Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Elinvoima- ja osaamislautakunta
|
|
- Eeva-Kaarina Jääskeläinen
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Aika , klo 16:00-18:22 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 87 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 88 Pöytäkirjan tarkastus 89 Läsnäolo- ja puheoikeus 90 Ajankohtaiskatsaus (yhteistoiminta- alueen asia) Tampereen kaupungin osallistuminen Lapset- SIB 2 - teemarahaston hankehallinnoijan kilpailutukseen Valtuustoaloite koulujen kahdeksan aamuista luopumiseksi - Aila Dündar- Järvinen (yhteistoiminta- alueen asia) Lehtorin virkojen perustaminen elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueelle ammatillisen koulutuksen palveluryhmään (yhteistoiminta- alueen asia) Lautakunnan selvitys tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 2018 (yhteistoiminta- alueen asia) 95 Viranhaltijoiden päätösten otto- oikeus (yhteistoiminta- alueen asia) 96 Viranhaltijoiden päätösten otto- oikeus
2 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Poissa Heinämäki Anna-Kaisa, puheenjohtaja Karintaus Katja, 1. varapuheenjohtaja Eskola Vesa Kouhia Raimo, poistui 18:21 Kuortti Jussi Lähde Leo, poistui 18:21 Löytty-Rissanen Minna, poistui 18:21 Ojares Juho, poistui 18:21 Rajala Petri Roihuvuo Johanna Rokosa Inna, saapui 16:09 Räihä Tuomo Turkia Kirsti, poistui 18:21 Söderström Päivi, poistui 18:21 Viljanen Kirsti Vallenius Niko, varajäsen Wigelius Ari, Kaupuginhallituksen edustaja Rantanen Teppo, Esittelijä, johtaja Suonio Jorma, Lukiokoulutuksen johtaja Kallioinen Outi, Johtaja, ammatillinen koulutus Toivanen Johanna, Tiedotusvastaava, viestintäsuunnittelija Grönberg Tea, Hallintosihteeri, sihteeri Kaunisto Kalle, Hallintosihteeri Valkama Outi, Suunnittelija, saapui 17:31, poistui 17:55 Auvinen Jarkko Hanhela Milka Antikainen Timo, Eilinkeinojohtaja Saari Regina, Työllisyysjohtaja Allekirjoitukset Anna-Kaisa Heinämäki Puheenjohtaja Tea Grönberg Sihteeri Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu päätöksentekojärjestelmässä. Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty
3 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Petri Rajala Johanna Roihuvuo Pöytäkirjan nähtävänäolo Nähtävänä: Tea Grönberg, pöytäkirjanpitäjä
4 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 87 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätösehdotus oli Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
5 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 88 Pöytäkirjan tarkastus Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätösehdotus oli Pöytäkirjantarkistajiksi valitaan Petri Rajala ja Johanna Roihuvuo (varalle Kirsti Viljanen). Perustelut Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti viimeistään maanantaina
6 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 89 Läsnäolo- ja puheoikeus Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätösehdotus oli Myönnetään läsnäolo- ja puheoikeus tähän kokoukseen: hallintosihteeri Kalle Kaunisto tämän kokouksen ajaksi suunnittelija Outi Valkama 91 ajaksi
7 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 90 Ajankohtaiskatsaus (yhteistoiminta- alueen asia) Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Teppo Rantanen, Johtaja Päätösehdotus oli Merkitään tiedoksi. Kokouskäsittely Inna Rokosa saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana. Perustelut Katsaus elinvoima- ja osaamislautakunnan ajankohtaisiin asioihin: Tredun talouskatsaus Toisen asteen koulutuksen opiskelijavalintatilanne Tredun palveluverkon selvitysraportti Oriveden ja Virtain toimipisteiden osalta Esittävien taiteiden työryhmän loppuraportti Vuoden 2020 talousarvion valmistelutilanne
8 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 91 Tampereen kaupungin osallistuminen Lapset- SIB 2 - teemarahaston hankehallinnoijan kilpailutukseen TRE:3942/ /2019 Valmistelija / lisätiedot: Outi Valkama Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelija Outi Valkama, puh , etunimi. sukunimi@tampere.fi Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Tea Grönberg, puh , etunimi. sukunimi@tampere.fi Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Teppo Rantanen, Johtaja Päätösehdotus oli Tampereen kaupungin osallistuminen Lapset- SIB 2 - teemarahaston hankehallinnoijan kilpailutukseen merkitään tiedoksi. Kokouskäsittely Suunnittelija Outi Valkama oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana. Lautakunta päätti puheenjohtajan esityksestä yksimielisesti myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden yhteistoiminta- alueen kuntien edustajille Raimo Kouhia, Leo Lähde, Minna Löytty- Rissanen, Juho Ojares, Päivi Södeström ja Kirsti Turkia asian käsittelyn ajaksi. Perustelut Tampereella on valmisteltu kuluvan kevään ajan hyvinvoinnin sekä elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueiden yhteistä hanketta sijaishuollossa olleiden nuorten opintopolun vahvistamiseksi. Hankkeen toteutustavaksi esitetään tulosperusteista rahoitussopimusta (Social Impact Bond, SIB). Tulosperusteisessa rahoitussopimuksessa kunta määrittelee ongelman ja asettaa tavoitteet, hankehallinnoija kokoaa tarvittavan rahaston sekä palveluntuottajat ja sijoittajat kantavat hankkeen taloudellisen riskin. Kunta maksaa vain tuloksista ja tavoitteiden täyttyessä sijoittajat saavat maltillisen voiton. Tällä hetkellä toiminnassa olevan Lapset SIB - teemarahaston hankehallinnoija on FIM Varainhoito Oy yhdessä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. Puolet sijaishuollossa olleista nuorista jää Suomessa vaille perusasteen jälkeistä tutkintoa. Mikäli nuori on sijoitettu ensimmäisen kerran teini- iässä, riskit jäädä ilman toisen asteen tutkintoa ja aikuisiän ansiotuloja
9 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) kasvavat. Tämän taustan tunnistaminen ja huomioiminen on puutteellista. Aihetta on myös tutkittu Suomessa vähän. Kun halutaan, että merkittävästi nykyistä useampi sijaishuollossa ollut nuori saa toisen asteen tutkinnon, tarvitaan uudenlaista tekemistä ja nuoren tarpeista lähteviä toimia sen mahdollistamiseksi. Toimenpiteitä tulee kohdentaa nuoren itsetunnon, identiteetin ja sosiaalisten verkostojen vahvistamiseen, onnistuneen opiskeluvalinnan toteutumiseen sekä opiskelunaikaiseen tukeen. Yksilöorientaatio sekä sitoutuminen vuosia kestävään työhön ovat keskiössä. Hankevalmistelussa tehdään tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Sitran asiantuntijoiden kanssa tarkkaa taloudellista ja toiminnallista mallinnusta, joka valmistuu juhannukseen mennessä. Samanaikaisesti tehdään työtä palvelujen nykyisten ongelmakohtien tunnistamiseksi sekä hankkeen tavoitteiden ja painopisteiden määrittelemiseksi. Tässä työssä ovat mukana jo mainittujen asiantuntijoiden lisäksi lastensuojelun kokemusasiantuntijanuoret, väitöskirjatutkija Antti Kääriälä Helsingin yliopistosta sekä monialainen asiantuntijaryhmä perusopetuksesta, toisen asteen opinnoista, lastensuojelusta ja esikuntatoiminnoista. Sitran Vaikuttavuusinvestoimisen avainalueen tuella kootaan parhaillaan Lapset- SIB 2 - teemarahastoa, jonka osaksi tätä hanketta valmistellaan. Rahaston hankehallinnoija kilpailutetaan elokuussa. Jyväskylän kaupunki toiminee toimeksiantajana. Kaikkien mahdollisten tilaajatahojen on kuitenkin oltava tarjouspyynnössä nimettyinä. Kilpailutuksen voittanut hankehallinnoija osallistuu kokonaisuuden suunnitteluun. Mikäli hanke päätetään toteuttaa, sen vastuulla on yhdessä kaupungin kanssa asetettujen tulostavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavan toiminnan järjestäminen sekä toiminnan toteuttamiseksi tarvittavan rahaston rakentaminen, tarvittavien sijoittajien mukaan saaminen ja rahaston hallinnointi. Hankkeen kautta tarjottavien palvelujen kustannukset maksetaan hankehallinnoijan hallinnoimasta tulosperusteista SIB- rahastosta, johon varat kerätään yksityisiltä sijoittajilta. Jos asetetut ja mitattavissa olevat hyvinvointitavoitteet saavutetaan, kaupunki maksaa osan kunnalle tätä kautta kertyvistä säästöistä tulospalkkiona SIB- rahastolle. Tulospalkkioiden kautta rahasto saa takaisin sijoittamansa pääoman ja sille sovitun koron. Jos taas tuloksia ei tule, rahasto menettää sijoittamansa pääoman. Tulospalkkiot maksetaan rahastolle toteutuneeseen säästöön perustuen. Oletus on, että palvelukokonaisuus tuottaa säästöjä vasta useamman vuoden kuluttua. Maksuun varaudutaan arvioimalla säästö muutaman vuoden kokemuksen jälkeen ja arvioon perustuen valmistellaan talousarvioon vaikuttavuusinvestoinnin tuotto ja siitä maksettava tulospalkkio. Kunkin vuoden budjettiin varataan määräraha laskelman perusteella, jossa huomioidaan budjettivuoden kustannus
10 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) vaikuttavuusinvestoinnin säästöllä alennettuna sekä säästöstä maksettava sopimuksen mukainen palkkio rahastolle. Käytännön kokemuksia mallista on jo esimerkiksi Vantaalla ja Hämeenlinnassa. Tarkempi suunnittelutyö tehdään kuitenkin aina hanke- ja sopimuskohtaisesti yhdessä hankehallinnoijan ja tilaajana toimivan kunnan tai muun julkisen tahon kesken. Osallistuminen hankehallinnoijan kilpailutukseen on Tampereen kaupungille välttämätöntä, mikäli valmistelutyötä halutaan jatkaa ongelman sekä tavoitteen mallintamisesta eteenpäin ratkaisuehdotuksiin. Hankehallinnoijan kilpailutuksessa mukana olo ei aiheuta Tampereen kaupungille kustannuksia, työtä eikä sido varsinaisen sopimuksen tekoon. Mukana olo ei sido edes hankevalmistelun viemiseen sopimusluonnokseen asti, vaan kaupunki voi vetäytyä missä vaiheessa tahansa. Tavoitteena on kuitenkin tuoda päätöksentekijöille vuoden 2019 loppuun mennessä viimeistelty ja kaikki yksityiskohdat sisältävä sopimusehdotus. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan , että Tampereen kaupunki osallistuu Lapset- SIB 2 - teemarahaston hankehallinnoijan kilpailutukseen. Tiedoksi Outi Valkama Liitteet 1 Elosa Sijaishuollossa olleiden nuorten opintopolun vahvistaminen SIB-hankkeella
11 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 92 Valtuustoaloite koulujen kahdeksan aamuista luopumiseksi - Aila Dündar- Järvinen (yhteistoiminta- alueen asia) TRE:6140/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Outi Kallioinen, Jorma Suonio Valmistelijan yhteystiedot Johtaja, ammatillinen koulutus Outi Kallioinen, puh ja lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonio, puh , etunimi. sukunimi@tampere.fi Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Tea Grönberg, puh , etunimi. sukunimi@tampere.fi Päätös Asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi seuraavin saatesanoin: "Lautakunta edellyttää vielä lisätietoa mahdollisen myöhäistämisen vaikutuksista opetusjärjestelyihin ja käytännön malleista toteuttaa mahdollinen myöhäisempi koulun alkamisajankohta." Esittelijä: Teppo Rantanen, Johtaja Päätösehdotus oli Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi: Aila Dündar- Järvisen aloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi. Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin. Kokouskäsittely Puheenjohtaja Anna- Kaisa Heinämäki esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi seuraavin saatesanoin: "Lautakunta edellyttää vielä lisätietoa mahdollisen myöhäistämisen vaikutuksista opetusjärjestelyihin ja käytännön malleista toteuttaa mahdollinen myöhäisempi koulun alkamisajankohta." Vesa Eskola kannatti Heinämäen esitystä. Palautusesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Perustelut Aila Dündar- Järviseltä on saapunut valtuustoaloite, jossa hän esittää, että Tampereen kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin ja ohjeistaa kouluja suunnittelemaan koulupäivät niin, että aikaisista kouluaamuista luovutaan. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu toisen asteen ammatillisena kouluttajana ohjaa ja valmentaa opiskelijoita työelämään. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä ammatillisen koulutuksen opetus on siirtynyt ja siirtyy enenevässä määrin työpaikoilla tapahtuvaksi
12 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) oppimiseksi. Ammatillisen koulutuksen tutkinnot perustuvat valtakunnallisiin tutkinnon perusteisiin, joissa määritellään kunkin koulutuksen ammattitaitovaatimukset ja jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Työelämässä työaikojen alkamiset vaihtelevat suuresti alasta riippuen. Ammatillisessa koulutuksessa ei ole tarkoituksenmukaista, että lähiopetus alkaisi kaikilla opiskelijoilla tiettynä ajankohtana. Jo tällä hetkellä opetus alkaa vaihtelevasti riippuen opiskelijan henkilökohtaisesta osaamisen kehittämissuunnitelmasta. Lukiokoulutuksessa opinnot ovat vuosiluokkiin sitomattomat, oppiaineet on jaettu kursseihin ja opiskelijoilla on laaja mahdollisuus valita pakollisten ja valinnaisten opintojen suoritusajankohta. Näiden lähtökohtien perusteella lukioissa laaditaan lukuvuodeksi kerrallaan kurssitarjotin, joka perustuu viiteen jaksoon ja niissä noudatettavaan lukioiden yhteiseen tuntikiertokaavioon, jonne kussakin jaksossa opetettavat kurssit sijoitetaan. Lukioiden oppitunnit alkavat klo 8.15 ja päättyvät klo Perjantaina klo jälkeen ei ole oppitunteja. Lukiot laativat kurssitarjottimensa siten, että valinnaiset oppiaineet ja kurssit pyritään sijoittamaan niihin tuntikiertokaavion ajankohtiin ( palkkeihin ), jotka ovat päivien alussa ja lopussa. Siten huomattavalla osalla opiskelijoista koulupäivä alkaa klo 9.50 ja päättyy klo Lukiokoulutuksen kohdalla on huomioitava, että opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa kunkin jaksonsa lukujärjestykseen myös työpäivien alkamis- ja päättymisaikojen osalta varsinkin, kun suurissa lukioyksiköissä myös monet valinnaiset kurssit opetetaan useammin kuin kerran lukuvuodessa. Lukioiden kurssitarjonta on laajaa, ja kurssitarjottimien kaikki tuntikaavion ajankohdat ovat lähes aina käytössä. Koulupäivien aloitusajan myöhentäminen siirtäisi vastaavasti päättymisaikaa tai edellyttäisi työpäivän tiivistämistä muuten. Tiedoksi Kh Liitteet 1 Liite elosa valtuustoaloite - Aila Dündar-Järvinen
13 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 93 Lehtorin virkojen perustaminen elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueelle ammatillisen koulutuksen palveluryhmään (yhteistoiminta- alueen asia) TRE:3447/ /2019 Valmistelija / lisätiedot: Outi Kallioinen Valmistelijan yhteystiedot Johtaja, ammatillinen koulutus Outi Kallioinen, puh ja henkilöstöpäällikkö Satu Kuivasto, puh , etunimi. sukunimi@tampere.fi Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Tea Grönberg, puh , etunimi. sukunimi@tampere.fi Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Teppo Rantanen, Johtaja Päätösehdotus oli Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueelle ammatillisen koulutuksen palveluryhmään perustetaan perusteluissa esitetyn mukaisesti 10 lehtorin virkaa alkaen. Perustelut Lain ammatillisesta koulutuksesta / mukaan koulutuksen järjestäjällä tulee olla koulutuksen järjestämistapa huomioon ottaen riittävä määrä opettajan virkoja tai työsopimussuhteisia opettajia. Lisäksi koulutuksen järjestäjällä voi olla tuntiopettajia ja muuta henkilöstöä. Tampereen sedun ammattiopistossa, Tredussa on tavoitteena, että vakituisista opettajista noin 70 prosenttia olisi lehtoreita ja 30 prosenttia päätoimisia tuntiopettajia. Päätoimisten tuntiopettajien määrä, noin 30 % opettajista, sekä määräaikaiset ja sivutoimiset tuntiopettajuudet mahdollistavat edelleen liikkumavaran mahdollisissa henkilöstötarpeen muutoksissa. Elinvoima- ja osaamislautakunta perusti päätöksellään elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen ammatillisen koulutuksen palveluryhmään 111 uutta lehtorin virkaa. Tämän jälkeen on ilmennyt, että kriteerin täyttäviä tuntiopettajia on enemmän kuin virkoja on perustettu. Kahden eri koulutuksen järjestäjän henkilöstöhallinnon järjestelmien yhteensopimattomuuden vuoksi tapahtui hallinnollinen virhe palvelussuhteiden keston tarkastelussa. Tämän vuoksi on tarpeen perustaa 10 uutta lehtoraatin virkaa.
14 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Järjestelystä ei aiheudu lisäkustannuksia, sillä kyseisten vakituisten tuntiopettajien palkkasummissa ei ole eroja ja henkilöstökulut sisältyvät talousarvioon. Perustettavien ammatillisen koulutuksen lehtorin virkojen osalta yhteiset tiedot: Toimintayksikkö: Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue, ammatillisen koulutuksen palveluryhmä Nimike: Lehtori Palvelussuhteen laji: virka Hinnoittelu: OVTES osio C, liite 1 Työaikamuoto: Vuosityöaika Esimies: Koulutuspäällikkö Asema: Muu Kustannuspaikka: opetuksen kustannuspaikat Perustettavan viran palkka vaihtelee OVTESn mukaisesti hinnoittelutunnuksittain koulutuksen ja työkokemuksen perusteella. Ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimukset on määritelty asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, /986. Hallintosäännön 43 :n perusteella viran perustamisesta päättää lautakunta alaisessaan toiminnassa. Tiedoksi Regina Blom, Ari Mäkitalo, Virpi Siiranen, Satu Kuivasto, Kristiina Karppi, Raija Mäkelä, Tredu henkilöstöasiat, Palkat1
15 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 94 Lautakunnan selvitys tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 2018 (yhteistoiminta- alueen asia) TRE:7973/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Regina Saari Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelupäällikkö Tuula Mikkonen, puh , etunimi. sukunimi@tampere.fi Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Tea Grönberg, puh , etunimi. sukunimi@tampere.fi Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Teppo Rantanen, Johtaja Päätösehdotus oli Tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen annetaan perusteluosassa oleva lausunto. Perustelut Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Arviointikertomus liitetään tilinpäätökseen tarkastusasiakirjaksi. Valtuusto käsitteli vuoden 2018 arviointikertomusta Valtuusto velvoitti kaupunginhallitusta ja lautakuntia ryhtymään toimiin arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden johdosta ja raportoimaan näistä valtuustolle lokakuun 2019 loppuun mennessä. Lautakunnille osoitetut lausuntopyynnöt tulee käsitellä lautakunnissa elo- tai syyskuun kokouksissa. Strategia- ja kehittämisyksikön kokoama lopullinen yhteenveto lausunnoista käsitellään valtuustossa lokakuussa. Ote arviointikertomuksesta: Tarkastuslautakunnan mielestä työllisyyskokeilun tulokset olivat erinomaiset. Lautakunta odottaa toimenpiteitä sen turvaamiseksi, että parantunut työllisyys saadaan pidettyä yllä kokeilun päättymisestä huolimatta. Kysymys elinvoima- ja osaamislautakunnalle: Mitä toimenpiteitä on tehty työllisyyden ylläpitämiseksi ja parantamiseksi? Elinvoima- ja osaamislautakunnan lausunto: Tampereen työllisyyskehitys on jatkunut myönteisenä vuonna Yleinen taloustilanne on pitänyt yllä työvoiman kysyntää. Työmarkkinoiden tilanteen ja työllisyyspalveluiden toimenpiteiden
16 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) yhteisvaikutuksena työttömyys ja työmarkkinatuen kustannukset ovat edelleen laskeneet vuoteen 2018 verrattuna. Työttömien määrä on ollut tammi- kesäkuussa alhaisemmalla tasolla kuin vertailukuukausina vuonna 2018, vaikka lasku on hidastunut edellisestä vuodesta. Kaupungin työmarkkinatuen kustannukset tammi- kesäkuussa 2019 olivat 2, 4 milj. euroa pienemmät kuin vastaavana ajanjaksona Tähän vaikuttaa työttömien aktiivinen ohjaaminen heidän palvelutarpeidensa mukaisiin työllistymistä edistäviin palveluihin. Kaupunki on käynnistänyt elinvoima- ja kasvupalveluallianssin kehitysohjelman vuosille Kehitysohjelman tarkoituksena on jatkaa Suomen vaikuttavimman työllisyydenhoidon mallin kehittämistä muuttuvassa toimintaympäristössä. Pirkanmaan TE- toimiston kanssa on rakennettu kumppanuusyhteistyössä toimintamallia, jonka avulla turvataan asiakasohjaus kaupungin työllisyyspalveluihin sekä hyödynnetään työllisyyskokeilun hyvät käytänteet niin pitkälle kuin nykylainsäädäntö ja - toimivaltuudet sen kaupungin osalta mahdollistavat. Kaupungin ja TE- toimiston yhteisiä palvelualustoja rakennetaan seuraaviin teemoihin: Yrittäjyys- ja työnantajapalvelut, Kansainvälisen osaamisen palvelut, Työllisyys- ja koulutuspalvelut, Nuorten työllisyyspalvelut sekä Aikuisten monialaisen tuen palvelut. Työllisyyskokeilun aikaiset toimintamallit on pyritty yhteistyöllä säilyttämään. Pääministeri Rinteen hallituksen ohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan kuntien roolia työllisyyspalveluiden järjestäjänä vahvistetaan. Hallitusohjelman mukaan työllisyyspalveluiden järjestäminen ja toteuttaminen voidaan sopimuksella antaa yhden tai useamman kunnan tehtäväksi kuntien kanssa tehtyjen sopimusten pohjalta. Toimeenpanon tueksi säädetään tarvittaessa erillislainsäädäntö. Pirkanmaan työllisyyskokeilulla ja vahvalla edunvalvonnalla on ollut vaikutusta kuntien toimivallan kasvattamista koskeviin linjauksiin. Tampere ja muut suuret kaupungit ovat käyneet asiasta ensimmäiset neuvottelut työ- ja elinkeinoministeriön kanssa heti hallitusohjelman julkistamisen jälkeen. Ministeri Harakan tiedotteessa (TEM ) hallituksen työllisyyttä lisäävistä toimista todetaan, että hyviä kokemuksia saanut kuntakokeilulaki uusitaan ja uusia kumppanuusmalleja työllisyyspalveluissa pilotoidaan yhdessä kuntien kanssa. Valtioneuvoston asettaman Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmän kahteen alatyöryhmään, Työvoimapolitiikan palvelurakenne sekä Työperäinen maahanmuutto ja kotouttaminen, on pyydetty edustajat Suomen kuudesta suurimmasta kaupungista. Tavoitteena on vaikuttaa siihen, että suurille kaupungille annetaan mahdollisuus vastata kuntien välisenä yhteistyönä alueensa kasvu- ja työllisyyspalveluista. Näin vahvistetaan kaupunkien mahdollisuuksia investoida ja luoda edellytyksiä uusille työpaikoille. Tiedoksi Laura Heikkilä
17 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Liitteet 1 Elosa_Arviointikertomus 2018
18 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 95 Viranhaltijoiden päätösten otto- oikeus (yhteistoiminta- alueen asia) Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Teppo Rantanen, Johtaja Päätösehdotus oli Pöytäkirjoista ilmeneviä päätöksiä ei oteta lautakunnan käsiteltäväksi. Kokouskäsittely Raimo Kouhia, Leo Lähde, Minna Löytty- Rissanen, Juho Ojares, Päivi Södeström ja Kirsti Turkia poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen yhteistoiminta- alueen asioiden tultua käsitellyiksi. Perustelut Lautakunnalle on saapunut seuraavat päätöspöytäkirjat: Johtaja, ammatillinen koulutus 143 Älykkään fyysisen ja virtuaalisen oppimisympäristön kehittäminen käyttöoikeussopimuksella, Koulutuskorvauksen takaisinperintä Tampereen seudun ammattiopistossa, Koulutuskorvauksen takaisinperintä Tampereen seudun ammattiopistossa, Koulutuskorvauksen takaisinperintä Tampereen seudun ammattiopistossa, Koulutuskorvauksen takaisinperintä Tampereen seudun ammattiopistossa, Koulutuskorvauksen takaisinperintä Tampereen seudun ammattiopistossa, Koulutuskorvauksen takaisinperintä Tampereen seudun ammattiopistossa, Koulutuskorvauksen takaisinperintä Tampereen seudun ammattiopistossa, Tredu Erasmus projektin toteuttaminen ja sopimuksen hyväksyminen, RETU - Resilienssi ja tulevaisuususko - projektin sopimuksen hyväksyminen, HyGGe Hyvinvointiteknologia hyödyksi - projektin aiesopimuksen hyväksyminen, Muutos Target- projektin ohjausryhmässä, FinnChi projektin sopimuksen hyväksyminen, Oppisopimuskoulutuksen tuotekehitysmalli Tredussa - projektin käynnistäminen, NOPSA- projektin toteutusajan jatkaminen, Ydinprosesseihin liittyvän osaamisen varmistaminen - projektin toteuttaminen,
19 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 139 Tilojen ja laitteiden käytön uudistaminen - projektin toteuttaminen, Lentokoneasennuskoulutuksen valtakunnallinen kehittäminen - projektin toteuttaminen, Koulutusjohtaja, Hervannan kampus 20 Koneautomaation oppimisympäristöjen päivityksen pienhankinta Tampereen seudun ammattiopistoon, Ajoneuvosimulaattorien pienhankinta Tampereen seudun ammattiopistoon, Koulutusjohtaja, Pyynikin kampus 8 Aromi- toiminnanohjausjärjestelmän versiopäivityksen pienhankinta Tampereen seudun ammattiopistoon, Palvelupäällikkö, Toisen asteen koulutuspalvelut 3 Kevytkuorma- auton pienhankinta Tampereen seudun ammattiopistoon,
20 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) 96 Viranhaltijoiden päätösten otto- oikeus Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Teppo Rantanen, Johtaja Päätösehdotus oli Pöytäkirjoista ilmeneviä päätöksiä ei oteta lautakunnan käsiteltäväksi. Perustelut Lautakunnalle on saapunut seuraavat päätöspöytäkirjat: Lukiokoulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut 44 Toisen asteen koulutuksen päihteettömyyssuunnitelman käyttöönotto lukiokoulutuksessa, Rehtorien ja apulaisrehtorien opetustuntimäärän määrääminen lukuvuodelle , Go lukiot Go projektin toteuttaminen ja ohjausryhmän perustaminen, Muutos Sammon keskuslukion opetussuunnitelmaan 2016, Työllisyysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö 120 Kuntouttavan työtoiminnan ryhmäpalvelu,
21 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Muutoksenhakukielto 87, 88, 89, 90, 91, 92, 94, 95, 96 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee: - vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 ) - virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhalti- jayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 2 mom.) - etuosto- oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 )
22 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Oikaisuvaatimus 93 Oikaisuvaatimusohje Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen. Oikaisuviranomainen Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta. Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella: Tampereen kaupunki Kirjaamo Aleksis Kiven katu C, PL Tampere Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaanti Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.
23 Tampere Pöytäkirja 7/ ( 23) Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.
Tampere Ote pöytäkirjasta 9/ (5) Elinvoima- ja osaamislautakunta
Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2018 1 (5) 112 Kehitysjohtajan viran perustaminen elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen työllisyyspalvelut- palveluryhmään ja palveluyksikön johtajan viran lakkauttaminen
Lisätiedot45 Johtajan viran perustaminen ammatillisen koulutuksen palveluryhmään (yhteistoiminta-alueen asia) Valmistelija / lisätiedot: Mäkelä Sarita
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 45 Johtajan viran perustaminen ammatillisen koulutuksen palveluryhmään (yhteistoiminta-alueen asia) TRE:6790/01.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Mäkelä Sarita
Lisätiedot36 Koulutuksen järjestäjän edustajan nimeäminen Sora-lainsäädännön mukaiseen toimielimeen (yhteistoiminta-alueen asia)
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 36 Koulutuksen järjestäjän edustajan nimeäminen Sora-lainsäädännön mukaiseen toimielimeen (yhteistoiminta-alueen asia) TRE:6249/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot:
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen seudun ammattiopisto Tredun maahanmuuttaja ja tutkintoja edeltävä koulutus -koulutusalan koulutusalajohtajan viran määräaikainen täyttäminen TRE:8040/01.02.01/2017
LisätiedotTampere Ote pöytäkirjasta 4/ (5) Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 54 Apulaisrehtorin virkojen perustaminen ja rehtorin virkojen lakkauttaminen hyvinvoinnin palvelualueella kasvatus- ja opetuspalveluiden palveluryhmässä TRE:8042/01.02.01/2017
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen ammatillisen koulutuksen palveluryhmän johtajan viran täyttäminen TRE:6790/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Johdon
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Lukiokoulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) GO toinen aste GO! -projektin toteuttaminen Tampereen lukiokoulutuksessa TRE:1490/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonio,
LisätiedotTampere Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Elinvoima- ja osaamislautakunta
Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2018 1 (5) 56 Tampereen seudun ammattiopiston Ikaalisten toimipisteen yhteishakuun perustuvan sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutuksen siirtäminen Sastamalan koulutuskuntayhtymälle
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Maakunnallinen lastensuojelupalvelun vaikuttavuusperusteinen järjestelmämalli - ohjausryhmän nimeäminen TRE:8175/00.01.05/2017 Lisätietoja päätöksestä Johdon sihteeri
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Työllisyysjohtaja, Työllisyydenhoidon
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kansainvälisen osaamisen päällikön valinta työllisyyspalveluissa TRE:4929/01.02.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Työllisyysjohtaja Regina Saari, 050 346 9603 Valmistelijan
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, ammatillinen koulutus
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Target-projektin ohjausryhmän nimeäminen TRE:3839/02.04.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Johtaja, ammatillinen koulutus Outi Kallioinen, puh. 044 423 5473, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Lisätiedot470 Kaupunginhallituksen edustajan määrääminen Tampereen Voimia Liikelaitoksen johtokuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli
Tampere Ote pöytäkirjasta 40/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 470, 14.08.2017 Kaupunginhallitus, 410, 19.06.2017 470 Kaupunginhallituksen edustajan määrääminen Tampereen Voimia Liikelaitoksen johtokuntaan
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Co-studio projektin toteuttaminen TRE:3149/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen, puh. 0400 236 990, etunimi.sukunimi@tampere.fi
LisätiedotValmistelijan yhteystiedot Tuntiopettaja Ville Sirén, puh ,
Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) GO toinen aste GO! -projektin ohjausryhmän nimeäminen TRE:1490/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen, puh. 0400 236 990,
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Co-Studio -projektin yhteistyösopimuksen hyväksyminen TRE:3149/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen, puh. 0400
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yhdessä-projektin yhteistyösopimusten hyväksyminen TRE:8918/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen johtajan 1. varahenkilö Jari Rauhala,
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, hyvinvoinnin palvelualue
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kampus-sote -hankkeen omarahoitusosuuden maksaminen TRE:2069/02.04.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Johtaja Taru Kuosmanen, puh. 040 704 7337, etunimi.sukunimi@tampere.fi
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, ammatillinen koulutus
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Target-projektin toteuttaminen TRE:3839/02.04.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Johtaja, ammatillinen koulutus Outi Kallioinen, puh. 044 423 5473, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Lisätiedot24 Lautakunnan päätösvallan siirto työllisyydenhoidon viranhaltijoille työllisyyskokeilun ajaksi. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T
Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (5) 24 Lautakunnan päätösvallan siirto työllisyydenhoidon viranhaltijoille työllisyyskokeilun ajaksi TRE:3979/00.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Näyttöaineistojen kehittäminen (mielenterveys- ja päihdetyö) -projektin toteuttaminen ja projektiorganisaation muodostaminen TRE:4826/02.04.01/2017 Lisätietoja
Lisätiedot691 Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin välisen liiketoiminnan kauppakirjan hyväksyminen. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru
Tampere Ote pöytäkirjasta 60/2017 1 (5) 691 Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin välisen liiketoiminnan kauppakirjan hyväksyminen TRE:8850/14.02.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen
LisätiedotProjektin suunniteltu toteutusaika on
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Parasta johtamista -projektin aiesopimusten hyväksyminen TRE:7355/02.04.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Johtaja, ammatillinen koulutus, Outi Kallioinen, puh. 044
Lisätiedot525 Tampereen päivä 2017 ja Tampereen päivän yleisötapahtuman toteutusperiaatteet. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T, Kuosmanen Taru
Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (5) 525 Tampereen päivä 2017 ja Tampereen päivän yleisötapahtuman toteutusperiaatteet TRE:6196/00.04.02/2017 Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T, Kuosmanen Taru
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Osallistuminen 6Aika Kasvun Ekosysteemit -projektin rahoitukseen TRE:695/02.02.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Suhdetoimintasihteeri Erika McSherry, puh. 040 758
Lisätiedot11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa. Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa TRE:4134/00.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Koulutusalajohtaja, Metsä, logistiikka ja rakentaminen, Toisen asteen koulutus
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen ohjaajan määräaikaisen toimen täyttäminen Tampereen seudun ammattiopistossa ajalla 2.10.2017-31.5.2018 TRE:4921/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä
Lisätiedot98 Tampereen seudun ammattiopiston ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikat kevään 2019 yhteishaussa (yhteistoiminta-alueen asia)
Tampere Ote pöytäkirjasta 8/2018 1 (5) 98 Tampereen seudun ammattiopiston ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikat kevään 2019 yhteishaussa (yhteistoiminta-alueen asia) TRE:5595/12.02.01/2018 Valmistelija
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 57/2017 1 (5) 649 Yhteistyösopimus Kiinteistö Oy Tampereen Hansan kanssa TRE:8056/10.02.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T Valmistelijan yhteystiedot Kiinteistöjohtaja
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Avoin Tampere-hanke: Osallistuminen Kiihdyttämöpalveluiden toteuttamisen rahoittamiseen startup-yrityksille vuoden 2017 loppuun saakka TRE:3061/00.01.05/2016 Lisätietoja
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Esittelijä: Mika Periviita, Joukkoliikennejohtaja
Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) 15 Joukkoliikenteen palvelutaso talvikaudella 2018-2019 TRE:1307/08.01.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelupäällikkö
Lisätiedot10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) 10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle 2018 TRE:8513/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot
Lisätiedot511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli
Ote pöytäkirjasta 46/2017 1 (5) 511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan TRE:3351/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Valmistelijan yhteystiedot Päätösvalmistelusuunnittelija
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) AKKUNA 2017-2018 -projektin toteuttaminen TRE:4492/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen, puh. 0400 236 990, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Lisätiedotma, ti, to Koivistonkylän kirjasto ti, ke, pe ti, ke, pe ti, ke, pe Sampolan kirjasto ja tietotori
Tampere Viranhaltijapäätös 1 (6) Kirjastojen aukioloajat 1.9. - 31.12.2017 TRE:8987/00.01.01/2016 Lisätietoja päätöksestä Kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtaja Pirkko Lindberg, puh. 0400 985 991,
LisätiedotYhdyskuntalautakunnan alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaosto, 9, Kaupunginhallitus, 365,
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (6), 9, Kaupunginhallitus, 365, 05.06.2017 9 Alueellisen n toimivallan siirtäminen ympäristöterveyden viranhaltijoille TRE:4278/00.02.01/2017,, 9 Valmistelija / lisätiedot:
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Koordinaattorin (yhdistys) tehtävän määraikainen täyttäminen Työllisyyspalveluissa määräaikaisesti 1.8.2017-31.12.2018 TRE:4658/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä
Lisätiedot42 Jäsenten nimeäminen Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallitukseen vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (5) 42 Jäsenten nimeäminen Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallitukseen vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi TRE:2335/00.03.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen
Lisätiedot40 Jäsenten nimeäminen Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n hallitukseen vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (5) 40 Jäsenten nimeäminen Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n hallitukseen vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi TRE:2337/00.03.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen
Lisätiedot132 Maakunnallisen apuvälinepalvelun perustaminen (yhteistoiminta-alueen asia) Valmistelija / lisätiedot: Torppa-Saarinen Eeva
Tampere Ote pöytäkirjasta 11/2018 1 (5) 132 Maakunnallisen apuvälinepalvelun perustaminen (yhteistoiminta-alueen asia) TRE:4612/06.02.00/2018 Valmistelija / lisätiedot: Torppa-Saarinen Eeva Valmistelijan
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 29/2018 1 (5) 359 Tampereen kaupunkimarkkinoinnin suuntaviivat TRE:5198/00.04.00/2018 Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T Valmistelijan yhteystiedot Vs. yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko. Valmistelijan yhteystiedot Ympäristöjohtaja Kaisu Anttonen, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 58/2017 1 (5) Kaupunginhallitus, 666, 27.11.2017 Kaupunginhallitus, 498, 28.08.2017 666 Kansainvälisten ilmastositoumusten jatkaminen TRE:5959/11.01.00/2017 Kaupunginhallitus,
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Päätoimisen tuntiopettajan ottaminen Tampereen seudun ammattiopistoon 1.11.2017 alkaen TRE:6274/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen
Lisätiedot120 Tampereen seudun ammattiopiston strategisen ohjelman hyväksyminen (yhteistoiminta-alueen asia)
Tampere Ote pöytäkirjasta 10/2018 1 (5) 120 Tampereen seudun ammattiopiston strategisen ohjelman 2019-2022 hyväksyminen (yhteistoiminta-alueen asia) TRE:7230/00.01.02/2018 Valmistelija / lisätiedot: Kallioinen
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pelastusjohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pirkanmaan pelastuslaitoksen sopimusten allekirjoittajat ja valvojat 1.1.2018 alkaen TRE:347/00.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen,
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 51/2017 1 (5) Kaupunginhallitus, 578, 02.10.2017 Keskusvaalilautakunta, 68, 04.09.2017 578 Vuoden 2018 presidentinvaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat TRE:6586/00.00.02/2017
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tietohallintojohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Selman tietoturvan ja -suojan auditointipalvelun ostaminen Kuntien Tiera Oy:ltä TRE:7599/02.07.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala,
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Koulutusalajohtaja, Metsä, logistiikka ja rakentaminen, Toisen asteen koulutus
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Päätoimisen määräaikaisen tuntiopettajan ottaminen Tampereen seudun ammattiopisto Treduun ajalle 1.9.2017-31.7.2018 TRE:5649/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen kaupungin ja kiinalaisen ETU Educationin välinen aiesopimus TRE:1568/04.04.00/2018 Lisätietoja päätöksestä Johdon sihteeri Mia Helin, puh. 040 570 4065,
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) GO toinen aste GO! -projektin toteuttaminen ja projektiorganisaation muodostaminen TRE:1490/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen johtaja
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Lukiokoulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Challenges of globalization for national identity and European integration -projektin toteuttaminen Hatanpään lukiossa TRE:2834/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 41/2017 1 (5) 483 Tiederahaston toimikunnan asettaminen TRE:3350/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Valmistelijan yhteystiedot Päätösvalmistelusuunnittelija
Lisätiedot44 Ajankohtaiskatsaus (yhteistoiminta-alueen asia) 45 Osaamis- ja elinkeinolautakunnan kesäkuun kokouksen peruminen (yhteistoiminta-alueen asia)
Tampere Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika 20.04.2017, klo 16:00-17:25 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 42 Pöytäkirjan tarkastus 43 Läsnäolo-
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pirkanmaan digi-, kone- ja sähköalan osaamiskeskukseen liittyvän hankevalmistelun hankinta TRE:4684/00.01.05/2017 Lisätietoja päätöksestä Johdon sihteeri Tarja
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kiinteistöjohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asuntotontin 837-78-7300-1 (Hervantajärvi) vuokrauksen uudelleenjärjestely TRE:8100/10.00.03/2017 Lisätietoja päätöksestä Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh.
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen kaupungin osallistuminen Pyörätuolibiljardin 9-pallon vuoden 2017 MMkilpailujen tukemiseen ja tapahtumaa koskevan sopimuksen hyväksyminen TRE:2598/12.04.01/2017
Lisätiedot38 Sammon päiväkodin parannus- ja muutostöiden toteutussuunnitelma. Valmistelija / lisätiedot: Alavenetmäki Teemu. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 38 Sammon päiväkodin parannus- ja muutostöiden toteutussuunnitelma TRE:3715/10.03.06/2017 Valmistelija / lisätiedot: Alavenetmäki Teemu Valmistelijan yhteystiedot
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Bojang Merja. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (6) 10 Elintarvike- ja vesiepidemioiden selvitystyöryhmän nimeäminen TRE:5827/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot: Bojang Merja Valmistelijan yhteystiedot Ympäristöterveyspäällikkö
Lisätiedot452 Alkavien yritysten neuvontapalvelun järjestäminen vuonna 2019 ja Ensimetri ry:stä eroaminen. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T
Tampere Ote pöytäkirjasta 38/2018 1 (5) 452 Alkavien yritysten neuvontapalvelun järjestäminen vuonna 2019 ja Ensimetri ry:stä eroaminen TRE:7190/00.01.06/2018 Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Sosiaalityöntekijän määräaikaisten virkojen (2) täyttäminen työllisyyspalveluissa TRE:3166/01.02.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Kehitysjohtaja Mika Itänen, 040
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Hallintojohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Virkamies2020 -kehittämisprojekti TRE:3534/00.01.05/2017 Lisätietoja päätöksestä Hallintojohtaja Heli Hirvelä, puh. 050 434 5466, etunimi.sukunimi@tampere.fi Valmistelijan
Lisätiedot40 Tampereen seudun ammattiopiston ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikat kevään 2018 yhteishaussa (yhteistoiminta-alueen asia)
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (6) 40 Tampereen seudun ammattiopiston ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikat kevään 2018 yhteishaussa (yhteistoiminta-alueen asia) TRE:6138/12.02.01/2017 Valmistelija
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Henkilöstöasiantuntijan määräaikaisen viran täyttäminen Työllisyyspalveluissa ajalle 1.8.2017-31.12.2018 TRE:5163/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ohjelmajohtaja,
LisätiedotHämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/2018 1 ( 9) Aika 22.10.2018, klo 15:32-16:11 Paikka Kunnanviraston 1. krs:n neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) 6AIKA: 365/12 aina avoin ammatillinen oppilaitos -projektin sopimuksen hyväksyminen TRE:2102/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen johtajan
Lisätiedot21 Toimivallan siirto elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen viranhaltijoille - päätöksen korjaus. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T
Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (7) Asunto- ja kiinteistölautakunta, 21, 12.09.2017 Kaupunginhallitus, 364, 05.06.2017 21 Toimivallan siirto elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen viranhaltijoille
Lisätiedot26 Tampereen Veden liittymis- ja käyttösopimuksen ehtojen sekä vesihuoltolaitoksen yleisten toimitusehtojen muuttaminen
Tampere Pöytäkirja 5/2017 1 (12) Aika 20.04.2017, klo 15:31-18:22 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Läsnäolo-
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Omavalmentajan viran määräaikainen täyttäminen työllisyyspalveluissa TRE:5935/01.02.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Kehitysjohtaja Mika Itänen, 040 566 1245 Valmistelijan
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2017 1 (5) 68 Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2017 TRE:6045/02.07.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelupäällikkö Juha-Pekka
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Omavalmentajan viransijaisuuden täyttäminen Työllisyyspalveluissa TRE:5160/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Kehitysjohtaja Mika Itänen, 040 566 1245 Valmistelijan
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tuttu/ 6Aika-hankeen projektityöntekijän toimen määräaikainen täyttäminen Työllisyyspalveluissa TRE:4173/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ohjelmajohtaja,
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Omavalmentajan viransijaisuus työllisyyspalveluissa, Yrittäjyystiimi TRE:6519/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Kehitysjohtaja Mika Itänen, 040 566 1245 Valmistelijan
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehittämisjohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Määräaikaisen projektipäällikön palkkaaminen kehittämisyksikön tietohallinnon digiohjelmaan TRE:4861/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Strategiajohtaja, ovo
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Lukiokoulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) WeQ Goes Populism -projektin toteuttaminen ja projektiorganisaation muodostaminen TRE:1505/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Lukiokoulutuksen johtaja Jorma
LisätiedotToimivallan ja vastuun siirtäminen henkilöstöasioissa Pirkanmaan pelastuslaitoksella alkaen TRE:360/ /2017
Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimivallan ja vastuun siirtäminen henkilöstöasioissa Pirkanmaan pelastuslaitoksella 1.1.2018 alkaen TRE:360/00.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Pelastusjohtaja Olli-Pekka
LisätiedotASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Elinkeinotoimikunta 14.01.2019 AIKA 17:00-18:50 PAIKKA Askolan terveyskeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
LisätiedotPirkanmaan pelastuslaitoksen menojen hyväksyjät ja tilien vastuuhenkilöt alkaen TRE:314/ /2017
Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Pirkanmaan pelastuslaitoksen menojen hyväksyjät ja tilien vastuuhenkilöt 1.1.2018 alkaen TRE:314/02.05.05/2017 Lisätietoja päätöksestä Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen,
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kiinteistöjohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Määräalan myynti Taka-Niemi -nimisestä kiinteistöstä 980-417-1-54 TRE:6787/02.06.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205
LisätiedotToimitusjohtajan päätösvallan siirtäminen Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksella TRE:70/ /2019
Tampere Viranhaltijapäätös 1 (6) Toimitusjohtajan päätösvallan siirtäminen Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksella TRE:70/00.02.01/2019 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Pekka Pirhonen, puh 0400
LisätiedotPirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 8) Hallitus
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2019 1 ( 8) Aika 08.04.2019, klo 08:30-08:32 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 52 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 53 Pöytäkirjan tarkastajat 54 Sairaanhoitopiirin
LisätiedotPirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 11) Tarkastuslautakunta
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2019 1 ( 11) Aika 27.05.2019, klo 08:30-11:20 Paikka Nä sijä rvi Käsitellyt asiat 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastajat 34 Tarkastuslautakunnan
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Konsernijohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Hygieniatyöryhmän nimeäminen vuosiksi 2019-2020 TRE:6892/00.01.05/2018 Lisätietoja päätöksestä Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Päätoimisen tuntiopettajan ottaminen liiketalouden ja matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutusalalle 1.8.2017 alkaen TRE:2797/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru. Valmistelijan yhteystiedot Projektipäällikkö Eeva Mäkinen, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 30/2018 1 (5) 372 Valinnanvapauskokeilun jatkohakemus vuodelle 2019 TRE:8448/06.02.00/2016 Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Valmistelijan yhteystiedot Projektipäällikkö
Lisätiedot9 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Valmistelija / lisätiedot: Kristiina Järvelä
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 9 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 TRE:6210/02.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina Järvelä Valmistelijan yhteystiedot
LisätiedotTampellan kokouskeskus Pellava (kokoustila Valimo), Kelloportinkatu 1 B kerros Tampereen kaupungin vuoden 2016 arviointikertomus
Tampere Pöytäkirja 7/2016 1 (10) Aika 14.12.2016, klo 13:43-14:47 Paikka Tampellan kokouskeskus Pellava (kokoustila Valimo), Kelloportinkatu 1 B kerros 2. Käsitellyt asiat 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Chinet 2017-2018 -projektin toteuttaminen TRE:4490/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen, puh. 0400 236 990, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Lisätiedot32 Sosiaali- ja terveyslautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelmaraportti tammi-joulukuu 2017 (yhteistoiminta-alueen asia)
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (5) 32 Sosiaali- ja terveyslautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelmaraportti tammi-joulukuu 2017 (yhteistoiminta-alueen asia) TRE:6209/02.02.01/2016 Valmistelijan yhteystiedot
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Suunnittelupäällikkö, Kaupunkiympäristön
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pysäköintikiellon muuttaminen Kauppilaisenkadulla TRE:7241/08.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Suunnittelupäällikkö Ari Vandell, puh. 040 564 4518 etunimi.sukunimi@tampere.fi
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 12.12.2018 klo 16:00-18:35 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 48 Kokouksen laillisuus
LisätiedotPirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2019 1 ( 13) Aika 23.04.2019, klo 08:30-11:55 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asuntotontin 837-078-7301-1 (Hervantajärvi), Lintuhytinkatu 5, varaaminen TL Sippola Oy:lle TRE:7267/10.00.03/2017 Lisätietoja päätöksestä Johdon sihteeri Tarja
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Strategia- ja brändityön sidosryhmätilaisuuden 23.8.2017 tilojen ja tarjoilujen hankinta TRE:5999/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Suhdetoimintasihteeri Erika
Lisätiedot13 Toimivallan siirto elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen viranhaltijoille. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (8) Asunto- ja kiinteistölautakunta, 13, 16.08.2017 Kaupunginhallitus, 364, 05.06.2017 13 Toimivallan siirto elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen viranhaltijoille
LisätiedotTampere Pöytäkirja 7/ ( 7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Tampere Pöytäkirja 7/2019 1 ( 7) Aika 28.05.2019, klo 13:00-14:53 Paikka Tammerkoski- sali Käsitellyt asiat 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 81 Pöytäkirjan tarkastus 82 Ei julkinen 83 Tiedoksi
LisätiedotValmistelijan yhteystiedot Laura Sipilä,
Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) ILTAE-projektin toteuttaminen TRE:1067/02.04.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Johtaja, ammatillinen koulutus Outi Kallioinen, p. 044 423 5473, etunimi.sukunimi@tampere.fi
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Sosiaalipalvelupäällikkö, psykososiaalisen tuen palvelulinjan päällikkö
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Päivätoiminnan hankinta pienhankintana: Symbolon Oy TRE:403/02.07.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Palvelulinjan päällikkö, sosiaalipalvelupäällikkö Maritta Närhi
LisätiedotAutonomous mobile robot -projektin toteuttaminen, projektiorganisaation muodostaminen ja sopimuksen hyväksyminen TRE:6072/02.04.
Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Autonomous mobile robot -projektin toteuttaminen, projektiorganisaation muodostaminen ja sopimuksen hyväksyminen TRE:6072/02.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen
Lisätiedot87 Asiakastieto- ja laskutusjärjestelmän hankinnan tilannekatsaus. 89 Tampereen Vesi Liikelaitoksen 2018 talousarviomuutokset
Tampere Pöytäkirja 13/2018 1 (21) Aika 19.09.2018, klo 16:00-19:50 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 84 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 85 Pöytäkirjan tarkastus 86 Läsnäolo-
Lisätiedot4 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 (Yhteistoimintaalueen. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 4 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 (Yhteistoimintaalueen asia) TRE:6210/02.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri
Lisätiedot