SÄÄTIÖ Toimintakertomus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SÄÄTIÖ Toimintakertomus 2015"

Transkriptio

1 SÄÄTIÖ Toimintakertomus 2015

2 Sisältö 1. Siirtolaisuusinstituutti 2. Kohti uutta strategiaa 3. Toiminta Arkisto 3.2 Esitelmä, koulutus ja ohjaus 3.3 Henkilöstö 3.4 Julkaisut 3.5 Kirjasto 3.6 Näyttelyt 3.7 Siirtolaisrekisteri 3.8 Tapahtumat 3.9 Tutkimus 3.10 Verkostot ja sidosryhmät 3.11 Viestintä Muu toiminta 4. Talous Liite 1: Organisaatio Liite 2: Toiminta

3 1. Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö on un vuonna 1974 perustettu tutkimus- ja dokumentaatiolaitos. Instituutin toimialaan kuuluvat maasta- ja maahanmuutto, maan sisäinen muuttoliike ja etnisyyteen liittyvät kysymykset. Siirtolaisuusinstituutti on monitieteinen, ja se toimii läheisessä yhteistyössä koti- ja ulkomaisten korkeakoulujen sekä muiden instituutioiden kanssa. Instituutti ylläpitää arkistokokoelmaa, siirtolaisrekisteriä, alan erikoiskirjastoa ja järjestää näyttelyitä. Siirtolaisuusinstituutin vakinainen henkilökunta käsittää 11 henkilöä, jonka lisäksi instituutissa työskentelee useita hanketutkijoita. Instituutilla on kansallinen toimija ja sillä on Turun toimipisteen lisäksi kaksi aluekeskusta: vuonna 1994 perustettu Pohjanmaan aluekeskus Seinäjoella ja maaliskuussa 2014 Kruunupyyhyn perustettu Centret för Svenskfinland (lyh. Centret). Centretin toiminta perustuu kolmivuotiseen erillisrahoitukseen suomenruotsalaisilta säätiöltä (Kulturfonden, Svensk-Österbottniska samfundet ja Svenska folkskolans vänner). Toimitilat tarjoavat Turun kaupunki, Seinäjoen kaupunki ja Kvarnen samkommun. Instituutin talous perustuu ensisijaisesti opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatuun valtionavustukseen, omatoimiseen varojen hankintaan sekä tuotteiden ja palvelujen myyntiin, mukaan lukien tutkimustoiminnasta instituutille tulevat osuudet. Lisäksi instituutilla on omaa varallisuutta, mikä mahdollistaa pienimuotoisen apurahojen jaon. 2. Kohti uutta strategiaa Instituutti on jatkanut vuonna 2012 hyväksytyn strategiansa toteuttamista ja aloittanut valmistelut uutta strategiakautta varten. Uuteen strategiaan liittyviä toimia aloitetaan etupainotteisesti ja ne koskevat mm. avointa julkaisemista, digitalisaatiota, toiminnan painopisteitä ja organisaatiota. Siirtolaisuusinstituutin johtaja Ismo Söderling jäi eläkkeelle toukokuussa Kesän aikana vs. johtajana toimi dosentti, tutkimusjohtaja Elli Heikkilä. Uudeksi johtajaksi valittiin dosentti Tuomas Martikainen. Centret för Svenskfinland -yksikön toiminta käynnistyi virallisesti avajaisilla helmikuussa Kuluneen vuoden aikana Centret on aloittanut useita hankkeita, joiden tuloksia on odotettavissa vuoden 2016 aikana. Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi Pohjanmaan aluekeskuksen hankkeelle maakunnan kärkihankkeen statuksen. Instituutti on julkaissut vuoden aikana neljä Siirtolaisuus Migration-lehteä ja yhdeksän muuta teosta, jotka käsittelevät muuttoliikkeisiin liittyviä kysymyksiä laajaalaisesti. Näiden lisäksi henkilökunta on julkaissut myös muissa yhteyksissä. Seitsemän varsinaissuomalaista kansanedustajaa kävi tutustumassa instituutin toimintaan. Instituutin henkilökunta piti vuoden aikana 50 esitelmää ja esiintyi 88 kertaa eri medioissa. Instituutissa alkoi vuoden aikana kolme uutta tutkimus- hanketta, joihin kuhunkin palkattiin tutkijoita määräaikaisiin työsuhteisiin. Tutkimus- ja julkaisutoiminnan profilointi aloitettiin, tähtäimenä korkeatasoiset foorumit. Instituutti hyväksyttiin jäseneksi Tieteellisten seurain valtuuskuntaan ja on hakenut jäsenyyttä eurooppalaisessa IMISCOE-muuttoliiketutkimusinstituuttien verkostossa. Instituutin arkistokokoelmat ovat kuluneena vuonna kasvaneet 34 kartutuksella. Huomattavimmat yksittäiset kartutukset ovat liittyneet radio- ja televisiotoimintaan. 3. Toiminta 3.1 Arkisto Arkiston päätoimisena työntekijänä oli arkistonhoitaja, jolla oli apunaan harjoittelijoita ja työkokeilijoita. Arkiston perustyö koostuu siirtolaisuuskokoelmiin saatujen lahjoitusten ja muun aineiston vastaanotosta, järjestelystä ja luetteloinnista sekä digitoinnista ja asiakaspalvelusta. Vuoden 2015 lopussa instituutin arkistoon oli kirjattu lahjoituksena tai muuten saatua aineistokartuntaa. Uusia karttumia tuli vuoden aikana 34 kpl, joihin sisältyi mm. yli 200 kirjettä, yli 400 valokuvaa, kymmeniä musiikkiäänitteitä ja lukuisia siirtolaishaastatteluja. Eniten arkisto karttui radio- ja tv-ohjelmatallenteilla (n. 250 tuntia). Merkittävimpiä yksittäisiä lahjoituksia olivat: maaherra Ragnar Lassinantin vuosina toimittamat Ruotsin radion suomenkieliset lähetykset, n. 400 tallennetta, Suomesta Boliviaan 1990-luvun alussa tapahtunutta joukkomuuttoa käsittelevien toimittaja Jouni Flinkkilän TV-dokumenttien Onnen kaukomaa ja Petettyjen paratiisi videonauhat, n. 15 tuntia, turkkilaistaustaisen Hülya Hissu Kydön maahanmuuttajien parissa tekemään työhön liittyvä arkisto, pääasiassa työaineistoa kuten lehtileikkeitä, projekti- ym. asiakirjoja, televisio-ohjelmasarjan nauhoja ja valokuvia. Arkistoaineistojen käytettävyyden ja säilyvyyden parantamiseksi panostettiin edelleen digitointiin. Esimerkiksi valokuvia skannattiin kpl ja monisivuisia kirjeitä liki 700 kpl. Verkkosivustolle lisättiin aineistojen hakemistoluetteloita sekä näytteinä yli 300 monisivuista siirtolaiskirjettä ja 800 lehtiartikkelia ja -leikettä noin leikkeen kokoelmasta, jonka digitointi saatiin päätökseen edellisen vuoden lopulla. Lisäksi tehtiin valmistelevaa työtä verkkosivuston kuvagallerian laajentamiseksi. Digitoinnin ohella tehtiin mm. suuritöistä aineiston järjestelyä ja luettelointia. Esimerkiksi Ismo Söderlingin keräämän laajan muuttoliikeaiheisen lehtileikekokoelman osalta työ vei noin kaksi kuukautta (yht leikettä vuosilta ). Loppuvuonna käynnistettiin hanke arkiston hakutietokannan yhdistämiseksi kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteiseen FINNA-hakupalveluun mm. hakemalla neuvoja Yhteiskuntatieteelliseltä tietoarkistolta. Arkiston asiakasmäärässä oli havaittavissa lisäystä aiempiin vuosiin verrattuna.

4 3.2 Esitelmät, koulutus ja ohjaus Siirtolaisuusinstituutin henkilökunta on pitänyt vuonna 2015 yhteensä 50 esitelmää erilaisissa tapahtumissa. Merkittävimpiin kuului johtajan puheenvuoro Suomen Akatemian Foresight Friday -ennakointityöpajassa, jossa pohdittiin muuttoliikkeiden tulevia muutoksia. Lisäksi laitoksen henkilökunta on antanut jossain määrin alansa tuntiopetusta korkeakouluissa ja he toimivat yhdeksän tohtoriopiskelijan virallisena ohjaajana. Tällainen työ on tärkeää, jotta alan korkeakouluopetuksessa ja -tutkimuksessa pystytään huomioimaan myös muuttoliikkeet. Tällainen kasvatustyö näkyy aikaa myöten sitten alan tutkimustoiminnan lisääntymisenä. Johtaja, tutkimusjohtaja ja aluepäällikkö ovat jäseninä useiden muiden organisaatioiden ohjaus- ja työryhmissä. Taulukko 1. Instituutin henkilökunnan pitämät esitelmät Esitelmä tiedetapahtumassa Esitelmä muussa tapahtumassa Henkilöstö Instituutilla on 11 vakinaista työntekijää: johtaja, tutkimusjohtaja, tietopalvelupäällikkö, aluepäällikkö, hallintopäällikkö, vanhempi tutkija, informaatikko (avoinna), taloushallinnon assistentti, arkistonhoitaja, virastomestari ja sukututkija. Informaatikko irtisanoutui tehtävästään alkusyksystä. Toimea on hoidettu erillisjärjestelyin. Vakinaisten työntekijöiden lisäksi henkilökuntaan kuuluvat Centretin projektipäällikkö, hankerahoitteiset tutkijat ja määräaikaiset harjoittelijat sekä vapaaehtoistyöntekijät. Vuoden aikana instituutissa on toiminut 7 työntekijää erilaisissa hankkeissa, 3 korkeakouluharjoittelijaa ja 19 harjoittelijaa tai vastaavaa. 3.4 Julkaisut Instituutin julkaisutoiminta on ollut varsin vakaata viime vuosina (ks. taulukko 2). Vuonna 2015 julkaistiin omissa sarjoissa 9 teosta ja otettiin 4 lisäpainosta. Tämä lisäksi instituutin henkilökunta on julkaissut myös muilla foorumeille. Tietopalvelupäällikkö taittoi näyttelyt ja suurimman osan (7) julkaisuista. Siirtolaisuus-Migration -lehden taitosta vastasi hallintopäällikkö Kirsi Sainio ja joidenkin kirjojen taitto ulkoistettiin kirjapainolle. Instituutti on myös osajulkaisija väestölliseen vuosikirjaan Finnish Yearbook of Population Research. Muut julkaisijat ovat Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos ja Suomen Väestötieteen Yhdistys/ Helsingin yliopisto, sosiologia. Vuonna 2015 julkaistiin neljä Siirtolaisuus Migrationlehteä ja instituutin omissa sarjoissa seuraavat teokset: 1. Alho, Rolle: Inclusion or Exclusion? Trade Union Strategies and Labor Migration. 2. Björklund, Krister: Unaccompanied refugee minors in Finland Challenges and good practices in a Nordic context. 3. Heikkilä, Elli & Daniel Rauhut: Marriage Migration and Multicultural Relationships 4. Heikkilä, Elli, Auvo Kostiainen, Johanna Leinonen & Ismo Söderling: Participation, Integration and Recognition: Changing Pathways to Immigrant Incorporation. 5. Kauhanen, Riku, Jouni Korkiasaari & Ismo Söderling: LIIKKEELLÄ Siirtolaisuusinstituutti Korkiasaari, Jouni, Tytti-Maaria Laine & Mika Harju-Seppänen: To the Land of the Gilded Streets. Emigrants Journey from Finland through Great Britain to North America During the Era of Mass Migration. 7. Lamér, Inkeri: Raskas metalli Suomalaiset laivanrakentajat Göteborgissa. 8. Mattila, Markku: Aina liikkeessä Liikkuvainen Pohjanmaa. 9. Richter-Vapaatalo, Ulrike & Petra Schirrmann: Täällä voi olla sellainen kuin on Saksalaisnaisten elämäntarinoita Suomesta. Seuraavista teoksista otettiin lisäpainoksia: 1. Kelly, Leena: Suomen rintamalta Kanadan länsirannikolle. Vancouverin suomalaiset sotaveteraanit muistelevat. 2. Lamér, Inkeri: Raskas metalli Suomalaiset laivanrakentajat Göteborgissa. 3. Niemi, Riitta: Kirkkokahvit on ollu aina. 50 vuotta suomalaista seurakuntatyötä Sydneyssä. 4. Paksuniemi; Merja: Vahvoiksi kasvaneet. Lapin lapset sodan jaloissa. Taulukko 2: Instituutin henkilökunnan julkaisut Julkaisut A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit B Vertaisarvioimattomat tieteelliset kirjoitukset C Tieteelliset kirjat D Ammattiyhteisölle suunnatut julkaisut E Suurelle yleisölle suunnatut julkaisut F Julkinen taiteellinen ja taideteollinen toiminta I Audiovisuaaliset aineistot ja tieto- ja viestintätekniset ohjelmat Yhteensä Siirtolaisuusinstituutin omia julkaisuja 58 % 70 % 72 % 70 % 75 % 66 %

5 3.5 Kirjasto Siirtolaisuusinstituutin kirjaston käytännön toiminnasta vastasi informaatikko. Suuri osa hänen työstään oli kuitenkin viestintää ja markkinointia. Omien tutkijoiden ohella kirjaston asiakaskunta on koostunut pääasiassa alan tutkijoista, opiskelijoista, sukututkijoista ja toimittajista sekä yksityishenkilöistä. Kirjasto karttui 779 uudella nimikkeellä. Kokoelmia täydennettiin sekä ostamalla että vaihtosuhteilla. Kaikkiaan instituutin kirjastossa on yli nimikettä, joista suurin osa on luetteloitu atk-tietokantaan, ja ne ovat etsittävissä verkkosivuston online-tietokannan kautta. Aluekeskuksen kirjasto karttui 174 nimikkeellä. Vuonna 2015 kirjastossa tehtiin mm. seuraavaa: osallistuttiin kirjastojen yhteiseen Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun, jossa kysymykset ohjataan vastaajakirjastoihin näiden erityisalueiden mukaan, jatkettiin osallistumista ARTIVA-projektiin ja luetteloitiin Siirtolaisuus-Migration -lehden artikkeleita ARTO-artikkelitietokantaan, toimitettiin Suomea koskevaa uutta sisältöä European Website of Integration -verkkosivustolle (EWSI), työmäärä 2 päivää/kk, uudistettiin kirjaston hyllyluokituksia ja tehtiin runsaasti niihin liittyviä kirjojen hyllyjärjestelyjä ja päivityksiä atktietokantaan, ylläpidettiin sähköisen viestinnän asiakastietokantaa ja hoidettiin suuret joukkopostitukset (mm. kuukausittainen uutiskirje eri -ohjelmalla), päivitettiin instituutin Facebookia, tietopalvelupyyntöjä tuli informaatikolle noin 20 kuukaudessa. Suurin osa kyselyistä tuli kuitenkin edelleen ohjattuna tai suoraan instituutin muille työntekijöille, Turun yliopiston kirjaston kanssa jatkettiin välillä pysähdyksissä olleita neuvotteluja instituutin kirjastotietokannan yhdistämisestä Turun yliopiston Volter-tietokantaan. Työ hankkeen toteuttamiseksi jatkui myönteisissä merkeissä vuonna Keskusteluja liittymisestä osaksi Turun yliopiston kirjaston hakupalveluja jatkettiin vuoden aikana ja päätökset asiasta siirtyivät vuoteen Näyttelyt Vuoden 2014 toukokuussa Hullissa Englannissa avattu instituutin 40-vuosjuhlavuoden merkeissä tehty kiertonäyttely Transmigration of Finns through Great Britain to North America (10 rollup-paneelia) jatkoi kierrätystä. Hullin jälkeen näyttely oli esillä Lontoossa (kahdessa paikassa) ja Liverpoolissa, josta se siirtyy Southamptoniin. Syyskuussa valmistui lisäksi näyttelyyn pohjautuva englanninkielinen runsaasti kuvitettu ja graafisesti korkeatasoinen julkaisu To the Land of the Gilded Streets Emigrants Journey from Finland through Great Britain to North America During the Era of Mass Migration. Instituutin Turun näyttelytiloissa oli omien pysyväisluonteisten näyttelyiden lisäksi esillä neljä kiertonäyttelyä: Katariina Veijon valokuvanäyttely Hangosta Uuteen Maailmaan, ruotsinsuomalaisista kertova Ruotsinsuomalaisten arkiston Arvet, yhdysvaltalaisen taidemaalarin Norman Rockwellin 30 taulun kokoelma hänen The Saturday Evening Post -lehdelle kuvittamistaan kansista vuosilta , taiteilija Eija Tähkäpään sotalapsuutta käsittelevä installaatio Palasina maailmalla ( asti). Pohjanmaan aluekeskuksessa on ollut esillä inkeriläisen taiteilijan, Nikolai Pakin taidenäyttely sekä toukokuussa Tietoprovinssi -tiedemessuilla esillä ollut suomalaista amerikansiirtolaisuutta kuvannut näyttelylakana. Instituutin Kruunupyyn aluekeskukselle (Centret för Svenskfinland) tehtiin ruotsinkielinen versio aiemmin suomeksi ja englanniksi tehdystä suurikokoisesta (420x180 cm) amerikansiirtolaisuuden historiaa käsittelevästä seinälakanasta. 3.7 Siirtolaisrekisteri Rekisterin ainoana päätoimisen henkilönä oli sukututkija, jonka työstä suurin osa oli asiakkaiden neuvontaa ja tiedustelupyyntöihin vastaamista. Myös Pohjanmaan aluekeskukselle tulleet tiedustelut hoidettiin Turun yksikön kautta. Tietopalvelupäällikkö vastasi osaan kyselyistä. Lisäksi sukututkija piti tietopalvelupäällikön ohella useita rekisteriin liittyviä esitelmiä sekä instituutissa että ulkopuolisissa tilaisuuksissa ja osallistui näyttelyiden rakentamiseen. Rekisterin palvelumahdollisuudet ovat viime vuosina heikentyneet sukututkijan siirryttyä osa-aikaeläkkeelle syksyllä Siirtolaisrekisterin eri tietokantoihin tallennettiin noin uutta henkilötietuetta passiluetteloista. Tallennuksia tuli edellisvuosia vähemmän, koska työ oli yhden vapaaehtoistyöntekijän varassa. Aikaisemmin sitä teki myös yksi apurahalla palkattu työntekijä. Uutta apurahaa anottiin Annalan säätiöltä, mutta sitä ei myönnetty. Siirtolaisrekisterin online-asiakasrekisterissä oli henkilöä, joista 446 vuonna 2015 rekisteröitynyttä (edellisenä vuonna 444). Asiakkaista noin joka 5. asui ulkomailla, etupäässä Pohjois-Amerikassa. Sukututkijalle tuli syyskuuhun mennessä 240 toimenpiteisiin johtanutta tiedustelua, joiden lisäksi hän on vastasi puhelintiedusteluihin ja etsi tietoja instituutissa vieraileville. Tietopalvelupäällikkö vastasi n. 50 kyselyyn. 3.8 Tapahtumat Instituutti on järjestänyt useita tapahtumia vuoden aikana. Nämä olivat: Tieteen Päivät, , yksi järjestäjistä, jonka osana pidettiin Yksintulleet pakolaislapset -MEV-seminaari, Ismo Söderlingin eläköitymisseminaari, 19.5, Turun kaupungintalo Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus, 2.10.,, osana Turun kansainvälisiä kirjamessuja Pakolaiskriisin juurilla, yhteistyössä FinnDevo International -järjestön kanssa Maassamuutto ja siirtolaisuus kehityksen moottoreina? Näkökulmia Suomen alueelliseen ja väestölliseen tulevaisuuteen, IX Muuttoliikesymposium, Migration Fellow -luento, 23.9., professori Eeva Sippo-

6 la, Bremenin yliopisto Toimintavuonna on aloitettu neljän tiedetapahtuman suunnittelu Tulevaisuuden tutkimuksen kesäkoulu, elokuu 2016 FinnForum XI: Transnational Finnish Mobilities, syyskuu 2016 Euroopan etninen ja uskonnollinen tulevaisuus, kesäkuu 2017 (Suomi 100-tapahtuma) Pohjoismainen väestötieteen konferenssi, kesäkuu 2017 Lisäksi Pohjanmaan aluekeskus on ollut mukana Tietoprovinssi -tiedetapahtumassa, jossa se järjesti yhteistyössä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin aluehistorian tutkimusryhmän kanssa päiville järjestettiin luentosessio Historia havisee: alueita, aikaa, ihmisiä. Siirtolaisrekisterin hakupalvelua tarjottiin useissa ulkopuolisissa tapahtumissa kuten Turun kirjamessuilla, Tiedemessuilla, Suomen sukututkimuspäivillä ja sukututkijoiden paikallisissa tapahtumissa. Rekisteri oli esillä myös FinnFest USA -tapahtumassa ja sen yhteydessä järjestetyssä Genealogy Symposiumissa Buffalossa Lisäksi tietopalvelupäällikkö piti tapahtumassa kaksi esitelmää, joista toinen käsitteli sukututkimusta amerikansiirtolaisuuden näkökulmasta. Hän piti aiheesta esityksen myös Hancockissa Michiganissa järjestetyn Ruska-festivaalin Genealogy Day -seminaarissa Tutkimus Tutkimussektorilla on kaksi vakinaista työntekijää, tutkimusjohtaja ja vanhempi tutkija. Lisäksi instituutin johtaja ja aluepäällikkö ovat tehneet tutkimuksia, kuten myös seitsemän tutkimus- ja kehittämishankkeissa toiminutta määräaikaista tutkijaa. Vuoden 2015 tutkimustoiminnalle on ollut tunnusomaista maahanmuuttotutkimuksen voimakas näkyminen. Vanhempi tutkija Krister Björklund on mm. tutkinut yksintulleita pakolaislapsia HALATEN -hankkeessa, jota koordinoi Turun ammattikorkeakoulu ja rahoitti Sisäasianministeriö/Euroopan Pakolaisrahasto. Teemasta on julkaistu hänen tutkimuksensa Unaccompanied refugee minors in Finland Challenges and good practices in a Nordic context. HALATEN-hankkeen teema kytkeytyy NordURM, the Nordic Network for Research Cooperation on Unaccompanied Refugee Minors -hankkeeseen, jossa instituutti on ollut mukana. Maahanmuuttoon liittyy myös Elli Heikkilän, Auvo Kostiaisen, Johanna Leinosen ja Ismo Söderlingin toimittama Participation, Integration, and Recognition: Changing Pathways to Immigrant Incorporation, samoin kuin tutkimusjohtaja Elli Heikkilän ja Daniel Rauhutin toimittama julkaisu Marriage Migration and Multicultural Relationships. Maastamuuttoon liittyy Inkeri Lamérin valmistunut RASKAS METALLI Suomalaiset laivanrakentajat Göteborgissa. Tutkimustoiminnassa on käynnistynyt toimintavuonna pohjoismainen Coming of Age in Exile (CAGE) Health and Socio-Economic Inequites in Young Refugees in the Nordic Welfare Societies -projekti, johon on palkattu kaksi erikoistutkijaa. Hanketta koordinoi the Danish Research Centre for Migration, Ethnicity and Health (MESU). Hanke kestää vuoden 2019 loppuun saakka, ja sitä rahoittaa NordForsk. Uusina hankkeina ovat käynnistyneet myös Suomenruotsalaisten siirtolaisuuden historia -hanke, Kansainväliset opiskelijalahjakkuudet voimavarana (Polku) -ESR-hanke, jota koordinoi Åbo Akademi, ja Pohjanmaa aluekeskuksen Vieraskieliset lapset eteläisellä Pohjanmaalla Elämänhallinta ja sosiaalistuminen paikallisyhteisöön ja suomalaiseen yhteiskuntaan -hanke. Tutkimustietoa levitetään ja markkinoidaan käyttäen yhtenä keskeisenä lähteenä instituutin METTI -tutkimustietokantaa. Instituutti on kerännyt ajantasaista tietokantaa muuttoliiketutkimuksesta ja -tutkijoista. Tämä lisää saadun tutkimustiedon välittämistä ja hyödyntämistä. Huomiota on kiinnitetty myös jatkuvaan kansalliseen ja kansainväliseen tutkimukselliseen verkostoitumiseen. Instituutin Migration Fellows Programin kautta on tehostettu myös kansainvälistä verkostoitumista. Tämän ohjelman puitteissa toimintavuonna on saatu kotimaasta ja ulkomailta tutkimusvierailuja instituuttiin. Ohjelmaan osallistujat ovat pitäneet Migration Fellow -luentoja, jotka ovat avoimia tilaisuuksia suurelle yleisölle. Lisäksi johtaja ja tutkimusjohtaja toimivat kansainvälisten julkaisusarjojen toimittajina ja tieteellisinä arvioitsijoina (esim. Migration Letters An International Journal of Migration Studies; International Journal of Environmental Creation; International Geographical Union, IGU, Commission of Population Geography) ja toimituskuntien jäseninä (Finnish Yearbook of Population Research; Nordic Journal of Migration Research). Instituutti on ollut joko yksin tai yhdessä hakemassa useita merkittäviä tutkimusrahoituksia. Se oli Suomen partneri Keys to Engagement and Inclusion: Adult Education, Wellbeing and Migrant Young People in Europe -Horizon 2020-hankehaussa, joka sai hyvät arvostelut, muttei vielä rahoitusta. Seuraavaksi konsortio hakee rahoitusta Norface-haussa. Hankkeen koordinaattorina on the University of Sussex, School of Education and Social Work, Centre for Innovation and Research in Wellbeing. Usempia hankehakemuksia on jätetty myös Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen (STN) -hakuun, joista monet pääsivät toiselle kierrokselle. Rahoituspäätökset tulevat vuoden 2016 aikana Verkostot ja sidosryhmät Instituutin toimintaa esiteltiin vuoden 2015 aikana sekä kutsumalla vierailijoita instituuttiin (39 vierailua) että vierailemassa muissa paikoissa (32 vierailua). Instituutti tekee tutkimusyhteistyötä useiden yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä keskeisten koti- ja ulkomaisten tutkimusyhteisöjen kanssa. Näistä mainittakoon Suomen Väestötieteen Yhdistys, Nordic Migration Research -verkosto sekä Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura ETMU. Instituutti hyväksyttiin jäseneksi Tieteellisten seurain valtuuskuntaan syksyllä Siirtolaisuusinstituutti on jäsen Arkistolaitoksen yksityisarkistoasian neuvottelukunnassa ja Ruotsinsuomalaisessa arkistossa. Sukututkimuksen alalla instituutti tekee läheistä yhteistyötä mm. Suomen Sukututkimusseuran

7 kanssa. Seinäjoen ja Kruunupyyn keskukset ovat verkostoituneet kumpikin erilaisiin oman keskuksensa kannalta tärkeisiin tahoin. Seinäjoella esimerkiksi merkittäväksi yhteistyökumppaniksi on vakiintunut Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Kansainvälistä raportointiyhteistyötä tehtiin EU-komission kanssa ylläpitämällä Suomen EWSI-tietokantaa. Yksintulleita ja muita pakolaislapsia koskevaa yhteistyötä jatkettiin pohjoismaisessa Network for Research Cooperation on Unaccompanied Refugee Minors (NordURM) verkostossa. Syksyllä jätettiin jäsenhakemus eurooppalaiseen IMISCOE-tutkimuslaitosverkostoon, josta päätös tulee vuoden 2016 kuluessa. Pohjanmaan aluekeskus on lisännyt yhteistyötä Seinäjoen kampusalueella ja muiden alueen tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat olleet Seinäjoen yliopistokeskus ja Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen Epanet-verkosto. Myös yhteistyötä Seinäjoen ammattikorkeakoulun kanssa on syventynyt. Paikallista verkostoitumistoimintaa edustaa keväällä 2015 toteutettu vierailujen sarja, jossa yhteensä yhdeksän lähialueen kotiseutuseuraa vieraili kukin vuorollaan aluekeskuksessa. Aluekeskuksella on myös tiiviit suhteet ovat edelleen Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselle. Centret för Svenskfinland on luonut yhteyden Swedish Finn Historical Society -järjestöön Yhdysvalloissa ja lukuisiin alueensa julkisiin toimijoihin Viestintä Siirtolaisuusinstituutin henkilökunta esiintyi vuoden aikana eri medioissa 88 kertaa. Verkkosivusto on instituutin keskeisin tiedotuskanava ja näyteikkuna ulospäin. Suuritöinen uusi verkkosivusto avattiin elokuussa Vuonna 2015 sivustolla vieraili keskimäärin liki eri kävijää vuorokaudessa (yhteydenotot eri IP-osoitteista). Edellisenä vuonna päivittäisiä kävijöitä oli noin Vähennys johtuu osittain tilastointiteknisistä syistä, sillä kävijämäärät on analysoitu eri ohjelmalla. Instituutti tiedotti toiminnastaan ja toimialaansa liittyvistä ajankohtaisista asioista myös Facebookissa ja Twitterissä. Syksyllä Facebookia päivitettiin lähes päivittäin, mikä näkyi selvästi sen suosiossa. Twitterin käyttö oli vähäistä. Merkittävä tiedostuskanava oli myös kuukausittain lähetetty sähköinen uutiskirje. Verkkokaupan tavoin senkin tekninen alusta ostettiin ulkoisena palveluna. Lisäksi tiedotusta tehtiin perinteisenä joukkopostituksena ja verkkosivuston uutissivulla Muu toiminta Pohjanmaan aluekeskuksen vuoden 2014 harjoittelija Ari Rinteen tekemä, aluekeskuksen tarjoamien palveluiden tunnettuutta ja markkinointia käsittelevä tutkimus valmistui joulukuussa Se sisältää myös sellaista ainesta, joka hyödyttää koko instituuttia. Centret för Svenskfinand oli aktiivisessa roolissa synnyttämässä Kokkolaan maahanmuuttajaneuvostoa, joka perustettiin Talous Vuodelle 2015 instituutin saama OKM:n vuotuinen avustus oli sama, kuin edellisenä vuonna. Inflaation vaikutuksesta käytössä oleva avustus on siis pienentynyt. Turun kaupungin vuokratuki on edelleen n suuruinen. Seinäjoen kaupunki ei myönnä vuokratukea aluekeskukselle, mutta ei peri myöskään vuokraa omistamistaan tiloista. Tämä merkitsee noin kustannussäästöä. Seinäjoen tapainen menettely on myös Centret för Svenskfinlandin kohdalla Kruunupyyssä. Siirtolaisuusinstituutin vuoden 2015 tulos oli ,23 euroa tappiollinen. Keskeiset syyt toiminnan tappiollisuuteen olivat laskenut kirjamyynti ja kirjavaraston pienentämisestä johtuva alaskirjaus. Myös CAGE-tutkimushankkeen tutkimuslisä pieneni yllättäen Norjan kruunun heikentymisen seurauksena. Taloutta tasapainotettiin jättämällä informaatikon toimi toistaiseksi täyttämättä. Muuttoliikesymposium keräsi instituutin luentosalin täyteen.

8 Liite 1. ORGANISAATIO Valtuusto vuonna 2015 Taustayhteisö Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Jyväskylän yliopisto Kirkkohallitus/Kirkon ulkoasiain osasto Lapin yliopisto Maahanmuuttovirasto Mannerheimin Lastensuojeluliitto Oulun yliopisto Pohjola-Norden r.y. Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto Seinäjoen kaupunki Suomalaisuuden Liitto Suomen Kuntaliitto Suomen Nuorisoseurojen Liitto r.y. Suomen Väestötieteen Yhdistys r.y. Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto r.y. Suomi-Australia -yhdistysten liitto Suomi-Seura r.y. Svenska Finlands Folkting Svenska Litteratursällskapet i Finland Tampereen yliopisto Turun kaupunki Turun yliopisto Turun yliopistosäätiö Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö Vaasan yliopisto Varsinais-Suomen liitto Väestöliitto ry Åbo Akademi Jäsen Professori Inga Jasinskaja-Lahti Professori Pekka Suutari Professori Jari Ojala Ulkosuomalaistyön sihteeri Ilkka Mäkelä YTT, tutkija Saara Koikkalainen YTT, dosentti Arno Tanner Kaupunginarkkitehti Jarmo Heimo Professori Jarmo Rusanen Pääsihteeri Jussi Nurmi Toimitsija Raija Kärkkäinen Eriksson Toimialajohtaja Heikki Vierula Tradenomi, fil.yo. Teemu Lahtinen Erityisasiantuntija Anu Wikman-Immonen Varatuomari Risto Villa VTT Tiina Pensola Oik.kand. Taru Luukkala-Viitanen DI Juha Ollikainen Suurlähettiläs Ilkka Ristimäki Professor emer. Tom Sandlund Professor Nils-Erik Villstrand Professori Pirkko Pitkänen FM, tutkimusassistentti Rebecca Frilund Vararehtori Riitta Pyykkö (vpj) Professori Keijo Virtanen (pj) VTT, neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen EU-aluetiedottaja Juhana Tuomola Professori Seija Virkkala Aluekehitysjohtaja Tarja Nuotio Tutkimusprofessori Osmo Kontula Professor Holger Weiss Hallitus vuonna 2015 Taustayhteisö Helsingin yliopisto Maahanmuuttovirasto Ruskon seurakunta Seinäjoen kaupunki Tampereen yliopisto Turun kaupunki Turun yliopisto Työ- ja elinkeinoministeriö Varsinais-Suomen liitto Väestöliitto Jäsen Yliopiston lehtori Magdolna Kovács Ylijohtaja Jaana Vuorio Kirkkoherra Pasi Salminen Toimialapäällikkö Jouni Pekkala Professori Ilari Karppi Kaupunginjohtaja Aleksi Randell (pj) Professori Veli-Matti Ritakallio (vpj) Ylitarkastaja Paula Karjalainen Edunvalvontajohtaja Lauri Palmunen Dosentti Anna Rotkirch Johtoryhmä Heikkilä Elli Korkiasaari Jouni Mattila Markku Sainio Kirsi Söderling Ismo / Martikainen Tuomas Tutkimusjohtaja Tietopalvelupäällikkö Aluepäällikkö Hallintopäällikkö Johtaja

9 Henkilöstö Vakinainen henkilöstö Nimi Tehtävä Toimipaikka Björklund Krister Vanhempi tutkija Heikkilä Elli Tutkimusjohtaja Heinilä Jarno Arkistonhoitaja Kojo Lilli Informaatikko 4.9. asti Korkiasaari Jouni Tietopalvelupäällikkö Löppönen Satu Virastomestari Martikainen Tuomas Johtaja 1.8. alkaen Mattila Markku Aluepäällikkö Seinäjoki Mielismäki-Kettunen Krista Taloushallinnon assistentti Sainio Kirsi Hallintopäällikkö Söderling Ismo Johtaja asti Uschanov Elisabeth Sukututkija Projektitutkijoita eli työsopimussuhteessa olevia Siirtolaisuusinstituutin tutkijoita, joiden projektien rahoittajina toimivat ulkopuoliset tahot: Anglé Jaana Erikoistutkija Seinäjoki Enlund Magnus Projektinjohtaja Kruunupyy Herberts Kjell Erikoistutkija Kruupyy Laine Tytti Tutkija Lyytinen Eveliina Erikoistutkija Malin Maili Erikoistutkija Sjöblom-Immala Heli Tutkija Korkeakouluharjoittelijoita oli vuonna 2015: Korhonen Salla Harjoittelija Koskela Hanna Harjoittelija Seinäjoki Kåll Sofie Harjoittelija Kruunupyy Tutkimusharjoittelijoita, työharjoittelijoita, työkokeilijoita, työelämävalmennettavia ja kuntouttavassa työtoiminnassa oli vuonna 2015 sekä aluekeskuksessa että Turussa: Ahola Hilkka Fris Emiliya Harju-Seppänen Mika Honkala Asta Huttunen Joonas Hämälistö Hanna-Maija Issakainen Kaisu Jokinen Heli Kalliosaari Soile Kelahaara Marko Kytömäki Elina Laakso Marketta Stenroth Milaja Matveeva Julia Pekkanen Janne Päiväläinen Teppo Riipinen Riku Toivonen Ville Välimäki Kalle Seinäjoki Seinäjoki Seinäjoki Seinäjoki

10 Verkostotutkijoita, jotka eivät ole työsuhteessa Siirtolaisuusinstituuttiin olivat: Aukia Jukka Flink Toivo Häikiö Kristiina Keskitalo Pigga Könnilä Paula Lamér Inkeri Lammervo Tiina Paksuniemi Merja Sappinen Eero Söderling Ismo Tainio Juha Vuorinen Leena Weckström Lotta Vantaa Helsinki Rovaniemi Torremolinos Göteborg Brisbane Rovaniemi Rusko Kannus Brisbane San Francisco Tilintarkastajat Vuonna 2015 Siirtolaisuusinstituuttisäätiön varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet tilintarkastustoimisto PricewaterhouseCoopers Oy:stä Seppo Repo, KHT, ja Anne Malin, KHT. Seppo Revon henkilökohtaisena varamiehenä on Pekka Thurén, KHT, ja Anne Malinin henkilökohtaisena varamiehenä Maria Merne, KHT. Jaetut apurahat Siirtolaisuusinstituutin hallitus on kokouksissaan myöntänyt seuraavat apurahat: Alhon rahasto Lamér, Inkeri Paksuniemi, Merja 500 Tähjä, Katja 500 Yhteensä Lehtisen rahasto Kostiainen, Auvo Ilmokari, Irina 500 Veijo, Karoliina 500 FinnFestille osallistumiseen (2hlöä) Yhteensä Tutkimusrahasto John Morton -palkinto Hülya Kydölle Antti Wallin matkakust. maksettiin 782,12 Instituutin tutkimus- ja julkaisutuotantoon Yhteensä ,12 Hallituksen kokouspalkkiot Hallituksen kokouksia, joista osallistujille maksettiin kokouspalkkioita oli vuonna 2015 viisi. Palkkion suuruus/kokous oli puheenjohtajalla 28 ja jäsenillä 17.

11 Liite 2. TOIMINTA 1. JULKAISUTOIMINTA A VERTAISARVIOIDUT TIETEELLISET ARTIKKELIT A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä Lyytinen, Eveliina (2015). Congolese refugees right to the city and urban (in)security in Kampala, Uganda, Journal of Eastern African Studies, 9 (4), Sakaranaho, Tuula & Tuomas Martikainen (2015). The Governance of Islam in Finland and Ireland, Journal of Religion in Europe, 8 (1), A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa Heikkilä, Elli & Daniel Rauhut (2015). Over Time and Space: What Do We Know? Elli Heikkilä & Daniel Rauhut (eds.), Marriage Migration and Multicultural Relationships. Migration Studies C 25. : Institute of Migration, Heikkilä, Elli (2015). Integration and Challenges in Multicultural Marriages: Finnish Experiences. Elli Heikkilä & Daniel Rauhut (eds.), Marriage Migration and Multicultural Relationships. Migration Studies C 25. : Institute of Migration, Illman, Ruth, Tuija Hovi, Tuomas Martikainen, Peter Nynäs, Sofia Sjö & Laura Wickström (2015). Reframing Pluralism. Peter Nynäs, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (eds.), On the Outskirts of the Church : Diversities, Fluidities and New Spaces of Religion in Finland. Nordic Studies in Religion and Culture, Vol. 3. Zürich: LIT Verlag, Martikainen, Tuomas (2015). Reconfiguring the Societal Place of Religion in Finland: Islamic Communities Move from the Margins to Partner in Civil Society. Jane Garnett & Sondra L. Hausner (eds.), Religion in Diaspora: Cultures of Citizenship. London: Palgrave Macmillan, Martikainen, Tuomas (2015). Religion and the Welfare State under Neoliberal Hegemony. Gerhard Wegner (ed.), The Legitimacy of the Welfare State: Religion Gender Neoliberalism. Leipzig: Evangelische Verlagsanstalt, [Julkaistu myös saksaksi: Martikainen, Tuomas (2015). Religion und Sozialstaat unter der Vorherrschaft des Neoliberalismus. Gerhard Wegner (Hrsg.), Die Legitimität des Sozialstaates: Religion Gender Neoliberalismus. Leipzig: Evangelische Verlagsanstalt, ] Martikainen, Tuomas, Måns Broo, Tuija Hovi, Marcus Moberg & Terhi Utriainen (2015). The Changing Forms of Religious Organisations. Peter Nynäs, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (eds.), On the Outskirts of the Church : Diversities, Fluidities and New Spaces of Religion in Finland. Nordic Studies in Religion and Culture, Vol. 3. Zürich: LIT Verlag, Nynäs, Peter, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (2015). Emerging Trajectories of Religious Change in Finland (2015). Peter Nynäs, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (eds.), On the Outskirts of the Church : Diversities, Fluidities and New Spaces of Religion in Finland. Nordic Studies in Religion and Culture, Vol. 3. Zürich: LIT Verlag, Nynäs, Peter, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (2015). Rethinking the Place of Religion in Finland. Peter Nynäs, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (eds.,) On the Outskirts of the Church : Diversities, Fluidities and New Spaces of Religion in Finland. Nordic Studies in Religion and Culture, Vol. 3. Zürich: LIT Verlag, Söderling, Ismo & Heidi Kiiveri (2015). Tolerance and expectations in Finnish attitudes about immigration in 2010 and Elli Heikkilä, Auvo Kostiainen, Johanna Leinonen & Ismo Söderling (eds.), Participation, Integration, and Recognition: Changing Pathways to Immigrant Incorporation. Migration Studies C 24. : Institute of Migration, B VERTAISARVIOIMATTOMAT TIETEELLISET KIR- JOITUKSET B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä Mattila, Markku (2015). Siirtolaisuuden kokemus ja suhtautuminen nykyisiin turvapaikanhakijoihin, Siirtolaisuus-Migration, 4/2015, Säävälä, Minna & Tuomas Martikainen (2015). Indian Wives and Husbands on the Move: Conjugal Relations Experienced by Women Living in Finland, Siirtolaisuus-Migration, 4/2015, Söderling, Ismo (2015). Suomi tarvitsee jämäkämpää maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa, Talousja yhteiskunta, 3/2015, Söderling, Ismo & Mika Uppa (2015). Työvoimaa kyllä pakolaisia ei korkeakouluopiskelijoiden maahanmuuttoasenteet, Siirtolaisuus-Migration, 2/2015, B2 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa Enlund, Magnus (2015). Täyttämätön amerikkalainen unelma: Siirtolainen Petter Bäcks kirjeidensä valossa. Markku Mattila (toim.), Aina liikkeessä: liikkuvainen Pohjanmaa. Seinäjoki: Siirtolaisuusinstituutti, Pohjanmaan aluekeskus, Martikainen, Tuomas (2015). Uskonto suomalaisessa maahanmuuttotutkimuksessa. Riku Hämäläinen & Heikko Pesonen (toim.), Kohtaamisia: Kirjoituksia uskonnosta, arjesta ja monikulttuurisuudesta. Uskontotiede 16. Helsinki: Helsingin yliopisto, Maailman kulttuurien laitos, Uskontotiede, Mattila, Markku (2015) Siirtolaisia ja kausityöläisiä: Sundsvallin alueen pohjalainen työvoima 1800-luvun jälkipuoliskolla. Markku Mattila (toim.), Aina liikkeessä Liikkuvainen Pohjanmaa. Siirtolai-

12 suusinstituutin Pohjanmaan aluekeskuksen tutkimuksia nro 7. : Siirtolaisuusinstituutti, C TIETEELLISET KIRJAT C1 Kustannettu tieteellinen erillisteos Alho, Rolle (2015). Inclusion or Exclusion? Trade Union Strategies and Labor Migration. : Institute of Migration. Björklund, Krister (2015). Unaccompanied refugee minors in Finland. Migration studies C 26. : Institute of Migration. 73 s. C2 Toimitettu kirja, kokoomateos, konferenssijulkaisu tai lehden erikoisnumero Heikkilä, Elli & Daniel Rauhut (eds.) (2015). Marriage Migration and Multicultural Relationships. Migration Studies C 25. : Institute of Migration. 199 s. Heikkilä, Elli, Auvo Kostiainen, Johanna Leinonen & Ismo Söderling (eds.) (2015). Participation, Integration, and Recognition: Changing Pathways to Immigrant Incorporation. Migration Studies C 24. : Institute of Migration. 176 s. Mattila, Markku (toim.) (2015). Aina liikkeessä: liikkuvainen Pohjanmaa. Seinäjoki: Siirtolaisuusinstituutti, Pohjanmaan aluekeskus. 226 s. Nynäs, Peter, Ruth Illman & Tuomas Martikainen (eds.) (2015). On the Outskirts of the Church : Diversities, Fluidities and New Spaces of Religion in Finland. Nordic Studies in Religion and Culture, Vol. 3. Zürich: LIT Verlag. 274 s. D AMMATTIYHTEISÖLLE SUUNNATUT JULKAISUT D1 Artikkeli ammattilehdessä Björklund, Krister (2015). Kirja-arvio: Petri Rekonen: Raha, aika, itsekuri, Siirtolaisuus-Migration, 1/2015, Björklund, Krister (2015). Yksintulleet alaikäiset pakolaiset huolehditaanko heistä, kuten pitäisi? ETMUblogi. Saatavilla: Enlund, Magnus (2015). Finlandssvenska kommuner i täten i invandringsstatistik, Norden Est Elle, , 50. Heikkilä, Elli (2015). Global migration patterns migration pressure increasing towards developing countries, Siirtolaisuus-Migration, 2/2015, 41. Heikkilä, Elli (2015). Humanitarian migration crisis in Europe main routes and migrant groups, Siirtolaisuus-Migration, 4/2015, 31. Heikkilä, Elli (2015). MIPEX 2015: Finland ranks 4th out of 38 countries, Siirtolaisuus-Migration, 3/2015, 34. Heikkilä, Elli (2015). Turun kaupunkitutkimusohjelma panostaa monialaiseen aluetutkimukseen, Siirtolaisuus-Migration, 1/2015, 43. Heinilä, Jarno (2015). Siperian-kirjeitä Siirtolaisuusinstituutin arkistolle, Siirtolaisuus-Migration, 1/2015. Heinilä, Jarno (2015). Arkistonhoitajan palsta, Siirtolaisuus-Migration, 2/2015. Martikainen, Tuomas (2015). Uuden johtajan tervehdys, Siirtolaisuus-Migration, 3/2015, 1-2. Martikainen, Tuomas (2015) Siirtolaisuus-Migration -lehti uudistuu, Siirtolaisuus-Migration, 4/2015, 1-2. Martikainen, Tuomas (2015). Muuttajat, Suomen, 3/2015, 3. Mattila, Markku (2015). Miksi nuori radikalisoituu ja käy pyhää sotaa?, Siirtolaisuus Migration, 1/2015, 46. Mattila, Markku (2015). Vieraskielisiä lapsia tutkimaan!, Siirtolaisuus Migration, 2/2015, 47. Söderling, Ismo (2015). Antti Välikangas 70 vuotta, Siirtolaisuus-Migration, 4/2015, 52. Söderling, Ismo (2015). Kirja-arvio: Elisabeth Inglia Hastad: Lapsuusmuistoja Pykeijästä. Sodassa ja rauhassa, Siirtolaisuus-Migration, 2/2015, 52. Söderling, Ismo (2015). Kirja-arvio: Simon Elo: Ruotsalainen hyvinvointivaltio ja maahanmuutto, Siirtolaisuus-Migration, 3/2015, Söderling, Ismo (2015). Kirja-arvio: Timo Vihavainen, Marko Hamilo & Joonas Konstig (toim.): Mitä mieltä Suomessa saa olla? Suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivit, Siirtolaisuus-Migration, 4/2015, Söderling, Ismo (2015). Kirja-arvio: Yusuf M. Mubarak, Eva Nilsson & Niklas Saxén: Suomen somalit, Siirtolaisuus-Migration, 3/2015, Söderling, Ismo (2015). Kotouttamista kantapään kautta meillä ja muualla. Työ-ja elinkeinoministeriö, Kotouttamisen osaamiskeskuksen Kotouttaminen. fi-blogi. Saatavilla: kotouttaminen/info/blogi/kotoutumista_kantapaan_ kautta_meilla_ja_muualla blog Söderling, Ismo (2015). Pakolaiskriisin juurilla: näkökulmia Etiopiasta, Irakista ja Somaliasta, Siirtolaisuus-Migration, 4/2015, Söderling, Ismo (2015). Pitääkös uskosta vinoilla?, Siirtolaisuus-Migration, 1/2015, 1 2. Söderling, Ismo (2015). Puolueista ei paljon apua maahanmuuttokysymysten pohdinnassa, ETMU-blogi. Saatavilla: Söderling, Ismo (2015). Suomi Siirtolaisuuden murroksessa aina ja iankaikkisesti / Finland and its evolution of immigration now and forever, Siirtolaisuus-Migration, 2/2015, 1-2. Söderling, Ismo (2015). Suuri inkeriläinen on poissa. Rudolf Pakki , Siirtolaisuus-Migration, 3/2015, 56. Söderling, Ismo (2015). Turun kaupungin maahanmuuton tulevaisuus vuoteen 2030 mennessä omavarais- ja muuttoliikemalleihin perustuva tarkastelu, Siirtolaisuus-Migration, 1/2015, D2 Artikkeli ammatillisessa käsi- tai opaskirjassa tai ammatillisessa tietojärjestelmässä, taikka oppikirja-aineisto Söderling, Ismo (2015). Muuttoliike ja lama. Suomalaiset

13 maailmalla Kirkon ulkosuomalaistyön julkaisuja. Helsinki: Kirkkohallitus, 6 7. [sama englanniksi ja ruotsiksi] D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys Junnila, Charlotte P.(2015) Promoting Labour Market Integration: A Comparative Analysis of the Immigrant Integration Policies of Finland and Sweden. Webreports 81. : Siirtolaisuusinstituutti. 67 s. Ojala, Heidi, Mika Harju-Seppänen & Kaisu Issakainen (2015). Muuttoliike- ja etnisyystutkimus Suomessa Web-reports 82. : Siirtolaisuusinstituutti. 43 s. E SUURELLE YLEISÖLLE SUUNNATUT JULKAISUT E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli Heikkilä, Elli (2015). Suomi kotouttamispolitiikan kärkipäässä kansainvälisesti, Kaleva, , K2, 38. Söderling, Ismo (2015). Lisääntyvä maahanmuutto on myös mahdollisuus Suomelle, Turun Sanomat, alio, Söderling, Ismo (2015). Maailman siirtolaisten päivänä kunnioitetaan kadonneita ja matkalle jääneitä muuttajia, Turun Sanomat, alio, Söderling, Ismo (2015). Osa suurista puolueista vaitonaisia maahanmuuttolinjauksistaan, Turun Sanomat, Söderling, Ismo (2015). Vahtolaiset innokkaita matkaajia Amerikkaan, Turun Tienoo, , 8. Söderling, Ismo (2015). Suomen maahanmuuttopolitiikka ajopuuna, Turun Sanomat, alio, E2 Yleistajuinen monografia Kauhanen, Riku, Jouni Korkiasaari & Ismo Söderling (2015) Liikkeellä Siirtolaisuusinstituutti : Siirtolaisuusinstituutti. Korkiasaari, Jouni, Tytti-Maaria Laine & Mika Harju-Seppänen (2015). To the Land of the Gilded Streets. Emigrants Journey from Finland through Great Britain to North America During the Era of Mass Migration. : Siirtolaisuusinstituutti. Lamér, Inkeri (2015). Raskas metalli: Suomalaiset laivanrakentajat Göteborgissa. : Siirtolaisuusinstituutti. E3 Toimitettu yleistajuinen teos Richter-Vapaatalo, Ulrike & Petra Schirrmann (toim.) (2015). Täällä voi olla sellainen kuin on: Saksalaisnaisten elämäkertoja Suomesta. : Siirtolaisuusinstituutti. Siirtolaisuus-Migration 1/2015 Siirtolaisuus-Migration 2/2015 Siirtolaisuus-Migration 3/2015 Siirtolaisuus-Migration 4/2015 F JULKINEN TAITEELLINEN JA TAIDETEOLLINEN TOIMINTA F3 Julkinen taiteellinen esitys tai näyttely Katariina Veijo, valokuvanäyttely Hangosta uuteen maailmaan Ruotsinsuomalainen arkisto, Arvet Norman Rockwell, The Saturday Evening Post lehden kansia Eija Tähkäpää, Palasina maailmalla 2. VIERAILUT Vierailut Siirtolaisuusinstituutissa Enlund, Magnus ( ): Integrationskoordinator kfem Lilian Ivars. Enlund, Magnus ( ): LEADER-koordinator Britt-Marie Norrgård. Enlund, Magnus: ( ): Centret för Svenskfinland, Kronoby; 44 personer från Nykarleby och Jakobstads bygde- och släktforskare. Enlund, Magnus ( ): Palaver angående kursverksamhet i Kronoby MI under hösten Med på palavern var Ulf-Peter Granö, rektor Tom Hansén; släktforskare Gun-May Öhman. Heikkilä, Elli & Heli Sjöblom-Immala ( ): Tutkimusasiamies Veli Pelkonen, Kunnallisalan kehittämissäätiö. Heikkilä, Elli & Jouni Korkiasaari ( ): Political Economic Officer Amy Makisen, U.S. Embassy Finland. Heikkilä, Elli & Salla Korhonen ( ): Institute s Migration Fellow, Ph.D. Michael Bégin, Institute of Sociology and Regional Studies, Southern Federal University, Russian Federation. Heikkilä, Elli ( ): Dosentti Kimmo Elo ja Dr. Mohammed Alshaar, Åbo Akademi. Heikkilä, Elli ( ): Erityisasiantuntija Paula Nurminen, Turun NMKY. Heikkilä, Elli ( ): Erityisasiantuntijoiden Paula Nurmisen ja Olavi Katton, Turun NMKY, Maahanmuuttajapalvelut ja MIPEX-projektin tulosten tarkastelu. Heikkilä, Elli ( ): Emeritustoimittaja Juha Tainio ja tietokirjailija Risto Pekkala. Heikkilä, Elli ( ): Olli ja Mia Lamminen, USA, ja Antti ja Rva. Paasio. Heikkilä, Elli ( ): Ph.D. Student Ian Forward, University of Melbourne. Heikkilä, Elli ( ): Professori Eeva Sippolan, University of Bremen, vierailu Siirtolaisuusinstituutissa Migration Fellow Programin puitteissa. Heinilä, Jarno ( ): Ammatillinen kuntoutuskurssi, Verve. Kojo, Lilli ( ): Turun aikuiskoulutuskeskuksen koulutettujen maahanmuuttajien opiskelijaryhmä tutustui instituuttiin ja näyttelyihin. 20 opiskelijaa +

14 2 opettajaa, 90min. Kojo, Lilli ( ): Ruusukorttelin hyvinvointiryhmä kävi tutustumassa instituuttiin ja näyttelyihin. 8 osallistujaa + ohjaaja, 1 tunti. Kojo, Lilli ( ): Topeliuksen koulun luokka vieraili instituutissa. Instituutin toiminnan ja näyttelyiden esittelyä, sekä näyttelyvisa. 15 oppilasta + opettaja. 1 tunti. Korkiasaari, Jouni ( ): Katsaus Siirtolaisuusinstituutin tietopalveluista Turun yliopiston kulttuurintutkimuksen opiskelijoille Siirtolaisuusinstituutissa Martikainen, Tuomas & Elli Heikkilä ( ): Hülya Kytö, Daisy Ladies. Martikainen, Tuomas & Elli Heikkilä ( ): Kehittämispäällikkö Tarja Mankkisen ja Poliisitarkastaja Ari Evwarayen, Sisäministeriö, Poliisiosasto. Mattila, Markku ( ): Ylistaro-seuran vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Mattila, Markku ( ): Kurikka-seuran vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Mattila, Markku ( ): Peräseinäjoki-seuran vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Mattila, Markku ( ): Härmä-seuran vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Mattila, Markku ( ): Kuortane-seuran vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Mattila, Markku ( ): Ilmajoki-seuran vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Mattila, Markku ( ): Lehtimäki-seuran vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Mattila, Markku ( ): Seinäjoen kotiseutu- ja museoyhdistyksen vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Mattila, Markku ( ): Karijoki-seuran vierailu. Aluekeskuksen ja instituutin toiminnan esittely. Söderling, Ismo & Elli Heikkilä ( ): Vt. Suomen maatoimiston päällikkö Simo Kohonen, projektikoordinaattori Jaana Sipilä, projektikoordinaattori Kati Bhose ja ohjelmavirkailija Tobias van Treeck, IOM, Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö. Uschanov, Elisabeth ( ): instituutin aineistojen ja näyttelyiden esittelyä Rauman sukukerholaisille. Uschanov, Elisabeth ( ): instituutin aineistojen ja näyttelyiden esittelyä Turun seudun psoriasisyhdistykselle. Uschanov, Elisabeth ( ): instituutin aineistojen ja näyttelyiden esittelyä Oriveden seudun kansanopiston kurssilaisille. Uschanov, Elisabeth ( ): instituutin aineistojen ja näyttelyiden esittelyä Ammattiopisto Livian opiskelijaryhmälle. Vierailut Siirtolaisuusinstituutissa ja esitelmä Heikkilä, Elli ( ): Siirtolaisuusinstituutin tutkimustoiminta esimerkkejä tutkimusteemoista, Varsinais-Suomen kansanedustajien vierailu Siirtolaisuusinstituutissa. Kojo, Lilli ( ): Turun yliopiston kulttuurintutkimuksen (kansatiede ja folkloristiikka) kenttätyökurssi kävi perinteisellä tutustumiskäynnillä instituutissa. Heille pidettiin neljä lyhyttä luentoa instituutin toiminnasta, jonka jälkeen he tutustuivat vielä lähemmin arkistoon, kirjastoon ja näyttelyyn. 15 opiskelijaa + lehtori. 1,5 tuntia. Korkiasaari, Jouni ( ): Maasta- ja maahanmuuton historia Suomessa, Paasikiviopiston ulkomaalaistaustaisille suomen kielen opiskelijoille Siirtolaisuusinstituutissa. Söderling, Ismo ( ): Siirtolaisuusinstituutin muuttoliiketutkimus tänään ja huomenna, Turun yliopiston kulttuurintutkimuksen opiskelijoille pidetty esitelmä instituutissa. Vierailu kotimaisessa organisaatiossa Enlund, Magnus ( ): Jakobstads museum. Enlund, Magnus ( ): Folktingets integrationsforum, möte vid riksdagen. Enlund, Magnus ( ): Jakobstads gymnasium. Enlund, Magnus ( ): Österbottens förbund. Enlund, Magnus ( ): KOSEK, Karleby. Enlund, Magnus ( ): Österbottens handelskammare. Enlund, Magnus ( ): MAIJA Jakobstad, årsmöte. Enlund, Magnus ( ): Campus Allegro, Yrkeshögskolan Novia, mottagare lektor i konst Leif Strengell. Enlund, Magnus ( ): Utvecklingsbolaget Concordia, Jakobstad, mottagare regionplanerare Johanna Backman. Med var också lektor i konst, Leif Strengell. Enlund, Magnus ( ): Yrkeshögskolan Centria, Karleby, mottagare chef för internationella ärenden Peter Finell. Enlund, Magnus ( ): Karleby svenska gymnasium Enlund, Magnus ( ): Bildningsväsendet, Karleby stad. Enlund, Magnus ( ): Utvecklingsbolaget Concordia. Enlund; Magnus ( ): Österbottens Ely-central. Laine, Tytti-Maaria ( ): Polku-hankkeen ja Louran yhteisvierailu Tampereella Tredeassa. Martikainen, Tuomas ( ): Turun kaupunki, konsernihallinto. Martikainen, Tuomas ( ): Varsinais-Suomen liitto. Martikainen, Tuomas ( ): Työ- ja elinkeinoministeriö. Martikainen, Tuomas ( ): Varsinais-Suomen ELY-keskus. Martikainen, Tuomas ( ): Turun kongressipalvelut. Martikainen, Tuomas ( ): John Morton -keskus, Turun yliopisto. Martikainen, Tuomas ( ): Fulbright Center, Helsinki. Martikainen, Tuomas ( ): Kirkkohallitus, ulkosuomalaistyö.

15 Martikainen, Tuomas ( ): Maahanmuuttovirasto. Martikainen, Tuomas ( ): Brahea, Turun yliopisto. Martikainen, Tuomas ( ): International Organisation for Migration, Helsingin toimisto. Martikainen, Tuomas ( ): Turun yliopisto, johtoryhmä. Martikainen, Tuomas ( ): Kirkkohallitus, arkkipiispa. Mattila, Markku ( ): aluekeskuksen tutkimustoiminnan esittely Seinäjoen yliopistokeskuksen johtoryhmän kokouksessa. Söderling, Ismo, Elli Heikkilä, Lilli Kojo & Salla Korhonen ( ): Siirtolaisuusinstituutin vierailu Daisy Ladies Muistojen Koti,. Vierailu kansainvälisessä organisaatiossa Björklund, Krister ( ): Nordic Migration Research, hallituksen kokous, Malmö University, Malmö, Ruotsi. Martikainen, Tuomas & Kirsi Sainio ( ): Suomen suurlähetystö, Washington DC, USA. 3. ESITELMÄT JA TAPAHTUMAT Esitelmä tiedetapahtumassa Anglé, Jaana ( ): Maahanmuuttajan puolisona Suomessa, Historia havisee: alueita, aikaa, ihmisiä -seminaari, Tietoprovinssi-tiedemessutapahtuma, Seinäjoen yliopistokeskus. Björklund, Krister ( ): Yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat kotouttamisen hyvät käytännöt, MEV-seminaari, Siirtolaisuusinstituutti,. Björklund, Krister ( ): The Institute of Migration and its research contribution, Diaspora networks in international business Annual spring workshop 2015,. Enlund, Magnus ( ) Petter Bäcks och den ofullbordade amerikanska drömmen, Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen talviseminaari, Mikkeli. Heikkilä, Elli ( ): osallistuja Economics and women: professionalism, involvement, employment paneelissa, International Women s Conference East and West meet in Saint Petersburg, Pietari, Venäjä. Heikkilä, Elli ( ): Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen, Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus -seminaari, Turun Kansainväliset Kirjamessut. Heikkilä, Elli ( ): CAGE: 3 b. Young Refugees in the Labour Market What are the Experiences of the Trajectory from Education to Labour Market, CAGE Kick-off meeting, Snekkersten, Tanska. Heikkilä, Elli ( ): Paneelikeskustelun puheenjohtaja, Pakolaiskriisin juurilla: näkökulmia Etiopiasta, Irakista ja Somaliasta -seminaari, Heikkilä, Elli ( ): Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen Yksintulleiden nuorten kokemuksia peilaavan Halaten-projektin tulosten esittely, Lapsen etu maahanmuuttoprosesseissa -Euroopan muuttoliikeverkoston EMV-seminaari, Maahanmuuttovirasto, Helsinki. Heikkilä, Elli ( ): Seminaarin järjestäminen, puheenjohtajuus ja esitelmä: Yhteenveto ja seminaarin päättäminen. MEV-seminaari teemana Yksintulleet pakolaislapset. Siirtolaisuusinstituutti. Heikkilä, Elli ( ): Mitä Siirtolaisuusinstituutissa tutkitaan?, Tieteen Päivät, Hansatori, Heinilä, Jarno ( ): Siirtolaisuusinstituutin arkiston aarteita. Tieteen Päivät, Lyytinen, Eveliina ( ): Pakkomuutto haasteena ja mahdollisuutena globaaleja ja kansallisia suojelumalleja etsimässä, Muuttoliikesymposium, Siirtolaisuusinstituutti. Martikainen, Tuomas ( ): Uskonnot kaupungin kartalla, Urbaania teologiaa muuttuva uskonnollisuus kaupungeissa teologien alumnipäivä, Helsingin yliopisto, Helsinki. Martikainen, Tuomas ( ): Religiösa organisationer, invandrare och välfärd, Soc&Kom dagarna 2015, Helsinki. Martikainen, Tuomas ( ): Invandrarnas religiösa verksamhet i Finland och dess språkliga dimensioner, högre seminarium vid avdelning för finska, Stockholms universitet, Tukholma, Ruotsi. Mattila, Markku ( ): Sundsvallin alueen pohjalainen työvoima noin , Historia havisee: alueita, aikaa, ihmisiä -seminaari, Tietoprovinssi-tiedemessutapahtuma, Seinäjoen yliopistokeskus. Mattila, Markku ( ):: Sundsvallin alueen pohjalainen työvoima noin , Historia havisee: alueita, aikaa, ihmisiä -seminaari, Seinäjoen yliopistokeskuksen järjestämässä studia generalia -luentosarjassa Tehoa tieteestä, Seinäjoen kaupunginkirjasto. Uschanov, Elisabeth ( ): Pikkuserkkuja Amerikassa - miten pääsen jäljille?, Tieteen päivät,. Esitelmä muussa tapahtumassa Björklund, Krister ( ): Den stora emigrationen från Finland innan Andra Världskriget. Sarlinska skolan, Pargas. Björklund, Krister ( ): HALATEN -projektin tulosten esittely MONIKU verkostotapaaminen.. Turun ulkomaalaistoimisto. Björklund, Krister ( : Refugees, current international and Finnish issues. Scandic Plaza,. International Rotary Club. Björklund, Krister ( ): Till Amerika och till Sverige den stora utvandringen. Tieteen päivät.. Enlund, Magnus ( ): Kronoby gymnasium, föreläsning vid Centret. Enlund, Magnus ( ): Kronoby folkhögskola språklinjen.

16 Enlund, Magnus ( ): Om amerikabrev, Teemalauantai, Suomen Sukututkimusseura. Enlund, Magnus ( ). Föredrag vid Invandrarforum, Karleby stad. Heikkilä, Elli ( ): Immigrants in the Finnish Labour Market, International Rotary Club.. Heikkilä, Elli ( ): Itämeren alueen maahanmuutto erityisnäkökulma Suomen tilanteeseen, Turun Kadettipiirin vuoden 2015 esitelmäsarja. Korkiasaari, Jouni ( ): Paluumuuttajat ja maassamuuttajat seurakunnassa, Kirkon kansainvälisen työn järjestämässä koulutusseminaarissa kirkon kotimaan henkilöstölle Järvenpään seurakuntaopistolla. Korkiasaari, Jouni ( ): Maahanmuutto ja ulkomaalaiset Suomessa, Turengin koulujen opettajien teemapäivän kurssilla, Janakkala. Korkiasaari, Jouni ( ): Finnish Naming System and Common Problems in Searching Finnish Names in Genealogical Databases, Hancockin (Michigan) Ruska-Festivaalin sukututkimusseminaarissa. USA. Korkiasaari, Jouni ( ): Finnish Transmigration through Great Britain to North America, FinnFest USA tapahtuma, Buffalo, USA. Korkiasaari, Jouni ( ): Finnish Naming System and Common Problems in Searching Finnish Names in Genealogical Databases, FinnFest USA -tapahtuman yhteydessä järjestetyssa Genealogy Symposiumissa Buffalo, USA. Korkiasaari, Jouni ( ): Suomen siirtolaisuuden historia, Karjalan liiton järjestämässä seminaarissa Helsinki. Lyytinen, Eveliina ( ): Pakolaisuus itsenäisessä Suomessa, Rikala-seuran itsenäisyyspäivän juhlapuhe, Salo. Lyytinen, Eveliina ( ): Nykypäivän pakolaisuus mediassa ja tutkimuksissa ristiriitoja ja mielikuvia, Kansat liikkeellä -yleisöluentosarja, Turun kaupunginkirjasto. Martikainen, Tuomas ( ). Kansainväliset muuttoliikkeet: suomalaisia kokemuksia, Turun yliopiston Politiikan tutkimuksen klubi ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari.. Martikainen, Tuomas ( ): Muuttoliikkeet ja uskonto, Kansa liikkeellä -yleisöluentosarja. Turun kaupunginkirjasto.. Martikainen, Tuomas ( ): Muuttoliikkeiden vaikutus uskonnolliseen kenttään Suomessa, Uskonto, politiikka ja raha: maallisen ja hengellisen rajapinnoilla -seminaari. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Martikainen, Tuomas ( ): Muuttoliikkeet murroksessa - näkökulmia lähitulevaisuuden haasteisiin, Foresight Friday. Suomen Akatemia, Helsinki. Mattila, Markku & Anglé, Jaana ( ): Tutkimushankkeen Vieraskieliset lapset eteläisellä Pohjanmaalla esittely Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rahastojen kannatusyhdistysten yhteistapaamisessa, Kauhava. Mattila, Markku ( ): Juhlaesitelmä Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston vuosijuhlassa, Jalasjärvi. Mattila, Markku ( ): Luento Suomalaiset muuttoliikkeet. Seinäjoen lukio. Söderling, Ismo ( ): Kiinnostaako ruotsinsuomalaisuus suomalaisia?, Ragnar Lassinantti 100-vuotta. Juhlaseminaari, Haaparanta. Söderling, Ismo ( ): Puolueiden eduskuntavaaliohjelmien ominaispiirteet ja painotukset erityisesti maahanmuuttokysymys, Turun Paasikivi- Seura,. Söderling, Ismo ( ): Vahtolaiset innokkaita matkaajia Amerikkaan, Vahdon Historia-tapahtumassa pidetty esitelmä. Vahto. Söderling, Ismo ( ): Turun Paasikivi-Seuran 50-vuotisjuhlien avauspuhe.. Söderling, Ismo ( ): Suomi maahanmuuton turbulenssissa oliko tämä yllätys, Kansat liikkeellä luentosarjan avausesitelmä, Turun kaupunginkirjasto. Söderling, Ismo ( ): Maahanmuutto lisääntyy miten Suomi muuttuu?, Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen 50-vuotisjuhliin liittyvä Studia generalia -esitelmä. Turun yliopisto,. Söderling, Ismo ( ): Muuttoliikkeen vaikutukset Suomeen ja Suomen väestöön, Henrikinkirkko, yleisöluento,. Söderling, Ismo ( ): Siirtolaisuus ja Suomi muutoksessa: Terveisiä Ambomaalta ja pakolaisia Ruotsissa, Ruskon, Maunun koulu (yläkoulu), Teemapäivän esitelmä, Rusko. Uschanov, Elisabeth ( ): Siirtolaiset rekistereissä ja tietokannoissa, Suomen Sukututkimusseuran teemalauantaina, Helsinki. Osallistuminen tieteelliseen tapahtumaan Anglé, Jaana ( ): Nuoruus: Onnellista ja mutkallista aikaa, Tietoprovinssitiedemessutapahtuma, Seinäjoen yliopistokeskus. Anglé, Jaana ( ): Syrjintä, polarisaatio, nuoriso ja väkivaltainen radikalisoituminen kohti turvallista ja eheää yhteiskuntaa -hankkeen väliraportin julkaisuseminaari. Ceren, Helsinki. Heikkilä, Elli ( ): Turun kaupunkitutkimusohjelman puolipäiväseminaari Kaupunkitutkimuksen ja kaupunkipolitiikan suhde. Åbo Akademi. Heikkilä, Elli ( ): NordURM, Nordic Networks explanatory workshop. University of Poitiers, Ranska. Heikkilä, Elli ( ): Siirtolaisuus ajassa johtaja Ismo Söderlingin eläkkeellesiirtymisen juhlaseminaari.. Heikkilä, Elli ( ): Miten maahanmuuttopolitiikalla tuetaan ulkomaisten investoijien ja korkeasti koulutettujen houkuttelemista Suomeen? -Euroopan muuttoliikeverkoston seminaari. Helsinki. Heikkilä, Elli ( ): Tieteessä tapahtuu -foorumi. Helsinki.

17 Heikkilä, Elli ( ): Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Tekijyys tieteessä Authorship in science -syysseminaari. Helsinki. Korkiasaari, Jouni ( ): Osallistuminen Centret för Svenskfinlandin avajaisiin Kruunupyyssä. Koskela, Hanna ( ): Osallistuminen seminaariin Historia havisee: alueita, aikaa, ihmisiä Tietoprovinssi-tiedemessutapahtuma, Seinäjoen yliopistokeskus. Lyytinen, Eveliina ( ): Urban Geography Collectiven lounastapaaminen, Maantieteen laitos, Turun yliopisto Lyytinen, Eveliina ( ): Maantieteen tutkijaseminaari, Turun yliopisto. Malin Maili ( ): Terveydenhuoltotutkimuksen päivät. Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus 2015, THL, Helsinki Malin Maili ( ): Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan valtionpalkintoseminaariin, Helsinki. Malin Maili ( ): Council of Europe and the Role of National Human Rights Institutions, Equality Bodies and Ombudsman Offices in Promoting Equality, Helsinki. Malin Maili ( ): Avoin tiede osaajakoulutus. Koulutustilaisuus 3. Avatun tutkimusaineiston hyödyntäminen, Helsingin yliopisto, Helsinki Malin Maili ( ): Ulkomaalaistaustaiset Suomessa tutkimuksen julkistamistilaisuus, Tilastokeskus, Helsinki. Martikainen, Tuomas ( ): Revitarisering av minoritetsspråk förutsättningar och framtidsutsikter: Symposium till ära för Leena huss. Uppsala universitet, Upsala, Ruotsi. Mattila, Markku ( ): Syrjintä, polarisaatio, nuoriso ja väkivaltainen radikalisoituminen kohti turvallista ja eheää yhteiskuntaa hankkeen väliraportin julkaisuseminaari. Ceren, Helsinki. Söderling, Ismo ( ): Sosiaalipolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä Sosiaalipolitiikan laitoksen 50-vuotisjuhlaseminaari. Turun yliopisto. Osallistuminen muuhun tapahtumaan Enlund, Magnus ( ). Utbildningsdag, Kompetenscentret för integration. Heikkilä, Elli ( ): Invigning av Migrationsinstitutet Centret för Svenkfinland i Kronoby. Heikkilä, Elli ( ): Vaikuttavaa tieteen edistämistä -informaatio- ja keskustelutilaisuus. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Heikkilä, Elli ( ): TEM:in Elinkeino- ja innovaatiopolitiikka ja maahanmuuttajat -kutsutyöpaja. Helsinki. Kojo, Lilli ( )): Osallistuminen Artiva-hankkeen päätösseminaariin Helsingissä. Aiheina kuinka jatkaa artikkeliluettelointia ARTO artikkelitietokantaan hankkeen jälkeen sekä sähköisen julkaisemisen ja metadatan tulevaisuudennäkymät ja mahdolliset yhteydet ARTOon. Kojo, Lilli ( ) KOVE-hankkeen loppuseminaari. Olin mukana KOVEn ohjausryhmässä ja osallistuin hankkeen päätösseminaariin. Lyytinen, Eveliina ( )): ELY-keskus, Kotouttamisen kumppanuusohjelman työpaja; teemana nuoret, lapset ja perheet (etäyhteys Helsinkiin). Lyytinen, Eveliina ( ): Aikamme kansainvaellukset? Pakolaisuus ja kotoutuminen Euroopassa -seminaari, Kalevi Sorsa-säätiö, Helsinki. Lyytinen, Eveliina ( ): Osk. Huttusen väitöskirja-apurahan juhla, Helsinki. Martikainen, Tuomas ( ): Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma. TEM, Helsinki. Martikainen, Tuomas ( ): FinnFest USA -tapahtuma, Buffalo, USA. Martikainen, Tuomas ( ): Pakolaisuus, muuttoliike ja eurooppalaiset ratkaisut muuttajat ja muutokset haasteet. Euroopan muuttoliikeverkosto. Helsinki. Mattila, Markku ( ): Tutkimukselle ja opiskelulle vauhtia tutkijahotellista -seminaariin. Seinäjoen yliopistokeskus. Seinäjoki. Sainio, Kirsi ( ): FinnFest USA -tapahtuma, Buffalo, USA. Uschanov, Elisabeth ( ): Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät, Salo. Tapahtuman järjestäjä Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus ( ). Turun kansainväliset kirjamessut,. Emigrationscafé ( ): Centret för Svenskfinland, Kruunupyy. Emigrationscafé ( ): Centret för Svenskfinland, Kruunupyy. Halaten-hankkeen Koulutusfoorumi ( ): Siirtolaisuusinstituutti,. Historia havisee: alueita, aikaa, ihmisiä -seminaari ( ): Tietoprovinssi-tiedemessutapahtuma, Seinäjoen yliopistokeskus. Seminaarin järjestäjät Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti & Siirtolaisuusinstituutti, Pohjanmaan aluekeskus, Seinäjoki. Invigning av Centret för Svenskfinland ( ): Centret för Svenskfinland, Kruunupyy. IX Valtakunnallinen Muuttoliikesymposium: Maassamuutto ja siirtolaisuus kehityksen moottoreina? Näkökulmia Suomen alueelliseen ja väestölliseen tulevaisuuteen ( ): Siirtolaisuusinstituutti,. Karoliina Veijon valokuvanäyttely ( ) Siirtolaisuusinstituutti,. Maahanmuuttotutkimuksen suunnittelutapaaminen ( ). TEM, Helsinki. Migration Fellow Lectures ( ): Puhuja: professori Eeva Sippola & Riku Kauhanen, Siirtolaisuusinstituutti,. Nikolai Pakin taidenäyttely ( ): avajaisjuhlaesitelmän piti tutkija, maisteri Reijo Rautajoki aiheesta Vaiettu Inkeri. Pohjanmaan aluekeskus, Seinäjoki. Pakolaiskriisin juurilla: Näkökulmia Etiopiasta, Irakista ja

18 Somaliasta ( ): Siirtolaisuusinstituutti & Finndevo International,. Tapahtuman näytteilleasettaja yms. FinnFest USA ( ): Näytteilleasettaja, Buffalo, USA. Sukututkimuspäivät ( ). Näytteilleasettaja, Salo. Tieteen päivät ( ): Etsintää siirtolaisrekisteristä,. Tietoprovinssi ( ): Amerikansiirtolaisuutta kuvaava näyttelykangas, Seinäjoki. Turun kansainväliset kirjamessut ( ): Näytteilleasettaja,. Ulkosuomalaisparlamentti ( ): Näytteilleasettaja, Helsinki. 4. KOULUTUS JA OHJAUS Opetus korkeakouluissa, opintokokonaisuus Tiilikainen, Marja & Tuomas Martikainen: Islam in Finland -luentosarja. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, sosiologia. Opetus korkeakoulussa, vierailuluento Lyytinen, Eveliina ( ): Ihmismaantieteen metodologian englanninkielistä opetusta, Baltic Sea Region Studies. Mattila, Markku ( ): Maahanmuutto Suomeen kautta aikojen, Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden ryhmällä. Söderling, Ismo: Maahanmuuttopolitiikka ja integraatio. Turun yliopisto, Brahea. Luento osana koulutuskokonaisuutta: Kulttuuritietoiset työkäytännöt maahanmuuttajatyössä, 2 h Söderling, Ismo: Turun yliopisto, sosiaalitieteet: 4 h opetusta siirtolaisuus-teemasta Opetus, muu Enlund, Magnus ( ): Föreläsning om utvandring och invandring i Finland, språklinjen på finska vid Kronoby folkhögskola. Enlund, Magnus ( ): Föreläsning om utvandring och invandring på svenska språklinjen vid Kronoby folkhögskola. Malin Malin ( ) Maahanmuuttajat, syrjintä ja stressi. Luento stressilääketieteen kurssilla, Turun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta,. Saatu koulutus Anglé, Jaana ( ): SurveyPal nettikyselylomakeohjelmiston käyttökoulutus. Enlund, Magnus ( ): Projektledningens grunder, Hanken. Kojo, Lilli ( ): Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY-keskusten koulutuspäivä. Kojo, Lilli ( ): AMIF-hakukoulutus Turussa ELY-keskuksessa. Kojo, Lilli ( ): Hätäensiapukurssi / Ensiavun kertauskurssi. Mielismäki, Krista ( ): Uusi kirjanpitolaki käytännössä, Suomen Liikekirjat. Sainio, Kirsi ( ): Viivan päältä viivan alle Työterveyshuollon uudet tuulet Mehiläisen Työelämäpalvelut tiedotustilaisuus.. Sainio, Kirsi ( ja 22): Viestintä ON Kuvan käyttö ja julkaiseminen eri kanavissa. Turun Aikuiskoulutuskeskus. Sainio, Kirsi ( ): Perehdyttämisen uudet haasteet Parempi työ -alueseminaari. Kansainvälinen työturvallisuuspäivä.. Opinnäytetöiden ohjaus (nimetty ohjaaja) Heikkilä, Elli: Anne Häkkinen, väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, etnologia. Heikkilä, Elli: Camilla Marucco, väitöskirja, Turun yliopisto, maantiede. Heikkilä, Elli: Lauri Turpeinen, väitöskirja, Helsingin yliopisto, kansatiede. Heikkilä, Elli: Mervi Kaukko, väitöskirja, Oulun yliopisto, kasvatustiede. Lyytinen, Eveliina: Camilla Marucco, väitöskirja, Turun yliopisto, maantiede. Lyytinen, Eveliina: Iuliia Matveeva, pro gradu, Turun yliopisto, Baltic Sea Region Studies. Martikainen, Tuomas: Dorothea Breier, väitöskirja, Helsingin yliopisto, kansatiede. Martikainen, Tuomas: Kaisa Nissi, väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, etnologia. Martikainen, Tuomas: Minttu Väisänen, väitöskirja, Helsingin yliopisto, teologia. Mattila, Markku: Anna-Kaisa Ylikotila, väitöskirja, Jyväskylän yliopisto. Mattila, Markku: Magnus Enlund, väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, historia. Opinnäytetöiden arviointi Heikkilä, Elli: Virallisen ohjaajan lausunto, Charlotte Junnilan Master s Thesis, University of, Baltic Sea Region Studies. Tohtorin väitöskirjan esitarkastus tai opponointi Heikkilä, Elli ( ): Esitarkastaja, Nicol Foulkes, väitöskirja, Encountering Difference. The experience of Nordic highly skilled citizens in India,Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Heikkilä, Elli ( ): Vastaväittäjä, Nicol Foulkes, väitöskirja, Encountering Difference. The experience of Nordic highly skilled citizens in India,Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö.

19 Söderling, Ismo ( ): Esitarkastaja, Eine Pakarinen, väitöskirja, Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Söderling, Ismo ( ): Arvostelutoimikunnan jäsen, Rolle Alho, väitöskirja, Turun yliopisto, yhteiskunnallinen tiedekunta 5. TUTKIMUSVAIKUTTAMINEN Jäsenyys tiedejulkaisun toimituskunnassa Heikkilä, Elli: International Journal of Environmental Creation, editor of Nordic countries and Baltic States. Member of the Editorial Board. Heikkilä, Elli: Migration Letters: An International Journal of Migration Studies. Editor. Heikkilä, Elli: Nordic Journal of Migration Research. Member of editorial board. Martikainen, Tuomas: Finnish Yearbook of Population Research. Member of the Advisory Board. Martikainen, Tuomas: Journal of the Irish Society for the Academic Study of Religions. Member of the International Editorial Board. Martikainen, Tuomas: Siirtolaisuus Migration. Päätoimittaja. Martikainen, Tuomas: South Asian Diaspora. Member of the Editorial Board. Martikainen, Tuomas: The Sociological Quarterly. Advisory Editor. Vertaisarviointi Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Idäntutkimus. Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, International Migration (2 kpl) Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Journal of Childhood in the Past. Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Journal of International Migration and Integration. Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Journal of Migration History. Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Migration Letters: An International Journal of Migration Studies (4 kpl). Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti. Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, The International Journal of Migration, Health and Social Care (2 kpl) Heikkilä, Elli: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Työelämän tutkimus. Malin, Maili: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, International Journal of Migration, Health and Social Care. Malin, Maili: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Patient education and counselling. Mattila, Markku: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Maaseudun uusi aika. Mattila, Markku: Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Scandinavian Economic History Review. Söderling, Ismo:. Tiedeartikkelin vertaisarviointi, Finnish Yearbook of Population Research. Osallisuus tutkimus- ja kehittämishankkeissa Heikkilä, Elli: Coming of Age in Exile (CAGE) Health and Socio-Economic Inequities in Young Refugees in the Nordic Welfare Societies, NordForsk, ohjausryhmän jäsen. Heikkilä, Elli: Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura (ETMU), Etmu-blogin toimituskunnan jäsen. Heikkilä, Elli: FT Hannu Kydön Valikoivan muuttoliikkeen vaikutukset alueelliseen eriytymiseen pääkaupunkiseudulla -hanke, ohjausryhmän jäsen. Mattila, Markku & Jaana Anglé: Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin Seinäjoen yksikössä toimivan aluehistorian tutkimus- ja kehittämishanke. 6. ASIANTUNTIJALAUSUNNOT Lausunto julkiselle toimijalle Martikainen, Tuomas ( ): Siirtolaisuusinstituutin lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta, eduskunta. Söderling, Ismo ( ): Lausunto sisäministeriölle Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallisesta toimeenpano-ohjelman luonnoksesta. Söderling, Ismo ( ): Siirtolaisuusinstituutin lausunto koskien Valtioneuvoston asetusta etnisten suhteiden neuvottelukunnasta. Lausunto tiederahoitusorganisaatiolle Heikkilä, Elli. Lausunto apurahahakemuksesta, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMOn Fellowship -ohjelma. Heikkilä, Elli. Lausunto apurahahakemuksesta, Kunnallisalan kehittämissäätiö (3 kpl). Heikkilä, Elli. Lausunto apurahahakemuksesta, Turun kaupunkitutkimusohjelma. Heikkilä, Elli. Lausunto hakemuksesta, Manchester Metropolitan University. Heikkilä, Elli. Lausunto hakemuksesta, National Library of Australia Fellowship -ohjelma. Heikkilä, Elli: Lausunto tutkimushankkeesta, Koneen Säätiö. Mattila, Markku. Lausunto tutkimushankkeesta, Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Mattila, Markku. Lausunto tutkimushankkeesta, Suomen Kulttuurirahasto. Söderling, Ismo. Lausunto apurahahakemuksesta, Kunnallisalan kehittämissäätiö. Söderling, Ismo. Lausuntoja rahoitushakemuksista, Swedish Research Council for Health, Working Life and Welfare. Söderling, Ismo. Kaksi apurahalausuntoa Suomen Kulttuurirahastolle

20 Suositus tieteellisissä hauissa Heikkilä, Elli. Suositus asiantuntijatehtäviin, United Nations Development Programme, UNDP. Heikkilä, Elli. Suositus tohtorinkoulutusohjelmaan, Brunel University, Englanti. Heikkilä, Elli. Suositus tohtorinkoulutusohjelmaan, University of Kent, Englanti. Heikkilä, Elli. Suositus tutkimusrahoituksesta, Jenny ja Antti Wihurin rahasto (3 kpl). Heikkilä, Elli. Suositus tutkimusrahoituksesta, Koneen Säätiö (5 kpl). Heikkilä, Elli. Suositus tutkimusrahoituksesta, Suomen Kulttuurirahasto (5 kpl). Mattila, Markku. Suositus tutkimusrahoituksesta, eri rahastoja (4 kpl). Mattila, Markku: Suositus opiskelijaksi pyrkivästä, Master s Degree Programme in Sport and Exercise Psychology, Jyväskylän yliopisto. Söderling, Ismo. Suositus tutkimusrahoituksesta, Emil Aaltosen Säätiölle (2 kpl). Söderling, Ismo. Suositus tutkimusrahoituksesta, Suomen Kulttuurirahasto (3 kpl). 7. JÄSENYYDET JA LUOTTAMUSTOIMET Siirtolaisuusinstituutin jäsenyys suomalaisissa yhteisössä Länsi-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomen tiedekustantajien liitto ry Syrjinnän seurantaryhmä, Oikeusministeriö Tieteellisten seurain valtuuskunta Varsinais-Suomen maahanmuuttoasiain toimikunta Varsinais-Suomen Viro-keskus Väestöliitto ry Luottamustoimet suomalaisissa yhteisössä Heikkilä, Elli: Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran (ETMU), hallituksen jäsen. Heikkilä, Elli: Etnisten suhteiden neuvottelukunta, turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston seurantakomitea, varajäsen. Heikkilä, Elli: Maaseutuakatemia 2016, asiantuntijajäsen. Heikkilä, Elli: Suomalaiset Seniorit Maailmalla -työryhmä, jäsen. Heikkilä, Elli: Varsinais-Suomen maahanmuuttoasiain toimikunta, jäsen. Heikkilä, Elli: Väestöliitto, valtuuston jäsen ja vaalitoimikunnan puheenjohtaja. Korkiasaari, Jouni: Turun Suomi-Amerikka yhdistys ry Martikainen, Tuomas: Tieteellisten seurain valtuuskunta, hallituksen ja työvaliokunnan jäsen. Martikainen, Tuomas: Åbo Akademis minoritetsforskning, rådgivande samhällelig styrgrupp, jäsen Söderling, Ismo: Suomen evankelis-luterilainen kirkko, kirkon ulkosuomalaistyön toimikunta. Söderling, Ismo: Suomi-seura, johtokunnan jäsen. Söderling, Ismo: Suomen Väestötieteen Yhdistys ry, hallituksen jäsen. Söderling, Ismo: Yksityisarkistoasiain neuvottelukunta, jäsen. Siirtolaisuusinstituutin jäsenyys kansainvälisessä yhteisössä Association of European Migration Institutes (AEMI) Luottamustoimen kansainvälisessä yhteisössä Björklund, Krister: Migration Policy Group, Brussels, European Web Site on Integration (EWSI), the Country Co-ordinator for Finland and member of EWSI Editorial Board. Björklund, Krister: Nordic Migration Research, hallituksen jäsen. Heikkilä, Elli: Migration Policy Group, Brussels, European Web Site on Integration (EWSI), the Country Co-ordinator for Finland and member of EWSI Editorial Board. Heikkilä, Elli: Ruotsinsuomalainen arkisto, hallituksen varajäsen. Heikkilä, Elli: International Geographical Union, Commission on Population Geography, hallituksen jäsen Heinilä, Jarno: Ruotsinsuomalainen arkisto, hallituksen varajäsen. Korkiasaari, Jouni: Ruotsinsuomalainen arkisto, hallituksen jäsen. Martikainen, Tuomas: International Metropolis, johtokunnan jäsen. 8. MEDIA Lehdistötiedotteet ja tiedotustilaisuudet Heikkilä, Elli ( ): Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus -seminaarin esittely, Turun Kansainvälisten Kirjamessujen tiedotustilaisuus.. Heikkilä, Elli & Soile Kalliosaari ( ): Migration Integration Policy Index (MIPEX) -Finland Launch Day. Heikkilä, Elli & Heli Sjöblom-Immala ( ): Puolisona maahanmuuttaja -tutkimuksen tiedotustilaisuus Kunnallisalan kehittämissäätiö, Helsinki. Radio Anglé, Jaana & Markku Mattila ( ): Yle Pohjanmaa. Björklund, Krister ( ): Yle, Haastattelu suomalaisesta siirtolaisuudesta Vetamix-tietoportaaliin. Björklund, Krister ( ): Yle uutiset, Yksin turvapaikkaa hakevan nuoren tie kulkee yhä harvemmin Suomeen.

Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Siirtolaisuusinstituutti 22.9.2014 Migrationsinstitutet Institute of Migration Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisältö 1. Siirtolaisuusinstituutti 2. Katsaus vuoteen 2015 3.

Lisätiedot

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät Koulutustutkimusfoorumin kokous 25.2.2015 Kari Nyyssölä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Koulutustutkimusfoorumi Koulutustutkimusfoorumi (KTF) on Opetushallituksen

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Matti Sarvimäki. July 2010. 10/2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki

Matti Sarvimäki. July 2010. 10/2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki Department of Economics Aalto University School of Economics P.O. Box 21240, 00076 Aalto Helsinki, Finland Tel: +358(0)40 304 5515 m.sarvimaki@lse.ac.uk http://hse-econ./sarvimaki/ Matti Sarvimäki July

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Siirtolaisuusinstituutti osaamista muuttoliikkeistä, etnisyydestä ja monikulttuurisuudesta. Tuomas Martikainen & Jarno Heinilä

Siirtolaisuusinstituutti osaamista muuttoliikkeistä, etnisyydestä ja monikulttuurisuudesta. Tuomas Martikainen & Jarno Heinilä Siirtolaisuusinstituutti osaamista muuttoliikkeistä, etnisyydestä ja monikulttuurisuudesta Tuomas Martikainen & Jarno Heinilä TAKO-kevätseminaari, Helsinki, 12.2.2018 Miksi täällä tänään? 1. Haluamme tehdä

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2019 13.9.2018 LIITE 2 Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Sisältö 1. Siirtolaisuusinstituuttisäätiö sr. 2 2. Katsaus vuoteen 2018.. 2 3. Painopistealueet 2019.. 4 4. Toiminta ja tavoitteet

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus -seminaari Turun Kansainväliset Kirjamessut 4.10.2015 1 Muuttovirrat

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT , perustason AMIEDU Merja-Leena Silander, p. 050 5420341, merjaleena.silander@amiedu.fi Marja-Leena Räsänen-Ala- Aho, p. 040 3508551 marja-leena.rasanen @amiedu.fi Helena Säde, kouluttaja, helena.sade@amiedu.fi

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Korkeakoulu- ja tiedeyksikön tavoitteista ja tehtävistä Johtaja Anita Lehikoinen

Korkeakoulu- ja tiedeyksikön tavoitteista ja tehtävistä Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoulu- ja tiedeyksikön tavoitteista ja tehtävistä 1.3.2007 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Yksikössä on koulutuksen tulosalue ja tutkimuksen tulosalue. Henkilöt johtaja Anita

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

Nuorten pakolaistaustaisten kokemuksia

Nuorten pakolaistaustaisten kokemuksia Nuorten pakolaistaustaisten kokemuksia koulutuksesta ja työelämästä Eveliina Lyytinen Erikoistutkija (evlyyt@utu.fi) Coming of Age in Exile (CAGE) hanke Esityksen sisältö 1. Kotoutumisen teoriaa 2. Coming

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Haapakoski Marjaana Pääsihteeri Oulun seudun ammattikorkeakoulun osako.ps@students.oamk.fi

Haapakoski Marjaana Pääsihteeri Oulun seudun ammattikorkeakoulun osako.ps@students.oamk.fi OPINNÄYTETÖIDEN NYKYTILA JA KEHITTÄMISHAASTEET Työseminaari 11.2.2005 klo 9.00 15.30, auditorio 221, II kerros Ilmoittautuneet yhteensä 63 henkilöä [päivitetty 9.2.2005] Nimi Työtehtävä Organisaatio Sähköposti

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen

Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen 1 Mission possible: access on, ilmatilaa on 2 Painopisteet Lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi Lapsiystävällinen työelämä Lasten Suomi - kuuleminen, kohtaaminen

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13

Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13 Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13 Professori Kaisa Koskinen pitää juhlaluennon keskiviikkona 7. joulukuuta 2016 kello 13 aiheesta Translatorinen

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Kirkolliskokousvaalit 2016

Kirkolliskokousvaalit 2016 I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana

Lisätiedot

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 27.1.2016 ULKOMAILLA OPISKELUN HYÖDYT Henkilökohtainen akateeminen

Lisätiedot

Mikael Appel Pohjanmaan poliisilaitos

Mikael Appel Pohjanmaan poliisilaitos Poliisien yleisurheilumestaruuskilpailut Raatin stadion Oulu 24.6.2014 TULOKSET M 100 m 1. Timo Rouhianen Sisä-Suomen poliisilaitos 11,90 2. Riku Hassi 12,09 3. Pertti Huovinen 12,12 4. Jouni Tahvanainen

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT 1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015

Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015 Jorma Kauppinen Johtaja Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus MATKA ALKAA! Asema ja keskeiset lakisääteiset tehtävät Opetushallitus

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

KUUROJEN LIITON EDUSTAJAT SEKÄ YHTEISTYÖTAHOJEN NIMEÄMÄT JÄSENET ERI ORGANISAATIOISSA VUONNA 2015. Edustaja/yhteyshenkilö

KUUROJEN LIITON EDUSTAJAT SEKÄ YHTEISTYÖTAHOJEN NIMEÄMÄT JÄSENET ERI ORGANISAATIOISSA VUONNA 2015. Edustaja/yhteyshenkilö KUUROJEN LIITON EDUSTAJAT SEKÄ YHTEISTYÖTAHOJEN NIMEÄMÄT JÄSENET ERI ORGANISAATIOISSA VUONNA 2015 Järjestö Edustaja/yhteyshenkilö Aikakauslehtien Liitto Jaana Aaltonen Antti Mäkipää Abilis-säätiö - hallitus

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET Taidemaalariliitto, Varsinainen jäsen Botnia Taiteilijaseura 2005 Suomen Taidegraafikot, Varsinainen jäsen 2005 Kuvasto 2005 Pohjalainen Taiteilijaliitto 2004 Vaasan Taiteilijaseura

Lisätiedot

HALLINTOJOHTAJAN TEHTÄVÄN HAKIJAT. Luottamustehtävät. NIMI Koulutus Kielitaito Työkokemus Yliopistokokemusta. Yrityselämäkokemusta

HALLINTOJOHTAJAN TEHTÄVÄN HAKIJAT. Luottamustehtävät. NIMI Koulutus Kielitaito Työkokemus Yliopistokokemusta. Yrityselämäkokemusta HALLINTOJOHTAJAN TEHTÄVÄN HAKIJAT NIMI Koulutus Kielitaito Työkokemus Yliopistokokemusta Yrityselämäkokemusta Luottamustehtävät Eversti Jukka Ahlberg *1964 - upseeri - lennonopettaja - kapteenikurssi -

Lisätiedot

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen 1 ESITYSLISTA Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 19.11.09 kello 9 11 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun työvoiman palvelukeskus (TYP), kokoushuone Pihlaja, 3. krs. Osallistujat:

Lisätiedot

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti PÖYTÄKIRJA 1 Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 24.11.2010 klo 10 12 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikkö, Hammareninkatu 8 B, kokoushuone Omena 4.krs Osallistujat:

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI . INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI Marko Juslin Intergraph-käyttäjäkerho lienee yksi aktiivisimmista alallaan. Organisoitunutta käyttäjäkerhotoimintaa on tänään yli kahdessakymmenessä

Lisätiedot

Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2017 14.9.2016 Siirtolaisuusinstituutin toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisältö 1. Siirtolaisuusinstituutti 2. Katsaus vuoteen 2016 3. Painopistealueet 2017 4. Henkilöstö 5. Toiminta 2017 Arkisto Julkaisut

Lisätiedot

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2 100m Miehet yleinen Tuuli + 0,1 1 Näse Adam Optima 13:91 2 Huhtala Pasi SASKY koulutuskuntayhtymä 14:00 3 Tuhkio Seppo Salpaus 14:06 4 Kivenvuori Jarno SASKY koulutuskuntayhtymä 14:32 5 Kaunisto Seppo

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

SISÄLTÖ. 3 Toiminnan rahoitus 2002. 4 Toimintalukuja. 5 Johtaja ja johtokunta. 7 Tutkimusryhmät 2002. 8 Järjestettyjä seminaareja

SISÄLTÖ. 3 Toiminnan rahoitus 2002. 4 Toimintalukuja. 5 Johtaja ja johtokunta. 7 Tutkimusryhmät 2002. 8 Järjestettyjä seminaareja Toimintakertomus 2002 SISÄLTÖ 3 Toiminnan rahoitus 2002 4 Toimintalukuja 5 Johtaja ja johtokunta 7 Tutkimusryhmät 2002 8 Järjestettyjä seminaareja 9 Väitöksiä ja palkintoja 10 Tutkimuslaitoksen uusia julkaisuja

Lisätiedot

Kirkkohistorian laitoksen henkilökunnan ja tutkijoiden vastuualueet listassa on lueteltu olennaisimmat vastuualueet

Kirkkohistorian laitoksen henkilökunnan ja tutkijoiden vastuualueet listassa on lueteltu olennaisimmat vastuualueet Kirkkohistorian laitoksen henkilökunnan ja tutkijoiden vastuualueet 2005 - listassa on lueteltu olennaisimmat vastuualueet 1. Tiedekunta- ja yliopistohallinnon tehtäviä KIRKKOHISTORIAN LAITOS Johtajat

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää suomalaista maaseutututkimusta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Heli Ketola, Kestävät koulutus ja uravalinnat projekti

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Heli Ketola, Kestävät koulutus ja uravalinnat projekti ESITYSLISTA 1 Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 20.04.2011 kello 09 11 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikkö, Hammareninkatu 8 B, kokoushuone Omena 4.krs Osallistujat:

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Helaakoski Leila Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo. Pihlajaniemi Taina Asiantuntijajäsen

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Helaakoski Leila Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo. Pihlajaniemi Taina Asiantuntijajäsen POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 10.11.2015 klo 10:00-11:55 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj

Lisätiedot

Maanantai 26. helmikuuta

Maanantai 26. helmikuuta OPETUSMINISTERIÖ OHJELMA Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto 15.2.2007 Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka 2012 -konferenssi 26. 27. helmikuuta 2007, Marina Congress Centre, Helsinki Maanantai

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri

Lisätiedot

Vuosiksi 2013-2014 kaupunginhallitus asetti seuraavat toimikunnat ja työryhmät:

Vuosiksi 2013-2014 kaupunginhallitus asetti seuraavat toimikunnat ja työryhmät: Kaupunginhallitus 48 25.02.2015 Kaupunginhallitus 128 22.04.2015 Kaupunginhallitus 366 16.12.2015 TOIMIKUNTIEN JA TYÖRYHMIEN ASETTAMINEN/VANHUSNEUVOSTO KHALL 48 Kuntalain 17 :n mukaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Siirtolaisuusinstituuttisäätiö

Siirtolaisuusinstituuttisäätiö Siirtolaisuusinstituuttisäätiö Toimintakertomus 2014 Yhteenveto Instituutin kuluneen vuoden (2014) toimintaa juhlisti kaksi asiaa. Ensinnäkin instituutti täytti 40 vuotta. Asiaa juhlistettiin 15.8. pidetyllä

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö RISTIKKI ryhmän ehdotus 1 Ristikki -ryhmä RIS (Research & Innovation Services) + tikki Ryhmä perustettiin 2011 Tutkimushallinnon päivien yhteydessä Ryhmä vai tehtäväkseen

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

1 of :06

1 of :06 1 of 6 28.03.2008 21:06 TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNTA VALTIONAVUSTUSHAKEMUS: KANSAINVÄLISET KONFERENSSIT JA KANSALLISET SEMINAARIT gfedc Kansainvälinen konferenssi Kansallinen seminaari Rahoitusaika

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010 N-14 20 km 0 lähtenyttä 0 ilmoittautunutta M-14 20 km 1. (3) Jonas Nordström Akilles 6268 35:25,2 2. (4) Waltteri Lepistö PoTa 4986 36:45,6 +1:20,5 3. (2) Casper Holmen P-P 5757 40:43,5 +5:18,4 3 lähtenyttä

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Johtaja Riitta Korpiluoma (2002 ), Helsinki VARSINAISET JÄSENET Maa- ja metsätalousministeriön edustajat Maatalousneuvos

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö

PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö PROFESSORILUENTO Professori Merja Anis Sosiaalityö Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Merja Anis pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 TULA VNP*): Korkeakoulujen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Maanantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: soittonro 0800 136 716, pin 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Timo Harrikari HY Varsinainen

Lisätiedot

SIIRTOLAISUUSINSTITUUTIN TOIMINTASUUNNNITELMA VUODELLE 2014

SIIRTOLAISUUSINSTITUUTIN TOIMINTASUUNNNITELMA VUODELLE 2014 Siirtolaisuusinstituutti Liite 1 Migrationsinstitutet Institute of Migration SIIRTOLAISUUSINSTITUUTIN TOIMINTASUUNNNITELMA VUODELLE 2014 Sisältö: 1. Tiivistelmä ja yhteistyötahot 2. Yleistä 3. Toimitilat,

Lisätiedot