Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2010"

Transkriptio

1 Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2010 Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund ry SAFA Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry

2 PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2009 Tuumasta toimeen Neuvoja arkkitehdin valintaan Pientalojen suunnittelijoita oppaan tarkoituksena on tarjota sinulle, talon rakentamista suunnittelevalle, hyötytietoa rakennushankkeen ja suunnittelutyön organisoimisesta. Oppaasta löydät neuvoja mm. arkkitehdin asiantuntijuuden hyödyntämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi töitään esittelee yli 50 pientalosuunnitteluun erikoistunutta arkkitehtitoimistoa yhteystietoineen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! 1. OTA ASIANTUNTIJA AVUKSI Oman talon rakentaminen, laajentaminen tai korjaaminen on suuri päätös, joka vaikuttaa elämääsi vuosikausia. Jos rakennat ensimmäistä omaa taloasi, tulet huomaamaan, että rakennusprojektiin sisältyy monta mutkaa. Asiantuntijoiden käyttäminen hankkeessa auttaa toteuttamaan unelmasi ja varmistaa, että talo vastaa tarpeitasi. Suunnittelupöydällä lyödään lukkoon peräti 90 prosenttia rakennuskustannuksista. Myös rakennuksen tulevat käyttökustannukset määräytyvät suunnitteluvaiheessa. Suunnitteluvaihe on siis taloudellisestikin ratkaiseva. Hyvä suunnittelu takaa myös sen, että talosta tulee kaunis, kestävä ja tulevien asukkaiden tarpeita vastaava. Suunnitteluun on varattava riittävästi aikaa, asiantuntemusta ja taloudellisia resursseja, sillä suunnitteluun käytetty tunti saattaa säästää kymmenen tuntia rakennusaikaa työmaalla. 3

3 PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA MONEN TEKIJÄN SUMMA Rakennushankkeessa on valmistelu- ja käynnistysvaihe, suunnitteluvaihe ja rakennusvaihe, joka päättyy vasta lopputarkastukseen. Jokaisessa vaiheessa olet tekemisissä rakentamisen ammattilaisten kanssa. Rakennushankkeen tavallisimpia rooleja ovat tilaaja, pääsuunnittelija (joka on talonrakennushankkeessa arkkitehti); arkkitehti, rakennesuunnittelija, LVI-suunnittelija ja sähkösuunnittelija. Suuremmissa hankkeissa mukana voi olla myös rakennusautomaatiosuunnittelija, geosuunnittelija, sisustusarkkitehti, palokonsultti jne. Rakennustyön toteuttaa yleensä urakoitsija ja hanketta voi organisoida myös rakennuttajakonsultti. Ammattitaidon oikeaa käyttämistä on antaa tilaajan määritellä tavoitteet ja käyttää päätösvaltaa, suunnittelijoiden suunnitella ja urakoitsijoiden rakentaa. Tilaaja = rakennushankkeeseen ryhtyvä Rakennushankkeen tilaaja tunnetaan lainsäädännössä nimellä rakennushankkeeseen ryhtyvä. Rakennushankkeeseen ryhtyvän vastuulla on käyttää päätösvaltaa ja huolehtia siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hänen pitää lain mukaan yhdessä pääsuunnittelijan kanssa varmistaa riittävät edellytykset hankkeen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tilaajan on huolehdittava siitä, että rakentamisessa on otettu huomioon ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen periaatteet ja että rakennuspaikka on tarkoitettuun rakentamiseen sopiva. Pääsuunnittelija Jokaisessa rakennushankkeessa myös valmistalon rakentamisessa pitää lain mukaan olla pääsuunnittelija, joka vastaa suunnittelun kokonaisuudesta ja laadusta. Pientalohankkeissa pääsuunnittelijan tehtäviä hoitaa luontevimmin rakennuksen suunnitteleva arkkitehti. Hyvän pääsuunnittelijan tärkeimpiä ominaisuuksia on monipuolinen rakentamiseen ja suunnitteluun liittyvä kokemus. Pääsuunnittelijan tehtävänä on varmistua erityissuunnittelijoiden toimintaedellytyksistä ja vastata eri suunnitelmien yhteensopivuudesta. Pääsuunnittelija on mukana rakennushankkeessa koko ajan, aina alkukeskusteluista loppukatselmukseen saakka. Viimeistään pääsuunnittelija on otettava mukaan luonnosvaiheessa tai talotyyppiä valittaessa. PÄÄSUUNNITTELIJALLA ON KOKONAISVASTUU Suomen Rakentamismääräyskokoelman A2 mukaisiin pääsuunnittelijan velvoitteisiin kuuluu: huolehtia siitä, että käytettävissä ovat tarvittavat lähtötiedot ja että ne ovat ristiriidattomat ja ajan tasalla sekä saattaa ne suunnittelijoiden tietoon varmistaa, että kaikilla hankkeen suunnittelijoilla on tieto siitä, mikä osuus vaadittavista suunnitelmista on heidän vastuullaan huolehtia eri alojen suunnittelijoiden yhteistyön järjestämisestä osaltaan huolehtia, että laaditussa aikataulussa on suunnittelulle varattu riittävästi aikaa huolehtia, että tarvittavat suunnitelmat tehdään ja että suunnitelmat on todettu yhteensopiviksi ja ristiriidattomiksi. Arkkitehti Arkkitehdin tehtävä on tuottaa suunnitelma rakennuksen perusratkaisuksi tilaajan kanssa sovittujen tavoitteiden pohjalta. Hänen vastuullaan on suunnitella rakennuksesta toiminnallisesti ja esteettisesti hyvä kokonaisuus. Arkkitehdin tuottamia suunnitelmia ovat tavallisesti luonnokset, rakennuslupa- ja urakkakyselyasiakirjat sekä työpiirustukset ja -selostukset. Arkkitehti saattaa toisinaan toimia myös rakennuttajakonsulttina eli hankkeen organisaattorina. Tehtävän laajuudesta ja veloitusperusteista kannattaa sopia kirjallisesti etukäteen. Suomen Arkkitehtiliittoon kuuluvat arkkitehdit noudattavat yleisiä rakentamista ja ympäristöä koskevia säädöksiä sekä liiton omia ohjeita ja säännöksiä ammatinharjoittamisesta. Liiton ammattisäännöt velvoittavat vastuuntuntoiseen, tilaajan ja yhteiskunnan edut huomioon ottavaan toimintaan. Muista sopia kirjallisesti työmäärästä ja palkkiosta. Valmiin sopimusmallin löydät tämän oppaan liitteenä tai Rakennustiedon RT-kortista (RT ). LVI-suunnittelija LVI-suunnittelijan tehtäviin kuuluu rakennuksen lämpö-, vesi- ja ilmastointijärjestelmien suunnittelu. Joskus LVI-suunnittelijat toimivat myös rakennusautomaatiosuunnittelijoina. Sähkösuunnittelija Sähkösuunnittelijalle kuuluu kaiken rakennukseen liittyvän sähköistyksen ja kaapeloinnin, kuten tietotekniikkakaapelointien ja valaistuksen, suunnittelu. Sähkösuunnittelija avustaa tarvittaessa valaisinten tyypittämisessä. Urakoitsija Rakentaminen voidaan järjestää monella tavalla. Jos rakennat talosi itse hartiapankilla, olet samanaikaisesti tilaaja, rakennuttajakonsultti ja urakoitsija. Yleisin tapa on tehdä pääosa työstä hartiapankilla ja teettää osa työstä ammattilaisilla, kuten muurareilla ja kirvesmiehillä. Jos teetät rakentamisen kokonaisuudessaan ulkopuolisella urakoitsijalla, toimit tilaajana. Urakoitsijaa valittaessa tarjouksia kannattaa pyytää rakentajilta, joilla on sekä kokemusta että esimerkkejä hyvin toteutetuista samantyyppisistä hankkeista. Rakennustyönjohto (vastaava työnjohtaja, vastaava mestari) Lupaa tai muuta viranomaishyväksyntää edellyttävässä rakennustyössä tulee olla työn suorituksesta ja sen laadusta vastaava, joka johtaa rakennustyötä sekä huolehtii rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan ja hyvän rakennustavan mukaisesta työn suorittamisesta (vastaava työnjohtaja). (MRL 122.1) MISTÄ AMMATTILAINEN SUUNNITTELIJAKSI? Pätevän ammattisuunnittelijan hankkeeseesi löydät Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) ja Arkkitehtitoimistojen Liiton (ATL) jäsenistä: > arkkitehtihaku > toimistohaku arkkitehtitoimistojen omat www-sivut Arkkitehti-lehden pientalo- ja asumisteemanumerot kuntien rakennusvalvonnat Tutustu arkkitehdin aikaisempiin töihin ennen valintaa. Muista varmistaa ennen sopimuksen tekemistä suunnittelijan kelpoisuus tehtävään kunnan rakennusvalvonnasta! Huomioi myös, että jotkut suunnittelijat käyttävät virheellisesti nimikettä arkkitehti tai kutsuvat palvelujaan arkkitehtisuunnitteluksi, vaikka he eivät ole yliopistosta tai teknillisestä korkeakoulusta valmistuneita arkkitehteja. Suunnittelijat Rakennushankkeessa tarvitaan monenlaisia suunnittelijoita. Vastuullisin tehtävä on pääsuunnittelijalla. Muita suunnittelijoita ovat arkkitehtisuunnittelija, rakennesuunnittelija, LVI-suunnittelija ja sähkösuunnittelija. Rakennesuunnittelija Arkkitehdin rinnalla rakennetekniikan asiantuntijana toimii rakennesuunnittelija. Rakennesuunnittelija vastaa rakennushankkeessa rakennuksen lujuuslaskelmista ja rakenteiden rakennusfysiikasta eli lämpö- ja kosteusteknisestä toimivuudesta. Hän voi suorittaa myös maaperätutkimuksen.

4 PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2009 energiataloudellisia rakenne- ja materiaalivalintoja. Hyvä suunnittelu ottaa huomioon aina rakennuksen elinkaaren ja arvioi ympäristövaikutuksia. Tavoitteeksi kannattaa ottaa myös esteettömyys ja muuntojoustavuus: pitkäikäisellä rakennuksella on vuosikymmenien mittaan monenlaisia käyttäjiä, joista jonkun liikkumis- tai toimintakyky saattaa olla heikentynyt. Mieti etukäteen laatu-, kustannus-, laajuus- ja aikataulutavoitteesi, ja kirjoita ne muistiin. mallien avulla. Sinä valitset ehdotuksista yhden tarkempaa luonnossuunnittelua varten. Luonnos Valittua ehdotusta kehitetään edelleen luonnokseksi, jotta rakennuksen soveltuvuutta, rakennettavuutta ja rakennuskustannuksia voidaan tarkemmin arvioida. Luonnossuunnittelun jälkeen rakennuksen sijainti tontilla, päämateriaalit, toimintojen sijoittelu ja huoneiden koko rakennuksessa ovat selvillä. Myös kustannukset voidaan laskea. PEREHDY SÄÄNTÖIHIN JA MÄÄRÄYKSIIN Kaikkea rakentamista ohjataan lainsäädännöllä. Tärkeimpiä säädöksiä ovat maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL), maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) sekä Suomen rakentamismääräyskokoelma (RakMK). Niissä säädetään mm. yleisistä rakentamista koskevista vaatimuksista sekä suunnittelijoiden pätevyysvaatimuksista. Rakennusvalvontaviranomainen arvioi esimerkiksi pääsuunnittelijan kelpoisuuden hankekohtaisesti. Huolellisen rakennuttajan tietolähteitä: Suomen rakentamismääräyskokoelman A2 Rakennuksen suunnittelijat ja suunnitelmat erityisesti kohta Rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus Rakennustiedon RT-kortisto Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston ohjeet: Rakennuksen suunnittelijat ja suunnitelmat 3. TYÖN LAAJUUS MÄÄRÄÄ HINNAN Löydettyäsi sopivan arkkitehdin, keskustele hänen kanssaan perusteellisesti toiveistasi ja tavoitteistasi, sekä esittele hänelle tuleva rakentamispaikkasi. Näiden tietojen perusteella arkkitehti voi tehdä työtarjouksen. Arkkitehdin palkkion suuruuteen vaikuttaa ennen kaikkea työmäärä. Yksinkertaisimmillaan arkkitehdin palvelu voi olla tarpeiden kartoitusta ja kokoamista kirjalliseen muotoon tai avustamista tyyppitalon valinnassa ja talon sovittamisessa tontille. Laajimmillaan palvelu voi sisältää omakotitalon suunnittelun ensimmäisistä ideoista koko hankkeen suunnittelun ja rakennuttamisen hoitamiseen. Työmäärät voivat vaihdella toimeksiannon laajuudesta ja kohteesta riippuen muutamasta tunnista jopa tuhanteen tuntiin. Suuntaa antava arvio tavanomaisen noin 150 neliömetrin omakotitalon arkkitehtisuunnittelun ja pääsuunnittelun vaatimasta työmäärästä on noin 300 tuntia. Pääsuunnittelun tehtävien osuus on tästä karkeasti noin viidennes. ARKKITEHDIN SUUNNITTELUTYÖN VAIHEET hankesuunnitelma ehdotukset (1 3 erilaista) luonnos pääpiirustukset (rakennuslupaa varten tarvittavat piirustukset) työpiirustukset (urakkakyselyihin ja tavarahankintoihin tarvittavat piirustukset) Suunnittelu alkaa tavoitteiden asettamisesta Arkkitehti kartoittaa aluksi tarpeesi ja tontin antamat mahdollisuudet. Arkkitehti voi auttaa sinua tarpeittesi selvittämisessä, asettamisessa ja kirjaamisessa jo ennen varsinaista rakennuksen suunnittelua. Rakennushankkeesi onnistuminen riippuu alkuvaiheen selvityksistä, ja siitä, ja miten hyvin arkkitehti osaa hahmotella niistä toiveittesi mukaisen ja toteuttamiskelpoisen suunnitelman. Aikataulu- ja budjettiarvion antaminen arkkitehdille mahdollisimman varhain helpottaa työtä. Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää kestävän kehityksen mukaista rakentamista. Arkkitehdin ammattitaitoon kuuluu tehdä kestäviä ja Mihin rakentaa, missä järjestyksessä edetä? Rakennuspaikkasi kaavoitusasioiden selvittäminen ja muut rakennettavuustarkastelut antavat lähtökohdat rakennuksen suunnittelulle ja tontinkäyttöratkaisuille. Rakennuspaikan luonnonolosuhteet, sijainti ja ilmansuunnat vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millainen rakennus on ja miten se tontille luontevimmin asettuu. Rakennuspaikkaa valittaessa kannattaa huomioida, että tontin sijainti ja olosuhteet vaikuttavat rakennuksen kokonaisenergiankulutukseen ja samalla ekologisuuteen. Rakentaminen tiiviiseen, valmiiseen taajamaympäristöön säästää luontoa ja energiaa. Auringon lämmittävä vaikutus ja passiivisen aurinkoenergian hyödyntäminen vähentävät rakennuksen energiankulutusta jopa 10 prosenttia. Ensimmäiseksi selvitetään rakennuspaikan juridinen rakennettavuus, eli salliiko voimassa oleva asemakaava rakentamisen? Paljonko ja miten paikalle saa rakentaa ja millaisia lupaprosesseja siihen vaaditaan? Rakentaminen on mahdollista myös asemakaavan ulkopuolisille alueille, vaikka rakennuspaikka ei vielä olisikaan tontti. Arkkitehti voi selvittää haja-asutusalueella suunnittelutarveratkaisun tai asemakaava-alueella poikkeamispäätöksen tarpeen rakennusvalvontaviranomaisilta ja tehdä hakemuksiin tarvittavat asiakirjat. Jos rakentaminen on sallittua, seuraavaksi selvitetään miten se teknisesti onnistuu, minkälainen maaperä rakennuspaikalla on ja miten se vaikuttaa rakennusten sijoitteluun, perustamistapaan ja kustannuksiin. Suunnittelu etenee vaiheittain Arkkitehti voi koota ammattitaitoisen suunnittelijatyöryhmän omien verkostojensa avulla. Taitava arkkitehtisuunnittelija toimii taloudellisesti, optimoi tilankäytön ja suosii kestäviä ratkaisuja. Ihan aluksi Ennen suunnittelua pitää selvittää, mitä halutaan ja miten hanke toteutetaan. Tiedot kannattaa koota kirjalliseen nk. hankesuunnitelman muotoon. Yksinkertaistetusti hankesuunnitelma on muistiin kirjoitettu kuvaus siitä, mitä halutaan rakentaa. Hankesuunnitelman pitää sisältää ainakin: miten paljon ja mitä tiloja taloon aiotaan rakentaa, missä aikataulussa talo on tarkoitus toteuttaa ja mikä on sen kokonaisbudjetti. Lisäksi arkkitehdille voidaan antaa lähtökohdaksi pääasiallinen rakennusmateriaali. Arkkitehti osaa auttaa hankesuunnitelmasi laatimisessa. Ehdotukset Rakennuksen suunnittelu alkaa ehdotusten laadinnalla. Niitä voi olla useita, ja ne laaditaan hankesuunnitelman mukaisiksi. Rakennuksesta voi olla vaikea saada käsitystä pelkkien piirustusten avulla, minkä vuoksi arkkitehti voi selittää suunnitelmia lisäksi tietokone- tai pahvi-

5 Pääpiirustukset Suunnitelmien edistyessä luonnoksia pidemmälle tarvitaan asiantuntijoita mm. rakenteita, sähköjärjestelmiä ja kustannusten laskemista varten. Pääsuunnittelija johtaa erikoissuunnittelijoiden työtä, mutta viime kädessä sinä olet vastuussa hankkeesta. Tiivis yhteistyö arkkitehdin kanssa takaa parhaan lopputuloksen. Rakentamiseen ja yleensä myös muutostöitä varten tarvitaan aina rakennuslupa. Arkkitehti laatii rakennuslupapiirustukset ja voi sovittaessa hankkia myös luvassa tarvittavat liitteet ja asiakirjat yhdessä tilaajan kanssa. Suunnitelmien muuttamista ei pidä pelätä, vaikka rakennuslupa olisi jo haettu ja saatu seinien siirtely paperilla on helpompaa kuin valmiissa rakennuksessa. Lainsäädännön ja paikallisten määräysten tunteminen ja soveltaminen kuuluvat arkkitehdin ammattitaitoon ja tehtäviin. Työpiirustukset Pääpiirustusten ja rakennusluvan jälkeen arkkitehti laatii itse rakentamista varten tarkemmat työpiirustukset. Niiden pohjalta erityissuunnittelijat laativat rakenne-, sähkö- ja LVI-suunnitelmat. Näitä kaikkia suunnitelmia tarvitaan urakkatarjousten pyytämistä varten. 4. JA VIIMEIN...RAKENTAMINEN Piirustusten jälkeen on aika valita mahdollinen urakoitsija. Arkkitehti voi auttaa valitsemaan urakoitsijoita ja arvioimaan tarjouksia. Rakentajaa valittaessa kannattaa ottaa huomion tarjottu hinta, työn laatu ja kokemus vastaavista hankkeista. Hyvä, hieman kalliimpi rakentaja saattaa lopulta maksaa vähemmän kuin kokemattomampi, halvemman tarjouksen antanut urakoitsija. Laskutyönä vai kokonaisurakkana? Usein pääosa pientalon rakennustöistä tehdään ns. hartiapankilla ja osassa töitä on mukana ammattirakentajia esimerkiksi kirvesmiehiä, sähkö- ja LVI-asentajia tai muurareita. Jos teetät kaiken rakennustyön ammattilaisilla ja maksat tehdyn työn mukaan, puhutaan ns. laskutyöstä. Jos maksat tehdyistä tunneista ja käytetyistä materiaaleista, on erityisen tärkeää varmistaa tekijöiden ammattitaito. Laskutyön etuna on se, että maksat juuri siitä mitä tilaat. Voit myös teettää rakennusaikaisia muutoksia helpommin kuin kokonaisurakassa. Haittana on se, ettet etukäteen voi tarkkaan tietää projektin kokonaishintaa. Kokonaisurakasta puhutaan silloin, kun urakoitsijalta pyydetään tarjous valmiiden suunnitelmien mukaisen rakennuksen rakentamisesta. Kokonaisurakka jakautuu rakennus-, putki- ja sähköurakoihin. Urakoitsija antaa urakkatarjouksen yleensä työpiirustustasoisten suunnitelmien perusteella. Kaikista järjestelmistä tarvitaan suunnitelmat, jotta urakoitsija voi antaa sitovan kokonaistarjouksen. Rakennuttajakonsulttina toimiessaan arkkitehti neuvoo sopimusmallin valinnassa, toimii riippumattomana neuvonantajana rakentamisen aikana, hoitaa yhteydet urakoitsijaan ja varmistaa, että rakennus tehdään suunnitelmien ja muiden asiakirjojen mukaisesti. Hän neuvoo myös rakennushankkeen valvonnan järjestämisessä. Jokaisella pientalostyömaalla tarvitaan rakennustyön valvoja toteuttamistavasta riippumatta. 5. JOSKUS TARVITAAN MUUTOSTÖITÄ Joskus rakennussuunnitelmiin tulee muutoksia, eli lisä- ja muutostöitä, vielä urakkasopimusten solmimisen jälkeen. Näiden muutosten vaikutuksesta alkuperäiseen urakkahintaan on syytä sopia mahdollisimman nopeasti. Tärkeintä on, että pystyt erottamaan mikä kuuluu alkuperäiseen urakkaan ja mikä on lisä- tai muutostyötä. Ongelmia voi ehkäistä sopimalla asioista kirjallisesti etukäteen. Ongelmien välttämiseksi on luotu rakennusalan yhteiset pelisäännöt, mm. Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE 1995 (RT ) ja Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 (RT ). Jos olet tyytymätön hankkeen jonkun osapuolen tai palkkaamasi arkkitehdin palveluksiin, keskustele asiasta ensin arkkitehdin kanssa. Jos keskustelu ei auta, voit arkkitehteja koskevissa asioissa ottaa yhteyttä Suomen Arkkitehtiliittoon tai Arkkitehtitoimistojen Liittoon. Pyrimme auttamaan toimeksiantajan ja arkkitehdin välisissä ristiriitatilanteissa. Useimmiten tietoomme tuleet ristiriitatilanteet ovat syntyneet erimielisyyksistä kirjallisen sopimuksen puuttuessa. 6. TIEDOSTAVA RAKENTAA EKOLOGISESTI Rakennushankkeen ekologinen tarkastelu on tärkeää, sillä Suomessa rakentaminen ja rakennusten käyttö kuluttavat 40 prosenttia kaikesta ihmisen käyttämästä energiasta. Ekotaloksi kutsutaan taloa, jonka rakentaminen ja käyttö kuormittaa luonnonvaroja mahdollisimman vähän. Lämmityskustannukset ovat alhaiset hyvän eristyksen ja tehokkaan lämmitysjärjestelmän ansiosta. Laadukkaasti suunniteltu ja hyvin rakennettu talo on myös terveellinen ja kestävä: sen arvo säilyy. Ekotalo sopii ympäristöönsä, eikä pilaa alueen kulttuurimaisemaa. Ekotalon suunnittelijaa valittaessa kannattaa kysyä aikaisempien töiden ympäristötavoitteista. Energiansäästöä joka vaiheessa Ekotalon rakentaja säästää energiaa ja luonnonvaroja sekä rakennusettä käyttövaiheessa. Sen materiaalit ja rakennusosat ovat peräisin läheltä, ja ne voidaan kierrättää. Ympäristöluokitukset kertovat materiaalin turvallisuudesta ympäristön ja sisäilman kannalta. Vähällä energialla ja luonnonvaroilla tuotettu pitkäikäinen ja helposti kierrätettävä tuote on ympäristöystävällinen. Materiaalivalintoja kannattaa punnita tarkkaan. Esimerkiksi puuosien valmistamiseen tarvitaan vähemmän energiaa ja luonnonvaroja kuin metalliosien, mutta silti erityistä lujuutta vaativissa kohdissa metalli on kestävämpi ja siksi myös ekologisempi kuin puu. Puu on uusiutuva luonnonvara ja puun käyttö rakennuksissa sitoo hiilidioksidia. Puuosien valmistus ja työstö kuluttavat vähän energiaa ja puun kierrättäminen on helppoa. Betonin valmistus puolestaan kuluttaa paljon hiekkaa ja vettä, eikä sen kierrättäminen ole helppoa. Kaikilla rakennusmateriaaleilla on luontevat käyttökohteensa. Matalaenergiatalot kuluttavat puolet vähemmän lämmitysenergiaa verrattuna tavanomaisiin taloihin. Ympäristökuormitus vähenee edelleen, kun tarvittava energia hankitaan uusiutuvista energialähteistä, esim. puusta, auringosta tai maalämmöstä. Vaipan lämmöneristyskyvyllä on ratkaiseva vaikutus energiankulutukseen. Myös ilmanvaihtoon on kiinnitettävä huomiota, sillä Ilmanvaihto voi pahimmassa tapauksessa olla rakennuksen suurin energiasyöppö. Muista, että rakennuksen käytöllä on merkittävä vaikutus energiankulutukseen. Tutustu taloosi ja opettele asumaan siinä taloudellisesti! Rakennusten energiatehokkuusvaatimukset kiristyivät tuntuvasti vuoden 2010 alussa. Aiemmat, vuodesta 2008 voimassa olleet määräykset tiukentuvat noin 30 prosentilla. Uusilla määräyksillä annetaan velvoittavat ohjearvot rakennusten koko vaipan ja ilmavaihdon energiatehokkuudelle. Määräykset koskevat kaikkia uusia rakennuksia joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Uudet määräykset edellyttävät rakenteellisia uudistuksia rakennusten runkoihin ja eristekerrosten vahvistamista. Eristepaksuus puolestaan riippuu rungon kokonaisrakenteesta. Tilojen suunnittelulla on merkitystä Rakennuksen koko, ulkovaipan muoto sekä ikkunoiden pinta-ala ja suuntaus vaikuttavat ratkaisevasti lämmitysenergian tarpeeseen. Esimerkiksi oleskelutilat, joiden ikkunatkin ovat yleensä suurimmat, kannattaa sijoittaa talon eteläpuolelle niin, että aurinko lämmittää sisätilaa talvellakin. Makuuhuoneet, varastot ja muut tilat, joissa ei oleilla, sijoitetaan talon pohjois- ja itäreunoille. Ne toimivat puskurivyöhykkeenä lämpimimmille tiloille. Lämpöä tuottavat tilat, kuten sauna, taas heijastavat lämpöä tehokkaimmin talon keskellä. Muunneltavuus tuo pitkää ikää Rakennuksen käyttöikään vaikuttavat valitut materiaalit ja rakenneratkaisut sekä työn laatu. Tilojen pitäisi olla myös muunneltavissa, esimerkiksi jaettavissa, asukkaiden tarpeiden mukaan. Asukkaiden ikääntyminen ja liikkumisen esteettömyys tulisi ennakoida suunnittelussa. Pitkän iän varmistamiseksi uudelle talolle kannattaa laatia pitkäaikainen kunnossapitosuunnitelma.

6 PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2009 Passiivitalo on rakentamisen standardi Siinä missä ekorakentamisen kriteeristöt ovat vielä kehittymättömät, passiivitalon käsite on täsmällisesti määritelty, maailmanlaajuisesti tunnettu energiatehokkaan rakentamisen standardi. Passiivitalostandardin mukainen rakentaminen on toistaiseksi yleisempää muualla Euroopassa. Passiivitalon suomalaiset määritelmät on johdettu eurooppalaisista normeista vaativampaan pohjoiseen ilmastoon sopiviksi. Passiivitalossa kaikki tai lähes kaikki lämmitykseen tarvittava energia saadaan aurinkoenergiaa tai rakennuksen käytön aiheuttamaa lämpöä hyödyntämällä. Se on kauttaaltaan erittäin paksusti eristetty, äärimmäisen ilmatiivis talo, joka kierrättää sisäilmaa tehokkaasti koneellisella ilmanvaihdolla sekä ottaa siitä suuren osan, parhaimmillaan yli 80 prosenttia, lämpöä talteen. Matalaenergia- ja passiivitalojen yhteisiä piirteitä ovat muun muassa ilmaisten energialähteiden (sisäiset lämpökuormat ja aurinkoenergia), ilmanvaihdon lämmityksen, lämpöpumppujen, aurinkokeräimien ja hitaasti lämpöä luovuttavien tulisijojen suosiminen lämmityksessä ja lämpimän käyttöveden tuottamisessa. LUE LISÄÄ EKORAKENTAMISESTA - > ekologisesti kestävän suunnittelun linkkilista - Matalaenergiarakentaminen, asuinrakennukset -julkaisu (Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL, Sitran julkaisarja) - laske oman hankkeesi ympäristöystävällisyys: rakennusmateriaalien päästöluokituksista: (D3 Rakennusten energiatehokkuus, määräykset ja ohjeet) 7. KIMPPARAKENNUTTAMINEN ON VARTEENOTETTAVA VAIHTOEHTO Ryhmä- eli kimpparakentaminen tarkoittaa lyhyesti sitä, että ryhmä ihmisiä rakentaa yhdessä, jolloin suunnittelussa, hankinnoissa ja rakentamisessa saadaan massaetuja. Yksilöllisesti räätälöityjä kimppahankkeita voidaan rakennuttaa pienemmällä riskillä ja edullisemmin kuin valmiina ostettuja asuntoja. Se on varteenotettava tapa saada aikaan kohtuuhintaisia asuntoja. Kimpparakentaminen ei ole vain nykypäivän ilmiö: ennen sotia ja perustajaurakoitsijoiden eli ns. grynderien ilmestymistä perheet rakennuttivat jopa kerrostaloja yhdessä. Oli tavallista, että tietyn ammattikunnan edustajat, esim. rautatieläiset, perustivat yhdessä asunto-osakeyhtiön, hakivat lainaa, luvat ja arkkitehdin ja rakennuttivat taloja. Ryhmärakentamisessa mm. tonttikustannukset pienenevät ja suunnitelmia on helpompi ohjata toivotun laatutason mukaisiksi. Uusiutuvaa energiaa, kuten maa- ja aurinkolämpöä hyödyntäviä järjestelmiä on edullisempaa hankkia yhdessä. Säästöjä syntyy myös ammattilaisten palkkaamisessa: Suunnittelija ottaa mieluummin tehdäkseen isomman urakan, jossa voi yhdistää monta työmaata. Useamman talon muodostaman kylän suunnittelu tuottaa yhtenäisen ja harmonisen elinympäristön. LUE LISÄÄ KIMPPARAKENNUTTAMISESTA JA TUTUSTU HANKKEISIIN Valmisteilla on ryhmärakennuttamisen portaali, johon tulee tietoa ryhmärakennuttamiseen liittyvistä asiakirjoista, sopimusmalleista ja lainsäädännöstä. Lisäksi portaalin avulla voi etsiä itselleen sopivaa ryhmää tai rakennuspaikkaa. Lue lisää: SUUNNITTELUSOPIMUS 1. Tilaaja ja yhteyshenkilö 2. Arkkitehti ja yhteyshenkilö 3. Kohde 4. Tehtävä ja sen tarkempi sisältö * Pääsuunnittelu Arkkitehtisuunnittelu Rakennuttamistehtävät Valvontatehtävät 4.1 Lisätehtävät mukaan. mukaan. mukaan. mukaan. 5. Suunnitelmien käyttötarkoitus 6. Tulosteet ja aikataulu Ehdotukset /. mennessä Pääpiirustukset /. mennessä Luonnos /. mennessä Työpiirustukset /. mennessä 7. Veloitusperusteet Kokonaispalkkio, sis. alv 22 % Aikapalkkio /h, sis. alv 22 % Lisä- ja muutostyöt /h, sis. alv 22% Alustava työmääräarvio h Muu 7.1 Veloitusperusteiden tarkistus * Tähän kohtaan merkitään, minkä mukaan tehtävän tarkempi sisältö määräytyy (tehtäväluettelo/muu erillinen liite)

7 PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2010 A-PISTE ARKKITEHDIT OY ARKKITEHTITOIMISTO A.H ARKKITEHTITOIMINTA A Maksuerät. maksuerä, kun sopimus on allekirjoitettu. maksuerä, kun ehdotukset ovat valmiit. maksuerä, kun luonnos on valmis. maksuerä, kun pääpiirustukset ovat valmiit. maksuerä, kun työpiirustukset ovat valmiit ARKKITEHTUURI- JA SISUSTUSTOIMISTO AIKA ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA AITTOLA OY ARKAK ARKKITEHTIKONTTORI OY ARKLUOPA ARRAK ARKKITEHDIT OY ASU TALO SUUNNITTELU AVANTO ARKKITEHDIT OY maksuerä, kun AVARIO ASTA BJÖRKLUND, RISTO IIVONEN ARKKITEHDIT OY Kulujen veloitus Matkakulut mukaan Kopiokulut Muut kulut ARKKITEHDIT D4 OY DOVENTUS OY ARKKITEHTITOIMISTO MERJA ESKOLA GROOP & TIENSUU ARKKITEHDIT OY ARKKITEHTITOIMISTO AKI HILTUNEN Maksuehdot ARKKITEHTITOIMISTO HOVI & NIKKI OY ARKKITEHTITOIMISTO HUVILA OY päivää netto, viivästyskorko korkolain (633/1982) 4 mukainen enimmäiskorko sopimuksentekohetkellä /. ARKKITEHTITOIMISTO JÄRVI M. OY ARKKITEHTUURITOIMISTO KAJASVIITA Vastuun määrä ja vakuutus Konsultin vastuu toimeksiannosta on kuluttajansuojalain (38/1978) mukainen. ARKKITEHDIT KANERVA OY ARKKITEHTITOIMISTO KANTTIA2 OY Konsultilla on laajennettu konsulttivastuuvakuutus. Konsultilla ei ole konsulttivastuuvakuutusta. ARKKITEHTITOIMISTO TAPANI KIVINEN ARKKITEHTITOIMISTO LIISA KOCK Muut ehdot KOHINA HELSINKI ARKKITEHTUURITOIMISTO KOUVO & PARTANEN ARKKITEHTITOIMISTO KIMMO KUISMANEN ARKKITEHTUURITOIMISTO SAMPPA LAPPALAINEN OY LINJA ARKKITEHDIT OY Erimielisyyksien ratkaiseminen ARKKITEHTITOIMISTO LIVADY OY ARKKITEHTITOIMISTO ANTTI LUUTONEN OY ARKKITEHTITOIMISTO MINNA MAGNUSSEN ARKKITEHTITOIMISTO ART MICHAEL OY Tätä sopimusta on laadittu samansanaiset kappaleet molemmille osapuolille. Täydentävin osin sovelletaan Konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE 1995 siltä osin kun ne eivät ole ristiriidassa pakottavan kuluttajansuojalainsäädännön kanssa. ARKKITEHTITOIMISTO PET MICHAEL OY ARKKITEHTITOIMISTO MUNNU.COM ARKKITEHDIT MAIJA NIEMELÄ JA PENTTI MYLLYMÄKI ARKKITEHDIT NRT OY Paikka ja päiväys ARKKITEHTUURITOIMISTO ANNE-MARJO PANU POOK ARKKITEHTITOIMISTO OY ARKKITEHTITOIMISTO ULLA REUNANEN ARKKITEHTITOIMISTO HANNA ROUTA ARKKITEHTITOIMISTO SABELSTRÖM ARKITEKTKONTOR OY tilaaja arkkitehti SANAKSENAHO ARKKITEHDIT OY SCHAUMAN ARKKITEHDIT OY Liitteet Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot, KSE 1995 Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelo Pääsuunnittelun tehtäväluettelo ARKKITEHTITOIMISTO STENVALL TIMOLA VARHI OY ARKKITEHTITOIMISTO RISTO SYVÄNIEMI...60 TAKT/ARKKITEHTI- JA VALAISTUSSUUNNITTELUTOIMISTO ARKKITEHTITOIMISTO TENHO ARKKITEHTITOIMISTO JUHA TUHKANEN OY ARKKITEHTITOIMISTO EEVA VALLA VVR

8 A-PISTE ARKKITEHDIT OY ARKKITEHTITOIMISTO A.H. a-piste arkkitehdit oy Perustamisvuosi: 1996 Jenni Hölttä Y-tunnus: Telakkakatu 3 A 2a, Helsinki Puhelinnumero: info@a-piste.fi Arkkitehtitoimisto A.H. Perustamisvuosi: 2006 Anna Hänninen Y-tunnus: Hiidenkiventie 5 A, Helsinki Puhelinnumero: arkkitehtitoimisto.ah@kolumbus.fi Konsulttivastuuvakuutus: Ei Tarkoituksenani on suunnitella ympäristöä ja sen kulttuuriarvoja huomioivaa, rakennusperinnettä kunnioittavaa arkkitehtuuria, joka tehdään käyttäjälleen. Suunnittelemme: pientaloja vapaa-ajanasuntoja saunoja laajennuksia- ja muutoksia peruskorjauksia 14 15

9 ARKKITEHTITOIMINTA A4 ARKKITEHTUURI- JA SISUSTUSTOIMISTO AIKA Arkkitehtitoiminta A4 Perustamisvuosi: 2000 Jukka Takamaa Y-tunnus: Yrjänäisenranta 10, Oulu Puhelinnumero: Konsulttivastuuvakuutus: Ei Toimistolla on kokemusta noin 65 pientalon suunnittelusta sekä puu- että kivirakenteisena. 3D mallinnus toteutetaan Archicadillä ja 2D lupakuvat Autocadillä. Arkkitehtuuri- ja sisustustoimisto AIKA Perustamisvuosi: 2006 Tuija Leimu, arkkitehti SAFA/sisustusarkkitehti SIO Y-tunnus: Lauttasaarenmäki 4, Helsinki Puhelinnumero: Fax: (09) Pientalo kasvaa maisemasta. Yksilöllisesti suunniteltu asunto on kuin räätälöity puku, ainutlaatuinen, jäljittelmätön kokonaisuus. Onnistunut arkkitehtuuri täydentää merkityksellisellä tavalla ympäristöä ja kertoo asukkaistaan. Kodin rakentaminen on yksi ihmiselämän suurimmista projekteista. Suunnittelumme huomioi esteettiset, toiminnalliset ja taloudelliset lähtökohdat parhaalla mahdollisella tavalla. Lopputuloksena on viimeistä piirtoa myöten laadukas kokonaisuus. Suunnittelemme pientaloja yhteistyössä Arhitektuuribüroo JVR Oy:n Kalle Vellevoogin kanssa ( Toimialat: rakennus- ja pääsuunnittelu pientalosuunnittelu korjaus- ja täydennysrakentaminen sisustusarkkitehtuuri Referenssikuvat: Yksityistalo, Rohuneemen kylä, Viro, 2003 Pientaloalue rantapuistossa, Seedri- ja Remmelgakadut, Pärnu, Viro,

10 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA AITTOLA OY ARKAK ARKKITEHTIKONTTORI OY arkak arkkitehtikonttori oy Perustamisvuosi: 1976 Yhteyshenkilöt: Asko Kinnunen, Juuso Kinnunen Y-tunnus: Pohjanpolku 3, Espoo Puhelinnumero: / Asko, / Juuso asko.kinnunen@arkak.fi, juuso.kinnunen@arkak.fi Arkkitehtitoimisto Jukka Aittola Oy Perustamisvuosi: 1984 Matti Tölö Y-tunnus: Kaskenkaatajantie 18, Espoo Puhelinnumero: (09) , arktsto@arkaittola.fi Suunnittelemme pientaloja ja vapaa-ajan asuntoja. Tavoitteenamme on suunnitella asiakkaan lähtökohdista, toiveisiin ja tarpeisiin eläytyen, ympäristöä kunnioittaen, toimivia ja kauniita sekä rakenteiltaan kestäviä tiloja. Asumisen ilostuttamiseksi. Toimialat: pientalosuunnittelu rivitalot kerrostalot julkiset rakennukset toimisto-ja liikerakennukset peruskorjaukset aluesuunnittelu rakennuttaminen puurakentaminen turvallisuussuunnittelu Toteutettuja suunnitelmia: As Oy Blindudd, Espoo As Oy Nuolirinne 4, Espoo Ok-talo Perimaa Turku Villa Aamutuuli, Espoo Ok-talo Mustikka, Kirkkonummi Ok-talo Kuusela, Espoo Asuntomessutalo Aurinkokello, Jyväskylä Asuntomessutalo Turkutalo, Raisio Asuntomessutalo Puun Ajan Talo, Koetalo, Raisio Precut-Plattform järjestelmätutkimus, Tekes Pientalokohteita n. 40 kpl, kesäasuntoja n. 10 kpl TÄSTÄ PUUTTUU cd:lllä teille tulleet kuvat

11 ARKLUOPA ARRAK ARKKITEHDIT OY Arkluopa Perustamisvuosi: 2004 Yhteyshenkilöt: Antti Luopa Y-tunnus: Mannerheimintie 94 B 46, Helsinki Puhelinnumero: antti.luopa@arkluopa.com Asuntosuunnittelu: pientalot vapaa-ajan asunnot Pääsuunnittelijan tehtävät Omatoimirakentaminen Urakkatarjousmenettely Toteutuneita pientaloja noin 95 kpl. ARRAK Arkkitehdit Kiiskilä Rautiola Rautiola Oy Perustamisvuosi: 1976 Hannu Kiiskilä, Esko Rautiola, Matti Rautiola Y-tunnus: Pursimiehenkatu 6 C, 5. krs, Helsinki Puhelinnumero: (09) Fax: (09) etunimi.sukunimi@arrak.com

12 ASU TALO SUUNNITTELU AVANTO AVANTO ARKKITEHDIT OY Avanto Arkkitehdit Oy Perustamisvuosi: 2004 Yhteyshenkilöt: Ville Hara ja Anu Puustinen Y-tunnus: Töölönkatu 38 A, Helsinki Puhelinnumero: Konsulttivastuuvakuutus: On Avanto Arkkitehdit Oy on nuori ja innovatiivinen arkkitehtitoimisto. Tarjoamme arkkitehti- ja pääsuunnittelua luonnoksista toteutukseen. Käytössämme on uusin tekniikka ja ohjelmistot. Työskentelemme oliopohjaisesti 3D-mallilla, mikä mahdollistaa havainnekuvien ja määrälaskentatietojen helpon tuottamisen asiakkaalle. Olemme myös perehtyneet matalaenergia- ja passiivitalojen suunnitteluun. Arkkitehtuurimme lähtee aina tilaajan maailmaan eläytymisestä ja ympäristön vaatimusten huomioimisesta. Tehtävämme on luoda onnistunut kokonaisuus rakennushankkeen monen eri osapuolen erilaisista toiveista. Haluamme luoda kestävistä, aidois- Suunnittelutoimisto Heikki Halsti Oy / ASU TALO Suunnittelu Yhteyshenkilöt: Harri Halsti, arkkit. SAFA Y-tunnus: Oikokatu 2 A 9, Helsinki Puhelinnumero: / Harri Halsti / Heikki Halsti etunimi.sukunimi@halstioy.com wc 9x21 et 9x21 pukuh. pesuh. sa tupakeittiö olohuone 10x21 9x21 9x21 ah ah ta materiaaleista elämyksellistä, tilallisesti rikasta arkkitehtuuria. Olemme suunnitelleet useita yksilöllisiä ja laadukkaita pientaloja. Töitämme on julkaistu yli sadassa kotimaisessa ja kansainvälisessä julkaisussa. Lisää tietoa projekteistamme löytyy nettisivuiltamme Konsulttivastuuvakuutus: On lasikuisti ASU TALO tuotemerkki on rekisteröity v Merkin käyttöoikeus on ollut vuodesta 2000 myös Suunnittelutoimisto Heikki Halsti Oy:llä; Helsingissä toimivalla arkkitehtuuri-, sisustussuunnittelu- ja insinööritoimistolla. Pientalosuunnittelusta toimistossa vastaavat arkkit. SAFA Harri Halsti ja ins. Heikki Halsti sekä sisustussuunnittelusta sis.arkkit. SIO Raili Halmetmaa-Halsti Toimiston päätoimialoja ovat koulujen laajennukset ja peruskorjaukset. Toimiston työntekijät ovat tehneet jo 30 vuoden ajan myös pientalosuunnitelmia. Suunnittelemiemme pientalokohteiden joukosta löytyy puurakenteisia ja harkkorakenteisia omakoteja sekä hirsi- ja puurakenteisia loma-asuntoja. Olemme tehneet myös pientalojen peruskorjaussuunnitelmia ja laajennuksia. Pääsuunnittelijana autamme muiden suunnittelijoiden valinnassa, huolehdimme suunnitelmien yhteensovittamisesta ja tarvittaessa huoltokirjan runko-osan laadinnasta. Käytämme Autocad- ja Archicad-ohjelmia. Toteutettuja suunnitelmia: 2004 Villa-Freese, Aspudden Tukholma 2005 Talo Mannonen, Herttoniemi Helsinki 2006 Villa-Maarit, Henttaa Espoo 2007 Villa-Malla, Porkkalanniemi Kirkkonummi 2008 As. Oy Kulmanotko Talo C, Espoo 22 23

13 AVARIO ASTA BJÖRKLUND, RISTO IIVONEN ARKKITEHDIT OY Asta Björklund, Risto Iivonen Arkkitehdit Oy Perustamisvuosi: 2005 Yhteyshenkilöt: Asta Björklund ja Risto Iivonen Y-tunnus: Kuortaneenkatu 5, Helsinki Puhelinnumero: / Björklund, / Iivonen Fax: (09) arkkitehdit@bjorklund-iivonen.fi Arkkitehtisuunnittelua vuodesta 1978 Suomessa ja Saksassa: tonttien käyttösuunnitelmat asuntoryhmät yhdenperheentalot vapaa-ajan asunnot korjaus- ja täydennysrakentaminen sisustussuunittelu Avario Perustamisvuosi: 2003 Yhteyshenkilöt: Matti Haikola Y-tunnus: Kirkkokatu 4 A 45, Oulu Puhelinnumero: matti.haikola@avario.fi Toteutettuja suunnitelmia: Villa Bergkulla, Espoo 2009 Ketjutalo Törmäpääsky, Vantaa 2008 Talo Tuomainen, Vantaa 2008 Talo Halme, Kerava 2010 Villa Schreiber, Dresden 2008 Apartements Goetheallee, Dresden 2005 Haus Kampmeier-Leimkühler, Dresden 2005 Villa am Elbhang, Dresden 2003 Haus Hien, Radebeul 2003 Avario on seitsenvuotias, vireä oululainen arkkitehtitoimisto. Pientalorakentajille Avario tarjoaa kattavat arkkitehti-, sisustus- ja pääsuunnittelupalvelut. Yhteistyöverkoston kautta asiakkaat saavat käyttöönsä myös vastaavan työnjohtajan palvelut, kustannusarviot ja avaimet käteen -toteutukset. Toteutettuja suunnitelmia: Avarion toimintahistoriaan kuuluu useita kymmeniä toteutettuja pientaloprojekteja pääasiassa Oulun seudulla. Avarion suunnittelemia kohteita on julkaistu kotimaisissa ja kansainvälisissä alan julkaisuissa. Katso lisää referenssikohteita internet-sivuilta

14 ARKKITEHDIT D4 OY DOVENTUS OY Arkkitehdit D4 Oy Perustamisvuosi: 1988 Jarmo Saari Y-tunnus: Otsonkallio 2, Espoo Puhelinnumero: (09) Fax: (09) Suunnittelupalvelumme sisältävät mm. pientalot, vapaa-ajan asunnot sekä saneeraukset ja laajennukset: luonnossuunnittelu, pääpiirustukset ja rakennuslupahakemus, toteutuspiirustukset, 3D-mallinnus, sisustussuunnittelu, yms. tilaajan toiveiden ja tarpeen mukaan. Kauttamme järjestyvät myös rakenne-, lvi-, sähkö- ja pihasuunnittelu sekä kustannuslaskenta. Arkkitehdit D4 Oy on Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry:n jäsen. Doventus Oy Perustamisvuosi: 2003 Tero Seppänen, toimitusjohtaja, arkkitehti SAFA Y-tunnus: Sinimäentie 10 A, Espoo Puhelinnumero: (09) Fax: (09) Tee onnistunut matka uuteen kotiin! Doventus Oy:ssä tiedämme, että onnistunut ja yksilöllinen rakennushanke syntyy asiakkaan toiveista yhdistettynä asiantuntijoiden ammattitaitoon, luovuuteen ja kokonaisuuksien hallintaan. Haluamme toteuttaa asumiseen liittyvät unelmasi. Doventuksesta saat kaikki suunnittelupalvelut parhailta osaajilta. Kattavat suunnittelupalvelumme: arkkitehti- ja pääsuunnittelu sisustus- ja valaistussuunnittelu rakennesuunnittelu Olemme erikoistuneet: yksilölliset pientalot laadukkaat vapaa-ajan asunnot vaativat saneerauskohteet suunnittelu- ja projektinjohtopalvelut tontti- ja kiinteistöanalyysit ennen ostopäätöstä 26 27

15 ARKKITEHTITOIMISTO MERJA ESKOLA GROOP & TIENSUU ARKKITEHDIT OY Groop&Tiensuu Arkkitehdit Oy Perustamisvuosi: 1981 Annika Groop, Jyrki Tiensuu Y-tunnus: Laidunrinne 7C, Espoo Puhelinnumero: (09) Fax: (09) Erikoisosaamisemme yksi osa-alue on asuntosuunnittelu, sekä uudisrakentaminen että peruskorjaussuunnittelu. Tarjoamme osaavaa arkkitehtisuunnittelua luonnoksista toteutukseen ja sisustukseen asti. Toimintaperiaatteidemme mukaan pääsuunnittelu sisältyy aina tehtävään. Lähtökohtamme on aina uusi ja erilainen, tavoitteena asiakkaan näköinen arkkitehtuuri, jossa ympäristö ja muut suunnittelua ohjaavat näkökohdat sovitetaan onnistuneesti yhteen. Pyrimme toiminnalliseen selkeyteen ja tilallisesti mielenkiintoisiin ratkaisuihin, joissa toteutuu arjen estetiikka. Arkkitehtitoimisto Merja Eskola Perustamisvuosi: 2005 Yhteyshenkilöt: Merja Eskola Y-tunnus: Pasilan puistotie 8, Helsinki Puhelinnumero: Fax: (09) Toteutuneita projekteja löydät osoitteesta Suunnittelun lähtökohtana ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet. Tavoitteena on vuorovaikutteisesti, yhdessä keskustellen luoda asukkailleen sopiva koti. Talo, joka on selkeä, toimiva ja neliöistä riippumatta avaran tuntuinen. Asunto, jossa asumisen arjessakin on ripaus juhlaa. Tärkeää on myös sisä- ja ulkotilojen joustava yhteys: kuistit, terassit, parvekkeet ja patiot. Tavoitteet ovat toiminnallisuuden ja esteettisyyden lisäksi myös taloudellisia ja teknisiä. Rakentamisen ratkaisuilla tulisi saavuttaa energiatehokas, terve ja riskitön talo. Pitkällä tähtäimellä on hyötyä myös siitä, että suunnitellaan ja toteutetaan niin sanottu elinkaarikoti, jossa asuminen ja eläminen on helppoa niin vauvalle kuin vaarillekin ja jossa tarpeiden muuttuessa myös tilojen muuntaminen on mahdollista. Toteutettuja suunnitelmia: Talo Sundström, Laajasalo Helsinki Paritalo Valjastie 8, Suutarila Helsinki Talo Tuononen, Nurmijärvi Talo Sorri-Suhonen, Kattilalaakso Espoo Talo Iivarinen, Kaleva Kerava Talo Ahorinta, laajennus, Ilola Vantaa Talo Väisänen, Matari Vantaa Pihatalo Lassila, Vartiokylä Helsinki Talo Turunen, laajennus, Pornainen Villa Vallaton, Laajasalo Helsinki 28 29

16 ARKKITEHTITOIMISTO AKI HILTUNEN ARKKITEHTITOIMISTO HOVI & NIKKI OY Arkkitehtitoimisto Aki Hiltunen Perustamisvuosi: 2006 Aki Hiltunen Y-tunnus: Haahkatie 10 A, Helsinki Puhelinnumero: Fax: (09) Suunnittelemme yksilöllisiä pientaloja ja loma-asuntoja. Palvelumme perustana ovat asiakkaan tavoitteet, toiveet ja unelmat. Lopputuloksena syntyy hyvin suunniteltu, laadukas ja toimiva koti, joka on asukkaidensa näköinen. Yhteistyöverkostomme avulla palvelemme asiakkaitamme monipuolisesti. Palvelumme sisältää arkkitehtisuunnittelun koko kirjon hanke- ja luonnossuunnitelmista aina yksityiskohtaisiin toteutusasiakirjoihin. Suunnittelumme on tietomallipohjaista, joten suunnitelmat ovat havainnollisina 3D-kuvina luonnosvaiheen alusta asti. Määrätietoja on tietomallista saatavilla kustannuslaskentaa varten suunnitteluprosessin joka vaiheessa. Toimistollamme on yli 20 toteutettua tai rakenteilla olevaa korjausrakentamis- ja pientalokohdetta. Ota yhteyttä ja tule keskustelemaan hankkeestasi! Arkkitehtitoimisto Hovi & Nikki Oy Perustamisvuosi: 2007 (aiemmin Arkkitehtitoimisto Hovi Oy 1981 ) Petteri Nikki Y-tunnus: Tornatorintie 3, Kotka Puhelinnumero: (05) Fax: (05) S ähköpostiosoite: posti@hovi-nikki.fi Pientalot, huvilat, asuntoryhmät, laajennukset, peruskorjaukset aina tavoitteena asiakkaan toiveet täyttävä, ympäristön antamien lähtökohtien mukainen toteutus. Palvelut: ranta-asemakaavat ja asemakaavat rakennus- ja pääsuunnittelu avustus tontin valinnassa tontinkäyttösuunnitelmat avustus urakoiden ja tarvikkeiden kilpailuttamisessa avustus myös valmiin, tontille sopivimman talopaketin valinnassa avaimet käteen -toteutukset tarvittaessa Toteutettuja suunnitelmia mm: Talo Halme, 2009 Loma-asunto Illi, 2007 Talo Salmenvirta,

17 ARKKITEHTITOIMISTO HUVILA OY ARKKITEHTITOIMISTO JÄRVI M. OY Arkkitehtitoimisto Järvi M. Oy Yhteyshenkilöt: Marketta Järvi Y-tunnus: Oravannahkatori 1, Espoo Puhelinnumero: (09) , Toimistomme suunnittelee pientaloja, niiden laajennuksia sekä loma-asuntoja ulkosaaristosta tunturiin. Teemme myös saneerauksia ja sisustussuunnittelua. Työn lähtökohtana on asiakas toiveineen ja ympäristö mahdollisuuksineen. Tutustu lisää: Arkkitehtitoimisto Huvila Oy Perustamisvuosi: 2006 Yhteyshenkilöt: Katja Maununaho Y-tunnus: Isokaari 15, Helsinki Puhelinnumero: (09) Olemme vuonna 2006 perustettu, Helsingissä toimiva arkkitehtitoimisto. Suunnittelemme taloja ihmisille taloja, jotka ovat kotoisasti asukkaidensa näköisiä ja joissa on juuri oikea tunnelma. Palvelumme kattavat suunnitteluvaiheet rakennuksen luonnoksista aina sisustus- ja valaistussuunnitteluun. Pääsuunnittelijana yhtenä tärkeimmistä tehtävistämme näemme suunnitteluprosessin kokonaisuuden hallinnan ja siihen liittyen tiedonkulusta vastaamisen. Yhteistyöverkostomme kautta löytyy projekteihin tarvittaessa myös muu suunnittelija- ja toteutustiimi

18 ARKKITEHTUURITOIMISTO KAJASVIITA ARKKITEHDIT KANERVA OY POEMA / Arkkitehtuuritoimisto Kajasviita Perustamisvuosi: 2007 Tony Kajasviita Y-tunnus: Puistokaari 6 a 10, Helsinki Puhelinnumero: tony@kajasviita-ark.fi Idearikasta arkkitehtuuria pienimuotoisista saunamökeistä pientaloyhdyskuntien suunnitteluun. Kokemusta, resursseja, näkemystä ja intohimoa. Arjen arkkitehtuuria, uniikkikohteita ja sarjavalmisteisia koteja. Arkkitehdit Kanerva Oy Perustamisvuosi: 1997 Seppo Kanerva, Marjatta Kanerva Y-tunnus: Vuorineuvoksentie 4, Helsinki Puhelinnumero: , Fax: (09) seppo.kanerva@jippii.fi Konsulttivastuuvakuutus: Ei Yksilöllisiä pientaloja tilaajan toiveet huomioiden

19 ARKKITEHTITOIMISTO KANTTIA2 OY Arkkitehtitoimisto Kanttia2 Oy Perustamisvuosi: 1998 Mika Huhtala / Anu Montin Y-tunnus: Kauppurienkatu 11 B 32, Oulu Puhelinnumero: (08) kanttia2@kanttia2.fi Kantti on kulmaa, särmää, näkökulmaa ja rohkeutta. Suunnittelutiimimme pyrkii toteuttamaan kaikkia niitä. Tavoitteemme on tarkastella asioita eri kanteilta ja löytää rohkeita ratkaisuja erilaisiin lähtökohtiin. Suunnittelemme yksilöllisiä ja persoonallisia koteja, joissa yhdistyvät asiakkaidemme haaveet ja tarpeet. Tavoitteemme on kustannustehokas, arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen ja ennen kaikkea asukkaiden näköinen lopputulos. Suunnittelupalveluumme sisältyvät hanke- ja luonnossuunnittelu, pääsuunnittelijan tehtävät sekä toteutussuunnittelu aina pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Tarjoamme kokonaissuunnittelua, jolloin rakennus suunnitellaan valmiiksi sellaiseksi kuin tilaaja on sen halunnut. Tutustu toimistoomme, suunnittelutiimiimme ja projekteihimme kotivisuillamme: Kerro toiveistasi autamme niiden toteutumisessa. ARKKITEHTITOIMISTO TAPANI KIVINEN Arkkitehtitoimisto Tapani Kivinen Perustamisvuosi: 1982 Yhteyshenkilöt: Tapani Kivinen, arkkitehti SAFA ARK168 Y-tunnus: Sisukaurankaari 6 b 7, Vantaa Puhelinnumero: tapani.kivinen@kolumbus.fi 30 vuoden aikana yli 120 toteutettua kohdetta: omakoti- ja paritaloja lomarakennuksia uudisrakennuksia laajennuksia korjauksia maaseudulle kaupunkeihin Toteutettuja suunnitelmia: Lukuisia toteutettuja suunnitelmia ympäri Suomen. Uusimpia toteutettuja pientaloja: 2009 Talo Paatero, Suomussalmi 2009 Omakotitalo, Punkaharju 2009 Omakotitalo, Joensuu 2009 Talo MaiMana, Joensuu 2009 Omakotitalo, Oulu 2009 Talo Felix, Helsinki 2008 Omakotitalo, Joensuu 2008 Talo Kastanja, Oulu 2008 Talo Milo, Oulu 2008 Kolmen paritalon kortteli, Laukaa 36 37

20 ARKKITEHTITOIMISTO LIISA KOCK Arkkitehtitoimisto Liisa Kock Perustamisvuosi: 1996 Liisa Kock Y-tunnus: Ulvilantie 11a C 5, Helsinki Puhelinnumero: kock.liisa@kolumbus.fi Olen toiminut vuodesta 1979 lähtien arkkitehtinä Helsingissä ja Berliinissä. Oman toimiston perustin 1996 Berliinissä, jossa vietin 14 vuotta. Palasin kotimaahan noin 5 vuotta sitten. Toimistoni on keskittynyt lähinnä asuntosuunnitteluun. Berliinin työt jakaantuivat pientalojen suunnitteluun, kaupunkisuunnitteluun ja projektikehittelyyn. Toteutettuja suunnitelmia ja työmaita on useita Helsingin seudulla, suunnittelukohteita sekä Turussa että Porissa. Kohteiden osoitteet toimitan pyydettäessä. Suomessa olen keskittynyt pientaloihin, projektikehittelyyn, aluesuunnitelmiin ja tonttien käyttösuunnitelmiin. Useinhan Helsingin seudulla maasto on mäkistä vesi ja auringon paras suunta sekä sisäänajo tontille muodostavat mielenkiintoisen yhtälön. Työn lähtökohtana on aina asiakas ja hänen toiveensa ja elintapansa. KOHINA HELSINKI KOHINA Helsinki Perustamisvuosi: 2007 Susanna Kallio Y-tunnus: Ruoholahdenkatu 10 b, 1. krs, Helsinki Puhelinnumero: susanna@kohina.eu KOHINA tarjoaa asiakkailleen yksilöllistä ja innovatiivista arkkitehti- ja sisustussuunnittelua. Asiakkaitamme ovat yksityiset ja julkiset tilaajat. KOHINAN vahvuutena on kuunnella asiakkaidensa toiveita ja viedä ne toteutukseen kustannustietoisesti ja aikataulussa. Olipa kyseessä uudisrakennus tai korjauskohde KOHINALTA saat ratkaisun avaimet innovatiivisesti ja käytännönläheisesti suunniteltuna. KOHINA tarjoaa myös rakennuttamispalveluita, pääsuunnittelua ja kustannuslaskentaa. Meillä on hyvät valmiit verkostot muiden suunnittelutoimistojen urakoitsijoiden ja tavarantoimittajien kanssa. Lisää kohteitamme löydät nettisivuiltamme. Ota rohkeasti yhteyttä! Keinot: 1. Käyttää arvokkaat rakennusneliöt optimaalisesti, ei turhia käytäviä mutta yksittäisten tilojen reilusta mitoituksesta ei tingitä. 2. Pyrkiä luomaan läpinäkyvyyttä taloihin ja ottaa piha-alueita ja terasseja sisätoimintojen jatkoksi 3. Antaa talolle omaleimainen ilme 4. Selkeä perusratkaisu = taloudellinen ratkaisu 38 39

21 ARKKITEHTUURITOIMISTO KOUVO & PARTANEN ARKKITEHTITOIMISTO KIMMO KUISMANEN Arkkitehtuuritoimisto Kouvo&Partanen Perustamisvuosi: 1982 Erkki Partanen ja Sinikka Kouvo Y-tunnus: Iso Roobertinkatu 10 A 6, Helsinki Puhelinnumero: (09) Fax: (09) ark@kouvo-partanen.fi Suunnittelukokemusta laaja-alaisesti vuodesta 1982: rakennussuunnittelun alalta pientalot, toimistotalot, julkiset rakennukset ja peruskorjaukset maankäytön suunnittelua sekä sisustus- ja vihersuunnittelua kohteita suurlähetystöistä vaativiin pientaloihin Arkkitehtitoimisto Kimmo Kuismanen Perustamisvuosi: 1974 Kimmo Kuismanen Y-tunnus: Kirkkokatu 2, Oulu Puhelinnumero: (08) Fax: (08) kimmo.kuismanen@case.inet.fi Tutkimuksiin perustuvaa ekologisten talojen suunnittelua (ks. Korkealaatuisia yksilöllisiä koteja

PIENTALOSUUNNITTELIJAOPAS

PIENTALOSUUNNITTELIJAOPAS POHJOIS-SUOMEN ARKKITEHDIT 2013 OMA KOTI? LAAJENNUS? SAUNA? PIENTALOSUUNNITTELIJAOPAS ohjeita pientalorakentajille P O H J O I S S U O M E N S A F A KEITTIÖREMONTTI? KESÄMÖKKI? MITEN KÄYTÄT ARKKI- TEHDIN

Lisätiedot

PIENTALOSUUNNITTELIJAOPAS

PIENTALOSUUNNITTELIJAOPAS TURKU TURUN SEUDUN ARKKITEHDIT OMA KOTI? LAAJENNUS? SAUNA? PIENTALOSUUNNITTELIJAOPAS ohjeita pientalorakentajille KEITTIÖREMONTTI? KESÄMÖKKI? MITEN KÄYTÄT ARKKI- TEHDIN PALVELUJA MITEN KÄYTÄT ARKKITEHDIN

Lisätiedot

Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2012

Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2012 Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2012 Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund ry SAFA 1 PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2009 Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on arkkitehtien

Lisätiedot

PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2014

PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2014 Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2014 Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund ry SAFA www.oras.com EASY Etäkäytettävä Smart Bidetta toimii hanaan koskematta ECO Kaikki

Lisätiedot

Oma koti ja sen suunnittelijat

Oma koti ja sen suunnittelijat Oma koti ja sen suunnittelijat oma koti kullan kallis joka tapauksessa kallis loppujen lopuksi laadukas rakentaminen on edullista, koska sen on kerralla hyvin suunniteltu ja tehty omakotiperheestä rakennuttajaperhe

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan

Lisätiedot

OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS

OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS Unelmia Kaikki alkaa toiveesta, tarpeesta ja unelmista, oli sitten kyse pienestä remonttihankkeesta tai isomman alueen suunnittelusta.

Lisätiedot

Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2011

Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2011 Neuvoja arkkitehdin valintaan PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2011 Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund ry SAFA Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Pientalojen suunnittelijoita 2011 -julkaisu

Lisätiedot

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1 RAKENTAJAILTA Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen 13.1.2010 Rakentajailta 1 OMA KOTI UNELMAAKO Akan otossa ja auton ostossa ei terveellä järjellä ole mitään tekemistä Näin ei pidä edetä

Lisätiedot

Omakotitalon rakentajanopas

Omakotitalon rakentajanopas opas Omakotitalon rakentajanopas Muistathan, että rakennuslupa tulee hakea vuoden kuluessa kunnan tontin varaamisesta, ja rakentaminen tulee aloittaa kolmen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Asiantuntijat

Lisätiedot

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma Tarkastusinsinööri Timo Laitinen 24.5.2012 Rakennusvalvonnan tehtävät Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta.

Lisätiedot

Tervetuloa! 14.1.2016

Tervetuloa! 14.1.2016 Tervetuloa! 14.1.2016 Viranomaisvalvonta rakentamisessa Maankäyttö- ja rakennuslaki 124 Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia,

Lisätiedot

Hyvän pientalon rakentamisen perusteita. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja

Hyvän pientalon rakentamisen perusteita. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja Hyvän pientalon rakentamisen perusteita Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja Rakennusprojekti Oman talon rakentaminen on meille useimmille elämän ylivoimaisesti suurin ja tärkein

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 2082m2

Tontin pinta-ala: 2082m2 Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo

Lisätiedot

RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos

RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos Lähdekirjallisuutta RIL 249-2009 Matalaenergiarakentaminen

Lisätiedot

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan

Lisätiedot

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Asuntotuotanto Pienkiinteistöt ja taloteollisuus Liiketilat ja palvelurakentaminen Korjausrakentaminen Suurkohteet Heatco on huippukumppani LVI-suunnitelmien

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

1. Neuvontakäynti / Talkooneuvonta taloyhtiöille, 335 (sis alv 24 %, 270 alv 0 %)

1. Neuvontakäynti / Talkooneuvonta taloyhtiöille, 335 (sis alv 24 %, 270 alv 0 %) Suunnitteluhinnasto 2018 Maisemasuunnittelu tanjanieminen on korkeatasoinen piha- ja vihersuunnitteluyritys, jonka kiitelty ja palkittu suunnittelu perustuu maisema-analyysiin, jonka perusteella asiakkaan

Lisätiedot

PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2009

PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2009 PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2009 Neuvoja arkkitehdin valintaan Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund ry SAFA Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry PIENTALOJEN SUUNNITTELIJOITA 2009 Tuumasta toimeen

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

Laihian kunta rakennuttaa Keskuskoulun tontille kerrosalaltaan 2055 m 2 uudisrakennuksen.

Laihian kunta rakennuttaa Keskuskoulun tontille kerrosalaltaan 2055 m 2 uudisrakennuksen. Laihian Kunta 1(6) SUUNNITTELUPALVELUJEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne Monnarin koulun uudisrakennuksen arkkitehti-, rakenne-, LVI- AS- ja geosuunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Julkiset rakennukset puusta

Julkiset rakennukset puusta Julkiset rakennukset puusta RATKAISUJA RAKENTAMISEEN PUU KERROSTALOISSA Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Rakentamisen ekologinen jalanjälki kasvaa, ellei asialle tehdä mitään

Lisätiedot

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1 Korjausrakentamisen energiaselvityslomake, toimenpide- tai rakennuslupaa varten koskevat asiakirjat, perustuu asetukseen YM 4/13 (TIEDOT TÄYTETÄÄN TYHÄÄN KENTTÄÄN) RAKENNUTTAJA RAKENNUSPAIKAN OSOITE KIINTEISTÖTUNNUS

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

KINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö

KINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö KINNULAN KUNTA KINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö 1. Tilaaja Kinnulan kunnan tilapalvelu pyytää tarjoustanne Kinnulan päiväkodin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta sekä rakennesuunnittelusta.

Lisätiedot

Rakentajaperheestä rakennusalan ammattilainen löytyykö työkaluja hallitsemaan tärkeää unelmaa?

Rakentajaperheestä rakennusalan ammattilainen löytyykö työkaluja hallitsemaan tärkeää unelmaa? Rakentajaperheestä rakennusalan ammattilainen löytyykö työkaluja hallitsemaan tärkeää unelmaa? Timo Nieminen Toimitusjohtaja, Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL timo.nieminen@rkl.fi 430 ryhtyvä ja

Lisätiedot

RAKENTAJAINFO 31.10.2013

RAKENTAJAINFO 31.10.2013 RAKENTAJAINFO 31.10.2013 RAKENTAJAINFO 31.10.2013 18:00 Tilaisuuden avaus (Mervi Fors ja Jaakko Niemi) 18:00 18:20 Tontinluovutuksen detaljit (Mervi Fors) 18:20 19:00 Pientalon laatu + rakennusvalvonnan

Lisätiedot

Materiaalinäkökulma rakennusten ympäristöarvioinnissa

Materiaalinäkökulma rakennusten ympäristöarvioinnissa Korjaussivut julkaisuun SYKEra16/211 Materiaalinäkökulma rakennusten ympäristöarvioinnissa Sirkka Koskela, Marja-Riitta Korhonen, Jyri Seppälä, Tarja Häkkinen ja Sirje Vares Korjatut sivut 26-31 ja 41

Lisätiedot

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4

Lisätiedot

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017. Prof. Juha Vinha 28.1.2016

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017. Prof. Juha Vinha 28.1.2016 COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017 Prof. RAKENUSTEN ENERGIATEHOKKUUDEN PARANTAMISEN NYKYINEN AIKATAULU Uudisrakennukset 2016 lähes nollaenergiarakentamista koskevat määräykset tulevat lausunnolle. 2017

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016

Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA

Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten kaupungin

Lisätiedot

Ikkunat energiaviisaassa PUU-KÄPYLÄ

Ikkunat energiaviisaassa PUU-KÄPYLÄ Ikkunat energiaviisaassa ii korjaamisessa PUU-KÄPYLÄ Pirjo Pekkarinen-Kanerva, arkkitehti SAFA Helsingin rakennusvalvontavirasto 2011 Kansainvälisiä ja kansallisia sopimuksia EU-tavoite vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Helsingin Rakennusvalvonta 100v. (1912-2012) Uusiutuvien energiamääräysten soveltaminen Helsingin Rakennusvalvonnassa. Teemu Kuusinen, LVI-insinööri

Helsingin Rakennusvalvonta 100v. (1912-2012) Uusiutuvien energiamääräysten soveltaminen Helsingin Rakennusvalvonnassa. Teemu Kuusinen, LVI-insinööri Helsingin Rakennusvalvonta 100v. (1912-2012) Uusiutuvien energiamääräysten soveltaminen Helsingin Rakennusvalvonnassa Teemu Kuusinen, LVI-insinööri Mikä on rakennusvalvonnan rooli? MRL 21 (Kunnan rakennusvalvontaviranomainen)

Lisätiedot

RAKENTAMISEN OHJAUS MRL JA PIHAT ESIMERKKINÄ HELSINKI. Pia-Liisa Orrenmaa Maisema-arkkitehti

RAKENTAMISEN OHJAUS MRL JA PIHAT ESIMERKKINÄ HELSINKI. Pia-Liisa Orrenmaa Maisema-arkkitehti RAKENTAMISEN OHJAUS MRL JA PIHAT ESIMERKKINÄ HELSINKI Pia-Liisa Orrenmaa Maisema-arkkitehti Helsingin rakennusvalvontavirasto edellyttää pihasuunnitelman laatimista pääsääntöisesti kaikissa rakennushankkeissa.

Lisätiedot

pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe tahtiranta.fi 075 758 0801

pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe tahtiranta.fi 075 758 0801 pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista

Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista EUROKOODI 2014 SEMINAARI Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista tarkastusinsinööri Ulla Poutanen, Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Säädöksissä muutoksia MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan

Lisätiedot

URAKKAMUODOT JA VALVONTA

URAKKAMUODOT JA VALVONTA URAKKAMUODOT JA VALVONTA Valvojakurssi Hannu Äystö Hankkeen toteutusmuoto 2 Toteutusmuodolla tarkoitetaan hankkeen toteutustapaa Rakennuttamis-, suunnittelu- ja rakentamispalveluiden hankintatapa Tilaaja

Lisätiedot

Pientalon energiatehokkuus ja määräykset

Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Elvari päätöstilaisuus 5.10.2015, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Uuden pientalon sallittu E-luvun yläraja riippuu asunnon koosta 300 250 Ei täytä E-lukuvaatimusta

Lisätiedot

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

RIL RR-tekniikkaryhmän iltapäiväseminaari Ennen rakennushankkeella oli selkeä tilaajaosapuoli. Kehittäjä=omistaja= käyttäjä

RIL RR-tekniikkaryhmän iltapäiväseminaari Ennen rakennushankkeella oli selkeä tilaajaosapuoli. Kehittäjä=omistaja= käyttäjä Suunnitteluttaminen 17.9.2014 RIL RR-tekniikkaryhmän iltapäiväseminaari 17.9.2014 Indepro Oy/ Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Matti Kruus Matti Kruus Miksi suunnitteluttaminen on niin haastavaa? (nykyisin?)

Lisätiedot

s u u n n i t t e l i j a

s u u n n i t t e l i j a s u u n n i t t e l i j a Pientalotyömaan ammattilaiset SUUNNITTELUVAIHE Pääsuunnittelija Rakennussuunnittelija Rakennesuunnittelija Pohjarakennesuunnittelija Talotekninen suunnittelijat (Pohjatutkija)

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-4-45-9 Pinta-ala 1559.0 Eteläinen Heikelintie 4 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

Terveisiä Teille tuleville rakentajille Vuoreksen asuntomessurakentajilta

Terveisiä Teille tuleville rakentajille Vuoreksen asuntomessurakentajilta Terveisiä Teille tuleville rakentajille Vuoreksen asuntomessurakentajilta Suunnitteluvaihe lukitsee käyttökustannukset 90%:sti Lämmitysjärjestelmiä kannattaa puntaroida, kuinka paljon lisäkilkkeitä siellä

Lisätiedot

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE +358-40-5573581 1 / 3 4.11.2014 LAUSUNTO VAALAN KUNTA - kunnanjohtaja Tytti Määttä - tekninen Juha Airaksinen - aluearkkitehti Harri Lindroos TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA

Lisätiedot

10/04/2019 SUUNNITTELU

10/04/2019 SUUNNITTELU 10/04/2019 SUUNNITTELU Savesta polttamalla valmistettu Leca-sora ja siitä tehdyt Leca-harkot ovat oivallinen valinta pieniin ja suuriin rakennusprojekteihin. Meillä on vuosikymmenten kokemus harkkorakentamisesta,

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA 2 1 YLEISTÄ Tämä opas toimii ohjeena käyttö- ja huolto-ohjeen (kutsutaan myös huolto-ohjekirjaksi tai huoltokirjaksi) laadinnassa. Opas on rakenteeltaan

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

TONTTIHAKEMUS. Tervamäki 4, Espoo (49-72-101-9)

TONTTIHAKEMUS. Tervamäki 4, Espoo (49-72-101-9) TONTTHAEMU Tervamäki 4, Espoo (49-7--9) TONTTHAEMU Tervamäki 4, Espoo ievitalo Oy esittää, että Espoon kaupunki vuokraa pitkäaikaisella vuokrasopimuksella perustettavalle asunto-osakeyhtiölle kiinteistön

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA. Saarijärven ASPA -palvelutalo, Saarijärvi 16.6.2014 A R K K I T E H T U U R A O Y

HANKESUUNNITELMA. Saarijärven ASPA -palvelutalo, Saarijärvi 16.6.2014 A R K K I T E H T U U R A O Y HANKESUUNNITELMA Saarijärven ASPA -palvelutalo, Saarijärvi HANKESUUNNITELMA 2 (8) Saarijärven ASPA -palavelutalo HANKESUUNNITELMA Sisällysluettelo: 1. HANKKEEN YLEISTIEDOT JA YHTEYSHENKILÖT 2. TARVESELVITYS

Lisätiedot

KorjausRYL yhteiset laatuvaatimukset korjausrakentamiseen

KorjausRYL yhteiset laatuvaatimukset korjausrakentamiseen KorjausRYL yhteiset laatuvaatimukset korjausrakentamiseen viestintä- ja kehityspäällikkö, arkkitehti Petri Neuvonen, Rakennustietosäätiö RTS 9.2.2016 1 Korjaushankkeen laatukysymyksiä Millaisia esiselvityksiä

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN PITKÄSIIMA 35 A 5 KPL ET 97 m2 ja 2 kpl ET 109 m2

ASUNTO OY VANTAAN PITKÄSIIMA 35 A 5 KPL ET 97 m2 ja 2 kpl ET 109 m2 ENNKOMARKKINOINTIESITE 19.6.2015 ASUNTO OY VANTAAN PITKÄSIIMA 35 A 5 KP ET 97 m2 ja 2 kpl ET 109 m2 Taiteilijan näkemys www.ptmhouse.fi Kohteen tiedot Pitkäsiima 35 A, 01490 Vantaa Pitkäsiiman erillistalot

Lisätiedot

Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa

Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa Timo Lehtoviita Saimaan ammattikorkeakoulu Rakennustekniikka Lehtori, TOKA-projektin projektipäällikkö 11.10.2012 Tietomallikysely: Tietomalliosaaminen

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala 3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala Esityksen sisältö 1. Energiansäästö, energiatehokkuus ja asuminen 2. Vinkkejä

Lisätiedot

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ Puurakentamisen RoadShow 15.2.2012 Suvi Tyynilä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Kuninkaantammi-projekti VANTAA KUNINKAANTAMMI 5 000 asukasta PITKÄKOSKI MYYRMÄKI

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

T A R J O U S P Y Y N T Ö 28. 1. 2 0 1 1

T A R J O U S P Y Y N T Ö 28. 1. 2 0 1 1 T A R J O U S P Y Y N T Ö 28. 1. 2 0 1 1 SUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ Uudenmaan Projektinjohtopalvelut Oy pyytää Teiltä tarjousta (As Oy Mäkärä) -nimiseen rakennuskohteeseen vesikattojen ja yläpohjien peruskorjauksen

Lisätiedot

Puurakentamisen RoadShow 21.3.2012. Betonista puuksi rakennuttajan ja kiinteistön hallinnoijan näkökulma. jarmo.ojalainen@joensuunelli.

Puurakentamisen RoadShow 21.3.2012. Betonista puuksi rakennuttajan ja kiinteistön hallinnoijan näkökulma. jarmo.ojalainen@joensuunelli. Puurakentamisen RoadShow 21.3.2012 Betonista puuksi rakennuttajan ja kiinteistön hallinnoijan näkökulma jarmo.ojalainen@ Joensuun Elli Opiskelija-asuntoja joensuussa 1781 kpl Rakennuttaa ja huoltaa itse

Lisätiedot

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusfoorumi 6.10.2012 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA ry www.akha.fi

Lisätiedot

TONTINSAAJAINFO KEVÄTLAAKSONPURO

TONTINSAAJAINFO KEVÄTLAAKSONPURO TONTINSAAJAINFO KEVÄTLAAKSONPURO KESKEISET TOIMIJAT + RAKENNUSVALVONTA + PÄÄSUUNNITTELIJA + VASTAAVA TYÖNJOHTAJA RAKENNUSHANKE LYHYESTI ENERGIATEHOKKUUDESTA SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT Rakennusvalvonnan laadunohjaus

Lisätiedot

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen TkT Risto Ruotsalainen, tiimipäällikkö Rakennusten energiatehokkuuden palvelut VTT Expert Services Oy Rakenna & Remontoi -messujen asiantuntijaseminaari

Lisätiedot

Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari)

Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari) Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävät Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Kunnan rakennusvalvontaviranomainen Maankäyttö-

Lisätiedot

Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma

Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma Pientaloteollisuus ry Tavoitteet, suunta ja mahdollisuudet Määritelmien selkeyttäminen ja määritelmiin sisältyvät haasteet Suunnittelun

Lisätiedot

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva

Lisätiedot

RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN

RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN RIL 249-20092009 MATALAENERGIARAKENTAMINEN RAKENNETEKNINEN NÄKÖKULMA 7.12.2009 Juha Valjus RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN Kirjan tarkoitus rakennesuunnittelijalle: Opastaa oikeaan suunnittelukäytäntöön

Lisätiedot

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE Oma koti kullan kallis! Mustasaaren kunnan puhelinvaihde 327 7111 Keskustie 4, 65610 MUSTASAARI TONTIN HANKINTA KUNNAN TONTIT Kunnan tontteja voidaan ostaa. Ensin on

Lisätiedot

Kuinka asumisessa tulee varautua ilmastonmuutokseen?

Kuinka asumisessa tulee varautua ilmastonmuutokseen? Kuinka asumisessa tulee varautua ilmastonmuutokseen? ENNAKOI, VARAUDU, SOPEUDU MITEN JÄRJESTÖT VIESTIVÄT ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISESTA? SISÄLTÖ: Ilmastonmuutoksen huomioiminen uudis- ja korjausrakentamisessa

Lisätiedot

RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa

RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa Rakennusten energiatehokkuus Tutkimuksen ja käytännön näkökohtia matalaenergiarakentamisen käyttöönotosta Ralf Lindberg,

Lisätiedot

lähes nollaenergiapientalon rakennuttamisen mallintaminen Hankkeen toteutus kysely ja haastattelututkimuksen tuloksia nzeb Hankeosaaminen

lähes nollaenergiapientalon rakennuttamisen mallintaminen Hankkeen toteutus kysely ja haastattelututkimuksen tuloksia nzeb Hankeosaaminen lähes nollaenergiapientalon rakennuttamisen mallintaminen Hankkeen toteutus kysely ja haastattelututkimuksen tuloksia Kyselytutkimuksen tavoitteet Kysely-ja haastattelututkimuksen tavoitteena oli selvittää

Lisätiedot

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Pohjois- Suomen Kiinteistöyhdistys 15.10.2014 AA, VT, KTL Juha Ryynänen Asianajotoimisto Juha Ryynänen Oy 2 Mitkä ovat rakennushankkeen keskeiset osapuolet? Mitkä

Lisätiedot

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Rakennustarkastusyhdistyksen ohje: Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Mervi Abell Rakennustarkastusyhdistys RTY ry. projektiryhmä

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

- Älytalo. As. Oy Mäkilinna. Innovatiivinen linjasaneeraus. Pohjaviemäristä Pilvipalveluihin

- Älytalo. As. Oy Mäkilinna. Innovatiivinen linjasaneeraus. Pohjaviemäristä Pilvipalveluihin As. Oy Mäkilinna Innovatiivinen linjasaneeraus Pohjaviemäristä Pilvipalveluihin - Älytalo Vm 1927 (87v) 7.krs 104 asuntoa 8 liiketilaa 26.900 m3 Tämän jälkeen ei remonttia 100 vuoteen TEKES-Vison päätösseminaari

Lisätiedot

Pyydän tarjoustanne kylpyhuoneen muutostyöstä tässä tarjouspyynnössä ja liitteissä esitetyn mukaisesti.

Pyydän tarjoustanne kylpyhuoneen muutostyöstä tässä tarjouspyynnössä ja liitteissä esitetyn mukaisesti. KYLPYHUONEEN MUUTOSTYÖ Muutostyön kohde Pyydän tarjoustanne kylpyhuoneen muutostyöstä tässä tarjouspyynnössä ja liitteissä esitetyn mukaisesti. Muutostyön kohteen on vuonna 2003 valmistuneen kerrostaloasunnon

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVA ja rakennussuunnittelijan kelpoisuus. Arkkitehti Sofia Amberla

KAUPUNKIKUVA ja rakennussuunnittelijan kelpoisuus. Arkkitehti Sofia Amberla KAUPUNKIKUVA ja rakennussuunnittelijan kelpoisuus Arkkitehti Sofia Amberla 17.11.2015 Rakennusvalvonnan ohjaustehtävä perustuu lakiin. 117 Rakentamiselle asetettavat vaatimukset Rakennuksen tulee soveltua

Lisätiedot

Korjaushankkeen laadun haasteet

Korjaushankkeen laadun haasteet KORJAUSHANKKEEN LAADUN HAASTEET 12.11.2013 Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Case ullakkorakentaminen 5 kerroksinen kerrostalo rakennettu 1920

Lisätiedot

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton

Lisätiedot

Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta 18.3.2015 Kari Vepsäläinen, Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy

Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta 18.3.2015 Kari Vepsäläinen, Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta 18.3.2015 Kari Vepsäläinen, Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta Kuinka suunnittelua ohjataan Kuvat: RT 10-10387

Lisätiedot

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Oulu 14.11.2013 Ari-Matti Jänkälä Projektipalvelu Prodeco Oy www.prodeco.fi www.prodeco.fi Yritys Projektipalvelu Prodeco Oy on Pohjois-

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI. Kunnat portinvartijoina CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011.

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI. Kunnat portinvartijoina CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011. CO 2? RAKENTAMISEN CO 2? HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina CO 2? CO 2? CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Pekka Heikkinen Rakentaminen tuottaa päästöjä EU:n tavoite:

Lisätiedot

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri TAVOITTEENA TURVALLINEN JA TERVEELLINEN RAKENNUS Rakennuksen kosteuslähteet

Lisätiedot

Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin?

Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin? Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin? Asuntomarkkinat 2012 26.1.2012 Juha Sarakorpi, Saraco D&M Oy 1 Miksi ryhmärakennuttamista halutaan? Ihmiset kaipaavat asunnonhankkijoina: Enemmän

Lisätiedot

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Kiiminki, Hakomäki ja Honkimaa Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta Vesala Yli-Ii Ylikiiminki,

Lisätiedot

buildingsmart Finland

buildingsmart Finland buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Finnbuild 2014 03.10.2014 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN KYSELY Kyselyn tarkoitus Kartoittaa talotekniikan tietomallikäytäntöjä

Lisätiedot