILMANVAIHTO 40 %:SSA TUNKKAINEN ILMA

Lisätiedot