Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2012 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2012 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö"

Transkriptio

1 Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2012 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö

2 2 SISÄLLYS 1. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO 3 2. KAUPUNKIKULTTUURIN TULOSYKSIKKÖ 4 Juha Vilja, va. kulttuurijohtaja 2.1 Espoon kaupunginmuseo Espoon kulttuurikeskus Näyttelykeskus WeeGee Sellosali Tapiola Sinfonietta TALOUS 13

3 3 1. ESPOON KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO Kulttuurilautakunta kokoontui 9 kertaa vuoden 2012 aikana. Lautakunnan kokoonpano muodostui 13 jäsenestä ja kaupunginhallituksen edustajasta. Kokouksiin osallistuivat edellä mainittujen lisäksi sivistystoimen johtaja tai talous- ja hallintojohtaja sekä nuorisovaltuuston ja henkilöstön edustaja. Lautakunnan alaisuuteen kuuluvien tulosyksiköiden johtajat olivat läsnä kokouksissa toimien yksiköidensä asioiden esittelijöinä. Lisäksi kokouksiin osallistuivat lautakunnan tiedotuksesta vastaava ja lautakunnan sihteeri sekä tarvittaessa eri alojen asiantuntijat. Kulttuurilautakunta Kokoonpano 2012 Varsinaiset jäsenet Lumme, Jasminiitta, puh.joht. SDP Kalpala Tuija, varapuh.joht. Kok. Walkama, Pentti, Kok. Pylvänäinen Osmo, Kok. Grönholm, Bo, Kok Mattila, Veli-Pekka, Kok. Haaro, Heli, Kesk. Schröder-Wikberg, Gunn-Britt, SFP Suntio, Hannu, SDP Tiainen, Jani, PerusS/Sit. Toltti-Loikkanen, Arja, PerusS/Sit. Volotinen, Teresia, Vihr. Yusuf, Said, Vihr. Henkilökohtaiset varajäsenet Gustafsson, Tuulikki, SDP Balk, Mirjami, Kok. Mygrijev, Maarit, Kok Lempiäinen Pekka, Kok. Granström, Timo, Kok. Kuja-Aro, Asko, Kok. Heikkinen, Riikka, Kesk. Pawli, Brita, SFP Keronen, Jukka, SDP Kämäräinen, Aki, PerusS/Sit. Bognomini, Leila, PerusS/Sit. Tenkanen, Marjut, Vihr. le Clech, Rodolphe, Vihr. Kaupunginhallituksen edustaja Johansson, Ulf, SFP Kaupunginhallituksen edustajan varajäsen Blomster René, SFP

4 2. KAUPUNKIKULTTUURIN TULOSYKSIKKÖ 4 Kaupunkikulttuurin tulosyksikköön kuuluvat kaupunkikulttuuriyksikkö, Näyttelykeskus WeeGee, Espoon kulttuurikeskus, Sellosali, Espoon kaupunginmuseo ja kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta. Tulosyksikön tehtävänä on koordinoida kaupungin profiili- ja kärkihankkeita sekä huolehtia kaupungin kulttuuri-imagosta, yritysyhteistyöstä ja kaupunkikulttuurin alaan kuuluvista avustuksista ja yhteistyösopimuksista, sekä tuottaa keskeiset kaupungin kulttuuripainotteiset suurtapahtumat. T3-strategian (Tiede - Taide - Talous) valmistelu eteni Espoon kaupungin strategisten kilpailukykytavoitteiden mukaisesti. Espoon WDC hankkeen koordinointi- ja yhteydenpitovastuu Kansainvälisen designsäätiön ja Espoon kaupungin välillä oli vastuutettu Kaupunkikulttuuriyksikölle. World Design Capital hanke siirtyi toteuttamisvaiheeseen. Yksikkö toteutti Espoon ohjelman kokoamisen, koordinoinnin ja markkinoinnin yhteistyössä kumppaninen, sidosryhmien ja kaupungin omien yksiköiden kanssa. Espoon kärkiteemat designvuoden ohjelmassa olivat T3, hyvinvointi sekä luonto ja ympäristö ja ne nousivat keskiöön myös WDC-tilan ja Muotoile Espoo!-näyttelyn suunnittelussa ja toteutuksessa. WDC-vuoden ajaksi käytössä ollut tila varustettiin tapahtumatekniikan edellyttämillä laitteilla ja tilaan rakennettiin designvuotta varten suunniteltu Muotoile Espoo! -näyttely. Tilassa vieraili näyttelyssä ja työpajoissa vuoden aikana kävijää, pääasiassa lapsia ja nuoria. WDC-vuoden statuksen ja pääsyn WDC-ohjelmaan sai 29 espoolaista hanketta näyttelykokonaisuuksista yksittäisiin tapahtumiin ja kaupungin laajoihin kehittämishankkeisiin (T3, Rusetti). Virallisten hankkeiden rinnalla kaupungissa toteutettiin yksittäisiä hankkeita teemavuoteen liittyen. Futuro-talon konservointi toteutettiin talvella 2012 ja talo siirtyi Näyttelykeskus Wee- Geelle huhtikuussa 2012 ja avattiin yleisölle toukokuussa. Espoon hankkeet saivat WDC- säätiötä euroa hankerahaa. Kaupunkikulttuuriyksikkö toteutti Espoon kaupungin perinteisen itsenäisyysjuhlakonsertin Barona Areenalla. Konsertissa esiintyivät mm. Tapiola Sinfonietta, Espoon sotaveteraanikuoro, Jousenkaaren koulun kuoro, Samuli Edelmann sekä Marjukka Tepponen. Areenalla konserttia seurasi noin espoolaista. Myös Espoo -päivän tapahtumakoordinaatio, omien tapahtumien tuotanto sekä markkinointiviestintä ja yritysyhteistyö toteutettiin kaupunkikulttuuriyksikössä Näyttelykeskus WeeGeen henkilöstön tuottamana. Espoo-päivä laajeni toista kertaa Keilaniemeen T3-ideologian mukaisesti. Keilaniemen suuryritykset - Nokia, Kone ja Fortum sitoutettiin onnistuneesti tapahtumatuotantoon ja yleisö pääsi tutustumaan kohteisiin, jotka normaalisti ovat yksityishenkilöille suljettuina. Espoo-päivä nosti esille myös mm. Haltian ja Nuuksion aluetta. Espoo Live! - nuortentapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Barona Areenalla Espoo päivänä. Tapahtumaa tehtiin yhdessä mm. nuorisopalveluiden kanssa. Mukana oli runsaasti eri toimijoita ja tavoitteena oli saada nuoret mukaan ohjelman suunnitteluun ja toteutukseen. Erilaisten aktiviteettien ja työpajojen kautta, mm. Espoo Tarinaan liittyvä Päivä kaupunginjohtajana työpaja, Areenalla viihtyi päivän aikana lähes nuorta. Ilmaistapahtuma huipentui DJ- ja rap-artistien esityksiin sekä Duudsonien show hun. Tapahtuma teki yhteistyötä samanaikaisesti järjestetyn kansainvälisen EHBT-koripalloturnauksen kanssa.

5 Yksikkö osallistui myös yhteistyössä Barona Areenan ja Vapaan sivistystyön yksikön kanssa lasten joulukonsertin järjestämiseen Areenalle. Konserttiin osallistui noin lasta ja lapsiperhettä. Juha Vilja va. kulttuurijohtaja Avustukset Kaupunkikulttuurin tulosyksikön valmistelemat avustukset taiteen ja kulttuurin tukemiseen olivat 10,6 miljoonaa euroa, josta toimitilojen vastikkeeton käyttöoikeus oli 3,3 miljoonaa euroa. Tukea jaettiin toiminta- ja vuokra-avustuksina ammattimaisesti toimiville teattereille, museoille, festivaaleille, kuvataidetoimijoille sekä ammattijohdetuille kuoroille. Kulttuurilautakunta jakoi yhteensä euroa kohdeavustuksina taiteilijaapurahoina ja korjausavustuksina kulttuurihistoriallisesti merkittäville korjauskohteille. Kohdeavustuksia käsiteltiin huhti- ja syyskuun kokouksissa, taide- ja kulttuurilaitosten sekä festivaalien toiminta-avustuksista vuodelle 2012 päätettiin joulukuussa Kuvataidetoimijoiden toiminta-avustushakemukset siirrettiin käsiteltäviksi tammikuussa Vuoden 2012 kulttuuripalkinnon saivat museonjohtaja Markku Valkonen ja kulttuurijohtaja Georg Dolivo, kumpikin euroa. Palkinnon perusteluissa lautakunta totesi, että Dolivo ja Valkonen ovat vaikuttaneet merkittävästi espoolaiseen kulttuurielämään koko 2000 luvun ajan. Erityisen huomioitavaa on ollut entisen kirjapainotalon Wee- Geen kulttuuritoiminnan kehittäminen valtakunnallisestikin merkittäväksi museokeskukseksi ja se on osa kehityshanketta, jossa Tapiola -Otaniemi - Keilaniemi alueesta muodostuu Tieteen, Taiteen ja Talouden kokonaisuus T3. Johtajina Dolivolla ja Valkosella on ollut visionääristä näkemystä kehittää toimintaa ja huomioida myös kaukaisempi tulevaisuus. Tiina Kasvi intendentti Espoon kaupunginmuseo Kaupunginmuseon vuodelle 2012 oli leimallista palvelumuotojen ja tunnettuuden kehittäminen, samalla kun 2013 avattavaa uutta pysyvää päänäyttelyä "Tuhat tarinaa Espoosta" valmisteltiin lähes koko henkilökunnan voimin. Kehittäminen, yhteistyö Museo oli aktiivisesti mukana Aalto-yliopiston mediatekniikan laitoksen pilottiprojektissa, jossa luodaan mobiilitekniikan avulla toteutettavia kulttuurireittejä. Metropolia ammattikorkeakoulun kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen mukaisesti kehitettiin useita innovatiivisia esitystapoja. Tekesin rahoittamassa Älykäs museo-hanke, joka päättyy 2013, kokeilupaikkana olivat WeeGeen kaikki museot. Lisäksi museo on osallistunut pääkaupunkiseudun historian karttapalveluhankkeeseen Museoviraston rahoittamana sekä ollut museolla sopivilla aihepiireillä mukana valtakunnallisessa museoiden nykykulttuurin tallentamisprojektissa (TAKO). Kehittämishankkeisiin osallistumisista päätetään siten, että ne palvelisivat ja edistäisivät mahdollisimman suoraan museon toimintaa ja tulostavoitteita.

6 Lausunnot, hankkeet Rakennettuun ympäristöön liittyvät työtehtävät lisääntyivät edelleen, keskeisenä osana museon työskentelyä kaupunkilaisten hyvän elinympäristön kehittämisessä. Tutkimuksen ja kulttuuriympäristön vastuualue antoi lausuntoja, osallistui neuvotteluihin ja suoritti neuvontatyötä. Pentalan tulevan saaristomuseon rakennuksia korjattiin vuosisuunnitelman mukaisesti ja elokuiset Pentalan saaristopäivät kasvattivat edelleen suosiotaan niin, että vesiliikenteen kuljetuskapasiteetti täyttyi. Museo osallistui World Design Capital vuoteen olemalla mukana Espoon kulttuurikeskuksessa pidettyyn kansainvälisen modernin arkkitehtuurin tutkimus- ja suojelujärjestö DocoMomon kongressijärjestäjänä. Konferenssiin osallistui yli 300 alan ammattilaista 53 jäsenmaasta. 6 Näyttelyt ja ohjelmat Vaihtuvien näyttelyiden pääohjelma oli Marco Polo - mies ja myytti-näyttely Polon matkasta itään ja sen vaikutuksesta länsimaiden kulttuuriin kertova näyttely tehtiin yhteistyössä usean italialaisen museon ja yksityiskokoelman kanssa. Kävijöitä näyttelyssä oli yhteensä , joten se jatkoi hienosti museon politiikkaa tuottaa yhdessä ulkomaisten osapuolten kanssa 2-3-vuoden välein laajalti kiinnostavia suurnäyttelyjä. Näyttely jatkoi myös KAMU:n pitkäjänteistä tunnettuuden rakentamista osana pääkaupunkiseudun ja eteläisen Suomen kulttuuritarjontaa. Museon pedagogia-ammattilaiset kehittivät eri-ikäisille suunnattuja palvelumuotoja aina lasten ja vanhempien vaunutreffeistä seniorien historiallisiin iltapäiviin. Museon tunnuslukuja Kaupunginmuseon toimipisteiden yhteinen kävijämäärä oli (vuonna ) jakaantuen seuraavasti: KAMU , Talomuseo Glims , Koulumuseo Lagstad 1127 (suljettu kesäkauden ), Huvilamuseo Villa Rulludd 4872 (suljettu ), Pentalan saaristopäivät (vesibussien maksimikapasiteetti). Opastuksia yhteensä 1452, lapsia museopedagogiikan piirissä Rakennettuun ympäristöön liittyviä lausuntoja muille viranomaisille ja kuntalaisille annettiin 73, muistioita ja kannanottoja 90. Museokokoelmia kartutettiin 160 esineellä (kokonaismäärä ), ja arkisto sai merkittäviä lahjoituksia mm. Suvisaariston historiaan liittyen. Arkistossa kirjattiin 500 asiakastapahtumaa. Timo Tuomi museotoimenjohtaja 2.2 Espoon kulttuurikeskus Yleistä Espoon kulttuurikeskus on Espoon esittävän taiteen päänäyttämö, monipuolinen ja korkeatasoinen taiteen, kulttuurin ja ihmisten kohtaamispaikka. Lisäksi kulttuurikeskus luo puitteita kuntalaisten taiteen harrastamiselle, tiedon haulle ja vapaa-ajan harrastuksille. Vuoden 2012 aikana Espoon kulttuurikeskuksessa kertyi asiakaskäyntejä noin

7 Kulttuurikeskuksen toimijat Kulttuurikeskuksen ohjelmistokokonaisuus rakentuu yhteistyökumppaneiden, tilavuokraajien ja oman tuotannon yhdistelmästä. Kulttuurikeskuksen keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat Tapiola Sinfonietta, Espoon Kaupunginteatteri, Espoon musiikkiopisto, Tapiolan kirjasto, Tapiolan yhteispalvelupiste sekä useat festivaaliorganisaatiot kuten Espoo Big Band ry (April Jazz), Espoon elokuvajuhlat ry (Espoo Ciné) ja Espoon Musiikkifestivaalit yhdistys ry, (PianoEspoo ja KuoroEspoo). Ohjelmatarjonta yleisötiloissa Tapiolasalissa ja Louhisalissa sekä muissa yleisötiloissa järjestettiin vuonna 2012 kaikkiaan 577 tilaisuutta, joissa oli yhteensä kävijää. Tilaisuuksia toteutettiin kulttuurikeskuksen omana tuotantona, vakituisten yhteistyökumppanien toimesta sekä vuokraamalla tiloja ulkopuolisille tilavuokraajille. Tarjonta sisälsi korkeatasoisia klassisen ja kevyen musiikin konsertteja, teatterivierailuja, tanssi-, sirkus- ja elokuvaesityksiä sekä lastenesityksiä. Kulttuurikeskuksen salien pääkäyttäjiä olivat Tapiola Sinfonietta ja Espoon Kaupunginteatteri sekä Espoon musiikkiopisto, joiden toiminta muodosti rungon talon ohjelmatarjonnalle. Espoon Kaupunginteatteri järjesti vuoden 2012 aikana Louhisalissa noin 70 kotimaista ja kansainvälistä vierailunäytöstä, Tapiola Sinfonietta soitti Tapiolasalissa 33 konserttia ja Espoon musiikkiopisto järjesti saleissa ja päälämpiössä yhteensä 88 konserttia. Helsingin Musiikkitalon toiminnan käynnistyminen ei vähentänyt Tapiolasalin vetovoimaa. Sali oli edelleen kysytty konserttipaikka monenlaisille musiikkitilaisuuksille. Vuodenaikana Tapiolasalissa esiintyi mm. Eppu Normaali, Tarja Turunen, Jari Sillanpää ja Rajaton. Stand up -kiertue-esitykset olivat edelleen vahva trendi Tapiolasalin ohjelmatarjonnassa. Espoon kulttuurikeskuksen omana tuotantona jatkoi muun muassa Café Louhi - esityssarja, jonka puitteissa järjestettiin klubimuotoisia rytmimusiikin konsertteja. Myös erilaisten yhteistuotantomallien hyödyntäminen lisääntyi. Esimerkiksi Espoo Big Bandin naistenpäivän konsertin solistina esiintyi Paula Koivuniemi ja Flamencolaulun kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Miguel Poveda yhtyeineen esiintyi ensi kertaa Suomessa Tapiolasalissa. Festivaaleja ja suuria valtakunnallisia tapahtumia Espoon kulttuurikeskus toimi vuoden 2012 aikana lukuisten korkeatasoisten festivaalien ja muiden mittavien tapahtumien esitysareenana. Säännöllisesti toistuvia festivaaleja olivat April Jazz, Espoo Ciné, Lasten ja nuorten taidefestivaali Kutitus, kansainvälinen lasten ja nuorten teatterifestivaali Bravo! sekä KuoroEspoo. Muita merkittäviä tapahtumia, jotka toivat Espooseen uutta yleisöä ja näkyvyyttä, olivat valtakunnallinen Balettikilpailu, sosiaalialan ammattilaisten tapahtuma Globex, valtakunnalliset Rakennustarkastajapäivät sekä WDC-vuoden ohjelmaan liittyvä kansainvälinen DocoMomo-kongressi arkkitehdeille ja muille alan asiantuntijoille. Espoon kulttuurikeskus toimi myös monien yritysten ja yhteisöjen juhla- ja koulutustilaisuuksien tapahtumapaikkana. Uusista yhteistyökumppaneista mainittakoon TV Nelonen, joka järjesti Talent Suomi - kilpailun karsinnat Tapiolasalissa, minkä myötä Espoon kulttuurikeskus sai laajaa tvnäkyvyyttä: noin katsojaa. Palveluja lapsille ja nuorille Espoon kulttuurikeskuksen tuottama Lasten ja nuorten taidefestivaali Kutitus keräsi noin asiakaskäyntiä. Kutitus-festivaalin teemana olivat lasten surut ja niiden 7

8 voittaminen. Esityksiä päiväkoti- ja koululaisyleisölle sekä perheille järjestettiin kulttuurikeskuksessa pitkin vuotta: musiikkiesityksiä, teatteria, elokuvia. Vuoden 2012 aikana kulttuurikeskuksessa kävi esiintymässä yhteensä noin tanssia harrastavaa lasta ja nuorta. Espoon kulttuurikeskus onkin vakiinnuttanut asemansa lasten ja nuorten tanssiareenana Espoossa. Louhisalin ja kulttuurikeskuksen muiden yleisötilojen käyttömahdollisuudet otettiin uudenlaisella tavalla haltuun kahdessa tekno/dubstep -musiikkitapahtumassa, joiden ideoijana ja toteuttajana toimi espoolaisista nuorista koostuva UPM11-ryhmä yhteistyössä kulttuurikeskuksen kanssa. Konsertit tavoittivat uutta nuorten aikuisten yleisöä. Näyttelyitä ja avoimia työpajoja Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun kanssa järjestettiin helmikuussa WDCvuoden ohjelmaan liittyen Valoisasti Intiasta -näyttely, joka kertoi intialaisen käsityöperinteen ja länsimaisen muotoilun reilusta yhteistyöstä. Näyttelytilassa ja auloissa järjestettiin vuoden 2012 mittaan useita näyttelyitä, joiden yhteydessä toteutettiin kaikenikäisille avointa työpajatoimintaa. Tämä toimintakonsepti tavoitti runsaasti innokasta yleisöä mm. keväisessä Palstaviljelyn hurmaa -näyttelyssä sekä joulunajan näyttelyissä. Näyttelytilassa oli vieraita vuoden mittaan henkeä. Henri Sneck vs. johtava intendentti Näyttelykeskus WeeGee Näyttelykeskus WeeGee on viiden museon: EMMAn, KAMUn, Helinä Rautavaaran museon, Suomen Lelumuseo Hevosenkengän ja Suomen Kellomuseon sekä Galleria Aarnin, WeeGee Shopin ja SIS.Deli+Café WeeGeen muodostama kokonaisuus, joka tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille kuluttajille. WeeGee museoineen tuottaa myös runsaasti erilaisia oheistapahtumia ja vuokraa tiloja tapahtuma-, kokous- ja juhlakäyttöön. Vuosi 2012 oli Näyttelykeskus WeeGeen kuudes täysi toimintavuosi. Näyttelykeskuksen museoiden tuottamat korkeatasoiset näyttelyt, työpajat, opastuspalvelut ja yleisötapahtumat ovat vakiinnuttaneet paikkansa pääkaupunkiseudun museokartalla. Näyttelykeskuksen vuoden 2012 kohokohtia olivat Futuro-talon konservointi ja saapuminen näyttelykeskukseen. Futuro toi WeeGeelle runsaasti julkisuutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Futuroon tultiin tutustumaan kaikilta eri mantereilta. Futuro oli avoinna Futuro vaikutti selkeästi piristävästi kesäkauden kävijämääriin. Muita huomion arvoisia yksityiskohtia olivat BMW Art Cars - näyttely EMMAssa sekä WDC hankkeen esittelytilana avattu Muotoile Espoo -näyttely WeeGeen kolmannessa kerroksessa. Näyttelykeskus ja sen museot tuottivat runsaasti sisältöä designvuoden ohjelmaan ja vuosi näkyi toiminnassa monin eri tavoin. Muun muassa Espoo Tarinan työpajoja pidettiin Espoo-päivän WeeGeellä. EMMAn uutena museojohtajana aloitti Pilvi Kalhama elokuussa Markku Valkosen jäätyä eläkkeelle. Museoiden näyttelyistä erityisiksi vetonauloiksi osoittautuivat Futuron ohella KAMUn Marco Polo, EMMAn ItalialainenFuturismi -ja Sophie Callen sekä syksyn BMW Art Cars -näyttelyt. Kaikkiaan näyttelyitä museoissa oli vuoden aikana perusnäyttelyiden lisäksi 12.

9 9 WeeGeen perinteiset yhteistapahtumat vetivät hyvin väkeä. Näiden lisäksi kaikissa museoissa oli vuoden aikana useita omia tapahtumia, työpajoja, opastuksia ja muuta toimintaa. WeeGeen museoiden yhteiset kesäleirit järjestettiin kesä-elokuussa kolmannen kerran. Leiripaikat täyttyivät nopeasti. Näyttelykeskuksessa oli museokäyntejä vuonna 2012 yhteensä n Tämä luku sisältää viiden museon ja Futuro-talon kävijät (32 000). Kävijämäärät museoittain: EMMA KAMU Helinä R Kellomuseo Lelumuseo Näyttelyt museoittain 2012 EMMA - Espoon Modernin Taiteen Museo Vaihtuvat näyttelyt: Italian Futurismi sekä Sophie Calle: Take Care of Yourself asti Juhani Harri Pohjoismaista nykydesignia BMW Art Cars Jaume Plensa sekä Brittijulisteet Saastamoisen säätiön kokoelmat sekä kokoelmassa pysyvissä näyttelyissä Punainen KAMU - Espoon kaupunginmuseo Vaihtuvat näyttelyt: Marco Polo- mies ja myytti Perusnäyttely Aikamatka Espoossa Helinä Rautavaaran museo Merkitykselliset paikat Kolme tarinaa kaupungistumisesta Helinä Rautavaaran kokoelmat pysyvästi nähtävillä Suomen Kellomuseo 1.4. saakka Lapponia, The Art of Time Tyylikkäästi ajassa Perusnäyttely Aika Koneita Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä saakka Satujen prinssit ja prinsessat Hyvät, pahat ja hassut lelut Perusnäyttely. Ymmärrätkö leikkiä? Galleria Aarnissa kuukausittain vaihtuvat nykytaiteilijat: Ville Räty, Sampo Malin, Asko Niemelä-Koura, Sirkku Ketola, Liisa Hiilasvuori, Ylva Holländer, Milla Kuisma ja Tatu Tuominen. WeeGeen koko talon tapahtumapäivät 2012 Kävijät Designpääkaupunkiviikonloppu Hiihtoloma WeeGeellä Fantasiaa - lasten tapahtuma Kansainvälinen museoviikko 4 644

10 19.5. EMMAn päivä Taiteiden ilta Espoo-päivä Syysloma WeeGeellä WeeGeen Joulu - tapahtuma ja myyjäiset Henkilökunta Vakituista henkilökuntaa yksikössä oli vuonna 2012 seitsemän henkilöä: yhteyspäällikkö (talon johtaja), tiedottaja, aulapalveluvastaava, käyttömestari, kaksi aulapalveluneuvojaa ja myyntisihteeri. Määräaikaisena yksikössä toimi WDC-vuoden koordinaattori, WDC-tilan valvoja sekä tuottaja Espoo päivää, EspooLive -konserttia sekä kaupungin itsenäisyyspäivän juhlakonserttia varten. Markkinointi Espoon kaupungin internetpäivitysjärjestelmän vaihtumisen myötä, myös näyttelykeskus WeeGee sai uuden internet-sivut. Ne toivat haasteita ja mahdollisuuksia näkyvyyden parantamiseen verkossa. Sivujen ulkoasun kehitys- ja sivujen päivitystyö veivät paljon työaikaa henkilöstöltä. Sivut julkaistiin kesäkuussa. Näyttelykeskus WeeGee osallistui ryhmämatkojen myyntikiertueelle eri kaupungeissa. Olimme mukana Highlight Helsinki -tapahtumassa, jossa pääkaupunkiseudun matkailualan toimijat esittäytyvät yritysten ja järjestöjen edustajille. Osallistuimme myös Seniori-messuille. Olimme yhteistyössä mukana Helsingin kaupungin matkailutoimiston ryhmä- ja perhekampanjoissa, Helsinki Card-ohjelmassa sekä Espoo Cinén, April Jazzien ja Sellosalin ohjelmamainonnassa. Olimme mukana myös GoFinland ja Toimistosissien internetsivustoilla. WDC-vuosi nosti markkinoinnissaan talon toimintoja, erityisesti Futuro-taloa ja BMW Art Cars-näyttelyä kansainvälisessä ja kansallisessa mediassa. Toiminnan kehittäminen vuonna 2012 Vuonna 2012 paikoitusjärjestelyt uusittiin läheisessä yhteistyössä Kiinteistö Oy Wee- Geen kanssa Kokoustilojen viihtyisyyteen ja varusteluun panostettiin, erityisesti Wirkkala-kabinetin osalta. Kabinetin ja ravintolan ikkunoihin asennettiin sähköiset verhot. Futuro-talon sijoittaminen WeeGeen piha-alueelle toi paineita, mm. logistiikkaan, valvontaan ja turvallisuuteen. Asiakastyytyväisyys ja tutkimus WeeGeellä mitataan asiakastyytyväisyyttä vuosittain tilaisuuksien yhteydessä toteutettavilla yleisötutkimuksilla sekä kerätään palautetta koko talon toiminnasta mutta myös yksittäisten museoiden toiminnasta. Suuri osa palautteen antajista on tyytyväisiä WeeGeen palvelutarjontaan. Lisäksi WeeGeen asiakaspalautetta kerätään säännöllisesti sähköpostitse, suullisesti sekä palautelomakkeiden avulla. Projektit vuonna 2012 Näyttelykeskus WeeGeen henkilökunta koordinoi ja tuotti vuonna 2012 Espoo-päivä, Espoo Live - nuorten tapahtuman, Espoon kaupungin itsenäisyysjuhlakonsertin sekä vastasi WDC hankkeen Espoon osuuden koordinoimisesta. Lea Rintala yhteyspäällikkö

11 2.4 Sellosali 11 Yleistä Sellosalin vuoden 2012 monipuolinen ohjelmatarjonta sisälsi runsaasti korkeatasoisia konsertteja, oopperaesityksiä, elokuvia, tanssia, teatteria sekä lastenkulttuuria. Sellosalissa järjestettiin vuoden aikana kulttuuritapahtumien lisäksi useita levytyksiä, Espoon kaupungin tilaisuuksia sekä eri yritysten ja yhteisöjen koulutus- ja juhlatilaisuuksia. Myös Musiikkiopisto Juvenalian eri kokoonpanot käyttivät säännöllisesti viikoittain Sellosalia omaan harjoitus- ja konserttikäyttöönsä. Korkeatasoisen ja monipuolisesti kuntalaisia palvelevan tapahtumatuotannon lisäksi Sellosalin toiminnassa keskityttiin markkinointiviestinnän, verkkosivujen ja sosiaalisten mediakanavien, ilmeuudistuksen sekä asiakastyytyväisyyden kehittämiseen. Näkyvyys kulttuurimedioissa oli säännöllistä ja myönteistä. Toiminta tilastoina Kertomusvuonna Sellosalissa järjestettiin 245 yleisötilaisuutta, joissa oli yhteensä kävijää. Sellosalissa järjestettyjen tilaisuuksien sekä kävijöiden määrät nousivat hieman edellisvuoteen verrattuna. Myös Sellosalin toimintatulot kasvoivat edellisvuodesta, johtuen tilojen lisääntyneistä vuokraustarpeista sekä kasvaneista kävijämääristä maksullisissa kulttuuritapahtumissa. Ohjelmatarjonta Vuoden aikana Sellosalissa esitettiin klassista musiikkia, rytmi- ja viihdemusiikin konsertteja, musiikkiteatteria, oopperaa, nukketeatteria, stand up -esityksiä, elokuvia, sekä runsaasti lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa. Elokuvat, lämpiössä järjestetyt klubi-illat, luennot, sekä tanssi- ja teatteriesitykset täydensivät vuoden ohjelmistotarjontaa. Klassisen musiikin osalta vuoden näkyvimmät tapahtumat olivat tammikuussa ensimmäistä kertaa järjestetty Schubert-festivaali sekä marraskuussa eri taidelajeja yhdistänyt Riiflect-festivaali, joissa esiintyjinä nähtiin Suomen ykköskaartiin kuuluvia laulajia ja kamarimuusikoita. Elokuussa Sellosalissa nähtiin kantaesityksenä Helsingin juhlaviikkojen ja Suomalaisen Kamarioopperan kanssa yhteistyössä toteutettu Viisi näistä kappelissa -ooppera, ja jo viidentenä vuonna peräkkäin järjestetty Kuorojen kevät - konserttisarja esitteli espoolaista kuoro-osaamista vahvistaen Espoon mainetta kansainvälisesti merkittävänä kuorokaupunkina. Lisäksi lukuisat orkesteri- ja kamarikonsertit täydensivät laadukasta klassisen musiikin ohjelmatarjontaa. Rytmimusiikin tarjonta koostui monipuolisesti jazzista, bluesista, roots- ja maailmanmusiikista sekä pop/rock- ja viihdekonserteista. Vuoden aikana Sellosalissa esiintyi useita eturivin artisteja: mm. Chisu, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Tuure Kilpeläinen, Apulanta, Emma Salokoski, Kauko Röyhkä, Don Johnson Big Band, Cheek, Jesse Kaikuranta ja Anna Puu tarjoilivat konserteissaan espoolaisille ikimuistoisia elämyksiä. Sellosali toimi edellisvuosien tapaan huhtikuussa jo kymmenettä kertaa järjestetyn espoolaisen JuuriJuhla-RotFest -kansanmusiikkifestivaalin päänäyttämönä. Myös espoolaiset perheet, päiväkodit ja koulut ovat ottaneet Sellosalin lasten ja nuorten tapahtumat omakseen ja osallistuivat innokkaasti tapahtumiin. Vuoden aikana tarjolla oli useita konsertteja, nukketeatteriesityksiä, työpajoja ja elokuvanäytöksiä. Maaliskuussa Sellosali toimi kansainvälisen Bravo!-lastenteatterifestivaalin yhtenä päänäyttämönä ja lavalla nähtiin huima tsekkiläinen James Blond -agenttiparodia. Muita vuonna 2012 Sellosalissa esiintyneitä lastenartisteja olivat mm. Satu Sopanen & Tuttiorkesteri, Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti ja Juurikadun orkesteri. Suosituissa Lasten Lauantai -perhekonserteissa esiintyivät mm. Lastenorkesteri Ammuu, Mimmit sekä Paukkumaissi.

12 12 Yhteistyökumppanit Sellosalin kulttuuritapahtumien yhteistyökumppaneina vuoden aikana olivat mm. Helsingin juhlaviikot, Suomen Kansallisooppera, April Jazz, Suomalainen Kamariooppera, Espoon kulttuuripalvelut, Tapiola Sinfonietta, JuuriJuhla RotFest -yhdistys, Espoon musiikkifestivaalit yhdistys ry., pääkaupunkiseudun lastenteatterit, Suomen Solistiyhdistys ja musiikkiopisto Juvenalia. Sellosalin pääyhteistyökumppanina on vuodesta 2003 alkaen toiminut kauppakeskus Sello ja kertomusvuonna yhteistyösopimusta jatkettiin NCC-yhtiöiden kanssa. Tero Kaakkunen vs. johtava tuottaja 2.5 Tapiola Sinfonietta Tapiola Sinfoniettalla oli vuonna 2012 yhteensä 88 esiintymistä. Kaikkiaan kuulijoita oli , joka on noin 50% lisäys vuoteen 2011 verrattuna. Konserttikävijöistä lapsia ja nuoria oli Neljä konserteista radioitiin ja televisiossa esiinnyttiin kolme kertaa. Lisäksi tehtiin myös kaksi DVD-tallennetta. Orkesteri teki helmikuussa onnistuneen kiertueen Mario Venzagon johdolla Keski- Eurooppaan ja soitti kaksi konserttia Saksassa ja yhden sekä Itävallassa että Italiassa. Kiertue päättyi Helsinkiin, jossa soitettiin loppuunmyydylle salille Musiikkitalossa. Marraskuussa kierrettiin kotimaata Pekka Kuusiston kanssa. Konsertit Rovaniemellä, Torniossa, Ylivieskassa ja Kaustisilla saivat lämpimän vastaanoton; ensimmäinen konsertti Korundissa oli loppuunmyyty. Konsertoiminen paikkakunnilla, joilla ei ole omaa orkesteria koettiin erittäin tärkeänä kansallisena kulttuurityönä. Orkesteri jatkoi esiintymisiä vanhainkodeissa ja palvelutaloissa, vuoden aikana palvelutaloesiintymisiä oli yhteensä 25. Lokakuussa osallistuttiin jälleen Kutitus-viikolle Espoon kulttuurikeskuksessa. Alle kouluikäisille esitettiin Eläinten karnevaali yhdessä näyttelijä Pertti Sveholmin kanssa. KULPS!- konserteissa 2.- ja 7.-luokkalaisille kävi yhteensä yli espoolaista koululaista ja elokuussa Helsingin Juhlaviikoilla järjestetyissä lastenkonserteissa tavoitettiin yli lasta. Konserttien yhteydessä jatkettiin työpajoja espoolaisissa kouluissa. Tapiola Sinfonietta esiintyi kansallisessa Veteraanijuhlassa Espoossa Helsingin Musiikkitalossa esiinnyttiin kuusi kertaa ja orkesteri vei sinne ensimmäisenä orkesterina tanssin, kun huhtikuussa esiinnyttiin yhdessä Jorma Uotisen, Nina Hyvärisen ja Aapo Siikalan kanssa. Kaksi konserteista oli Camerata-salissa, jossa esiinnyttiin mm. uuteen musiikkiin keskittyvässä Klang-sarjassa. Kesällä esiinnyttiin Crusell-festivaalilla Uudessakaupungissa ja Urkuyö ja aaria festivaalilla Espoon tuomiokirkossa. Espoo-päivänä Tapiola Sinfonietta soitti Kauppakeskus Sellossa. Uusia levytyksiä julkaistiin peräti viisi. Kolme BIS-levy-yhtiölle, yksi Ondinelle ja yksi omakustannelevytys, joka tehtiin yhdessä lauluyhtye How Many Sistersin kanssa. Kevätkaudella 2012 kausikorttiasiakkaita oli 625 ja syksyllä , nousua edellisvuoteen lähes 7 %. Hanna Kosonen intendentti

13 13 3. TALOUS Kulttuurilautakunnan alaisten yksiköiden vuoden 2012 toimintakulut olivat 61,3 milj. euroa ja ne kasvoivat 1,2 prosenttia edellisestä vuodesta. Vuonna 2012 kulttuurilautakunta jakoi avustuksina taiteen ja kulttuurin tukemiseen 15,8 milj. euroa, josta toimitilojen vastikkeeton käyttöoikeus oli noin 5 milj. euroa. Toimintatuottoja kertyi 4,9 milj. euroa. Tulotavoite ylittyi 1,6 milj. euroa nettobudjetoitujen kaupunkikulttuurin tulosyksikön ja työväenopiston tulokertymän ansiosta. Henkilöstön kokonaismäärä oli vuoden lopussa 448. Kirjastoaineistoa hankittiin 1,33 miljoonalla eurolla, 5,26 /asukas. Työväenopiston kurssimaksut olivat 2 miljoona euroa, 63,8 prosenttia maksutuotoista. Talousarviomuutokset: Sitova taso: vapaa sivistystyö, kaupunginkirjasto, kulttuuripalvelut ja yhteispalvelu Valtuuston hyväksymä määrärahalisäys oli 0,25 milj. euroa ja tuloarviolisäys 0,15 milj. euroa. Kaupunginjohtaja siirsi yhteensä noin euroa monikulttuurisuuden edistämiseen, työtehtävien järjestämiseen, kesätyöllistämiseen ja nuorten tukemiseen. Työväenopisto: Valtuusto hyväksyi toimintakatteen muutoksen euroa. Kaupunginjohtaja siirsi yhteensä noin euroa monikulttuurisuuden edistämiseen, työtehtävien järjestämiseen.

14 14 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö: Valtuusto hyväksyi toimintakatteen muutoksen euroa. Kaupunginjohtaja siirsi yhteensä noin euroa monikulttuurisuuden edistämiseen ja työtehtävien järjestämiseen. Toimialajohtaja siirsi määrärahoja euroa veteraanipäivän näyttelyn järjestämiseksi.

15 15 Irtain käyttöomaisuus Yksiköt käyttivät irtaimen käyttöomaisuuden muutetusta määrärahasta 1 milj. euroa, 73,8 %. Uuden kirjastoauton valmistuminen eteni suunnitellusti. Auton kori, kalusteet ja ulkoasu valmistuivat syksyn aikana. Työväenopisto hankki nikkariverstaalle purunpoistolaitteen sekä kielistudion Mäkkylään. Kulttuurikeskukseen ja Sellosaliin hankittiin digitaaliset äänipöydät sekä Näyttelykeskus WeeGeelle sähkökäyttöiset valorullaverhot. Tapiola Sinfoniettan soitinhankinta siirtyi vuodelle Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö Kaupunkikulttuuriyksikön Näyttelykeskus WeeGeen, Espoon kulttuurikeskuksen, Sellosalin, Espoon kaupunginmuseon ja Tapiola Sinfoniettan sitova muutettu toimintakate oli -25,2 milj. euroa, josta yksiköt käyttivät 25,1 milj. euroa, 99,4 prosenttia. Näyttelykeskus WeeGeessä oli museokäyntejä vuonna 2012 yhteensä noin Tämä luku sisältää viiden museon ja Futuro-talon kävijät (32 000). Vuoden lopussa kaupunkikulttuurin tulosyksikössä työskenteli 125 henkilöä. Terttu Nygren talousasiantuntija

World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa. Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011

World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa. Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011 World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011 World Design Capital edistää ja tukee designin kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista hyödyntämistä (ICSID). WDC Helsinki

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma SISÄLLYS 1. KAUPUNKIKULTTUURIN TULOSYKSIKKÖ Juha Vilja, va. kulttuurijohtaja 1.1 Näyttelykeskus WeeGee

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö 2 SISÄLLYS 1. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO 3 2. KAUPUNKIKULTTUURIN TULOSYKSIKKÖ 4 Georg Dolivo, kulttuurijohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2013 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2013 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2013 Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö 2 SISÄLLYS 1. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO 3 2. PALVELUALUEET 2.1 Espoon kaupunginmuseo 4 2.2 Espoon kulttuurikeskus

Lisätiedot

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska

Lisätiedot

Espoon kaupunki Valmistelu 1 / 9. Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.04.

Espoon kaupunki Valmistelu 1 / 9. Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.04. Espoon kaupunki Valmistelu 1 / 9 1031/02.02.02/2013 Kulttuurilautakunta 31 21.5.2013 Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.04.2013 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2012 käyttösuunnitelma

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2012 käyttösuunnitelma Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2012 käyttösuunnitelma SISÄLLYS 1. KAUPUNKIKULTTUURIN TULOSYKSIKKÖ Georg Dolivo, kulttuurijohtaja 1.1 Näyttelykeskus WeeGee 1.2

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Toimintakertomus 2011 Vapaan sivistystyön tulosyksikkö 2 SISÄLLYS 1. KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOONPANO 3 2. VAPAAN SIVISTYSTYÖN TULOSYKSIKKÖ 4 Helena Värri, vs. vapaan

Lisätiedot

Tapiolan keskus uudistuu

Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskuksen uudistamisen nykyvaihe ja keskeiset hankkeet Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki Kulttuurikeskus uudistuu ja monipuolistuu Kulttuurijohtaja Susanna

Lisätiedot

Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä

Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä Sivistystoimen peruspalvelut turvataan Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 21.9.2011 Espoon sivistystoimen strategiakartta 2012 Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki Otaniemi - Keilaniemi - Tapiola

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 3.2.4 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi muutettu 31.1.2017 Voimaan 1.2.2017 1

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 29.9.2017 Voimaan 1.10.2017 1 Toiminta-ajatus Kulttuurin tulosyksikkö vastaa kaupungin

Lisätiedot

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Ruma ankanpoikanen tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto Kohdeavustukset 2012, kulttuuripalvelut, erä 1. Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto /Espoon Kannusali

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015. Aika Keskiviikko klo Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, Espoo

TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015. Aika Keskiviikko klo Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, Espoo TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Aika Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.03 19.45 Paikka Paikalla: Sihteeri Esittelijä Poissa: Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia Volotinen, pj, Vihr.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Kulttuurilautakunta 19.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Kulttuurilautakunta 19.05.2015 Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 19.05.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 24 Kulttuurilautakunnan vuoden 2015 talousarvion huhtikuun kuukausiseuranta tilanteessa 30.4.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin,

Lisätiedot

Susanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki

Susanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki Susanna Tommila, Kulttuurijohtaja susanna.tommila@espoo.fi @susanna.tommila KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki Espoo tarina: missio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä.

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä. Tarvitaan kulttuurin rakennemuutos: nykyinen rakenne tukee koulunpenkiltä tehtaaseen ajattelua. Tilanne on nyt ihan toinen ja tämä pitää saada näkymään myös Kotkan kulttuurissa. Jari Järvelä Yleisö Kaupunkilainen,

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta 24.9.2013 Liite

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta 24.9.2013 Liite Espoon kaupungin kulttuurilautakunta 24.9.2013 Liite VUODEN 2014 ESPOO-STRATEGIAN LINJAUKSET JA TAVOITTEET SEKÄ TALOUSARVIOEHDOTUS JA VUOSIEN 2015-2016 TALOUSSUUNNITELMA SISÄLLYS 1. KULTTUURIN TULOSYKSIKKÖ

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kulttuurilautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kulttuurilautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 249/2015 02.02.02 58 Kulttuurilautakunnan vuoden 2015 talousarvion lokakuun kuukausiseuranta tilanteessa 31.10.2015/tilinpäätöksen ennakkotieto Valmistelijat /

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 23.10.2012 Sivu 1 / 14

Kulttuurilautakunta 23.10.2012 Sivu 1 / 14 Espoon kaupunki Pöytäkirja Kulttuurilautakunta 23.10.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 23.10.2012 tiistai klo 17:05-17:50 Paikka Kamreerintie 3 B, 12 krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Jasminiitta

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 14. KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, Espoo

Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 14. KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja Kulttuurilautakunta 09.12.2014 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 09.12.2014 tiistai klo 17:35-19:05 Paikka KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 1 11.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Syyskausi alkaa 14.8. 2. Läsnä- ja poissaolot 3. Nuotisto 4. Tulevat tapahtumat 4.1. Kesäkonsertti 22.8. 4.2. Harjoitus Nuuksiossa 24.8. sekä luonnon päivän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Kulttuurilautakunta 25.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Kulttuurilautakunta 25.02.2014 Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 25.02.2014 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 5 Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 talousarvion seuranta II tilanteesta 31.12.2013 (tilinpäätöksen ennakkotieto) Valmistelijat /

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta 24.2.2015 Liite

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta 24.2.2015 Liite 1 Espoon kaupungin kulttuurilautakunta 24.2.2015 Liite Kulttuurin tulosyksikön vuoden 2015 käyttösuunnitelma KULTTUURIN TULOSYKSIKKÖ 2 Susanna Tommila, kulttuurijohtaja Kaupunginkirjasto 4 Työväenopisto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Kulttuurilautakunta 22.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Kulttuurilautakunta 22.09.2015 Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 22.09.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 39 Kulttuurilautakunnan vuoden 2015 talousarvion seuranta I tilanteessa 31.7.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh. 09 816 52161

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 240/00.00.01/2015 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sirpa Immonen, puh. 046 877 2628 Niina Savikko, puh. 043 825

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016 PUOLIVUOSIKATSAUS 20 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 20 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 206 KULTTUURITOIMI. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 20 toiminnasta, arvio talousarvion toteutumisesta

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Kaisa Koskela Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö. Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys

Kaisa Koskela Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö. Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys Kaisa Koskela kaisa.k.koskela@espoo.fi Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys Tavoitteena hahmottaa kokonaistilannetta ja palvelutarpeita kulttuurisen moninaisuuden

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Vapaan sivistystyön tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma

Espoon kaupungin kulttuurilautakunta. Vapaan sivistystyön tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma Espoon kaupungin kulttuurilautakunta Vapaan sivistystyön tulosyksikön vuoden 2013 käyttösuunnitelma SISÄLLYS 1. VAPAAN SIVISTYSTYÖN TULOSYKSIKKÖ Helena Värri, va. vapaan sivistystyön johtaja 351 Vapaa

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa 31/5 2016 VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 4 KULTTUURILAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kulttuurilautakunnassa 2.12.2014, tulee voimaan 1.1.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1 240 Maaseutuelinkeinolautakunta Maaseutuelinkeinolautakunta Lautakunnan kokoonpano Varsinainen jäsen Asema Läsnä Henkiökohtainen Läsnä varajäsen Pekonen Kari puheenjohtaja 4 Repo Minna Jantunen Timo varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden toimintotasoiset sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut,

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Espoon yhteispalvelupisteet 2012

Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Yhteispalvelupisteet (7 kpl) Leppävaara (61 400 asukasta) Espoon keskus (43 500 asukasta) Kalajärvi (10 800 asukasta) Espoonlahti (50 900 asukasta) Matinkylä (34 500 asukasta)

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 1. Kaupungin strategisten tavoitteiden (strategiset ohjelmat, U2, lautakunnan/toimialan painopisteet) toteutuminen orkesterissa Linjaus/painopiste 3.2.3.

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...

Lisätiedot

Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 1/2013

Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 1/2013 Pöytäkirja 1/2013 1(5) Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 1/2013 Aika: ke 27.3.2013 klo 13.00 16.00 Paikka: Kaupungintalo, Oulu, Kirkkokatu 2a, kokoushuone 120 Läsnä: Antero Juntunen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Kulttuurilautakunta 24.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Kulttuurilautakunta 24.01.2012 Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.01.2012 Sivu 1 / 1 493/02.02.02/2011 3 Kaupunkikulttuurin tulosyksikön 2010-2013 Espoo-strategian tulostavoitteiden sekä vuoden 2011 talousarvion seuranta, ennakkotieto vuoden 2011

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017 VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI Toimintakertomus 2017 Vuosi 2017 Valkeakosken Kaupunginteatterissa Teatterin vuosi 2017 alkoi Suomi 100 hengessä ja kevään ohjelmisto rakennettiin sen mukaisesti. Ohjelmistopolitiikan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 13/8/2018 VUOSISUUNNITELMA 2018 2019 SYKSY Tilanne 20.9. (ennuste 9.8.) - ammatillinen koulutus 65 opiskelijaa - musiikkiopisto 540

Lisätiedot

HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi 2017 Asukasluku TA Sivistys- ja vapaa-aikajaosto

HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi 2017 Asukasluku TA Sivistys- ja vapaa-aikajaosto HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi Asukasluku TA 76 125 Sivistys- ja vapaa-aikajaosto 470 Konservatorio Vastuuhenkilö: konservatorion rehtori Musiikkiopisto ja musiikin ammatillinen koulutus. TP2016 TA TOT 03/

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 4 ELINVOIMALAUTAKUNNAN ALAISTEN ORGANISAATIOYKSIKÖIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty elinvoimalautakunnassa 18.12..2018, tulee voimaan 1.1.2019) 1 Soveltamisala Elinvoimalautakunnan

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 2 23.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Päivitettyä tietoa Nuuksion harjoituksesta ja esiintymisestä 2. Aapine-levy 3. Kuvapankki 4. Kirjoituksia Israelin-matkaraporttiin! 5. Allergia-, ruokavalio-

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT Tukea saavat tapahtumat ja yhteisöt vuonna Hakijan nimi Käyttötarkoitus PÄÄTÖS MK Aasia Helsingissä yhdistys ry Alvar Aalto Säätiö/Alvar Aalto Akatemia

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 2 / 2 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 5439/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 9 7.1.2013 9 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan ja sen jaoston vaali Valmistelijat / lisätiedot: Rytilahti Katja, puh. (09) 816 22398

Lisätiedot

Ilma sakeana kysymyksiä Ajotila. Työtila. Kirjasto. n.12 m. pitkä pari metriä leveä tuubi miten asiakasvirrat kulkevat kuinka toimitaan ryhmätilanteissa Miten ergonomia pelaa Voiko hyllyt irrottaa Akkulaturi

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA 2 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistietoja Suomen satamista ja niiden liikenteestä Suomen satamien ulkomaanliikenne v. 2013

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto Kuva: Olli Nykänen, Paperitytön ehtoo VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2008 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI TOIMINTAKERTOMUS 1/8 VUOSIKATSAUS... 2 I TILAISUUDET... 2 A. VIRALLISET

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen organisaatio

Sivistyspalvelujen organisaatio Sivistyspalvelujen organisaatio 1.1.2012 SIVISTYSLAUTAKUNTA pj. Katja Isomöttönen vpj. Markku Väätäinen KULTTUURI-, LIIKUNTA- ja NUORISOLAUTAKUNTA pj. Pauliina Holm vpj. Juha Hjelt Kulttuurijaosto Liikuntajaosto

Lisätiedot

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen organisaatio

Sivistyspalvelujen organisaatio Sivistyspalvelujen organisaatio 1.1.2012 SIVISTYSLAUTAKUNTA pj. Katja Isomöttönen vpj. Markku Väätäinen KULTTUURI-, LIIKUNTA- ja NUORISOLAUTAKUNTA pj. Pauliina Holm vpj. Juha Hjelt Kulttuurijaosto Liikuntajaosto

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73 KOKOUSAIKA 13.10.2014 klo 17.30 19.05 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Metsämäki Herkko Säilä Rita Rantala

Lisätiedot